12 Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 13 Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä 2017
|
|
- Maria Manninen
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Aika , klo 12:00-16:03 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjan tarkastus 12 Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjanpitäjän määrääminen 13 Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Liikelaitoksille ja tytäryhteisöille asetettujen toiminnan tavoitteiden toteutuminen vuonna Lausunnon antaminen Tampereen Vuokratalosäätiön esityksestä uusiksi säännöiksi 16 Lausunnon antaminen Tampereen Kotilinnasäätiön esityksestä uusiksi säännöiksi 17 Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointiselvityksen tilannekatsaus ja jatkolinjaukset 18 Tytäryhteisöjen omistajastrategioista päättäminen 19 Kaupungin ennakkokanta Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainanottoon ja vakuuden antamiseen 20 Osakkuus- ja osaomistusyhtiöiden hallitusjäsenten valinnat vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi 21 Edustajan nimeäminen FRAME-säätiön valtuuskuntaan Jäsenen nimeäminen Y-Säätiön hallitukseen 2018 alkavaksi toimikaudeksi 23 Edustajien nimeäminen Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry:n hallitukseen vuodeksi Tiedoksi merkittävät asiat
2 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Poissa Kummola Kalervo, puheenjohtaja Aleksovski Atanas, 1. varapuheenjohtaja, saapui 12:55, poistui 12:56, saapui 13:03, poistui 13:17, saapui 13:31 Liimola Anne Taina Anneli, saapui 12:19 Sasi Ilkka Sirniö Ilpo Caglayan Merve Torkkola Sinikka Kaivonen Kirsi, varajäsen, saapui12:00, poistui 12:54, saapui 12:57, poistui 13:02 Haapa-aho Olga, varajäsen Lyly Lauri, pormestari Yli-Rajala Juha, esittelijä, konsernijohtaja Vuojolainen Arto, liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Nääppä Annina, controller Lindell Raija, viestintäpäällikkö Aarnio Jouko, kaupunginlakimies, pöytäkirjanpitäjä Vehmaanperä Karoliina, hallintosihteeri, pöytäkirjanpitäjä Suominen Sakari, toimitusjohtaja, saapui 14:01, poistui 14:15 Tietäväinen Milko, rakennuttamisjohtaja, saapui 14:01, poistui 14:15 Jokela Petri, toimitusjohtaja, saapui 15:35, poistui 16:02 Jaakko Stenhäll Allekirjoitukset Kummola Kalervo Puheenjohtaja Jouko Aarnio Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Ilpo Sirniö Ilkka Sasi
3 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) muut allekirjoittajat Atanas Aleksovski, puheenjohtaja 17 Karoliina Vehmaanperä, pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan nähtävänäolo Nähtävänä : Karoliina Vehmaanperä, hallintosihteeri
4 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätösehdotus oli Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Asioiden käsittelyjärjestyksen muuttaminen Puheenjohtajan esityksestä konsernijaosto päätti yksimielisesti käsitellä :n 12 jälkeen :t 15 ja 16.
5 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 11 Pöytäkirjan tarkastus Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ilpo Sirniö ja Ilkka Sasi (varalle Anna Liimola ja Olga Haapa-aho). Päätösehdotus oli Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Ilpo Sirniö ja Anneli Taina (varalle Ilkka Sasi ja Jaakko Stenhäll). Perustelut Pöytäkirja on tarkastettavana viimeistään maanantaina
6 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 12 Kaupunginhallituksen konsernijaoston pöytäkirjanpitäjän määrääminen TRE:650/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Hallintojohtaja Heli Hirvelä, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksissa pöytäkirjaa pitävät kaupunginlakimies Jouko Aarnio tai hänen varahenkilönsä sekä hallintosihteeri Karoliina Vehmaanperä tai joku muu toimielin- ja kirjaamopalvelujen henkilöstöstä. Perustelut Hallintosäännön 141 :n mukaan pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla toimielimen määräämä pöytäkirjanpitäjä. Tiedoksi Nimetyt
7 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 13 Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä 2017 TRE:1685/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Controller Annina Nääppä, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä vuonna 2017 merkitään tiedoksi. Perustelut Kaupunginhallituksen on tilikaudelta laadittavassa toimintakertomuksessa tehtävä selkoa, miten konsernivalvonta on kuntakonsernissa järjestetty, onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella ja miten konsernivalvontaa on tarkoitus kehittää voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella. Kaupungin konsernivalvonnan tarkoituksena on varmistaa, että konsernin toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätetyt tavoitteet saavutetaan, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa ja että lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan, ja että omaisuus ja voimavarat turvataan. Tampereen kaupunkikonsernin omistajaohjauksesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä vastaavaan konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus, konsernijaosto, pormestari ja konsernijohtaja Kaupunkikonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen riskienhallintaa ja sen periaatteita ohjataan kaupunginvaltuuston hyväksymällä Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen konserniohjeella sekä kaupunginhallituksen hyväksymällä Hyvä hallinto- ja johtamistapa Tampereen kaupunkikonsernissa (Corporate Governance) -ohjeella. Yhtiöt ja säätiöt ovat sitoutuneet noudattamaan ohjeita toiminnassaan. Kaupunkikonsernin tytäryhteisöissä kunkin yhteisön hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat yhteisön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisuudesta lainsäädännön ja konserniohjeen mukaisesti. Konsernijohdon tehtävänä on valvoa tytäryhteisöjen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
8 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) järjestämisen asianmukaisuutta ja tuloksellisuutta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen asianmukaisuuden valvonnan osalta keskeisessä roolissa ovat vuosittain käytävät omistajakeskustelut, jossa riskienhallintadokumentit käydään läpi. Omistajakeskusteluissa saatujen tietojen mukaan jokaisella konsernin merkittävällä yhteisöllä on ajantasainen ja ylläpidetty riskienhallintasuunnitelma, joka on käsitelty hallituksen kokouksessa. Lisäksi on tehty määräajoin selvityksiä yhteisöjen hallitustyöskentelyn, johtamisen, valvonnan ja riskienhallinnan tilasta sekä tehty itsearviointikyselyjä tytäryhteisöjen johdolle. Tampereen kaupunki seuraa omistajana tytäryhteisöille asetettujen toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumista sekä yhteisöjen taloudellista kehitystä ja tunnuslukuja säännöllisesti. Yhtiöiden johtoa tavataan tilivuoden aikana vähintään omistajakeskusteluissa ja tavoitekeskusteluissa, minkä lisäksi useiden yhtiöiden toimintaa arvioidaan konsernijaoston käsittelemissä yhtiökohtaisissa tilannekatsauksissa. Merkittävien konserniyhtiöiden talouden kehittymisestä raportoidaan kaupunginhallitukselle talousraporttien yhteydessä. Lisäksi omistajaohjaus laatii vuosittain laajan analyysiraportin Tampereen kaupungin tytär- ja osakkuusyhtiöiden toiminnasta. Taloudellisten tunnuslukujen lisäksi arvioidaan myös yritysten sisäistä toimintatapaa, johtamista ja riskienhallintaa. Tytäryhteisöjen hallitusten systemaattista sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan riittävyyden arviointia tulee edelleen kehittää ja samalla selkeyttää tytäryhteisöjen ja konserniohjauksen välistä ohjausta ja tiedonvälitystä. Kaupunkikonsernin riskienhallinta ja sen seuranta on vastuutettu konsernijohdon osalta. Kaupunkikonsernin näkökulmasta vuonna 2017 realisoituneita riskejä ovat esimerkiksi sopimusriskit Kotilinnasäätiön osalta. Muilta osin konsernin tytäryhteisöissä ei ole havaittu sellaisia merkittäviä strategisia tai operatiivisia riskejä, jotka vaikuttaisivat kaupunkikonsernin toimintaan. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä esitetään kokonaisuudessaan kaupungin vuoden 2017 tilinpäätöksessä. Tiedoksi Arto Vuojolainen, Annina Nääppä, Ville Taivassalo, Janne Salonen, Markus Kiviaho Liitteet 1 Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä 2017
9 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 14 Liikelaitoksille ja tytäryhteisöille asetettujen toiminnan tavoitteiden toteutuminen vuonna 2017 TRE:1587/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Controller Ville Taivassalo, puh ja controller Annina Nääppä, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Liikelaitoksille ja tytäryhteisöille vuodelle 2017 asetettujen toiminnan tavoitteiden toteutuminen merkitään tiedoksi. Esteellisyys Atanas Aleksovski ilmoitti esteellisyytensä hallitusjäsenyytenstä perusteella (hallintolaki mom. kohta 5) ja poistui kokouksesta kun asiaa käsiteltiin Finnpark Oy:n osalta. Atanas Aleksovski ilmoitti esteellisyytensä palvelussuhteensa perusteella (hallintolaki mom. kohta 5) ja poistui kokouksesta kun asiaa käsiteltiin Tampereen Kotilinnasäätiön osalta. Merve Caglayan ilmoitti esteellisyytensä hallitusjäsenyytensä perusteella (hallintolaki 28 1 mom. kohta 5) ja poistui kokouksesta kun asiaa käsiteltiin Tampereen ammattikorkeakoulun osalta. Kokouskäsittely Atanas Aleksovski saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 12:55. Kirsi Kaivonen oli läsnä klo 12:57-13:02 kokouksessa kun asiaa käsiteltiin Finnpark Oy:n osalta Perustelut Tampereen kaupunginvaltuusto asetti kaupungin talousarvion hyväksymisen yhteydessä ( ) kaupungin liikelaitoksille sekä tytäryhteisöille toiminnan tavoitteet koskien vuotta Liikelaitoksille asetettiin 23 liikelaitoskohtaista toiminnallista tavoitetta. Asetetut tavoitteet ovat liikelaitoksia sitovia.
10 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Tytäryhtiöille ja -yhteisöille asetettiin samassa yhteydessä toiminnallisia tavoitteita 60 kappaletta, jotka tuovat esiin pääomistajan tahdon ja ohjaavat omistajan edustajien toimintaa muun muassa hallituksessa ja yhtiökokouksessa. Tavoitteet olivat luonteeltaan taloudellisia ja kehityshankkeiden etenemistä seuraavia. Nämä tavoitteet eivät ole kuitenkaan sitovia. Liikelaitokset raportoivat vuoden 2017 aikana toiminnan tavoitteiden toteutumisesta tammi-huhtikuun ja tammielokuun toteutumatilanteen osalta. Tavoitteiden lopullisesta toteutumisesta liikelaitokset raportoivat tammi-helmikuussa Koko kaupungin (sisältäen myös liikelaitokset ja tytäryhteisöt) toiminnallisten tavoitteiden lopulliset toteumatiedot esitetään kaupungin tilinpäätöksessä. Liikelaitoksille asetetuista toiminnan tavoitteista saavutettiin suurin osa joko kokonaan tai osittain. Kaikkiaan 23 tavoitteesta 18 toteutui vuoden loppuun mennessä vähintään osittain. Viisi tavoitetta jäi toteutumatta, jotka kahta lukuun ottamatta koskivat tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvien poissaolojen ja tapaturmien määrän laskua koskevia tavoitteita. Tytäryhteisöt raportoivat tavoitteiden toteutumisesta ainoastaan tilinpäätökseen. Suurin osa tytäryhteisöjen 60 toiminnan tavoitteesta toteutui. Tavoitteista kahdeksan ei toteutunut ja seitsemän toteutui osittain. Kahden tavoitteen toteutumista ei voitu arvioida. Toiminnallisten tavoitteiden raportointitiedot on esitetty liitteissä. Tiedoksi Arto Vuojolainen, Ville Taivassalo, Annina Nääppä, Janne Salonen Liitteet 1 Strategiakortit 2017, liikelaitokset 2 Strategiakortit 2017, tytäryhteisöt
11 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 15 Lausunnon antaminen Tampereen Vuokratalosäätiön esityksestä uusiksi säännöiksi TRE:2615/ /2017 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Esitetään kaupunginhallituksen päätettäväksi: Tampereen kaupunki ilmoittaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Tampereen Vuokratalosäätiö sr:n uusista säännöistä. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Esitetään kaupunginhallituksen päätettäväksi: Tampereen kaupungin näkemys on, että Tampereen Vuokratalosäätiön säännöissä tulisi huomioida konsernijaoston kokouksen 3 lisäykset sääntöihin. Muilta osin kaupunki ilmoittaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Tampereen Vuokratalosäätiö sr:n uusista säännöistä. Kokouskäsittely Anneli Taina saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana. Asian esittelijä Juha Yli-Rajala muutti päätösehdotuksensa kuulumaan "Tampereen kaupunki ilmoittaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Tampereen Vuokratalosäätiö sr:n uusista säännöistä." Puheenjohtaja totesi näin muutetun päätösehdotuksen olevan asian käittelyn pohjana. Perustelut Patentti- ja rekisterihallitus on pyytänyt päivätyllä korjauskehotuksella korjaamaan ja täydentämään Tampereen Vuokratalosäätiö sr:n sääntöilmoitusta. Korjauspyynnöt koskivat säätiön sääntöpykäliä 12 ja 14. Säätiö on tehnyt korjaukset seuraavasti: 12 Säätiöllä tulee olla kaksi varsinaista tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa, jotka Tampereen kaupunginhallitus valitsee.
12 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Tilintarkastajien toimikausi on toistaiseksi jatkuva (aiemmin hyväksytyissä säännöissä ollut "tehtäväänsä määräajaksi" -kohta on poistettu). Mikäli tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastuslain mukainen tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa tarvitse valita. Tampereen kaupunginhallituksen valitsemista tilintarkastajista toisen tulee olla säätiön vuokralaisten ehdottama tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. 14 Säätiötä edustavat ja säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin tai kaksi hallituksen jäsentä yhdessä tai se henkilö tai ne henkilöt yhdessä, jotka hallitus siihen valtuuttaa (aiemmin hyväksytyissä säännöissä: "kaksi muuta jäsentä yhdessä sekä juoksevissa asioissa se tai ne hallituksen jäsenet tai henkilöt, jotka hallitus siihen valtuuttaa"). Lisäksi kehotuksessa pyydettiin suostumusta kaupunginvaltuustolta siitä, että säätiön hallituksen valinta siirretään Tampereen kaupunginvaltuustolta Tampereen kaupungille uusien sääntöjen mukaisesti. PRH on kuitenkin ilmoittanut, että suostumusta ei tarvita, koska kyseessä on sama oikeushenkilö. Pykälän liitteenä ovat korjatut ja täydennetyt säännöt ja PRH:n korjauskehotus. Konsernijaosto edellytti kokouksessaan 3, jossa käsiteltiin Kotilinnasäätiön asioita, että säätiöiden hallitukset huomioisivat seuraavat muutosesitykset säätiön uusien sääntöjen valmistelussa. Nämä kohdat edesauttaisivat Tampereen kaupunkikonserniin kuuluvien säätiöiden omistajaohjausta ja konsernivalvonnan toteutumista. Konsernijaoston mukaan hallituksen tulisi lisätä sääntövalmistelussaan säätiön uusiin sääntöihin kaupungin tietojensaantioikeus ja sisäisen tarkastuksen tarkastusoikeus säätiön toimintaan, hallintoon ja talouteen konsernijohdon niin päättäessä. Samalla hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta olisi hyvä suorittaa kaupungin toimesta. Säätiölainasiantuntija Oili Kelalta saadun lausunnon mukaan edellä mainittujen sääntöjen lisääminen on säätiölain kannalta ongelmallista. Saadun lausunnon perusteella sääntömuutoksien tekemistä ei ole sisällytetty kaupunginhallitukselle tehtyyn päätösehdotukseen. Säätiölain 6 luvun mukaan säätiön säännöistä päättää sen hallitus. Sääntöjen mukaan muutoksesta on hankittava kaupunginhallituksen lausunto. Tiedoksi
13 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Ahto Aunela/Vuokratalosäätiö, Arto Vuojolainen, Annina Nääppä, Markus Kiviaho Liitteet 1 Säätiön uudet säännöt 2 PRH:n korjauskehotus 3 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen pöytäkirjaote
14 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 16 Lausunnon antaminen Tampereen Kotilinnasäätiön esityksestä uusiksi säännöiksi TRE:307/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Esitetään kaupunginhallituksen päätettäväksi: Tampereen kaupunki ilmoittaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Tampereen Kotilinnasäätiö sr:n uusista säännöistä. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Esitetään kaupunginhallituksen päätettäväksi: Tampereen kaupungin näkemys on, että Tampereen Kotilinnasäätiön säännöissä tulisi huomioida konsernijaoston kokouksen 3 lisäykset sääntöihin. Muilta osin kaupunki ilmoittaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Tampereen Kotilinnasäätiö sr:n uusista säännöistä. Kokouskäsittely Asian esitteliä Juha Yli-Rajala muutti päätösehdotuksensa kuulumaan "Tampereen kaupunki ilmoittaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Tampereen Kotilinnasäätiö sr:n uusista säännöistä." Puheenjohtaja totesi näin muutetun päätösehdotuksen olevan asian käittelyn pohjana. Perustelut Tampereen Kotilinnasäätiön hallitus ja johto ovat valmistelleet sääntöjen muutoksia toimintaympäristön ja uuden säätiölain muutoksia vastaaviksi. Esitys säätiön uusiksi säännöiksi on liitteenä ja hallitus pyytää Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston lausuntoa muutoksista. Kotilinnasäätiön hallitus pyytää saapuneessa kirjeessään Tampereen kaupungilta lausuntoa muutetuista säännöistä säätiölain mukaisesti. Kotilinnasäätiön hallitus on hyväksynyt säännöt kokouksessaan. Säätiön esityksessä keskeisimmät sääntömuutokset liittyvät seuraaviin kohtiin (kohdat hallituksen esityksestä uusiksi säännöiksi):
15 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 1 Säätiö voi käyttää toiminnassaan Tampereen Kotilinna sr nimen ohella toissijaista tunnusta Kotilinna. 2 Lisäyksenä vanhoihin sääntöihin: Säätiö voi toteuttaa tarkoitustaan myös kaikilla muilla tarkoitusta välittömästi edistävillä toimintamuodoilla. Kotilinnasäätiön hallituksen perusteluna muutokselle on, että säätiö voi käyttää varojaan vain säännöillä määrätyillä tavoilla. Muu varojen käyttö on säätiörikoksena rangaistavaa. Yleisklausuuli mahdollistaa vain sellaiset varojen käyttötavat, joilla itsessään edistetään säätiön tarkoitusta, ei varojen keräämistä tarkoituksen toteuttamiseksi. 3 Säätiön peruspääoma kuten aiemmin. Aiemmissa säännöissä mainittu käyttöpääoma ,59 euroa on poistettu uusista säännöistä. 4 Ensimmäinen kappale on kirjoitettu kuten aiemmin. Kohtaa "säätiön rahavarat on sijoitettava turvatusti ja tuloa tuottavasti", on syvennetty varainhoidon osalta ja lisätty: Säätiön varainhoidon on oltava suunnitelmallista. Säätiö voi harjoittaa toimintamuotojensa rahoittamiseksi sellaista kiinteistöjen hallinnointia ja vuokraustoimintaa, mitä säätiön tarkoituksen toteuttamiseksi harjoitettava toiminta edellyttää. Hallituksen perusteluna tähän on, että säätiö voi vuokrata liike- ja muita tiloja toimijoille, joiden toiminta tukee säätiön omaa toimintaa, ollen sosiaalista ja/tai ikäihmisille suunnattua palveluntuottamista tai muulla tavalla säätiön asukkaiden erilaisten palvelujen saavuttavuutta edistävää toimintaa. 5 Lisätty asiana: hallituksen toimikausi jatkuu, kunnes Tampereen kaupunki on valinnut säätiölle uuden hallituksen. Tampereen kaupunki voi erottaa hallituksen jäsenen, jos hän on menettänyt yleisen luottamuksen. 6 Aiempaa 5 :n asiaa on sisällytetty 6 :ään ja järjestys on hieman muuttunut. 7 Vanhojen sääntöjen 5 on tuotu 7 :ään kokouksen pöytäkirjan pitämisestä 8 Säätiöllä on toiminnanjohtaja, jonka hallitus valitsee. Vanhoissa säännöissä oli kirjaus: säätiöllä on toiminnanjohtaja ja sihteeri, jotka hallitus valitsee. Sihteerin valinta poistettiin uusista säännöistä. 9 Pykälässä on määritelty hallituksen koolle kutsumiseen liittyvät asiat. Asiasisällöllisesti säännöissä ei muutoksia aiempaan käytäntöön nähden. 10 Pykälä hallituksen kokouspalkkiosta on sisällöltään aiempia sääntöjä vastaava.
16 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 11 Säätiön tilintarkastus asiasisällöllisesti sama kuin aiempien sääntöjen Muutoksena aiempaan: tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen on oltava valmiina viimeistään seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä (aiemmissa säännöissä maaliskuun loppuun mennessä). Poistettu kohta "jos tilintarkastajat katsovat hallituksen toimenpiteistä aiheutuneen säätiölle vahinkoa, on tilintarkastajien ilmoitettava siitä Patenttija rekisterihallitukselle asian vaatimiin toimenpiteisiin ryhtymistä varten". 13 Nimenkirjoitusoikeus muotoiltiin hieman eri tavoin: Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yksin tai kaksi hallituksen muuta jäsentä yhdessä. Säätiön hallitus voi antaa oikeuden kirjoittaa säätiön nimen yksin tai yhdessä toisen henkilön kanssa. Hallituksen päätöksellä voidaan antaa nimenkirjoitusoikeus toiminnanjohtajalle. 14 sama kuin aiempien sääntöjen Säätiön hallitus toimittaa Patentti- ja rekisterihallitukselle säätiölain edellyttämät selvitykset, jotka samanaikaisesti on annettava myös Tampereen kaupungille (aiemmin kaupunginhallitukselle). 16 kuten aiemmissa säännöissä Kuten aiemmin 16, mutta uusissa säännöissä käytetään termiä säätiön purkaminen. Lausunto pyydetään Tampereen kaupungilta, ei kaupunginhallitukselta (kuten aiemmissa säännöissä). 18 Sisältö kuten aiempien sääntöjen 17. Konsernijaosto edellytti kokouksessaan ( 3), että Kotilinnasäätiön hallitus huomioi seuraavat muutosesitykset säätiön uusien sääntöjen valmistelussa. Konsernijaoston mukaan hallituksen tulisi lisätä sääntövalmistelussaan säätiön uusiin sääntöihin kaupungin tietojensaantioikeus ja sisäisen tarkastuksen tarkastusoikeus säätiön toimintaan, hallintoon ja talouteen konsernijohdon niin päättäessä. Samalla hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta olisi hyvä suorittaa kaupungin toimesta. Tampereen Kotilinnasäätiön vanhoja sääntöjä on modernisoitu nykyisen toiminnan tarpeita vastaaviksi. Sääntöjen muutosesitykset sanamuotojen ja sisältöjen osalta ovat perusteltuja. Kotilinnasäätiön päivitetyt säännöt on laadittu ottaen huomioon uusi säätiölaki ja sen siirtymäaika. Sääntöjen uudistamisen tukena on käytetty Asianajotoimisto Oili Kela Oy:tä.
17 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Säätiölainasiantuntija Oili Kelalta saadun lausunnon mukaan edellä mainittujen sääntöjen lisääminen on säätiölain kannalta ongelmallista. Saadun lausunnon perusteella sääntömuutoksien tekemistä ei ole sisällytetty kaupunginhallitukselle tehtyyn päätösehdotukseen. Säätiölain 6 luvun mukaan sääntöjen hyväksymisestä tekee päätöksen säätiön hallitus. Kotilinnasäätiön sääntöjen mukaan muutoksesta on hankittava Tampereen kaupungin lausunto. Tiedoksi Toiminnanjohtaja Atanas Aleksovski / Kotilinnasäätiö, Timo P. Nieminen / Kotilinnasäätiö, Arto Vuojolainen, Annina Nääppä, Markus Kiviaho Liitteet 1 Tampereen Kotilinnasäätiön kirje Tampereen Kotilinnasäätiön voimassaolevat säännöt 3 Hallituksen kokouksen pöytäkirjakopio 4 Tampereen Kotilinnasäätiö, uudet säännöt, luonnos
18 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 17 Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointiselvityksen tilannekatsaus ja jatkolinjaukset TRE:280/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh ja controller Ville Taivassalo, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointiselvityksen tilannekatsaus merkitään tiedoksi. Asian valmistelua jatketaan vertailemalla Tampereen Infra Liikelaitoksen nykyistä toimintaa esitettyihin kahteen muuhun vaihtoehtoon. Lisäksi selvitetään rakennuttamis- ja kunnossapitopalveluiden keskittäminen kokonaisvastuumallilla Infraan. Selvitystyön perusteella valmistuva esitys Infran toimintojen tulevasta organosaatiomallista tuodaan konsernijaoston linjattavaksi kevään aikana. Kokouskäsittely Kalervo Kummola oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ajan. Atanas Aleksovski toimi puheenjohtajana asian käsittelyn ajan. Konsernijaosto myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden toimitusjohtaha Sakari Suomiselle ja rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväiselle. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana. Perustelut Tampereen kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2017 talousarvion hyväksymisen yhteydessä, että Tampereen Infra Liikelaitoksen organisoituminen selvitetään ja että Infran korjaamotoiminnan kehittämistarpeet selvitetään vuoden 2017 aikana. Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto käsitteli organisointiselvityksen tavoitteita ja suuntaviivoja Liiketoimintajaosto linjasi, että korjaamotoimintojen
19 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) kehittämistarpeita koskeva selvitys priorisoidaan aikataulullisesti ja ettei oman palvelutuotannon ulkoistamisvaihtoehtoja selvitetä. Korjaamotoimintojen osalta kaupunginhallitus päätti että Infran linja-autojen korjaus- ja huoltotoiminta siirretään Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen vastuulle viimeistään vuoden 2018 toukokuuhun mennessä. Muutoin kaupungin omaa korjaamoa kehitetään kaupunginhallituksen konsernijaostossa käsiteltyjen periaatteiden mukaisesti. Koko Infra Liikelaitoksen organisoitumista on hahmoteltu vuoden 2017 aikana omistajaohjausyksikön, kaupunkiympäristön palvelualueen ja Infra Liikelaitoksen johdon toimesta. Selvitystyötä jatketaan kaupunginvaltuuston vuoden 2018 talousarvion hyväksymisen yhteydessä asettaman tavoitteen mukaisesti vuoden 2018 aikana. Liikelaitosten omistajastrategioita käsiteltiin kaupunginhallituksen liiketoimintajaostossa vuonna 2016 ( , ja ). Infra Liikelaitoksen osalta päätettiin mm. että liikelaitoksen yhtiöittämistä selvitetään yhtenä vaihtoehtona ja että rakennejärjestelymahdollisuudet ja synergiat Tampereen Tilakeskus Liikelaitoksen toimintojen kanssa selvitetään. Samaan aikaan oli käynnissä Tilakeskuksen toimintamallin uudistus- ja yhtiöittämisprosessi. Kaupunginvaltuusto päätti Tilakeskuksen palveluliiketoiminnan yhtiöittämisestä ja Tampereen kaupungin omistama Tampereen Tilapalvelut Oy osti kaupungilta liikelaitoksen palveluliiketoiminnan Tilakeskuksen yhtiöittämistä koskevan päätöksen jälkeen mahdollisuudet yhdistää olemassa olevaan Tampereen Tilapalvelut Oy:n yhtiörakenteeseen Infra Liikelaitoksen toimintoja on otettu tarkasteltavaksi. Kaupunginhallituksen konsernijaoston omistajastrategiaseminaarissa Tampereen Tilapalvelut Oy:n osalta kirjattiin omistukseen liittyvänä toimenpiteenä selvittää mahdollisuudet toimialarationalisointiin Tampereen Infra Liikelaitoksen kanssa vuoden 2018 aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saman toimialakokonaisuuden sisällä haetaan toimintoja yhdistämällä synergioita ja mm. yhteisten prosessien mukanaan tuomia kehittämismahdollisuuksia. Toimintojen yhdistämiselle näyttäisi olevan alustavan tarkastelun perusteella vahvoja toiminnallisia ja taloudellisia perusteita. Näyttäisi myös siltä, että selvästi suurimmat hyödyt on mahdollista saada ratkaisusta, jossa Infra Liikelaitoksen eri toimintoja yhdistetään laajasti osaksi Tampereen Tilapalvelut Oy:n toimintaa. Tällöin syntyisi vahva kaupungin kiinteistöja infraomaisuuden kehittämistä palveleva kokonaisuus, joka toimisi in-house yhtiön periaattein kiinteänä osana Tampereen kaupunkikonsernia. Tampereen Tilapalvelut Oy:n ja Infra Liikelaitoksen toimintojen yhdistämisellä olisi mahdollista saavuttaa huomattavia positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Alustavien laskelmien perusteella vuosittaiset tehostamismahdollisuudet ovat nykytilanteeseen verrattuna 1,5 4,2 milj. euroa riippuen mm. yhdistettävien
20 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) toimintojen laajuudesta ja toimintojen synergiahyötyjen toteutumisnopeudesta. Tehostamismahdollisuuksien taustatekijöinä ovat osakeyhtiömuodon mahdollistamien tekijöiden lisäksi muun muassa yhdistettävien toimintojen väliset synergiat, hallinnon- ja tukipalvelujen keventyminen, hankintojen tehostuminen, toimitilojen optimointi sekä yhteisten tietojärjestelmien käytöstä saavutettavat monet positiiviset vaikutukset. Taloudellisten vaikutusten saavuttaminen vaatii mm. tavoitteellista johtamista sekä henkilöstön sitouttamista yhteisen tekemisen tueksi. Tampereen Infran Liikelaitoksen ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n muodostaman osakeyhtiön toiminnan laajuus olisi Tampereen kaupunkikonsernin mittakaavassa erittäin merkittävä. Yhtiöllä olisi palveluksessaan noin 600 henkilöä, yhtiöllä olisi liikevaihtoa noin 160 milj. euroa ja sen tase olisi myös huomattava. Tarkemmat laskelmat saadaan valmistelun edetessä. Myöhemmin, Tampereen kaupungin ja esim. kaupunkiseudun muiden kuntien niin päättäessä, yhtiöllä olisi mahdollisuus palvella monipuolisesti omistajuuden laajenemisen kautta myös kaupunkikonsernin ulkopuolista muuta julkissektoria. Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa käytiin keskustelua seutuyhteistyöhön liittyvistä mahdollisuuksista. Tämä on myös tarkoituksenmukaista huomioida kun toimintamalliin liittyviä ratkaisuja valmistellaan. Kaupungin laajennettu johtoryhmä on käsitellyt asiaa ja johtoryhmän käsittelyn pohjalta käynnistettiin liikelaitoksen organisoinnin selvittämiseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut ja tiedotettiin Infra Liikelaitoksen henkilöstöä. Infra Liikelaitoksen yhteistoimintaryhmässä asiaa on käsitelty ja Kaupungin yhteistoimintaryhmässä asiaa käsiteltiin Tampereen Tilapalvelut Oy:n henkilöstöä on informoitu asiasta ja yhtiön henkilöstöä on osallistunut asian valmisteluun toimitusjohtajan lisäksi. Omistajaojausyksikkö sekä Infra Liikelaitoksen ja Tilapalvelut Oy:n johtoryhmät keskustelivat mahdollisesta organisaatioiden yhdistymisestä Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnalle asiaa on esitelty mm ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallitukselle Valmistelun seuraavassa vaiheessa määritellään yhdistettävien toimintojen kokonaisuus ja mm. Infra liikelaitoksen ja kaupunkiympäristön palvelualueen rajapinnat. Kun yhdistettävien toimintojen kokonaisuus on selvillä, tehdään mm. taloudelliset mallinnukset sisältävä liiketoimintasuunnitelma. Jatkovalmistelussa tehdään myös arviointia ja vertailua erilaisten vaihtoehtojen kesken. Tarkastelussa on ollut mukana myös vaihtoehto, jossa Tampereen Infran toimintaa jatkettaisiin liikelaitosmallin mukaisesti. Liikelaitosmuotoisen toiminnan jatkaminen on mahdollista, mutta siihen liittyy monia ongelmia. Liikelaitosmalli toiminnan organisointitapana näyttää olevan Tampereen kaupungin osalta vähitellen poistuva organisointimalli. Infran toiminnan laajuuden osalta mm. lainsäädännön seurauksena
21 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) toiminta liikelaitosmallissa supistuu vuosi vuodelta. Edellisestä seuraavia ongelmia ovat mm. kiinteiden kulujen jatkuva vähennystarve sekä henkilöstön ikärakenteen vinoutuminen. Infran johdon ja johtoryhmän näkemyksen mukaan nykymallin mukainen toiminta ei ole pidemmällä aikavälillä mielekästä. Myös omistajaohjausyksikön näkemyksen mukaan oman toiminnan kehittämistä kannattaisi viedä eteenpäin aivan uudelta pohjalta ja valmistelua jatkaa tavoitteellisesti siten, että Tampereen Infra Liikelaitoksen ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n toiminnot yhdistetään samaan osakeyhtiöön, mikäli myös asian jatkovalmistelu näin osoittaa. Edelleen jatkovalmistelussa on kuitenkin tarkoituksenmukaista selvittää ja vertailla myös muita esille tuotuja organisoitumisen vaihtoehtoja. Infran yhteistoimintaryhmässä ja kaupungin yhteistoimintaryhmässä esitettiin esimerkiksi Infran toiminnan jatkoa virastomuotoon organisoituna. Jatkovalmistelu on tarkoituksenmukaista tehdä perusteellisesti ja siten, että asiasta olisi mahdollisuus tehdä periaatteelliset ratkaisut (konsernijaoston linjaukset) ennen kesälomakauden 2018 alkua. Selvitettäviä vaihtoehtoisia organisaatiomalleja on siis ainakin kolme: nykyisessä liikelaitosmallissa jatkaminen, virastomallissa toimiminen ja yhdistyminen Tampereen Tilapalvelut Oy:n kanssa. On myös mahdollista, että Infran palveluista osa jatkaa eri organisaatiossa kuin muut palvelut. On myös syytä selvittää Infran ja kaupunkiympäristön palvelualueen osin päällekkäiset toiminnot ja prosessit sekä harkita palveluiden keskittäminen ja kokonaisvastuumalliin siirtyminen. Mahdollisen yhdistymisen ollessa valmisteluvaiheessa ja avoinna, useita merkittäviä liikelaitoksen ja yhtiön kehittämistoimenpiteitä ei ole tarkoituksenmukaista edistää ennen kuin tiedetään missä kokonaisuudessa toimintaa kehitetään. Ripeä jatkovalmistelu ja päätöksenteko turvaavat Infran toimintojen kehittämisen jatkuvuuden parhaiten. Tiedoksi Arto Vuojolainen, Ville Taivassalo, Sakari Suominen, Risto Ilomäki, Petri Mölsä, Petri Olkinuora
22 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 18 Tytäryhteisöjen omistajastrategioista päättäminen TRE:1106/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Controller Ville Taivassalo, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Konsernijaoston omistajastrategiaseminaarissa käsiteltyjen Tampereen kaupungin kahdentoista tytäryhteisön omistajastrategiat ja niihin liittyvät toimenpiteet hyväksytään. Esteellisyys Atanas Aleksovski ilmoitti esteellisyytensä hallitusjäsenyytensä perusteella (hallintolaki 28 kohta 5) ja poistui kokouksesta kun asiaa käsiteltiin Finnpark Oy:n osalta. Perustelut Kaupunginvaltuusto hyväksyi Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet. Tampereen kaupungin omistajapolitiikka on johtamisen väline, joka luo puitteet kaupunkikonsernin menestykselliselle toiminnalle. Kaupungin omistajapolitiikan lähtökohtia ovat kaupungin strategiset tavoitteet ja kuntalaisten etu. Tampereen kaupungin omistajapolitiikan päämääräksi on määritelty: "Tampereen kaupunki on aktiivinen, vaativa, ja johdonmukainen omistaja, joka varmistaa omien omistustensa tehokkaan hyödyntämisen kaupunkilaisten hyväksi." Omistajapolitiikan päämäärän ja siihen liittyvien linjausten toteuttaminen on jatkuva prosessi, jonka käytännön toteuttamistoimenpiteet konkretisoituvat yksittäisten päätösten kautta. Omistajastrategian tavoitteena on muodostaa näkemys yhtiöomistusten strategisista tavoitteista ja kehittämisvisioista pidemmällä aikavälillä. Omistajastrategiassa muodostetaan näkemys yhtiöomistusten asemoinneista sekä linjataan omistajaarvoa kasvattavia ja omistukseen liittyviä toimenpiteitä. Kaupunkikonsernin merkityksen korostuminen edelleen mm. maakunta- ja sote-uudistuksen toteutumisen jälkeen edellyttää omistajaohjaukselta entistä strategisempaa ja aktiivisempaa roolia. Omistajastrategian avulla kaupunkikonsernille muodostuu
23 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) selkeä näkemys siitä, missä toiminnoissa kaupungin on perusteltua olla mukana omistajana tai sijoittajana, mitä omistukselta odotetaan, mihin suuntaan omistusta ollaan kehittämässä ja mitkä ovat kriteerit, joilla omistuksen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta arvioidaan. Pohjimmiltaan omistajastrategiassa on kysymys siitä, miten julkinen omistaja saa parhaan hyödyn omistuksestaan ja miten varmistetaan se, että tytäryhtiön johto toteuttaa omistajan linjaamaa strategiaa. Omistajastrategia luo pohjan omistajaohjauksen arjen työlle sekä suuntaa myös talousarvion tavoiteasetantaa. Tavoitteena on, että kaikkien tytäryhtiöiden osalta omistajastrategia päivitetään vähintään kerran konsernijaoston toimikaudella ja muutoin tarvittaessa yhteisön liiketaloudellisen aseman muuttuessa. Omistajastrategioita käsiteltiin ja niistä päätettiin nykymuodossaan ensimmäisen kerran kaupunginhallituksen liiketoimintajaostossa vuonna Kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli 12 merkittävän kaupungin tytäryhteisön omistajastrategioita omistajaohjausyksikön valmistelun pohjalta omistajastrategiaseminaarissa Konsernijaoston työskentelyn pohjalta syntyi liitteessä (liite salainen viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain kohdan perusteella) esitetyt tytäryhteisökohtaiset omistusten asemoinnit sisältäen omistaja-arvoa kasvattavat toimenpiteet sekä omistukseen liittyvät toimenpiteet. Omistajaohjausyksikkö on jatkanut yksittäisten tytäryhteisöjen osalta valmistelutyötä konsernijaoston tekemien linjausten pohjalta. Konsernijaosto hyväksyy ja tarvittaessa tarkentaa 12 merkittävän kaupungin tytäryhteisön yhtiökohtaiset tarkastelut (omistuksen asemointi ja toimenpiteet). Tiedoksi Arto Vuojolainen, Ville Taivassalo, Annina Nääppä, Janne Salonen
24 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 19 Kaupungin ennakkokanta Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainanottoon ja vakuuden antamiseen TRE:1870/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Kaupungin ennakkokantana hyväksytään esitetty Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n lainanotto sekä vakuuden antaminen. Perustelut Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy ilmoittaa kirjeessä , että yhtiön hallitus päätti kokouksessaan hakea konsernijaoston ennakkokäsitystä myöhemmin kilpailutettavalle enintään 310 milj. euron lainan nostamiselle sekä 310 milj. euron arvoisen yrityskiinnityksen panttaamiseksi Tampereen kaupungille. Lainalla ja osakkaiden myöntämällä oman pääoman ehtoisella rahoituksella toteutetaan Sulkavuoren puhdistamohanke. Konserniohjeen mukaan kaupungin tytäryhteisön on haettava omistajan ennakkokanta merkittävälle lainanotolle ja vakuuden antamiselle. Investoinnin rahoituksesta vieraan pääoman osuudeksi on arvioitu 274 milj. euroa. Ensimmäinen erä vieraasta pääomasta kilpailutetaan vuoden 2018 lopulla ja nostojen on suunniteltu alkavan syksyllä Erityisluottolaitokset sekä pankit vaativat lainapääomalle vakuudeksi Tampereen kaupungin omavelkaisen takauksen koko summalle. Osakassopimuksen mukaisesti takausvastuut jaetaan kuitenkin osakkaiden kesken, joten muiden osakaskuntien tulee antaa omistusosuuttaan vastaava vastatakaus vakuudeksi Tampereen kaupungille. Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy hakee takausta enintään 310 milj. euron lainalle ja 30 vuoden laina-ajalle. Tämä ylittää tämän hetkisen arvion lainatarpeesta, mutta koska puhdistamon rakennusurakat ovat vielä kilpailuttamatta, rakentamisen suhdanteet ovat korkealla ja rakennusaika tulee olemaan pitkä, on järkevää tehdä takauspäätökset varmasti riittävälle summalle.
25 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Kuntalain 129 :n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kaupungin tilintarkastajalta saadun tiedon mukaan lainamäärää vastaava yrityskiinnitys olisi tässä tapauksessa riittävä vakuus takauksille. Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy panttaa 310 milj. euron suuruiset yrityskiinnitykset parhaalla etuoikeudella Tampereen kaupungin myöntämän takauksen vakuudeksi. Tampere laatii yhdessä muiden osakaskuntien kanssa takaussitoumukset, joissa sovitaan kunkin suhteellista takausosuutta vastaavasta edusta vakuuteen. Tampereen kaupungin perimän takausprovision suuruudesta päätetään varsinaisen takauspäätöksen yhteydessä. Muut osakaskunnat voivat periä myöntämästään vastatakauksesta saman suuruisen provision. Tiedoksi Timo Heinonen/Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy, Arto Vuojolainen Liitteet 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n kirje
26 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 20 Osakkuus- ja osaomistusyhtiöiden hallitusjäsenten valinnat vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi TRE:1682/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Rahoituspäällikö Janne Salonen, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Kaupungin ehdokkaiksi seuraavien yhtiöiden hallituksiin vuoden 2018 yhtiökokouksesta alkavaksi toimikaudeksi nimetään: Ateljeetalo Oy, Pekka Anttila Coxa Oy, Mikko Aaltonen Hermia Yrityskehitys Oy, Janne Salonen Koy Atalan Liikekeskus, Virpi Ekholm ja Jukka Ikonen Pikassos Oy, Johannes Tolonen Tuotekehitys Oy Tamlink, Anna-Kaisa Heinämäki ja varalla Tero Mettinen Päätös annetaan kuntalain 46 :n tarkoittamana ohjeena kaupungin edustajille yhtiökokouksissa. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Kaupungin ehdokkaiksi seuraavien yhtiöiden hallituksiin vuoden 2018 yhtiökokouksesta alkavaksi toimikaudeksi nimetään: Ateljeetalo Oy, Pekka Anttila Coxa Oy, Mikko Aaltonen Hermia Yrityskehitys Oy, Janne Salonen Koy Atalan Liikekeskus, Virpi Ekholm ja Jukka Ikonen Pikassos Oy, Virva-Mari Rask Tuotekehitys Oy Tamlink, Anna-Kaisa Heinämäki ja varalla Tero Mettinen
27 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Päätös annetaan kuntalain 46 :n tarkoittamana ohjeena kaupungin edustajille yhtiökokouksissa. Kokouskäsittely Asian esittelijä Juha Yli-Rajala muutti päätösehdotustaan siltä osin, että Pikasos Oy:n hallitusjäseneksi nimetään Virva-Mari Raskin sijaan Johannes Tolonen. Puheenjohtaja totesi näin muutetun päätösehdotuksen olevan asian käsittelyn pohjana. Perustelut Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous valitsee yhtiön hallituksen jäsenet. Nyt valittavien kaupungin edustajien toimikausi on ja se päättyy kevään 2019 yhtiökokoukseen. Hallituksen jäsenmäärä on määrätty yhtiöjärjestyksessä. Kaupungin hyvä hallinto- ja johtamistapa -ohje täydentää osakeyhtiölakia ja muun lainsäädännön mukanaan tuomia velvoitteita. Ohjetta noudatetaan kaupungin tytäryhtiöissä ja suositellaan noudatettavaksi myös osakkuus- ja osaomistusyhtiöissä. Ohjeen mukaan hallituksen jäseneksi valittavalla on oltava tarkoituksenmukainen toimialan, organisaation toiminnan sekä hallinnon ja johtamisen asiantuntemus ja mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen. Tämän takaamiseksi hallituksen jäsen voi toimia samanaikaisesti korkeintaan kolmessa kaupungin yhtiön hallituksessa. Hallituksen jäsenen on oltava myös yhtiöstä aidosti riippumaton ohjeen tarkoittamalla tavalla. Osakeyhtiölaki ei sinällään määrää hallituksen jäsenen osaamisesta, mutta sisältää rajoja mm. esteellisyyden ja kelpoisuuden kautta. Lisäksi osakeyhtiölaki myös määrää hallituksen tehtävistä ja vastuista, jolloin lähtökohtana on tietysti hallituksen kyky suoriutua näistä. Usean osakkeenomistajan omistamissa yhtiöissä keskeistä on myös hallituksen jäsenen sisin velvoite toimia yhtiön ja sitä kautta kaikkien osakkeenomistajien yhteisen edun hyväksi, nostamatta kenenkään yksittäisen osakkaan intressejä muita korkeammalle. Yhteisön hallintoelimien valinta on omistajan kannalta käytännössä merkittävin yksittäinen toimenpide, sillä hallitus toteuttaa niitä tavoitteita ja tarkoitusperiä, joita omistaja on yhteisölle asettanut. Hallituksissa ja hallintoneuvostossa ovat edellisellä kaudella toimineet: Ateljeetalo Oy, Pekka Anttila Coxa Oy, Mikko Aaltonen Hermia Yrityskehitys Oy, Janne Salonen Koy Atalan Liikekeskus, Virpi Ekholm ja Jukka Ikonen Pikassos Oy, Virva-Mari Rask
28 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) Tuotekehitys Oy Tamlink, Olli-Poika Parviainen, varalla Tero Mettinen Tiedoksi Nimetyt, Arto Vuojolainen, Annina Nääppä, Ville Taivassalo, Janne Salonen, Markus Kiviaho
29 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 21 Edustajan nimeäminen FRAME-säätiön valtuuskuntaan TRE:468/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Rahoituspäällikkö Janne Salonen, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Tampereen kaupungin edustajaksi FRAME-säätiön valtuuskuntaan kolmivuotiskaudeksi nimetään kulttuuri- ja vapaaaikajohtaja Lauri Savisaari. Perustelut FRAME-säätiön hallitus pyytää päivätyllä kirjeellään Tampereen kaupunkia nimeämään edustajansa säätiön valtuuskuntaan kolmivuotiskaudeksi Sääntöjen mukaan kukin perustaja nimeää valtuuskuntaan yhden jäsenen. Poikkeuksena on Suomen Taiteilijaseura ry, joka nimeää kolme jäsentä. FRAME-säätiön valtuuskunnan tehtäviä ovat ylläpitää, luoda ja kehittää säätiön toiminnan tarkoitusta tukevia yhteiskuntasuhteita, antaa säätiön hallitukselle lausuntoja säätiön toiminnan kehittämistä koskevissa laajakantoisissa ja periaatteellisesti tärkeissä asioissa sekä valtuuskunnan kokouksiin liittyvät tehtävät. Vuosina kaupungin edustajana valtuuskunnassa on ollut palvelujohtaja Lauri Savisaari. Tiedoksi Satu Martin/FRAME-säätiö, nimetty Liitteet 1 Sähköpostisaate.pdf 2 Niemämispyyntö.pdf
30 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 22 Jäsenen nimeäminen Y-Säätiön hallitukseen 2018 alkavaksi toimikaudeksi TRE:1658/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Rahoituspäällikkö Janne Salonen, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Y-Säätiön hallitukseen jäseneksi vuosiksi esitetään sosiaalipalvelupäällikkö Maritta Närhi. Perustelut Y-Säätiön tarkoituksena on terveyden sekä vanhus-, invalidija muun sosiaalihuollon tukemiseksi toimia ihmisarvoisten asuntojen saamiseksi asuntovaikeuksissa oleville normaaliin tai lähes normaaliin itsenäiseen asumiseen kykeneville ihmisille. Säätiö voi muullakin tavalla osallistua edellä tarkoitettujen ihmisten sosiaalisten ja taloudellisten elämän edellytysten parantamiseen samoin kuin myös tukea ja suorituttaa sellaista tutkimustyötä, mikä lähinnä palvelee näitä tarkoitusperiä. Säätiö pyytää päivätyssä kirjeessään Tamperetta ja Vantaata esittämään hallituksen jäseniä rotaatiokäytännön mukaisesti erovuoroisten Turun ja Espoon tilalle. Säätiön sääntöjen 8 :n mukaan Hallitukseen kuuluu seitsemän (7) jäsentä. Hallituksen toimikausi alkaa valinnan tehneen vuosikokouksen päättymisestä. Hallituksen jäsenistä yli puolet edustavat muita kuin julkisyhteisöjä. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenyys voi kestää enintään 12 vuotta. Säätiön hallituksessa kaupungin edustajana vuosina oli suunnittelupäällikkö Päivi Mattila. Tiedoksi Valittu, Arto Vuojolainen Liitteet 1 Y-säätiön kirje Vuosikokouksen toimintasääntö
31 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 3 Y-Säätiön säännöt 4 Hallitus
32 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 23 Edustajien nimeäminen Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry:n hallitukseen vuodeksi 2019 TRE:1741/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Rahoituspäällikkö Janne Salonen, puh , Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , Päätös Kaupungin edustajiksi Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry:n hallitukseen vuodeksi 2019 nimetään Riitta Ollila ja Aarre Heino. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Kaupungin edustajiksi Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry:n hallitukseen vuodeksi 2019 nimetään ja. Kokouskäsittely Asian esittelijä Juha Yli-Rajala muutti päätösehdotuksensa kuulumaan "kaupungin edustajiksi Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry:n hallitukseen vuodeksi 2019 nimetään Riitta Ollila ja Aarre Heino." Puheenjohtaja totesi näin muutetun päätösehdotuksen olevan asian käsittelyn pohjana. Perustelut Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry pyytää päivätyllä kirjeellään Tampereen kaupunginhallitusta nimeämään kaksi edustajaa, puheenjohtajan ja jäsenen, Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry:n hallitukseen vuodeksi Yhdistyksen sääntöjen 13 :n 1 mom. mukaan yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja yhdeksän jäsentä. Yksi jäsenistä on pyrittävä valitsemaan Tampereen kaupungin, yksi Tampereen yliopiston, yksi Tampereen Teknillisen yliopiston, yksi Tampereen ammattikorkeakoulun ja neljä muiden kuntien yhteisesti nimeämistä ehdokkaista. Tampereen kaupungin nimeäminä edustajina kuluvana vuonna ovat olleet Riitta Ollila (puheenjohtaja) ja Aarre Heino (varapuheenjohtaja). Hallitus valitaan kokouksessa Tiedoksi
33 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) nimetyt, Ritva Ojalehto/Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry, Arto Vuojolainen, Janne Salonen Liitteet 1 Tampereen kesäyliopistoyhdistys ry kirje
34 Tampere Pöytäkirja 2/ (37) 24 Tiedoksi merkittävät asiat TRE:408/ /2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto Valmistelijan yhteystiedot Controller Annina Nääppä, puh , </p> Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, puh , </p> Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Juha Yli-Rajala, Konsernijohtaja Päätösehdotus oli Merkitään tiedoksi. Kokouskäsittely Konsernijaosto myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden toimitusjohtaja Petri Jokelalle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana. Perustelut 1) Merkitään tiedoksi Tampereen Vesi Liikelaitoksen tilannekatsaus Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksesta. 2) Merkitään tiedoksi Tampereen Ammattikorkeakoulu Oy:n aloittama varainkeruuohjelma, jossa koulu kerää vuoden 2018 aikana yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä lahjoituksia koulutuksen kehittämiseen. Kaikki vuoden 2018 aikana saadut lahjoitukset tuottavat koululle valtion myöntämää vastinrahaa. Myös Tampereen kaupunkikonserniin kuuluvilla yhtiöillä ja säätiöillä on mahdollisuus oman harkintansa mukaan osallistua varainkeruuohjelmaan.
107 Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointiselvityksen tilannekatsaus ja jatkovalmistelu. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2018 1 (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto, 107, 19.06.2018 Kaupunginhallituksen konsernijaosto, 17, 13.03.2018 107 Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointiselvityksen
LisätiedotTampere Pöytäkirja 7/ ( 7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Tampere Pöytäkirja 7/2019 1 ( 7) Aika 28.05.2019, klo 13:00-14:53 Paikka Tammerkoski- sali Käsitellyt asiat 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 81 Pöytäkirjan tarkastus 82 Ei julkinen 83 Tiedoksi
Lisätiedot40 Jäsenten nimeäminen Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (5) 40 Jäsenten nimeäminen Tampereen Palvelukiinteistöt Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi TRE:2337/00.03.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen
Lisätiedot42 Jäsenten nimeäminen Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (5) 42 Jäsenten nimeäminen Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallitukseen vuonna 2018 alkavaksi toimikaudeksi TRE:2335/00.03.01/2018 Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen
Lisätiedot52 Edustajien nimeäminen Eino Salmelaisen säätiön hallitukseen ja tilintarkastajien valitseminen vuosiksi
Tampere Kokouskutsu 1 (9) Aika 16.11.2017, klo 10:15 Paikka Tampere-talo, kokoustila Aaria, 2.krs Käsiteltävät asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Edustajien nimeäminen
LisätiedotTampere Pöytäkirja 3/ ( 16) Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Tampere Pöytäkirja 3/2019 1 ( 16) Aika 14.03.2019, klo 13:00-16:05 Paikka Tammerkoski- sali Käsitellyt asiat 19 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 20 Pöytäkirjan tarkastus 21 Liikelaitoksille ja
LisätiedotLiikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen
Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Tampereen liikelaitokset ja tytäryhteisöjä Tampereen Raitiotie Oy Konsernin avainlukuja 5 liikelaitosta:
Lisätiedot52 Edustajien nimeäminen Eino Salmelaisen säätiön hallitukseen ja tilintarkastajien valitseminen vuosiksi
Tampere Pöytäkirja 6/2017 1 (15) Aika 16.11.2017, klo 10:15-10:25 Paikka Tampere-talo, kokoustila Aaria, 2.krs Käsitellyt asiat 50 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 51 Pöytäkirjan tarkastus 52 Edustajien
LisätiedotTampere Pöytäkirja 1/ ( 17) Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Tampere Pöytäkirja 1/2019 1 ( 17) Aika 22.01.2019, klo 13:00-16:00 Paikka Tammerkoski- sali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 4 5 6 Kaupunginhallituksen
Lisätiedot107 Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointiselvityksen tilannekatsaus ja jatkovalmistelu
Tampere Pöytäkirja 7/2018 1 (22) Aika 19.06.2018, klo 12:00-14:23 Paikka Tammerkoski-sali Käsitellyt asiat 105 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 106 Pöytäkirjan tarkastus 107 Tampereen Infra Liikelaitoksen
Lisätiedot470 Kaupunginhallituksen edustajan määrääminen Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli
Tampere Ote pöytäkirjasta 40/2017 1 (6) Kaupunginhallitus, 470, 14.08.2017 Kaupunginhallitus, 410, 19.06.2017 470 Kaupunginhallituksen edustajan määrääminen Tampereen Voimia Liikelaitoksen johtokuntaan
Lisätiedot528 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kaupunginhallituksen vaalia koskevan valituksen johdosta. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli
Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (7) Kaupunginhallitus, 528, 11.09.2017 Kaupunginhallitus, 279, 15.05.2017 Kaupunginhallitus, 358, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto, 152, 12.06.2017 528 Lausunto Hämeenlinnan
LisätiedotRavintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, Tampere. 51 Tampereen Voimia Liikelaitoksen toimitusjohtajan katsaus
Tampere Pöytäkirja 7/2018 1 (12) Aika 18.12.2018, klo 16:33-17:19 Paikka Ravintola Koukun Helmi, Rauhaniementie 21, 33180 Tampere Käsitellyt asiat 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjan
Lisätiedot38 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen konserniohje. 39 Tampereen kaupungin omistajaohjauksen periaatteet
Tampere Pöytäkirja 4/2017 1 (40) Aika 19.04.2017, klo 13:00-17:44 Paikka Tampere-talo, Opus 2-3 (2. krs) Käsitellyt asiat 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Pöytäkirjan tarkastus 37 Läsnäolo-
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Lisätiedot3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen
Tuusulan kunta Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Aika 14.08.2017, klo 15:00-16:30 Paikka Tuusulan kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Konsernijaoston
LisätiedotOmistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa
Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa TILINTARKASTUKSEN JA ARVIOINNIN SYMPOSIUM 2017 30.5.2017 tarkastusjohtaja Markus Kiviaho, JHTT, CGAP, CRMA Omistajaohjaus Omistajaohjauksella tarkoitetaan
Lisätiedot134 Jäsenten nimeäminen Tampereen Kotilinnasäätiön hallitukseen toimikaudeksi
Tampere Pöytäkirja 10/2018 1 (24) Aika 09.10.2018, klo 13:00-15:47 Paikka Tammerkoski-sali Käsitellyt asiat 131 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 132 Pöytäkirjan tarkastus 133 Patentti- ja rekisterihallituksen
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Helsingin Satama -konsernin varsinaiset yhtiökokoukset 2017 HEL 2017-000806 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa
Lisätiedot24 Tampereen Ammattikorkeakoulu Oy:n yhtiöjärjestyksen muuttaminen. 25 Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeista saapuneet tarjoukset
Tampere Pöytäkirja 3/2017 1 (29) Aika 14.03.2017, klo 13:00-16:45 Paikka Tammerkoskisali Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23 Läsnäolo- ja puheoikeuden
Lisätiedot40 Tampereen Infra Liikelaitoksen korjaamotoimintojen kehittämisselvityksen loppuraportti. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto, 40, 31.10.2017 Kaupunginhallituksen konsernijaosto, 34, 10.10.2017 40 Tampereen Infra Liikelaitoksen korjaamotoimintojen kehittämisselvityksen
LisätiedotLiiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa
Liiketoiminnan ohjaus Tampereen kaupungissa Valtuuston koulutus 22. 23.1.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 22.1.2013 Liiketoiminnan ohjaus 2 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjä
Lisätiedot1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.
LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena
LisätiedotKAUPUNGINHALLITUKSEN LIIKETOIMINTAJAOSTOSSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys
KAUPUNGINHALLITUKSEN LIIKETOIMINTAJAOSTOSSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto, kokous 15.9.2016... 1 Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto,
Lisätiedot60 Selvitys Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksesta
Tampere Pöytäkirja 10/2017 1 (9) Aika 05.10.2017, klo 15:30-18:47 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 Pöytäkirjan tarkastus 59 Läsnäolo-
LisätiedotTampere Pöytäkirja 5/ ( 81) Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Tampere Pöytäkirja 5/2019 1 ( 81) Aika 09.04.2019, klo 13:00-16:19 Paikka Tammerkoski- sali Käsitellyt asiat 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 32 Pöytäkirjan tarkastus 33 Tampereen Infra Liikelaitoksen
LisätiedotTampere Pöytäkirja 2/ ( 25) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Konserniyhteisöjen hallitusten itsearviointikyselyn tulokset
Tampere Pöytäkirja 2/2019 1 ( 25) Aika 19.02.2019, klo 13:00-15:55 Paikka Tammerkoski- sali Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastus 10 Konserniyhteisöjen hallitusten
LisätiedotHelsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (5) 4 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen Pöydälle 29.02.2016 HEL 2016-000721 T 00 01 05 Päätösehdotus päättää 1 kehottaa
Lisätiedot17 Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöjen konserniohje
Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (15) Aika 14.02.2017, klo 13:00-16:41 Paikka Tammerkoskisali Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastus 16 Läsnäolo- ja puheoikeuden
LisätiedotSUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 22 Tytäryhtiöiden malliyhtiöjärjestysten ja tytärsäätiöiden mallisääntöjen hyväksyminen HEL 2018-000778 T 00 01 05 Päätös Käsittely päätti hyväksyä kaupungin
Lisätiedot30 Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen tilanne. 31 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietojärjestelmien resursointi Tampereen Vedessä
Tampere Pöytäkirja 5/2018 1 (14) Aika 20.03.2018, klo 16:00-20:20 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Läsnäolo-
LisätiedotHALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
LisätiedotLappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva
Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus
Lisätiedot17 Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen yhden pykälän ajaksi. 19 Tampereen Vesi Liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Tampere Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika 23.03.2017, klo 15:34-18:04 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Läsnäolo-
LisätiedotPori-konserni ja sen johtaminen. Esa Lunnevuori
Pori-konserni ja sen johtaminen Esa Lunnevuori Kunnallisesta toiminnasta Viime vuosina on toteutettu merkittävä ja syvälle käynyt toiminnan muutos Emokunnan lähipiiriin on rakennettu mittava kuntakonserni
Lisätiedot156 Kaupunginhallituksen konsernijaoston kokoukset kevätkaudella 2019
Tampere Pöytäkirja 12/2018 1 (44) Aika 20.11.2018, klo 13:00-15:09 Paikka Tammerkoski-sali Käsitellyt asiat 154 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 155 Pöytäkirjan tarkastus 156 Kaupunginhallituksen
LisätiedotSOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ
SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ 1. Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjalan liitto ovat yhteisesti sopien päättyneet ratkaisuun, jossa Etelä-Karjalan
LisätiedotKeskusvirastotalo, Kh:n istuntosali, 5. krs. 32 Tampereen Voimia Liikelaitoksen yhtiöittämisselvityksen tilannekatsaus ja jatkolinjaukset
Tampere Pöytäkirja 4/2017 1 (18) Aika 10.10.2017, klo 13:00-14:38 Paikka Keskusvirastotalo, Kh:n istuntosali, 5. krs. Käsitellyt asiat 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 Pöytäkirjan tarkastus
LisätiedotKoukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi. 18 Tampereen Voimia Liikelaitoksen kuukausiraportti
Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (13) Aika 20.12.2016, klo 16:30-17:56 Paikka Koukun Helmi, Rauhaniementie 19, kabinetti Järvi ja Terassi Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Pöytäkirjan
LisätiedotPihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi
Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto. Valmistelijan yhteystiedot Controller Annina Nääppä, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (7) Kaupunginvaltuusto, 128, 15.05.2017 Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto, 38, 19.04.2017 Kaupunginhallitus, 248, 02.05.2017 128 TRE:418/00.01.01/2017 Kaupunginvaltuusto,
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (7) 34 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien tytäryhteisöjen edustajien nimeäminen HEL 2017-001399 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian oikeuspalvelut
LisätiedotESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin
Lisätiedot27 Tampereen Voimia Liikelaitoksen yhtiöittäminen ja Pirkanmaan Voimia Oy:n perustaminen yhdessä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa
Tampere Pöytäkirja 3/2018 1 (86) Aika 10.04.2018, klo 12:00-15:59 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26 Pöytäkirjan tarkastus 27 Tampereen
Lisätiedot19 Valtuustoaloite luottamushenkilöiden oikeudesta tiedon saamiseksi kaupungin yhtiöissä - Tampereen vihreä valtuustoryhmä
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) 19 Valtuustoaloite luottamushenkilöiden oikeudesta tiedon saamiseksi kaupungin yhtiöissä - Tampereen vihreä valtuustoryhmä TRE:5877/03.00.01/2015 Valmistelija / lisätiedot:
Lisätiedot3 Kaupunginhallituksen konsernijaoston järjestäytyminen, toimintakäytännöt ja kokouspäivät vuodelle 2017
Tampere Pöytäkirja 1/2017 1 (24) Aika 27.06.2017, klo 13:00-15:56 Paikka Tammerkoski -sali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Kaupunginhallituksen konsernijaoston
Lisätiedot16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
LisätiedotOmavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi
LisätiedotTilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Kuntakonsernien riskienhallinnan arviointi Vs. tarkastusjohtaja Markus Kiviaho JHTT, CGAP, CRMA Kuntakonsernien riskienhallinnan arvioinnin lähtökohtia ja kriteerejä
Lisätiedot187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 8/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 187, 19.06.2017 Kaupunginhallitus, 322, 29.05.2017 187 Tampereen Vuokratalosäätiön hallituksen jäsenten valitseminen toimikaudeksi 2017-2020 TRE:3467/00.03.01/2017
LisätiedotTKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 25 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Tampere Pöytäkirja 4/2016 1 (12) Aika 14.12.2016, klo 08:05-09:45 Paikka TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, 33800 Tampere Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (8) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (8) 41 Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen toimialaan kuuluvien asuntoyhtiöiden edustajien nimeäminen HEL 2017-001827 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa 1 kaupunginkanslian
LisätiedotHALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS
17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää
LisätiedotHaukiputaan kunta. Konserniohjeet
Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...
LisätiedotLOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Rantanen Teppo T. Valmistelijan yhteystiedot Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm, puh ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 2/2018 1 (7) Kaupunginhallitus, 19, 15.01.2018 Asunto- ja kiinteistölautakunta, 72, 13.12.2017 Kaupunginhallitus, 10, 08.01.2018 19 Asunto- ja maapolitiikan linjaukset 2018-2021
LisätiedotValmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli. Lisätietoja päätöksestä Kaupunginlakimies Jouko Aarnio, p ,
Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2017 1 (6) Kaupunginvaltuusto, 152, 12.06.2017 Kaupunginhallitus, 358, 29.05.2017 152 Kaupunginhallituksen vaali TRE:3180/00.00.03/2017 Kaupunginvaltuusto, 12.06.2017, 152 Valmistelija
Lisätiedot59 Tampereen kaupungin ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n välisen liiketoiminnan kauppakirjan hyväksyminen
Tampere Pöytäkirja 7/2017 1 (21) Aika 28.11.2017, klo 13:00-14:45 Paikka Tammerkoski-sali Käsitellyt asiat 57 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 Pöytäkirjan tarkastus 59 Tampereen kaupungin ja
LisätiedotLiikelaitokset osana Tampereen kaupunkia
Liikelaitokset osana Tampereen kaupunkia Liikelaitosten johtokuntien koulutus 20.2.2013 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristiina Michelsson 20.2.2013 Liiketoiminnan ohjaus Liikelaitosten johtokunnat iltapäivän
LisätiedotYhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
LisätiedotTKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, Tampere. 9 Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Tampere Pöytäkirja 2/2016 1 (12) Aika 26.10.2016, klo 08:00-09:37 Paikka TKL:n kokoushuone, Jokipohjantie 24, 33800 Tampere Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 8 Pöytäkirjan tarkastus
Lisätiedot59 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Tampereen kaupunkikonsernissa (Corporate Governance) ohje. 60 Sijoitus Tampere-talo Oy:n vapaaseen omaan pääomaan
Tampere Pöytäkirja 5/2017 1 (90) Aika 31.05.2017, klo 13:00-16:26 Paikka Tammerkoski-sali Käsitellyt asiat 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57 Pöytäkirjan tarkastus 58 Läsnäolo- ja puheoikeuden
Lisätiedot63 Linja-autojen korjaus- ja huoltosopimus Johtokunnan kokousten pitäminen ja kokouskutsun lähettäminen
Tampere Pöytäkirja 8/2017 1 (11) Aika 20.12.2017, klo 08:01-09:19 Paikka TKL:n kokoushuone Käsitellyt asiat 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61 Pöytäkirjan tarkastus 62 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
LisätiedotYPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 18 Kaupunginjohtajan toimialaan kuuluvien osakkuus- ja muiden yhteisöjen edustajien nimeäminen HEL 2016-000761 T 00 01 05 Päätös A B C päätti 1 kehottaa kaupunginkanslian
LisätiedotKUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen
Lisätiedot1 Säätiön nimi on -säätiö sr. Säätiön kotipaikka on Kemijärvi.
1(5) - Nimi ja kotipaikka 1 Säätiön nimi on -säätiö sr. Säätiön kotipaikka on Kemijärvi. Tarkoitus 2 Säätiön tarkoituksena on järjestää ja kehittää työikäisille osallisuutta lisääviä, työelämäosallisuutta
Lisätiedot5 Tampereen Infra Liikelaitoksen kalustohankinnat Tampereen Infra Liikelaitoksen sisäisen valvonnan ohje
Tampere Pöytäkirja 1/2018 1 (10) Aika 24.01.2018, klo 16:00-18:08 Paikka Neuvotteluhuone, Jokipohjantie 24 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen
LisätiedotTarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi
1( 6) Säätiön hallintoneuvosto on hyväksynyt säännöt 7.12.2015 ja Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt ne 5.2.2016 HELSINGIN DIAKONISSALAITOKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Säätiön
LisätiedotLIMINGAN KUNTA Konserniohje
LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4
Lisätiedot3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan
LisätiedotYLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
Lisätiedot70 Palkitsemisperiaatteet Tampereen kaupunkikonsernin tytäryhteisöissä. 71 Tampereen kaupungin osallistuminen Tavase Oy:n osakeantiin
Tampere Pöytäkirja 8/2017 1 (18) Aika 12.12.2017, klo 13:00-15:52 Paikka Finlaysonin palatsi Käsitellyt asiat 68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 69 Pöytäkirjan tarkastus 70 Palkitsemisperiaatteet
LisätiedotOUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/ Sivu. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 1/2017 1 Elinvoima- ja omistajaohjausjaosto Aika 16.06.2017 klo 08:00-10:32 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen laillisuus
LisätiedotOmistajaohjaus kuntakonsernissa
Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat
LisätiedotKirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1
Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 02.06.2016 klo 18:00-20:50 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, kokoustila Herman 4. krs. Läsnäolijat Seppälä Ulla puheenjohtaja Salonen Antti
LisätiedotMäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 23 Sivistystoimen toimialaan kuuluvien osakkuus- ja muiden yhteisöjen edustajien nimeäminen HEL 2017-001412 T 00 01 05 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (7) 9 Konserniohjeen uudistaminen HEL 2013-004511 T 00 01 05 Esitys Käsittely päätti panna asian pöydälle. Konsernijaosto päätti panna asian yksimielisesti pöydälle
LisätiedotHALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
Lisätiedot65 Tampereen Veden laatu- ja ympäristöjärjestelmän esittely. 67 Tampereen Veden 2017 palvelu- ja vuosisuunnitelman toteuma 31.8.
Tampere Pöytäkirja 11/2017 1 (12) Aika 19.10.2017, klo 15:30-18:30 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 62 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 63 Pöytäkirjan tarkastus 64 Läsnäolo-
Lisätiedot19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
LisätiedotMaakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain
Lisätiedot10 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tampereen Vuokratalosäätiön rahalaitoslainoille. Valmistelija / lisätiedot: Vuojolainen Arto
Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 10, 23.01.2017 Kaupunginhallitus, 9, 09.01.2017 10 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Tampereen Vuokratalosäätiön rahalaitoslainoille TRE:6748/02.04.04/2015
LisätiedotVIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.
Kh 5.5.2014 91 liite 3 VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT (28.11.2013 ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti. 3 Säätiön tarkoituksena on edistää Vihdin
LisätiedotLappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen
Kaupunginhallitus 590 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 143 11.12.2017 Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 11.12.2017 32/14.00.00.00/2017 KH 590 Esittelijä: Kaupunginjohtaja
LisätiedotTampere Pöytäkirja 10/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 12:02-15:15. Ryhmähuone 2, 5. kerros.
Tampere Pöytäkirja 10/2017 1 (9) Aika 05.09.2017, klo 12:02-15:15 Paikka Ryhmähuone 2, 5. kerros Käsitellyt asiat 64 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 65 Pöytäkirjan tarkastus 66 Läsnäolo- ja puheoikeuksien
LisätiedotTampere Pöytäkirja 4/ ( 10) Tarkastuslautakunta
Tampere Pöytäkirja 4/2019 1 ( 10) Aika 05.03.2019, klo 12:00-15:36 Paikka Tammerkoski istuntosali 2. kerros, virastotalo Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan tarkastus
Lisätiedot3 Patentti- ja rekisterihallituksen Tampereen Kotilinnasäätiölle antama päätös ja sen vaikutusten arviointi
Tampere Pöytäkirja 1/2018 1 (23) Aika 23.01.2018, klo 13:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Patentti-
LisätiedotOtsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA
AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN
Lisätiedot24 Tampereen kaupungin liikelaitosten sekä tytäryhtiöiden ja - yhteisöjen toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2018
Tampere Pöytäkirja 3/2017 1 (19) Aika 19.09.2017, klo 12:00-15:48 Paikka Keskusvirastotalo, Ryhmähuone 2, 5. krs. Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23
LisätiedotUudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...
Lisätiedot9 Tampereen kaupungin vuoden 2016 tilintarkastus. 10 Valtuustokauden strategian toteutumisen arviointi
Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (9) Aika 18.01.2017, klo 12:00-14:39 Paikka Tammerkoski istuntosali, 2. kerros Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus 8 Läsnäolo-
Lisätiedot80 Tampereen Vesi Liikelaitoksen riskienhallinnan järjestelyt. 82 Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen tilanne
Tampere Pöytäkirja 13/2017 1 (14) Aika 16.11.2017, klo 15:30-20:25 Paikka Ruskon vedenpuhdistuslaitos, Ruskontie 40 Käsitellyt asiat 75 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 76 Pöytäkirjan tarkastus
LisätiedotJohda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö
Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia
LisätiedotKUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013
KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa
LisätiedotRAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05
KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.
LisätiedotETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.
ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on
LisätiedotTilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017
Lisätiedot