Lämpöyrittäjyyttä Uudellamaalla jo 15 vuotta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lämpöyrittäjyyttä Uudellamaalla jo 15 vuotta"

Transkriptio

1 TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2013 (762) YRITYSTOIMINTA Lämpöyrittäjyyttä Uudellamaalla jo 15 vuotta Tutkija Kari Vuorio ja tutkija Liisa Lahdensaari-Nätt, TTS Lämpöyrittäjyys on paikallista lämpöenergian tuottamista, jossa yrittäjä tai yritys myy käyttäjälle lämpöä sovittuun hintaan. Polttoaineena on yrittäjän omista metsistä tai lähiseudulta hankittu puu. Vuoden 2012 alussa Suomessa oli toiminnassa runsas 500 lämpöyrittäjien hoitamaa lämpölaitosta, joista noin kolmekymmentä oli Uudenmaan alueella. Lämpöyrittäjätoiminta tuntuu valtaavan tasaisesti alaa, koska laitosten lukumäärä on lisääntynyt vuosittain muutamalla kymmenellä. Vuonna 1993, jolloin TTS aloitti valtakunnallisen lämpöyrittäjyyden tutkimisen ja kehittämisen, lämpöyrittäjiä oli vasta kolme. Uudellemaalla ensimmäiset lämpöyrittäjät aloittivat toimintansa vuosina Ensimmäisten joukossa vuonna 1998 rakennetut lämpölaitokset olivat Perttulan (KEUDA) ammattioppilaitokselle tullut 500 kw:n lämpölaitos, Ohkolan ala-asteelle 200 kw:n laitos sekä Inkoon Västankvarnin koulutilan 700 kw:n lämpölaitos, joista kerromme lisää tässä tiedotteessa. Keudan oppilaitos lämpiää hakkeella. Kuvat: Kari Vuorio ja Liisa Lahdensaari-Natt NURMIJÄRVEN PERTTULAN KEUDA Keudan eli entiseltä nimeltään Perttulan Ammattioppilaitoksen lämmitys on hoitunut lämpöyrittäjämallilla jo neljäntoista vuoden ajan. Matti Vanhanen vihki laitoksen helmikuussa Osakkaat olivat lämpöyrittäjäpioneereja ja koko hanke ja laitos saivat aikanaan paljon mediajulkisuutta. Idean ja kipinän osakkaat saivat Työtehoseuran vuosina järjestämästä laajasta lämpöyrittäjäkurssista, jon- ka vetäjänä toimi Tauno Janhonen. Osakkaiden työnjako toimivaa Osakkaat eli paikallinen maanviljelijärinki hankkivat polttoaineen eli hakkeen ja hoitavat lämpölaitoksen lämmitys-, huolto- ja valvontatyöt. Yhtiön pääoma on puutavarassa, peräkärryssä ja hakkurissa. Jokainen osakas vastaa omilla rahoillaan firmasta. Lämpölaitoksen on rakentanut Nurmijärven Sähkö Oy ja se myös ostaa lämpöyrit- täjien tuottaman lämmön ja myy sen Keudalle. Perttulan Lämpö Ay käy vuosittain hintaneuvottelut Nurmijärven Sähkön kanssa ja tekee myös lämmöntoimitussopimukset. Lämpöyritystoiminnassa on mukana kolme osakasta. Lämpöyrittäjinä toimivat Jari Jussila, Markku ja Leo Lemola sekä Juha Mikkola. Myös muilla lähialueen aktiivisilla henkilöillä on mahdollisuus toimittaa energiapuuta lämpölaitokselle.

2 Perttulan Lämpö Ay:n kokopuusta tehtyä haketta. Urakoitsija hakettaa puun Polttoaineena laitoksella käytetään metsäteollisuudelle kelpaamatonta jätepuuta, lähinnä ylilahoa ja kuivunutta kuusta. Raakaaine tulee suurelta metsäalan organisaatiolta kilometrin säteeltä. Sekä puiden ajo että hakettaminen on ulkoistettu urakoitsijoille. Puu haketetaan suoraan traktoreiden peräkärryihin, jotka kuljetetaan varastoon ensin Palomäen tilalle. Osakkaat hakevat tilalta hakkeen päivystysvuorollaan lämpölaitokselle. Kova laho ja jopa pystyyn kuivanut puu on osakkaiden mielestä parasta hakkeen raaka-ainetta. Haketta valmistetaan kerralla noin 300 m 3 ja tämä määrä riittää kolmeksi viikoksi. Hakevaraston koko on 50 m 3. Työt hoituvat ja osakkaiden työtunnit lämmityksen eteen ovat vähäisiä. Tuhkat täytyy tosin nuohota kattilasta noin kahden viikon välein. Talvella hakevarasto täytyy täyttää joka toinen tai kolmas päivä. Hakkeen rinnalla varalämmitysmuotona on käytössä öljy, mutta sitä kuluu vain alle 1000 litraa vuodessa. Häiriöilmoitukset tekstiviestillä Osakkailla on kahden viikon vuorot. Jos esimerkiksi hake ei etene normaalisti varastosta pannuun, he saavat tekstiviestihälytyksen. Hälytyksiä on ollut hyvin vähän eli hake on ollut tasakokoista ja laitos on toiminut muutenkin hyvin. Laitoksen pikkukorjaukset pystytään myös tekemään itse. Maanviljelijäosakkaat tekevät talvisin myös esimerkiksi lumiurakointia, puunajoa tai ovat ulkopuolisten työnantajien palveluksessa. Laitoksen toiminnan alusta asti oli syyskuun puoliväliin 2012 mennessä tuotettu jo Megawattituntia (MWh) lämpöä. Uusi hakelämpölaitos? Koska laitos on toiminut hyvin, osakkaat tuumivat, että he voisivat pyörittää toistakin samankokoista hakelämpölaitosta Nurmijärvellä. Aika näyttää, lisääntyykö hakelämmitys heidän toimestaan tulevaisuudessa Nurmijärvellä. Perttulan hakelämpölaitoksen perustiedot Yhtiömuoto Perttulan Lämpö Ay Hakekattila Laka 500 kw Polttoaine hake, varalla öljy Lämmöntuotanto vuodessa noin MWh Hakkeen käyttö vuodessa Noin irtomottia. Täydellä teholla haketta kuluu 20 irtokuutiota vuorokaudessa (1 irtomotti haketta = 0,85 MWh). Käyttöönottovuosi 1998 Lämmitettävä pinta-ala Noin m 2 Hakkeen kulutus ja lämmöntuotanto Vuosi Irto-m 3 MWh

3 Jari Jussila (vas.) ja Juha Mikkola (kesk.) esittelevät Keudan oppilaitosta lämmittävää hakelämpölaitosta Kari Vuoriolle. ALAKOULU MÄNTSÄLÄN OHKOLASSA Mäntsälän Ohkolan kylän asukkaat halusivat, että alakoulu saisi lämpönsä paikallisen raaka-aineen ja yrittäjän toimesta. Niinpä kun koulua laajennettiin ja remontoitiin vuonna 1998, aloitti paikallinen maanviljelijä Markku Saalo koulukiinteistöjen lämmittämisen hakkeella. Hän on lämmittänyt alakoulua jo 14 vuoden ajan ja myy tuottamaansa lämpöä Mäntsälän kunnalle. Lämpöyrittäjäksi hän on oppinut kantapään kautta. Saalo painottaa, että toimiminen lämpöyrittäjänä on lähialue- ja kylätoimintaa, ei niinkään bisnestä. Koulutilat lämpiävät hakkeella syyskuun ja toukokuun välisenä aikana. Alakoululla on oppilaita tällä hetkellä alle yhdeksänkymmentä ja koululla on myös oma keittiö. Lämpöyrittäjä hakettaa itse puun Hakkeen Saalo tekee itse rangoista noin kymmenen kilometrin säteeltä yleensä omasta metsästään. Raaka-ainetta saadaan myös hänen sirkkelisahatoiminnasta. Tärkeää on se, että hake on tasalaatuista, jotta se kulkee ongelmitta varastosiilosta kattilaan. Haketta mahtuu siiloon noin 20 irtokuutiometriä. Oikein kylmällä pakkasilmalla hakevarasto tulee täyttää neljän vuorokauden välein. Markku Saalo (oik.) toimii Ohkolan koulun lämpöyrittäjänä Mäntsälässä. 3

4 Ohkolan koulurakennuksia Mäntsälässä. Automaattinen tuhkanpoisto toivomuslistalla Puuta poltettaessa tuhkaa kertyy vääjäämättä. Tuhkanpoisto on likaista hommaa ja se olisi hyvä automatisoida. Nyt tuhka poistetaan imuroimalla yhdestä kahteen kertaa viikossa. Varalämmityslähteenä koululla on öljy. Jos hake ei pääse etenemään ruuvissa tai jos kattilan lämpötila laskee liikaa, saa Saalo siitä heti tiedon kännykkäänsä. Sama viesti menee myös talonmiehelle näin varmistetaan lämmityksen toimivuus. Hakkeen on oltava korkealaatuista tämän kokoisessa kohteessa. Ohkolan hakelämpölaitoksen perustiedot Hakekattila Högfors Etna, 200 kw Laitostoimittaja Masa Tuote Ky Polttoaine Hake, varalla öljy Lämmöntuotanto vuodessa MWh Hakkeen käyttö vuodessa Haketta m 3 Käyttöönottovuosi 1998 Lämmitettävä pinta-ala m 2 Hakkeen kulutus ja lämmöntuotanto Vuosi Irto-m 3 MWh

5 VÄSTANKVARNIN KOULUTILA INKOOSSA Inkoossa läntisellä Uudellamaalla toimii Suomen eteläisin lämpöyritys, joka on ollut toiminnassa jo vuodesta 1998 lähtien. Yritys on myös ollut toiminnassa jo vuodesta 1998 alkaen. Västankvarnin koulutilan hakelämpölaitos sai alkunsa paikallisen maamieskoulun tiloissa järjestetyllä lämpöyrittäjäkurssilla, jossa laitoksen piirustukset tehtiin vuonna Tällöin perustettiin Ingå flis och värme (Inkoon hake ja lämpö), jossa on kolme osakasta. Kurssin tuloksena koulun yhteyteen nousi lämpölaitos, joka on edelleen alkuperäisessä kunnossa vastapäätä nykyistä Inkoon kunnan Västankvarnin alakoulua. Yhtiöllä on Inkoon kunnan kanssa toistaiseksi voimassa oleva lämmöntoimitussopimus. Laitos maastoutuu hyvin ympäristöön ja on aika huomaamaton, kuten yleensäkin pienet lämpölaitokset ovat. Hakkeen hankinta ja kuljetus omasta takaa Yhtiö hoitaa raaka-aineen hankinnan, haketuksen ja hakkeen kuljetuksen lämpölaitokselle. Haketettavat puut tulevat heille kuorma-autotoimituksena suuresta metsäalan yrityksestä. Laitoksen teho on 700 kw. Lämpöverkko on toista kilometriä pitkä kahteen suuntaan ja hakkeen avulla lämpiää Västankvarnin tila, sen uusi navetta, viljankuivuri, koulu, vanha maamieskoulu ja talo, jossa toimii eläinlääkärin vastaanotto. Yhtiöllä on kaksi autohakkuria. Yhtiö toimittaa haketta myös paikalliselle kasvihuoneelle. Laitoksessa on kiinteä arina. Varalämmönlähteenä käytetään kahta öljykattilaa. Lämpöyrittäjyys tarjosi vaihtoehdon maanviljelylle C-G Kvarnströmin mielestä lämpöyrittäjätoiminta oli aikoinaan hyvä vaihtoehto maanviljelylle Suomen liittyessä Euroopan Unioniin, sillä se tarjosi hyvän toimintavaihtoehdon entistä huonommin kannattavalle maanviljelylle. Nykyään Kvarnström on eläkkeellä ja lämpöyrittäjätoiminta on hänelle harrastuspohjaista. Toisen osakkaan poika toimii nykyään varsinaisena lämpöyrittäjänä. Keväällä 2013 tilanne muuttuu siten, että koulutila alkaa itse hoitaa hakepuun keräämisen omasta metsästä, mutta Ingå flis och värme hoitaa haketuksen, kuljetuksen ja laitoksen hoidon. Västankvarnin koulutilan 700 kw:n lämpölaitos. C-G Kvarnström (vas.) esittelee hakekattilaa Kari Vuoriolle Inkoossa. Västankvarnin laitoksen perustiedot Yhtiömuoto Ingå flis och värme Öppet bolag (Ay) Hakekattila LAKA 700 kw Laitostoimittaja Vaasan kuljetuskanavat Polttoaine Hake, varalla öljy Lämmöntuotanto vuodessa MWh Hakkeen käyttö vuodessa n irtokuutiota Käyttöönottovuosi 1998 Hakkeen kulutus ja lämmöntuotanto Vuosi Irto-m 3 MWh

6 Hinta 4,60 Jälkipainos sallittu vain TTS:n kautta, ISSN-L , ISSN (Painettu), ISSN (Verkkojulkaisu), SP-Paino Oy, Nurmijärvi 2013 Lämpöyrittäjyyttä edistetään hankkeen avulla TTS aloitti vuonna 2011 lämpöyrittäjyyteen perustuvan tiedonvälityshankkeen Uudenmaan alueella. Tavoitteena on lisätä tietoa sekä lämmönostajille että lämpöyrittäjille sekä etsiä kohteita, joihin puulämmitysratkaisut sopivat sekä teknisesti, taloudellisesti että lähiympäristön kannalta. Lisäksi pyritään löytämään lämpöyrittäjiä, joilla on mahdollisuus kehittää palveluja vaativille julkis- ja yrittäjätahoille. Hankkeessa selvitetään nykyisiä lämpöyrittäjäkohteita, kartoitetaan uusia julkisia yritys- ja yhteisöasiakkaiden lämpöyrittäjäkohteita muutaman kunnan, kaupungin ja seurakunnan alueilla, selvitetään lämpöyrittäjäksi ryhtymis- tai laajentumishalukkuutta sekä järjestetään infotilaisuuksia julkisille ja yksityisille tahoille. Fifteen years of heating enterprise in southern Finland Heating entrepreneurs produce heat locally and sell heat to the end user at an agreed price. Heat is usually produced by burning wood chips from the company s own forests or from the surrounding forests. There were more than 500 heating plants run by heating entrepreneurs in Finland in the beginning of Some thirty of them were situated in the area of Uusimaa in southern Finland. It seems that heating entrepreneurship is steadily gaining ground, since the amount of heating plants has increased annually by around twenty. TTS Työtehoseura (Work Efficiency Institute) started the nationwide research and development of heating entrepreneurship in At that time there were only three heating companies in Finland. The first started to operate in Uusimaa during Among the first heating plants to be built in 1998 were Perttula Vocational School (KEUDA) with 500 kilowatts capacity in Nurmijärvi, Ohkola school with 200 kilowatts capacity in Mäntsälä and the Västankvarn schoolfarm with 700 kilowatts capacity in Inkoo, of which we will give more info about in this bulletin. LISÄTIETOA HANKKEESTA: TTS, tutkija Kari Vuorio, , kari.vuorio@tts.fi, tutkija Liisa Lahdensaari-Nätt, , liisa.lahdensaari@tts.fi Inkoon Västankvarnin koululaiset nauttivat kotimaisesta ja paikallisesta lähilämmöstä. TTS - TYÖTEHOSEURA PL 5, (Kiljavantie 6), Rajamäki, puh. (09) Päätoimittaja: Anna-Maija Kirkkari Taitto: Kaija Laaksonen TTS, Box 5, FI Rajamäki, Finland tel asiakaspalvelu@tts.fi 6

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE Lämpöyrittäjä-osaaja kilpailusarja (yli 2 vuotta lämpöyrittäjänä toimineet) 1. Yrityksen perustiedot Lämpöyrittäjien nimet, yrityksen tai osuuskunnan nimi: Osoite:

Lisätiedot

PUUHAKE ON KILPAILUKYKYINEN POLTTOAINE PK-YRITYKSILLE TOMI BREMER RAJAMÄELLÄ

PUUHAKE ON KILPAILUKYKYINEN POLTTOAINE PK-YRITYKSILLE TOMI BREMER RAJAMÄELLÄ PUUHAKE ON KILPAILUKYKYINEN POLTTOAINE PK-YRITYKSILLE TOMI BREMER RAJAMÄELLÄ 14.12.2017 METSÄN WOIMA OY TTS TYÖTEHOSEURA POLTTOHAKKEEN HINNAN OSATEKIJÄT JA SEN ARVOKETJUN OMISTAJAT Hakkeen hinta muodostuu

Lisätiedot

Lämpöyrittäjyys Toiminnan ja kannattavuuden tarkastelua

Lämpöyrittäjyys Toiminnan ja kannattavuuden tarkastelua Lämpöyrittäjyys Toiminnan ja kannattavuuden tarkastelua Lämpöyrittäjyyden perusteet to 2.2.2012, Nurmes Lasse Okkonen FT, tuntiopettaja biotalouskoordinaattori Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Biotalouden

Lisätiedot

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla 25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla Pirkanmaan puuenergiaselvitys 2011 Puuenergia Pirkanmaalla Maakunnan energiapuuvarat

Lisätiedot

Hakelaitoskäynti. Teuvo Hirvonen

Hakelaitoskäynti. Teuvo Hirvonen 27.9.2017 Avaus Perustiedot Raaka-ainehankinta Aluetalousselvitys Aurinkosähköhanke Hakelaitoskäynti Teuvo Hirvonen Urpo Hassinen Matti Ikäheimonen Lasse Okkonen Kim Blomqvist Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa

Lisätiedot

Tiedonvälityshanke. Urpo Hassinen 6.10.2009

Tiedonvälityshanke. Urpo Hassinen 6.10.2009 Tiedonvälityshanke Urpo Hassinen 6.10.2009 Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa ÖLJYSTÄ HAKELÄMPÖÖN Osuuskunnan perustava kokous 15.9.1999, perustajajäseniä 12, jäseniä tällä hetkellä 51 Hoidettavana vuonna

Lisätiedot

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen

Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos. Loppuraportti Julkinen Pekka Pääkkönen Rajaville Oy:n Haukiputaan tehtaan energiatuotannon muutos Loppuraportti Julkinen 10.2.2014 Pekka Pääkkönen KÄYTÖSSÄ OLEVAN ENERGIATUOTANNON KUVAUS Lähtökohta Rajaville Oy:n Haukiputaan betonitehtaan prosessilämpö

Lisätiedot

Lämpöyrittäjyydestä elinvoimaa kuntiin

Lämpöyrittäjyydestä elinvoimaa kuntiin Lumen 1/2017 TEEMA-ARTIKKELI Lämpöyrittäjyydestä elinvoimaa kuntiin Antti Sirkka, insinööri (AMK), projektipäällikkö, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, ACE-ryhmä, Lapin ammattikorkeakoulu Asiasanat:

Lisätiedot

Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa

Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa Teuvo Hirvonen 23.3.2017 LÄMPÖYRITTÄJYYDEN MAHDOLLISUUDET Yleinen suhtautuminen myönteistä Paikallistaloudelliset hyödyt (raha kiertää 4-6 kertaa) Työllisyyden edistäminen

Lisätiedot

Matkaraportti Italian opintomatka

Matkaraportti Italian opintomatka Poveria biomassasta -hanke 1 Matkaraportti Italian opintomatka 14.-15.3.2017 1. Johdanto Poveria biomassasta -hankkeesta osallistuttiin maaliskuussa kansainvälisen BIO4ECO -hankkeen järjestämälle sidosryhmämatkalle

Lisätiedot

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010

MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010 MATKAKERTOMUS Bioenergiamatka Saksaan ja Itävaltaan 4. 7.3.2010 Kokoonnuimme aikaisin torstaiaamuna 4.3.2010 Helsingin lentokentällä. Lentomme Saksaan laskeutui aikataulun mukaisesti noin klo 8.00. Lentokentältä

Lisätiedot

Keski Pohjanmaan energiaosuuskuntien

Keski Pohjanmaan energiaosuuskuntien Keski Pohjanmaan energiaosuuskuntien lämpölaitoskartoitus t (mukana myös kaksi osakeyhtiöperustaista lämpölaitosta) Alaprojekti 9. Energiaosuuskuntien lämpölaitosten nykytila ja päästöt (Centria, UmU ETPC,

Lisätiedot

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke

Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Metsäenergian mahdollisuuudet Hake, pelletti, pilke Kestävän kehityksen kylätilaisuus Janakkala Virala 23.10.2014 Sivu 1 2014 Miksi puuta energiaksi? Mitä energiapuu on? Puuenergia kotitalouksissa Sivu

Lisätiedot

Terminaalit tehoa energiapuun hankintaan? Forest Energy 2020 vuosiseminaari Joensuu, Jyrki Raitila & Risto Impola, VTT

Terminaalit tehoa energiapuun hankintaan? Forest Energy 2020 vuosiseminaari Joensuu, Jyrki Raitila & Risto Impola, VTT Terminaalit tehoa energiapuun hankintaan? Forest Energy 2020 vuosiseminaari Joensuu, 8.10.2013 Jyrki Raitila & Risto Impola, VTT Taustaa Otsikon kysymykseen pyritään vastaamaan pääasiassa seuraavien projektien,

Lisätiedot

aimo.palovaara@lakkapaa.com

aimo.palovaara@lakkapaa.com BIOENERGIAA TILOILLE JA TALOILLE Torniossa 24.5.2012 Aimo Palovaara aimo.palovaara@lakkapaa.com 050-3890 819 24.5.2012 1 Energiapuu: 1. hakkuutähde => HAKETTA 2. kokopuu => HAKETTA 3. ranka => HAKETTA,

Lisätiedot

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012 Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 1 31.5.2012 Ilpo Mattila Maaseudun bioenergialähteet ENERGIALÄHDE TUOTE KÄYTTÖKOHTEITA METSÄ Oksat, latvat, kannot, rangat PELTO Ruokohelpi, olki Energiavilja

Lisätiedot

Lähilämpöä Teiskossa. 27.9.2011 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa

Lähilämpöä Teiskossa. 27.9.2011 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa Lähilämpöä Teiskossa 27.9.2011 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa Puulämpöä Pirkanmaalle Pirkanmaan metsäkeskus hallinnoi Hankeaika 1.12.2007 30.11.2012 Keskeisin tavoite on lisätä puun käyttöä maatilojen

Lisätiedot

Lämpöyrittäjyyden merkitys Uusiutuvia energiaratkaisuja yrityksille palveluna Helsinki, Postitalo Timo Määttä

Lämpöyrittäjyyden merkitys Uusiutuvia energiaratkaisuja yrityksille palveluna Helsinki, Postitalo Timo Määttä Lämpöyrittäjyyden merkitys Uusiutuvia energiaratkaisuja yrityksille palveluna Helsinki, Postitalo Timo Määttä Luotettavaa tietoa ja vaikuttavia ratkaisuja resurssitehokkaisiin toimiin ja kestäviin valintoihin.

Lisätiedot

Lämpöyritysten arvoverkot ja taloudellinen suorituskyky

Lämpöyritysten arvoverkot ja taloudellinen suorituskyky TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 6/2015 (786) ten arvoverkot ja taloudellinen suorituskyky Jukka Korri ja Arto Kettunen, TTS Lämpöyritykset suosivat polttoaineenaan karsitusta rangasta valmistettua

Lisätiedot

Energiaosuuskuntien tulevaisuudennäkymät. Jouni Pennanen 4.11.2011

Energiaosuuskuntien tulevaisuudennäkymät. Jouni Pennanen 4.11.2011 Energiaosuuskuntien tulevaisuudennäkymät Jouni Pennanen 4.11.2011 Lämpöyritykset Suomessa Lämpöyritykset Suomessa Ilmastosopimuksen tavoitteet Kioton sopimus velvoittaa kehittyneitä maita vähentämään 5,2

Lisätiedot

Selvityksen tausta ja toteutus (1/2)

Selvityksen tausta ja toteutus (1/2) Lämpöyrittäjyyden alue- ja kansantaloudellinen tarkastelu Yhteenveto 2014 Selvityksen tausta ja toteutus (1/2) Energiaratkaisujen kannattavuutta arvioidaan perinteisesti laskelmilla, joilla määritetään

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Ryhtyisinkö lämpöyrittäjäksi?

Ryhtyisinkö lämpöyrittäjäksi? Ryhtyisinkö lämpöyrittäjäksi? 22.2.2018 Urpo Hassinen Lämpöyrittäjyys Suomessa Ensimmäiset laitokset perustettu 1992 Lämpöyrityksiä 2016 oli yli 300 kpl ja hoidettavia kohteita 609 kpl Yleisimmin toiminta

Lisätiedot

Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa

Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa ORGANISAATIO OSUUSKUNTAKOKOUS HALLITUS Hallituksen puheenjohtaja Teuvo Hirvonen RAAKA-AINEHANKINTA Metsäpäällikkö Tuomo Turunen HENKILÖSTÖ- JA TALOUSHALLINTO Hallintopäällikkö

Lisätiedot

PUUENERGIAA SASTAMALAAN

PUUENERGIAA SASTAMALAAN PUUENERGIAA SASTAMALAAN Lämmön tuotannon polttoaineet Fossiiliset 48 % Uusiutuvat 52 % Lämmityksen hiilijalanjälki 3 658 kg hiilidioksidia asukasta kohden Energiapuupotentiaali m3/v Latvusmassa 71 300

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE

LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE LÄMPÖYRITTÄJÄ 2014 KILPAILUN KYSYMYSLOMAKE Lämpöyrittäjä-tulokas kilpailusarja (enintään 2 vuotta lämpöyrittäjänä toimineet) 1. Yrityksen perustiedot Lämpöyrittäjien nimet, yrityksen tai osuuskunnan nimi:

Lisätiedot

Metsäenergia Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus

Metsäenergia Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus Metsäenergia Mikko Tilvis Suomen metsäkeskus Suomen metsäkeskus metsäalan asiantuntijatalo Sisältö Metsäenergia käyttö Energiapuun kasvatus, korjuu ja laatu Lämpö- ja pilkeyrittäjyys Metsäenergian tulevaisuus

Lisätiedot

Energiantuotantoinvestointien taustaraportti (Luonnosversio 25.01.2011) Arvioita hake-, pelletti- ja olkilämmityksestä.

Energiantuotantoinvestointien taustaraportti (Luonnosversio 25.01.2011) Arvioita hake-, pelletti- ja olkilämmityksestä. 8.2.211 Energiantuotantoinvestointien taustaraportti (Luonnosversio 25.1.211) Arvioita hake-, pelletti- ja olkilämmityksestä Seppo Tuomi TTS Yleistä raportista Selvityksen tavoite, käyttötarkoitus ja kohderyhmä

Lisätiedot

TUOTTAVA HAJAUTETTU LÄHIENERGIA HANKE (EnergiaPlus)

TUOTTAVA HAJAUTETTU LÄHIENERGIA HANKE (EnergiaPlus) TUOTTAVA HAJAUTETTU LÄHIENERGIA HANKE (EnergiaPlus) Uusiutuvan energian käytön lisääminen Oulunkaaren kuntayhtymän jäsenkunnissa Pekka Pääkkönen Iin Micropolis Oy Tausta EU:n ja Suomen ilmasto- ja energiastrategiat

Lisätiedot

Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa

Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa Puhdasta, uusiutuvaa lähienergiaa UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ 2005 JA TAVOITTEET 2020 64 80 % 20 28,5 38 8,5 Eurooppa Suomi Pohjois-Karjala 2005 2020 SUOMEN UUSIUTUVAN ENERGIAN LISÄYSTAVOITE PRIMÄÄRIENERGIANA

Lisätiedot

Ekoenergiaretki Länsi-Pirkanmaalla

Ekoenergiaretki Länsi-Pirkanmaalla Ekoenergiaretki Länsi-Pirkanmaalla 29.8.2019 Torstaina klo 8:30 noin 40 hengen joukko lähti Ekokumppaneiden ja Suomen metsäkeskuksen järjestämälle ekoenergiaretkelle Ekokumppaneiden toimistolta. Ensimmäinen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI ORIMATTILAN KAUPUNKI Miltä näyttää uusiutuvan energian tulevaisuus Päijät-Hämeessä? Case Orimattila Sisältö Orimattilan kaupunki - Energiastrategia Orimattilan Lämpö Oy Yhtiötietoja Kaukolämpö Viljamaan

Lisätiedot

KUORTANEEN ENERGIAOSUUSKUNTA Jo vuodesta 2000. Bioenergiayrittämisen monet mahdollisuudet Kokonaisvaltainen energiayrittäjyys Asko Sippola, 22.12.

KUORTANEEN ENERGIAOSUUSKUNTA Jo vuodesta 2000. Bioenergiayrittämisen monet mahdollisuudet Kokonaisvaltainen energiayrittäjyys Asko Sippola, 22.12. KUORTANEEN ENERGIAOSUUSKUNTA Jo vuodesta 2000 Bioenergiayrittämisen monet mahdollisuudet Kokonaisvaltainen energiayrittäjyys Asko Sippola, 22.12.2010 Tervanpoltto ennen ja nyt "Se kuuluusa Kuurtanehen

Lisätiedot

VAPO PELLETTI. Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti

VAPO PELLETTI. Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti VAPO PELLETTI Vapo-puupelletti edullista lämpöä helposti Nosta mukavuutta, laske lämmön hintaa! Puulla lämmittäminen on huomattavan edullista ja nyt pelletin ansiosta myös tosi helppoa. Vapo-puupelletit

Lisätiedot

Limingan öljylämmitteisten koulujen muuttaminen uusiutuvalle energialle. Lähtökohtatarkastelu Laatija: Irja Ruokamo

Limingan öljylämmitteisten koulujen muuttaminen uusiutuvalle energialle. Lähtökohtatarkastelu Laatija: Irja Ruokamo Limingan öljylämmitteisten koulujen muuttaminen uusiutuvalle energialle Lähtökohtatarkastelu Laatija: Irja Ruokamo Tarkasteluissa on käytetty seuraavia lähtö- ja oletusarvoja: n yksikköhinta: /MWh sisältö

Lisätiedot

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ. 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke

LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ. 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke LÄMPÖYRITTÄJÄPÄIVÄ 09.00 Kahvitarjoilu 09.20 Avaus ja pienpuun energiatuki Urpo Hassinen Biomas-hanke 09.45 Hakeraaka-aineen hankintanäkymät ja Ilkka Hämäläinen energiapuumarkkinat Keski-Karjalassa Biowatti

Lisätiedot

Energiansäästö viljankuivauksessa

Energiansäästö viljankuivauksessa Energiansäästö viljankuivauksessa Antti-Teollisuus Oy Jukka Ahokas 30.11.2011 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Maataloustieteiden laitos Agroteknologia Öljyä l/ha tai viljaa kg/ha Kuivaamistarve

Lisätiedot

Vaskiluodon Voiman bioenergian

Vaskiluodon Voiman bioenergian Vaskiluodon Voiman bioenergian käyttönäkymiä - Puuta kaasuksi, lämmöksi ja sähköksi Hankintapäällikkö Timo Orava EPV Energia Oy EPV Energia Oy 5.5.2013 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170

Lisätiedot

Hake- ja pellettikattilan mitoitus

Hake- ja pellettikattilan mitoitus Hake- ja pellettikattilan mitoitus Kiinteistön kokoluokka ratkaisee millaista vaihtoehtoa lähdetään hakemaan Pienkiinteistö, suurkiinteistö, aluelämpölaitos Hake- ja pellettikattilan mitoitus Perinteinen

Lisätiedot

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KÄYTTÖPAIKKAMURSKA JA METSÄENERGIAN TOIMITUSLOGISTIIKKA Hankintainsinööri Esa Koskiniemi EPV Energia Oy EPV Energia Oy 19.11.2014 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND

Lisätiedot

UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012

UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012 UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN Urpo Hassinen 30.3.2012 1 LÄHTÖTIETOJEN KARTOITUS hankkeen suunnittelu ammattiavulla kartoitetaan potentiaaliset rakennukset ja kohteiden lähtötiedot: - tarvittavan lämpöverkon

Lisätiedot

Lämpölaitostekniikkaa. Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke

Lämpölaitostekniikkaa. Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke Lämpölaitostekniikkaa Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke 1 Laiteratkaisut ja polttotekniikka Uusi vai vanha? Kontti vai kiinteä? Stokerin toimintaperiaate Polttoaineen varastointi ja siirto varastosta

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

KIEMET Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu Infokorttisarja

KIEMET Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu Infokorttisarja Infokorttisarja Keski- ja Itä-Euroopan maiden metsäsektori -infokortit 1 Maavertailu bioenergia metsätalous metsäteollisuus 2 Latvia Latvian metsätalous Latvian metsäteollisuus Latvian yritykset 3 Liettua

Lisätiedot

Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo. Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy

Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo. Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy Esimerkkikuivuri - Yhteisomistuksessa oleva kuivuri, osakkaita noin 10 - Vuosittainen kuivattava viljamäärä n. 500 tn - Antti-alipainekuivurikoneisto,

Lisätiedot

Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä. Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi

Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä. Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170 MW KL Seinäjoki 125 MW e, 100 MW KL Vaskiluodon Voima on EPV Energia

Lisätiedot

Terminaalit tehoa energiapuun hankintaan? Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari 28.10.2014 Jyrki Raitila, erikoistutkija VTT

Terminaalit tehoa energiapuun hankintaan? Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari 28.10.2014 Jyrki Raitila, erikoistutkija VTT Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Terminaalit tehoa energiapuun hankintaan? Bioenergiasta voimaa aluetalouteen seminaari 28.10.2014 Jyrki Raitila, erikoistutkija VTT Taustaa Otsikon kysymykseen pyritään

Lisätiedot

PUUTA-hanke. Yrittäjätapaaminen ULLA LEHTINEN

PUUTA-hanke. Yrittäjätapaaminen ULLA LEHTINEN PUUTA-hanke Yrittäjätapaaminen 04.11.2016 ULLA LEHTINEN Ulla.lehtinen@oulu.fi 4.11.2016 1 Markkinatutkimus: mitä selvitetty? Selvityksen tavoitteena on löytää vastaus seuraaviin kysymyksiin pohjautuen

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen

Lisätiedot

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä?

Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Kohderesursseja ja koulutusta tarvitaan - mutta mitä ja mistä? Latvusten ja oksien keruu ja kantojen nosto = työlaji / raaka-aineen tuotanto sisältää merkittävästi yrittäjyyttä Sisä-Suomen metsäpäivä 2012,

Lisätiedot

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon

Lisätiedot

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ TYÖN LÄHTÖKOHDAT Yksi isysmä ähankkeen tulevaisuusryhmän kiinnostus energiakysymyksiin. Oma mielenkiinto. Voisiko ik Saksasta

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

Puusta lämpöä. Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010. Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa

Puusta lämpöä. Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010. Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa Puusta lämpöä Energia-ilta Mynämäki 30.9.2010 Jussi Somerpalo Metsäkeskus Lounais-Suomi Kiinteän bioenergian edistämishanke Varsinais-Suomessa 1 Esityksen sisältö Energiapuun korjuu Puupolttoaineet Käyttökohteita

Lisätiedot

Laatuhakkeen polttokokeilu Kuivaniemellä 3.5. - 5.5.2011

Laatuhakkeen polttokokeilu Kuivaniemellä 3.5. - 5.5.2011 Laatuhakkeen polttokokeilu Kuivaniemellä 3.5. - 5.5.2011 Raportin laatija: Tero Paananen, Projektipäällikkö Uusiutuvan energian yrityskeskus hanke 1 JOHDANTO JA TYÖN TAUSTAT Polttokokeen suunnittelu aloitettiin

Lisätiedot

Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu. Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet

Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu. Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet VAHVUUDET HEIKKOUDET -Kotimaisen polttoaineen hyo dynta minen -Kallis investointi? -Alueellisuus -Vakiintumaton teknologia? -Riippumattomuus

Lisätiedot

Esimerkkejä yksittäisten maatilojen energiankäytöstä - lähtötilanteen muodostaa tilan nykyinen energiankäyttö

Esimerkkejä yksittäisten maatilojen energiankäytöstä - lähtötilanteen muodostaa tilan nykyinen energiankäyttö Esimerkkejä yksittäisten maatilojen energiankäytöstä - lähtötilanteen muodostaa tilan nykyinen energiankäyttö Viljatila 80 hehtaaria, etelä-suomi vehnää, ohraa, kauraa, rypsi Hakelämpökeskus 1970 luvulta.

Lisätiedot

Tietoja pienistä lämpölaitoksista

Tietoja pienistä lämpölaitoksista Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Muuntokertoimet 4 3 Lämpölaitosten yhteystietoja

Lisätiedot

Maatilojen energiatehokkuus. Oulu 22.11.2012 Mikko Posio

Maatilojen energiatehokkuus. Oulu 22.11.2012 Mikko Posio Maatilojen energiatehokkuus Oulu 22.11.2012 Mikko Posio Mitä on energia? Energia on voiman, kappaleen tai systeemin kyky tehdä työtä Energian summa on aina vakio, energiaa ei häviä eikä synny Energian

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Forssa 2.3.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 23.1.218 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11

Lisätiedot

Öljystä pellettiin: kiinteistökohtainen ja aluelämpö sekä alle 1 MW CHP

Öljystä pellettiin: kiinteistökohtainen ja aluelämpö sekä alle 1 MW CHP Öljystä pellettiin: kiinteistökohtainen ja aluelämpö sekä alle 1 MW CHP Uudis Alue Saneeraus PELLETTIALAN YDINVIESTI Pelletillä voidaan lämmittää koteja 7 TWh Suomessa vuonna 2020 Suomen pellettitase,

Lisätiedot

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012 Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Riihimäen Metallikaluste Oy Perustettu 1988 Suomalainen omistus 35 Henkilöä Liikevaihto 5,7M v.2011/10kk

Lisätiedot

Maatilan kiinteät biopolttoaineet. Esa Kinnunen Biomas hanke

Maatilan kiinteät biopolttoaineet. Esa Kinnunen Biomas hanke Maatilan kiinteät biopolttoaineet Esa Kinnunen Biomas hanke 1 Maatilojen lämmitysjärjestelmät, kohdekartoituksen tuloksia (Juha Tuononen) Nykyinen päälämmitysmuoto (%-osuudet) Maatiloilla lämmitysjärjestelmät

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 3.6.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 1 2 3 4 5 6 7 8

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 25.9.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 17 2 17

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 31.1.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7

Lisätiedot

Biodynax Oy. CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä

Biodynax Oy. CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä Biodynax Oy CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä Sisältö Biodynaxin CHP-laitokset o Mitä on Biodynaxin CHPlaitokset? o Menetelmä o Puuperäisen polttoaineen käsittely o Edut lyhyesti o Teknologia

Lisätiedot

LÄMMITYSKOHTEEN SUUNNITTELU

LÄMMITYSKOHTEEN SUUNNITTELU LÄMMITYSKOHTEEN SUUNNITTELU Veli-Pekka Kauppinen Bioenergianeuvoja Suomen metsäkeskus Keski-Suomi Iisalmi 2014 Kuva ja teksti : Energiateollisuus ry 1 Kiinteistön energian tuotannon suunnittelu Selvitä:

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä

Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Hevosenlannan mahdollisuudet ja haasteet poltossa ja pyrolyysissä Markku Saastamoinen, Luke Vihreä teknologia, hevostutkimus Ypäjä HELMET hanke, aluetilaisuus, Jyväskylä 24.1.2017 Johdanto Uusiutuvan energian

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 18.9.218 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 16 8 16 9 16 1 16 11 16 12 16 1 17

Lisätiedot

Aurinkolämmön mahdollisuudet

Aurinkolämmön mahdollisuudet Biobisnestä Pirkanmaalle Aurinkolämmön mahdollisuudet 20.4.2018 Jarno Kuokkanen Sundial Finland Oy Aurinkoteknillinen yhdistys ry Sundial Finland Oy Perustettu 2009 Kotimainen yritys, Tampere Aurinkolämpöjärjestelmät

Lisätiedot

Yrityksen lämpölaitosinvestoinnin kannattavuuden arvioiminen

Yrityksen lämpölaitosinvestoinnin kannattavuuden arvioiminen Bioenergy4Business A project for the uptake of solid biofuels in promising European heat market segments Yrityksen lämpölaitosinvestoinnin kannattavuuden arvioiminen - Apuvälineitä päätöksenteon tueksi

Lisätiedot

ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen

ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen Poimintoja lämpöpumppu-uutisista INEX logistiikkakeskus, Sipoo, maalämmölle (100

Lisätiedot

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Mynämäki, 30.9.2010 Pelletti on lähienergiaa! Pelletin raaka-aineet suomalaisesta metsäteollisuudesta ja suomalaisten metsistä Poltto-aineiden ja laitteiden

Lisätiedot

www.metropolia.fi/onni ESR Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle

www.metropolia.fi/onni ESR Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle www.metropolia.fi/onni ESR Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle Onni tulee puun takaa hyvinvoivat ja tuottavat työpaikat metsä- ja sote-alalle ESR -hanke 2015-2017

Lisätiedot

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus

Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Energiapuun hankintamenettely metsästä laitokselle: Metsähakkeen hankintaketjut, hankintakustannukset ja metsähakkeen saatavuus Kohti kotimaista energiaa kustannussäästöä ja yrittäjyyttä kuntiin Matti

Lisätiedot

VALERIE CASE STUDY TRIAL - REPORT

VALERIE CASE STUDY TRIAL - REPORT 1 VALERIE CASE STUDY TRIAL - REPORT THE USE OF WOOD ASH FERTILIZATION ON MINERAL SOIL FORESTS Photos from the trial excursion on 19 th May 2017. Fig. 1 The stakeholders got to know the forest renewal area

Lisätiedot

Uusiutuvat energialähteet. RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo

Uusiutuvat energialähteet. RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo Uusiutuvat energialähteet RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo Energialähteet Suomessa Energian kokonaiskulutus 2005 2005 (yht. 1366 PJ) Maakaasu 11% Öljy 27% Hiili 9% ~50 % Fossiiliset Muut fossiiliset

Lisätiedot

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Esityksen sisältö: 1. EU:n energiapolitiikka on se, joka ei toimi 2. Mihin perustuu väite, etteivät

Lisätiedot

Mitä ilmastokeskustelu tarkoittaa Suomen näkökulmasta?

Mitä ilmastokeskustelu tarkoittaa Suomen näkökulmasta? Mitä ilmastokeskustelu tarkoittaa Suomen näkökulmasta? Liisa Pietola, MTK OPAL-seminaari 5.2.2018 www.opal.fi Kun puuta ei saisi kaataa eikä lihaa syödä - haukutaanko oikeaa puuta? Miksi ilmastonmuutos?

Lisätiedot

Bioenergiateknologian vientiyhteistyöllä

Bioenergiateknologian vientiyhteistyöllä Bioenergiateknologian vientiyhteistyöllä menestykseen Keski-Suomen energiapäivä 28.1.2010 Toimitusjohtaja Asko Ojaniemi, Benet Oy 1 Hankkeen tavoitteet Tavoitteena tarjota koko ketju metsästä lämmöntuotantoon

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Polttopuun kuivaus Uimaharjun lämpölaitoksen yhteydessä

Polttopuun kuivaus Uimaharjun lämpölaitoksen yhteydessä TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Kuvapaikka (ei kehyksiä kuviin) Polttopuun kuivaus Uimaharjun lämpölaitoksen yhteydessä Jyrki Raitila, VTT Tulosten esittely: Urpo Hassinen, Suomen metsäkeskus Tavoitteet

Lisätiedot

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa Hybridilämmitys kiinteistökohteissa 31 m, v. 2016 40 henkilöä perustettu 1984 toimitilat Espoossa Tuotteina mm. Mitsubishi Electric, Gree ja Alpha Innotec Scanofficen menestystekijät: toimivat tuotteet

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE

TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TULEVAISUUDEN BIOENERGIARATKAISUT, TBE TAVOITE Keskeinen TBE-tavoite on ollut löytää uusia potentiaalisia, mielellään isoja bioenergian tuotanto- ja käyttömuotoja Koillismaan hyödyntämättömälle nuorien

Lisätiedot

Lämmitysjärjestelmien muutokset ja lämpöyrittäjyys. Juha Tuononen Biomas-hanke Tuupovaara 5.4.2013

Lämmitysjärjestelmien muutokset ja lämpöyrittäjyys. Juha Tuononen Biomas-hanke Tuupovaara 5.4.2013 Lämmitysjärjestelmien muutokset ja lämpöyrittäjyys Juha Tuononen Biomas-hanke Tuupovaara 5.4.2013 1 Tausta: Biomas -hankkeen tavoitteet Biomas hankkeen tavoitteena on saada tiedonvälityksen avulla aikaan

Lisätiedot

Turveristeily Kivihiilikasa kasvaa horsmaa ja POR-säiliöt on purettu. Matti Voutilainen / Kuopion Energia Oy

Turveristeily Kivihiilikasa kasvaa horsmaa ja POR-säiliöt on purettu. Matti Voutilainen / Kuopion Energia Oy Turveristeily 2018 Kivihiilikasa kasvaa horsmaa ja POR-säiliöt on purettu. Matti Voutilainen / Kuopion Energia Oy 16. 18.1.2018 Polttoaineet Kuopiossa on poltettu turvetta jo 45 vuotta (50 Mm 3 ) ja turvetuotannossa

Lisätiedot

Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka

Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka 12. 13.4.2018 Pohjois-Karjalassa toimivat bioenergiahankkeet Poveria biomassasta mukaan lukien toteuttivat huhtikuussa 2018 yhteisen opintomatkan. Matkalla

Lisätiedot

KEHITTYVÄ METSÄENERGIA

KEHITTYVÄ METSÄENERGIA KEHITTYVÄ METSÄENERGIA KEHITTYVÄ METSÄENERGIA 2008-2010 RAHOITUS Hanke kuuluu EU-rahoitteeseen Manner-Suomen maaseutuohjelmaan TAUSTA Suomi on sitoutunut osaltaan toteuttamaan EU:n ilmasto ja energiapolitiikkaa

Lisätiedot

BioForest-yhtymä HANKE

BioForest-yhtymä HANKE HANKE Kokonaisen bioenergiaketjun yritysten perustaminen: alkaa pellettien tuotannosta ja päättyy uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön myyntiin Bio Forest-yhtymä Venäjän federaation energiatalouden

Lisätiedot

Energiapuusta enemmän? Mikkeli Minna Lappalainen

Energiapuusta enemmän? Mikkeli Minna Lappalainen Energiapuusta enemmän? Mikkeli 14.11.2016 Minna Lappalainen Kumpi maisematyyppi miellyttää Sinua enemmän? Vai kenties? tukkiautokuva 810.000 ha LASKELMA METSÄNHOITOVAIHTOEHDOISTA KOHTEEN TIEDOT: 1 ha

Lisätiedot

Alue & Yhdyskunta. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012

Alue & Yhdyskunta. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012 Alue & Yhdyskunta Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2012 Helsinki 2013 Sisältö 1 Taustaa... 2 2 Muuntokertoimet... 3 3 Lämpölaitosten yhteystietoja... 4 4 Lämmön tuotanto, hankinta ja myynti...

Lisätiedot

Lapin metsäpäivät: Tulevaisuuden metsäalan koneyrittäjä. Asko Piirainen Puheenjohtaja

Lapin metsäpäivät: Tulevaisuuden metsäalan koneyrittäjä. Asko Piirainen Puheenjohtaja Lapin metsäpäivät: Tulevaisuuden metsäalan koneyrittäjä Asko Piirainen Puheenjohtaja 6.2.2015 Koneyrittäjät puunkäytön arvoketjussa Paperi Metsuriyrittäjät (Ostajia ), toiminnan johtajia, korjuun logistiikan

Lisätiedot