HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS, EEROLAN RYHMÄPUUTARHAN PROJEKTINJOHTOPALVELUT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS, EEROLAN RYHMÄPUUTARHAN PROJEKTINJOHTOPALVELUT"

Transkriptio

1 HEL / 6 HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS, EEROLAN RYHMÄPUUTARHAN PROJEKTINJOHTOPALVELUT OSAKOKONAISUUS I PALVELUHANKINTA, Yleiskuvaus palvelusta 2 Lähtötiedot Helsingin kaupungin omistamalle Vihdin kunnassa sijaitsevalle Eerolan tilan alueelle on tarkoitus perustaa kiinteistöyhtiömuotoinen ympärivuotiseen käyttöön rakennettavista vapaa-ajanasunnoista koostuva 2000-luvun siirtolapuutarha (jäljempänä Eerolan ryhmäpuutarha). Eerolan tila sijaitsee noin 36 kilometrin etäisyydellä Helsingin keskustasta, vanhan Porintien tuntumassa ja noin kahden kilometrin etäisyydellä Salmen ulkoilualueesta. Eerolan ryhmäpuutarhahankkeen toteutus jakautuu useisiin osakokonaisuuksiin. Kaupunki kilpailuttaa ja hankkii rakennuttajakonsultilta sen osan projektinjohtopalveluista, joka sisältyy hankkeen ensimmäiseen osakokonaisuuteen. Ensimmäinen osakokonaisuus sisältää Eerolan ryhmäpuutarhan sisäisen ja ulkoisen infran suunnitteluttamiseen, mökkien viitesuunnitelmien kehittämiseen, markkinoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen, infran ja mökkien rakennuttamiseen, hankkeen kustannusten hallintaan ja hankekehitykseen sekä yhteistoimintaan eri sidosryhmien kanssa liittyviä asiantuntija- ja avustustehtäviä. Eerolan tilan alueelle on laadittu asemakaava, jossa noin 25 ha:n suuruiseen ryhmäpuutarhaan on osoitettu 127 palstaa ja enintään 127 mökkiä. Rakennusoikeutta kullakin palstalla on 50 kerrosneliömetriä eli koko ryhmäpuutarha-alueella rakennusoikeutta on yhteensä kerrosneliömetriä, lisäksi voi rakentaa yhteisiä rakennuksia yhteensä kerrosneliömetrin verran. Vihdin kunnanvaltuusto on (3 ) hyväksynyt Eerolan ryhmäpuutarha-nimisen asemakaavan Ot 19, joka on tullut lainvoimaiseksi Rakennettavat mökit on alustavasti suunniteltu olevan ympärivuotisessa käytössä ja ne on tarkoitus varustaa sähköllä Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, Helsinki 13 Postiosoite: PL 1500, HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin (09) , Faksi (09) , ww.hkr.hel.fi Besöksadress: Kaserngatan 21, Helsingfors 13 Postadress: PB 1500, HELSINGFORS STAD Telefon (09) , Fax (09) ,

2 HEL / 6 3 Palvelun tavoitteet sekä liittää Vihdin kunnan vesi- ja viemärijärjestelmään. Lähimmän liitospisteen paikka sijaitsee Härkälän kylätaajamassa, noin 1 1,5 kilometrin etäisyydellä ryhmäpuutarhasta (jäljempänä Otalammen vesihuoltolinja). Otalammen vesihuoltolinjan alustava sijainti on esitetty ensimmäisen osakokonaisuuden projektinjohtopalvelua koskevan tarjouspyynnön liitteessä 9. Viemäröinti edellyttänee pumppaamon rakentamista Eerolan ryhmäpuutarhaan. Sito Oy on laatinut Eerolan ryhmäpuutarhalle mm. sen palstat, kulkutiet, pysäköintialueet ja hulevesijärjestelmät esitettävän yleissuunnitelman VIO 5650/1-18. Vihdin kunta on alkaen siirtynyt ETRS-GK 24 tasokoordinaatistoon entisen KKJ 2 sijaan. Arkkitehtitoimisto Huttu-Hiltunen Oy on laatinut Eerolan ryhmäpuutarhan puutarhamökin päivätyt luonnossuunnitelmat. Luonnossuunnitelmissa päärakennuksessa on tupa ja makuutilat, pinta-alaltaan 27 kem2. Erillisessä noin 10 kem2:n suuruisessa talousrakennuksessa on mm. pesutilat. Rakennusviraston toimeksiannosta Sito Oy on laskenut päivitetyn yleissuunnitelman pohjalta määrälaskentaan perustuvan Eerolan ryhmäpuutarhan rakennusinvestointien kokonaiskustannusarvion hintatasossa 4/2014 (Liite 1). Hankkeen kokonaiskustannukset ovat laskelman mukaan euroa (alv 0 %) ja euroa (alv 24 %). Helsingin kaupunki ei ole tehnyt hanketta koskevaa investointi- tai rakentamispäätöstä. Helsingin kiinteistölautakunta päätti , 614 hyväksyä Helsingin kaupungin puolesta kiinteistöviraston Vihdin kunnan kanssa neuvotteleman asemakaavan laatimista Eerolaan koskevan maankäyttösopimuksen, jonka osapuolet ovat allekirjoittaneet (Liite 2). Valittavan konsultin tulee osaltaan sitoutua myötävaikuttamaan siihen, että Eerolan ryhmäpuutarhasta mökkeineen tulee ekologinen, kustannuksiltaan kohtuuhintainen ja rakentamisen osalta hyvälaatuinen ryhmäpuutarha helsinkiläisten ja halukkaiden vihtiläisten yksityishenkilöiden käyttöön. Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, Helsinki 13 Postiosoite: PL 1500, HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin (09) , Faksi (09) , ww.hkr.hel.fi Besöksadress: Kaserngatan 21, Helsingfors 13 Postadress: PB 1500, HELSINGFORS STAD Telefon (09) , Fax (09) ,

3 HEL / 6 Palvelun tavoitteena on selvittää hankkeen rakennusinvestointien (infra ja mökit) ja muiden toteuttamisen edellyttämien toimenpiteiden todelliset kustannukset sekä näiden mahdollisesti kustannuksiltaan ja/tai muilta ominaisuuksiltaan edullisemmat vaihtoehdot. Palvelun tavoitteena on selvittää täysin uuden ryhmäpuutarhaalueen osalta siihen kohdistuva yleinen kysyntä ja kiinnostuneiden tahojen mahdolliset ehdot omalle sitoutumiselleen hankkeeseen ja sen puitteissa tehtäviin investointeihin eli hankkeeseen sisältyvät riskit ennen varsinaisen ja laajan hankkeen yleisen markkinoinnin aloittamista. 4 Määritelmät Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, Helsinki 13 Postiosoite: PL 1500, HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin (09) , Faksi (09) , ww.hkr.hel.fi Besöksadress: Kaserngatan 21, Helsingfors 13 Postadress: PB 1500, HELSINGFORS STAD Telefon (09) , Fax (09) , Eerolan ryhmäpuutarhahanke on ajateltu toteutettavan rakennusviraston hankkiman rakennuttajakonsultin avulla noudattaen samankaltaisia konsulttivetoisen ryhmärakennuttamisen periaatteita, joita Helsingin kaupunki on edellyttänyt käytettävän eräissä pientalohankkeissa. Eerolan ryhmäpuutarhahankkeessa on ajateltu, että tulevat mökkiläiset toimivat tilaajina ja maksavat myöhemmin perustettavan kiinteistöyhtiön osakkaina hankkeen kustannukset. Eerolan ryhmäpuutarhahankkeelle on hahmoteltu oma hallintoja toteutusmalli (pvm ), joka on kuitenkin vasta alustava luettelo projektinjohtopalvelua tarjoavan yrityksen hoidettavaksi ajatelluista tehtävistä. Po. luettelo on seuraava: Markkinointi, tulevien osakkaiden haku ja osakasyhteistyö Kiinteistöyhtiön perustamiseen liittyvät valmistelutehtävät sekä mahdollisesti toimiminen kiinteistöyhtiön rakennusaikaisena toimitusjohtajana Osakkaiden edunvalvonta-, rakennuttaja-, projektinjohto- ja työmaavalvontatehtävien suorittaminen Rakennussuunnitelmien teettäminen Rakennusluvan hakeminen kiinteistöyhtiölle Rakentamisen jakaminen osa- ja sivu-urakoihin ja urakoiden kilpailuttaminen Työmaapalveluista ja työmaan johtovelvollisuuksista vastaaminen (toimiminen päätoteuttajana) YSE 4 :n mukaisesti Työnjohto-organisaation asettaminen työmaalle.

4 HEL / 6 5 Palvelun yksityiskohtainen sisältö 5.1 Suunnitteluttamistehtävät Konsultin suoritusvastuu käsittää suunnitteluttamis-, hankekehitys- ja rakennuttamistehtävät seuraavasti: Konsultti suorittaa ja vastaa tilaajalle: rakennussuunnitelmien suunnitteluttamisesta puistosuunnitelman piirustusten VIO 5650/1-18 pohjalta ja Vihdin kunnan edellyttämiä menettelyitä ja ohjeita noudattaen, rakennussuunnitelmien suunnitteluttamisesta Arkkitehtitoimisto Huttu-Hiltunen Oy :n laatimien luonnossuunnitelmien pohjalta uudisrakentamisen vaatimien rakennuslupien edellyttämässä laajuudessa ja Otalammen vesihuoltolinjan ja siihen liittyvän pumppaamon rakennussuunnitelmien suunnitteluttamisesta Vihdin kunnan edellyttämiä menettelyitä ja ohjeita noudattaen. Edellä tarkoitetut suunnitelmat edellytetään laadittaviksi Vihdin kunnan käyttämässä taso- ja korkeuskoordinaatistossa. Konsultille kuuluu seuraavia tehtäväalueita: kustannushallinta ja -ohjaus suunnitelmien tavoitteidenmukaisuuden ja teknisen tason varmistaminen suunnitelmien ja suunnitelmaratkaisujen kehittämisehdotusten pohdinta tavoitteiden tarkentaminen ja mahdollisten tarkistusesitysten tekeminen tavoitteisiin huolehtiminen tilaajan tavoitteiden täsmennysten huomioonottamisesta suunnittelussa suunnitelmien ristiriidattomuuden ja yhteensopivuuden varmistaminen sekä tarkastaminen. Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, Helsinki 13 Postiosoite: PL 1500, HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin (09) , Faksi (09) , ww.hkr.hel.fi Besöksadress: Kaserngatan 21, Helsingfors 13 Postadress: PB 1500, HELSINGFORS STAD Telefon (09) , Fax (09) ,

5 HEL / Hankekehitysvaiheen tehtävät Otalammen vesihuoltolinja Markkinointi Yhteistoiminta Kiinteistöyhtiön perustaminen 5.3 Rakennuttamistehtävät Tehtävä käsittää työ- ja materiaalikustannuksiltaan kohtuullisen ja muilta toteuttamisedellytyksiltään hyvän maastolinjauksen selvittämiseen liittyvät tehtävät. Konsultti suorittaa hankkeen markkinointiin kuuluvat tehtävät kuten markkinoinnin suunnittelu, markkinointiaineiston laatiminen koemarkkinointia varten, hankkeesta tiedottaminen, viestintä ja kohteen esittely tilaajan ja konsultin kesken myöhemmin sovittavassa laajuudessa. Konsultille kuuluu koemarkkinointi, aktiivinen asiakastyö ja osakasryhmän/-ryhmien kokoaminen hankkeen toteuttamista varten tilaajan ja konsultin kesken myöhemmin sovittavassa laajuudessa. Konsultin tehtäviin kuuluu läheinen yhteistoiminta talopakettitoimittajien, Vihdin kunnan ja muun paikallisten toimijoiden sekä muiden hankkeen toteuttamisen kannalta tärkeiden yhteistyötahojen kanssa. Konsultin tehtäviin kuuluu valmistelevat tehtävät ja perustamisessa tarvittavan malliaineiston kokoaminen ja laatiminen, kuten hankkeen suunnitelmat, pinta-alatiedot, osakasluettelot, kustannusten jyvityssuunnitelma ja yhtiöjärjestys, kuitenkin tilaajan ja konsultin kesken myöhemmin sovittavassa laajuudessa. Konsultti suorittaa ja vastaa tilaajalle hankkeen ensimmäisen osavaiheen rakennuttamistehtävien hoitamisesta. Rakennuttamistehtävät sisältävät seuraavat tehtävät ja toimenpiteet: Talopakettitoimittajien kilpailutus mökkien viitesuunnitelmien pohjalta Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, Helsinki 13 Postiosoite: PL 1500, HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin (09) , Faksi (09) , ww.hkr.hel.fi Besöksadress: Kaserngatan 21, Helsingfors 13 Postadress: PB 1500, HELSINGFORS STAD Telefon (09) , Fax (09) ,

6 HEL / 6 Pääurakoiden kilpailutusta varten tarvittavien tarjouspyyntöasiakirjojen valmistelu, urakkakilpailujen järjestäminen ja urakkatarjousten käsittely Hankkeen kustannusarvion laskeminen Puuston kartoituksen ja hakkuusuunnitelman laatimisen sekä toimeenpanon organisointi Edellä oleviin liittyen koordinoida ryhmäpuutarhan maastoon merkitseminen Projektin ajallisen etenemisen ja edistymisen tilan raportointi Projektin kustannusraportointi Parannus- ja korjausehdotusten raportointi. 6 LIITTEET Liite 1 Kustannusarvio Liite 2 Maankäyttösopimus Käyntiosoite: Kasarmikatu 21, Helsinki 13 Postiosoite: PL 1500, HELSINGIN KAUPUNKI Puhelin (09) , Faksi (09) , ww.hkr.hel.fi Besöksadress: Kaserngatan 21, Helsingfors 13 Postadress: PB 1500, HELSINGFORS STAD Telefon (09) , Fax (09) ,

7 KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 4 Konsultit > Sito Oy > Eerolan ryhmäpuutarha Laskelma: Eerola_ryhmäpuutarha Työnumero: Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Arja Pöykiö Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Kari Harju Raportoija: Reijo Järvinen Asiakas: Rapal Oy Projektipäällikkö: Aluekerroin: 1,1 Kustannusindeksi: 137,00 (2005=100) Päivämäärä: Laskelman kustannukset yhteensä: Koko laskelma Rakennusosat Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä Katu 0, Jätepuun ja kasvillisuuden poisto, normaali m2tr , Pintamaan poisto, normaali ( kuljetus < 5 km ) m2tr , Rakenteen yhteydessä olevat salaojat (100/90 mtr , mm) Salaojan tarkastuskaivot ( 400mm ) kpl , Betoniputkirummut 800 mm mtr , Kiviojan yksityistie Muovinen putkirumpu 250 mm mtr , Mökkiliittymät, P-alueet Muovinen putkirumpu 315 mm mtr 40 39, U-reitti 1621 Putkikaivannon kaivu m3ktr , Kaapelikaivannon teko ja täyttö ( > 70 cm) * mtr , mökeille asti 1632 Puuponttiseinä m2tr , Hulevesi- ja pohjapadossa Maapenger, puutarhapalstojen täytöt * m3rtr , Kuljetuksen osuus ( kun matka km ), m3rtr , maapenger, Maapato, hulevesipato tie-/ratapenger * m3rtr , Pohjapato ( materiaali läjityksestä / m2tr 10 15, varamaapaikasta Asennusalusta murskeesta ) * (tasauskerros) m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (15-20 km), m3rtr 360 6, asennusalustat Alkutäyttö murskeesta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (15-20 km), alkutäytöt m3rtr 540 6, Lopputäyttö kaivuumassoilla m3rtr , Ympärystäyttö murskeella m3rtr 30 17, Jakava välikerros murskeesta KaM 0-90, yli 5000 m3rtr , m3rtr + Kuljetuksen osuus (matka km), jakava- m3rtr , /välikerros murskeesta tai sorasta Sivu 1 / 4

8 Sitomaton kantava kerros KaM 0-32, alle 2500 m3rtr , m3rtr Sitomaton kantava kerros KaM 0-56, m3rtr , m3rtr + Kuljetuksen osuus (matka km), sitomaton m3rtr , kantava + Kuljetuksen kerrososuus (matka km), sitomaton m3rtr , kantava Sirotepintaus kerros(sip) m2tr 20 2, Sekoitusjyrsintä (sorapintainen tie) m2tr , Murskepäällyste m2tr , Elementtiverkkoaidan huoltoportti (korkeus 1,2m) kpl , Kaapelikaivannon varoitusnauha * m , Valaisinpylväs, metalli, h=5m, jäykkä, kpl , pystyvartinen Pylväsjalusta SJ-1.3, * 5-8m pylväille kpl , Puistovalaisin Philips StreetSaver LED * kpl , sis. vain valaisin Viheralue 0, Turva-alusta (leikkihiekka 0/4) m2tr , Tuotteistettu kasvualusta humusmaasta, m2tr , viljelypalstat Paikalla tehtävä * kasvualusta, m2tr , kunttamurskaverhous Nurmikko A3 * m2tr , Niityt, puistoniityt * m2tr , Niityt, teiden reunaniityt * m2tr , Runkopuut, puistopuut (alle 10 cm:n kpl , ympärysmitta) Runkopuut, puistopuut (10-20 cm:n kpl 3 412, ympärysmitta) Metsitys * m2tr , Pensaat, matalat * m2tr , Pensaat, korkeat * m2tr , Perennat, kosteikkokasvillisuus * m2tr , Penkki, selkänojallinen, vapaasti seisova, leveys kpl 2 746, Pöytä cm- penkkiyhdistelmä ( penkit ilman kpl 1 949, selkänojaa Roska-astia ), 55 värjäämätön L, kannellinen pylväskiinnitys kpl 1 349, Leikkipuiston yhdistelmäteline kpl , Syväkeräyssäiliö * kpl , Vesihuolto 0, Pumppaamon kaivannon tuenta * m2tr , Tasauskerros murskeesta (asennusalusta) m3rtr , Alkutäyttö murskeesta m3rtr , Muovinen jätevesiviemäri (vietto) 160 mm, PVC, mtr 70 14, SN Muovinen 8 jätevesiviemäri (vietto) 200 mm, PVC, mtr , SN Muovinen 8 jätevesiviemäri (vietto) 250 mm, PVC, mtr , SN Muovinen 8 jätevesiviemäri (paine) 63 mm, PE, PN mtr , Muovitarkastuskaivo 800 mm (jätevesi) kpl , Uppopumppaamo D=1400 mm H=4000 mm kpl , VJ M 63 mm, PE, PN 10 mtr , VJ M 90 mm, PE, PN 10 mtr , VJ M 110 mm, PE, PN 10 mtr , Kumiluistiventtiili DN 65 kpl 5 191, Kumiluistiventtiili DN 100 kpl , Rakennukset 0, Mökki ja varasto * kpl , Hinta: Rimako Oy Rakennusosat yhteensä Sivu 2 / 4

9 Työmaatehtävät Rakentamisen johtotehtävät Rakentamisen työmaatehtävät ja erityiset työmaakulut Työmaapalvelut Työmaan kalusto Urakoitsijan yritystehtävät Hintatason muutokset Työmaatehtävät yhteensä Rakennusosat ja työmaatehtävät yhteensä Tilaajatehtävät Suunnittelutehtävät Rakennuttamis- ja omistajatehtävät Tilaajatehtävät yhteensä Rakennusosat, työmaatehtävät ja tilaajatehtävät yhteensä Muut kustannukset Nimi Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä Muut kustannukset yhteensä Koko hanke yhteensä (Alv. 0%) (Alv. 24%) Koko hanke yhteensä (Alv. 24%) Sivu 3 / 4

10 Sivu 4 / 4

11

12

13

14

0,91 137,00 (2005=100) 1.4.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 960 900

0,91 137,00 (2005=100) 1.4.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 960 900 KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi: Päivämäärä:

Lisätiedot

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja

Laskelman kustannukset yhteensä: 1000 Maa- pohja- ja kalliorakenteet 1100 Olevat rakenteet ja rakennusosat 1140 Poistettavat ja siirrettävät maa- ja KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeisin muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Aluekerroin: Kustannusindeksi:

Lisätiedot

MÄÄRÄLUETTELO RYHMITTÄIN JA NIMIKKEITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat

MÄÄRÄLUETTELO RYHMITTÄIN JA NIMIKKEITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat MÄÄRÄLUETTELO RYHMITTÄIN JA NIMIKKEITTÄIN Projekti: 457_Pudasjärven_koulukeskus Laskelma: Pudasjärven_kadun_rakennussuunnitelma Työnumero: 457 Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Olli Planting

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola

Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Vt 6 parantaminen rakentamalla pohjavesisuojaus välille Utti-Metso, Kouvola Laskelma TIESUUNNITELMA Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Kari Seitsonen Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt

1832 Alkutäytöt Alkutäyttö sorasta m3rtr , kuljetuksen lisäkustannus (5-10 km), alkutäytöt KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: 2 Konsultit > Ramboll Oy Karhunmäki_2017_alue_Juoksupolku_vesih uolto Investointi Lauri Jauhiainen Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä V6 0, Kaiteiden purku mtr , Purettava vt6 osuus

Tunniste Rakennusosa Yks. Määrä Yks. hinta Yhteensä V6 0, Kaiteiden purku mtr , Purettava vt6 osuus KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois- Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja:

Lisätiedot

ALUSTAVA KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat

ALUSTAVA KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma. Rakennusosat ALUSTAVA KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Laskelma: Vilkkalan klv RS Työnumero: 8240889 Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luo: Mika Kaukoranta Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaa: Pietari Kousa Päivämäärä:

Lisätiedot

Määrä Yks. hinta Yhteensä Vt6 plv , Puupylväs ja ilmakaapeli, purku ( kuljetus < 5 km ) kpl , km )

Määrä Yks. hinta Yhteensä Vt6 plv , Puupylväs ja ilmakaapeli, purku ( kuljetus < 5 km ) kpl , km ) KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Vt 6 Taavetin eteläinen etl Taavetin eteläinen etl Työnumero: Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Simo Saros Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja:

Lisätiedot

järjestelmät. Betonikaivojen purku ( kuljetus < 5 km ) kpl 1 104, Kaivo (laatu määrittelemättä)

järjestelmät. Betonikaivojen purku ( kuljetus < 5 km ) kpl 1 104, Kaivo (laatu määrittelemättä) KUSTANNUSARVIO NIMIKKEITTÄIN Projekti: Pöytyä > Laurilantie kt Laskelma: Laurilantie kt/vaihe 1 Työnumero: 20601549 Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas:

Lisätiedot

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2

MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNISET PALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN, URAKKAVAIHE 2 rakentaminen kokonaisurakkana 14.7.2014 Työ n:o 12055 MÄENPÄÄN ALUEEN KUNNALLISTEKNIIKAN

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: JOKIKUJA

PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: JOKIKUJA PORNAISTEN KUNTA LIITE URAKKATARJOUKSEEN: 31.3.2017 2(6) Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät lisä- ja muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja. Yksikköhintojen tulee vastata

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE Projekti Klaukkalan rakennettavuusselvitykset Projektinumero 421991 Tilaaja Destia Oy Yhteyshenkilö Jenni Myllymäki Tielinja/Ohjelma Klaukkala Nysäkuja-Velhonkaari Näytteenotin Laboratoriopalvelut

Lisätiedot

1432 Salaojakaivo 560 T 560/500 umpikansi 40 tn kpl , Betoniputkirumpu 500 mm mtr , Yhteyden Vaunutieltä alitse

1432 Salaojakaivo 560 T 560/500 umpikansi 40 tn kpl , Betoniputkirumpu 500 mm mtr , Yhteyden Vaunutieltä alitse KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Akaan raakapuuterminaalin ratasuunnitelma

Lisätiedot

Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys

Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys Karttunen Matti 3.10.2016 Jylhänniemen asemakaavan liikenteen esiselvitys Liikennettä tuottavan maankäytön nykytilanne ja sen ohjaaminen ympäröivään liikenneverkkoon Tällä hetkellä Jylhännimen alueella

Lisätiedot

Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus

Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus 1(6) Liite urakkatarjoukseen Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus YKSIKKÖHINTALUETTTELO 101005338-005 2(6) MAKSU JA MITTAUSPERUSTEET Kaikki massa- ja ainemäärät, jotka liittyvät mittayksiköinä

Lisätiedot

ESIKOPIO KLOSTRETINKUJA 2261/001. Suunnitelman raja 3P KATU ASEMAPIIRUSTUS JA TYYPPIPOIKKILEIKKAUS

ESIKOPIO KLOSTRETINKUJA 2261/001. Suunnitelman raja 3P KATU ASEMAPIIRUSTUS JA TYYPPIPOIKKILEIKKAUS 0 10 20 30 40 50 77-79.15- -55.15-45 45 +47.5-8.02-7787 -32.02-7784 +49.0 112 2 11 47.60 10 +47.4-17.31- -20.75- I -22.47- -40.94- +48.4-27.02-7 kt +48.1-9.00-6 +47.7 k ESIKOPIO 11.1.2018 Y = 25485100

Lisätiedot

KYRÖN TORIN PARANTAMINEN

KYRÖN TORIN PARANTAMINEN PÖYTYÄN KUNTA TEKNISET PALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: KYRÖN TORIN PARANTAMINEN Rakentaminen kokonaisurakkana 29.4.2019 Työ nro: 18013 KYRÖN TORIN PARANTAMINEN 2(6) Lisä-, muutos- ja kokonaisurakkahintaan

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN

KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä 20601196 Talma Söderkulla VJ KUSTANNUSARVIO LINJAVÄLEITTÄIN 23.03.2018 / FIMKIT LIITE 2 Linjausvaihtoehdot on esitetty liitteenä 1 olevalla kartalla 101, MUUTOS A.

Lisätiedot

KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma Rakennusosat. Työmaatehtävät Metsäturve /uiskissa * m2tr Projekti :

KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN. Koko laskelma Rakennusosat. Työmaatehtävät Metsäturve /uiskissa * m2tr Projekti : KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti : Vt2 Ulkoilureitti Tammela Laskelma : Esisuunnitelma - - Työnumero................, Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö : Viimeinen muokkaaja: Raportoija:

Lisätiedot

10.11.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 952 500

10.11.2014 Laskelman kustannukset yhteensä: 952 500 KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 415721_Pudasjärven_koulukeskus Laskelma: Työnumero: Pudasjärven_kadun_rakennussuunnitelma 415721 Hankkeen tyyppi: Investointi Dokumentin luoja: Olli Planting Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012

YKSIKKÖHINTALUETTELO YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) 24.5.2012 YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (7) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Kirkonkylän liikuntapuiston maanrakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA

MT 252 PARANTAMINEN HYRKIN ETELÄINEN KIERTOLIITTYMÄ, SASTAMALA M1 1131 3U Putkijohdon purku, muoviputket mtr 33 1131 5K Betonikaivojen purku kpl 5 1131 7K Betonikaivojen puhdistus kpl 1 1135 1U Liikenteenohjauslaitteiden purku kpl 10 1135 3U Tieliikenteen portaalin

Lisätiedot

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m

Avo-ojan ja maakaivannon tekeminen (rummut, avo-ojat, salaojat) Rumpu M 315 L= 8 m. Rumpu M315 L=10 m 1(5) Liite Koukkuniemen alueen katujen ja vesihuollon rakentamisen urakkatarjoukseen. YKSIKKÖHINTALUETTELO, TÄYTETÄÄN KAIKKI KOHDAT Kokonaishintaurakkaan sisältymättömien töiden varalta ilmoitetaan seuraavat

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X JANAKKALAN VESI. Pahamyllyntien viemärisaneeraus

YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X JANAKKALAN VESI. Pahamyllyntien viemärisaneeraus YKSIKKÖHINTALUETTELO 16X188095.007 10.12.2016 JANAKKALAN VESI Pahamyllyntien viemärisaneeraus 2 Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358

Lisätiedot

MÄÄRÄLUETTELO. Suodatus: V6

MÄÄRÄLUETTELO. Suodatus: V6 MÄÄRÄLUETTELO Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois-Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Rakennusosalaskelma, päivitetty Työnumero: Hankkeen tyyppi:

Lisätiedot

MÄÄRÄLUETTELO. Koko laskelma

MÄÄRÄLUETTELO. Koko laskelma MÄÄRÄLUETTELO Projekti: 12 Konsulttien työkansiot > Sito Oy > 03 Kaakkois-Suomen ELY-keskus > Vt 6 Hevossuo-Nappa > Tiesuunnittelu > Laskelma: Rakennusosalaskelma, päivitetty Työnumero: Hankkeen tyyppi:

Lisätiedot

117 vj M 160 s jv M 160 v M 160

117 vj M 160 s jv M 160 v M 160 117 vj M 160 jv M 160 sv M 160 Vattenfall Verkko Oy 10407526 Avux Maastosuunittelu ID Xpower 6JAN107709A10 TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS KOHDE: Kenttävahdintie Tervakoski Janakkala VATTENFALL VERKKO OY

Lisätiedot

YKSIKKÖKUSTANNUKSET 8.6.2004

YKSIKKÖKUSTANNUKSET 8.6.2004 Nro: 452 Sivu1(8) VEIKKOLAN KATUVERKKOSELVITYS Yksikköhintoina käytetään Espoon kaupungin kunnallisteknisten töiden yksikköhintaluetteloa 2002. Hintaryhmittely B. Keskinkertaiset olosuhteet, suoritemäärät

Lisätiedot

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita.

23.5.2012. Yksikköhintojen sisällössä noudatetaan soveltuvin osin InfraRYLin määrämittausperusteita. YKSIKKÖHINTALUETTELO 1 (5) YKSIKKÖHINTALUETTELO Urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan Nurmijärven Syrjälän koulun lähiliikuntaalueen rakennusurakan lisä- ja muutostyöt tämän yksikköhintaluettelon

Lisätiedot

7.8.2015. 2) KATUSUUNNITELMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos. P27466-001 Pellonkulma 1:500 7.8.2015. PELLONKULMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos

7.8.2015. 2) KATUSUUNNITELMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos. P27466-001 Pellonkulma 1:500 7.8.2015. PELLONKULMA Piirnro Sisältö Mk Pvm Muutos PIIRUSTUSLUETTELO 1 (2) 7.8.215 Siuntion kunta yhdyskunta ja ympäristö Tekninen toimisto Karlsåkerin asemakaava-alueen kunnallistekniikka URAKKALASKENTAA VARTEN 7.8.215 1) ASIAKIRJAT Työselostus Työturvallisuusasiakirja

Lisätiedot

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Kaijasenpellon kunnallistekniikan rakentaminen

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Kaijasenpellon kunnallistekniikan rakentaminen LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Kaijasenpellon kunnallistekniikan rakentaminen MUUTOS- JA LISÄTÖIDEN 11.12.2016 Lisä-, muutos- ja kokonaisurakkahintaan sisältymättömien

Lisätiedot

ASIAKIRJALUETTELO. KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA

ASIAKIRJALUETTELO. KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA TAMPEREEN KAUPUNKI Konsernihallinto Kaupunkiympäristön kehittäminen ASIAKIRJALUETTELO KOLMENKULMA ak 8189 YLEISSUUNNITELMA PIIR.N:O PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ MITTAKAAVA PVM MUUTOS PVM 1/XXXXX/1 ASEMAPIIRUSTUS

Lisätiedot

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä

ym -suunnittelu oy Teerikorventie Mänttä Mänttä-Vilppulan kaupunki Miinanpellonkadun ja Niittykadun saneeraus ym ym -suunnittelu oy Teerikorventie 74 35820 Mänttä OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO 20.12.2016 Miinanpellonkatu Tunniste Yksikkö Määrä 1000

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN ASEMAKAAVA- ALUEEN KUNNALLISTEKNII- KAN YLEISSUUNNITELMA

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN ASEMAKAAVA- ALUEEN KUNNALLISTEKNII- KAN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä 6.11.2014 Viite 1510014712 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN ASEMAKAAVA- ALUEEN KUNNALLISTEKNII- KAN YLEISSUUNNITELMA HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN

Lisätiedot

TONTTILAITOKSEN TAKSAT

TONTTILAITOKSEN TAKSAT TONTTILAITOKSEN TAKSAT SISÄLLYSLUETTELO 1. TYÖAIKAVELOITUS 2. MITTAUSPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 2.1 Rakennustyönvalvonnasta aiheutuvat maksut 2.1.1 Rakennuksen paikan ja korkeusaseman maalle merkitseminen

Lisätiedot

Hausjärven kunta Maa-,pohja- ja kalliorakenteet. Muutos-ja yksikköhintaluettelo

Hausjärven kunta Maa-,pohja- ja kalliorakenteet. Muutos-ja yksikköhintaluettelo Hausjärven kunta Muutos-ja intaluettelo Pionkaarteen alueen kunnallistekniikan ja vesiuollon rakentaminen Jokainen inta on täysin itsenäinen ja muista riippumaton.yksikköintoiin on sisällytettävä nimikkeen

Lisätiedot

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Nenämäki 6

LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Nenämäki 6 LIEDON KUNTA TEKNISET JA YMPÄRISTÖPALVELUT LIITE URAKKATARJOUKSEEN: Nenämäki 6 MUUTOS- JA LISÄTÖIDEN 20.11.2014 Lisä-, muutos- ja kokonaisurakkahintaan sisältymättömien töiden varalta ilmoitetaan seuraavat

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi PL 11, Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta

Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi PL 11, Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta SOPIMUS Luonnos 1 (4) Kaivokadun rakentaminen, plv 40-135, Lappeenranta Sopimus hankkeen rakennuttamisesta 1 Sopimusosapuolet Tekninen toimi PL 11, Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Lappeenrannan Villimiehen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI PL PL Lutakon-satama 0... 15.5 Rantarakenteen informatiivinen määräluettelo. 7.4.2010 YHT NOIN 15.5 METRIÄ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI PL PL Lutakon-satama 0... 15.5 Rantarakenteen informatiivinen määräluettelo. 7.4.2010 YHT NOIN 15.5 METRIÄ Lutakon-satama 0... 15.5 YHT NOIN 15.5 METRIÄ Tukimuurilaituri Hs ~NW -nav -0,5 L(m) määrä / jm yks. määrä yks Mv-penkereen kaivu elementtien kohdalla. Arvio 15.5 28 m3 434 m3 Elementtien muotti noin 15.5

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.08.2013 649 HEINÄVEDEN KUNTA KENTTÄTIEN PERUSPARANNUS

YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.08.2013 649 HEINÄVEDEN KUNTA KENTTÄTIEN PERUSPARANNUS YKSIKKÖHINTALUETTELO 20.08.2013 649 HEINÄVEDEN KUNTA KENTTÄTIEN PERUSPARANNUS Rakennusaikana mahdollisesti tehtävät muutostyöt hinnoitellaan noudattaen jäljempänä mainittuja yksikköhintoja. Yksikköhintojen

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912 FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

1135 Opastustaulun siirto < 10 m2 kpl 2 Liikenneviraston juna-aseman opasteet

1135 Opastustaulun siirto < 10 m2 kpl 2 Liikenneviraston juna-aseman opasteet MÄÄRÄLUETTELO Projekti: 02 Konsulttilaskenta > Ramboll > Bredanportti Laskelma: Bredanportti, rakennussuunnitelma Työnumero: 2256 Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Dokumentin omistaja: Viimeinen muokkaaja:

Lisätiedot

METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE. Urakoitsija. Osoite. Käsittelijä.

METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE. Urakoitsija. Osoite. Käsittelijä. NURMIJÄRVEN KUNTA METSÄ-TUOMELAN JÄTEASEMA TÄYTTÖVAIHEEN 1 VIIMEISTELYN PINNAN MUOTOILU JA LAAJENNUSALUEEN POHJARA- KENNE Yksikköhintaluettelo P14142 21.5.2012 Urakoitsija Osoite Käsittelijä Puhelin Telefaksi

Lisätiedot

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia

Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia RANNIKKO KILPAILUEHDOTUS KORSHOLMANPUISTIKON SILLAN SUUNNITTELUKILPAILUUN 2 Kustannusarvio Kustannusarvio koostuu seuraavista alla esitetyistä osista. Kustannusarviot sisältävät yhteiskustannuksia 25 %.

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)

Lisätiedot

1/16. 'Maanrakennu s Esa Aaltonen Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet

1/16. 'Maanrakennu s Esa Aaltonen Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet v Paivays24. 05. 2017 1/16 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_9216 2017 / Uudenkaupungin sataman kaavaalueen kunnallistekniikan rakentaminen (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1

Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1 Liite 1 Kittilän kunta Tekninen osasto Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi Katusuunnitelma 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 1000 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 3 1000.01 Mittaustyöt

Lisätiedot

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus

Lisätiedot

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007

Työmenekki. 011112 Purku, puurakennus suuri, kuljetus 20km rm3 5,66 5,66 5,66 20.3.2007 Kawerak Oy pu 040-717 5365 Sivu 1 /yks eur/ Työ Aine Ali Yt Yt eur Pvm RAKENNUSOSAT PKS 1/2007 0 ALUETYÖT 01 ALUEEN MAA- JA POHJARAKENNUS 011 RAIVAUS JA PURKU 0111 Rakennusten purku 011112 Purku, puurakennus

Lisätiedot

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen

Lisätiedot

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,

Lisätiedot

Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3. Sillan kustannusarvio

Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3. Sillan kustannusarvio Sivu 1 (6) Hollontien kivisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1095/S3 Sillan kustannusarvio Teräsbetoninen palkkisilta (Bp), 2-aukkoinen, ei jatkuva Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 6,05 Vapaa-aukko

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU...

JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU... Kiinteistökohtainen paineviemärijärjestelmä Suunnittelu Kai Saralehto 01/2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU... 2 2.1 YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSLASKENTA... 2 2.2 RAKENNUSSUUNNITTELU...

Lisätiedot

X = Y = X = Y =

X = Y = X = Y = X = 6674100 X = 6674100 Y = 25488750 Y = 25488650 X = 6674050 Y = 25488650 Y = 25488700 X = 6674000 NS Y = 25488800 X = 6674000 1 Kaupunkitekniikan keskus Ramboll Finland Oy / Markku Lindroos 12.9.2016

Lisätiedot

1/11. Maisemarake. Viitanen Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet , 00 /u rakka , 00 /urakka

1/11. Maisemarake. Viitanen Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet , 00 /u rakka , 00 /urakka 1^. ^ ^ )( Päiväys 14, 06. 2018 1/11 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_9221 2018 / Mältintien KLV (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 3

Lisätiedot

Tarjouslomake / Yksikköhintaluettelo Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausura

Tarjouslomake / Yksikköhintaluettelo Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausura Tarjouslomake / Yksikköhintaluettelo Lappeenrannan kaupungin katujen peruskorjaus ja saneerausura Tarjouksen tekijän tulee antaa kaikki yksikköhinnat ilman arvonlisäveroa (alv.%) Kaikkiin alla mainittuihin

Lisätiedot

Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille BH Lokakuu 2012

Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille BH Lokakuu 2012 Infrarakentamisen kustannushallinnan ohje Vantaan kaupungille BH Lokakuu 2012 Rapal Oy 2 Lokakuu 2012...1 1 Yleistä kustannushallinnasta...4 1.1 Historia...4 1.2 Osapuolet...5 1.3 Työkalut...6 1.3.1 Fore...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/2 8.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/2 8.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (5) 2 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET

R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN VÄLILLÄ KIMONKYLÄ - HEVOSSUO, KOUVOLA TYÖKOHTAISET LAATUVAATIMUKSET JA TYÖSELOSTUKSET R1-7 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 30.5.2014 VALTATIEN 6 YKSITYISTIELIITTYMIEN PARANTAMINEN 2 SISÄLLYSLUETTELO 1-50 Yleiset perusteet... 3 10 Maaperä... 3 50 Mittaustyöt... 3 1000 Maa-,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu Tarjouspyyntö 1 (6) 4.10.2013 Hallinto-osasto HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS Diaarinumero: HEL 2013-005356 Hanke 1. Helsingin kaupungin rakennusvirasto pyytää Helsingin kaupunkitilaohjetta

Lisätiedot

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS VESIHUOLTO 2016 8.6.2016 HÄMEENLINNA 1 YHTEINEN TYÖMAA > Yhteisellä rakennustyömaalla tarkoitetaan työpaikkaa, jolla samanaikaisesti tai peräkkäin

Lisätiedot

VIREÄ MALISJOKI 2: PIENEMPIEN KOSTEIKKOKOHTEIDEN SUUNNITTELU

VIREÄ MALISJOKI 2: PIENEMPIEN KOSTEIKKOKOHTEIDEN SUUNNITTELU FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI VIREÄ MALISJOKI 2: PIENEMPIEN KOSTEIKKOKOHTEIDEN SUUNNITTELU P20455 26.2.2014 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy VIREÄ

Lisätiedot

M1, mt (Vanhatie) M2, mt (Vanhatie) M2J_vas_0-122 M2J_oik M3, mt (Virastotie) Liikennemerkkipylvään purku kpl

M1, mt (Vanhatie) M2, mt (Vanhatie) M2J_vas_0-122 M2J_oik M3, mt (Virastotie) Liikennemerkkipylvään purku kpl MÄÄRÄLUETTELO RYHMITTÄIN JA NIMIKKEITTÄIN Projekti: Laskelma: Työnumero Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Pyhäjoen taajamasuunnittelu

Lisätiedot

16X Rakennuspaikka. Yleiskartta 1: X = X = Y = Y = X = X = Y = Y = 68000

16X Rakennuspaikka. Yleiskartta 1: X = X = Y = Y = X = X = Y = Y = 68000 X = 66000 X = 66000 Y = 69000 Y = 68000 Rakennuspaikka X = 65000 X = 65000 Y = 69000 Y = 68000 EHDOTUS TEKA 25.02.206 25 Yleiskartta Piirt. 25.9.205.9.205 20.8.205 3.8.205 :0 000 6X2702 6X2702_YEISKARTTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2011 1 (5) 581 Lausunto kaupunginvaltuutettu Kauko Koskisen ym. toivomusponnesta, jossa kiirehditään kunnallistekniikan rakentamista heti asemakaavan vahvistuttua HEL 2011-003517

Lisätiedot

Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT: Purku-, raivaus-, suojaus- ym. työt erä 1

Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT: Purku-, raivaus-, suojaus- ym. työt erä 1 Mänttä-Vilppulan kaupunki Telalahdentien ja Kuoppanotkonkadun saneeraus ym-suunnittelu oy Hietarannantie 5 35700 Vilppula Telalahdentie OHJEELLINEN MÄÄRÄLUETTELO 8.9.2014 Yksikkö Määrä ALUSTAVAT TYÖT:

Lisätiedot

ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI

ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI 28.1.2014 RAKENNUSHANKKEEN LOPPURAPORTTI Kohde: Asemantien päiväkoti 740-4-33-1 Asemantie 16 57100 SAVONLINNA Hankkeen laajuustiedot ja tilatehokkuudet: Päiväkotirakennus:

Lisätiedot

KATUTYÖT. Hanke: Urakoitsija: Pvm:

KATUTYÖT. Hanke: Urakoitsija: Pvm: HINNOITEL Hanke: Urakoitsija: Pvm: Rakennusurakk Yksikköhintoja k hankinta, laadun pitää sisältyä ka suoritusvelvollis suoritus, jota ei tulee antaa lisä- KATUTYÖT Littera 1000 0 1100 1131 10 1131 11 1132

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013 HUITTISTEN PUHDISTAMO OY Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja Haja-asutusalueiden vesihuolto Työ: E24623.20 Tampere 18.3.2013 PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO

PALVELUMAKSUHINNASTO 1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon

Lisätiedot

UUDET TAVAT RAKENNUTTAA

UUDET TAVAT RAKENNUTTAA UUDET TAVAT RAKENNUTTAA Tavoite- ja kattohintaurakan sekä suunnittelua sisältävien urakoiden sudenkuopat Prof. Rakentamistalous JoKa-konsultit Oy jouko.kankainen@joka-konsultit.fi UUDET TAVAT RAKENNUTTAA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) Kaupunginhallitus Kaj/2 08.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2013 1 (8) 400 Honkasuon Haapaperhosen alueen kolmen asuintontin ja niitä palvelevien autopaikkatonttien varaaminen Oulun Rakennusteho Oy:lle (Malminkartano, tontit 33350/1

Lisätiedot

HARSUN TEOLLISUUS- JA YRITYSALUEEN YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO

HARSUN TEOLLISUUS- JA YRITYSALUEEN YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSARVIO HARSUN TEOLLISUUS- JA YRITYSALUEEN YLEISSUUNNITELMA JA SUUNNITELMASELOSTUS 12.2.2015 3 SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA ALUEEN YLEISPIIRTEET SISÄLLYSLUETTELO 1 SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA ALUEEN YLEISPIIRTEET

Lisätiedot

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito

Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Maapolitiikan pääperiaatteet ja -linjat sekä kaavavarantotietojen ylläpito Kymppi-Moni hankkeen työpaja 15.2.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Ari Jaakola tietopalvelupäällikkö,

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan

Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan 1 Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan Infrasuunnittelu Tampere 11.9.2015 2 (7) 0 YLEISTÄ 01 Tilaaja Urjalan kunta Tampereentie

Lisätiedot

URAKKAMUODOT JA VALVONTA

URAKKAMUODOT JA VALVONTA URAKKAMUODOT JA VALVONTA Valvojakurssi Hannu Äystö Hankkeen toteutusmuoto 2 Toteutusmuodolla tarkoitetaan hankkeen toteutustapaa Rakennuttamis-, suunnittelu- ja rakentamispalveluiden hankintatapa Tilaaja

Lisätiedot

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta

Laki. kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Laki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) 14, muutetaan 3 :n 3 momentti,

Lisätiedot

Suomen Vesiosuuskuntien Liitto ry Peltokalliontie 18 Tehtävätarvekartoitus Sivu 1 /8 21230 Lemu Nro: pvm:

Suomen Vesiosuuskuntien Liitto ry Peltokalliontie 18 Tehtävätarvekartoitus Sivu 1 /8 21230 Lemu Nro: pvm: Peltokalliontie 18 Tehtävätarvekartoitus Sivu 1 /8 Vesi-isännöintitehtävien kartoituslomake Vesi-isännöitsijä on vesihuoltolaitoksen tai vesiosuuskunnan toimitusjohtaja, jonka tärkein tehtävä on osakeyhtiön,

Lisätiedot

Sampo-Alajärven osayleiskaavan kunnallistekninen kustannusarvio

Sampo-Alajärven osayleiskaavan kunnallistekninen kustannusarvio Sampo-Alajärven osayleiskaavan kunnallistekninen kustannusarvio Kunnallistekninen kustannusarvio laadittiin Rapal Oy:n Fore-palvelun avulla. Palvelussa olevalla hankeosalaskennalla (HOLA) voidaan arvioida

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

MUOVIPUTKIEN ASENNUS

MUOVIPUTKIEN ASENNUS MUOVIPUTKIEN ASENNUS Putkijaoston julkaisu no 36 TASKUOPAS Tässä taskuoppaassa esitetyt asennusohjeet noudattavat Suomen Rakennusinsinöörien liitto ry:n julkaisussa RIL 77-2005 Maahan ja veteen asennettavat

Lisätiedot

441.2 Katuvalaistus U m , Uuden katuosan valaistus. Presidentinkatu HO

441.2 Katuvalaistus U m , Uuden katuosan valaistus. Presidentinkatu HO KUSTANNUSARVIO RYHMITTÄIN Projekti: 03 TYÖKANSIOT > 01 KYP- KTSUUNNITTELU > > Mölymäen kaavahanke Laskelma: "Big band theory" Helmikuu 2016 Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma

Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma POLVIJÄRVEN KUNTA Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.11.2016 566-P29412 Suunnitelmaselostus 1 (4) 8.11.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke

Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Luonnonhoitohankkeiden toimintamalli ja hankehaku Työtä ja toimeentuloa luonnonhoitotöistä Siikainen 1.10.2015 Matti Seppälä Vaikuttavuutta METSO Luonnonhoitoon -hanke Oikeudellinen tausta KemeraLaki (34/2015)

Lisätiedot

YKSIKKÖHINTALUETTELO. Koko laskelma. Urheilutien silta, Kauhajoki. Vahanen Suunittelupalvelut Oy. Hankkeen sijainti: Muu Etelä-Pohjanmaa

YKSIKKÖHINTALUETTELO. Koko laskelma. Urheilutien silta, Kauhajoki. Vahanen Suunittelupalvelut Oy. Hankkeen sijainti: Muu Etelä-Pohjanmaa YKSIKKÖHINTALUETTELO Projekti: Urheilutien silta, Kauhajoki Laskelma: Työnumero: Hankkeen tyyppi: Dokumentin luoja: Vastuuhenkilö: Viimeinen muokkaaja: Raportoija: Asiakas: Projektipäällikkö: Silta SUPA224

Lisätiedot

LUPA NRO 2012-534 / KIINTEISTÖ OY RAUHAN KLINIKKA C/O HOLIDAY CLUB RESORTS OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS

LUPA NRO 2012-534 / KIINTEISTÖ OY RAUHAN KLINIKKA C/O HOLIDAY CLUB RESORTS OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS Rakennuslautakunta 42 15.08.2012 LUPA NRO 2012-534 / KIINTEISTÖ OY RAUHAN KLINIKKA C/O HOLIDAY CLUB RESORTS OY:N RAKENNUSLUPAHAKEMUS RAKLA 42 Rakennuslupa nro 2012-534 Rakennuspaikka: 405-563-11-37 Pinta-ala

Lisätiedot

KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS

KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS 11.10.2018 VIHERTEHOKKUUS PERIAATTEET Puut pieniä puita Etupiha (köynnös + perenna) Etäisyys 4m rakennuksista Kapeimmilla kohdilla pylväspuita

Lisätiedot

! " #!$%&%! (#!$ & %!) # (

!  #!$%&%! (#!$ & %!) # ( !"#" $$$%&' $ ! " #!$%&%! '# (#!$ & %!) )* # ( ( # ( ( (!#! (&)&*$ ( ( +, ( - (, - (- ". (. ". (/ / +$&&*, ( -! 0 1+2+"120&11345 / (( / (( / (( " / (,! 0 1+2+"120&11345 6 (( 6 (( 6 (( " 6 ((,!##' 6 ((-,

Lisätiedot

R A K E N N U T T A M I S S O P I M U S

R A K E N N U T T A M I S S O P I M U S Sivu 1/6 R A K E N N U T T A M I S S O P I M U S 1. Sopijapuolet Toimeksiantaja: Oriveden kaupunki (0151789-6) PL 7 (Keskustie 23), 35301 ORIVESI Yhteyshenkilö: Veli-Pekka Naumanen, 040 1339 250, veli-pekka.naumanen@orivesi.fi

Lisätiedot

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä

HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka HALSSILAN KOULUN ALIKULKUKÄYTÄVÄN KORJAUS, Jyväskylä SILLAN MÄÄRÄLUETTELO (sisältäen kulmatukimuurin raudoitusluettelon) 10.6.2010 Hannikaisenkatu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Oulaistenkosken silta, Oulainen

Oulaistenkosken silta, Oulainen Oulaistenkosken silta, Oulainen Suunnitelma n:o R15/7883 Määrä- ja yksikköhintaluettelo Teräsbetoninen jatkuva ontelopalkkisilta (Bjop) Jännemitta 22,0+27,50+22,0 m Hyödyllinen leveys 14,10 m Vinous 0

Lisätiedot

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan määräluettelo

Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3. Sillan määräluettelo Sivu 1 (5) Peräläntien kiviholvisilta /Laihia Suunnitelman numero R15/1094/S3 Kivinen holvisilta (Kh) Jännemitta (m) Hyödyllinen leveys (m) 5,00... 7,13 Vapaa-aukko (m) 6,68+6,85 Vinous (gon) 0 Kokonaispituus

Lisätiedot

Vj 40 M PN 10 J J J Sv Jv Sv Jv S Jv +84.

Vj 40 M PN 10 J J J Sv Jv Sv Jv S Jv +84. Sv B 00 Br +8. +8.9 +8. +8.7 +87.0 +8.7 +8.9 +. +.89 +. +8. +.79 Jv +8.9 Sv +8. 8.0 89 9 9 9 Sv B 00 Br Jv +8.8 Sv +8. +8. +8. +8.9 +87. +8.9 Sv B 00 Dr Kukkosentie Reittimestarinpuiston klv.08 S 8. 8.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu

Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu SÄH 1816-4 Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu RAKENNUSSUUNNITELMA TIEVALAISTUS TYÖKOHTAINEN TYÖSELITYS 33600 1 Yleistä Hankinnan laajuus käsittää oheisten suunnitelma-asiakirjojen

Lisätiedot

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen

Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Kevätön ja Pöljänjäreven alivedenkorkeuden nostaminen Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet Pohjois-Savon ELY-keksus, Tuulikki Miettinen 10.7.2012 1 Aiemmat hankkeet Järvet laskettu vuonna1909 laskun

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö. Kitka-Muha-hankkeen seminaari Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet ja metsälainsäädäntö Kitka-Muha-hankkeen seminaari 16.12.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija KEMERA-rahoituksen oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden

Lisätiedot

JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT. tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI

JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT. tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI KELLONLAHDEN LOMARAKENNUSTONTIT Virpiniemi tunnetaan hyvistä ulkoilureiteistä ja maastoista. Alueella on myös liikuntaopisto, golfkenttä,

Lisätiedot