Nimistöseminaari Helsingin yliopisto Ohjelma ja esitelmien abstraktit
|
|
- Miina Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nimistöseminaari Ohjelma ja esitelmien abstraktit
2 Nimistöseminaari Yliopiston päärakennus, Fabianinkatu kerros, sali 12 Ohjelma Avaus Saila Salonen, Ajankohtaisia kuulumisia nimistöntutkimuksesta Terhi Ainiala, Ukko- ja Ukon-alkuiset paikannimet Tiina Aalto, Sylyki, Kalle ja Alaston: Henkilöviittaukset virtuaalipeliyhteisön verkko- ja lanikeskusteluissa Lasse Hämäläinen, vuotias Nimiarkisto kuulumisia arkistosta ja sen digitointihankkeesta Helinä Uusitalo, Toni Suutari ja Junno Kaarna, Kotimaisten kielten keskus LOUNAS Vilkaisu 1900-luvun suomalaisen henkilönnimistön alueelliseen jakaumaan Antti Leino, Tampereen yliopisto Lasten etunimien valinta Suomessa asuvissa kaksi- ja monikielisissä perheissä Minna Nurminen, Prinsessa, pakkaspoika ja wc-raikastin käsitykset harvinaisista etunimistä ja niiden sukupuolesta Elisa Lampinen, Tampereen yliopisto KAHVITAUKO Havaintoja epävirallisen kaupunkinimistön merkityksestä ja muuttumisesta esimerkkinä Lappeenrannan nimistö Aleksi Jokinen, Itä-Suomen yliopisto Länsi-Uudenmaan asutushistoriaa: tarkastelussa Kirkkonummen järvien ja lampien nimet Jaakko Raunamaa, Päätös Saila Salonen,
3 Esitelmien abstraktit Tiina Aalto Ukko- ja Ukon-alkuiset paikannimet Esittelen jatkotutkimustani, jonka aiheena ovat Ukko- ja Ukon-alkuiset paikannimet. Aineistoon kuuluu noin nimeä (Maanmittauslaitoksen aineisto). Täydennän aineistoa Nimiarkistosta, jonka kokoelmiin sisältyy tietoja noin Ukko- ja Ukon-alkuisesta nimestä. Ukko-sanan perusmerkitys nykykielessä on vanha mies. Sanalla on viitattu myös ukkoseen tai paikan suureen kokoon. Tutkimuksessani pohdin ukko-sanan merkityksiä ja sitä, miten ne tulevat esiin paikannimissä. Seminaarissa esittelen lyhyesti aineistooni kuuluvan nimistön levikkejä sekä sitä, miten aikaisempi tutkimus on tulkinnut nimiä. Joihinkin Ukko-nimisiin paikkoihin liittyy arkeologista löytöaineistoa tai perimätietoa siitä, että paikkaa on käytetty uhripaikkana. Myös ukkoseen liittyviä uskomuksia on tallennettu, ja toisinaan uskomukset näkyvät itse nimestä (nimet tyyppiä Ukonrepäisemä, Ukonsärkemävuori ym.). Tutkimukseni edustaa etymologista nimistöntutkimusta, mutta tavoitteenani on kuvata aineistoa myös arkeologian ja maantieteen näkökulmasta. Keskeisiä teoriakysymyksiä ovat paikannimien ikääminen sekä se, voiko monitieteisen tutkimuksen kautta löytää ikäämiseen uusia menetelmiä. Lasse Hämäläinen lasse.j.hamalainen@helsinki.fi Sylyki, Kalle ja Alaston: Henkilöviittaukset virtuaalipeliyhteisön verkko- ja lanikeskusteluissa Internetin käyttäjänimet ovat viime vuosina marssineet esiin nimistöntutkimuksen näyttämöllä. Aiheesta on julkaistu useita vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita (esim. Aleksiejuk 2014; Bugheşiu 2012; Hassa 2012; Hämäläinen 2013; Kelley 2012) sekä opinnäytetöitä (Korkea-aho 2013; Matsi 2012).
4 Tutkimuksissa on kuitenkin keskitytty lähinnä käyttäjänimien virallisiin, verkkopalveluun rekisteröityihin muotoihin. Tämä antaa varsin puutteellisen käsityksen henkilöviittausten käytöstä, sillä varsinkin tiiviimpien verkkoyhteisöjen arkikeskusteluissa käytetään monipuolisesti ja vaihtelevasti erilaisia nimimuotoja. Esitelmä perustuu parhaillaan tekeillä olevaan, väitöstutkimuksen osaksi tulevaan artikkeliin. Tutkimuksen kohteena on suomalaisen verkkopeliyhteisö Aapelin sisällä toimiva, Minigolf-nimisen pelin ympärille keskittynyt käyttäjäyhteisö. Yhteisö ei ole suuri, laskutavasta riippuen noin henkilöä. Se on kuitenkin lämminhenkinen ja tiivis, ja sen kokeneimmat jäsenet ovat olleet mukana jo 1900-luvun puolelta lähtien. Myös allekirjoittanut on ollut mukana sen toiminnassa vuodesta 2005 lähtien. Minigolfyhteisö kommunikoi etupäässä verkon, etenkin oman IRC-kanavan sekä Aapelin pelichatien ja keskustelufoorumin kautta. Osa yhteisön jäsenistä tapaa toisiaan myös ns. laneilla eli lähiverkkotapahtumissa, joissa henkilöt kokoontuvat samaan reaalimaailman tilaan verkkopelaamisen ja vapaamuotoisen ajanvieton merkeissä. Tutkimusaineistoina käytetään keskusteluaineistoja sekä verkosta että laneilta. Esityksessä tarkastellaan sitä, miten verkkoyhteisön keskusteluissa käytettäviä henkilöviittauksia muodostetaan ja millaisin perustein kulloinenkin nimimuoto valitaan käyttöön. Taustamuuttujina toimivat ainakin keskustelun tyyppi (foorumi-, IRC- tai livekeskustelu) sekä puhuja, vastaanottaja ja henkilöviittauksen kohde sekä heidän väliset suhteensa. Mikäli aikaa jää, esityksessä käsitellään myös tapaustutkimuksena lempinimen luomista ja käyttöönottoa uuden henkilön liittyessä osaksi tiivistä verkkoyhteisöä. Viitteet Aleksiejuk, Katarzyna 2014: Internet names as an Onomastic Category. Names in daily life: Proceedings of the XXIV International Congress of Onomastic Sciences p Barcelona: Generalitat de Catalunya. Bugheşiu, Alina 2012: Diachrony and synchrony in onomastics: virtual anthroponymy. Analele Universităţii Bucureşti: Limbişi Literaturi Străine 2012 no. 1 p Hassa, Samira 2012: Projecting, Exposing, Revealing Self in the Digital World: Usernames as a Social Practice in a Moroccan Chatroom. Names 60 p Hämäläinen, Lasse 2013: User names in online gaming communities. Paula Sjöblom, Terhi Ainiala & Ulla Hakala (toim.) Names in the Economy: Cultural Prospects p Newcastle: Cambridge Scholars Press. Kelley, James B. 2012: Gay naming in online gaming. Names 60 p
5 Korkea-aho, Johanna 2013: Savon sonni ja vikaville. Minän representointi talous- ja hoitoalan verkkokeskustelupalstojen nimimerkeissä. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, kielten laitos. Matsi, Jaana 2012: Nicki on nettinimi. Nettinimimerkkien muodostaminen ja käyttö. Pro gradu -tutkielma. n suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos. Helinä Uusitalo, Toni Suutari ja Junno Kaarna Kotimaisten kielten keskus helina.uusitalo@kotus.fi, toni.suutari@kotus.fi, junno.kaarna@kotus.fi 100-vuotias Nimiarkisto kuulumisia arkistosta ja sen digitointihankkeesta Esityksessä luodaan katsaus arkiston historiaan ja kerrotaan kokoelmien digitointihankkeen etenemisestä sekä arkiston tulevaisuudennäkymistä. Nimiarkiston perusta luotiin 15. maaliskuuta 1915, jolloin Tieteellisten seurain asettama paikannimitoimikunta kokoontui ensimmäisen kerran. Toimikunnan tavoitteena oli organisoida järjestelmällinen paikannimien kenttäkeruu historiantutkimuksen ja kielentutkimuksen tarpeisiin. Vuonna 2015 Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston manuaalisiin kokoelmiin on tallennettuna paikannimiä noin 2,7 miljoonaa nimiesiintymää Suomesta ja lähialueilta, henkilönnimiä noin arkistolippua ja historiallisista asiakirjoista poimittuja paikan- ja henkilönnimiä noin arkistolippua. Vuoden 2014 lopussa aloitettiin opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen turvin paikannimikokoelmien digitointihanke. Tavoitteena on luoda lippumuotoisesta aineistosta digitaalinen Nimiarkisto, joka on valmis Suomen itsenäisyyden juhlavuonna Digitaalisessa arkistossa ei ole kyse vain olemassa olevan tiedon käytettävyyden parantamisesta, vaan sähköinen toimintaympäristö tarjoaa tärkeitä mahdollisuuksia tietojen rikastamiseen ja täydentämiseen.
6 Antti Leino Tampereen yliopisto Vilkaisu 1900-luvun suomalaisen henkilönnimistön alueelliseen jakaumaan Vanhastaan oli tapana puhua, että Suomen kansa koostuu muutamasta eri heimosta, ja tämä jako elää edelleen suomen murrealueiden nimeämisessä. Entäpä näkyykö tämä jako henkilönnimissä? Esittelen, millaista maantieteellistä vaihtelua löytyy suomalaisten etu- ja sukunimistä 1900-luvun eri vuosikymmeninä. Vuosisadan alkupuolella vaihtelu muistuttaa murrejakoa, mutta vuosisadan lopulla erityisesti etunimistön erot alkavat selvästi tasaantua. Tarkkaan katsoen voi nähdä myös Karjalan evakuoinnin, maaltamuuton ja kaupungistumisen jättämiä jälkiä. Minna Nurminen Lasten etunimien valinta Suomessa asuvissa kaksi- ja monikielisissä perheissä Tutkin vuosi sitten valmistuneessa pro gradussani lasten etunimiä ja niiden valintaa Suomessa asuvissa perheissä, joissa toisen vanhemmista äidinkieli on suomi ja toisen jokin muu. Tutkimusaineistona oli 130 lapsen kaikki etunimet (yhteensä 305 etunimeä) ja vanhempien vapaamuotoisesti kertomat perustelut nimivalinnoille. Suomen lisäksi lasten vanhemmat puhuvat 31:ä eri äidinkieltä. Yleisin nimenvalintaperuste tutkimissani perheissä on nimen toimivuus eri kielissä, mikä tarkoittaa useimmiten sitä, että halutaan nimi, joka on helppo ääntää ja kirjoittaa eri kieliympäristöissä. Käytännöllisistä syistä voidaan myös haluta sellainen nimi, joka tunnetaan monissa eri kielissä. Myös se, mihin kieleen tai kulttuuriin nimi yhdistyy, on tavallinen valintaperuste. Valintaperuste liittyy paitsi nimen toimivuuteen myös nimien yhteisölliseen funktioon: lapsen kieli- ja kulttuuritaustan halutaan usein näkyvän tämän nimissä. Nimien yhteisölliseen funktioon liittyy myös se, että varsinkin jälkimmäisiksi etunimiksi annetaan usein suvussa esiintyviä nimiä. Käytännöllisten ja yhteisöllisten näkökohtien lisäksi keskeinen nimenvalintaperuste on mieltymys nimeen ja nimen kauneus. Viidenneksi yleisin nimenvalintaperuste on nimen semanttinen sisältö eli nimeen sisältyvän ilmauksen leksikaalinen tai etymologinen merkitys. Myös nimien keskinäistä yhteensopivuutta pohditaan jonkin verran.
7 Elisa Lampinen Tampereen yliopisto Prinsessa, pakkaspoika ja wc-raikastin käsitykset harvinaisista etunimistä ja niiden sukupuolesta Esitys liittyy kandidaatintutkielmaani, jossa tarkastelin harvinaisten etunimien sukupuolittumista. Tutkimuksessa selvitin, miten kielenpuhujien käsitykset nimien sukupuolesta jakautuivat ja miten nimien sukupuolta kielennettiin. Tutkielmani oli laadullinen nimistöntutkimus, ja se on osa sosio-onomastista ja kansanlingvististä tutkimusperinnettä. Aineistonkeruumenetelmänäni toimi kyselytutkimus ja kyselylomakeaineistooni osallistui 49 vastaajaa. Tutkimuksessa selvisi, että osa nimistä oli selkeämmin sukupuolittuneita kuin toiset. Myös nimien sukupuolta kommentoitiin eniten niistä nimistä, jotka oli luokiteltu selkeimmin naisennimiksi tai miehennimiksi. Esityksen lopussa kerron tulevasta pro gradustani, jossa aion syventää kandidaatintyötäni tutkimalla harvinaisiin etunimiin liittyviä mielikuvia. Aleksi Jokinen Itä-Suomen yliopisto Havaintoja epävirallisen kaupunkinimistön merkityksestä ja muuttumisesta esimerkkinä Lappeenrannan nimistö Väitöskirjatutkimukseni kohteena on Lappeenrannan epävirallinen paikannimistö. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti lappeenrantalaisten nuorten käyttämää nimistöä, sillä epävirallisten nimien käyttö vaikuttaa olevan erityisesti nuorten kielenkäyttöön liittyvä ilmiö. Pääaineistona työssä on vuosien välillä lappeenrantalaisilta nuorilta kerätyt n epävirallista paikannimeä. Nimet on kerätty kolmena eri kertana, joten aineisto voidaan jakaa kolmeen pienempään aineistoon. Lisäksi tutkimuksessa käytetään vertailuaineistona muualta, esim. aikuisilta ja kirjallisuudesta, kerättyjä paikannimiä. Tutkimuksessa pyritään muodostamaan kokonaiskuva nuorten käyttämästä epävirallisesta kaupunkinimistöstä. Tarkempia tutkimuskohteita ovat esimerkiksi nimistön käyttöön, muuttumiseen ja rakenteeseen liittyvät piirteet. Tutkimuksessa käytetään hyväksi niin kielitieteellistä kuin yhteiskuntatieteellistä lähestymistapaa. Lingvistisen tarkastelun lisäksi aineistoa tarkastellaan myös humanistisen maantieteen näkökulmasta.
8 Humanistisen maantieteen tarkastelutapojen avulla paikannimistöä ja erityisesti sen käyttöä pyritään selittämään yhteiskunnallisena ilmiönä. Humanistisessa maantieteessä yksi merkittävimmistä kiinnostuksen kohteista on paikan ja tilan ero. Pääero näiden välillä liittyy niiden kokemiseen: paikkaa kohtaan kokijalla on jonkinlainen henkilökohtainen tunneside, kun taas tilan kohdalla näin ei ole. Paikkojen nimeämisellä olemassa oleva tila muutetaan paikaksi, johon nimenkäyttäjillä on erityinen, muuta ympäristöä läheisempi suhde. Tämä näkyy tutkimusaineistossa selvästi, sillä suurin osa epävirallisen nimen saavista paikoista on läheisesti yhteydessä nuorten arkipäiväiseen elinympäristöön. Nimetyt paikat löytyvät paljolti niiltä alueilta, joilla nuoret liikkuvat tai viettävät aikaa. Nimikeskittymät sijoittuvat lähinnä vastaajien asuin-, koulu-, vapaa-ajanvietto- ja harrastuspaikkojen ympärille. Epäviralliset paikannimet sijoittuvat perinteisen paikannimistön ja slangin välimaastoon. Niiden nimeämissyy, -perusteet ja käyttöyhteys ovat yhteneväiset perinteisen paikannimistön kanssa. Epävirallisen nimistön ja slangin yhteys ilmenee puolestaan nimien käytön yhteydessä: epävirallisilla nimillä pyritään tekemään ero kyseisten nimien käyttäjien ja niitä käyttämättömien välillä ja vahvistamaan näin ryhmähenkeä. Lisäksi nimistön ja slangin yhteiset piirteet tulevat esille nimien nopeassa muuttumisessa ja häviämisessä. Suuri osa nimistä vaihtuu, unohtuu tai korvautuu nopeasti, aivan kuten tapahtuu slanginkin kohdalla. Tämä johtuu nimien luonteesta: Suurin osa nimistä on slangimaista pienen käyttäjäpiirin käyttämää. Ne katoavat tai muuttuvat helposti käyttäjäkunnassa tai nimetyssä paikassa tapahtuvien muutosten myötä. Tämä on tulkittavissa myös tutkimusaineistosta, sillä reilun kymmenen vuoden aikavälillä kerätyistä nimistä vain noin 12 prosenttia esiintyy kaikissa aineistoissa. Jaakko Raunamaa Länsi-Uudenmaan asutushistoriaa: tarkastelussa Kirkkonummen järvien ja lampien nimet Tutkin Länsi-Uudenmaan esihistoriaa käyttäen paikannimistöä keskeisenä aineistonani. Viimeaikaiset arkeologiset ja erityisesti siitepölyihin perustuvat tutkimukset ovat osoittaneet, että Länsi-Uudellamaalla on ollut rautakaudella runsasta ihmistoimintaa. Avoimeksi on kuitenkin jäänyt, keitä nämä rautakauden ihmiset ovat olleet. Paikannimet tarjoavat oivan mahdollisuuden selvittää läntisen Uudenmaan pysyvän asutuksen alkuperää. Niiden avulla voidaan osoittaa, miten kielelliset ja etniset muutokset ovat aikojen saatossa tapahtuneet. Tutkimus on jatkoa pro gradu -työlleni, jossa käsittelin Kirkkonummen järvien ja lampien nimiä. Keskeisimpänä tavoitteenani oli selvittää, millaisin perustein nimet on aikoinaan annettu. Nimien alkupe-
9 rän selvittämiseen käytin monien eri tieteenalojen tietoja, kuten arkeologian, historiatieteen ja maantieteen. Analysoinnissa noudatin uusimpia paikannimistön luotettavalle etymologioinnille luotuja kriteeristöjä. Tulosten avulla pystyin tuomaan lisätietoa Kirkkonummen ja sen lähialueiden menneisyydestä. Työni osoitti, että Kirkkonummen järvi- ja lampinimistöstä löytyy ruotsalaisasutusta vanhempi suomalaisnimien kerrostuma. Suurimmalle osalle nimistä oli löydettävissä vastineita lähiseuduilta, erityisesti Espoon, Lohjan ja Vihdin seuduilta. Tarkemmassa vertailussa ollut Espoon järvien ja lampien nimistö muistutti rakenteiltaan hyvin vahvasti Kirkkonummen vastaavaa. Muiden tieteiden apu on myös tärkeää tutkimuksessani. Esimerkiksi arkeologian ja paikannimistön hyödyntäminen yhdessä on tärkeässä roolissa. Yhtenä tavoitteenani on löytää teoreettisia yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia näiden kahden tieteen välille. Tällaisesta olisi hyötyä tulevaisuudessa, konkreettisena esimerkkinä Turun Ristimäki, josta löydettiin vanhan kirkon rauniot paikannimen avulla. Arkeologian ja nimistöntutkimuksen metodeilla on mahdollista paneutua yhteen työni keskeisimmistä aiheista, Etelä-Suomen ja Pohjois-Viron rautakautisiin suhteisiin. Kielitieteilijät ja arkeologit ovat osoittaneet, että alueiden välillä on täytynyt olla tiiviit suhteet rautakauden aikana. Tämän pitäisi myös näkyä Länsi-Uudenmaan paikannimistössä. Tutkimuksellani pystyn selvittämään, mistä päin tulleista aineksista Länsi-Uudenmaan pysyvä asutus on syntynyt. Samalla pystyn myös tutkimaan suomalaisen kulttuurin syntyä ja leviämistä rautakauden Suomessa.
KIRKKONUMMEN JÄRVIEN JA LAMPIEN NIMET. Jaakko Raunamaa (@helsinki.fi)
KIRKKONUMMEN JÄRVIEN JA LAMPIEN NIMET Jaakko Raunamaa (@helsinki.fi) MITÄ OVAT PAIKANNIMET? Syntyneet tarpeesta Kulttuuri- ja paikkasidonnaisia Suullista perinnettä ESIMERKIT NIMIEN ETYMOLOGIOINNISTA
LisätiedotKatsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Forskningscentralen för de inhemska språken Research Institute for the Languages of Finland Katsaus suomalaisen henkilönimistön maantieteelliseen vaihteluun Antti Leino
LisätiedotKotimaisten kielten keskus eli Kotus ja sen arkistot ja aineistot. Elisa Stenvall
Kotimaisten kielten keskus eli Kotus ja sen arkistot ja aineistot Elisa Stenvall 16.3.2017 kotus (vrt. kotos, kotsu, kotukka, kotuska) 1. Metsästäjän näkösuoja, ampumakatos 2. Talvella havuista tehty ansapyydyksen
LisätiedotAIEMPIEN VUOSIKYMMENTEN NIMISTÖNTUTKIMUSTA NIMISAMMON TAONNASSA
AIEMPIEN VUOSIKYMMENTEN NIMISTÖNTUTKIMUSTA NIMISAMMON TAONNASSA EERO KIVINIEMI 1971: SUOMEN PARTISIIPPINIMISTÖÄ Nimistöntutkimuksen suurmiehen Eero Kiviniemen väitöstyö. Aiheena ensimmäisen partisiipin
LisätiedotNIMIARKISTO. SUKU 2017 Helinä Uusitalo
NIMIARKISTO SUKU 2017 Helinä Uusitalo 16.3.2017 Nimiarkiston aineistot Systemaattinen paikannimien keruu alkoi v. 1915. Kokoelmat: paikannimikokoelmat henkilönnimikokoelmat asiakirjanimikokoelmat karttakokoelmat
LisätiedotNimistönsuunnittelun periaatteet Kirkkonummella
Nimistönsuunnittelun periaatteet Kirkkonummella PAIKANIMET OVAT OSA HISTORIAA Ennen maatalousvaltainen kuntamme on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä enemmän kuin sitä ennen vuosisadassa. MIHIN KAAVANIMIÄ
LisätiedotKielenhuolto ja sen tarvitsema tutkimus muuttuvassa yhteiskunnassa. Salli Kankaanpää AFinLAn syyssymposiumi
Kielenhuolto ja sen tarvitsema tutkimus muuttuvassa yhteiskunnassa Salli Kankaanpää AFinLAn syyssymposiumi 14.11.2015 Sisällys 1) Suomen kielen huolto Kotuksen tehtävänä 2) Kielenhuollon toimintaympäristö
LisätiedotKieltä ja kulttuuria
Kieltä ja kulttuuria Paikannimet kulttuurien välisten kontaktien kuvastajina neljässä saamelaisessa yhteisössä FM Taarna Valtonen Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti Levi 1.10.2010 Luennon sisältö Mitä?
LisätiedotKATARINA, MARGARETA, KRISTINA. Jaakko Raunamaa Helsingin yliopisto
KATARINA, MARGARETA, KRISTINA NAISTEN NIMET KESKIAJAN SUOMESSA Jaakko Raunamaa Helsingin yliopisto ITÄMEREN ALUE VUOSINA 1100-1300 Vaikutteita antavat innovointikeskukset : Gotlanti, Kööpenhamina, Mälaren,
Lisätiedotnäkökulma lähekkäisten vedenkokoumien nimeämiseen
näkökulma lähekkäisten vedenkokoumien nimeämiseen http://www.cs.helsinki.fi/u/leino/jutut/ktp-03/ leino@cs.helsinki.fi aleino@kotus.fi 13. toukokuuta 2003 Sivu 0 / 6 Maanmittauslaitoksen paikannimirekisteri
LisätiedotPOHJANMAAN SYNTY ASUTUS JA VÄESTÖLIIKKEET ETELÄ-POHJANMAALLA KESKIAJALTA 1600- Tutkimussuunnitelma
POHJANMAAN SYNTY ASUTUS JA VÄESTÖLIIKKEET ETELÄ-POHJANMAALLA KESKIAJALTA 1600- LUVULLE. NIMISTÖTIETEELLINEN JA HISTORIALLINEN TUTKIMUS. Tutkimussuunnitelma Tausta Asutuksen synty on kaiken historian perusta.
LisätiedotKYRÖN SUURPITÄJÄN ASUTUKSEN SYNTY NIMISTÖTIETEELLINEN JA HISTORIALLINEN. Johdanto
KYRÖN SUURPITÄJÄN ASUTUKSEN SYNTY NIMISTÖTIETEELLINEN JA HISTORIALLINEN TUTKIMUS KYRÖN SUURPITÄJÄN ASUTUKSESTA KESKIAJALTA 1600-LUVUN PUOLIVÄLIIN Johdanto Nykyisen tietämyksemme mukaan suurin osa Suomen
LisätiedotHistorialliset paikat ja kartat
Historialliset paikat ja kartat Esko Ikkala 27.11.2015 Sisällys 1. Motivaatio ja tavoitteet 2. Sotasammon paikkaontologian kokoaminen 3. Historiallisten karttojen käyttöönotto 4. Sotasammon paikkanäkymän
LisätiedotKUNNANNIMI JA PAIKALLISIDENTITEETTI: ASUKASKYSELYN TULOKSIA
KUNNANNIMI JA PAIKALLISIDENTITEETTI: ASUKASKYSELYN TULOKSIA Paula Sjöblom, dosentti, kieli- ja käännöstieteiden laitos Ulla Hakala, KTT, markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan laitos Satu-Päivi
LisätiedotAiheen rajaus Tutkimussuunnitelma
Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Digitaalisen kulttuurin tutkimusmenetelmät 5.2. 2008 Aiheen rajaaminen Aihepiirin täsmentäminen ja supistaminen Aihetta helpompi tutkia Mahdollistaa syvemmän analyysin
LisätiedotMitä voin lainata Kielipankista?
Mitä voin lainata Kielipankista? Mietta Lennes FIN-CLARIN, Helsingin yliopisto Tämä kalvosarja on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0-lisenssillä. Sisällön on tuottanut FIN-CLARIN-työryhmä (Mietta Lennes,
LisätiedotViestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.
LisätiedotPro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä
Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.
LisätiedotAVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen
LisätiedotAlkuraportti. LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS Ti Kandidaatintyö ja seminaari
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS Ti5004000 - Kandidaatintyö ja seminaari Alkuraportti Avoimen lähdekoodin käyttö WWW-sovelluspalvelujen toteutuksessa Lappeenranta, 4.6.2007,
LisätiedotAlkuraportti. LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS CT10A4000 - Kandidaatintyö ja seminaari
LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO TIETOJENKÄSITTELYN LAITOS CT10A4000 - Kandidaatintyö ja seminaari Alkuraportti Avoimen lähdekoodin käyttö WWW-sovelluspalvelujen toteutuksessa Lappeenranta, 30.3.2008,
LisätiedotAhvenlammen lähellä on yleensä Haukilampi
Ahvenlammen lähellä on yleensä Haukilampi näkökulma lähekkäisten vedenkokoumien nimeämiseen http://www.cs.helsinki.fi/u/leino/jutut/ktp-03/ Antti Leino leino@cs.helsinki.fi aleino@kotus.fi 13. toukokuuta
LisätiedotLataa Koiraksi ihmiselle - Tiina Raevaara. Lataa
Lataa Koiraksi ihmiselle - Tiina Raevaara Lataa Kirjailija: Tiina Raevaara ISBN: 9789518512762 Sivumäärä: 252 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.33 Mb Mistä koira on peräisin? Minkälaisia evoluution ja
LisätiedotTanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012
Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä
LisätiedotKansainvälinen nimistöntutkimus laajasti esillä Glasgow ssa
kielitieteen kentiltä Kansainvälinen nimistöntutkimus laajasti esillä Glasgow ssa Järjestyksessä 25. nimistöntutkimuksen kansainvälinen kongressi järjestettiin Glasgow ssa, Skotlannissa 25. 29.8.2014.
LisätiedotKieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120
LisätiedotViestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma
Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se
LisätiedotTarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen
1 2 3 Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen opettajien tutkimusalueista. 4 Kuviossa 1 esitetään kansantaloustieteen
LisätiedotKvantitatiivisen aineiston anonymisointikeinot. Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Tutkimusaineistojen anonymisointi -seminaari 5.4.
Kvantitatiivisen aineiston anonymisointikeinot Eliisa Haanpää, Tietoarkisto Tutkimusaineistojen anonymisointi -seminaari 5.4.2017 Tampere 2 Sisältö Kvantitatiivinen aineisto Anonymisointi yleisesti Anonymisointi
LisätiedotAktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava
Aktiivista ikääntymistä tukevat elinympäristöt Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen- seminaari 27.9.2018 Tiina Laatikainen Tohtorikoulutettava Aalto Yliopisto Tavoitteena on myötävaikuttaa ikääntyvien
LisätiedotJulkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa
Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Tekijyys tieteessä-seminaari
LisätiedotKotimaisten kielten kandidaattiohjelma
ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai
LisätiedotKIELITIVOLI Tavoitteet ja toimintatavat. Uusien koordinaattorien tapaaminen Helsingissä
KIELITIVOLI Tavoitteet ja toimintatavat Uusien koordinaattorien tapaaminen Helsingissä 3.11.2010 Toiminnan tavoitteet Tavoitteena on turvata nykyistä useammalle oppilaalle mahdollisuus opiskella englannin
LisätiedotSaamentutkimus Norjassa
Saamentutkimus Norjassa Anni-Siiri Länsman Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti Levi 30.9.2010 Saamentutkimuksella on Norjassa poikkeuksena muita Pohjoismaista myös omat rahoituskanavansa. Norjan tutkimusneuvostolla
LisätiedotKirjoittamisen voima ja kuolintodistuksen performatiivisuus
Kirjoittamisen voima ja kuolintodistuksen performatiivisuus Tekstien valta ihmistyössä -seminaari, Kotimaisten kielten keskus 10.4.2018 Jenni Viinikka kielenhuoltaja, jatko-opiskelija (HY) Kela, Tieto-ja
LisätiedotTutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä
Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman
LisätiedotItä-Suomen myöhäisen varhaismetallikauden asuinpaikkojen paikannimistä MIKA LAVENTO
Itä-Suomen myöhäisen varhaismetallikauden asuinpaikkojen paikannimistä MIKA LAVENTO Kysymykset Millaisia paikannimiä on erotettavissa varhaismetallikaudella Muinais- Saimaan alueella? Millaisia paikannimiä
LisätiedotHenkilönnimet osana kieltä ja sen järjestelmää Antti Leino
Henkilönnimet osana kieltä ja sen järjestelmää 11.11.2015 Antti Leino Antti Leino: Henkilönnimet osana kieltä ja sen järjestelmää 11.11.2015 2(10) Johdanto Nimi identifioi kohteensa Antti Leino: Henkilönnimet
LisätiedotINVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014
INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa
LisätiedotKoulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo
Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman
LisätiedotJulkaisufoorumin tausta ja tavoitteet
Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen
LisätiedotUNIVERSITY OF VAASA. Faculty of Philosophy. English Studies. First name Last name. Main Title. Subtitle
Liite 1. Pro gradu -tutkielman kannen malli (englannin kieli) UNIVERSITY OF VAASA Faculty of Philosophy English Studies First name Last name Main Title Subtitle Master s Thesis Liite 2. Pro gradu -tutkielman
LisätiedotAHAA-palvelu ja Finnan räätälöinti 11.11.2014
AHAA-palvelu ja Finnan räätälöinti 11.11.2014 MIKÄ ON AAHA? AHAA on arkistoille suunnattu palvelu ja työkalu arkistokuvailun toteuttamiseksi Arkistoille palvelu tarjoaa työkalun aineistojen kuvailuja järjestämisprosessin
LisätiedotNuorten palveluohjaus Facebookissa
Nuorten palveluohjaus Facebookissa Kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä nuorten palveluohjauksessa 1.5.11. 21.11.2013 Saila Lähteenmäki / MOPOTuning hanke 21.11.2013 https://www.facebook.com/nuortenpalveluohjaaja.sailalahteenmaki
LisätiedotWeb of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka
Web of Science, Scopus ja Tutka Matti Rajahonka 15.5.2014 Julkaisutietoja Tutkaan Voiko julkaisutietoja poimia jostain? Ei kannata tehdä kaksinkertaista työtä. Suomalaisten tieteellisten lehtien artikkelit:
LisätiedotTiede puhuttelee. Kirsti Lehmusto/viestintä 8.6.2011
Tiede puhuttelee Kirsti Lehmusto/viestintä 8.6.2011 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University Communications and Community Relations www.helsinki.fi/yliopisto 13.6.2011
LisätiedotKielineuvoston suomen kielen neuvonta
Kielineuvoston suomen kielen neuvonta Kielineuvoston kieliseminaari Tukholma 28.3.2019 Tarja Larsson ja Henna Leskelä Kielineuvoston suomen kielen neuvonnan kartoitus kartoitusvuodet 2007, 2010 ja 2017
LisätiedotSuomen Arkeologinen Seura ry. Arkeologi(a) ja media. Mikä on muinaisjäännös?
Suomen Arkeologinen Seura ry Arkeologi(a) ja media. Mikä on muinaisjäännös? A r k e o l o g i p ä i v ä t 2006 ARKEOLOGIPÄIVÄT 2006 Arkeologi(a) ja media & Mikä on muinaisjäännös? Toimittaneet: Teemu Mökkönen
LisätiedotHistoriantutkimus ja tietosuja. Kirsi Vainio-Korhonen Suomen historian professori, Turun yliopisto Etiikan päivä
Historiantutkimus ja tietosuja Kirsi Vainio-Korhonen Suomen historian professori, Turun yliopisto Etiikan päivä 15.3.2018 Historiantutkimuksen etiikka on ensimmäinen suomenkielinen käsikirja historiantutkimuksen
LisätiedotKDK-Asiakasliittymä. KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari
KDK-Asiakasliittymä KDK kevätseminaari 30.5.2012 Ari Rouvari Agenda Tavoitteet Ensimmäinen aalto Toinen aalto Järjestelmäarkkitehtuuri Demo Tavoitteet Asiakasliittymä Arkistojen, kirjastojen ja museoiden
LisätiedotAineistot ja kenttä tänään
Aineistot ja kenttä tänään Liisa Raevaara, Kotimaisten kielten keskus Marja-Leena Sorjonen, Helsingin yliopisto Aineistojen kentällä ja äänten jäljillä Pertti Virtarannan syntymästä 100 vuotta Muistoseminaari
LisätiedotSome, mainonta ja kuluttajuus Veera Värtinen, VTK Kuluttajaksi kasvamassa,
Some, mainonta ja kuluttajuus, VTK Kuluttajaksi kasvamassa, 7.6.2017. Gradu (#materialismionnellisuus Tutkielma nuorten aikuisten suhtautumisesta sosiaaliseen mediaan ja kulutukseen) Käsittelee nuorten
LisätiedotSuomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op
Suomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op Valintaperusteet Opiskelija voi hakeutua suorittamaan joko koko kokonaisuutta tai yksittäisiä opintojaksoja. Opintoihin valitaan ensisijaisesti
LisätiedotMonitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI
Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI 1.8.2013-31.7.2014 IMPERIA PYRKII PARANTAMAAN YVA-HANKKEIDEN LAATUA JA
LisätiedotTieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat
Kunnallistieteen yhdistys tutkijaseminaari Kuopio 14.5.2009 Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat Professori Vuokko Niiranen Terveyshallinnon ja talouden laitos Kuopion yliopisto
LisätiedotKysely järven tilaa koskevista havainnoista
Kysely järven tilaa koskevista havainnoista Tällä kyselylomakkeella kootaan tietoa järvien tilassa tapahtuneista muutoksista ranta-asukkaiden, mökkiläisten, kalastajien, veneilijöiden ym. ihmisten kokemusten
Lisätiedotlasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset,
lasten läsnäolot, kasvatuskeskustelulomakkeet, varhaiskasvatussuunnitelmat, kuntoutussuunnitelmat, esiopetussuunnitelmat, hoitosopimukset, henkilökohtaiset opetuksen järjestämistä koskevat suunnitelmat,
LisätiedotKirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri
Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus, saamelainen kulttuuri Kirjallisuustieteet, kulttuurin ja taiteen tutkimus sekä saamelainen kulttuuri kuuluvat yleensä humanistisiin tieteisiin, joten
LisätiedotNUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS
NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen, opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteishanke. Tutkimuksella tuotetaan tietoa nuorten vapaa-ajasta
LisätiedotVerkkokeskustelulla tuettu massaluento
Verkkokeskustelulla tuettu massaluento Jari Ojala Jyväskylän yliopisto, Historian laitos TieVie-koulutuksen seminaari 16.1.2003 Jyväskylä Lähtökohtia Johdatus historiatieteeseen - historian perusopintojen
LisätiedotTerhi Ainiala Helsingin yliopisto
Terhi Ainiala Helsingin yliopisto 18.8.2016 Kaksi projektikurssia syksyllä 2015 Nimet ja kielet kentällä Svenska litteratursällskapet i Finland Loviisan kaupunki ja kaupunkilaiset Nimistönsuunnittelua
LisätiedotLastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes
Lastensuojelututkimus kyselyaineistoilla - tiedon rajat ja mahdollisuudet Johanna Hiitola,, Stakes Lastensuojelun erillisselvitys projektien esittelyä Käynnistyi 2006 useiden eri toimijoiden yhteistyönä
LisätiedotSuomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu
Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat
LisätiedotTarkkaile elinympäristöäsi ja haravoi kokemukset kartalle. Kaarina Vartiainen Suomen ympäristökeskus
Tarkkaile elinympäristöäsi ja haravoi kokemukset kartalle Kaarina Vartiainen Suomen ympäristökeskus 1 2 Taustaa 3 Kuvat Ympäristöhallinnon kuvapankki ja KV Elinympäristön tietopalvelut Kansalaisille ja
LisätiedotEnemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua olemmeko oikealla tiellä? Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö (ITLA)
Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua olemmeko oikealla tiellä? Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiö (ITLA) Petra Kouvonen, VTT, Ohjelmajohtaja, asiamies Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa
LisätiedotSomalien ja venäläisten näkökulma
Mistä on maahanmuuttajien asumiskeskittymät tehty? - Somalien ja venäläisten näkökulma Maahanmuuttajat metropolissa -seminaari 19.8.2010 Hanna Dhalmann HY/Geotieteiden ja maantieteen laitos Somalinkielisten
LisätiedotSuomen kielen opetus (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma)
Suomen kielen opetus 2019-2020 (kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma) KOK-S100 Suomen kieli, perusopinnot Opintojakson nimi Tunniste Kurssin nimi / ryhmän nimi Laajuus (op) Opetuskielet
LisätiedotSuomen kieli Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit
Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä SZU A (D) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Suomen kieli Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit
LisätiedotTeoreettisen viitekehyksen rakentaminen
Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen
LisätiedotPääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.
KIRJALLISEN TYÖN ULKOASU JA LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Tämä ohje on tehty käytettäväksi kasvatustieteiden tiedekunnan opinnoissa tehtäviin kirjallisiin töihin. Töiden ohjaajilla voi kuitenkin olla omia toivomuksiaan
LisätiedotSuomenkieliset ulkomaiden paikannimet eli eksonyymit uusi digitaalinen tietokanta
Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet eli eksonyymit uusi digitaalinen tietokanta Sirkka Paikkala ruotsinsuomalainen kielineuvosto, Tukholma 27.4.2018 Eksonyymit ja endonyymit endonyymit: paikallisia,
LisätiedotTutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.
Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä
LisätiedotHumanistiset tieteet
Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet
LisätiedotYLE ja sivistys. Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009. Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE
YLE ja sivistys Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009 Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE Julkisen palvelun yleisradiotoiminta perustuu sivistysaatteelle Pohjoismaisella YLE toiminnalla
LisätiedotKielellisen datan käsittely ja analyysi tutkimuksessa
Kielellisen datan käsittely ja analyysi tutkimuksessa Kimmo Koskenniemi 4.4.2007 Yleisen kielitieteen laitos Humanistinen tiedekunta Kielidataa on monenlaista Tekstiä erilaisista lähteistä kirjoista, lehdistä,
LisätiedotLapset ja nuoret tietoarkistossa. 31.10.2008 Tampereen yliopisto helena.laaksonen (at) uta.fi
Lapset ja nuoret tietoarkistossa 31.10.2008 Tampereen yliopisto helena.laaksonen (at) uta.fi Taustaa Valtakunnallinen palveluresurssi Toiminta alkoi v. 1999 alussa Perustettiin Suomen Akatemian aloitteesta
LisätiedotParhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
LisätiedotGradu-seminaari (2016/17)
Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä
LisätiedotMonikielisessä viittovassa perheessä kielet täydentävät toisiaan
Monikielisessä viittovassa perheessä kielet täydentävät toisiaan Mari Lindholm & Maritta Tarvonen-Jarva Suomessa viittomakieli on noin 5000 kuuron äidinkieli. Lisäksi on monia kuulevia lapsia, joiden vanhemmista
LisätiedotAiheen rajaus Tutkimussuunnitelma. Aiheen rajaaminen. Aiheen rajaaminen tutkittavaan muotoon
Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Digitaalisen kulttuurin tutkimusmenetelmät 17.3. 2009 2 Aiheen rajaaminen Aihepiirin täsmentäminen ja supistaminen Aihetta helpompi tutkia Mahdollistaa syvemmän analyysin
LisätiedotOULUN SEUDULLA ASUVIEN MIELIKUVIA HENKILÖNNIMISTÄ
OULUN SEUDULLA ASUVIEN MIELIKUVIA HENKILÖNNIMISTÄ Suomen kielen pro gradu -tutkielma Oulun yliopisto 26.4.2019 Kati Ala-Poikela SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkielman aihe ja hypoteesit 1 1.2. Aiempi tutkimus
LisätiedotSuomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena
Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena KTT, KM Arja Rankinen Suomen Liikemiesten Kauppaopisto 4.6.2010 Kulttuurinen näkökulma Kulttuurin perusta Kulttuuri Sosiaalinen käyttäytyminen
LisätiedotJulkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot
Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi!, Helsinki 25.4.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Mihin erillistä julkaisuportaalia tarvitaan? Julkaisuportaali
LisätiedotKysymyksiin on vastattava hyvällä asiasuomella, kokonaisin lausein. Jokaisen kysymyksen yhteydessä on kerrottu maksimipistemäärä.
Sukunimi Etunimet Henkilötunnus VALINTAKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa kaikkiin kysymyksiin selkeällä käsialalla käyttäen ainoastaan kysymysten alla olevaa vastaustilaa. Vastausten tulee perustua kunkin kysymyksen
LisätiedotJohdatus historiatieteeseen
Johdatus historiatieteeseen Verkkokeskustelulla tuettu luentosarja Jari Ojala jaojala@campus.jyu.fi Lähtökohtia Historian perusopintojen massaluento Kurssin yleiset tavoitteet: Kehittää teoreettista ajattelua
LisätiedotDigitaaliset ihmistieteet. Infotilaisuus klo 15
Digitaaliset ihmistieteet Infotilaisuus 14.1.2019 klo 15 Digitaaliset ihmistieteet Oulun yliopistossa Tutkinto-ohjelmien yhteiset opinnot: Eri oppiaineissa runsaasti osaamista, joka kootaan nyt yhteen
LisätiedotKielet sähköistävät. Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta
Sähköä ilmassa IX valtakunnalliset lukiopäivät 12.- 12.11.2013 Kielet sähköistävät Mitä muutoksia perusopetuksen opetussuunnitelmaprosessi on tuomassa kieliin? Opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta Suomi
LisätiedotKorvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op
Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman
LisätiedotKirjoittaminen päiväkodeissa: renki vai isäntä? Tekstien valta ihmistyössä -seminaari Saija Pyhäniemi & Ulla Tiililä
Kirjoittaminen päiväkodeissa: renki vai isäntä? Tekstien valta ihmistyössä -seminaari 10.4.2018 Saija Pyhäniemi & Ulla Tiililä Valtakunnallinen kysely kirjaamisesta päiväkodeissa Tehtiin 2009 yhteistyössä
LisätiedotMitä murteita Suomessa onkaan?
HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Mitä murteita Suomessa onkaan? Antti Leino antti.leino@cs.helsinki.fi 9. syyskuuta 2006 Tietojenkäsittelytieteen laitos Kotimaisten kielten
LisätiedotPOIMU työntekijäkysely
POIMU työntekijäkysely 1. Missä sosiaalityön opetusta tarjoavassa yliopistossa opiskelet? 0 1 2 3 4 5 7 8 9 10 11 12 13 14 1. Helsingin yliopisto 1 2. Jyväskylän yliopisto 9 3. Itä-Suomen yliopisto 4.
LisätiedotKansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut. Jyrki Ilva Erikoiskirjastojen neuvosto,
Kansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Erikoiskirjastojen neuvosto, 9.12.2011 Julkaisuarkiston idea Julkaisuarkiston (open repository, institutional repository)
LisätiedotPohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet ja
Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman intojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Pohjoismaisten kielten kandidaattiohjelma Perusinnot Opetussuunnitelma 2012-2015 Opetussuunnitelma 2015-2018 PERUSOPINNOT
LisätiedotAsian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh
Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö
LisätiedotKulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,
LisätiedotMIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta
MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:
LisätiedotPielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi
1 Pielavesi Kirkonkylän ranta-alueen historiallisen ajan muinaisjäännösinventointi 2017 Arkistoinventointi Timo Jussila Tilaaja: Pielaveden kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Lähteet...
LisätiedotREKISTERÖITYNEIDEN KÄYTTÄJIEN NIMET VERKKOPELIYHTEISÖ AAPELISSA
REKISTERÖITYNEIDEN KÄYTTÄJIEN NIMET VERKKOPELIYHTEISÖ AAPELISSA Pro gradu -tutkielma Lasse Hämäläinen Helsingin yliopisto Suomen kieli Toukokuu 2012 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Teoreettista taustaa...
LisätiedotKielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa
Kielentutkimuksen merkitys saamelaisten esihistorian tulkinnassa Luobbal Sámmol Sámmol Ánte (Ante Aikio) (Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto) Nuorten akatemiaklubi, Helsinki, 16.5.2011 Saamen kielet
LisätiedotOULUN SEUDULLA ASUVIEN MIELIKUVIA HENKILÖNNIMISTÄ
OULUN SEUDULLA ASUVIEN MIELIKUVIA HENKILÖNNIMISTÄ Suomen kielen kandidaatintutkielma Oulun yliopisto 11.1.2017 Kati Ala-Poikela SISÄLLYS 1. JOHDANTO 1 1.1. Tutkimuskysymykset ja hypoteesit 1 1.2. Keskeiset
Lisätiedot