uni-info 2/2013 CPAP-KLUBILEHTI Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja
|
|
- Jarno Nieminen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 uni-info CPAP-KLUBILEHTI 2/2013 Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja
2 Hei Klubilaiset! Päivien lyheneminen ja viileneminen kertovat syksyn koittaneen. Siirtymäaikaa kesästä talveen värittävät ruska ja kirpeän kuulaat syyskelit, joiden myötä tuttuun tapaan on myös uuden Uni-infon aika. Kaikille välttämätön uni ja vähemmän toivotut unihäriöt puhuttavat ihmisiä niin keskusteluissa kuin medioissakin. Luomme katsauksen heinä-syyskuussa internetin suomalaisilla sivustoilla julkaistuihin aihetta koskeviin uutisiin sivuilla 4 5. Samalla aukeamalla kerrotaan kahdesta tuoreesta tutkimuksesta, jotka syventävät tietämystämme uniapnean vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin. Sivuilla 6 7 esittäytyy ResMedin yhteistyökumppani Oivauni uniklinikka. Kuopiossa ja Tampereella toimivan kansainväliset standardit täyttävän unilääketieteen keskuksen toimenkuvaan kuuluvat eri unihäiriöiden tunnistaminen ja hoito sekä lääketieteellisten tutkimusten suorittaminen. Haastattelimme klinikan lääketieteellisestä toiminnasta vastaavaa erikoislääkäriä, dosentti Henri Tuomilehtoa. Sopivan maskin löytäminen kuuluu toimivan uniapneahoidon keskeisimpiin alkutoimenpiteisiin. Esittelemme sivuilla 8 9 eri maskityypit ja uutuusmallit Quattro Air ja Swift FX Nano sekä hiljattain valikoimaan tulleet käytännölliset maskin puhdistuspyyhkeet. Samalla kertaamme pähkinänkuoressa maskin sovittamisen sekä puhdistuksen ja huollon perusperiaatteet. Suosittu Lukijat kertovat -sarjamme saa jatkoa sivuilla tarinalla, jossa aktiivinen, normaalipainoinen mies kertoo yllättävästä uniapneadiagnoosistaan. Hänen tarinansa on hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on tutkia unihäiriöiden mahdollisuus aina, kun potilaalla on epämääräisiä väsymyksen oireita tai sydäntuntemuksia. Uni-info CPAP-klubilehti 2/2013 Julkaisija CPAP-klubi ResMed Finland Oy Hevosenkenkä Espoo Puh. (09) Faksi (09) Tuttuun tapaan mukana ovat myös tämän kirjoituksen vieressä aina hyödylliset Hoitajan neuvot sekä takakannessa klubin tarjoustuotteet talvikaudelle Mukavia lukuhetkiä ja oikein reipasta syksyä kaikille klubilaisille! Tiina Svahn Päätoimittaja Tiina Svahn, tiina.svahn@resmed.fi Sähköposti klubi@cpap.fi Taitto Libenter Oy Kansikuva Cartina Finland Oy Painopaikka Newprint Oy Painos kpl
3 Hoitajan neuvot S9-sarjan laitteiden tiedot Uniapnean hoitolaitteet keräävät yön aikana paljon tietoja. Hoitohenkilökunta näkee kaiken laitteen keräämän tiedon, mutta myös käyttäjällä on mahdollisuus saada tietoja käyttötunneista, maskin istuvuudesta ja hoidon onnistumisesta. ResMed S9 AutoSet ja Elite ResMedin S9 AutoSet ja Elite -laitteista on mahdollista saada tietoja kahdella tavalla: 1. Paina Tiedot-näppäintä UNEN LAATU Tiedot-näppäimen painallus avaa UNEN LAATU -näytön, jolla esitetään edellisen yön käyttötunnit ja AHI-indeksi* sekä maskin istuvuus. 2. Paina Tiedot- ja Asetus-näppäintä yhtäaikaisesti 3 sekunnin ajan. + UNIRAPORTTI Tiedot- ja Asetus-näppäimen yhtäaikainen 3 s painallus avaa UNIRAPORTTI-näytön, joka esittää koko hoitojakson käyttötunnit, keskimääräisen käyttöajan öisin sekä yli 4 h käyttöaikojen määrän. *AHI-indeksi (apnea-hypopnea) tarkoittaa hengityskatkosten määrää tuntia kohden hoidon aikana. Periaatteessa indeksin olisi hyvä olla alle 10, mutta lukua arvioitaessa on otettava huomioon AHI-indeksi ennen hoidon aloittamista. Sopivasta tasosta voi keskustella hoitavassa yksikössä. ResMed S9 Escape ResMed S9 Escape -laitteesta on saatavissa vain käyttötunnit. Samoin saattaa olla myös muiden mallien kohdalla, sillä hoitava yksikkö voi määrittää laitteen näyttämät tiedot. 3
4 Uni-infon mediakatsaus Uni ja unihäiriöt yleinen Ihminen nukkuu noin kolmasosan elämästään, ja unen laadulla on suuri vaikutus valveillaoloajan hyvinvointiin. Ei siis ihme, että uni ja unihäiriöt puhuttavat medioissakin. Etsimme suomalaisilta sivustoilta uneen ja nukkumiseen liittyviä uutisia, joista ohessa muutama. Emme ota kantaa niiden sisältöön, vaan tarjoamme vain katsauksen tuoreisiin uniaiheisiin uutisiin internetissä. Laulaminen voi vähentää kuorsausta Päivittäiset lauluharjoitukset voivat vahvistaa kurkun ja kitalaen lihaksia ja vähentää kuorsausta, huomasi laulunopettaja Alise Ojay. Hän teki havaintonsa auttaessaan kuorsaavaa ystäväänsä. Ojay suunnitteli lauluharjoitusohjelman, joka tehosi sekä kuorsaukseen että uniapneaan. Sen innoittamana Exeterin yliopiston tutkijat ryhtyivät tutkimaan asiaa. Tutkimuksessa 30 kuorsaajaa teki muutaman minuutin lauluharjoituksia joka päivä kolmen kuukauden ajan. Tulos oli, että heidän kuorsaamisensa väheni huomattavasti verrattuna 30 muuhun, jotka eivät laulaneet. Tutkimuksen johtaja, korva- ja kurkkutautilääkäri Malcolm Hilton kuvailee Daily Mailissa tutkimuksen tuloksia hyvin kiinnostaviksi. Tutkijoiden johtopäätös oli, että kolmen kuukauden lauluohjelma sekä vähensi kuorsauksen määrää että paransi unen laatua. Tämä on ehdottomasti hyvä uutinen kuorsaajille. Se avaa kokonaan uuden väylän potentiaaliseen hoitoon ilman kirurgiaa. Menetelmään on kuitenkin yhdistettävä elintapojen muutos. Esimerkiksi ylipaino on suurin yksittäinen itsenäinen ennustaja kuorsaukselle, Hilton sanoo. Tutkimustulokset on julkaistu Otolaryngology Head and Neck Surgeryssa. Uniapnea voi aiheuttaa sokeutta Terveydestä huolehtiminen ja riittävä unensaanti ovat tärkeässä roolissa taistelussa näön heikkenemistä vastaan. Tuore taiwanilainen tutkimus on löytänyt mahdollisen yhteyden uniapnean ja glaukooman eli silmänpainetaudin välillä. Uniapneassa ihmisen hengitykseen tulee erikestoisia katkoksia, joka voi ilmentyä seuraavana päivänä muun muassa päänsärkynä ja voimattomana olona. Tutkimuksen mukaan hengityksen katkoksista johtuva hapen puute voi aiheuttaa vahinkoa silmien hermoihin ja näin kasvattaa glaukoomaan sairastumisen riskiä yli puolella. Useat silmälääkärit suorittavat glaukoomatutkimuksia, kun ihminen täyttää neljäkymmentä vuotta. Tutkimukset voidaan aloittaa myös jo aikaisemmassa vaiheessa, jos tautia on diagnosoitu suvussa. Kuten muissakin sairauksissa, myös glaukooma on sitä helpompi pysäyttää, mitä aiemmin se havaitaan. Uniapneaa voi ehkäistä pitämällä paino kurissa, olemalla tupakoimatta ja harrastamalla liikuntaa säännöllisesti. Lähde: Men s Health Tutkimus uniapnean ja vajaatoiminnan yhteydestä SERVE-HF on kansainvälinen uniapnean ja sydämen vajaatoiminnan yhteyttä selvittävä tutkimus, johon osallistuu potilasta ympäri maailman. Suomen osuus otannasta on seitsemän potilasta, joiden valinnan TAYS Sydänkeskus Oy ja HYKS ovat juuri saaneet päätökseen. Tutkimuksen avulla pyritään paitsi paremmin ymmärtämään sydämen vajaatoimintapotilaiden uniapneahoidon tärkeyttä, myös kannustamaan kardiologeja nykyistä enemmän sydämen vajaatoimintapotilaiden unenaikaisten hengityshäiriöiden hoitoon. Euroopassa on noin 14 miljoonaa sydämen vajaatoimintaa sairastavaa potilasta, joilla myös sentraalinen uniapnea on tunnetusti hyvin yleistä. SERVE-HF-tutkimuksella voi olla merkittävä vaikutus näiden potilaiden hoitoon tulevaisuudessa. Unilääketieteen ja hengityshoidon edelläkävijä ja maailman johtava laitevalmistaja ResMed rahoittaa tutkmuksen, jonka tuloksia voidaan odotttaa vuoden 2016 alkupuoliskolla. 4
5 aihe nettiuutisoinnissa Uniapneaa jo pikkulapsilla Hiljattain julkaistun kuopiolaistutkimuksen mukaan noin kymmenellä prosentilla 6 8-vuotiaista on unenaikaisia hengityshäiriöitä. Niiden vaaraa lisäävät suurentuneet nielurisat, ristipurenta ja kupera kasvojen muoto. Toisin kuin aikuisilla, tässä ikäryhmässä liikapainolla ei ole yhteyttä unenaikaisiin hengityshäiriöihin. Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikön johtamassa Lasten liikunta ja ravitsemus -hankkeessa toteutetun tutkimuksen tulokset julkaistiin arvostetussa European Journal of Pediatrics -lehdessä. Jos lapsella on unenaikaisten hengityshäiriöiden oireita, hänen kasvorakenteensa ja purentansa on syytä tutkia. Toisaalta jos lapsella on suurentuneet nielurisat, ristipurentaa tai kupera kasvoprofiili, olisi selvitettävä lapsen unen laatua, kiteyttää oikomishoidon erikoishammaslääkäri, kliininen opettaja Tiina Ikävalko tutkimuksen johtopäätökset. Unenaikaisten hengityshäiriöiden oireisto vaihtelee lieväasteisesta kuorsauksesta uniapneatautiin, jossa voi yöllisten hengityskatkosten lisäksi esiintyä monia muita oireita lapsilla muun muassa ylivilkkautta, keskittymis- ja oppimisvaikeuksia sekä kasvun hidastumista. Unihäiriöiden riskien tunnistaminen nuorella iällä mahdollistaa niiden hoitamisen ennen taudin pahenemista. Lasten unenaikaisten hengityshäiriöiden tunnistaminen ja hoito onnistuu parhaiten hammaslääkäreiden, lastenlääkäreiden ja korva-nenä-kurkkutautien erikoislääkäreiden sekä lasten vanhempien yhteistyönä. Univaje lisää nuorten tieonnettomuuksia Alle kuusituntiset yöunet voivat australialaistutkijoiden mukaan suurentaa nuorten kuskien riskiä joutua autoonnettomuuteen. Etenkin viikonloput ja yöt ovat vaarallisia univajeisille. Jama Pediatrics -lehden julkaisemat tulokset osoittavat alle kuusituntisia yöunia nukkuvien vuotiaiden ajavan kolareita noin viidenneksen todennäköisemmin kuin yli kuusi tuntia yössä nukkuvien. Vähäiset unet viikonloppuna lisäävät myös ulosajojen riskiä. Univajeisten onnettomuusriski on tulosten perusteella suurin keskiyön ja aamukuuden välillä, jolloin heille sattuu onnettomuuksia lähes kaksi kertaa enemmän kuin yli kuusituntisia yöunia nukkuville. Riski havaitaan kuitenkin jo iltakahdeksasta alkaen, joten yhteys ei selity vain sillä, että vähän nukkuvat liikkuvat enemmän öisin. Univaje ja väsymystä aiheuttavat sairaudet, kuten uniapnea, ovat tunnettuja liikenneonnettomuuksien aiheuttajia etenkin ammattikuskeilla. Nyt saadut tulokset laajentavat tätä tietämystä ja osoittavat saman koskevan myös nuoria kuskeja. Tutkimuksessa unitottumuksista kyseltiin hiljattain ajokortin saaneelta vuotiaalta. Tiedot osallistujille seuraavien kahden vuoden aikana sattuneista liikenneonnettomuuksista saatiin poliisin rekistereistä. Copyright uutispalvelu Duodecim 2013 Lähde: Jama Pediatrics 2013 Tutkimus painonpudotuksen vaikutuksesta uniapneaan Tuore suomalaistutkimus osoittaa terveellisen ruoan, liikunnan ja painonpudotuksen olevan tehokasta hoitoa ylipainoisille uniapneapotilaille. Uniapneaoireiden parannuttua havaittiin myös sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan sekä sydänterveyden kohenevan. Moni potilaista pystyi lopettamaan verenpaine-, kolesterolija diabeteslääkityksensä. Potilaat olivat työikäisiä, ylipainoisia ja sairastivat lievää uniapneaa. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja Itä-Suomen yliopistossa vuosina toteutettu ja JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus on lisäksi ensimmäinen, joka selkeästi osoittaa uniapneapotilaiden elämäntapahoidon hyödyllisten vaikutusten säilyvän usean vuoden seurannassa. Tutkimusaineisto koostui vuosina sairaalaan uniapneaepäilyn takia lähetetyistä potilaista. Tutkimusjohtajana toimi erikoislääkäri, dosentti Henri Tuomilehto, jonka haastattelun voi lukea tämän lehden seuraavalta aukeamalta. 5
6 Yhteistyökumppanimme esittäytyy Oivauni uniklinikka Kokonai Vuonna 2010 perustettu Oivauni on kansainväliset standardit täyttävä yksityinen uniklinikka, joka hoitaa unihäiriöitä sairastavia potilaita yksilöllisen arvioinnin ja mittausten perusteella. Uni-info tapasi Kupiossa ja Tampereella vaikuttavan klinikan toiminnasta vastaavan erikoislääkärin, dosentti Henri Tuomilehdon. Toimipisteet kahdessa kaupungissa Unihäiriöiden hoitoon erikoistuneita päätoimisia uniklinikoita on Suomessa toistaiseksi vain muutama, joista Oivauni on laajimmin toimiva. Olemme toimineet Kuopiossa jo kolmisen vuotta, ja kun palveluillemme on selkeästi ollut tarvetta, laajensimme keväällä toimintaamme myös Tampereelle, kertoo Henri Tuomilehto. Potilaamme ovat olleet tyytyväisiä löydettyään paikan, jossa he ovat saaneet asiantuntevaa, syynmukaista hoitoa oireisiinsa, kuten päiväaikaisen vireystilan huononemiseen, nukahtamisen vaikeuteen tai yöllisiin heräilyihin. Tuomilehto painottaa erityisesti unihäiriöiden riittävän aikaisen tunnistamisen tärkeyttä. Unihäiriöiden varhaisella tunnistamisella voidaan parantaa ihmisten elämänlaatua ja saada aikaan merkittävää hyötyä niin yksilö- kuin yhteiskuntatasollakin ehkäisemällä samalla muita vakavia kansantauteja. Joustavaa ja potilaslähtöistä hoitoa Oivaunen hoito- ja toimintafilosofia pohjaa yksilölliseen diagnosointiin sekä hoidon toteutukseen. Lähes kaikille potilaille tehdään kokoyön laaja unipolygrafia, jonka löydösten perusteella tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma. Unihäiriöt, niiden tunnistaminen ja hoito ovat varsin uusi asia terveydenhuollossamme, kuten esimerkiksi terveyskeskuksissa ja työterveyshoidossa. Siksi unihäiriöiden hoidossa päädytään valitettavan usein unilääkkeisiin ilman tietoa, mikä oikeastaan on uniongelman varsinainen aiheuttaja. Terveydenhuollon suuri haaste on ymmärtää ja pitää mielessä unihäiriöiden mahdollisuus ongelmien todellisena syynä, korostaa Henri Tuomilehto. Nopea aloitus ja tehokas seuranta Tutkimuksen jälkeen hoidon aloitus sujuu Oivaunessa nopeasti, joustavasti ja asiantuntevasti. CPAP-hoito voidaan aloittaa jopa samana päivänä uniapneadiagnoosin selvittyä. Klinikasta voi ostaa ResMed-ylipainehengityshoitolaitteita ja tarvikkeita ja olla varma ajantasaisesta käyttöönohjauksesta laitehankinnan yhteydessä. Oivaunen filosofiaan kuuluu myös hoidon tehokkuuden tarkka seurata. Suurimmalle osalle potilaista tehdään jonkin ajan kuluttua hoidon aloituksesta diagnosointimittausta kevyempi hoidon seurantamittaus, jolla pyritään varmistamaan hoidon teho. Näin myös mahdollisiin ongelmakohtiin päästään puuttumaan heti hoidon alkuvaiheessa, jolloin yksilöllinen ja toimiva hoito voi jatkua onnistuneesti, Henri Tuomilehto kertoo. 6
7 svaltaista unihäiriöiden hoitoa Mukana tutkimustyön aallonharjalla Kliinisen työn lisäksi Oivauni on myös aktiivisesti mukana tutkimustoiminnassa. Ajankohtaisimpana tutkimushankkeena on tällä hetkellä dosentti Tuomilehdon johtama 17 Euroopan maata kattava unitutkimus, joka on osa laajempaa diabetekseen liittyvää EU-hanketta. Tuomilehto opettaa keskuksissa unirekisteröinnin suorittamisen paikallisille tutkijoille ja valvoo tutkimuksen asianmukaisesta etenemistä. Tutkimuksella toivotaan saatavan lisätietoa unihäiriöiden, kuten uniapnean, yhteydestä tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonikomplikaatioihin. Unihäiriöt yhteydessä muihin kansansairauksiin Suomessa jo kolmasosa aikuisväestöstä raportoi jonkinlaisista uniongelmista vähintään kolmena yönä viikossa. Kroonisia, jokaöisiä unihäiriöitä sairastaa jopa 20 % suomalaisista aikuisista. Kansansairauksiksi luokiteltavat unihäiriöt ovat merkittävä riskitekijä pitkiin sairaslomiin ja huonoon töihin paluuseen. Klinikan lääketieteellisestä toiminnasta vastaa yksi maamme johtavista unitutkijoista, erikoislääkäri, dosentti Henri Tuomilehto. Hän on työskennellyt Suomessa unihäiriöpotilaiden parissa 15 vuotta ja opiskellut unihäiriöiden hoitoon erikoistuneessa sairaalassa Kanadassa. Tuomilehdolle on myönnetty Suomen Lääkäriliiton unilääketieteen erityspätevyys. Niillä on havaittu olevan selkeä yhteys tyypin 2 diabetekseen, kohonneeseen sydän- ja verisuonisairastuvuuteen sekä kuolleisuuteen. Keskeistä on sairauden varhainen tunnistaminen. Unihäiriöiden tunnistamiseen ja hoitoon tähtäävä koulutus on Suomessa kuitenkin edelleen minimaalista niin lääkäri- kuin hoitajakoulutuksessakin. Tietoisuuden lisääminen unesta ja unen häiriöistä onkin elintärkeää koko kansanterveydelle. Oivauni Uniklinikka Kuopio Puijonkatu 12 B Kuopio Puh info@oivauni.fi Oivauni Uniklinikka Tampere Pyhäjärvenkatu 5 A Tampere Puh info@oivauni.fi 7
8 Erilaiset maskityypit sekä Maskeja on erilaisia hoidon helpottamiseksi. Pääsääntöisesti maskit jaetaan nenämaskeihin, sierainmaskeihin ja kokokasvomaskeihin, joista kaikista esitellään tällä aukeamalla muutama esimerkki ja kaksi tuoteuutuutta. Oikein valittu, hyvin istuva ja hoidettu maski palvelee käyttäjäänsä pitkään. Säännöllisen puhdistuksen avuksi saatavana on helppokäyttöisiä puhdistuspyyhkeitä. Kokokasvomaskit Sekä suun että nenän peittävää kokokasvomaskia suositellaan erityisesti nukkuessaan suun kautta hengittäville käyttäjille. Quattro Air UUTUUS! Uutuusmalli Quattro Air perustuu Mirage Quattro -mallin vahvuuksiin ja luotettavuuteen, mutta on sitä kuitenkin 45 % kevyempi. Helppokäyttöisessä kokokasvomaskissa on vain neljä osaa, mikä helpottaa sekä käyttöä että puhdistusta. Saatavana myös naisten kasvojen muodoille ja pään koolle suunniteltu For Her -malli. MYÖS FOR HER -MALLI Quattro FX Quattro FX on kevyt maski, joka otsatuettomana ei peitä näkökenttää. Maski asetetaan nenänvarren puoliväliin ja se pysyy hyvin paikallaan joustavan runkoosan ansioista, vaikka potilas liikkuisikin unen aikana. Saatavana myös For Her -mallina. MYÖS FOR HER -MALLI Maskin puhdistuspyyhkeet Käteviä puhdistuspyyhkeitä maskin päivittäiseen hoitoon on saatavana 14 ja 60 kpl pakkauksissa. Maskin puhdistus ja huolto Päivittäin - Pese maskin tyynyosa miedolla, hajustamattomalla saippuavedellä. - Huuhtele ja anna kuivua, ei kuitenkaan suorassa auringon valossa. - Voit käyttää päivittäiseen puhdistukseen myös maskin puhdistuspyyhkeitä. Viikoittain - Pese pääremmit miedolla saippuavedellä. - Pyyhi maskin muut osat kostealla liinalla tai puhdistuspyyhkeellä. Kuukausittain - Irrota maskin osat valmistajan ohjeiden mukaisesti ja pese ne erikseen. Sairaalat tarjoavat yleensä suosimiaan maskimalleja. Aukeamalla esiteltyjä maskeja ei siis välttämättä saa hoitavasta yksiköstäsi. 8
9 puhdistuspyyhkeet Nenämaskit Vain nenän peittävä nenämaski on yleisin hoidonaloitusmaski. Swift FX Nano UUTUUS! Uutuusmalli Swift FX Nano yhdistää sierain- ja nenämaskien parhaat puolet. Erittäin pienikokoisen nenämaskin otsatueton rakenne ja matalaprofiilinen nenätyyny mahdollistavat luonnollisen hengityksen. Uusi pallonivelinen kulmakappale mukautuu nukkujan liikkeisiin ja kankainen SoftEdge-takahihna on pehmeä, mukava ja helpposäätöinen. Myös For Her -versiona. Mirage SoftGel Mirage SoftGel -nenämaski on ennennäkemättömän pehmeä ja miellyttävä. DoubleGel-pehmikkeen kirkas geelikerros tekee maskista mukavan ja sininen geelikerros hyvin istuvan. Runko-osa on identtinen Mirage Activa LT -mallin kanssa, joten haluttaessa maskiin voi vaihtaa LT-mallin ActiveCell-pehmikkeen. Mirage FX Erittäin kevyessä yhden koon Mirage FX -nenämaskissa on pehmeä, erilaisille kasvoille mukautuva nenätyyny. Pääremmien uudenlainen muotoilu minimoi niskaan kohdistuvaa painetta. Saatavana myös For Her -versiona. MYÖS FOR HER -MALLI MYÖS FOR HER -MALLI Sierainmaskit Näkökenttää peittämätömän, ilmaa suoraan sieraimiin ohjaavan sierainmaskin pariksi suositellaan lämminvesikostutinta. Swift FX Hyvin kevyessä Swift FX -sierainmaskissa on pehmeä silikoninen, päälaelle kulkeva pääremmi. Maskin ilmaletkuliitännän joustava väliletku helpottaa erityisesti kyljellään nukkumista. Maskipakettiin kuuluvat pehmikkeet voi tarvittaessa laittaa poskille tuleviin pääremmeihin. Saatavana myös For Her -versiona. Maskin sovittaminen MYÖS FOR HER -MALLI Pue maski istuma-asennossa - Aseta maskiremmit mahdollisimman löysälle. - Jos maskissa on säädettävä otsatuki, aseta se aluksi aivan auki. Käy makuuasentoon - Makuulla remmit kiristyvät, löysää remmejä tarvittaessa. - Säädä otsatuki niin, että maskin painopiste on poskilla ja nenänvarteen kohdistuu mahdollisimman vähän painetta. Käynnistä laite - Nosta maski kasvoilta, anna sen täyttyä ilmalla ja laske takaisin kasvoille. CPAP-laitteen käyttäjänä on kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä, mitä markkinoilla on tarjolla. Maskeja voi myös itse ostaa kauttamme. 9
10 Minä ja uniapnea Lukijat kertovat Toimiva CPAP-hoito selätti Viidenkympin rajapyykin lähestyminen sai lääkealan ammattilaisen laittamaan väsymyksen ikääntymisen piikkiin. Sydänvaivojen syvällinen tutkimus paljasti kuitenkin normaalipainoisen miehen ongelmien taustalta uniapnean, johon saatu ylipainehoito palautti terveyden ja elinvoimat. Kaikki alkoi autoilusta Olen työskennellyt 25 vuotta kansainvälisen lääketeollisuuden palveluksessa erilaisissa toimenkuvissa ja yrityksissä. Yhteistä kaikille tehtäville on ollut suuri määrä autolla ajoa, noin km/v. Nuorempana kaikki oli helppoa: ei ollut väliä oliko valoisaa vai pimeää, jaksoin aina ajaa enkä tuntenut väsymystä juuri koskaan. Seitsemän vuotta sitten kuitenkin huomasin, että ajaminen kävi koko ajan raskaammaksi eikä viikonloppukaan tuntunut riittävän palautumiseen. Pistin kaiken iän piikkiin ajattelin, että kun 50 vuotta lähestyy, sitä vaan ei jaksa enää niin kuin nuorempana. Toistuvat sydänvaivat alkoivat Sitten alkoivat sydänvaivat. Ensin ihan satunnaisesti tunsin pieniä yksittäisiä tykytyksiä, jotka menivät ohi itsestään. Kun tykytyksiä alkoi tulla yhä useammin eivätkä ne menneetkään enää ohi itsestään, piti turvautua sairaalan päivystykseen. Oireeni diagnosoitiin flimmeriksi eli eteisvärinäksi. Vaikka lähes kaikki mahdollinen tutkittiin, mitään syytä kohtauksille ei löydetty. Kun olin taas kerran ties monennenko flimmerin jälkeen työterveyslääkärin juttusilla, hän päätti ikään kuin viimeisenä korttina määrätä minulle unipolygrafiatutkimuksen, jossa laitteet tutkivat yön aikana unen laatua. Tuon tutkimuksen tulos tuli muuttamaan elämäni. Haluaisitko sinä jakaa tarinasi lukijoidemme kanssa? Ota yhteyttä Tiina Svahniin tai (09)
11 väsymyksen ja sydänvaivat Unitutkimus paljasti yön salat Unipolygrafian löydös oli uskomaton: sain yli sata hengityskatkosta, joista pisimmät olivat jopa yli minuutin! Diagnoosi: erittäin vaikea-asteinen uniapnea. Ei siis ihme, että olin ollut jokaisen aamun kuin krapulassa ja päivät umpiväsyneenä. Siitä alkoi minulle uusi elämä, elämä CPAPlaitteen kanssa. Ja kuinka paljon parempi se onkaan! Vaikea alku ei lannistanut Luonnollisesti alku oli vaikeaa kukapa pystyisikään nukkumaan heti normaalisti maski naamalla ja letku sängyssä. Alussa kokeiltiin erilaisia maskeja ja vaihtoehtoja on onneksi runsaasti. Minulle sopi parhaiten nenän ja suun peittävä kokokasvomaski, jota olen käyttänyt jo pitkään. Vaikka alku olikin hankalaa, hoitoon lopulta tottui, kun sisukkaasti puki maskin kasvoilleen puoliväkisinkin joka ilta. Suurin kannustin oli heti alusta asti parantunut vointi, kun aamupäänsärky, päiväväsymys ja rytmihäiriötkin katosivat. Hoidosta tullut osa arkea Olen nyt käyttänyt ResMedin CPAP-laitetta säännöllisesti joka yö yhteensä 5 vuoden ajan. En enää osaa enkä pysty nukkumaan ilman sitä. Käytän laitetta koko noin 7 tunnin yöunieni ajan. On todella tärkeää käyttää laitetta riittävästi, sillä vain muutaman tunnin käyttö yössä ei anna hyvää tulosta. Hoidon myötä elämänlaatuni on parantunut aivan merkittävästi. Jaksan tehdä työni hyvin ja virtaa riittää kevyesti vielä kotihommiinkin. Uniapnean mahdollisuus kannattaa tutkia Olen todella kiitollinen, että vaivani sai nimen ja että sitä ennen kaikkea voidaan hoitaa. Hoitamattomana uniapnea on hyvin invalidisoiva sairaus, josta moni kärsii luullen minun laillani oireiden kuuluvan normaaliin ikääntymiseen. Kehotankin kaikkia, joilla on kuorsausta, päänsärkyä, vetämätön olo, yleisesti jatkuvaa väsymystä, sydäntuntemuksia ym. olemaan aktiivisia ja ottamaan asiat puheeksi lääkärin kanssa. Kysykää uniapneasta, sillä jos se on syy huonoon elämänlaatuun ja väsymykseen, siihen on apu siipappi! Kardiologin kommentti Oireilu alkoi pitkäkestoisena väsymyksenä ja todennäköisesti potilas oli sairastanut uniapneaa jo pitkään. Uniapnea aiheuttaa veren alhaisia happi- ja korkeita hiilidioksiditasoja sekä hermoston yliaktiivisuustilan, joka johtaa usein verenpainetason nousuun, lisää rytmihäiriöriskiä ja altistaa sydämen vajaatoiminnalle. Tutkimuksien mukaan erityisesti eteisvärinän riski on korkeampi uniapneapotilailla, ja mahdollinen sydämen vajaatoiminta lisää myös kammioperäisten rytmihäiriöiden riskiä. Uniapnean mahdollisuus onkin hyvä pitää mielessä uusiutuvan tai hoitoon reagoimattoman eteisvärinän yhteydessä. Uniapnean hoito vähentää rytmihäiriöiden riskiä, mutta luonnollisesti muutakaan suositusten mukaista hoitoa ei tule unohtaa. Petri Haataja Kardiologi, Tays Sydänkeskus Oy, Tampere 11
12 CPAP-klubin talven tarjoustuotteet! CpapMax Uniapneatyyny Koodilla TYYNY13 59 (Norm. 69 ) Gecko TM NASAL PAD Gecko Pehmiketyyny 10 kpl paketti (koot S ja L) Koodilla GEC13 79 (Norm. 100,81 ) UUTUUS! Swift FX Nano Nenämaski Koodilla NANO13 95 (Norm. 124 ) MYÖS FOR HER -MALLI Kaupan päälle puhdistuspyyhkeet Vuoden 2013 loppuun saakka kaikille minkä tahansa maskin ostaneille kaupan päälle 14 kpl paketti maskin puhdistuspyyhkeitä! Edun saadaksesi kirjoita tilausvaiheessa ostoskorin lisätietoja-kohtaan cpap-klubi. 0 (Arvo 13 ) Tarjoukset ovat voimassa asti vain verkkokaupastamme tilattaessa eivätkä sisällä mahdollisia toimituskuluja. Aina edullisimmat hinnat Nopea toimitus Yli 100 tilauksissa maksuton kotiinkuljetus Koko tuotevalikoima ja hinnat helposti nähtävissä Auki 24/7 Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja
Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille
Kompakti nenämaski suunniteltu sopimaan kaikille Kaikki kasvot ovat erilaisia, ja uusi AirFit N20 -maskimme onkin helposti sovitettavissa useimmille. Kompakti nenämaski jättää näkökentän vapaaksi, ja maskin
uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2012 Uniapnea ja sydän Yli 75 %:lla sydämen vajaatoimintapotilaista on unenaikaisia hengityshäiriöitä s.
uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2012 Uniapnea ja sydän Yli 75 %:lla sydämen vajaatoimintapotilaista on unenaikaisia hengityshäiriöitä s. 8 9 Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja www.resmed.com
- PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN -
- PALAUTUMALLA MENESTYKSEEN - Technopolis Business Breakfast Kuopio 17.2.2017 Henri Tuomilehto, dosentti Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Unilääketieteen erityispätevyys Somnologist Eurooppalainen
Nauti taas. kauniista unista. Uniapnea
Uniapnea Nauti taas 2015 Koninklijke Philips N.V. Kaikki oikeudet pidätetään. Teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tavaramerkit ovat Koninklijke Philips N.V. (Royal Philips) tai
uni-info CPAP-laitteen ja maskien huolto-ohjeet s.6 Tietoa maskeista s.3 nro 4 joulukuu 2007 CPAP-klubilehti www.cpap.fi
uni-info nro 4 joulukuu 2007 CPAP-laitteen ja maskien huolto-ohjeet s.6 Tietoa maskeista s.3 CPAP-klubilehti www.cpap.fi Pääkirjoitus Tämän kertaiseen Uni-Info lehteen olen kerännyt tietoa maskeista. Katsaus
Unesta ja unettomuudesta. Eeva Liedes
Unesta ja unettomuudesta Eeva Liedes 21.3.2019 Unen vaiheet ja rakenne nonrem uni: torke, kevyt uni, syvä uni nonrem uni lisääntyy ruumiillisen rasituksen jälkeen REM uni: unennäkemisen univaihe REM uni
Maskien/laitteiden vastaavuus
Maskien/laitteiden vastaavuus Tässä taulukossa on esitetty maskit, jotka sopivat käytettäviksi ResMedin ylipainehoitoa antavien laitteiden kanssa, ja maskiasetus, jos sellainen on valittava. Perusteelliset
ResMed-nenämaski sairaalakäyttöön
ResMed-nenämaski sairaalakäyttöön RESMED-NENÄMASKI SAIRAALAKÄYTTÖÖN on tarkoitettu yhden potilaan käyttöön aikuispotilaille (> 30 kg), joille on määrätty jatkuva hengitysteiden ylipaine- tai bilevel-hoito
Onko sinulla sairauden riski? Helppokäyttöinen opas, jonka avulla voit selvittää riskisi sairastaa uniapneaa
Onko sinulla sairauden riski? Helppokäyttöinen opas, jonka avulla voit selvittää riskisi sairastaa uniapneaa Uniapnean arviointiopas: selvitä sairauden riskisi a Ylset merkit ja oireet b Mikä on uniapnea?
Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!
Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Hyvää yötä, kauniita unia Moni meistä toivoo, että voisi nukkua niin kuin
Oireet päivällä. a Uniapnean yleiset merkit ja oireet
a Uniapnean ylset merkit ja oireet Usmmat ihmiset vät tiedä, onko hllä uniapnea. Sairauden huomaa usn vuodekumppani, joka havaitsee oireet. Oireet päivällä Nukahtelu kesken rutiinitoimien Päänsärky aikaisin
uni-info Teemana uniapnea ja matkustaminen CPAP-KLUBILEHTI 1/2011 Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja
uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2011 Teemana uniapnea ja matkustaminen Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja www.resmed.com Hei Klubilaiset, Kevättä on jo rinnassa ja kesäkin kolkuttelee oviamme
Ohjeita uniapnean laitehoidon aloittamiseen ja laitteiden huoltoon
Ohjeita uniapnean laitehoidon aloittamiseen ja laitteiden huoltoon Onneksi olkoon, olet aloittamassa elämän Sinulla on diagnosoitu uniapnea ja olet saanut tai saamassa sen hoitoon ylipainelaitteen. Hoito
Uniapnea liikennelentäjällä
Uniapnea liikennelentäjällä Uniapnea (Käypä hoito suositus 2010) DGN: Anamneesi, kliininen tutkimus, yöpolygrafia Oireet: Levoton yöuni, unihäiriöt, unettomuus Yöhikoilu, lisääntynyt yöllinen virtsaneritys
VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA
VALTAKUNNALLISET KEUHKOPÄIVÄT 2017 UNIAPNEAN HOITO TURUSSA Sh Susanna Aalto TYKS/KEU1 VSSHP Vastuualueella on kaksi osastoa ja yksi poliklinikka. Sairaansijoja on yhteensä vastuualueellamme 41, joista
Swift LT Female SIERAINMASKI NAISILLE. Ensimmäinen naisille suunniteltu maski uniapnean hoitoon
Swift LT Female SIERAINMASKI NAISILLE Ensimmäinen naisille suunniteltu maski uniapnean hoitoon Entä jos yöunien jälkeen olisitkin virkeä ja täynnä energiaa? Uniapnean tehokkaalla hoidolla nukut yösi paremmin
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen
Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4.
Nina Martikainen Sairaanhoitaja ja sertifioitu unihoitaja, Satshp keuhkosairaudet/ unipkl, SUHS ry varapj Uniliiton unikouluohjaaja 19.4.2018 Yleistä uniapneasta Uniapnea ja liitännäissairaudet, sydän-
uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2013 Uniapnea ja verenpaine
uni-info CPAP-KLUBILEHTI 1/2013 Uniapnea ja verenpaine Korkean verenpaineen taustalla on jonkinasteinen uniapnea 30 50 %:lla potilaista. Lue lisää s. 4 5. Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja
uni-info 2/2012 CPAP-KLUBILEHTI Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja
uni-info CPAP-KLUBILEHTI 2/2012 Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja www.resmed.com Hei Klubilaiset! Raikas ja värikäs syksy on koittanut ja sen myötä lämpötila ja ilmankosteus alkavat
YÖPOLYGRAFIA. Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys
YÖPOLYGRAFIA Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys 30.8.2018 1 POIKKEAVAN PÄIVÄVÄSYMYKSEN SYITÄ Riittämätön unen määrä yksilölliseen tarpeeseen
Konkret om sömnapné. Vad bör göras?
Konkret om sömnapné. Lohja 16.11.2011 Pia Andersson ResMed Finland Oy Vad bör göras? Pia Andersson ResMed Finland Oy Normaali uni 1. 1 Hereillä olo 2. 2 Perusuni S1-S4 (Non-REM tai NREM) 3. 3 Vilkeuni
AutoSet & Elite. Welcome Guide. Suomi. POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICEs
AutoSet & Elite POSITIVE AIRWAY PRESSURE DEVICEs Welcome Guide Suomi Tervetuloa Kiitos, kun olet valinnut käyttöösi S9 AutoSet- tai S9 Elite -laitteen. Lue koko käyttöopas ennen kuin alat käyttää näitä
CPAP-hoidossa ongelmia? Ratkaisuehdotuksia
CPAP-hoidossa ongelmia? Ratkaisuehdotuksia Sairaanhoitaja, hengitysvajehoitaja ja UHKn koordinoiva sh Susanna Aalto Tyks, keuhko-osasto1 4.2.2019 Nenän tukkoisuus/kuivuminen/verenvuodot Nenän keittosuolahuuhtelut
uni-info 2/2011 CPAP-KLUBILEHTI Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja
uni-info CPAP-KLUBILEHTI 2/2011 Maailman johtava uniapnea- ja hengityslaitevalmistaja www.resmed.com Hei Klubilaiset, Minulla on ilo esitellä näin syksyn alussa klubilaisillemme ResMedin uusia, hienostuneita
Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt. ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus
Uniapnea ja muut unenaikaiset hengityshäiriöt ayl Jukka Lojander HYKS/Sydän-keuhkokeskus Nukkuminen ja hengitys Makuuasento Keuhkojen tilavuus pienenee Oikovirtauksen lisääntyminen Nielun läpimitan pieneneminen
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n Tunne pulssisi ESTÄ AIVOINFARKTI Epäsäännöllinen syke voi johtua eteisvärinästä, jonka vakavin seuraus on aivoinfarkti. Eteisvärinän voi havaita itse pulssiaan tunnustelemalla.
Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan
Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi
ResMed-kokokasvomaski sairaalakäyttöön
ResMed-kokokasvomaski sairaalakäyttöön RESMED-KOKOKASVOMASKI SAIRAALAKÄYTTÖÖN on tarkoitettu yhden potilaan käyttöön aikuispotilaille (> 30 kg), joille on määrätty jatkuva hengitysteiden ylipaine- tai
Hengitystukihoidon laitetyypit
Hengitystukihoidon laitetyypit 11.2.2015 Noninvasiivisen hengityslaitehoidon peruskurssi Ulla Anttalainen, LT, Keuhkosairauksien ja allergologian el. Luennon sisältö Hengityksen vajaatoiminta Laitetyypit
Aktigrafia. Anniina Alakuijala. LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS)
Aktigrafia Anniina Alakuijala LT, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, somnologist (ESRS) KNF-hoitajayhdistyksen ja Unihoitajaseuran kevätkoulutus 19.4.2018 Aktigrafi
8 UNI JA LEPO. sivut 85-91
8 UNI JA LEPO sivut 85-91 Mene janalle oikeaan kohtaan Kuinka paljon nukuit viime yönä? Kuinka paljon nukuit la-su välisenä yönä? Minkälainen vireystilasi on juuri nyt? Oletko aamu- vai iltaihminen? ABC:
Hemodialyysihoitoon tulevalle
Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016
POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?
POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja
CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA. Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote
CPAP-POTILAIDEN ETÄSEURANTA Sairaanhoitaja Minna Tanskanen Sairaanhoitaja Hanna-Kaisa Suikkari Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Keuhkosairauksien poliklinikka, SiunSote Uniapneapotilaat hoidetaan
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.
Tutkimus Lohjan yhteislyseon oppilaiden unitottumuksista. Jesse Palmroos Psykologian tutkimuskurssi
Tutkimus Lohjan yhteislyseon oppilaiden unitottumuksista Jesse Palmroos Psykologian tutkimuskurssi 5.2.2015 Sisällysluettelo: 1. Johdanto 1 2. Oma tutkimusongelma 1 3. Tutkimusmenetelmät 1 4. Tutkimustulokset
Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit
Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon
Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta
Vaikuttavaa elintapaohjausta terveyspisteissä- malli Satakunta Punainen Risti Satakunnan piiri Anne-Mari Hakuni Terveyden ja hyvinvoinnin päällikkö VESOTE - hanke Yksi hallituksen kärkihankkeista STM rahoittaa/
Juhani K. Kysymyksiä ja vastauksia Kysymykset esitettiin Juhanille etukäteen. Juhani vastasi niihin sähköpostilla.
Juhani K Kysymyksiä ja vastauksia Kysymykset esitettiin Juhanille etukäteen. Juhani vastasi niihin sähköpostilla. MediMattressin myyntikokouksen osallistujat vierailevat Juhanin luona pe 20.3.2009. 1.
Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia. Tarja Saaresranta
Unenaikaisen hengitysfysiologian perusteet, obstruktiivisen ja sentraalisen uniapnean patofysiologia Tarja Saaresranta 16.11.2018 Sidonnaisuudet Luentopalkkioita (Duodecim, Suomen Keuhkolääkäriyhdistys,
Tietoisuuden lisääminen
Tietoisuuden lisääminen Obstruktiivista uniapneaa (OSA) on historiallisesti pidetty miesten sairautena, mutta on esitetty, että miesten ja naisten välinen ero voi johtua siitä, että OSAa ei aina tunnisteta
Firmagon eturauhassyövän hoidossa
Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa
Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti
Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen
2016 Koninklijke Philips N.V. Kaikki oikeudet pidätetään. Teknisiä tietoja voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tavaramerkit ovat Koninklijke Philips N.V.:n (Royal Philips) tai omistajiensa omaisuutta.
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää
Henkilötunnus: Pituus: cm Paino nyt kg, 10 v. sitten kg Ammatti (nykyinen tai entinen): / Eläke v. Millaista työtä teette?
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri UNIKYSELYLOMAKE 2 sivu 1/7 Ohjeet vastaajalle: Rengastakaa / alleviivatkaa kysymyksen kohdalta parhaiten sopiva vaihtoehto tai kirjoittakaa tieto sille varattuun tilaan.
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY
Käypä hoito: Kliinisen työn helpottaja vai kurjistaja? Jorma Komulainen SSLY 14.3.2019 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri Päätoimi Käypä
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
uni-info Johdatus uniapneaan s.3 Millaisilla laitteilla uniapneaa hoidetaan s.6 Konverttereista, inverttereistä ja akuista s. 8 nro 2 heinäkuu 2008
uni-info nro 2 heinäkuu 2008 Johdatus uniapneaan s.3 Millaisilla laitteilla uniapneaa hoidetaan s.6 Konverttereista, inverttereistä ja akuista s. 8 CPAP-klubilehti www.cpap.fi Pääkirjoitus Tässä Uni- infon
Ambulatorinen suppea yöpolygrafia. Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK)
Ambulatorinen suppea yöpolygrafia Antti Kinnunen, erikoislääkäri Meilahden KNF (alkup.esitys Jukka Vanhanen 2015, muokannut AK) Sisällysluettelo Mitä tauteja suppealla yöpolygrafialla tutkitaan? Lyhyesti
Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia
Diabetes (sokeritauti)
Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä
Energiaraportti Yritys X 1.8.2014
Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin
OPI PONTEVA ITSEPUOLUSTUSTAITO
OPI PONTEVA ITSEPUOLUSTUSTAITO Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämesi syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Tervekin sydän kadottaa välillä rytminsä ja useimmat muljahtelut ja välilyönnit
UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA. Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015
UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015 Sisältö määritelmiä uniapneatauti potilasohjaus ja hoitoon sitoutuminen mitä opimme? Tutkimustuloksia
4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake
1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille
Potilasopas. Tämän oppaan omistaa:
Potilasopas Tämän oppaan omistaa: Icare HOME (Malli: TA022) POTILASOPAS TA022-035 FI-3.1 3 Johdanto Tämä opas sisältää Icare HOME -tonometrin käyttöohjeet. Lue ohjeet huolellisesti, ennen kuin alat käyttää
Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.
Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.
Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat. Tommi Vasankari UKK-instituutti
Liikunnan terveyshyödyt ja liikkumattomuuden terveyshaitat Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta Liikkumattomuuden
Honeywell Adaptec TM. Honeywell. Yksi tyyli. Kolme kokoa. Räätälöity istuvuus ja ominaisuudet. SPERIAN ON NYT HONEYWELL
Honeywell Adaptec TM Honeywell Yksi tyyli. Kolme kokoa. Räätälöity istuvuus ja ominaisuudet. SPERIAN ON NYT HONEYWELL Honeywell Kapea Tavallinen Leveä Silmät linssien keskelle nenäsillan avulla; väsymys
ristön terveysriskien ehkäisy
Kylmän n ja kuuman ympärist ristön terveysriskien ehkäisy yksikön johtaja Veikko Kujala Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Terveyden edistäminen Projektin tarkoitus Projektin päämäärä on estää ja vähentää
Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.
Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen
Unilääketiede valtakunnalliset unilääketieteen koulutuspäivät
Unilääketiede 2017 19. valtakunnalliset unilääketieteen koulutuspäivät 30.10-31.10.2017 Paikka: Valkean talon auditorio, Ilkantie 4, 00401 Helsinki Kohderyhmä: Terveyskeskuslääkärit, työterveyslääkärit,
Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri
Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian
Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry
Palautuminen ja unen merkitys 17.4.2018 Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Arjessa jaksaminen Kuormitus ja palautuminen tulee olla tasapainossa Pääosin tekijöihin pystyy vaikuttamaan itse Palautuminen
Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th
Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th KYYTIÄ UNIONGELMILLE -UNIRYHMÄ Tarkoitettu opiskelijoille, joilla nukahtamiseen tai nukkumiseen liittyviä ongelmia Lyhyt haastattelu
VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT
VASTASYNTYNEIDEN LÄÄKKEETTÖMÄT KIVUNHOIDON MENETELMÄT 11.4.2016 OPAS VANHEMMILLE EFJKVF Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi. A. A. Milne, Nalle Puh Emmi Ristanen, Laura Kolari &
Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
Fimea kehittää, arvioi ja informoi
Fimea kehittää, arvioi ja informoi SELKOTIIVISTELMÄ JULKAISUSARJA 4/2012 Eteisvärinän hoito Verenohennuslääke dabigatraanin ja varfariinin vertailu Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka voi aiheuttaa
Ohjelma! Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum
Ohjelma 9-9.15 9.15-9.40 9.40.9.55 9.55-10.25 10.25-12.00 Tervetuloa & hankkeen taustat - Jukka Suovanen, toimitusjohtaja, Odum AlvinOne - Tekoäly on jo täällä - Johanna Varje, markkinointijohtaja, Odum
Swift LT NASAL PILLOWS SYSTEM. User Guide Suomi
Swift LT NASAL PILLOWS SYSTEM User Guide Suomi Swift LT SIERAINMASKI Kiitos, kun olet valinnut Swift LT -maskin. Käyttötarkoitus Swift LT ohjaa ilmavirtauksen noninvasiivisesti potilaalle hengitysteiden
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
ESTÄ AIVOINFARKTI YLEINEN JA YLEISTYVÄ ETEISVÄRINÄ. Tunne pulssisi
Ammattilaisille Tunne pulssisi ESTÄ AIVOINFARKTI Eteisvärinä on iäkkäillä yleinen, vointia heikentävä ja terveyttä uhkaava rytmihäiriö, jonka vakavin seuraus on aivoinfarkti. Epäsäännöllinen syke on eteisvärinän
HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)
1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa
Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO
LIIKUNTA JA LEPO MITEN SINÄ PALAUDUT? SUORITUKSESTA PALAUTUMINEN PALAUTUMISELLA TARKOITETAAN ELIMISTÖN RAUHOITTUMISTA, JOLLOIN AKTIIVISUUSTASO LASKEE ULKOISET JA SISÄISET STRESSITEKIJÄT VÄHENEVÄT TAI HÄVIÄVÄT
Olen saanut tyypin 2 diabeteksen
Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten
TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu
TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää
Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------
1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki
Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti
Liikkumattomuus maksaa 1-2 miljardia vuodessa mitä pitäisi tehdä? Tommi Vasankari UKK-instituutti Sisältö Liikkumattomuuskäsite laajenee Väestötulokset objektiivisen fyysisen aktiivisuuden mittauksesta
AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA
AEROFLEX UUTUUS UNTEN MAILTA Säätämällä paremmat unet AeroFlex Familonin tuotekehitys pisti parastaan. Halusimme kehittää uuden tuoteperheen, jonka patjat ja tyyny ovat säädettävissä nukkujan painon ja
Terveelliset elämäntavat
Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina
Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF
POTILAAN TIEDOTE Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF Arvoisa potilas, Tiedustelemme halukkuuttanne osallistua seuraavassa esitettävään tutkimukseen. Tutkimuksen tausta Idiopaattiset keuhkoparenkyymisairaudet
9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien?
Unikysely Lue koko kysymys ennen vastaamista. Valitse sopiva vaihtoehto tai kirjoita kysytty tieto lähinnä viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Merkitse myös kieltävä vastaus näkyviin. 1. Lomakkeen täyttämispäivämäärä
Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi
Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta Virtsarakko.fi VES-100974-1 02.2011 Relevans.net 7000 Arviolta noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii virtsarakon ongelmista. 2 ASTELLAS PHARMA, Falcon
Suositukset maksan haittavaikutusten välttämiseksi. Valdoxan voi aiheuttaa haittavaikutuksena mm. muutoksia maksan toimintaan.
Potilaan opas VALDOXAN Suositukset maksan haittavaikutusten välttämiseksi Valdoxan voi aiheuttaa haittavaikutuksena mm. muutoksia maksan toimintaan. Tässä oppaassa kerrotaan suosituksista maksan haittavaikutusten
Ensiapukoulutus seuratoimijat. 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK
Ensiapukoulutus seuratoimijat 04.11.2013 Janne Wall sh ylempi AMK Tavoitteet Elottomuuden tunnistaminen hengitys Tajuttomuus / Elottomuus 112 aktivointi PPE Hengitys Normaali hengitys on rauhallista, tasaista,
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat
Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,
Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti...
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2018 JÄRKEÄ LÄÄKEHOITOON Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti mukana Leena Kuusikko, Anu Ahonen, Jouni Ahonen / Kirjoitettu
OPAS UNIAPNEAA SAIRASTAVILLE
OPAS UNIAPNEAA SAIRASTAVILLE Hengitysliitto edistää hengitysterveyttä ja hengityssairaan hyvää elämää. Mikä on uniapnea? Uniapnea eli ylähengitysteitä ahtauttava uniapneaoireyhtymä on sairaus, jossa esiintyy
Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen
Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla.
19.3.2015 Reumaliiton tavoitteena on saada reumasairaille oikea hoito oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa tarkoituksenmukaisella tavalla. LIITON TOIMINTA-AJATUS KITEYTETTIIN 14.9.2015 REUMALIITON JA