6-16-vuotiaat tytöt voivat aloittaa toiminnan. Isosisko- ja Tyttöjen Tupatoimintaan tulee tyttöjä mukaan:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "6-16-vuotiaat tytöt voivat aloittaa toiminnan. Isosisko- ja Tyttöjen Tupatoimintaan tulee tyttöjä mukaan:"

Transkriptio

1

2 6-16-vuotiaat tytöt voivat aloittaa toiminnan Isosisko- ja Tyttöjen Tupatoimintaan tulee tyttöjä mukaan: kavereiden kautta n % jonkin tahon ohjaamana (terveydenhoitaja, kuraattori, opettaja, sosiaalityöntekijä )

3 Sosiokulttuurinen innostaminen Sukupuolisensitiivinen tyttötyö

4 Isosisko toiminta aloitettiin Ahjolassa vuonna 1998 marraskuussa Vuodesta 2001 tilat Ahjolan kellarissa Isosisko- Pikkusisko parien tapaamisia varten -> syntyi Tyttöjen Tupa Toiminta laajeni kun tytöt halusivat tavata toisiaan myös ilman omaa Isosiskoa 2005 muutto isompiin tiloihin Pispalan valtatie 45, Ahjolaa vastapäätä

5 Isosisko = aikuinen kaveri, vähintään 18- vuotias vapaaehtoinen nainen, haluaa oman Pikkusiskon toiminnan kautta. Pystyy sitoutumaan vähintään vuodeksi. Pikkusisko = 6-16-vuotias tamperelainen tyttö joka haluaa Isosiskon ja/tai on Tuvalla kävijä. Tupaisosisko = väh. 16v. Vapaaehtoinen, joka toimii Tyttöjen Tuvan aukioloissa ja tapahtumissa, ei välttämättä omaa Pikkusiskoa.

6 Tupamummo ja Tupakummi = vapaaehtoinen, jonka toiminnan työntekijät perehdyttävät keskustelun kautta. Voi toimia Tyttöjen Tuvan aukioloissa vapaaehtoisena omien aikataulujen mukaan. Matalan kynnyksen vapaaehtoistyötä Tupari = yläkoulu- tai lukioikäinen aktiivikävijä, joka toimii Tyttöjen Tuvan apuohjaajana. Tuparit suunnittelevat ja toteuttavat ohjelmaa sekä muille että itselleen.

7 Toiminnasta kiinnostunut osallistuu Isosiskokurssille (14h), joita järjestetään 4 kertaa vuodessa Isosiskokurssi on edellytys Isosiskona tai Tupaisosiskona toimimiselle, mutta ei velvoita siihen Kurssi on maksuton ja siitä saa todistuksen Kaikki kurssilaiset haastatellaan Kurssilaiset käyvät aukiolossa vähintään kerran tutustumassa Toiminnan työntekijät etsivät sopivat Siskokset Yhteisistä pelisäänöistä sovitaan aloituspalaverissa, jossa ovat paikalla Isosisko, Pikkusisko, Pikkusiskon vanhemmat ja toiminnan työntekijät

8 Pulkkamäki, kävely, luistelu, uiminen, lukeminen, metsäretki, lautapeli, museokäynti, kirjasto, jäätelöllä käynti, Särkänniemi, kirpparikierros, koiran hoito, juttelu, päiväkirjankirjoitus, tanssi, marjastus, Viikinsaari, shoppailu, kahvittelu, leipominen, ulkoilu, musiikin kuuntelu, pyöräily, kollaasi, piknik, elokuvat, hemmottelu, hiihtoretki, kutominen, Muumilaakso, delfinaario, piirustus, teatteri, askartelu, lautapeli

9 Vapaaehtoisille järjestetään jatkokoulutusta ja virkistystoimintaa Isosiskot saavat ohjausta aina tarpeen mukaan (puhelimitse, sähköpostilla, Tyttöjen Tuvalla) Isosiskoilla on mahdollisuus Isosiskovarttiin (1h) Tarvittaessa ohjausta myös sosiaalityöntekijältä, koulukuraattorilta yms.

10 Pikkusisko saa kokemuksen siitä että on jollekin erityisen tärkeä. Tyttö saa luotettavan aikuisen kaverin, jonka kanssa jutella ja toimia positiivisessa hengessä, tasavertaisena Tuetaan perhettä välillisesti Pikkusiskon kautta Isosisko saa mielekkään kokemuksen toimia vapaaehtoisena, saa itselleen Pikkusiskon, saa olla apuna jollekin joka sitä tarvitsee, mahdollisuus elinikäiseen ystävyyteen

11 Arjen pienissä ihmeissä touhutessa, puuhaillessa voi huomaamatta suupielet hiipiä kohti korvia

12 Iso yhteinen tila Keittiö Vihernurkkaus Barbitaivas Nettipiste TV-huone Meikkaushuone Vaatteidenvaihtopiste Projektitila Teatteri

13 Isosiskotoiminnan rinnalla omana toimintamuotonaan Kaikille toiminnassa mukana oleville tytöille ja vapaaehtoisille tarkoitettu toimintatila Ti ja to klo 15-20

14 Tyttöjen Tuvan aukiolot Ti ja To Maanantaisin Pikku Timantit kerho (pienryhmä) Kesällä Unelmaleiri ja Kesäpäivät (Viikinsaaripäivä, yökylä, teema-aukiolo jne) Keväällä Prinsessapäivä, ystävänpäiväkekkerit Syksyllä synttärijuhla(naamiaiset), yökylä, pikkujoulujuhla Teemapäiviä, retkiä, tapahtumia jne.

15 Ole oma itsesi, muuten ei ole ketään kaltaistasi

16 Internet: Käyntiosoite: Pispalan valtatie 45, TRE Postiosoite: Ahjolankatu 3, TRE Kati Malmi, toiminnanohjaaja Piia Seppälä, nuoriso-ohjaaja

ISOSISARUSTOIMINNAN. historiasta tähän päivään

ISOSISARUSTOIMINNAN. historiasta tähän päivään ISOSISARUSTOIMINNAN historiasta tähän päivään ISOSISKO ja ISOVELI -hankkeen loppuseminaari 16.8.2017 Kemi Piia Seppälä, Vastaava toiminnanohjaaja Isosisko- ja Tyttöjen Tupa -toiminta Ahjolan Setlementti

Lisätiedot

Toimintatavat ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin opas

Toimintatavat ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin opas Toimintatavat ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin opas 1 Toimintatavat ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin opas Tekijät: Kati Malmi, Piia Seppälä, Heli Eischer, Heta Mulari Nimi: Isosisko- ja

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Pois syrjästä hanke Säkylän kehittämisosio Sisällys 1 Mikä on Timantti -kerho?... 3 2 Tavoitteet... 3 3 Resurssit... 4 4 Kerhotoiminta...

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Hiljainen tieto Ahjolan Isosisko- ja Tyttöjen Tupatoiminnassa

Hiljainen tieto Ahjolan Isosisko- ja Tyttöjen Tupatoiminnassa Hiljainen tieto Ahjolan Isosisko- ja Tyttöjen Tupatoiminnassa Nuttu 2.1. Kehittämisprojekti ja siihen liittyvät opinnot Sosiaalityön tutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Maarit Kurunmäki 30.11.2009 1

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

AJANKÄYTTÖTUTKIMUS 1999-2000 PÄÄ- JA SIVUTOIMINTO 2.8.2000 0 HENKILÖKOHTAISET TARPEET. 000 Erittelemättömät henkilökohtaiset tarpeet

AJANKÄYTTÖTUTKIMUS 1999-2000 PÄÄ- JA SIVUTOIMINTO 2.8.2000 0 HENKILÖKOHTAISET TARPEET. 000 Erittelemättömät henkilökohtaiset tarpeet 2.8.2000 AJANKÄYTTÖTUTKIMUS 1999-2000 PÄÄ- JA SIVUTOIMINTO 0 HENKILÖKOHTAISET TARPEET 000 Erittelemättömät henkilökohtaiset tarpeet 01 Nukkuminen 010 Erittelemätön nukkuminen 011 Nukkuminen 012 Valvominen

Lisätiedot

Kulttuurista hyvinvointia!

Kulttuurista hyvinvointia! 1 (12) Kulttuurista hyvinvointia! Kuopiossa toimii Kulttuurisen vammaistyön yhteistyöryhmä, jota koordinoi Kuopion kaupunki. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä mahdollistamaan taiteen ja kulttuurin keinoin

Lisätiedot

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään murrosikään liittyviä asioita. Tehtävät ovat kotitehtäviä,

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN! Laanilan lukio 15.8.2016 VANHEMPAINILLAN MENU Yhteinen osio (juhlasalissa noin 30 min) o o o Millainen on Laanilan lukio? o Opiskelijat Salla Huotari ja Konsta Parttimaa sekä

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi.

Opintoohjaaja. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Kuraattori. läksytuki. Koulukirjasto. Psykologi. Tähän esitteeseen on koottu koulumme tukipalvelut. Haluamme olla mukana edistämässä opiskelutavoitteidesi toteutumista, tukea pulmakohdissa ja auttaa sinua tekemään opinnoistasi mahdollisimman sujuvaa.

Lisätiedot

Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen

Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen 1. Taustaa Suomessa on ollut vuodesta 2003 voimassa laki lasten kanssa työskentelevien

Lisätiedot

KOMIASTI KOTONA JA OPINTIELLÄ

KOMIASTI KOTONA JA OPINTIELLÄ KOMIASTI KOTONA JA OPINTIELLÄ TYÖNTEKIJÄT Tiimipäällikkö, perheterapeutti Anne Mariapori 044 7341 578 Kasvatusvalmentaja Päivi Hietikko 044 0819958 Kasvatusvalmentaja Päivi Koivisto 044 7486713 Etunimi

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi)

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi) Oppilaan nimi Luokka: Ohjeet tet-jaksolle Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tiedote sinulle ja huoltajalle: ei tarvitse palauttaa kenellekään. Tet-muistiinpanolomake: oma

Lisätiedot

Oulun Eläkkeensaajat ry

Oulun Eläkkeensaajat ry Oulun Eläkkeensaajat ry Johdanto Oulun Eläkkeensaajat ry:n Ikäihmisten olohuone projekti kuuluu RAY:n, vuodesta 2017 alkaen STEA:n, rahoittamaan Eloisa ikä avustusohjemaan. Vanhustyön keskusliiton Eloisa

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Rauman kaupunki Avoin varhaiskasvatus / leikkitoiminta Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Varhaiskasvatuskerhot tarjoavat

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Sosiaalihuoltolain mukaisen tukihenkilötoiminnan ja tukiperhetoiminnan perusteet ja ohjeet 1.6.2015 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28.5.2015 Sisältö 1 Sosiaalihuoltolain mukainen

Lisätiedot

Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa?

Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Lapset puheeksi - kohtaavatko perheiden tarpeet ja tarjolla olevat palvelut toisensa? Iin perhepalveluiden palveluesimies vs. Leena Mämmi-Laukka p. 050 3950 339 leena.mammi-laukka@oulunkaari.com Seudullinen

Lisätiedot

Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake

Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake Sosiaalipäivystyksen tapahtumalomake 1) Päivystysyksikkö * nmlkj Hyvinkää nmlkj Keski-Uusimaa 2) Työvuoro * nmlkj Aktiivityö nmlkj Varallaolo Ilmoituksen/ yhteydenotot perustiedot 3) Yhteydenoton viikonpäivä

Lisätiedot

TYTTÖJEN KOKEMUKSIA OSALLISUUDESTA JA VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUKSISTA TAMPEREEN TYTTÖJEN TUVALLA

TYTTÖJEN KOKEMUKSIA OSALLISUUDESTA JA VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUKSISTA TAMPEREEN TYTTÖJEN TUVALLA TYTTÖJEN KOKEMUKSIA OSALLISUUDESTA JA VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUKSISTA TAMPEREEN TYTTÖJEN TUVALLA Oona Tuovinen Opinnäytetyö Toukokuu 2015 Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) TIIVISTELMÄ Tampereen

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo

Lisätiedot

Milli Hyvän Olon Huone MATALAN KYNNY- KSEN HOITOPAIKAT Nuorisoasema Sosiaalitoimisto (

Lisätiedot

Tatu. Eija Karjalainen Kari Rautiainen

Tatu. Eija Karjalainen Kari Rautiainen Tatu Eija Karjalainen Kari Rautiainen Opiskelemaan valituille opiskelijoille lähetettiin alkuhaastattelulomake (tullaan tutuiksi) Opiskelijoista saadaan mahdollisimman paljon ennakkotietoa ennen opiskelun

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä

Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä Pro gradu -tutkielma Heli Heino Vaikuttamaan pyrkivä mediasisältö Mediakasvatus Nuorisotyö Sosiaalipedagogiikka / sosiokulttuurinen innostaminen Osallisuus,

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla Ammattikymppi Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla varmistetaan hakijoiden motivaatio ja opiskeluasenne

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Kaikille kaveri -hankkeen pilottikoulujen työntekijöiden näkemyksiä oppilaiden yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemisestä 9.11.2012 Satu Tallgren

Lisätiedot

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti 357 aikuisen haastattelemaa lasta Asuinkuntanne? Hyvinkää 11% Järvenpää

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Opintoohjaajat. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Ryhmänohjaajat. läksytuki. Koulukirjasto. Kuraattori.

Opintoohjaajat. Oppiainekohtainen. Erityisopettaja. tuki. Opintoavustaja/ Ryhmänohjaajat. läksytuki. Koulukirjasto. Kuraattori. Tähän esitteeseen on koottu koulumme tukipalvelut. Haluamme olla mukana edistämässä opiskelutavoitteidesi toteutumista, tukea pulmakohdissa ja auttaa sinua tekemään opinnoistasi mahdollisimman sujuvaa.

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat?

Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Tiedätkö, miten alueemme 75-vuotiaat voivat ja mitä he toivovat? Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä 75-vuotiaille tehtyjen hyvinvointia edistävien kotikäyntien tuloksia vuosilta 2008-2011 HEHKO-seminaari

Lisätiedot

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014

Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Vuonna 2009 syntyneiden hyvinvointiselvitys 2014 Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Nurmijärvi, Tuusula ja Vihti 357 aikuisen haastattelemaa lasta Asuinkunta Hyvinkää Järvenpää

Lisätiedot

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen. 1 2 Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Sinne saavutaan usein tankki tyhjänä, osat enemmän tai vähemmän kolisten ja rämisten. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hoito Juvalla

Lasten ja nuorten hoito Juvalla Lasten ja nuorten hoito Juvalla Juvan terveyskeskus Sairaalatie 3 51900 JUV Postiosoite: PL 33, 51901 JUV Puh: Vaihde (015) 7551 700 - terveyskeskuspsykologi 0400 718 896 - mtt:n sairaanhoitaja/psykoterapeutti

Lisätiedot

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa

Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminnan vahvistaminen kouluissa Tukioppilastoiminta MLL toi Suomeen vuonna 1972 Yhdysvalloista Toimii tällä hetkellä n. 90 % perusopetuksen 7.-9.- vuosiluokkien kouluista Vuosittain yli 10

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke

Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Move Monialainen verkkonuorisotyöhanke Projektityöntekijä Timo Pulkkinen Move Monialainen verkkonuorisotyö 2011-2013 2 työntekijää 439200 Esr 60%, Oulun kaupunki 40% Hanke lisää nuorten parissa toimivien

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Hyvät vanhemmat! Koulun aloittaminen on samalla iloinen ja jännittävä asia. Tähän lehteen on koottu tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita.

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli Toimintatapa ristiriitatilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Ristiriitatilanteilla tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2015 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2015 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2015 - Lappeenranta 2015, 2014 ja 2013 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60 % -40 % -20 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Luokat ovat

Lisätiedot

Isosiskokurssi. Kurssimateriaali

Isosiskokurssi. Kurssimateriaali Isosiskokurssi Kurssimateriaali KIITOKSET Kiitämme tämän julkaisun teossa suuresti apuna olleita Setlementtiliiton Tyttötyön verkosto -hankkeen työntekijöitä, Heli Eischeria ja Heta Mularia, jotka ovat

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN

VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN VAPAAEHTOISTEN JAKSAMISESTA HUOLEHTIMINEN Perusedellytys vapaaehtoistoiminnalle VAPAAEHTOINEN ITSE (1/2) Vapaaehtoistoiminnan tarkoitus on tuoda iloa ihmisten elämään, myös vapaaehtoiselle itselleen. Mukaan

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS

HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12)

KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) 20.4.2016 KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2016 YLÄKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2016 - Lappeenranta 2016, 2015 ja 2014 KOULUN OLOSUHTEET 1 1 (12) -60% -40% -20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Luokat ovat riittävän

Lisätiedot

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten?

Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Jännittävä seurapeli, jossa arvataan kanssapelaajien mieltymyksiä. Kuka tuntee sinut parhaiten? Pelin tarkoitus Kerätä pisteitä arvaamalla kanssapelaajien mieltymyksiä. Alkuvalmistelut 1. Asettakaa pistekiekot

Lisätiedot

Helsingin kaupungin digineuvonta. Digineuvonnan. Digineuvonnan palvelukuvaus osa 1 Stadi digiksi! palvelukuvaus osa 3 Saavutettavuus ja saatavuus

Helsingin kaupungin digineuvonta. Digineuvonnan. Digineuvonnan palvelukuvaus osa 1 Stadi digiksi! palvelukuvaus osa 3 Saavutettavuus ja saatavuus Helsingin kaupungin palvelukuvaus osa 1 Stadi digiksi! palvelukuvaus osa 3 Saavutettavuus ja saatavuus palvelukuvaus osa 2 Yhdessä ja vastuullisesti Digitaalinen Helsinki Maailman toimivin kaupunki Ota

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA

TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA TAIDEPAINOTTEINEN KERHO MUSIIKKIOPISTOLLA Taidepainotteisen kerhon toteuttavat yhteistyössä Musiikkiopisto ja Niemelä-talon päiväkoti. Toiminnassa painottuvat

Lisätiedot

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia

Lisätiedot

Hiukkavaaratalo. Timo Pulkkinen Nuoriso-ohjaaja Hiukkavaaran nuorisotalo Hiukkis

Hiukkavaaratalo. Timo Pulkkinen Nuoriso-ohjaaja Hiukkavaaran nuorisotalo Hiukkis Hiukkavaaratalo Timo Pulkkinen Nuoriso-ohjaaja Hiukkavaaran nuorisotalo Hiukkis Hiukkavaaratalo Hiukkavaaran koulu Päiväkoti Taikapolku Nuorisotalo Hiukkis Kirjasto Kirjasto Avoinna arkisin 8:00-21:45

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!

Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen

Lisätiedot

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

Mercev Oy www.mercev.fi info@mercev.fi

Mercev Oy www.mercev.fi info@mercev.fi Mercev Oy www.mercev.fi info@mercev.fi 1 Toimintatunnit 2015 Toimintatunnit ovat osa Mercev Oy:n uudenlaista, Mirécol Methodiin perustuvaa lasten, nuorten ja aikuisten kuntoutusohjelmaa. Toimintatunneilla

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

Luonnossa kotonaan -toiminnalle on määritelty Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) ja Toimipaikan kriteerit (2.).

Luonnossa kotonaan -toiminnalle on määritelty Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) ja Toimipaikan kriteerit (2.). Luonnossa kotonaan kriteerit Luonnossa kotonaan -toiminnalle on määritelty Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) ja Toimipaikan kriteerit (2.). Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) kuvaavat tapaa, jolla

Lisätiedot