PUTKESSA. Järeää putkea Pietariin ja Tornioon l Jätevesihuolto kuntoon KWH PIPEN ASIAKASLEHTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUTKESSA. Järeää putkea Pietariin ja Tornioon l Jätevesihuolto kuntoon KWH PIPEN ASIAKASLEHTI"

Transkriptio

1 PUTKESSA T E R V A S A A R E N S U U R I S U J U T U S Järeää putkea Pietariin ja Tornioon l Jätevesihuolto kuntoon KWH PIPEN ASIAKASLEHTI

2 I N F R A R A K E N T A M I N E N T E K S T I Arto Rautio K U V A T Arto Wiikari Vaivattomuus vakuutti Yksinkertainen katurummun uusiminen voi osoittautua paljon oletettua laajemmaksi työmaaksi. Silloin on hyvä, että käytettävissä on tuotteita, joilla työaikaa saa supistettua jopa viikkoja, kertoo Lahden seudun kuntatekniikan työmaapäällikkö Hannu Ristkari. PUTKIMATERIAALI MAHDOLLISTI KAIVANNON TEON PURKUSUUNNASSA ILMAN ERITYISIÄ POHJATÖITÄ. Lahden Launeella ajateltiin vain uusia Mustamäenkadun ali menevä sadevesirumpu, jonka kautta valumavesiä ohjattiin isolta alueelta avo-ojaan. Mutta asia ei ollutkaan aivan niin yksinkertainen. Kun vanhoista putkistoista ei ollut kunnon kuvia, paljastui työtä tehdessä, että jätevesi ja sadevesi menivät alueella vierekkäin tavalla, jollaista ei tänä päivänä voi sallia. Niinpä suunnitelmat tehnyt Kuntatekniikan insinööri Tuomo Salminen, tilaaja Lahti Vesi ja työn suorittanut Lahden seudun kuntatekniikka joutuivat hakemaan uudenlaiset ratkaisut työn edetessä. Ratkaisumme oli viedä sadevesi rummun jälkeen putkeen noin sadan metrin matkalta aiemman avo-ojan sijasta. Päädyimme putkivalinnassa KWH Pipen Weholiteen, jonka vahvuuksia olivat hinnan lisäksi etenkin keveys ja käsiteltävyys, Hannu Ristkari selvittää. Weholiten ansiosta urakasta selvittiin kolmen miehen ja kaivinkoneen voimin kolmessa viikossa, missä putkiasennuksen osuus vei noin viikon. Vaihtoehtoisella ratkaisulla aikaa olisi voinut mennä jopa tuplasti, ja työ olisi vaatinut selvästi enemmän resursseja, tiivistää Ristkari. Avo-ojasta umpeen luotuun sadevesiviemäriin siirtyminen on Mustamäenkadun omakotialueen asukkaille miellyttävä ympäristöteko. Puistoalue, jonka läpi avo-oja ennen kulki, muuttui urakan yhteydessä esteettisesti huomattavasti miellyttävämmäksi eräänlaiseksi yhteiseksi pihaksi. Kyllä on aina alueen ilmeelle parempi, jos vesi on putkessa eikä avo-ojassa, Ristkari arvioi. Kun Lahti on lehtikoteloiden esiintymisaluetta, ilahduttaa avo-ojan putkittaminen alueen asukkaita myös vähentämällä näiden haittaeläinten määrää. Kostea oja on kotiloille kovin mieluinen sikiämisympäristö, Ristkari muistuttaa millisen putken salot liitettiin toisiinsa kierreliitoksella. ASENNUS HELPPO OPPIA Mustamäenkadulla putkikaivanto tehtiin normaalisti purkusuunnassa valitun materiaalin ansiosta. Toisella materiaalilla työ olisi pitänyt tehdä paikan takia takaperin eli se olisi pitänyt kaivaa laskusuuntaan. Nyt voitiin vain ilman mitään erityisiä pohjatöitä tehdä normaali arina ja asentaa siihen sitten putket. Hommansa hallitseva työporukka teki työn kolmessa viikossa viime toukokuussa. Osaava työmaaporukkamme ja helposti asennettava kevyt putki oli verraton yhdistelmä, Ristkari lähettää kiitokset sekä Lahden seudun kuntatekniikan asentajille että KWH Pipelle. Oma osansa tyytyväisyyteen on sillä, että putkitoimitukset pelasivat täsmälleen sovitulla tavalla, hän jatkaa. Weholite oli Lahden seudun kuntatekniikalle ennen Launeen työmaata täysin uusi tuote. Ristkari on suorastaan hämmästynyt, kuinka helposti sadan metrin putken asennus meni. Kun kyseessä oli millimetrin putki, meni alku tietysti vähän opetellessa, mutta kun idean sisäisti, alkoi työ edetä hyvää vauhtia. Putki tuli työmaalle kuuden metrin salkoina. Kaivinkone nosti putkisalot kaivantoon niin sanotusti huulelle, josta asentajamme kiersivät kappaleet kiinni jo maassa olevaan putkeen. Työtä tehtiin ahtaassa paikassa, jossa koneiden liikkuminen oli hankalaa. Kevyt putkimateriaali auttoi meitä paljon, kun emme tarvinneet kaivinkoneen li- 10

3 Asennusta tehtiin Lahdessa kapeassa paikassa, jossa koneilla oli vaikea liikkua. KEVYT PUTKI NOSTETTIIN KAIVINKONEELLA PAIKALLEEN, ERILLISTÄ NOSTURIA EI TARVITTU. säksi erillistä nosturia, Ristkari kuvailee. Myös olemassa olevaan rumpuun liittäminen kävi kätevästi liitoskappaleella. Sopivan yhdyskappaleen kanssa tämänkin osan asennus oli suorastaan yllättävän helppoa. Nyt kun homma osataan, olen varma, että Weholiteä käytetään Lahden seudulla jatkossakin. Vaikka jokainen työmaa on erilainen, tämä Launeen kokemus jätti Weholitestä niin hyvän vaikutelman, että uskallan sanoa näin, Ristkari vakuuttaa. KUNTIEN VAHVA OSAAJA Lahden seudun kuntatekniikka on viiden päijäthämäläisen kunnan, Asikkalan, Hollolan, Lahden, Nastolan ja Orimattilan, yhteinen liikelaitos. Sen tehtävänä on hoitaa kunnalliset maarakentamiseen, viherrakentamiseen ja kuntien vastuulla olevien katujen ja teiden kunnossapitoon liittyvät työt. Kunnallinen liikelaitos aloitti toimintansa vuoden 2005 alussa. Sen kautta omistajakunnat voivat hankkia alan osaamista omasta organisaatiosta kilpailukykyiseen hintaan. Tavoitteena on ollut tehdä työt aiempaa jouhevammin ja kustannustehokkaammin. Kunnille on tärkeää, että omasta organisaatiosta löytyy nopeasti osaavaa väkeä kiireellisiin töihin. Vakituinen porukka on tärkeä voimavara moneen tarpeeseen, Hannu Ristkari esittelee työnantajansa roolia Päijät-Hämeen avainkuntien palvelijana. Teemme töitä noin 180 hengen voimin viiden kunnan alueella, mikä tarkoittaa sitä, ettemme pysty tekemään itse etenkään kaikkia urakoita. Niinpä olemme myös rakennuttajaorganisaatio, joka kilpailuttaa ja valitsee urakoitsijoita jäsenkuntien rakennuskohteisiin. Lahden seudun kuntatekniikka tekee myös valtaosan Lahti Vesi Oy:n verkostorakentamistöistä. Erikoisosaamisemme on nimenomaan viemäreiden rakentaminen saneerauskohteissa, summaa Ristkari. MUSTAMÄENKADUN TOIMITUS Weholite mm SN4-kierreliitoksella + kulmakappaleet Sisäpuolinen jatkoholkki betoniliitokseen 11

4 A S I A N T U N T I J A T E K S T I ja K U V A Arto Rautio Uusi jätevesiasetus koskettaa noin miljoonaa kiinteistöä. Kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolella on selvitettävä, poistaako nykyjärjestelmä jätevesistä riittävästi muun muassa fosforia. Lohjalla rakentajia ja asukkaita valvoo ja neuvoo LVI-tarkastaja Timo Oksa. Lohjan vesitornista näkee hyvin, miksi haja-asutusalueiden toimivat jätevesiratkaisut ovat niin tärkeitä. Sekä maata että puhtaana pidettävää vettä riittää, sanoo Lohjan LVI-tarkastaja Timo Oksa. Jätevedet hoidettava paikallisesti TIMO OKSA Asetus sallii myös ratkaisut, joita Oksa ei pidä kovin ekologisina. Valitettavasti umpisäiliöt wc- ja keittiöjätteille ovat yhä luvallisia. Sanon niin enemmän kuin tosissani. Kun ihmiset haluavat elää väljästi haja-asutusalueilla, pitää se sallia. Mutta lisääntyvän asutuksen sinne tuoma jatkuva loka-autoralli ei miellytä, Timo Oksa jyrähtää. Jätevedet ovat ikävä kyllä yleensä viimeisiä asioita, joita rakentaja alkaa ajatella. Etenkin viemäriverkoston piiristä hajaasutusalueelle muuttavat eivät ymmärrä ollenkaan, että veden tuleminen ja meneminen vaatii muutakin kuin putkien vetämisen talon sisäpuolelle. Timo Oksa toivookin, että viranomaisiin otetaan yhteyttä jo ennen tontin ostoa ja selvitetään, mitä jätevesiasioissa tulee ottaa huomioon. Tontin maaperän, pinnanmuotojen sekä rakennusten sijoittelun vaikutukset tulisi miettiä jäteveden käsittelyn kannalta jo aivan hankkeen alkumetreillä. Ainakin Lohjalla tämä neuvonta on ilmaista. Myös järjestelmien huoltaminen on monelle vaikeaa. Vanhan talon ostaneet eivät välttämättä edes tiedä jätevesien menevän sakokaivoon. Puhumattakaan siitä, että kaivo pitää tyhjentää, jotta suodatuskenttä ei mene tukkoon, Oksa hymähtää. UMPIKAIVO EI TYYDYTÄ Timo Oksa harmittelee, että jätevesiasetus sallii kovien vesien johtamiseen umpikaivoon. Hän asuu itse Lohjan Karstun kylässä. Siellä voi seurata, millaisia vaikutuksia on, kun alueella on sekä uusia asukkaita että umpikaivoja. Meillä näki ennen loka-auton korkeintaan kerran viikossa, nyt päivittäin. En käsitä ympäristönsuojelumääräystä, jonka takia turha liikenne kasvaa. Ja miten tyhjennykset tehdään hankalilla tonteilla, pienten sorateiden päässä tai kelirikon aikaan? Jäteliete on lisäksi ongelma vedenpuhdistamollemme kahdestakin syystä: toinen ongelmakohta on kapasiteettimme riittävyys ja toinen lietteen suuri nestepitoisuus. Pienpuhdistamot ovat hänestä erinomainen vaihtoehto jätevesien hoitamiseen paikallisesti. NIistä tuleva purkuvesi on puhdasta, oikein huollettuna ne ovat toimintavarmoja ja lietteen tyhjennysvälit ovat harvoja, listaa Timo Oksa. Toivoisin, että maaseudulla rakennettaisiin nykyistä tiuhempaan. Sekä kustannusten että puhdistamojen huollon kannalta olisi viisainta rakentaa yhteisiä puhdistamoja vesiosuuskuntien voimin. Mutta se tuntuu olevan asukkaille niin vaikeaa, Timo Oksa huokaa. Lentävä koi LVI-tarkastaja Timo Oksa tarkastaa viranomaisena laitteistot ennen niiden lopullista peittämistä. Oksa katsoo, että laitteet on asennettu lakien ja määräysten sekä valmistajan ohjeiden mukaisesti. Pienessä kaupungissa tarkastaja voi myös neuvoa kuntalaisia. Kysymyksiä tulee vettä säästävän hanan valinnasta, omakotitalon tai maatilan jätevesijärjestelmän tekemisestä ja 12

5 raihminen kaikesta mahdollisesta siltä väliltä. Peruskoulutukseltaan Oksa on LVI-teknikko, mutta hän on pätevöitynyt LVI-alan ammattiopettajaksi, mitä työtä hän on myös tehnyt. Hän on lukenut lisäksi insinöörin tutkinnon päättötyötä vaille. Oksa sanoo viihtyvänsä liian hyvin nykytyössään ihmisten parissa vaarantaakseen sitä insinöörin tittelin tuomalla mahdollisella tehtävien vaihtumisella. Timo Oksan elämässä tärkeällä sijalla on kolme jo lapsuudesta asti periytyvää asiaa. Hän on asunut Lohjan Karstun kylässä vuodesta 1969, jonne perhe tuolloin muutti asumaan pysyvästi. Oksa asuu yhä samalla tontilla. Lapsuudessa alkanut koiraharrastus on kehittynyt ammattimaiseksi kenneltoiminnaksi. Oksan erikoisuus ovat bernhardilaiskoirat, joiden kanssa hän kiertää näyttelyissä. Hän osallistuu alan kilpailutoimintaan myös kehäsihteerin ominaisuudessa. Poikavuosien lennokinrakennus on laa- jentunut lentokoneiden rakentamiseksi ja lentämiseksi. Oksa on rakentanut itse seitsemän lentokonetta. Hän on maassamme uranuurtajia ultrakevyiden lentokoneiden lentämisessä ja rakentamisessa, vaikka ensimmäinen oma lento tapahtuikin riippuliitimellä. Ultrakevyet koneet ovatkin hänen spesialiteettinsa. Riippuliidin kuuluu yhä myös Oksan laivastoon. Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi lasta. Oksa korostaakin harrastustensa olevan sellaisia, joissa koko perhe voi olla mukana. 13

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 Isonkyrön kunta KYRÖÖNTIE Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 muutos 26.6.2015 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 4 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT...

Lisätiedot

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Ohje 1 (3) 23.4.2014 Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Yleistä Liittymiskaapelityyppinä käytetään omakotitalojohdoissa AMCMK 3 x 25 + 16 ja suuremmissa poikkipinnoissa AXMK -maakaapeleita.

Lisätiedot

Vettä ja lämpöä turvallista asumista

Vettä ja lämpöä turvallista asumista E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon

Lisätiedot

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä.

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä. Asennusohje CleanuX Simple on järjestelmä jolla voit muuttaa olemassa olevat sakokaivosi toimimaan täysiverisen puhdistamon tavoin toimivaksi ja puhdistamaan jätevetesi toimivaksi todetulla tavalla. Puhdistus

Lisätiedot

Huoletonta asumista talvipakkasilla

Huoletonta asumista talvipakkasilla J Ä ÄT Y M ÄTÖ N V E S I J O H TO J Ä ÄT Y M ÄTÖ N S U OJA P U T K I Huoletonta asumista talvipakkasilla 12 2010 10002 Uponor Supra Plus -jäätymätön vesijohto Uponor Supra Plus on eristetty ja lämmitetty

Lisätiedot

Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas

Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Suurten lukujen hanke - maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Suomen metsäteollisuuden suurimman investoinnin, Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan työmaalla Äänekoskella päästiin toukokuun

Lisätiedot

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1. Tee esisuunnitelma sähköistystarpeista lämmitysjärjestelmästä 2. Ota yhteyttä Tornion Energiaan saadaksesi neuvoja sähköistyksen toteuttamiseksi saadaksesi tiedon

Lisätiedot

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat

Bosch-lämpöpumput. Takuu antaa lisäturvaa. Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-lämpöpumput Takuu antaa lisäturvaa Uudella Bosch-lämpöpumpullasi on tehdastakuu, joka kattaa kaikki lämmityslaitteeseen kuuluvat Bosch-osat. Laatua kautta linjan Meille Boschilla laatu on pääosassa

Lisätiedot

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet

Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO. Tonttijohtoihin liittyvät maksut asemakaava-alueella Uusien liittymien maksuluokat

PALVELUMAKSUHINNASTO. Tonttijohtoihin liittyvät maksut asemakaava-alueella Uusien liittymien maksuluokat PALVELUMAKSUHINNASTO Tonttijohtoihin liittyvät maksut asemakaava-alueella Uusien liittymien maksuluokat Maksuluokka I Omakoti- ja paritalot Maksuluokka II Kiinteistön vesijohto Ø 63, jätevesiviemäri 160

Lisätiedot

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yhden putken systeemi vai erotteleva? Vanhoissa kiinteistöissä yleensä yksi

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3

HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3 HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET Uponorumpisäiliö 10 m 3 1 Monta huolta vähemmän luotettavilla Uponor-ratkaisuilla Teit hyvän ratkaisun valitessasi luotettavan Uponorjätevesijärjestelmän.

Lisätiedot

Biopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

Biopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja. Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje Biopuhdistaja 4 - harmaavesipuhdistaja Harmaavesipuhdistajan Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje SISÄLTÖ 01 Biopuhdistaja 4 - ominaisuudet 02 Turvallisuus 03 Toimintaperiaate 04 Mitä tarvitset asennuksessa

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy 23.3.2010 Insinööritoimisto HYS Oy perustettu vuonna 2004 tähän mennessä tehty n. 700 jätevesisuunnitelmaa

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Työnäytösraportti 2. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100

Lisätiedot

Asumisen ympäristövaikutukset

Asumisen ympäristövaikutukset 1 Asumisen ympäristövaikutukset Energiankulutus: lämmitys, sähkö ja lämmin vesi Veden kulutus Ostostavat ja hankinnat Rakentaminen, remontointi ja kunnossapito Jätehuolto: lajittelu ja kompostointi 2 Energiankulutus

Lisätiedot

Teräsrakenne

Teräsrakenne Teräsrakenne 4 2016 1 2 Teräsrakenne 4 2016 Teräsrakenne 4 2016 1 1. Artikkelit Rakenteiden optimoinnista entistä helpompaa Maailman kolmanneksi suurin ruostumattomien neliö- ja suorakaideputkien valmistaja

Lisätiedot

HERMANNINSAARENKADUT, 1. VAIHE

HERMANNINSAARENKADUT, 1. VAIHE Porvoon kaupunki HERMANNINSAARENKADUT, 1. VAIHE Turvallisuusasiakirja Vaahterakalliontie, Albert Edelfeltin rantatie, Hermanninsaarentie Sisällys 1. Yleistä 1 2. Rakennuskohde 1 3. Työssä esiintyvät vaaratekijät

Lisätiedot

STIGA COLLECTOR 30" B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02

STIGA COLLECTOR 30 B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02 STIGA COLLECTOR 30" B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02 S SVENSKA 1. 2. 3. 4. SVENSKA S 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. S SVENSKA 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. FI SUOMI TURVAOHJEET 1. Älä anna sellaisten henkilöiden

Lisätiedot

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS

PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS PESUKONEEN JA LINGON ASENNUS Vaatehoitotila kuuluu tärkeänä osana kiinteistöön. Laitteet ja varusteet on määriteltävä ja sijoitettava tilaan siten, että niiden käyttö on mahdollisimman helppoa ja esteetöntä.

Lisätiedot

TITANIC TEMPPU, vaan ei karille

TITANIC TEMPPU, vaan ei karille TITANIC TEMPPU, vaan ei karille Mikko Mäkelä Tuomo Rintamäki 17/10/10 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Metropolia- ammattikorkeakoulusta Suomen suurin ammattikorkeakoulu, joka aloitti

Lisätiedot

IISI MINI Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

IISI MINI Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje 1 IISI MINI Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje FI 2012_02 2 Kiitos Sinulle, että valitsit GIN aqua Oy:n valmistaman jäteveden puhdistustuotteen! Tuotteemme soveltuvat vesien kokonaisvaltaiseen käsittelyyn.

Lisätiedot

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle.

ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. Uponor neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin

Lisätiedot

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke Hankkeen sisältö ja toteutus Hanketta hallinnoi Kymijoen vesi ja ympäristö ry Hankkeessa toimii projektipäällikkö ja neljä jätevesineuvojaa, toimipisteet ovat Kouvolassa,

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo. Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot. Clewer Oy

Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo. Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot. Clewer Oy Clewer AinaValmis -pienpuhdistamo Käyttöohje Asennusohje Tekniset tiedot Clewer Oy 1/11 Sisällysluettelo 1Pienpuhdistamon valinta...3 1.1Asennustavan valinta...3 1.2Clewer Ainavalmis 560...3 1.3Clewer

Lisätiedot

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet Sisällys WehoPuts 5-10... 3 WehoPuts-tarvikkeet... 3 WehoPuts 15-95... 4 WehoSeptic-maapuhdistamot...5-6 WehoSeptic-mökkituotteet... 6 WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet... 7 Hanakat-toimipaikat... 8 WehoPuts

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

PUTKIALAN URAKKAMITTAUSPÖYTÄKIRJA

PUTKIALAN URAKKAMITTAUSPÖYTÄKIRJA PUTKIALAN URAKKAMITTAUSPÖYTÄKIRJA Välimittaus Loppumittaus Työmaa: Asentaja: Urakkalaskelma lämpö-, vesi- ja viemärilaitoksia varten Työ nro Aika 1.6.2014 annettu ensimmäinen urakkatarjous Niko Räsänen

Lisätiedot

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa

Lisätiedot

Hyvä valinta ystävä. Lue ohje kokonaan ennen asentamista!

Hyvä valinta ystävä. Lue ohje kokonaan ennen asentamista! Hyvä valinta ystävä! Moduulipuhdistaja 8 - asennus-, käyttö ja huolto-ohje Moduulipuhdistaja 8 toiminta Moduulipuhdistaja 8 asennus Moduulipuhdistaja 8 käyttö ja huolto Yleistä Lue ohje kokonaan ennen

Lisätiedot

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA

LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA LIETTEIDEN KERÄYS KEMIÖNSAARESSA Tehtävänä puhtaampi ympäristö LIETEKULJETUKSET HOITUVAT ROUSKIKSEN KANSSA Kemiönsaaressa sako- ja umpikaivolietteiden kuljetus hoidetaan kunnan järjestämänä aivan kuten

Lisätiedot

Riihikosken jätevedenpuhdistamo

Riihikosken jätevedenpuhdistamo PÖYTYÄN KUNTA Riihikosken jätevedenpuhdistamo Sulkemissuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 29.4.2016 P29958 Sulkemissuunnitelma Tomi Kallio 29.4.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 PUHDISTAMON

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS & SUUNNITELMA CW Solutions Oy 05.05.2005 VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

Tunnistekortit ja luettelo työntekijöistä yhteisellä rakennustyömaalla

Tunnistekortit ja luettelo työntekijöistä yhteisellä rakennustyömaalla Tunnistekortit ja luettelo työntekijöistä yhteisellä rakennustyömaalla Ville Lappalainen Työsuojeluinsinööri Etelä-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Työsuojeluinsinööri Ville Lappalainen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Ympäristötuotteet 5.3.2013

Ympäristötuotteet 5.3.2013 Ympäristötuotteet 9 5.3.2013 9 Ympäristötuotteet Yleistä Kotimaiset WehoPuts-puhdistamot on suunniteltu täyttämään tiukimmatkin vaatimukset. Toiminnaltaan puhdistamot ovat biologis-kemiallisia panospuhdistamoita

Lisätiedot

Hinnasto. HSY:n vesihuollon. alkaen

Hinnasto. HSY:n vesihuollon. alkaen Hinnasto HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto 1.1.2016 alkaen HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto 1.1.2016 alkaen 3 HSY:n vesihuollon palvelumaksuhinnasto

Lisätiedot

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi Päättäjien kuntakuva ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv Sandberg Åbo Akademi 2015 Päättäjätutkimus 2015 Kohdejoukko 3 652 henkilöä

Lisätiedot

KAAPELINSUOJAUS SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI

KAAPELINSUOJAUS SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET SUOMALAISEN

Lisätiedot

Harvinaislaatuinen putkityömaa. Raahessa

Harvinaislaatuinen putkityömaa. Raahessa PUTKESSA 3 2007 A n t i sta at t i s ta putke a r ä jä h dysherkk ä ä n t u n neliin Talvivaaran kaivoshanke l Vesiensuojeluprojekti päätökseen Pohjanmaalla KWH PIPEN ASIAKASLEHTI J Ä T E v e s i h u o

Lisätiedot

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3

Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Uponor-sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 5 1 3 2 4 1. Sadevesiputki (tuloputki). - 2. Suojaputki vesiletkulle. - 3. Huoltokaivo. - 4. Ylivuotoputki. - 5. Vesiposti

Lisätiedot

Tanska käskyttäminen hyväksyttyä ympäristöasioissa

Tanska käskyttäminen hyväksyttyä ympäristöasioissa DT konferenssi 06, 18.8.06 HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVESIHUOLTO ERILAISIA LÄHESTYMISTAPOJA SEN PARANTAMISEKSI; Hankkeen rahoitus Suomen Ympäristöministeriön lähialuetuki Suomen ja Liettuan kahdenvälinen ympäristöyhteistyö

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

PUHTAAN VEDEN HYVÄKSI Ohjeita ja neuvoja mökkien jätevesien käsittelyyn Kesämökk esämökkik ikin in kuormittaa vesistöä Suomen järvien rannoille rakennetaan jatkuvasti uusia kesämökkejä. Varustelutaso on

Lisätiedot

Suunnittelijan näkökulma

Suunnittelijan näkökulma Suunnittelijan näkökulma Ari Savolainen, DI Pohjois-Suomen suurin taloteknisistä asiantuntijoista muodostuva insinööritoimisto n 20 suunnittelijaa yli 250 suunniteltua putkiremonttia Ajatuksia putkiremontista

Lisätiedot

Asennusohje. Pipelife Ympäristö -tuotteet

Asennusohje. Pipelife Ympäristö -tuotteet TÄY T TÄ V ÄT Pipelife Ympäristö -tuotteet P U H D J ÄT E V E S I S T U I A S E T U K S E N S T U L O K T E S Pipelife Ympäristö Propipe Oy Yrittäjäntie 5, 91100 Ii, puh. 030 600 2220, faksi 030 600 2221

Lisätiedot

Energiatehokkuuden hallinta rakennustyömaalla. Build up Skills Workshop 24.5.2012 Tampere Minna Kuusela TTS

Energiatehokkuuden hallinta rakennustyömaalla. Build up Skills Workshop 24.5.2012 Tampere Minna Kuusela TTS Energiatehokkuuden hallinta rakennustyömaalla Build up Skills Workshop 24.5.2012 Tampere Minna Kuusela TTS Build up Skills- kysely: Energiatehokuuden hallinta rakennustyömaalla Mikä on rakennustyömailla

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea.

Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea. Asumisystävällinen putkiremontti on edullinen ja nopea. Putkiremonttia ei voi välttää. Sen aika tulee, kun käyttövesi- ja lämmitysputkistot tulevat siihen ikään, ettei niitä enää kannata korjata. Onneksi

Lisätiedot

XPi-pumput 10k - 03. Helsinki 0914

XPi-pumput 10k - 03. Helsinki 0914 XPi-pumput 10k - 03 Helsinki 0914 XPi-sarjan pumput on suunniteltu vaikeisiin olosuhteisiin huomioiden: - Pumpun tilantarve - Pumpun kierrosnopeus - Tehontarve Ratkaisuksi HYDRO LEDUC on kehittänyt kulmapumpun,

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Herkules. sadeveden keruujärjestelmä

Herkules. sadeveden keruujärjestelmä Herkules sadeveden keruujärjestelmä Sadevedet talteen Herkules sadeveden keruujärjestelmä on suunniteltu toimivaksi kokonaisuudeksi keräämään sadevedet hyötykäyttöön. Herkules järjestelmän avulla säästetään

Lisätiedot

IISI mini. Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE Oulunsalo.

IISI mini. Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE Oulunsalo. IISI mini Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI 2012.1 1 GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE 1 90460 Oulunsalo. www.go-gin.com IISI Mini -harmaavesisuodattimet IISI mini soveltuu kesämökkien tai loma-asuntojen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 AURAUKSET 2012-2014 TARJOUSLOMAKE

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 AURAUKSET 2012-2014 TARJOUSLOMAKE ALUE 1 m2 yksikköhinta alueen hinta yhteensä/aurauskerta Katu m2 105675 Piha m2 0 Koneessa alusterä: Kyllä Ei ALUE 2 m2 yksikköhinta alueen hinta yhteensä/aurauskerta Katu m2 119050 Piha m2 0 Koneessa

Lisätiedot

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1 Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1. Tee esisuunnitelma - sähköistystarpeista - lämmitysjärjestelmästä 2. Ota yhteyttä Tornion Energiaan - saadaksesi neuvoja sähköistyksen toteuttamiseksi - saadaksesi

Lisätiedot

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille: Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni.

1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni. www.ren.fi Rakentajan opas 2013 1 (5) Ohjeet pientalojen rakentajille Rovaniemen Verkko Oy:n jakelualueella. Rakentajalle palvelut toteuttaa Rovaniemen Energia konserni. 1. Tontilla olevat kaapelit Ennen

Lisätiedot

enttämestari Esko Mansikkaviita

enttämestari Esko Mansikkaviita enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE TUUSULA, OMAKOTITALO 2 4-5h+k+rt+kph/s+2wc+at, 326 m, 448 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

Jätteenkuljetusrekisterin täyttöohje

Jätteenkuljetusrekisterin täyttöohje Jätteenkuljetusrekisterin täyttöohje Tyhjennyskohteen tiedot Sijaintikunta Kiinteistön omistaja/ työn tilaaja Kiinteistön käyttö Lähiosoite, postinumero ja postitoimipaikka Kohdekiinteistön sijaintikunnan

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN INDRÄN-VAAKAVIRTAUSMAASUODATTIMEN RAKENTAMISESTA

Lisätiedot

Espoon hulevesien hallinta

Espoon hulevesien hallinta Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun

Lisätiedot

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset

Graniittirakennus Kallio Oy Taustaa. Tilaajien vaatimukset MANK PÄIVÄT 24.9.2015 Tietomallit työmaan näkökulmasta missä mennään uuden teknologian soveltamisessa Graniittirakennus Kallio Oy -2013 Taustaa Tilaajien vaatimukset Suurimpien tilaajien (suuret kunnat,

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor IQ Kokonaisvaltainen ratkaisu hulevesien hallintaan

YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor IQ Kokonaisvaltainen ratkaisu hulevesien hallintaan YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor iq Kokonaisvaltainen ratkaisu hulevesien hallintaan hyväksy vain uponor-laatua. Kokonaisvaltaista hulevesien hallintaa on kokonaisvaltainen sadevesijärjestelmä, jonka monet älykkäästi

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

PALVELUMAKSUHINNASTO

PALVELUMAKSUHINNASTO 1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon

Lisätiedot

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11

Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11 Mökkipaketti 2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1 Käyttötarkoitus... 3 2 Asentaminen... 4 2.1 Imeytyskaivon asentaminen... 5 3 Huolto... 6 2 1 Käyttötarkoitus Mökkipaketti

Lisätiedot

Vesiliikenne TOT 5/03. Luotsikutterin kuljettaja putosi mereen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Luotsikutterin kuljettaja.

Vesiliikenne TOT 5/03. Luotsikutterin kuljettaja putosi mereen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Luotsikutterin kuljettaja. TOT-RAPORTTI 5/03 Luotsikutterin kuljettaja putosi mereen TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Luotsikutterin kuljettajat NN (58 v.) ja MM olivat lähdössä suorittamaan työtehtävää. MM nousi kutteriin

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät

Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät Mukavin tapa hankkia jätevesijärjestelmä Aidosti kiinteistön tarpeista lähtevät palvelut ja toimituskokonaisuudet Jätevesijärjestelmien ja palveluiden asiantuntijayritys Tuotamme tarpeen mukaisia palveluja

Lisätiedot

IISI SAUNA Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

IISI SAUNA Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje 1 IISI SAUNA Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje FI 2012_02 2 Kiitos Sinulle, että valitsit GIN aqua Oy:n valmistaman jäteveden puhdistustuotteen! Tuotteemme soveltuvat vesien kokonaisvaltaiseen käsittelyyn.

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS

SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET SUOMALAISEN

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN Päivitetty 29.4.2015 VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA 1.1.2013 LÄHTIEN 1.1 VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOJEN LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Vaasan Veden vesi- ja viemäriverkostojen liittymismaksu on kiinteistökohtainen

Lisätiedot

Täydennämme ja täsmennämme suunnitelmia tarpeen mukaan. psta. kenttätoimikunnan pj. Mikael Keinänen p.0400 694766, mikael.keinanen@lakeva.

Täydennämme ja täsmennämme suunnitelmia tarpeen mukaan. psta. kenttätoimikunnan pj. Mikael Keinänen p.0400 694766, mikael.keinanen@lakeva. Tornion Rauhanyhdistys ry / SRK:n Tornion suviseurat 2016 JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA Tornion kaupunki Liitteenä on Tornion suviseurojen 2016 jätevesien-, yhdyskuntajätteiden-, ja puhtaanapidon järjestämisen

Lisätiedot

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja

Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten

Lisätiedot

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle.

Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle. Tuote: TopSpa XS Poly, eristetty poreallas, hiekkasuodatin Koska olemme vanhoja asiakkaita SpaDealersin kanssa, oli luontevaa kääntyä heidän puoleensa uuden kylpytynnyrin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi.

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA SK1300 + BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai

Lisätiedot

Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti

Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti Mistä hyvät rakennushankkeet on tehty RATUKE SEMINAARI Helsinki Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti Milko Tietäväinen Rakennuttamispäällikkö Tampereen kaupunki T A M P E R E E N K A U P U N K I 1

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien

PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien PALVELUHINNASTO 1.5.2011 lähtien Porin Vesi myöntää tekemilleen töille ja asentamilleen tarvikkeille kymmenen vuoden takuun. Takuu lasketaan alkavaksi työn luovutushetkestä. 1. TYÖPALKAT 1.1 Asentajat

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS

SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI KAAPELINSUOJAUS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET SUOMALAISEN

Lisätiedot

Tekniset eristeet.. Ilmakanavat. Aito ja alkuperäinen kivivilla

Tekniset eristeet.. Ilmakanavat. Aito ja alkuperäinen kivivilla Tekniset eristeet ku va Aito ja alkuperäinen kivivilla Rockwool Universal Pipe Section Nopea asennus Rockwoolin varma, yksinkertainen ja kustannustehokas tapa putkien eristämiseen. Universal-kourut on

Lisätiedot

Näkymätön näkyväksi vedenalaisten putkilinjojen tarkastukset monikeilainkaikuluotaimella

Näkymätön näkyväksi vedenalaisten putkilinjojen tarkastukset monikeilainkaikuluotaimella Näkymätön näkyväksi vedenalaisten putkilinjojen tarkastukset monikeilainkaikuluotaimella VRT on työskennellyt jo kymmenien vesihuoltolaitosten kanssa Suomessa ja Euroopassa. Yrityksemme vahvuuksiin kuuluu

Lisätiedot

TONTTIHAKEMUS. Tervamäki 4, Espoo (49-72-101-9)

TONTTIHAKEMUS. Tervamäki 4, Espoo (49-72-101-9) TONTTHAEMU Tervamäki 4, Espoo (49-7--9) TONTTHAEMU Tervamäki 4, Espoo ievitalo Oy esittää, että Espoon kaupunki vuokraa pitkäaikaisella vuokrasopimuksella perustettavalle asunto-osakeyhtiölle kiinteistön

Lisätiedot

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. 1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

We Can Do It Uponor Infra 360 Projektipalvelut

We Can Do It Uponor Infra 360 Projektipalvelut We Can Do It Uponor Infra 360 Projektipalvelut Uponor Infra 360 Projektservice 011 02 Uponor Infra 360 Projektipalvelut Meille ei mikään ole mahdotonta Kerromme tässä esitteessä kuinka vastaamme kaikkiin

Lisätiedot

Kiinteistön tonttijohdot. Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta

Kiinteistön tonttijohdot. Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta Kiinteistön tonttijohdot Tietoa tonttijohdoista ja niiden uusimisesta 1. YLEISTÄ KIINTEISTÖJEN TONTTIJOHDOISTA Tonttijohtoja ovat katujohtojen ja kiinteistöjen väliset johto-osuudet, ne sijaitsevat osin

Lisätiedot

Omasta kodista turvallisempi Uponor-radonratkaisuilla

Omasta kodista turvallisempi Uponor-radonratkaisuilla RADONJÄRJESTELMÄ Omasta kodista turvallisempi Uponor-radonratkaisuilla 12 2010 40001 Voiko radon olla vaarallista? Radon on terveydelle vaarallista ja sitä esiintyy suomalaisissa kodeissa rakennuspaikasta

Lisätiedot

KUNTALAISEN PALVELUKSESSA

KUNTALAISEN PALVELUKSESSA KUNTALAISEN PALVELUKSESSA LAHDEN SEUDUN KUNTATEKNIIKKA OY VUOSIKERTOMUS 2013 toimitusjohtajan katsaus Lahden Seudun Kuntatekniikka Oy:n (LSKT) viidennen liiketoimintavuoden tulos oli positiivinen. Vaikka

Lisätiedot