TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009"

Transkriptio

1 1 Suomen Keskusta r.p. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE Yleistä Talouden näkymien heikentyessä Keskustan tärkein tavoite hallituspolitiikassa vuonna 2009 on työllisyydestä huolehtiminen. Keskusta ajaa myös koko voimallaan sosiaaliturvan uudistamista, tasapainoista aluekehitystä ja vihreän energian lisäämistä. Puolueen poliittisessa valmistelussa ja ohjelmatyössä linjataan jo Keskustan tavoitteita seuraavalle vaalikaudelle. Keskusta jatkaa toimintansa määrätietoista uudistamista. Puolueen strategian uudistaminen on jo menossa. Osana tätä työtä arvioidaan uudelleen puolueen poliittisia, järjestöllisiä, ohjelmallisia, viestinnällisiä ja taloudellisia toimintoja. Tavoite on määrittää Keskustan 2000-luvun menestystekijät. Euroopan parlamentin vaaleissa Keskustan tavoitteena on ykkössija niin kannatusosuudella, äänimäärällä kuin valittavien europarlamentaarikkojen määrällä mitattuna Keskustan strategiatyö Keskusta uudistaa strategiansa ensi kevään aikana. Uudistaminen tehdään yhteistyössä puolueen ja sen sisarjärjestöjen sekä Keskustan eduskunta- ja ministeriryhmän kesken. Osana Keskustan strategiatyötä järjestetään vuoden 2009 kevään aikana laaja Keskustan jäsenten ja kannattajien kuulemis- ja kenttäkierros. Strategiatyössä tehdään ensimmäisenä nykytilan analyysi sekä vaalituloksen, maailman ja puoluekentän analyysi. Toiseksi käydään läpi politiikan sisältö hallituspolitiikan, tulevaisuuden ja politiikan arvopohjan näkökulmista. Kolmanneksi valmistellaan järjestöuudistus. 2. Keskustan vaalitoiminta Vaalitoiminnan painopiste on Euroopan parlamentin vaaleissa, jotka pidetään kesäkuussa Vaaleissa valitaan Suomesta 13 edustajaa eli yksi vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Keskustan tavoite on ykkössija ja neljä paikkaa erinomaisen ehdokaslistan ja vaalityön kautta. Puolue tavoittelee myös äänestysaktiivisuuden lisääntymistä. Ehdokasasettelun ensimmäinen vaihe toteutetaan syksyn 2008 puoluevaltuuskunnassa. Puoluevaltuuskunta valtuuttaa puoluehallituksen täydentämään tarvittavilta osin ehdokaslistaa maaliskuuhun 2009 mennessä. Keskustan tavoite on tasapainoinen ehdokaslista, jossa on huomioitu sukupuolinen ja alueellinen edustavuus. Keskustan valtakunnallinen vaalikampanja on uudenlainen, raikas ja yllätyksellinen. Tarvitaan puolueen eri toimijoiden saumatonta yhteistyötä koko ehdokaslistan äänimäärän maksimoimiseksi. Vaaleihin tehdään erillinen kampanjasuunnitelma talousarvioineen. Se käsitellään puoluehallituksen kokouksessa helmikuussa 2009.

2 2 Keskustan vaaliohjelma valmistellaan puoluevaltuuskunnan kevään kokoukseen. Toimintavuoden aikana aloitetaan valmistautuminen vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Tätä varten suunnitellaan ehdokasvalmennusohjelma yhteistyössä MSL:n kanssa. 3. Keskustan politiikan valmistelu ja viestintä 3.1. Politiikan valmistelu, tutkimustoiminta ja ohjelmatyö Osana strategiansa uudistamista Keskusta arvioi politiikan valmistelun ja ohjelmatyön tilannetta. Tavoitteena on rohkeasti uudistaa puolueen asiantuntijatyöryhmien ja neuvottelukuntien työtapoja ja lisätä ihmisten kiinnostusta ja osallistumismahdollisuuksia etenkin verkkoa hyödyntämällä. Ohjelmatyön tulee muodostua jatkuvaksi toiminnan muodoksi puolueen kaikilla tasoilla. Keskusta ryhtyy toimintavuoden aikana valmistelemaan puolueen tavoiteohjelmaa 2010-luvulle. Tavoiteohjelma rakennetaan kansanvaltaisesti ja avoimesti uudistetuin työtavoin. Keskustan kannattajia kannustetaan mukaan tavoiteohjelman laadintaan. Keskustan vaaliohjelma Euroopan parlamentin vaaleihin valmistellaan toimintavuoden alussa ja se hyväksytään puoluevaltuuskunnan kokouksessa huhtikuussa. Vaaliohjelman laadintaa koordinoi Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen työryhmä käyttäen apunaan muita asiantuntijatyöryhmiä. Vaaliohjelman valmistelua kansanvaltaistetaan. Keskustan politiikan valmistelua puolueen, eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän välillä uudistetaan. Puolueen tutkimustoimintaa uudistetaan. Hallitusohjelman toteutumisen seurantaa parannetaan edelleen Viestintä Keskustan viestinnän tavoite on olla suunniteltua, poliittisesti yhdenmukaista, säännöllistä, uskottavaa ja oikeaaikaista. Keskusta uudistaa toimintavuoden aikana viestintäsuunnitelmansa osana strategiansa uudistamista. Tähän liittyvät myös verkkoviestinnän ja järjestötoiminnan kehittäminen sekä Keskustan brändin kehittäminen, joita jatketaan toimintavuoden aikana. Keskusta tiivistää yhteistyötään mainostoimisto TBWA / PHS:n kanssa. Ulkoisessa viestinnässä parannetaan puoluetoimiston, Keskustan ministerien, valtiosihteerien, erityisavustajien ja sekä eduskuntaryhmän kanslian koordinaatiota ja uudistetaan työtapoja. Viestinnän välineitä ovat tiedotteiden ja kannanottojen, haastattelujen, tiedotustilaisuuksien ja taustoittavien toimittajatapaamisten lisäksi keskustalaiset sanomalehdet ja Verkkoapila. Puolue panostaa aiempaa enemmän alueellisuuteen ja maakuntamedioihin. Sisäistä viestintää kehitetään erityisesti Keskusta.fi-sivustoa hyödyntämällä. Tavoitteena on osallistavampi Keskustan jäsenyys. Keskusta osallistuu toimintavuoden aikana erillisen suunnitelman pohjalta valtakunnallisiin messu- ja markkinointitapahtumiin. 4. Kansainvälinen toiminta Keskustan kansainvälisen toiminnan painopisteitä ovat aktiivinen osallistuminen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, valmistautuminen Euroopan parlamentin vaaleihin, työ Euroopan liberaaliryhmittymässä sekä kahdenvälisten puolueyhteyksien tiivistäminen erityisesti Yhdysvaltoihin ja Venäjälle. Puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisia kantoja valmistelee ulko- ja turvallisuuspoliittinen työryhmä yhteistyössä ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän kanssa. Työryhmä koordinoi Keskustan vaaliohjelman laadintaa Euroopan parlamentin vaaleihin.

3 3 Keskusta toimii entistä aktiivisemmin eurooppalaisessa liberaaliryhmittymässä eli ELDR-puolueessa ja Euroopan parlamentin ALDE-ryhmässä. Keskustan tavoitteena on, että ELDR:n vuoden 2010 kongressi järjestetään Suomessa ja että Keskustan edustaja valitaan ELDR:n puheenjohtajistoon. Toimintavuoden alkupuolella järjestetään korkean tason eurooppalainen liberaalitapaaminen energia-, ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta. Kahdenvälisissä puoluesuhteissa Keskusta rakentaa lisää yhteyksiä erityisesti Yhdysvaltoihin että Venäjälle. Jo viime vuonna on aloitettu suhteiden tiivistäminen Yhdysvaltain demokraattisen puolueeseen. Venäjällä yhteyksiä rakennetaan Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen sekä ELDR:n jäsenpuolueisiin. Yhteyksiä pohjoismaisten ja Itämeren alueen keskusta- ja liberaalipuolueiden sekä muita poliittisia ryhmittymiä edustavien puolueiden kesken tiivistetään. Toimintavuoden aikana Keskusta on aktiivinen erityisesti yhteyksissä saksalaisiin ja puolalaisiin poliittisiin puolueisiin. Keskusta osallistuu aktiivisesti Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö (DEMO) ry:n toimintaan. Järjestö tekee kansainvälistä yhteistyötä demokratian kehittämiseksi kohdemaissa ja samalla tutkii suomalaisen demokratian keskeisiä hyviä ominaisuuksia ja heikkouksia. 5. Keskustan puolue-elinten kokoukset Puoluevaltuuskunta kokoontuu toimintavuoden aikana kahdesti. Puoluevaltuuskunnan kevätkokous pidetään m/s Silja Serenadella. Puoluevaltuuskunnan syyskokous pidetään ensisijaisesti Keski- Pohjanmaalla Pietarsaaressa. Puoluehallituksen kokoukset pidetään kuukausittain kesätaukoa lukuun ottamatta. Puoluehallituksen työvaliokunta kokoontuu viikoittain käsittelemään ajankohtaista poliittista tilannetta. Yhteiskokouksia eduskuntaryhmän kanssa järjestetään tarpeen mukaan. 6. Keskustan järjestötoiminnan uudistaminen Keskustan järjestötoiminnan uudistamisen lähtökohtina ovat puolue-elinten päätökset ja puolueen strategiatyön tulokset. Puoluekokouksen hyväksymän kaksivuotisen puoluekokouskauden toimintasuunnitelmaan liittyvinä asioina toteutetaan vuoden 2009 aikana seuraavaa: 1) puolueen, piirien, kunnallisjärjestöjen ja paikallisyhdistysten sääntöuudistusprosessia viedään eteenpäin puolueen järjestötyöryhmässä, 2) laaditaan piirijärjestöjen tehtävien ja taloudellisten perusteiden selvitys ja samassa yhteydessä aloitetaan myös kunnallisjärjestöjen tehtävien ja taloudellisten perusteiden selvitys, 3) järjestötoiminnan käsikirja suunnitellaan yhteistyössä MSL:n kanssa, 4) Keskustan jäsenyyssuhdetta vahvistetaan ottamalla käyttöön keskitetty puoluetoiminnan rekisteri. Rekisteri otetaan käyttöön ensimmäisessä piirissä helmikuun loppuun mennessä ja vuoden loppuun mennessä se on otettu käyttöön kaikissa piireissä.rekisterin käyttöönoton jälkeen toteutetaan jäsenperhelehti ja jäsenkortti/jäsentunniste toimintavuoden aikana, 5) Jäsenmaksu- ja kannatusmaksukeräyksen jatkokehittäminen, 6) Keskustan ruotsinkielisen piirin toiminnan tehostaminen ja toimijoiden rekrytointi, 7) järjestökoulutuksen uudistaminen Sääntöuudistus ja puolueorganisaation resurssit Sääntöuudistusta viedään eteenpäin järjestötyöryhmän toimesta tavoitteena sääntöjä koskevat uudistusesitykset syksyn 2009 puoluevaltuuskunnalle ja kesän 2010 puoluekokoukselle. Koko puolueorganisaation käytettävissä olevat resurssit (työntekijät + eurot) niin puolueen, piirien kuin myös sisarjärjestöjen osalta selvitetään toimintavuoden aikana. Selvityksen pohjalta esitetään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, joilla voidaan varmistaa iskukykyinen työntekijäresurssi eri puolille maata vastamaan 2000-luvun poliittisen kentän haasteita. Toimintavuoden aikana aloitetaan kunnallisjärjestöjen resurssien selvittäminen. Selvitys tehdään vuosien aikana.

4 Jäsenyyssuhteen vahvistaminen Puoluetoiminnan perusajatuksena on ollut tarjota kanava yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Vaikutusmahdollisuuden tarjoaminen on puolueen ja sen paikallisyhdistyksen perustehtävä. Halu päästä vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen ja päätöksentekoon on useimpien jäsenten jäsenyyden pääasiallinen syy. Tätä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavaa on syytä kirkastaa kun jäsenyyssuhdetta halutaan vahvistaa. Keskustan jäsenyyssuhteen vahvistamisen perusajatuksena tulee olemaan jäsenyyssuhteen päivittäminen. Keskitetty puoluetoiminnan rekisteri tulee olemaan päivitystyön perusta. Uudelle perustalle rakennetaan tiivistä ja vuorovaikutteista jäsenyyssuhdetta. Toimintavuoden aikana julkaistaan jäsenperhelehti yhteistyössä Keskustanaisten, Keskustanuorten, Keskustaopiskelijoiden, Suomenmaa yhtiöt Oy:n ja Apollon Verkkopalvelut Oy:n kanssa. Toimintavuoden aikana toteutetaan jäsenkortti/jäsentunniste mahdollisine etuisuuksineen. Keskustajäsenyyden vuorovaikutuskanavana tulee olemaan Keskustan jäsenpalvelusivusto. Sivusto tullee toimimaan alkuvaiheessa keskusta.fi -sivustolla. Jäsenpalvelusivusto tulee nimensä mukaisesti palvelemaan Keskustan jäseniä. Sivustolle tulee jokainen jäsen kirjautumaan omalla jäsentunnisteella. Jäseneksi liittyminen mallinnetaan ja tehdään helpommaksi ja houkuttelevammaksi. Syksyllä 2009 siirrytään uuteen toimintamalliin, jossa puoluetoimistolta tullaan postittamaan informaatiopaketti uusille jäsenille. Jäsenmaksun perimiseen tarjotaan keskitettyä ratkaisua. Jäsenpalvelusivuston kehittämisessä selvitetään mahdollisuus jäsenmaksun maksamiseen suoraan sivuston kautta. Jäsenyyssuhteen vahvistamisen ohella kehitetään uudenlaista jäsenyysmallia. Normaalin paikallisyhdistysjäsenyyden rinnalle selvitetään suorajäsenyyden mallia niille henkilöille, jotka ovat keskustalaisia ja haluavat kuulua puolueeseen ja osallistua poliittiseen toimintaan kuulumatta paikallisyhdistykseen. Suorajäsenyys on toimiva vaihtoehto erityisesti, kun jäsenyyttä hakevan henkilön asuinalueella ei ole toiminnassa olevaa keskustayhdistystä. Suorajäsenyysmahdollisuuden olemassaolo ei tule korvaamaan paikallisyhdistystoimintaa, vaan yhtenä mallina täydentää yksittäisen jäsenen mahdollisuuksia osallistua puolueen toimintaan. Suorajäsenyyttä selvitetään sääntöuudistuksen yhteydessä. Jäsenyyden ja äänestäjäpotentiaalin välimallia selvitetään toimintavuoden aikana. On lukuisa joukko henkilöitä, jotka haluavat olla mukana esimerkiksi vaalitoiminnassa, mutta eivät välttämättä halua liittyä puolueen jäseneksi. Tätä varten kehitetään uutta toimintamallia Jäsen- ja kannatusmaksukeräys Aktiivisen jäsenhankinnan toimeenpano kaikkien piirijärjestöjen alueella on välttämätöntä niin toiminnan kuin taloudenkin kannalta. Keskustan jäsen- ja kannatusmaksu-keräysmenetelmiä kehitetään. Tässä hyödynnetään myös uudistettavan keskitetyn jäsenrekisterin hyötyjä. Keskustan jäsen- ja kannatusmaksukeräys käynnistetään erityisesti piireissä, joissa määräaikaiset valtakirjat ovat pian päättymässä. Tässä hyödynnetään myös uudistuvan keskitetyn jäsenrekisterin hyötyjä. Puolue tukee jatkossakin taloudellisesti piirien toimeenpanemaa kannatusmaksukeräystä. Kaupunki- ja taajamakeräyksen malli valmistellaan alkuvuoden aikana ja hyväksytään puoluevaltuuskunnassa Koulutustoimintaan uusi ote Keskusta tiivistää yhteistyötään Maaseudun Sivistysliitto ry (MSL) kanssa koulutustoimintansa uudistamiseksi. MSL toimii jäsenistönsä koulutustarpeiden mukaisesti. MSL:n rooli keskustalaisen järjestökentän keskeisimpänä valmentajana tulevina vuosina määritellään toimintavuoden aikana tarkasti. Lähtökohtana tulee olemaan, että MSL keskittyisi päätehtävänään järjestämään yleissivistävää opintotoimintaa keskustalaiselle järjestöväelle. Olemassa olevaa koulutustarjontaa hyödynnetään Keskustan eri järjestötasoilla toimintavuotena. Tärkeimpänä asiana keskitytään kunnallisjärjestöjen keskeisten luottamushenkilöiden; puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, vaalipäällikön, tiedotusvastaavan ja verkkovastaavan järjestövalmiuksien parantamiseen. Järjestökoulutuksen nykyiset elementit käydään läpi ja niitä uudistetaan yhteistyössä MSL:n kanssa vuoden aikana. Järjestövalmennuksen kehittämisen pohjana ovat keskustalaisen jäsenjärjestökentän toiveet ja tarpeet. Myös kunnallisille luottamushenkilöille järjestetään koulutusta. Järjestötoiminnan käsikirja suunnitellaan yhteistyössä MSL:n kanssa.

5 6.5. Kaupunkitoiminta uudelle tasolle 5 Kaupunkitoiminnan keskeisiä tavoitteita ovat Keskustan yleisen näkyvyyden lisääminen ja onnistunut vaalitoiminta kaikissa kaupungeissa. Kaupunkitoiminnan strategisessa kehittämisessä aloitetaan kehittämisprojekti kevään 2009 aikana, joka kestää vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, vuoden 2012 presidentinvaaleihin ja kunnallisvaaleihin saakka. Projektin ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2009 aikana laaditaan suunnitelma kaupunkityön uudistamisesta ja organisoinnista, joka otetaan osaksi vuoden 2010 toimintasuunnitelmaa. Puolueen budjettiin varatut projektikaupunkirahat ohjataan vuonna 2009 kaupunkitoiminnan kehittämisprojektille, jonka puitteissa tuetaan Keskustan kaupunkitoimintaa. Kehittämisprojektille palkataan yksi määräaikainen työntekijä kevään 2009 aikana. Tavoitteena on, että vuosien aikana projektin puitteissa työskentelee neljä määräaikaista työntekijää Toiminta kunta- ja maakuntapolitiikassa Kunnallisvaalien jälkeinen vuosi on kuntien luottamustehtävien käynnistämisen aikaa uusien luottamushenkilöiden voimin. Valinnat kunnallisiin luottamustehtäviin tehdään tammikuussa. Ylikunnalliset ja maakunnalliset paikat käsitellään alkuvuodesta. Valtakunnalliset kunta-alan luottamustehtävät ratkeavat vasta toukokuussa Kuntaliiton järjestämillä Kuntapäivillä Yhteydenpitoa kunnallisjärjestöihin tehostetaan ja uusia toiminta- ja yhteydenpitotapoja kehitetään. Kunnallisjärjestöjä kannustetaan aktiiviseen ja avoimeen toimintaan oman kunnan asioiden kehittäjinä ja vaikuttajina yhteistyössä valtuustoryhmän kanssa. Kunnallisjärjestöjä ja valtuustoryhmiä ohjeistetaan pitämään yhteiskokouksia uuden valtuustokauden alkaessa. Yhteydenpitoa kuntien valtuutettuihin ja hallitusten jäseniin sekä maakuntien valtuutettuihin ja hallitusten jäseniin kehitetään ja tehostetaan. Yhteydenpitoa kehitetään myös alueellisiin ja maakunnallisiin kuntayhtymiin. Kunta- ja maakuntajohtajat kutsutaan koolle toimintavuoden aikana. Syksyllä järjestetään kuntapäättäjille Keskustan Kuntapäivät Ruotsinkielinen ja kaksikielinen toiminta Keskustan ruotsinkielinen piiri toimii omana itsenäisenä, rekisteröitynä yhdistyksenä. Ruotsinkielistä toimintaa kehitetään yhteistyössä niin ruotsinkielisen piirin, puolueen kuin myös muidenkin piirijärjestöjen kesken. Tavoite on saada uusia ruotsin- ja kaksikielisiä kannattajia mukaan Keskustan toimintaan. Perustetaan lisää ruotsinkielisiä paikallisyhdistyksiä ja monipuolistetaan olemassa olevien yhdistysten toimintaa. Keskustan ruotsinkielistä viestintää lisätään uudistettuja verkkosivuja hyödyntämällä, lisäämällä yhteydenpitoa ruotsinkielisiin tiedotusvälineisiin ja järjestämällä ruotsinkielisiä tilaisuuksia. Puolueen tapahtumien kaksikielisyyteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Kaikki keskeiset ohjelmat ja kannanotot on saatavissa myös ruotsinkielisinä. Yhteydenpitoa pohjoismaisiin veljespuolueisiin ja Ahvenanmaan keskustalaisiin kehitetään. Luodaan mahdollisuuksien mukaan myös paikallista kontaktiverkostoa. Puolue tulee etsimään uuden työntekijän avoimella haulla yhteistyössä ruotsinkielisen piirin kanssa. Uusi työntekijä tulee kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen puolueelle, keskeisimpänä tehtävänään ruotsinkielisen piirin toiminnan vakiinnuttaminen.

6 Keskustan työelämätoiminnan suuntaviivat Yrittäjäasiain neuvottelukunta Järjestötyö Neuvottelukunta kannustaa piirien yrittäjätoimikuntien työtä materiaalituella ja kiinnittämällä huomiota toimintasäännön mukaiseen työhön ja käytännön toimikuntatyön uusien muotojen hakemiseen. Jäsenten osallistumista puolueorganisaation toimintaan tuetaan ja jäsenhankintaa tehostetaan. Neuvottelukunta ja piirien yrittäjätoimikunnat osallistuvat aktiivisesti europarlamenttivaalityöhön kunnissa, piireissä ja valtakunnallisesti. Piirien toimikunnilla on vastuu yhdessä piiritoimikuntien kanssa toimivista suhteista elinkeinoelämän järjestöihin sekä muihin sidosryhmiin. Neuvottelukunta pitää yhteyksiä keskusjärjestöihin. Piirien yrittäjätoimikuntien tehtävänä on luoda yhteydet mm. TE-keskuksiin ja maakuntahallintoon sekä paikallisiin elinkeinoelämän järjestöihin. Toimintavuoden aikana selvitetään piirien yrittäjätoimikuntien tilanne. Edunvalvonta Työmarkkinapoliittista keskustelua käydään puolueorganisaation piirissä sekä julkisuudessa. Sopimuspolitiikan sisältöön pyritään vaikuttamaan siten, että työllisyys voisi parantua, työpaikoilla ihmiset voisivat paremmin ja sopimustoiminnan tulokset jakaantuisivat oikeudenmukaisesti. Puoluejohdolle, ministeriryhmälle sekä tiedotusvälineille annetaan lausuntoja ja kannanottoja ajankohtaisista yrittäjäpoliittisista kysymyksistä. Puolueen työelämätyöryhmä tuo esille näkemyksiä kuinka työmarkkinapolitiikan avulla voidaan parantaa työllisyyttä ja yrittäjyyden edellytyksiä sekä työssä olevien jaksamista työpaikoilla, tulonjaon oikeudenmukaisuutta ja tuottavuuden parantamista. Neuvottelukunta osallistuu puolueen työmarkkinapoliittisen ohjelman jatkohyödyntämiseen. Yhteistoiminta yrittäjäjärjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa Neuvottelukunnan jäseniä ja yrittäjiä kannustetaan toimimaan aktiivisesti omissa liitoissaan ja yrittäjäjärjestöissä. Suomen Keskusta tiivistää yhteistyötään Suomen Yrittäjien, Perheyritysten liiton sekä Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n kanssa. Yhteistyö Neuvottelukunta toimii yhteistyössä puolueen työelämätyöryhmän ja työmarkkina-asiain neuvottelukunnan kanssa. Yrittäjäaktiiveja kannustetaan osallistumaan puolueen vaalikampanjoihin Työmarkkina-asiain neuvottelukunta Järjestötyö Neuvottelukunta kannustaa piirien työmarkkinatoimikuntien työtä materiaalituella ja kiinnittämällä huomiota toimintasäännön mukaiseen työhön ja käytännön toimikuntatyön uusien muotojen hakemiseen. Jäsenten osallistumista puolueorganisaation toimintaan tuetaan ja jäsenhankintaa tehostetaan. Neuvottelukunta ja piirien työmarkkinatoimikunnat osallistuvat aktiivisesti europarlamenttivaalityöhön kunnissa, piireissä ja valtakunnallisesti. Piirien toimikunnilla on vastuu yhdessä piiritoimikuntien kanssa toimivista suhteista avainliittoryhmiin sekä sidosryhmiin. Neuvottelukunta pitää yhteyksiä keskusjärjestöihin ja piirien työmarkkinatoimikuntien tehtävänä on luoda yhteydet ay-liikkeen aluetoimistoihin, TE-keskuksiin ja maakuntahallintoon. Toimintavuoden aikana selvitetään piirien työmarkkinatoimikuntien toiminta. Työmarkkinatoiminnan kokonaisuuden kehittämisestä vastaava työntekijä aloittaa puoluetoimistolla heti vuoden alusta lähtien.

7 Edunvalvonta 7 Työmarkkinapoliittista keskustelua käydään puolueorganisaation piirissä sekä julkisuudessa. Sopimuspolitiikan sisältöön pyritään vaikuttamaan siten, että työllisyys voisi parantua, työpaikoilla ihmiset voisivat paremmin ja sopimustoiminnan tulokset jakaantuisivat oikeudenmukaisesti. Puoluejohdolle sekä ministeriryhmälle annetaan lausuntoja ja kannanottoja ajankohtaisista työmarkkinapoliittisista kysymyksistä. Puolueen työelämätyöryhmä tuo esille näkemyksiä kuinka työmarkkinapolitiikan avulla voidaan parantaa työllisyyttä ja yrittäjyyden edellytyksiä sekä työssä olevien jaksamista työpaikoilla, tulonjaon oikeudenmukaisuutta ja tuottavuuden parantamista. Toiminta ammattiyhdistysliikkeessä Neuvottelukunnan jäseniä ja palkansaajia kannustetaan toimimaan aktiivisesti oman sopimusalansa ammattiliitossa niin paikallis-, piiri- kuin valtakunnan tasolla. Puolue tukee Keskustan ja sitoutumattomien liittoryhmiä (SITKE) näiden työmarkkinapoliittisessa toiminnassa samoin kuin valmistautumisessa liittovaaleihin. Erityisesti toimintavuonna ovat tärkeällä sijalla TEHYn, Toimihenkilöunionin (TU:n), Puu- ja erityisalojen liiton, Metsäalan Asiantuntijoiden (METOn), Myynnin ja markkinoinnin Ammattilaisten (SMKJ:n), Palkansaajajärjestö Pardian ja Suomen Terveydenhoitajaliiton (STHL:n) vuoden 2009 liittovaalien hoitamiseksi siten, että keskustalaisia tulee valituksi liittokokouksiin, liittojen hallintoon ja liiton asiantuntijatoimielimiin sekä liittojen työntekijöiksi. TEHYn liittokokousvaalin ehdokkaat on asetettava klo 15 mennessä ja sähköinen äänestys on sekä postiäänestys Toimihenkilöunionissa liittokokousehdokkaat on valittu loka-marraskussa 2008 jäsenyhdistysten kokouksissa ja postiäänestys on Puu- ja erityisalojen liitossa pidetään sopuvaalit. Muiden järjestöjen liittokokouksiin edustajat asetetaan jäsenjärjestöjen kokouksissa. Yhteistyö Neuvottelukunta toimii yhteistyössä puolueen työelämätyöryhmän ja yrittäjäasiain neuvottelukunnan kanssa. Ay-aktiiveja kannustetaan osallistumaan puolueen kaikkiin vaalikampanjoihin. 7. Keskustan tietohallinnon ja verkkoympäristön kehittäminen Apollon Verkkopalvelut Oy:n julkaisemaa sähköistä verkkolehteä, Verkkoapilaa, kehitetään edelleen. Yhtenä tärkeimpänä painopistealueena kehitetään mainostilan myyntiä ja hallintaa. Julkaisujärjestelmäksi on valittu Open CMS, teknisenä toteuttajana toimii Ixonos Oy. Apollon Verkkopalvelut Oy vastaa myös Keskusta.fi:n sekä eurovaalisivuston kehittämisestä ja ylläpidosta. Keskusta.fi.n teknisenä toteuttajana toimii Tietotalo Oy. Ulkoasultaan ja osittain sisällöltään uudistunut Verkkoapila julkaistiin Keskustan puoluekokouksen alla kesäkuussa Tulevana toimintavuotena verkkolehden sisällön ja markkinoinnin kehitystyö jatkuu sekä mainosmyynti aloitetaan. Verkkoapila kartoittaa yhdessä muiden keskustalaisten lehtien kanssa yhteistyömuotoja. Apollon Verkkopalvelut Oy vastaa puolueen perustietotekniikan ja tietoliikennetekniikan kokonaispalveluista. Kokonaispalveluihin kuuluvat tietoliikenneyhteydet, sähköposti- ja kalenteripalvelut, tiedostopalvelinpalvelut, laitehankinnat ja laitteiden esiasennukset, tekniset tietoturvapalvelut (varmuuskopiointi, virustorjunta, palomuurit, etäyhteysmahdollisuudet), käyttäjätuki, tietojärjestelmän ylläpito sekä sopimusten hallinnointi. Keskustaverkon ja sen palveluiden teknisenä toteuttajana toimii Academica Oy. Jäsentietojen ylläpidossa ja taloushallinnossa siirrytään keskitettyihin järjestelmiin. Näiden keskitettyjen järjestelmien hankinnasta ja ylläpidosta vastaa Apollo Group Oy. Piirit voivat ostaa järjestelmäpalvelut Apollo Group Oy:ltä. Yhtiö tarjoaa ensisijaisesti keskitettyjä jäsenrekisterin ja taloushallinnon palveluita puoluetoimistolle, Keskustan piirijärjestöille, sisarjärjestöille ja Vesaisille.

8 8 8. Keskustajärjestöjen työntekijät ja henkilöstöpolitiikka Puolueen henkilöstöpolitiikan tavoitteena on resurssien ja työn vaatimusten entistä parempi yhteensovittaminen sekä työssä jaksaminen. Henkilöstölle luodaan mahdollisuuksia koulutukseen, työssä tarvittavien valmiuksien kehittämiseen sekä tyky-toimintaan ja muuhun virkistäytymiseen. Yhdessä työterveyshuollon kanssa kehitetään työhyvinvointia lisääviä toimia siten, että ne entistä paremmin soveltuisivat kunkin yksilöllisiin tarpeisiin. Huolehdimme myös siitä, että meillä on terveellinen ja turvallinen työympäristö. Kaikilla toiminnan tasoilla pyrimme kehittämään työnantajavalmiuksia. Työn vaativuustason nousu, henkilöstöresurssien uudelleen jako ja tiukka talous edellyttävät yhä tiiviimpää keskustajärjestöjen yhteistoimintaa niin valtakunnan, piiri- kuin paikallistasollakin. Järjestöjen välistä tiedonkulkua parannetaan ja yhteydenpitoa lisätään. Työntekijöiden osaamista hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Taloudellisissa ja hallinnollisissa asioissa haetaan synergiaetuja ja säästöjä esimerkiksi yhteishankinnoilla. Henkilöstösuunnitelmaa valmistellaan niin, että siihen sisältyy tasa-arvosuunnitelma Työnohjaus puolueen järjestötoiminnan kehittämisessä Tänä päivänä järjestötyö on vastaavanlaisen muutoksen kourissa kuin muukin työelämä. Tästä johtuen työnohjaus voi olla yksi varteenotettava toiminnan kehittämisen väline. Mahdollisuus työnohjaukseen tarjotaan sekä puolueen, piirien ja sisarjärjestöjen toimihenkilöille. Työnohjaus on kehittämisen väline, mm. työssä oppimisen tehostamisessa, muutostilanteiden läpiviemisessä, tiimityön kehittämisessä, vuorovaikutuksen parantamisessa, johtamisen ja esimiestyön sparraamisessa ja valmennuksessa. Työnohjauksessa on oivallettava lähteä avoimesti tutkimaan omaa työtä ja sitä, miten kukin itse ja kaikki yhdessä tekevät työtä. Ensi kevään aikana selvitetään mihin työnohjausta tarvitaan ja voiko ulkopuolinen työnohjaaja omalla viitekehyksellään vastata näihin tarpeisiin. Samalla sovitaan työnohjauksen tavoitteista, työskentelytavoista ja käytettävistä metodeista. 9. Keskustan talous 9.1. Yleistä taloudesta Taloudessa pitäydytään edelleen tiukalla linjalla. Keskusta tavoittelee edelleen taloutta paremmalle tasolle ja sitä kautta puolueen omavaraisuuden saamista riittävälle tasolle. Likvidejä varoja pyritään kerryttämään, niin että talous on aina oman pääoman osalta positiivinen, joka on puolueen talouden osalta vähimmäisvaatimus. Talous- ja sisäisten palvelujen osasto on operatiivisten toimintojen tukitoiminto, jonka tehtävänä on toimia asiantuntijana, tuottaa palveluja muiden toimintojen tarpeisiin ja luoda mahdollisuudet ja talousedellytykset puolueen päätulostavoitteiden saavuttamiseksi. Osasto toteuttaa päätettyä toimintasuunnitelmaa ja hallinnon tekemiä päätöksiä. Sen tehtävänä on talouden osalta varmistaa riittävän ylijäämän saavuttaminen ja toteuttaa talousarviota hallinnon päätösten mukaisesti. Tulosraportteja valmistellaan kuukausittain niin, että raportit sisältävät keskeiset tunnusluvut maksuvalmiudesta, lainojen hoitokatteesta ja omavaraisuusasteesta. Käyttöönotetun sähköisen taloushallinnon avulla seuraamme talouden toteutuneita tuottoja ja kuluja reaaliaikaisesti. Puolueen bruttomääräinen budjetti on euroa. Tämä koostuu pääosin puoluetuesta, lehdistötuesta ja omasta varainhankinnasta. Puolueen keskeisin ponnistus on kesäkuussa pidettävät eurovaalit, johon satsataan merkittävästi. Bruttomääräistä budjettia kasvattaa puoluetuen lisäksi lehdistötuki, joka kiertää kokonaisuudessaan puolueen kautta Keskustan eri lehdille. Puoluetuesta euroa on puoluetukea ja euroa lehdistötukea. Lehdistötuki kokonaisuudessaan menee Suomenmaalle, Karjalan Maalle, Lallille ja Verkkoapilalle. Piirien toimintaan suoraan ohjautuu avustuksina 30 % puoluetuesta eli euroa, ja sisarjärjestöille sekä Keskustan ja Maaseudun Arkistolle menee yhteensä euroa. Tästä summasta suurin osa euroa menee Keskustanaisille. Se on 12 % puoluetuen kokonaismäärästä. Näiden lisäksi ruotsinkieliseen piirin toimintaan ohjataan puoluetukena euroa. Tilikauden ylijäämäksi on budjetoitu euroa, jolla vahvistetaan puolueen likviditeettiä ja omavaraisuusastetta. Selkeä tavoitetila ylijäämän kerryttämisen osalta on saada puolueen taseen rakenne terveelle pohjalle ja varautuminen jo tuleviin eduskuntavaaleihin EK-vaaleja varten rahastoidaan vuoden 2009 tuloksesta

9 euroa ja vuoden 2010 tuloksesta euroa. Lainojen osalta vuodelle 2009 on tarkoitus saada loput pankkilainat maksettua ja poistaa sekkitilin limiitti, joka on nyt tasolla euroa. 9 Puolueella on henkilöstöä keskimäärin 11 henkilötyövuotta ja Apollon Verkkopalvelut Oy:ssä on 9 henkilötyövuotta. Apollo Group Oy:n, joka keskittyy tarjoamaan taloushallinnon palveluja ja konsultointia, palveluksessa on 1 henkilötyövuosi. Yhtiö ostaa palkanlaskennan ja pääkirjanpidon ulkopuoliselta tilitoimistolta. Palkkauksen osalta ei vakituista henkilöstöä lisätä Varainhankinta ja yhteiskuntasuhteiden hoito Tavoitteena varainhankinnassa on vahvistaa puolueen toimintaedellytyksiä ja lisätä itsenäisyyttä eri toimintojen kohdalla. Tavoitteena on, että varainhankinnasta tulee järjestötoiminnan luonnollinen ja kiinteä osa. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että Keskustan painoarvon vahvistuminen heijastuu myös yhteistyökumppanuuksien ja luotujen verkostojen kautta tapahtuvan varainhankinnan tuloksellisuuteen. Tulevana vuonna järjestetään eurovaalit, johon tarvitaan hyvä varainhankinnan onnistuminen. Varainhankinnan osalta taloushallinnon tehtävä on seurata tuottojen kehittymistä. Sen tehtävä on antaa informaatiota tuottojen toteutumisesta eri toimintojen ja osastojen kesken. Yhteiskuntasuhteiden osalta keskitytään lisäämään toiminnallistaloudellista yhteistyötä, jossa pääpainopisteenä on yrityspuoli. Muuta yhteiskuntasuhdetoimintaa ja edunvalvontaa kehitetään järjestelmällisesti tehden siitä tarkka toteuttamissuunnitelma. Talous- sisäisten palvelujen osasto keskittyy osaksi toimissaan seuraamaan tuottojen toteumia ja nostaa aktiivisesti esille uusia keinoja tuottojen kasvattamiseksi varainhankinnalla. Yhteiskuntasuhteiden osalta keskitytään rakentamaan monentasoista yhteistyötä, joka tuottaa toiminnallistaloudellista etua puolueelle. Pääasiassa keskitytään järjestämään eri seminaareja, arpajaiset ja varainhankintatapahtumia, joilla tuetaan osaksi eurovaalien varainhankintaa. Muita pienempiä tapahtumia järjestetään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyen. Ensi keväänä huhtikuussa järjestetään viikonlopun kestävä Tukholman risteily, jonka yhteydessä pidetään puoluevaltuuskunta. Valtakunnallinen isompi jäsenristeily on suunniteltu pidettäväksi syksyllä. Piirien taloudellisten toimintaedellytysten turvaamiseksi puolue jatkaa tukeaan kannatus- ja jäsenmaksukeräyksille. Keräystoimintaa suunnataan entistä voimakkaammin myös uusiin kohderyhmiin, erityisesti taajamissa ja kaupungeissa asuviin jäseniin ja kannattajiin. Jäsenkeräystä muutoinkin kehitetään ja siinä uusi keskitetty jäsenrekisteri auttaa omalta osaltaan. Piireille maksettavan puoluetuen jakoperusteita uudistetaan. Puoluevaltuuskunnan velvoittamana puoluehallitus asettaa työryhmän puoluetuen jakoperusteiden uudistamisen valmisteluun. Uusi jakoperuste tulisi voimaan seuraavalla eduskuntakaudella vuonna Työryhmän tehtävänä on valmistella esitys, jonka mukaan piirien talous voitaisiin sopimusperusteisesti ulkoistaa, niin että palkkahallinto hoidettaisiin keskitetysti puolueelta ja muu taloushallinto sovitulla tavalla Rahoitus Tavoitteena rahoituksen osalta on seurata tiukasti sovittua lainojen lyhennysaikataulua. Rahoitustuottoja haetaan mahdollisuuksien mukaan eri sijoitustoimenpitein. Pankkilainat lyhennetään mahdollisimman nopeasti kokonaan pois turvaten kuitenkin riittävät rahalliset resurssit kaikille toiminnoille. Heti likviditeetin salliessa poistetaan puolueen sekkitilin limiitti käytöstä. Rahoitustuottoja haetaan eri sijoitusinstrumentein. Sijoitustuottoja haettaessa pääasiallisena sijoitusmuotona ovat lyhyen koron rahastot. Kun saavutetaan riittävä omavaraisuus, voidaan harkita muita vähäriskisiä instrumentteja, jotka olisivat pitkäaikaisina sijoituksina taseessa. Niihin satsattaisiin, koska ne ovat lyhyitä korkoja paremmin tuottavia kohteita.

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustanuorten XXXX aluejärjestö ry. Muissa kuin virallisissa yhteyksissä yhdistyksestä voidaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA TAMPEREEN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMIVA JA TOIMINNALLINEN AMMATTIOSASTO ON KIINNOSTAVA JA TEHOKAS Ammattiosaston on oltava vahva edunvalvoja, joka pystyy aidosti ajamaan

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Raaseporin Vasemmisto ry Käsitelty syyskokouksessa 16.10.2011. RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf

Raaseporin Vasemmisto ry Käsitelty syyskokouksessa 16.10.2011. RAASEPORIN VASEMMISTO ry. RASEBORGS VÄNSTER rf RAASEPORIN VASEMMISTO ry RASEBORGS VÄNSTER rf Toimintasuunnitelma 2012 1 TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2012 Raaseporin Vasemmiston poliittisena ja aatteellisena tehtävänä on vasemmistolaisen arvomaailman

Lisätiedot

LUKUOHJE PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA NYKYISTEN SÄÄNTÖJEN VASTAAVA KOHTA

LUKUOHJE PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA NYKYISTEN SÄÄNTÖJEN VASTAAVA KOHTA PUOLUEEN SÄÄNNÖT (esitys) Puoluehallituksen 16.4.2010 hyväksymä esitys uusiksi säännöiksi NYKYISTEN SÄÄNTÖJEN VASTAAVA KOHTA Hyväksytty puoluekokouksessa 27. 28.5.2006 LUKUOHJE Lisäykset ja muutetut kohdat

Lisätiedot

4) luoda edellytyksiä jäsenyhdistysten ja muiden kannattajaryhmien toiminnalle,

4) luoda edellytyksiä jäsenyhdistysten ja muiden kannattajaryhmien toiminnalle, SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Keskusta r.p., ruotsiksi Centern i Finland r.p. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alue

Lisätiedot

PUOLUEHALLITUS 13 Puoluehallituksen kokoonpano...6 14 Puoluehallituksen tehtävät...6 15 Puoluehallituksen kokoontuminen ja päätösvaltaisuus...

PUOLUEHALLITUS 13 Puoluehallituksen kokoonpano...6 14 Puoluehallituksen tehtävät...6 15 Puoluehallituksen kokoontuminen ja päätösvaltaisuus... PUOLUEEN SÄÄNNÖT Hyväksytty puoluekokouksessa 22.-23.5.2010 SISÄLLYSLUETTELO PUOLUEEN NIMI, KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Puolueen nimi...2 2 Puolueen kotipaikka...2 3 Puolueen tarkoitus...2 4 Puolueen

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT

SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT SUOMEN KESKUSTA r.p: n SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Keskusta r.p., ruotsiksi Centern i Finland r.p. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alue koko

Lisätiedot

Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt. Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010.

Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt. Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010. 1 Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt Ennakkotarkastettu PRH:ssa 22.6.2010. 2 3 Suomen Keskusta r.p:n piirin säännöt Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Keskustan piiri ry. Muissa kuin

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010

Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 1/5 Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 Yleistä Sääntöjensä mukaisesti Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Edistää ry:n jäsenten välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 2 1. ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS Itä-Lapin kuntayhtymä on vuonna 1993 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja

Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013. Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 Vahva ja tehokas jäsenistön edunvalvoja Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry:n toimintastrategia 2014 2017 Visio Vahva, itsenäinen ja osaava toimija Toiminta-ajatus

Lisätiedot

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

1 (8) NUORISOASIAINKESKUS. Nuorisotoimenjohtaja/PS 1.2.2014. Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 (8) Ntj 27.1.2014 4 NUORISOASIAINKESKUKSEN 1. Strategiaperusta Nuorisoasiainkeskuksen toimintasääntö perustuu kaupunginvaltuuston 27.11.2002 hyväksymään nuorisotoimen johtosääntöön. Siinä nuorisoasiainkeskuksen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

SUOMEN KESKUSTA R.P:N PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Johtokunnan ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi: YHDISTYKSEN NIMI

SUOMEN KESKUSTA R.P:N PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Johtokunnan ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi: YHDISTYKSEN NIMI Johtokunnan ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi: SUOMEN KESKUSTA R.P:N PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Suomen Keskusta r.p:n paikallisyhdistyksen nimi on Someron Keskusta r.y. Muissa

Lisätiedot

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Järjestö Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Toiminta-ajatus ja tehtävä toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen ja parantaminen.

Lisätiedot

Suomen Changemakerin säännöt

Suomen Changemakerin säännöt Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Liite 4. Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Liite 4. Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Liite 4 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Edunvalvonta SPECIAssa

Edunvalvonta SPECIAssa 5.2016 Edunvalvonta SPECIAssa SPECIAn edunvalvonnan organisoituminen ja tavoitteet 1 SPECIAn edunvalvonnan organisoituminen ja tavoitteet 2 Päätöksenteko SPECIAssa ja edunvalvonnan organisaatio SPECIAn

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 HELSINKI ESITYSLISTA Puoluevaltuuston vuosikokous 27.-28.4.2019 Aika Paikka Lauantai 27.4.2019 klo 10 alkaen Riihimäki Hämäläisten laulu Tervetuloa Riihimäelle

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020

MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 Kunnanhallitus 30.5.2011 91 LIITE 37 Valtuusto 13.6.2011 15 LIITE 18 MYRSKYLÄN KUNTA MYRSKYLÄN KUNNAN VISIO 2020 JA STRATEGIA VISION TOTEUTUMISEKSI Kunnan visio 2020 Myrskylä on viihtyisä asuinkunta kohtuullisten

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma

Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma Tarkastustoimen viestintäsuunnitelma Helsingin kaupungin tarkastuslautakunnan ja -viraston sisäisen ja ulkoisen viestinnän linjaukset. Suunnitelma on otettu käyttöön tarkastusjohtajan päätöksellä 28.12.2015

Lisätiedot

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA

NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA NUORISOVALIOKUNTALAISEN KÄSIKIRJA Nuorisovaliokunnan rooli Hallituksen asettama, nuorten asioiden asiantuntijaelin. Noudattaa PAMin hallituksen laatimaa valiokuntien yleisohjesääntöä. Vie nuorten asioita

Lisätiedot

Puoluehallitus 20.9.2013 1(2) ESITYSLISTA. Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarasali, Matarankatu 6, Jyväskylä

Puoluehallitus 20.9.2013 1(2) ESITYSLISTA. Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarasali, Matarankatu 6, Jyväskylä Puoluehallitus 20.9.2013 1(2) Piraattipuolue r.p. Syyskokous Aika: 19. lokakuuta 2013 kello 12.00 ESITYSLISTA Paikka: Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarasali, Matarankatu 6, Jyväskylä 1. Kokouksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Toimintasuunnitelma 2012 YLEISTÄ Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Socomin osakkaina on 15 Kaakkois-Suomen kuntaa ja alueen ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Helsingin Vihreiden toimintatavat: Osallistuminen ja päätöksenteko

Helsingin Vihreiden toimintatavat: Osallistuminen ja päätöksenteko Helsingin Vihreiden toimintatavat: Osallistuminen ja päätöksenteko Hyväksytty piiriyhdistyksen kokouksessa 9.6.2008 1. KÄYTÄNNÖT JA OHJEET HELSINGIN VIHREISSÄ VAIKUTTAMISESSA...2 2. HELSINKILÄINEN VIHREÄ

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Satakunnan kauppakamari PERUSASIOITA Toiminta perustuu kauppakamarilakiin Suomessa 19 alueellista, itsenäistä kauppakamaria 535 jäsentä Toimii 14 kunnan alueella Satakunnassa HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Maaseutuverkosto vartissa

Maaseutuverkosto vartissa Maaseutuverkosto vartissa Levi 3.2.2016 Teemu Hauhia Maaseutuverkostopalvelut Sivu 1 3.2.16 Maaseutuverkosto vartissa Maaseutuverkoston tavoitteet ja toiminta Tehtävät Alueverkostot Palvelupaketit Sivu

Lisätiedot

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT

SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT 1 Piirin säännöt SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD) - KRISTDEMOKRATERNA I FINLAND (KD) r.p:n PIIRIN SÄÄNNÖT I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

Suomen Keskustan periaatteellinen toimintasuunnitelma vuosille Hyväksytty Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa 2010

Suomen Keskustan periaatteellinen toimintasuunnitelma vuosille Hyväksytty Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa 2010 1 Suomen Keskustan periaatteellinen toimintasuunnitelma vuosille 2010-2012 Hyväksytty Keskustan puoluekokouksessa Lahdessa 2010 2 Suomen Keskustan periaatteellinen toimintasuunnitelma vuosille 2010-2012

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain valiokunta

Kansainvälisten asiain valiokunta Mietintö 1 (5) Kansainvälisten asiain valiokunta Rauhantyö, kansainvälinen solidaarisuus ja ay-oikeudet Esitykset 4.1.1 4.1.14 Liitto vaikuttaa asevarustelukehitykseen ja rauhantyöhön kansainvälisissä

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

2) osallistuu tarpeelliseksi katsomiinsa vaaleihin puolueen ja kattojärjestön jäsenten valitsemiseksi kyseisillä vaaleilla valittaviin elimiin.

2) osallistuu tarpeelliseksi katsomiinsa vaaleihin puolueen ja kattojärjestön jäsenten valitsemiseksi kyseisillä vaaleilla valittaviin elimiin. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Perussuomalaiset Nuoret ry ja sen kotipaikka on Turku. Näissä säännöissä piirillä tarkoitetaan yhdistystä, kattojärjestöllä tarkoitetaan Perussuomalaiset

Lisätiedot

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016 1. Tausta SASKin historian ensimmäinen henkilöstöstrategia oli laadittu vuosiksi 2009 2011. Henkilöstöön liittyviä asioita oli linjattu aikaisemminkin erilaisissa dokumenteissa

Lisätiedot

Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa

Tavoite 1: Ilo elää ihmisissä Kestävää ja uudistuvaa kansalaistoimintaa Miun yhistys toimeenpanosuunnitelma 2015-2017 Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Käsitelty ja täydennetty JANEn kokouksessa 6.10.2015 (Aikaisemmat vaiheet: JANEn kokouksen 28.8.2015 Learning

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä väestön

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot