Arvio ja esseitä Tutkijan eettisistä valinnoista Liikkanen

Transkriptio

1 Karjalainen S., Launis V., Pelkonen R., Pietarinen J. (toim.), Tutkijan eettiset valinnat, Gaudeamus: Helsinki, 2002, 399 s. Arvio ja esseitä Tutkijan eettisistä valinnoista Liikkanen Sakari Karjalaisen ja kumppanien toimittama Tutkijan eettiset valinnat on hyvä suomalainen tiedekirja. Tämän kirjoituksen tarkoitus on kannustaa kaikkia tutkimuksen tekijöitä, jotka eivät ole tieteen etiikkaan tutustuneet tarttumaan härkää sarvista ja lukemaan tämä kirja. Toimitettu teos sisältää laajan katsauksen tieteen etiikkaan ja tarjoaa tutkijan uraa polkevalle hyödyllistä perustietoa sekä hänen oman työnsä että oppialansa asemasta suuremmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Etiikkaan tutustumattomalle lienee paikallaan kertoa, että kirjan ote on pitkälle analyyttisen filosofinen ja siinä käydään läpi tieteessä toistuviin eettisiin ongelmiin liittyvää keskustelua. Rakenteellisesti kirjassa on 28 lukua, jotka on jaoteltu neljän teeman alle; Tutkimus ja etiikka, Tutkimuksen kohde, Tutkimuksen suorittaminen ja Tutkija ja yhteiskunta. Tieteen etiikka tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman tuoda yhteen Suomessa harjoitettavan tieteellisen toiminnan koko kirjoa. Kirja tarjoaa näkökulmia niin tieteellisen vilpin käsittelyyn kuin tieteen popularisoinnin nostamiin kysymyksin. Se esittää myös tieteenhistoriallista kommentaaria, johon muiden kuin ihmis tai yhteiskuntatieteiden tutkija muutoin urallaan tuskin törmäisi. Nürnbergin koodin, lääketieteen julkaisijoiden tekijyysvaatimukset sekä suomalaisen tiedepolitiikan historia ovat olennaista tietoa kaikille. En itse esimerkiksi ennen tämän kirjan lukemista tiennyt kansallisen tiedehallinnon muuttumisesta oikeistosivistyneistövetoisesta suunnittelija ja virkamiesvetoiseksi Kekkosen suorittamien Akatemia uudistusten aikana 60 luvulla. Myöhemmin 1990 luvulla, esiin astui vielä kolmas taho, yritysmaailma, jonka tarpeisiin tiedepolitiikkamme on sittemmin alettu ohjaamaan. Täydellinen ei tämäkään teos kuitenkaan ole. Vaikka se on hyvin laaja alainen ja tässä suhteessa onnistunut, ei se tarjoa analyysia kaikista tutkijan kohtaamista eettisistä valinnoista. Eräs olennainen teema, joka nykyisessä tiederahoitusmallissa vaikuttaa tärkeälle, mutta jota kirjassa ei käsitellä, on tutkimusrahoituksen etiikka. Tutkimusrahoituksen hankkimiseen liittyy paljon erilaista problematiikkaa, joka juontuu siitä, että tämä nykyään äärimmäisen merkityksellinen osa tutkimusta on yksi tärkeimpiä tutkijoiden keskinäisiä salaisuuksia. Nykyisessä tiederahoituksessa hakemukset eivät missään vaiheessa ole julkisia ja tutkijoiden toiminnan ohjaus omista ja muiden hakemuksista oppiminen on hidasta. Kirjassa käsitellään vilppiä suhteessa esimerkiksi viran hakemisen yhteydessä, mutta on selvää, että tutkimusrahoitukseen liittyvät kysymykset koettelevat tutkijoita huomattavasti muita useammin. Ne eivät kuitenkaan kirjassa sisälly esimerkiksi tieteellisen vilpin lajeihin. Seuraavassa viisi kirjaan perustuvaa esseetä: Lääketieteellisten julkaisujen tekijyyden kriteerejä 1. Tieteen tunnuspiirteet 2. Eettiset näkökulmat tutkimuskohteen valinnassa ja suuntauksessa 3. Tekijänoikeudet moniteknisissä tutkimusprojekteissa 4. Vilppi ja niiden käsittely tieteellisessä tutkimuksessa 5. Tilaustutkimuksen ja ulkopuolisen rahoituksen etiikka Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 1

2 Lääketieteellisten julkaisujen tekijyyden kriteerejä Vancouver ohjeiston mukaisesti (Additional Statements from the International Committee of Medical Journal Editors, 1997; International Committee of Medical Journal Editor, 2000) Tekijän täytyy täyttää kaikki seuraavat kolme (1 3) vaatimusta: 1) Osallistunut tutkimuksen ideointiin TAI tulosten tuottamiseen TAI sen tieteellisen sisällön muokkaamiseen 2) Osallistunut artikkelin kirjoittamiseen TAI artikkelin tieteellisen sisällön muokkaamisen 3) Hyväksynyt käsikirjoituksen lopullisen version Lue lisää verkosta: nodoi Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 2

3 1. Tieteen tunnuspiirteet Ilkka Niiniluodon kirjoitus tieteen tunnuspiirteistä alkaa toteamuksella, että tieteen luonnetta on vaikea kiteyttää yleispätevän määritelmän muotoon. Tämä on todella osuva toteamus. Vaikka tiedettä voidaan erilaisten tunnusmerkkien avulla pyrkiä erottamaan muista inhimillisen toiminnan lajeista, ei näissä määritelmissä voida päästä biologisten tai matemaattisten määritelmien tarkkuuden tasolle. Tästä seuraa demarkaatio ongelma, eli tieteen ja ei tieteen toisistaan erottamisen vaikeus. Niiniluoto itse on vuonna 1980 esittänyt neljää piirrettä kuvaamaan tiedettä. Ne ovat objektiivisuus, kriittisyys, autonomisuus ja edistyvyys. Näiden ulottuvuuksien toteutumisen kautta on periaatteessa mahdollista suorittaa demarkaatio eli erottaa tiede ja ei tiede toisistaan. Niiniluodon omat kriteerit ovat selvässä suhteessa sosiologi Robert Merton vuonna 1942 esittämiin tiedeinstituution eetoksen imperatiiveihin, joita Niiniluoto lainaa kirjoittamassa luvussa: 1) Universalismi (tieteen väitteiden ei persoonallisuus) 2) Kommunismi (tietopääoman yhteisomistus) 3) Pyyteettömyys (tieto itseisarvona tieteellisessä työssä) 4) Järjestelmällinen epäily (itsekriittisyys ja itseäänkorjaavuus) Näiden avulla voidaan todeta, että tiede on yhteisö, joka näiden arvojen ja pelisääntöjen mukaan toimiessaan tuottaa tietoa. Mitä kauemmas käytäntö menee, sitä epätieteellisempää toiminta on. Kristiina Rolin pohtii kirjoituksessaan tieteellisen etiikan metodologisia ominaisuuksia. Hänen mukaansa eräs olennaisimpia tieteen piirteitä on jonkinasteinen koeteltavuus ja intersubjektiivisuus. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät tieteelliset väitteet voi olla ainoastaan mielipiteitä, vaan niiden täytyy jollakin tapaa ulottua yksilön ulkopuolelle. Tästä seuraa se, että tieteellä täytyy olla menetelmiä, joilla intersubjektiivisuus saavutetaan. Tieteenfilosofiassa keskustelu on usein liittynyt menetelmien ja väitteiden todistettavuuden arviointiin. Niiniluoto viittaa Karl Popperin 1935 tekemään väitteeseen, jonka mukaan tieteellisiä argumentteja määrittää falsifioitavuus ei verifioitavuus, toisin kuin aiemmat positivistista tieteen mallin kannattajat uskoivat. Demarkaatioongelmaan vastaaminen ei siis tapahdu tutkimuskohteen (esim. älyllisten avaruuden elämänmuotojen) vaan tutkimusmenetelmien ja tutkimuksessa käytettävien väitteiden ominaisuuksien arvioinnin perusteella. Tieteellisten tulosten ja väitteiden tulee olla koeteltavissa. Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 3

4 2. Eettiset näkökulmat tutkimuskohteen valinnassa ja suuntauksessa Tutkimuskohteen valitseminen on osa soveltavaa etiikka, se on yksittäinen moraalinen kysymys. Tätä kysymystä ei kirjassa käsitellä yhtä laajasti tai suorasti kuin esimerkiksi tieteen luonnetta, mutta sitä sivutaan useammassa kirjoituksessa. Esille nousee kuitenkin useita kysymyksiä, joiden avulla tutkimuskohteen valintaa voidaan etiikan alueena tutkia. Ajattelu voidaan mielestäni tiivistää seuraaviin eettisiin kysymyksiin: 1) Mitä saa ylipäänsä tutkia 2) Miten saa tutkia? 3) Mitä pitäisi tutkia? Kirjasta välittyvän näkemyksen mukaan kysymykset 1 2 ovat voimakkaan arvosidonnaisia ja niitä voidaan tutkia etiikassa, mutta kysymys kolme on yhteiskunnallinen ja normatiivinen, eikä sen siihen voida etiikan sisällä vastata, vaikka siihen voidaan kysymysten 1 2 tavoin ottaa kantaa. Tutkimuksen suuntaus on usein poliittinen toimenpide ja Erik Allardin kappale käsittelee juuri sitä, miten eri aikakausilla tutkimussuuntia ovat säädelleet erilaiset tiedepoliittiset toimijat, ensin oikeistosivistyneistö (ml. professorit), sitten tiedesuunnittelijat ja myöhemmin markkinavoimat (ns. triple helix malli). Jokaisella tutkimuskohteella on omat erityiset, moraaliset ulottuvuutensa. Eri tutkimusalat ovat eri tavoin eettisesti herkkiä ja niissä tehtävillä päätöksillä on suurempia moraalisia vaikutuksia kuin toisilla. Eri aloilla myös tutkimusmenetelmät ja kohteet ovat eri tavoin moraalisesti arvotettavia ja arveluttavia. Ihmisiin liittyvä tutkimus tuntuu vetoavan ihmisten moraalitajuun herkimmin ja ihmisiä tutkiva tai tutkimuksessaan käyttävä tieteenala on aina eettisesti herkempi kuin esimerkiksi geologia. Tutkimuksen ensisijaiset tavoitteet ja menetelmät eivät kuitenkaan lupaa mitään tutkimuksen tuloksista. Tuloksilla itsellään voi olla moraalisia seuraamuksia, vaikka näitä ei ole voitu ennalta aavistaa. Esimerkiksi uuden teknologian tutkimuksesta voi syntyä tuloksia, joiden väärinkäytöllä voi olla merkittäviä riskejä kansalliselle tai kansainväliselle turvallisuudelle. Yksittäisen tutkijan kannalta tutkimuskohteen ja tutkimusmenetelmien valinnat ovatkin tärkeimpiä eettisiä kysymyksiä. Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 4

5 3. Tekijänoikeudet moniteknisissä tutkimusprojekteissa Tekijänoikeuksien käsittely on Karjalaisen toimittamassa Tutkijan eettiset valinnat kirjassa sivuosassa. Tämä on oikeutettua siinä mielessä, että tekijänoikeudet eivät tarkalleen ottaen ole eettinen tutkimuskysymys. Tekijänoikeudet ovat lainsäädännöllinen toimenpide, jolla suojellaan hengentuotteiden tekijöiden moraalisia oikeuksia. Ilman yhteiskunnallista oikeusjärjestelmää, joka mahdollistaa ja valvoo tekijänoikeuksia, ei niillä ole taloudellista merkitystä. Moraalinen ja käytännöllinen merkitys niillä silti on. Etiikan kannalta ajateltuna tekninen tutkimus ja kehitystyö nostaa pintaan yhden olennaisen havainnon, sen että tekijänoikeus ei ole patentti. Patenteilla on oma tärkeä asemansa nykyään myös tutkimusmaailmassa, erityisesti teknisissä tieteissä ja myös lääkintätieteissä, mutta ne ovat oma, tekijänoikeuksista erillinen järjestelmänsä. Petri Kovanen ja Osmo Saarelma kirjoittavat seuraavasti: tieteellinen julkaisu [esim. kustannusyhtiö] haluaa omistaa vain julkaisun muodon, eli tekstin ja kuvat, mutta ei sen sisältämää henkistä pääomaa tai keksintöjä (s. 294). Tämä tarkoittaa, että henkinen pääoma ei kuulu normaalien tieteellisen julkaisemiseen liittyvien tekijänoikeuksien piiriin.. Lainaus johdattaa toiseen merkittävään tekijänoikeus kysymykseen, joka tutkimustyössä useammin tulee esille. Tieteellisiin julkaisuihin liittyy nykyään sekä tekijyyden että tekijänoikeuden eettisiä kysymyksiä. Lehtien nykykäytäntö on vaatia tekijänoikeuksien luovuttamista ja edellyttää moraalisesti kestäviä periaatteita tekijyydelle. Kovanen ja Saarelma lainaavat lääketieteellisen tutkimuksen tekijyyden kriteerejä Vancouver ohjeistosta (Medical Journal Editors committee 1997; 2000) ja nostavat esiin seuraavat vaatimukset tekijyydelle: Artikkelikäsikirjoituksen tekijänä esiintyvän henkilön on oltava 1) Osallistunut tutkimuksen ideointiin ja käytännön suunnitteluun tai tulosten tuottamiseen tai tulosten analyysiin ja tulkintaan ja 2) Osallistunut artikkelin kirjoittamiseen tai sen tieteellisen sisällön muokkaamiseen ja 3) On hyväksynyt käsikirjoituksen lopullisen version Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 5

6 Kaikkien tässä Kovasen ja Saarelman esittämien vaatimusten on täytyttävä Vancouver ohjeiston mukaan, jotta henkilö voi vaatia osallisuutta työn tekijyyteen. Käytännön moniteknillisen työn kannalta olennaista on, että kaikki toimijat ovat perillä tekijänoikeuksiin ja tekijyyteen liittyvistä kriteereistä, kun artikkeleita tai patentteja laaditaan ja haetaan. Kysymykset siitä kuka luo ja kuka omistaa pitää sopia ennen kuin työtä viedään eteenpäin. Teknillis tieteellisen tutkimuksen puitteissa vastaavaa tietopääoman hyväksikäyttöä voisi osoittaa myös start up yhtiön perustaminen, erityisesti jos se perustuu jonkin tutkimuksessa yhteistoimin luodun läpimurron hyödyntämiseen. Tällöin on tärkeää, että kaikki osapuolet ymmärtävät oikeutensa ja mahdollisuutensa luopua niistä sopivilla ehdoilla. Yliopistokontekstissa tekijänoikeuksia määrittelee nykyään myös yliopistokeksintölaki, joka on esitelty vasta kirjan julkaisemisen jälkeen, olkoonkin että esim. TKK monet osastot ovat soveltaneet vastaavan tietopääoman suojelupolitiikka jo tätä ennen. Tämä tarkoittaa sitä, että monissa tilanteissa tekijänoikeudet virkatyönä tehtyihin keksintöihin ovat itse asiassa yliopistolla, eivätkä tutkijoilla. Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 6

7 4. Vilppi ja niiden käsittely tieteellisessä tutkimuksessa Vilppi on tietoista väärintekemistä. Tämä erottaa vilpin tahattomasta väärintekemisestä. Tahaton vääryys saattaa näyttyä historiallisen kontekstin muuttuessa. Esimerkiksi viittauskäytännöt ovat vuosisatojen varrella vaihdelleet ja menneiden vuosisatojen kirjoittajia saatettaisiin nykykriteerein syyttää lähteiden raportoinnin laiminlyönnistä, joka aikanaan oli normaali käytäntö. Vilppiä käsitellään lähdeteoksessa laajasti (esim. Pietarinen; Karjalainen ja Saxén; Launis ja Sarvas). Jos ajatellaan että tiede on tutkimusinstituutiona saanut nykyisen muotonsa noin viimeisen 150 vuoden aikana (Raatikaisen mukaan) on huomiota vilppiin alettu kiinnittää merkittävästi vasta viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämä on johtanut myös toimenpiteisiin. Yhden kirjan kappaleista on kirjoittanut Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Neuvottelukunnan toiminnasta säädettiin Suomessa laki vuonna 1991 ja tämän jälkeen se on harjoittanut toimintaa tutkimusetiikan edistämiseksi. Tämä on merkittävin kotimainen organisaatio, joka ei kuitenkaan käsittele esimerkiksi vilppiä keskitetysti (kuten Tanskan ja Yhdysvaltojen eräät organisaatiot tekevät) vaan vilppiä käsitellään hajautetusti tutkimusta suorittavien organisaatioiden korkeimmilla tasoilla. Suomessa tämä on tarkoittanut yliopistojen rehtoreja. Mitä vilppi sitten on? Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Suomessa noudattama, kansainvälisen linjan mukainen, käytäntö on luokitella hyvän tieteellisen tavan loukkaukset neljään kategoriaan: 1) Sepittäminen (tekaistujen havaintojen esittäminen) 2) Vääristely (havaintojen tarkoituksellinen muokkaaminen tai valikointi) 3) Luvaton lainaaminen (toisen tekijän henkisen tuotteen omiminen ilman viittausta) 4) Anastaminen (toiselle tutkijalle luottamuksellisesti esitetyn tiedon oikeudeton käyttö) Nämä vilpin lajit eivät vielä kata kaikkia mahdollisia toimintavirheiden tapoja. On syytä huomata, että tässä on määritelty vilpiksi tarkoituksellisesti moitittavia toimia jotka, eivät ole rikosoikeudelliset merkittäviä. Tämä siksi, ettei vilpeiksi ole ollut tarkoituksenmukaista lukea sellaisia toimintoja, jotka ovat myös yleisessä, yhteiskunnallisessa kontekstissa tuomittavia. Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 7

8 Tieteellinen vilppi voi tapahtua monilla eri tasoilla ja siitä voivat kärsiä erinäiset toimijat. Tieteellisissä lehtijulkaisuissa vilppi horjuttaa lehden uskottavuutta, kirjassa kirjan luotettavuutta, yliopistossa tutkintojen arvoa. Koska tieteellinen toimija on asemoitu yleisesti ottaen yliopistoon, on yliopiston asema toimia oikeuden jakajana niissä tieteellisen vilpin tapauksissa, joihin ei liity rikosta. Vilppiin voi lisäksi puuttua tiedeyhteisö yleisesti ja ammattiyhteisö erityisesti. Tiedeyhteisön kritiikki ei välttämättä vaikuta vilpintekijään, mutta ammattiyhteisön ulkopuolelle sulkeminen voi sen sijaan vaikuttaa esimerkiksi lääkärin, psykologin tai arkkitehdin toimintaan huomattavasti. Vilpin sanktio vaihtelee vilpin tason mukaan. Lehdissä artikkelin julkaisu voidaan peruuttaa tai virhe oikaista, kirja vetää myynnistä ja yliopistossa tutkinto evätä vilpin vuoksi. Erilaisilla vilpeille voi olla erilainen moitittavuuden aste, joka vaikuttaa myös sanktioon. Sanktiosta ja vilpin tutkimisesta on määritelty omia proseduurejaan, joita esimerkiksi rehtorin käynnistämän vilppiepäilyn tutkinnassa olisi noudatettava. Rikoksiksi luokiteltavat vilpit käsitellään luonnollisesti erikseen oikeusjärjestelmän puitteissa, kuten esimerkiksi tutkimusrahoituksen väärinkäyttö. Lopuksi on mainittava, että tieteellisen vilpin käsittelyyn liittyen monia ongelmia. Jorma Palon artikkeli käsittelee vilpin ilmiantamisen problematiikka. Siinä todetaan, että vaikka ilmiantaminen on välttämätöntä, sen seuraukset ilmiantajalle ovat aina kielteiset. Sosiaalinen koherenssi suojelee siis vilpillisiäkin tieteellisiä ansioita. Kaikeksi onneksi kirjassa esitettyjen arvioiden perusteella tieteellinen vilppi on kohtuullisen harvinaista. Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 8

9 5. Tilaustutkimuksen ja ulkopuolisen rahoituksen etiikka Otsikkoa käsiteltäessä on syytä huomioida kaksi asiaa: mitä on tilaustutkimus ja mitä on ulkopuolisen rahoituksen etiikka? Kommentoin ensin jälkimmäistä, sillä mielestäni termi ei ole mielekäs. Ulkopuoliseen rahoitukseen liittyy eettisiä kysymyksiä, mutta sikäli kun etiikka ymmärretään Juhani Pietarisen ja Veikko Launiksen määritelmän mukaan asioiden tutkimiseksi moraalisesta näkökulmasta, ei se ole mielekäs. Siksi keskustelisin mieluummin ulkopuolisen rahoituksen eettisistä kysymyksistä. Toinen määriteltävä termi on tilaustutkimus. Se on Panu Raatikaisen lainaamaan OECD:n määritelmän ymmärrettävissä aina suhteessa johonkin kolmesta tutkimus ja kehittämistoiminnan lajeista: 1) Perustutkimus (tiedon itsearvoinen etsintä) 2) Soveltava tutkimus (käytännön tavoitteisiin pyrkivä, perustutukimuksee perustuva) 3) Kehittämistyö (tuotteiden tai palvelujen tuotanto tutkimustulosten avulla) Raatikaisen mukaan ulkopuolisen rahoittamaa tutkimusta, jossa tutkijan tai korkeakoulun oikeuksia (aiheenvalinta, oikeus tutkimustuloksiin jne.) jollakin tapaa rajoitetaan rahoittajan hyväksi, kutsutaan tilaustutkimukseksi (kursivointi originaalisista, s. 318). Ulkopuolisen rahoituksen osuuden lisääntyminen viime vuosikymmeninä yliopiston budjetissa on tarkoittanut myös tilaustutkimuksen lisääntymistä. Koska ulkopuolisilla rahoittajilla on harvoin varaa tai kiinnostusta tukea perustutkimusta, suuntaa rahoitus tutkimusresursseja useimmiten soveltavaan tai kehitystutkimukseen. Gibbonsin ja kollegoiden teoria tieteen siirtymisestä ykkösmallista kakkosmalliin on tässä esikuvana (Allardt). Yritysten rahoitus ei ole kuitenkaan ainoa tutkimusta suuntaavaa tekjiä. Tutkimuksen rahoitusmuodot ja tutkimuksen ohjaus ovat myös Suomessa viimeisten 50 vuoden aikana muuttuneet merkittävästi. Allard kirjoittaa kuinka Kekkonen uudisti 1960 luvulla Suomen akatemian. Vuonna 1983 perustettiin Tekes turvaamaan suomalaisen teollisuuden ja tutkimusyhteisöjen yhteistyötä. Edellisellä lamakaudella 1990 luvulla yliopistojen rahoitusta leikattiin, mikä heijastui niiden resursseihin tehdä perustutkimusta luvun lopulla tutkimuksen suuntaaminen on ollut jatkuvasti tiedepolitiikan otsikoissa. Esimerkiksi ns. innovaatioyliopistohanketta arvosteltiin aikanaan hyvin ankarasti näköalattomaksi Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 9

10 tutkimuksen suuntaamisesta perustutkimusrahoilla ulkopuolisten toimijoiden oletettujen intressien suuntaan. Raatikaisen mukaan tutkimustyön yhä voimakkaampi suuntautuminen perustutkimuksesta on sekä fakta että ongelma. Tämän sijaan haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota tilaustutkimuksen muihin vaikutuksiin. Tilaustutkimus, siten kuin Raatikainen sen määritteli, on ristiriidassa mertonilaisen tieteen eetoksen kanssa. Se rikkoo pyyteettömyyden ja kommunismin periaatteita. Tutkimuksen salaaminen ja tietojen luovuttaminen etuoikeutetusti rahoittajille ovat julkisuusperiaatteen vastaisia. Tämä on Raatikaisen mielestä erityisen haitallista siksi, että julkisuus liittyy tieteen itseäänkorjaavaan rakenteeseen. Erityisesti perusja soveltavassa tutkimuksessa teoreettisen pohjan on syytä olettaa olevan aina tieteellisen keskustelun kohteena. Tiedon soveltaminen sokeasti ilman tieteellisen yhteisön kommentointi voi johtaa yksittäisen tutkijan tai jopa ryhmän tieteellisesti kestämättömille urille. Tilaustutkimuksen eräs moraalisesti arveluttava puoli on rahoittajien valta tutkimukseen. On helppo kuvitella, että rahoittajien intressien vastaisia tuloksia on vaikea julkaista ja valtasuhde voi lisätä vilpin todennäköisyyttä. Tutkijan eettiset valinnat: Lassi A. Liikkanen, 2010 Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT 10