Tällä hotellin paikalla sijaitsi kuuluisa ja mystinen Vokkolan kartano. Vokkolan kartanon rakennutti tuomari Anders Johan Enwald vuonna 1820.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tällä hotellin paikalla sijaitsi kuuluisa ja mystinen Vokkolan kartano. Vokkolan kartanon rakennutti tuomari Anders Johan Enwald vuonna 1820."

Transkriptio

1 Tällä hotellin paikalla sijaitsi kuuluisa ja mystinen Vokkolan kartano. Vokkolan kartanon rakennutti tuomari Anders Johan Enwald vuonna Kartanon pihapiirissä sijaitsi kaksi muuta asuinrakennusta jotka muodostivat viihtyisän sisäpiha-alueen. Laajaa ulkopihaa ympäröivät monenlaiset talousrakennukset. Vokkolan tilan maat ulottuivat laajalle alueelle ja viljeltäviä alueita oli ympäri Leppävirran pitäjää. Maanviljelys olikin kartanon pääelinkeino. Kartanoa ympäröi upea monilajikkeinen puutarha hiekkakujineen ja puitten katveissa sijaitsevineen romanttisine puistonpenkkeineen, joista saattoi ihailla kaunista järvimaisemaa. Enwaldin suku isännöi kartanoa reilu satavuotta. Halusimme tuoda palan historiaa nimeämällä a la carte listamme annokset Vokkolan alueen ja siellä eläneiden ihmisten mukaan.

2 Alkuun 1. Justiinan leipä L 3,50 Talon leipää ja tuorejuustolevitettä. 2. Puutarhurin vihersalaatti M, G 4,50 Salaattia, kurkkua, tomaattia, paahdettuja siemeniä ja puolukkabalsamicoa. 3. Yrttitarhan etanat L 9,90 Sinihomejuustolla kuorrutetut valkosipulietanat sekä talon leipää. 4. Herrasväen kylmäsavulohta M 6,90 Kylmäsavulohta, dijonkastiketta, talon perunaa, kapriksia sekä paahdettua ruisleipää. 5. Salomaan suppilovahverokeittoa L 9,50 /pieni 11,90 /iso Kermaista suppilovahverokeittoa ja paahdettua talon leipää 6. Tuomari Enwaldin lohikeittoa L 9,50 /pieni 11,90 /iso Kylmäsavulohella höystettyä lohikeittoa ja ruisleipää.

3 Salaatit ja kasvisruuat 7. Kartanonväen salaatti 14,50 Salaattisekoitusta, talon perunaa, kurkkua, porkkanaa, paahdettuja siemeniä, puolukkabalsamicoa, majoneesia sekä valintasi mukaan: Paahdettua lohta M, G Vuohenjuustoa G Broilerin rintafileetä M,G 8. Maanviljeljän falafelpihvit VL, G 15,90 Falafelpihvejä, choronkastiketta, paahdettuja juureksia, sekä talon perunaa.

4 Leivät ja pizzat 9. Torpparin burger L 16,90 Angushärän burgerpihvi, cheddarjuustoa, hillottua sipulia, tomaattia, jääsalaattia, majoneesia sekä lankkuperunoita. 10. Karjapiian broilerileipä VL 17,90 Broilerin rintafileetä, ruisleipää, choronkastiketta, salaattia, tomaattia, hillottua sipulia, sekä vuohenjuustoa lisäksi lankkuperunoita tai salaattia valintasi mukaan. Lisädippi (vaihtoehtoina savuchilimajoneesi, aioli tai majoneesi) 1, Pehtoorin pizza L Broileri, pekoni, tomaatti, savuchilimajoneesi 12,90 Katkarapu, kylmäsavulohi, kapris, rucola 12,90 Vuohenjuusto, tomaatti, hillottu sipuli, rucola 12,90 Fantasia (valitse seuraavista kolme täytettä) 13,90 Kinkku broileri pekoni meetvursti tonnikala katkarapu sinihomejuusto vuohenjuusto kylmäsavulohi ananas herkkusieni tomaatti kapris oliivi rucola punasipuli Lisätäyte Lisädippi Valkosipuli 1,50 1,00 0,50 Käyttämämme majoneesin valmistaa Varkauden Aito Oy suomalaisista raaka-aineista ilman keinotekoisia säilöntä- ja lisäaineita. Angus-härän liha tulee Rauhalan tilalta Leppävirralta.

5 Grillistä 12. Emil Herran paahdettua lohta L, G 18,90 Paahdettua lohta, suppilovahverokastiketta, paahdettuja juureksia sekä perunamuusia. 13. Leidi Carolinan valkosipulibroileria M, G 18,50 Broilerin rintafileetä, valkosipulivoita, tummaa valkosipulikastiketta, paahdettuja juureksia, pariloituja kirsikkatomaatteja sekä talon perunaa. 14. Isäntärengin possua M, G 19,50 Porsaan ulkofileetä ja bratwurstia, punaviinikastiketta, hapankaalia sekä lankkuperunoita ja savuchilimajoneesia. 15. Veli Hjalmarin grillipihvi VL, G 25,90 / 33,90 Härän ulkofileepihvi 150g/300g, choronkastiketta, paahdettuja juureksia sekä lankkuperunoita. 16. Kruununvoudin pippuripihvi L, G 29,90 Härän sisäfileepihvi, talon viskipippurikastiketta, paahdettuja juureksia sekä talon perunaa. Lisäkevaihtoehdot: Talon perunaa Lankkuperunat Perunamuusi Keitetty peruna Salaatti Lämpimät kasvikset

6 Lapsille 17. Koivupuiston pikku broileri M, G 8,90 Broilerin rintafileetä, majoneesia, lankkuperunoita sekä kurkkua ja melonia. 18. Huvimajan hampurilainen L 7,90 Hampurilaissämpylän välissä burgerpihvi, cheddarjuustoa, salaattia, majoneesia ja ketsuppia lisäksi lankkuperunoita, kurkkua ja melonia. 19. Torpparin tenavien nakkitikku M,G 7,50 Herkkunakkeja, lankkuperunaa, kurkkua, melonia sekä ketsuppia. 20. Herrasväen poikain lohiherkku L, G 8,90 Paistettua lohta, perunamuusia sekä kurkkua ja melonia.

7 Jälkiruoat 21. Kartanonisännän suklaakakkua G 7,50 Talon pähkinäistä suklaakakkua, Peltolan baileys-pralinejäätelöä sekä vadelmakastiketta. 22. Puutarhan tyrnillä maustettu creme brulee G, L 6, Kyökkipiian jäätelöpallo 3,50 Makuvaihtoehtoina vanilja, mansikka, suklaa, Peltolan baileys-praline tai Peltolan sorbetti. Kastikevaihtoehdot Kinuski, suklaa, vadelma tai kermavaahto. 1,50

L = laktoositon G = gluteeniton VL = vähälaktoosinen M = maidoton. Alkuun

L = laktoositon G = gluteeniton VL = vähälaktoosinen M = maidoton. Alkuun Alkuun 1. Vihersalaatti M,G 4,50 Salaattia, kurkkua, tomaattia, paahdettuja siemeniä ja basilikakastiketta. 2. Valkosipulisinihomejuustoetanat L 9,50 Sinihomejuustolla kuorrutetut valkosipulietanat sekä

Lisätiedot

Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI

Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI Menu RAVINTOLA KALTIOKIVI ALKURUOAT 1. Vihersalaatti (L, G)...6,90 / 11,90 Sitrusvinegretillä mehustettua salaattia, kurkkua, kirsikkatomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukansiemeniä ja balsamicosiirappia

Lisätiedot

ALKURUOKIA SALAATIT. 1. VIHREÄ SALAATTI L, G 5,50 Kirsikkatomaattia, kurkkua, mehustettua salaattia ja yrttiöljyä.

ALKURUOKIA SALAATIT. 1. VIHREÄ SALAATTI L, G 5,50 Kirsikkatomaattia, kurkkua, mehustettua salaattia ja yrttiöljyä. ALKURUOKIA 1. VIHREÄ SALAATTI L, G 5,50 Kirsikkatomaattia, kurkkua, mehustettua salaattia ja yrttiöljyä. 2. VUOHENJUUSTOSALAATTI G 7,40 Grillattua vuohenjuustoa, kirsikkatomaattia, paprikahilloketta, mehustettua

Lisätiedot

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G)

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G) Alkuruoat Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Valkosipulietanat 9,80 L/(G) - Talon leipää Katkarapupannu 9,80 L/(G) - 5 kpl jättikatkaravun pyrstöjä chili-valkosipuliöljyssä

Lisätiedot

Vihersalaatti 3,50 L/(G) - Salaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika - Ciapattaleipää

Vihersalaatti 3,50 L/(G) - Salaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika - Ciapattaleipää Alkuruoat Vihersalaatti 3,50 L/(G) - Salaatti, kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika Mozzarellatikut 6,80 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi Paneroidut jalapenot 6,80 - Paneroidut cheddarjuustotäytteiset

Lisätiedot

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,50 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi

Alkuruoat. Mozzarellatikut 6,50 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi Alkuruoat Mozzarellatikut 6,50 - Paneroidut mozzarellatikut ja chilidippi Paneroidut jalapenot 6,50 - Paneroidut cheddarjuustotäytteiset jalapenot - Valkosipulimajoneesi Kahvelin keitto - Kermainen suppilovahverokeitto

Lisätiedot

MENUT. MENU III 39,00 PINS- tai Plussa-kortilla 35,00. MENU I 25,00 PINS- tai Plussa-kortilla 22,00. Suppilovahverokeitto L, G

MENUT. MENU III 39,00 PINS- tai Plussa-kortilla 35,00. MENU I 25,00 PINS- tai Plussa-kortilla 22,00. Suppilovahverokeitto L, G MENUT MENU I 25,00 INS- tai lussa-kortilla 22,00 Tomaattikeitto, innalla pestossa pyöräytettyä mozzarellaa orkkanaröstit orkkanaröstejä, valkosipuli-bearnaisekastiketta, lohkoperunoita ja grillattuja kasviksia

Lisätiedot

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää. Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Sivu 1 Alkuruoat Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Samettinen kurpitsakeitto 9,00 L/(G) - Jugurttia ja omenaa - Talon

Lisätiedot

VIHREÄ SALAATTI 6.50 CAESARSALAATTI 8.50 HÄRKÄCARPACCIO 14.50 ETANAPANNU 10.80

VIHREÄ SALAATTI 6.50 CAESARSALAATTI 8.50 HÄRKÄCARPACCIO 14.50 ETANAPANNU 10.80 Starter VIHREÄ SALAATTI 6.50 Raikasta salaattia, miniluumutomaatteja, kurkkua, punasipulia, salaatinkastiketta ja talon leipää. CAESARSALAATTI 8.50 HÄRKÄCARPACCIO 14.50 ETANAPANNU 10.80 Valkosipulilla

Lisätiedot

Salaatit ja alkuruuat

Salaatit ja alkuruuat Salaatit ja alkuruuat Salaattibuffet L alkuruokana 4.00 / pääruokana 8.00 Lohikeitto L, ( G gluteenittomalla leivällä) paahdettua maalaisleipää alkuruokana 10.50 / pääruokana Caesarsalaatit L romainesalaattia,

Lisätiedot

Vihersalaattia ja uuniperunaa (VL) 10,50 Täyte vaihtoehdot: Savuporo punasipuli Kylmäsavulohi tilli Yrttijogurtti

Vihersalaattia ja uuniperunaa (VL) 10,50 Täyte vaihtoehdot: Savuporo punasipuli Kylmäsavulohi tilli Yrttijogurtti SALAATIT JA KEITOT Bistron maalaisperunasalaatti (L) 4,00 / 8,00 Marinoitua perunaa, maustekurkkua, rucolaa, kapriksia ja purjoa sekä talon leipää Savuriistarouheella (L) 7,90 / 13,90 Makkaralla (VL) 7,90

Lisätiedot

Tunturiravintola Kultakero A LA CARTE - TALVI 2015 2016

Tunturiravintola Kultakero A LA CARTE - TALVI 2015 2016 Tunturiravintola Kultakero A LA CARTE - TALVI 2015 2016 Alkuruoat Pieni/Iso Korvasieni-savuporokeitto (l) 9,80 / 15,60 Samettisen pehmeää kermaista korvasieni-savuporokeittoa ja leipää. Vuohenjuustosalaatti

Lisätiedot

Portside. AlkuruoaT. Caesar naturell (G),(V) 7,90 / 10,90 Caesar grillatulla kananrinnalla (G) 10,90 / 14,90 Caesar jokiravuilla (G) 11,90 / 15,90

Portside. AlkuruoaT. Caesar naturell (G),(V) 7,90 / 10,90 Caesar grillatulla kananrinnalla (G) 10,90 / 14,90 Caesar jokiravuilla (G) 11,90 / 15,90 Portside AlkuruoaT Caesar naturell (G),(V) 7,90 / 10,90 Caesar grillatulla kananrinnalla (G) 10,90 / 14,90 Caesar jokiravuilla (G) 11,90 / 15,90 - Romaine-salaattia, caesar-kastiketta, parmesanjuustoa

Lisätiedot

Huviretken herkkuja tarjolla asti!

Huviretken herkkuja tarjolla asti! À LA CARTE Huviretken herkkuja tarjolla 30.10 asti! Valmistaudumme rakentamaan uutta ja tämän vuoksi emme takaa kaikkien ruokalistan annosten saatavuutta. Pahoittelut, mikäli haluamasi ruoka- tai juomatuote

Lisätiedot

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja

Broiler-caesar-salaatti 9,50 /14,50 L(G) -Broilerin fileetä, salaattia -Caesarkastiketta, parmesania -Leipäkrutonkeja Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

Keittiö suosittelee. Vintin Menu 1. Tapas-lautanen Häränfileetä kahdella kastikkeella Valkosuklaakakkua 31

Keittiö suosittelee. Vintin Menu 1. Tapas-lautanen Häränfileetä kahdella kastikkeella Valkosuklaakakkua 31 À la carte -lista Keittiö suosittelee Vintin Menu 1 Tapas-lautanen Häränfileetä kahdella kastikkeella Valkosuklaakakkua 31 Juomasuositukset: Alkuruualle: Staropramen Premium Pääruualle: Santa Helena Carmenere

Lisätiedot

1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä.

1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä. Menu ALKURUOAT JA KEITOT 1.Vihreä salaatti L,G...5,90 Lajitelma salaatteja, tomaattia, hunajapaahdettuja auringonkukan siemeniä, porkkana lastuja ja sitrusvinegretteä. 2. Etanoita valkosipuli-yrttivoilla

Lisätiedot

LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) VENÄLÄISET BLINIT 13,00 punaisen kaviaarin kanssa

LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) VENÄLÄISET BLINIT 13,00 punaisen kaviaarin kanssa PIKKUNÄLKÄÄN LOHIKEITTO 9,50 (Lisukkeena leipää ja voita) PÄIVÄN KEITTO 5,50 MERENHERKKU SALAATTI 12,00 (Katkarapuja, tonnikalaa, simpukoita, tomaattia, kurkkua, salaattia, talon kastiketta) KREIKKALAINEN

Lisätiedot

ANTIPASTIT KAHDELLE 12.90. Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua

ANTIPASTIT KAHDELLE 12.90. Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua Starter ANTIPASTIT KAHDELLE 12.90 Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua paprikaa, puolikuivattua tomaattia, verkkomelonia, salaattia, provolone- ja ricottajuustoa sekä paahdettua

Lisätiedot

KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENUT

KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENUT À LA CARTE KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENUT Menu 1 Jääkellarin lohta ja siianmätimoussea L Jääkellarin lohta, siianmätimoussea, saaristolaisleipää ja marinoitua punajuurta. Pippuripihvi L, G Pippuroitu naudan

Lisätiedot

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Kevyempää Mozzarellasalaatti L 10,90 Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Lämmin Kanasalaatti L 12,80 Vihersalaattipedillä

Lisätiedot

HYVÄÄ RUOKAHALUA MARTINAN VÄKI

HYVÄÄ RUOKAHALUA MARTINAN VÄKI HYVÄÄ RUOKAHALUA MARTINAN VÄKI PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT PLUSSA-KORTTI PLUSSA-KORT MAISTUVAT menut 1 Menu Pieni vuohenjuustosalaatti L, G Gratinoitua vuohenjuustoa, vihersalaattia

Lisätiedot

Herkutteluun. Kasvispihvit vl Maukkaat kasvispihvit, aurajuustokastike, paholaisen hilloke, maalaislohkoperunat

Herkutteluun. Kasvispihvit vl Maukkaat kasvispihvit, aurajuustokastike, paholaisen hilloke, maalaislohkoperunat Herkutteluun Lämmin broilerisalaatti vl Vihersalaattia, pariloitu broilerin rintafileepihvi, ananasta, persikkaa, fetajuustoa, porkkanatankoja, paholaisen hilloke, patonkia Kasvispihvit vl Maukkaat kasvispihvit,

Lisätiedot

BURGEREITA JA KLASSIKKOLEIPIÄ

BURGEREITA JA KLASSIKKOLEIPIÄ BURGEREITA JA KLASSIKKOLEIPIÄ Chicken burger L... 16,90 Salaattia, tomaattia, punasipulia, kanaa, ananasta, vuohenjuustoa, mangomajoneesia Maalaisranskalaisia Kasvis burger L... 16,90 Kasvispihvi, cheddarjuustoa,

Lisätiedot

3. Crudo Melone G...5,90 Verkkomelonia ja ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä ricottajuustoa.

3. Crudo Melone G...5,90 Verkkomelonia ja ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä ricottajuustoa. Lohicarpaccio Alkuun 1. Antipastit kahdelle...12,90 Sitrusmarinoituja katkarapuja, salsicciamakkaraa, pestopaahdettua paprikaa, puolikuivattua tomaattia, verkkomelonia, salaattia, provolone- ja ricottajuustoa

Lisätiedot

Pikkulämpimät. Keitot ja salaatit. 101) Lohileipä (laktoositon) 106) Lohikeitto (laktoositon)

Pikkulämpimät. Keitot ja salaatit. 101) Lohileipä (laktoositon) 106) Lohikeitto (laktoositon) Pikkulämpimät 101) Lohileipä (laktoositon) o Vaalea leipä o Pariloitua lohta, aurakastiketta 13.90 102) Mustanpekanleipä (hyla) o Vaalea leipä o Pariloitua häränfilettä, kermassa haudutettua sipulia o

Lisätiedot

HAMPURILAISET/ATERIAT

HAMPURILAISET/ATERIAT HAMPURILAISET/ATERIAT HAMPURILAISATERIA 10.00 KANAHAMPURILAISATERIA 10.00 KASVISHAMPURILAISATERIA 10.00 JUNNUHAMPURILAISATERIA 7.80 Täytteenä; salaattia, majoneesikastiketta HAMPURILAINEN 6.80 KANAHAMPURILAINEN

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENU

KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENU À LA CARTE KEITTIÖMESTARIN SUOSITUSMENU Menu 1 Jääkellarin lohta ja siianmätimoussea L Jääkellarin lohta, siianmätimoussea, saaristolaisleipää ja marinoitua punajuurta. Pippuripihvi L, G Pippuroitu naudan

Lisätiedot

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä.

ALKUUN SALAATIT. Valkosipuli-parmesaanileipä VL 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. AKUUN SAAATIT Valkosipuli-parmesaanileipä 4,90 Valkosipuli-yrttivoita ja parmesaania paahdetun focaccian välissä. rovolonejuustokirsikkatomaattipannu, 6,50 rovolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa

Lisätiedot

KITCHEN & BAR OULA A LA CARTE

KITCHEN & BAR OULA A LA CARTE KITCHEN & BAR OULA A LA CARTE KITCHEN & BAR OULA 5 ruokalajin yllätysmenu 59 7 ruokalajin yllätysmenu 79 Lappimenu Lohikeittoa L,G Poronkäristystä, perunamuusia, puolukkaa ja suolakurkkua L,G Haudutettua

Lisätiedot

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G)

Alkuruoat. Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi. Valkosipulietanat 9,80 L/(G) Alkuruoat Pieni vihersalaatti 3,50 L/(G) - Talon leipää Mozzarellatikut 6,90-4 kpl paneroituja mozzarellatikkuja ja chilidippi Valkosipulietanat 9,80 L/(G) - Talon leipää Friteeratut sammakonreidet 9,80

Lisätiedot

Valkosipulietanat 9,50 L(G) Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa

Valkosipulietanat 9,50 L(G) Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Alkuruoat Valkosipulietanat 9,50 L(G) -Talon leipää Grillattu jättikatkarapuvarras 9,80 L/G -Chilimarinoituja jättikatkaravun pyrstöjä -Kylmä tilli-limetahna, rucolaa Mozzarellatikut 6,50 -Paneroidut mozzarellatikut

Lisätiedot

Alkuruoat. Village-menu

Alkuruoat. Village-menu Menu www.schv.fi Alkuruoat Village-menu Vihersalaattia L, G Raikasta salaattia, punasipulihilloketta, paprikaa, kurkkua, paahdettua pinjansiementä, vinaigrette-kastiketta 8,90 Caesar-salaattia L Roomansalaattia,

Lisätiedot

Salaatit/leivät. Kalasta

Salaatit/leivät. Kalasta Salaatit/leivät 5. Vuohenjuustosalaatti 16,90 salaattia, tomaattia, fetajuustoa, jalopenoja, suikaloitua broilerinrintafileetä, vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa (G) 6. Lämmin broilerisalaatti 15,90 jääsalaattia,

Lisätiedot

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50

Ravintola Käpygrilli. 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20. 2. Bruschetta 5,50 ALKUPALAT 1. Etana- tai jokirapupannu 10,20 Etanoita tai jokirapupyrstöjä joko vuohenjuustokuorrutuksella tai valkosipuli- tai aurajuustovoissa, paahtoleipää 2. Bruschetta 5,50 Mozzarellaa, tomaattia,

Lisätiedot

Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö

Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö Pohjolan makuja-menu 39,50 / henkilö Vanhan ajan lehtisalaatti, jääkellarin lohi, hovimestarin kastike, savusiika-rieskarullat, leipäjuustosalaatti, puolukkabalsamico, marinoitu savuporo-pastasalaatti,

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Preerian Ruoskee. Kalmarin Vasikk. Pariloitua Maksa. Broileridippi. ranskalaiset perunat. maalaisperunat. pannusta tarjoiltuna, kermaiset val

Preerian Ruoskee. Kalmarin Vasikk. Pariloitua Maksa. Broileridippi. ranskalaiset perunat. maalaisperunat. pannusta tarjoiltuna, kermaiset val kätköstä G Karjapaimenen tä aurajuustokastikkeessa, Pariloitua possun sisäfilee ranskalaiset perunat Possur uukku a Gpippurikermakastikkeessa, Possun sisäfileetä suikalein maalaisperunat a G Preerian Ruoskee

Lisätiedot

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ

SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ alkuruoat & keitot 1. Vihersalaatti (l,g) 2. Aurajuusto-valkosipulietanat 6 kpl (l) 6,70 10,50 SALAATTIA & LÄMPIMIÄ LEIPIÄ 6. Einon Broileripekonisalaatti Broilerin rintafileetä ja rapeaksi paistettua

Lisätiedot

AVOINNA: MA-TO 10:30 21:00 PE 10:30 22:00 LA 11:00 22:00 SU 11:00 21:00 VALTAKATU 12 94100 KEMI

AVOINNA: MA-TO 10:30 21:00 PE 10:30 22:00 LA 11:00 22:00 SU 11:00 21:00 VALTAKATU 12 94100 KEMI AVOINNA: MA-TO 10:30 21:00 PE 10:30 22:00 LA 11:00 22:00 SU 11:00 21:00 VALTAKATU 12 94100 KEMI PUH: 044 955 87 50 pizzeriaroma.fi facebook.com/pizzeriaromakemi pizzeriaroma@luukku.com PIZZAT 1. TROPICANA

Lisätiedot

Salaatit/leivät. Kalasta

Salaatit/leivät. Kalasta Salaatit/leivät 5. Vuohenjuustosalaatti 18,50 salaattia, tomaattia, fetajuustoa, jalopenoja, suikaloitua broilerinrintafileetä, vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa 6. Lämmin broilerisalaatti 17,40 jääsalaattia,

Lisätiedot

PIKKUNÄLKÄÄN. 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,-

PIKKUNÄLKÄÄN. 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,- PIKKUNÄLKÄÄN 1. RANCHEROKORI 6,00,- Nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsa ja jalapenoja 2. KASVISKORI 7,00,- Sipulirenkaita, täytettyjä jalapenoja, dippikastike, mozzarellatikkuja ja maalaisranskalaiset

Lisätiedot

ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää

ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11.40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talonleipää TOMAATTI-BASILIKAKEITTOA 7.80 - paahdettua vuohenjuustoa ja leipäkrutonkeja SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9.00 -kermaista

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. UUTUUS: Härkäjuustoburgeri Norm.

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. UUTUUS: Härkäjuustoburgeri Norm. À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

black & white -MENU huviretkimenu

black & white -MENU huviretkimenu Ruoka lista Huviretket: Hämeenlinna, Jyväskylä, Kemi, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Seinäjoki, Tampere Hämeenpuisto, Tampere Koskikatu, Tampere Pinja ja Vantaa black

Lisätiedot

MENU. Tapaksia. Oliivit Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70

MENU. Tapaksia. Oliivit Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70 MENU Tapaksia Bistro Bayn tapaksista löytyy kotoisia makuja, mutta herkkuja myös tapasten kotikonnuilta Espanjasta. Me Bistrolaiset rakastetaan Espanjassa mennä tapastelemaan ja jakaa tapakset pöydän kesken,

Lisätiedot

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90 Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90 Olutleivitettyjä sipulirenkaita, paneroitua camembertjuustoa, friteerattua tiikeriravunpyrstöä, perunadibbersejä, sweet chili -dippiä ja kurkkumajoneesia RAPUKEITTO 4,90

Lisätiedot

ALKURUUAT. Alkusalaatti + valkosipulipatonkia VL 4,90. Valkosipulipatonkikori VL 4,80 (1-2 henkilöä)

ALKURUUAT. Alkusalaatti + valkosipulipatonkia VL 4,90. Valkosipulipatonkikori VL 4,80 (1-2 henkilöä) ALKURUUAT Alkusalaatti + valkosipulipatonkia VL 4,90 Valkosipulipatonkikori VL 4,80 (1-2 henkilöä) Dippikori 9,10 2 x kasvistikku, 2 x sipulirengas, 2 x Cheddar täytteinen jalapeno, jugurtti-valkosipuli-ja

Lisätiedot

Lohi-katkaraputoast l 9,60 Limemarinoitua lohta, katkarapuja, avokadoa ja chili-ranskankermakastiketta rapeaksi paistetulla paahtoleivällä

Lohi-katkaraputoast l 9,60 Limemarinoitua lohta, katkarapuja, avokadoa ja chili-ranskankermakastiketta rapeaksi paistetulla paahtoleivällä ALKURUOAT Lohi-katkaraputoast l 9,60 Limemarinoitua lohta, katkarapuja, avokadoa ja chili-ranskankermakastiketta rapeaksi paistetulla paahtoleivällä Hedelmäinen broilerisalaatti l, g 11,00 Erilaisia salaatteja,

Lisätiedot

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa

Quattro stagioni (L) Ohutpizza 9,90. Bolognesekastiketta, mozzarellajuustoa À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

CAPRESE 3.90. Kirsikkatomaattia, sitrusoliiviöljyä, mozzarellaa, pestoa ja basilikaa. PROVLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU 6.50

CAPRESE 3.90. Kirsikkatomaattia, sitrusoliiviöljyä, mozzarellaa, pestoa ja basilikaa. PROVLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU 6.50 Starter CAPRESE 3.90 Kirsikkatomaattia, sitrusoliiviöljyä, mozzarellaa, pestoa ja basilikaa. PROVLONE-KIRSIKKATOMAATTIPANNU 6.50 Provolonejuustoa, kirsikkatomaattia ja pestoa suoraan kiviarinauunista.

Lisätiedot

Pieneen Nälkään& Alkuun

Pieneen Nälkään& Alkuun Pieneen Nälkään& Alkuun CHICAGO 1933 VALKOSIPULILEIVÄT 3.80 Leipä, valkosipulikastike TOMAATTI-MOZZARELLA BRUSCHETTA(5 KPL) 5.50 Bruschettoja, mozzarella, rucolasalaatti, tomaatti-basilika salsa PAAHTOPAISTILLATÄYTETTYMINICROISSANT(5

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomana. Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90 Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90 Olutleivitettyjä sipulirenkaita, paneroitua camembertjuustoa, friteerattua tiikeriravunpyrstöä, perunadibbersejä, sweet chili -dippiä ja kurkkumajoneesia RAPUKEITTO 4,90

Lisätiedot

ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 BRUSCHETTA 5.50. paahtoleipää. Tarjotaan lämpimänä pähkinä-jugurtti-valkosipulikastikkeen

ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 BRUSCHETTA 5.50. paahtoleipää. Tarjotaan lämpimänä pähkinä-jugurtti-valkosipulikastikkeen Starter ETANA- TAI JOKIRAPUPANNU 10.20 Etanoita tai jokirapupyrstöjä joko vuohenjuustokuorrutuksella tai valkosipuli- tai aurajuustovoissa, paahtoleipää BRUSCHETTA 5.50 Mozzarellaa, tomaattia, basilikaa,

Lisätiedot

STARTERS Alkuruokia ja pieneen nälkään

STARTERS Alkuruokia ja pieneen nälkään STARTERS Alkuruokia ja pieneen nälkään N:O 1 NACHOS PLATE katkarapu, jauheliha tai kana 10,50 Nachoja, salsaa, ranskankermaa, lämmintä cheddarkastiketta, talon guacamolea ja jalapenoja sekä valitsemasi

Lisätiedot

Aamiainen 10-12. Tanskalaiset leivokset 2

Aamiainen 10-12. Tanskalaiset leivokset 2 Aamiainen 10-12 Tanskalaiset leivokset 2 Leivät: sisältää voin, marmeladin tai oliiviöljyn 2 Lisäksi: Juusto, keittokinkku, tuore tomaattipyre, serranokinkku, vuohenjuusto 0,5 /kpl Hedelmäsalaatti tuoreista

Lisätiedot

Keitot ja salaatit. Lohikeitto. Tomaattikeitto. Kreikkalainen salaatti (hyla, gluteeniton) Lämmin broileri salaatti (laktoositon, gluteeniton)

Keitot ja salaatit. Lohikeitto. Tomaattikeitto. Kreikkalainen salaatti (hyla, gluteeniton) Lämmin broileri salaatti (laktoositon, gluteeniton) Keitot ja salaatit Lohikeitto o Kermainen tai kirkas o Ruisleipä 9.90 Tomaattikeitto (laktoositon) o Paahdettuja leipäkuutioita o Patonkia 8.90 Kreikkalainen salaatti o Patonkia 8.50 Lämmin broileri salaatti

Lisätiedot

Juttutupa. Alkuruokia. Juttutuvan tomaatti-mozzarellakeitto VL 9,50. Paahdettua ilmakuivattua kinkkua sekä talon leipää

Juttutupa. Alkuruokia. Juttutuvan tomaatti-mozzarellakeitto VL 9,50. Paahdettua ilmakuivattua kinkkua sekä talon leipää Juttutupa Alkuruokia Juttutuvan tomaatti-mozzarellakeitto VL 9,50 Paahdettua ilmakuivattua kinkkua sekä talon leipää Caesarsalaatti naturel L 10,50 / 13,50 Romainesalaattia, caesarmajoneesia (sis. anjovista),

Lisätiedot

Valmistamme annoksia toiveidenne mukaan laktoosittomana tai gluteenittomana

Valmistamme annoksia toiveidenne mukaan laktoosittomana tai gluteenittomana JANOA SAMMUTTAMAAN O L U E T Lapin Kulta III 3,50 / 0,25 l Lapin Kulta III 4,80 / 0,4 l 4,20 / 0,4 l Classic Gourmet tumma ja vaalea 6,00 / 0,5 l Urho III 4,20 / 0,33 l Karjala IV 4,60 / 0,33 l Lapin Kulta

Lisätiedot

Porkkana-vuohenjuustokeitto L,(G pyydettäessä) 9,80 Samettista porkkanakeittoa, Juustoportin Vuohen Chevre-juustoa ja talon leipää

Porkkana-vuohenjuustokeitto L,(G pyydettäessä) 9,80 Samettista porkkanakeittoa, Juustoportin Vuohen Chevre-juustoa ja talon leipää ALKURUOAT Talonpojan vihersalaatti 6,20 Marinoituja pohjalaisia juureksia, kurkkurelissiä, puolikuivattua tomaattia, raikasta salaattia ja hunaja-tyrnivinaigrettea Porkkana-vuohenjuustokeitto L,(G pyydettäessä)

Lisätiedot

Svarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää

Svarte Rudolf. À la Carte. Alkuruoat. 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää Svarte Rudolf À la Carte Alkuruoat 1. Svarten valkosipuli-etanat (L,G*) 10,40 Paahdettua pekonia sekä laivan leipää 2. Saariston Toast Skagen (L) 12,90 Graavattua lohta, smetanamoussea sekä kirjolohen

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomana. Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40

Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

STARTIT & SALAATIT. Hirvisalamia, ilmakuivattua kinkkua, kotimaisia juustoja, viikunahilloketta, suolakurkkua, oliiveja, talon leipää 9,80

STARTIT & SALAATIT. Hirvisalamia, ilmakuivattua kinkkua, kotimaisia juustoja, viikunahilloketta, suolakurkkua, oliiveja, talon leipää 9,80 STARTIT & SALAATIT TAPAS Hirvisalamia, ilmakuivattua kinkkua, kotimaisia juustoja, viikunahilloketta, suolakurkkua, oliiveja, talon leipää 9,80 RANSKALAINEN SIPULIKEITTO L Gratinoitu kotimaisella grûerellä

Lisätiedot

À la carte -annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi.

À la carte -annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. À LA CARTE À la carte À la carte -annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Broileri-caesarsalaatti (L) Norm. hinta 10,90 Paistettua kotimaista

Lisätiedot

TAPAKSET. OLIIVIT Yrteissä ja sitruunassa marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70

TAPAKSET. OLIIVIT Yrteissä ja sitruunassa marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70 TAPAKSET Jo suuren suosin saavuttaneet tapakset jatkavat ihastuttamistaan Bistron herkkusuiden keskuudessa. Tapaksia löytyy moneen lähtöön ja niistä voi poimia yhden tai kaikki. Sopivat alkuun, pääruuaksi

Lisätiedot

Herkutteluun Lohisalaatti L,G

Herkutteluun Lohisalaatti L,G Herkutteluun Lohisalaatti L,G Miedosti savunmakuinen lohimedaljonki ja katkarapuja salaattipedillä, kirpeyttä tuomassa limelohko sekä marinoitu punasipuli, kastikkeina talon salaatinkastike ja raikas sitruunakastike.

Lisätiedot

KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA ( VL, G) 8,50 - kalalientä, valkoviiniä, tomaattia, kermaa, kookosmaitoa ja talonleipää

KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA ( VL, G) 8,50 - kalalientä, valkoviiniä, tomaattia, kermaa, kookosmaitoa ja talonleipää ALKURUOAT ESCARGOTS (VL, G) 12,00 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzolajuustolla ja talon leipää ILMAKUIVATTUA KINKKUA MONTEN TAPAAN ( VL) 9,50 - pestolla voideltuja ruisleipälastuja KOOKOS- JOKIRAPUKEITTOA

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Alkuruoat. Pestoleipä L 4,50 vaaleaa leipää, pestoa, oliiveja, juustokuorrutus. Nacho Chips L 3,50. Aura-Katkarapusalaatti L 6,80

Alkuruoat. Pestoleipä L 4,50 vaaleaa leipää, pestoa, oliiveja, juustokuorrutus. Nacho Chips L 3,50. Aura-Katkarapusalaatti L 6,80 Alkuruoat Pestoleipä L 4,50 vaaleaa leipää, pestoa, oliiveja, juustokuorrutus Nacho Chips L 3,50 TexMex dippi 5,50 Aura-Katkarapusalaatti L 6,80 rapeaa salaattia, 8,80 katkarapuja, aurajuustoa, paprikaa,

Lisätiedot

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90

Vuohenjuusto (VL) Ohutpizza 10,90 À LA CARTE ABC Pizzat ABC Pizzaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Fantasia pizzan täytevaihtoehdot on ilmoitettu yksikön menutaulussa tai kysyttäessä

Lisätiedot

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomana. Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,

Lisätiedot

A LA CARTE VANILJAPANNACOTTA JA MARJOJA (l,g) 8,50 sisältää: kerma

A LA CARTE VANILJAPANNACOTTA JA MARJOJA (l,g) 8,50 sisältää: kerma A LA CARTE 19.8.2015 LEHTIKAALI-OMENASALAATTIA JA PAAHDETTUA PORSAAN PAISTIA (l) *ruiskrutonkeja 11,00 /16,00 sisältää: lampaanmaito, ruis, sinappi, kananmuna, etikka PAHOLAISEN KANAA (l,g) *pariloitu

Lisätiedot

TAPAKSET. OLIIVIT Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70. LEIPÄÄ Ottaisitko yrttisellä tuorejuustolla 2,80 vai Bruchettana 4,00?

TAPAKSET. OLIIVIT Marinoituja Kalamata-oliiveja 3,70. LEIPÄÄ Ottaisitko yrttisellä tuorejuustolla 2,80 vai Bruchettana 4,00? TAPAKSET Jo suuren suosin saavuttaneet tapakset jatkavat ihastuttamistaan Bistron herkkusuiden keskuudessa. Tapaksia löytyy moneen lähtöön ja niistä voi poimia yhden tai kaikki. Sopivat alkuun, pääruuaksi

Lisätiedot

101. Tonnikalasalaatti 7,50 Tonnikalaa, tomaattia, kurkkua, oliiveja, sipulia, ananasta, salaattia

101. Tonnikalasalaatti 7,50 Tonnikalaa, tomaattia, kurkkua, oliiveja, sipulia, ananasta, salaattia Salaatit 101. Tonnikalasalaatti 7,50 Tonnikalaa, tomaattia, kurkkua, oliiveja, sipulia, ananasta, salaattia 102. Juustosalaatti 7,50 Fetaa ja edamjuustoa, tomaattia, kurkkua, sipulia, oliiveja, ananasta,

Lisätiedot

Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Tel. 017-369 9090 www. elmonte.fi ravintola@elmonte.fi

Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Tel. 017-369 9090 www. elmonte.fi ravintola@elmonte.fi Á la Carte Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Tel. 017-369 9090 www. elmonte.fi ravintola@elmonte.fi ALKURUOAT ESCARGOTS 11,00 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla ja talon leipää SAVUSIMPUKKAPANNU

Lisätiedot

Pasargad. Ruokalista. Soita ja tilaa!

Pasargad. Ruokalista. Soita ja tilaa! Pasargad Ruokalista Soita ja tilaa! 040 500 4668 9. Alkuruoat Valkosipulileipä 1.99 Fingerfood 3.99 sipulirenkaat & mozzarellatikut Samosa (3 kpl) 3.99 Jättiläiskatkarapuja 3.50 3 x jättiläiskatkarapu,

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

-Alkupalat- (Bataattifalafelpyörykät) - Bataattifalafelpyöryköitä, tzatzikia ja raikasta vihersalaattia (L,G)

-Alkupalat- (Bataattifalafelpyörykät) - Bataattifalafelpyöryköitä, tzatzikia ja raikasta vihersalaattia (L,G) -Alkupalat- Bataattifalafelpyörykät 4,50 - Bataattifalafelpyöryköitä, tzatzikia ja raikasta vihersalaattia (L,G) (Bataattifalafelpyörykät) (Uuni fetaa ) Uuni fetaa 4,50 - Uunissa käytettyä kreikkalaistyyppistä

Lisätiedot

13.9.2012 Menu 1 PAPRIKA-MOZZARELLASALAATTIA (VL,G) Paahdettua paprikaa, buffalo-mozzarellaa, rucolaa ja oliiviöljyä

13.9.2012 Menu 1 PAPRIKA-MOZZARELLASALAATTIA (VL,G) Paahdettua paprikaa, buffalo-mozzarellaa, rucolaa ja oliiviöljyä MENU Huomioittehan, että tilauksenne tulee toimittaa HIFK:lle 5 arkipäivää ennen ottelua. Mikäli tilauksenne ei jostain syystä ehdi ajoissa, keittiö varaa teille automaattisesti lihaisan menun. 13.9.2012

Lisätiedot

Henri. Toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi vieraaksemme, Ravintoloitsija

Henri. Toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi vieraaksemme, Ravintoloitsija Morrison s sai alkunsa vuonna 2006, jolloin ensimmäinen Morrison s perustettiin Helsingin Ateneuminkujalle, paljon nykyistä pienempänä. Sittemmin Morrison s on laajentunut Turkuun sekä Helsingissä ihan

Lisätiedot

Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon!

Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon! Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon! Tervetuloa Wanha Makasiini Bistroon viihtymään ja nauttimaan keittiömme antimista. Kaikki annoksemme valmistetaan ammattitaidolla tarkoin valikoiduista tuoreista raaka-aineista

Lisätiedot

JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia, juureksia, valkosipulia, valkoviiniä ja talon leipää

JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia, juureksia, valkosipulia, valkoviiniä ja talon leipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11,40 - etanoita valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla ja talon leipää SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9,00 - ja talon leipää JOKIRAPUKEITTOA (VL) 9,50 - kalalientä, kermaa, tomaattia,

Lisätiedot

Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö

Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö Kaukoitä-menu 34,00 / henkilö Katkarapusalaatti Yam Plaa Myk, chili-öljyllä marinoitu ankka-nuudelisalaatti, paprika-sipuli-kaalisalaatti, kurkku-cashew-pähkinäsalaatti Punainen kanacurry, jasmiiniriisiä,

Lisätiedot

- valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää. KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää

- valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää. KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää ALKURUOAT ESCARGOTS 11,80 - valkosipulivoilla tai gorgonzola-juustolla gratinoituja etanoita ja talon leipää SIENI-CAPPUCCINO ( VL) 9,50 - ja talon leipää KOOKOS- JOKIRAPUKEITTO (VL) 9,80 - ja talon leipää

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot

Kauppatori 9, Valkeakoski puh varaukset:

Kauppatori 9, Valkeakoski puh varaukset: Tehtaan saunasta Torin saunaksi Yksi Valkeakosken keskustan parhaiten säilyneistä kivirakennuksista on kauppa torin rannassa oleva saunarakennus. Alkuaan Yhtyneiden Paperitehtaiden henkilökunnalleen rakennuttama

Lisätiedot

Keittiö avoinna: Ma To Pe La Su Pubi avoinna joka päivä Pöytävaraukset puh Osmontie 5, Hki

Keittiö avoinna: Ma To Pe La Su Pubi avoinna joka päivä Pöytävaraukset puh Osmontie 5, Hki Keittiö avoinna: Ma To 11-21 Pe 11-22 La 12-22 Su 12-21 Pubi avoinna joka päivä 10 02 Pöytävaraukset puh. 09 791343 Osmontie 5, 00610 Hki Seuraa ravintolamme tapahtumia nettisivuillamme tai Facebookissa.

Lisätiedot

Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90

Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s burgerit saatavana myös gluteenittomana. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, falafelpihvi, juuressalsaa, punasipulia, jääsalaattia, tomaattia, BBQkastiketta,

Lisätiedot

Keittiömestarin menu 59,00. Makasiinin menu 44,00

Keittiömestarin menu 59,00. Makasiinin menu 44,00 Keittiömestarin menu 59,00 Lintuterriiniä, linnunmaksamoussea ja marinoituja kauden vihanneksia L Crème Ninon klassinen hernesosekeitto, joka viimeistellään pöydässä Palmerin shampanjalla L,G Grillattua

Lisätiedot

VÄLIMEREN RAVINTOLA BOGERA

VÄLIMEREN RAVINTOLA BOGERA VÄLIMEREN RAVINTOLA BOGERA Avoinna: Ma-To 10.30-21.00 Pe-La 11.00-23.00 Su 12.00-20.00 Bogera buffet 9e Ma- To klo 10.30-15.00 Pe 11.00-15.00 Annokseen sisältyy 0,4l limsa, vesi tai maito sekä kahvi tai

Lisätiedot

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)

Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G) À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille

Lisätiedot