Bussiammattilainen jututti juuri. Tilausmatkojen moniosaajat. Valoisin mielin kohti keikkakesää
|
|
- Hannu-Pekka Mattila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valoisin mielin kohti keikkakesää Tilasmatkojen moniosaajat Vain ajaminen ei ole enää pitkään aikaan riittänyt kljettajan panokseksi tilasmatkoilla. Nykyiset tilasajojen ammattilaiset ovat todellisia moniosaajia, joilta pitää löytyä organisoijan, viihdyttäjän, järjestysmiehen ja josks jopa psykologin kykyjä. TEKSTI JA KUVAT PEKKA PALORANTA Yhteispelillä mennään eteenpäin! on Käkelän Liikenteellä työskentelevän Martti Jyringin vastas liikennemäärien kasvn tomaan haasteeseen. Kva: Jaakko Mylly/Jäljen Jättiläinen. Bssiammattilainen jttti jri kesäsesongin alssa viittä päätyökseen lähinnä tilasajokljettajan työtä tekevää. Kaikilla tntivat olevan positiiviset tnnelmat keikkasman kynnyksellä. Töitä skottiin olevan ainakin viime kesien malliin. Charterin ammattilaisia tnt yhdistävän valoisa mielenlaat ja kolhja kestävä hrtti hmori. Vaikka työ onkin välillä rankkaa ja sitovaa, kkaan ei sremmin valitellt osaansa. Sen sijaan yleisen liikennekrin höltymisen ovat homanneet kaikki. Moni henkilöatoilija shaa vailla tolkka oman ja miden tiellä liikkvien trvallisden vaarantaen. PARIISIN PARTURIN PELÄSTYS Raahelaisen Käkelän Liikenteen palvelksessa työskentelevä Martti Jyrinki on ollt alalla jo 35 votta. Nykyisen toimenkvan modostavat likimain poliksi tilasajot ja linjojen ajaminen. Martti sanoo viihtyvänsä työssään mainiosti. Olen pysynyt terveenä ja myös jaksant hyvin, Martti arvioi. 36 BUSSIAMMATTILAINEN 3 16
2 Parasta on, että saa palvella asiakkaita. Ja samalla on haasteellista hoitaa työ niin, että asiakas on tyytyväinen ja tlee seraavankin kerran. Mtoksetkin haastavat: Tekniikkaa ja tietoa on tllt valtava määrä, ja koko ajan tlee lisää. Tnt, ettei oma kovalevy tahdo aina riittää tiedon tlvaan... Tilaskeikkojen ajamisen Martti aloitti vonna 1981 ja kohteena oli Leningrad. Paljon pitkin Erooppaa skkloint mies on nähnyt rnsaasti erilaisia kapnkeja kmmallisksineen. Selkein ajamisen kannalta on Tkholma, ja myös Saksa on kljettajalle miellyttävä. Miljoonakapngeista erityisen ttt on Pariisi, jonka liikenneklttria Martti korrektisti lonnehtii mielenkiintoiseksi. Pariisiin liittyy kenties mieleenpainvin kokems, kn asiakkaita täynnä olevan bssin kanssa piti pikkelehtia ahtailla kadilla. Käännöksessä kela piti ajaa tosi lähelle partriliikkeen näyteikknaa. Sisällä partri näytti pelästyvän, että bssi meinaa tlla sisään. Kn sain bssin käännettyä, ryhmä rpesi tapttamaan. Partri ryntäsi liikkeestä los sakset kädessä ja hsi Wonderfl!. Tykkään työstäni. Ajan sekä tilasajoja että linjoja, snnilleen poliksi. Kmpaakin on kiva ajaa, ja vaihtel virkistää. RYHMÄT SIISTIYTYNEET Elimäen Liikenteen kljettaja Pekka Latamatti on ajant tilasajoja jo neljännesvosisadan verran. Päätoimen työra oli 33 votta tietoliikennealalla, minkä lisäksi mies ajeli tilapäisesti keikkoja kymenlaaksolaisissa yrityksissä. Alanvaihdos toteti kokonaisdessaan kolmisen votta sitten, kn Pekka tli Elimäen Liikenteelle kokoaikaiseksi kljettajaksi. Tykkään työstäni. Ajan sekä tilasajoja että linjoja, snnilleen poliksi. Kmpaakin on kiva ajaa, ja vaihtel virkistää. Kn pitempään ajaa linjaa, on mkava lähteä tilasajoon ja päinvastoin, Pekka tmii. Tilasbssin kyydissä klkee sein eläkeläisiä etenkin kesäisin ja talvella penkit täyttyvät peliporkoista. Hankaliin asiakkaisiin Pekka ei ole jrikaan törmännyt. Ja sjvalla diplomatialla selviää seimmista hkaavista tilanteista. Parasta on vain niellä se mitä klee, eikä lähteä kinastelemaan. Alkoholi toki to omat värinsä matkan kirjoon. Pekka mistaa hyvin, millaista örvellystä 20 tnnin risteilyllä käyneet matkaajat pahimmillaan saivat aikaan. Mtta porkka on kovasti siistiytynyt noista ajoista, Pekka homattaa. Kollaistenkin kanssa Pekka sanoo pärjäävänsä hyvin. Atotkin pysyvät yleensä kohtalaisen siistinä, jos vetäjällä on ryhmä hyvin kontrollissaan. Liikennemäärien kasvn Pekka myöntää, mttei osaa nähdä sitä ongelmana: Kn jatkvasti ajaa, sillä ei ole merkitystä. Yllättävän hyvin bssille annetaan tietä, etenkin pääkapnkisedlla. Reissihin Pekka kehottaa lähtemään hyvällä mielellä, niin työt sjvat paremmin. p Parasta tässä työssä on, että saa olla asiakkaiden kanssa ja pääsee näkemään sia paikkoja. Näin sanoo Elimäen Liikenteen kljettaja Pekka Latamatti, joka on tont lkiolaisten ryhmän ttstmaan Lottamseoon Järvenpäähän. BUSSIAMMATTILAINEN
3 Liiknta on tilasajokljettajan ammatissa tärkeää, sillä mten ei tätä jaksa. Käyn päivittäin lenkillä ja varsteet ovat mkana matkoillakin, kertoo Antti Lahamo Oy:n kljettaja Mikko Hellsten. Sen olen vosien varrella homannt, että kiireellä ei pärjää. Sen mkaan on mentävä, miten pääsee menemään. YKSIN VASTUUNKANTAJANA Sastamalalaisen Antti Lahamo Oy:n kljettaja Mikko Hellsten on lotsannt pnavalkoisia bsseja 21 voden ajan ja pelkästään tilasajoissa. Kaikenlaisia tilasajoja olen ajant. Iso työllistäjä meillä on ollt Matkapojat, jonka totantoa on ajett pitkään ja lisäksi on myös Lahamon omat matkat, Mikko kertoo. Useimmiten Mikko kääntää kelan Baltian kohteiden sntaan ja erityisesti Viroon. Pääosa reissista on päivämatkoja, mtta joka vosi on ainakin yksi pitempi Eroopan reiss. Sen tein jo keväämmällä Hollantiin, jossa käytiin Kekenhofin kkkaloistoa ihailemassa. Lahamon omaa totantoa on sitten tlossa oleva Lappiin sntatva sean päivän rskamatka. Eroopan pitkät matkat ovat Mikolle kaikkein mielisimpia. Niillä reissilla työhön tlee ihan eri lailla haastetta kin kotinrkissa pyöriessä, Mikko lonnehtii. Tlee nähtyä sia ihmisiä ja paikkoja. Työ on tosi vaihtelevaa. Ei ole kahta samanlaista päivää eikä oikeastaan koskaan mennä samaan kohteeseen peräkkäisinä päivinä. p Tilasajokljettajan työn epäsäännöllisyys ei haittaa. Minlla ei ole lapsia ja mies tekee pitkää päivää kljetsyrityksessään, pohtii Pekolan Liikenteen kljettaja Jenna Laakso. Mikon mielestä 21 votta kestänyt ra on selvä osoits työssä viihtymisestä. Jos en tästä tykkäisi, niin en varmasti tekisi, hän napattaa. Työssä on paljon hyvää, jonka ansiosta reissn on kiva lähteä: Tlee nähtyä sia ihmisiä ja paikkoja. Työ on tosi vaihtelevaa. Ei ole kahta samanlaista päivää eikä oikeastaan koskaan mennä samaan kohteeseen peräkkäisinä päivinä. Parissakymmenessä vodessa työ ja etenkin kljettajan rooli on kitenkin Mikon mkaan mttnt selvästi. Ajamisen merkitys on pienentynyt ja tilaa on vallannt yhä laajempi vastnotto ryhmästä. Kaikki on nykyisin lähes aina kljettajan vastlla, kn matkanjohtajia on mkana enää pisimmillä reissilla. Työ vaatii paljon sosiaalista kanssakäymistä. Kljettaja holehtii ryhmästä kaikin tavoin hoitaa paperiasiat, majoitkset, rokailt ja viihdyttääkin ihmisiä. Ei tänä päivänä enää pärjää pelkällä ajamisella, Mikko vakttaa. 38 BUSSIAMMATTILAINEN 3 16
4 UUSI SHELL RIMULA ULTRA TARJOAA JOPA 56 % PAREMPAA KULUMISSUOJAA MOOTTORILLE 1 WITH DYNAMIC PROTECTION PLUS KEHITTYNEINTÄ TEKNOLOGIAA PARANTAMAAN KULUMISSUOJAA. SE ON PLUSSAA. Shell Rimla Ultra on formloit käyttäen Dynamic Protection Pls teknologiaa, joka yhdistää Shell PrePls tekniikan ja viimeisimmän lisäaineteknologian antaen moottorille parhaan mahdollisen sojan, pidemmän öljyn iän 2 ja paremman polttoainetaloden 3. Univar on paikallinen voitelaine-eksperttisi. Le lisää nivarlbricants.fi tai soita THE ENGINE OIL THAT WORKS AS HARD AS YOU 1. Verrattna vaativimpaan rajaan MB OM646 moottoritestissä. 2. Verrattna tyypilliseen 10W-40 öljyyn. 3. Verrattna 15W-40 öljyyn.
5 asiakasryhmiä. Tykkään kljettaa eläkeläisiä, jotka aina tlevat jttelemaan ja pyytävät mkaansa. Viime talvikaden Jenna ajoi tyttöjen sählyjokke Steelersiä. Alksi tytöt olivat hiljaisia, mtta pian alkoi jtt listaa ja Jenna otettiin sorastaan porkan jäseniksi. Tytöiltä tli aina toivoms, että ajaisin seraavankin reissn. Hyvin Jenna pärjäsi myös sotilaiden kanssa. Viime talven tehtäviin kli varsmiessoittoknnan kljettaminen eri tapahtmiin. Yhteensä 16 Miljazz-keikkaa ympäri Somen. Paljon tli sia kavereita, Jenna iloitsee. p Kaikki käy! Uskon tänäkin kesänä olevan hommia sopivasti, sanoo Toreniksen Liikenteellä vodesta 2006 ajant Risto Valkama. SOTILAITA, SÄHLYÄ JA ELÄKELÄISIÄ Hämeenlinnalainen Jenna Laakso on ajant Pekolan Liikenteellä tilasajoja polentoista voden ajan. Isot atot ja ajaminen ovat norella naisella vahvasti verissä. Taksiakin Jenna on tosin ehtinyt ajaa samoin polentoista voden rpeaman. Ajoin pääasiassa yövoroja. Alkoi tnta siltä, että tntipalkkaisena voisi olla mkavampaa, Jenna sanoo. Työhönsä tilasajokljettajana Jenna on erittäin tyytyväinen. Tlen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja tykkään asiakaspalvelsta. Ja lisäksi tlee käytyä paikoissa, joista ei ole ennen edes kllt. Jenna on ajant myös pitkiä Lapinreissja ja viihtynyt hyvin tienpäällä. Perheen kanssa tli isttta kyydissä, kn sein mentiin Lappiin hiihtämään. Nyt kn itse on ajant sinne bssilla, matka tnt menevän paljon nopeammin, hän naraa. Yksi si askel ralla on tlossa kesän aikana: Jennan ensimmäinen lkomaanmatka bssinkljettajana sntat Tallinnaan. Jennan kyydissä klkee monenlaisia NÄYTTELIJÄ JA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ Toreniksen Liikenteen kljettajalla Risto Valkamalla on pitkä ja monipolinen 34 voden kokems bssialalta. Tilasajokljettajan ammatin saloihin Risto alkoi perehtyä vonna 1985, jolloin mies oli Lohjan Liikenteen palkkalistoilla. Kahden kljettajan voimin ajettiin Bdapestiin ja oltiin toista viikkoa matkalla. Kako Riekki oli oppi-isänä ja minä oppipoikana. Kyllä se oli monin tavoin opettavainen reiss, Risto mistelee. Unkari ja Pola olivat tohon nevostoaikaan kovin toisenlaisia kohteita bssiryhmälle. Riston mieleen ovat jääneet kopit, joista piti hakea papereihin asianmkaisia leimoja. Ehkä voimakkaimpana elämyksenä mieleen on silti jäänyt ensimmäinen matka Pariisiin seraavana vonna. Ei sitä voint skoa, miten iso kylä on kyseessä! Ja hallitsematon liikennekaaos. Tietysti vaiktksen tekivät myös Eiffel-torni ja Riemkaari sekä mt kohteet, jotka nyt pääsi näkemään oikeasti. Työstään Risto sanoo pitävänsä paljon. Yksi kiehtovimmista pointeista on vaihtelevs: Kohteet ovat maan ja taivaan väliltä. Asiakkaat polestaan vavasta vaariin, Risto kvaa. Haastetta riittääkin nimenomaan asiakkaiden kanssa olemisessa. Risto tietää kokemksesta, että ryhmää on osattava knnella herkällä korvalla ja sovitettava omaa käytöstä sen mkaisesti. Ihmisten kanssa toimeen tleminen on tässä se srin työ. Välillä pitää olla näyttelijä, välillä jopa sosiaalityöntekijä. 40 BUSSIAMMATTILAINEN 3 16
KOVEMMAT AJAT EDESSÄ?
Yllättävän hyvä bssivosi Somalaista bssikantaa sittiin viime vonna 526 bssin voimin. Se, että pelin voitti Mercedes- Benz, ei ollt yllätys. Yllätys ei ollt myöskään se, että noin kaksikolmasosaa kaikista
Lisätiedothavainnollistus, muokkaus ja viimeistely
Tekstin havainnollists, mokkas ja viimeistely Lettavs ja merkintätavat Tiina Airaksinen Kappaleiden jäsentäminen Kappale = asiakokonaiss Testi: Pystytkö keksimään otsikon? Ei yhden virkkeen / yhden sivn
LisätiedotErikoisuuden tavoittelijoille. linja-autosarjan, jossa lattiataso nousi varsin jyrkästi perää kohden. Näissä Cometnimellä
TESTIRYHMÄ Testiryhmä Timo Lehtonen ja Mika Koivisto Volvo 9900 Erikoisden tavoittelijoille Volvo 9900 on malli, joka ei aiemmin ole klnt Somen tontiohjelmaan. Nyt tämä erikoinen tristibssi tlee tarjolle
LisätiedotSykettä. Tee elämäsi paras päätös. Mitä ihmettä: 70-vuotias Teodor nukkuu jääkaapissa ELÄMÄ ON JEES FRENDIT ON JEES USKO ON JEES JEES
ELÄMÄ ON JEES FRENDIT ON JEES USKO ON JEES NUMERO 9/2015 6,00 Digi JEES Mitä ihmettä: 70-votias Teodor nkk jääkaapissa Tee elämäsi paras päätös V.I.P.-vieraana ammattilaisscoottaaja Helmeri Pirinen Sykettä!
LisätiedotYhteistyötä teatterista & Taiteesta tuotteeksi -hankkeet
Yhteistyötä teatterista & Taiteesta totteeksi -hankkeet Iisalmi, Keitele, Kirvesi, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä 10.8.2015 10.03.2016 Sisällys Johdanto... 3 Yhdistystoiminta ja osallistminen...
LisätiedotOptioiden hinnoittelu binomihilassa
Mat-2.3114 Investointiteoria Optioien hinnoittel binomihilassa 26.3.2015 Yksiperioiset optiot 1/3 Olkoon S kohe-eten arvo perioin alssa siten, että perioin päättyessä sen arvo on S toennäköisyyellä p tai
LisätiedotShakkilinna
k Shakkilinna www.shakkilinna.fi info@shakkilinna.fi Kningatar on shakkipelin liikkvin nappla. Se liikk kin tornin ja lähen yhdistelmä. Siis jokaiseen sntaan, ja niin pitkälle kin mahdollista. eitä katselee,
LisätiedotHän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
LisätiedotKokemuksia muutoksesta ja johtamisesta 1980- luvulta tähän päivään. Keijo Mutanen KIM Ventures Oy Joensuu 6.11.2014
Kokemksia mtoksesta ja johtamisesta 1980- lvlta tähän päivään Keijo Mtanen KIM Ventres Oy Joens 6.11.2014 Oma johtamiskokems 1980- lk: VTT, Jyväskylä, Jaoston päällikkö, projektipäällikkö, yksikön varajohtaja,
LisätiedotHoitoketjut sotealueella. Jukka Mattila Johtajaylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri
Hoitoketjt sotealeella Jkka Mattila Johtajaylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri 23.11.2017 Valinnanvapaslakilonnos Lasntokierroksella 15.12.2017 asti 4 Asiakkaan oikes valita Asiakkaalla on oikes valita
Lisätiedot(kevät 2019) Markku Laitinen Uurainen Siv u 1
(kevät 2019) 1 TUEN SAAJAT: -Lonnolliset henkilöt ja yksityisoikedelliset yhteisöt (Oy, Ky, Ay, ossknnat), joka elinkeinonaan harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maatilalla maatalotta (maatalosyrittäjä).
LisätiedotTesomajärven koulusta Tesoman kouluksi
Tesomajärven kolsta Tesoman kolksi Tesomajärven kol aloitti toimintansa v.1967 Kola käytiin kahdessa vorossa, parhaimmillaan kola kävi yli 1000 oppilasta Tesomajärven alakoln liitettiin myöhemmin Ikrin
LisätiedotPäijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS
Päijät-Hämeen ja Mäntsälän mseoiden työryhmän kokos 10.4.2019 SOPENKORVEN KOKOELMAKESKUS Asialista 10.4.2019 1. Kokoelmaohjelmien kokoelmien historiaa, kehitystä ja nykytilaa koskevan osden lyhyt käsittely,
LisätiedotUlkomaalaistaustainen ehkäisyneuvolassa. Tuire Saloranta TKL Vantaan perhesuunnittelun vastuulääkäri
Ulkomaalaistastainen ehkäisynevolassa Tire Saloranta TKL Vantaan perhesnnitteln vastlääkäri Ulkomaalaistastaiset Esim. Vantaalla n 14% väestöstä Venäjältä, Virosta, Somaliasta, Irakista, Syyriasta, Kiinasta,
LisätiedotKenenkään ei varmasti tarvitse
TESTIRYHMÄ TESTIRYHMÄ TIMO LEHTONEN Rosero First FCLEI akkbssi Sähköatoiln aloitspa Pikkbssikokolokan täyssähköisiä linja-atoja on ollt markkinoilla jo tovin, mtta Somesta ei ole löytynyt ketään näitä
LisätiedotHerään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
LisätiedotOriveden kylien kumppanuuspöytä ENSIMMÄINEN KOKOONTUMINEN KARPINLAHDEN KOULU
Oriveden kylien kmppanspöytä ENSIMMÄINEN KOKOONTUMINEN 8.11.2018 KARPINLAHDEN KOULU Illan ohjelma 1. Kahvit 2. Tilaisden avas; mikä on kmppanspöytä (elinvoimajohtaja Pirkko Lindström) 3. Esittäytymiskierros
LisätiedotSUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.
Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina
LisätiedotJyväskylän bussitähti tulee Tsekeistä
BUS 2017 - JYVÄSKYLÄ Jyväskylän bssitähti tlee Tsekeistä Linja-atoliiton liittokokos ja BUS 2017-näyttely pidetään tänä vonna ensimmäistä kertaa vosiin kokonaan sisätiloissa. Jyväskylän Paviljongin B-hallissa
LisätiedotPäijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous MUSEOKIOSKI
Päijät-Hämeen ja Mäntsälän mseoiden työryhmän kokos 8.4.2019 MUSEOKIOSKI Asialista 8.4.2019 1. Kokoelmaohjelmien kokoelmien historiaa, kehitystä ja nykytilaa koskevan osden lyhyt käsittely, mikäli tässä
Lisätiedot4. Derivointi useammassa ulottuvuudessa
6 VEKTORIANALYYSI Lento 3 4. Derivointi seammassa lottvdessa Osittaisderivaatta. Kerrataan alksi osittaisderivaatan käsite. Fnktio f f ( r) f ( x, y, z) on kolmen mttjan fnktio, jonka arvo yleensä mtt,
LisätiedotTurvallista koulumatkaa!
Trvallista kolmatkaa! Kolkljetkset hallinto-oikeden näköklmasta Lonais-Somen alehallintovirasto 23.5.2017 Hallinto-oikestomari Hannele Sarell ja hallinto-oikestomari Marja Peltoniemi Trn hallinto-oikes
LisätiedotHelsingin hengessä sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen
Helsingin hengessä sopa ja sovittela työyhteisön arkeen Helsingin kapngin toimintaohje ristiriitojen rakentavaan käsittelyyn ja sovitteln Tässä oppaassa määritellään, mitä ovat epäasiallinen kohtel ja
Lisätiedot= + + = 4. Derivointi useammassa ulottuvuudessa
30 VEKTORIANALYYSI Lento 4 4. Derivointi seammassa lottvdessa Osittaisderivaatta. Kerrataan alksi osittaisderivaatan käsite. Fnktio f= f( r) = f( xyz,, ) on kolmen mttjan fnktio, jonka arvo yleensä mtt,
LisätiedotMATKASSA. Sinisten bussien. Löydä aikataulusi nyt linjoittain tai digitaalisesti! Tampereen seudun joukkoliikenteen tiedotuslehti
Sinisten bssien 1/2017 MATKASSA Tampereen sedn jokkoliikenteen tiedotslehti Löydä aikatalsi nyt linjoittain tai digitaalisesti! Aikatalt vaihtvat 5.6. ja 14.8.2017 tampereen.jokkoliikenne Ota käyttöösi
LisätiedotMISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
LisätiedotJenna Rinta-Könnö, vaatetus15
Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu
LisätiedotTesomajärven koulusta Tesoman kouluksi
Tesomajärven kolsta Tesoman kolksi Tesomajärven kol aloitti toimintansa v.1967 Kola käytiin kahdessa vorossa, parhaimmillaan kola kävi yli 1000 oppilasta Tesomajärven alakoln on liitetty myöhemmin Ikrin
LisätiedotAJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio
Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja
LisätiedotOmakotitalon energiaratkaisu Pieni askel omavaraisuuteen.
Omakotitalon energiaratkais Pieni askel omavaraisteen. www.arime.fi Phdasta energiaa lonnosta Arinko on meidän kakien elämään vattava ehtymätön energianlähde ja se tottaa välillisesti srimman osan ihmisten
LisätiedotM u u r a. Muuramen kirkko. Jyväskylän seutukunta. Opetuskäyttö. Kuvaus. 10 Piispalan nuorisokeskus, Eija Syrjälä ja Jao, Jämsän ammattiopisto
r a m e Kva: ramen seraknta ramen kirkko Opetskäyttö Alvar Aallon arkkitehtria, kirkon ja ramen knnan historia. Kvas Jyväskylän setknta ramen kirkon on snnitellt arkkitehti Alvar Aalto. Se on klassisen
LisätiedotHyppy Pekingiin 2008 Tapani Keränen (Kihu) ja Juhani Evilä (SUL)
Hyppy Pekingiin 2008 Tapani Keränen (Kih ja Jhani Evilä (SUL Harjoitvoden 2008 aikana totetettiin SUL:n ja Kihn yhteityöprojekti Hyppy Pekingiin 2008. Projektia Kihn vt. biomekaniikan ttkija oli pithyppääjien
LisätiedotSEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura
SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat
LisätiedotSkopiasta tullut PADvastaus
Skopiasta tllt PADvastas Matti Ristikankare Aplaisylilääkäri, Sisätatien poliklinikka, Laakso MRi 25.5.2018 1 Sidonnaisdet Päätoimi: Aplaisylilääkäri, Sosiaali- ja Terveystoimiala, Helsingin kapnki, sisätatien
LisätiedotGrillikauden Kunkut 80% 76% 77% Mausteisia. Uusi kätevä. Rööperiin. Makuja maailmalta Maistelupakkaus 6 * 50 g
2/2016 On helppoa kehittää totteita joihin ihmiset rakastvat, kn itse rakastaa sitä, mitä tekee. Grillikaden Knkt Usi kätevä Maistelpakkas Kaverille kans tai pienempään nälkään 6 * 50 g Rööperin Chiligrilli
LisätiedotWanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys
Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.
LisätiedotVARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S
VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ
LisätiedotLiike 2020 Sosiaalidemokraatit
Kansanedstaja TIMO HARAKKA Liike 2020 Sosiaalidemokraatit ovat yltäneet mielipidetiedsteljen ykköspaikalle. Syytä ylettömään ilakointiin ei ole, sillä seraaviin vaaleihin on vielä pitkä aika. Jhlatnnelmaa
Lisätiedot#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
LisätiedotMIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
LisätiedotAsiakas ja tavoite. Tekninen toteutus
Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,
LisätiedotKalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun
Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli
LisätiedotIslannin Matkaraportti
Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja
LisätiedotSisältää: Kaija Kivimäki, Alkusanat. Päivi Varjosalo, Luovuuden mittasuhteet ja pienuuden estetiikka. Kylä elää ideoista
KARTTATULOSTE 2013-11-08 Maanmittaslaitos, lpa nro 49/MML/13 Pohjakartta Maanmittaslaitos lpanro 49/MML/13 6898553 Kansikvassa Arejärven kirkon kynttiläkrn Sisältää: Kaija Kivimäki, Alksanat Päivi Varjosalo,
LisätiedotAUNAR. -Yhdistää- WinNovan henkilöstölehti
AUNAR -Yhdistää- n henkilöstölehti 1/2010 Sisältö NÄKÖKULMA Teksti Lasse Schltz 3 Näköklma: Lasse Schltz 4 Rehtorin palsta: Jha Vasama 4 Viestintäpalvelt 6 Kolterveysttkims 2009 8 Nimityksiä 9 Osaava yrittäjä
LisätiedotPuuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri
Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin
LisätiedotTyöpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi
Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotUudistuva kylä kaupungissa
Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina
LisätiedotMITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
LisätiedotLapsen kuuleminen - tunnetason ulottuvuuksia
Lapsen kleminen - tnnetason lottvksia Virpi Lahtiharj Lastenpsykiatrian psykologi Helsingin yliopistollinen keskssairaala (Helsingin kapngin sosiaalivirasto/ Perheoikedelliset asiat) Lapsen oikes tlla
LisätiedotSisällys. näytesivu. Kirjaimet. Aiheet. Symbolit... 7
Sisällys Symbolit... 7 Kirjaimet A a... 8 I i... 15 U... 21 S s... 34 N n... 42 E e... 47 O o... 54 L l... 60 R r... 65 M m... 77 T t... 84 Ä ä... 104 P p... 109 K k... 119 J j... 124 V v... 127 H h...
Lisätiedot4 Liikemäärä ja liikemäärän säilyminen
4 Liikemäärä ja liikemäärän säilyminen 4. Liikemäärä ja implssi 4-. a) Hyökkääjän liikemäärä on p = = 89 kg 8,0 m/s 70 kgm/s. b) 05-kiloisella polstajalla on yhtä sri liikemäärä, jos nopes on kgm 7 p v
LisätiedotHyvä taksinkuljettaja,
Hyvä taksinkuljettaja, Taxistars (www.taxistars.eu) on EU:n osarahoittama hanke jossa mukana on 8 organisaatiota ja yritystä Kreikasta, Belgiasta, Itävallasta, Saksasta, Suomesta, Italiasta ja Kyproksesta.
LisätiedotSupervoimat käyttöön Supersankari-gallerian avulla VETÄJÄT NINA MAUNU JA TIINA HOSKARI JYVÄSKYLÄ OSAAVA VERME ELONKORJUU -SEMINAARI
Spervoimat käyttöön Spersankari-gallerian avlla VETÄJÄT NINA MAUNU JA TIINA HOSKARI JYVÄSKYLÄ 20.9.2016 OSAAVA VERME ELONKORJUU -SEMINAARI Tapahtman tavoitteet Tnnistetaan oman ammatillisen minän vahvksia,
LisätiedotIrlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village
Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran
LisätiedotTERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu
TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää
LisätiedotKalustonkuljetus Sea Catissa.
1 / 6 25.9.2009 13:32 Los DEMENTITOS mopedistin matkakertomus Virosta Pappamopolla Viron rannikolla Kuvia ja tarinaa Viron moporeissulta 6. 8.5 2004 Reissu onnistui upeesti ja papitsu vm-62 kesti koko
LisätiedotKinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?
Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin
LisätiedotMoniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
LisätiedotVoi Elämä! Keskustelun pohjaksi kysymykset:
Voi Elämä! Kesksteln pohjaksi kysymykset: Miten elokvassa nähtävien keskeisten henkilöiden elämä jatki? Mikä tässä elokvan päivässä oli merkittävää ja positiivista? Mitä elokvassa esille tlleita asioita
LisätiedotLiite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille
Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?
LisätiedotTyössäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
LisätiedotOpettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä
Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa
LisätiedotHiippakuntauutiset. Hiippakunta täyttää 50 vuotta. Reijo Liimatainen: Kirkolla loistava tulevaisuus. Juhlaliite kokoaa historiaa
Hiippakntatiset HELSINKI 1/09 1 Hiippaknta täyttää 50 votta Reijo Liimatainen: Kirkolla loistava tlevaiss Jhlaliite kokoaa historiaa P i i s Pa n Pi i s i Katse eteenpäin! Kn hiippaknnan 50-votisjhlia
LisätiedotKysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja
2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%
LisätiedotU N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti
Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt
LisätiedotTakuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat
Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Henri Hölttä, Takuusäätiö 6.9.2017 Takuusäätiö lyhyesti Velkalinja ja chat Talouspolkuhanke
LisätiedotTÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä
Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot
Lisätiedotx = x x 2 + 2y + 3 y = x + 2y f 2 (x, y) = 0. f 2 f 1
Matematiikan K/P syksy Laskharjoits 9 Mallivastakset Tehtävän differentiaaliyhtälösysteemi: x = x x + y + y = x + y Merkitään f (x, y) = x x + y + ja f (x, y) = x + y Kriittisessä pisteessä f (x, y) =
LisätiedotIdentifiointiprosessi
Identifiointiprosessi Koesnnittel, identifiointikoe Mittastlosten / datan esikäsittely Ei-parametriset menetelmät: - transientti-, korrelaatio-, taajs-, Forier- ja spektraalianalyysi => askel-, implssi-
Lisätiedot1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45
Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%
LisätiedotPablo-vaari pääsee hoivakotiin
Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina
LisätiedotWork Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan
LisätiedotPROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN
PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN Emilia Ketola Eurajoen kristillinen opisto Avat 2015-2016 1 Projekti... 3 1.1 Asiakas ja kartoitus... 3 1.2 Asiakastapaaminen ja suunnittelu... 3 1.3 Toteutus... 5 1.4
LisätiedotKotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
LisätiedotMITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN?
MITEN SUHTAUDUN MUUTOKSEEN? Miniopas - Itsearvio Miten suhtaudut muutokseen? Arvioi omia ajattelu- ja toimintamallejasi. Verratkaa arviointejanne yhdessä työkavereidenne kanssa. Ohje tämän oppaan käyttöön
LisätiedotPALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.
PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus
Lisätiedot1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41
Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 41 1/15 2/15 N Prosentti Hirvijärvi 41 100% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0
LisätiedotKyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville
LisätiedotTyössäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
LisätiedotLoppuraportti. Projektin nimi: Haukanmaa Masterplan Projektipäällikkö: Merja Galler
Loppraportti Projektin nimi: Hakanmaa Masterplan Projektipäällikkö: Merja Galler Hankkeen nimi: Hakanmaa Masterplan Hankkeen totetsaika: Tokok 2016 - Jolk 2016 Avstksen saajan nimi: Toivakan Knta Yhteyshenkilö:
LisätiedotMatkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus
Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan
LisätiedotPalautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo
Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet
LisätiedotUraohjaukseen tarvitaan oikea-aikaisuutta ja monikanavaisuutta
Uraohjas2020-hanke, Uraohjasta kartoittaneen kyselyn tlokset Joona Tarja, Mäkelä Pentti ja Venhovaara Pirjo Uraohjakseen tarvitaan oikea-aikaistta ja monikanavaistta Keväällä 2018 kysyimme ammatillista
LisätiedotNuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi
Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä
LisätiedotP E R H E. Minna Koukkula
2 P E R H E & 3 K 4 K KVL n. 2 300 ajon/vrk yö 5 M A K A yö Kauppa Koulu yömatkat - Minna 16,6 km - Matti 24,2 km Koulumatkat - Paulilla ja ommilla 0,1 km - llilla 4,3 km Päivittäistavarakauppa 4,6 km
LisätiedotLBC 310x/1x -kotelokaiuttimet
Viestintäjärjestelmät LBC 31x/1x -kotelokaittimet LBC 31x/1x -kotelokaittimet www.boschsecrity.fi Korkealaatinen msiikin ja pheen toisto Laajennett taajsale Leveä avasklma Yksinkertainen tehoasets Vari-Tap-kytkimellä
LisätiedotITSENÄISTYVILLE NUORILLE
JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut
LisätiedotJaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.
Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?
LisätiedotWork Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa
Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan
LisätiedotIlmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto
Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Ilmailun ammatteja Ilmailu tarjoaa suuren joukon kiehtovia ja tavoiteltavia ammatteja. Ilmailu on luonteeltaan kansainvälistä. Teknologiaa, haastavia ja palkitsevia
Lisätiedotcorporate governance Tämä on lyhennetty versio Cinia-konsernin laajemmasta, sisäisestä ohjeistuksesta
corporate governance Tämä on lyhennetty versio Cinia-konsernin laajemmasta, sisäisestä ohjeistksesta 1 1.1 Omistajarakenne Cinia Oy:n omistajarakenne koost Somen valtiosta (liikenne- ja viestintäministeriö)
LisätiedotTervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
LisätiedotLBC 3210/00 Line Array -sisä-/ulkokaiutin
Viestintäjärjestelmät LBC 3210/00 Line Array -sisä-/lkokaitin LBC 3210/00 Line Array -sisä-/lkokaitin www.boschsecrity.fi Laajennett kntelale Erinomainen pheen ja msiikin erotettavs Lonnollisen äänen tasainen
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
LisätiedotTämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan
Moikka! Ihan ensiksi tämä blogiteksti on luonnollista tai pakollista aloittaa selittelyillä.. Vuosihan (tai nyt jo vähän reilu..) siinä vierähti ja en saanut tänne mitään aikaiseksi. Ajanpuute on aina
LisätiedotLasten osallisuus
Lasten osallisuus 28.11.2016 1 Lapsiasiavaltuutetun toimiston korkeakouluharjoittelijoiden vierailu jyväskyläläisessä yläkoulussa Emmi Ronkainen Saara Isosomppi 28.11.2016 2 Vastaajina kasiluokkalaisia
Lisätiedot- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta
Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen
LisätiedotTOIMEKSIANTOSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Yhteyshenkilöt. 3. Sopimuksen tausta ja tavoitteet. Osoite: Kasurilantie 1, PL 5, 71801, Siilinjärvi
TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1. Sopijapolet Toimeksiantaja: Siilinjärven knta (Jäljempänä Asiakas ) Osoite: Kasrilantie 1, PL 5, 71801, Siilinjärvi Y-tnns: 0172718-0 Toimeksiannon saaja: Vaktsmeklari Novm Oy (Jäljempänä
Lisätiedot