2014 Pohjoinen Helsinki. Ikääntyneiden palveluopas
|
|
- Annika Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2014 Pohjoinen Helsinki Ikääntyneiden palveluopas 1
2 Ikääntyneiden palveluopas 2014 Pohjoinen Helsinki 2
3 Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia kuin koskaan aiemmin. Ikääntyneet haluavat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään myös siinä vaiheessa elämää, kun omat voimavarat eivät ole enää yhtä hyvät kuin aiemmin ja joidenkin arjen asioiden hoitamiseen saatetaan jo tarvita apua. Kotona asuvien osuus ikääntyneestä väestöstä kasvaakin koko ajan. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (niin sanottu ikälaki) tuli voimaan alkaen asteittain. Lain yhtenä tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista. Myös kaupungin tulee lain mukaan suunnitella toimintansa niin, että tavoitteena on ensisijaisesti kotona asumisen tukeminen. Ikääntyneiden alueelliset palveluoppaat ovat kattavia tietopaketteja, joihin on koottu tietoa muun muassa ikääntyville suunnatusta toiminnasta, neuvonnasta, palveluista ja eduista. Palveluoppaat sopivat sekä ikääntyneiden itsensä että heidän läheistensä ja myös ammattilaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Otamme mielellämme vastaan palveluoppaisiin liittyvää palautetta. Hyviä lukuhetkiä! Juha Jolkkonen osastopäällikkö Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 3
4 4
5 Sisällysluettelo 1 Sosiaalipalvelut 6 Pohjoinen sosiaali- ja lähityö 7 Sosiaalityö 7 Lähityön sosiaaliohjaus 8 Omaishoidon tuki 9 Päivätoiminta 11 Palvelu- ja virkistyskeskukset 11 Palveluasuminen ja ympärivuorokautinen hoito 13 Vammaispalvelut 13 Kuljetuspalvelut 13 Asunnon muutostyöt 15 Toimeentulotuki 16 Vapaaehtoistoiminta 17 2 Terveyspalvelut 18 Terveysneuvontaa 19 Itsehoitoa, tukea ryhmästä 19 Terveysasemat 19 Päivystys 21 Laboratoriot 22 Kotihoito 23 Hammashoitolat 24 Fysioterapia 25 Apuvälineet 26 Omahoitotarvikejakelu 27 Jalkaterapia 28 Rokotukset 29 3 Neuvontapalvelut 30 4 Kelan etuudet yli 65-vuotiaille 36 Eläkkeet 37 Eläkkeensaajan asumistuki 37 Eläkettä saavan hoitotuki 38 Lääkkeiden korvaus 38 Matkakulut 39 Kelan kuntoutus 39 5 Muuta huomionarvoista 40 Sähköinen asiointi 41 Rintamaveteraanien palvelut 41 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksukatto 42 Kotitaloustyön verovähennys 43 Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja välitystili 43 6 Palveluja Ä Ö 45 5
6 1 Sosiaalipalvelut Palvelutieto internetissä 6
7 Pohjoinen sosiaali- ja lähityö Suursuonlaita 1, 3. krs, Helsinki PL 7910, Helsingin kaupunki Puhelinnumerot vaihde, klo , puh sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonta, puh aluepäällikkö, puh johtava sosiaalityöntekijä, puh Ruotsinkieliset sosiaalipalvelut Malminkatu 3, 3. krs, Kamppi neuvonta klo , puh Sosiaalipalvelut Sosiaalityö Sosiaalityö on elämänhallintaa ja itsemääräämisoikeutta tukevaa työtä. Työ perustuu palvelutarpeiden selvittelyyn ja arviointiin sekä asiakkaan kanssa tehtyyn suunnitelmaan. Sosiaalityöntekijään voi ottaa yhteyttä erilaisia sosiaalisia ongelmia sisältävissä tilanteissa ja elämän vaikeuksissa sekä kotona asumista tukevia palveluja ja ympärivuorokautista hoitoa tarvittaessa. Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijät postinumerot 56, 71, 75 puh postinumerot 62, 63 Maunula Pakilantien ja Pirjontien eteläpuoli, 64, 65, 68 Itä-Pakila Kehä I:n eteläpuoli puh postinumerot 63 Maunulasta Pakilantien pohjoispuolinen ja Tuusulan väylän välinen alue sekä Pirjontien pohjoispuolinen alue, 66, 67, 68 Itä-Pakila Kehä I:n pohjoispuoli, 69 puh
8 Sosiaalipalvelut postinumerot 70, 73, 78 puh postinumerot 72, 79 puh postinumerot puh ruotsinkieliset palvelut postinumerot 56, puh postinumerot puh Lähityön sosiaaliohjaus Lähityön sosiaaliohjaus on sosiaaliohjaajien tekemää suunnitelmallista asiakastyötä, jonka tarkoituksena on etsiä keinoja ja ratkaisuja tukemaan asiakkaan omatoimisuutta ja selviytymistä arkielämässä. Sosiaaliohjaus on tarkoitettu ensisijaisesti asiakkaille, jotka ovat kotihoidon tai palveluasumisen ulkopuolella. Sosiaaliohjaajista osa työskentelee muistikoordinaattoreina. Muistikoordinaattori tekee tarvittaessa kotikäynnin, jos asiakkaalla on muistihäiriöitä. Muistikoordinaattori ohjaa ja avustaa muistisairauksien hoitoon hakeutumisessa ja palveluiden järjestämisessä. Hyvinvointia edistävä kotikäynti tarjotaan jokaiselle tänä vuonna 85 vuotta täyttävälle, joka ei ole kaupungin tai sosiaalipalvelujen asiakkaana. Kotona asuville 75 vuotta täyttäville tarjotaan Hyvinvointia edistäviä yleisötilaisuuksia. 8
9 Sosiaalipalvelut Sosiaaliohjaajat muistikoordinaattori puh puh päivätoiminnan koordinointi puh puh puh hyvinvointia tukevien kotikäyntien koordinointi, Ystäväpiiri- ja Pilke-ryhmätoiminta puh ruotsinkieliset palvelut postinumerot 56, puh Omaishoidon tuki Vanhusta (yli 65 v.) kotona hoitavalle voidaan maksaa omaishoidon tukea, joka määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Myöntämisen perusteena on, että hoidettava tarvitsee päivittäistä, jatkuvaa henkilökohtaista hoitoa ja huolenpitoa. Omaishoidon sosiaaliohjaajat neuvovat ja ohjaavat omaishoidon tukeen ja muihin etuuksiin ja palveluihin liittyvissä asioissa. Omaishoidon sosiaaliohjaajat tekevät suunnitelmallista ja arkielämää tukevaa asiakastyötä omaishoitoperheiden kanssa, järjestävät heille omaishoidon tukeen liittyviä palveluja ja etsivät yhdessä omaishoitoperheen kanssa keinoja ja ratkaisuja perheen selviytymiseksi ongelmatilanteissa. 9
10 Sosiaalipalvelut Omaishoidon tuen sosiaaliohjaajat postinumerot 56, 71, 75, 76, 77 ja 79 puh postinumerot 62, 63, 64, 65, 66, 68 puh postinumerot 67, 69, 73, 74, 77, 78 puh postinumerot 70, 72 puh ruotsinkieliset palvelut postinumerot 56, 70 79, puh postinumerot 62 69, puh Pohjoinen omaishoidon toimintakeskus Takaniitynkuja 3, Helsinki koordinaattori, puh Omaishoidon toimintakeskus palvelee omaishoitoperheitä tarjoamalla heille asiantuntijapalveluja, palveluneuvontaa, kokoontumispaikkoja, virkistystoimintaa sekä erilaista ryhmätoimintaa. Sosiaaliohjaaja, puh (mm. tapahtumakalenteri) Katso sivu
11 Päivätoiminta Päivätoiminta on tarkoitettu ensisijaisesti kotona asuvalle omaishoidettavalle tai muistisairaalle ikäihmiselle. Tavoitteena on tukea ja edistää asiakkaan psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia. Ruotsinkielisille ikäihmisille on omaa päivätoimintaa. Päivätoiminta on maksullista. Kun hakemus päivätoimintaan on hyväksytty, asiakas voi valita palvelusetelin yksityiselle palveluntuottajalle tai jäädä jonottamaan kaupungin paikkaa. Kaupungin paikan hinta, joka sisältää kuljetuksen, on 16,10 euroa (2014). Palvelusetelin arvo ilman kuljetusta on 50 euroa/päivä ja kuljetuksen kanssa 65 euroa/päivä. Asiakas maksaa päivätoiminnasta palvelusetelin arvon ylittävän osuuden. Päivätoiminnan koordinaattori puh Ruotsinkieliset palvelut päivätoiminnan koordinaattori puh Palvelu- ja virkistyskeskukset Sosiaalipalvelut Alueella sijaitsee kaksi palvelukeskusta, joiden toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille helsinkiläisille. Palvelukeskuksissa voi muun muassa ruokailla, osallistua ohjattuun liikunta- ja ryhmätoimintaan, opiskella ja harrastaa sekä saada neuvontaa ja ohjausta sosiaaliohjaajalta erilaisissa elämäntilanteissa. Palvelukeskuksesta saa maksuttoman palvelukeskuskortin, joka oikeuttaa käyttämään palveluja kaikissa kaupungin palvelu- 11
12 Sosiaalipalvelut keskuksissa. Kortin tulee olla mukana ja se päivitetään vuosittain vaihtamalla vuositarra. Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus Oulunkylä, Oltermannintie 32 puh asiakaspalvelu ma pe klo Syystien monipuolinen palvelukeskus Malmi, Takaniitynkuja 3 puh Muuta toimintaa ikäihmisille Asukastalo Saunabaari Metsäpurontie 25 puh , neuvonta Kumppanuustalo Oulunkylän Seurahuone Larin Kyöstin tie 7 puh Malmin toimintakeskus Kirkonkyläntie 2 puh , ryhmiä ja tilaisuuksia ikäihmisille, kahvila ja ruokailua Pihlajamäen lähiöasema Liusketie 3 B puh , lähiöliikuntaa, kerhoja ja ATK-opetusta ikäihmisille kotilähettiläät, klo 9 10, puh
13 Palveluasuminen ja ympärivuorokautinen hoito Palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee runsaasti ympärivuorokautista hoivaa ja apua. Henkilö ei kotihoidonkaan turvin selviydy enää kotona. Ympärivuorokautinen hoito pitää sisällään lyhyt- ja pitkäaikaisen hoidon ja asumisen joko palvelutalossa tai monipuolisessa palvelukeskuksessa. Lisätietoja alueen sosiaalityöntekijältä. Lista kaupungin ja yksityisten palvelutaloista löytyy sosiaali- ja terveysviraston internetsivuilta, Sosiaalipalvelut Vammaispalvelut Vammaispalveluihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä vammaisten sosiaalityön yksikköön. Ala-Malmintori 2, 5. ja 7. krs, Helsinki PL 7980, Helsingin kaupunki Neuvonta klo 9 14, puh Kuljetuspalvelut Kuljetuspalvelut on tarkoitettu asiointi- ja vapaa-ajan matkoihin. Palvelua ei voi käyttää terveydenhoitoon liittyviin matkoihin, koska ne kuuluvat Kelan korvauksen piiriin. 13
14 Sosiaalipalvelut Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetustuki on tulosidonnainen ja tarkoitettu vähävaraisille. Tuki sisältää enintään kahdeksan yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Hakemukseen tarvitaan liitteeksi tuloselvitys ja lääkärin lausunto kuljetustuen tarpeesta. Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu ja siihen liittyvä saattajapalvelu on tarkoitettu henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia liikennevälineitä. Hakulomakkeen liitteeksi tarvitaan lääkärin lausunto vammaispalvelulain mukaisesta kuljetustuen tarpeesta. Lisätietoja kuljetuspalveluista sosiaaliohjaajilta postinumerot 56, 70, osa 71, 72, 78, 79 puh postinumerot puh postinumerot 71, puh Alueella kulkee HSL:n lähilinjoja, katso sivu 52. Lisätietoja HSL:n neuvonnasta, puh , ma pe klo 7 19, la su klo HSL:n eläkeläisalennusta voivat hakea eläkeläiset, jotka saavat Kelan maksamaa eläkettä. Alennuskortin saa esittämällä henkilötodistuksen ja todistuksen Kelan maksamasta eläkkeestä HSL:n palvelupisteessä. 14
15 Asunnon muutostyöt Ikääntyneen väestön asunnot vaativat usein korjaus- ja muutostöitä. Asunnonmuutostöihin on useampia rahoitusvaihtoehtoja. Vammaispalvelulain mukaiset muutostyöt Merkittävin kriteeri muutostöiden tekemiseen on henkilön vaikeavammaisuus. Muutostyöt eivät ole tulosidonnaisia. Lisätietoja vammaispalvelujen sosiaalityöntekijältä Sosiaalihuoltolain mukaiset muutostyöt Muutostöitä voidaan määrärahojen puitteissa tukea kohtuullisesti, kun tuensaajan asunto on esimerkiksi huonokuntoinen ja siitä aiheutuu terveyshaittaa. Muutostöihin sovelletaan tulorajoja. Lisätietoja sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijältä Korjausneuvonta Vanhustyön keskusliiton korjausneuvojat avustavat ikääntyneitä asunnon korjaustöiden suunnittelussa ja korjausavustusten hakemisessa. Korjausneuvonta on maksutonta. Lisätietoja Vanhustyön keskusliitosta, puh Valtion korjausavustus Helsingin kiinteistövirastosta voi hakea korjausavustusta ikääntyneiden ja vammaisten asuntojen korjaukseen. Avustus on tulo- ja varallisuussidonnaista. Asunto-osakeyhtiöt voivat hakea avustusta myös liikuntaesteiden poistamiseen ja hissien rakentamiseen. Lisätietoja kiinteistöviraston asunto-osastolta, puh , Sosiaalipalvelut 15
16 Sosiaalipalvelut Tavanomaisten kodin perusparannusten työkustannuksiin voi saada myös kotitalousvähennystä. Lisätietoja verohallinnon veroneuvonnasta, palvelunumerosta Toimeentulotuki Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi avuksi silloin, kun hakija ei tule toimeen omilla tuloillaan tai varoillaan. Hakijan kaikki käytettävissä olevat tulot ja varat lasketaan yhteen ja niistä vähennetään hyväksyttävät menot. Jos tulot ovat pienemmät kuin hyväksyttävät menot, on hakijalla oikeus saada toimeentulotukea. Toimeentulotukihakemuksen liitteeksi tarvitaan tositteet tuloista, menoista ja varallisuudesta sekä tiliotteet kaikista tileistä. Hakemisessa auttavat sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat ja etuuskäsittelijät, joiden puhelinaika on ma pe klo 9 10, puh Sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelupisteet Malmi (postinumerot 56, 70 79) Ala-Malmin tori 2, Helsinki PL 7970, Helsingin kaupunki Neuvonta (hakeminen) palvelupisteessä ma pe klo Keskitetty puhelinneuvonta (maksatus) ma pe klo , puh
17 Sosiaalipalvelut Maunula (postinumerot 62 69) Suursuonlaita 1, Helsinki PL 8320, Helsingin kaupunki Neuvonta (hakeminen) palvelupisteessä ma pe klo Keskitetty puhelinneuvonta (maksatus) ma pe klo , puh Vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistoimintaan on mahdollisuus osallistua monin tavoin. Vapaaehtoistyö voi tuoda elämään uutta mielekästä sisältöä. Tehtävään riittävät tavallisen ihmisen tiedot ja taidot. Osallistujille järjestetään perehdytystä ja koulutusta. Vapaaehtoistyön koordinaattori, puh Katso Vapaaehtoisvälitys, sivu 58. Katso Kulttuurikaveri, sivu
18 2 Terveyspalvelut Palvelut internetissä 18
19 Terveysneuvontaa 24 h puh Terveysneuvonnasta saa tietoa Helsingin terveyspalveluista ja sairauksien hoito-ohjeita ympäri vuorokauden tavallisen puhelun hinnalla. Itsehoitoa, tukea ryhmästä Helsingin itsehoitosivuilta saa tietoa ja tukea oman terveyden edistämiseen ja apua oireiden ja sairauksien omatoimiseen hoitamiseen. Sivuilta löytyy myös testejä terveydentilan arvioimiseen. Sosiaali- ja terveysviraston avoimiin ryhmiin, luennoille tai infotilaisuuksiin voi hakeutua vapaasti. Avoimien ryhmien lisäksi järjestetään myös muita ryhmiä esimerkiksi pitkäaikaissairautta sairastaville ja diabeetikoille. Näihin ryhmiin tarvitaan terveydenhoitajan tai lääkärin ohjaus. Lisätietoja Terveyspalvelut Terveysasemat Terveysasemat toimivat työparimallilla. Hoidon tarpeen arvio ja ajanvaraus tapahtuu pääasiassa omahoitajan kautta. Asiakas voi valita oman terveysasemansa tai hoidosta vastaavan omalääkäri-omahoitajatyöparin. Terveysasemilla on käytössä takaisinsoittopalvelu. Terveysasemat Jakomäen terveysasema Vuorensyrjä 8 avoinna ma pe klo 8 16 terveysaseman toimisto, puh
20 Terveyspalvelut Malmin terveysasema Talvelantie 4 avoinna ma ti, to pe klo 8 16, ke klo 8 18 terveysaseman toimisto, puh Maunulan terveysasema Suursuonlaita 3 A avoinna ma ti, to pe klo 8 16, ke klo 8 18 terveysaseman toimisto, puh Oulunkylän terveysasema Kylänvanhimmantie 25 avoinna ma ti, to pe klo 8 16, ke klo 8 18 terveysaseman toimisto, puh Paloheinän terveysasema Paloheinäntie 22, 2. krs avoinna ma pe klo 8 16 terveysaseman toimisto, puh Pihlajamäen terveysasema Meripihkatie 8 Avoinna ma ti, to pe klo 8 16, ke klo 8 18 terveysaseman toimisto, puh Puistolan terveysasema Ajurinaukio 1 avoinna ma ti, to pe klo 8 16, ke klo 8 18 terveysaseman toimisto, puh Suutarilan terveysasema Suutarilantie 32 avoinna ma pe klo 8 16 terveysaseman toimisto, puh
21 Terveyspalvelut Ruotsinkieliset palvelut Munkkiniemen terveysasema, puh Myllypuron terveysasema, puh Viiskulman terveysasema, puh Terveyspysäkki Kauppakeskus Itis Hansakuja 4 6 ma to klo 9 18, pe klo Katso Sähköinen asiointi, sivu 41. Päivystys Terveyskeskuspäivystys Oman terveysaseman ollessa kiinni päivystää Marian/Malmin sairaalan terveyskeskuspäivystys kiireellisissä sairaustapauksissa arki-iltaisin klo 16 22, viikonloppuisin ja pyhinä klo Osoite: Marian sairaala, Lapinlahdenkatu 16, rakennus 15 C (sisäpiha), puh Marian sairaalan päivystys siirtyy Malmin uuteen päivystyssairaalaan syksyllä 2014 (Talvelantie). Yöllä klo 22 8 päivystää Marian/Malmin sairaalan päivystyspoliklinikka. Helsinkiläiset voivat hakeutua myös Haartmanin sairaalan terveyskeskuspäivystykseen Haartmaninkatu 4, rakennus 12 puh
22 Terveyspalvelut Jorvin terveyskeskuspäivystykseen Espooseen, Turuntie 150 puh Peijaksen terveyskeskuspäivystykseen Vantaalle, Sairaalakatu 1 puh Kiireellinen psykiatrinen sairaanhoito Auroran sairaala (avoinna 24 h) Nordenskiöldinkatu 20 puh Suun terveydenhuollon päivystys Katso Hammashoitolat, sivu 24. Ambulanssi Kun tarvitaan ambulanssia, puh Laboratoriot Helsinkiläiset voivat lähetteen saatuaan hakeutua kuntarajoista riippumatta laboratoriotutkimuksiin parhaaksi katsomaansa HUSLABin laboratorioon. Ajanvaraus Osassa laboratorioista on käytössä ajanvarausjärjestelmä. Palvelupuhelin , ma pe klo Kampin laboratorio, auki alkaen (ent. Marian sairaalan laboratorio) Eteläinen Rautatiekatu 10 A ma klo 15 18, ti pe klo puh
23 Terveyspalvelut Laakson sairaalan laboratorio Lääkärinkatu 8 P avoinna ma pe klo puh Maunulan laboratorio Suursuonlaita 3 A avoinna ma pe klo puh Oulunkylän laboratorio Kylänvanhimmantie 29 avoinna ma pe klo 7 15 puh Pihlajamäen laboratorio Meripihkantie 8 avoinna ma pe klo puh Puistolan laboratorio Ajurinaukio 1 avoinna ma pe klo puh Kotihoito Kotihoitoa voi kysyä omalta kotihoidon ohjaajalta tai terveysasemalta. Kotihoito huolehtii hoivasta ja sairaanhoidollisista toimenpiteistä, lääkkeistä ja perushoidosta. Palvelun kautta voi saada myös ateria- ja kauppapalveluja, turvapuhelimen ja apuvälineitä. Lääkejako hoidetaan apteekin annosjakelun avulla. 23
24 Terveyspalvelut Kotihoidon maksu määräytyy avuntarpeen sekä tulojen perusteella. Lisätietoja Kotihoidon ohjaajat, puh /vaihde Sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonta puh Yksityistä kotihoitoa ja siivousta voi kysyä yrittäjiltä. Maksu riippuu tilattujen tuntien määrästä tai palvelusopimuksesta. Hintatiedot kannattaa kysyä suoraan palvelun tuottajalta. Kotipalveluyrityksiä löytyy internetistä osoitteesta Kaikki Eliakseen rekisteröidyt yritykset kuuluvat ennakkoperintärekisteriin ja heidän antamansa palvelut voi vähentää verotuksessa (kotitalousvähennys, katso sivu 43). Puhelinluettelon Keltaisilla sivuilla on useita kotipalvelu- ja siivousalan yrittäjiä (tarkista kotitalousvähennyskelpoisuus). Lisätietoja puh Hammashoitolat Keskitetty ajanvaraus ma pe klo 8 15, puh (hammashoidossa on käytössä takaisinsoittopalvelu) Jakomäen terveysaseman hammashoitola Vuorensyrjä 8 Malmin terveysaseman hammashoitola Talvelantie 4 Maunulan terveysaseman hammashoitola Suursuonlaita 3
25 Terveyspalvelut Oulunkylän terveysaseman hammashoitola Kylänvanhimmantie 25 Paloheinän terveysaseman hammashoitola Paloheinäntie 22 Pihlajamäen terveysaseman hammashoitola Meripihkatie 8 Puistolan hammashoitola Maatullinaukio 10 Pukinmäen hammashoitola Säterintie 2 Suutarilan hammashoitola Seulastentie 11 Arkisin Ruskeasuon hammashoitolassa ja Haartmanin sairaalassa. Päivystyksessä hoidetaan kiireelliset särky- ja tapaturmatapaukset. Ajanvaraus arkisin klo 8 14, puh Iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä Haartmanin sairaalassa. Ajanvaraus puh arkisin klo ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä klo Katso Sähköinen asiointi, sivu 41. Fysioterapia Fysioterapian toimipisteistä saa neuvontaa ja ohjausta ilman lääkärin lähetettä. Yksilö- tai ryhmäfysioterapiaan tarvitaan aina terveysaseman, kotihoidon tai sairaalan lääkärin lähete. Tarvittaessa fysioterapia toteutetaan kotikäynteinä. 25
26 Terveyspalvelut Malmin sairaala ja terveysasema Talvelantie 6, rak. 18, C-porras ajanvaraus ja neuvonta, puh ma pe klo 8 12 Suursuon sairaala ja Maunulan terveysasema Suursuonlaita 3 B ajanvaraus ja neuvonta, puh ma pe klo 8 12 Fysioterapiassa voi käydä myös muissa fysioterapian toimipisteissä, joiden yhteystiedot löytyvät internetistä ( > Palvelut A Ö), kysyä voi myös oman alueen fysioterapiasta. Lääkärin lähetteellä annetusta yksityisestä fysioterapiasta voi hakea korvausta Kelalta. Apuvälineet Apuvälinepalvelupisteissä saa apuvälineisiin ja niiden käyttöön liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Apuvälinepalvelupisteistä lainataan tavallisimpia liikkumisen ja päivittäisten toimintojen apuvälineitä kuten kävelykeppejä, rollaattoreita, wc-korotuksia, nousutukia ja suihkujakkaroita. Pyörätuolien ja rollaattorien kohdalla toivotaan ajan varaamista. Lisätietoja vaativampien apuvälineiden luovutuskäytännöistä saa palvelupisteistä. Palvelupisteet ovat auki ma pe klo 8 16 (Laakson palvelupiste ke klo 8 18) puhelinajat ma pe klo
27 Terveyspalvelut Herttoniemen palvelupiste Kettutie 8 I puh Laakson palvelupiste Lääkärinkatu 8 V, rak. 4, pohjakrs. puh Malmin palvelupiste Talvelantie 6, rak. 18 puh Sähköisen liikkumisen apuvälineistä ja ympäristönhallintalaitteista, näönhuollon apuvälineistä ja yksilöllisesti valmistetuista apuvälineistä saa lisätietoa apuvälinepalvelupisteestä, omalta fysio- tai toimintaterapeutilta tai oman alueen kuntoutussuunnittelijalta (puh /vaihde). Apuvälineitä voi myös ostaa tai vuokrata yksityisiltä yrityksiltä. Omahoitotarvikejakelu Omahoitotarvikkeiden saantiin oikeuttava lähete tehdään henkilön omalla terveysasemalla, jossa lääkäri yhdessä terveydenhoitajan kanssa arvioi omahoitotarvikkeiden tarpeen. Tarvikkeet tilataan etukäteen puhelimella tai faksilla. Toimitusaika on yksi viikko, jonka jälkeen tarvikkeet voidaan noutaa sopivimmasta jakelupisteestä. Palvelupisteet ovat avoinna ma, ke, pe klo 8 16 ja ti, to klo
28 Terveyspalvelut Herttoniemen sairaala Kettutie 8 A-talo puh , puhelinaika ma pe klo faksi Kivelän monipuolinen palvelukeskus Sibeliuksenkatu 14, rak. 27 puh , puhelinaika ma pe klo faksi Katso Sähköinen asiointi, sivu 41. Jalkaterapia Jalkaterapiaan tarvitaan lähete, jonka kirjoittaa lääkäri tai terveydenhoitaja. Ajanvarausaika on ma pe klo Ajan voi varata mistä tahansa jalkahoidon yksiköstä. Herttonimen sairaala puh Koskela ja Suursuo puh Laajasalo puh Laakson sairaala, Munkkiniemi ja Viiskulma puh Marian sairaala puh
29 Rokotukset Terveyspalvelut Influenssarokotuksia annetaan terveysasemilla joka syksy ilman ajanvarausta erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Maksuttomat influenssarokotukset on tarkoitettu yli 65-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville. Rokotuksista tiedotetaan väestölle lehdissä ja terveyskeskuksen internetsivuilla. Muita rokotuksia annetaan terveysasemilla ajanvarauksella. Osaan rokotuksista tarvitaan lääkärin resepti, jonka asiakas voi pyytää samalla, kun varaa ajan rokotukseen. 29
30 3 Neuvontapalvelut 30
31 Sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonta Toinen linja 4 A, Helsinki Kallion virastotalo, katutaso PL 7022, Helsingin kaupunki avoinna arkisin klo 8 16 puh Sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonta vastaa palveluja koskeviin kysymyksiin ja ohjaa palvelujen hakemisessa. Neuvojien kanssa voi keskustella luottamuksellisesti ilman ajanvarausta paikanpäällä tai puhelimessa. Kysyä voi myös internetissä ( sote). Terveysneuvontaa 24 h puh Terveysneuvonnasta saa tietoa Helsingin terveyspalveluista ja sairauksien hoito-ohjeita ympäri vuorokauden tavallisen puhelun hinnalla. Sosiaali- ja kriisipäivystys Sosiaalipäivystys puh (24 h) tekee kiireellisen sosiaalityön tarpeen arviointia virka-ajan ulkopuolella antaa tukea, ohjausta ja neuvontaa. Neuvontapalvelut Kriisipäivystys puh (24 h) antaa henkistä ensiapua äkillisissä kriisitilanteissa tekee sovittaessa kotikäyntejä. 31
32 Neuvontapalvelut Sosiaaliasiamies Jos asiakas on tyytymätön saamaansa kohteluun tai palveluun sosiaalihuollossa tai tarvitsee neuvoja oikeuksistaan sosiaalihuollossa, hän voi olla yhteydessä sosiaaliasiamieheen. Myös asiakkaiden omaiset ja muut läheiset voivat olla yhteydessä sosiaaliasiamieheen. Sosiaaliasiamies palvelee sekä yksityisen että julkisen sosiaalihuollon asiakkaita. Kelan etuisuuksia ei kuitenkaan käsitellä. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on muun muassa neuvoa asiakaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa avustaa muistutuksen teossa (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 23 ) ja tiedottaa asiakkaan oikeuksista ja toimia muutenkin asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi. Sosiaaliasiamiehen tehtävä on neuvoa-antava. Sosiaaliasiamies ei tee päätöksiä eikä myönnä etuuksia. Sosiaaliasiamies ei toimi oikeudellisesti asiakkaiden etujen ajajana, vaan on puolueeton toimija asiakkaan etujen toteutumiseksi. Tarvittaessa sosiaaliasiamiehen voi myös tavata henkilökohtaisesti. Henkilökohtaisesta tapaamisesta on aina sovittava etukäteen. Sosiaaliasiamiesten yhteystiedot puh (vastaajassa ilmoitetaan puhelinajoista) postiosoite: PL 6060, Helsingin kaupunki sähköpostiosoite: sosiaaliasiamies@hel.fi 32
33 Potilasasiamies Potilasasiamies neuvoo Helsingin sosiaali- ja terveysviraston toimintaan liittyvissä asioissa neuvoo ja ohjaa potilasta, omaisia sekä henkilökuntaa ns. potilaslain (laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1993) soveltamiseen liittyvissä asioissa neuvoo ja tarvittaessa avustaa muistutuksen tekemisessä, potilasvahinkoasioiden käsittelemisessä ja vahingonkorvausasioissa toimii potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi tiedottaa potilaan oikeuksista. Potilasasiamies ei tee päätöksiä eikä ota kantaa lääketieteelliseen hoitoon. Toimintaohjeet ongelmatilanteissa Selvittäkää asiaa ensin omassa hoitopaikassanne Teitä hoitaneen lääkärin, hoitajan tai muun Teitä tai asioitanne hoitaneen henkilön kanssa. Neuvontapalvelut Jos asia ei näin selviä, ottakaa yhteys hoitopaikkanne ylilääkäriin, ylihoitajaan tai muuhun esimieheen. Tarvittavat yhteystiedot saatte kyseisestä hoitopaikasta. Ottakaa tämän jälkeen tarvittaessa yhteys potilasasiamieheen. Potilasasiamiesten yhteystiedot puhelinneuvonta ma to klo puh postiosoite: PL 6060, Helsingin kaupunki sähköpostiosoite: 33
34 Neuvontapalvelut Potilasasiamiesten käytössä ei ole suojattua (salattua) sähköpostia. Jos tiedustelu sisältää arkaluonteista tietoa (esim. terveydentilatiedot), tiedustelun lähettämistä sähköpostitse ei suositella, koska salaamattoman sähköpostin tietoturva on heikko. Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonnassa annetaan yksityishenkilöille tietoja ja neuvontaa talouden ja velkojen hoidosta ja taloudenpidon suunnittelusta sekä avustetaan ylivelkaantumis- tai maksukyvyttömyystilanteessa eri ratkaisumahdollisuuksien selvittämisessä ja hakemisessa. Hämeentie 31 A, 4. krs, Helsinki PL 8670, Helsingin kaupunki avoinna ma pe klo Asiakasohjaus ja neuvonta puh ma to klo 9 12 Kuluttajaneuvonta (valtakunnallinen) Suomenkielinen neuvonta, puh Ruotsinkielinen neuvonta, puh
35 Virka-infon neuvonta Virka-infon neuvonta kaupungintalolla palvelee kaikkia kaupungin asukkaita yli kymmenellä kielellä. Sofiankatu 1 ja Pohjoisesplanadi avoinna ma pe klo 9 19 ja la su klo Puhelinneuvonta ma pe klo 9 15, puh Neuvontapalvelut 35
36 4 Kelan etuudet yli 65-vuotiaille Yleiset palvelunumerot internetissä 36
37 Kelan etuudet yli 65-vuotiaille Kela Hakaniemi, Hämeentie 15, Helsinki Kela Kamppi, Salomonkatu 17, Helsinki Kela Käpylä, Koskelantie 5, Helsinki Kela Malmi, Soidintie 4 B, Helsinki Yleiset palvelunumerot löytyvät myös internet-sivuilta Palvelunumerosta voit varata ajan toimistoon. Eläkkeet Iän perusteella voidaan maksaa vanhuuseläkettä tai varhennettua vanhuuseläkettä. Eläkeikäraja on 65 vuotta (62 vuotta varhennetussa eläkkeessä, 63 vuotta vuonna 1952 tai myöhemmin syntyneillä). Kelan vanhuuseläkkeen saaja voi saada takuueläkettä samanaikaisesti vanhuuseläkkeen kanssa. Kelan vanhuuseläkkeensaaja ei voi saada takuueläkkeen lisäksi muita Kelan maksamia eläkkeitä eikä yleensä sairaus- tai työttömyyspäivärahaa. Kansaneläkkeen suuruus määräytyy Suomessa asutun ajan, perhesuhteiden ja muiden eläketulojen perusteella. Takuueläkkeeseen on oikeutettu Suomessa asuva vanhuus-, työkyvyttömyys- tai työttömyyseläkettä saava henkilö sekä 65 vuotta täyttänyt, joka on asunut Suomessa vähintään 3 vuotta. Lisäksi edellytetään, että kaikki muut eläkkeet jäävät alle 736,64 euroa/ kk (2014). Täysi takuueläke on 743,38 euroa (2014). Varhennettu eläke pienentää takuueläkkeen määrää. Lisätietoja palvelunumero Eläkkeensaajan asumistuki Eläkkeensaajan asumistukea voivat saada pienituloiset 65 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka asuvat pysyvästi Suomessa vuokra- 37
38 Kelan etuudet yli 65-vuotiaille tai omistusasunnossa. Hakemukseen liitteeksi tarvitaan selvitys asumiskustannuksista sekä selvitys omista ja puolison tuloista, omaisuudesta ja veloista. Lisätietoja palvelunumerosta Eläkettä saavan hoitotuki Hoitotuella tuetaan sairaan ja vammaisen eläkkeensaajan kotona asumista ja siellä tapahtuvaa hoitoa sekä korvataan sairaudesta tai vammaisuudesta aiheutuvia erityiskustannuksia. Hoitotuen saaminen edellyttää, että henkilön toimintakyky on heikentynyt yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajaksi. Hoitotukea voidaan hakea takautuvasti avuntarpeen alkamisesta lähtien korkeintaan kuuden kuukauden ajalta. Hoitotuki ei ole tulosidonnainen. Lisätietoja palvelunumerosta Lääkkeiden korvaus Reseptilääkkeiden hinnan peruskorvauksen (35 % lääkkeen hinnasta) saa apteekista. Kela-korttia ei enää tarvita, koska henkilöllisyystodistus riittää. Vaikeissa tai pitkäaikaisissa sairauksissa lääkkeistä ja kliinisistä ravintovalmisteista maksetaan erityiskorvausta. Lääkkeelle voidaan hakea sairausvakuutuksen mukaista korvattavuutta lääkärin B-lausunnon perusteella. Jos lääkekustannukset ylittävät 610 euroa kalenterivuoden aikana (2014), ylittävä osa korvataan kokonaan. Kustakin lääkkeestä peritään 1,50 euron omavastuu kattosumman täyttymisen jälkeen. Kela lähettää kotiin ilmoituksen ja menettelyohjeet omavastuurajan täyttyessä. Lääkekuitit on säilytettävä ja liitettävä hakemukseen. Korvauksen hakuaika on kuusi kuukautta korvaukseen oikeuttavan kalenterivuoden päättymisestä.
39 Kelan etuudet yli 65-vuotiaille Apteekit myöntävät rintamaveteraaneille 10 prosentin alennuksen lääkkeistä. Alennuksen saa esittämällä Kela-kortin, jossa on tunnus R, sotilaspassin tai Kelan todistuksen maksetusta rintamalisästä. Lisätietoja palvelunumerosta Matkakulut Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi terveydenhuollon yksikköön tehtyjen matkojen kuluja. Matkan omavastuu on 14,25 euroa yhteen suuntaan. Yleensä korvauksen saa heti taksissa. Omavastuun ylittävältä osuudelta voi hakea korvausta jälkikäteen Kelalta. Matkakorvausta haettaessa tarvitaan liitteeksi terveydenhoitolaitoksen antama selvitys tai todistus mahdollisesta erityiskulkuneuvon esimerkiksi taksinkäytön tarpeesta ja kuitit matkan aiheuttamista kustannuksista. Kun vuotuinen 242,25 euron (2014) omavastuu täyttyy, Kela lähettää asiakkaalle tiedon omavastuun täyttymisestä ja matkakattokortin. Myös alle omavastuun (14,25 euroa) jäävien matkojen kustannukset kerryttävät vuotuista omavastuuta. Siksi myös näistä matkoista kannattaa hakea korvausta. Korvaus on haettava kuuden kuukauden kuluessa matkan toteutumispäivästä. Lisätietoja palvelunumerosta Kelan kuntoutus Geriatrinen kuntoutus on ikäihmiselle suunnattu harkinnanvarainen ryhmäkuntoutusmuoto, jota haetaan lääkärin suosituksesta. Terveyskeskuslääkärin lähetteellä voidaan antaa kuntoutusta myös terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Lisätietoja palvelunumerosta
40 5 Muuta huomionarvoista 40
41 Sähköinen asiointi Muuta huomionarvoista Sähköinen asiointi on käytössä esimerkiksi terveysasemilla ja hammashoidossa. Myös omahoitotarvikkeita voi tilata sähköisesti. Vuonna 2014 palvelu otetaan käyttöön toimeentulotuessa. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Lisätietoja sähköisestä asioinnista saa omasta hoitopaikasta ja sosiaali- ja terveysviraston verkkosivuilta Rintamaveteraanien palvelut Helsingin kaupunki järjestää hakemusten perusteella sotiemme veteraaneille laitos-, päivä- tai avokuntoutusta. Kela korvaa matkakustannukset. Hakemukset postitetaan rintamaveteraanien kuntoutustoimistoon, PL 6600, Helsingin kaupunki. Hakemuksia koskevat tiedustelut ma to klo 9 12, puh Valtion vuoden 2014 talousarviossa on varattu rahaa rintamaveteraaneille kotiin vietäviä kunnallisia avopalveluja varten. Helsinkiläinen rintamaveteraani voi hankkia myönnetyllä määrärahalla esimerkiksi siivousta, ikkunoiden pesua ja lounasseteleitä. Tiedustelut kaupungin kotihoidosta, puh Helsingin veteraaniasiamies parhaiten tavoitettavissa ma klo 9 12, puh Sotainvalidien samoin kuin vaikeavammaisten sotainvalidien puolisoiden ja leskien kuntoutusta haetaan Valtiokonttorista. Tiedustelut Sotainvalidien neuvontapalvelusta, puh , 41
42 Muuta huomionarvoista Lotta-tehtävissä toimineiden ja Lotta-järjestöön kuuluneiden kuntoutuksesta voi kysyä Lotta Svärd -säätiöstä. Tiedustelut puh klo 9 14, Sotien veteraanijärjestöjen avustuksia voivat hakea myös järjestöihin kuulumattomat veteraanit (rintamasotilas- tai rintamapalvelutunnus vaaditaan). Tiedustelut puh Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksukatto Julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukatto on 679 euroa/kalenterivuosi (v. 2014). Asiakas seuraa maksukaton kertymistä säilyttämällä maksukuitit. Maksukaton täytyttyä kalenterivuoden aikana, asiakas hakee vapaakorttia tositteiden perusteella. Maksukaton laskemiseen kelpaavia maksuja (ei koske yksityisiä palveluja) päivystysmaksut poliklinikka-, päiväkirurgian maksut yksilökohtaisen fysioterapian, kuntoutushoidon maksut lyhytaikaisen laitoshoidon, yö- ja päivähoidon maksut Vapaakortteja ja lisätietoja puh talpa.maksukatto@hel.fi 42
43 Muuta huomionarvoista Kotitaloustyön verovähennys Verovähennykseen voi oikeuttaa muun muassa kotitalous- ja hoivatyö sekä asunnon remontti- ja pihatyöt. Välittömästi samaa työsuoritusta varten saatu yhteiskunnan tuki saattaa estää vähennyksen. Palveluntuottajan on oltava ennakkoperintärekisterissä, jotta verottaja hyväksyy vähennyksen. Palveluntuottajia löytyy nettiosoitteista ja Verottaja palauttaa kuitteja vastaan 100 euroa ylittävältä osalta 45 prosenttia työn osuudesta. Vähennyksen enimmäismäärä on euroa/henkilö (2014) ja se voidaan huomioida jo ennakonpidätyksessä. Kun palkataan yrittäjä kotiin, kannattaa tarkistaa, että yritys kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Sopimus tehdään suunnitellusta työstä ja hinnoista. Kuitit tulee säilyttää siltä varalta, että verottaja haluaa selvittää menot. Lisätietoja veroneuvonnasta, puh Verotuslomakkeet ja lisätietoa osoitteesta Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja välitystili Edunvalvojan määrää maistraatti tai käräjäoikeus hakemuksen perusteella silloin, kun henkilö ei kykene hoitamaan taloudellisia asioitaan ja omaisuuttaan. Edunvalvojaksi voidaan määrätä yksityinen henkilö (omainen, läheinen) tai yleinen edunvalvoja. Edunvalvoja perii työstään korvauksen. 43
44 Muuta huomionarvoista Erityisellä edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi myös itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että hän myöhemmin tulee kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairauden tai heikentyneen terveydentilan vuoksi. Valtuutus tehdään kirjallisesti testamentin tapaan. Hakemukset osoitteesta Lisätietoja Helsingin maistraatin holhoustoimen yksiköstä, puh Pienituloisen henkilön eläkkeet voidaan hakea sosiaali- ja terveysviraston välitykseen, jolloin turvataan laskujen maksaminen ja ruokarahojen riittävyys. Eläkkeen ottaminen välitettäväksi voi olla perusteltua, jos asiakkaalla on ongelmia rahavaroista huolehtimisessa ja toimeentulossa. Lisätietoja välitystilistä saa oman alueen sosiaaliohjauksen palvelupisteestä, katso sivu 16 tai sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonnasta, puh , klo Laskujen maksamiseen kannattaa käyttää ensisijaisesti pankin suoraveloitus- ja maksupalvelua. 44
45 6 Palveluja A Ö 45
46 Palveluja A Ö Asuminen Helsingin kaupungilla on ikääntyneille tarkoitettuja vuokraasuntoja. Senioriasuntoja vuokraavat mm. Sato ja Kuntien Eläkevakuutus. Asumisesta saa lisätietoja sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonnasta, puh Yli 65-vuotiailla hyväkuntoisilla ja omatoimisilla helsinkiläisillä on Myllypurontie 26:ssa mahdollisuus tilapäiseen vuokra-asumiseen (esim. oman asunnon putkiremontin ajaksi). Varauksia asuntoihin otetaan vastaan puhelimitse numerossa arkisin klo Asunnon muutostyöt Katso sivu 14. Aterioita Malmin toimintakeskus Kirkonkyläntie 2 ruokailu ti, ke ja to klo Malmitalo Ala-Malmintori 1 Madetojan palvelutalo Madetojankuja 3 Milja ry:n palvelutalo Latokartanontie 9 Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus Oltermannintie 32 Suursuon sairaala Suursuonlaita 3 B, Maunula Suursuon virastotalo Suursuonlaita 1, ala-aula päivän keitto ja ruokaa pikkunälkään ma pe klo Syystien monipuolinen palvelukeskus Takaniitynkuja 3 Useimmista ravintoloista voi noutaa lounaan kotiin vietäväksi tai kysyä kotiinkuljetuksia (katso seuraava kohta). 46
47 Palveluja A Ö Aterioita kotiin Aterioiden kotiinkuljetuksesta voi kysyä oman alueen kotihoidon ohjaajalta, puh /vaihde. Menumat-ateriapalvelussa kotiin tuodaan ateria-automaatti. Palveluhenkilöstö huolehtii aterioiden tuomisesta kotiin sopimuksen mukaan. Lisätietoja oman alueen kotihoidon ohjaajalta tai puh sekä Auttava puhelin Katso Henkinen tuki, sivu 48. Celia-erikoiskirjasto Tuottaa ja välittää kirjallisuutta (äänikirjat, pistekirjoitus jne.) niille, jotka eivät sairauden tai vamman vuoksi voi lukea tavallisia kirjoja. Iiris-talo Marjaniementie 74, 2. krs puh Katso myös Näön heikentyessä, sivu 54. Dementia Katso Muistisairaudet, sivu 53. Fysioterapia Katso Fysioterapia, sivu 25. Hengellinen tuki Malmin seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä puh malmi.srk@evl.fi Pakilan diakonia puh ti klo pakila.srk@evl.fi Oulunkylän diakonia puh oulunkyla.srk@evl.fi Hengellistä tukea voi kysyä oman seurakunnan työntekijöiltä. Seurakuntien palveleva puhelin puh , klo
48 Palveluja A Ö Henkinen tuki Katso myös Mielenterveys, sivu 53. HelsinkiMission Senioripysäkki tarjoaa keskusteluapua ikäihmisille elämän solmukohdissa. puh Tiedustelu senioripysäkkiohjaajalta, puh HelsinkiMission Aamukorva on vanhuksille tarkoitettu auttava puhelin. Aamuisin klo 5 9 puh Sosiaali- ja kriisipäivystys (molemmat 24 tuntia vuorokaudessa) Sosiaalipäivystys puh Kriisipäivystys puh Mielenterveyden keskusliitto puh Tietopalvelu Propelli mielenterveyskuntoutujille, omaisille ja ammattilaisille puh Suvanto ry puhelinneuvonta ti ja to klo Hissiasiamies Helsingin kaupungin hissiasiamies auttaa esim. taloyhtiöitä hissin hankkimiseen liittyvissä asioissa. puh Jalkaterapia Katso Jalkaterapia, sivu 28. Joukokaupunginosalinjat Katso Lähilinjat, sivu 52. Juridiset neuvot Oikeuslaitoksen oikeusapuohjaus pyrkii löytämään apua oikeudellisiin ongelmiin ajoissa ennen kuin ne ehtivät kehit- 48
49 Palveluja A Ö tyä vaikeiksi hallita. Neuvojan kanssa voi pohtia onko syytä kääntyä lakimiehen puoleen vai voiko jokin viranomainen olla avuksi. Neuvonta suomeksi puh Neuvonta ruotsiksi puh Julkista oikeusapua voi saada esimerkiksi vuokra- ja avioeroriitoihin, rikos- ja vahingonkorvausjuttuihin, palkka- ja eläkekiistoihin. Helsingin oikeusaputoimisto puh Suomen asianajajaliiton maksuton neuvonta (ei toimeksiantoja kuten testamentteja) maanantaisin klo Töölön kirjastossa, 4. krs, ei ajanvarausta. Lakiasiain neuvontaa Suvanto ry:stä saa puhelimitse lakiasiain neuvontaa keskiviikkoisin (parilliset viikot) klo 16 18, puh Kaltoinkohtelu Suvanto ry on erityisasiantuntijayhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on ikääntyneisiin kohdistuvan kaltoinkohtelun, hyväksikäytön ja väkivallan ehkäisy ja ilmiön näkyväksi tekeminen. Yhdistys palvelee yksityishenkilöitä ja ikääntyneiden parissa työskenteleviä ammattilaisia. Yhdistys järjestää koulutusja tiedotustilaisuuksia, antaa neuvonta- ja asiantuntija-apua sekä ylläpitää puhelinneuvontapalvelua. Suvanto ry Kaltoinkohtelua ja väkivaltaa vastaan Hämeentie 15 B 64 (2. krs) Helsinki puhelinneuvonta puh Kotikirjasto Helsingin kaupunginkirjaston Kotikirjasto on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät esimerkiksi sairauden, vamman tai korkean iän takia voi itse asioida 49
50 Palveluja A Ö kirjastossa. Kotikirjaston henkilökunta pakkaa kirjakassit asiakkaiden toiveiden mukaan ja kuljettaa ne asiakkaille sovittuna ajankohtana. Käytettävänä on koko pääkaupunkiseudun kirjastojen aineistokokoelma. Kirjaston palvelu on maksutonta. Asiakkaiden luona käydään viiden viikon välein. Toivomuksia voi esittää soittamalla, antamalla kotipalveluun tilauslistan tai sähköpostitse. Tiedustelut arkisin klo puh kotipalvelu@hel.fi Kustaankartanon palvelukeskuksessa toimii oma kirjasto. 50 Kulttuurikaveri Kulttuurikaverit ovat Helsingin kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia. Kulttuurikaverin voi tilata seuraksi kulttuuritapahtumaan Kanneltaloon, Malmitaloon, Helsingin taidemuseoon tai kaupunginmuseoon. Tiedustelut puh ma, to tai ti klo 10 14, palvelu on maksuton, pääsylippu 5 euroa. Kuulolähipalvelua Helsingin Kuuloyhdistys ry kerhoja, palvelua ja vertaistukea Bulevardi 19 A Helsinki puh Kuuloliitto ry puh Liikuntaa Liikuntainfot Oulunkylän terveysasema Kylänvanhimmantie 25 Lähiöliikunta Jakomäki Tapulikaupunki puh Kontula Myllypuro puh
51 Palveluja A Ö Maunula Haaga puh Pihlajamäki Malmi puh , Lähiöliikuntapassin hinta on 20 euroa/kausi. Jakomäen, Pukinmäen ja Viikin kirjastoista saa lainata kävelysauvoja kirjastokortilla. Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus Oltermannintie 32 fysioterapeutin ryhmiä puh Maunula liikuntahalli puh Milja ry Latokartanontie 9 ikäihmisille suunnattu kuntosali puh Oulunkylän liikuntapuisto Käskynhaltijantie 11 jumppaa ja kuntosaliharjoittelua liikunnanohjaajat puh ja Pirkkolan liikuntapuiston uimahalli jumppaa, kuntosaliharjoittelua ja vesijumppaa liikunnanohjaajat puh ja Seniorisäpinät Liikuntamylly (Myllypuro) puh Syystien monipuolinen vanhustenkeskus Takaniitynkuja 3 kuntosali, laiteopastusta ja omatoimista harjoittelua puh Tapanilan Erä Erätie 3 eläkeläisille liikuntaa, tanssia ja jumppaa puh Palvelukeskusten liikuntakalenterit Liikuntaviraston neuvontaa puh puh
52 Palveluja A Ö 52 Lomatoiminta Sosiaalisen lomatoiminnan tavoitteena on tukea ja edistää kansalaisten itsenäistä selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa. Loman hakijoina mm. vähävaraiset tai yksin asuvat vanhukset ovat etusijalla. Tuetun loman omavastuuksi jää yleensä noin 25 euroa/vrk. Lomia järjestävät lomajärjestöt ja potilasyhdistykset. Lisätietoja lomajärjestöistä mm. sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonnasta, puh tai sivulta Lähilinjat HSL:n lähilinjojen reittien ja aikataulujen suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti ikäihmisten, liikuntarajoitteisten ja apuvälineiden kanssa liikkuvien tarpeet. Tarvittaessa kuljettaja auttaa sisään ja ulos autosta, jotka voivat liikennesääntöjen puitteissa pysähtyä muillakin kuin merkityillä pysäkeillä. Lähilinjat tarjoavat alueilla pääosin samat yhteydet kuin aiemmin Jouko-linjat. Tietoa oman alueen Lähilinjoista saa numerosta tai Maahanmuuttajille Virka-infon neuvonta kaupungintalolla palvelee kaikkia kaupungin asukkaita yli kymmenellä kielellä. Sofiankatu 1 ja Pohjoisesplanadi avoinna ma pe klo 9 19 ja la su klo Puhelinneuvonta ma pe klo 9 15 puh Malmin toimintakeskuksessa, puh , ja Saunabaarissa, puh , kokoontuu ryhmiä maahanmuuttajille. Inkerikeskus Torikatu 3 (2. krs) Helsinki puh toimisto@inkerikeskus.fi
53 Palveluja A Ö Mielenterveys Katso myös Henkinen tuki sivu 48. Mielenterveyteen liittyvissä asioissa voi kääntyä oman terveysaseman puoleen. Terveyskeskuslääkäri sekä psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja auttavat ja ohjaavat tarvittaessa psykiatriseen erikoissairaanhoitoon. Auroran sairaalan psykiatrian päivystysyksikkö antaa välitöntä psykiatrista ensiapua ympärivuorokautisesti. Päivystykseen hakeuduttaessa lähete on suositeltava, mutta kiireellisissä tapauksissa ei välttämätön. Psykiatrian neuvontapuhelin (24 h) Suomen Mielenterveysseura Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskus tarjoaa henkistä tukea ja apua kriisitilanteissa. SOS-kriisikeskuksen periaatteena on antaa apua mahdollisimman nopeasti ja joustavasti. Halutessaan tukea saa myös nimettömänä. Ajanvaraustiedustelut puh Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisipuhelin Mielenterveystalo.fi Sivuilta löytyy luotettavaa tietoa mielenterveydestä, hoidoista ja palveluista. Muistisairaudet Muistihäiriöiden syy tulee aina selvittää. Ota yhteyttä omaan terveysasemaasi tai yksityislääkäriin. Lisätutkimuksiin muistipoliklinikoille tarvitaan lääkärin lähete. Syystien monipuolisen palvelukeskuksen muistineuvola Takaniitynkuja 3, Malmi 2. kerroksessa toimii Alzheimeryhdistyksen muistineuvola joka keskiviikko ja torstai, lisäksi silloin tällöin Muistikahvila. Ajanvaraus ja neuvonta ma ke ja pe klo puh Helsingin Alzheimer-yhdistys ry Topeliuksenkatu 17 C 25 puh
54 Palveluja A Ö Muistiliitto ry on Muistihäiriöisten ja dementoituvien ihmisten sekä heidän omaistensa etujärjestö. Luotsikatu 4 E, Helsinki puh Muistisairaiden läheisille maksuton tukipuhelin puh (päivittäin klo 17 21) Näön heikentyessä Näkövammaisten keskusliitto tarjoaa ohjausta ja neuvontaa. Palvelu- ja toimintakeskus Iiris Itäkeskus Marjaniementie 74 puh Vanhus- ja vapaaehtoistyön koordinaattori puh Iiris-keskuksessa sijaitsevat myös apuvälineiden erikoismyymälä Aviris ja Celia-kirjasto (katso myös Celia-kirjasto, sivu 47) sekä Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry, Omaishoitajille tukea Katso sivu 9. Pohjoinen omaishoidon toimintakeskus valmennuskursseja, tukiryhmiä ym. Takaniitynkuja 3 puh Omaishoitajaryhmä Malmin seurakunta yhteyshenkilö puh Pakilan seurakunta, diakoni puh Oulunkylän omaishoitajien ryhmä Vanhustyön keskusliitto toiminnanohjaaja puh Polli ry Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry puh ,
55 Palveluja A Ö Päihdepalvelut Terveysasemien päihdetyöntekijät auttavat, kun päihteiden käyttö mietityttää. Myös omaiset voivat kysyä neuvoa (puhelinaika klo 12 13). Malmi, Puistola, Suutarila puh Maunula, Paloheinä, Oulunkylä puh Jakomäki, Pihlajamäki puh Omalle terveysasemalle voi hakeutua, kun tarvitaan apua alkoholinkäytön lopettamiseen. Terveysasemilla annetaan avokatkaisuhoitoa. Yhteydenotot omahoitajaan hoidon tarpeen arviota ja suunnitelmaa varten. Päihdepoliklinikka auttaa pääsemään irti päihteistä ja muista riippuvuuksista. Myös omainen voi hakea tukea ja neuvoja päihdepoliklinikalta. Palvelut ovat maksuttomia. Pohjoinen päihdepoliklinikka/ Malmi Latokartanontie 7 C neuvonta, puh Pohjoinen päihdepoliklinikka/ Maunula Suursuonlaita 1 neuvonta, puh AA:n auttava puhelin päivystää joka päivä klo 9 21, puh Toiminnallisia Pilkeporukoita kokoontuu mm. Malmilla ja Syystien palvelukeskuksessa. Tiedustelut puh tai oma sosiaalityöntekijä Rintamaveteraanit Katso sivu 41. Ruotsinkieliset palvelut Kysy lisää sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvonnasta. Toinen linja 4 A Helsinki puh
56 Palveluja A Ö Ryhmätoimintaa ikäihmisille Myös järjestöt ja yhdistykset tarjoavat monenlaista ryhmätoimintaa ja kerhoja ikäihmisille. Toiminnasta saa parhaiten lisätietoa olemalla yhteydessä suoraan järjestäjiin. Folkhälsan (ruotsinkielinen) puh /vaihde Helsingin Alzheimer-yhdistys ry puh HelsinkiMissio järjestää Raha-automaattiyhdistyksen ja Helsingin kaupungin avustamana toimintaa ikäihmisille (Aamukorva, Senioripysäkki). puh Polli ry Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry puh , Seurakunnat Siltamäen korttelitupa tarkempia tietoja puh Vanhustyön keskusliitto järjestää maksutonta ikäihmisten kerhotoimintaa eri puolilla Helsinkiä. puh /vaihde Seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli Helsingin seudun Seta ry:n sosiaalityöntekijä tarjoaa luottamuksellista keskusteluapua ja palveluohjausta seksuaalivähemmistöihin kuuluville ihmisille ja heidän läheisilleen seksuaali-identiteettiin ja elämäntilanteeseen liittyvissä asioissa. Ryhmä- ja kurssitoiminnan kautta saa vertaistukea ja tutustuu uusiin ystäviin. Helsingin seudun Seta ry (HeSeta) Tallberginkatu 1 C Helsinki
2015 Pohjoinen Helsinki. Ikääntyneiden palveluopas
2015 Pohjoinen Helsinki Ikääntyneiden palveluopas 1 Ikääntyneiden palveluopas 2015 Pohjoinen Helsinki 2 Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia kuin koskaan aiemmin. Ikääntyneet
2014 Läntinen Helsinki. Ikääntyneiden palveluopas
2014 Läntinen Helsinki Ikääntyneiden palveluopas 1 2 Ikääntyneiden palveluopas 2014 Läntinen Helsinki Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia kuin koskaan aiemmin. Ikääntyneet
Ikääntyneiden palveluopas
Ikääntyneiden palveluopas 2016 Pohjoinen Helsinki 1 2 Palveluopas on kattava tietopaketti ikääntyneille suunnatuista palveluista. Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia
Ikääntyneiden palveluopas
Ikääntyneiden palveluopas 2016 Itäinen Helsinki 1 2 Palveluopas on kattava tietopaketti ikääntyneille suunnatuista palveluista. Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia
Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?
Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.
Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
Pohjoinen Helsinki. Ikäihmisten palveluopas
Pohjoinen Helsinki Ikäihmisten palveluopas 1 Ikäihmisten palveluopas Pohjoinen Helsinki 2 Sisällysluettelo 1 Sosiaalipalvelut 4 Pohjoinen sosiaali- ja lähityö 5 Sosiaalityö 5 Lähityö 6 Omaishoidon tuki
2014 Eteläinen Helsinki. Ikääntyneiden palveluopas
2014 Eteläinen Helsinki Ikääntyneiden palveluopas 1 2 Ikääntyneiden palveluopas 2014 Eteläinen Helsinki Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia kuin koskaan aiemmin. Ikääntyneet
Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä
Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa
KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT
KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET
2015 Itäinen Helsinki. Ikääntyneiden palveluopas
2015 Itäinen Helsinki Ikääntyneiden palveluopas 1 2 Ikääntyneiden palveluopas 2015 Itäinen Helsinki Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia kuin koskaan aiemmin. Ikääntyneet
Sotainvalidit ovat oikeutettuja seuraaviin maksuttomiin palveluihin
SOTAINVALIDIEN etuuksia ja avustuksia 2017 Kuntoutus Mikäli haitta-aste on 10 25 % on oikeus saada vuosittain 14 päivää laitoskuntoutusta. Laitoskuntoutusjakson voi halutessaan vaihtaa päiväkuntoutukseen
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
Itäinen Helsinki. Ikäihmisten palveluopas
Itäinen Helsinki Ikäihmisten palveluopas 1 Ikäihmisten palveluopas Itäinen Helsinki 2 Sisällysluettelo 1 Sosiaalipalvelut 4 Idän sosiaali- ja lähityö 5 Sosiaalityö 5 Lähityö 6 Omaishoidon tuki 6 Päivätoiminta
Arvoisa sotiemme veteraani!
HAMINAN KAUPUNKI/Hyvinvointipalvelut 1.4.2016 Arvoisa sotiemme veteraani! Asuminen Asuntojen korjausavustus Veteraanit ja heidän leskensä voivat saada avustusta asunnon korjaamiseen tai muutostöihin. Lisätietoja
Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
Eteläinen Helsinki. Ikäihmisten palveluopas
Eteläinen Helsinki Ikäihmisten palveluopas 1 Ikäihmisten palveluopas Eteläinen Helsinki 2 Sisällysluettelo 1 Sosiaalipalvelut 4 Etelän sosiaali- ja lähityö 5 Sosiaalityö 5 Lähityö 6 Omaishoidon tuki 7
2015 Läntinen Helsinki. Ikääntyneiden palveluopas
2015 Läntinen Helsinki Ikääntyneiden palveluopas 1 2 Ikääntyneiden palveluopas 2015 Läntinen Helsinki Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia kuin koskaan aiemmin. Ikääntyneet
VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT
VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon
Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus
Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa
Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen
Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle
MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN
MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen
Läntinen Helsinki. Ikäihmisten palveluopas
Läntinen Helsinki Ikäihmisten palveluopas 1 Ikäihmisten palveluopas Läntinen Helsinki 2 Sisällysluettelo 1 Sosiaalipalvelut 4 Läntinen sosiaali- ja lähityön yksikkö 5 Sosiaalityö 5 Lähityö 6 Omaishoidon
HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.
Hakijan tiedot Sukunimi Henkilötunnus Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20 Etunimet Kotikunta Kotiosoite Puhelinnumero Siviilisääty naimaton naimisissa
ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT
ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään
MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT
MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
2015 Eteläinen Helsinki. Ikääntyneiden palveluopas
2015 Eteläinen Helsinki Ikääntyneiden palveluopas 1 2 Ikääntyneiden palveluopas 2015 Eteläinen Helsinki Arvoisa lukija Ikääntyneen väestön terveys ja toimintakyky ovat parempia kuin koskaan aiemmin. Ikääntyneet
IKÄIHMISTEN PALVELUT
IKÄIHMISTEN PALVELUT päivitys 9.6.2016 1 (6) KOTIHOITO Kotipalvelu, kotisairaanhoito ja tukipalvelut muodostavat kotihoidon yksikön. Kotihoidolla tarkoitetaan asiakkaan henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon,
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE
KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE 26.3.2018 MERJA JÄNTTI TOIMINNANSUUNNITELIJA TALOUDEN JA TOIMINNAN TUKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA KELAN KUNTOUTUSKURSSIT KENELLE: KAIKENIKÄISILLE OMAISHOITAJINA
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT
L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta
1 2 Vammaistyö Salon kaupungin vammaistyöhön kuuluvat kehitysvammaisten palvelut, vammaispalvelulain mukaiset palvelut sekä alle 65 -vuotiaiden omaishoidon tuki. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT
KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja
KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.
Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista
ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA
1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016
Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Kotihoidon asiakasmaksut Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n ja kotisairaanhoidon järjestäminen terveydenhuoltolain
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.
Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta
Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa
Muistiasiakkaan palvelut Naantalissa Alkusanat Jokainen sairastunut ja läheinen tarvitsee perustietoa sairaudesta, hoidosta ja kuntoutuksesta. Muistisairaudesta huolimatta elämä voi jatkua täysipainoisena.
Veteraanien etuuksia vuonna 2016
1 Veteraanien etuuksia vuonna 2016 Suomen sotien 1939 1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehille ja naisille eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada
KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS
KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS 1 (5) Hakemuksen saapumispäivä / / Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua myönnetään erityisillä perusteilla, mikäli asiakas terveydellisistä syistä johtuen ei
Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta
Kyh 24.1.2012 10 Kyh liite 5 Kyh 22.5.2012 62 Kyh liite 2 Soveltamisohjeet vihtiläisten veteraanien, puolisoiden ja leskien elämänlaatumäärärahan käytöstä ja kuntoutuksesta Hyväksytty yhtymähallituksessa
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Perhepalvelut Vammaispalvelut Vaikeavammaisen kuljetuspalveluhakemus Käsittelijä Saapunut Päätös Kotikäynti Matkamäärä Ajalle Hakijan tiedot Etu- ja sukunimi
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön
Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012
Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet
HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA
HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA Hakemus saapui: Viranomainen /toimintayksikkö Vaasan kaupunki Vammaispalvelu PL 241, Vöyrinkatu 46 65100 VAASA P. 06 325 1111/ vaihde Henkilötiedot Sukunimi
SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille
SKH:n tuki ikääntyneille päihdeongelmaisille Merja Etholén-Rönnberg Sairaala-, kuntoutus- ja hoivaosasto Idän palvelualueen johtaja 22.1.2014 Vanhusneuvosto Strategiset/tärkeät linjaukset päihdepalvelujen
Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012
Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö
Opiskelijan toimeentulotuki ja sosiaalityö Tampereen yliopisto 28.4.2016 Sosiaaliohjaajat Sanna Mäkipää ja Johanna Männikkö 28.4.2016 Toimeentulotuki Sosiaalipalvelut Kaupungin sosiaalipalvelut tukevat
NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN TILANTEESTA
NYKYTILA-ANALYYSI LÄNSI-POHJAN ALUEEN MUISTISAIRAIDEN SA A HOIDON O TILANTEESTA Saara Bitter KEMI-TORNIO-KEMINMAA-TERVOLA annika@lapinmuistiyhdistys.fi YLITORNIO annika@lapinmuistiyhdistys.fi Kunnat ja
HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN
HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN Tietoa ikäihmisten tavalliseen ja tehostettuun palveluasumiseen hakeutumisesta Tavallinen palveluasuminen sijaitsee Kaavilla palvelukeskuksen
Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma
Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit
SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUKAISET TYÖPAIKAT. Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut
SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUKAISET TYÖPAIKAT Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut SELVITYS, ARVIOINTI JA SIJOITUS Selvitys, arviointi ja sijoitus toimisto (koko henkilökunta)
Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009
Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä
Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt
Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN
Palvelukeskukset alueittain
Palvelukeskukset alueittain 1 Maksutonta toimintaa eläkeläisille ja työttömille Helsingin palvelukeskukset ovat matalan kynnyksen avoimia kohtaamispaikkoja helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille.
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS
KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Hakijan perus- ja taustatiedot
Hakijan perus- ja taustatiedot Hakijan tiedot Nimi Henkilötunnus Siviilisääty naimaton naimisissa eronnut leski Kansalaisuus Äidinkieli Asuinkunta Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Mukana
Yksilövastuinen hoitotyö. opas omahoitajille
Yksilövastuinen hoitotyö opas omahoitajille JOHDANTO... 3 YKSILÖVASTUINEN HOITOTYÖ... 4 OMAHOITAJUUS... 5 TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN... 6 OMAHOITAJAN TEHTÄVÄT... 7 HOITO-JA PALVELUSUUNNITELMA... 9 HOITOTUKI...
Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen
Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava
Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen
Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.
Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä Sirkka Karhula Selvityshenkilö Toimintakyky ja arjensujuvuuspalvelukokonaisuuden asiakkaat Vanhukset Vammaiset
Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu
Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei
ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut
ALS ja vammaispalvelulain mukaiset palvelut Sosiaaliohjaaja Porin perusturva Vammaispalvelut LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki : 6 yhdenvertaisuus, 19 oikeus sosiaaliturvaan Sosiaalihuoltolaki: 1 yksityisen henkilön,
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten
Vanhusten palvelut Helsinki
Vanhusten palvelut Helsinki Arja Peiponen, VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki Sosiaali ja terveysvirasto Helsinki Väestömäärä n. 600 000 Yli 65 v n. 100 000 Yli 75 v. 42 000 Sosiaali
SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4
SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää
Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?
HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet
Sirkka Jakonen Johtaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue. Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.
Vanhuspalvelulain valvonta Sirkka Jakonen Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Vanhuspalvelulaki seminaari 27.3.2014 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi! Vanhuspalvelulailla pyritään turvaamaan
Postinumero ja paikka:
Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin
/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus
Saapumispäivämäärä: HAKEMUS VANHUSPALVELUIHIN / 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Osoite Puhelinnumero Kotikunta Sotaveteraani Kyllä
Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen
Lempäälän Ehtookoto ry/ Asiakasmaksut 1.4.2016 alkaen Kotihoito & Ehtoorinne 1 Peruspalvelumaksu ja Säännöllisestä kotihoidosta perittävä asiakasmaksu Mihin perustuvat? Miten määrittyvät? Peruspalvelumaksu
TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa
akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,
PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:
Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja
Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen.
Sosiaalinen tuki Parantumaton sairaus, hoidot sekä kuoleminen ja kuolema vaikuttavat sekä potilaan että perheen taloudelliseen toimeentuloon ja pärjäämiseen. Sosiaalityö käsittelee muun muassa kotona selviytymiseen,
VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN
POHJOIS-SATAKUNNAN HANKEKUNNAT HONKAJOKI, JÄMIJÄRVI, KANKAANPÄÄ, KARVIA VAMMAISPALVELUN PALVELUASUMINEN TOIMINTAOHJE Palvelun määritelmä Vaikeavammaisen määritelmä Palveluasumiseen liittyvät palvelut ja
IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut
IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut Tampereen kaupunki, Tilaajayksikkö Ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Asumispalvelut ja laitoshoito
Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi. OIVA keskus. Miia Autiomäki 18.2.2015
Neuvonta, palveluohjaus ja palvelutarpeen arviointi OIVA keskus Miia Autiomäki 18.2.2015 20.2.2015 Johdon tukipalvelut vastuualuejohtaja Anssi Niemelä Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen/ OIVA-keskus
Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet
21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU
Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa
PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA
Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2010 A. Indeksitarkastuksen piirissä olevat asiakasmaksu Nykyinen maksu Uusi maksu Uuden maksun voimaantulo ajankohta Terveyspalveluiden tulosalue Terveyskeskuksen
1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT
Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:
KANGASALAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT, PALVELUSETELIN ARVO JA KULJETUSPALVELUN TULORAJAT 1.1.2016
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) ja asetuksen (912/1992) ja Kangasalan kunnan hallintosäännön 8 6-kohdan nojalla sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt: 1. SOVELTAMISALA
Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen
Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Yhtymähallitus 12.12.2017 158 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan