Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 50/2008 vp Liikenneopetuksen rahoituksen ja koulutustason turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Eräs Hämeenlinnassa liikenneopettajaksi valmistunut henkilö kirjoittaa: "Kurssi jolta valmistuin LO6 oli kaikkien aikojen huonotasoisin liikenneopettajakurssi mitattuna loppututkinnoissa annettuina hylkäämisinä. Tätä emme me kokelaat, sen paremmin kuin opettajammekaan ihmettele; liikenneopetuskeskuksen määrärahat eivät ole olleet vuosikausiin riittävät tasokkaan opetuksen takaamiseksi. Opettajamme olivat kyllä ammattitaitoisia, mutta opettajien vähyys ja polttoainepula johti siihen ettemme saaneet riittävästi esim. ohjattua ajo-opetusharjoitusta. Usein jouduimme opettamaan toinen toistamme ilman ohjaavaa opettajaa ja saadaksemme riittävää harjoitusta loppunäyttöihin Helsingissä jouduimme harjoittelemaan siellä omilla autoillamme. Näin ei mielestämme voi olla tämän päivän Suomessa. Liikenneopetus on suurien haasteiden edessä mm. lisääntyvän maahanmuuton ja valmisteilla olevan ajokortti-uudistuksen takia. Koulutuksen taso tulee siis ehdottomasti turvata, mieluummin nostaa voidaksemme vastata tuleviin haasteisiin. Miksi liikenneopetuksen määrärahat sitten laahaavat pahasti jäljessä ajan vaatimuksista? Ongelman ydin lienee siinä ettei liikenneopettajan tutkinto ole koulun komeasta nimestä (Ammatillinen opettajakorkeakoulu) huolimatta korkeakoulututkinto eikä se liioin kuulu yliopiston piiriin varsinainen kummajainen siis opin ahjojen kentässä. On mitä ilmeisimmin käynyt niin kuin vanhassa sananlaskussa; yhteinen vene ei saa tervaa, vai onko tämä liikenneopettajakoulutuksen "vene" edes yhteinen, vai ei kenenkään?" Kirjoitus kuvaa sen, missä tilanteessa liikenneopettajakoulutus taloudellisesti sekä taloudellisesti on. Kun asia on tullut tietoon, hallituksen on välittömästi ryhdyttävä toimiin, joilla korkeatasoinen koulutus ja sitä myötä maamme liikenneturvallisuus voidaan säilyttää tai jopa saada paranemaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus välittömästi ryhtyy, että maamme liikenneopettajakoulutus tulee saamaan riittävät määrärahat ja että hallitus ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin, että koulutuksen taso ja arvostus saavat sille kuuluvan sijan yhtenä osana liikenneturvallisuuden kehittämistä? Helsingissä 14 päivänä helmikuuta 2008 Esa Lahtela /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Esa Lahtelan /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 50/2008 vp: Mihin toimiin hallitus välittömästi ryhtyy, että maamme liikenneopettajakoulutus tulee saamaan riittävät määrärahat ja että hallitus ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin, että koulutuksen taso ja arvostus saavat sille kuuluvan sijan yhtenä osana liikenneturvallisuuden kehittämistä? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Liikenneopettajakoulutusta järjestetään Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhteydessä toimivan Ammatillisen opettajakorkeakoulun Liikenneopettajakeskuksessa. Ruotsinkielinen liikenneopettajakoulutus järjestetään yhteistyössä Åbo Akademin kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa. Puolustusvoimilla on oma liikenneopettajakoulutus. Liikenneopettajakoulutuksessa on tällä hetkellä vuosittain 80 aloituspaikkaa. Ruotsinkielistä liikenneopettajakoulutusta on järjestetty tarpeen mukaan noin viiden vuoden välein. Liikenneopettajakoulutuksen laajuus on sata opintopistettä. Liikenneopettajakoulutukseen hakijoilta edellytetään toisen asteen ammatillista perustutkintoa tai ylioppilastutkintoa tai liikennealan ammatti- tai erikoisammattitutkintoa sekä ABC-luokan ajokorttia. Liikenneopettajakoulutuksen hyväksytysti suorittaneet opiskelijat voivat suorittaa liikenneopettajatutkinnon, jonka vastaanottaa liikenneopettajatutkintolautakunta. Liikenneopettajatutkinto ei kuulu opetushallinnon yleiseen tutkintorakenteeseen. Opetusministeriö vastaa liikenneopettajakoulutusta koskevista säännöksistä sekä koulutuksen toteutuksesta ja rahoituksesta. Liikenne- ja viestintäministeriö puolestaan vastaa liikenneopettajakokelaiden opetusharjoittelua ja liikenneopettajantutkintoa koskevista säännöksistä sekä tutkintolautakunnan asettamisesta. Liikenneopettajakoulutuksen rahoitus perustuu valtion talousarviossa vuosittain harkittavaan määrärahaan. Hämeen ammattikorkeakoulun ylläpitäjälle myönnetään vuosittain liikenneopettajakoulutusta varten valtionavustusta. Määräraha yhtä koulutettavaa kohden on ollut vuodesta 2001 lähtien euroa. Valtion vuoden 2008 talousarvion mukaan liikenneopettajakoulutukseen on varattu enintään euron määräraha. Nykytilanteen eräänä epäkohtana on pidetty liikenneopettajakoulutuksen rahoitusta. Liikenneopettajakoulutus on kustannuksiltaan keskimääräistä kalliimpaa koulutusta. Koulutuksen kustannuksia nostavat muun muassa ajoneuvoinvestoinnit, ajoneuvojen ylläpito- ja käyttökustannukset sekä pienryhmäopetus. Koulutuksen jatkuvuuden ja kehittämisen kannalta on osoittautunut epätarkoituksenmukaiseksi, että rahoitus määräytyy vuosittain harkittavan määrärahan perusteella. Lisäksi ongelmallisena on pidetty sitä, ettei liikenneopettajan tutkinto sisälly opetushallinnon yleiseen tutkintorakenteeseen. Liikenneopettajakoulutusta ja sen kehittämistarpeita on vastikään tarkasteltu liikenneopettajakoulutuksen kehittämistä pohtineessa liikenne- ja viestintäministeriön asettamassa työryhmässä (Liikenneopettajakoulutuksen kehittäminen, liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 2/2007). Työryhmä on ehdottanut muun muassa, että liikenneopettajan tutkinnosta muodostettaisiin am- 2

3 Ministerin vastaus KK 50/2008 vp Esa Lahtela /sd matillinen perustutkinto tai erikoisammattitutkinto, jolloin se siirtyisi opetushallinnon yleiseen tutkintorakenteeseen. Tutkinnon siirtäminen yleiseen tutkintorakenteeseen muuttaisi myös koulutuksen rahoituksen järjestämisen nykyistä pysyvämmälle pohjalle. Liikenne- ja viestintäministeriö on siirtänyt liikenneopettajakoulutuksen kehittämistä pohtineen työryhmän ehdotusten jatkovalmistelun opetusministeriölle. Opetusministeriön tarkoituksena on selvittää kevään 2008 aikana työryhmän ehdotusten eri vaihtoehtojen toteutumismahdollisuuksia. Helsingissä 14 päivänä maaliskuuta 2008 Liikenneministeri Anu Vehviläinen 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 50/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Esa Lahtela /sd: Vilka omedelbara åtgärder avser regeringen vidta för att trafiklärarutbildningen i Finland ska anvisas tillräckligt med anslag och för att regeringen ska vidta alla nödvändiga åtgärder för att utbildningen ska nå den nivå och få den värdering som den förtjänar som en del av utvecklingen av trafiksäkerheten? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Trafiklärarutbildning ordnas vid enheten för trafiklärarutbildning vid den yrkespedagogiska lärarhögskola som finns i samband med yrkeshögskolan Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK). Svenskspråkig trafiklärarutbildning ordnas i samarbete med fakulteten för pedagogiska vetenskaper vid Åbo Akademi. Försvarsmakten ordnar egen trafiklärarutbildning. För närvarande finns det årligen 80 nybörjarplatser för utbildningen av trafiklärare. Trafiklärarutbildning på svenska har ordnats enligt behov med ungefär fem års mellanrum. Trafiklärarutbildningen omfattar hundra studiepoäng. Av dem som söker till trafiklärarutbildningen krävs yrkesinriktad grundexamen på andra stadiet, studentexamen eller yrkes- eller specialyrkesexamen samt körkort av klass ABC. De studerande som har fullföljt trafiklärarutbildningen med godkänt vitsord kan avlägga trafiklärarexamen som mottas av trafiklärarexamensnämnden. Trafiklärarexamen hör inte till utbildningsförvaltningens allmänna examensstruktur. Undervisningsministeriet svarar för de bestämmelser som gäller trafiklärarutbildningen och för genomförande och finansiering av utbildningen. Däremot är det kommunikationsministeriet som svarar för de bestämmelser som gäller auskultering för trafiklärarkandidater och för tillsättande av examensnämnden. Finansieringen av trafiklärarutbildningen baserar sig på ett årligt anslag som beviljas ur statsbudgeten enligt prövning. För upprätthållaren av Hämeen ammattikorkeakoulu beviljas årligen statsunderstöd för utbildningen av trafiklärare. Sedan 2001 har anslaget varit euro per varje person som deltar i utbildningen. Enligt statsbudgeten för 2008 har ett anslag på högst euro reserverats för trafiklärarutbildningen. Finansieringen av trafiklärarutbildningen har ansetts vara ett av de rådande missförhållandena. Kostnaderna för utbildningen av trafiklärare är högre än de genomsnittliga kostnaderna för en utbildning. Utbildningskostnaderna är högre bl.a. till följd av fordonsinvesteringar, underhålls- och driftskostnader för fordon samt undervisning i små grupper. Med tanke på kontinuiteten och utvecklingen av utbildningen har det visat sig vara oändamålsenligt att finansieringen fastställs i form av ett anslag som prövas årligen. Dessutom har det upplevts som ett problem att trafiklärarexamen inte ingår i utbildningsförvaltningens allmänna examensstruktur. Trafiklärarutbildningen och behoven av att utveckla den har nyligen granskats av en arbetsgrupp tillsatt av kommunikationsministeriet (Utveckling av trafiklärarutbildningen, kommunikationsministeriets publikationer 2/2007). Arbetsgruppen föreslog bl.a. att trafiklärarexamen ska bli en yrkesinriktad grundexamen eller specialyr- 4

5 Ministerns svar KK 50/2008 vp Esa Lahtela /sd kesexamen och därmed en del av utbildningsförvaltningens allmänna examensstruktur. Om examen överförs till den allmänna examensstrukturen innebär det också att finansieringen av utbildningen ordnas på en stabilare grund än för tillfället. Kommunikationsministeriet har fört över på undervisningsministeriet den fortsatta beredningen av de förslag som arbetsgruppen för utveckling av trafiklärarutbildningen har lagt fram. Undervisningsministeriet har för avsikt att under våren 2008 klarlägga möjligheterna att genomföra arbetsgruppens förslag. Helsingfors den 14 mars 2008 Trafikminister Anu Vehviläinen 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 593/2005 vp Liikenneopettajakoulutus Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Tällä hetkellä sekä suomalainen liikenneopettaja- että kuljettajakoulutus on eurooppalaista huipputasoa. Onko näin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 257/2010 vp Inkretiinimimeettien korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Diabeteksen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuollon menoista ja sairastuneiden määrän arvioidaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 886/2005 vp Palokunnan hälytystehtäviin osallistuvien ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Eräs nuori kirjoittaa olevansa sopimuspalokuntalainen. Aktiivisia toimijoita on pienellä paikkakunnalla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 852/2001 vp Aikuiskoulutuskeskusten rahoitus yrittäjäkoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Aikuiskoulutus ja sitä kautta myös aikuiskoulutuskeskukset ovat tulleet yhä tärkeämmäksi osaksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 426/2008 vp Opiskelijoiden terveydenhoidon tason parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Kansanterveyslain 14 :n 6 kohta kuuluu seuraavanlaisesti: " ylläpitää kunnan alueella sijaitsevien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 156/2004 vp Matkakustannusten korvaaminen perustutkintoon tähtäävissä opinnoissa Eduskunnan puhemiehelle Pohjois-Karjalan maakunnan eteläpäästä kotoisin olevan työttömän henkilön lähtiessä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 464/2007 vp Liikennerikkomuksista annetun moninkertaisen rangaistuksen poistaminen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelain 75 :ssä luetellaan ne tilanteet, joissa autonkuljettaja menettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 614/2013 vp Kotkaniemi-museon kulttuurihistoriallisen perinnön turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen tulevaisuus on uhattuna: opetus-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 134/2010 vp Koulunkäyntiavustajien kelpoisuusehdot Eduskunnan puhemiehelle Koulunkäyntiavustajia on Suomessa lähes 10 000. Heistä kuitenkin vain n. 2 000 tekee työtä kokopäiväisesti,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 453/2006 vp Helsinki Lohja-moottoritien liikennemäärien kasvu Eduskunnan puhemiehelle Valtatien 1, E18-moottoritien viimeisen osuuden Lohja Muurla rakentaminen on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 810/2006 vp Hammaslääkäripula Itä-Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Hammaslääkäripula on akuutti tällä hetkellä Itä- Suomessa. Itä-Suomen lääninhallituksen seurannan mukaan hammaslääkäreiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 663/2009 vp Avustukset valtakunnallisille kulttuuritapahtumille Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö myöntää vuosittain tukea kulttuuritapahtumille. Avustusten tarkoituksena on

Lisätiedot