Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset
|
|
- Pia Siitonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset
2
3 Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan saralla. Olemme tehneet neuvontaa jo vuodesta 1904 alkaen. Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset on osana ProAgria Kainuuta toiminut ansiokkaasti kotitalous- ja maaseutuneuvonnan alalla. Kainuun maatalouden kivijalka ovat maitotilat, ja tärkeänä palvelumuotonamme onkin maitotilojen tuotannon kehittäminen ja toiminnan taloudellisuudesta huolehtiminen. ProAgria Kainuussa panostamme myös maatilojen investointien edistämiseen, lähi- ja luomuruokaan, tilipalveluihin, pienyrityspalveluihin, sukupolvenvaihdosten edistämiseen, viljely- ja ympäristöpalveluihin sekä yhä tärkeämmäksi nousseeseen maatalousyrittäjien työ- hyvinvointiin. Pyrimme palvelutoiminnallamme vastaamaan nykyajan haasteisiin. Tänä päivänä keskitymme erityisesti asiakastyön kehittämiseen. Investoimme osaamisen kehittämiseen ja kiinnitämme huomiota sisäisiin toimintatapoihin ja asiakassuhteiden hoitoon. Tästä palveluhakemistosta löydät asiantuntijapalvelumme sekä asiantuntijoidemme yhteystiedot. Palvelemme teitä mielellämme! Ollaan yhteydessä! johtaja p
4 PALVELUVASTAAVAT sähköposti: ORGANISAATIOVASTUUT Hallitus pj. Samuli Leinonen Johtaja Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunta pj. Tarja Tervo Toiminnanjohtaja, johtajan sijainen Marjatta Pikkarainen Johtoryhmä Tukipalvelut Maatila- ja yrityspalvelut Hanketiimi Järjestötiimi Palvelupäällikkö/maatilapalvelut Marjatta Pikkarainen Marjatta Pikkarainen ProAgria Kainuun laatujärjestelmä Soili Hypén Osaamisvastaava/maitotilapalvelut Minna Tanner Sidosryhmät TOIMINNANHALLINTAJÄRJESTELMÄT Laatupalvelut maaseutuyritykset Soili Hypén Laatupalvelut maatilat Tarja Poikela Omavalvonta, laadunhallintajärjestelmä Soili Hypen Maatilan pelastussuunnitelma Tilaneuvontajärjestelmä Tavoitekeskustelut, kokotila-arviot Minna Tanner TALOUS- JA YRITYSPALVELUT EU-tukipalvelu Matti Väisänen Kannattavuuskirjanpito Matti Väisänen Maatilan tilipalvelut Tulosanalyysi Likvi-maksuvalmiuslaskelma Omistajanvaihdospalvelu YritysInvest, investointi- ja rahoitussuunnitelma Tarja Poikela Maaseutuyritysten liiketoimintasuunnitelma Tarja Poikela YritysKunto, tulosanalyysi Tarja Poikela Energiasuunnitelmat Tarja Poikela Yritysten talouslaskelmat Tarja Poikela Tavoitekeskustelut, yritykset Soili Hypén YritysTutka, yritysidean arviointi Soili Hypén Markkinointi- yms. suunnitelma Soili Hypén Yritysten tilipalvelut Päivi Vimpari kainuu.proagria.fi
5 PALVELUVASTAAVAT PELTOVILJELY JA YMPÄRISTÖPALVELUT Viljelysuunnitelma Peltoenergia Torjunta-aineiden käyttäjäkoulutus Ympäristölupahakemus Perinnemaisemasuunnitelma LUOMUNEUVONTA Helena Kämäräinen Luomutilat Helena Kämäräinen Luomuviljelyn siirtymäsuunnitelma Eila Niskanen Luomuviljelysuunnitelma Eila Niskanen Luomutarkastukset Helena Kämäräinen Luomukotieläintilan siirtymäsuunnitelma Helena Kämäräinen KOTIELÄINNEUVONTA Maitoyritykset Minna Tanner Emolehmäyritykset Helena Kämäräinen Lihanautayritykset Eila Niskanen Maitomittareiden testaus ja säätö Voitto Kemppainen Olosuhdetestaus, ilmanvaihdon testaus Matti Väisänen Viljelijöiden työterveyshuolto Matti Väisänen TEKNISET PALVELUT Esa Heikkinen Rakennusinvestoinnit MKN RUOKAPALVELUT Marika Köngäs Ruokakurssit ja -kampanjat MKN MAISEMAPALVELUT Maisema- ja ympäristöpalvelut MKN YRITYSPALVELUT Soili Hypén Mikroyritysten asiantuntijapalvelut JÄRJESTÖTOIMINTA Marjatta Pikkarainen Järjestötoiminta ja opintoretket TUKIPALVELUT Kirjanpito, tilinpäätös, hankkeiden taloushallinto Päivi Vimpari Tilipalvelut Päivi Vimpari Palkat, ostolaskut, hankkeiden taloushallinto Tuija Heikkinen Tilipalvelut Tuija Heikkinen Viestintä ja markkinointi Atk-tuki Merja Ronkainen ulkoistettu ProAgria ML Oy kainuu.proagria.fi
6 Maatilan ja maaseutuyrityksen tilipalvelut kuntoon vaivattomasti! Tarjoamme ammattitaitoista kirjanpito- ja palkanlaskentapalvelua. Maatilayrityksen menestyksekäs hoitaminen vaatii monenlaista osaamista niin käytännön kuin talousasioidenkin osalta. Maatalousyrittäjän kannattaa keskittää voimavaransa liiketoiminnan ydinalueelle, eli sinne mistä eurot tulevat. Tukitoimintojen ulkoistaminen kannattaa, kun omalle työlleen saa paremman tuoton varsinaisesta käytännön työstä. ProAgrian asiantuntijat hoitavat palvelut nopeasti ja ammattitaidolla - ja tuntevat syvällisesti asiakkaan liiketoiminnan. Ulkoistettavia kohteita voivat olla esim. kirjanpito, palkanlaskenta, viranomaisilmoitukset (verot), investointituen maksuhakemusten laadinta ja toimitus Ely-keskukselle. Ota yhteyttä: Päivi Vimpari, p Miten valjastat liiketoimintasi menestykseen? ProAgria Yrityspalvelut ja MKN Yrityspalvelut - kumppanit kannattavaan kasvuun Autamme yrityksen perustamisessa, yrityksen kehittämisessä ja uuden liiketoiminnan suunnittelussa. Erikoisosaamistamme ovat maaseudun toimialat, kuten matkailu- ja ravitsemis- palvelut, elintarvikkeiden valmistus, hevosala, urakointi, palveluyritykset sekä metalli- ja puualaan liittyvä yrittäjyys. Neuvojamme räätälöivät palvelukokonaisuuden asiakkaan tarpeiden pohjalta. Lähtökohtana on yrityskokonaisuuden hallinta ja kilpailukyvyn rakentaminen. Autamme Sinua parantamaan yrityksesi tulosta ja ylläpitämään kehitystä. Ota yhteyttä: Tarja Poikela, p tai Soili Hypén, p Onnistu omistajanvaihdoksessa kanssamme! Sukupolvenvaihdos on sekä yrittäjille että yritykselle merkittävä taitekohta. Siinä päätetään tulevista yrittäjistä, yrityksen kehittämisen mahdollisuuksista sekä luopujien tulevaisuudesta. Onnistunut sukupolvenvaihdos on kokonaisuus, jossa tarvitaan eri alojen asiantuntijoita. Tasapainoinen spv ottaa huomioon eri näkökulmat ja luo mahdollisuudet yritystoiminnan siirtymiseen elinkelpoisena ja kilpailukykyisenä. ProAgrian asiantuntijoiden kanssa spv:n valmistelu on helppoa. Saat jatkuvasti täyden tuen ja ratkaisumallit päätöksiä tehdessäsi. Asiantuntijamme auttavat myös maatilan ja yrityksen kauppahinnan määräytymisessä. Ota yhteyttä:, p
7 Talous-, tili- ja yrityspalvelut, johtaja, erityisasiantuntija, talous p talouspalvelut - omistajanvaihdospalvelut - talous- ja elinkeinosuunnitelmat - maatilan kirjanpito- ja veropalvelut - tila-arviot - maatilojen yhtiöittämiset Matti Väisänen maatilayritysasiantuntija p talous- ja veropalvelut - EU-tukipalvelu - viljelijöiden työterveyshuolto - kannattavuuskirjanpito - viljelysuunnittelu Tarja Poikela erityisasiantuntija, yritykset p yrityspalvelut - liiketoiminnan suunnittelu - talouslaskelmat ja elinkeinosuunnit. - laadunhallinta - energiasuunnitelmat - EU-tukipalvelut - viljelysuunnittelu - Masva-hanke Esa Heikkinen projektipäällikkö/mara2 - Maaseuturakentaminen hanke p maaseudun rakennusinvestoinnit - terva-asiantuntija Soili Hypén erityisasiantuntija, yritykset p Mikroyritysten palvelut investointihankkeet: - liikeidean arviointi - liiketoiminnan suunnittelu, kannattavuuslaskelmat, investointien suunnittelu, tulos- ja rahoitussuunnitelmat - markkinaselvitykset - laadunhallinta- ja tuoteturvallisuusasiat - Masva-hanke Katariina Kalliokoski maatilayritysasiantuntija p maatilan kirjanpito- ja veropalvelut - maitotilapalvelut - EU-tukipalvelut - viljelyn suunnittelu Päivi Vimpari, talouspäällikkö erityisasiantuntija, tilipalvelut p maatilojen ja maaseutuyritysten kirjanpitopalvelut Tuija Heikkinen tilipalveluasiantuntija p maatilojen ja maaseutuyritysten kirjanpitopalvelut ja palkat
8 Maitotila- ja lihatilapalvelut Jaana Juntunen maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelut - talous- ja veropalvelut - viljelyn suunnittelu - viljelijöiden työterveyshuolto Voitto Kemppainen maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelut - maatilakirjanpito - tuotosvastaava - maitomittareiden testaus Katariina Kalliokoski maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelut - vero- ja kirjanpitopalvelut - EU-tukipalvelut - viljelyn suunnittelu - luomuviljelysuunnitelma Helena Kämäräinen kotieläin- ja luomuasiantuntija p maitotila- ja emolehmäpalvelut - luomukotieläintilat - tilojen kehittämiskeskustelut Eila Niskanen maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelut - lihanautatilapalvelut - tilojen kehittämiskeskustelut - EU-tukipalvelut - viljelyn suunnittelu - luomuviljelysuunnitelma Minna Tanner maatilayritysasiantuntija p maitotilapalvelujen osaamisvastaava - maitotilapalvelut - Eu-tukipalvelut - viljelyn suunnittelu Maitotilapalvelu koostuu Ruokinnan ohjaus palveluista sekä tuotosseurannasta Hyvä maitotila-asiakkaamme Kuulut maidontuottajien valiojoukkoon. Maitotiloista 69 % ja lehmistä 83,9 % on mukana tuotosseurannassa. Yli 30 lehmän tiloista on mukana peräti 91 %. Tuotosseurantatiloilla lehmät tuottavat 2000 kg enemmän maitoa/lehmä/vuosi kuin tuotosseurantaan kuulumattomilla tiloilla. Hyviin tuloksiin pääsee tarkalla ja järjestelmällisellä lehmäkohtaisella seurannalla ja eläinainesta kehittämällä. Talouspalvelujamme käyttävillä tiloilla maidon tuotantokustannus on keskim. 49 snt/l. Ruokinnan ohjaus TOIMINTA Valitun toiminnan ylläpitäminen Ruokinnan ohjaus TUOTTO Enemmän tuottoa samoista seinistä ja lehmistä Ruokinnan ohjaus KASVU Investoivalle ja investoineelle yritykselle
9 Viljely- ja luomupalvelut kasvintuotannon asiantuntija p kasvinviljely- ja ympäristöpalvelut - viljelyn ja pellonkäytön suunnittelu - torjunta-aineiden käyttäjäkoulutus - perinnemaisemasuunnitelmat - viljelijöiden työterveyshuolto - pelastussuunnitelmat Helena Kämäräinen kotieläin- ja luomuasiantuntija p luomutuotannon kehittäminen - luomutarkastukset - luomukotieläintilat Kasvinviljelyneuvontaa toteutetaan erityisesti tilakohtaisen viljelysuunnittelun yhteydessä, jolloin myös lohkokohtaiset erityiskysymykset tulevat huomioiduksi. Yhdessä viljelijän kanssa pohditaan tilan rehuntuotannon tarpeisiin ja tilakohtaisiin edellytyksiin perustuen tarkoituksenmukaista pellonkäyttöä sekä kasvilaji- ja lajikevalikoimaa. Karjanlannan ja väkilannoitteiden käyttö suunnitellaan niin, että ravinteet tulevat mahdollisimman hyvin kasvien käyttöön aiheuttaen mahdollisimman vähän ympäristökuormitusta. Eila Niskanen maatilayritysasiantuntija p luomusuunnitelmat - luomu-wisut Katariina Kalliokoski maatilayritysasiantuntija p luomusuunnitelmat - luomu-wisut
10 Maa- ja kotitalousnaiset Marjatta Pikkarainen toiminnanjohtaja p hallinnolliset tehtävät - järjestövastuu - Voimavarariihi - Apuva Apua ja voimavaroja arkeen maatiloille hanke - MASVA -hanke Soili Hypén erityisasiantuntija, yritykset p Mikroyritysten neuvontapalvelut ja investointihankkeet: - liikeidean arviointi - liiketoiminnan suunnittelu, kannattavuuslaskelmat, investointien suunnittelu, tulossuunnitelmat, rahoitussuunnitelmat - markkinaselvitykset - laadunhallinta- ja tuoteturvallisuusasiat Marika Köngäs elintarvikeasiantuntija p ravitsemuspalvelut - ruokakurssit ja kampanjat - yrityspalvelut ja tuotekehitys - Kainuu Helsingissä 2014 yhteyshenkilö Anna-Kaija Kaikkonen projektipäällikkö p Kainuulainen Lähiruoka hanke - Aitoja Makuja -nettisivuston yhteyshenkilö Merja Ronkainen markkinointi- ja järjestösihteeri p markkinointimateriaalit - hankesihteeri - järjestöasiat Lähiruoka, maisema, maaseutuyrittäjyys ja hyvinvointi ovat Kainuu maa- ja kotitalousnaistenneuvonnan tärkeitä teemoja MKN RUOKANEUVOT Elintarvikealan yhteistyötä kehitetään pellolta pöytään. MKN MAISEMAPALVELUT Kylien maisemanhoitoa edistetään mm. kylien maisemasuunnitelmien muodossa. MKN YRITYSPALVELUT Maaseutuyrityksille tarjotaan asiantuntijapalveluita, koulutuksia sekä yritysryhmähankkeen tukea. Maaseutuyrittäjien työhyvinvointia edistetään kuntokurssien, voimavarariihipalvelun sekä neuvonnan avulla. kainuu.maajakotitalousnaiset.fi etunimi.sukunimi@maajakotitalousnaiset.fi
11 Hallinto- ja tukipalvelut johtaja p hallinto ja johto - myynti- ja palveluvastaavastrategia- ja sidosryhmätyö Tuija Heikkinen tilipalveluasiantuntija p taloushallinto - palkat - hankehallinnointi - asiakaspalkat - asiakaskirjanpidot Päivi Vimpari, talouspäällikkö erityisasiantuntija, tilipalvelut p kirjanpito - tilinpäätökset - hankekirjanpito - asiakaskirjanpidot Merja Ronkainen markkinointi- ja järjestösihteeri p markkinointimateriaalit - hankesihteeripalvelut - järjestöasiat Hallinto ProAgria Kainuun hallitus Pj. Samuli Leinonen, Vaala Tiina Kinnunen, Hyrynsalmi Jussi Moilanen, Paltamo Ilkka Määttä, Kuhmo Anssi Sirviö, Sotkamo Tarja Tervo, Sotkamo , samuli.leinonen@vaala.net , tiinakinnunen_@hotmail.com , jussi.jp@gmail.com , ilkka.maatta@kuhmo.net , anssi.sirvio@saunalahti.fi , tarja.m.t.sotkamo@hotmail.com Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunta Tarja Tervo, Sotkamo , tarja.m.t.sotkamo@hotmail.com Liisa Heikkinen, Hyrynsalmi Hilkka Heikkinen, Ristijärvi Sisko-Liisa Rusanen, Vaala Kaija Väisänen, Puolanka Taina Pulkkinen, Kuhmo 1. varajäsen Helena Leinonen, Paltamo 2. varajäsen Merja Karjalainen, Kajaani 3. varajäsen Ritva Karppinen, Suomussalmi
12 Kannattaa liittyä ProAgria Kainuun ja Maa- ja kotitalousnaisten jäseneksi Kun Sinulle on tärkeää, että maaseutu säilyy elinvoimaisena, saat laittaa suuhusi turvallista lähiruokaa ja että ympäristö säilyy hyvänä, olet kanssamme Maaseudun Puolesta. Liity jäseneksi ja koe verkoston voima! JÄSENEDUT Yrittäjä- ja henkilöjäsenet 10 % alennus järjestötuotteista Järjestöretkistä jäsenhinta Jäsentiedotteet 2 tiedotetta/vuosi ja sähköiset uutiskirjeet Maaviesti-asiakaslehti Vaikutusmahdollisuus ProAgria Kainuun ja maa- ja kotitalousnaisten edustajakokouksessa Jäsenkorttia vastaan alennuksia ja etuja joissakin kauppaliikkeissä Yrittäjäjäsenille lisäksi 35 :n alennus/vuosi ProAgria Kainuun neuvontapalveluista Jäsenyhdistykset 10 % alennus järjestötuotteista ja järjestöretket jäsenhintaan Järjestöretkistä jäsenhinta (myös Oulun järjestämät retket) Jäsentiedotteet 2 tiedotetta/vuosi puheenjohtajille ja sihteereille Sähköpostitiedotteet / uutiskirjeet Maaviesti-lehti puheenjohtajille ja sihteereille Vaikutusmahdollisuus ProAgria Kainuun ja Maa- ja kotitalousnaisten edustajakokouksessa Asiantuntija-apu yhdistystoimintaan liittyvissä asioissa Asiantuntija mukana yhdistyksen tilaisuudessa jäsenetuhintaan 50 eur (1 krt/v.) Kursseilla jäsenalennushinta Internet-jäsenrekisteriohjelma avuksi yhdistyksen hallinnointiin ja tiedottamiseen Yhdistyksille, jotka ovat palauttaneet jäsenluettelot, toimitetaan jäsenkortteja jettavaksi jäsenille - niitä vastaan alennuksia ja etuja joissakin kauppaliikkeissä Jäsenmaksut 2013 (Jäsenmaksu on yrittäjillä verovähennyskelpoinen) Yrittäjäjäsenmaksu 70 /yritys tai maatila (perheenjäsenet ilman erillistä maksua) Henkilöjäsenmaksu 20 /henkilö + 5 seuraavat perheenjäsenet Yhdistysjäsenmaksu 65 /yhdistys Kannattajajäsenmaksu 100 Kysy lisää järjestövastaava Marjatta Pikkaraiselta p , markkinointi- ja järjestösihteeri Merja Ronkaiselta p tai asiantuntijoiltamme. Jäseneksi voit liittyä puhelinsoitolla, sähköpostiviestillä tai nettisivujemme kautta. LIITTYMISLAHJAT UUSILLE JÄSENILLE! Yrittäjäjäseneksi liittyville kylpypyyhe ja Maanläheisesti 100 vuotta historiakirja Henkilöjäseneksi liittyville tuubihuivi ja Maanläheisesti 100 vuotta historiakirja Kysy lisää erityiskampanjoista vuonna 2014! ProAgria Kainuu Osmonkatu KAJAANI P , Fax (08) etunimi.sukunimi(at)proagria.fi kainuu.proagria.fi kainuu.maajakotitalousnaiset.fi
Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset
Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan
Kumppani kannattavaan kasvuun. ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset
Palveluhakemisto Kumppani kannattavaan kasvuun ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan
ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset
ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Palveluhakemisto Asiakkaan menestyminen on meille tärkeää! ProAgria Kainuulla on pitkät perinteet maatilojen ja maaseutuneuvonnan saralla. Olemme tehneet
Onnistumme yhdessä! ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset
Palveluhakemisto Onnistumme yhdessä! ProAgria Kainuu Kainuun Maa- ja kotitalousnaiset Asiakastiimin tuki asiakkaan hyödyksi! ProAgria Kainuussa ja Kainuun Maa- ja kotitalousnaisissa on yli 20 asiantuntijaa
ProAgria Pirkanmaa. 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila
ProAgria Pirkanmaa 5.3.2010 ProAgria Pirkanmaa ry Lassi Uotila ProAgria Pirkanmaa ry ASIAKKAAT Edustajisto Hallitus Johtaja Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset Maaseutukeskus Pirkanmaan kalatalouskeskus
Ympäristöpalvelut ProAgriassa
Ympäristöpalvelut ProAgriassa Sari Peltonen ProAgria Maaseutukeskusten Liitto Tärkeitä teemojamme 1)Kilpailukyky - maatilojen ja maaseutuyritysten kilpailukyvyn parantaminen 2)Ympäristö - suomalaisen maaseudun
KASVINTUOTANTONEVONTA
TOIMIALUE Maatalousneuvontatalo Järvenpäässä Toimialue Itä-Uusimaa ja Uusimaa Vuodesta 2013 alkaen ProAgria Etelä-Suomi ( Pirkanmaa, Häme, Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala yhdistävät toiminnat) TALOUSNEUVONTA
Asiakkaillemme mitatusti hyviä tuloksia ja kannattavuutta
Asiakkaillemme mitatusti hyviä tuloksia ja kannattavuutta Onnistumme yhdessä Aktiivista uudistumista ja uusia palveluja Parannamme asiakkaidemme ja kumppaniemme kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä edistämme
Maa- ja kotitalousnaiset. Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija
Maa- ja kotitalousnaiset Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Tervetuloa Hyödynnä suomalainen elintarvikelainsäädäntö
Maaseutu- ja metsäväen iltamat Naapurinvaaran huvikeskuksessa Sotkamossa pe 19.9. klo 20 alkaen. Katso tarkempi mainos tiedotteemme takasivulta.
Jäsentiedote 2 / 2014 22.8.2014 Tiedote on myös netissä http://kainuu.maajakotitalousnaiset.fi kohdassa Järjestötoiminta sekä http://kainuu.proagria.fi kohdassa Jäsenedut ja verkostot, josta löytyvät myös
Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS
Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski
Jäsentiedote 1 / 2016 1.2.2016
Jäsentiedote 1 / 2016 1.2.2016 HYVÄT JÄSENEMME! Edustajakokouksen valintoja Edustajakokous valitsi viime syksynä ProAgria Kainuun hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Anssi Sirviön Sotkamosta. Kausi kestää
Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa. ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008
Hevosalan yritysten neuvonnan kehittäminen ProAgriassa ProAgria MKL Tikkurila 9.4.2008 1 ProAgriassa ovat mukana ProAgria Maaseutukeskukset ProAgria Lantbruks- ja hushållningssällskap Faba Jalostus ProAgria
ProAgria ÖSL:n NEUVO 2020 palvelut maatiloille. Proagria - Österbottens Svenska Lantbrukssällskap
ProAgria ÖSL:n NEUVO 2020 palvelut maatiloille Proagria - Österbottens Svenska Lantbrukssällskap Tarjoamme kaikkia Neuvo 2020 -palveluja Nykyaikaistaminen ja kilpailukyky Kasvinsuojelu Luomu Tuotantoeläimet
Kumppani kannattavaan kasvuun
Kumppani kannattavaan kasvuun Palveluhakemisto 2015 ProAgria Pohjois-Savo 1 Palvelut ProAgria Maito ja Liha Taloudelliseen ja turvalliseen ruokintaan Eläinten hyvinvointiin Tuotannon kannattavuuden parantamiseen
Säilörehun tuotantokustannusten laskenta ja merkitys. Konekustannukset kuntoon ja säilörehun hinta haltuun -teemapäivä
Säilörehun tuotantokustannusten laskenta ja merkitys Konekustannukset kuntoon ja säilörehun hinta haltuun -teemapäivä 22.11.2017, Kitee Tulosta maidosta hanke: Pohjois-Karjalan maakunnallisen maidontuotantotavoitteen
ProAgrian vaikuttavuus 2015
ProAgrian vaikuttavuus 2015 - kilpailukykyä ja kannattavuutta - tuki rakennemuutokseen - kumppani muutostilanteissa - kestävän kehityksen eteenpäin viejä - maaseutuelinkeinon, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden
ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset. Vuosikertomus 2014
ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Vuosikertomus 2014 Avaintiedot 2014 ProAgria Kainuun palveluita käytti 666 maatilaa ja n. 50 maaseutuyritystä. Vuonna 2014 Kainuun maidontuotanto oli 71,11
Asiantuntijapalveluja. Palveluhakemisto 2015. pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen
Palveluhakemisto 2015 Asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maaseudun ja maatalouden kehittämiseen ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus ProAgria Oulun alue ja toimipisteet
Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset
Neuvonnan uudistukset 2012 ja sen tuomat tulokset Pohjois-Suomen Nurmiseminaari 11.1.2013 KASVU TOIMINTA TUOTTO Maaseutuneuvonnan vastaava, kotieläinagronomi Virpi Huotari ProAgria Oulu ry Esityksen sisältö
Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS
SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga
Kumppani kannattavaan kasvuun
Kumppani kannattavaan kasvuun Palveluhakemisto 2016 Onnistumme yhdessä! ProAgria Pohjois-Savo 1 Palvelut ProAgria Maito ja Liha Taloudelliseen ja turvalliseen ruokintaan Eläinten hyvinvointiin Tuotannon
Miten voimat ja varat tasapainoon yrityksessäsi?
Miten voimat ja varat tasapainoon yrityksessäsi? Voimavarariihi auttaa tunnistamaan, säilyttämään ja vahvistamaan voimavaroja sukupolvenvaihdosta suunnitteleville tuotantoa laajentaville jo investoinneille
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 Liite 1/ 5 maakuntavaltuusto 17.1.2005 MAAKUNTAHALLITUS III (MYR) Varsinainen jäsen maakunta Timo Säkkinen pj. Kainuun liitto, Kauppakatu
Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi
Keruutuotteet Keski-Suomessa Kasvi-idea Keski-Suomi ProAgria Keski-Suomi Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset www.maajakotitalousnaiset.fi www.proagria.fi Maaseutuneuvonnan naisjärjestö, yksi Suomen suurimmista
ProAgrian Neuvo palvelut maatiloille
ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Luomutuki-infot 2017 Satu Näykki / Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi ProAgria Länsi-Suomi Maatila- ja maaseutuyrittäjille kilpailukykyä
FINANSSILA OY. Taloushallinnon mestarit
Taloushallinnon mestarit Taloushallinnon mestarit Toimitusjohtaja Elisa Nivukoski Tervetuloa Finanssilaan Haluatko saada yrityksesi talouden paremmin hallintaan? Haluatko oppia ymmärtämään yrityksesi taloutta?
Maaseudun tukihenkilöverkon koulutus 11.4.2015. Vesa Laitinen ProAgria Keski-Suomi ry.
Maaseudun tukihenkilöverkon koulutus 11.4.2015 Vesa Laitinen ProAgria Keski-Suomi ry. ProAgria ProAgria pähkinänkuoressa Toimialana maatila- ja maaseutuyrittäjille kilpailukykyä parantavia edelläkävijäpalveluja
Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus
Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Neuvo Maatilojen nykyaikaistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen Merja Uusi-Laurila
28.9.2017 Neuvo 2020 -Maatilojen nykyaikaistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen Merja Uusi-Laurila Esityksen sisältö Kilpailukykyneuvonta Maatilojen neuvontajärjestelmässä Neuvo 2020 Usein kysytyt kysymykset
Löytääkö ympäristöneuvonta paikkansa neuvonnassa?
TEHO Plus 6.2.2014 Löytääkö ympäristöneuvonta paikkansa neuvonnassa? ProAgria Visio: Luomme valtakunnan parhaan asiantuntijaverkoston, joka edistää tehokkaasti maaseutuyritysten kilpailukykyä ja hyvinvointia.
Neuvo Maatilojen neuvontajärjestelmän ajankohtaiset Merja Uusi-Laurila
30.1.2018 Neuvo 2020 -Maatilojen neuvontajärjestelmän ajankohtaiset Merja Uusi-Laurila Lyhyesti Tilakohtaista neuvontaa 7 000 euron edestä maatilaa kohti kuluvalla ohjelmakaudella Viljelijän maksettavana
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö
SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-
Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot
16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)
Neuvonta ja tutkimus viljamarkkinoiden kehittämisessä. Juha Korkeaoja Pro Agrian hallituksen puheenjohtaja
Neuvonta ja tutkimus viljamarkkinoiden kehittämisessä Juha Korkeaoja Pro Agrian hallituksen puheenjohtaja Keskeiset viljantuotannon kehityskohteet Satotason nostaminen - pellon peruskunnosta huolehtiminen
ProAgrian vaikuttavuus 2015
ProAgrian vaikuttavuus 2015 - kilpailukykyä ja kannattavuutta - tuki rakennemuutokseen - kumppani muutostilanteissa - kestävän kehityksen eteenpäin viejä - maaseutuelinkeinon, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden
Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa
Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Ohjelmakauden kehys 41,456 milj. euroa Sidonta: Yritystuet 22,180 milj. euroa (54,3%) 471 kpl Hanketuet 18,643 milj. euroa (45,7%) 65 kpl Sidonta yhteensä:
VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN
Sivu 1 OSUUSKAUPPA MAAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT 1.3. - 16.3.2012 VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN JÄSENALUE 1: KAJAANI, PALTAMO, RISTIJÄRVI VALITUIKSI
Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015
M12 11:00:00 3 Eetu Vimpari 40145859 Kajaanin Hiihtäjät 11:00:00 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 11:00:00 5 Topias Törmäkanga 40114888 Sotkamon Jymy 11:00:00 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven
AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin
UUSIA YRITTÄJIÄ, YRITYSTEN KEHITTÄMISTÄ JA TÄHÄN LISÄOTSIKKO, Kuva: maaseutuverkosto; Contum O ja Jyrki Vesa -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin Hankkeen hallinnoija: ProAgria
Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä
Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2015 Merja Uusi-Laurila Mavi, Eläin- ja erikoistukiyksikkö Sivu 1 Esityksen sisältö Neuvonnan aihealueet Kuka neuvontaa
Maaseudun puolesta. ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen
Maaseudun puolesta ProAgria Oulu tarjoaa asiantuntijapalveluja pohjoispohjalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Palveluhakemisto 2011 ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus
Maitotilojen talous vuonna 2013. Ari Enroth ProAgria Keskusten Liitto 24.4.2014
Maitotilojen talous vuonna 2013 Ari Enroth ProAgria Keskusten Liitto 24.4.2014 Taloustietopankin maitotilojen lehmämäärä vuosina 2004-2013 50 Lehmämäärä, lehmiä/tila 45 40 35 30 25 20 Lehmämäärä, lehmiä/tila
NEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
NEUVONNAN HAASTEET PERUNA-ALALLA Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Perunanviljelyn haasteet - kotimainen tuotanto kilpailee voimakkaasti tuonnin kanssa - nykyiset viljelyalat eivät lisäänny, tuotanto
Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen
Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,
Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä?
NEUVO 2020 Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten hyvinvointija terveysasioihin sekä energiatehokkuuteen Viljelijän
Leaderrahoituksen. yritystuet
Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava
Toimintasuunnitelma 2017
Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa
Neuvo2020-järjestelmä, Kokemukset luomutarkastuksista. Heikki Ajosenpää Satu Näykki Paimio 23.2.2015
Neuvo2020-järjestelmä, Kokemukset luomutarkastuksista Heikki Ajosenpää Satu Näykki Paimio 23.2.2015 Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan
USKALLANKO KEHITTÄÄ MAATILAANI. ProAgria Maito valmennus Helsinki 3.9.2015 Jarmo Keskinen ProAgria Etelä-Suomi ry. Investointipalvelut
USKALLANKO KEHITTÄÄ MAATILAANI ProAgria Maito valmennus Helsinki 3.9.2015 Jarmo Keskinen ProAgria Etelä-Suomi ry. Investointipalvelut AJATTELE ISOSTI ETENE PIENESTI PIENIN ASKELIN EI KAADU LIUKKAALA =>
1 (8) 22.09.2015. ProAgria Pohjois-Karjala ry PL 5 80101 Joensuu. Pielisen Karjalan Maaseutupalvelut Maaseutujohtaja Esko Saatsi PL 13 75501 Nurmes
1 (8) ProAgria Pohjois-Karjala ry PL 5 80101 Joensuu Pielisen Karjalan Maaseutupalvelut Maaseutujohtaja Esko Saatsi PL 13 75501 Nurmes ESITYS OMISTAJANVAIHDOS- JA INVESTOINTITIEDOTUKSEN JA AKTIVOINNIN
Rakennusinvestointien valmistelu
Rahoitus- ja palveluinfo Tyrnävällä to 4.2.2016 Rakennusinvestointien valmistelu Jari Lehto Asiantuntija, RI maaseudun rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3.2.2016
Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.
Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,
YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ Yrittäjyys ja mahdollisuuksien maaseutu 28.1.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö
Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa
Palveluhakemisto 2015 Asiantuntijapalveluja maatalouden ja maaseudun kehittämiseen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa ProAgria Länsi-Suomi Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Satakunnan Kalatalouskeskus
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
ProAgrian Neuvo palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä
ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten
ProAgrian NEUVO 2020 palvelut maatiloille
ProAgrian NEUVO 2020 palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä ja sen laajennus maatilojen nykyaikaistamiseen ja kilpailukyvyn kasvattamiseen Kuuksene ilta 14.11.2018 Asko Laapas ProAgria Etelä-Suomi
Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa. Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009
Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009 Kehittämistyötä tekeviä Yrityspalvelut: elinkeinoasiamiehet, yrityspalvelupisteet, uusyrityskeskus
ProAgria Lappi Yrityspalvelut. Ari Saarela Yritysasiantuntija
ProAgria Lappi Yrityspalvelut Ari Saarela Yritysasiantuntija 16.5.2014 14 aluekeskusta (11 suomenja 3 ruotsinkielistä) yhdistystä Palveluita maatiloille ja maaseudun yrityksille Liikevaihto yli 30 milj.
Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta
1 (6) Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta Aika: keskiviikko 3.6.2009 klo 13.55 15.40 Paikka: Kajaanin kaupungintalon valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani 1. Avaus Maakuntajohtaja
Metsästä energiaa yrittämällä
Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-
ProAgrian maatalouden asiantuntija mukaan tilakäynneille. Marjo Marttinen ja Hannu Mäkipää ProAgria
ProAgrian maatalouden asiantuntija mukaan tilakäynneille Marjo Marttinen ja Hannu Mäkipää ProAgria Mikä ProAgria on? ProAgria on Neuvontajärjestö, joka palvelee maatalouden ammattilaisia ja maaseutuyrittäjiä.
Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö
Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-
Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät. Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille. Erityisasiantuntija Risto Jokela
Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talvipäivät Neuvo 2020: Mahdollisuuksia maatiloille Erityisasiantuntija Risto Jokela ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko
KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Asia Otsikko Sivu
AIKA 16.5.2016 klo 10:07 14.32 PAIKKA Kainuun liitto, Kauppakatu 1, 2. krs kokoushuone Kanerva KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Läsnäolijoiden toteaminen ja esittäytyminen 5 3
Palveluhakemisto 2010
ProAgria Oulu Oulun Maa- ja kotitalousnaiset Oulun Kalatalouskeskus Palveluhakemisto 2010 Menestyksen mahdollisuuksia 2 Menestyksen mahdollisuuksia Energian käyttäminen, säästäminen ja tuottaminen ovat
YHTEYSTIEDOT. Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua
YHTEYSTIEDOT Yhdessä olemme enemmän parempaa ja monipuolisempaa palvelua 1 Asiantuntijamme kotieläintiloille Osaamista johtamisen, talouden suunnittelun, maidon- ja rehuntuotannon sekä ympäristön ja hyvinvoinnin
Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan!
Mitä kuuluu, maanviljelysseuran perilliset? Tervetuloa järjestöiltaan! Järjestöillat ALUE PÄIVÄ PAIKKA Kauhava, Alahärmä, Ylihärmä ke 21.10. Härmän Kuntokeskus Alajärvi, Vimpeli to 22.10. ravintola Lakeavaara
Hevosalan yrittäjyyskartoitus Satakunnassa
Hevosalan yrittäjyyskartoitus Satakunnassa Nykytoiminnan ja kehittämistarpeiden kartoittaminen - kysely alan toimijoille Hevostaloutta harjoittavan nimi Tallin / Yrityksen nimi Lähiosoite Postinumero (
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko
MAATALOUDEN YRITYSTOIMINNAN YRITYSKYSELY
1. PERUSTIEDOT Vastaajan nimi MAATALOUDEN YRITYSTOIMINNAN YRITYSKYSELY Lähiosoite Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti/kotisivut Yritysmuoto: perheviljelmä perikunta/kp yhtymä muu, mikä Yrittäjien ikä:
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU
ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset. Vuosikertomus 2015
ProAgria Kainuu Kainuun maa- ja kotitalousnaiset Vuosikertomus 2015 Sisällys Avaintiedot 1 Toiminta-ajatus, arvot, visio, ydinosaaminen, strategia 1 Johtajan katsaus 2 Hallinto ja organisaatio 3 ProAgria
ProAgrian NEUVO-palvelut luomutiloille Luomutuki-infot Masku, Heikki Ajosenpää Salo, Satu Näykki
ProAgrian NEUVO-palvelut luomutiloille Luomutuki-infot 8.4.2019 Masku, Heikki Ajosenpää 10.4.2019 Salo, Satu Näykki Näin hyödyt Neuvo 2020 -palvelusta Varmistat tukien saannin täysmääräisenä tiedät, mitä
Hyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle
Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat
Juuret ja Siivet Kainuussa
Juuret ja Siivet Kainuussa Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi kainuulaista yhteiskuntaa 2008-2012 Kainuun Nuotta ry 19.-20.5.2011 Anneli Vatula Kansainvälistyvä Kainuu Kuva: Vuokko Moilanen 2010 Toimintaympäristö
Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Sanna Hiltunen
Helmi- Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 2018 Kehittämistyöpaja 16.8.2018 Helmi - Vastuullisen maaseutumatkailun kehittämishanke 100 % rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Menestyksen mahdollisuuksia
Menestyksen mahdollisuuksia Aktiivista uudistumista ja uusia palveluja - maaseudun puolesta Marjatta Räsänen yritysasiantuntija ProAgria Pohjois-Savo marjatta.rasanen@proagria.fi, p. 0400 124897 ProAgria
MAA- JA KOTITALOUSNAISET. Juuret maalla
MAA- JA KOTITALOUSNAISET Juuret maalla Toiminnan tarkoitus Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen, ruuan, maaseutumaiseman ja yrityspalveluiden asiantuntijajärjestö sekä maaseutuhenkisten ihmisten
YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)
Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m
Investointipalvelu ProAgrian valtakunnallinen palvelu alkaen
Investointipalvelu ProAgrian valtakunnallinen palvelu 1.1.2015 alkaen Investointipalvelusta saat kokeneen kumppanin tehdessäsi ison investoinnin ja ottaessasi elämäsi suurimman lainan! ProAgria - Since
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN
Maitotilojen talous vuonna 2014. Ari Enroth ProAgria Keskusten Liitto 15.4.2015
Maitotilojen talous vuonna 2014 Ari Enroth ProAgria Keskusten Liitto 15.4.2015 Taloustietopankin maitotilojen lehmämäärä vuosina 2006-2014 60 Lehmämäärä, lehmiä/tila 50 40 30 Lehmämäärä, lehmiä/tila 20
Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani
Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta (2009-2012) Muistio 1/2010 Aika: 11.2.2010 klo 10.30 13.10 Paikka: Urho Kekkosen katu 2-4, 2. krs neuvotteluhuone, Kajaani 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
13 February Olli Oamkilainen 1
13 February Olli Oamkilainen 1 Oppia ja tukea bioenergia-alan maaseutuyrittäjyyteen. Hankkeessa tarjotaan koulutusta bioenergian tuotannosta ja nykytekniikasta, energiayrittäjyydestä ja energiaomavaraisuuden
Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot
Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)
KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010)
KAINUUN VAKUUTUSPIIRIN VAIKEAVAMMAISTEN LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUK- SEN TERAPIAPALVELUN TUOTTAJAT 1.1.2011-31.12.2014 (2.12.2010 diaari nro 14/331/2010) MUSIIKKITERAPIA Ari Hyvönen T:mi Musiikkiterapia Pekka
Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016
Yrittäjävalmennus 15 päivää Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016 Kokonaiskuva ja valmiudet yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista, liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaksi sekä liiketoiminnan aloittamiseen.
Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go
Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä https://www.youtube.com/watc h?v=ykyykmev-go 1 2 MUUTOSAGENTTI (18 + 1) MISSIO Lupa vaikuttaa Lupa muuttaa Lupa viestiä Lupa verkostoida Lupa herättää Lupa kysyä Lupa
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne
Luomun kannattavuus ja markkinatilanne Tuorla 28.11.2016 Satu Näykki, ProAgria Länsi-Suomi Tulojen ja menojen muodostuminen Lähtökohtaisesti tavanomainen maataloustuotanto on luomutuotantoa tehokkaampaa
VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT.
VAPUNAJAN PILKIT KOSTONJÄRVI 2013 NUORET LA 27.4. SU 28.4. VAPPU 1.5. YHT. 1 Lappi Janne Pielavesi 13740 10490 7780 32010 2 Lappi Ville Pielavesi 10195 11970 7380 29545 3 Pyy Teemu Kajaani 5374 6454 11828
MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry
MaitoManageri-hanke: Mistä tässä on kyse? ProAgria Oulu ry JA KESKEINEN KILPAILUKYKYÄ MaitoManageri parempaa maitotilan johtamista Ajattelun aihetta Mistä syntyvät erot tilojen välillä? Miksi toisilla
Näkymiä sikatiloilta ja tilamalleista
Sikatalouden tulosseminaarin avaus 12.11.2013 Tampere Ari Nopanen Toimitusjohtaja ProAgria Liha Osaamiskeskus Puhelin 0400 432 582 ari.nopanen@proagria.fi Esitysten materiaalit haettavissa osoitteesta
ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille. Maatilojen neuvontajärjestelmä
ProAgrian Neuvo 2020 -palvelut maatiloille Maatilojen neuvontajärjestelmä Mikä on maatilan neuvontajärjestelmä? Viljelijälle mahdollisuus saada asiantuntijanäkemystä maatilan ympäristökysymyksiin, eläinten
TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016
TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry