VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2006"

Transkriptio

1 LEHDISTÖTIEDOTE 1/ (7) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS Vakuutuslaitosten vakavaraisuus kehittyi suotuisasti vuoden aikana. Vakavaraisuuslukuihin ovat kuitenkin vaikuttaneet heikentävästi vuoden lopulla henkivakuutus- ja vahinkovakuutusalalla tehdyt merkittävät osingonjakopäätökset sekä erään henkivakuutusyhtiön jakamat ylimääräiset asiakashyvitykset vakuutussäästöille. Pitkälti näistä syistä johtuen Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu toimintapääoma laski 5 % miljoonaan euroon ja henkivakuutusyhtiöillä toimintapääoma kasvoi ainoastaan 3 % miljoonaan euroon. Työeläkeyhtiöiden vakavaraisuus vahvistui peräti 17 % miljoonaan euroon. TEL-eläkesäätiöiden toimintapääoma nousi 7 % ja TELeläkekassojen 21 % vuoden alun tilanteeseen verrattuna. Keskeisin tekijä vakuutuslaitosten positiiviseen vakavaraisuuskehitykseen oli osakesijoitusten arvonnousu. Vuoden aikana tapahtuneella markkinakorkojen nousulla oli negatiivinen vaikutus erityisesti joukkovelkakirjalainojen arvoihin, mutta pidemmällä tähtäimellä korkojen nousulla on myös positiivisia vaikutuksia vakuutusyhtiöiden taloudelliseen tilanteeseen, mm. henkivakuutusyhtiöiden antamien tuottolupausten täyttäminen helpottuu. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusteknistä kannattavuutta voidaan edelleen pitää varsin hyvänä. Hyvä vakuutustekninen kannattavuus näkyy osaltaan vakavaraisuuspääomaan sisältyvän tasoitusmäärän kasvuna, mikä osaltaan tukee vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuusasemaa. Vakuutuslaitosten tämänhetkinen vakavaraisuus on viime päivien osakemarkkinoiden laskusta huolimatta arviolta vuodenvaihteen tasolla. Laitoksittain kehitys voi vaihdella huomattavastikin. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuus on hyvä koko alan tasolla. Eräiden vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuudet ovat ainoastaan tyydyttävällä tasolla. Henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuus on melko hyvä koko alan tasolla. Joidenkin henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuudet ovat ainoastaan tyydyttävää tasoa. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuusasemat ovat hyvällä tasolla. Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Etera sisältyy tiedotteen työeläkevakuutusyhtiöitä koskeviin lukuihin ajankohtien , ja osalta. Vakuutusvalvontaviraston tietojen mukaan kaikki vakuutuslaitokset täyttävät lain asettamat toimintapääomavaatimukset. Vakuutusvalvontavirasto julkaisee neljännesvuosittaisen katsauksen vakuutusyhtiöiden vakavaraisuusasemasta ja puolivuosittaisen katsauksen TEL-eläkesäätiöiden ja TEL-eläkekassojen vakavaraisuusasemasta. Lisätietoja antaa tarkastusyksikönpäällikkö Matti Nykänen ( ) ja johtaja Timo Laakso ( ). LIITTEET: Vakavaraisuustilasto, rahoitusmarkkinakatsaus ja tilastolähteet

2 Vakavaraisuustilasto Vahinkovakuutusyhtiöt (1.000 euro) Oma pääoma Pääomalainat Toimintapääoma Vakavaraisuuspääoma Vastuuvelka ilman tasoitusmäärää Yhteenlaskettu 406,4 % 349,7 % 388,7 % 390,3 % 353,9 % Alin 124,1 % 118,1 % 127,5 % 126,0 % 120,6 % Vakavaraisuuspääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 54,5 % 54,9 % 59,1 % 57,4 % 56,2 % Alin 21,6 % 21,4 % 21,9 % 22,4 % 24,0 % Vakavaraisuuspääoma 12 kk. vakuutusmaksutuotoista (vastuunkantokyky) Yhteenlaskettu 131,2 % 130,1 % 136,3 % 139,4 % 132,0 % Alin* 38,3 % 27,3 % 32,2 % 37,1 % 32,4 % *poislukien run-off, jälleenvakuutusyhtiöt Henkivakuutusyhtiöt (1.000 euro) Oma pääoma Pääomalainat Toimintapääoma Vakavaraisuuspääoma Vastuuvelka* Yhteenlaskettu 308,4 % 332,4 % 422,2 % 427,7 % 423,2 % Alin 238,5 % 149,8 % 253,1 % 262,2 % 270,3 % Vakavaraisuuspääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 14,3 % 15,3 % 19,1 % 19,3 % 19,2 % Alin 10,2 % 9,9 % 11,3 % 12,0 % 11,5 % *Vastuuvelka vähennettynä tasoitusmäärällä ja 75 % sijoitussidonnaisesta vastuuvelasta Työeläkevakuutusyhtiöt (1.000 euro) Oma pääoma Toimintapääoma Vastuuvelka Yhteenlaskettu 323,6 % 352,4 % 371,4 % 330,0 % 338,1 % Alin 278,5 % 317,3 % 310,4 % 248,3 % 262,4 % Toimintapääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 19,9 % 23,0 % 29,1 % 28,2 % 31,3 % Alin 15,3 % 18,1 % 24,1 % 22,2 % 24,3 % Toimintapääoma vakavaraisuusrajasta Yhteenlaskettu 215,7 % 234,9 % 247,6 % 220,0 % 225,4 % Alin 185,6 % 211,5 % 206,9 % 165,5 % 174,9 % Työeläkeyhtiöiden osalta vuosien 2005 ja 2006 tiedot sisältävät myös Eteran tiedot

3 3 Eläkekassat (1.000 euro) Toimintapääoma Yhteenlaskettu 996,8 % 914,1 % 840,1 % 728,9 % 878,7 % Alin 827,3 % 698,9 % 602,4 % 447,1 % 694,7 % Toimintapääoma vastuuvelasta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 30,3 % 32,7 % 39,1 % 37,1 % 43,7 % Alin 16,1 % 16,1 % 14,1 % 12,8 % 19,8 % Toimintapääoma vakavaraisuusrajasta Yhteenlaskettu 332,3 % 304,7 % 280,0 % 243,0 % 292,9 % Alin 275,8 % 233,0 % 200,8 % 149,0 % 231,6 % Eläkesäätiöt (1.000 euro) Toimintapääoma Yhteenlaskettu 1102,8 % 991,7 % 981,2 % 923,0 % 971,5 % Alin 623,4 % 671,3 % 622,6 % 464,5 % 538,5 % Toimintapääoma eläkevastuusta (vakavaraisuusaste) Yhteenlaskettu 23,1 % 24,7 % 33,1 % 29,1 % 32,1 % Alin 4,6 % 6,0 % 5,2 % - 4,5 % Toimintapääoma vakavaraisuusrajasta Yhteenlaskettu 367,6 % 330,6 % 327,1 % 307,7 % 323,8 % Alin 207,8 % 223,8 % 207,5 % 154,8 % 179,5 %

4 4 RAHOITUSMARKKINAKATSAUS Kehitys rahoitusmarkkinoilla vuonna 2006 ja viimeisellä neljänneksellä oli jossain määrin epäyhtenäinen. Erityisesti osake- ja kiinteistömarkkinoilla sekä vaihtoehtoisten sijoitusten markkinoilla nähtiin vahvaa nousua, kun taas joukkovelkakirjalainamarkkinat polkivat paikallaan eiinvestointitasoisia lainoja (High Yield) lukuun ottamatta. Osakemarkkinoista parhaiten tuottivat Pohjoismaiset osakkeet sekä vuoden viimeisellä neljänneksellä että koko vuoden osalta. Eurooppalaisten osakkeiden tuotto ylitti selvästi USA:n ja Japanin osakemarkkinoiden tuotot, jotka valuuttakurssikorjaus huomioon ottaen jäivät koko vuoden ajalta Eurosijoittajan näkökulmasta osin jopa lievästi negatiivisiksi. Korkomarkkinoilla keskuspankkipolitiikka nosti rahamarkkinakorkoja alkuvuoden aikana huomattavasti. Vuoden viimeisellä neljänneksellä tilanne kuitenkin tasaantui. Rahamarkkinakorkojen vuosinousu oli noin 120 korkopistettä. Joukkolainamarkkinoilla rahamarkkinakorkojen nousu heijastui erityisesti lyhyisiin jaksoihin ja korkojen nousu pitkissä maturiteeteissa jäi hyvinkin maltilliseksi. Myös pitkien korkojen markkinoilla tilanne tasaantui vuoden viimeisellä neljänneksellä, mutta joukkolainojen kokonaistuotto koko vuoden osalta jäi nollaan. Eurooppalaisilla kiinteistömarkkinoilla nähtiin vahvaa nousua. Noteerattujen kiinteistösijoitusyhtiöiden indeksit vahvistuivat vuoden aikana yli 60 prosenttia. Suuren osan kiinteistösijoitusten arvonnoususta selittää kiinteistösijoittajien käyttämä vieraan pääoman rahoitus, joka vallinneissa suotuisissa olosuhteissa on voimakkaasti lisännyt omalle pääomalle saatua tuottoa, mutta samalla myös sijoituksiin liittyvää riskiä. Vaihtoehtoisten sijoitusten markkinoilla yleinen absoluuttisen tuottotavoitteen Hedge Fund indeksi vahvistui vuoden viimeisellä neljänneksellä 5,2 % ja koko vuoden tuotoksi muodostui 9,2 %. Pääomasijoitusten Private Equity -indeksi antoi viimeisellä neljänneksellä 10,4 %:n kokonaistuoton ja koko vuodelta 16,1 %. Valuuttamarkkinoilla Yhdysvaltain dollari ja Japanin jeni heikkenivät euroon nähden neljästä viiteen prosenttiin vuoden viimeisellä neljänneksellä ja koko vuoden osalta Dollari heikkeni 10,2 % ja Japanin jeni 11,2 %. Ruotsin kruunu sen sijaan vahvistui vuonna 2006 noin 4 %. Muiden lähivaluuttojen osalta ei tapahtunut oleellisia muutoksia.

5 Indeksi VAL *) Muutos Muutos OSAKEMARKKINAT OMX Helsinki Cap EUR 4 312, , ,18 25,2 % 12,4 % 5 494,85 27,4 % 1,8 % Dow Jones Nordic Stock Dow Jones STOXX 600 Price EUR Standard and Poor's 500 NASDAQ Composite USD 424,94 496,53 587,36 38,2 % 18,3 % 579,61 36,4 % (1,3 %) EUR 310,03 341,43 365,26 17,8 % 7,0 % 356,40 15,0 % (2,4 %) USD 1 248, , ,30 13,6 % 6,2 % 1 374,12 10,1 % (3,1 %) USD 2 205, , ,29 9,5 % 6,9 % 2 340,68 6,1 % (3,1 %) Nikkei 225 JPY , , ,83 6,9 % 6,8 % ,25 3,3 % (3,4 %) JOUKKOVELKAKIRJALAINAMARKKINAT Bloomberg/EFFAS Bond Indices Euro Market Tracker 5-7 Yr TR EUR 143,12 143,43 142,76 (0,3 %) (0,5 %) 144,26 0,8 % 1,0 % MSCI Euro Credit Corporate TR NASB-Bloomberg Active High Yield US Corporate Bond Price w/accrued EUR 1 446, , ,11 0,5 % 0,1 % 1 470,13 1,6 % 1,2 % USD 134,06 141,82 147,52 10,0 % 4,0 % 147,39 9,9 % (0,1 %) KIINTEISTÖMARKKINAT *) GPR250 PROPERTY EUR 404,82 557,90 680,22 68,0 % 21,9 % 659,56 62,9 % (3,0 %) SHARE INDEX EUROPE Hedge Fund Research HFRX US Global Hedge Fund Net Asset Value Private Equity Total Return in Euros VAIHTOEHTOISTEN SIJOITUSTEN MARKKINAT *) USD 1 167, , ,78 9,3 % 5,2 % 1 287,97 10,3 % 1,0 % EUR 932,28 979, ,07 16,1 % 10,4 % 1 083,85 16,3 % 0,2 % HVB 3M Rolling Euribor RAHAMARKKINAT EUR 103,93 106,11 107,02 3,0 % 0,9 % 107,75 3,7 % 0,7 % KOROT *) EUR DEPOSIT 1 MO EUR 2,380 % 3,250 % 3,615 % +124 bps +4 bps 3,755 % +138 bps +14 bps EUR DEPOSIT 3 MO EUR 2,485 % 3,390 % 3,705 % +122 bps +3 bps 3,845 % +136 bps +14 bps EUR DEPOSIT 6 MO EUR 2,625 % 3,570 % 3,825 % +120 bps +3 bps 3,925 % +130 bps +10 bps EUR DEPOSIT 12 MO EUR 2,835 % 3,720 % 4,005 % +117 bps +3 bps 3,990 % +116 bps -1 bps FI 5 07/04/07 EUR 2,802 % 3,556 % 3,770 % +97 bps +2 bps 3,796 % +99 bps +3 bps FI 3 07/04/08 EUR 2,884 % 3,553 % 3,857 % +97 bps +3 bps 3,878 % +99 bps +2 bps FI 5 04/25/09 EUR 2,944 % 3,566 % 3,872 % +93 bps +3 bps 3,870 % +93 bps -0 bps FI 2 3/4 09/15/10 EUR 3,043 % 3,593 % 3,883 % +84 bps +3 bps 3,855 % +81 bps -3 bps FI 5 3/4 02/23/11 EUR 3,072 % 3,602 % 3,910 % +84 bps +3 bps 3,865 % +79 bps -5 bps FI 5 3/8 07/04/13 EUR 3,192 % 3,639 % 3,923 % +73 bps +3 bps 3,914 % +72 bps -1 bps FI 4 1/4 07/04/15 EUR 3,237 % 3,655 % 3,934 % +70 bps +3 bps 3,932 % +70 bps -0 bps FI 3 7/8 09/15/17 EUR N//A 3,741 % 3,977 % N/A +2 bps 3,972 % N/A -1 bps VALUUTAT USD EUR 1,1849 1,2674 1,3199 (10,2 %) (4,0 %) 1,3090 (9,5 %) 0,8 % GBP EUR,68770,67692, ,1 % 0,5 %, ,9 % (1,1 %) JPY EUR 139,52 149,78 157,16 (11,2 %) (4,7 %) 151,23 (7,7 %) 3,9 % CHF EUR 1,5562 1,5850 1,6090 (3,3 %) (1,5 %) 1,5979 (2,6 %) 0,7 % SEK EUR 9,4064 9,2940 9,0409 4,0 % 2,8 % 9,3065 1,1 % (2,9 %)

6 6 Tilastolähteet Tilastoissa on huomioitu seuraavat vakuutusyhtiöt: Vahinkovakuutusyhtiöt: - A-Vakuutus Oy - Alma Vakuutus Oy - Försäkringsaktiebolaget Alandia - If Vahinkovakuutusyhtiö Oy - Jälleenvakuutusosakeyhtiö Patria - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Palonvara - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva - Lähivakuutus Keskinäinen Yhtiö - Osuuspankkien Keskinäinen Vakuutusyhtiö - Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö - Redarnas Ömsesidiga Försäkringsbolag - Spruce Vakuutus Oy - Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola - Vakuutusosakeyhtiö Bothnia International - Vakuutusosakeyhtiö Eurooppalainen - Vakuutusosakeyhtiö IngoNord - Vakuutusosakeyhtiö Pankavara - Vakuutusosakeyhtiö ST International - Vakuutusyhtiö Garantia - Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö - Veritas Keskinäinen Vahinkovakuutusyhtiö - Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag Henkivakuutusyhtiöt: - Försäkringsaktiebolaget Liv-Alandia - Henkivakuutusosakeyhtiö Retro - Henkivakuutusosakeyhtiö Skandia - Henkivakuutusosakeyhtiö Veritas - Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi - Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola - Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva - Nordea Henkivakuutus Suomi Oy - OP-Henkivakuutus Oy - Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia - Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo - Yritysten Henkivakuutus Oy Tapiola

7 7 Työeläkevakuutusyhtiöt: - Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas - Försäkringsaktiebolaget Pensions-Alandia - Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera - Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen - Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola - Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma - Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia Eläkesäätiöt: - ABB Eläkesäätiö - Alkon Eläkesäätiö - Atoy Oy:n Eläkesäätiö - Effoa-yhtymän Konttorihenkilökunnan Eläkesäätiö - Eläkesäätiö Polaris Pensionsstiftelse - Esson Eläkesäätiö - Evli-konsernin Yhteiseläkesäätiö - Fujitsu-yhtiöiden Eläkesäätiö - Honeywell Oy:n Henkilökunnan Eläkesäätiö - Hyvinkään Kumi Oy:n Eläkesäätiö - Kemira GrowHow Oyj:n Eläkesäätiö - Kemiran Eläkesäätiö - Kontinon Yhteiseläkesäätiö - Kymin Eläkesäätiö - L-Fashion Group Oy:n Eläkesäätiö - Maataloustuottajain Eläkesäätiö - Neste Oil Eläkesäätiö - Nokian Eläkesäätiö - Oriolan Eläkesäätiö - Orionin Eläkesäätiö - Oy Shell Ab:n Eläkesäätiö - PlusTerveys Eläkesäätiö - Päijät-Hämeen Puhelimen Eläkesäätiö - Rautaruukin Eläkesäätiö - Soneran Eläkesäätiö - Talentum-konsernin yhteiseläkesäätiö - Tamrock Oy:n Eläkesäätiö - Teboilin Eläkesäätiö - VR Eläkesäätiö - WSOY:n Eläkesäätiö - Yleisradion Eläkesäätiö Eläkekassat: - Apteekkien Eläkekassa - Keskon Eläkekassa - Liikennepalvelualojen Eläkekassa Viabek - OP-Eläkekassa - Turkistarhaajien Eläkekassa - Valion Eläkekassa - Yksityismetsätalouden eläkekassa Verso - Yrittäjien Eläkekassa Oma

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004 LEHDISTÖTIEDOTE 1 (7) 7.9.2004 7/2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2004 Vakuutuslaitosten yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui hieman alkuvuonna 2004. Vahinkovakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 4/2007 1 (6) 8.6.2007 VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2007 Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuus kehittyi suotuisasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 2/2008 10.3.2008 1 (7) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2007 Vakuutuslaitosten suhteellisten vakavaraisuuksien kehitys oli epäyhtenäistä eri laitosryhmien

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2005

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2005 LEHDISTÖTIEDOTE 3/2005 9.9.2005 1 (7) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2005 Vakuutuslaitosten yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui selvästi vuoden ensimmäisellä

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 8/2007 13.12.2007 1 (6) VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2007 Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuus kasvoi tammi-syyskuussa. Syyskuun jälkeen yhtiöiden vakavaraisuuden voidaan arvioida heikentyneen

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2007

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2007 LEHDISTÖTIEDOTE 5/2007 Lehdistötiedote 7.9.2007 1 (8) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 30.6.2007 Vakuutuslaitosten vakavaraisuus kasvoi tammi-kesäkuussa. Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2004 TIEDOTE Lehdistötiedote 9.3.2005 1/2005 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2004 Vakuutusyhtiöitä ja -yhdistyksiä koskevat toimintapääomavaatimukset muuttuivat 31.12.2004.

Lisätiedot

2.12.2005 1 (5) Vakuutusvalvontaviraston tietojen mukaan kaikki vakuutuslaitokset täyttävät lain asettamat toimintapääomavaatimukset.

2.12.2005 1 (5) Vakuutusvalvontaviraston tietojen mukaan kaikki vakuutuslaitokset täyttävät lain asettamat toimintapääomavaatimukset. LEHDISTÖTIEDOTE 5/2005 2.12.2005 1 (5) VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2005 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui selvästi tammi-syyskuussa. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu

Lisätiedot

Risto Poikajärvi 1.9.2008 5/2008 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKA- VARAISUUS 30.6.2008

Risto Poikajärvi 1.9.2008 5/2008 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKA- VARAISUUS 30.6.2008 LEHDISTÖTIEDOTE 1 (6) Risto Poikajärvi 1.9.2008 5/2008 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKA- VARAISUUS 30.6.2008 Vakuutuslaitosten vakavaraisuuden lasku jatkui kuluvan vuoden toisella

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004 LEHDISTÖTIEDOTE 11/04 1 (5) 3.12.2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 30.9.2004 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui kuluvan vuoden tammi- syyskuussa. Vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS

VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS LEHDISTÖTIEDOTE 2/2005 6.6.2005 1 (5) VAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUS 31.3.2005 Vakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu vakavaraisuus kehittyi suotuisasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Vahinkovakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS VAHVISTUI MERKITTÄVÄSTI VUONNA 2005

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS VAHVISTUI MERKITTÄVÄSTI VUONNA 2005 LEHDISTÖTIEDOTE 3/2006 8.3.2006 1 (6) VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS VAHVISTUI MERKITTÄVÄSTI VUONNA 2005 Vakuutuslaitosten yhteenlaskettu vakavaraisuus vahvistui merkittävästi

Lisätiedot

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS , ALUSTAVAT TIEDOT

VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS , ALUSTAVAT TIEDOT LEHDISTÖTIEDOTE 1(10) 9.3.2004 VAKUUTUSYHTIÖIDEN, ELÄKESÄÄTIÖIDEN JA ELÄKEKASSOJEN VAKAVARAISUUS 31.12.2003, ALUSTAVAT TIEDOT Vakuutusvalvontavirasto julkaisee neljännesvuosittaisen katsauksen vakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013. Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q3 / 2013 Lehdistötilaisuus 23.10.2013 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TAMMI- SYYSKUU 2013 Sijoitustuotto 6,5 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 2 Ilmarisen sijoitustoiminnan kehitys tammi- syyskuussa 2014

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2014 Lehdistötilaisuus 25.4.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2014 Tammi-maaliskuun sijoitustuotto 1,3 % Osakesijoitusten tuotto

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 52,3 % 50 % Korkosijoitukset 47,7 %

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 1/2019 2/2019 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,1 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta alkuvuonna vahvassa kasvussa Eläkekäsittelyn ruuhkat purettu, päätöksiä selvästi enemmän kuin vuosi sitten Eläkeuudistus sujuvasti

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014

ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - kesäkuu

JAM kuukausikatsaus - kesäkuu Pvm: 30.06.2018 JAM kuukausikatsaus - kesäkuu Kesäkuu alkoi osakemarkkinoilla positiivisessa vireessä, mutta niiden suunta kääntyi kuukauden keskivaiheilla ja indeksit päättivät kuukauden lähelle toukokuun

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015

Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Varman tilinpäätös 2014 12.2.2015 Vahva vuosi, hyviä tuloksia 7,1 % Sijoitusten tuotto 40,0 mrd. Sijoitusten markkina-arvo 10,3 mrd., 34,0 % Vakavaraisuus 862 000 Suomalaisen eläketurva 4,3 mrd. Vakuutusmaksutulo

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - joulukuu

JAM kuukausikatsaus - joulukuu Pvm: 31.12.2017 JAM kuukausikatsaus - joulukuu Joulukuu oli markkinoilla muutamaa viime vuotta rauhallisempi, eikä yhtä päivänsisäistä eur/usd -kurssipiikkiä lukuunottamatta merkittävissä indekseissä tai

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015. 13.8.2015 Osavuosiraportti 1.1.-30.6.2015 Varman osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Hyvä tulos epävakailla sijoitusmarkkinoilla 4,3 Sijoitusten tuotto, % 41,9 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 11,0 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000 Suomalaisen työeläketurva

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO MALTTI OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 26,7 % 25 % Korkosijoitukset 73,3

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015. 27.10.2015 Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015

Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015. 27.10.2015 Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 Varman osavuosiraportti 1.1. 30.9.2015 1 Vaikea kvartaali vaimensi tulosta riskipuskuri edelleen vahva 1,1 Sijoitusten tuotto, % 40,4 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 9,5 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 860 000

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas

TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2016 21.10.2016 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Asiakashankinta sujunut alkuvuonna suunnitellusti, toimintakulut pysyneet kurissa Eläkepäätöksiä 13% enemmän kuin vuosi sitten Uusi eläkekäsittelyjärjestelmä

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,1 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 8/2010 2/2011 8/2011 2/2012 8/2012 2/2013 8/2013 2/2014 8/2014 2/2015 8/2015 2/2016 8/2016 2/2017 8/2017 2/2018 8/2018 2/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 49,3 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 1/2018 7/2018 1/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 24,5 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO KASVU MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 ALLOKAATIO KASVU MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,3 % 75 % Korkosijoitukset 19,7

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017

ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 ILMARINEN TAMMI-SYYSKUU 2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Tammi-syyskuun sijoitustuotto oli 5,5 %. Asiakashankinta sujui kolmannella neljänneksellä erinomaisesti. Maksutulolla mitattuna nettoasiakashankinta

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA Salkkukatsaus 11/2017 12/2017 1/2018 2/2018 3/2018 4/2018 5/2018 6/2018 7/2018 8/2018 9/2018 10/2018 11/2018 12/2018 ALLOKAATIO TASAPAINO MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 51,4 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014. Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARINEN TAMMI-KESÄKUU 2014 Lehdistötilaisuus 12.8.2014 / Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 1. VUOSIPUOLISKO VASTASI ODOTUKSIA Tammi kesäkuu 2014 Sijoitustuotto 3,4 % Osakesijoitusten tuotto 5,5 % Korkosijoitusten

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015

ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015 Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 1 SIJOITUSTUOTTO ERINOMAINEN Tammi maaliskuu 2015 Sijoitustuotto 7,1 % Osakesijoitusten tuotto 14,9 % Korkosijoitusten tuotto 1,2 % Kiinteistösijoitusten

Lisätiedot

jälkeen Return on Knowledge Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy

jälkeen Return on Knowledge Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy Rahastojen tuottonäkymät finanssikriisin jälkeen Arvopaperin Rahapäivä, 16. syyskuuta 2009 Finlandia-talo Aku Leijala Sampo Rahastoyhtiö Oy Return on Knowledge Houkuttelevat vaihtoehdot eri markkinatilanteisiin.

Lisätiedot

Osavuosiraportti

Osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 31.3.2016 26.4.2016 Vahva vakavaraisuus suojasi markkinoiden heilunnalta 9,1 mrd. Vakavaraisuuspääoma, 41,1 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, -1,4 % Sijoitusten tuotto 860 000 Suomalaisen

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2008

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2008 Vakuutusyhtiöt Suomessa 28 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2009

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2009 Vakuutusyhtiöt Suomessa 29 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007 Vakuutusyhtiöt Suomessa 2007 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / Lehdistötilaisuus Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q1 / 2012 Lehdistötilaisuus 26.4.2012 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA Tammi-maaliskuun sijoitustuotto nousi 5,1 prosenttiin erityisesti osakesijoitusten

Lisätiedot

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 55,8 % 50 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI 2017

ILMARISEN VUOSI 2017 ILMARISEN VUOSI 2017 ILMARISEN VUOSI 2017 Valmistauduimme yhdistymiseen Eteran kanssa 1.1.2018 Eläkeuudistus sujuvasti käyntiin Asiakashankinta sujui erinomaisesti, työkykyjohtamisen palvelut kiinnostavat

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU MALTILLINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA Salkkukatsaus 9/2008 3/2009 9/2009 3/2010 9/2010 3/2011 9/2011 3/2012 9/2012 3/2013 9/2013 3/2014 9/2014 3/2015 9/2015 3/2016 9/2016 3/2017 9/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU SUOMI-PAINOTUKSELLA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - syyskuu

JAM kuukausikatsaus - syyskuu Pvm: 30.09.2018 JAM kuukausikatsaus - syyskuu Osakemarkkinoilla vedettiin henkeä syyskuussa ja suurimmat suhteelliset liikkeet nähtiinkin osakkeiden sijaan ns. riskittömillä korko markkinoilla, joilla

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 75,4 % 75 %

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 7/2010 1/2011 7/2011 1/2012 7/2012 1/2013 7/2013 1/2014 7/2014 1/2015 7/2015 1/2016 7/2016 1/2017 7/2017 RAHASTO MALTILLINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,2 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Varman tilinpäätös 2016

Varman tilinpäätös 2016 Varman tilinpäätös 2016 15.2.2017 Tasapainoinen ja vahva vuosi 2016 Vakavaraisuuspääoma, 10,2 mrd. Sijoitusten markkina-arvo, 42,9 mrd. Sijoitusten tuotto 4,7 % Suomalaisen työeläketurva 870 000 Maksutulo,

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,2 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 ALLOKAATIOPALVELU TASAPAINOINEN ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,5 % 50 %

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus

ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA Salkkukatsaus 10/2014 1/2015 4/2015 7/2015 10/2015 1/2016 4/2016 7/2016 10/2016 1/2017 4/2017 7/2017 10/2017 1/2018 ALLOKAATIO MALTTI MAAILMA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 29,4 % 25 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus

RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA Salkkukatsaus 12/2014 3/2015 6/2015 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 RAHASTO KASVU ILMAN SUOMI-PAINOTUSTA OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 79,6 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus

INSTITUUTIO RAHASTO MALTILLINEN Salkkukatsaus 9/2015 12/2015 3/2016 6/2016 9/2016 12/2016 3/2017 6/2017 9/2017 12/2017 3/2018 6/2018 9/2018 12/2018 3/2019 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 30,5 % 25 % Korkosijoitukset 69,5 % Joukkolainat

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI

OSAVUOSIRAPORTTI OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. SUOTUISA ENSIMMÄINEN NELJÄNNES Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2018 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. EPÄVARMUUS SIJOITUSMARKKINOILLA KASVOI ALKUVUONNA

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2010

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2010 Vakuutusyhtiöt Suomessa 2010 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat

Lisätiedot

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.

TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ, JA SE ON LUETTAVA VÄLITTÖMÄSTI. Jos sijoittaja on epävarma tarvittavista toimenpiteistä, häntä kehotetaan ottamaan välittömästi yhteyttä pörssivälittäjään, pankkiin, asianajajaan,

Lisätiedot

JAM kuukausikatsaus - maaliskuu

JAM kuukausikatsaus - maaliskuu Pvm: 31.03.2018 JAM kuukausikatsaus - maaliskuu Osakemarkkinoiden heilunta jatkui myös maaliskuussa ja varsinkin USA:n teknologiasektori oli kovassa paineessa mm. Teslan, Facebookin ja Amazonin ympärillä

Lisätiedot

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria

Allokaatiomuutos 16.6.2014. Alexandria Allokaatiomuutos 16.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 12.6.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 23,02 Suomi 6,08 SEB Finlandia SEB 4,62 SEB Finland Small Cap SEB 1,46 Eurooppa

Lisätiedot

Osavuosiraportti

Osavuosiraportti Osavuosiraportti 1.1. 30.9.2016 Varman sijoitustulos nousi vahvasti positiiviseksi 1 Varman sijoitustulos nousi vahvasti positiiviseksi Hyvä tulos keskeisillä mittareilla Vakavaraisuuspääoma, Sijoitusten

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto

Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti Konsernipankki Konsernihallinto Tampereen sijoitustoiminnan vuosiraportti 2016 Konsernipankki Konsernihallinto SISÄLLYS Sijoitusmarkkinat Kaupungin sijoitusomaisuus Rahamarkkinasijoitukset Korkosijoitukset Osakesijoitukset Muut sijoitukset

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2017 28.7.2017 AJANKOHTAISTA ILMARISESSA Alkuvuoden sijoitustuotto oli 3,8 % Asiakashankinta hyvässä vedossa Wauhdittamosta uusia ideoita asiakkaiden palveluihin Osittainen varhennettu

Lisätiedot

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2011

Vakuutusyhtiöt Suomessa 2011 FK Finanssialan Keskusliitto FC Finansbranschens Centralförbund Kimmo Koivisto SISÄLLYS Lyhyesti... 1 Vakuutusmarkkinoiden yleinen kehitys... 2 Yhtiöiden määrät ja tapahtumat vuoden aikana... 3 Vakuutusmaksutulo

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 PÄHKINÄNKUORESSA Tammi maaliskuu 2018 Integraatio etenee suunnitellusti, uusi organisaatio aloitti 1.3. Sijoitustuotto epävakaassa markkinassa -0,1 % Vakavaraisuus

Lisätiedot

Allokaatiomuutos Alexandria

Allokaatiomuutos Alexandria Allokaatiomuutos 3.6.2014 Alexandria Alexandria Cautious Manager Fund Alexandria Cautious 28.5.2014 OSAKKEET Salkunhoitaja 24,12 Suomi 5,87 SEB Finlandia SEB 4,39 SEB Finland Small Cap SEB 1,48 Eurooppa

Lisätiedot

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu

Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito. Kuukausiraportti - kesäkuu 30.06.2018 Erikoissijoitusrahasto Investium Osakevarainhoito Kuukausiraportti - kesäkuu 2018 Tämä raportti on tarkoitettu vain sijoitustoiminnan seuraamiseen ja vastaanottajan yksityiseen käyttöön. Tiedot

Lisätiedot