Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Väestönsuoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Väestönsuoja"

Transkriptio

1 Väestönsuoja

2 Väestönsuoja Normaalioloissa varasto harrastetila yms. Käyttökuntoon laitto tarvittaessa 24 tunnissa suunnitelma suojan kuntoon saattamisesta suojan huolto vuosittain Siirtyminen suojaan suojaudutaan viranomaisten niin määrätessä

3 Väestönsuoja suojaa Radioaktiiviselta säteilyltä Myrkyllisiltä aineilta Rakennussortumilta Asevaikutuksilta Vain kunnossa oleva ja oikein käytettynä väestönsuoja suojaa tältä kaikelta!

4 Väestönsuojan varusteita Kuvat: HELPE

5 Väestönsuojan varusteita Kuvat: HELPE

6 Väestönsuojan varusteita Kuvat: HELPE

7 Väestönsuojat Suomessa Väestönsuojia rakennetaan koko maassa väestön suojaamiseksi poikkeusoloissa ja erityisissä suuronnettomuustilanteissa Suojapaikkoja on kokonaisuudessaan n. 4 miljoonalle ihmiselle Vuosittain suojapaikkojen määrä lisääntyy uudisrakentamisen myötä n suojapaikalla Kerrostalojen ja työpaikkojen suojissa on n. 3 miljoonaa suojapaikkaa Kiinteistökohtaisia väestönsuojia niin asuintaloissa kuin julkisissa ja yksityisissä rakennuksissa Työpaikkojen yhteydessä suojista on n. 40% Asuintalojen yhteydessä suojista on n. 60%

8 Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus perustuu Pelastuslaki (468/2003) - velvoitteet Valtioneuvoston asetus pelastuslaista (787/2003) tarkennukset Rakentamisvelvollisuus koskee Uudisrakentamista Rakennuksiin tehtäviä muutos- ja korjaustöitä

9 Materiaalit Kuvat: Temet Oy

10 Turvallisuuspäällikkö Suojeluorganisaatio Väestösuojanhoitaja Ensiapuvastaava Järjestysmies Vuorovastaavat

11 Tilapäiset väestönsuojat Väestönsuojia ei usein ole maaseudulla haja-asutusalueilla pientaloalueilla vanhoissa rakennuksissa Kiinteistön omistajan on tehtävä suunnitelma tilapäisen suojatilan kunnostamiseksi Tarvittavat kunnostustoimet ovat riippuvaisia uhkaavan vaaran luonteesta Tilapäinen suojatila voi olla esim. vahvistettu ja tiivistetty kellaritila tai maakellari kivinavetta maakuoppa

12 Väestönsuojaan suojautuminen

13 Valmistautuminen Vain viranomaisen kehotuksesta Noudata viranomaisten ohjeita Talon turvallisuushenkilöstö ohjaa Pakkaa mukaan otettavat elintarvikkeet Kotiin jäävien elintarvikkeiden ja veden suojaaminen Asunnon tiivistäminen Toimenpiteet samat kuin sisälle suojauduttaessa Kotieläimistä huolehtiminen Jätä koti turvalliseksi Sähkölaitteiden poiskytkeminen Ulko-ovi takalukkoon Kuva: Annika Mannström

14 Väestönsuojaan mukaan Esimerkiksi: elintarvikkeita vettä ja juomia ruokailuvälineet veitsi, tölkinavaaja, muovipusseja henkilökohtaiset lääkkeet haavanhoitovälineet peseytymisvälineet, hygieniavälineet vuodevaatteet, makuupussi, retkipatja taskulamppu ja varaparistot korvatulpat joditabletit ajanvietteet kotieläimet jäävät asuntoihin Kuva: Annika Mannström

15 Juomavesi suojautumistilanteessa

16 Viestintävälineet Paristokäyttöinen radio ehdottoman tärkeä Sen antenniin liitettävyys oleellista Väestönsuojan puhelin Tarkoitettu ensisijaisesti yhteyspuhelimeksi alalohkoon Kytkentätapa voi vaihdella Puhelinnumero on ilmoitettava pelastussuunnitelman ilmoitusosassa Matkapuhelimet eivät ole luotettavia poikkeusoloissa!

17 Vaatetus Suojauduttaessa yleensä puuvillakerrasto ja verryttelyasu sisähallitossut ja sukat Makuualusta ja ohut makuupussi Korvatulpat Anorakkityyppinen hupullinen pusero tai puuvillainen huppari Ellei lämpötilan kohoaminen ole oletettavissa, asusteet voivat olla lämpimämpiä

18 Selviytymistä väestönsuojassa edesauttavat 1/2 hyvä informaatio tiedotteiden kuuntelumahdollisuus kaikilla tiedonkulun varmistus tiedotus hätätilanteista totuudenmukaisuus tilanteen salliessa mahdollisuus käydä täydentämässä varastoja ja hoitamassa kotieläimiä Kuvat: Annika Mannström

19 Selviytymistä väestönsuojassa edesauttavat 2/2 henkilökohtaisen hygienian hoitomahdollisuus siivous kerran päivässä sairastuneille rauhallinen nurkkaus järjestyshäiriöiden selvitys puhumalla sääntöjen ja ohjeiden noudattamista valvottava ja puututtava heti poikkeaviin tilanteisiin koulutus tehtävän hoitoon sopiva ajanviete päiväohjelma ja -rutiinit Kuvat: Annika Mannström

20 Suojautumisen jälkeen Suojassa olleiden opastaminen Viranomaiset (radio/televisio) Talon turvallisuuspäällikkö ja/tai väestönsuojan hoitaja Radioaktiivisen pölyn siivoaminen Ilmanvaihtokanava ja suodattimet Kodin pinnat Elintarvikkeet Itsesi Myös piha-alueet! Muistettava siivousjärjestys itse peseydytään viimeisenä! Väestönsuojan purkaminen, siivoaminen ja kunnostus Kuva: Annika Mannström

21 Talosuoja käyttökuntoon SUOJA 2007 DVD

Kotivara. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kuva: Annika Mannström

Kotivara. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kuva: Annika Mannström Kotivara Mitä kotivara on? Osa omatoimista varautumista. Osa normaalia ruokataloutta Tavoitteena hengissä pysyminen Koostuu tavanomaisista elintarvikkeista ja vedestä Sisältö vaihtelee ruokatottumusten

Lisätiedot

Asunto Oy Siltakyläntie 2

Asunto Oy Siltakyläntie 2 TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA Kiinteistön nimi Asunto Oy Siltakyläntie 2 1. Johdanto Suunnitelman tekemisestä on säädetty pelastuslaissa (468/2003) ja valtioneuvoston asetuksessa pelastustoimesta

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

OHJE TALON / PIENYRITYKSEN TAI LAITOKSEN PELASTUSSUUNNITELMALOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

OHJE TALON / PIENYRITYKSEN TAI LAITOKSEN PELASTUSSUUNNITELMALOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ 1 OHJE TALON / PIENYRITYKSEN TAI LAITOKSEN PELASTUSSUUNNITELMALOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ SUUNNITELMAN TEKEE KO. KOHTEEN SUOJELUJOHTAJA, JOKA MYÖS SÄI- LYTTÄÄ JA PÄIVITTÄÄ SUUNNITELMAN SEKÄ ESITTELEE SEN TALON

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Alavus Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Alavuden Vuokra-asunnot Oy, kiinteistöt eritelty luetteloon Laatimispäivämäärä: 6.7.2011/10.10.2011/3.11.2014/24.11.2015

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJAN RAKENTAMIS- VELVOLLISUUS

VÄESTÖNSUOJAN RAKENTAMIS- VELVOLLISUUS VÄESTÖNSUOJAN RAKENTAMIS- VELVOLLISUUS OHJE Marraskuu 2014 Korvaa ohjeen Joulukuu 2012 1.0 VÄESTÖNSUOJAN RAKENTAMISVELVOLLISUUS UUDISRAKENNUKSISSA pelastuslaki 71 Velvollisuus rakentaa väestönsuoja koskee

Lisätiedot

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla?

As. Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma LIITE 2. 2. Tarkista potilaan tila Tarkista onko potilas heräteltävissä puhuttelemalla tai ravistamalla? 8. Esimerkkejä ja ohjemalleja TOIMINTA SAIRAUSKOHTAUKSESSA 1. Selvitä mitä on tapahtunut Onko potilas kaatunut, pyörtynyt, kouristellut? Onko silminnäkijöitä? Jaa seuraavat tehtävät, jos auttajia on enemmän.

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJAN RAKENTAMISVELVOLLISUUS

VÄESTÖNSUOJAN RAKENTAMISVELVOLLISUUS OHJE VÄESTÖNSUOJAN RAKENTAMISVELVOLLISUUS Ohjeessa kerrotaan väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta erilaisissa rakennuskohteissa. UUDISRAKENNUKSET Väestönsuojan rakentamisvelvollisuus uudisrakennuksissa

Lisätiedot

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien

Lisätiedot

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK

PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26. Teuvo Reinikainen SPEK PELASTUSALAN NEUVOTTELUPÄIVÄT SN 26 Teuvo Reinikainen SPEK SUOJELUSUUNNITELMA Velvoite väestönsuojelulaista ja -asetuksesta v. 1958/1959 (muutokset v. 1990) Ohje teollisuuslaitosten ja liikeyritysten poikkeusolojen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu

PELASTUSSUUNNITELMA. Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma. Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu Asunto Oy Malliyhtiön pelastussuunnitelma Asunto-osakeyhtiö Malliyhtiö Mallitie 26, 90999 Oulu PELASTUSSUUNNITELMA Isännöitsijätoimisto Puhelin: 040-5549123 Kauppurienkatu Fax: 08-90100 Oulu Asunto-osakeyhtiö

Lisätiedot

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö

Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Uusi pelastuslaki ja virastojen välinen yhteistyö Jukka Koivuranta Helsingin pelastuslaitos Palotarkastaja/Sosiaali- ja terveysviraston yhteyshenkilö Lyhyesti Pelastuslaki 379/2011 Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT TS AGILITYURHEILUKESKUS OY PELASTUSSUUNNITELMA 1 Johdanto: PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden

Lisätiedot

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Versio Päiväys Muutos 0.1 2.3.2010 Luonnos 1.0 21.4.2010 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 1.01 7.3.2011 Päivitetty yhteystietoja

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Pelastussuunnitelma 4.11.2004

Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Pelastussuunnitelma 4.11.2004 Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Pelastussuunnitelma 4.11.2004 Asunto-osakeyhtiö Sveitsin Aleksis Vaiveronkatu 32, Hyvinkää PELASTUSSUUNNITELMA Isännöinti Karimak Oy Puhelin: 020 743 389 0 Kauppalankatu

Lisätiedot

Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset. Valmiusmestari Vesa Lehtinen LAHTI

Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset. Valmiusmestari Vesa Lehtinen LAHTI Kuntien valmiussuunnittelu ja alueen oppilaitokset Valmiusmestari Vesa Lehtinen 04.12.2017 LAHTI MITÄ VARAUTUMINEN ON?? Mikä meitä uhkaa? Varautuminen Toiminta, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman

Lisätiedot

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS. Väestönsuojan käyttöönotto- ja purkusuunnitelma. Kohteen nimi xx.xx.20xx

OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLIIKELAITOS. Väestönsuojan käyttöönotto- ja purkusuunnitelma. Kohteen nimi xx.xx.20xx Väestönsuojan käyttöönotto- ja purkusuunnitelma Kohteen nimi xx.xx.20xx 1 Sisällys 1. Yleistä väestönsuojista... 3 2. Väestönsuojan tiedot... 4 3. Toimenpiteet käyttökuntoon saattamiseksi... 5 3.1 Purkaminen...

Lisätiedot

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS As Oy Lahden Mattssonin Kulma PELASTUSSUUNNITELMA 1(5) AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS Turvallisuusjärjestelyjen organisointi 1. Johdanto 2. Henkilöstö 3. Tietoja kiinteistöstä

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:

Lisätiedot

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos

10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa. Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos 10 vuotta varautumista ja väestönsuojelua alueellisessa pelastustoimessa Seppo Lokka Etelä-Savon pelastuslaitos Kuntien valmiussuunnittelun ja toiminnan tukeminen Etelä-Savon valmius ja turvallisuustyöryhmä

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Syöksynsuun leirikeskus Syöksynsuu 27, 13500, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä: 24.06.2014 2 (10) Syöksynsuun

Lisätiedot

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS As Oy Lahden Mattssonin Kulma PELASTUSSUUNNITELMA 1(5) AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS Turvallisuusjärjestelyjen organisointi 1. Johdanto 2. Henkilöstö 3. Tietoja kiinteistöstä

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus pelastustoimen suunnitelmista Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään pelastuslain (379/2011) 47 :n 5 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa ( / ): 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Miten aluehallintovirastot (AVI) valvovat kiinteistönvälittäjiä energiatodistusten osalta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Jouko Rikkilä (ESAVI)

Miten aluehallintovirastot (AVI) valvovat kiinteistönvälittäjiä energiatodistusten osalta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Jouko Rikkilä (ESAVI) Miten aluehallintovirastot (AVI) valvovat kiinteistönvälittäjiä energiatodistusten osalta 1 Yleistä AVI:n kiinteistönvälitysvalvonnasta Laki kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä

Lisätiedot

SÄTEILYTURVAKESKUS. Säteily kuuluu ympäristöön

SÄTEILYTURVAKESKUS. Säteily kuuluu ympäristöön Säteily kuuluu ympäristöön Mitä säteily on? Säteilyä on kahdenlaista Ionisoivaa ja ionisoimatonta. Säteily voi toisaalta olla joko sähkömagneettista aaltoliikettä tai hiukkassäteilyä. Kuva: STUK Säteily

Lisätiedot

Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun, ennalta

Lisätiedot

Asumisyksikkö Muistokatu

Asumisyksikkö Muistokatu Asumisyksikkö Muistokatu Käyttäjien turvallisuusohjeet 1. Yleistä 2. Kohteen perustiedot 3. Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio 4. Turvaopasteet 5. Poistumisjärjestelyt 6. Kokoontumispaikka 7.

Lisätiedot

PI/SDC Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio

PI/SDC Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio OHJE 18/17/HAKE 1 (28) VÄESTÖNSUOJAOHJE PELASTUSLAITOKSEN ASIAKKAILLE Tämä ohje astuu voimaan 29.5.2017. Yhdessä ohjeen 17/17/HAKE VÄESTÖNSUOJAOHJE PELASTUSLAITOKSEN SISÄISEEN KÄYTTÖÖN kanssa tämä ohje

Lisätiedot

Kuggomin päiväkoti Talluddsvägen 13, 07945 Kuggom

Kuggomin päiväkoti Talluddsvägen 13, 07945 Kuggom 1510021096 7.10.2015 Loviisan kaupunki Kuggomin päiväkoti Talluddsvägen 13, 07945 Kuggom Ramboll Finland Oy Niemenkatu 73, 15140 Lahti Puh. +358 20 755 611 Sisällys LAADUNVARMISTUS 3 ESIPUHE 4 1. RAKENNUSTEKNIIKKA

Lisätiedot

PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS. Palotarkastaja Raila Viljamaa. 24.4.2013 Pornainen

PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS. Palotarkastaja Raila Viljamaa. 24.4.2013 Pornainen PERINNERAKENTAMISEN PALOTURVALLISUUS Palotarkastaja Raila Viljamaa 24.4.2013 Pornainen 1 KORJAUSRAKENTAMINEN Vanhan rakennuskannan moninaisuus ja eriaikaisten rakentamissäännösten vallitessa on aina tehnyt

Lisätiedot

Palonehkäisyn uudet tuulet

Palonehkäisyn uudet tuulet pelastuslain (ja rakentamismääräysten) muutokset esitys FinnSec-messuilla 13.10.2011 Rakentamisen ja paloturvallisuuden perussäädökset uusiutuivat tänä vuonna Rakentamismääräyskokoelman osa E1 - Rakennusten

Lisätiedot

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne

Lisätiedot

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa

Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa Moniammatillisen sisäilmaryhmän toiminta Tampereen kaupungissa 29.10.2014 Hyvä sisäilma ei aiheuta terveyshaittaa ja käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä. Juhani Pirinen, Sisäilmaseminaari 2012 SISÄILMAA

Lisätiedot

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry

Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry Kotitalousvähennys ja päivähoitopalvelut Palveleva Helsinki -hanke 31.3.2010 Satu Grekin Veroasiantuntija Suomen Yrittäjät ry 8.4.2010 1 Kotitalousvähennys pähkinänkuoressa 1. Kotona 2. Tavanomainen hoito-

Lisätiedot

Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa. Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin

Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa. Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa Herttoniemenranta 28.4.2015 Leo Kuismin Sisältö 1. Väestönsuojelu Herttoniemenrannassa 2. Herttoniemenrannan kallioväestönsuoja 3. Kallioväestönsuoja poikkeusoloissa

Lisätiedot

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Viranomaistoiminta normaali- ja poikkeusoloissa Miksi julkinen hallinto varautuu? Valmiussuunnittelu (valmiussuunnitelma) Yleinen varautumisvelvoite perustuu valmiuslakiin, jonka mukaan valtion viranomaisten

Lisätiedot

Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt

Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt Koulun työturvallisuuden viranomaisvalvonnan käytännöt Tarkastaja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 19.11.2010 1 STM:n Strategiset tavoitteet - Toiminta suuntautuu terveyden

Lisätiedot

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä?

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä? Päivähoitolain 28 :n mukainen ilmoitus yksityisestä lasten perhepäivähoidosta, on tehtävä kahden viikon kuluessa hoidon alkamisesta, oman alueen. Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin:

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma ja riskianalyysi seikkailu-, elämys- ja leiritoimintaan 1(9)

Turvallisuussuunnitelma ja riskianalyysi seikkailu-, elämys- ja leiritoimintaan 1(9) seikkailu-, elämys- ja leiritoimintaan 1(9) TURVALLISUUSSUUNNITELMA (leiri, retki, tms. ulkotoiminta) Tapahtuma/ toiminta: Paikka (osoite täydellisenä): Rantakylän koulun 4b yön yli leirikoulu Sattilassa

Lisätiedot

Seniorien palvelutalo Untuva

Seniorien palvelutalo Untuva Huoneistokortit 1h + avok + alk 39,5 m 2 Asunto 1 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 2 ja 5 2 5 1h + avok + alk 40,5 m 2 Asunnot 3 ja 4 3 4 2h + avok + s 55,5 m 2 Asunto 6 2h + avok + s 60,5 m 2 Asunto 7

Lisätiedot

Ohjeet ja suositukset

Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset keskusvastapuolten kollegioiden jäsenten välisistä kirjallisista sopimuksista ESMA CS 60747 103 rue de Grenelle 75345 Paris Cedex 07 France Puh. +33 (0) 1 58

Lisätiedot

Aluehallintoviraston (AVI) terveiset

Aluehallintoviraston (AVI) terveiset Aluehallintoviraston (AVI) terveiset Ylitarkastaja Ilkka Heikkilä Elinkeinovalvonta Etelä-Suomen aluehallintovirasto +358 2950 16081 ilkka.heikkila@avi.fi 1 Miten aluehallintovirastot valvovat kiinteistönvälittäjiä

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kauhajoen Teknologiakeskus PELASTUSSUUNNITELMA NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

Kiinteistö Oy Kauhajoen Teknologiakeskus PELASTUSSUUNNITELMA NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Kiinteistö Oy Kauhajoen Teknologiakeskus PELASTUSSUUNNITELMA NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN Kiinteistö oy KAUHAJOEN PELASTUSSUUNNITELMA sivu 2 Suunnitteluvelvoite

Lisätiedot

2017 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely

2017 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely 8/31/17 17 Kiinteistö Oy Jämsänmäki - Asukastyytyväisyyskysely Taustatiedot 1/4 Ikäluokkanne: Sukupuolenne: 57 43 18 7 18-29 - 39-49 - 59-69 tai yli Nainen Mies Kaikki vastaajat (N=176) Kaikki vastaajat

Lisätiedot

ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA

ASUINKIINTEISTÖN OMAVALVONTA Omavalvonnan lakitausta Omavalvonta on pelastuslain 379/2011 78 mukaista valvontaa. Tämän omavalvontalomakkeen täyttäminen ja palauttaminen annettujen ohjden mukaisesti on velvoittavaa. Vastaajan tulee

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Päiväys 14.1.2014

Pelastussuunnitelma. Päiväys 14.1.2014 Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Opiskelija-asunnot Ahkio Päiväys 14.1.2014 Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJIEN RAKENTAMINEN. FinnSec 2017

VÄESTÖNSUOJIEN RAKENTAMINEN. FinnSec 2017 VÄESTÖNSUOJIEN RAKENTAMINEN FinnSec 2017 Helsingin kaupunki, maankäyttö ja rakentaminen, kaupunkiympäristön toimiala, palvelut ja luvat, RAKENNUSVALVONTAPALVELU tarkastusinsinööri Kirsi Rontu 2011 jälkeen

Lisätiedot

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset

Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Poistumisturvallisuusselvitys ja poistumisturvallisuuden uudet vaatimukset Kirsi Rajaniemi Turvallisen asumisen koti -seminaari, 3.8.2011 Kokkola Vuosi 1999 Vuosi 2015 Sisäisen turvallisuuden ohjelma:

Lisätiedot

Sairaalarakennusten ilmanvaihtojärjestelmien puhdistamisen haasteet

Sairaalarakennusten ilmanvaihtojärjestelmien puhdistamisen haasteet Sairaalarakennusten ilmanvaihtojärjestelmien puhdistamisen haasteet Rauno Holopainen Työterveyslaitos, Laadukas sisäympäristö teema Terve ja turvallinen sairaalarakennus työympäristönä 23.4.2009 Helsinki

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Hätäilmoituksen teko-ohje

Pelastussuunnitelma. Hätäilmoituksen teko-ohje Pelastussuunnitelma Hätäilmoituksen teko-ohje 1. Pysähdy - mieti missä olet. 2. Soita 112 - Soitto on maksuton. - Matkapuhelimesta soittaessasi et tarvitse suuntanumeroa. 3. Kerro heti, mitä on tapahtunut

Lisätiedot

Vuokrattavana. Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov Energialuokka D 2007

Vuokrattavana. Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov Energialuokka D 2007 Vuokrattavana Kerrostalo Heinola, Keskusta Kohdenumero 633614 2h,k,kph,vh,p, 54,0 m² Kov. 1974 Vuokra 495,00 /kk Energialuokka D 2007 Kauppakatu 25. Ylimmän kerroksen hyvän mallinen parvekkeellinen kaksio

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN. Henkilötiedot. Haettava huoneisto Huoneistotyyppi. Syväyksenkatu 18 B, 89600 SUOMUSSALMI Puh. 08-7190111 Fax.

SUOMUSSALMEN. Henkilötiedot. Haettava huoneisto Huoneistotyyppi. Syväyksenkatu 18 B, 89600 SUOMUSSALMI Puh. 08-7190111 Fax. SUOMUSSALMEN VANHUSTENTALOYHDISTYS RY. Asuntohakemus 1 (5) Syväyksenkatu 18 B, 89600 SUOMUSSALMI Saapunut Puh. 08-7190111 Fax. 08-7190113 / 20 Ämmänsaaren palvelutalo Ämmänsaaren Vanhustentalo Hoitokoti

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS

HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS HERTTONIEMENRANNAN VÄESTÖN- JA TALOSUOJELUYHDISTYS HVTY RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 www. hvty.fi 1. Yleistä Yhdistyksen sääntöjen mukaan "Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää Herttoniemenrannan

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta.

Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta. Huomioita varautumisesta ja pelastustoimesta sosiaalihuollon näkökulmasta. Sosiaalihuollon valvonnan ajankohtaispäivät 28.5.2013 Oulu pelastusylitarkastaja Tom Tallberg 24.5.2013 1 Yleinen varautumisvelvollisuus

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT AS.. OY MÄKÄRÄN PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/8 Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun,

Lisätiedot

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen Ympäristölautakunta 31 21.05.2014 Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen YMPL 31 Tarkastusten ja katselmuksen perusteella liikerakennus ja sen ympäristö tontilla

Lisätiedot

Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta. Hannu Olamo

Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta. Hannu Olamo Pelastuslain muutokset paloilmoittimien kannalta Hannu Olamo 14.4.2010 Paloilmoittimia koskevat säännökset pelastuslaissa Laitteiden kunnossapidosta nykyistä vastaavat vaatimukset SM:n asetuksenantovaltuutta

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Maatullinaukio

Kiinteistö Oy Maatullinaukio Kiinteistö Oy Maatullinaukio Käyttäjien turvallisuusohjeet Maatullinaukio 10 00750 HELSINKI 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Yleistä Kohteen perustiedot Nimetyt henkilöt ja turvallisuusorganisaatio Turvaopasteet Poistumisjärjestelyt

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnalle. Rakennusneuvos Pekka Rajajärvi Monontie LUSI p

Ympäristövaliokunnalle. Rakennusneuvos Pekka Rajajärvi Monontie LUSI p 1 Ympäristövaliokunnalle Rakennusneuvos Pekka Rajajärvi Monontie 12 19210 LUSI pekka.rajajarvi@hotmail.fi p. 040 7268 260 Asia: kommentti HE85/2017, hallituksen lakimuutoksen 115 Allekirjoittanut jäi 1.3.2016

Lisätiedot

Turvallisuutta kotiin. Turvapuhelin

Turvallisuutta kotiin. Turvapuhelin Turvallisuutta kotiin Turvapuhelin Turvapuhelin toimii näin Turvapuhelin on kaiutinpuhelin, joka koostuu kahdesta osasta: pääyksiköstä ja hälytysrannekkeesta, jonka voi kiinnittää ranteeseen tai ripustaa

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

PÄIVÄKODIN PELASTUSSUUNNITELMA

PÄIVÄKODIN PELASTUSSUUNNITELMA 1(19) PÄIVÄKODIN PELASTUSSUUNNITELMA (Päiväkodin nimi) Henkilökunnan käsikirja päiväkodin turvallisuusasioihin 2(19) Sisällysluettelo 1. Mikä on pelastussuunnitelma ja miksi se tehdään?... 3 2. Päiväkodin

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/ Lapset, kehitysvammaiset

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/ Lapset, kehitysvammaiset 1(6) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Asumistiedot Asunto

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

HASO. Turvallisuusilta

HASO. Turvallisuusilta HASO Turvallisuusilta 30.1.2019 Ohjelma Vastuut ja velvollisuudet omistaja vs. asukas Kiinteistön Pelastussuunnitelma arjen turvallisuuden kivijalka Kodin pelastautumissuunnitelma riskianalyysi sekä toimintamallit

Lisätiedot

PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA

PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA PELASTUSLAKI JA SÄHKÖINEN PELASTUSSUUNNITELMA 8.11.2018 KÄYNNISSÄ OLEVIA SÄÄDÖSHANKKEITA Pelastustoimen järjestämislaki Pelastuslain uudistukset Pelastustoimen laitelain uudistaminen Nuohousta koskevan

Lisätiedot

Ajankohtaista säädöksistä

Ajankohtaista säädöksistä Ajankohtaista säädöksistä Kirsi Rajaniemi Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista, Tukes 8.-9.11.2011 Sisältö Voimassa olevat asetukset ja laitteita koskevat pelastuslain säännökset

Lisätiedot

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit. HÄTÄILMOITUS 112 ambulanssi, palokunta 10022 poliisi Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Mitä on tapahtunut? Onnettomuus? Sairaskohtaus? Onko ihmisiä vaarassa? Missä? Osoite, osasto, rakennus Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Turvallisuuskulttuuri koostuu...

Turvallisuuskulttuuri koostuu... Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1

Lisätiedot

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia.

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 1 Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 2 Onko sinulla vastaukset muutamaan avainkysymykseen? Milloin

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

Kidde Firex KF-sarja

Kidde Firex KF-sarja 4.6.2015 Kidde Firex KF-sarja Yleistietoa palovaroittimista Pelastuslain (468/2003) 29 :n mukaan palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa asunnossa 1.9.2000 lähtien. SM:n asetuksen (239/2009) 3 :n mukaan

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Elämän erityistilanteisiin Koostuu tavanomaisista elintarvikkeista

Elämän erityistilanteisiin Koostuu tavanomaisista elintarvikkeista Elämän erityistilanteisiin Koostuu tavanomaisista elintarvikkeista Vaihtelee ruokatottumusten mukaan Astioita veden säilyttämiseen, lääkkeet, joditabletit ja kotitalouskohtaiset tarvikkeet Riittää viikoksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Pelastuslaitos 60/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Pelastuslaitos 60/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 122 Poistumisturvallisuuden arviointi, HYKS Psykiatriakeskus, Geropsykiatrian osasto P1, Sibeliuksenkatu 14 HEL 2015-007877 T 09 00 00 Viite: Poistumisturvallisuusselvitys

Lisätiedot

Asuintalon pelastussuunnitelma PELASTUSSUUNNITELMA

Asuintalon pelastussuunnitelma PELASTUSSUUNNITELMA PELASTUSSUUNNITELMA Johdanto: Asuintalon pelastussuunnitelma Tämän pelastussuunnitelman tarkoituksena on antaa perusteita kohteessa oleskelevien henkilöiden omatoimiseen suojeluun, ennalta ehkäistä ja

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5)

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5) 1(5) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Puoliso Tytär/Poika

Lisätiedot

Yleisötapahtuman turvallisuus. Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö

Yleisötapahtuman turvallisuus. Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö Yleisötapahtuman turvallisuus Kalle Eklund turvallisuusviestintäpäällikkö Sisältö Lainsäädäntö Lupamenettely käytännössä Viranomaisten laatimia ohjeita Yleisötilaisuuden määritelmä ITSE TAPAHTUMANJÄRJESTÄJÄNÄ

Lisätiedot

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3

Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 MATKATIEDOTE 27.8.2013 Pitkäjärvi leirimatkatiedote leiri #3 Aloitussanat Hyvät pelaajat, pelaajien vanhemmat ja toimihenkilöt, tiedote valmistelee pelaajat ja pelaajien vanhemmat onnistuneen tapahtuman

Lisätiedot

Kulttuurikeskus Kustaa Hiekan lukutupa PELASTUSSUUNNITELMA

Kulttuurikeskus Kustaa Hiekan lukutupa PELASTUSSUUNNITELMA Kulttuurikeskus Kustaa Hiekan lukutupa PELASTUSSUUNNITELMA Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 13.4.2011 Yhteystiedot päivitetty 20.10.2014 Sisällys 1 PELASTUSSUUNNITELMAN PERUSTEET... 3 1.1 SUUNNITELMAN

Lisätiedot

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma

Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Sukevan Vanhustentaloyhdistys r.y. Kiinteistön/ Asukkaan Pelastussuunnitelma Tämän oppaan on laatinut Sonkakoti Oy asukkaiden käyttöön. Tavoitteena on viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö, joka vastaa

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari

Pelastustoimen kehittämispäällikkö?? LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari LUP onnettomuuksien ehkäisyn seminaari 6.-7.2.2012 Rakennusvalvonnan ja pelastusviranomaisen roolit rakennusluvan vastaisen käyttötarkoituksen yhteydessä Hotelli Kuninkaantie 7.2.2012 Jussi Rahikainen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Asuintalon pelastussuunnitelma SAVONLIINNAN SEUDUN NUORIISOASUNNOT RY MYLLYMÄENKATU 15 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT Sivu 1/9 Asuintalon pelastussuunnitelma Johdanto: Tämän pelastussuunnitelman

Lisätiedot

asuintalon pelastussuunnitelma

asuintalon pelastussuunnitelma asuintalon pelastussuunnitelma SAVONLINNAN VUOKRATALOT OY HUSAARI 4 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT versio 3bj.m. Sivu 1/10 30.1.04 asuintalon pelastussuunnitelma versio 3bj.m. Sivu 2/10

Lisätiedot

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company

Ota kumppaniksi. A UTC Fire & Security Company Ota kumppaniksi paloturvallisuuden ammattilainen A UTC Fire & Security Company Paloturvallisuus yhteinen asiamme Onko kiinteistön paloturvallisuus varmasti kunnossa? Omistajan ja vuokralaisen asenteet

Lisätiedot

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa

Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Liite 5 Toimintaohjeet eri vaaratilanteissa Suunnitelma toiminnasta erilaisissa onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteissa hätäilmoitus yleinen hälytysmerkki sammutuspeitteen käyttö tapaturma tai sairaskohtaus

Lisätiedot

Omatoiminen varautuminen 2014 (%)

Omatoiminen varautuminen 2014 (%) Väestön omatoiminen varautuminen on yleistynyt ja kehittynyt myönteisesti Omatoimisen varautumisen velvollisuuksia on jokaisella ihmisillä ja taloyhtiöillä. Pelastuslain velvoitteiden tavoitteena on, että

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Paloturvallisuus

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Paloturvallisuus Paloturvallisuus Tunnista kodin paloriskit Kuvat TUKES, www.tukes.fi ja SPEK Huoneistopalon eteneminen DVD Paloturvallinen koti Tulen turvallinen käsittely Kynttilät ja avotuli Grillaus Tulisijat Tupakointi

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Minkkejä Hillereitä Sinikettuja Hopeakettuja Muita Yhteensä turkiseläimiä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS TURKISELÄIMET Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen

HIKLU. Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita. Jarkko Häyrinen Sähköverkkoon kytkettävien palovaroittimien asentaminen HIKLU Rakenteellinen paloturvallisuus Ohjepäivityksiä Tekeillä olevia ohjeita Ohjetarpeita Jarkko Häyrinen 7.2.2012 Sähköverkkoon kytkettävien Sähköverkkoon kytkettävillä palovaroittimilla varustettavat

Lisätiedot

Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu

Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu Turvallisuus- ja valmiussuunnittelu YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA (valtioneuvosto) SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMA (sisäministeriö) Aluehallintoviraston kokonaisturvallisuusstrategia (L-S AVI) Keski-Suomen

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot