Toimintakertomus 2015
|
|
- Liisa Salonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintakertomus 2015 Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry
2 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYS RY:N TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Yhdistys on perustettu vuonna 1949 ja sen kotipaikka on Turku. Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n sääntöjen 2 :n mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää ikääntyvien tasa-arvoista hyvinvointia ja sosiokulttuurista vanhustyötä. Yhdistys edistää vanhusten hyvinvointia tukemalla kansalaistoimintaa. Yhdistys on voittoa tavoittelematon. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana, tarjoaa kohderyhmälleen voittoa tavoittelematta kuntoutumis-, asumis-, hoiva- ja tukipalveluja, harjoittaa tiedotus-, neuvonta- ja koulutustoimintaa, kehittää ja koordinoi vapaaehtoistyötä, tekee aktiivista yhteistyötä julkisen, yksityisen ja järjestösektorin kanssa sekä toteuttaa ikääntyvien elämänlaatua ja palveluita kehittävää hanke- ja projektitoimintaa. TOIMINTAVUOSI 2015 Yleistä Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n palveluksessa oli työntekijää, joista vakituisia oli 63 ja pitkäaikaisia sijaisia tai muita määräaikaisia 14. Eri palkansaajia oli toimintavuoden aikana yhteensä 209, jonkin verran vähemmän kuin vuotta aiemmin. Osa tukipalveluista oli ulkoistettu taloushallinnon, turvallisuuden, tietotekniikan ja puhtaanapidon ammattilaisille. Kotikunnaan yhteisöön kuului myös suuri joukko vapaaehtoisia sekä eri alojen opiskelijoita, harjoittelijoita ja työhön tutustujia. Henkilökunnalle tarjottiin toimintakertomusvuonnakin koulutusta ja työnohjausta. Koulutuspäiviä kertyi yhteensä 170. Työsuojelutoimikunta ja eettinen työryhmä kokoontuivat säännöllisesti. Työterveyshuollon palvelut olivat varsin kattavat, ja työnantaja kustansi henkilökunnalle edelleen myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Sairauspoissaoloja ja työtapaturmia oli edellisvuotta enemmän. Vuosi 2015 oli jälleen vilkas ja työntäyteinen; toivottua hengähdysaikaa ruuhkaisten investointivuosien jälkeen ei juuri jäänyt. Tärkeimpiä tehtäviä oli uuden strategian laatiminen vuosille Työ oli haastavaa: Sote-uudistuksen tarkoista sisällöistä ei ollut varmaa tietoa, yhteiskuntasopimuksesta ei oltu päästy yksimielisyyteen eikä uutta kilpailutuslainsäädäntöä oltu kyetty toimeenpanemaan suunnitellulla aikataululla. Ray:n ja Veikkaus Oy:n yhdistymisen vaikutukset eivät nekään vielä näkyneet käytännössä. Strategiatyö käynnistyi vuoden 2015 alussa toimitusjohtaja Teppo Forssin tekemällä selvityksellä. Toimeksiannon keskeinen tehtävä oli selvittää yhdistyksen kilpailukykytekijöitä suhteessa muihin toimijoihin ja saada ulkopuolista näkemystä organisaation tilasta. Tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi nousi inflaationmukainen kustannuskehitys erityisesti kiinteistötaloudessa. Turvattu talous on muutoinkin terveen ja kestävän toiminnan ehdoton edellytys. Monet tekijät olivat strategiaa laadittaessa siis arvailujen varassa. Tästä huolimatta yhdistykselle luotiin innovatiivinen, kunnianhimoinen ja rohkeakin strategia, jonka keskeisiä ajatuksia ovat palveluiden monimuotoisuuden turvaaminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa sekä se, että paikalliset ja yleishyödylliset toimijat saavat ansaitsemansa arvostuksen. Kuluttajien valinnanmahdollisuuden lisääntyessä ja eettisten arvojen korostuessa kolmannella sektorilla on merkittävä paikkansa yhteiskunnassa. Turun Lähimmäispalveluyhdistys haluaa olla osa tätä kehitystä ja luoda sille omalta osaltaan edellytyksiä. Yhdistys vaikuttaa, verkostoituu aktiivisesti ja innostaa muitakin toimimalla innovatiivisena, esimerkillisenä palveluntuottajana ja kansalaistoimijana. 2
3 Uusimman yksikkömme Sylvi-kodin kaikki asukaspaikat olivat toimintakertomusvuoden alkaessa ensimmäistä kertaa täynnä, ja jo keväällä 2014 alkanut rekrytointi voitiin saattaa loppuun. Yhdistyksen palvelutuotannossa ei vuonna 2015 tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kaikissa yksiköissä käyttöasteet pysyivät korkeina koko vuoden. Seudullisen puitesopimuksen piirissä olevista kunnista merkittävin asukaspaikkojen ostaja oli edelleen Turun kaupunki. Toimintakertomusvuonna tehtiin normaaleja pintaremontteja ja uusittiin Ryhmäkoti Kaislan keittiöt. Uima-altaasta luovuttiin kesällä ja tilan muutostyöt jumppasaliksi aloitettiin toimintakertomusvuoden lopussa. Kansalaistoiminta oli aktiivista. Käynnissä oli kolme Ray:n rahoittamaa hanketta: Kunto, Avoimet ovet ja Paikka auki. Ne toimivat menestyksekkäästi ja saavuttivat tavoitteensa hyvin. Myös EU-rauhoitteinen Sippe-hanke käynnistyi kuluneena vuonna. Vapaaehtoistyö oli monipuolista, ja vapaaehtoistyön tunteja kertyi yli Yhdistys oli aktiivinen toimija monilla foorumeilla, ja myös uusia kumppanuuksia syntyi. Joulukuussa Ray myönsi avustuksen uuteen Liikkuva resurssikeskus hankkeeseen, joka käynnistyy v Elokuussa yhdistys sai jatkopaikan Vanhustyön keskusliiton valtuustoon kaudelle Henkilökunnan koulutukseen panostettiin aikaisempien vuosien tapaan. Laajimpia koulutuskokonaisuuksia olivat asukashallintajärjestelmä DomaCareen liittyvät koulutukset ja Pro Edun lääkehoidon verkkokoulutukset tentteineen. Myös muistiosaaminen, turvallisuus ja ensiaputaidot sisältyivät jälleen koulutussuunnitelmaan. Toimintakertomusvuoteen osui tavanomaista enemmän rekrytointeja, ja toisaalta paneuduttiin tärkeisiin työyhteisöteemoihin, joista tärkeimpiä olivat Kotikunnaan huoneentaulun luominen koko talon yhteistyönä, päihdeohjelman päivittäminen ja epäasiallisen kohtelun toimintamallin laatiminen alusta alkaen uudelleen. Työsuojelutoimikunta ja eettinen työryhmä toimivat aktiivisesti koko vuoden. Henkilöstön tyytyväisyyskysely tehtiin vuoden lopussa. Loppuvuodesta tehdyn asukastyytyväisyyskyselyn tulokset antoivat jälleen aihetta kiittää koko henkilökuntaa hyvästä työstä. Asiakkaiden ja omaisten tyytyväisyys oli pääosin parantunut edellisvuoteen verrattuna, vaikka silloinkin tulokset olivat hyvät. Nyt kaikkien yksiköiden yhteiskeskiarvo oli 4,3 asteikolla, jossa paras tulos on 5. Palvelut Asuinkoti Kotikunnas, Sotainvalidien Asuinkoti, Hoitokoti Venla, Ryhmäkoti Kaisla ja Päiväpaikka Villa jatkoivat toimintaansa tuttuun tapaan, ja myös Sylvi-kodin toiminta alkoi vakiintua asukaspaikkojen täytyttyä. Kotikunnaan ruokasali oli avoinna vuoden jokaisena päivänä. Asiakkaiden hoidon ja palvelun teoreettisena viitekehyksenä olivat toimijuutta tukeva hoitotyö ja sosiokulttuurinen vanhustyö. RYHMÄKOTI KAISLASSA oli toimintakertomusvuonna seudullisen puitesopimuksen myötä asukkaita Turusta ja Raisiosta. Asukkaita oli myös Kaarinasta ja itse maksavina, ja yksi lyhytaikaisasiakas oli Kaislassa valtiokonttorin maksusitoumuksella. Kuluneena vuonna Kaislaan muutti ensimmäinen Turun kaupungin palveluseteliasiakas. Kaislassa asui toimintakertomusvuonna yhteensä 38 asukasta, joiden keski-ikä oli 82,5 vuotta. Kaislassa asui myös kaksi lyhytaikaishoidon asiakasta. Tilastoitavia hoitopäiviä kertyi ja lyhytaikaishoidon hoitopäiviä 7. Asiakasvaihtuvuutta oli suhteellisen paljon, mutta käyttöaste 28 asukaspaikkaan suhteutettuna pysyi korkeana (98,1 prosenttia). Turun kaupungin osuus kaikista hoitopäivistä oli suurin, 66 prosenttia. Kaarinan kaupungin osuus oli 23 prosenttia, yksityisten asiakkaiden, Raision ja palveluseteliasiakkaiden osuus oli noin 4 prosenttia kukin. 3
4 Vuoteen 2014 verrattuna Turun sijoittamien asiakkaiden määrä nousi prosentuaalisesti eniten, sotainvalidien määrä puolestaan väheni merkittävästi. Syksyllä toteutetun omaisten tyytyväisyyskyselyn vastausprosentti oli 80. Kaikkien vastausten keskiarvo oli 4,5 (asteikolla 1-5, jossa yksi on huonoin ja 5 paras). Viime vuoteen verrattuna sekä kokonaiskeskiarvo että kaikkien väittämien keskiarvo nousi. SYLVI-KODISSA asui toimintakertomusvuonna kaikkiaan 33 asiakasta. Asukkaiden keski-ikä oli 85,5 vuotta. Tilastoitavia hoitopäiviä oli 8914 ja lyhytaikaishoidon hoitopäiviä 51. Asukasvaihtuvuus oli suhteellisen vilkasta: Sylvi-kotiin muutti toimintakertomusvuoden aikana 8 uutta asukasta. 85 prosenttia asukkaista tuli Sylvi-kotiin Turun kaupungin ostopalveluasiakkaina. Sotainvalidien osuus oli 4 prosenttia, eli edellisvuotta vähemmän. Raision kaupungin osuus pysyi ennallaan 4 prosenttina ja muiden osuus (7 prosenttia) oli sekin edellisen vuoden tasoa. Asukkaita oli myös itse maksavina ja valtiokonttorin maksusitoumuksella. Turun kaupungin tilapäishoito- ja palveluseteliasiakkuudet olivat vähäisiä, vain kaksi asiakasta. Syksyllä tehdyn omaisten tyytyväisyyskyselyn vastausprosentti oli 91. Vastausten keskiarvot vaihtelivat välillä 3-4,9 (asteikolla 1-5, jossa 1 on huonoin ja 5 paras) ja kaikkien vastausten keskiarvoksi tuli 4. HOITOKOTI VENLAN toiminta jakaantui edelleen Turun kaupungin hyvinvointitoimialan ostamaan muistisairaiden pitkäaikaissairaanhoitoon ja tilapäishoitoon. Pitkäaikaissairaanhoidon paikat muuttuvat asteittain muistisairaiden vaativan tehostetun palveluasumisen paikoiksi. Vuoden 2015 lopussa Venlan kymmenestä huoneesta viisi oli edelleen pitkäaikaissairaanhoidon asukkaiden käytössä ja toiset viisi tilapäishoidon käytössä. Vuoden 2012 jälkeen hoitokotiin ei ole tullut yhtään uutta pitkäaikaishoidon asukasta. Toimintakertomusvuonna Venlassa oli asiakaspaikkaa, joista 7 pitkäaikaissairaanhoidon ja 7-8 tilapäishoidon asiakkaiden käytössä. Vuoden lopussa Venlassa oli 7 pitkäaikaishoidon ja 7 tilapäishoidon asiakasta. Pitkäaikaissairaanhoidon hoitopäiviä kertyi vuoden aikana Asukkaiden keski-ikä oli 83.6 vuotta. Tilapäishoidon tilastoitavia hoitopäiviä oli 2825, joista 47 vuorokautta oli yksityisten asiakkaiden. Hoitopäivät muodostuivat 288 eri hoitojaksosta. Tilapäishoidossa oli vuoden aikana 77 eri asiakasta, joista osa kävi hoitojaksoilla kuukausittain. Asiakkaista 28 oli hoitojaksolla vain kerran. Lyhytaikaishoidon hoitojaksot vaihtelivat muutamasta päivästä kahteen viikkoon. Venlan tilapäishoidon asiakkaille loppuvuodesta tehdyn tyytyväisyyskyselyn vastausprosentti oli 63 ja kaikkien vastausten keskiarvo oli 4,6 (asteikolla 1 5 jossa 1 on huonoin ja 5 paras). ASUINKOTI KOTIKUNNAASSA on 39 yli 65-vuotiaille tarkoitettua palveluasuntoa, joissa asuu palveluasumisen asukkaita, sotainvalideja ja ympärivuorokautisen tehostetun palveluasumisen asiakkaita. Toimintakertomusvuonna Kotikunnaan palveluasunnoissa asui 52 eri asukasta, joiden keskiikä oli 91,8 vuotta. Vuoden lopussa Asuinkodissa asui 28 palveluasumisen asukasta. Ympärivuorokautinen tehostettu palveluasuminen on Kotikunnaassa mahdollista lähikuntien puitesopimuksen mukaisesti tai palveluseteliasiakkaana. Viime vuonna Asuinkotiin muutti asukas myös Säkylän kunnan kautta. Vuonna 2015 Asuinkodissa asui 7 tehostetun palveluasumisen asukasta; vuoden lopussa heitä oli neljä. Tehostetun palveluasumisen palveluseteliasiakkaille kertyi toimintakertomusvuonna 464 hoitopäivää ja tehostetun palveluasumisen puitesopimusasukkaille 1216 hoitopäivää. Sotainvalidiasiakkaita Kotikunnaan Asuinkodissa asui viime vuonna kaikkiaan 9. He kaikki asuivat täällä myös vuoden lopussa. Tilastoitavia hoitopäiviä kertyi
5 Asuinkoti Kotikunnaan asukkaille syksyllä tehtyyn kyselyyn vastasi 59 prosenttia asukkaista. Vastausten keskiarvot asettuivat välille 3,1-4,8 (asteikolla 1-5, jossa 1 on huonoin ja 5 paras), ja kokonaiskeskiarvo oli 4.2. Kotikunnaan PÄIVÄPAIKKA VILLAN palvelut on tarkoitettu kotona asuville muistisairaille. Villa on yksi Turun kaupungin tukema muistikuntoutuspaikka, johon asiakkaat ohjautuvat kaupungin kautta. Kotikunnaan päivätoiminnalla on yli 20-vuotinen historia. Muistikuntoutuksen tavoitteena on tarjota aktiivista tekemistä, tukea asiakkaiden toimijuutta ja siirtää muiden palveluiden tarvetta myöhäisemmäksi. Toimintakertomusvuoden aikana Villassa kävi 50 eri asiakasta, joiden keski-ikä oli 80 vuotta. Muistikuntoutuspäiviä oli vuoden aikana yhteensä 1996 eli jonkin verran vähemmän kuin viime vuosina. Asiakasmäärä pyrittiin päivittäin pitämään 11:ssä mutta tähän ei päästy, vaan asiakkaita oli kahdeksasta yhdeksään. Loppuvuonna Turussa otettiin käyttöön muistikuntoutuksen ns. arviointijaksot. Kun asiakkaat aiemmin ohjautuivat muistikuntoutukseen pelkästään muistikoordinaattorien kautta, nyt jonoon voi päästä myös kotihoidon tai geriatrisen arviointiyksikön kautta. Arviointiasiakkaita ehti ohjautua Villaan vain muutama, joten arviointijaksojen toimivuudesta ei ole vielä kuluneelta vuodelta käytännön kokemusta. Toimintakertomusvuonna Päiväpaikka Villan asiakkaille tehtiin tyytyväisyyskysely. Vastausprosentti oli yli 50, ja kaikkien vastauksien keskiarvo oli 4,3 (asteikolla 1 5, jossa 1 on huonoin ja 5 paras). Kotikunnaan FYSIOTERAPIATOIMINTA jatkui Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa solmittujen puitesopimusten mukaisesti. Kotikunnas tuotti aikuisten neurologisen fysioterapian ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien fysioterapian palveluita ja tarjosi kuntoutusta sotaveteraaneille ja itse maksaville asiakkaille. Puitesopimusasiakasvastaanottoja ja kotikäyntejä kirjattiin vuoden aikana 579. Fysioterapian asiakaskäyntejä puitesopimusasiakkaat mukaan lukien oli 1308 ja liikuntaryhmäkertoja 675. Fysioterapeutin palveluita käyttivät myös Kotikunnaassa asuvat sotainvalidit ja talon muut asukkaat. Toimintakertomusvuonna Kotikunnaassa toimi yksi kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista fysioterapeuttia. KOTIKUNNAAN KEITTIÖ JA RUOKASALI olivat auki vuoden jokaisena päivänä ja ne palvelivat Kotikunnaan ja Kurjenpesän asukkaita, henkilökuntaa ja omaisia, vapaaehtoisia, projektiasiakkaita, psykiatrisen avohuollon asiakkaita ja talon ulkopuolelta lounaalle tulevia asiakkaita. Keittiö huolehti osaltaan myös Kotikunnaassa järjestettävien tilaisuuksien tarjoiluista. Kotikunnaan ruokasali oli avoinna vuoden jokaisena päivänä. Asiakaspalautetta ravintohuollon toiminnasta saatiin Kotikunnaan vuosittaisen asiakas- ja omaiskyselyn kautta. Henkilökunnalle tehtiin oma kysely. Projekti- ja kansalaistoiminta Yhdistyksen projekti- ja hanketoiminta oli aktiivista ja yhteistyöverkko laaja. Toimintakertomusvuonna yhdistyksen hankkeissa keskityttiin ikääntyneiden omaehtoisen kansalaistoiminnan tukemiseen ja ikääntymisen resurssikeskuksen toimintojen juurruttamiseen. Erityisenä kehittämiskohteena oli toiminnan turvaaminen eristäytyneille ja vähävaraisille vanhuksille. Kotikunnaan omia vapaaehtoisia oli kolmisenkymmentä. Heidän työpanoksensa tunneiksi muutettuna oli toimintakertomusvuonna yli Yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa tukivat lahjoituksillaan Plan4It Oy, Ritva Elomaa, Aalto-Setälä Oy ja Turun sos.dem. naisyhdistys ry. RAY:n rahoittamaa KUNTO-TOIMINTAA toteutettiin kumppanuushankkeena Laitilan Vanhaintuki ry:n ja yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa Turussa ja Laitilassa. Kohderyhmään kuuluivat yksinäiset, 5
6 masentuneet, vähävaraiset, syrjäytyneet ja/tai syrjäytymisvaarassa olevat yli 60-vuotiaat henkilöt, muistisairautta sairastavat omaishoitajineen ja ikääntyneet mielenterveyskuntoutujat, joista monen liikuntakyky oli heikentynyt. Turussa keskityttiin kotikäynteihin ja asiakkaiden aktivointiin; myös ryhmiä ja korttelitoimintaa järjestettiin. Laitilassa panostettiin ryhmätoimintoihin ja isompiin tapahtumiin. Mukana oli paljon vapaaehtoisia. Turussa tehtiin kotikäyntejä 495 ja muita aktivointikäyntejä 568. Turun Kuntoryhmissä kirjattiin yhteensä 2104 käyntikertaa. HyMy-ryhmä kokoontui Kotikunnaassa kerran viikossa, ja myös Ystäväpiiri-ryhmä kokoontui edelleen. Ystäväpiiri ryhmät jatkuivat, ja ryhmäläisten oma kevätkonsertti toteutui keväällä Turun Seudun Osuuspankin tuella. Ikääntymisen resurssikeskuksen perustamiseen tähtäävä AVOIMET OVET -hanke jatkui RAY:n tuella yhdessä Ruusukorttelin, Lehmusvalkaman ja Turun Ukkokoti ry:n Palvelutalo Wilenin kanssa. Hankkeessa vahvistettiin Kotikunnaan roolia ikääntymisen ja kansalaistoiminnan resurssikeskuksena omalla toimintaalueellaan. Hankkeen myötä syntynyt ikääntyvien Menovinkit-esite otettiin pysyvään käyttöön yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Hankkeen toimintamuotoja olivat mm. Kortteliklubi kotona asuville ikääntyneille, Luonnonläheiset-toiminta ja Kävelytreffit. Kävelytreffejä tuki myös Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta. RAY:n Paikka auki avustusohjelma mahdollisti nuoren palkkaamisen Kotikunnaaseen määräaikaiseksi aulatyöntekijäksi. Hanke oli osa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Trainee-kokonaisuutta. Nuoren työtehtävät liittyivät Ikääntymisen resurssikeskuksen toimintaan ja sosiokulttuurisen vanhustyön tukemiseen. Mentorointitukea saatiin Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitosta. Kulttuuriystävät-toimintamallia kehitettiin SPR:n Turun osaston kanssa (päävastuu ja organisointi SPR:llä). Taideapteekki-toiminnan vetäjäksi ei löytynyt uutta toimijaa, joten yhdistyksen kautta laitettiin edelleen liikkeelle taidepillereitä, Turku Energian ja Nils af Ursinin rahaston tuella. Yhteisömusiikkipedagogien vierailut Kotikunnaassa jatkuivat Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Yhdessä Palvelutalo Wilenin kanssa toteutettiin Konstvelli-taideprojekti, jossa taiteilijoina olivat ikääntyneet itse. Ikääntyneiden Taiteiden yö -perinnettä jatkettiin ja myös yhteistyö Monitaide-tiimin ja TST ry:n kanssa jatkui (Monitaide-kahvio). Taloushallinto Kotikunnaan taloushallintopalvelut (palkanlaskenta sekä ulkoinen ja sisäinen laskentatoimi) on ulkoistettu tilitoimistoon, jossa näille osa-alueille on määritelty omat vastuuhenkilönsä. Kotikunnaan toimistossa työskentelee osa-aikaisesti yksi yhdistyksen oma työntekijä, joka huolehtii pääasiassa henkilöstö- ja taloushallintoon liittyvistä asioista. Yhdistyksen tilikauden talouskehitys oli varsin positiivista. Myös maksuvalmius on ollut hyvä. Henkilöstökulut pysyivät hyvin hallinnassa, vaikka sairauspoissaoloja oli selkeästi edellistä vuotta enemmän. Kaikkien yksiköiden käyttöaste oli hyvä. Uusinvestointi Sylvi-koti on täysimittaisesti toiminnassa ja sen toiminta on tuottavaa, jolloin sekin on osaltaan vaikuttanut talouden myönteiseen kehitykseen. Tiukka kulukuri kaikissa yksiköissä ja toiminnan tehostaminen ovat tuottaneet merkittävää taloudellistakin tulosta. Hallinto Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n hallitukseen kuuluivat toimintakertomusvuonna Petja Raaska (pj.) sekä muina jäseninä Nina Kallio (varapj.), Hanna Vuorio, Hannu Immonen, Paula Keltaniemi, Hanna-Mari Mäkelä, Marja Pirttisalo, Heikki Suhonen ja Petri Virtanen. Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa. 6
7 Yhdistyksen toiminnanjohtajana ja hallituksen esittelijänä toimi Pilvi Heiskanen ja sihteerinä Eeva Selinummi. Tilintarkastajana oli tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Yhdistyksen operatiivisesta johtamisesta vastasi johtoryhmä yhteistyössä osastovastaavien kanssa. TULEVA KEHITYS Yhdistyksen tutut palvelumuodot jatkuvat tulevaisuudessakin, mutta myös uusille mahdollisuuksille ollaan avoimia. Fysioterapiapalveluita laajennetaan, mitä silmälläpitäen Kotikunnaan uima-allastila muutetaan fysioterapia- ja ryhmätoimintoihin soveltuvaksi. Kokonaisuuden kannalta oleellisinta on ylläpitää yhdistyksen palvelujen laatu ja hyvä maine - ne ovat tärkein pääomamme nyt ja tulevaisuudessa. Tätä kirjoittaessa on aihetta epäillä, että sote-uudistuksen suuret ratkaisut eivät ehdi konkretisoitua vielä vuoden 2016 aikana, joten odottelu jatkuu. Yhteiskunnallinen tilanne on haastava, mutta samalla mielenkiintoinen. Järjestönä uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme selviytyä, muutoksista ja monista epävarmuustekijöistä huolimatta. Haluamme tehdä aktiivisesti ja laajasti yhteistyötä ja vaikuttaa siihen, että kolmannen sektorin toiminta ja palveluiden monimuotoisuus turvataan. Kansalaistoiminnan merkitys yhteiskunnassa kasvaa, mutta toimijoiden tulee olla entistä muuntautumiskykyisempiä ja yhteistyöhakuisempia. Aiomme olla tässä esimerkillisiä. Toivomme, että valtakunnallisessa päätöksenteossa kannetaan huolta myös hyvinvointiyhteiskunnan säilymisestä ja tehdään päätöksiä, jotka mahdollistavat laadukkaan sosiaali- ja terveystyön myös tulevaisuudessa. 7
Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.
Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.fi Turun lähimmäispalveluyhdistys ry Kotikunnas Yhdistys on perustettu
LisätiedotToimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYS RY:N TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Yhdistys on perustettu vuonna 1949 ja sen kotipaikka on Turku. Turun Lähimmäispalveluyhdistys
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry SISÄLLYS YLEISTÄ 3 HOITOKOTI VENLA 4 RYHMÄKOTI KAISLA 5 SYLVI-KOTI 5 PÄIVÄPAIKKA VILLA 6 ASUINKOTI KOTIKUNNAS 8 SOTAINVALIDIEN ASUINKOTI 8 SAIRAANHOIDON
LisätiedotVANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén
VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Gun Sirén Toiminta Toimintaa ohjaa vuosiksi 2011 2015 laadittu vanhuspoliittinen strategia, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.4.2011. Toiminta käsittää
LisätiedotYHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS ja KOTIKUNNAAN TOIMINTAFILOSOFIA 4 YHDISTYKSEN HALLINTO 4. Ryhmäkoti Kaisla 6. Sylvi-koti 8.
VUOSI 2014 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYKSESSÄ 3 YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS ja KOTIKUNNAAN TOIMINTAFILOSOFIA 4 YHDISTYKSEN HALLINTO 4 VARSINAINEN TOIMINTA Ryhmäkoti Kaisla 6 Sylvi-koti 8 Hoitokoti
LisätiedotVUOSI 2013 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYKSESSÄ 3. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS ja KOTIKUNNAAN TOIMINTAFILOSOFIA 4 YHDISTYKSEN HALLINTO 4
VUOSI 2013 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYKSESSÄ 3 YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS ja KOTIKUNNAAN TOIMINTAFILOSOFIA 4 YHDISTYKSEN HALLINTO 4 VARSINAINEN TOIMINTA Ryhmäkoti Kaisla 5 Päiväpaikka Villa 7 Hoitokoti
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYS RY SISÄLLYS YLEISTÄ 3 RYHMÄKOTI KAISLA 4 HOITOKOTI VENLA 5 PÄIVÄPAIKKA VILLA 6 ASUINKOTI KOTIKUNNAS 6 SOTAINVALIDIEN ASUINKOTI 7 SAIRAANHOIDON VASTUUALUE
LisätiedotTyötä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen
Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena
LisätiedotVANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY
SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2017
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA KOTIKUNNAAN TOIMINTAFILOSOFIA Turun Lähimmäispalveluyhdistys on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon yhdistys,
LisätiedotIkäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
LisätiedotLAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS
LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin Tehtäväalue Toiminta-ajatus Perusturvalautakunta Vanhusten palvelut Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille
LisätiedotIkäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
LisätiedotKOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ
KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten
LisätiedotKIVIPUISTON MONIPALVELUKESKUS
KIVIPUISTON MONIPALVELUKESKUS SÄÄTIÖN TARKOITUS Säätiön tarkoituksena on edistää ja kehittää vanhusten, vammaisten ja muiden erityispalveluja tarvitsevien erityisryhmien asumispalveluja sekä elinolosuhteita
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry SISÄLLYS YLEISTÄ 3 HOITOKOTI VENLA 5 RYHMÄKOTI KAISLA 5 SYLVI-KOTI 6 PÄIVÄPAIKKA VILLA 7 ASUINKOTI KOTIKUNNAS 7 SOTAINVALIDIEN ASUINKOTI 8 SAIRAANHOIDON
LisätiedotHankekuvaus Hankkeen osa-alueet ympärivuorokautista Koordinoivan toiminnan
Hankekuvaus Hanke Turvallisuus kotona vuorokauden ympäri alkoi elokuussa 2010. Kaksivuotinen hanke on Kristiinankaupungin oma ja sen osarahoittajana toimii Pohjanmaan liitto. Hankkeen pääasiallisena kohderyhmänä
LisätiedotToimintakertomus. vuodelta 2015
Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys
LisätiedotIkääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2015. Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry
TOIMINTAKERTOMUS 2015 Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry YLEISKATSAUS VUOTEEN 2015 vuosi 2015 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi Palvelutalossa tehtiin muutostöitä, joiden avulla Männikössä voidaan
LisätiedotPÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.
LisätiedotOikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
LisätiedotLOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018
Lopen kunta Perusturvalautakunta 26.1.2016 Perusturva Vanhuspalvelut LOPEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OHJELMA 2016 2018 Sisko Haapanen Vanhuspalvelujen johtaja JOHDANTO Seudullinen ikäihmisten ohjelma 2015 2018
LisätiedotOPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016
Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf OPASTAVA hanke Omaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina 2012 2016 Merja Kaivolainen, koulutus- ja kehittämispäällikkö
LisätiedotKylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä!
Kylien palvelut sopimalla, hyviä käytäntöjä! Heli Siirilä Maaseutuasumisen teemaryhmä, erityisasiantuntija Lappeenranta 24.1.2012 25.1.2012 1 Esityksen kooste Mistä maaseudun palvelusopimuksessa on kyse?
LisätiedotLapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010
Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminta oli kylien yhteenliittymä, jonka tehtävänä oli kylien edunvalvonta ja kylätoiminnan edistäminen. Sen
LisätiedotMiten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto
Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Verkostomalli näkövammaisten vertaisryhmäverkoston kehittämisestä Koordinaattorin rooli organisoinnissa, koulutuksessa,.. Uusien vapaaehtoisryhmien
LisätiedotSOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä
SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin
LisätiedotTampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma
Tampereen Härmälä kampus & Oma Tesoma Ikäystävällinen asuinalue -seminaari Ympäristöministeriö 12.5.2014 projektijohtaja Tanja Koivumäki 5/28/ 2014 2 Tällä hetkellä Härmälän alueella asuu noin 1 500 yli
LisätiedotIkäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013
Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen
LisätiedotEP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
LisätiedotVANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten
LisätiedotErityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.
LisätiedotTSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012
TSEMPPIÄ TYÖTTÖMILLE PALVELUT! 2009-2012 PROJEKTISUUNNITELMA 2010 Yleistä Tsemppiä työttömille - projekti on toiminut vuodesta 2003 alkaen. Projekti on saavuttanut ja ylittänytkin joka vuosi sille asetetut
LisätiedotYhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
LisätiedotIKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN
IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on
LisätiedotSuomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi
Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta
Lisätiedot8.1.2013 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012
RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2012 Tämä on raportti Suomen Parkinson-liiton Liikunnan vapaaehtoistoimijoiden (yhdistysten liikuntavastaavat/kerhon liikuttajat) arvio liikuntatoiminnasta
LisätiedotYhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.
SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet
LisätiedotVUOSIKERTOMUS. TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYS ry
VUOSIKERTOMUS 2012 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYS ry SISÄLLYS VUOSI 2012 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYKSESSÄ 3 YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA KOTIKUNNAAN TOIMINTAFILOSOFIA 4 YHDISTYKSEN HALLINTO 4
LisätiedotNeuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY
Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *
LisätiedotKAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå
KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin
LisätiedotKOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
LisätiedotIkääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Hissillä kotiin Valtakunnallinen hissiseminaari, 8.5.2014, Lahti Ohjelmapäällikkö, FT Sari Hosionaho, ympäristöministeriö Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa
LisätiedotVAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki
VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja
LisätiedotSUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT
SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä
LisätiedotYhdistyslaturin kysely 2019
Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme
Lisätiedot9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
LisätiedotIkäihmisten palvelut
Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan
LisätiedotMistä saa tietoa, tukea ja palveluja?
Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.
LisätiedotVanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit. 9.3.2016 v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)
1 Vanhustenhuolto 1.1.2017 alkaen: Vastuut ja roolit 9.3.2016 v. 7 (Esimiesasemassa olevat numeroitu) Viranhaltija Roolit Vastuut 1) Asiakkuuspäällikkö Kaisu Korpela Strateginen johtaminen - Erityisasumisen
LisätiedotKodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet
Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)
PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu
LisätiedotLounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa
+ Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry Takana 20 vuotta toimintaa + Miten kaikki alkoi? 1993 Syömishäiriöisten lasten vanhempien tukiyhdistys perustettiin Turussa 31.3.1993. Valtakunnallinen yhdistys,
LisätiedotErityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve
LisätiedotRymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin
KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013
LisätiedotJärjestöjen järjestö Perustettu 1998
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen
LisätiedotTerveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten
LisätiedotVUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO
VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase
LisätiedotKotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
LisätiedotToimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012
Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen
LisätiedotPalveluSantran perustehtävät:
palveluneuvontaa ikääntyville Päijät-Hämeessä ( - ja paljon muuta) 27.5.2014 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry PalveluSantran perustehtävät: Tarjota palveluneuvontaa
LisätiedotPalveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta
Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi
Lisätiedotkokemuksia palvelusetelistä
Päijäthämäläisiä kokemuksia palvelusetelistä 31.5.2010 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen i i l kehitys ry Palveluneuvontaa ikääntyville Taustaa Lahden seudun palvelusetelikokeilu
LisätiedotYhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.
Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen
LisätiedotYleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus
Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS jakautuu 3 osatavoitteeseen
LisätiedotVanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja
Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi
LisätiedotDigiloikka -työryhmä Seinäjoki 2.6.2016. Katja Sohlberg, DI toimitusjohtaja
Digiloikka -työryhmä Seinäjoki 2.6.2016 Katja Sohlberg, DI toimitusjohtaja Fysiogeriatria Johtava geriatrisen fysioterapian ja kokonaisvaltaisen kuntoutuksen asiantuntija yli 35 vuoden kokemuksella. VALTAKUNNALLINEN
LisätiedotKohtaamispaikkapäivät. Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä
Kohtaamispaikkapäivät 9.5.2019 Paikallisen järjestötoiminnan mahdollisuus ITUSPY asiakaslähtöinen mielenterveystyön kehittäjä Paikallinen järjestötoimija Yhdistyspohjainen toimija Voittoa tavoittelematon,
LisätiedotTOIMINNAN SUUNNITTELU 2016
TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 30.11.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 322 9.11.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VANHUSTEN HOITOPAIKKOJEN SÄILYTTÄMISTÄ JA LISÄÄMISTÄ KOSKEVASTA VALTUUSTOALOITTEESTA Terke 2010-2346 Esityslistan asia
Lisätiedot2016 TOIMINTASUUNNITELMA
2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on
LisätiedotVUOSIKERTOMUS 2017 Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry
VUOSIKERTOMUS 2017 Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry SISÄLLYS VUOSI 2017 TURUN LÄHIMMÄISPALVELUYHDISTYS ry:ssä 3 YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS ja KOTIKUNNAAN TOIMINTAFILOSOFIA 5 YHDISTYKSEN HALLINTO
LisätiedotAvustushakemus: Projektiavustus
Lähetetty 31.05.2015 22:23 Avustushakemus: Projektiavustus Lähettäjä Järjestön nimi JARI TAPANI KOKKO Lapin Omakoti- ja Mökkiläisyhdistys ry Järjestönumero 7984 Käyttötarkoitus Nuoria palkataan ikääntyville
LisätiedotSosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.
Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)
POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu
LisätiedotVanhus- ja vammaispalvelut
Jyväskylän kaupunki Vanhus- ja vammaispalvelut Vanhuspalveluiden asiakas- ja omaiskyselyt, kooste tuloksista 2012 Taustaa Vanhus- ja vammaispalveluissa toteutetaan kahden vuoden välein asiakas- ja omaiskyselyitä
LisätiedotRAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA
RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja
LisätiedotYHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA
YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:
LisätiedotMalleja valinnanvapauden lisäämiseksi
Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen
LisätiedotMielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain
LisätiedotEnsitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011
Ensitietotoiminnan ulkoisen arvioinnin tuloksia 14.11.2011 Arviointi- ja koulutusyksikkö 15.11.2011 1 Arvioinnin toteutus n arviointi- ja koulutusyksikkö toteuttanut arviointia vuosien 2009-2011 aikana.
LisätiedotKotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy
Kotitori: Palveluintegraattori kotihoidon kehittämisen työkaluna Vesa Komssi, toimitusjohtaja, NHG Consulting Oy 1 2 Mikä on Tampereen Kotitori? Kaupunki tilaajana Palveluiden myöntämisen kriteerit ja
LisätiedotOPERATIIVINEN SOPIMUS 2016
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Vanhus- ja vammaispalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,
LisätiedotHYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY
HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista
LisätiedotPirkanmaan CP-yhdistys ry
Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT
LisätiedotTervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon
LisätiedotYritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala
Yritykset mukaan hyvinvointipalveluiden tuottamiseen Toimitusjohtaja Anssi Kujala 19.5.2009 1 Julkisen palvelutuotannon tehostaminen Resurssit Tarpeet, Vaateet, Odotukset Julkista kehittämällä johtaminen,
Lisätiedote-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1
e-toimisto Kymenlaakso 7.6.2011 1 energiatoimisto perustettu henkilöstö toiminnan organisointi liikevaihto, kulurakenne rahoituksen lähteet palveluita kohderyhmät Etelä-Pohjanmaan Energiatoimisto Thermopolis
LisätiedotHYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus
HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
LisätiedotHoiva vanhustenpalvelujen tulosalue
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot
LisätiedotViidakkokujan tuetun asumisen
Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö 20.5.2011 Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö Vantaalaisille mielenterveyskuntoutujille - Huhtikuussa 2010 avattu ensimmäinen Vantaan oma asumisyksikkö mielenterveyskuntoutujille
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)
KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu
LisätiedotVanhusten palvelut Helsinki
Vanhusten palvelut Helsinki Arja Peiponen, VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki Sosiaali ja terveysvirasto Helsinki Väestömäärä n. 600 000 Yli 65 v n. 100 000 Yli 75 v. 42 000 Sosiaali
LisätiedotJÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja
JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu
SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu
LisätiedotOvet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi
Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,
LisätiedotOMAVALVONTASUUNNITELMA. (päivitetty ) Tmi Elämännälkä/ Marjo Vento Puh
OMAVALVONTASUUNNITELMA (päivitetty 8.6.2017) PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT Palveluntuottajan nimi: Marjo Vento, sosionomi(amk), muistikoordinaattori, TunteVa-hoitaja Y-tunnus: 2331306-9 Puh: 040 5910987
LisätiedotTeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa
akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,
LisätiedotSalon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä
Lisätiedot