Nuorisotyöllä on merkitystä Opas kuntavaikuttajille ja nuorisotyöntekijöille nuorisotyön yhteiskunnallisesta merkityksestä
|
|
- Aila Lehtilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nuorisotyöllä on merkitystä Opas kuntavaikuttajille ja nuorisotyöntekijöille nuorisotyön yhteiskunnallisesta merkityksestä 1
2 Nuorisotyö kohtaa nuoren miten kunta kohtaa nuorisotyön? Nuorisotyö on tukea, ohjausta ja palvelujen tarjontaa, jonka nuori itse valitsee, hyväksyy ja kokee omakseen. Nuorisotyö on huomaamattominta silloin, kun ongelmia torjuva ja ehkäisevä vaikutus on suurin. Yksittäiset ongelmat huomataan paremmin kuin niitä ennaltaehkäisevä mittava ja pitkäjänteinen työ. Nuorisotyöntekijä voi saada kontaktin ongelmalliseenkin nuoreen. Nuorisotyö rakentaa vertaisryhmiä ja kasvuyhteisöjä, toimintaa ja mahdollisuuksia yhdessä nuorten omien halujen, toiveiden ja tarpeiden kanssa. Nuorisotyön perustehtävä on rakentaa mahdollisuuksia mielekkääseen vapaa-aikaan. Nuorisotyötä ja nuorisotoimintaa tehdään pääsääntöisesti kunnissa, järjestöissä ja seurakunnissa. Nuorisotyön mahdollistamaan toimintaan osallistuu vuosittain noin miljoona nuorta. Tutkimusten (mm. KuntaSuomi 2004) mukaan kuntalaiset arvostavat nuorisotyötä ja siihen panostaminen koetaan tärkeäksi. Voitaisiinko sopia, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus: kokea olevansa kyllin hyvä tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään kokea, että omalla toiminnalla voi vaikuttaa siihen mitä omassa elämässä ja omassa lähiympäristössä tapahtuu oppia kykyä ja saada edellytyksiä ottaa vastuuta itsestä, muista ja omasta lähiyhteisöstä. Miten Sinun kunnassasi toimitaan ja toiminta organisoidaan, jotta se on nuorille hyvä paikka elää ja kasvaa? Tämä materiaali on tehty sinulle kuntapäättäjä tueksi toimintaasi kunnanvaltuustossa, lautakunnassa tai muissa kunnan tehtävissä. Toivomme sinun tekevän viisaita, kestäviä ja tulevaisuutta rakentavia päätöksiä. Ossi Heinänen, puheenjohtaja Markus Söderlund, pääsihteeri Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry 2
3 Vastuullinen kunta ylläpitää, tukee ja kehittää nuorisotyötä Lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentaminen ja turvaaminen vaatii tietoisia toimenpiteitä, rakenteita ja resursointia. Allianssin näkemyksen mukaan lasten ja nuorten hyvinvointia voidaan parantaa, jos: 1. Kunnallisen nuorisotyön toimintaedellytykset ja resurssit turvataan taloudellisen tilanteen muutoksissa. 2. Nuorisotyön ja -toiminnan asema turvataan kunta- ja rakenneuudistuksissa. 3. Nuorisotilat säilytetään. 4. Nuorisojärjestöjen toimintaa tuetaan ja niiden tekemää työtä arvostetaan. 5. Jokaiseen kuntaan on perustetaan nuorisovaltuusto tai muu nuorten vaikuttajaryhmä. 6. Kaikkiin kouluihin on saadaan oppilaskunta tai muu nuorten vaikuttamiskanava. 7. Netissä tehtävää nuorisotyötä resursoidaan. 8. Tilat ja toiminnot ovat yhdenvertaisesti kaikkien nuorten saavutettavissa. 9. Nuorten tukemiseksi tehdään koordinoitua yhteistyötä hallintokuntien rajat ylittäen. Nuorisolain (7 ) mukaan nuorisotyö ja -politiikka ovat kunnan tehtäviä. Lain mukaan kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat: nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistysten ja -ryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus, tarvittaessa nuorten työpajapalvelut ja muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat toimintamuodot. Nuorisopolitiikka on nuorten kasvu- ja elinolojen parantamista. Se sisältää lapsia ja nuorisoa koskeviin ajankohtaisiin asioihin liittyvät aiheet kuten nuorten koulutuksen, työllisyyden, toimeentulon, terveyden, aktiivisen kansalaisuuden ja sosiaalisen vahvistamisen, asumisen, yrittäjyyden sekä asevelvollisuuden. 3
4 Nuorisotyö on osa nuorisopolitiikkaa. kohdistuu nuorten omaan ajankäyttöön. on nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistämistä aktiivinen kansalaisuus on nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa. on nuorten sosiaalista vahvistamista eli nuorten elämäntaitojen vahvistamista ja syrjäytymisen ehkäisyä. on nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukemista. on sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Seurakuntien nuorisotyö tavoittaa rippikouluissa lähes koko 15-vuotiaiden ikäluokan. Ympäri Suomea toimivissa tuhansissa nuorisojärjestöissä toimii lähes miljoona suomalaista nuorta. He toimivat vapaaehtoisina osallistuen ja järjestäen kerho-, leiri- ja harrastustoimintaa. Perustason nuorisotyö järjestää nuorille toimintamahdollisuuksia, mielekkäitä ja hyödyllisiä vapaaajan viettotapoja. Perusnuorisotyö on säännöllistä, pitkäjännitteistä toimintaa ja toiminnan järjestämistä. Se on mielekkyyden vaalimista ja lisäämistä nuorten elämässä. Yleisimpiä kuntien nuorisotoimen toimintoja ovat nuorisotilojen ja -toimintojen järjestäminen, nuorisotyön koordinointi ja nuorisotyöstä tiedottaminen, nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen edistäminen kunnassa, sekä avustusten jakaminen paikalliseen järjestöjen nuorisotoimintaan; melko yleistä on harrastusmahdollisuuksien edistäminen, ohjattu toiminta, omaehtoisuuden tukeminen ja tapahtumien järjestäminen. Viime aikoina myös nuorten tieto- ja neuvontapalvelut ovat yleistyneet. Suurimmissa kaupungeissa on etsivää- ja erityisnuorisotyötä. Nuorten työpajat ovat usein kunnallisen nuorisotyön alaisuudessa, mutta niitä tehdään usein alueellisena yhteistyönä. Internetissä tehtävä nuorisotyö tavoittaa nuoret näiden suosimissä nettiyhteisöissä. 4
5 Sijoittaminen nuorisotyöhön on sijoittamista kansalaisyhteiskuntaan Nuorisotyö on panostusta paikalliseen elinvoimaan. Nuoriin panostaminen on sijoitus kunnan tulevaisuuteen. Nuorten tyytyväisyys mahdollisuuksiinsa, paikallisiin elinoloihinsa ja heille tarjoutuviin palveluihin vähentää nuorten todennäköistä poismuuttoa ja lisää paluumuuton todennäköisyyttä. Nuoret ovat kunnan tulevaisuuden tekijöitä, joiden hyvinvoinnista huolehtiminen on kunnan elinehto. Hyvin tehty nuorisotyö tukee nuoren kiinnittymistä kotikuntaansa. Nuorten osallisuuden lisääminen on nuorisotyön keskeinen tehtävä. Nuorisotyö kasvattaa tulevaisuuden tekijöitä ja päättäjiä ja palvelee tämän hetken nuoria kuntalaisia. Nuorisolain 8 :n mukaan nuorilla on oltava mahdollisuus osallistua paikallisen ja alueellisen nuorisotyön asioiden käsittelyyn ja nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Nuorisotyössä on kyse kasvatuksesta ja nuoren kasvusta yhteiskunnan jäsenenä. 5
6 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma Neljän vuoden välein laadittava lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma sisältää valtakunnalliset lapsi- ja nuorisopolitiikan tavoitteet sekä suuntaviivat läänien ja kuntien lapsi- ja nuorisopoliittiselle ohjelmatyölle. Ohjelman strategisilla painopisteillä vahvistetaan ennaltaehkäisevää työtä korjaavaan nähden. Painopisteet ovat: 1. Ennaltaehkäisevän peruspalvelujärjestelmän toimivuus 2. Palvelujärjestelmän toimivuus elämän siirtymä-, muutos- ja kriisivaiheissa 3. Palvelujärjestelmän varhainen puuttuminen ja tuki 4. Moniammatillisuus, poikkihallinnollisuus ja monitoimijuus 5. Osaamisen turvaaminen ja asiakaslähtöisyys 6. Päätöksenteon lapsi- ja perhevaikutusten ennakointi, arviointi ja seuranta Lapsi- ja nuorisopolitiikan edistäminen ei ole mahdollista ilman eri toimijoiden vuorovaikutusta ja tietoisesti rinnakkaista roolia yhteisten tavoitteiden toteuttamisessa. Kunnallinen nuorisotyö tekee yhteistyötä kunta- ja hallintorajat ylittäen nuorten sosiaaliseksi vahvistamiseksi, nuoren kasvun tukemiseksi ja aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi. Jokaisen kunnan tulee tehdä valtakunnallisen ohjelman pohjalta paikallinen lapsi- ja nuorisopolitiikan ohjelma. Ohjelman tekoon tulee ottaa nuoret mukaan. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan opetusministeriön Internet-sivuilta osoitteesta 6
7 Nuorisotyön tekijät Lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisen kasvuympäristön sekä aikuisten läsnäoloa ja tukea. Nuorisotilat ja ammattitaitoiset nuorisotyöntekijät luovat pysyvyyttä ja antavat mahdollisuuden kehittää nuorisotyötä. Nuorisotyöntekijä on ammattilainen, hänellä on ammatillisesti ja kokemuksen kautta osaava ote toimia lasten ja nuorten parissa, kriittisesti ja kasvattavasti, yksilöitä ja ryhmiä kohdaten, niiden parissa toimien ja niitä ohjaten. Kuntien nuorisotoimen palveluksessa on noin 3400 henkilöä, joista osalla on muita kuin nuorisotyöllisiä tehtäviä. Kuntien nuorisotyössä tehdään noin 1500 henkilötyövuotta. Nuorisotiloja on Nuorten työpajoja on 240, joista kaikki eivät ole nuorisotoimen alaisuudessa. Ruohonjuuritasolla nuorisotyötä tekevät kuntien lisäksi seurakunnat ja järjestöt. Seurakunnat tekevät runsaasti lapsi- ja nuorisotyötä. Niiden lapsi- ja nuorisotyössä tehdään 1400 henkilötyövuotta ja sen vapaaehtoisverkoston piirissä arvioidaan olevan noin vapaaehtoista. Nuorisojärjestöissä on arveltu olevan 500 palkallista, varsinaista nuorisotyötä tekevää työntekijää, ja järjestöjen vapaaehtoisverkostoon on arvioitu kuuluvan vapaaehtoista. Millä rahoilla nuorisotyötä tehdään? Nuoriso 30 Liikunta 100 asukasta kohden Kulttuuri 170 Luvut ovat suuntaa-antavia, sillä kuntien panostusta asukasta kohti on vaikea arvioida mm. koska valtion jakuntien rahoitus vaihtelee eri toimialoilla ja osa palveluista tuotetaan yksityis-oikeudellisten yhteisöjen kautta. (Lähde: Kuntaliitto) Valtion tuki nuorisotyölle tulee pääosin Veikkauksen tuotosta. Vuonna 2009 valtio jaksaa nuorisotyömäärärahoina 52,2 miljoonaa euroa. Tämä on noin 0,1 prosenttia valtion koko budjetista. Kunnat päättävät itse nuorisotyöhön käytettävistä varoista. Kuntien nuorisotoimen käyttökustannukset ovat 155 miljoonaa euroa ja investointimenot 5 miljoonaa euroa. Valtionosuus kattaa 4,7 prosenttia kuntien nuorisotoimen käyttökustannuksista. Kunnat käyttävät vuosittain nuorisotyöhön noin 30 euroa asukasta kohden. Valtionosuutta kunnat saavat vuonna euroa jokaista alle 29-vuotiasta asukasta kohti. Lääninhallitukset myöntävät avustuksia nuorten työpajatoimintaan, koululaisten iltapäivätoimintaan ja alueelliseen kehittämistyöhön. 7
8 Moninaisuus ja yhdenvertaisuus Maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt Suomessa voimakkaasti. Kun vuonna 1990 Suomessa asui ulkomaan kansalaista, on heidän määränsä vuoden 2007 lopussa jo Maahanmuuttajien keskuudessa alle 29-vuotiaita on noin 5 prosenttia enemmän kuin syntyperäisten suomalaisten joukossa. Kyseessä on nopea muutos, joka koskettaa kaikkia yhteiskunnan eri alueita. Kasvanut maahanmuutto ei johda itsessään ja automaattisesti monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Monikulttuurisuus pitää sisällään ajatuksen eri kulttuuristen ryhmien tasa-arvoisesta yhteiselosta ja ilman yhteisiä tavoitteita ja toimintaa ei tähän päästä. Nuorisotyö ylläpitää ja edistää nuorten välistä tasa-arvoa. Nuorisotyön mahdollistamat ryhmätoiminnan muodot lisäävät erilaisten nuorten kontakteja ja tutustumista toisiinsa. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen haastaa nuorisotyön kentän huomioimaan moninaisuutta entistä laajemmin. Yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua nuorisotoimintaan tarkoittaa sitä, että jokaisella nuorella on oikeus saada nuorisopalveluja. Erityisesti syrjäseudulla asuvien nuorten kontaktit ikätovereihin ovat vaarassa, jos osallistumismahdollisuus ohjattuun ja yhdenvertaiseen vapaa-ajan toimintaan puuttuu lähiseudulta. Yhtälailla yhdenvertaiset mahdollisuudet tarkoittaa esimerkiksi vammaisten nuorten esteetöntä pääsyä nuorisotalolle. Nuorisotyössä monikulttuurisuus ilmiönä on arkipäivää ja hyviä toimintatapoja ja käytänteitä on runsaasti. Parhaimmillaan monikulttuuriset nuoret huomioiva nuorisotyö tukee monikulttuuristen nuorten kasvua aktiiviseen kansalaisuuteen ja tukee nuorten osallistumista yhteiskuntaan täysivaltaisena jäsenenä. Monikulttuuriset nuoret, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen -tutkimuksen mukaan erilaiset nuoret kokevat toisten nuorten sekä ohjaajien asenteiden vaikeuttavan täysipainoista osallistumista. Monikulttuuriset nuoret huomioivia toimintatapoja ja menetelmiä tulisi edelleen kehittää ja tarjota tähän liittyvää koulutusta nuorisotyön tekijöille. Arkinen asenteellisuuden ja syrjinnän vastainen työote madaltaa niin monikulttuuristen kuin muidenkin nuorten osallistumista nuorisotoimintaan. 8
9 Aktiivinen kansalaisuus Suurin osa kunnan tuottamista palveluista koskettaa suoraan nuorten elämää. Aktiiviseen kansalaisuuteen ja poliittiseen osallistumiseen kasvetaan. Nuoret oppivat toimimaan yhdessä ja yhteisön jäseninä omissa kansalaisjärjestöissään, joiden toiminnan edistäminen on kunnan, sen nuorisotyön ja nuorisotyöntekijöiden tehtävä. Nuoria pitää kannustaa keskustelemaan ja kyselemään sekä myös kyseenalaistamaan asioita. Sosiaalisten taitojen ja empaattisen elämänasenteen sisäistäminen tapahtuu tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Vuorovaikutuksen myötä myös nuoren kyky kriittiseen ajatteluun, kommunikaatioon ja omien kantojen muodostamiseen paranee. Nuorten osallistumismahdollisuuksia on lisättävä ja tuettava, koska käsitys omista vaikuttamismahdollisuuksista ja niiden puutteesta syntyy jo nuorena ja heijastuu pitkälle tulevaisuuteen. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on vain yksi, mutta hyvin keskeinen osallisuuden muoto ja kunta nuoren välittömänä lähiympäristönä sen keskeisiä areenoja. Tärkeitä vaikuttamiskanavia ovat esimerkiksi nuorisovaltuustot ja vastaavat vaikuttajaryhmät, oppilaskunnat ja nuorisotalotoimikunnat sekä muut nuorisotaloilla toimivat ryhmät. Edustuksellisen osallisuuden lisäksi on tärkeää tarjota kaikille nuorille mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua omissa arkiympäristöissään. Nuorisovaltuustot ja vaikuttajaryhmät Nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen tulee perustua todellisiin ja konkreettisiin mahdollisuuksiin tehdä ja toimia. Nuorisolain 8 velvoittaa ottamaan nuoret mukaan paikallisen ja alueellisen nuorisotyön ja -politiikan käsittelyyn ja kuulemaan nuoria heitä koskevissa asioissa. Kuntien on kehitettävä nuorille suunnattuja osallistumis- ja vaikuttamiskäytäntöjä ja kysyttävä nuorilta mielipiteitä niiden toimivuudesta. Ei riitä että nuoria kuullaan muutaman kerran vuodessa tai pelkän aloitekanavan kautta. Nuoret ja nuorten vaikuttajaryhmät on otettava mukaan lautakuntiin ja kuntien on huolehdittava, että nuorilla on riittävät tiedolliset edellytykset vaikuttaa kunnan toimintaan. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma edellyttää, että vuoden 2010 loppuun mennessä kaikissa kunnissa on aktiivisessa käytössä 5 17-vuotiaiden vaikuttamis- ja kuulemisjärjestelmä, joka toimii lasten ja nuorten eri ikäkausien ja edellytysten mukaisesti. Tällä hetkellä vaikuttajaryhmiä toimii noin joka toisessa kunnassa. 9
10 Sosiaalinen vahvistaminen Suurimmalla osalla suomalaisista nuorista menee hyvin, mutta sillä osalla, jolla menee huonosti, menee entistä huonommin. Ongelmat kasaantuvat niille nuorille, joilla ongelmia on ollut ennestäänkin. Syrjäytymiselle on tyypillistä monien eri ongelmien kasautuminen. Meillä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti katsottuna varaa menettää yhtään nuorta. Syrjäytymisen yleisimpiä taustatekijöitä ovat kouluttautumattomuus, pitkäaikaistyöttömyys, pitkäaikainen toimeentuloasiakkuus, mielenterveysongelmat ja päihdeongelmat. Vanhempien ongelmat periytyvät herkästi lapsiin ja nuoriin. Yksi syy nuorten pahoinvointiin on yksinäisyys ja turvattomuus, kukaan ei tunnu kuuntelevan. Ongelmien lisääntyessä tarve nuorisotyölle kasvaa. Nuorisotyö tavoittaa myös vaikeuksissa olevat nuoret erityisesti matalan kynnyksen tilojen ja palveluiden kautta. Nuorisotyö on luonteeltaan ennaltaehkäisevää. Nuorisotyöhön sijoitetut resurssit tuottavat säästöjä korjaavan toiminnan puolella esim. sosiaalitoimen menoissa. Nuorisotyöttömyys on laskenut, mutta se on edelleen kaksinkertainen yleiseen työttömyyteen nähden. Nuorten työllistyminen muodostaa pohjan paremmalle elämänhallinnalle. Jokaiselle nuorelle on tärkeää hyvä itsetunto, koulutus, työpaikka ja riittävä toimeentulo. Nuorten työllistymisen edellytysten parantaminen muodostaa pohjan myös tulevaisuuden väestö- ja hyvinvointipolitiikalle. Väestökehityksen ja -rakenteen muutos vaikuttaa tulevaisuudessa myös väestön keskuudessa vallitsevaan huoltosuhteeseen. Väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja vanhusten määrä sataa työikäistä kohden nousee nykyisestä 50:stä 74,6:teen vuoteen 2034 mennessä. Yhteiskunnalla ei ole varaa jättää ketään työelämän ulkopuolelle. Yhteiskunnan on huolehdittava niistä nuorista, jotka eivät sitä itse kykene tekemään. Toimiviksi keinoiksi on havaittu nuorten työpajat ja oppisopimusjärjestelyt. Syrjäytymisestä aiheutuviin kustannuksiin ja turvallisuusriskeihin ehdottomasti järkevin ja edullisin ratkaisu on palkata lisää aikuisia kouluihin sekä nuoriso- ja sosiaalitoimeen. Toimivissa hankkeissa on aina mukana aikuinen, jolla on aikaa nuorelle ja perheelle kanssakulkijana sekä moniammatillisen yhteistyön kartoittajana. Syrjäytynyt nuori tarvitsee lähitukea riittävästi ja riittävän kauan. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä tarvitaan panostusta ennaltaehkäisevään toimintaan ja kohdennettuja toimenpiteitä. Kokonaan syrjäytyminen tai syrjäytymisen katkaisu jälkikäteen on erittäin kallista. Vuosi tai kaksi heitteillä ja palaaminen normaaliin elämään on kovan työn takana. Ideoita ja toimintamalleja nuorten osallisuuden lisäämiseen löytyy Valtikan sivuilla olevasta Käytäntöpakista: 10
11 Suomi vuotiaita noin , vuotiaita noin 1,3 miljoonaa vuotiaista pienituloisia 25 %, toimeentulotuen saajista 26 % vuotiaita. Kulutusluottojen aiheuttamista velkomustuomioista 40 % tullut alle 25-vuotiaille. Nuorisotyöttömyys yli kaksinkertainen (n. 15 %) kokonaistyöttömyyteen verrattuna. Asunnottomia nuoria on noin Vakavat ongelmat kasautuvat pienelle vähemmistölle. Syrjäytymisvaarassa nuorta. Mielenterveysongelmista kärsivistä nuorista vain % saa apua oireisiinsa. Syrjäytyvän henkilön aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle elämänkaaren aikana 1,2 miljoonaa euroa. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja. Allianssin jäseninä on yli sata valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä. Allianssi tuottaa palveluita sekä nuorille että nuorisoalan toimijoille. 11
12 fi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Allianssi-talo Asemapäällikönkatu Helsinki puh fax tai
2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;
Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä
NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten
Nuoret ovat kunnan tulevaisuus
Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuoret ovat kunnan tulevaisuus Taustamateriaali Nuorisotyön yhteiskunnallinen merkitys: Nuoret ovat kunnan tulevaisuus -kalvosarjalle. Syyskuu 2008. Tulevaisuus Nuorisotyössä
27.1.2006/72. Nuorisolaki 27.1.2006/72. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 7 21/03/2011 13:10 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2006» 27.1.2006/72 27.1.2006/72 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Nuorisolaki 27.1.2006/72
ALLIANSSIN STRATEGIA 2021
ALLIANSSIN STRATEGIA 2021 SISÄLTÖ ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA 3 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö.
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI
Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja
Uudistunut nuorisolaki
Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka
Allianssin. strategia
Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti
Allianssin. strategia
Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.
Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö
Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait
TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) LIITE 8/15
1(7) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 JOHDANTO ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten oikeuksien
Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö
Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen
Osallisuussuunnitelma
Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää
Byströmin nuorten palvelut
Byströmin nuorten palvelut Byströmin nuorten palvelut - Sinun suuntasi Byströmin nuorten palvelut on matalan kynnyksen palvelukeskus oululaisille alle 30-vuotiaille nuorille. Byströmin nuorten palveluista
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Liite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
NuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki. Anne Haavisto
NuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki Anne Haavisto Nuorisolaki 72/2006 Lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff
Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla
Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä
Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp Hallituksen esitys nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä nuorisolaiksi
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
Talousarvioesitys Nuorisotyö
91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään
Kokkola ja nuorisopalvelut
Kokkola ja nuorisopalvelut Asukkaita Kokkolassa 47 283 Ruotsinkielisiä 13% Nuorisopalvelut TA 2016: Toimintakulut 1,95me. Toimintatuotot 0,25me Henkilöstöä 27 htv (mukaan lukien etsivät 5htv ja Ohjaamo
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi
Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma
Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;
Nuorisolaki uudistus. Maaliskuu 2015 Jaana Walldén
Nuorisolaki uudistus Maaliskuu 2015 Jaana Walldén Uudistamistarpeet ja aikataulu 2 Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla
Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa
Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät Vantaa, 30.10.2014 Sini Toikka 24.10.2014 1 MEIDÄN KAIKKIEN RAY Avustustoiminnan linjaukset vuosille 2016-2019 2
Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja
Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena
Lasten ja Nuorten ohjelma
Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten
37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013
Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus
11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet
11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Tiivistelmä Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura haluaa esittää seuraavan lausunnon
NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija
NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi
Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.
Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet
RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri
OKM:n avustukset valtakunnallisille nuorisoalan järjestöille Laura Tuominen arviointi- ja avustustoimikunnan pääsihteeri 15.11.2011 Arviointi- ja avustustoimikunta 2011-2015 Tuomas Nurmela (pj) Heta Välimäki
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja
Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin
Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa
Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021
Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Strategiaesitys tiivistettynä 23.8.2011 (käsitelty mm. hallitus/henkilöstö workshopissa 9.8.) Tässä esitetty strategia on vielä valmistelussa. Lopullinen
Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen
Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV
Vaikuttavuusvalmentamo 29.10.2016 Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vallitsevia trendejä keskitetyn ja paikallisen julkisen palvelun suhteen muutos, edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut
Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.
Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos
11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet
11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850
TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään
Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015
Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden
Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut. 13.2.2013 Anjariitta Carlson
Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Päijät-Hämeen kuntien yhteistyö sivistyspalvelut Yhteistyö on toiminnallista kehittämistä Kehittämistoimenpiteistä päätetään yhdessä - jokainen kunta tekee
Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005
Miten lapset ja nuoret voivat vaikuttaa asuin- ja elinympäristöönsä? Hesan Nuorten Ääni -kampanja Päivi Anunti 10.10.2005 Ovatko suomalaiset nuoret kiinnostuneita osallistumaan? Tutkija Sakari Suutarinen:
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén
Nuoret ja monialainen yhteistyö Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana 1.3.2018 Valtion nuorisoneuvosto ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista
Talousarvioesitys Nuorisotyö
91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN
JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän
NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN
1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa
Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto
Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto 20.4.2016 Tiina Ristikari 1 Taustaa Nuorten syrjäytyminen noussut voimakkaasti
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat
Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,
ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä
1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika:
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015
1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013
TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista
Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009
Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3
SYKE MONITOIMITILAKSI 1. JOHDANTO
SYKE MONITOIMITILAKSI 1. JOHDANTO Nuorisolain 1 tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten
Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.
Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Lähidemokratian vahvistaminen
Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET
ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta
Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten
Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa
KOKKOLA KARLEBY Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa Sisällys 1 Liikuntapoliittisen ohjelman tarkoitus...2 2 Liikuntapoliittisen
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue
Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.
Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa
Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen
Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes
Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja
MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015
MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen
Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa
LSAVI/ 2012 Lounais-Suomi 1.1.2012 Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa
KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen
TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen
NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa
NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa Tänään luvassa 1. Kimi Uosukainen: Nuorten vaikuttamisen vallankumous 2. Anna Hurmeranta: Nuorisovaltuustot kunnissa NYT! 3. Aleksi Koivisto:
TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT
1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,
Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.
ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas
OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi
OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...
KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ
MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN
RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 27/29.2.2012 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleisperiaatteet 3 2 Kulttuuritoiminnan