Kansainvälisen Emmauksen maailmankokous Bosnia-Hertsegovinan Sarajevossa Yhdessä erilaisina taistelussa ihmisoikeuksien puolesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisen Emmauksen maailmankokous Bosnia-Hertsegovinan Sarajevossa 8-13.10.2007 Yhdessä erilaisina taistelussa ihmisoikeuksien puolesta"

Transkriptio

1 Helka Ahava Kansainvälisen Emmauksen maailmankokous Bosnia-Hertsegovinan Sarajevossa Yhdessä erilaisina taistelussa ihmisoikeuksien puolesta Kokouksessa oli noin 345 osanottajaa 39 maasta ja 200 Emmaus-ryhmästä. Suomesta mukana olivat Ulla Hoyer ja Helka Ahava Emmaus Helsingistä, Margerita Zilliacus Emmaus Westervikistä ja Carina Aaltonen Emmaus Ålandista. Avajaispäivänä Bosnia-Hertsegovinan parlamentissa saimme kuulla joukon puheenvuoroja kansanosien kokemista kärsimyksistä, solidaarisuudesta ja pyrkimyksistä rauhaan ja sovintoon. Hyvin lohduton oli Srebrenican äitien järjestön edustajan kiihkeä ja katkera todistus 8000 ihmisen murhasta ja äideistä, jotka edelleen etsivät lastensa luita. Itselleni oli erityisen inspiroivaa kuunnella ruandalaista äitiä ja Israelin ja Palestiinan edustajien puheenvuoroja, joissa todistettiin siitä, että hirvittäviäkin henkilökohtaisia tragedioita kokenut ihminen voi luopua vihasta ja katkeruudesta ja alkaa toimia sovinnon ja rauhan puolesta. Israelissa ja Palestiinassa toimii Parents Circle Families Forum (PCFF), jossa lapsiaan menettäneet israelilaiset ja palestiinalaiset vanhemmat yhdessä pyrkivät vaikuttamaan kansalaismielipiteeseen ja poliitikkoihin rauhan saavuttamiseksi Lähi-idässä. Yhtenä päivänä teimme tutustumiskäyntejä. Itse kävin bosnia-hertsegovinalaisen Emmaus-järjestön International Forum of Solidarityn ylläpitämässä keskuksessa, jossa yli 200 koditonta, perheväkivallan uhria ja psyykkisesti sairasta saa kodin ja fyysistä ja psyykkistä kuntoutusta. Tämän keskuksen IFS perusti alun perin sodan jälkeen maahan palanneille pakolaisille, joiden kodit olivat tuhoutuneet. Nyt nämä pakolaiset ovat saaneet uudet kodit ja keskuksen käyttötarkoitus on muuttunut. IFSläiset korostivat, että keskus on aina palvellut kaikkia kansanosia uskontoon ja etniseen taustaan katsomatta. Keskusta ovat tukeneet erityisesti ranskalaiset ja italialaiset Emmausryhmät, ja siellä oli nytkin ranskalaisia vapaaehtoisia töissä. Keskuksella on omaa tuotantotoimintaa: käsiteollisuutta, puutarhaviljelyä, karjaa ja pieni meijeri. Omavaraisuusaste on yllättävän korkea, mutta keskus tarvitsee ja saa rahoitusta paitsi Emmaus-liikkeeltä myös valtiolta.

2 2

3 3 Viikon aikana tehtiin päätöksiä, joilla pyritään vahvistamaan Kansainvälisen Emmauksen alueorganisaatiota, ja saatiin sovituksi myös, miten Abbé Pierren kuoleman jälkeen hänen nimensä ja Emmaus-nimen käyttöä valvotaan. Abbé Pierren toivomusten mukaisesti Kansainvälinen Emmaus omistaa oikeudet näihin nimiin ja antaa luvan niiden käyttöön. Kokous hyväksyi neljäksi seuraavaksi vuodeksi solidaarisuustoiminnan painopistealueet ja kehottaa KAIKKIA Emmaus-ryhmiä tukemaan työtä näillä alueilla: Nokouén vesiprojekti Beninissä. Tässä projektissa pyritään turvaamaan puhdas vesi kyläläiselle. Emmauksen eettinen rahasto. Emmaus-ryhmiä kehotetaan tallettamaan rahaa Banka Eticaan, jonka tarkoitus on edistää solidaarisuuteen perustuvia taloudellisia vaihtoehtoja ja pohjoisen ja etelän tasavertaisuutta. Siirtolaisten oikeudet. Kaikkia Emmaus-ryhmiä kehotetaan kampanjoimaan YK:n hyväksymän siirtolaisten oikeuksien puolustamissopimuksen ratifioimisen puolesta. Afrikan terveysrahasto. Kahdeksan Emmaus-yhteisöä Beninissä ja Burkina Fasossa ovat perustaneet oman sairausvakuutuksen, jolla pyritään turvaamaan yhteisöläisten ja heidän perheidensä terveydenhuolto. Tätä mallia pyritään kehittämään ja levittämään myös muihin Afrikan ryhmiin ja viime kädessä myös Aasian ja Amerikan ryhmiin ja, soveltuvin osin, Eurooppaan. Amerikan koulutusrahasto. Tämän rahaston kautta tuetaan Latinalaisen Amerikan Emmausryhmien koulutusprojekteja. Kokouksessa valittiin Kansainvälisen Emmauksen uudeksi presidentiksi ranskalainen Jean Rousseau, jolle entinen presidentti Renzo Fior luovutti Abbé Pierren sauvan, symbolin siitä, että Abbé Pierren elämä ja ajatukset ovat edelleen liikkeemme innoittajia.

4 Kokouksen ohjelma oli tavattoman tiivis: aamuyhdeksästä seitsemään-kahdeksaan illalla. Vastuuhenkilöt jatkoivat välillä työtä aamutunneille asti. Viikkoon mahtui kuitenkin myös lukemattomia kohtaamisia, naurua, laulua, tarinoita. 4 Kulttuuri-illanvietossa saimme mm. nauraa kippurassa Amerikan ryhmien tarkistetulle versiolle Amerikan löytämisestä. Siinä Kolumbus ja kuningatar Isabella noustuaan maihin joutuvat ensimmäiseksi alkuperäisasukkaista koostuvien siirtolaisviranomaisten tarkkaan syyniin!

5 Viimeisenä päivänä teimme vihdoin tutustumisretken myös Sarajevoon, joka oli noin kymmenen kilometrin päässä kokouspaikastamme. Se sijaitsee vuorten ympäröimässä laaksossa ja on tavattoman kaunis kaupunki, jonka arkkitehtuurissa ja tunnelmassa itä ja länsi kohtaavat. 5

Katastrofin ainekset

Katastrofin ainekset Katastrofin ainekset KOULUTUKSEN Katastrofi Monessa maassa yhä useampi lapsi aloittaa koulunkäynnin. Koulua käymättömien lasten määrä laski vuosien 2000 ja 2011 välillä lähes puoleen, 102 miljoonasta 57

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista

Lisätiedot

rotary tätä on rotary

rotary tätä on rotary rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org

Lisätiedot

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous 19.5.2017 24/05/ 2 Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu

Lisätiedot

Birgit Rancken 1936 2009

Birgit Rancken 1936 2009 Birgit Rancken 1936 2009 1 emmaus helsingin jäsenlehti Nro 1/2010 Emmauslainen Lolo Zilliacus S4 Kutsu yhdistyksen kevätkokoukseen 19.4. Klo 17.00 Katsaus menneeseen ja tulevaan toimintaan kolumni Mika

Lisätiedot

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPSELLA ON OIKEUKSIA LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE

Lisätiedot

Aihealue: Siirtolaisuus rajoja ja siltoja. Osio 2: Siirtolaisuus kokemuksena ihmiset tarinoiden takana

Aihealue: Siirtolaisuus rajoja ja siltoja. Osio 2: Siirtolaisuus kokemuksena ihmiset tarinoiden takana Aihealue: Siirtolaisuus rajoja ja siltoja Osio 2: Siirtolaisuus kokemuksena ihmiset tarinoiden takana Siirtolaisten elämäntarinat jäävät aivan liian usein piiloon karttojen, kaavioiden ja tilastojen taakse.

Lisätiedot

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien, mielipiteiden tai alkuperän vuoksi. Lapsia koskevia

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta

Lisätiedot

kolumni helka ahava: Eläköön perusturva Katsaus menneeseen ja tulevaan toimintaan Kutsu yhdistyksen kevätkokoukseen 27.4. Klo 17

kolumni helka ahava: Eläköön perusturva Katsaus menneeseen ja tulevaan toimintaan Kutsu yhdistyksen kevätkokoukseen 27.4. Klo 17 1 emmaus helsingin jäsenlehti Nro 1/2011 S4 mitä kuuluu lauttasaareen? Kutsu yhdistyksen kevätkokoukseen 27.4. Klo 17 Katsaus menneeseen ja tulevaan toimintaan kolumni helka ahava: Eläköön perusturva S3

Lisätiedot

Vihapuheesta dialogiin. Salla Kuuluvainen, Plan International Suomi

Vihapuheesta dialogiin. Salla Kuuluvainen, Plan International Suomi Vihapuheesta dialogiin Salla Kuuluvainen, Plan International Suomi Minkälainen on tunnelma? 1). 2). 12 9 3). 5 3 4). 1 2 3 4 2 Section title [enter in Footer field from the Insert ribbon] Mitä haluat oppia

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

EU-Turkki pakolaissopimus

EU-Turkki pakolaissopimus EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Päivätyökeräys 2015 2016. Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2015 2016 Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Kuka on pakolainen? Pakolainen on henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka kotimaansa ulkopuolella. Hän on paennut sotaa,

Lisätiedot

Lataa Sairastumisen kriisi - Susanna Tulonen. Lataa

Lataa Sairastumisen kriisi - Susanna Tulonen. Lataa Lataa Sairastumisen kriisi - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980654 Sivumäärä: 156 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.65 Mb Susanna Tulonen on erikoissairaanhoitaja, joka

Lisätiedot

Valoa pakolaisleirien asukkaille

Valoa pakolaisleirien asukkaille UUTISKIRJE Valoa pakolaisleirien asukkaille Brighter Lives for Refugees -kampanjan myötä IKEA Foundation lahjoittaa jokaisesta 3.2. 29.3.2014 myydystä led-lampusta yhden euron pakolaisleirien valaisemiseen.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008 EMMAUS HELSINKI RY. Toimintakertomus. Vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 EMMAUS HELSINKI RY. Toimintakertomus. Vuodelta 2008 Toimintakertomus vuodelta 2008 EMMAUS HELSINKI RY 1 Toimintakertomus Vuodelta 2008 2 EMMAUS HELSINKI RY Toimintakertomus vuodelta 2008 Toimintakertomus vuodelta 2008 EMMAUS HELSINKI RY 3 Mäkelän kadun

Lisätiedot

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016 ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016 KUTSU ZEELAND FAMILY OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEEN 7.4.2016 Zeeland Family Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria. Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

Meri Heinonen. Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.2008

Meri Heinonen. Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.2008 Meri Heinonen Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmän kokous 3.12.28 Kunnallisvaalikysely 28 yhteisöllisyydestä ja kestävästä kehityksestä Helsingin, Espoon ja Vantaan kunnallisvaaliehdokkaille

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT

Lisätiedot

Mielenterveys ja syrjintäkokemukset. Erikoistutkija Anu Castaneda, THL

Mielenterveys ja syrjintäkokemukset. Erikoistutkija Anu Castaneda, THL Mielenterveys ja syrjintäkokemukset Erikoistutkija Anu Castaneda, THL Syrjintä- ja väkivaltakokemukset: menetelmät Syrjinnän muoto Epäkohteliaampi kohtelu, epäkunnioittavampi kohtelu, nimittely tai sanallinen

Lisätiedot

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA

Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto

Lisätiedot

Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi. Maailman kirjat -kulttuuritapahtuma - Latinalainen Amerikka ja ilmasto

Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi. Maailman kirjat -kulttuuritapahtuma - Latinalainen Amerikka ja ilmasto VGK-tuki: myönnöt 2014 1-/2 -v. Järjestö Hanke Myöntö Interventiokoodi 1 Attac ry Suomalaisten eläkeyhtiöiden rooli globaalissa veroparatiisitaloudessa 51 680 89892325 1 CRASH - Tutkimusta ja toimintaa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa

Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa Maahanmuuttajataustaisten perheiden huomioiminen palveluissa LAPE/perhekeskusseminaari 22.2.2018 Kokkola Kati Turtiainen, yliopistonlehtori, YTT Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Perheen taustalla (esim.)

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen. Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto Kevät Nousiainen

Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen. Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto Kevät Nousiainen Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto 24.4.2009 Kevät Nousiainen Tasa-arvoelinten/lakien yhtenäistäminen Euroopassa Rotusyrjintädirektiivi

Lisätiedot

Lataa Rikoksen uhrin käsikirja. Lataa

Lataa Rikoksen uhrin käsikirja. Lataa Lataa Rikoksen uhrin käsikirja Lataa ISBN: 9789524515290 Sivumäärä: 202 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.53 Mb Rikoksen uhriksi voi joutua kuka tahansa ikään, kansallisuuteen tai sosiaaliseen asemaan

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Viite UTP 16/2014vp. Eduskunta Ulkoasiainvaliokunta. Muistio: miehitetyn palestiinalaisalueen liittymisestä kansainvälisiin sopimuksiin

Viite UTP 16/2014vp. Eduskunta Ulkoasiainvaliokunta. Muistio: miehitetyn palestiinalaisalueen liittymisestä kansainvälisiin sopimuksiin ULKOASIAINMINISTERIÖ Afrikan- ja lähi-idän osasto ALI-10 Pekka Marttila LÄHETE 15.05.2014 HEL7M0074-19 Eduskunta Ulkoasiainvaliokunta Viite UTP 16/2014vp Asia Miehitetyn palestiinalaisalueen liittymisestä

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä, Järviseudun sairaalan toimipisteessä on kaksi psykiatrista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista.

1. Ulkoasiainneuvosto hyväksyi istunnossaan liitteenä olevat neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 8. joulukuuta 2009 (09.12) (OR. en) 17281/09 COMEP 38 PESC 1706 ILMOITUS Asia : Ulkoasiainneuvosto, Bryssel, 8. joulukuuta 2009 Neuvoston päätelmät Lähi-idän rauhanprosessista

Lisätiedot

Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen

Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen Itä-Suomen yliopisto tasa-arvopäivät 17.4.2012 Kristiina Kouros pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen LÄHESTYMISTAVAT IHMISOIKEUKSIIN

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008 Emmaus Helsinki r.y. - Emmaus Helsingfors r.f. Y-tunnus 0315404-8 TASEKIRJA 31.12.2008 Sivu V U O S I T I L I N P Ä Ä T Ö S Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma

Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma Kieli osana avointa hallintoa & hyvän virkakielen toimintaohjelma Julkisen alan tiedottajat ry Viestintäpäivät, Oulu Ulla Tiililä Kotimaisten kielten keskus 28.3.2014 Kotimaisten kielten keskus Avoin hallinto

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi

Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi 10.1.2014 Itämeri-tiedotustilaisuus Riihimäellä Piirikuvernööri Ilkka Torstila DG 1420 Rotarien toiminta Itämeren kuormituksen vähentämiseksi Maailmanlaajuinen Rotary International -järjestö perustettiin

Lisätiedot

muslimiperheistä tulevien somaleiden kastetilaisuuksilla. Eräs luterilainen Somali, herra Gurhan, on luonut nettisivut, joilta löytyy luterilaisia

muslimiperheistä tulevien somaleiden kastetilaisuuksilla. Eräs luterilainen Somali, herra Gurhan, on luonut nettisivut, joilta löytyy luterilaisia Lutherans in Africa May 2010 Newsletter Rev. James and Tiina, Maggie, Tristan, Sarai, Sofia and Jonas May Serving the Lord and the Lutherans throughout Africa proliturgy@yahoo.com www.lutheransinafrica.com

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Merkitään, että Kolmio on Ruduksen sataprosenttisesti (100 %) omistama tytäryhtiö.

Merkitään, että Kolmio on Ruduksen sataprosenttisesti (100 %) omistama tytäryhtiö. SOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 Sipoon kunta Y-tunnus 0203533-8 Iso Kylätie 18 04130 Sipoo (jäljempänä Kunta ) 1.2 Rudus Oy Y-tunnus 1628390-6 Pronssitie 1 00440 Helsinki (jäljempänä Rudus ) 1.3 Murskauskolmio

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Lataa Välttämätön vesi - Tanja Krämer. Lataa

Lataa Välttämätön vesi - Tanja Krämer. Lataa Lataa Välttämätön vesi - Tanja Krämer Lataa Kirjailija: Tanja Krämer ISBN: 9789524922722 Sivumäärä: 141 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.49 Mb Kamppailu puhtaasta vedestä on jo alkanutyhden kahvikupillisen

Lisätiedot

Vertaistukiryhmä ja saattohoitorinki urbaanissa Afrikassa; uusia sosiaalisen pääoman muotoja Afrikkalaisen yhteisöllisyyden murentuessa

Vertaistukiryhmä ja saattohoitorinki urbaanissa Afrikassa; uusia sosiaalisen pääoman muotoja Afrikkalaisen yhteisöllisyyden murentuessa Vertaistukiryhmä ja saattohoitorinki urbaanissa Afrikassa; uusia sosiaalisen pääoman muotoja Afrikkalaisen yhteisöllisyyden murentuessa TT Auli Vähäkangas, DIAK Etelä, Järvenpää Diakonian tutkimuksen päivä

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Helsinki. kirpputorit: toimisto: Mäkelänkatu 54, 00510 Helsinki Puh: 045-1388 673 s-posti: toimisto@emmaushelsinki.fi

Helsinki. kirpputorit: toimisto: Mäkelänkatu 54, 00510 Helsinki Puh: 045-1388 673 s-posti: toimisto@emmaushelsinki.fi HELSINKI toimintakertomus VUODELTA 2012 Helsinki toimisto: Mäkelänkatu 54, 00510 Helsinki Puh: 045-1388 673 s-posti: toimisto@emmaushelsinki.fi koti sivut: www.emmaushelsinki.fi www.emmaus-europe.org www.emmaus-international.org

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Lataa Kuulumisen politiikkaa - Suvi Nieminen. Lataa

Lataa Kuulumisen politiikkaa - Suvi Nieminen. Lataa Lataa Kuulumisen politiikkaa - Suvi Nieminen Lataa Kirjailija: Suvi Nieminen ISBN: 9789514484575 Sivumäärä: 171 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.07 Mb Maahanmuuttajasairaanhoitajien työvoimaresurssi jää

Lisätiedot

EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET

EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET Anna-Kaisa Hiltunen EUROOPAN PORTEILLA TURVAPAIKKAPOLITIIKAN VAIKEAT VAIHEET Teoksen kirjoittamista ovat tukeneet: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta Aikakauslehdentoimittajain Säätiö Copyright 2019 Tekijä

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA

TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TEEMALLISET PERHEILLAT OSANA VANHEMMUUDEN TUKEMISTA TOIMINTAMALLI EMMA PULKKA JA RONJA UIMI OPINNÄYTETYÖ, SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA SISÄLTÖ Vanhempien ajatuksia vanhemmuuden tukemisesta Teemalliset

Lisätiedot

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu. T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ

KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Mäntyharju 22.3.2012 Varhaiskasvatuksen vanhempainilta KASVATUSKUMPPANUUS KODIN JA PÄIVÄHOIDON VÄLILLÄ Lapsen parhaaksi sujuvaan yhteistyöhön Mitä kasku antaa Lapselle Perheelle Hoitohenkilöstölle Tilaisuuden

Lisätiedot

Maria Witting ja. yhdistyksen kevätkokoukseen 16.4. Klo 17. menneeseen ja tulevaan toimintaan. mika aalto-setälä: lumpunkerääjien salaisuuksia

Maria Witting ja. yhdistyksen kevätkokoukseen 16.4. Klo 17. menneeseen ja tulevaan toimintaan. mika aalto-setälä: lumpunkerääjien salaisuuksia 1 emmaus helsingin jäsenlehti Nro 1/2012 S4 emmauslaiset Maria Witting ja Risto Attila Kutsu yhdistyksen kevätkokoukseen 16.4. Klo 17 Katsaus menneeseen ja tulevaan toimintaan kuva mika aalto-setälä: lumpunkerääjien

Lisätiedot

Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus. 1. Johdanto. 2. Toimintaympäristö. Linjauksen tarkoitus ja tavoitteet. Haasteet ja mahdollisuudet

Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus. 1. Johdanto. 2. Toimintaympäristö. Linjauksen tarkoitus ja tavoitteet. Haasteet ja mahdollisuudet Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus Rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi kirkon tehtävä on saada näkemään jokainen ihminen Jumalan kuvana. Rauhantyömme perusta on kirkon sanoma sovituksesta,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

Säätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014

Säätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Säätiöt rahoittajina Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Aluksi Yksi ajatus on tarjota teille lisätietoa yhdestä rahoitusvaihtoehdosta, säätiöistä. Joskus ne toimivat tarpeeseen, sen kokoon nähden ainoana

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0254/1. Tarkistus. Cristian Dan Preda, Arnaud Danjean PPE-ryhmän puolesta 11.6.2013 B7-0254/1 1 Johdanto-osan 7 viite ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013 ja 18. helmikuuta 2013 annetut Euroopan unionin neuvoston päätelmät Malista, ottaa huomioon 31. tammikuuta 2013, 18. helmikuuta

Lisätiedot

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 KOKOUSKUTSU Helsinki 19.5.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 5.8.2016 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään perjantaina 5.8.2016 klo 14.00 Kajaanissa. Kokouspaikka on Kaukametsän kongressi-

Lisätiedot

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla

Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen tuen keskus - 2008 Kehittämisohjelma prosessina kunnan tasolla Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 MAAHANMUUTTAJIEN

Lisätiedot

Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne

Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne Tervetuloa! Partnerskap Skåne on moottori, joka tuo yhteen Skoonen hyvät voimat toteuttamaan maahantulijoiden vastaanottoa mahdollisimman sisällyttävällä tavalla.

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen mitä se on?

Lapsen kuuleminen mitä se on? Lapsen kuuleminen mitä se on? Marjatta Kalliala Pirkanmaan VARHAISKASVATTAJA 2015 Tampere, 21.4.2015 Lähtökohta: lapsen kuuleminen ja kuunteleminen on hyvä asia, lapsen sivuuttaminen ja välinpitämätön

Lisätiedot

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 8.8.2012. Virkamatka. Basel-Bryssel-Tel Aviv 23.-28.6.2012

Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 8.8.2012. Virkamatka. Basel-Bryssel-Tel Aviv 23.-28.6.2012 Liikanen Erkki 330 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 8.8.2012 Sivu: 1 / 5 Matkakululaskelma Virkamatka Liikanen Erkki matka 10210 23.06.2012-28.06.2012 Matkan Pvm. Tapahtuma Maa Paikka Syy 23.06.2012

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

EHDOTUSPYYNTÖ EAC/S23/2019. Vaihto ja liikkuvuus urheilussa

EHDOTUSPYYNTÖ EAC/S23/2019. Vaihto ja liikkuvuus urheilussa EHDOTUSPYYNTÖ EAC/S23/2019 Vaihto ja liikkuvuus urheilussa Tämän ehdotuspyynnön avulla toteutetaan valmistelutoimi Vaihto ja liikkuvuus urheilussa 12 päivänä maaliskuuta 2019 annetun komission päätöksen

Lisätiedot

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus

Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodat ja Kriisinhallinnan Tulevaisuus Resurssisodista Resurssisota-diskurssi 1990-luvulla kietoutunut sisällissotiin ja Afrikan konflikteihin 2000-luvulla myös terrorismin rahoittamiseen Suurvallat

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11662/99 LIMITE PV/CONS 52 JAI 84

PUBLIC. Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11662/99 LIMITE PV/CONS 52 JAI 84 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. marraskuuta 1999 (20.12) (OR. en) 11662/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 52 JAI 84 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2203. istunto (oikeus- ja sisäasiat),

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A

10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP

Lisätiedot

KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ. Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö

KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ. Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö KOTIKUNNAN KOHTAAMISET KOTOUTUMISEN YTIMESSÄ Milla Mäkinen Yhteisötyön Päällikkö 28.9.2017 Suomen Pakolaisapu ry Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Reino Hjerppe. Vihreiden väestöseminaari 26.1.2010 Eduskunnan kansalaisinfossa

Reino Hjerppe. Vihreiden väestöseminaari 26.1.2010 Eduskunnan kansalaisinfossa Reino Hjerppe Vihreiden väestöseminaari 26.1.2010 Eduskunnan kansalaisinfossa 1960-LUVULLA PUHUTTIIN VÄESTÖRÄJÄHDYKSESTÄ PELÄTTIIN MAAPALLON VÄESTÖN KASVAVAN HALLITSEMATTOMAN SUUREKSI VÄESTÖN KASVU OLI

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 HELSINKI ESITYSLISTA Puoluevaltuuston vuosikokous 27.-28.4.2019 Aika Paikka Lauantai 27.4.2019 klo 10 alkaen Riihimäki Hämäläisten laulu Tervetuloa Riihimäelle

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle

Lisätiedot

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö

MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Muistiviikko 2014 MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Perustettu vuonna 1988 Muistiliitto on kattojärjestö 43 jäsenyhdistykselle, joissa on yhteensä noin 12 000 jäsentä Muistisairaiden

Lisätiedot

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta

Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta Rastita se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa omaa mielipidettä asiasta A. Vastaajan taustatiedot Mikä on asemasi organisaatiossa? 1. Ylempi toimihenkilö 2. Työnjohtaja 3. Toimihenkilö 4. Työntekijä Minkä

Lisätiedot

lapsilla on omat oikeudet?

lapsilla on omat oikeudet? Tiesitkö, että lapsilla on omat oikeudet? Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle iästä riippumatta. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on tehty turvaamaan lapsen erityisiä tarpeita ja etua. Lapsen oikeuksien

Lisätiedot