EUROOPAN PARLAMENTTI
|
|
- Mauno Mikkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan raportti Puolaan tehdystä vierailusta Esittelijä: Wolfgang KREISSL-DÖRFLER Johdanto Euroopan parlamentin kahdeksan jäsenen muodostama valtuuskunta teki matkan Puolaan, ja lisäksi kaksi Puolassa jo olevaa puolalaista Euroopan parlamentin jäsentä osallistui vierailuun (katso liite 1 osallistujaluettelo). Valtuuskuntaa johti Patrick GAUBERT (PPE-DE) ja esittelijänä toimi Wolfgang KREISSL-DÖRFLER (PSE). Vierailu tehtiin huhtikuuta Valtuuskunnan vierailu koostui kahdesta osuudesta (katso liite 2 ohjelmaluonnos): ensimmäinen osuus sijoittui pääasiassa huhtikuun 1. ja 2 päivälle ja liittyi turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien vastaanottoon Puolassa, toinen osuus oli vierailu Frontex-rajaturvallisuusvirastoon 3. huhtikuuta. Tämä raportin aiheena on vierailun ensimmäinen osuus, joka koskee turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien vastaanottoa Puolassa. Vierailun kyseisen osuuden tarkoituksena oli todeta suoraan turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien vastaanoton tilanne Puolassa ja saada tietoja seuraavien Euroopan yhteisöjen direktiivien ja asetusten toimeenpanosta: Neuvoston direktiivi 2003/9/EY, annettu 27 päivänä tammikuuta 2003, turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista 1 (vastaanottodirektiivi), Neuvoston direktiivi 2005/85/EY, annettu 1 päivänä joulukuuta 2005, pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista 2 (menettelydirektiivi), Neuvoston asetus (EY) N:o 343/2003, annettu 18 päivänä helmikuuta 2003, niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen 1 EUVL L 31, , s EUVL L 326, , s DV\ doc PE v01-00
2 Taustatiedot maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio 1 (Dublin II -asetus). Vierailu kuuluu kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan jäsenten tekemien useampien vierailujen kokonaisuuteen. Vierailujen tarkoituksena on todeta suoraan turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien vastaanoton tilanne EU:n eri jäsenvaltioissa. Ennen valtuuskunnan Puolan vierailua vierailuja on tehty Italiaan (Lampedusa), Espanjaan (Ceuta ja Melilla, Kanariansaaret), Ranskaan (Pariisi), Maltaan, Kreikkaan (Samos ja Ateena), Belgiaan, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Alankomaihin. Vierailun ohjelma: Aikarajoituksista johtuen vierailun tärkeimpänä painopisteenä oli kaksi keskusta: Lesznowolan valvottu ulkomaalaiskeskus ja Biała Podlaskan valvottu ulkomaalaiskeskus. Jäsenet päättivät, että Urszula Gacek ja Genowefa Grabowska vierailevat LIBE-valiokunnan valtuuskunnan puolesta myös joissakin muissa vastaanottokeskuksissa ja että heidän tekemänsä huomiot lisätään LIBE-valiokunnan vierailua koskevaan lopulliseen raporttiin. Vierailun ohjelma tapahtumajärjestyksessä: Tapaaminen Puolan maahanmuutto- ja turvapaikka-asioissa aktiivisina toimivien järjestöjen sekä kansalaisjärjestöjen kanssa (tiistaina 1. huhtikuuta 2008), esittelykokous, jossa tarkoituksena oli esitellä Puolan turvapaikkapolitiikan pääpiirteet ja johon osallistuivat ulkomaalaisviraston johtaja, sisä- ja hallintoasioiden ministeriön maahanmuuttopoliittisen osaston johtaja, ulkomaalaisviraston kansainvälisestä yhteistyöstä vastaavan osaston johtaja ja rajavartiolaitoksen edustajia (tiistaina 1. huhtikuuta 2008), tapaaminen sisä- ja hallintoasioiden ministeriön alivaltiosihteeri Piotr Stachanczykin kanssa (keskiviikkona 2. huhtikuuta 2008). Ennen Puolan matkaa valtuuskunta sai runsaasti tietoja Puolan hallitukselta sekä YK:n pakolaisjärjestöltä (UNHCR) ja Eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen katto-organisaation (ECRE), Kansainvälisen siirtolaisjärjestön (IOM), Euroopan kirkkojen siirtolaiskomission (CCME), Amnesty International -järjestön, Human Rights Watch -järjestön, Eurooppalaisten ihmisoikeusjärjestöjen yhteiselimen ja Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestöjen liiton (DH) EU-asioista vastaavilta osastoilta. Jäsenet olivat saaneet lisäksi UNHCR:ltä ja kansalaisjärjestöiltä sekä Puolan hallitukselta asiakirjoja, jotka sisälsivät tietoja turvapaikanhausta ja maahanmuutosta Puolassa. Valtuuskunnan mukana vierailulla oli Euroopan parlamentin audiovisuaaliyksikkö, joka työskenteli paikallisen TV-työryhmän ja valokuvaajan kanssa. Tarkoituksena oli esitellä kyseistä EU:n toimintaa Europe by Satellite (EbS) -satelliittitelevisiopalvelujen välityksellä. Vierailu uutisoitiin laajasti lehdistössä. Toimittajat, valokuvaaja ja TV-työryhmä saivat tulla 1 EUVL L 50, , s PE v /27 DV\ doc
3 mukaan keskuksiin. Parlamentin jäsenet pitivät lehdistölle tiedotustilaisuuden vierailun viimeisenä päivänä 3. huhtikuuta Tausta Lainsäädäntöpuitteet Ulkomaalaisia ja turvapaikanhakua koskeva kansallinen oikeusperusta koostuu pääasiassa seuraavasta lainsäädännöstä: kesäkuuta 2003 annettu ulkomaalaislainsäädäntö (ulkomaalaislaki, jota on muutettu vuosina 2005 ja 2007) kesäkuuta 2003 annettu lainsäädäntö suojelun myöntämisestä ulkomaalaisille Puolan tasavallan alueella. Joitakin kyseisen lainsäädännön toimenpiteitä muutettiin 14. heinäkuuta 2006 annetulla lailla, joka koskee Puolaan tulon ja maassa oleskelun ehtoja. Ulkomaalaisten suojelusta annettu laki sekä aiempi vuoden 1997 ulkomaalaislaki sisältävät säännöksiä pakolaisaseman myöntämiseen liittyvistä menettelyistä ja käytännöistä, turvallisena pidetyn kolmannen maan ja alkuperämaan määritelmistä, hakemusten toteamisesta ilmeisen perusteettomiksi sekä säännöksiä muulla perusteella myönnettävän suojelun, väliaikaisen suojelun ja turvapaikan myöntämisestä. Lisäksi siinä kerrotaan ilman huoltajaa turvapaikkaa hakevien lasten oikeustilanteesta sekä täydentävistä suojelumenettelyistä henkilöille, joilla on erityistarpeita (väkivallan uhrit). Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikasta vastaavat viranomaiset Sisä- ja hallintoasioiden ministeriö (Ministerstwo Spraw Wewnetrznych i Administracji) vastaa yleisesti maahanmuuttopolitiikasta ja pakolaisiin sekä laillisiin ja laittomiin maahanmuuttajiin koskevista kysymyksistä. Ministeriön alaisuudessa toimivan Puolan ulkomaalaisviraston (Urzed do Spraw Repatriacji i Cudzoziemcow), joka oli ennen Puolan kotiuttamis- ja ulkomaalaisasioista vastaava virasto, alaisuudessa toimii avointen vastaanottokeskusten organisoinnista ja johtamisesta vastaava hallintoelin BOO. Lisäksi ministeriön tehtävänä on valvoa poliisia (Komenda Glowna Policji) ja rajavartiolaitosta (Komenda Glowna Strazy Granicznej), jotka molemmat vastaavat suljetuista vastaanottokeskuksista. Keitä maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat ovat? Puolan EU-jäsenyyden aikana, vuodesta 2004 lähtien, tulleet maahanmuuttajat kuuluvat pääasiassa seuraavaan kahteen ryhmään: kausiluontoista työtä hakevat entisen Neuvostoliiton alueelta (lähinnä Ukrainasta ja Valko-Venäjältä) tulevat lailliset ja laittomat maahanmuuttajat ja etenkin vuodesta 2002 lähtien Tshetsheniasta tulleiden turvapaikanhakijoiden runsaslukuinen joukko (90 prosenttia turvapaikanhakijoista). DV\ doc 3/27 PE v01-00
4 Turvapaikkamenettely Tällä hetkellä käytössä on yksi turvapaikkamenettely, mutta sen puitteissa ulkomaalaisille voidaan myöntää kaksi eri asemaa: pakolaisasema ja määräaikainen oleskelulupa. Pakolaisasema myönnetään ulkomaalaiselle, joka täyttää Geneven yleissopimuksen ehdot. Puola on ollut sopimuksen osapuoli vuodesta 1991 lähtien. Määräaikainen oleskelulupa otettiin käyttöön vuonna 2003, ja siitä lähtien pakolaisasema on hyvin usein korvattu tällä suojelun muodolla. Määräaikaisen oleskeluluvan saaneilla on lähes samat oikeudet kuin pakolaisilla, mutta joitakin eroavaisuuksia kuitenkin on. Turvapaikkamenettely alkaa, kun ulkomaalainen toimittaa henkilökohtaisesti hakemuksen kotiuttamis- ja ulkomaalaisasioista vastaavan viraston johtajalle. Ulkomaalainen toimittaa pakolaisaseman myöntämistä koskevan hakemuksensa rajavartiolaitoksen komentavan upseerin välityksellä. Ulkomaalainen, jolla ei ole oikeutta tulla Puolan tasavallan alueelle, voi antaa hakemuksen rajalla maahantulon valvomiseksi suoritettavan rajatarkastuksen yhteydessä. Rajavartiolaitoksen virkailijat kertovat hakijalle sellaisella kielellä, jota hän ymmärtää, menettelyistä ja periaatteista, joiden mukaan pakolaisasema myönnetään, ja tiedottavat hakijaa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Rajavartiolaitoksen virkailijat keräävät hakijan henkilötiedot (henkilöllisyys, alkuperämaa, valokuvat ja sormenjäljet, viisumit tai oleskeluluvat ja matkustusreitti) ja lähettävät hakemuksen viraston johtajalle 48 tunnin määräajassa. Päätös pakolaisaseman myöntämisestä tai epäämisestä on ilmoitettava kuuden kuukauden määräajassa hakemuksen jättämisen päivämäärästä lukien. Päätös pakolaisaseman epäämisestä sillä perusteella, että hakemus todetaan ilmeisen perusteettomaksi, on annettava 30 päivän määräajassa hakemuksen jättämisen päivämäärästä lukien. Viraston johtajan antamiin pakolaisaseman myöntämistä tai epäämistä koskeviin päätöksiin voi hakea muutosta pakolaislautakunnalta. Lautakunnan on annettava päätös kuukauden kuluessa siitä, kun ulkomaalainen on jättänyt muutoksenhakupyynnön. Pakolaisasemaa hakevat ulkomaalaiset voivat ottaa vapaasti yhteyttä UNHCR:n edustajaan sekä kaikkiin järjestöihin, jotka hoitavat laillisesti pakolaisasioita. Suljetut ja avoimet vastaanottokeskukset Puolassa on avoimia ja suljettuja vastaanottokeskuksia. Suurin osa Puolan turvapaikanhakijoista on sijoitettu avoimiin vastaanottokeskuksiin. Suljettuun keskukseen voidaan sijoittaa sellaiset henkilöt, jotka tekevät turvapaikkahakemuksen rajatarkastuksen yhteydessä ja joilla ei ole oikeutta tulla maahan tai jotka oleskelevat Puolassa laittomasti. Mikäli henkilö tulee Puolaan laillisesti ja hakee turvapaikkaa, hän saa odottaa turvapaikkapäätöstä ilman, että häntä sijoitetaan keskukseen. A. Suljetut vastaanottokeskukset Maassa laittomasti oleskelevat ulkomaalaiset sijoitetaan suljettuihin keskuksiin, joista vastaa poliisi tai rajavartiolaitos. Keskuksia on kahdenlaisia: PE v /27 DV\ doc
5 Viisi valvottua ulkomaalaiskeskusta: Lesznowolan vastaanottokeskuksessa on tilaa 132 henkilölle, keskuksesta vastaa poliisi ja sinne voidaan sijoittaa perheitä. Neljä uutta valvottua keskusta on hiljattain rakennettu ja avattu Bialystokissa, Ketrzynissa, Biala Podlaskassa ja Przemyslissa. Rakennustyöt rahoitettiin osittain Euroopan pakolaisrahastosta. Tarkat tiedot keskuksista: Lesznowolan valvottu ulkomaalaiskeskus (poliisi) Przemyślin valvottu ulkomaalaiskeskus (rajavartiolaitos) Kętrzynin valvottu ulkomaalaiskeskus (rajavartiolaitos) Biała Podlaskan valvottu ulkomaalaiskeskus (rajavartiolaitos) Białystokin valvottu ulkomaalaiskeskus (rajavartiolaitos) 131 paikkaa 138 paikkaa 150 paikkaa 152 paikkaa 142 paikkaa 14 suljettua keskusta henkilöille, jotka poistetaan maasta: ulkomaalaisia voidaan pitää suljetussa keskuksessa vain, jos epäillään, että he eivät noudata valvotun keskuksen sääntöjä. Poliisin johtamat suljetut keskukset Wrocław (kunnostetaan) 28 paikkaa Włocławek 32 paikkaa Katowice (kunnostetaan) 30 paikkaa Konin 30 paikkaa Rajavartiolaitoksen johtamat suljetut keskukset Nadwiślańskin alueyksikkö, Varsova Łużyckin alueyksikkö, Lubań Pomorskin alueyksikkö, Szczecin Lubuskin alueyksikkö, Krosno Odrzańskie Sudeckin alueyksikkö, Kłodzko Karpackin alueyksikkö, Nowy Sącz Bieszczadzkin alueyksikkö, Przemyśl Warmińsko-Mazurskin alueyksikkö, Kętrzyn Nadbużańskin alueyksikkö, Biała Podlaska Podlaskin alueyksikkö, Białystok 49 paikkaa 9 paikkaa 33 paikkaa 56 paikkaa 3 paikkaa 6 paikkaa 38 paikkaa 30 paikkaa 24 paikkaa 15 paikkaa Säilöönoton oikeudelliset perusteet Rajavartiolaitos tai poliisi ei voi pidättää ulkomaalaisia pidempään kuin 48 tunnin ajan. Sen jälkeen tuomioistuimen on tehtävä säilöönottopäätös. Oikeus hakea muutosta säilöönottopäätökseen Säilöönotetulla henkilöllä on oikeus hakea muutosta päätökseen seitsemän päivän kuluessa siitä päivästä lukien, jona hän on vastaanottanut tuomioistuimen päätöksen. Muutoksenhakupyyntö käsitellään tuomioistuimessa välittömästi. DV\ doc 5/27 PE v01-00
6 Säilöönottoaika Säilöönotto voi kestää enintään 90 päivää. Sitä voidaan kuitenkin jatkaa tietyllä ajanjaksolla, mikäli jatkaminen katsotaan tarpeelliseksi maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanemiseksi, jos täytäntöönpano ei ole onnistunut ulkomaalaisesta johtuvan rikkeen vuoksi. Valvottuihin keskuksiin sijoitettujen henkilöiden tai maastapoistamispäätöksen saaneiden henkilöiden säilöönottoaika voi olla korkeintaan yksi vuosi. Yhteydenpito kansalaisjärjestöihin Valvottuun keskukseen tai maastapoistamispäätöksen saaneiden henkilöiden suljettuun keskukseen sijoitetulla ulkomaalaisella on 13. kesäkuuta 2003 annetun ulkomaalaislain nojalla oikeus ottaa yhteyttä Puolan viranomaisiin, diplomaattisiin edustajiin ja kansalaisjärjestöihin. Hän voi tavata henkilökohtaisesti läheisiään tähän tarkoitukseen osoitetuissa tiloissa. Ulkomaalaiselle kerrotaan järjestöistä, jotka hoitavat laillisesti pakolaisasioita, sellaisella kielellä, jota hän ymmärtää. Hän saa olla kirjeenvaihdossa tai puhelinyhteydessä kyseisiin järjestöihin. Olosuhteet keskuksissa Kun henkilö sijoitetaan valvottuun tai suljettuun vastaanottokeskukseen, hänelle tehdään välittömästi lääkärintarkastus ja mahdollisesti tarvittavia terveydenhoidollisia toimenpiteitä. Naiset ja miehet sijoitetaan eri tiloihin. Alaikäiset sijoitetaan samaan tilaan huoltajiensa kanssa. Mikäli ilman huoltajaa saapunut alaikäinen lapsi sijoitetaan valvottuun tai suljettuun vastaanottokeskukseen, hänet on sijoitettava erilleen muista aikuisista. Korkeintaan seitsemännellä kuulla raskaana olevia naisia voidaan sijoittaa maastapoistamispäätöksen saaneiden henkilöiden suljettuun keskukseen. Kun raskaus on pidemmällä, naiset siirretään valvottuun keskukseen, jossa on paremmat olosuhteet. Vammaisia tai sellaisia ulkomaalaisia, joiden psykofyysisen tilan perusteella voidaan olettaa, että he ovat olleet väkivallan uhreja, ei sijoiteta valvottuihin keskuksiin tai maastapoistamispäätöksen saaneiden henkilöiden suljettuihin keskuksiin. B. Avoimet vastaanottokeskukset Turvapaikkahakemuksen tehneillä henkilöillä on oikeus saada tukea käsittelyn keston ajan ja 14 päivän ajan lopullisen päätöksen antamisesta lukien. Tukeen voi kuulua sijoittaminen vastaanottokeskukseen tai taloudellisen tuen myöntäminen, jotta henkilö voi sijoittautua muuhun paikkaan kyseisen maan alueella. Lisäksi terveydenhoitopalveluja tarjotaan kaikille. Tuki voi myös olla avun antamista henkilön vapaaehtoiselle poistumiselle Puolan tasavallan alueelta. Ilman huoltajaa saapuneet alaikäiset sijoitetaan erityisiin keskuksiin ja orpokoteihin, joissa on erikseen osastot ilman huoltajaa saapuneille ulkomaalaisille. Sisäasiainministeriön alaisuudessa toimiva ulkomaalaiskeskusten organisoinnista vastaava hallintoelin BOO vastaa vastaanottokeskuksista. PE v /27 DV\ doc
7 BOO:lla on omia keskuksia ja lisäksi yksityisyrityksiltä vuokrattuja keskuksia. Vuonna 2007 BOO hallinnoi 20 keskusta. Puolan vastaanottokeskukset helmikuuta 2008: Nro Keskus Paikkoja Tällä hetkellä keskuksessa oleskelevia ulkomaalaisia 1 Dębak Łuków Łomża Białystok B Białystok I Kolonia Horbów Bezwola Kołbiel Lublin Czerwony Bór Wołomin Varsova Wola Moszna Radom Linin Varsova Siekierki Varsova Bielany Leonów Smoszewo Puste Łąki Muu kuin keskus 966 Yhteensä 6447 Turvapaikanhakijoiden sosiaaliapuun kuuluvat seuraavat edut: asuminen keskuksissa ruoka kaikki ateriat keskuksen ruokalassa matkaliput julkisiin kulkuvälineisiin kuukausittainen taloudellinen avustus hygieniatuotteita varten ja taskurahaa vaatteet ja kengät puolan kielen opetusta Kaikissa keskuksissa lapset ja aikuiset voivat osallistua puolan kielen kursseille. Opettajan soveltuviksi katsomat lapset voivat käydä peruskoulua. Lisäksi joissain keskuksissa on turvapaikanhakijoiden pitämiä päiväkoteja. koulunkäyntimahdollisuudet sekä koulutarvikkeet, kirjat ja koulun lukukausimaksuista koituvien kulujen korvaaminen terveydenhoito keskuksissa tai hoitopalvelut muualla kuin keskuksissa taloudellinen avustus, jolla katetaan Puolan alueella oleskelusta koituvat kulut sellaiselle turvapaikanhakijalle, jolle ei suositella oleskelua keskuksessa terveydentilaan tai henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä. BOO:n tehtäviin kuuluu lisäksi ilman huoltajaa maahan saapuvien alaikäisten ulkomaalaisten säilöönotto. Alaikäisen hoitajaksi nimitetty hallintoelimen työntekijä valvoo, että alaikäiselle tarjotaan asianmukaiset asumisolot, koulunkäyntimahdollisuudet ja terveydenhoitopalvelut, ja 1 Puolan hallituksen valtuuskunnalle toimittamat tiedot. DV\ doc 7/27 PE v01-00
8 auttaa järjestämään alaikäisen vapaa-ajalle kulttuuritoimintaa, vapaa-ajan toimintaa ja liikuntaa sekä pitämään yhteyttä kansallisiin ja kansainvälisiin järjestöihin, joiden tavoitteena on auttaa alaikäisiä tai pakolaisia perheenjäsenten yhdistämisessä. Tapaaminen järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen kanssa tiistaina 1. huhtikuuta 2008 Ensimmäisenä päivänä jäsenillä oli lounastapaaminen, johon osallistui edustajia seuraavista järjestöistä, jotka vierailevat vastaanottokeskuksissa säännöllisesti tai toimivat muuten aktiivisesti turvapaikka- ja maahanmuuttoasioissa (katso liite 3): YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, Amnesty International Puolan osasto, Kansainvälinen siirtolaisjärjestö (IOM) Puolan osasto, Puolan Helsinki Foundation for Human Rights, Puolan Caritas-järjestö, Halina Niec Legal Aid Center -järjestö, Polish Humanitarian Organization, Stowarzyszenie Interwencji Prawnej (sovitteluelin), Varsovan yliopiston oikeusapupalvelu, The Rule of Law Foundation, Center for Migration Research (CMR), The Warsaw School of Social Psychology. YK:n pakolaisjärjestö ja kansalaisjärjestöt esittelivät aluksi toimintaansa. Järjestöt kertoivat, että koska pakolaisten määrä lisääntyy, niiden henkilöstömäärä ei riitä siihen, että ne voisivat jatkaa toimintaansa samalla tasolla kuin aiemmin. Järjestöt pitivät lyhyen esityksen järjestelmän esittelemiseksi. Kansalaisjärjestöt vahvistivat todeksi tiedon, jonka mukaan Puolassa turvapaikanhakijoiden valtaenemmistö sijoitetaan avoimiin vastaanottokeskuksiin. Vuoden 2007 lopussa 21 keskuksessa oli 6281 henkilöä. Ainoastaan henkilöä oli sijoitettu suljettuihin keskuksiin. Vuonna 2007 uusien turvapaikanhakijoiden suuri määrä, uusintahakemukset ja Dublin II - asetuksen perusteella palautetut turvapaikanhakijat (571 henkilöä) johtivat siihen, että maan silloisten vastaanottokeskusten tilat olivat äärimmillään käytössä. Viranomaisten oli siksi lisättävä keskusten määrää. Kansalaisjärjestöt muistuttivat, että vastaanottokeskuksia on kahdenlaisia. Maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanoa odottaville henkilöille tarkoitetuissa suljetuissa keskuksissa on ankarammat olosuhteet. Kaikkia ei voida sijoittaa kyseisiin keskuksiin, mutta mikäli maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa huomattavasti, useampi henkilö saattaa päätyä tällaiseen keskukseen. Kansalaisjärjestöt selittivät, kuinka Geneven yleissopimuksessa määritelty pakolaisasema eroaa määräaikaisesta oleskeluluvasta. Kansalaisjärjestöt ilmaisivat olevansa huolissaan siitä, kuinka Puolan viranomaiset tulkitsevat Geneven yleissopimusta. Voidakseen saada Geneven yleissopimuksen mukaisen PE v /27 DV\ doc
9 pakolaisaseman Puola vaatii henkilöä todistamaan, että hän on henkilökohtaisesti vaarassa kärsiä vainosta. Lisäksi poliittisen mielipiteen ilmaisemisen osalta Puolan viranomaiset tulkitsevat yleissopimusta varsin tiukasti. Määräaikainen oleskelulupa on eräs tapa antaa suojelua ulkomaalaisille. Ulkomaalaiselle voidaan myöntää kyseinen lupa, mikäli seuraavat ehdot täyttyvät: a) hän voi palata ainoastaan sellaiseen maahan, jossa hänen elämänsä ja turvallisuutensa ovat uhattuina, jossa hän saattaa joutua kärsimään kidutuksesta tai alentavasta ja epäinhimillisestä kohtelusta tai pakkotyöstä ja jossa hänen ei ole mahdollisuutta saada oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä tai jossa hänet saatetaan tuomita ilman mitään oikeusperustaa; b) hänen ei ole mahdollista palata johtuen sellaisista syistä, jotka eivät johdu päätöksen toimeenpanosta vastaavasta elimestä. Ulkomaalaiselle voidaan myöntää määräaikainen oleskelulupa, mikäli Puolan oikeuslaitoksen tai oikeusministeriön päätöksellä ei ole myönnetty lupaa lähettää häntä toiseen maahan. Pakolaisilla ja määräaikaisen oleskeluluvan saaneilla henkilöillä on samat sosiaaliset oikeudet kuin Puolan kansalaisilla. He ovat oikeutettuja saamaan sosiaalietuuksia 12. maaliskuuta 2004 annetun sosiaalietuuksia koskevan lainsäädännön nojalla. Määräaikainen oleskelulupa ei ole kuitenkaan kaikilta osin yhtä suotuisa kuin pakolaisasema: esimerkiksi henkilökohtainen kotoutusohjelma (taloudellinen tuki ja kielikurssit) tarjotaan ainoastaan henkilöille, joille on myönnetty pakolaisasema. Määräaikaisen oleskeluluvan haltijat eivät sitä saa. Oikeusapu Minkäänlaista julkista oikeusapujärjestelmää ei ole lukuun ottamatta oikeudenkäyntiä tuomioistuimessa. Kansalaisjärjestöt antavat oikeusapua. UNHCR:n mukaan Puolan hallitus pyrkii luomaan julkisen oikeusapujärjestelmän parlamentin on tarkoitus tutkia lainsäädäntöehdotus vuoden 2008 toisen puoliskon aikana. Lapset Alle 17-vuotiaita ilman huoltajaa saapuvia alaikäisiä ulkomaalaisia ei voida säilöönottaa. Heidät sijoitetaan lasten keskuksiin, joissa heillä on hyvät olosuhteet ja koulunkäyntimahdollisuudet. Perheen mukana tulevat lapset voidaan sijoittaa suljettuihin vastaanottokeskuksiin yhdessä perheenjäsentensä kanssa. Näissä keskuksissa ei ole kunnollisia koulunkäyntimahdollisuuksia. Huomioita suljetuista vastaanottokeskuksista Säilöönottoaika: Kansalaisjärjestöjen mukaan säilöönottoaika voi olla korkeintaan 12 kuukautta. DV\ doc 9/27 PE v01-00
10 Muutoksen hakeminen säilöönottopäätökseen Kansalaisjärjestöjen mukaan seitsemän vuorokauden pituinen muutoksenhakuaika ei riitä siihen, että säilöönotetut henkilöt ehtisivät ottamaan yhteyttä alan ammatti-ihmisiin ja saamaan heiltä vastaukset. He ottavat monesti yhteyttä Halina Niec -järjestöön ja Helsinki Foundation -järjestöön, joista toinen sijaitsee Krakovassa ja toinen Varsovassa, mutta hyvin usein aika ei riitä asian käsittelyyn ja tiedon keruuseen. Olosuhteet keskuksissa Kansalaisjärjestöt kertoivat, että olosuhteet ovat ankarat: säilöönotetut henkilöt suljetaan selleihinsä liian pitkiksi ajoiksi, ulkoilu on rajoitettua, sosiaalista toimintaa ja vapaa-ajan toimintaa ei ole ja henkilökunnan kanssa keskusteleminen on vaikeaa (kielimuurin vuoksi). Kansalaisjärjestöjen mukaan henkilökunnalla pitäisi olla parempi koulutus, erityisesti vieraiden kielten osalta, ja sosiaalityöntekijöitä pitäisi olla enemmän. Säilöönotetut henkilöt sijoitetaan aina mahdollisuuksien mukaan kieli- ja kulttuuriryhmänsä mukaan. Miehet ja naiset sijoitetaan eri tiloihin. Perheitä ja alaikäisiä lapsia ei voida säilöönottaa suljettuun keskukseen maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanoa varten. Heidät lähetetään Lesznowolan valvottuun ulkomaalaiskeskukseen. Kansalaisjärjestöjen mukaan saniteettitilat eivät ole hygienianormien mukaisia. Tilat eivät ole riittävät säilöönotettujen henkilöiden lukumäärään nähden, ja kaikki tilat pitäisi kunnostaa. Terveydenhoidon saannista kansalaisjärjestöt huomauttavat, että Puolan lainsäädännön mukaan ulkomaalaisille on tarjottava yhdenvertaiset terveydenhoitopalvelut, mukaan lukien mielenterveyspalvelut, samoin perustein ja yhtä kattavasti kuin Puolan kansalaisille. Käytännössä ulkomaalaisia kuitenkin harvoin ohjataan asiantuntijoiden vastaanotolle mikä näyttää johtuvan myös siitä, että asiantuntijoista on yleisesti pulaa. Lisäksi keskuksissa ei ilmeisesti ole jatkuvasti paikalla lääkäreitä, vaan heidät on kutsuttava paikalle. Yhteydenpito keskuksen ulkopuolelle Kansalaisjärjestöjen mukaan yhteydenpitoa ei estetä, mikä on myönteistä. Säilöönotetut henkilöt voivat pitää yhteyttä kansalaisjärjestöihin, asianajajiin, diplomaattisiin edustajiin, perheenjäseniin, ystäviin ja pappeihin puhelimitse tai faksin välityksellä, tapaamalla heitä henkilökohtaisesti tai kirjoittamalla heille niin usein kuin he haluavat, mutta heillä ei ole käytössään sähköpostia tai Internet-yhteyttä. Kansalaisjärjestöt ilmaisivat kuitenkin huolensa siitä, että Puolaan rakennetut neljä uutta keskusta ovat hyvin eristyksissä, mikä vaikeuttaa käytännössä yhteydenpitoa keskuksen ulkopuolelle. Säilöönotettujen henkilöiden tiedottaminen Ulkomaalaisten asemasta ja oikeuksista kerrotaan henkilölle säilöönottovaiheessa. Hänelle kerrotaan hänen oikeuksistaan ulkomaalaisena sellaisella kielellä, jota hän ymmärtää. Säilöönotetut ymmärtävät tiedon säilöönottoon ja maastapoistamiseen johtaneista syistä. Kansalaisjärjestöt sanovat, että he eivät kuitenkaan täysin ymmärrä turvapaikkamenettelyä ja oikeudellisia mahdollisuuksiaan vastustaa säilöönottopäätöstä. Tiedot mahdollisuuksista ottaa yhteyttä UNHCR:ään ja kansalaisjärjestöihin ovat helposti saatavilla. Vastaanottokeskuksissa on heikot mahdollisuudet saada asianajaja, sillä valtion oikeusapujärjestelmää ei ole. Ainoat saatavilla olevat asianajajat ovat kansalaisjärjestöjen asianajajat. Asianajajia, jotka tarjoavat oikeusapua säilöönottoasioissa, on alle kymmenen. Halina Niec -järjestö tarjoaa säännöllisesti neuvontaa Lesznowolan alueella, mutta se ei pysty PE v /27 DV\ doc
11 vastaamaan kaikkiin pyyntöihin alueella. Muissa säilöönottokeskuksissa apua ei ole saatavilla. Huomioita avoimista vastaanottokeskuksista Kansalaisjärjestöjen mukaan kussakin keskuksessa on sosiaaliset tilat ja rukoushuone sekä huoneita, joissa lapset voivat leikkiä ja tehdä koulutehtäviä. Huoneiden vakiovarusteet vaihtelevat. EU:n myöntämän rahoituksen turvin ulkomaalaisvirasto on parantanut vastaanottokeskuksien laitteiden, erikielisen kirjallisuuden ja opetustarvikkeiden tarjontaa. Moniin keskuksiin on perustettu tietokonehuoneet. Joissakin vastaanottokeskuksissa on päiväkodit. Vastaanottokeskuksiin sijoitetuille henkilöille tällä hetkellä saatavilla oleva sosiaaliapu ei ole riittävä, ja viranomaisia pitäisi kannustaa lisäämään sosiaalityöntekijöiden lukumäärää. Oikeusapu Kansalaisjärjestöt tarjoavat oikeusapua suurimmassa osassa vastaanottokeskuksista sekä omissa toimitiloissaan. Kyseiset järjestöt sijaitsevat kuitenkin kaukana joistakin vastaanottokeskuksista, mikä rajoittaa tällaisen avun saantia tietyillä alueilla sekä vammaisten osalta. Lisäksi järjestöjen taloudelliset rajoitteet rajoittavat niiden vierailuja. Koulutus UNHCR:n mukaan kaikille turvapaikkaa hakeville lapsille ja pakolaislapsille tarjotaan ilmaiseksi kansallisen alemman perusasteen sekä ylemmän perusasteen ja keskiasteen koulutuksen mahdollisuus. Osallistumisaste oli 97 prosenttia (836 lasta) syyskuussa Yli 70 koulua vastaanottaa pakolaislapsia ja turvapaikkaa hakevia lapsia. Koulutusta hankaloittavat kuitenkin monet tekijät: Puolan koulutusjärjestelmään ei ole luotu järjestelmää ulkomaalaisten lasten integroimiseksi ja aluksi kielimuurit vaikeuttavat tilannetta. Yhteistyö Puolan viranomaisten kanssa UNHCR kertoi valtuuskunnalle kokemuksistaan Puolan viranomaisten kanssa tekemästään yhteistyöstä. UNHCR:n edustajan annettiin käydä vapaasti kaikissa keskuksissa (avoimissa ja suljetuissa) ja toisinaan viranomaiset pyytävät kansalaisjärjestöiltä apua pakolaisasioissa. Viranomaiset kuulevat UNHCR:ta ja kansalaisjärjestöjä lainsäädännön valmisteluvaiheessa. Kansalaisjärjestöjen rahoitus Eräs keskustelunaiheista oli kansalaisjärjestöjen rahoitus. Järjestöt kertoivat saavansa rahoitusta Euroopan pakolaisrahaston rahastoista. Heillä on kuitenkin huomattavia vaikeuksia saada osarahoitusta hankkeille (tällä hetkellä 25 prosentin osarahoitusosuus puuttuu edelleen). UNHCR ilmoitti, että vuonna 2008 osarahoituksen osuus on 15 prosenttia. Kokous maahanmuutto- ja turvapaikka-asioista vastaavien viranomaisten kanssa, tiistaina 1. huhtikuuta 2008 Ensimmäisenä päivänä pidettiin alustava kokous, jonka tarkoituksena oli esitellä Puolan turvapaikkapolitiikan tärkeimmät suuntaviivat ja johon osallistuivat ulkomaalaisviraston johtaja, sisä- ja hallintoasioiden ministeriön maahanmuuttopolitiikkaa käsittelevän yksikön johtaja, ulkomaalaisviraston kansainvälisen yhteistyön yksikön johtaja sekä rajavartiolaitoksen edustajia. DV\ doc 11/27 PE v01-00
12 Viranomaiset selvittivät valtuuskunnalle, millainen asema ulkomaalaisilla on Puolan tasavallan alueella ja miten heitä siellä suojellaan. He esittelivät maahanmuuttoa koskevan Puolan peruslainsäädännön, hallituksen tärkeimmät hallinnolliset yksiköt, jotka toimivat maahanmuuton alalla, ulkomaalaisviraston tehtävät sekä maahanmuuton alalla toimivat pääasialliset toimielimet ja kansalaisjärjestöt. He loivat myös yleiskatsauksen Puolaan suuntautuvaan maahanmuuttoon vuosina , yleiskatsauksen maahanmuuttoon Puolaan (maahanmuuttajat ovat pääosin ukrainalaisia, valkovenäläisiä, venäläisiä, armenialaisia, vietnamilaisia, ynnä muita). Lisäksi he selvittivät, millä tavoin ulkomaalaisia suojellaan Puolan tasavallan alueella. Ulkomaalaisille taataan seuraavanlainen suojelu Puolan tasavallan alueella: pakolaisen asema vuonna 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja vuonna 1967 tehdyn New Yorkin pöytäkirjan mukaisesti, turvapaikka, määräaikainen oleskelulupa, tilapäinen suojelu. Puhujat esittelivät myös pakolaisen asemaa koskevien hakemuksien käsittelyjärjestelmän: Pakolaisen aseman myöntämiseen liittyvät menettelyt Vaihe 1 Pakolaisen aseman myöntämistä koskeva hakemus esitetään ulkomaalaisviraston johdolle: Varsovan kaupungin alueesta vastaavan rajavartioyksikön johdon kautta (kun on kyse Puolassa asuvista ulkomaalaisista) rajavartioyksikköjen johdon kautta (kun saavutaan Puolan tasavallan alueelle). Vaihe 2 Hakemus välitetään ulkomaalaisviraston johdolle. Mahdollisuudet: 1. Dublinin prosessi 2. Pakolaisen aseman myöntämiseen liittyvät menettelyt 3. Pakolaisen aseman myöntämiseen liittyvät nopeutetut menettelyt (kun hakemus on selvästi perusteeton) Vaihe 3 Ensimmäinen aste ulkomaalaisviraston johto Mahdollisuudet: 1. Pakolaisen aseman myöntäminen Geneven yleissopimuksen (1951) mukaisesti 2. Geneven yleissopimuksen mukaisen matkustusasiakirjan myöntäminen 3. Pakolaisen aseman epääminen ja määräaikaisen oleskeluluvan myöntäminen 4. Pakolaisen aseman epääminen ja Puolan tasavallan alueelta poistumista koskevan käskyn antaminen Vaihe 4 Toinen aste pakolaisneuvosto Mahdollisuudet: PE v /27 DV\ doc
13 1. Pakolaisen aseman myöntäminen 2. Ensimmäisen asteen viranomaisen päätös pysytetään voimassa - voivodikunnan/korkein hallinto-oikeus 3. Ensimmäisen asteen viranomaisen päätös pysytetään voimassa ja määräaikainen oleskelulupa myönnetään - voivodikunnan/korkein hallinto-oikeus 4. Hakemus palautetaan käsittelyyn Menettelyn aikana: Tapaus 1: ulkomaalaisella ei ole maahantulo- tai oleskelulupaa mahdollisuudet: 1. ulkomaalainen sijoitetaan vastaanottokeskuksen ulkopuolelle 2. ulkomaalainen sijoitetaan keskukseen (omasta pyynnöstään) 3. ulkomaalainen sijoitetaan turvalliseen keskukseen tai pidätysmääräys pannaan täytäntöön ennen maasta karkotusta (tuomioistuimen päätöksen mukaisesti 30 päivän ajaksi, jota voidaan jatkaa enintään yhteen vuoteen). Tätä ei sovelleta: ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin ja ulkomaalaisiin, joiden fyysinen ja psyykkinen tila osoittavat, että he ovat vammaisia tai väkivallan uhreja. Tapaus 2: ulkomaalaisella on maahantulo- tai oleskelulupa mahdollisuudet: 4. ulkomaalainen sijoitetaan vastaanottokeskuksen ulkopuolelle 5. ulkomaalainen sijoitetaan keskukseen (omasta pyynnöstään) Viranomaiset esittelivät pakolaisen aseman myöntämistä koskevat hakemukset ja mihin tulokseen ne olivat johtaneet vuosina Hakemusten hyväksymismäärä vuonna 2006 ja 2007: Vuonna 2006 Puolasta anoi turvapaikkaa henkilöä. Pakolaisen asema myönnettiin 423 henkilölle ja määräaikainen oleskelulupa henkilölle. Vuonna 2007 turvapaikkaa anoi henkilöä. Ensimmäisen asteen viranomainen myönsi pakolaisen aseman 116 henkilölle ja määräaikaisen oleskeluluvan henkilölle. Näistä :sta turvapaikkaa anoneesta henkilöstä oli Venäjän federaatiosta kotoisin olevia tšetšeenejä. Viranomaiset selvittivät myös oleskeluluvan käsitettä. Päätös turvapaikan epäämisestä ulkomaalaisilta saattaa johtaa oleskeluluvan myöntämiseen, jos ulkomaalainen saatetaan karkottaa maahan, jossa: - hänen oikeutensa elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen ovat uhattuina, - hän saattaa joutua kidutuksen, epäinhimillisen tai alentavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi, DV\ doc 13/27 PE v01-00
14 - hän saattaa joutua pakkotyöhön, - häneltä saatetaan evätä oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, tai - hänelle saatetaan langettaa rangaistus ilman oikeudellisia perusteita. Tämä on määritelty ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa (1950). Viranomaiset selvittivät myös Dublinin prosessia (Neuvoston asetus (EY) N:o 343/2003). Suurin ulkomaalaisten ryhmä, jonka Dublinin prosessi kattoi vuosina , koostui Venäjän federaatiosta kotoisin olevista Tšetšenian kansalaisista. Maat, joista/joihin siirrot pääasiassa tehtiin, olivat Itävalta, Belgia, Ranska, Norja ja Saksa. Pakolaisen asemaa hakevien ulkomaalaisten tukeminen Pakolaisen asemaa hakeva ulkomaalainen voi anoa tuen myöntämistä prosessin ajaksi ja 14 päivän pituiselle jaksolle siitä päivästä alkaen, jolloin tapauksessa on tehty lopullinen päätös (jaksoa voidaan pidentää kolmeen kuukauteen). Toiset ulkomaalaiset sijoitetaan vastaanottokeskukseen, ja toisille myönnetään rahallista tukea, jotta he voivat kattaa henkilökohtaiset kulunsa, jotka heidän oleskelunsa Puolan tasavallan alueella on aiheuttanut. Sairaanhoitoa saavat kaikki. Viranomaiset esittelivät tarkistuksen, joka on tehty 13. kesäkuuta 2003 annettuun lakiin suojelun takaamisesta ulkomaalaisille Puolan tasavallan alueella. Puolan tasavallan parlamentti hyväksyi 18. maaliskuuta 2008 asetuksen, jossa tarkistetaan lakia suojelun takaamisesta ulkomaalaisille Puolan tasavallan alueella. Uusien määräysten on tarkoitus tulla voimaan toukokuun 2008 puolivälissä. Tavoitteena on myös yhteensovittaa kansallista lainsäädäntöä ja voimassa olevaa EU:n lainsäädäntöä siten, että seuraavat määräykset saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä: Neuvoston direktiivi 2004/83/EY, annettu 29. päivänä huhtikuuta 2004, kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä. Neuvoston direktiivi 2005/85/EY, annettu 1. päivänä joulukuuta 2005, pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista. Tapaaminen Piotr STACHAŃCZYKin, sisä- ja hallintoasioiden ministeriön alivaltiosihteerin, kanssa keskiviikkona 2. huhtikuuta 2008 Alivaltiosihteeri Piotr Stachańczyk johtaa muun muassa kansalaisuuden ja kotiuttamisen yksikköä, maahanmuuttoyksikköä, oikeusyksikköä ja yhteisön ohjelmia (toimeenpaneva viranomainen). PE v /27 DV\ doc
15 Tapaaminen pidettiin keskiviikkona 2. huhtikuuta Se oli hyvä tilaisuus saada lisäselvityksiä Puolan turvapaikkajärjestelmästä ja maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden avoimista ja suljetuista vastaanottokeskuksista. Keskustelu alkoi turvapaikanhakijoiden vastaanoton joka koskee turvapaikanhakijoiden hyvin suurta enemmistöä ja turvapaikanhakijoiden säilöönoton välisiä eroja. Ministeri vahvisti, että on olemassa oikeudellisia keinoja valittaa säilöönotosta ja ettei ilman huoltajaa olevia nuoria ihmisiä, haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja vammaisia oteta säilöön. Keskustelua jatkettiin Dublinin menettelystä, ilmeisen perusteettoman menettelyn käsitteestä ja norminmukaisesta pakolaisia koskevasta menettelystä. Ministeriltä kysyttiin niiden ulkomaalaisten määrää, jotka olivat joutuneet siirtymään Dublinin prosessin täytäntöönpanon yhteydessä. Puolan odotettiin ottavan vastuun seuraavien pakolaisasemaa koskevien hakemusten käsittelystä: 2004 (1. toukokuuta joulukuuta) 356 ulkomaalaista, ulkomaalaista, ulkomaalaista, ulkomaalaista. Puolasta siirtyi muihin Euroopan unionin jäsenvaltioihin: 2004 (1. toukokuuta joulukuuta) 11 ulkomaalaista, ulkomaalaista, ulkomaalaista, ulkomaalaista. Myös määräaikaisesta oleskeluluvasta keskusteltiin. Ministeri totesi, että vuodesta 2003 alkaen on myönnetty noin oleskelulupaa. Hänen mukaansa oleskeluluvasta puuttuvat integraatioaspekti ja Geneven yleissopimuksen mukaiset matkustusasiakirjat, toisin kuin pakolaisen asemasta. Ministeri vahvisti oleskeluluvan saaneiden henkilöiden eri oikeudet, kuten oikeuden matkustaa Schengen-alueella. Alaikäisten turvapaikanhakijoiden kouluopetuksesta puheen ollen ministeri vahvisti, että 97 prosenttia heistä saa tavanomaista kouluopetusta puolalaisissa kouluissa puolalaislasten kanssa. Opetusta ei kuitenkaan anneta jatkuvana prosessina säilöönottokeskuksissa. Hallitus aikoo puuttua asiaan: tällä hetkellä on avoinna kouluttajien, opettajien ja sosiaaliavustajien paikkoja. Toinen kysymys koski turvapaikanhakijoiden jakautumista kansallisuuden perusteella. Ministeri selvitti, että 90 prosenttia heistä on kotoisin Venäjän federaatiosta. Muut ovat kotoisin Valko-Venäjältä, Ukrainasta, Pakistanista, Sri Lankasta. Puola on kauttakulkuvaltio joillekin maahanmuuttajille, mutta ei armenialaisille eikä vietnamilaisille, joille Puola on lopullinen kohdemaa. Kysyttiin myös, kasvaako laittomien maahanmuuttajien määrä viisumien hinnan noustessa. Ministeri vastasi, ettei näin käy. DV\ doc 15/27 PE v01-00
16 Vierailut keskuksiin 1. LESZNOWOLAN VARTIOITU ULKOMAALAISKESKUS Valtuuskunnan jäsenet vierailivat Lesznowolan vartioidussa ulkomaalaiskeskuksessa tiistaina 1. huhtikuuta Ulkomaalaisviraston ja sisä- ja hallintoasioiden ministeriön edustajat olivat mukana Euroopan parlamentin valtuuskunnan vierailulla ja selvittivät keskukseen liittyviä asioita valtuuskunnan jäsenille. Lesznowolan vartioitu ulkomaalaiskeskus sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Grójecista ja 45 kilometriä Varsovasta. Keskus on vanha, poliisien valvoma keskus. Rakennus on rakennettu vuonna 1996 ja remontoitu vuonna Remontteja tehdään kahden vuoden välein. Keskuksen enimmäisvastaanottokyky on 131 henkilöä kahteen rakennukseen sijoitettuina. Miesten rakennukseen mahtuu 100 henkilöä ja naisten ja perheiden puolelle 31 henkilöä. Alue on suuruudeltaan kaksi hehtaaria, joista yksi hehtaari on nurmikkoa. Rajavartiolaitos vastaa tulevaisuudessa keskuksen hallinnoimisesta. Keskus on hallinnollinen säilöönottolaitos, joka on tarkoitettu sekä turvapaikanhakijoille että laittomasti maassa oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille. Keskukseen vastaanotetaan myös perheitä ja lapsia, yksinhuoltajaäitejä ja sairaita ihmisiä, joita ei voida sijoittaa maasta karkottamista silmällä pitäen pidätetyille henkilöille tarkoitettuihin keskuksiin. Leiri koostuu kahdesta rakennuksesta, joista toinen on naisille ja perheille ja toinen miehille. Valtuuskunta tapasi eri maista Vietnamista, Tšetšeniasta, Pakistanista, Armeniasta ja Valko-Venäjältä kotoisin olevia säilöönotettuja henkilöitä. Säilöönotetut henkilöt sijoitetaan kielellisin ja kulttuurisin perustein jaettuihin ryhmiin. Jotkin huoneet olivat siistejä ja kauniisti sisustettuja, kun taas toiset eivät, riippuen huoneissa asuvista henkilöistä ja heidän ponnisteluistaan. Olot ovat huonot. Ruokasali on, mutta keskuksessa ei ole tiloja lapsille, kuten leikkihuonetta tai leikkikenttää, eikä saatavilla ole myöskään opetusvälineitä. Kouluikäiset lapset eivät pääse kouluun. Saniteettitilat ovat riittämättömät säilöönotettujen henkilöiden määrään nähden. Tilat ovat likaiset, erityisesti miesten puolella, ja kaipaavat selvästi remontoimista. Kirjastossa on erikielisiä (venäjän-, englannin- ja puolankielisiä) kirjoja sekä vieraskielisiä sanomalehtiä. Säilöönotetut henkilöt voivat ulkoilla avaralla nurmikkopihalla, jolla kasvaa puita ja jota ympäröi turvalaittein varustettu tiilimuuri. Ulkoilua on kuitenkin rajoitettu muutamaan tuntiin päivittäin, myös lapsilta. Yhteydenpitoa muuhun maailmaan ei ole rajoitettu, mutta se on käytännössä vaikeaa, koska keskuksen sijainti on syrjäinen. Säilöönotetuilla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköpostia tai Internetiä. PE v /27 DV\ doc
17 2. BIAŁA PODLASKAN VALVOTTU ULKOMAALAISKESKUS (BIAŁA PODLASKAN TURVAKESKUS JA KARKOTUSTA EDELTÄVÄN SÄILÖÖNOTON KESKUS) Biała Podlaskan vartioitu ulkomaalaiskeskus oli toinen keskus, jossa vierailtiin keskiviikkona 2. huhtikuuta Keskus on yksi neljästä aivan hiljattain Puolassa rakennetusta keskuksesta. Ulkomaalaisten vastaanotto alkoi tammikuun 2008 lopussa. Rajavartiolaitos vastaa keskuksen hallinnoimisesta. Rajavartiolaitoksen ja sisä- ja hallintoasioiden ministeriön edustaja osallistuivat vierailuun Euroopan parlamentin valtuuskunnan mukana ja valtuuskunnalle esiteltiin kokonaisvaltaisesti rajavartiolaitoksen toimia tällä alalla. Keskus on uudenaikaisesti varustettu ja siihen kuuluu laaja piha-alue. Se vaikuttaa asianmukaiselta vastaanottamaan ihmisiä, vaikka piikkilangat antavatkin "vankilamaisen" vaikutelman. Ennen tutustumiskierrosta keskuksen viranomaiset esittelivät keskuksen toimintaa valtuuskunnalle. He esittelivät määräykset, jotka liittyvät turvakeskuksien ja karkottamista edeltävien säilöönottokeskuksien toimintaan. He selittivät, että ulkomaalaiset sijoitetaan turvakeskukseen, jos: se on olennaisen tärkeää niiden menettelyjen asianmukaisen suorittamisen kannalta, jotka koskevat karkottamista tai maahan asettautumista koskevan luvan epäämistä tai maahan jäämistä pitkäaikaisena EU:n asukkaana koskevan luvan epäämistä on hyvä syy uskoa, että ulkomaalainen välttelee karkotusmääräyksen täytäntöönpanoa tai maahan asettautumista koskevan luvan epäämisen täytäntöönpanoa tai maahan jäämistä pitkäaikaisena EU:n asukkaana koskevan luvan epäämisen täytäntöönpanoa ulkomaalainen ylittäisi tai yrittäisi ylittää rajan laittomasti, jos häntä ei kuljeteta suoraan rajalle. Ulkomaalainen sijoitetaan turvakeskukseen tai hänet otetaan säilöön ennen karkotusta tuomioistuimen päätöksen mukaisesti. Keskuksen viranomaiset esittivät valtuuskunnalle tilastotietoja keskukseen sijoitetuista ulkomaalaisista. Biała Podlaskan turvakeskukseen ja karkotusta edeltävän säilöönoton keskukseen sijoitetut ulkomaalaiset (31. tammikuuta huhtikuuta 2008) Kansalaisuus Karkotusta edeltävän säilöönoton keskuksessa olevien henkilöiden määrä Armenian 1 3 Kiinan 4 Turvakeskuksessa olevien henkilöiden määrä DV\ doc 17/27 PE v01-00
18 Venäjän 2 27 Tunisian 1 Ukrainan 1 Vietnamin 11 Yhteensä 20 Yhteensä 30 Yhdeksän yllä mainituista henkilöistä ilmoitti aikovansa hakea pakolaisen asemaa. Valtuuskunnan vierailun hetkellä keskukseen oli sijoitettuina: Kansalaisuus Karkotusta edeltävän säilöönoton keskuksessa olevien henkilöiden määrä Kiinan 4 Venäjän 0 16 Ukrainan 1 Vietnamin 4 Yhteensä 9 Yhteensä 16 Turvakeskuksessa olevien henkilöiden määrä Keskuksessa on useita osastoja: Naisten osasto, 50 paikkaa Miesten osasto, 70 paikkaa Perheiden ja alaikäisten osasto, 32 paikkaa Säilöönottokeskuksen asuinsolut, 24 paikkaa Terveydenhoito-osasto Keskuksessa on opetuksesta vastaava osasto, joka: järjestää ja ohjaa vapaa-ajan toimintaa ja urheilutoimintaa keskukseen sijoitetuille, toimii turvakeskukseen sijoitettujen alaikäisten kehityksen edistämiseksi, huolehtii ilman huoltajaa olevista turvakeskukseen sijoitetuista alaikäisistä, hoitaa kirjastoa ja arvioi, tarvitseeko kirjaston varastoja täydentää keskuksessa kyseisenä ajankohtana oleskelevien ulkomaalaisten kotikielisillä kirjoilla sekä lisäaineistolla, joka sisältää tietoa ulkomaalaisten oikeuksista Puolan tasavallan sekä muiden EU:n jäsenvaltioiden alueella, haastattelee keskukseen sijoitettuja havaitakseen mahdolliset "ihmiskaupan" uhrit. Keskuksessa toimii myös saattajien ryhmä, jonka tehtävänä on kuljettaa ulkomaalaisia, viedä keskukseen sijoitettuja terveyskeskuksiin sekä valvoa henkilöitä, jotka saavat sairaalahoitoa (valvontaa myös vuorokauden ympäri), samoin kuin rekisteröintiosasto, joka vastaa ulkomaalaisten rekisteröitymisen vastaanottamisesta ja käsittelemisestä, ulkomaalaisten vapauttamisesta, henkilötietoja sisältävien tiedostojen avaamisesta ja päivittämisestä, ja niin edelleen. Vierailun aikana keskuksessa oli vain vähän ihmisiä, mutta monet perheet, joissa oli pieniä lapsia, sanoivat olevansa siirtymässä keskuksesta avoimeen keskukseen. Vierailun aikana keskuksessa ei ollut lääkäreitä eikä sosiaalityöntekijöitä. PE v /27 DV\ doc
19 3. LINININ VASTAANOTTOKESKUS Vierailua keskuksessa johti Urszula Gacek 18. huhtikuuta Keskuksen toimintakapasiteetin suuruus on 330 henkilöä. Asukkaita on tällä hetkellä 433, joista 50:n olisi todellisuudessa pitänyt lähteä keskuksesta, mutta he ovat jääneet sinne omasta pyynnöstään, yleensä siksi, että he etsivät vaihtoehtoista majoituspaikkaa. Keskuksessa ei ole ilman huoltajia olevia alaikäisiä. Suuri enemmistö on lapsiperheitä. Keskuksessa on pieni naimattomien miesten ryhmä. Lapsille annetaan opetusta. Leikki-ikäisiä varten on lastentarha. Vanhempia, vastikään Puolaan saapuneita lapsia opetetaan keskuksessa, kunnes he voivat mennä tavallisiin paikallisiin kouluihin (toisin sanoen kunnes he oppivat puolan kielen perusteet). He alkavat nopeasti käydä viittä paikallista koulua. Iltapäiväkerhon tarkoituksena on auttaa läksyjen teossa ja antaa lisätunteja puolan kielessä. Keskuksessa ei ole tulkkeja. Lähes kaikki asukkaat ovat kotoisin Tšetšeniasta. He puhuvat venäjää. Keskuksen henkilöstö puhuu venäjää. Perehdytystä annetaan venäjän kielellä. Kansalaisjärjestöt toimivat oikeudellisina edustajina. Eri kansalaisjärjestöt järjestävät myös kesäleirejä lapsille sekä ammatillista koulutusta. Yhteistyö vaikuttaa olevan kaikkein tiiviintä PAH (Polska Akcja Humanitarna) -järjestön kanssa. Keskuksen pitkäaikaisin asukas on ollut siellä neljä vuotta. Keskuksessa ei ole valvojia. Se on avoin laitos. Asukkaat voivat tulla ja mennä mielensä mukaan. Psykologi käy keskuksessa säännöllisesti. Paikan päällä on myös lääkärin vastaanotto, jossa lääkäri ja sairaanhoitaja päivystävät normaalin työajan puitteissa. Muina aikoina asukkaita hoidetaan paikallisissa terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. He voivat valita, hoidetaanko heitä keskuksen ulkopuolella. Hammas- ja erikoislääkäreiden palveluita saa keskuksen ulkopuolella. Asukkaat eivät joudu maksamaan hoidosta eivätkä lääkkeistä. Toimintaa on tarjolla päiväsaikaan, kuten ompelukursseja ja puolan kielen tunteja. Aiemmin järjestettiin myös kampaaja- ja manikyyrikursseja samoin kuin miehille sopivampaa ammatillista koulutusta (rakennusalan koulutusta ja kuorma-autolla ajon opetusta). Kursseille osallistuminen oli kuitenkin vähäistä, erityisesti miesten kohdalla. Säilöönottokeskuksessa on moskeija. Asukkailla ei ole työlupaa, jollei heidän hakemuksiensa käsittely kestä yli vuotta. Vastaanoton edellytyksiä koskevan direktiivin mukaan turvapaikanhakijat eivät nimittäin pääse työmarkkinoille vuoteen. Jokainen asukas saa kuukausittain 70 PLN:n suuruisen raha-avustuksen. Lisäksi jokainen leikki- ja kouluikäinen lapsi saa päivittäin 9 PLN:n suuruisen ruokarahan. Vanhempien edellytetään tekevän itse lasten ruoat aineksista, jotka he ostavat paikallisista kaupoista. Aikuiset saavat kanttiinista kolme ateriaa päivittäin. Usein lasten ruokaraha on perheen DV\ doc 19/27 PE v01-00
20 varsinainen palkka. Matkat lääkärin vastaanotolle ja muut tarpeelliset matkat korvataan. Lasten koulubussit ovat ilmaisia samoin kuin heidän koulukirjansa ja -pukunsa. Majoitustilat ovat vaatimattomat mutta eivät liian ahtaat. Perheet sijoitetaan neljän, kuuden tai kahdeksan hengen huoneisiin. Muita kuin perheenjäseniä ei koskaan sijoiteta samoihin huoneisiin perheiden kanssa. Tällä hetkellä jotkin perheet asuvat tarkoitukseen mukautetussa makuusalissa, mutta jokaiselle perheelle taataan yksityisyyden ja intimiteetin suoja. Yhteisiin keittiö- ja kylpyhuonetiloihin ei tarvitse jonottaa. Ne on remontoitu hiljattain (2005) ja ovat hyvässä järjestyksessä. Yhteisten tilojen siisteys riippuu todellakin asukkaiden halukkuudesta siivota jälkensä. Toisen asuinrakennuksen yhteiset tilat olivat poikkeuksellisen puhtaat. Toisessa rakennuksessa tilat olivat paljon epäsiistimmät. Kanttiinin tarjoamat ateriat ovat ravitsemuksellisesti tasapainotetut. Asukkaat ovat pääasiallisesti islaminuskoisia, ja uskonnolliset ruokavalioon liittyvät vaatimukset on otettu huomioon. Myös kasvisruokaa on tarjolla. Lapsille pidetään iltapäiväkerhoa, heidän käytössään on hyvin varusteltu leikkikenttä ja kansalaisjärjestöihin kuuluvat vapaaehtoiset pitävät heille kesäleiriä. Useimmilla asukkailla on matkapuhelin (paikan päällä sijaitsevaa puhelinkoppia tuskin käytetään). Keskuksessa ei ole Internet-yhteyttä teknisistä syistä (sijainti on melko syrjäinen). Esittelijän yleisiä huomioita Valtuuskuntamme koki myönteisen yllätyksen, kun otetaan huomioon, että Puolaan kohdistui valtavia haasteita uutena jäsenvaltiona ja Dublin II -asetuksen aiheuttamia kasvavia paineita. Olot keskuksissa olivat yleisesti hyvät, ja koko vierailumme ajan vallinnut hyvä ilmapiiri teki meihin vaikutuksen. Oli hyvin myönteistä havaita, ettei turvapaikanhakijoita pidetty vangittuina eikä alaikäisiä eristettyinä suljetuissa keskuksissa. Tästä syystä kannustamme hallitusta jatkamaan samaan tapaan. Suosituksia Vaikka keskukset olivat yleisesti hyvässä kunnossa, joitakin parannuksia on kuitenkin syytä tehdä. Tästä syystä suosittelemme voimakkaasti: 1. Kalusteiden ja saniteettitilojen remontoimista Vanhat keskukset, jotka eivät vielä täytä täysin tarvittavia kalusteita ja saniteettitiloja koskevia normeja, pitäisi remontoida mahdollisimman pian. Viranomaisten on löydettävä toinen lyhytaikainen majoitusvaihtoehto Lezsnowolaan sijoitetuille remontin ajaksi. 2. Säilöönoton käyttämistä viimeisenä keinona On vältettävä lasten säilöönottoa, vaikka he olisivatkin huoltajiensa kanssa. Kaikissa tapauksissa, joissa lasten on oltava vanhempiensa kanssa, vanhempia pitää kohdella eri tavalla. Lasten hyvinvointi ja opetus on ensisijaisen tärkeää. On harkittava vaihtoehtoisia ratkaisuja perheiden säilöönoton sijaan. Raskaana olevien naisten säilöönotto on kiellettävä! Eristyssellien suuri määrä huomioon ottaen eristäminen voidaan hyväksyä vain poikkeuksellisena toimena, jos ihmisestä tulee väkivaltainen. Eristämisen on oltava aivan viimeinen keino! PE v /27 DV\ doc
Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto
Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien
OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN
OHJE EUROOPAN UNIONIN KANSALAISILLE JA HEIDÄN PERHEENJÄSENILLEEN Yleiset säännökset Puolan tasavallassa Euroopan unionin kansalaisen oleskelua koskeva asia on hoidettava välittömästi, kun taas sellaisen
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman
SÄÄDÖSKOKOELMA. 668/2013 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2013 668/2013 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan
Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 13. tammikuuta 2004 VÄLIAIKAINEN 2002/0043(CNS) LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien
Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA
Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.
Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella
Mitä on vastaanottotoiminta? Vastaanottokeskukset pähkinänkuoressa
Mitä on vastaanottotoiminta? Vastaanottokeskukset pähkinänkuoressa Mikä vastaanottotoiminta? Lakisääteisten palvelujen järjestämistä turvapaikanhakijalle. 17.6.2011/746: Laki kansainvälistä suojelua hakevan
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2014/0202(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 5-19 Mietintöluonnos Cecilia Wikström (PE544.476v01-00) ehdotuksesta Euroopan
Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista
Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2015 (OR. en) 12313/15 ADD 7 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 23. syyskuuta 2015 Vastaanottaja: JAI 685 ASIM 93 FRONT 196 RELEX 741 CADREFIN 58 ENFOPOL 261 PROCIV
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009
Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3
Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö. 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1
Sosiaaliviraston Maahanmuuttoyksikkö 16.10.14 Merlin Seidenschwarz 1 Oleskelulupalajit Määräaikainen - tilapäinen (B) - jatkuva (A) Pysyvä (P) - voimassa toistaiseksi - 4 vuoden jatkuvan (A) oleskelun
12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM
Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina
LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2015 COM(2015) 490 final ANNEX 7 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien
Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.
Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,
Kansanedustajat, syksy 2015
Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen
Kotouttamisen ABC. Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet Aluekoordinaattori
Kotouttamisen ABC Nuorten maahanmuuttajien kotoutumisen tukena Emine Ehrström kokemukset ja hyvät käytänteet 11.5.2016 Aluekoordinaattori Seinäjoki Kotona Suomessa -hanke Käsitteet käyttöön Maahanmuuttaja
Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016
Laajamittainen maahantulo 2015- Tilaisuus xx.1.2016 Mikä käynnisti vuoden 2015 maahantuloaallon EU:iin? Afrikan pohjoisosien ja Lähi-idän maiden sisäinen kehitys. Koulutettuja nuoria ilman töitä ja tiedonsaannin
HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?
HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.
EU-Turkki pakolaissopimus
EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
Studia Generalia Murikassa 12.11.2015
Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Työelämän kansanopisto Nuoret turvapaikan hakijat kansanopistossa Sivistystyön Vapaus ja Vastuu Pirkanmaa Studia Generalia Murikka 12.11.2015 1 Vapaa sivistystyö Suomessa
Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)
Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2015 194/2015 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2014 COM(2014) 74 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Asetuksen (EY) N:o 1931/2006 muuttamisesta siten, että Kaliningradin alue ja tietyt Puolan
KOMISSIO ASETUS (EY) No...
KOMISSIO ASETUS (EY) No... Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien teräsköysien ja -kaapeleiden tuonnissa neuvoston asetuksella (EY) N:o 1796/1999 käyttöön otettujen polkumyyntitoimenpiteiden mahdollista
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
32% Maahanmuuttoviraston vuosi Eniten lisääntyivät kansalaisuushakemukset
Maahanmuuttoviraston vuosi Vireille tulleiden asioiden määrä kasvoi lähes 4 000:lla kohoten lähes 54 000:een. Päätöksiä tehtiin 5,6 % enemmän kuin asioita tuli vireille. Vuonna mediaa kiinnosti erityisesti
Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu
Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain
Turvapaikkaprosessin eteneminen
Turvapaikkaprosessin eteneminen Asianajajapäivät 15.1.2016 Asianajaja Ville Punto Turvapaikkahakemus Haetaan rajalla rajavartijoilta tai sisämaassa poliisilaitokselta. Rekisteröinti ja alustava puhuttelu
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.
1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin
Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012
Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuton tilannekuva (1) Ennätysmäärä kansainvälistä suojelua hakevia; 32 400 saapui 2015 Valtaosa Irakista
OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA TYÖLUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN AJANVARAUS TURVALLISUUS
Sanastoa OLESKELULUPA PYSYVÄ TOISTAISEKSI VOIMASSA TYÖLUPA KANSALAISUUS TURVAPAIKKA PAKOLAINEN AJANVARAUS TURVALLISUUS IHMISOIKEUDET ESTÄÄ LAITON LAILLINEN MAAHANMUUTTO JÄRJESTÖ HOITAA, HUOLEHTIA TILAPÄINEN
Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä
Katsaus kansainvälisyyteen Pudasjärvellä Käsitteet Turvapaikanhakija Henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta. Henkilöllä ei ole vielä oleskelulupaa Suomessa. Kiintiöpakolainen
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Henna Huhtamäki 17.8.2017 1 23.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupatyypit 2015-2017 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1.8.2017 2 0 1 6 2015 2 23.2.2018
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti
Sisäasiainministeriön asetus. Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta
Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2008 Sisäasiainministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta
Miten Suomen turvapaikkapolitiikka on muuttunut siirtolaisuuden kesän jälkeen?
Miten Suomen turvapaikkapolitiikka on muuttunut siirtolaisuuden kesän jälkeen? KARKOTETUT - SEMINAARI EUROOPPALAISESTA SIIRTOLAISPOLITIIKASTA 6. 7.9. 2016 MARKUS HIMANEN, TURUN YLIOPISTO, 6.9.2016 Siirtolaisuuden
Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä
Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä KV 11.10.2010 18 Valtuutettu Ismo Soukola jätti valtuustolle, siitä ennen
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:
NEUVOSTON DIREKTIIVI 2003/109/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2003, pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta
L 16/44 23.1.2004 NEUVOSTON DIREKTIIVI 2003/109/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta 2003, pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen
Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä
I. Yleiset kysymykset (1 ja 2 artikla) I.2. Lähettävää yritystä koskevat kysymykset 1. 1. 1 Lähetetyt työntekijät Kysymyksiä lähettävästä yrityksestä Miten maanne lainsäädännössä määritellään työntekijä
TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat
TILASTOLIITE SISÄLLYS 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat AVAINLUVUT Toimintamenot (1000 ) ja henkilöstö 2008 2009 2010 Nettomenot 14 231 17 576 18 326
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0633/2006, Christiane Becker, Saksan kansalainen, pyynnöstään saada asianmukaista palkkaa vastaavasta työstä
TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0314 (NLE) 5626/16 LIMITE PUBLIC ASIM 9 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta
SISÄLLYS. N:o Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2006
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2006 N:o 1158 1164 SISÄLLYS N:o Sivu 1158 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta... 3185 1159 Laki ulkomaalaisrekisteristä annetun lain
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä
SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014. 50/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus suomalais-norjalaisesta vesienhoitoalueesta tehdyn sopimuksen
A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta
25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi
EUROOPAN PAKOLAISRAHASTON (ERF) MONIVUOTINEN OHJELMA 2008 2013
EUROOPAN PAKOLAISRAHASTON (ERF) MONIVUOTINEN OHJELMA 2008 2013 Pakolaisrahaston toiminnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Turvapaikkamenettelyssä ja turvapaikanhakijoiden vastaanotossa ja kotouttamisessa
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.
Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.
Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015
Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen
Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *
P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon
SÄÄDÖSKOKOELMA. 631/2011 Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 631/2011 Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon
Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen
Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Kansallinen ihmiskaupparaportoija Vähemmistövaltuutettu on toiminut kansallisena ihmiskaupparaportoijana vuoden 2009
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi
Sisäministeriön asetus
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:
1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta
Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain
14654/2/12 REV 2 ADD 1 eho,vp,team/rr,sas,vp/si 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2013 (07.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2008/0244 (COD) 14654/2/12 REV 2 ADD 1 ASILE 124 CODEC 2311 PARLNAT 403 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston
+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP +
OLE_PH4 1 *1319901* OLESKELULUPAHAKEMUS LAPSELLE Tällä lomakkeella haetaan alle 18-vuotiaalle lapselle ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Oleskeluluvan hakemisen tarkoituksena on,
Maahanmuuttovirasto. Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja. www.migri.fi
Maahanmuuttovirasto Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja www.migri.fi Rajavartiolaitos Organisaatio Ylijohtaja Maahanmuuton johtava asiantuntija Maahanmuuttoasioita
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2007/0094(COD) 18.3.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus-
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja
Maahanmuutto Varsinais- Suomessa
Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen
Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus
PÖYTÄKIRJA SVEITSIN VALALIITON JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ HELSINGISSÄ 16 PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 1991 TEHDYN JA HELSINGISSÄ 19 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2006 TEHDYLLÄ PÖYTÄKIRJALLA MUUTETUN, TULO- JA VARALLISUUSVEROJA
Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014
Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5
1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2013/0081(COD) 3.7.2013 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tutkimusta,
Istuntokatsaus, , Bryssel [ :02] Parlamentti keskustelee Euroopan tulevaisuudesta Jean-Claude Junckerin kanssa...
Istuntokatsaus, 1.-2.3.2017, Bryssel [28-02-2017-21:02] Parlamentti keskustelee Euroopan tulevaisuudesta Jean-Claude Junckerin kanssa......................................................... 2 Euroopan