VUOSIKERTOMUS Voimistelu- ja urheiluseura ELISE ry.
|
|
- Anni Halttunen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VUOSIKERTOMUS 2018 Vuonna 2018 Elisessä panostettiin toiminnan laadun kehittämiseen sekä perustettiin uusia ryhmiä tarjonnan lisäämiseksi. Lisäksi uudistettiin Elisen strategia, joka tähtää harjoittelu- ja kilpailuolosuhteiden sekä yhteistyön kehittämiseen ja näkyvyyden lisäämiseen. Toiminnan ydin on jatkossakin korkealaatuisessa ja monipuolisessa voimistelutarjonnassa. Toimintaedellytysten parantamiseksi jatkettiin vuoden aikana yhteistyötä Lattiaa Liikkujille ry:n kanssa. Yhteistyön tavoitteena on rakennuttaa usealle lajille soveltuva liikuntahalli. Seura toimi vuoden aikana Voimisteluliiton nimeämänä Huippuseurana ja Tähtiseurana. Huippuseura-statuksen edellytys on, että seura panostaa korkealaatuiseen ammattiosaamiseen huippujen ja lahjakkuuksien valmennuksessa, ja päivittäisen valmennustyön laatu on korkealuokkaista ja jatkuvan kehitystyön kohteena. Tähtiseurat puolestaan ovat aktiivisia ja kehityshaluisia lasten ja nuorten urheilun kärkiseuroja, joiden toiminta täyttää Olympiakomitean ja Voimisteluliiton laatukriteerit. Elisen jäsenmäärä jatkoi kasvuaan, ja vuoden lopussa jäseniä oli Jäsenmäärä kasvoi 65 jäsenellä edellisvuoteen verrattuna. Harrasteryhmiä Elisessä oli yhteensä 42, rytmisen voimistelun valmennusryhmiä 8 ja joukkuevoimistelun joukkueita 15. Valmentajia ja ohjaajia seurassa oli vuoden 2018 aikana lähes 60, joista 6 oli vakituisia. Seuran talous oli vakaalla pohjalla. Jäsenmaksu oli 27 euroa varsinaiselle ja 20 euroa kannatusjäsenelle. Harjoitusmaksut vaihtelevat ryhmissä harjoituskertojen, harjoituksen keston ja ohjauksen sisällön vaativuuden mukaan. Taloudellista tukea seura sai Helsingin kaupungin avustuksena sekä OKM:n myöntämänä seuratukena. Huippu-urheilijoiden valmennuksen tueksi seura sai tukea Voimisteluliitolta, Olympiakomitealta ja yksittäisiltä säätiöiltä. Seura jatkoi tiivistä yhteistyötä URHEAn, Voimisteluliiton, Olympiakomitean, Kisakallion Urheiluopiston sekä Espoon Voimistelu- ja Liikuntayhdistys ESVOLIn kanssa. Joukkuevoimistelun puolella yhteistyötä tehtiin mm. Vantaan Voimistelijoiden kanssa. Perustehtävä ja arvot Vuonna 1921 perustettu Voimistelu- ja urheiluseura Elise edistää urheilun ja erilaisten liikuntamuotojen harrastamista ja terveitä elämäntapoja. Seuran toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Seuran arvot ovat yhteisöllisyys, avoimuus, suvaitsevaisuus, liikunnan ilo sekä liikunnalliseen ja terveelliseen elämäntapaan kasvaminen
2 Koulutus Elise kouluttaa jatkuvasti valmentajiaan ja toimihenkilöitään. Vuoden aikana järjestettiin valmentajille suunnattu koulutus, joka kattoi Voimisteluliiton 1-tason valmennuksen osat Voimistelukouluohjaajan Startti, Voimistelukoulu, monipuolista harjoittelua ja fyysisen valmennuksen peruskoulutus. JV-lajitaidon koulutus järjestettiin yhdessä Vantaan Voimisteluseuran kanssa. Elisen ohjaajia osallistui näihin koulutuksiin yhteensä 28. Teemoitetut valmentajakoulutukset kaikille seuran valmentajille järjestettiin kevät- ja syyskauden alussa. Yhteistyössä Sportfocuksen kanssa järjestettiin valmentajakoulutus voimistelijoiden fyysisten taitojen nostamiseksi valmentajien vuorovaikutustaitoja kehittämällä. Tapahtumat Rytmisen voimistelun puolella valkovenäläinen Elvira Pakarmiakha toimi vuoden aikana valmentajakouluttajana leirimuotoisen harjoittelun yhteydessä. Elisen valmentajat Anastasia Sergeeva ja Katja Tikhomirova osallistuivat bulgarialaisen Maria Gatevan lajikoulutuksiin Voimisteluliiton leiritoiminnan yhteydessä. Seurakoordinaattori Miia Green aloitti marraskuussa 2018 yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittamisen. Koulutuksesta vastaa Rastor Oy. Tämän lisäksi seuran toimijoita on koulutettu mm. ESLUn järjestämissä Seura-Akatemiakoulutuksissa. Elise järjesti vuoden aikana useita omia tapahtumia ja kilpailuja. Lisäksi Elisen voimistelijat ja joukkueet osallistuivat muiden järjestämiin tilaisuuksiin ja kilpailuihin, mm. Turussa järjestettyyn Gymnaestradaan ja Italiassa järjestettyyn Festival del Sole -tapahtumaan. Elisen järjestämät tapahtumat JV taitokisat RV luokkakilpailut ja Stara Kevätnäytös Stara ja merkkisuoritus JV taitokisat Kesäleiri Kesäleiri JV taitokisat Voimistele huippujen kanssa JV ja RV Elise Cup JV ja RV Stara Joulunäytös
3 Lajit Vuoden aikana Elisen lajivalikoimassa ei tapahtunut suuria muutoksia. Elise tarjoaa eri ikäisille eri tasoisia ryhmiä rytmisessä voimistelussa, joukkuevoimistelussa, akrobatiavoimistelussa sekä tanssillisessa voimistelussa. Lisäksi Eliseen kuuluu koripallojaosto, jonka alaisuudessa toimii miehille ja pojille suunnattu joukkue, Isku Basket. Rytminen voimistelu Elise tarjoaa rytmisen voimistelun ryhmiä sekä tavoitteellisesti harjoitteleville sekä harrastajille. Vuonna 2018 tavoitteellisesti harjoittelevia voimistelijoita oli 105 ja harrastevalmennusryhmissä 40 oli voimistelijaa. Vuoden aikana perustettiin uusi valmennusryhmä syntyneille voimistelijoille. Elisen rytminen voimistelu sai merkittävän tunnustuksen hyvästä työstä, kun Voimisteluliitto valitsi Elisen valmennuspäällikkö Laura Ahosen vuoden valmentajaksi. Lisäksi liitto palkitsi rytmisen voimistelun maajoukkueen vuoden 2018 parhaana rytmisenä voimistelijana. Elisen voimistelijoista maajoukkueeseen kuuluvat Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Inka Ora ja Juulia Vainio. Vuoden 2018 lopulla nuorten maajoukkueeseen valittiin Elisen voimistelijoista Linnea Haikarainen, Emilia Helin, Viliina Sipilä, Nuppu Tapaninen ja Jenni Tarkiainen. Naisten maajoukkueen haastajaryhmään kuuluvat eliseläiset Assi Johansson ja Olivia Nissinen. Elisen valmennuspäällikkö Laura Ahonen toimii Suomen naisten maajoukkueen päävalmentajana ja Iida Ritokoski syksyllä perustetun nuorten maajoukkueen päävalmentajana. Lisäksi Laura Ahonen kuuluu Suomen Voimisteluliiton RVlajiryhmään. Rytmisen voimistelun toiminta koostuu harjoituksista, leireistä ja kilpailuista. Viikoittainen harjoitusmäärä vaihtelee tavoitetason mukaan. Nuorten ja naisten valmennusryhmien voimistelijat harjoittelevat viidestä kymmeneen kertaan viikossa. Harrastevalmennusryhmissä on mahdollisuus harjoitella 1 4 kertaa viikossa. Vuoden aikana Elisen valmennusryhmäläisille järjestettiin yhteensä 12 leiriä Kisakallion Urheiluopistolla. Syysleiri oli suunnattu kaikille seuran voimistelijoille ja voimistelijoiden vanhemmille. Lisäksi kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana järjestettiin lasten päiväleirejä Helsingissä. Elisen voimistelijoita osallistui Suomen Voimisteluliiton järjestämille Minirinki- ja
4 N-ryhmän leireille Kisakallion Urheiluopistolla. Leirejä oli vuoden aikana yhteensä 5. Lisäksi eliseläisiä osallistui Bulgariassa ja Hollannissa järjestetyille leireille kesällä Ja maajoukkueiden voimistelijat osallistuivat maajoukkueleireille Kisakalliossa ja Pietarissa. Kilpailut ovat tärkeä osa kehittymistä voimistelijana. Elisen rytmiset voimistelijat ovat vuoden aikana osallistuneet tasonsa mukaisesti Voimisteluliiton luokka-, ikäkausi-, väline- ja SM-kilpailuihin sekä osa myös kansainvälisiin kilpailuihin. Vuoden aikana eliseläiset rytmiset voimistelijat saavuttivat menestystä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Naisten maajoukkueessa voimistelleet eliseläiset voittivat sekä Suomen että Pohjoismaiden mestaruuden, olivat EMkilpailujen 2-ottelussa sijalla 9 ja MM-kilpailuissa sijalla 10. Nuorten maajoukkueessa voimistelleet eliseläiset saavuttivat SM-hopeaa ja PM-kultaa. Naisten yksilöissä Inka Ora sijoittui SM-kilpailujen 4-ottelussa sijalle 5 ja voitti Pohjoismaiden mestaruuden PM team -kilpailussa. Nelli Snell sijoittui SM-kisoissa nuorten yksilöissä 4-ottelussa sijalle 5. Parhaat saavutukset kansallisella tasolla - Naisten joukkue: Suomen mestaruus Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Inka Ora, Juulia Vainio - Naisten yksilöt: SM 4-ottelu 5. sija, keilafinaali 4. sija Inka Ora - Nuorten joukkue: SM-hopeaa Emilia Helin, Sini Janhunen, Viliina Sipilä, Jenni Tarkiainen - Nuorten yksilöt: SM 4-ottelu 5., pallo- ja keilafinaali pronssia Nelli Snell Kansainvälinen menestys - Naisten joukkue: MM 2-ottelu sija 10, vanne sija 9. Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Juulia Vainio - Naisten joukkue: EM 2-ottelu sija 9., narupallofinaali sija 8. Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Juulia Vainio - Naisten joukkue: GP Moskova 2-ottelu pronssi Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Inka Ora - Naisten joukkue: WC Portimao 2-ottelu hopea Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Juulia Vainio - Naisten joukkue: PM 2-ottelu ja välinefinaalit Pohjoismaiden mestaruus Elisa Liinavuori, Milja Närevaara, Ada Oikari, Juulia Vainio - Naisten joukkue: PM 2-ottelu pronssi Sofia Emilianov, Assi Johansson, Olivia Nissinen, Inka Ora, Anastasia Sergeeva - Naisten yksilöt: PM Team- kilpailu Pohjoismaiden mestaruus Inka Ora - Nuorten joukkue: PM 2-ottelu ja finaali Pohjoismaiden mestaruus Linnea Haikarainen, Emilia Helin, Sini Janhunen, Nuppu Tapaninen, Jenni Tarkiainen, Viliina Sipilä (keväällä Elise-Vantaa) Vuoden aikana Elisen tuomarit tuomaroivat sekä kansallisissa että kansainvälisissä kisoissa. Iida Ritokoski toimi vuonna 2018 Suomen tuomarina rytmisen voimistelun EM- ja MM-kilpailuissa. Elisellä on 2 kansainvälisen tason ja 9 kansallisen tason rytmisen voimistelun tuomaria. Rytmisen tuomarikoulutuksiin osallistui vuoden aikana 7 valmentajaa. Elise tekee rytmisessä voimistelussa yhteistyötä sekä koulujen että muiden tahojen kanssa. Kouluyhteistyö mahdollistaa koulun ja harjoitusten yhteensovittamisen. Yhteistyötä tehdään Mäkelänrinteen urheilulukion ja Pasilan peruskoulun kanssa
5 Joukkuevoimistelu Harrastetoiminta Joukkuevoimistelun osalta vuosi oli varsin hyvä. Toimintaa kehitettiin ja yhteistyö aloitettiin Vantaan Voimisteluseuran kanssa perustamalla yhteistyöjoukkue sekä juniori- että seniorisarjoihin. Joukkuevoimistelijoita oli vuonna 2018 noin 150. Kehittäminen tehosti kaikkien joukkueiden ja erityisesti SM-sarjan joukkueiden toimintaa, ja näkyi joukkueiden fyysisenä kehittymisenä ja sen myötä myös kilpailutuloksissa. Vuoden kohokohtia oli Team Ringin menestys kansallisissa kilpailuissa ja kansainvälisten kisapaikkojen saavuttaminen. Lisäksi muiden joukkueiden nousu SMrinkiin ja kilpasarjoihin antaa mahdollisuuden kilpailla Suomen kärkijoukkueiden kanssa ja osallistua liiton leirityksiin. Vuoden aikana joukkuevoimistelussa panostettiin laadukkaaseen salityöhön ja monipuolisuuteen, sekä siihen, että voimistelijalla on mahdollisuus edetä huipulle saakka samassa seurassa. Myös mainontaan satsattiin. Joukkueiden kasvuun vaikutti paljolti hyvä ja kiinnostava mainonta sosiaalisessa mediassa sekä Elisen nettisivujen joukkuevoimisteluosion uudistaminen vuoden aikana. Vuonna 2018 Elisessä oli 12 kansallisen tason joukkuevoimistelun tuomaria. Joukkuevoimistelussa tärkeitä tapahtumia olivat kisakatselmukset, JV taitokisat, Festival del Sole, Gymnaestrada sekä erilaiset esiintymiset Helsingin alueen tapahtumissa (mm. Vuosaaripäivä). Elisen harrastetoiminta kattaa voimistelukoulut, esivalmennusryhmät, akrobatiavoimistelun, rope skippingin sekä tanssillisen voimistelun. Vuonna 2018 Elisellä oli 30 voimistelukouluryhmää 10:ssä eri toimipisteessä ympäri Helsinkiä. Vuoden aikana perustettiin uudet voimistelukoulun toimipisteet Meilahteen ja Koskelaan. Esivalmennusryhmiä oli 6 viidessä eri toimipisteessä. Akrobatiavoimistelussa Elisellä oli kolme eri tasoista ryhmää: alkeis-, jatko- ja kilparyhmä. Akrobatian tavoitteellinen, kilpailuihin tähtäävä ryhmä Aurorat aloitti vuoden aikana toimintansa. Syyskaudella 2018 he osallistuivat ensimmäisiin akrobatian kilpailuihin. Aikuisten rope skipping -ryhmä aloitti toimintansa syksyllä Tanssillisessa voimistelussa toimi vuonna 2018 kaksi kokoonpanoa: tanssillisen voimistelun joukkue Kokooma ja aikuisten harrastajien Gymnaestrada-ryhmä. Kokooma osallistui tanvo-cup-kilpailuihin ja valtakunnallisiin kisoihin. Kokooman 6. kausi huipentui kevään 2018 valtakunnallisissa kilpailuissa Oulussa, jossa Kokooma sai kauden ensimmäisen voiton. Kesällä Kokooma esiintyi Suomi- Gymnaestradassa Energian Ympäröimänä -kenttäohjelmassa ja Mikään ei mun hulluuttani muuta -teatterinäytöksessä. Syksyllä Kokoomalta tilattiin ensimmäistä kertaa tilauskoreografia merkkipäivän kunniaksi. Gymnaestrada-ryhmä harjoitteli kerran viikossa ja esiintyi Suomi-Gymnaestradassa Energian Ympäröimänä -kenttäohjelmassa. Sen jälkeen ryhmä jatkoi toimintaansa nimellä Kantama tavoitteenaan osallistua World Gymnaestradaan, joka pidetään Itävallassa kesällä Kesän esiintymiset ja seuran joulunäytös innostivat esiintyjiä
6 niin paljon, että osa ryhmästä ryhtyi harjoittelemaan tavoitteellisemmin kaksi kertaa viikossa tähtäimenään Lumo-tapahtumat ja tanssillisen voimistelun kilpailut. Koripallojaosto (Isku Basket) Muu toiminta Isku Basketin kausi oli nousujohteinen. Kevätkauden 2018 Isku Basket pelasi V- divisioonan alimmaisessa lohkossa, johon päädyttiin huonosti sujuneen syyskauden 2017 jälkeen. Keväällä pelit kulkivat paljon syksyä paremmin, ja Isku sijoittui lohkonsa ensimmäiseksi voitettuaan kahdeksan peliä yhdeksästä. Syyskausi 2018 sujui sekin hyvin: Isku otti 7 voittoa 9 pelistä, ja joukkue pääsi aloittamaan kevätkauden 2019 V-divisioonan ylimmässä lohkossa. Harjoituksissa keskityttiin perustaitojen ylläpitoon sekä joukkueen yhteispelin kehittämiseen. Harjoituspaikkoina toimivat keväällä Kalasataman peruskoulun sali sekä Stadin ammattiopiston sali Nilsiänkadulla. Syyskaudella Nilsiänkatu vaihtui Konalan ala-asteen saliin. Syksyllä 2018 Iskulla oli 10 lisenssipelaajaa: Vili Eilavaara, Mikko Hiipakka, Noah Jacob, Joakim Larkio, Riku Luoma, Janne Riekkinen, Aki Salo, Anssi Soinio, Ville Syrjälä ja Joel Viskari. Joukkueenjohtajana toimi Aki Salo ja valmentajana Riku Luoma. Joukkueelle tilattiin uudet peliasut loppuvuonna Niitä varten Isku Basketille suunniteltiin uusi logo. Tunnuksen suunnitteli Anssi Soinio. Easy sport -iltapäiväliikuntakerho alakouluikäisille Vuonna 2018 Elise teki yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa. Yhteistyö tarkoitti sitä, että Elise piti Easy sport -iltapäiväliikuntakerhoa alakouluikäisille lapsille kolmesti viikossa. Kerho on osallistujille maksuton. Organisaatio Vuoden aikana seuran palveluksessa olivat seurakoordinaattori Miia Green, valmennuspäällikkö Laura Ahonen, valmentaja Iida Ritokoski, joukkuevoimistelun vastuuvalmentaja Riina Berg sekä valmentaja Seena Jäntti. Seuran ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenkokous, joka kokoontui vuoden aikana 2 kertaa. Kevätkokous pidettiin ja syyskokous Vuonna 2018 hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja Kaisu Kaija, Riina Löfgren, Susanna Kyntöjärvi, Arja Liinavuori sekä Matleena Nyyssönen. Hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. Lajitoiminnan käytännön toteutuksesta Elisessä vastaavat jaostot. Vuonna 2018 voimistelujaostoon kuuluivat Laura Ahonen, Riina Berg, Miia Green, Seena Jäntti ja Iida Ritokoski
Voimistelu- ja urheiluseura Elise
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 1 TOIMINNAN TAVOITTEET JA PAINOPISTEET Elise ry:n tavoitteena on luoda seuran toiminnalle hyvät
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 1 TOIMINNAN TAVOITTEET JA PAINOPISTEET Elise ry:n tavoitteena on luoda seuran toiminnalle hyvät
PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry
PAKILAN VOIMISTELIJAT PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2017-31.8.2018 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Seuran toimintatavoitteet 3. Harrasteliikunta 3.1. Lasten ja nuorten liikunta (LaNu) 3.2. Aikuisten ryhmäliikunta
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015
Voimistelu- ja urheiluseura ELISE ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINNAN TAVOITTEET JA PAINOPISTEET Elise ry:n tavoitteena on luoda seuran toiminnalle hyvät toimintaedellytykset,
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 1 TOIMINNAN TAVOITTEET JA PAINOPISTEET Elise ry:n tavoitteena on luoda seuran toiminnalle hyvät
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 Sisältö 1 YLEISTÄ... 3 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 3.1. Lapset... 4 3.2. Lapset ja nuoret... 4 3.3. Perheliikunta... 4 4
Joukkuevoimistelun info syksy 2015. Voimistelu- ja urheiluseura Elise
Joukkuevoimistelun info syksy 2015 Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo
Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Laura Ahonen
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Laura Ahonen Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton
Voimistelua alkeista huipulle
Voimistelua alkeista huipulle VOIMISTELU- JA URHEILUSEURA ELISE RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry:n sääntöjen mukaan
Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta
Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018
1 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA... 4 5 VALMENTAJATOIMIKUNTA... 4 6 KOULUTUSTOIMINTA...
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014
Voimistelu- ja urheiluseura ELISE ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINNAN TAVOITTEET JA PAINOPISTEET Elise ry:n tavoitteena on luoda seuran toiminnalle hyvät toimintaedellytykset,
SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014
SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi
Joukkuevoimistelun info. Kuva: Sami Ilvonen. syksy 2016
Joukkuevoimistelun info Kuva: Sami Ilvonen syksy 2016 Voimistelu ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2015 seuramme liikutti yli 900 lasta Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu
TOIMINTASUUNNITELMA 2013
Voimistelu- ja urheiluseura ELISE ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 TOIMINNAN TAVOITTEET JA PAINOPISTEET Elise ry:n toiminnan tavoite on luoda hyvät toimintaedellytykset, toimivat
Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry
Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Toimintakertomus 2012 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää
Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)
Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus
Voimistelua alkeista huipulle
Voimistelua alkeista huipulle VOIMISTELU- JA URHEILUSEURA ELISE RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry:n sääntöjen mukaan
TOIMINTAKERTOMUS 2011
TOIMINTAKERTOMUS 2011 Taipumattomat r.y. Hiihtomajantie 2 96400 Rovaniemi puh: 040-5419119 taipumattomat@santasport.fi 1. YLEISTÄ Taipumattomat ry. on Rovaniemellä toimiva Suomen pohjoisin voimistelun
Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia
Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmän uudistuksia on toteutettu vaiheittain viimeisen vuoden aikana. Liittojohtoista valmennustoimintaa kehitetään lajiasiantuntijaryhmän
Joukkuevoimistelun syysinfo 2014. Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry.
Joukkuevoimistelun syysinfo 2014 Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry. Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Vuonna 2013 jäseniä 819 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu
RV SM-karsinta Suoritusjärjestys
RV SM-karsinta 17.4. Suoritusjärjestys Ryhmä 1 noin klo 12.00-13.40 12:00 1. Lähteenaro Ava Elise naru 12:02 Esitys Siiri Joronen 12:04 2. Kauranen Alma Elise-J vanne 12:06 Esitys Vanessa Jasnikovski keilat
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.
RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita
RaJun JV-valmennuksen kehittämistavoitteita 1. Kaikkien JV-valmentajien osaamistasoa kohotetaan yksilöllisen koulutussuunnitelman mukaan seuraavilla osa-alueilla tarvelähtöisesti: Valmennuksen suunnittelu
Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu
Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013
ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 TAPAHTUMIA VUODEN 2013 AIKANA (JV = Joukkuevoimistelu RV= Rytminen voimistelu) 1.-3.2 RV Tuomarikoulutus (1- ja 2-taso) Helsinki 15. 17.2. Minirytmisten
Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011
Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 1.Yleistä Turun Pyrkivän voimistelijaoston toiminta vuonna 2011 oli haasteellinen taloudellisesti, mutta toiminnan taso pysyi korkeana ja monipuolisena.
Elannon ISKU ry Voimistelu- ja urheilutoimintaa jo vuodesta 1921. ELANNON ISKU ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008
ELANNON ISKU ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1 TOIMINNAN TAVOITTEET JA PAINOPISTEET Elannon Isku ry:n toiminnan tavoite on luoda hyvät toimintaedellytykset, toimivat
POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU
POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden
Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry. Toimintakertomus 2013
Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Toimintakertomus 2013 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää
Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää
Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Maaliskuu/kesäkuu 2019 Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä. Kaikille
Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa
Joukkuevoimisteluvalmennus Raision Jumppareissa Arvot ja keskeiset periaatteet Liikunnan ilo ja uuden oppimisen riemu Reilu ja avoin meininki, voimistelijoita kunnioittava kohtelu Yhdenvertaisuus (kaikki
Voimistelu liikuttaa!
Materiaalit löytyvät osoitteesta https://voimistelu.kuvat.fi/kuvat/ salasana: rv2018 Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Tarkennus aikataulutukseen 14.8.2019. Merkkien suoritukset (pronssi, hopea ja
Elannon ISKU ry Voimistelu- ja urheilutoimintaa jo vuodesta 1921. ELANNON ISKU ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007
ELANNON ISKU ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 SEURAN JÄRJESTÄMIÄ TAPAHTUMIA Svolin Jumppaviikko avoimet ovat 13.-21.1. Voimisteluvalmentajien ja johtokunnan yhteistapaaminen 22.1. Valmennusryhmien
egroup 2014 Valmennusryhmä-info
egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 1. Menestystä joukkuevoimistelussa 2. Mukaan joukkuevoimisteluun 3. Joukkuevoimistelun harrastejoukkue 4. Harrasteliikuntaa keväällä 2014 5. Voimistelua erityistä apua tarvitseville
ELANNON ISKU RY TOIMINTAKERTOMUS
Alkeista huipulle ELANNON ISKU RY TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINTAKERTOMUS 2007 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Elannon Isku ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää urheilun ja erilaisten
1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia
JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille
Jokelan Kisa jalkapallo
Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme
Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa
Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa Tavoitteena laadukas, innostava, yksilölliset tavoitteet mahdollistava voimistelu ja liikunta! Voimistelun tulevaisuuskuvassa 2017-2020 yhtenä painopisteenä on
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten
TOIMINTASÄÄNTÖ. Tampereen Voimistelijat Johtoryhmä
20.1.2017 2017 TOIMINTASÄÄNTÖ Tampereen Voimistelijat Johtoryhmä SISÄLLYS Tampereen Voimistelijoiden toiminnan periaatteet... 3 Toiminta-ajatus... 3 Visio... 3 Missio... 3 Arvot... 3 Organisaatio... 3
KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA
Aineisto: Suomen Voimisteluliitto (Svoli) ToVoLin nettisivut Petri Vilhunen (kuvat) Google kuvahaku Toijalan Voimistelu ja Liikunta KILPAVOIMISTELU TOVOLISSA TO V O LI N KI LPA V O I MI STELUN V A A TI
Kevättä odotellessa! Hyvinkää Cup Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi katja.borisov()hyvinkaa.fi. Tapahtumia. Laita päivät muistiin!
Kevättä odotellessa! Tämä on Hyvolin toinen uutiskirje, jonka tavoitteena on kertoa kuulumisia Hyvolin toiminnasta. Tässä uutiskirjeessä esittäytyy Hyvolin joukkueenjohtajat. Seuraava uutiskirje ilmestyy
Mitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty
Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 Hyväksytty 27.5.2019 TAVOITTEET TOIMENPITEET MITTARIT Tuotevalikoima: Ryhmät nykyistä täydemmiksi 2 3 uutta ryhmää Tuntivalikoiman selkeyttäminen
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena
TPV:n pelaajan polku. Click to add text
TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan
FC SCJ Strategia 2019
FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille
TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN!
TERVETULOA VALMENNUSRYHMÄÄN! Tässä info kirjeessä kerrotaan seuramme valmennusryhmien toimintaan liittyen yleisistä asioista. Seuramme kilpailulajit ovat joukkuevoimistelu ja tanssillinen voimistelu. JOUKKUEVOIMISTELU
Espoon Telinetaiturit ry. Toimintakertomus toimintavuodelta 2015, lyhennelmä
Espoon Telinetaiturit ry Toimintakertomus toimintavuodelta 2015, lyhennelmä Johdanto EsTT:n toiminnan painopisteet ovat voimistelun ydintoiminnassa (harraste-, kilpailu- ja aikuisvoimistelu) sekä seuran
Kevätnäytös Suomen luonto Näytös 1
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry Kevätnäytös Suomen luonto Näytös 1 1. TEAM RING kilpailuohjelma Vesiluonto Suomella on merenrantaa länsi- ja etelärannikolla. Merialueet ovat matalia ja vesialueet
Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015
1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta
Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.
TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen
JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40)
JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) Mikä toiminnassa on onnistunut? (yhteenveto) - innostuneisuus, monipuolisuus - pienet tai pienehköt ryhmät -
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
Voimistelua alkeista huipulle
Voimistelua alkeista huipulle VOIMISTELU- JA URHEILUSEURA ELISE RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry:n sääntöjen mukaan
Valmentajien toimintalinja
Valmentajien toimintalinja 1. Harjoitteleminen ja kilpaileminen ikäluokittain 1.1 Harjoitusmäärät ja tavoitteet Forssan Naisvoimistelijoiden periaatteena on tarjota joukkuevoimisteluharrastus yli 8- vuotiaille
Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet
Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet Seurassamme suunnitellaan toimivaksi keväällä 2019 yhteensä 25 cheerleading-, 3 cheertanssiryhmää ja yksi cheerleadingin
1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia
JÄSENKIRJE 1/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. SC Vantaan uusin laji: Rytminen voimistelu... 3 3. Harrastetuntien syyskauden päättyminen... 3 4. Urheilijan Taivas+Helvetti - Tarinoita
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013
Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA
Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät
Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää
Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Maaliskuu 2019 Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä. Kaikille voimistelulajeille
Seura on Suomen Voimisteluliitto Svoli ry:n sekä Etelä-Suomen Urheilu ja Liikunta ry:n jäsen.
:n TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 SEURAN TOIMINNASTA Kausi 2013-2014 oli seuran kolmastoista toimintavuosi. Seuran tarkoituksena on edistää jäsenistönsä liikkumista ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuus
Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset
Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta
Nuorten maajoukkueohjelma
Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013
SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013 1. Etelä-Suomen aluekilpailut ja TalviLumo Voimistelu asema 2. SC Vantaalle suurin mahdollinen seuratuki 3. Harrasteliikunnan kuulumisia 4. SC Vantaan nettikirpputori 5.
FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa
FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2008 TAPAHTUMIA VUODEN 2008 AIKANA Suomen mestaruuskilpailut 1.-2.3. Espoo Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 8.-9.3. Tanska Luokkanousukilpailut
Valmennusryhmien info Järvenpään voimistelijat
Valmennusryhmien info 2017-2018 Järvenpään voimistelijat Voimistelijan polku Seurassamme on mahdollista harrastaa joukkuevoimistelua monella eri motivaatioja taitotasolla, joita on kuvattu joukkuevoimistelijan
Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit
Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun
Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.
Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii
ELANNON ISKU RY TOIMINTAKERTOMUS
Alkeista huipulle ELANNON ISKU RY TOIMINTAKERTOMUS 2003 TOIMINTAKERTOMUS 2003 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Elannon Isku ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää urheilun ja erilaisten
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan
Voimistelua alkeista huipulle
Voimistelua alkeista huipulle Voimistelu- ja urheiluseura ELISE ry TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry:n sääntöjen mukaan
Visio, missio, arvot ja strategia
Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena
Tapiolan Voimistelijat ry Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1
Toimintasuunnitelma 2016 sivu 1 1. Yleistä Tapiolan Voimistelijat on Espoossa, Tapiolan ja sen lähialueilla toimiva 51-vuotias liikuntaseura, joka kuuluu jäsenseurana Suomen Voimisteluliittoon sekä Etelä-Suomen
Ikäkausikilpailut 22.2.2014. Nimi Synt.vuosi Luokka/sarja Väline Seura
1 Vendela Alilehto 2005 8-10v. naru Suomalainen voimisteluseura Espoo ry, SVS Espoo Vendela Alilehto 2005 8-10v. vanne Suomalainen voimisteluseura Espoo ry, SVS Espoo 2 Aida Haveri 2004 8-10v. naru Suomalainen
Toimintakertomus
TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.
Voimistelua alkeista huipulle
Voimistelua alkeista huipulle VOIMISTELU- JA URHEILUSEURA ELISE RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry:n sääntöjen mukaan
TOIMINTASUUNNITELMA HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 HYVINKÄÄN VOIMISTELU JA LIIKUNTA HYVOLI RY 1 TOIMINTA-AJATUS Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen terveyttä edistävää liikuntaa ja tarjota eri-ikäisille mahdollisuuksia
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Vantaa ry SEURAESITE 2014
Voimistelu- ja urheiluseura Elise Vantaa ry SEURAESITE 2014 Voimistelu - hyvä harrastus lapsellesi LIIKUNTAA LÄHELLÄ KOTIASI Elise Vantaa tarjoaa liikuntamahdollisuuksia monipuolisesti kauppakeskus Jumbon
Jyväskylän Voimistelijat -79
Jyväskylän Voimistelijat -79 Solismaa Sonia - valmennuspäällikkö Kivi Sanna päätoiminen valmentaja Räisänen Tuulia päätoiminen valmentaja Keränen Kia - tuntivalmentaja Kulmala Ronja tuntivalmentaja Vanhala