BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely"

Transkriptio

1 BAT-tutkimus paloasemilla sekä SPAL ry:n henkilöstökysely Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid

2 Lähtökohta Suomessa tutkittu alun perin maatalouden ja mekaanisen puunjalostuksen työpaikkoja Todettu orgaanisen pölyn aiheuttamia sairauksia, immunologisia muutoksia, allergiaa ja keuhkojen toiminnan muutoksia viljelijöillä ja opettajilla Jo 1980-luvun alussa todettu homeallergiaa ja keuhkojen toiminnan muutoksia opettajilla (Matti Rautalahden väitöskirja 1986) 1990-luvulla useita tutkimuksia puolustuslaitoksen työpaikoilla (Seuri ym) KTL aloitti hometalotutkimuksen asunnoissa, päiväkodeissa ja kouluissa Muut työpaikat unohtuivat melkein 25 vuodeksi T:mi IndoorAid sai Työsuojelurahaston apurahan homealtistuksen immunologisten vasteiden tutkimiseksi v Loppuraportti luovutettu 2016, mukana useita paloasemia

3 Näytteet Materiaalinäytteitä, pölynäytteitä ja oirekysely Mikrobinäytteet tutkittu suoraviljelymenetelmällä Mikrobioni Oy:ssä Kuopiossa M2-, DG18 ja THG-agarilla Pölynäytteiden toksisuus tutkittu Turun yliopistossa biokemian laitoksella E. coli lux-menetelmällä Seeruminäytteet neljältä paloasemalta, 3 vaurioitunutta ja verrokit (3 paloasemaa), altistuneita 112 ja verrokkeja 34 Jatkotutkimuksena oirekysely SPAL ry:n jäsenkunnalle, vastanneita yhteensä 609 koko Suomesta (palomiehet, paloesimiehet, hätäkeskustyöntekijät ja muut sis. ensihoitajat ja toimistohenkilökuntaa)

4 TULOKSIA Mikrobien viljelynäytteet paloasemalta A Ei selviä kasvustoja, vain yksittäisiä indikaattorimikrobien itiöitä Eteisaulan seinässä Chaetomium, Cladosporium ja Penicillium Porraskäytävän matto Penicillium Betoni porraskäytävä; Aspergillus sydowii, Aspergillus ustus, Cladosporium, Penicillium ja sädesienet yksittäisiä itiöitä Pölynäytteitä 5 huonetilasta, joista yksi kellarista ja yksi yläaulasta Yhteensä 11 näytettä pystytty analysoimaan, muissa pölyä liian niukasti Vuoromestarin huone: ei toksisuutta Yläaula: kaksi näytettä osoitti toksisuutta Huone 209: yksi näyte toksinen, h 216 yksi näyte toksinen Kellarista otetut pölynäytteet olivat erittäin toksisia Kyseessä on vanha teollisuusrakennus, johon lisäosana autohalli

5

6

7

8 TULOKSIA Mikrobien viljelynäytteet paloasemalta B Kattovuotoja ja sisäilmaongelmia pitkään Insinööritoimisto ei löytänyt hometta, rakennusta pidettiin hyväkuntoisena 14 näytettä materiaalia ja pölyä Yhdeksässä näytteessä selvä mikrobikasvu +++ tai ylikasvu Kolmessa näytteessä epäily mikrobikasvusta (indikaattorimikrobeja) Useita potentiaalisesti toksiineja tuottavia mikrobisukuja: Aspergillus niger +++, Monilia ylikasvu (henkilöhuoneet) Chaetomium (pääaulan katon vuotopaikka) Ulocladium (Naisten pukuhuone) Acremonium, sädesienet (kipsilevy) Penicillium +++, Trichoderma ylikasvu, Rhizopus ylikasvu, Cladosporium krs pukuhuone ulkonurkka A. ochraceus +++, Pen. +++ Acremonium+++, sädesienet yksittäisiä

9 TULOKSIA Mikrobien viljelynäytteet paloasemalta B (jatkoa) Kellarissa oleva liikuntasali 2 näytettä, toisessa niukasti A. ustus, toisessa A. versicolor ja Scopulariopsis II krs käytävän katto niukasti Pen., A. niger, Cladosporium Autohallin sisäoven alareuna: Uloscladium +++, hiivat +++, Hormonema +++, niukasti Penicillium, Cladosporium ja Phoma Autohallin ulkoseinän pilarit: sädesienet ++, Stachybotrys +++, Acremonium +++. Cladosporium +++, Penicillium +++, A. niger +, bakt +++

10

11

12

13

14 Laskeutuneen pölyn toksisuus kahdella eri liuottimella (vesi ja DMSO) Noin 5 näytettä (3 ei voitu tutkia liuoksen kontaminoitumisen vuoksi) Liikuntasalin kaikki näytteet toksisia Vuoromestarin huone: kaksi pölynäytettä toksisia Henkilöhuone: yksi näyte toksinen, toisessa huoneessa kaksi pölynäytettä toksisia Autohallin kaappien päältä pölynäytteet eivät olleet toksisia

15 TULOKSIA Paloasema C Sijaitsee pääkaupunkiseudulla, korjauksia toistuvasti Liikuntasauman kohdalta jälleen vesivahinko, vuotopaikasta kasvoi sädesienet +++ ja useita homeita, myös Stachybotrys Korjaukset aloitettu uudelleen Otettu myös pölynäytteitä ja verinäytteitä

16 Vertailupaloasemat Eri puolilta Uuttamaata Ei vesivaurioita Vapaaehtoiset saivat vastata oirekyselyyn ja heiltä otettiin verinäytteet Pölynäytteitä pinnoilta

17 Viikoittain tai useammin koetut oireet palomiehillä BAT-aineistossa savunhajuiset varusteet liuottimet pakokaasut 60 veto 50 kuiva ilma tunkkaisuus 10 0 huono ilmanvaihto altistuneet verrokit pöly, lika viemärin haju homeen haju

18 Koetut sisäilman haitat palomiehillä BAT-aineistossa keskittymisvai käsien iho- kasvojen iho- tukkoisuus nuha yskä hengenahdistus altistuneet verrokit nivelkivut heng.vinkuna päänsärky pää tuntuu väsymys silmäoireet

19 Koetut sisäilman haitat palomiehillä BAT-aineistossa hypotyreoosi selkärankareuma nivelreuma 20 astma 15 all.nuha 10 5 atooppinen 0 ihott. all.silmätul. altistuneet verrokit nivelrikko verenpainet.

20 SPAL ry:n jäsenkysely (n=609) Aineisto jaettiin neljään ryhmään - palomiehet - paloesimiehet ja päälliköt - hätäkeskuspäivystäjät - sairaankuljettajat ja muu henkilökunta - vastausaktiivisuus 15 % Tuloksia koko Suomesta

21 Tuloksia kosteusvaurioiden yleisyydestä paloasemilla Vastaajia 127 paloasemalta Sisäilmahaittoja 93 asemalla (73 %) Näkyviä kosteusvaurioita 64 paloasemalla (50 %) Homeen hajua 43 paloasemalla (34 %) Terveydentila huonontunut viim. vuoden kuluessa 29 %:lla palomiehistä ja 26 % paloesimiehistä Altistunut sisäilmahaitoille: 61 % palomiehistä ja 51 % esimiehistä Kosteus/homevaurion merkkejä omissa työtiloissa: 36 %:lla palomiehistä, 22 % paloesimiehistä Homekasvua/homeen hajua omissa työtiloissa 5 %:lla palomiehistä, muualla 12 %:lla 25 % palomiehistä on ollut vaurioiden vuoksi väistötiloissa, noin 20 %:lla terveys parempi 55 % vastaajista ilmoittaa että korjauksia on tehty, mutta vain 5 %:lla terveys on parantunut Hätäkeskuksissa myös huomattavia sisäilmaongelmia ja koettuja haittoja (maanalaisia tiloja)

22 Koetut oireet SPAL-aineistossa verrattuna BAT-aineiston verrokeihin tukkoisuus nuha kurkkukipu käheys nenäverenv. kuiva yskä limannousu hapennälkä yöyskä heng.ahdistus vinkuna verrokit paloesimiehet palomiehet

23 Koetut silmä- ja niveloireet SPAL-aineistossa verrattuna BAT-aineiston verrokeihin silmäoireet valkosormisuus nivelkipu nivelturvotus nivelten jäykkyys selkäkivut verrokit paloesimiehet palomiehet lihaskivut lihasnykinä

24 Koetut yleisoireet SPAL-aineistossa verrattuna BAT-aineiston verrokeihin väsymys pää raskas päänsärky huimaus muistihäiriöt keskitt.vaik. ärtyneisyys unihäiriöt tinnitus rytmihäiriöt RR vaihtelu verrokit paloesimiehet palomiehet

25 Lääkärin toteamat sairaudet SPAL-aineistossa verrattuna BAT-aineiston verrokeihin astma allerginen nuha atoopp.ihott. all.silmätul. ruoka-allergia nivelrikko verrokit paloesimiehet palomiehet reumasair. hypotyreoosi

26 Yhteenveto Kosteus- ja homevauriot yleisiä suomalaisilla paloasemilla Vauriot usein näkyviä, mikrobikasvustot ja homeen haju todettavissa silminnähtävinä vaurioina, varmennettavissa viljelynäytteillä Potentiaalisesti toksiineja tuottavia homeita, saman huonetilan laskeutunut pöly usein toksista (E. coli lux-testillä arvioituna) Koettuja sisäilmahaittoja paljon, tunkkaisuus, homeen ja viemärin haju Korjauksia tehdään, mutta niiden avulla ei terveys tunnu kohenevan Koettuja oireita on paljon, hengitystie-, silmä-, iho-oireet, astmaoireet sekä hengitystieinfektiot hyvin yleisiä, I-tyypin homeallergia harvinaista Infektioista ja astmaepäilyistä aiheutuu poissaoloja, tutkimusten ja hoidon tarvetta ja kustannuksia työnantajalle Astma yleistyy nollasta lähelle väestön tavanomaista astman yleisyyttä, yli 4 % palomiehillä, jossa vaurioita omissa tiloissa Niveloireet, autoimmuunisairaudet ja neurologiset oireet yleistyvät Paloasemien kuntoon ja korjauksiin tulee kiinnittää huomiota

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Tausta Kyseessä on osa laajempaa Työsuojelurahaston

Lisätiedot

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla

BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla BAT-tutkimus Terveyshaitat kosteusvaurioituneilla paloasemilla Tuula Putus työterveyshuollon el, työterveyshuollon professori Turun yliopisto T:mi IndoorAid Tausta Kyseessä on osa laajempaa Työsuojelurahaston

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,

Lisätiedot

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013 Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 Sisäilmatalo Kärki Oy www.sisailmatalo.fi Sisäilmastokyselyt 2013 2012 Henkilökunnan kysely 14.2-8.3.2013

Lisätiedot

IndoorAid. Tuula Putus. Hirvialhon koulun oirekyselyn tulokset, syksy 2017

IndoorAid. Tuula Putus. Hirvialhon koulun oirekyselyn tulokset, syksy 2017 IndoorAid Tuula Putus Hirvialhon koulun oirekyselyn tulokset, syksy 2017 - alustava raportti 30.11.2017, lopullinen kirjoitettu 8.12.2017. - kyselyyn vastasi 246 oppilasta. Vastanneista 54 % oli tyttöjä.

Lisätiedot

Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin

Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin Sairaaloiden hoitohenkilökunnan allergiasairauksien yleisyys ja liittyminen sisäilma-altisteisiin Tuula Putus Liisa Vilén Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi TYKSin U-sairaala Betonin lujuusongelmia Mitä

Lisätiedot

Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu

Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu OIREKYSELYRAPORTTI Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu IndoorAid Oy Tuula Putus 14.4.2019 Oirekysely tehtiin maaliskuussa 2019 sähköisellä lomakkeella. Koulussa oli sekä yläasteen että lukion oppilaita,

Lisätiedot

Raunistulan koulun Kastun yksikkö

Raunistulan koulun Kastun yksikkö Raunistulan koulun Kastun yksikkö Oirekysely joulukuu 2014 / tammikuu 2015 Kouluterveydenhuolto 4.3.2015 Hannele Kallio 1 Yleistä sisäilmaongelmiin liittyvästä oireilusta Hengitysteiden ärsytysoireet kuten

Lisätiedot

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA

PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA PITKÄAIKAISSEURANTA KOSTEUSVAURIORAKENNUKSEN TYÖNTEKIJÖIDEN NIVELOIREISTA JA -SAIRAUKSISTA Putus T, Rauhaniemi J, Luosujärvi R, Vallius M, Vaali K Turun yliopisto; HUS reumasairauksien klinikka; Sisäilmatalo

Lisätiedot

URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti

URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti Kysey toteutettiin sähköpostin välityksellä marraskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 60 koulun 64 oppilaasta (94 %). Tutkimusta voidaan pitää tältä

Lisätiedot

Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK7192 Kiwalab,

Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK7192 Kiwalab, 1 (5) Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kohde: Työmääräin: Näytteenottaja: Kirkkonummen kunta Jyrki Pulkki, Kiwa Inspecta Winellskan päiväkoti WO-00718940 Jyrki Pulkki Näytteenottopäivä: 16.10.2018 Näytteet vastaanotettu:

Lisätiedot

SISÄILMAN VIEMÄRIN HAJU, RIPULIEPIDEMIAT JA MAHDOLLINEN YHTEYS NIVELSAIRAUKSIIN

SISÄILMAN VIEMÄRIN HAJU, RIPULIEPIDEMIAT JA MAHDOLLINEN YHTEYS NIVELSAIRAUKSIIN SISÄILMAN VIEMÄRIN HAJU, RIPULIEPIDEMIAT JA MAHDOLLINEN YHTEYS NIVELSAIRAUKSIIN Putus T, Vilén L, Suominen E, Kemppainen E, Ojanperä K, Länsikallio R, Kantele J Sisäilman epäpuhtauksien lähteet Rakennus

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Rakennusmateriaalinäytteen mikrobimääritys suoraviljelymenetelmällä Marja Hänninen, Maija Kirsi, Liisa Kujanpää, Outi Lindroos, Sirpa Rautiala ja Marjut Reiman 2 Mikrobikasvusto sisätiloissa

Lisätiedot

Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK6471/18 Kiwalab,

Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK6471/18 Kiwalab, , 24.1.2018 1 (5) Tilaaja: Kohde: Näytteenottaja: Näytteenottopäivä: Näytteet vastaanotettu: 9.1.2018 Analysointi aloitettu: 9.1.2018 Kirkkonummen kunta, Benny Vilander Nissnikun alakoulu, Masalantie 268,

Lisätiedot

SISÄILMAOIREIDEN TUNNISTAMINEN. Tuula Putus, Turun yliopisto / IndoorAid

SISÄILMAOIREIDEN TUNNISTAMINEN. Tuula Putus, Turun yliopisto / IndoorAid SISÄILMAOIREIDEN TUNNISTAMINEN Tuula Putus, Turun yliopisto / IndoorAid Mikä on tavanomaista ja mikä tavanomaisesta poikkeavaa? MÄÄRITELMÄN MUKAAN sisäilmaoireilua on oireilu, joka ilmenee tietyssä rakennuksessa

Lisätiedot

raportti RM2017-027 Jenni Ylikotila FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Microkatu 1 70210 Kuopio TULOSRAPORTTI KOHDE: Värtsilän koulu NÄYTTEET: Rakennusmateriaalinäytteet on ottanut Heikki Saastamoinen, FCG

Lisätiedot

Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK6919 Kiwalab,

Materiaalinäytteen mikrobianalyysi, suoraviljely MIK6919 Kiwalab, 1 (5) Tilaaja: Turun kaupunki, Tilapalvelut Yhteyshenkilö: Janne Virtanen Kohde: Turun AMK, Ruiskatu 8, 20740 Turku Työmääräin: WO-00675349 Näytteenottaja: Sanna Snell, Tom Jansén ja Jaana Vainio Näytteenottopäivä:

Lisätiedot

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa

SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa ... J O T T A N T A R T T I S T E H R Ä SISU-interventiotutkimus kosteusvaurioituneissa kouluissa Dos. Anne Hyvärinen Esityksen sisältö SISU-tutkimuksen kuvaus Alustavia tutkimustuloksia oireista Lyhyesti

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu

Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Asianajajapäivät, Helsinki 10.1.2014 Sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot - rakennuksen omistajan vastuu Kari Reijula, LKT, professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto Sisäilmaongelmien aiheuttajia

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus. Limingan toimintakeskus Kuormatie 9 91900 Liminka. Hanke nro: WO-00208724 / 09.02.2016

Sisäilmatutkimus. Limingan toimintakeskus Kuormatie 9 91900 Liminka. Hanke nro: WO-00208724 / 09.02.2016 Kuormatie 9 91900 Liminka Hanke nro: WO-00208724 / 09.02.2016 Inspecta Puh. 010 521 600 Y-tunnus: 1787853-0 Sörnäistenkatu 2 Fax. 010 521 6211 00581 Helsinki asiakaspalvelu@inspecta.com Hanke WO-00208724

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia Pitkäranta, Indoor Quality Service Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia Pitkäranta, Indoor Quality Service Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon RAPORTTI ILA 2012-52 Miia Pitkäranta Indoor Quality Service Oy Tiilenpolttajankuja 5 01720 Vantaa TULOSRAPORTTI KOHDE: Päiväkoti Ukko-Pekka, Asematie 3, 01300 Vantaa NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Miia

Lisätiedot

Koskikujan päiväkoti, kohdekohtainen raportti, henkilökunta

Koskikujan päiväkoti, kohdekohtainen raportti, henkilökunta Koskikujan päiväkoti, kohdekohtainen raportti, henkilökunta Turun yliopisto 4.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

SRV Toimitilat Oy LAUSUNTO 5.12.2011 Risto Verho. SRV VKT PL 555 02201 ESPOO sivuja yhteensä 16

SRV Toimitilat Oy LAUSUNTO 5.12.2011 Risto Verho. SRV VKT PL 555 02201 ESPOO sivuja yhteensä 16 N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi SRV Toimitilat

Lisätiedot

KOSTEUSVAURIOKOHTEIDEN YLEISIMMÄT MIKROBIT JA NIIDEN TERVEYSVAIKUTUKSET

KOSTEUSVAURIOKOHTEIDEN YLEISIMMÄT MIKROBIT JA NIIDEN TERVEYSVAIKUTUKSET KOSTEUSVAURIOKOHTEIDEN YLEISIMMÄT MIKROBIT JA NIIDEN TERVEYSVAIKUTUKSET Johdanto Mikrobi on yleisnimitys pieneliöille. Mikrobeja on kaikkialla ympäristössämme: maaperässä, vedessä, materiaaleissa, pinnoilla,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015

JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT. ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 JYVÄSKYLÄN TILAPALVELU SISÄILMASTOKYSELYT 2015 KOULUT JA PÄIVÄKODIT ISS Proko Oy Jarmo Minkkinen 06.11.2015 Sisäilmastokyselyt 2015 Käytännön järjestelyt ISS Proko Oy Nettikysely Insinööri Studio Oy Analysointi

Lisätiedot

SIMONKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET

SIMONKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET SIMONKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 2.4.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE materiaalinäyte, suoraviljely

TESTAUSSELOSTE materiaalinäyte, suoraviljely pc-seloste, pessi, 07/2016 TESTAUSSELOSTE 1 / 12 Tilaaja: Laskutus: Toimitusosoite: Tiedoksi: Loviisan kaupunki / Mikko Mattinen Turun yliopisto / Janne Atosuo Loviisan kaupunki, viite L624/ Mikko Mattinen

Lisätiedot

PÄIVÄKUMMUN KOULUN OIREKYSELYN TULOKSET

PÄIVÄKUMMUN KOULUN OIREKYSELYN TULOKSET PÄIVÄKUMMUN KOULUN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 5.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen koetun haitan ja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisäilmaongelmat Työhyvinvointi 2014 8.5.2014 Helsinki Kari Reijula, professori Teemajohtaja Sisäilmaongelmia työpaikoilla "Kokkolan sairaalan työntekijät vaativat miljoonakorvauksia

Lisätiedot

VARIA, Kohdekohtaiset raportit, henkilökunta. Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa

VARIA, Kohdekohtaiset raportit, henkilökunta. Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa VARIA, Kohdekohtaiset raportit, henkilökunta Turun yliopisto Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa 6.4.19 Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen koetun haitan

Lisätiedot

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Merja Järvelä, Thermopolis Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon

NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Merja Järvelä, Thermopolis Oy, ja ne on vastaanotettu laboratorioon RAPORTTI ILA2013-1 Thermopolis Oy Merja Järvelä Valtuustontie 2 62100 Lapua TULOSRAPORTTI KOHDE: Knuuttilan päiväkoti, Seinäjoki NÄYTTEET: Ilmanäytteet on ottanut Merja Järvelä, Thermopolis Oy, 2.1.2013

Lisätiedot

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Liikuntahalli Brandensteininkatu 27 07900 Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde:

Lisätiedot

Helmi-maaliskuun 2015 aikana tehdyt sisäilmastokyselyt

Helmi-maaliskuun 2015 aikana tehdyt sisäilmastokyselyt 1 Helmi-maaliskuun 2015 aikana tehdyt sisäilmastokyselyt Yleistä Kirkkokadun koululla on toteutettu vuosina 2012 ja 2013 sisäilmastokyselyt tilojen käyttäjien kokemien sisäilmasto-olosuhteiden kartoittamiseksi.

Lisätiedot

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen

Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen Sisäilma ja työterveys homeista ympäristöherkkyyteen SAK:n 22. Työympäristöseminaari 17.10.2015 Kiljava Kari Reijula Työterveyden professori Helsingin yliopisto Sisäilmaongelmia työpaikoilla "Kokkolan

Lisätiedot

Klaukkalan koulu, sisäilmakysely oppilaille, kevät :48

Klaukkalan koulu, sisäilmakysely oppilaille, kevät :48 IndoorAid Oy Tuula Putus 4.5.2019 Klaukkalan koulu, sisäilmakysely oppilaille, kevät 2019 AINEISTON KUVAUS A-insinöörit Oy:n ja Nurmijärven kunnan viranomaisten pyynnöstä on tehty seurantakysely Klaukkalan

Lisätiedot

Paattisten koulusta saatiin vastauksia 7-13-vuotiailta koulun 1. 6. luokan oppilailta. Poikia oli selvästi enemmän kuin tyttöjä.

Paattisten koulusta saatiin vastauksia 7-13-vuotiailta koulun 1. 6. luokan oppilailta. Poikia oli selvästi enemmän kuin tyttöjä. TURUN PAATTISTEN KOULUN OIREKYSELY; syksy 2015 Yhteenvetoraportti oirekyselystä joka tehtiin marraskuussa 2015 sähköpostin välityksellä. Kyselyyn vastasi 93 oppilasta, mikä on 52 % koulun 179 oppilaasta.

Lisätiedot

KARTANONKOSKEN ALA- JA YLÄKOULUJEN OIREKYSELYN TULOKSET

KARTANONKOSKEN ALA- JA YLÄKOULUJEN OIREKYSELYN TULOKSET KARTANONKOSKEN ALA- JA YLÄKOULUJEN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 29.3.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen koetun

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat

Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Ilmanvaihtojärjestelmien kunto terveysnäkökohdat Kari Reijula professori, teemajohtaja IV-järjestelmät ja terveys Riittävä ilmanvaihto, tunkkaisuus vs. veto, kosteuden kertyminen Kanavien, järjestelmien,

Lisätiedot

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisantie 1328 07700 Koskenkylä Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja: Tehtävä: Tarkastuspäivä: Käytetyt apuvälineet:

Lisätiedot

Vesilahden koulu, sisäilmakysely yhtenäiskoulun yläkoulu oppilaille, kevät 2019

Vesilahden koulu, sisäilmakysely yhtenäiskoulun yläkoulu oppilaille, kevät 2019 Turun yliopisto Tuula Putus 16.4.2019 Vesilahden koulu, sisäilmakysely yhtenäiskoulun yläkoulu oppilaille, kevät 2019 Turun yliopiston SataKunta-hankkeeseen liittyvänä tutkimuksena tehtiin oirekysely Vesilahden

Lisätiedot

Analyysien tulosten tulkinta Satu Saaranen

Analyysien tulosten tulkinta Satu Saaranen Analyysien tulosten tulkinta 31.10.2017 Satu Saaranen VIRALLISET OHJEET NÄYTTEENOTTOON, NÄYTTEIDEN KÄSITTELYYN, ANALYSOINTIIN JA TULKINTAAN: THL ja TY Laboratorio-opas tulossa piakkoin Asumisterveysasetus

Lisätiedot

MARTINLAAKSON ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET

MARTINLAAKSON ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET MARTINLAAKSON ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 4.4.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto

Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto LAUSUNTO SK17002 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa TAUSTA Korson koulun uimahallirakennuksessa työskentelevien työntekijöiden sisäilmastokyselyn lausunto Korson koulun

Lisätiedot

UOMARINTEEN ALAKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta

UOMARINTEEN ALAKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta UOMARINTEEN ALAKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta Turun yliopisto 4.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu

Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu OIREKYSELYRAPORTTI Nurmijärven Seitsemän veljeksen koulu IndoorAid Oy Tuula Putus 14.4.2019 Oirekysely tehtiin maaliskuussa 2019 sähköisellä lomakkeella. Koulussa oli sekä yläasteen että lukion oppilaita,

Lisätiedot

Yhteenvetoraportti Loviisan liitoskuntien koulujen terveyskyselyistä keväällä 2012

Yhteenvetoraportti Loviisan liitoskuntien koulujen terveyskyselyistä keväällä 2012 Yhteenvetoraportti Loviisan liitoskuntien jen terveyskyselyistä keväällä 22 Kyselyt toteutettiin kevään 22 aikana kaikissa Loviisan liitosalueiden issa. Ruotsinkielisistä ista kysely lähetettiin n, in,

Lisätiedot

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Högstadium, työpajasiipi Brandensteininkatu 27 saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja:

Lisätiedot

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi. FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Sisäilmaongelmaisen rakennuksen diagnosointi FM Eetu Suominen Turun yliopisto, Biokemian laitos Labquality Days 2017 Johdantoa Asunnon ja muiden oleskelutilojen terveellisyyteen vaikuttavat sekä kemialliset

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO TESTAUSSELOSTE E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO 1 (4) 1. Yleistiedot 1.1 Tutkimuskohde ja tunnistetiedot Loviisa / koulu / hk-tilat

Lisätiedot

VEROMÄEN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET

VEROMÄEN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET VEROMÄEN ALA- JA YLÄKOULUJEN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto.3.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen

Lisätiedot

Tilaaja: Riitta Ristolainen, Hyrylän terveyskeskus, Hyryläntie 13, 04300 Tuusula Raportti lähetään: Tilaajalle

Tilaaja: Riitta Ristolainen, Hyrylän terveyskeskus, Hyryläntie 13, 04300 Tuusula Raportti lähetään: Tilaajalle 25.5.2009 sivu 1 (15) OIREKYSELYTUTKIMUS Tilaaja: Riitta Ristolainen, Hyrylän terveyskeskus, Hyryläntie 13, 04300 Tuusula Raportti lähetään: Tilaajalle Kohde: Paijalan koulu (alakoulu), Paijalantie 44,

Lisätiedot

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Högstadium Brandensteininkatu 27 07900 Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja:

Lisätiedot

Mikrobit eri rakenteista otetuissa materiaaleissa Teija Meklin, Helena Rintala ja Marja Hänninen

Mikrobit eri rakenteista otetuissa materiaaleissa Teija Meklin, Helena Rintala ja Marja Hänninen Mikrobit eri rakenteista otetuissa materiaaleissa Teija Meklin, Helena Rintala ja Marja Hänninen Aineisto noin 6000 vaurioepäilynäytettä neljä materiaaliluokkaa perustuen annettuihin tietoihin ulkoseinärakenteet

Lisätiedot

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma

Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Työterveyshuolto ja sisäilmaongelma Riippumaton asiantuntija Terveydellisen merkityksen arvioija Työntekijöiden tutkiminen Työntekijöiden seuranta tth erikoislääkäri Seija Ojanen 1 Yhteys työterveyshuoltoon

Lisätiedot

MARTINLAAKSON ALAKOULU ja YLÄKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta

MARTINLAAKSON ALAKOULU ja YLÄKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta Turun yliopisto MARTINLAAKSON ALAKOULU ja YLÄKOULU, Kohdekohtainen raportti, henkilökunta 5.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä

Lisätiedot

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17004 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Peltolan koulun henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Peltolan koulun työntekijöille tehtiin huhtikuussa 2017

Lisätiedot

SOTUNGIN ALA- JA YLÄKOULUJEN OIREKYSELYN TULOKSET Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa

SOTUNGIN ALA- JA YLÄKOULUJEN OIREKYSELYN TULOKSET Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa SOTUNGIN ALA- JA YLÄKOULUJEN OIREKYSELYN TULOKSET 3.1.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen koetun haitan ja koetun terveydentilan

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta

SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA. Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMAONGELMIEN HALLINTA KORJAUSRAKENTAMISESSA Juhani Pirinen TkT Hengitysliiton korjausneuvonta SISÄILMATEKIJÖITÄ FYSIKAALISET TEKIJÄT MM. VETO, LÄMPÖTILA, KOSTEUS KEMIALLISET AINEET MM. CO2, CO, ERILAISET

Lisätiedot

Työterveyshuolto sisäilmaongelmien. Kari Reijula, professori Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto

Työterveyshuolto sisäilmaongelmien. Kari Reijula, professori Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto Työterveyshuolto sisäilmaongelmien ratkaisijana Kari Reijula, professori Työterveyslaitos ja Tampereen yliopisto Sisäilmaongelmat ja työterveyshuolto "Sisäilma", "sisäilmasto" ja "sisäympäristö" Toimistotyöpaikat,

Lisätiedot

Viljelijäväestön altistuminen, oireet ja hengitystiesairaudet

Viljelijäväestön altistuminen, oireet ja hengitystiesairaudet Viljelijäväestön altistuminen, oireet ja hengitystiesairaudet Sisäilmastoseminaari 2019 Eetu Suominen & Tuula Putus Turun yliopisto, Kliininen laitos Johdantoa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää työtilojen

Lisätiedot

ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ

ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ Kansanterveyslaitos Folkhälsoinstitutet LUONNOS RAPORTTI K0624M ABS Consult Oy/Unto Kovanen Konalankuja 4 00390 HELSINKI MIKROBIMÄÄRITYS RAKENNUSMATERIAALINÄYTTEISTÄ Kaivokselan koulusta otetuissa näytteissä

Lisätiedot

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA

KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA KOHTEEN RAPORTTI HOMEKOIRAN TEKEMÄSTÄ KARTOITUKSESTA Loviisan ruotsinkielinen koulukeskus Gymnasium Brandensteininkatu 27 07900 Loviisa saara.pulkkinen@homekoiratsjas.fi, 040 5411367 Sivu 1 Kohde: Tilaaja:

Lisätiedot

raportti RM2016-996 Jenni Ylikotila FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Microkatu 1 70210 Kuopio TULOSRAPORTTI KOHDE: P31707 Tikkala NÄYTTEET: Rakennusmateriaalinäytteet on ottanut Heikki Saastamoinen, FCG

Lisätiedot

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista

Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista Seitsemän veljeksen koulu Infotilaisuus oirekyselyn tuloksista 9.5.2019 Infotilaisuus 9.5.2019 Tuula Putus, professori, Indoor AidOy Outi Mäkelä, kunnanjohtaja Tiina Hirvonen, sivistysjohtaja Kati Luostarinen,

Lisätiedot

Kysely tehtiin käyttäen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselylomaketta (Oirekysely_ala/yläkoulut_OIRB-190109_230913).

Kysely tehtiin käyttäen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselylomaketta (Oirekysely_ala/yläkoulut_OIRB-190109_230913). 11.2.2015 sivu 1 (39) OIREKYSELYTUTKIMUS Tilaaja: Sari Tuomivaara, Hämeenlinnan kaupunki Raportti lähetään: Tilaajalle ja Hämeenlinnan yhteiskoulun rehtorille Kohde:, 13130 Hämeenlinna Vertailukoulu: Iittalan

Lisätiedot

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri

Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri Tiina Tuomela LKT, lastentautien erikoislääkäri 24.3.2017 -- Tunkkaisuus ja epämiellyttävät hajut. -- Liian alhainen tai korkea lämpötila (21-22C). Veto. -- Kuiva ilma (lämmityskaudella 25-45%). -- Ilman

Lisätiedot

URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti

URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti URJALAN LUKION OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti Kysely toteutettiin sähköpostin välityksellä marraskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 60 koulun 64 oppilaasta (94 %. Tutkimusta voidaan pitää tältä

Lisätiedot

Rakenneavaukset ja näytteenotot

Rakenneavaukset ja näytteenotot WO-00704670 3.8.2018 Rakenneavaukset ja näytteenotot Vapaudenkatu 12 A 32200 Loimaa WO-00704670 2 (9) Tutkimuksen tilaaja Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Olli Vahalahti 045 136 4766 olli.vahalahti@tyks.fi

Lisätiedot

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 6.12.2010. KALLIOSUOJA. A Kielotie 13 01300 VANTAA sivuja yhteensä 13

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 6.12.2010. KALLIOSUOJA. A Kielotie 13 01300 VANTAA sivuja yhteensä 13 N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17005 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Kartanonkosken koulussa ja päiväkodissa

Lisätiedot

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016

LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 LIEDON KESKUSKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2016 Yhteenvetoraportti N=393 Kysely avattiin 25.11.2016 ja vastausaika päättyi 19.12.2016. Kysely lähetettiin sähköpostin välityksellä ja oppilaat vastasivat

Lisätiedot

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat

Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisun peruslähtökohdat Sisäilmaongelman ratkaisuun osallistuvilla toimijoilla tulee olla yhteinen näkemys siitä, että vaurioituneet rakenteet on korjattava, koska homeongelmasta voi

Lisätiedot

ASUMISTERVEYSLIITTO ASTE Ry

ASUMISTERVEYSLIITTO ASTE Ry ASUMISTERVEYSLIITTO ASTE Ry Kaivokatu 5-7 18100 Heinola Puh. (03) 877 540 Fax. ( 03) 877 5450 Hannele Rämö 044 551 8542 ASUNNON HOME- JA KOSTEUSVAURIOT JA NIISTÄ SELVIÄMINEN Asuntokauppa on tavalliselle

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto

Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta. Tuula Putus Turun yliopisto Hoitoalan työsuojeluvaltuutettujen kokemuksia sisäilmaongelmien hallinnasta Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi Mistä on kysymys? TEHY:n ja Turun yliopiston välillä tutkimusyhteistyösopimus

Lisätiedot

Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä tutkittua tietoa sairaaloiden ja muiden hoitolaitosten olosuhteista ja terveysongelmista

Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä tutkittua tietoa sairaaloiden ja muiden hoitolaitosten olosuhteista ja terveysongelmista Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä tutkittua tietoa sairaaloiden ja muiden hoitolaitosten olosuhteista ja terveysongelmista Tuula Putus Turun yliopisto tuula.putus@utu.fi TYKSille AVIn uhkasakko

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Tutkimusseloste 1(10) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Kohde: Ivalon yläaste ja Ivalon lukio sekä vertailukouluna toiminut Inarin koulu Kuopio 29.01.2016 Jussi Lampi Asiantuntijalääkäri jussi.lampi@thl.fi

Lisätiedot

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia):

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia): VASTAAJAN TUNNUS: OIREKYSELY Alakoulut Kyselylomakkeen täyttöpäivämäärä: / 20 Lapsen etunimi: Lapsen sukunimi: Lapsen ikä: Sukupuoli: Poika 1 Tyttö 2 Koulun nimi: Kunta: Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3,

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Vantaa 1.2.2017 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia):

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia): VASTAAJAN TUNNUS: OIREKYSELY Alakoulut Kyselylomakkeen täyttöpäivämäärä: / 20 Lapsen etunimi: Lapsen sukunimi: Lapsen ikä: Sukupuoli: Poika 1 Tyttö 2 Koulun nimi: Kunta: Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3,

Lisätiedot

BIOSIDISET BOORI- JA PHMG/B YHDISTEET EDISTÄVÄT TOKSISTEN SISÄTILAHOMEIDEN LEVIÄMISTÄ RAKENNUKSISSA

BIOSIDISET BOORI- JA PHMG/B YHDISTEET EDISTÄVÄT TOKSISTEN SISÄTILAHOMEIDEN LEVIÄMISTÄ RAKENNUKSISSA BIOSIDISET BOORI- JA PHMG/B YHDISTEET EDISTÄVÄT TOKSISTEN SISÄTILAHOMEIDEN LEVIÄMISTÄ RAKENNUKSISSA Maria A. Andersson, Raimo Mikkola Mirja Salkinoja-Salonen Elintarvike ja Ympäristötieteiden laitos, Biokeskus

Lisätiedot

TURUN MOISION KOULUN OIREKYSELY; syksy 2015 Yhteenvetoraportti

TURUN MOISION KOULUN OIREKYSELY; syksy 2015 Yhteenvetoraportti TURUN MOISION KOULUN OIREKYSELY; syksy 2015 Yhteenvetoraportti Raportti on kirjoitettu sähköpostin kautta oppilaiden vanhemmille lähetetyn oirekyselyn tuloksista. Kyselyyn vastasi 243 koulun 359 oppilaasta,

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN YLÄKOULUN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET

VANTAANKOSKEN YLÄKOULUN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET VANTAANKOSKEN YLÄKOULUN OPPILAIDEN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 3.3.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen koetun

Lisätiedot

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet

Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Kiinteistöjen haitalliset mikrobit ja yhdisteet Paula Kurola, laboratoriopäällikkö (FT) KiraLab mikrobilaboratorio, Tietopäivä Roadshow Oulu 30.11.2016 1 2 Hittejä vai huteja? Kaikki oireilu johtuu homeesta!

Lisätiedot

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 27.11.2010. KARHUN OP. A Kielotie 13 01300 VANTAA sivuja yhteensä 9

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 27.11.2010. KARHUN OP. A Kielotie 13 01300 VANTAA sivuja yhteensä 9 N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus

Lisätiedot

VANTAA250KIVISTÖNPK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä VANTAA. Kivistön päiväkoti, Moreenitie 39, Vantaa,

VANTAA250KIVISTÖNPK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä VANTAA. Kivistön päiväkoti, Moreenitie 39, Vantaa, N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus

Lisätiedot

HÄMEENKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUN OIREKYSELYN TULOKSET

HÄMEENKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUN OIREKYSELYN TULOKSET HÄMEENKYLÄN ALA- JA YLÄKOULUN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 31.3.19 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen koetun

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Kyselyyn osallistuneet ovat 7-15-vuotiaita. Lomakkeeseen vastasivat lasten vanhemmat yhdessä lapsen kanssa. Kyselyyn vastanneista 56 % oli tyttöjä.

Kyselyyn osallistuneet ovat 7-15-vuotiaita. Lomakkeeseen vastasivat lasten vanhemmat yhdessä lapsen kanssa. Kyselyyn vastanneista 56 % oli tyttöjä. RUOKOLAHDEN KIRKONKYLÄN KOULUN OIREKYSELY; syksy 2014 Yhteenvetoraportti Tässä raportissa esitellään sähköpostin avulla tehdyn oirekyselyn tulokset. Kyselylinkki avattiin 12.12.2014 ja analysoitiin tammikuun

Lisätiedot

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 12.9.2010 Hankepalvelut, Rakennuttaminen. VANTAA252MYLLYMÄENK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä 15 01300 VANTAA

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 12.9.2010 Hankepalvelut, Rakennuttaminen. VANTAA252MYLLYMÄENK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä 15 01300 VANTAA N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus

Lisätiedot

URJALAN YLÄKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU

URJALAN YLÄKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU URJALAN YLÄKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti Oirekysely toteutettiin sähköpostin välityksellä marraskuussa ja analysoitiin joulukuun alussa 2014. Kyselyyn vastasi 151 oppilasta koulun

Lisätiedot

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 25.5.2009 Hankepalvelut, Rakennuttaminen. VANTAA224HANSINPK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä 6 01300 VANTAA

Vantaan Tilakeskus RAPORTTI 25.5.2009 Hankepalvelut, Rakennuttaminen. VANTAA224HANSINPK A Mikko Krohn Kielotie 13 sivuja yhteensä 6 01300 VANTAA N O V O R I T E Home- ja lahovauriot, HTT tavarantarkastukset, mikrobianalyysit Laurinlahdentie 20, 02320 Espoo, www.novorite.fi GSM 040-5540617, Fax. 09-8845543, simo.valjakka@novorite.fi Vantaan Tilakeskus

Lisätiedot

Valkon koulu Pitkäniityntie 62, 07910 Valko

Valkon koulu Pitkäniityntie 62, 07910 Valko 1510021097 21.10.2015 Loviisan kaupunki Valkon koulu Pitkäniityntie 62, 07910 Valko Ramboll Finland Oy Niemenkatu 73, 15140 Lahti Puh. +358 20 755 611 Sisällys LAADUNVARMISTUS 3 ESIPUHE 4 1. RAKENNUSTEKNIIKKA

Lisätiedot

Suosittelen koulurakennuksen tarkempaa tutkimista ja toimenpiteitä sisäilmahaittojen poistamiseksi. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Suosittelen koulurakennuksen tarkempaa tutkimista ja toimenpiteitä sisäilmahaittojen poistamiseksi. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% URJALAN YLÄKOULUN OIREKYSELY; MARRASKUU 2014 Yhteenvetoraportti Oirekysely toteutettiin sähköpostin välityksellä marraskuussa ja analysoitiin joulukuun alussa 2014. Kyselyyn vastasi 151 oppilasta koulun

Lisätiedot

Sisäilmatutkimus Ivalon entinen emäntäkoulu

Sisäilmatutkimus Ivalon entinen emäntäkoulu Sisäilmatutkimus Ivalon entinen emäntäkoulu Jokikuja 10 Hanke 9244/2015 Inspecta Sörnäistenkatu 2 00580 Helsinki Puh. 010 521 600 Fax. 010 521 6002 asiakaspalvelu@inspecta.com Y-tunnus: 1787853-0 Hanke

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO

TESTAUSSELOSTE. E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO TESTAUSSELOSTE E. coli-lux kokonaistoksisuusmittaus huonepölystä TURUN YLIOPISTO BIOKEMIAN LAITOS IMMUNOKEMIAN LABORATORIO 1 (4) 1. Yleistiedot 1.1 Tutkimuskohde ja tunnistetiedot Loviisan kaupunki / Harjurinteen

Lisätiedot

Tunnista altistumisriskit Mikrobit ja Asbesti. Markus Holm Tehokuivaus OY

Tunnista altistumisriskit Mikrobit ja Asbesti. Markus Holm Tehokuivaus OY Tunnista altistumisriskit Mikrobit ja Asbesti Markus Holm Tehokuivaus OY TEHOKUIVAUS OY Satakuntalainen vuonna 1988 perustettu yritys Yrityksen toimipisteet Porissa, Raumalla, Kankaanpäässä ja Huittisissa

Lisätiedot

Pintapölynäytteet. Pääskyvuoren koulu Talvitie Turku. Näytteiden otto päivä (5)

Pintapölynäytteet. Pääskyvuoren koulu Talvitie Turku. Näytteiden otto päivä (5) 1(5) Pintapölynäytteet Pääskyvuoren koulu Talvitie 10 20610 Turku Näytteiden otto päivä 1.8.2017 2(5) KOHDETIEDOT Toimeksiantaja: Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos Iiro Tainio Linnankatu 90 E 20100

Lisätiedot

Muu näyte: näytteenottajan mahdollisuudet - laboratorion rajoitukset

Muu näyte: näytteenottajan mahdollisuudet - laboratorion rajoitukset Muu näyte: näytteenottajan mahdollisuudet - laboratorion rajoitukset Anna-Mari Pessi Erikoistutkija Aerobiologian yksikkö Muut kuin STM:n ohjeen mukaiset näytteet Suoramikroskopointi, natiivi Materiaalinäyte

Lisätiedot