Esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin. Päätettiin käsitellä ensin kohta 7.1 (OPS M6-1) Kimmon aikataulun vuoksi.
|
|
- Simo Honkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunnan kokous 2/2008 Aika: la klo Paikka: Hotelli Vaakuna, Pori Läsnä: Ulla Hiipakka, pj Heidi Ahonen, vpj Jussi Sistonen Raija Kosonen Niina Pöllänen Kimmo Paularanta kutsuttuna kohdan 7.1 aikana Martti Roivainen, sihteeri 1. Kokouksen avaus Pj avasi kokouksen Esityslistan ja edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen Esityslista ja edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin. Päätettiin käsitellä ensin kohta 7.1 (OPS M6-1) Kimmon aikataulun vuoksi. 3. Tiedotusasiat 3.1 SIL ry:n kanta ns. basehyppytoimintaan Todettiin SIL ry:n vahvistaneen , ettei basehyppäämistä tule katsoa laskuvarjohyppytoiminnaksi OPS M6-1:ssä tarkoitetulla tavalla. Liite Ilmailulehden 7/2008 kirjoitus Todettiin, että SIL ry:n hallitus oli vastannut LT:n tiedusteluun Ilmailulehdessä julkaistusta Isovelikirjoituksesta. Kirjoitus on liitteenä 2, hallituksen sähköpostivastaus liitteenä Ilmailumääräysrikkomusasiat 4.1 AA Todettiin, että SIL ry:n hallitus oli määrännyt AA:lle LT:n esityksen mukaisesti kirjallisen huomautuksen. Liite EE ja HH Merkittiin pöytäkirjaan LT:n sähköpostipäätös , että EE ja HH olivat syyllistyneet seuraaviin ilmailumääräysrikkomuksin: - ilmailuvälineen valmistajan määräämän muutostyön huomiotta jättäminen ja epäkohdasta ilmoittamatta jättäminen (EE) - ilmailuvälineen valmistajan määräämän muutostyön huomiotta (HH). 1
2 Niin ikään merkittiin pöytäkirjaan LT:n seuraavat rangaistusesitykset: - EE: LT esitti, että EE:lle annetaan asiasta kirjallinen huomautus. Lisäksi LT päätti suositella SIL ry:n hallitukselle, että EE:n kalustomestarin kelpoisuus peruutetaan saakka. Ennen kalustomestarin kelpoisuuden hakemista EE:n on suoritettava kirjallinen koe laskuvarjohyppykalustoa koskevista määräyksistä SIL ry:n koulutuspäällikölle tai hänen nimeämälleen laskuvarjotarkastajalle. Lisäksi SIL ry:n hallituksen päätös EE:n osalta tulee laittaa tiedoksi JJJ ry:n hallitukselle ja kalustopäällikölle, jotta he voivat valvoa omalta osaltaan SIL ry:n hallituksen tekemän päätöksen toimeenpanoa (ts. poistaa EE:n kalustopäällikön listasta, kunnes hänellä on jälleen vaadittava voimassaoleva kelpoisuus). - HH: LT esitti, että HH:lle annetaan asiasta kirjallinen huomautus. Merkittiin pöytäkirjaan SIL ry:n hallituksen päätös, joka oli LT:n esityksen mukainen. Liite KK Merkittiin pöytäkirjaan LT:n sähköpostipäätös , että KK oli syyllistynyt seuraaviin ilmailumääräysrikkomuksiin: - laskuvarjohyppyjen suorittaminen itsenäisesti ilman C/D-kelpoisuutta. - toimiminen hyppymestarina ilman vaadittavaa kelpoisuutta. - toimiminen tandemhyppymestarina ilman vaadittavaa kelpoisuutta. Niin ikään merkittiin pöytäkirjaan LT:n seuraavat rangaistusesitykset: LT esitti, että KK:lle annetaan kaikista kolmesta rikkomuksesta kirjallinen huomautus. Lisäksi LT päätti suositella SIL ry:n hallitukselle, että KK:lle ei myönnetä hyppymestarin eikä tandemhyppymestarin kelpoisuutta ennen Lopuksi LT esitti, että ennen hyppymestarin kelpoisuuden hakemista KK:n on suoritettava asianmukainen hyppymestarikoe kerhon koulutuspäällikölle ja ennen tandemhyppymestarin kelpoisuuden hakemista KK:n on suoritettava asianmukainen tandemhyppymestarikoe jollekulle toiselle tandemhyppymestarille. Merkittiin pöytäkirjaan SIL ry:n hallituksen päätös, joka oli LT:n esityksen mukainen. Liite Toimintasuunnitelma 2009 Vuoden 2009 toimintasuunnitelma hyväksyttiin. Liite Raha-asiat Sihteeri esitteli LT:n ja muiden toimikuntien rahatilanteen. Liite 8. Sihteeri muistutti SIL ry:n viime liittokokouksesta, jossa hallituksen edustaja pyysi toimikuntia käyttelemään varojaan tasaisesti vuoden mittaan eikä kasaamaan suuria maksatuksia loppuvuoteen. 2
3 Merkittiin pöytäkirjaan sähköpostipäätös , että vuoden 2008 Turpaboogien osallistumismaksu on 10 euroa SIL ry:n jäseniltä ja 20 euroa muilta. Liite 9. Päätettiin, että LT:n kulujen jälkeen jäljelle jäävät varat annetaan KK:lle. 7. Koulutus ja turvallisuus 7.1 OPS M6-1:n tilanne Todettiin, että määräys on tullut lausuntokierrokselle Ilmailuliittoon ja että lausunto on annettava mennessä. Sihteeri huomautti, että lausunto on annettava jo aikaisemmin marraskuussa (joulun takia). Lausuntoversio on liitteenä 10. Paularanta viittasi lähettämäänsä sähköpostiin (liite 11) ja totesi mielipiteenään, että hyppyturvallisuus heikentyy, jos määräysesityksen kohdan laskuvarjohyppytoimintaohje ei koske yhteisön ulkopuolisia hyppääjiä. Päätetin, etä yhteisö -sana on poistettava määräysesityksestä. Ehdotettiin, että SIL ry laatisi yleisohjeen kuumailmapallosta (vast.) hyppäämistä varten. Pj laatii OPS-luonnoksesta esityksen kerhoille, jotta ne voisivat arvioida sitä. Ville Kajalalta pyydetään niin ikään lausunto määräysesityksestä. LT valmistelee lopullisen lausuntonsa marraskuun 2009 loppuun mennessä. 7.2 HM-jatkokoulutus Päätettiin varautua HM-jatkokoulutuksen järjestämiseen helmikuussa 2009, koska uusi ilmailumääräys saattaa astua voimaan Nesteen kiertopalkinto Merkittiin pöytäkirjaan sähköpostipäätös myöntää Nesteen kiertopalkinto (vuoden laskuvarjourheilija) Jukka Olkkoselle. Perustelut: - toimiminen vuosia vastuullisena tuomarikouluttajana - tuomariksi pääsemisen kriteerien tuominen suomalaiseen tuomarointiin - tuomaritoiminnan kehittäminen kaikissa lajeissa - vastuun kantaminen niin FS-, Artistic-, CP-, CF-, T&T- kuin VFS-lajien tuomaroinnista ja kehityksestä - toimiminen tuomarina kansainvälisessä Anton Malevskin muistokilpailussa vuonna toimiminen Laskuvarjotoimikunnan Kilpailukomiteassa ja myös LT:ssa sekä tehtävä Suomen IPC-edustajana - tehtävät juryn jäsenenä CP:n kolmansissa World Cup -kisoissa Itävallassa toimiminen lukuisien kilpailujen järjestelijänä, tuomarina ja tiedottajana - kaiken kaikkiaan vuosia kestänyt ansiokas ja monipuolinen toiminta laskuvarjourheilun eri osaalueilla. Päätös on liitteenä 12, muut esitykset liitteenä Kansainväliset asiat 9.1 IPC 3
4 Vuoden 2009 IPC-kokoukseen Västeråsiin Ruotsiin ovat lähdössä Thomas Tuominen ja Pasi Pirttikoski. Tuominen on ilmoittanut, ettei jatka kokousedustajana Ruotsin kokouksen jälkeen. Hyväksyttiin kokoushinta 1140,- kahdelta hengeltä sekä matkakulut. Päätettiin, että LT tulevaisuudessa lähettää vain yhden IPC-kokousedustajan. Pj tiedustelee Pirttikosken halukkuutta siirtyä SIL ry:n päädelegaatiksi. 9.2 Bartic Barticista ei ole kuulunut mitään. Pj tiedustelee muiden maiden edustajilta kokouksen kohtaloa. 9.3 Tuomariseminaari Todettiin, että tuomariseminaari järjestetään Vilnassa, Liettuassa Muut asiat 10.1 Turpaboogiet 2008 Turpaboogien ohjelma on liitteenä 14. Todettiin, että Parasale Oy maksaa John LeBlancin kustannukset. Luennoitsijoista ei tule matkakuluja, vain ruokailu maksetaan. Poikkeuksena on vaaratilanneesitelmöitsijä Paularanta, jonka matkakulutkin maksetaan. Tilojen kulut ovat liitteenä 15. Hyväksyttiin TB:ien kulut. Päätettiin käyttää samaa TB-palautelomakepohjaa kuin viime vuonna Toimikuntien jäsenet Keskusteltiin ensi vuoden toimikuntien kokoonpanosta Laskuvarjourheilulajien nimet Keskusteltiin laskuvarjourheilulajien Suomessa käytettävistä nimistä. Sihteerin mielestä tulisi käyttää suomalaisia nimiä. Päätettiin ottaa käyttöön FAI:n kilpailusäännöissä mainitut nimet. Jos on tarpeen, niitä selitetään suomeksi Tuoreen kelpoisuushyppääjän kurssi Todettiin, että kurssi peruuntui osanottajapulan takia. Päätettiin, että kun kurssiaika tiedetään, SIL ry:n toimisto lähettää ensimmäisen kelpoisuustodistuksen mukana jokaiselle uudelle itsenäiselle hyppääjälle kirjeen, jossa mainostetaan kurssia. Pj miettii sopivaa kurssiajankohtaa Kalustovirheilmoitus Sistonen esitteli uuden kalustovirheilmoituslomakkeen (liite 16). Vaaratilanneilmoituksesta ei ole saatu riittävästi KTR:n tarvitsemaa tietoa, joten oli tarpeen laatia uusi lomake. Se ei korvaa vaaratilanneilmoitusta, joka tapauksesta riippuen on edelleen tehtävä. Uuden lomakkeen ansiosta voidaan mm. seurata ongelma yleisyyttä ja mahdollista tiettyyn henkilöön kohdistumista. 4
5 11. Kokouksen päätös Pj päätti kokouksen klo Kirjoitti Martti Roivainen Sihteeri 5
Reserviläislehdessä oli yhdeksän laskuvarjokerhon yhteismainos. Kukin kerho ja LT maksoivat ilmoituksesta à 100 euroa. Liite 2.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunnan kokous 2/2011 Aika: 22.10.2011 klo 18.45 19.56 ja 23.10.2011 13.33 14.58 Paikka: Kokoushotelli Meripuisto, Espoo Läsnä: Heidi Ahonen, pj Ulla Siimes,
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 3/2005
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 3/2005 AIKA: Su 15.5.2005 klo 9:00 16:00 PAIKKA: SIL:n luokka, Malmi Paikalla Teemu Ahola klo 9:25 Kari Asikainen
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
Aika: torstai 23.4.2009 17.44-20.50. Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Kalle S. Norri, pj Karoliina Turppo, vpj Pekka Vartia Ville Räikkönen Janne Heikkinen Rami Saikkonen 17.44-17.50 Jari Takanen Jukka Juvankoski
Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV).
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4-2001 AIKA: PAIKKA: Ke 29.8.2001 klo 18.00 alkaen SIL ry, Malmi LÄSNÄ: Ilkka Keinänen puheenjohtaja Timo
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 3/2006
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 3/2006 AIKA: La 7.10.2006 klo 10:00 11.00 ja 18.15 19.28 Su 8.10.2006 klo 13.00 16.00 PAIKKA: Paikalla: Hyvinkää,
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 1/2004. La 24.1.2004 klo 10:00 17:00 (huom. paikallista aikaa)
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 1/2004 AIKA: PAIKKA: Paikalla La 24.1.2004 klo 10:00 17:00 (huom. paikallista aikaa) Viking Cabriella Teemu
Esityslistan lisättiin kohta 3.7. Edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 3/2011 Aika: 22.9.2011 klo 17.30-21.06 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Karoliina Turppo,
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 5/2003
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 5/2003 AIKA: Pe 7.11.2003 klo 20:00 23:55 PAIKKA: Scandic-hotelli Julia, Turku Paikalla Teemu Ahola (kutsuttuna)
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
Aika: 17.10.2009 17.33-18.56. Paikka: Nummelan Air Hotel 17.33-18.56 Läsnä: Kalle S. Norri, pj Karoliina Turppo, vpj Pekka Vartia Ville Kajala 18.47-18.56 Martti Roivainen, sihteeri 1. Kokouksen avaus
Ehdotettiin, että Roivainen tiedottaa hakijakerholle em. seikat ja erityisesti määräysmuutosten vaikutuksen asiaan.
Suomen ilmailuliitto ry Pöytäkirja Aika: 20.2.2008 klo 18.39-21.50 Paikka: Skype-kokous Läsnä: Virpi Nieminen, pj Mauri Keinänen, vpj (Myöhässä 19.00) Kalle Norri Janne Heikkinen, sihteeri Aarno Isomäki
HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 56 Kirkkoneuvosto 5/2015 27.10.2015
56 53 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 27.10.2015 53 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle
33 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajat Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari Kärkkäinen ja Jari Malkamäki.
Hallituksen kokous 1 (5) Aika 9.4.2016 klo 9.00 Paikka Valteri- koulu, Onerva, Jyväskylä Läsnä Jaana Aaltonen puheen Outi Ahonen Elina Blundin poissa Cecilia Hanhikoski poistui kohdan 45 käsittelystä Jari
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2004
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2004 AIKA: Pe 5.11.2004 klo 19:00 22:00 PAIKKA: Paikalla Hotelli AVA, Helsinki Teemu Ahola Kari Asikainen
HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 3.2.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1
LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.25 Kokouspaikka Poltinahon seurakuntatalon kerhohuone 123 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen Paula Paavola
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2006
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4/2006 AIKA: Pe 17.11.2006 klo 19.00 23.00 PAIKKA: Paikalla: Tampere, Hotelli Victoria Teemu Hietakari Timo
Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2016-01 1 / 5
1 / 5 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina klo 17.00 18.00 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 läsnä / poissa Osanottajat Asioiden esittelijä: Ylikangas Kimmo,
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 2/2010 Aika: 16.9.2010 klo 17.32-20.40 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Karoliina Turppo,
FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
Nuorisovaltuuston kokous. Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.)
Sastamalan kaupunki Nuorisopalvelut PL 23 PÖYTÄKIRJA 2/15 38201 Sastamala Nuorisovaltuuston kokous Aika: KESKIVIIKKONA 11.2. KELLO 16.00 Paikka: Kasvatus- ja Opetuskeskus Uosso, (Asemakatu 9, 2 krs.) Aino
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KIRKKONEUVOSTO Kokous 9.9.2015. Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45. Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila
NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (5) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 9.9.2015 klo 15.30-15.45 Seurakuntakeskus, alakerran ryhmätila KN 64 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 65 KOKOUKSEN
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2)
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2) Hallituksen kokous Aika 21.08.2009 klo 18.00 Paikka Tampere, Holiday Inn Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Tytti Luoto Juha Puurunen Auli
HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 4 11.5.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1
LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.35 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalon 3.krs kokoushuone, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen
Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014
PÖYTÄKIRJA 1 (5) Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 Aika klo 16.05 17.15 Paikka Läsnä Helsingin seudun liikenne (HSL), Opastinsilta 6 A, 2. krs, kokoushuone ReittiOpas, Helsinki Janina Himberg,
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005
1(5) Aika 17.8.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, kohdasta
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8 Kirkkovaltuusto 15.05.2009 PÖYTÄKIRJA 27.05.2009 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona klo 19.00 20.45 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen
DIAKONIAJOHTOKUNTA 18.03.2015 2/2015
DIAKONIAJOHTOKUNTA 18.03.2015 2/2015 Aika: Keskiviikko 18.03.2015 klo 17.00-18.55 Tarjoilu klo 16.45 alkaen Paikka: Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 liite sivu 14 13 KOKOUKSEN AVAUS 15 13 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016
Kokousaika Torstai 17. maaliskuuta 2016 kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet x Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x
Sääntöjen 21, 25 ja 26
Mikä valtuusto Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi
Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA 9-2011 1. Fabritius Markku poistui kokouksesta klo 19.30 149 aikana
Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA 9-2011 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9 2011 Kirkkoneuvosto Aika: 17.11.2011 klo 17.00 Paikka: Seurakuntakoti Jäsenet: Nurminen Anja puheenjohtaja Päivi
FinELibin ohjausryhmän kokous 18.2.2016
PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (5) in ohjausryhmän kokous Aika Torstai klo 13.15-14.40 Paikka Kansalliskirjasto, Leipätehdas, Kaikukatu 4, 5. krs, V620 Läsnä Poissa Matti Manninen, rehtori, Jyväskylän yliopisto,
PÖYTÄKIRJA 6/2013 10.10.2013. Eloranta Henri estynyt, varalla Väänänen Esko. estynyt, varalla Strömberg Niko Holopainen Helmi Hyrkäs Pete Kapanen Sami
27.10.2014 Sivu 1(6) PÖYTÄKIRJA 6/2013 10.10.2013 LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 9.10.2013, klo 17.00 PAIKKA: Ylioppilastalon luentosali 209 LÄSNÄ: Almgren Juuso Alopaeus Erik estynyt Bebek Peter C. Bremer
Kirkkoneuvosto 9.5.2016 5/2016. Seurakuntakeskuksen neuvotteluhuone, Papintie 2-6, Kerava Maanantaina 9.5.2016 klo 18.00-18.12
Pöytäkirja Seurakuntakeskuksen neuvotteluhuone, Papintie 2-6, Kerava Maanantaina 9.5.2016 klo 18.00-18.12 Osallistujat: Essi Haukkavaara Ossi Honkasalo (vpj) Liisa Hynynen Antti Jaatinen Aarne Kiiski Kirkkovaltuuston
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1. Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/2016 1 17.06.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 17.06.2016, 10:30-13:10 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus, Melania-rakennus, ME201 Osallistujat Nimi Tehtävä
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO 13.1.2015
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KOKOUSAIKA 13.1.2015 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila, puheenjohtaja Mononen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Lehikoinen
LIITTOKOKOUSVAALIT 2016
1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä
KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 25.3.2015
Kokousaika Keskiviikko 25. maaliskuuta 2015 kello 16.00 17.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j.
ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014
ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2014 Aika: Torstaina 30.10.2014 kello 18.00 18.50 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala x Varapuheenjohtaja Matti Tausa
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS
PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan
ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 1(5) Seurakuntaneuvosto
ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 10/2015 Aika ja paikka Ti 15.12.2015 klo 18.00-20.15 Tolkkilan kartano, Tolkkilantie 204, 45610 Koria. Jouluinen iltapala alkaen klo
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Tarkastuslautakunta 05.05.2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika maanantai klo 14:00-16:55 Paikka Saunakabinetti, kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja
Nuorisovaltuuston pöytäkirja
Pöytäkirja 7/11 1 (5) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika Maanantai 13.6.2011 klo 16:53 19:23 Paikka Kaupungintalon kahvio, Raatihuoneenkatu 9, 06150 Porvoo Asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen sihteerin
Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere 14.02.2012
Tietojohtajakilta PÖYTÄKIRJA Sivu 1/5 Man@ger Tampereen teknillinen yliopisto PL 589 33101 Tampere manager@tut.fi 14.02.2012 TIETOJOHTAJAKILTA MAN@GERIN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika Tiistai 14.02.2012
Esityslista 1.12.2015
Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.
TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat
LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7
LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Olla-Riitta Aarikka Eino Järvinen Jaana
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3
Kokousaika Tiistaina 12.6.2012 klo 10 11 Kokouspaikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Rajajärvi Tuomas puheenjohtaja Kullberg Jukka varapuheenjohtaja Yli-Jama Kaisa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) Opetusvirasto 5/2014 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja 07.05.2014 Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 11 Hoitotyön opettajan vuorotteluvapaan sijaisuus HEL 2014-004892 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi
Maanantaina 9. toukokuuta 2016 klo. Kunnantalo, Pännäinen
9.5.2016 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Maanantaina 9. toukokuuta 2016 klo. Kunnantalo, Pännäinen Päättäjät Boström, Kaj Sandberg, Henrik Svenfors, Stefan Henriksson, Anna-Maja Boström, Peter Stenman, Kristina
KILPAILUKOMITEAN TOIMINTAKERTOMUS 2011
KILPAILUKOMITEAN TOIMINTAKERTOMUS 2011 KOKOONPANO Kilpailukomiteaan kuuluivat Anne Urrila (puheenjohtaja), Heini Elo (sihteeri), Pasi Pirttikoski, Risto Ponto, Jan Andersson ja Eila Pohjola. Komitea kokoontui
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Hallituksen kokous 10 / 2014
Hallituksen kokous 10 / 2014 Pöytäkirja Aika: lauantai 14.6.2014, klo 16.00 Paikka: Hiisiranta 6, mökki B 3, Kortelahti 6, 83960 Koli Kokoukset 2014 10/14 Romppanen Juha, pj Salminen Kaisu, vpj Haliseva
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)
SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) Hallituksen kokous 30.11.2004 Aika 26.11.2004 kello 18.10-22.30 Paikka Hotelli Salpaus, Vesijärvenkatu 1, Lahti Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Sami Baggström
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 liikelaitoskuntayhtymä
Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/2014 1 Työsuojelutoimikunta 13.01.2014 Aika 13.01.2014 klo10:30-12:00 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 Kokousaika Tiistaina 7.5.2012 klo 12.00 12.55 Kokouspaikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoussali Kansakoulukatu 3 Läsnä Jäsenet Rajajärvi Tuomas puheenjohtaja
37 ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN TALOUSARVION TOTEUTUMAVERTAILU AJALTA 1.1.-30.4.2012
Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5 / 2012 12.6.2012 37 ESPOONLAHDEN SEURAKUNNAN TALOUSARVION TOTEUTUMAVERTAILU AJALTA 1.1.-30.4.2012 38 SOUKAN KAPPELIN VUOKRAAMINEN MAJAKKA-SEURAKUNNALLE 1.8.2012-31.12.2014
Koulutusilmoitus. Timo Kokkonen Webinaari
Koulutusilmoitus Timo Kokkonen Webinaari 8.5.2018 Koulutusilmoitus Laskuvarjohyppyorganisaatiolla tai organisaatiolla tarkoitetaan yhdistystä, kerhoa tai muuta tahoa, joka järjestää laskuvarjohyppyjä Koulutusorganisaatiolla
HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016 Aika: Lauantai 12.12.2015 klo 9-14 Paikka: Savutuvanapaja, Opinsaunankiuas, Jyväskylä pe 11.12.2015 20. Tappisarvikisan avajaiset
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(5) TAIDEMUSEON JOHTOKUNTA ( 1-11) 9.2.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(5) Kokousaika Tiistaina kello 16.30 18.00 Kokouspaikka Taidemuseo Tennispalatsin kokoushuone, Jaakonkatu 2D, 2. kerros Läsnä Päätöksentekijät Halmetoja Veikko puheenjohtaja
1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,
KOKOUSKUTSU Kokous n:o 1 / 2016
Kokous n:o 1 / 2016 Pvm 28.1.2016 Kello 17.00 Sivu1/5 PUHEENJOHTAJA 1. Eero Tammentie JÄSENET 2. Timo Isotalo (vpj ) 3. Lea Lehtonen 4. Eila Saari 5. Sylvi Silander 6. Ilkka Soukka 7. Anna-Liisa Ääri LÄSNÄ
MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä
MUISTIO Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman 2012 2016 seutuohjausryhmä Kokous: 19.12.2012 kello 13 15.00 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikön kokoustila Omena, os. Hammareninkatu
KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso
1 / 6 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JAOSTO 1 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/782/000208/2014 Aika: 8.12.2014 14:00-15:30 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Jaoston kokoonpano As. nro 2 3 Jaoston
75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 75 Päihdetyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-007053 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin
KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 14
KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 14 Vanhusneuvosto 11.04.2016 AIKA 11.04.2016 klo 13:00-14:55 PAIKKA Helmiranta, Kauhava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 Kokouksen avaus 16 13 Kokouksen laillisuus ja
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2011 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali
KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2011 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai klo 16.00 Paikka Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali Jäsenet Gärdström Keijo pj. 110 Ainali Päivi jäsen
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 Kirkkovaltuusto 03.06.2011 PÖYTÄKIRJA 13.06.2011
MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 10 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 18.30 20.42 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Matti Solehmainen puheenjohtaja Margit Ruotsalainen varapuheenjohtaja Erja Blom
2. Edellisten kokousten pöytäkirjojen ja esityslistan hyväksyminen
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 1/2010 Aika: 27.4.2010 klo 17.16-19.59 Paikka: SIL-talo, Malmi Läsnä: Karoliina Turppo,
Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2012 70 Tarkastuslautakunta AIKA 25.04.2012 klo 17:00-18:50 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.
PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen
KOKOUSTOIMINTA/ KOKOUSTEKNIIKKA
LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke KOKOUSTOIMINTA/ KOKOUSTEKNIIKKA Niilo Hoikkala KOKOUKSEN KULKU Kokouksen avaus Järjestäytyminen Laillisuus ja päätösvaltaisuus
KANSAINVÄLISET KILPAILUT. Suomalaiset laskuvarjohyppääjät ja kilpailutuomarit osallistuivat seuraaviin kansainvälisiin kilpailuihin:
KILPAILUKOMITEAN TOIMINTAKERTOMUS 2010 KOKOONPANO Kilpailukomiteaan kuuluivat Anne Urrila (puheenjohtaja), Raija Kosonen (sihteeri), Pasi Pirttikoski, Risto Ponto, Heini Elo ja Jarmo Rossi. Komitea kokoontui
STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki
STM:n Uudenmaan piirijärjestö ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) STM:n Uudenmaan piirijärjestö ry PÖYTÄKIRJA 23.2.2016 STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: 20.2.2016 kello 11.00 11.55 Paikka: Tietoranta,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle
FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS
Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 2941 50521 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/16 PÖYTÄKIRJA AIKA
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
TALENTUM OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2009 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 27.3.2009 klo 14.00 Paikka: Scandic Marski Hotel, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki Läsnä: Pöytäkii~an liitteenä 1 olevan ääniluettelon
Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 28.2.2011
SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 28.2.2011 VARAVARJONPAKKAAJAKURSSIN KOULUTUSOHJELMA Koulutus tapahtuu SIL ry:n hyväksymän vastuukouluttajan toimesta. Vastuukouluttaja
Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 2/2005. 2. Kokouksen sihteerin valinta Kokouksen sihteeriksi valittiin Kimmo Paularanta.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 2/2005 AIKA: La 16.4.2005 klo 10:00 17:30 PAIKKA: Paikalla SIL:n luokka, Malmi Timo Kokkonen (KTK pj) Olli-Pekka
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro 4 26.03.2015 35. (x) (x) (x) (-) (-) (-) (x)
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro 4 26.03.2015 35 Kokousaika Torstai 26.03.2015 klo 19.00 19.21 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1
Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1 Tarkastuslautakunta 28.05.2014 AIKA 28.05.2014 klo 18:00-21:20 PAIKKA Kaitalankuja 52 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Tarkastuslautakunnalle
Laskuvarjotoimikunnan kokous 1/2013
Laskuvarjotoimikunnan kokous 1/2013 Pöytäkirja Aika: 8.1.2013 klo 17.11 20.30 Paikka: Turku, videoneuvottelu Läsnä: Sinikka Repo, pj Heidi Ahonen, vpj (pöytäkirjan kirjoittaminen) Hanna Hukki (videoneuvottelu)
Niin ikään Tukisäätiö myönsi 19.4.2012 2012 LIT:lle ja LT:lle yhteensä 4000 euroa uuden SIL-ulkoasun toteuttamiseen. Liite 2.
SUOMEN ILMAILULIITTO RY Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki Liidintoimikunta PÖYTÄKIRJA Liidintoimikunnan kokous 3/2012 Aika: 28.10.2012 klo 11.50 13.43. Paikka: Hotelli Viru, Tallinna, Viro Läsnä:
1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.
Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala
Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiirin (III) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat
4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen
SÄHKÖALAN PERUSTUTKINNON TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8316) KOKOUS Pöytäkirja Aika: 30.9.2011 klo 8:00-12:15 Paikka: Optima Läsnä: Kalle Heikkinen OP paikalla www.sakky.fi Kari Hännikäinen OP paikalla www.tao.tampere.fi
A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO
POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu
KIRKKONEUVOSTO 11.05.2016 KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 11.05.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 16.5.-17.6.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
Pöytäkirjan tarkastus ÄHTÄRIN SEURAKUNTA
Kirkkovaltuusto 7.1.2015 1/2014 1 ÄHTÄRIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PIDETÄÄN KESKIVIIKKONA 7.1.2015 KELLO 19.00 SEURAKUNTAKESKUKSESSA. Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1
Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto
Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi
Aika Keskiviikko 23.4.2014 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni (4. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,
Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali
Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.04.2016 klo 18:00-21:10 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali Saapuvilla olleet jäsenet Anne Lindell, puheenjohtaja
Tarkastuslautakunta 4.4.2016, LIITE 1.
Tarkastuslautakunta 4.4.2016, LIITE 1. HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (8) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 21.03.2016 klo 8:30-11:15 PAIKKA Pohjoinen Rautatiekatu 23, Hotelli Helka, kokoushuone Koivu
Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51
49 Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN
RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11.12. 2012 Kirkkovaltuusto 5/2012 53-65 /2012
KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 11.12.2012 klo 18.00-19.30 Paikka Rusk seurakuntakeskus Läsnä: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Hartman Taina varapuheenjohtaja Himala Milja Hovi Anna Hurme-Kouki Päivi Kankare
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 11 / 2015. KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski
SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 11 / 2015 Sivu 1 (9) Kokousaika Tiistai 20.10.2015 kello 17:00 19:50 Kokouspaikka Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski Läsnä Antola, Markku
Seurakuntatalon isossa sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja. Eerikäinen Anne
22 Aika Maanantai 7.12.2015 klo 18.00 19.45 Paikka Seurakuntatalon isossa sali, Parikkalan kunnan Kangaskylässä. Läsnä Neuvonen Timo puheenjohtaja Tykkyläinen Eija varapuheenjohtaja Anttonen Juha Eerikäinen
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 9/2016 209 Kunnanhallitus 27.6.2016
Nro 9/2016 209 Kunnanhallitus 27.6.2016 Kokousaika Maanantai 27.6.2016 kello 18.30 18.45 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Saapuvilla läsnä poissa olleet jäsenet Tuominen Heikki pj.