Turvallisuutta kotiin. Turvapuhelin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallisuutta kotiin. Turvapuhelin"

Transkriptio

1 Turvallisuutta kotiin Turvapuhelin

2 Turvapuhelin toimii näin Turvapuhelin on kaiutinpuhelin, joka koostuu kahdesta osasta: pääyksiköstä ja hälytysrannekkeesta, jonka voi kiinnittää ranteeseen tai ripustaa kaulaan. Hälytys tehdään hälytysranneketta painamalla, jolloin turvapuhelin soittaa automaattisesti ympäri vuorokauden päivystävään hälytyskeskukseen. Henkilökunnan vastatessa voit puhua heidän kanssaan, olitpa asunnossasi missä tahansa. Saatuasi yhteyden hälytyskeskukseen ja jos tarvitset apua, hälytyspartio saapuu asuntoosi 30 minuutin kuluessa. Jos hälytyskeskus ei saa sinuun yhteyttä turvapuhelimen kautta, henkilökunta soittaa kotipuhelimeesi. Jos et siltikään vastaa, hälytyspartio tulee kotiisi. HUOM! Jos puhelinyhteys ei toimi, et pysty tekemään hälytystä, koska turvapuhelin toimii tavallisen puhelimen tavoin. Turvapuhelin on tarkoitettu käytettäväksi kiireellisissä tapauksissa, esimerkiksi kun henkilö on kaatunut, sairastunut äkillisesti tai tarvitsee muuta kiireellistä apua. Turvapuhelin ei korvaa kotipalvelun muita palveluja. Jos hälytyskeskus saa toistuvia hälytyksiä henkilöltä, jolla ei ole ilmeistä syytä hälytyksen tekemiseen, henkilölle tarjotaan mahdollisuus selvittää mahdollinen muu avuntarve.

3 Turvapuhelimen hakeminen 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat Tilaa lomake soittamalla turvapuhelimen asentajalle, puh Hakulomakkeita saa myös seuraavilta: Avdelning för myndighetsutövning (viranomaisvallankäytön osasto), Solna Forum sekä Solnan kaupungin verkkosivusto Hakemus lähetetään osoitteeseen: Trygghetslarmet i Solna stad, Solna Stad Alle 65-vuotiaat Turvapuhelinta anotaan Solnan kaupungin viranomaisvallankäytön osastolta, puh Hakulomakkeita saa myös seuraavilta: Avdelning för myndighetsutövning (viranomaisvallankäytön osasto), Solna Forum sekä Solnan kaupungin verkkosivusto Hakemus lähetetään osoitteeseen: Avdelningen för myndighetsutövning Solna stad, Solna.

4 Asennus ja avainten käsittely Asunnon ja kerrostalon ulko-oven vara-avaimet on annettava turvapuhelimen asentajalle, kun puhelin asennetaan. Samalla allekirjoitat valtakirjan, joka antaa hälytyskeskuksen henkilöstölle sekä mahdolliselle pelastus- ja hoitohenkilöstölle oikeuden tulla asuntoosi. Lue saamasi valtakirjan kopio huolellisesti. Kun asentaja on asentanut turvapuhelimen, avaimia säilytetään hälytyskeskuksen kassakaapissa. Muista antaa turvapuhelimen asentajalle kaikkien lukkojen vara-avaimet. Jos hälytyspartio ei pääse hälytyksen tehtyäsi asuntoosi puuttuvien avainten vuoksi, paikalle kutsutaan lukkoseppä ja siitä aiheutuvat kustannukset veloitetaan turvapuhelimen haltijalta. Jos sinulla on kysyttävää turvapuhelimesta tai avainten käsittelystä, ota yhteys turvapuhelimen asentajaan, puh Lukot ja lukkojen vaihtaminen Kun turvapuhelin on asennettu, et saa koskaan jättää avaimia lukkoon oven sisäpuolelle tai käyttää turvaketjua. Muista myös, että jos vaihdat asunnon lukon, sinun on viipymättä jätettävä uuden lukon vara-avaimet hälytyskeskukseen.

5 Jos muutat tai palautat turvapuhelimen Jos muutat Solnan kunnan sisällä, sinun on pyydettävä turvapuhelimen asentajaa asentamaan uudelleen nykyinen laitteistosi uuteen asuntoosi. Huomaa, ettet saa itse asentaa turvapuhelinta uuteen asuntoosi, koska turvapuhelin ei tällöin toimi etkä saa siten apua tehdessäsi hälytyksen. Kun muutat Solnan kunnan sisällä: Soita turvapuhelimen asentajalle numeroon Turvapuhelimen asentaja ei ole aina paikalla, mutta hänelle voi jättää viestin. Tiettyinä ajankohtina, esimerkiksi matkustaessasi lomalle tai ollessasi poissa joulun yli, voit jättää turvapuhelimen kotiin. Kun muutat tai et enää tarvitse turvapuhelinta, sinun on palautettava laitteisto eli turvapuhelin ja hälytysranneke hälytyskeskukseen. Saat samalla takaisin asuntosi vara-avaimet sinun tai omaisesi kuittausta vastaan. Muista ottaa mukaan voimassa oleva henkilöllisyystodistus! Kun et enää tarvitse turvapuhelinta: Varaa aika turvapuhelimen asentajalta, puh Jos turvapuhelinta ei palauteta kolmen kuukauden kuluessa, avaimet mitätöidään.

6 HUOM! Tärkeää muistettavaa Testaa hälytysrannekkeen toiminta 1 2 kertaa kuukaudessa. Muista pitää hälytysranneketta mukanasi asunnossasi koko ajan, myös kylvyssä ja suihkussa hälytysranneke on vesitiivis. Jätä hälytysranneke asuntoon ulos mennessäsi. Turvapuhelimen lähellä oleva langaton puhelin saattaa häiritä turvapuhelimen toimintaa. Ilmoita hälytyskeskukseen, jos terveydentilassasi tapahtuu muutoksia, omaisesi vaihtavat puhelinnumeroa tai vaihdat kotipalveluntuottajaa. Varmista, että teleoperaattori hyväksyy turvapuhelimen asennuksen. HUOM! Jos puhelimen luuri ei ole paikallaan, hälytys ei mene perille. Turvapuhelimesta peritään kuukausimaksu. Hälytyksen toiminta testataan kerran päivässä ja tämä laskutetaan puhelinlaskussa.

7 Turvapuhelimen asentaja:... Puhelinnumero:

8 Yhteydenotto: Hälytyskeskus: tai Turvapuhelimen asentaja: Käyntiosoite: Skoga vård- och omsorgsboende Jungfrudansen 17, Solna SOLNA STAD TAITTO: AAS FORM & ILLUSTRATION/ANN.SE KUVAT: BILDARKIVET.SE, TUNSTALL Jos sinulla on kysyttävää tai mielipiteitä turvapuhelimesta, voit soittaa turvapuhelimista vastaavalle toiminnanjohtajalle: Turvapuhelinpalvelujen toteuttamisesta vastaa Humaniora vård och omsorg Solnan kaupunki Omvårdnadsförvaltningen Solna Vaihteen puhelinnumero:

Asiakaslukko kotipalvelussa. Kysymyksiä ja vastauksia

Asiakaslukko kotipalvelussa. Kysymyksiä ja vastauksia Asiakaslukko kotipalvelussa Kysymyksiä ja vastauksia 2017 Enköpingin kunta, hoito- ja hoivahallinto Asiakaslukko kotipalvelussa Asiakaslukkopalveluun kuuluu, että asennamme valvontayksikön kotiisi. Tämä

Lisätiedot

TURVAPUHELINPALVELU TILAUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET

TURVAPUHELINPALVELU TILAUSLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET TURVAPUHELINPALVELU TILAUSLOMAKKEEN Tilauspäivä Asennuspäivä Avaintieto Hälytyskoodi Hälytyskeskus numero Maksajan tiedot Tilattavat palvelut Laitetiedot Päivä, jolloin tilaus tehdään Laitteen todellinen

Lisätiedot

Palautusosoite Kotihoito turvapuhelimet Käsittelijä Sorakatu Vaasa Alue Tiimi ja puhelinnumero. Postinumero ja toimipaikka:

Palautusosoite Kotihoito turvapuhelimet Käsittelijä Sorakatu Vaasa Alue Tiimi ja puhelinnumero. Postinumero ja toimipaikka: Saapunut / /20 Palautusosoite Kotihoito turvapuhelimet Käsittelijä Sorakatu 2 65100 Vaasa Alue Tiimi ja puhelinnumero TURVAPUHELINHAKEMUS Hakijan tiedot Nimi: Osoite: Siviilisääty: Henkilötunnus: Postinumero

Lisätiedot

Omaistuki Solnassa. Kuka on omaishoitaja?

Omaistuki Solnassa. Kuka on omaishoitaja? Omainen Solnassa Omaistuki Solnassa Omaistuki on suunnattu niille, jotka auttavat ja tukevat läheistään, joka ei pitkäaikaisen sairauden tai toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi selviä arjestaan omin avuin.

Lisätiedot

Palautusosoite Kotihoito turvapuhelimet Käsittelijä Sorakatu Vaasa Alue Tiimi ja puhelinnumero. Postinumero ja toimipaikka:

Palautusosoite Kotihoito turvapuhelimet Käsittelijä Sorakatu Vaasa Alue Tiimi ja puhelinnumero. Postinumero ja toimipaikka: Saapunut / /20 Palautusosoite Kotihoito turvapuhelimet Käsittelijä Sorakatu 2 65100 Vaasa Alue Tiimi ja puhelinnumero TURVAPUHELINHAKEMUS Hakijan tiedot Nimi: Osoite: Siviilisääty: Käytössä oleva puhelinkaapelikytkentä:

Lisätiedot

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin. Turvapuhelin aina yhteys hälytyskeskukseen

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin. Turvapuhelin aina yhteys hälytyskeskukseen Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin Turvapuhelin aina yhteys hälytyskeskukseen Sisällys Turvapuhelin... Levollisempi arki käyttäjälle ja läheisille... Kenelle turvapuhelin sopii?... Stellan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Moi Vastaajan käyttöohje 1/6

Sisällysluettelo. Moi Vastaajan käyttöohje 1/6 1/6 Sisällysluettelo 1 Vastaaja 3 1.1 Hyödyllistä tietoa vastaajasta 3 1.2 Vastaajan käyttöönotto 3 1.3 Vastaajan numero 3 1.4 Viestien kuuntelu 4 1.5 Vastaajan käyttö ulkomailla 4 1.6 Vastaajan tunnusluku

Lisätiedot

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin. Turvapuhelin aina yhteys hälytyskeskukseen

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin. Turvapuhelin aina yhteys hälytyskeskukseen Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin Turvapuhelin aina yhteys hälytyskeskukseen Sisällys Turvapuhelin... Levollisempi arki käyttäjälle ja läheisille... Kenelle turvapuhelin sopii?... Stellan

Lisätiedot

DNA Vastaaja käyttöohje

DNA Vastaaja käyttöohje 1 (9) DNA Vastaaja käyttöohje DNA Oy Puhelin Y-tunnus 044 0440 0592509-6 www.dna.fi Ansatie 6a B PL 41 Kotipaikka 01741 Vantaa Vantaa Sisältö 1 DNA Vastaaja... 3 1.1 Hyödyllistä tietoa... 3 2 DNA Vastaajan

Lisätiedot

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE 20 2 NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE Sosiaalipalvelut Sisältö Nackan kunnan palvelut ikääntyneille 3 Kotipalvelu 3 Vuorottaja kotiin omaistuki 4 Turvapuhelin 5 Ruokaa kotiin 5 Päivätoimintaa yli 65-vuotiaille

Lisätiedot

TURVAPUHELIMEN KÄYTTÖÖN TARVITAAN

TURVAPUHELIMEN KÄYTTÖÖN TARVITAAN Turvapuhelintietoa HAKEMINEN Turvapuhelinta haetaan käyttöön hakemuksella. Hakemuksia saa Keskustan palvelutalolta os. Sauvosaarenkatu 25, p. 016-259 585 ja Kotihoidon avopalvelunohjaajilta p. 016-259

Lisätiedot

Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi

Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi Persgårdenin erityisasuntola toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Persgården on 32 asunnon erityisasuntola. Persgården pyrkii luomaan rauhallisen, turvallisen ja luottamuksellisen kodinomaisen

Lisätiedot

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta

LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta 19.1.2010 Sosiaalihallinto Toimintatuen osasto HELPPOLUKUINEN LSS Laki eräille toimintaesteisille annettavasta tuesta ja palvelusta LSS:n tarkoituksena on: Auttaa toimintaesteisiä selviytymään asioista,

Lisätiedot

TIDOMAT smartone versio 2.1. GSM-modeemin asennus smartone keskusyksikköön

TIDOMAT smartone versio 2.1. GSM-modeemin asennus smartone keskusyksikköön TIDOMAT smartone versio 2.1 GSM-modeemin asennus smartone keskusyksikköön GSM modeemin asetukset (kirjaudu laitteiston ylläpitäjänä) Kytkemällä GSM-modeemin smartone keskusyksikköön SO-3008, mahdollistaa

Lisätiedot

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun

Lisätiedot

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile Windows Phone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet

Lisätiedot

Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series. Pika-asennusohje. DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen.

Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series. Pika-asennusohje. DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen. Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen. On tärkeää että luet ohjeen läpi yksityiskohtaisesti. Pika-asennusohje Ennen

Lisätiedot

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje

Palvelupyyntöjärjestelmä. Asiakkaan ohje Palvelupyyntöjärjestelmä Asiakkaan ohje Festum Software Oy Palvelupyyntöjärjestelmä asiakkaan ohje 2 ( 8 ) Sisällysluettelo 1. Palvelupyyntöjärjestelmä osana asiakastukea... 3 2. Käytön aloittaminen...

Lisätiedot

BIRSSI.NET 2 - OHJEET KULJETTAJILLE

BIRSSI.NET 2 - OHJEET KULJETTAJILLE BIRSSI.NET 2 - OHJEET KULJETTAJILLE Sivu 1 1. KUN TYÖVUORO ALKAA / OHJELMAN KÄYNNISTYS 1. Ohjelmat käynnistyvät klikkaamalla Start = Käynnistysvalikko 2. Käynnistä birssi.net klikkaamalla sen käynnistyskuvaketta

Lisätiedot

HoivaTurva Liite 1 1/6

HoivaTurva Liite 1 1/6 HoivaTurva Liite 1 1/6 APUVÄLINE HOIVATURVAN OMINAISUUDET ASIAKASTURVALLISUUDEN JA HOITOTYÖN HELPOTTAMISEKSI ASIAKKAAN TIEDOT Asiakkaan nimi Omainen Kotihoito Yöpartio Yritys / Palveluntuottaja Yritys

Lisätiedot

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin. Lisälaitteet Tunstallturvapuhelimeen

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin. Lisälaitteet Tunstallturvapuhelimeen Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapuhelin Lisälaitteet Tunstallturvapuhelimeen Sisällys Tunstall-turvapuhelin... Turvaa kotona asumiseen... 3 3 Lisälaitteet... Ovihälytin ja yleisanturi... Palovaroitin...

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo Kuusamon kaupunki KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo KOTIHOIDON ARVOT * TURVALLISUUS * IHMISEN ARVOSTAMINEN * LUOVA OSAAMINEN *kunnioitamme asiakkaan vakaumusta, kotia ja yksityisyyttä *työtämme tekevät

Lisätiedot

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapalvelut. Paikantava turvakello

Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapalvelut. Paikantava turvakello Kotisiivous Lastenhoito Terveyspalvelut Turvapalvelut Paikantava turvakello Sisällys Paikantava turvakello... Helppo ja tyylikäs arjen apuri... Kenelle turvakello sopii?... Stellan turvalaitteiden palveluvaihtoehdot...

Lisätiedot

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 18.2.2004: Lukitusturvallisuus LUKITUKSEN LÄHTÖKOHDAT Lukitus suunnitellaan tarvetta vastaavaksi eli

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Kotihoidon turvapalvelujen laitevalikoima ja muut teknologiaratkaisut 2019

Kotihoidon turvapalvelujen laitevalikoima ja muut teknologiaratkaisut 2019 Kotihoidon turvapalvelujen laitevalikoima ja muut teknologiaratkaisut 2019 Turvapuhelin Turvapuhelin asennetaan kodissa keskeiselle paikalle, siinä on herkkä kaiutin ja mikrofoni, jonka avulla ääni kuuluu

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Tietoa vanhuksille tarjottavista tukipalveluista Stöd och omsorg för äldre Information om vilket stöd som finns till dig som är äldre 2 Esitteen tiedot on päivitetty 29.9.2014.

Lisätiedot

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE

NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE 20 5 NACKAN KUNNAN PALVELUT IKÄÄNTYNEILLE Äldreenheten Luottamus ja kunnioitus ihmisten taitoja, omia kykyjä sekä heidän vastuunottokykyään kohtaan. Sisältö Nackan kunnan palvelut ikääntyneille 3 Kotipalvelu

Lisätiedot

Harri Koskenranta 24.2. 2005

Harri Koskenranta 24.2. 2005 FYYSINEN TURVALLISUUS T-110.460 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 24.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 24.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT

Lisätiedot

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4

Turvallisuusvyöhykeperiaate T-110.5610/Koskenranta 4 SUOJAUKSET TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 Lähialue TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA Asiakaspalvelu Työtilat

Lisätiedot

KOTIPALVELUMAKSUT OMASSA ASUNNOSSA

KOTIPALVELUMAKSUT OMASSA ASUNNOSSA KOTIPALVELUMAKSUT OMASSA ASUNNOSSA Kotipalvelu Kotipalvelu koostuu seuraavista asioista: henkilökohtainen hoiva, palvelu, ruoanjakelu ja/tai turvapalvelu. Henkilökohtaiseen hoivaan sisältyy auttaminen

Lisätiedot

- Kotipalvelusta saat vastuutyöntekijän viimeistään viikon kuluttua palvelutoimintojen alettua. Halutessasi sinulla on oikeus vaihtaa tämä henkilö.

- Kotipalvelusta saat vastuutyöntekijän viimeistään viikon kuluttua palvelutoimintojen alettua. Halutessasi sinulla on oikeus vaihtaa tämä henkilö. Kotipalvelu Motalan kotipalvelun perusajatuksena on kaikkien ihmisten samanarvoisuus. Työn lähtökohtana on asiallinen suhtautuminen ja kunnioitus jokaisen yksilön tarpeisiin ja toivomuksiin sekä mahdollisuus

Lisätiedot

Kuljetuspalvelu (färdtjänst)

Kuljetuspalvelu (färdtjänst) Kuljetuspalvelu (färdtjänst) 2016-03-24 Erityinen joukkoliikenteen muoto Voimassa 1.10.2015 alkaen TEKNISKA KONTORET 2 (6) Färdtjänst Sisältö Tervetuloa matkustajaksi 2 Matkustustavat 3 Päätöksesi saattaa

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä 170901 Tietoa kotipalvelusta 2 (5) Kotipalvelu helpottaa päivittäistä elämääsi ja antaa sinulle mahdollisuuden asua kotonasi turvallisissa oloissa. Kotipalvelutoimet sovitetaan kunkin asiakkaan tarpeiden

Lisätiedot

Tehtävät henkilöstö- ja yksikkömuutoksissa

Tehtävät henkilöstö- ja yksikkömuutoksissa Tehtävät henkilöstö- ja yksikkömuutoksissa Hyväksytty xx.xx.2014 Sisällysluettelo 1. Henkilöstömuutokset... 1 1.1. Irtisanoutuminen tai määräaikaisen työsuhteen päättyminen... 1 1.2. Pitkäaikainen poissaolo,

Lisätiedot

Puhelinnumeroiden lataaminen laitteesta tietokoneelle

Puhelinnumeroiden lataaminen laitteesta tietokoneelle OHJE 1/9 Yleistä Saunalahti on lähettänyt asiakkaillemme uuden SIM kortin. Kaikki Saunalahden SIM kortit tulevat vaihtumaan jollakin aikajaksolla Saunalahden siirryttyä palveluoperaattorista virtuaalioperaattoriksi.

Lisätiedot

Informaatio voimassa 1. syyskuuta lähtien 2017 Lue enemmän: Ateriat kotiin. Kotiin kuljetuksen ohjeet

Informaatio voimassa 1. syyskuuta lähtien 2017 Lue enemmän:  Ateriat kotiin. Kotiin kuljetuksen ohjeet Informaatio voimassa 1. syyskuuta lähtien 2017 Lue enemmän: www.umea.se/dinmaltid Ateriat kotiin Kotiin kuljetuksen ohjeet Sisältö Kuka voi saada ateriat kotiin kuljetettuina... 3 Aterioiden tarjonta...

Lisätiedot

pois tai niistä ilmenee muita virheitä, pyydetään niistä ilmoittamaan keskukseen Anneli Lindgrenille, puh. 17199, 90 tai 881.

pois tai niistä ilmenee muita virheitä, pyydetään niistä ilmoittamaan keskukseen Anneli Lindgrenille, puh. 17199, 90 tai 881. Turussa 14.12.2005 PUHELINJÄRJESTELMÄT Seurakuntayhtymä on kilpailuttanut puhelinliikenteensä ja puhelinjärjestelmänsä. Kaikkien toimintojen operaattoriksi ja sopimuskumppaniksi on valittu Sonera/Auria

Lisätiedot

Gege pextra Monipuolinen ja suojattu lukitusjärjestelmä

Gege pextra Monipuolinen ja suojattu lukitusjärjestelmä Gege pextra Monipuolinen ja suojattu lukitusjärjestelmä Gege pextra -avain on juridisesti suojattu sekä patentilla että mallisuojalla Gege pextra - Ainutlaatuisella patentoidulla avainprofiililla - Patentti

Lisätiedot

Kuopion kaupungin kotihoito. Hyvinvointiteknologiset laitteet kotona asumisen tukena. Opas Kuopion kaupungin henkilöstölle

Kuopion kaupungin kotihoito. Hyvinvointiteknologiset laitteet kotona asumisen tukena. Opas Kuopion kaupungin henkilöstölle Kuopion kaupungin kotihoito Hyvinvointiteknologiset laitteet kotona asumisen tukena Opas Kuopion kaupungin henkilöstölle Sisältö 1. Teknologia kotona asumisen tukena...................... 3 2. Hyvinvointiteknologisten

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Android. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile ndroid Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet tarvitsee

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 13.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2013 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto 2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto Asenna ensin tietokoneeseesi modeemi tai ISDN-sovitin valmistajan ohjeiden mukaisesti. Varmista myös, että Windowsissa on asennettu puhelinverkkoyhteydet. Seuraa

Lisätiedot

iloq Privus - Ohjelmointiopas

iloq Privus - Ohjelmointiopas iloq Privus - Ohjelmointiopas Hyvä Asiakkaamme, 1 Aloitusopas 4-5 1.1 Tässä oppaassa käytettävät symbolit 4 Kiitos, että olette valinneet tämän iloq tuotteen. Tutustu huolellisesti tähän ohjelmointioppaaseen

Lisätiedot

Samsung tarakka-akku Asennusohje

Samsung tarakka-akku Asennusohje Samsung tarakka-akku Asennusohje (voidaan soveltaa myös muihin tarakka-akkuihin) Kiinnitysosat: Asennus: Huom. Koska pyöriä on erilaisia, on nämä ohjeet suuntaa antavia. Lue ohjeet läpi ennen asennusta.

Lisätiedot

PROBYTE GSM ALARM #6d

PROBYTE GSM ALARM #6d PROBYTE GSM ALARM #6d PROBYTE GSM ALARM #6 toimii GSM-hälyttimenä ja kaukoohjaimena. Soitto- tai SMS-hälytysviestien vastaanottajia voidaan hallita etäohjatusti. Ohjusrelettä voidaan ohjata SMS-viestillä.

Lisätiedot

Asentaminen Android-laitteeseen

Asentaminen Android-laitteeseen Asentaminen Android-laitteeseen Huomaa! Tarkempia tietoja ohjelmien asentamisesta saat tarvittaessa puhelimesi käyttöoppaasta. MyMMX mobile -sovelluksen asentaminen Android-laitteeseen: 1. Avaa laitteesi

Lisätiedot

TOIMITILATURVALLISUUS T lukitusturvallisuus. Harri Koskenranta

TOIMITILATURVALLISUUS T lukitusturvallisuus. Harri Koskenranta TOIMITILATURVALLISUUS T-110.5610 - lukitusturvallisuus Harri Koskenranta 22.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 TURVALLISUUDEN KEHITTÄMINEN TAVOITETILA FYYSISET KEINOT MENETTELYTAVAT

Lisätiedot

Doro Secure 580IP. Käyttöopas. Suomi

Doro Secure 580IP. Käyttöopas. Suomi Doro Secure 580IP Käyttöopas Huomaa! Kaikki kuvat ovat vain viitteellisiä, eivätkä ne välttämättä täysin vastaa todellista tuotetta. 1. Virta päälle/pois 2. Kuulokemikrofoniliitäntä 3. Laturin liitäntä

Lisätiedot

Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi

Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi Spelmannen toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Spelmannen on 43 asunnon erityisasuntola, jossa on 14 dementikoille tarkoitettua asuntoa. Meillä on myös pariasuntoja pariskunnille, joista

Lisätiedot

Kotona kuten ennenkin.

Kotona kuten ennenkin. hea l t h pe rato r Kotona kuten ennenkin. OMAseniori-palvelussa olen kokenut parhaimpana sen, että saan tarvitsemaani tietoa äitini päivän aktiivisuudesta ja unen rytmistä. Yksinasuvan 92 -vuotiaan äidin

Lisätiedot

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS

E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO KASSAKAAPIN INSTRUCTIONS KASO KASSAKAAPIN E1-100 SARJA K-03 KÄYTTÖOHJEET KASO E1-100 SAFE SERIES K-03 INSTRUCTIONS Kaso Oy Lyhtytie 2, PO Box 27, FI-00751 Helsinki, Finland telephone +358 10 271 3700, fax +358 9 386 0021 sales@kaso.fi,

Lisätiedot

Teknologiakysely 2017 yhteenveto. Leila Mukkala

Teknologiakysely 2017 yhteenveto. Leila Mukkala Teknologiakysely 2017 yhteenveto Leila Mukkala 20.2.2017 Millaisia hyvinvointi- ja turvateknologisia apuvälineitä teillä on kunnassanne käytössä? Turvapuhelimia kotona, Vivago-hälytysjärjestelmä avopalvelukeskuksessa(

Lisätiedot

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen TIEDOTE Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen 2017-2018 HUOM. Huoneistoissa tulee tehdä valmisteluja sujuvan asennuksen varmistamiseksi. Katso asennukseen valmistautuminen. Remontin sisältö

Lisätiedot

Doro Secure 580IUP. Käyttöopas. Suomi

Doro Secure 580IUP. Käyttöopas. Suomi Doro Secure 580IUP Käyttöopas Suomi 3 2 1 4 5 6 7 8 9 14 13 12 11 10 15 16 Huomaa! Kaikki kuvat ovat vain viitteellisiä, eivätkä ne välttämättä täysin vastaa todellista tuotetta. Suomi 1. Virta päälle/pois

Lisätiedot

Asennusohjeet Tärkeää Lukekaa tämä ohjekirja ennen laitteen asennusta.

Asennusohjeet Tärkeää Lukekaa tämä ohjekirja ennen laitteen asennusta. Asennusohjeet Tärkeää Lukekaa tämä ohjekirja ennen laitteen asennusta. Älä koskaan asenna defibrillaattorikaappia siten, että se altistuu suoralle auringonvalolle. Liian lämpimään paikkaan asennettu kaappi

Lisätiedot

Turvapaketti Asennusohje

Turvapaketti Asennusohje Turvapaketti Asennusohje 01/2017 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://www.omahallinta.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten

ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten TILASTOKESKUS..00 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut 000 TILASTOKESKUS ESS-KONTAKTILOMAKE tutustumista varten Haastattelija: Kohdehenkilö: Kohdenumero: Kohdehenkilön puhelinnumero:.. Ei puhelinta salainen

Lisätiedot

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA

TURVALLISESTI OMASSA KODISSA TURVALLISESTI OMASSA KODISSA ASUKKAALLE: Turvallisesti omassa kodissa -oppaasta löydät ohjeita, joiden avulla voit lisätä kotisi paloturvallisuutta. Oppaassa on myös ohjeita, kuinka toimia hätätilanteessa.

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E Kuusamo

Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E Kuusamo Kuusamon kaupunki KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo KOTIHOIDON ARVOT * TURVALLISUUS * IHMISEN ARVOSTAMINEN * LUOVA OSAAMINEN *kunnioitamme asiakkaan vakaumusta, kotia ja yksityisyyttä *työtämme tekevät

Lisätiedot

VIP Softphone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Softphone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Softphone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP Softphonen asentamiseksi tietokoneellesi. lla olevat yksinkertaiset

Lisätiedot

Turvapainike. Käyttöohje

Turvapainike. Käyttöohje Turvapainike Käyttöohje Yhteystiedot Tekninen asiakaspalvelu asiakaspalvelu@avarn.fi 010 620 2010 (arkisin klo 8-16) Hälytyskeskus halytyskeskus@avarn.fi 010 620 2000 Terkniset tiedot Puhelinverkko: kaksitaajuus

Lisätiedot

Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi

Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi Hantverkarn toivottaa sinut tervetulleeksi Hofors kommun 2009 Hantverkarn on 28 asunnon erityisasuntola. Hantverkarn pyrkii luomaan rauhallisen, turvallisen ja luottamuksellisen kodinomaisen asumisen,

Lisätiedot

sopii jokaiselle dementiaa sairastavalle, kun halutaan tietää onko asiakas liian kauan poissa vuoteesta esim. kaatunut yöllä vessakäynnillä

sopii jokaiselle dementiaa sairastavalle, kun halutaan tietää onko asiakas liian kauan poissa vuoteesta esim. kaatunut yöllä vessakäynnillä Eeva- hankkeessa käytetyt teknologiaratkaisut hankkeen aikana koteihin toimitettiin 33 erilaista terveysteknologisia ratkaisuja ja yhteensä välineitä toimitettiin 133 kappaletta. Seuraavassa taulukossa

Lisätiedot

GRIPO S331K Langaton näppäimistö

GRIPO S331K Langaton näppäimistö GRIPO S33K Langaton näppäimistö Asennus- ja käyttöohje Esittely Tämä langaton näppäimistö toimii usean GRIPO hälytysjärjestelmän kanssa (esim. HA5, HA52, H302Y ja H302W). 5 6 7 pois päältä (paitsi silloin

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut

Kotihoidon asiakasmaksut 4/2012 Helsingin kotihoidon palvelupaletti Liite Kotihoidon asiakasmaksut Hinnasto sivut 2 3 Asiakasmaksuesimerkkejä sivut 4 10 Kotihoidon tukipalvelujen maksut 1.4.2012 alkaen Terveyslautakunta päättää

Lisätiedot

AVAINTURVALLISUUS. 8.9.2011 Teemu Janger

AVAINTURVALLISUUS. 8.9.2011 Teemu Janger AVAINTURVALLISUUS 8.9.2011 Teemu Janger Avainten hallinta Avainhallinnasta vastaava henkilö tulee nimetä Luovutetuista avaimista on pidettävä kirjaa ja avainten palautuksista on huolehdittava. Avaimet

Lisätiedot

KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017

KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017 KASSAKAAPPIOHJE TURVALLISUUSOHJE 2017 1 Kassakaappiohje Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Käyttötarkoitus... 2 3 Sijoittaminen ja kiinnittäminen... 2 4 Avaimet ja numeroyhdistelmät... 2 5 Säilytysluokat

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI. Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä.

KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI. Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä. KÄYTTÖOHJE VEITO BLADE BLADE S BLADE MINI NÄMÄ OHJEET TULEE LUKEA HUOLELLA JA SÄILYTTÄÄ MYÖHEMPÄÄ KÄYTTÖÄ VARTEN Me emme ole vastuussa laitteen käytöstä, joka johtuu näiden ohjeiden laiminlyönnistä. TÄRKEÄT

Lisätiedot

Visma Avendon asennusohje

Visma Avendon asennusohje Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja

Lisätiedot

Lukon asettelu Kotihälytin järjestelmään

Lukon asettelu Kotihälytin järjestelmään Lukon asettelu Kotihälytin järjestelmään Lukkojen EH-LP-808A, 908, 905 asettelu osaksi Kotihälytin järjestelmää Ennen asettelujen aloittamista: 1. Sormenjälkilukon (EH-LP-808A) tai koodilukon (EH-LP-908

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

MITTAROINNIN YLEISOHJEET

MITTAROINNIN YLEISOHJEET Ohje SUM1 1 (7) MITTAROINNIN YLEISOHJEET Ohje SUM1 2 (7) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vastuut... 3 2.1 Liittyjän vastuut... 3 2.2 Vantaan Energian vastuut... 3 3 Tekniset ohjeet... 4 3.1 Standardit...

Lisätiedot

Lue minut ensin! DM50 Series (K00 series) Pika-asennusohje. Uusi postimaksukoneenne on suunniteltu siten, että voit asentaa laitteen itse.

Lue minut ensin! DM50 Series (K00 series) Pika-asennusohje. Uusi postimaksukoneenne on suunniteltu siten, että voit asentaa laitteen itse. Lue minut ensin! DM50 Series (K00 series) Uusi postimaksukoneenne on suunniteltu siten, että voit asentaa laitteen itse. On tärkeää, että luet ohjeen läpi yksityiskohtaisesti. Pika-asennusohje Ennen kun

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN

NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN 2 REKISTERÖINTI Avaa saamasi SAFE -linkki tai mene ostamastasi tuotepakkauksesta löytyvään osoitteeseen. 2 Täytä lomake ja valitse vahva salasana. Klikkaa Luo käyttäjätili.

Lisätiedot

Pikaopas. Painikkeet. Luuri. Digitaalinen johdoton puhelin. Malli KX-TCD300NE. Lue käyttöohjeesta tarkemmat tiedot seuraavista:

Pikaopas. Painikkeet. Luuri. Digitaalinen johdoton puhelin. Malli KX-TCD300NE. Lue käyttöohjeesta tarkemmat tiedot seuraavista: TCD300NE_QG(fi-fi).fm Page 1 Friday, November 12, 2004 2:01 PM Pikaopas Digitaalinen johdoton puhelin Malli KX-TCD300NE Lue käyttöohjeesta tarkemmat tiedot seuraavista: Painikkeet Luuri A B C D E F G H

Lisätiedot

Lapsilukko HUOMAUTUS VANHEMMILLE. Vita-järjestelmän lapsilukko, ennen kuin annat lapsesi pelata. Määritä PlayStation 4-419-422-01(1)

Lapsilukko HUOMAUTUS VANHEMMILLE. Vita-järjestelmän lapsilukko, ennen kuin annat lapsesi pelata. Määritä PlayStation 4-419-422-01(1) Lapsilukko HUOMAUTUS VANHEMMILLE Määritä Vita lapsilukko, ennen kuin annat lapsesi pelata. 4-419-422-01(1) Vita-järjestelmä tarjoaa vanhempien ja huoltajien avuksi toimintoja, joiden avulla lapsen PS Vita

Lisätiedot

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut

Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Vanhusten tuki- ja hoivapalvelut Tietoa vanhuksille tarjottavista tukipalveluista www.umea.se/aldrestod Sisältö Vanhuksille tarjottavat tuki- ja hoivapalvelut...3 Vastaanottopisteestä saat neuvontaa ja

Lisätiedot

Vanhusten ja toimintaesteisten erityisasuminen

Vanhusten ja toimintaesteisten erityisasuminen Vanhusten ja toimintaesteisten erityisasuminen - Tietoa Jällivaaran kunnan vanhuksille ja toimintaesteisille tarjoamista erityisasumismuodoista Sosiaalilautakunnan tehtävänä on huolehtia ympäri vuorokauden

Lisätiedot

PIKAOPAS LYNCIN KÄYTTÖÖN

PIKAOPAS LYNCIN KÄYTTÖÖN PIKAOPAS LYNCIN KÄYTTÖÖN Sisäänkirjautuminen ja käytön aloittaminen Jos olet jo kirjautunut organisaation verkkoon, kirjaudu sisään käynnistämällä Lync. 1.Valitse Käynnistä, Kaikki ohjelmat, Microsoft

Lisätiedot

KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL. Asennusohjeet

KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL. Asennusohjeet KRSC 9011/1 KRSC 9006 KRSF 9005/SL KRSF 9005/BL Asennusohjeet Ennen jääkaapin asentamista 4 Vesiliitäntä 4 Sähköliitäntä 5 Jääkaapin sijoitus ja tasapainottaminen 6 Asennusmitat ja -vaatimukset 7 Pakastimen

Lisätiedot

Iisalmen terveyskeskus: Hoitajakutsujärjestelmän minimi vaatimukset

Iisalmen terveyskeskus: Hoitajakutsujärjestelmän minimi vaatimukset 1 2 Iisalmen terveyskeskus: Hoitajakutsujärjestelmän minimi vaatimukset ominaisuuksille alueittain Osasto 1 Osasto 2 Osasto 3 Avovastaanotot Yleiset käytävätilat Aulat Liite 3 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Sijainti:

Lisätiedot

Finwe KÄYTTÖOHJE. www.key2phone.com

Finwe KÄYTTÖOHJE. www.key2phone.com KÄYTTÖOHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 Alkuvalmistelut 3 2. Sovelluksen lataaminen 4 3. Sovelluksen asennus puhelimeen 5 4. Rekisteröinti 6 5. Sovelluksen käyttö 7 Kohteen avaus 7 Avaaminen soittamalla

Lisätiedot

Doro Secure 580. Käyttöopas. Suomi

Doro Secure 580. Käyttöopas. Suomi Doro Secure 580 Käyttöopas Suomi Huomaa! Kaikki kuvat ovat vain viitteellisiä, eivätkä ne välttämättä täysin vastaa todellista tuotetta. Suomi 1. Virta päälle/pois 2. Kuulokemikrofoniliitäntä 3. Laturin

Lisätiedot

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Windows Phonet yleisesti Nokian Lumiat Vanhemmat WindowsPhone 7 Uudemmat WindowsPhone 8 Samsungin Windows Phone mallit HTC:n mallit www.windowsphone.com

Lisätiedot

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti asennus...

Lisätiedot

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE

NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE 1) Navita Budjettijärjestelmä asennetaan palvelimelle asennetusta Navita\NavitaSetup kansiosta Setup komennolla tämä mahdollistaa Navita-työasemien automaattisen

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,

Lisätiedot

Kolarin palvelutalo / Palvelukoti Tanna / Ikääntyneiden perhehoitokoti. Naimaton Avioliitossa Eronnut Leski Avoliitossa Asuu erillään

Kolarin palvelutalo / Palvelukoti Tanna / Ikääntyneiden perhehoitokoti. Naimaton Avioliitossa Eronnut Leski Avoliitossa Asuu erillään 1 Palveluasuntohakemus Kolarin palvelutalo / Palvelukoti Tanna / Ikääntyneiden perhehoitokoti Asukasvalinnan tekijä täyttää: Hakemuksen saapumispäivä Vastaanottajan allekirjoitus Valitaan: Kolarin palvelutalo

Lisätiedot

OmniTouch 8400 Instant Communications Suite Touchtone-käyttöliittymä (TUI)

OmniTouch 8400 Instant Communications Suite Touchtone-käyttöliittymä (TUI) OmniTouch 8400 Instant Communications Suite Pikaopas - versio 6.x Päävalikko Soita käyttönumeroon. Kytkennän jälkeen Touchtone-käyttöliittymä ohjaa sinua Instant Communications Suite -palvelujen käytössä

Lisätiedot

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia.

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 1 Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 2 Onko sinulla vastaukset muutamaan avainkysymykseen? Milloin

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 Peruspalvelultk 10.12.2015 Peruspalvelultk 5.4.2016 Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 1. Säännöllinen kotihoito Kotona annettavan palvelun kuukausimaksu Talouden koko

Lisätiedot

Elisa Nettikaista. Asennus- ja käyttöohje

Elisa Nettikaista. Asennus- ja käyttöohje Elisa Nettikaista Asennus- ja käyttöohje 1 Tervetuloa asentamaan Elisa Nettikaistaa Elisa Kotipuhelin on monipuolinen liittymä, jota voit nykyaikaisten lisäpalveluiden ansiosta käyttää muuhunkin kuin puhumiseen!

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot