Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Poveria biomassasta. Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka"

Transkriptio

1 Matkaraportti Bioenergiahankkeiden opintomatka Pohjois-Karjalassa toimivat bioenergiahankkeet Poveria biomassasta mukaan lukien toteuttivat huhtikuussa 2018 yhteisen opintomatkan. Matkalla tutustuttiin Itikan tilaan Iisalmessa, Volter Oy:n toimintaan Kempeleessä sekä vähähiilisyyden eteen tehdystä työstä palkittuun Iin kuntaan. Matka oli tarkoitettu Pohjois-Karjalan kuntien, yritysten, maatilojen ja kylien edustajille. Matkalle lähti 23 osallistujaa eri puolilta maakuntaa. Tutustumiskohteet Torstai Itikan tila, Iisalmi. Itikan tila on uusituvan energian hyödyntämisen monipuolinen kohde. Tilalta löytyy tuulivoimala ja biodiesellaitteisto sekä maalämpö- ja aurinkosähköjärjestelmä. Lisätietoja: Volter Oy, Kempele. Volter Oy on puusta lämpöä ja sähköä tuottavan teknologian edelläkävijä Suomessa. Tutustumme yrityksen uusiin tuotteisin ja tuotantotiloihin. Lisätietoja: Perjantai Iin kunta. Iin kunta on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa eli Hinku-verkostossa ja on sitoutunut tavoittelemaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 80 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Erityisenä painopisteenä Iin kunnan Hinku -työssä on uusituvan energian käytön lisääminen. Lisätietoja:

2 Itikan tila Kuva 1. Itikan tilan toimintaan tutustumassa. Antti Sarvelan isännöimä Itikan tila sijaitsee Iisalmessa ja on erikoistunut siementuotantoon. Tilan peltopintaala on 200 ha ja metsäala 300 ha. Itikan tilalla toimiva Savon Siemen Oy huolehtii siementuotteiden jalostamisesta ja myynnistä. Itikan tila hyödyntää uusiutuvaa energiaa monessa eri muodossa ja se on osa E-farm verkostoa. Tilalta löytyy 5 kw:n tuulivoimala, biodiesellaitteisto, jolla valmistetaan biodieseliä lähialueen ravintoloiden jäterasvoista, 10 kw p:n aurinkovoimala sekä maalämpöjärjestelmä. Lisäksi tilalla tuotetaan siemenjalostuksen sivuvirroista, kuten rikkakasveista ja korsista brikettiä Pielaveden kaukolämpölaitokselle noin tonnia vuodessa. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu kasvattaa tilan energiaomavaraisuutta edelleen biokaasulaitoksen avulla.

3 Kuva 2. Biodiesellaitteisto. Nykytilanteessa kaikki tilalla tuotettu energia hyödynnetään itse. Tilan sähkönkulutus on noin kwh/v, josta tuulivoimalla tuotetaan noin kwh/v ja aurinkovoimalalla kwh. Biodieselillä tuotetaan suurimmaksi osaksi lämpöä tilan tarpeisiin. Biodieseliä on lisäksi käytetty myös liikennepolttoaineena traktoreissa ja sähköntuotantoon tilan generaattorilla. Biodiesellaitteiston kokonaiskapasiteetti on noin l/v. Volter Oy Kuva 3. Volterin CHP-laitos.

4 Iisalmesta ajoimme Kempeleeseen, jossa vierailimme Volterin uusissa tuotantotiloissa. Volterin perustaja on pääministeri Juha Sipilä, joka sai idean konseptista pohtiessaan vaihtoehtoa kesämökkinsä sähköistämiselle kalliin sähköliittymän sijaan. Volter valmistaa pienen kokoluokan CHP-laitoksia, jotka tuottavat hakkeesta sähköä ja lämpöä. Laitteen sähköteho on 40 kw ja lämpöteho 100 kw, joten se sopii esimerkiksi suuren maatilan tai useamman omakotitalon tarpeisiin. Volter myy myös Volt Factory konseptia, jossa useampi laitos tuottaa yhdessä suuremman määrän energiaa. Esimerkiksi kymmenen voimalaitoksen Volt Factory muodostaa energiapuiston, joka tuottaa 400 kw sähköä ja 1 MW lämpöä. Laitoksen tekniikka perustuu siihen, että puuhakkeesta tuotetaan puukaasua, joka toimii polttoaineena kaasumoottorille, joka pyörittää generaattoria. Prosessista syntyvää lämpöä voidaan hyödyntää erilaisissa lämmitys -ja kuivaustarkoituksissa. Suurin osa laitteista menee vientiin, eniten toimituksia tehdään Iso-Britanniaan. Suomessa näin pienelle laitokselle ei saa syöttötariffia ja sähkön hinta on muutenkin suhteellisen alhainen, minkä takia pienen mittakaavan sähköntuotanto ei ole niin kannattavaa. Kuva 4. Volterin CHP-laitoksen komponentit (Volter.fi). Volterin ensimmäinen referenssikohde on ns. Kempeleen ekokortteli, jossa laitos tuottaa sähköä ja lämpöä kymmenelle omakotitalolle. Kortteli oli vuosia irti valtakunnan sähköverkosta, mutta on vastikään liitetty takaisin verkkoon. Ekokorttelin laitos on ollut tärkeässä osassa tuotekehitystä. Pohjois-Karjalastakin löytyy kolme Volterin laitosta: Kuittilan tilalla Nurmeksessa ja Karelia-amk:n Sirkkalan energiapuistossa laitokset ovat käytössä ja lisäksi entisellä Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasemalla on laitos, joka on tällä hetkellä uudella omistajalla pois käytöstä.

5 Iin kunta Kuva 5. Aurinkopaneeleja Iin Micropoliksessa. Iin kunta on mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa eli Hinku-verkostossa ja on sitoutunut tavoittelemaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 80 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Erityisenä painopisteenä Iin kunnan Hinku -työssä on uusituvan energian käytön lisääminen ja energiatehokkuuden parantaminen. Uusiutuvan energian osuutta pyritään kasvattamaan sekä sähkön että lämmön tuotannossa mm. rakentamalla tuulivoimaa ja lisäämällä maalämmön ja bioenergian käyttöä. Ii on tuulivoiman osalta suotuisaa aluetta ja Iin Laitakarissa on toiminnassa kaksi voimalaa, joissa on yhteensä 16 myllyä. Paikallisten asukkaiden hyväksyntä ja kommunikointi on Iin kunnalle tärkeää uusia voimaloita perustettaessa. Useiden koulujen ja kunnan muiden kiinteistöjen lämmitysjärjestelmiä on päivitetty öljystä maalämpöön sekä hakkeeseen, minkä avulla on saavutettu huomattavia vähennyksiä päästöissä ja energiakuiluissa. Kiinteistöihin on asennettu myös useita aurinkosähköjärjestelmiä. Kunnalla on käytössään viisi täyssähkö henkilöautoa ja yksi täyssähkö pakettiauto, joita henkilöstö käyttää ensisijaisesti työajoissaan. Käyttökokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Autot ovat käytettävyydeltään samaa luokaa tavallisten autojen kanssa, mutta niiden käyttö vaatii hieman enemmän suunnitelmallisuutta pienemmän toimintasäteen takia, joka on maksimissaan 120 yhdellä latauksella. Energiatehokkuutta on opetettu myös lapsille useissa kouluissa, joissa on otettu käyttöön 50/50 metodi. Sen mukaisesti kunta palauttaa kouluille puolet rahallisesta säästöstä, jonka koululaiset ovat energiantehokkuustoimillaan saaneet aikaan. Esimerkiksi vuonna 2014 aikana koulut saavuttivat kulutustottumusten muutoksilla säästöä yhteensä 6 351,76 euroa.

6 Lisätietoja Antti Niemi Yritysasiantuntija Poveria biomassasta -hanke Puh

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset

POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset POVERIA BIOMASSASTA Toteutus ja tulokset 11.6.2018 Antti Niemi PIKES Oy OHJELMA 13:15 Poveria biomassasta -hankkeen yhteenveto, Antti Niemi, PIKES Oy 13:35 Poveria auringosta -hankkeen yhteenveto, Kim

Lisätiedot

Kestävästä suunnittelusta kestävään toteutukseen vihreän talouden osaamisketjut työpaja

Kestävästä suunnittelusta kestävään toteutukseen vihreän talouden osaamisketjut työpaja Kestävästä suunnittelusta kestävään toteutukseen vihreän talouden osaamisketjut työpaja Biotalous ja hajautettu uusiutuva energia Suomen ympäristöopisto, Helsinki 6.5.2015 Matti Arffman Envitecpolis Oy

Lisätiedot

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Kaasumoottorikannan uusiminen ja ORC-hanke Helsingin seudun ympäristöpalvelut Riikka Korhonen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo Otettiin käyttöön

Lisätiedot

Uusituvan Energia NYT Hajautetun sähköntuotannon kannattavuus nyt ja tulevaisuudessa Toni Taavitsainen Envitecpolis Oy

Uusituvan Energia NYT Hajautetun sähköntuotannon kannattavuus nyt ja tulevaisuudessa Toni Taavitsainen Envitecpolis Oy Uusituvan Energia NYT Hajautetun sähköntuotannon kannattavuus nyt ja tulevaisuudessa 24.2.2016 Toni Taavitsainen Envitecpolis Oy Envitecpolis Oy Perustettu vuonna 2008. Sonkajärvi, Kuopio, Varkaus, Lahti,

Lisätiedot

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011 Biopolttoaineet maatalouden työkoneissa Hajautetun tuotannon veroratkaisut Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso Säätytalo 01.02.2011 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja

Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Energia ja ilmastonmuutos- maatilojen uusiutuvan energian ratkaisuja Maatilojen energiakulutus on n. 10 TWh -> n. 3% koko Suomen energiankulutuksesta -> tuotantotilojen lämmitys -> viljan kuivaus -> traktorin

Lisätiedot

Aurinkoenergiailta Joensuu

Aurinkoenergiailta Joensuu Aurinkoenergiailta Joensuu 17.3.2016 Uusiutuvan energian mahdollisuudet Uusiutuva energia on Aurinko-, tuuli-, vesi- ja bioenergiaa (Bioenergia: puuperäiset polttoaineet, peltobiomassat, biokaasu) Maalämpöä

Lisätiedot

Matkaraportti Italian opintomatka

Matkaraportti Italian opintomatka Poveria biomassasta -hanke 1 Matkaraportti Italian opintomatka 14.-15.3.2017 1. Johdanto Poveria biomassasta -hankkeesta osallistuttiin maaliskuussa kansainvälisen BIO4ECO -hankkeen järjestämälle sidosryhmämatkalle

Lisätiedot

Esimerkkejä aurinkoenergian ja tuulivoiman hyödyntämisestä maatiloilla

Esimerkkejä aurinkoenergian ja tuulivoiman hyödyntämisestä maatiloilla Esimerkkejä aurinkoenergian ja tuulivoiman hyödyntämisestä maatiloilla Matti Arffman Envitecpolis Oy Kohti energiaomavaraista maatilaa -työpaja Nurmes 28.11.2013 E-farm Kohteet Tavoitteena energiaomavaraisuus

Lisätiedot

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA Iin kunnan sähköautopilotti 2014 -? Ari Alatossava Micropolis Oy Iin kunta Uusiutuvan energian edelläkävijä Noin 10 000 asukkaan kunta Oulun työssäkäyntialueella

Lisätiedot

[TBK] Tunturikeskuksen Bioenergian Käyttö

[TBK] Tunturikeskuksen Bioenergian Käyttö [TBK] Tunturikeskuksen Bioenergian Käyttö Yleiset bioenergia CHP voimalaitoskonseptit DI Jenni Kotakorpi, Myynti-insinööri, Hansapower Oy Taustaa Vuonna 1989 perustettu yhtiö Laitetoimittaja öljy-, kaasuja

Lisätiedot

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio,

MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA. Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, MAAILMAN PARASTA KAUPUNKIENERGIAA Nuorten konsulttien verkostoitumistapahtuma Atte Kallio, 12.5.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Kalasataman älykkäät energiajärjestelmät Suvilahden aurinkovoimala

Lisätiedot

Kaukoluettavine mittareineen Talouslaskelmat kustannuksineen ja tuottoineen on osattava laskea tarkasti

Kaukoluettavine mittareineen Talouslaskelmat kustannuksineen ja tuottoineen on osattava laskea tarkasti Tornio 24.5.2012 Tuulivoimala on vaativa hanke Esim. viljelijän on visioitava oman tilansa kehitysnäkymät ja sähkötehon tarpeet Voimalan rakentaminen, perustuksen valu ja lujuuslaskelmat ovat osaavien

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

Hinku-kunta esimerkkejä. Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä

Hinku-kunta esimerkkejä. Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä Hinku-kunta esimerkkejä Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä 23.11.2017 Hinku-kriteerit Hinku-kunnaksi ryhtyminen edellyttää Hinku-kriteerien täyttymistä. Hinkukriteerit on laatinut Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA

KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA KOKEMUKSIA SÄHKÖAJONEUVOJEN HANKINNOISTA Iin kunnan sähköautopilotti 2014 Kari Manninen Iilaakso Oy Iin kunta Uusiutuvan energian edelläkävijä Noin 10 000 asukkaan kunta Pohjois- Pohjanmaalla Tavoitteena

Lisätiedot

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Muuramen energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Muuramen energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Muuramen energiatase 2010 Öljy 135 GWh Teollisuus 15 GWh Prosessilämpö 6 % Sähkö 94 % Turve 27 GWh Rakennusten lämmitys 123 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy

Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen. Erik Raita Polarsol Oy Uuden sukupolven energiaratkaisu kiinteistöjen lämmitykseen Erik Raita Polarsol Oy Polarsol pähkinänkuoressa perustettu 2009, kotipaikka Joensuu modernit tuotantotilat Jukolanportin alueella ISO 9001:2008

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA

AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA AURINKOSÄHKÖN HYÖDYNTÄMISMAHDOLLISUUDET SUOMESSA Esityksen sisältö Johdanto aiheeseen Aurinkosähkö Suomen olosuhteissa Lyhyesti tekniikasta Politiikkaa 1 AURINKOSÄHKÖ MAAILMANLAAJUISESTI (1/3) kuva: www.epia.org

Lisätiedot

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES Poveria biomassasta -hanke Antti Niemi 27.9.2017 Antti Niemi Tavoitteena edistää uusiutuvan energian käyttöä P-Karjalassa Toteutusaika 1.1.2016-30.6.2018 Toteuttajat: PIKES Oy, Suomen Metsäkeskus, Karelia AMK ja KETI Oy Palvelut yrityksille

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Asiakkaalle tuotettu arvo

Asiakkaalle tuotettu arvo St1 Lähienergia Suunnittelee ja toteuttaa paikallisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämpölaitoksia kokoluokaltaan 22 1000 kw energialaitosten toimitukset avaimet käteen -periaatteella, elinkaarimallilla

Lisätiedot

Maatalouden biokaasulaitos

Maatalouden biokaasulaitos BioGTS Maatalouden biokaasulaitos Sähköä Lämpöä Liikennepolttoainetta Lannoitteita www.biogts.fi BioGTS -biokaasulaitos BioGTS -biokaasulaitos on tehokkain tapa hyödyntää maatalouden eloperäisiä jätejakeita

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio,

ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA. AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, ENERGIAYHTIÖN NÄKÖKULMIA AURINKOENERGIASTA AURINKOSÄHKÖN STANDARDOINTI, SESKO Atte Kallio, 20.9.2016 ESITYKSEN SISÄLTÖ Helen lyhyesti Suvilahden ja Kivikon aurinkovoimalat PPA-uutuus Muuta aurinkoenergiaan

Lisätiedot

SUUPOHJA ENERGIAOMAVARAISEKSI

SUUPOHJA ENERGIAOMAVARAISEKSI SUUPOHJA ENERGIAOMAVARAISEKSI Kauhajoen seudun KOKO-ohjelma Energiaomavarainen seutu ja kestävä kehitys Energiateemaryhmä/eam. Ilppo Karesola, SEK Pottujätteestä euroja-hanke 2004-2006 Suupohjan Perunalaakso

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely 24.2.2016 Antti Niemi POVERIA BIOMASSASTA Toteutusaika: 1.9.2015-30.6.2018 Budjetti: 798 645 Päärahoittaja: ELY-keskus Euroopan maaseuturahaston varoista Tavoite: Uusiutuvan

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu. Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet

Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu. Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet Ma 11.11.2013 Lasaretti Oulu Pien CHP:n mahdollisuudet ja haasteet VAHVUUDET HEIKKOUDET -Kotimaisen polttoaineen hyo dynta minen -Kallis investointi? -Alueellisuus -Vakiintumaton teknologia? -Riippumattomuus

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase

Lisätiedot

Primäärienergian kulutus 2010

Primäärienergian kulutus 2010 Primäärienergian kulutus 2010 Valtakunnallinen kulutus yhteensä 405 TWh Uusiutuvilla tuotetaan 27 prosenttia Omavaraisuusaste 32 prosenttia Itä-Suomen* kulutus yhteensä 69,5 TWh Uusiutuvilla tuotetaan

Lisätiedot

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ TYÖN LÄHTÖKOHDAT Yksi isysmä ähankkeen tulevaisuusryhmän kiinnostus energiakysymyksiin. Oma mielenkiinto. Voisiko ik Saksasta

Lisätiedot

Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta. Esa.Eklund@KodinEnergia.fi. Kodin vihreä energia Oy 30.8.2012

Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta. Esa.Eklund@KodinEnergia.fi. Kodin vihreä energia Oy 30.8.2012 Lämpöä tuulivoimasta ja auringosta 30.8.2012 Esa.Eklund@KodinEnergia.fi Kodin vihreä energia Oy Mitä tuulivoimala tekee Tuulivoimala muuttaa tuulessa olevan liikeenergian sähköenergiaksi. Tuulesta saatava

Lisätiedot

Mobiilisähkövarastohanke

Mobiilisähkövarastohanke Mobiilisähkövarastohanke Toteutusaika 1.4.2017 31.5.2019 Hankkeessa pilotoidaan ja demonstroidaan kiinteästi asennettavan sekä liikuteltavan sähkövaraston käyttöä energiahuoltovarmuudenparantamisessa,

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase Energiataseessa lasketaan

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI ASUINKERROSTALOKONSEPTI case Tampereen Koivistonkylä

HIILINEUTRAALI ASUINKERROSTALOKONSEPTI case Tampereen Koivistonkylä HIILINEUTRAALI ASUINKERROSTALOKONSEPTI case Tampereen Koivistonkylä 25-1000KM Harri Jaskari Advisor Amodus Oy Aurinkotekno Oy Helsinki 23.9.2019 SUURI HAASTE - miten yli 2 miljoonaa kerrostaloasukasta

Lisätiedot

Bioenergia on maaseudun mahdollisuus Paikalliset ratkaisut -seminaari 11.9.2012 Esittely: Ilpo Mattila MTK

Bioenergia on maaseudun mahdollisuus Paikalliset ratkaisut -seminaari 11.9.2012 Esittely: Ilpo Mattila MTK Bioenergia on maaseudun mahdollisuus Paikalliset ratkaisut -seminaari 11.9.2012 Esittely: Ilpo Mattila MTK 1.1.2007 Osasto / Yksikkö / Etunimi Sukunimi 2 1.1.2007 Osasto / Yksikkö / Etunimi Sukunimi 3

Lisätiedot

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö

Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö Mistäuuttakysyntääja jalostustametsähakkeelle? MikkelinkehitysyhtiöMikseiOy Jussi Heinimö 14.11.2016 Mistä uutta kysyntää metsähakkeelle -haasteita Metsähakkeen käyttö energiantuotannossa, erityisesti

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa

Lisätiedot

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City

Green Lappeenranta. Lappeenranta A Sustainable City Green Lappeenranta Lappeenranta A Sustainable City Lappeenranta ylsi WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun 14 finalistin joukkoon. Finalistikaupungit toimivat edelläkävijöinä ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Jyväskylä 25.9.2017 Kutsuvierastilaisuus biokaasualan toiminnanharjoittajille ja viranomaisille Järjestäjät: Keski-Suomen liitto ja Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Öljystä pellettiin: kiinteistökohtainen ja aluelämpö sekä alle 1 MW CHP

Öljystä pellettiin: kiinteistökohtainen ja aluelämpö sekä alle 1 MW CHP Öljystä pellettiin: kiinteistökohtainen ja aluelämpö sekä alle 1 MW CHP Uudis Alue Saneeraus PELLETTIALAN YDINVIESTI Pelletillä voidaan lämmittää koteja 7 TWh Suomessa vuonna 2020 Suomen pellettitase,

Lisätiedot

Pienpolton markkinanäkymät

Pienpolton markkinanäkymät Pienpolton markkinanäkymät Mikko Ahonen kehitysjohtaja puh: 040 5233 840 mikko.ahonen@jklinnovation.fi Jyväskylä Innovation Oy 1 Pienpolton markkinanäkymät SISÄLTÖ: Markkinanäkökulma Ilmastonäkökulma Visio

Lisätiedot

Uusiutuvat energialähteet. RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo

Uusiutuvat energialähteet. RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo Uusiutuvat energialähteet RET-seminaari 13.04.2011 Tapio Jalo Energialähteet Suomessa Energian kokonaiskulutus 2005 2005 (yht. 1366 PJ) Maakaasu 11% Öljy 27% Hiili 9% ~50 % Fossiiliset Muut fossiiliset

Lisätiedot

Ekologisesti kestävä kehitys

Ekologisesti kestävä kehitys Toimintaympäristön tila Espoossa 219 Ekologisesti kestävä kehitys TYT, Ympäristökeskus, Leena Sjöblom Lähteet: Caruna, Energiateollisuus, Espoon kaupunki, HSL, HSY, Trafi 1.4.219 Ekologisesti kestävä kehitys

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Aurinkosähkö ympäristön kannalta. Asikkala tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) Aurinkosähkö ympäristön kannalta Asikkala 28.1.2016 tutkimusinsinööri Jarmo Linjama Suomen ympäristökeskus (SYKE) HINKU (Hiilineutraalit kunnat) -hanke HINKU-kuntien tavoitteena 80 prosentin päästövähennys

Lisätiedot

Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta

Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta QHeat-konseptin mukainen syvälämpö on edullinen, päästötön, ja myös tuleville sukupolville turvallinen energiamuoto. 1 PUHDAS TULEVAISUUS ON JALKOJESI ALLA. Missiomme:

Lisätiedot

Energian uusia tuulia Euroopan pienlaitoksilta

Energian uusia tuulia Euroopan pienlaitoksilta Energian uusia tuulia Euroopan pienlaitoksilta Markku Lappi 0400 497638 markku.lappi@proagria.fi ProAgria Etelä-Suomi Järkivihreä energiapäivä 24.4.2013 Forssa Hyötysuhde, energiasisältö ja hinta eri enegialähteille

Lisätiedot

Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon

Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon Mikrotuotannon kytkeminen valtakunnanverkkoon Jukka Rajala 28.01.2016 Sisältö Elenia lyhyesti Mikrotuotantojärjestelmän mitoitus ja verkkoonliittäminen Elenia tänään Palvelumme perustana on, että arki

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Alpuan kehitys ry. koulutoiminta Alpuassa päättyi keväällä 2011

Alpuan kehitys ry. koulutoiminta Alpuassa päättyi keväällä 2011 Alpuan kehitys ry koulutoiminta Alpuassa päättyi keväällä 2011 Alpuan kehitys ry haluttiin pelastaa kiinteistöt ostopäätös 11.10.2011 Alpuan kehitys ry perustettiin 18.3. 2012 koulukiinteistön ostamista

Lisätiedot

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014

INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT. Tommi Fred HSY MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 INNOVATIIVISET UUDEN ENERGIAN RATKAISUT MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI VESI JA ENERGIA 19.3.2014 Tommi Fred HSY Uusiutuva energia Tavoitteena uusiutuvan energian tuotannon lisääminen Biokaasu merkittävässä

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS. Maatilojen ympäristöpäivä 9.12.2015. Energiatehokkuutta ja paikallisia energiavaihtoehtoja

ENERGIATEHOKKUUS. Maatilojen ympäristöpäivä 9.12.2015. Energiatehokkuutta ja paikallisia energiavaihtoehtoja Maatilojen ympäristöpäivä 9.12.2015 Energiatehokkuutta ja paikallisia energiavaihtoehtoja ENERGIATEHOKKUUS Energiatehokkuus kuvaa käytetyn energian ja tuotetun tuotteen suhdetta kwh/maitolitra kwh/lehmäpaikka

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta VTT Seminaari: Puuhakkeesta sähköä ja lämpöä pienen kokoluokan kaasutustekniikan kehitys ja tulevaisuus 13.06.2013 Itämerenkatu 11-13, Auditorio Leonardo Da

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Maatilan energiaohjelma / -energiasuunnitelma -tilakäynnin tuloksia

Maatilan energiaohjelma / -energiasuunnitelma -tilakäynnin tuloksia Maatilan energiaohjelma / -energiasuunnitelma -tilakäynnin tuloksia Miten säästää maatilan energialaskussa Juva 16.4.2012 Jukka Sairanen ProAgria Etelä-Savo Energiaohjelman tavoitteet Lisätä tilojen energiatehokkuutta

Lisätiedot

Vähähiilisiä energiaratkaisuja. - Kokemuksia Jouko Knuutinen

Vähähiilisiä energiaratkaisuja. - Kokemuksia Jouko Knuutinen Vähähiilisiä energiaratkaisuja - Kokemuksia 5.10 2016 Jouko Knuutinen TA-Yhtymä Oy valtakunnallinen, yleishyödyllinen koko maassa n. 15 000 asuntoa - Pohjois-Suomessa n. 3100 asuntoa uudistuotantoa n.

Lisätiedot

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut

Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin. Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut Katsaus Turku Energian ajankohtaisiin ympäristöasioihin Minna Niemelä ympäristö- ja laatupäällikkö Konsernipalvelut 24.11.2016 Turku Energia -konserni 2015 Konsernihallinto ja Konsernipalvelut Energialiiketoiminnot

Lisätiedot

VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA

VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA VIISI RATKAISUA KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Maiju Westergren, johtaja @maijuwes #energiatulevaisuus ASIAKKAIDEN ROOLI KASVAA Ilmastoneutraali tulevaisuus tehdään innovatiivisilla, asiakaslähtöisillä

Lisätiedot

Energia-ilta: Keuruu, Saarijärvi ja Äänekoski. Yritys

Energia-ilta: Keuruu, Saarijärvi ja Äänekoski. Yritys Energia-ilta: Keuruu, Saarijärvi ja Äänekoski Yritys Solartukku Oy on aurinkoenergiaan erikoistunut 2009 perustettu yritys, jolla on toimitilat ja varasto Keuruulla. Ydintoimintaamme ovat aurinkolämpöja

Lisätiedot

Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma

Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma Vaasan kaupungin energia- ja ilmasto-ohjelma Toni Lustila Kaavoitus 22.9.2016 toni.lustila@vaasa.fi Tässä esityksessä: Energia- ja ilmasto-ohjelma yleisesti Ohjelman tavoitteet ja vaikutukset Aikaansaannoksia

Lisätiedot

Millä Tampere lämpiää?

Millä Tampere lämpiää? Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti

Lisätiedot

Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo. Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy

Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo. Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy Case: Suhmuran maamiesseuran viljankuivaamo Juha Kilpeläinen Karelia AMK Oy Esimerkkikuivuri - Yhteisomistuksessa oleva kuivuri, osakkaita noin 10 - Vuosittainen kuivattava viljamäärä n. 500 tn - Antti-alipainekuivurikoneisto,

Lisätiedot

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011 TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Mahdollisia lämpöyrittäjyyskohteita Ylä-Karjalassa. Juha Tuononen Biomas-hanke Nurmes, 2.2.2011

Mahdollisia lämpöyrittäjyyskohteita Ylä-Karjalassa. Juha Tuononen Biomas-hanke Nurmes, 2.2.2011 Mahdollisia lämpöyrittäjyyskohteita Ylä-Karjalassa Juha Tuononen Biomas-hanke Nurmes, 2.2.211 1 Tausta: Biomas -hankkeen tavoitteet Biomas hankkeen tavoitteena on saada tiedonvälityksen avulla aikaan bioenergiainvestointipäätöksiä

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT

ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT CASE: HSY Viikinmäki BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos 10/2018 1 HSY tähtää energiaomavaraisuuteen Energiatehokas toiminta on yksi HSY:n strategian selkeä tavoite.

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

Ekogen pien-chp. CHP- voimalaitoksen kehittäminen

Ekogen pien-chp. CHP- voimalaitoksen kehittäminen Ekogen pien-chp CHP- voimalaitoksen kehittäminen TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy www.ekogen.fi Keski-Suomen energiapäivä 30.1.2012 Lähtökohta: Globaali liiketoimintaympäristö Erityisesti

Lisätiedot

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 BIOWAY- tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Kempeleeseen ja

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

KUUMA-ilmastotoiminta ja tavoitteet

KUUMA-ilmastotoiminta ja tavoitteet KUUMA-johtokunta 14.2.2018 3 LIITE 3 KUUMA-ilmastotoiminta ja tavoitteet KUUMA johtokunta 14.2.2018 KUUMA-ILMASTOTYÖ KUUMA strateginen ilmasto-ohjelma hyväksytty v. 2010. KUUMAilmastoryhmän julkaisema

Lisätiedot

Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT

Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT Mitkä tekniikat ovat käytössä 2020 mennessä, sahojen realismi! Sidosryhmäpäivä 09. Vuosaari 24.11.2009 Teknologiajohtaja Satu Helynen VTT Mitä uutta vuoteen 2020? 1. Uusia polttoaineita ja uusia polttoaineen

Lisätiedot

Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy

Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa. Fredrik Åkerlund, Motiva Oy Biokaasulaitosten tukijärjestelmät Suomessa TUKIRATKAISUJEN ESITTELY Tämän aineiston tarkoitus On auttaa biokaasulaitosta harkitsevaa yrittäjää tai toimijaa hahmottamaan saatavilla olevat tukiratkaisut

Lisätiedot

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti.

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti. Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen Pori Energia kestävän kehityksen linjoilla ARVOT VISIO TOIMINTA-AJATUS Teemme työtä vastuullisesti, yhdessä toimien, asiakasta, työtä ja toisiamme arvostaen

Lisätiedot

Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta. Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen

Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta. Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen Tuulivoima tilannekatsaus kantaverkon näkökulmasta Verkkotoimikunta 3.12.2012 Parviainen Tuulivoima Suomessa Elokuussa 2012 Suomessa oli toiminnassa 145 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti oli 234

Lisätiedot

Biokaasu maatiloilla tilaisuus

Biokaasu maatiloilla tilaisuus Biokaasu maatiloilla tilaisuus Kankaanpää 22.01.2019 Markku Riihimäki Riihimäki Yhtiöt Oy 0400 323 730 markku@riihimaki-yhtiot.fi Valintaan vaikuttavat tekijät Valitse tilanteesi mukainen vaihtoehto Biokaasulaitoksia

Lisätiedot

Satamavalaistuksen modernisointi hyödyntäen kaukoohjattavaa ohjausautomatikkaa ja led-valaistusta

Satamavalaistuksen modernisointi hyödyntäen kaukoohjattavaa ohjausautomatikkaa ja led-valaistusta Satamavalaistuksen modernisointi hyödyntäen kaukoohjattavaa ohjausautomatikkaa ja led-valaistusta Hangon satama Hanko 2013-2014 300 000 10 vuotta 5 vuotta 15 % 166 000 kg CO2e / vuosi Öljystä aluelämpöön

Lisätiedot

- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa:

- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa: - Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa: - Lypsykarjatiloja 356 - Naudanlihantuotanto 145 - Lammastalous 73 - Hevostalous 51 - Muu kasvin viljely 714 - Aktiivitilojen kokoluokka 30 60 ha - Maataloustuotanto

Lisätiedot

Kannattava aurinkosähköinvestointi

Kannattava aurinkosähköinvestointi Kannattava aurinkosähköinvestointi -aurinkosähköjärjestelmästä yleisesti -mitoittamisesta kannattavuuden kannalta -aurinkoenergia kilpailukyvystä Mikko Nurhonen, ProAgria Etelä-Savo p. 043-824 9498 senttiä

Lisätiedot

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS

AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS Uusikaupunki 26.3.2014 AURINKOSÄHKÖN YHTEISTILAUS 1 Osana HINKU- hanketta toteutettiin Suomen suurin aurinkosähköjärjestelmien yhteistilaus. Neljän kunnan kiinteistöihin ja n. 25 yksityiskotiin asennetaan

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen

Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen Uusiutuvan energian kuntakatselmus Joroinen Yhteenveto LCA Consulting Oy Energiankäytön nykytila - lämmitystapajakauma Joroisten alueella olevien kiinteistöjen lämmitystapajakauma käytetyn polttoaine-energian

Lisätiedot

Maalämpö rivitaloon. Mikko Rantanen, Nivos Energia Oy

Maalämpö rivitaloon. Mikko Rantanen, Nivos Energia Oy Maalämpö rivitaloon Mikko Rantanen, Nivos Energia Oy 25.10.2017 Nivos Olemme edelläkävijä elämänlaadun varmistajana. Nivomme yhteen asumista ja yrittäjyyttä helpottavia tuotteita ja palveluita, jotta asiakkaamme

Lisätiedot

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiekartta öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois-Karjalaan 2040 1.11.2017 Anniina Kontiokorpi Projektipäällikkö, DI Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan ilmasto- ja energiaohjelma 2020 2010

Lisätiedot

aimo.palovaara@lakkapaa.com

aimo.palovaara@lakkapaa.com BIOENERGIAA TILOILLE JA TALOILLE Torniossa 24.5.2012 Aimo Palovaara aimo.palovaara@lakkapaa.com 050-3890 819 24.5.2012 1 Energiapuu: 1. hakkuutähde => HAKETTA 2. kokopuu => HAKETTA 3. ranka => HAKETTA,

Lisätiedot

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun hyödyntämiskaavio Ruskossa 2,0 milj. m 3 biokaasua (9

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

ÅF Oljen Energiahyödyntäminen

ÅF Oljen Energiahyödyntäminen ÅF Oljen Energiahyödyntäminen L. Pirhonen 27.10.2014 ÅF lyhyesti ÅF Consult Oy ÅF liikevaihto 700 MEUR (2012) 7000 työntekijää yli 100 toimistoa 20 maassa, pääkonttori Tukholmassa Suomen toimisto, ÅF Consult

Lisätiedot