SIHTEERIKONSULENTTI ADA NEVALAISEN MATKASSA.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIHTEERIKONSULENTTI ADA NEVALAISEN MATKASSA."

Transkriptio

1 Pohjois-Savon Martat ry Vuoden henkilö 2016 SIHTEERIKONSULENTTI ADA NEVALAISEN MATKASSA. Opettaja Ada (Aada) Nevalainen Ada

2 2

3 Marttaliitto alkoi saada valtionapua v ja silloin tärkeimmäksi työsaraksi vakiintui ammatillinen neuvontatyö. Yhdistykset palkkasivat marttaneuvojia ( marttaneitejä ), jotka ylityöllistyneinä pyörä-, laiva- ja hevoskyydeillä kiersivät 4-7 kk vuodessa ympäri maakuntaa, välittivät taimia, myivät siemeniä ja kävivät maanviljelysseurojen alaisina pitämässä erilaisia kursseja, aluksi yleensä kotineuvontaa. Konsulentitkin hoitivat sekä maanviljelysseurojen että marttojen töitä. Aikaa myöten marttapiiriliitot saivat palkata sekä omia neuvojia ja että heidän työtään ohjaamaan ja koordinoimaan konsulentteja. Yleensä piiriliitossa yhden konsulentin työhön kuului muitten tehtävien lisäksi toimiminen piiriliiton hallituksen sihteerinä sekä muita hallinnointitehtäviä. Nämä sihteerikonsulentit ovat nykyisiä piirien toiminnanjohtajia. Pohjois-Savoon palkattiin ensimmäinen oma sihteerikonsulentti, puutarhaopettaja Emmi Kankkunen, v ja tässä työssä aloitti puutarhaopettaja Ada Nevalainen, jonka työrupeama kesti 10 vuotta. Hänet pyydettiin peltosalmelaisten opettajien tuntemana työhön silloisesta toimipaikastaan Helsingin Katulähetyksestä. Monet yhdistykset hankkivat kipeästi tarvitsemiaan varoja iltamilla tai tilaisuuksien päätteeksi järjestetyillä tansseilla. Ada Nevalainen ei vakaumuksensa vuoksi tätä hyväksynyt ja johtokunta päättikin, ettei ole suotavaa, että marttatapahtumissa on tanssia (tanssikielto on sitten myöhemmin kumottu). Jos oli, konsulentti ei todellakaan saapunut paikalle tai lähti kesken pois. Piiriliiton toimisto oli konsulentin asunto ja arkisto oli aluksi vaneriaski (myöhemmin hankittiin arkistokaappi). Vuonna 1934 piiriliiton johtokunta päätti, että se maksaa huoneen 350 mk:n vuokrasta osaltaan 200 mk sekä puolet lämmityspuiden ja sähkövalon osuudesta. Samana vuonna ostettiin piiriliitolle käytetty, kunnossa oleva kirjoituskone ja toimistotarvikkeita. Välttämättömäksi hankinnaksi todettiin myös mm. työpöytä pakettien tekoa varten, mutta se saatiin onneksi käsityökoulun poistoista. Sihteerikonsulentti ja toimisto asuivat vähän kerrallaan ensin Pohjolankadun Asuntolassa, sitten Linnan- (nyk. Asemakadun), Suo- ja Puijonkadun uunilämmitteisissä yhden - kahden huoneen asunnoissa, kunnes v.1937 muuttivat juuri valmistuneen Salon liiketalon kolmanteen kerrokseen, jossa konsulentillakin oli oma huone. Yhdistysten suosituimpia tapahtumia olivat yhden arkipäivän pituiset emäntäpäivät, joissa konsulentti oli paikalla ohjelmineen. Hän kävi myös pitämässä yhdistysten vuosikokoukset ja kokosi yhdistysten historiikkeja. Vuoden parin mittaiset kodinhoito-, arkistointi- yms.-kilpailut vaativat useita tarkistuskäyntejä. Hauskoja olivat tapahtumien käsienpesu- tai köydenvetokilpailut. Rautavaaralla pidettiin v kerhoa, johon osallistui 84 kerholaista. Palstaviljelykurssien, luentojen, näyttelyn lisäksi järjestettiin 3 juhlaa. 3

4 Neuvontatyö on ja on ollut liikkuvaa työtä, sinne, missä neuvontaa tarvitaan ja tarvikkeet kuljetettiin itse mukana. Ada Nevalaisen aikakaudella Pohjois-Savon tiestö oli huono. Yleisistä kulkuneuvoista eniten käytettyjä olivat laivat ja junat. Laivaliikenne olikin Savon vesillä tuohon aikaan vilkasta. Kuopion satamaan saattoi päivässä saapua 31 laivaa. Laivathan saattoivat poiketa saariin ja kapeidenkin vesistöjen laitureihin. Maantieliikenne oli huonompaa ja linja-autoliikenne alkoi vasta Kallansiltojen valmistuttua v Autoliikenteen kasvu vähensi laivaliikennettä, v tuli enää 16 laivaa päivässä. Huvimatkailijoille laivamatka oli nautinto, sillä kansihytit oli varattu heille, mutta konsulentille se kävi työstä. Varhain aamulla klo 3-4 oli herätys, juuri kun edellisen päivän tehtävistä oli uneen päässyt. Laivareitin päässä oli parasta jo illalla tulla laivaan, mutta laivassa yöpyminen yhteisissä hyteissä oli rauhatonta. Penkkien topatut selustat nostettiin ylös kuten makuuvaunuissakin ja sekä ylä- että alapeti saivat nukkujansa, joilla oli päänalusena salkku tai reppu. Matkaanlähtijöitä tuli pitkin yötä ja rahtia purettiin ja lastattiin koko ajan. Aamulla oli kiire kannelle raittiiseen ilmaan, vaikka olikin kosteaa, tuulista ja viileää. Kuopiossa oltiin ennen kahdeksaa. Laivakyyti oli halpaa, matkalasku ei tullut rasittavaksi. ( Marttatoimintaa Pohjois- Savossa ,ss 54 55) Kuvaus neuvontamatkasta Pielavedelle v.1928: Laivalla Kuopiosta Tuovilanlahteen, siitä pyörällä Pielavedelle (n. 30 km silloista tasoittamatonta maantietä), jälleen laivassa Tervon kanavan kautta Iisvedelle, pyörällä Suonenjoelle ja junassa Kuopioon. (AN) Maantiet olivat kärriteitä ja siinä oli neuvoja-neidin ajettava pyörällä kieli keskellä suuta, ettei joutunut kärrinpyörän urasta pehmeälle soralle. Tämä neuvontamatka kesti viikon. Siinä polkiessaan konsulentti usein mietti, eikö kukaan keksi pyörään mitään moottorihelpotusta, mutta ei ollut vielä mopojen aikakausi. Ada ja Heikki Ford, v Savisaaren pihassa 4

5 Päästäkseen hitaista ja pitkistä laiva- ja pyörämatkoista sihteerikonsulentti osti itselleen vanhan Fordin, Heikin, jolla matkanteko oli nopeampaa ja kaikki ne kattilat ja höyrymehustimet yms., jotka kursseja varten piti kuljettaa polkupyörällä, mahtuivat autoon. Koeajon ( ajokokeen) hän suoritti ja ajokortin Ada Nevalaiselle myönsi Kuopion Poliisilaitos: Ajokortti no 1204 Ada Nevalainen Tämä ajokortti on voimassa 1 p:ään elokuuta 1936 Konsulentti Ada Nevalainen, synt , oikeutetaan täten kuljettamaan yleinen( ajoneuvon laatu) henkilö automobiiliä ja moottoripyörää yksityisliikenteessä. Kuopion poliisilaitoksella 1 p:nä elokuuta 1931 J.Pohjanpalo Lunastus 25 mk Heikki rämisi ja tuoksui bensalta. Raitista ilmaa siihen saatiin, kun sivupellit rullattiin auki. Kerran Kaavin kirkonkylän koululla kotiapulainen säikähti äkillistä hirveää meteliä ja pudotti kattilankansipinon lattialle, mutta opettaja vilkaisi ulos ikkunasta ja totesi, että konsulenttihan se sieltä tulee. Jos oli liikkuminen työläämpää kuin nykyään, oli elämä pohjoissavolaisissa kodeissakin erilaista. Taloudellisen tilanteensa vuoksi marttapiiriliitto ei voinut maksaa konsulentille päivärahoja. Niinpä jo konsulentin toiminnan alkuvuosina oli lähetetty yhdistyksille pyyntö, että nämä neuvonta- ja muilla matkoilla huoltaisivat tämän kodeissaan. Näin yhdistykset loistavasti tekivätkin, yöpymiset ja ruokailut hoituivat. Parhaana (?) päivänä kahvia tuli juotua 21 kuppia, ei ollut kohteliasta kieltäytyä, kun emäntä paahtoi, jauhoi ja keitti kahvit. - Tilaisuuksia järjestettiin kodeissa ja kouluissa, marttayhdistysten juhlia useimmiten kouluissa. Näillä matkoillaan konsulentti pääsi tutustumaan pohjoissavolaisten maaseutukotien arkeen. Elettiin öljyvalojen aikaa, sähköä oli vain kaupungeissa. Konsulentin vakiovarusteisiin kuului pieni taskulamppu, että erilaisten kotien eteisistä löysi oikean oven tai pimeällä tien pihan perälle, ulkohuussiin. Kodit olivat erilaisia: oli isoja maalaistaloja, kartanoita, pieniä taloja. Oli tummuneita tupia, laki- eli katto(öljy)lamppu keskellä tuvan kattoa, peräseinän naulassa ehkä siirreltävä lasi- eli käsilamppu tai pöydällä lasiton tuiju, navettaan ja ulkona liikkumiseen myrskylyhty. Vauraimmissa taloissa valaistuksena oli pyöreäsydämisiä öljylamppuja, joissa oli kupu. - Neuvontakäynneillään konsulentti tapasi mm. suuren iloisen perheen, joka asui pienessä katollisessa maakuopassa. Oli komeita keittiöitä, ja taloja, joissa kaikki keittäminen tapahtui ulkosalla, nuotio-oloissa. Konsulentti kävi myös pitämässä yhdistysten vuosikokouksia. Tässä kuvaus vuodelta 1928: Muistan hyvin Kuopion kievarikyydin Leppävirran Kurjalanrantaan. Oli pyryinen tammikuun päivä. Pimeä tuli aikaisin. Reslareen nahkasiin peittäytyneenä kuulin vain aisakellon ja kulkusen helinää. Matkaa oli 60km, arviolta, lienee kestänyt kuusi tuntia, ehkä enemmänkin. Välillä oli jossakin talossa lämmiteltävä, tietä kysyttävä ja hevosta syötettävä. (AN) Vastaanotto perillä oli tietenkin lämmin. 5

6 Vuonna 1932 piiriliiton vuosikokouksessa todettiin, että piiriliiton pitää näkyä ja päätettiin, että vuonna 1934 pidetään piiriliiton aluetta käsittävä, siis maakunnallinen, kotitalousnäyttely Kuopiossa. Näytteillepanijoiksi kutsutaan marttayhdistysten lisäksi muitakin järjestöjä, kouluja, liikkeitä ja yksityisiä. Tästä alkoi valtava työ. Lopulta, kun Suomen suurin kotitalousnäyttely toteutui, näytteillepanijoita oli 1200 ja näyttelyssäkävijöitä n , arvokkaimpina vieraina Presidentti ja Rouva Svinhufvud. Näyttelyn tulot olivat ,50 mk, menot ,30 mk. Martat vastaanottamassa, kun Presidentti ja Rouva Svinhufvud saapuvat Kuopioon Kotitalousnäyttelyn avajaisia vietettiin Väinölänniemellä 6

7 Konsulentin (AN) toimintaselostuksesta v. 1934: Piiriliiton sihteeri-konsulenttina on toiminut Ada Nevalainen. Matka- ja toimituspäiviä on ollut 292. Toimituspäivistä meni kokouksiin ja juhliin 56 päivää, emäntäpäiviin 17, kursseihin, kilpailuihin, suunnitteluun yms. 41,sihteerintehtäviin 178 päivää. Esitelmiä ja havaintoesityksiä on hän pitänyt 134. Kotitalousnäyttelyn sihteerinä oli konsulentilla vuoden mittaan ja varsinkin kesällä enimmän aikaa ja työtä kysyvä tehtävä. Sen ohessa on hän myöskin koonnut ja painattanut Maaningan Marttayhdistyksen 15-vuotis- ja Lapinlahden Marttayhdistyksen 25- vuotiskertomukset, järjestänyt ja johtanut maatalouskerho-kotitalousneuvontaa sekä yhdistystyötä piiriliiton alueella Keväällä 1937 konsulentin ja neuvojien käytössä oli ensi kertaa Marttaliiton saama varjokuvakone. Se toimi sähköllä, mitä ei maaseudulla ollut. Niinpä toinen kantoi kojetta, toinen raskasta ladattua auton akkumalaattoria, linja-autosta taloihin jne.. Sillä sitten näytettiin vähän epäselviä kuvia puiden kulutuksesta ja uusista lämmitys- ja liesilaitteista. Ada Nevalainen toimi kotitalouskonsulenttina ja sihteerinä asti. Sen jälkeen hän oli helmikuun 1938 piiriliiton toimistotöissä ja alkaen aluekonsulttina piiriliiton pohjoisosassa ( Iisalmi), kunnes toimi lakkautettiin. Konsulentin (AN) toimintaselostus v. 1938: Konsulentti Aada Nevalaisen toimiaika oli kertomusvuotena 9 kk. Toimituspäiviä oli 214. Toiminta-alueena Pohjoisin Savo. Toimituspäivistä meni esitelmä- ja luentotoimintaan 80, yleisluontoisiin tehtäviin 59, kirjallisiin töihin 47, muihin 28 päivää. Perusti 11 marttayhdistystä ja yhden paikallisliiton. Valvoi ja ohjasi taiteilija Virkkalan suunnitelman sovittamista Iisalmen kaupunkiseurakunnan kirkon ympäristöön ja hautausmaalle. Kokosi ja painatti Marttapiiriliiton vuosikertomuksen v:lta 1937 sekä julkaisut Iisalmen maalais Marttayhdistyksen 40-vuotistoiminnasta ja 40 vuotta marttayhdistystyötä Rautavaaralla. Pitänyt 73 esitelmää ja puhetta. Marttaliiton järjestämä perheenemäntien lomakurssi pidettiin Muuruvedellä. Retkiä tehtiin mm. Juankoskelle, josta kuva. 7

8 Ada Nevalainen on taltioinut kirjeenvaihtoaan ja ajatuksiaan, minkä perusteella hän vuosikymmeniä myöhemmin laati kirjoituksen: Miksi erosin. Piiriliiton taloudellisten resurssien puute, ihmissuhteet, määrätietoisuus ja tinkimättömyys tässä varmaan syitä, jotka eivät saaneet häntä palaamaan toimeen, vaikka häntä siihen pyydettiin, sen jälkeen, kun monet yhdistykset olivat johtokunnissaan äänestäneet pyytämisestä. Vuoden 1947 lopussa piiriliiton puheenjohtaja Aino Linnove lähetti Ada Nevalaiselle johtokunnan valtuuttamana kirjeen (Rytkyn koululle), jossa häntä pyydettiin palaamaan, esittämään palkkavaatimuksensa ja ottamaan vastaan toiminnanjohtajan virka. Tähän virkaan tarvitaan henkilö, jolla on palavaa intoa, itsenäistä aloitekykyä ja halua toimia maakuntamme kotien hyväksi. Tällaisena ihmisenä Teidät muistetaan täällä. Oma asuntokin olisi löytynyt toimiston vierestä. Vastauskirjeessään Ada Nevalainen vastaa, ettei hänellä edelleenkään ole mitään marttatoimintaa vastaan, mutta hän on sitoutunut muihin tehtäviin. Sihteerikonsulentti-elämän jälkeen: Jo vuodesta 1932 oli piiriliitolla haaveena oman toimitalon hankinta, jopa liiketoimintaa, lähinnä einestuotantoa, ajatellen. Talouslama oli kuitenkin syvimmillään ja rahaa kertyi vähän. Näyttelyllä hankitut varat kulkivat kuitenkin piiriliiton tileissä talorahaston nimellä yli neljänkymmenen vuoden ajan. Vaikka inflaatiokin iski niihin, oli talorahasto olemassa. Määrätietoisena naisena 30-luvun konsulentti Ada Nevalainen kutsui tammikuussa 1969 piiriliiton johtavia naisia koolle ja useiden neuvottelujen tuloksena päätettiin kuin päätettiinkin hankkia oma huoneisto. Osaketoimikunta hankki lahjoituksia niin, että ostohetkellä osakkeen 40000mk:n hinnasta oli 2/3 hankittu. Osaketoimikunta laajennettiin tukitoimikunnaksi, pidettiin arpajaisia, kahvikonsertti yms ja martat tulivat avuksi. Ada Nevalainen hoiti järjestelyt eri liikelaitosten johtajien luokse tehtyihin käynteihin, hoiti keräysluvan, kirjoitti monet anomuskirjeet, ahkeroi arpajaisten ym tapahtumien järjestämiseksi ja lahjoitti itse hankkeeseen huomattavan summan. Syksyllä 1971 piiriliiton toimisto sitten muutti Salon talosta Asunto Oy Värikulmaan 42 neliön täysin velattomaan omaan huoneistoon. Kesällä 1971 opettaja Ada Nevalainen luetteloi ja kokosi piiriliiton arkiston vuoteen 1950 saakka ja se lähetettiin Savo-Karjalan maakunta-arkistoon. Hänen käsikirjoituksensa pohjalta (vv ) lehtori Riitta Kasurinen ja toiminnanjohtaja Mirja Paulo kokosivat ansiokkaan teoksen Marttatoimintaa Pohjois-Savossa , piiriliittomme 60-vuotisjuhlavuonna. Helsingin Kauppatorilla torikahviossa istuskellessaan Ada Nevalainen mietiskeli, että tällainen pitäisi saada Kuopionkin torille. - Niinpä niin, aluksi saatiin kaupungilta aikanaan lupa pystyttää kahvioteltta, myöhemmin kahviovaunu ja sittemmin vielä uusikin sellainen 8

9 Aada Nevalainen on tarkasti taltioinut sihteerikonsulenttivuotensa valokuvin, lehtileikkein ja kirjoituksin. Uskomaton on Marttasaralta 1, Sihteeri-konsulentin Reissut ja Pyssäykset osapuilleen n. 5 kg:n painoinen, 45 cm x 55 cm:n kokoinen leikekirja, johon hän vuosittain, itse piirrettyyn karttaan, on käsin merkinnyt kaikki matkansa, kokouspaikat jne. viivoin ja pistein. Se perustuu Konsulentin kuukausiselostuksiin. Sekä tämä että kilon verran kevyempi Marttasaralta 2 sisältävät kuvia, leikkeitä ja kirjeitä. Lisäksi on vielä Julkaisuja 3. Sihteerikonsulentin Reissut ja Pyssäykset osapuilleen opuksen alkulehdiltä: Kaikille niille lukuisille Savon lupsakoille Emännille, jotka ovat sinne sun tänne taivaltajan ruumiin kunnosta esimerkillistä huolta pitäneet, omistan ikikiitollisena tämän teoksen. Tavinsalmella, heinäkuun 30. p:nä Tekijä. Alkulehdet on kuvittanut hänen sisarensa, maaninkalainen opettaja ja martta Anna Koskimaa. Näiden lisäksi hän on muistoistaan (lehtileikkeet, toimintaselostukset, kalenterit ja muistikuvat) koonnut paksun Maakunnallista kehitystä Pohjois-Savossa kotitalous-marttasaralta ja -38. Tämän hän on päivännyt Kuopiossa Se pitää sisällään myös hänen luomiaan henkilökuvia joistakin piiriliittomme vastuunkantajista. (Ne löytyvät myös äänitettyinä kaseteilta, jotka ovat vuodelta 1981.)Viimeisellä sivulla on matrikkelitietoja myös hänestä itsestään: Aada Nevalainen, synt. Juuassa Opinnot: suoritettu keskikoulu, Reitkallin puut. ja maatal.koulun opettajakurssi 1923 Toimessa:puut.opett. Peltosalmen kotital.koulussa 1924, tal. ja puut.opett. Helsingin kaupunkilähetyksen laitoksessa (irtolaisnaisia), harjoittelu ja marttapiiriliiton siht.-konsulenttina Lisäopinnot; kasvatusopin laudatur, yhteiskuntatieteissä kandidaattia vastaavat suoritukset Toimessa: apulaisjohtajana kansanopistossa, johtajaopettajana kansakoulussa sekä yleisaineiden opettajana ja johtajana kansalaiskoulussa ( dispanssi) Tietääksemme hänet on haudattu synnyinseudulleen Juukaan. Ada Nevalaiselle on myönnetty Marttaliiton suuri kultainen ansiomerkki v.1938 ja Suomen Leijonan Ritarikunnan I lk:n ritarimerkki v Hänet on kutsuttu piiriliittomme kunniajäseneksi. Jos me kaikki pystyisimme kirjaamaan työhistoriaamme kuin Ada, olisi jälkipolvilla näkemys siitä, miten yhden ihmisen työrupeaman aikana maailma muuttuu, vaikkei sitä itse ehkä huomaakaan. Näin hiljainen tietokin siirtyy. Sama koskee ihmiselämää muutenkin. Vaatimattomatkin muistelmat olisivat kullanarvoisia seuraaville sukupolville. Aada Nevalaisen kirjaamat huomiot, muistelmat ja työsaran merkinnät ovat olleet kulttuuriteko eikä vähiten meille pohjoissavolaisille martoille. Itse henkilönä hän lienee ollut määrätietoinen, tarkka, asiansa osaava ja periaatteistaan kiinni pitävä. Hän tuntui myös pitävän työstään. - Olisi ollut mukava tavata. Olemme intoa täynnä koonneet nämä hajanaiset tiedot Ada Nevalaisen herkullisista muistelmista sekä ylläkin mainitusta Pohjois-Savon Marttapiiriliiton 60-vuotishistoriasta. Kiitokset avusta Anne Matilaiselle, Kirsi Vesterbackalle ja Mirja Paulolle Kuopiossa, toukokuussa 2016 Irmeli Hollmén ja Tuula Hakkarainen Länsi-Puijon Martoista 9

10 Kotitalousnäyttelyn presidentilliset aamiaispäivälliset tarjoiltiin Kuopion kaupungin seurahuoneella 10

11 Adan neuvontamatkat vuonna

12 Marttayhdistykset ja pisteinä Adan pyssäykset vuosina

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta?

Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Miksi kysyttäisiin sosiaalityön asiakkailta? Asiakaslähtöinen kehittäminen Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteiden yhteen sovittamista Viranomaisammattilaisten ja kansalaisasiakkaiden jaettua asiantuntijuutta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin

Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa

Lisätiedot

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI

Lisätiedot

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012 S U O M E K S I Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2012 Ei, vaan kansanedustajat! Taitto ja kuvitukset Hanna Lahti / Huomen

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku

Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa

Lisätiedot

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa

Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN

IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN IDEOITA KOULUN TUTUSTUMISPÄIVÄÄN Suunnittele tulevien oppilaiden tutustumistuokio koulussa niin, että siitä on iloa sekä tuleville oppilaille että opettajalle. Seuraavat vihjeet ja monisteet auttavat tutustumaan

Lisätiedot

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja. 1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin

Lisätiedot

Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää

Niemenkulman vanha koulu. Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman vanha koulu Yhdistysten talot ja tilat ilta 3.5. Vartsala Terhi Ajosenpää Niemenkulman koulu yi Koulun käyttötarkoitus muotoutunut vuosien saatossa tilanteiden mukaan o Rakennettu kansakouluksi

Lisätiedot

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016

Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Olimme 18.5.2016 Salmissa TV-toimittaja Pasi Peiposen ja hänen tulkkinsa kanssa. Päätin opastaa ja näyttää heille19.5.2016 Pöllän rannasta käsin Mantsinsaarta, koska Pasi

Lisätiedot

Elämää siirtokarjalaisella Mureen sisarusten asutustilalla Lapinlahden Alapitkällä 1948 1980

Elämää siirtokarjalaisella Mureen sisarusten asutustilalla Lapinlahden Alapitkällä 1948 1980 Elämää siirtokarjalaisella Mureen sisarusten asutustilalla Lapinlahden Alapitkällä 1948 1980 Kuvat: Suomen Asutusmuseon arkisto Esitys: Hannu Heikkilä Syyskuu 2015 Mureen perhe Salmin Kirkkojoella 1930-luvulla

Lisätiedot

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä.

Teen koko ajan aktiivista mainontaa Googlessa. Tavoite on olla etusivulla, kun haetaan henkisiä tapahtumia, kursseja, yrittäjiä. 1 Palvelut ja Hinnasto 4.3.2016 Palvelut Ilmaisia sivuja ovat Tapahtumakalenteri, Yrityksiä ja Vuokrattavia tiloja. Näillä sivuilla on lomakkeet, joilla saat tapahtuman ja yrityksesi sivuille. Valokeilassa

Lisätiedot

Case 1. Saara. 1A. Näkökulmat: Saara itse ja opiskelijayhteisö

Case 1. Saara. 1A. Näkökulmat: Saara itse ja opiskelijayhteisö Case 1. Saara Saara on aina ollut hyvä koulussa ja yliopistoonkin hän pääsi ensimmäi-sellä yrittämällä opiskelemaan äidinkielen opettajaksi. Neljäs vuosi on lähtenyt käyntiin ja hän on edennyt opinnoissaan

Lisätiedot

Opiskelijabudjetilla Afrikkaan

Opiskelijabudjetilla Afrikkaan Opiskelijabudjetilla Afrikkaan Eli kuinka lakkasin olemasta huolissani enkä nähnyt keltapääkaljukasta Janne Koskinen 24.4.2013 Jotain itsestäni Olen tehnyt Afrikkaan kolme reissua, yhteensä noin 3+ kuukautta

Lisätiedot

Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua.

Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua. Joonas Korpisalo, Fysiikka harjoittelu, kausi 2014-2015 Joonas tuli meille Ilvekseen keskellä kautta 2013 2014 Juha Järvenpään Loukkaannuttua. Hyvä tekniikka oli nähtävissä heti, mutta myös fysiikka puolen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Eeva Rontti LHK13AK26

MATKARAPORTTI Eeva Rontti LHK13AK26 MATKARAPORTTI Eeva Rontti LHK13AK26 Syksy 2013 Opiskelijavaihdossa Tanskassa Valmistautuminen lähtöön Suoritin kuntoutumisen tukemisen työssäoppimisjaksoni Tanskassa Herningissä. Herning on 45 000 asukkaan

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto Aloitus Valitse ensin vahinkotyyppi ja paina Jatka-nappia. Jos avautuu lisäkysymyksiä vakuutukseen liittyen,

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016!

MYÖNTEINEN ELÄMÄNMUUTOS lähtee käyntiin 10.5.2016! Tiedäthän sellaisen ikävän tunteen, kun ei jaksaisi tehdä mitään ja haluaisi vetää vain peiton korville? Uusi, miellyttävä tapa keventää mieltä ja taakkaa ekurssin avulla. Liity pilottiryhmään ja tule

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti

Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa!

Työssäoppimassa Espanjassa! Työssäoppimassa Espanjassa! Pauliina Sääskilahti & Jenna Laitila MA11 Olimme Espanjassa, Fuengirolassa työssäoppimassa viisi viikkoa 9.11-17.12 Ammattiopisto ARTEMAN kautta. Olimme harjoittelussa Cafe

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit

Isännän Ääni- Seuraseminaari. Kokkola 12.2.2016. SJK - juniorit Isännän Ääni- Seuraseminaari Kokkola 12.2.2016 SJK - juniorit Kokemuksia Talentvalmentajan toiminnasta 2014-2015 Päätavoitteet Selkeyttää pelaajien käsitystä siitä, mitä on ja mitä tarkoittaa kokonaisvaltainen

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

KotiSun Oy. Asiakastyytyväisyystutkimus 2016. KotiSun Oy Asiakastyytyväisyystutkimus KotiSun Oy. KotiSun Asiakastyytyväisyystutkimus Oy

KotiSun Oy. Asiakastyytyväisyystutkimus 2016. KotiSun Oy Asiakastyytyväisyystutkimus KotiSun Oy. KotiSun Asiakastyytyväisyystutkimus Oy Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakastyytyväisyystutkimus Asiakassuhteen lujuus - KotiSun vs benchmark-tulokset 90 Asiakassuhteen lujuus 70 50 30 68 63 60 54 5 45 45 42 n=300

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Matka Pietariin 2.-5.6.2014

Matka Pietariin 2.-5.6.2014 Merja Räihä MATKARAPORTTI JEDU/Oulaisten ammattiopisto 6.6.2014 Matka Pietariin 2.-5.6.2014 Matkan tavoitteena oli luoda suhteet Petrovsky Collegeen, Prismaan ja Hotelli Hermitageen. Tavoitteena oli saada

Lisätiedot

4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä?

4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä? 4 Autopaikan ja autotallin käyttö 4.1 Mitä autopaikalle saa pysäköidä? Välillä taloyhtiöissä esiintyy erimielisyyttä siitä, saako autopaikalle pysäköidä esimerkiksi matkailuajoneuvon, pakettiauton tai

Lisätiedot

$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia

$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia " " # $%& '%& (%& ) ) Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia #$$ " Vietimme hauskan pikkujoulun. Sopivasti pieniä kilpailuja Ensimmäiseksi Juha veti tarkkuusammunnan kevyttaustoihin, joihin oli sijoitettu kaikenlaisia

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 10.10.2008 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Termikysymys Mitä open access on suomeksi? Mitä näkökulmaa sananvalinnalla

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Akaan Verkko -hanke kuvina

Akaan Verkko -hanke kuvina Akaan Verkko -hanke kuvina Kiipula Talo, jota haaveilimme yhteiseen käyttöön yhdessä saman katon alla yrittäminen, yhdistysmaailma ja hanke. Talvi 2010. Hämeenlinnalainen Pikku Pena, Pentti Nyholm oli

Lisätiedot

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista. OHJE OPISKELIJALLE MOODLEN KÄYTTÖÖN 1/5 2011/2012 MOODLE KOULUTUKSESSA Työterveyslaitoksella käytetään Moodle -verkko-oppimisalustaa. Potilassiirtojen Ergonomia - koulutus on monimuotokoulutusta, johon

Lisätiedot

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi

Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintaperusteet, kevät 2013: Liiketalouden koulutusohjelma 210 op, Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto, Tradenomi Valintakokeisiin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Lopulliseen opiskelijavalintaan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

Käyttöjärjestelmät: Virtuaalimuisti

Käyttöjärjestelmät: Virtuaalimuisti Käyttöjärjestelmät: Virtuaalimuisti Teemu Saarelainen Tietotekniikka teemu.saarelainen@kyamk.fi Lähteet Stallings, W. Operating Systems Haikala, Järvinen, Käyttöjärjestelmät Eri Web-lähteet Muistinhallinta

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Panu Peitsaro 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Uudenkaupungin edusta. Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000

Uudenkaupungin edusta. Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000 Uudenkaupungin edusta Laatinut Sakari Lindström Kuvat ovat vuosilta 1997-2000 Kuvia sisääntuloväylien varrelta Uuteenkaupunkiin tulee kolme väylää Hylkimyksen väylä on eteläisin, suojaisin ja veneilijöiden

Lisätiedot

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantaina oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla oli jännittävät tunnelmat siitä ketkä ovat tulevia työkavereita ja siitä miten työt lähtee käyntiin. Istuimme pöydän ääreen ja

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 (osa 2)

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 (osa 2) Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 (osa 2) Aamiaishuoneessa lamput olivat erityisasemassa. Noin 8 km päässä etelään oli pieni kaunis kylä Laem Mae Phim, jota Kerosen Gizmo kehui meille paikaksi, jossa tulisi

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/2016 Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/2016 Tekninen lautakunta SISÄLLYSLUETTELO 3/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 24.2.2016 klo 17.00-17.39 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 14 Sataman veneparkki... 23 15 Viranhaltijapäätökset... 24 16

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston

Lisätiedot

Zero waste trikoomallisto

Zero waste trikoomallisto Vaateryhmä projektiraportti Yhteinen ympäristö kurssi Zero waste trikoomallisto Outi Autere, Riikka Buri, Ilona Hackenberg, Ruut Joensuu, Hanne Jurmu, Reeta Katto, Elina Laitinen, Juuli Miettilä, Sini

Lisätiedot

Sisällys. 1 Menomatka... 1 2. Saapuminen Tanskaan... 1 3. Työssäoppiminen... 2

Sisällys. 1 Menomatka... 1 2. Saapuminen Tanskaan... 1 3. Työssäoppiminen... 2 MATKARAPORTTI Työssäoppiminen Tanskassa 14.4.2016-23.5.2016 LHk15ak30 Joentakanen Sirkka Oulaisten ammattiopisto, sosiaali- ja terveysalan yksikkö Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Sisällys 1 Menomatka...

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia

HE 226/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 11 luvun :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että niitä perusteita, joilla soviteltua työttömyysetuutta

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille?

Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta työssä uupuneille ja mielenterveysongelmaisille? Sari Kauranen, psykologi Verve Oulu Kokemuksia ja havaintoja kahdesta näkökulmasta

Lisätiedot

TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan

TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan Janne Jauhiainen Tytti Vartiainen TYÖ JA PERHE Verkkoaivoriihen taustasta vaikutusmahdollisuudet omaan työaikaan 31.3.2015 1 Pääosa osallistujista voi vaikuttaa työaikoihinsa ainakin jonkin verran 31.3.2015

Lisätiedot

Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto

Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 9 päivänä kesäkuuta 1998 Asia T-172/95 Valentino Chesi ym. vastaan Euroopan unionin neuvosto Henkilöstö - Eläke - Korjauskerroin

Lisätiedot

STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä

STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä STM:n asetus (23.9.2014) kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Esko Vanninen palvelualuejohtaja 13.10.2014 Mitä päivystys on? Terveydenhuoltolaki, 50 Kiireellisellä

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 17.3.2016 Kokousaika Torstai 17. maaliskuuta 2016 kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet x Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Kertomus 10/60 www.m1914.org Bible

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi

Joensuun seudun hankintatoimi HANKINTAOIKAISU- JA OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätöksen tekijä JOENSUUN KAUPUNKI Joensuun seudun hankintatoimi Päätöspäivä ja Hankintaoikaisu- ja oikaisuvaatimusoikeus Hankintayksikön päätökseen tai muuhun

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005 1(5) Aika 17.8.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, kohdasta

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> If Login ja vahinkolomake Työtapaturman ilmoittaminen If Login Sisältö Työtapaturmalomake If Loginissa s. 3-5 Vahinkolomakkeen täyttäminen Esimies s. 6-14 Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Sivu 1/6 Yrittäjän työssäoloehdon laskenta Peruspäivärahan saamisen edellytyksenä on työssäoloehdon täyttäminen. Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö on lähinnä edellisen 48 kuukauden aikana työskennellyt

Lisätiedot

monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä.

monissa laskimissa luvun x käänteisluku saadaan näyttöön painamalla x - näppäintä. .. Käänteisunktio.. Käänteisunktio Mikäli unktio : A B on bijektio, niin joukkojen A ja B alkioiden välillä vallitsee kääntäen yksikäsitteinen vastaavuus eli A vastaa täsmälleen yksi y B, joten myös se

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Lisätiedot

Juankosken Ruukki - Tarina alkaa vuodesta 1746. Juankosken ruukkialueen toimitilat

Juankosken Ruukki - Tarina alkaa vuodesta 1746. Juankosken ruukkialueen toimitilat Juankosken ruukkialueen toimitilat Juankoski 20.1.2016 1 Ruukkialueen historiaa Juankosken teollinen historia alkaa vuodesta 1746, jolloin saatiin lupa perustaa rautaruukki Kuopion pitäjään Juckais-joen

Lisätiedot

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa

Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Suunnistaminen peukalokompassilla Peukalokompasseissa on eroa Pyörivä neularasia Kiinteä neularasia, Vain neula pyörii. Eikä mitään ylimääräisiä merkintöjä. Vain tuo musta suuntaviiva levyn reunassa. Pyörivällä

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16

Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.16 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 9.12.2014 klo 17.30 PÖYTÄKIRJA nettiversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava

2.2 Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava . Täydellinen yhtälö. Ratkaisukaava Tulon nollasäännöstä näkee silloin tällöin omituisia sovellutuksia. Jotkut näet ajattelevat, että on olemassa myöskin tulon -sääntö tai tulon "mikä-tahansa"- sääntö.

Lisätiedot

Ikääntyminen ja hyvinvointi Pohjois-Savossa ikäihmiset ovat aktiivisia

Ikääntyminen ja hyvinvointi Pohjois-Savossa ikäihmiset ovat aktiivisia Ikääntyminen ja hyvinvointi Pohjois-Savossa ikäihmiset ovat aktiivisia Ylä-Savon seutuseminaari pidettiin Savonia-ammattikorkeakoululla Iisalmessa 4.6.2013. Tapaamiseen kokoontui Ylä-Savon soten edustajia,

Lisätiedot

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta II- luento Eettisen ajattelu ja käytänteet Etiikan määritelmiä 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta 2. Etiikka ei ole samaa kuin moraali, se on moraalin tutkimusta 3. Etiikka ei ole tutkimusta siitä,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti

Asia T-237/00. Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Asia T-237/00 Patrick Reynolds vastaan Euroopan parlamentti Henkilöstö Tilapäinen siirto muihin tehtäviin yksikön edun mukaisesti Henkilöstösääntöjen 38 artikla Poliittinen ryhmä Siirron ennenaikainen

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008

MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 MIELENTERVEYSTYÖN OMAISSEMINAARI 10.10.2008 KAIJA RAY projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto ry. SANNA LUODEMÄKI projektisuunnittelija, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto

Lisätiedot

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena

Lisätiedot

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427

Suonenjoki. Asukasluku 31.12.2009 7 611 92 626 248 182 5 351 427 Talouden tarkastelu Talouden tarkastelu on tehty Tilastokeskuksen talouden tunnuslukuaikasarjoja (vuodet 1998 2009) hyödyntäen sekä kaupunkien vuoden 2010 tilinpäätöstietojen pohjalta. Tuloslaskelmien

Lisätiedot

Huomaa, että 0 kitkakerroin 1. Aika harvoin kitka on tasan 0. Koska kitkakerroin 1, niin

Huomaa, että 0 kitkakerroin 1. Aika harvoin kitka on tasan 0. Koska kitkakerroin 1, niin Kun alat vetää jotain esinettä pitkin alustaa, huomaat, että tarvitaan tietty nollaa suurempi voima ennen kuin mainittu esine lähtee edes liikkeelle. Yleensä on vielä niin, että liikkeelle lähteminen vaatii

Lisätiedot

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot