OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
|
|
- Kimmo Ahola
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEKLA/207/ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4:45 Lidl ALOITE/HAKIJA Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää Lidl Suomi Kommandiittiyhtiön omistuksessa olevan Riihi-mäen kaupungin Peltokylän kaupunginosassa korttelissa 4 sijaitsevan määräalan tontista (määräalatunnus M501). Näiden lisäksi suunnittelualueeseen kuuluvat tarvittavat yleiset alueet. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 4 hehtaaria. Kuva 1: Suunnittelualueen sijainti ja alustava rajaus. 1
2 TAUSTA JA TAVOITTEET Asemakaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa Lidlin omistuksessa olevan tontin käyttötarkoitukseksi liikerakennusten korttelialue (KL). Tavoiteltava rakennusoikeus on kem² ja autopaikkanormi 1 ap/35 kem². Alueen maankäyttö tarkentuu kaavaa laadittaessa erityisesti liikenteellisten ratkaisujen osalta. Katualueiden osalta tavoitteena on päivittää vanhentunut asemakaava. Suunnittelussa huomioidaan liikennejärjestelyt Etelän Viertotiellä ja Kulmalan puistokadulla. Etelän Viertotie Kulmalan puistokatu Kuva 2: Ilmakuva suunnittelualueesta. LÄHTÖTIEDOT Aluetta koskevat seuraavat voimassa olevat kaavat ja suunnitelmat: Kanta-Hämeen maakuntakaavat: Valtioneuvoston vahvistama Kanta-Hämeen maakuntakaava Kanta- Hämeen maakuntakaava sai lainvoiman , kun korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi päätöksensä kaavasta jätetyistä valituksista. Maakuntavaltuuston hyväksymä ja ympäristöministeriön vahvistama Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaava. Maakuntavaltuuston hyväksymä ja ympäristöministeriön vahvistama 2. vaihemaakuntakaava. Yllä listattujen maakuntakaavojen yhdistelmäkartalla suunnittelualue sijaitsee teollisuus- ja varastoalueella (T). Lisäksi alue sijaitsee Seutukeskuksen palveluvyöhykkeellä (C-vkm). Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 luonnos- ja valmisteluaineisto olivat nähtävillä helmikuussa Kaavaluonnoksen pohjalta valmisteltiin kaavaehdotus, jonka julkinen nähtävilläolo oli alkuvuodesta Kaavaehdotus käsitellään maakuntavaltuustossa keväällä Lainvoiman saadessaan Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 korvaa kaikkia Kanta- Hämeessä nykytilanteessa voimassa olevat maakuntakaavat. Maakuntakaava 2040 ehdotuksessa suunnittelualue sijaitsee teollisuus- ja varastoalueella (T). Yleiskaava: Riihimäen oikeusvaikutteinen yleiskaava 2035 on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Yleiskaava sai lainvoiman Yleiskaavassa suunnittelualueen halki kulkee pääkatu (pk). Kadun itäpuolella on teollisuus- ja varastoalue / uusi keskustatoimintojen alue (T/C). Merkintä mahdollistaa alueen muutoksen keskustatoimintojen alueeksi, mikäli 2
3 yritystoiminta alueella päättyy. Kadun länsipuolella on asuinaluetta (A). Alueen eteläkärki sijaitsee merkittävällä tulvariskialueella. Yleisten määräysten mukaan maankäytön kehittämistai yleissuunnitelman laatimiseen tulee varautu Etelän Viertotien alueella. Asemakaava: Kaava-alueen itäosan asemakaava on vahvistettu vuonna 1976 (4:30). Asema-kaavassa alueen itäosa on osoitettu yhdistettyjen teollisuus- ja varastorakennusten kortteli-alueena, jonka tonteille saadaan lisäksi rakentaa tarpeellisia toimisto- ja ruokailu-huoneistoja sekä asuinhuoneistoja ainoastaan erillisinä sellaista henkilökuntaa varten, jonka jatkuva läsnäolo on laitoksen toiminnalle välttämätöntä (TTV¹). Rakennusten tulee tonteilla sijaita vähintään 6 m etäisyydellä naapurin-tontin rajasta ellei toisin ole merkitty. Autopaikkojen vähimmäismäärä on 1 autopaikkaa 2 työssä olevaa henkilöä kohti. Alueen tonttitehokkuusluku e=0,45. Kaava-alueeseen kuuluvilla katualueilla ovat voimassa vuosina 1951 (11:1) ja 1957 (4:7 ja 4:8) vahvistuneet asemakaavat. Etelän Viertotie on osoitettu istutettavana katualueena, jonka muun katu-alueen vastaista rajaa ei vahvisteta. Etelän Viertotien ja Kulmalan puistokadun risteykseen, kaava-alueen pohjoispuolelle, on osoitettu varaus kiertoliittymälle. Lähtötiedot esitetään tarkemmin kaavan selostuksessa. SELVITYSTIEDOT Alueesta on laadittu seuraavat selvitykset: - Riihimäen yleiskaava 2035 varten tehdyt selvitykset - Riihimäen meluselvitys (Ramboll Finland Oy, 2008) - Riihimäen ilmanlaatuselvitys (Ilmatieteenlaitos, ) - Ilmanlaatumittaukset Riihimäellä (ympäristönsuojeluyksikkö, 11/2016) - Maaperän pilaantuneisuusselvitys (Taratest Oy, ) - Maaperän pilaantuneisuusselvitys päivitetty lisätutkimuksilla 11/2017 (Taratest Oy, ) Kaavatyön yhteydessä laaditaan seuraavat selvitykset ja suunnitelmat: - Liikenneselvitys - Hulevesiselvitys ja -suunnitelma - Tulvariskitarkastelu - Kaupunkikuvallinen selvitys - Tontinkäyttösuunnitelma Muut selvitystarpeet määritellään kaavatyön aikana. Kaavatyötä koskevien selvitysten antamat lähtökohdat on esitetty tarkemmin kaavan selostuksessa. 3
4 OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS Osalliset (Maankäyttö- ja rakennuslaki 62 ) Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tämän kaavatyön osallisia ovat: - Alueen maanomistajat - Muut vaikutusalueen kiinteistöjen omistajat, asukkaat ja yritykset - Riihimäen kaupungin vastuualueet: - ympäristönsuojelun palvelualue, ympäristöjohtaja - rakennusvalvonnan palvelualue, rakennusvalvontapäällikkö - kaupunkitekniikan palvelualue, katupäällikkö - kartta- ja tonttipalvelualue, kaupungin geodeetti - Riihimäen Vesi, vesihuoltojohtaja - Versowood - Caruna Oy - Elisa Oyj - Telia Finland Oyj - Riihimäen Kaukolämpö Oy - Gasum - Kanta-Hämeen pelastuslaitos - Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus - Hämeen liitto - Muut yhdistykset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä koko kaavoitustyön ajan internetissä osoitteessa Suunnitelmaa täydennetään tarvittaessa työn aikana. Seuraavalla sivulla on esitetty osallistumismahdollisuudet kaavoituksen eri vaiheissa. Kaavatyön aikana saatu palaute kirjataan kaavaselostukseen, jossa myös kerrotaan, miten palaute on otettu huomioon kaavoituksessa. Viranomaisyhteistyö Viranomaisyhteistyö järjestetään erikseen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan Hämeen ELY keskukselle tiedoksi. Kunnan ja alueellisen ympäristökeskuksen välinen viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) pidetään tarvittaessa. Kaavan luonnosvaiheen valmistelumateriaalista pyydetään viranomaisilta tarvittavat lausunnot. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot tarvittaessa, mikäli kaava on oleellisesti muuttunut luonnosvaiheesta. KAAVOITUKSEN ETENEMINEN JA AIKATAULU on esitetty OAS:n lopussa. 4
5 KAAVAN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (MRL 9, MRA 1 ) Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitysten perusteella on voitava arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. Asemakaavan vaikutukset arvioidaan lähtötietojen pohjalta asiantuntijatyönä. Vaikutusarvioinnissa hyödynnetään myös osallisten mielipiteitä ja kommentteja. Vaikutusarviointi esitetään kaavaselostuksessa. Arvioitavat vaikutukset ovat: - yhdyskuntarakenteeseen - kaupunkikuvaan - maisemaan - luontoon ja luonnonympäristöön - maaperään - melu, pöly, tärinä - pinta- ja pohjavesiin - asumiseen, lapsiin - terveyteen ja viihtyvyyteen - virkistykseen - liikenteeseen - tekniseen huoltoon - kunnallistalouteen - tulvariskien hallintaan - työpaikkoihin, elinkeinotoimintaan, yrityksiin SOPIMUKSET Asemakaavan muutoksen laatimiseen liittyen laaditaan kaavoituksen aloitussopimus ja maankäyttösopimus kaupungin maapoliittisen ohjelman mukaisesti. PROSESSI Asemakaava on vaikutuksiltaan merkittävä ja etenee kaupunginhallituksen hyväksymän kaavoitusprosessin mukaisesti. 5
6 ASEMAKAAVAN LAATIJA Kaavakonsulttina toimii: Ramboll Finland Oy Niemenkatu Lahti Projektipäällikkö Niina Ahlfors Sähköposti: Puh: Kaavasuunnittelija Tiina Heikkilä Sähköposti: Puh: Riihimäen kaupunki Kaupunkikehityksen toimialue / Kaupunkisuunnittelu PL 125, Riihimäki (käyntiosoite: Eteläinen asemakatu 4, 3. kerros) vt. Kaavoituspäällikkö Anniina Korkeamäki sähköposti: anniina.korkeamaki@riihimaki.fi Puh: , Kaavoitusarkkitehti Jari Jokivuo sähköposti: jari.jokivuo@riihimaki.fi Puh: Tietoa kaavoituksesta ja kaavoituskatsaus 6
7 KAAVOITUKSEN ETENEMINEN JA AIKATAULU Asemakaavamuutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Tavoitteellinen aikataulu, mikäli asemakaavanmuutoksesta ei jätetä muistutuksia tai valiteta, on esitetty seuraavana (kuukausi/vuosi). 02/2018 ALOITUSVAIHE Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu lehtikuulutuksella /2019 LUONNOSVAIHE Luonnosvaiheessa laaditaan mahdollisia idealuonnoksia ja selvityksiä sekä arvioidaan luonnoksen ja luonnosvaihtoehtojen vaikutuksia. Lisäksi käydään neuvotteluja osallisten kanssa. Luonnosvaiheessa järjestetään osallisten ennakkokuuleminen asettamalla luonnosaineisto nähtäville kolmeksi viikoksi sekä järjestämällä yleisötilaisuus. Materiaalit lisätään kaavatyön verkkosivuille. Nähtävillä olosta tiedotetaan kaupungin ilmoituslehdissä ja kaupungin ilmoitustaululla ja verkkosivuilla. Osallistuminen Osalliset voivat lausua kaavaluonnoksesta mielipiteensä kirjallisesti tai suullisesti. Mielipiteen voi jättää sähköpostilla osoitteeseen Tarvittavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä pyydetään lausunnot. Annetut mielipiteet ja lausunnot voidaan julkaista kaupungin verkkosivuilla /2019 EHDOTUSVAIHE Ehdotusvaiheessa laaditaan kaavaehdotus kaavaluonnoksen pohjalta. Suunnittelussa huomioidaan luonnosvaiheessa saadut mielipiteet ja lausunnot. Kaavaehdotus esitellään kaupunginhallitukselle, jonka päätöksellä se asetetaan nähtäville 30 vuorokaudeksi kaupunkikehityksen toimialueen tiloihin (Eteläinen Asemakatu 4, 3. krs) sekä kaupungin verkkosivuille. Nähtävillä olosta kuulutetaan kaupungin verkkosivuilla sekä ilmoitustaululla. Nähtävillä olon jälkeen kaavan laatija valmistelee vastineet mahdollisiin muistutuksiin. Jos muistutukset eivät aiheuta olennaisia muutoksia, kaava etenee vastineineen hyväksymisvaiheeseen. Muussa tapauksessa kaupunginhallitus asettaa muutetun kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville. Osallistuminen Osalliset voivat jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen nähtävillä olon aikana. Muistutus osoitetaan kaupunginhallitukselle ja sen voi toimittaa kirjaamoon (Eteläinen asemakatu 2) tai sähköpostilla osoitteeseen Lausuntoja pyydetään tarvittavilta viranomaisilta ja yhteisöiltä, mikäli kaava on oleellisesti muuttunut luonnosvaiheesta. Muistutukset voidaan julkaista kaupungin verkkosivuilla /2019 HYVÄKSYMISVAIHE Kaupunginhallitus käsittelee kaavaehdotuksen ja mahdolliset muistutukset vastineineen sekä esittää kaupunginvaltuustolle kaavan hyväksymistä. Kaupunginvaltuusto hyväksyy ehdotuksen. Hyväksymispäätöksestä lähetetään tieto muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä kaavan nähtävillä ollessa kirjallisesti pyytäneet ja jättäneet yhteystietonsa. Osallistuminen Osalliset ja kunnan jäsenet voivat valittaa kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen 30 päivän valitusaikana. Hallinto-oikeuden päätöksestä on mahdollisuus valittaa edelleen korkeimpaan hallintooikeuteen /2019 VOIMAANTULO Kaava saa lainvoiman noin 1,5 2 kuukauden kuluttua kaupunginvaltuuston päätöksestä, mikäli kaavasta ei ole valitettu. 7
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro 207/2018 23.2.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4:45 Lidl ALOITE/HAKIJA Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue käsittää Lidl Suomi Kommandiittiyhtiön
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro LH/485/2019 31.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4:46 Vanha paloasema ALOITE/HAKIJA Vanhan paloaseman asemakaavamuutos on kaavoitusohjelman 2019 kohde A14. Asemakaavan
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro 1029/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 3:58 Puistikko ALOITE/HAKIJA Asemakaavan muutos laaditaan kaupungin ja yksityisen toimijan käymien neuvottelujen tuloksena. Kaupunginhallitus
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.
OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/
OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotA D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro 709/2018 17.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 7:28 Ruotsinkatu 5 ALOITE/HAKIJA Riihimäen kaupunki tehostaa toimitilojensa käyttöä ja luopuu osasta omistamiaan kiinteistöjä.
LisätiedotA Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro 157/2018 23.8.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 13:28 Kontiontie 41-43 ALOITE/HAKIJA Kontiontie 41-43 on ollut kaavoitusohjelmassa vuodesta 1997 saakka. Kohteeseen
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK
OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro TEKLA/997/2018 19.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 1:55 Hämeenkatu 48-50 Rity ALOITE/HAKIJA Kiinteistö Oy Riihimäen Hämeenkatu 48 hakee asemakaavan muutosta omistamalleen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
1 LIITE 8. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro Tekla /1711/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2015, päivitetty 20.9.2017. Asemakaavan muutos 16:12 Räiskylänkatu 2 ALOITE/HAKIJA Kaupunginhallitus
LisätiedotA-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi
OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)
OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA
Lisätiedotpäivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta. Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/ / (5)
OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695 Asemakaavan muutos 2.2. Vasikkahaantie 15, Jalkaranta Lahti.fi OAS A-2695 D/2267/10.02.03.00.04/2016 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asunto Oy Vasikkahaantie 15 on
LisätiedotA Asemakaava. Laukkakuja 4, Pirttiharju. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2751 1 (7) A-2751 Asemakaava 25.10.2018 Laukkakuja 4, Pirttiharju Lahti.fi OAS A-2751 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2751 (Laukkakuja
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Kukkastie 8 ja Toivontien korttelit, Nastola. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2747 1 (7) A-2747 Asemakaavan muutos 21.5.2018 Kukkastie 8 ja Toivontien korttelit, Nastola Lahti.fi OAS A-2747 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kankaanpäänkadun länsipuoli, Karistonselkä (Kolavan) lahti.fi
OAS A-2724 1 (7) A-2724 10.1.2018 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kankaanpäänkadun länsipuoli, Karistonselkä (Kolavan) lahti.fi OAS A-2724 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja
Lisätiedotpäivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/
OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro 724/2019 11.1.2015 tark. 26.4.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 14:14 Upokkaantie (Y-tontti) ALOITE Kaupunginhallitus on päättänyt Upokkaantien (Y-tontti) asemakaavamuutoksen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
DnroTEKLA/925/2018 25.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos 34:1 Arolampi I ja II ALOITE/HAKIJA Kaupunginhallitus on päättänyt Arolampi I asemakaavan laatimisesta
LisätiedotA-2743 D/486/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.
OAS A-2743 D/486/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2743 Asemakaavan muutos Kyösti Kallion kadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano 19.2. Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano. Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/ / (5)
OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 1 (5) A-2698 Asemakaavan muutos 29.8.2017 Svinhufvudinkatu 7, 9 ja 11, Kartano Lahti.fi OAS A-2698 D/3289/10.02.03.00.04/2015 2 (5) ALOITE/HAKIJA Päijät-Hämeen koulutuskonserni
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen. Lahti.fi OAS A-2739 D/489/
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 19.2.2018 Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Lahti.fi OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 2 (5)
LisätiedotA-2695a D/2267/ /2016. A-2695a. Asemakaavan muutos. Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta Lahti.
OAS A-2695a D/2267/10.02.03.00.04/2016 1 (5) A-2695a Asemakaavan muutos Vasikkahaantie 15 ja Kankaankatu 19, Jalkaranta 2.3.2018 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Askonkatu 2 15100 LAHTI Lahti.fi
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Pysäkkikatu 11, Kunnas. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2749 1 (7) A-2749 Asemakaava ja asemakaavan muutos 11.10.2018 Pysäkkikatu 11, Kunnas Lahti.fi OAS A-2749 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Hämeenkatu 24, Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (6) D/2334/ /2016. Askonkatu Lahti
OAS A-2703 1 (6) A-2703 Asemakaavan muutos 25.4.2017 Hämeenkatu 24, Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2703 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2668 D/475/10.02.03.00.04/ 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2668, Renkomäen väylä, Renkomäki ALOITE Asemakaava
LisätiedotA Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5)
OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 1 (5) A-2745 Asemakaava 5.2.2019 Kytölä III, Kytölä Lahti.fi OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan. Sipurantie 70 ja 74, Viuha. Lahti.fi OAS A-2700 D/428/ / (5)
OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2700 Asemakaava ja asemakaavan muutos 28.3. Sipurantie 70 ja 74, Viuha Lahti.fi OAS A-2700 D/428/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Yrityskoulutus Oy/Timo Laine
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Dnro 1548/2017 29.10.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 23:9 Kuuloja, Fortum Waste Solutions Oy ALOITE/HAKIJA Fortum Waste Solutions Oy on esittänyt asemakaavan muutosta
LisätiedotA Asemakaava ja asemakaavan muutos. Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa. Lahti.fi
OAS A-2739 D/489/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2739 Asemakaava ja asemakaavan muutos 23.7.2019 Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Rälssin maan- ja lumenvastaanottoalueen laajennus, Jokimaa Askonkatu
Lisätiedot(päivitetty ) A Asemakaavan muutos. Kartanonkadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano. Lahti.fi
OAS A-2738 D/487/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2738 Asemakaavan muutos 19.2.2018 (päivitetty 8.4.) Kartanonkadun varren korttelit (Ranta-Kartano), Kartano Lahti.fi OAS A-2738 D/487/10.02.03.00.04/2018 2
LisätiedotA Asemakaavan muutos. Koritie, Suppalantie Villähde. Lahti.fi OAS A (9) D/621/ /2019. Askonkatu Lahti
OAS A-2758 1 (9) A-2758 Asemakaavan muutos 14.3.2019 Koritie, Suppalantie Villähde Lahti.fi OAS A-2758 2 (9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
LisätiedotTAVOITE Tavoite on kulttuurihistoriallisia arvoja käsittävän seurakuntarakennusten tontin asemakaavan tarkistaminen.
OAS A-2678 - D/288/10.02.02.00.04/2016 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2678 (Rajakatu 7) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan muutos laaditaan
LisätiedotA-2646 D/2381/ /2017. Asemakaavan muutos. Loviisankatu 2 4 (poliisitalo), Keski-Lahti. Lahti.fi
OAS A-2646 1 (6) A-2646 D/2381/10.02.03.00.04 /2017 20.10.2017 Asemakaavan muutos Loviisankatu 2 4 (poliisitalo), Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2646 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Lisätiedotpäivitetty A-2660 V113. Asemakaavan muutos. Lämpökeskus Koiskala. Lahti.fi OAS A (7) D/514/
OAS A-2660 1 (7) A-2660 V113 Asemakaavan muutos 12.5.2017 päivitetty 15.6.2017 Lämpökeskus Koiskala Lahti.fi OAS A-2660 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotLintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotPOIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotAgroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2677 - D/3220/10.02.03.00.04/2016 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2677 (Lakkitehtaantien itäpuoli, Renkomäki)
LisätiedotTUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a n m u u t o s ( )
4.9.2017 TUUSULANTIE 68 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 3 9 ) Asemakaavan muutos koskee 2. Killan kaupunginosan korttelin 83
LisätiedotTietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LisätiedotLANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotA-2734 D/476/ /2017. Asemakaavan muutos. Katsastajankatu 16 Kärpänen. Lahti.fi OAS A (8) D/476/
OAS A-2734 1 (8) A-2734 Asemakaavan muutos 8.3.2018 päivitetty x.x.201x Katsastajankatu 16 Kärpänen Lahti.fi OAS A-2734 2 (8) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotAsemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe)
1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava ja asemakaavan muutos A-2653 Hennalan kasarmialue, Hennala (kaavan 2. vaihe) ALOITE/HAKIJA Asemakaava
LisätiedotYLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
LisätiedotMetsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
LisätiedotVARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotSEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
LisätiedotKonho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
LisätiedotBirgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LisätiedotKorttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
LisätiedotSORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
LisätiedotMEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotKAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotKAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2688 - D/2284/10.02.02.00.04/2016 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaava A-2688 Eteläisen kehätien osa (Porvoonjoentien länsipuoli) ALOITE
LisätiedotTEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotAnttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
LisätiedotO S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600
LisätiedotPAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
LisätiedotYLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotLENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
LisätiedotKemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
Lisätiedotkortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
LisätiedotJÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
LisätiedotA-2713 D/959/ / Asemakaavan muutos. Paavolan kampusalue, Paavola. Lahti.fi OAS A (6) D/959/
OAS A-2713 1 (6) A-2713 D/959/10.02.03.00.04/ 2017 4.5.2017 Asemakaavan muutos Paavolan kampusalue, Paavola Lahti.fi OAS A-2713 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotKALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT
17.1.2018 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 4 7 ) Asemakaavan muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan
LisätiedotKAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
LisätiedotHANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
LisätiedotRAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
LisätiedotSUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
LisätiedotMaankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2656 - D/229/10.02.03.00.04/2016 1(7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2656 (Villähde, Sepänkuja 1, V108) ALOITE Asemakaava
LisätiedotA Asemakaava. Kaukasenkadun eteläpuoli, Lahti.fi OAS A-2699 D/427/ / (5)
OAS A-2699 D/427/10.02.03.00.04/ 1 (5) A-2699 Asemakaava 1.2. Kaukasenkadun eteläpuoli, Ämmälä Lahti.fi OAS A-2699 D/427/10.02.03.00.04/ 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava tehdään kaupungin aloitteesta. SUUNNITTELUALUE
LisätiedotLiite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
LisätiedotJärvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
LisätiedotVANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
LisätiedotKerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e
LisätiedotKangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
Lisätiedot