TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/ prosyyri
|
|
- Kauko Heikkilä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/2017 I 1 prosyyri
2 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Asiallinen taloudenhoito on yhdistystoiminnan KULMAKIVI Aamulehti (AL ) ja iltapäivälehdet uutisoivat poikkeuksellisesta tapauksesta, jossa Ammattiliitto Pron paikallisyhdistyksen entinen hallituksen puheenjohtaja / taloudenhoitaja tuomittiin viime marraskuussa Pirkanmaan käräjäoikeudessa törkeästä kavalluksesta. Uutisoinnissa esiintyi ikäviä asiavirheitä, kuten esimerkiksi, että Tampereen kaupungilta sittemmin irtisanottu taloussihteeri vaatisi ammattiyhdistykseltä korvauksia laittomasta irtisanomisesta. Myös kavalluksen kohteeksi joutuneen Ammattiliitto Pron paikallisyhdistyksen nimestä oli epäselvyyttä, joka on sitten aiheuttanut harmia myös naapuriyhdistyksille. On todella harmillista, että yhden ihmisen väärinkäytöksen takia leimataan turhaan koko toimintaa. Omassa yhdistyksessämme Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry:ssä puheenjohtajan ja taloudenhoitajan tehtäviä hoitaa kaksi eri henkilöä, joilla molemmilla on tilinkäyttöoikeus ja tilin seurantavelvollisuus. Jokaisessa kuukausittaisessa yhdistyksen hallituksen kokouksessa käsitellään laskut ja maksut, joten koko hallitus tietää, mihin rahat kuluvat ja kuka niitä käyttää. Maksut merkitään myös pöytäkirjaan. Tilintarkastuksen hoitaa ulkopuolinen huolella valittu tilintarkastaja, joka tarkastaa, että varojen hoito sekä tilit on järjestetty hyvän kirjanpitotavan ja la- kien mukaisesti. Näin yhdistyksessämme on toimittu jo vuosikymmenten ajan. Samalla tavalla toimitaan myös useimmissa muissa yhdistyksissä ja varmistetaan siten, että yleishyödyllinen yhdistyksen toiminnan tarkoitus toteutuu. Yhdistystoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet. Yhdistysten toiminta ulottuu kaikille elämän alueille ja niissä hoidetaan monia yhteisiä asioita ja tehtäviä. Yhteisessä toiminnassa voi harrastaa monipuolisesti, oppia uusia asioita ja saada ystäviä. Yhdistykset ovat myös hyvä väylä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Yhdistyksen jäsenen on hyvä tuntea yhdistyslakia ja oman yhdistyksensä sääntöjä ainakin sen verran, että tietää omat oikeutensa ja velvollisuutensa sekä pystyy valvomaan, että yhdistyksissä toimitaan yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen mukaan. Tähän tulee seuraavan kerran oivallinen mahdollisuus yhdistyksemme tulevassa kevätkokouksessa, josta ilmoitus toisaalla tässä lehdessä. Jukka Laitinen puheenjohtaja Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry 2 prosyyri
3 KEVÄTKOKOUS PUISTOTORNISSA Lämpimästi tervetuloa yhdistyksen vuosikokoukseen! Vuosikokouksen esityslistalle kuuluvat yhdistyksen sääntömääräiset asiat, kuten toimintakertomus ja tilinpäätös, lisäksi yhdistykselle valitaan tulevalle toimintavuodelle puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet. Olet erittäin tervetullut tutustumaan kokouksen ohessa yhdistyksemme toimintaan, hallitukseen sekä muihin yhdistyksemme jäseniin. Ja vaikka kokouksen ajankohta ei sinulle sopisi, voit silti olla yhteydessä meihin ja halutessasi tulla toimintaan mukaan vaikkapa jaostojen jäsenenä! Lisätietoja saat osoitteessa: PAIKKA: Puistotorni, Hämeenpuisto 28 (TTT-teatterin Vanha päänäyttämö / Puistotornin sisäänkäynti) AIKA: Lauantai kello 10:30 alkaen. Aamukahvi tarjotaan klo 10:00 alkaen ja kokous päättyy noin klo 14:30 ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoita osallistumisesi ja mahdolliset ruoka-aineallergiasi perjantaihin mennessä osoitteeseen tampereenseuduntoimihenkilot@gmail.com TERVETULOA! 3 prosyyri
4 KOULUTUS- JA ELÄMYSILTA RAVEISSA Koulutusjaosto järjestää tiistaina koulutus- ja ravi-illan Teivon Ravikeskuksessa. Koulutuksen aiheena on Mobiilimaksaminen (maksaminen matkapuhelimella) ja kouluttajamme tulee TSOP:sta. Ohjelma: 17:00 - n. 18:00 Mobiilimaksaminen - koulutus 18:00 Noutopöytä (ruokailu ravintolakatsomo Grand Prix ssä, yksi mieto alkoholijuoma, jälkiruoka ja kahvi/tee) n. 18:40 Peliemäntä opastaa totopelit Jossakin vaiheessa iltaa tallikierros, mikäli halukkaita on ilmoittautunut ennakkoon riittävästi. 21:30 ravit päättyvät PAIKKA: Teivon toimiston koulutustila / Ravintola Grand Prix, Teivon Ravikeskus, Tampere AIKA: Tiistai klo 17:00 alkaen. HINTA: Omavastuu 15 ILMOITTAUTUMINEN: Sitovat ilmoittautumiset maanantaina klo 09:00 alkaen, mutta tiistaihin mennessä sähköpostilla osoitteeseen koulutusjaosto@gmail.com (ilmoitathan ilmoittautuessa jäsennumerosi, mahdolliset ruokaallergiasi ja haluaisitko tallikierrokselle). Vahvistusviestin saatuasi voit maksaa omavastuun osuuden yhdistyksen tilille FI Ilmoittautumiset ovat sitovia. Muistathan, että maksamatta jättäminen ei ole peruutus. Ilman pätevää syytä (lääkärintodistus) tilaisuuteen saapumatta jääneiltä veloitamme tilai-suudesta omakustannushinnan (40 ). TERVETULOA! 4 prosyyri
5 TYÖELÄMÄN AAKKOSET ja HALOO HELSINKI! Nuorisojaostomme on alkutaipaleellaan käsitellyt työelämän aakkosia ja kunnollista työhakemusta sekä CV:tä. Tuleva tapahtumamme sulkee ympyrän ja täydentää aihepiiriä perehdyttämällä sinut mm. työelämän työsuojeluun, työhyvinvointiin ja muuhun työhön liittyvään ajankohtaiseen asiaan. Koulutuksen ja iltapalan päätteeksi jatkamme Pakkahuoneella Haloo Helsingin konsertissa. Tilaisuus on tarkoitettu alle 35-vuotiaille jäsenillemme - seuraa ilmoittelua maaliskuun lopulla, saat henkilökohtaisen kutsun ja ilmoittautumisohjeet torstaille ! Tiesitkö muuten, että esim. TAMKissa on mahdollista opiskella Työelämän ajokortti? Lue lisää osoitteessa 5 prosyyri
6 BILJARDIN JATKOKURSSI Lokakuussa järjestimme jäsenillemme mahdollisuuden syventää biljarditaitoja kurssilla, joka oli sujuva ja erillinen jatko kevään aloittelijoille suunnatulle illalle. Paikkana toimi tuttuun tapaan Galaxie-center. Kurssilla oli rento tunnelma ja opetus oli jälleen laadukasta ja hyvää. Kertasimme alkuun edellisen kurssin antia, eli lyöntiasentoon menemistä, itse lyöntiä ja forssia, eli osumavoimakkuutta. Sen jälkeen alkoikin mielenkiintoinen ja pelin kannalta tärkeä opettelu, eli kierrelyönnit. Kaikkiin lyönteihin löytyi muuten kivat matemaattiset lainalaisuudet ja muistisäännöt. Sitten pelasimme uusia oppeja noudattaen parit pelit ja tämän jälkeen vielä Jan-ope näytti kuinka lyödään maskista, eli vallin kautta. Tästä hän kertoi todella loistavia muistisääntöjä ja geometrisia totuuksia. Itsekin olen pelannut vuosia tietämättä tällaisista mitään, kertoo Kaj-Erik Silfverberg. Uutta oppia oli muun muassa sellainen, että aika harvoin tarvitsee lyödä sivukierteitä, jotka monesti menee pilalle. Ylä- ja alakierteillä ja stoppareilla pärjää hyvin. Sääntöjäkin kertailimme, koska tunnetusti biljardissa on melkein kaikilla omat oikeat sääntönsä :) Lopuksi mietimme vielä jatkoa, eli mahdollisesti jonkinlaisen turnauksen järjestämistä mutta tämä menee keväälle, jos saadaan porukkaa kasaan. Jos joku lukija innostui, niin kursseja voidaan järjestää lisääkin vuoden mittaan. Otathan rohkeasti yhteyttä osoitteeseen 6 prosyyri
7 JÄSENHANKINTAA JA EDUNVALVONTAA täsmäiskuna Teerenpelissä järjestettiin Energiapuolen oma jäsenhankinta / edunvalvontatilaisuus lokakuun lopussa. Tilaisuus aloitettiin tietoiskulla viskeistä: Teerenpelin Saara Repo kertoi viskin kypsymisestä ja maistatti tuotteita. Tietoiskun jälkeen Laitisen Jukka esitteli Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry:tä ja kertoi muun muassa, miten yhdistys pyrkii järjestämään itse, mutta myös muiden yhdistysten ja Pirkanmaan aluejohtokunnan kanssa edunvalvontaa tukevaa koulutusta ja jäsenkunnalle monipuolisesti suunnattua vapaa-ajantoimintaa sekä tukemaan henkilöstön edustajien ja jäsenten toimintaa työpaikoilla sekä yksittäisiä jäseniä heidän etujensa ja oikeuksiensa turvaamiseksi. Petteri Hyttinen Ammattiliitto Prosta kertoi yleisellä tasolla ammattiyhdistyksen merkityksestä ja tarpeellisuudesta nykyaikana. Keskustelua herätti ay-liikkeen ajassa eläminen, ja varsinainen ydintehtävä: Kuinka pitää jäsenien puolta? Juha-Pekka Mäkinen kertoi omista kokemuksistaan luottamusmiehenä, ja siitä, miten tärkeää on, että luottamusmiehen takana on koko henkilöstö ja se, että kaikki kuuluvat samaan liittoon. Hän totesi, että on helpompi ajaa asioita kun työnantajakin tietää porukan yhtenäisyyden. Yhteisesti todettiin, että koska uusien jäsenten liittyminen Ammattiliitto Pro:hon on elinehto liitollemme, jäsenhankinta on valittu yhdeksi toimintakauden painopistealueeksi. Tilaisuudessa maisteltiin neljää eri viskiä Teerenpeli 7 prosyyri
8 Pirkanmaan aluejohtokunnan MATKASSA Pikkujouluristeilymme tehtiin tänä vuonna koko Pirkanmaan yhteisenä ponnistuksena ja saimmekin laivan täyteen Prolaisia. Busseja lähti kokonaista 6 kappaletta Tampereelta ja lähiympäristöstä! Bussimatkan aloitimme someohjeilla, ja instagram, twitter ja facebook täyttyivätkin parin päivän ajan Prolaisten matkakuvista, pääset tutkimaan avointen profiilien tuotoksia hästägeillä #ProPirkanmaa #pikkujoulut ja tietysti #TresPro meidän oma merkkimme! Lauantaina aluejohtokunta oli järjestänyt kevyttä ohjelmaa hyvinvointiasioista sekä kuulimme järjestäytymisen merkityksestä ja Pron jäseneduista. Muu aika menikin siivillä hyvässä seurassa ja ostoksien ja verkostoitumisen merkeissä! Amerplastin naiset lähtivät joukolla pikkujouluristeilylle. Aluejohtokunnan Petra Laitinen, Jarno Malinen ja Mervi Hevonkorpi. 8 prosyyri
9 ULKOJÄÄT 2016 Perjantaina yhdistyksemme järjesti yhden vuoden 2016 suosituimmista tapahtumista, jonka onnistunut porkkana oli liput Ulkojäät 2016 Ilves- Tappara peliin. Kokoonnuimme suoraan töitten jälkeen Telakalle Tullintorin kupeeseen maittavalle kanakiusaukselle ja paikalle saapui 40 innokasta Tapparan ja Ilveksen kannattajaa. Varatuista lipusta valtaosa meni ensimmäisen puolen tunnin aikana ilmoittautumisen avauduttua! Telakan yläkerrassa puheenjohtajamme Jukka Laitinen kertoi vuoden 2016 menneistä tapahtumista ja kertoi jäsentemme eduista ennen kuin siirryimme muun väkijoukon mukana kohti Sorsapuistoa, jossa kukin etsi mieluisimman paikan kymppikatsomosta kannustaen omaa joukkuettaan. Peli päättyi jatkoajalla 2-3 Tapparan voittoon, vaikka Ilves murisikin vakuuttavasti! 9 prosyyri
10 UUSIEN JÄSENTEN ILTA Helmikuun alussa järjestimme yhteistyössä Pirkanmaan Teknologiatoimihenkilöitten kanssa elokuvaillan kaikille vuoden 2016 aikana liittyneille jäsenillemme. Mukaan tuli kaikkiaan 43 innokasta, mukaan sai tuoda avecin. Aluksi yhdistystemme puheenjohtajat Jukka Laitinen ja Jarno Malinen kertoivat tulevista tapahtumista ja toiminnasta yleensä, sitten Aluetoimiston Heidi Mettomäki innosti kaikkia jäsenhankintaan. Lyhyitten tietoiskujen jälkeen alkoi elokuva, jonka lomassa nautittiin poppareita ja limsaa. Yhdessä katselimme vastikään ensi-iltaan tulleen kotimaisen Armoton maa elokuvan. Ilta oli viihtyisä ja saimme hyvää palautetta erityisesti elokuvavalinnasta! Mitä sinä ideoisit uusille jäsenille tervetulotilaisuudeksi? Voit jättää ideasi osoitteeseen gmail.com TOIMISTOTYÖNTEKIJÄN RUOKAPÄIVÄ Helmikuun alussa kokoonnuimme PRO:n aluetoimistolle koulutusjaoston järjestämään tilaisuuteen kuulemaan, mistä koostuu ravitsemuksellisesti tasapainoinen toimistotyöläisen ruokapäivä. Neuvoja ja tietoa jakoi Riina Talvitie, joka työskentelee ravitsemusterapeuttina Tampereen kaupungilla ja Dextra-Koskiklinikalla. Saimme tietää, että tuttu lautasmalli pätee edelleenkin ja että hyvän ruokapäivän peruskiviä ovat ruuan monipuolisuus ja ruokailun säännöllisyys. Riina Talvitie näytti selkein esimerkein mitä hyvä aamupala, välipalat, lounas ja päivällinen sisältävät. Opimme että päivittäin ruokavalioon suositeltavat 500 g kasviksia/juureksia/hedelmiä on helppo sisällyttää aterioihin. Kaikkea kohtuudella, kasvikunnan tuotteet pääosassa, proteiinia ja maitotuotteita riittävästi, kuituja ja kasvirasvoja unohtamatta siinä ruokapäivän tärkeimmät osaset. Tilaisuuden aluksi koulutusjaoston vetäjä Riitta Koskinen toivotti kaikki tervetulleeksi, jonka jälkeen nautimme aiheeseen sopivan ruokaisan salaatin. Esityksen päätteeksi Riina Talvitie vastaisi kysymyksiimme. Jokainen osallistuja sai lisäksi lipukkeen, jolla pääsi Asta Rakentaja -messuille / Sisustus 2017-tapahtumaan haluamanaan päivänä tutustumaan rakentamisen ja sisustamisen uusiin tuuliin. 10 prosyyri
11 TIESITKÖ, ETTÄ... Sivulla sivuilla on kunnon tietopankki kaikesta työsuhteeseesi liittyvästä. Sivuilta löydät työehtosopimukset, oman yhdistyksesi jäsensivut, vuosilomaoppaan, Duunitorin ja tiedot erilaisista tutkimuksista ja tilastoista. Proplus -osio vaatii sisäänkirjautumisen. KÄY TUTUSTUMASSA! PRO-KLUBIEN TUKIPERIAATTEET Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry haluaa muistuttaa Pro klubien toiminnan tukemisesta. Tuen suuruus on viime aikoina ollut keskimäärin 10 eur / henkilö, mutta perustuu harkintaan tilaisuuden luonteen mukaisesti. Alkoholitarjoilun tukemiseen emme osallistu ja maksamme tukea ainoastaan Tampereen Seudun Toimihenkilöihin kuuluvasta jäsenestä. Kannattaa olla yhteydessä puheenjohtajaamme myös etukäteen periaatepäätöstä varten, mutta varsinaiset kulut maksetaan toteuman perusteella, ja tukea maksetaan aina vain kuitteja vastaan. Tukihakemuksen löydät yhdistyksemme PROplus-sivuilta, kohdasta tietopankki. Tukihakemuksen liitteenä on oltava osallistuvien toimihenkilöiden nimilista, tilaisuuden ohjelma sekä laskut / laskujäljennökset. 11 prosyyri
12 Kalevan Kilta Juhla-, koulutus- ja kokoustila Kalevan Kilta, juhla-, koulutus- ja kokoustila, on lähellä Tampereen keskustaa. Hyvät kulkuyhteydet, sijainti aivan Kalevan kirkon vieressä sekä ilmaista parkkitilaa. Tila valmistui 1959 ja sen omistavat Tampereen Seudun Toimihenkilöt PRO ry ja Tevake Toimihenkilöt PRO ry. Juhla-, koulutus- ja kokouskäyttöön sekä yksityistilaisuuksiin vuokrattavassa tilassa on 250 neliötä, juhlasali, kahvio, oleskelutila ja keittiö. Juhlasalissa on esiintymiskoroke ja piano. Langaton internet-yhteys. Tilaan mahtuu 120 vierasta istumapaikoille. Eteisaulasta löytyy vaatesäilytys. Tilan vuokra on 300 /vuorokausi + siivous, tuntiveloitus sopimuksen mukaan. Omistajayhdistysten jäsenille jäsenkortilla hinta vain 175 /vuorokausi, kun huolehdit itse tilan siivouksesta! Kalevan Killan vuokraus: Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry Jukka Rautalin kalevankilta@gmail.com Kalevan Kilta, Teiskontie 8 A, TAMPERE 12 prosyyri
13 Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry JÄSENEN VELVOLLISUUS ON ILMOITTAA SEURAAVISTA MUUTOKSISTA: vaihdat työpaikkaa menet töihin jäät äitiyslomalle vaihdat yhdistystä jäät työttömäksi lopetat opiskelun jäät hoitovapaalle jäät eläkkeelle eroat liitosta aloitat kokopäiväisen opiskelun Muutoslomakkeita saat työpaikkasi yhdyshenkilöltä tai Tampereen aluetoimistosta. Voit päivittää tietosi myös netin kautta liiton jäsensivuilla, osoitteessa JÄSENREKISTERIASIOISSA PALVELEVAT PÄIVISIN: Tampereen Aluekeskus, Puhelin (09) Pyhäjärvenkatu 5 B (4. krs), TAMPERE Helsingin päätoimisto, Puh. (09) jasenasiat@proliitto.fi YHDISTYKSEN JÄSENASIAT: Kaj-Erik Silfverberg, jäsensihteeri, jarjestojaosto@gmail.com YHDISTYKSEN TOIMISTO Yhdistyksen yhteystiedot: Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry. Jannentie 2 D 16, Ylöjärvi Toimistolla ei ole päivystystä. YHDISTYKSEN PANKKITILI: FI LEHDEN TOIMITUS: Joanna Leino, tiedotusvastaava, jole@pispala.net Rinna Hult, jäsenlehden toimittaja HALLITUKSEN KOKOUKSET VUONNA 2017: Hallituksen kokoukset kokouspäivinä klo alkaen Kalevan Killassa, ellei toisin ilmoiteta. Hallituksen kokouksiin ovat kutsuttuina hallituksen jäsenten lisäksi kaikki luottamushenkilöinä toimivat yhdistyksen jäsenet. Kokouspäivät voit tarkistaa ProPlussasta yhdistyksen omilta sivuilta osoitteesta: tapahtumakalenteri (vaatii sisäänkirjautumisen). YHDISTYKSEN NETTISIVUT : Ammattiliitto Pron jäsenpalvelu ProPlus: Facebook: Twitter: MUISTILISTA TAPAHTUMIIMME ILMOITTAUTUVALLE: Toivotamme kaikki jäsenet lämpimästi tervetulleiksi yhdistyksemme tilaisuuksiin! Jotta pystyisimme palvelemaan jäsenistöämme tasapuolisesti, tässä muutamia ohjeita tapahtumiin ilmoittautuville. ilmoittautumiset matkoille, tapahtumiin ja tilaisuuksiin ovat aina sitovia. mikäli olet ilmoittautumisen jälkeen estynyt osallistumasta, kerrothan siitä mahdollisimman pian, sillä tilallesi saattaa olla joku varasijalla jonottamassa. peruutuksista omavastuuosuus on mahdollista saada takaisin vain lääkärintodistuksella. ilman pätevää syytä tilaisuuteen saapumatta jääneiltä veloitamme tilaisuudesta omakustannushinnan. maksathan omavastuuosuutesi ilmoitettuun määräpäivään mennessä yhdistyksen tilille: FI laita maksuviitteeksi lyhyt kuvaus tapahtumasta (esim. risteily ) ja oma nimesi, näin saamme maksut kohdistettua oikein. jos ilmoittautumiselle on asetettu aikaraja, huomioithan ne. Täten varmistetaan, että kaikilla on samat mahdollisuudet päästä mukaan. Myös ilmoittautumisten vastaanottajilla saattaa olla erityinen syy ottaa ilmoittautumisia vain tiettyinä aikoina. 13 prosyyri
Nimikilpailun jälkeen lehdellämme on uusi nimi. Käy myös tutustumassa Pro-liiton sivuilla uudistuneisiin nettisivuihimme!
!"#$%%"&'' 2/2012 T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i Nimikilpailun jälkeen lehdellämme on uusi nimi. Käy myös tutustumassa Pro-liiton sivuilla uudistuneisiin
T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i
!"#$%%"&'' 4/2012 T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i Lähde mukaan pikkujouluristeilylle Tukholmaan! Katso matkaohjelma ja ilmoittautumisohjeet sivulta
FEDJA-SETA, KISSA JA KOIRA
!"#$%%"&'' 3/2012 T a m p e r e e n S e u d u n T o i m i h e n k i l ö t P r o r y : n j ä s e n l e h t i NYT KOKO PERHE LASTENTEATTERIIN! Tiistaina 20.11. klo 18.30 TTT:n Vanhalla Päänäyttämöllä, Hämeenpuisto
Talviklassikko Ratina Open Ice 2013. Pikkujouluristeily Viking Gracella. sekä kuulumisia menneistä tapahtumista
Prosyyri 4/2013 T ampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry:n jäsenlehti Tässä lehdessä mm. upeat tapahtumamme: Talviklassikko Ratina Open Ice 2013 Pikkujouluristeily Viking Gracella sekä kuulumisia menneistä
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/ prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/2016 I 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Neuvottelut niin kutsutusta yhteiskuntasopimuksesta on jälleen aloitettu. Tällä kerralla näyttää
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2014. Syksyn satoa 1 prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2014 I Syksyn satoa 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Yhdistyksemme hallitus teki viime syksynä päätöksen lopettaa paperisen lehden
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2015. 1 prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2015 I 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Yhdistyksen hallituksen päätös monipuolistaa tarjontaamme jäsenille juhlavuotenamme osoittautui
UUSI HALLITUS ESITTELYSSÄ 3-6 PROPLUS-KOULUTUS & SILVER BLUES 7 VIRON MATKA YLLÄTYSKOHTEESEEN! 7 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN VIIKONLOPPU 6
Prosyyri 2/2013 T ampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry:n jäsenlehti TÄSSÄ LEHDESSÄ MM. UUSI HALLITUS ESITTELYSSÄ 3-6 PROPLUS-KOULUTUS & SILVER BLUES 7 VIRON MATKA YLLÄTYSKOHTEESEEN! 7 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/ prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2016 I 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Neuvottelut kilpailukykysopimuksesta ovat kohta kalkkiviivoilla vai pitäisikö sanoa, että
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/2015. 1 prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/2015 I 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ kuva: Petri Laitinen/Ammatissa Pro-lehti Historiallista on tapahtumassa ammattiyhdistysliikkeen
TA M P E 3/2016 Y: N H E N KI LÖT P R O R. 1 p ro sy y ri
TA M P E SE U UN 1 p ro sy y ri I HT LE N D EN REE 3/2016 TO IMI H E N KI LÖT P R O R Y: N JÄ S PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Useiden toimialojen työehtosopimukset ovat katkolla tämän syksyn aikana ja siitä syystä
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/ prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 2/2017 I 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Työehtosopimukset ovat umpeutumassa tänä syksynä lähes joka sopimusalalla. Pitkän 0-linjajakson
ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!
1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon
Jäsenenä ammattiliitto Prossa
Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/ prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 1/2018 I 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Talouskasvua ja tuottavuutta työhyvinvoinnilla Julkisuudessa erityisesti työnantajapuolen
KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN
KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut
Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry Yhdistysesite
Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry Yhdistysesite Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry on Ammattiliitto Pron jäsenyhdistys Uusi jäsen! Lahden Seudun Toimihenkilöt Pro ry toivottaa Sinut tervetulleeksi yhdistyksemme
Puheenjohtajan palsta
Puheenjohtajan palsta Einon päivän mietteitä Keväällä pohdittiin syksyn tes-neuvotteluista tulevan haasteelliset ja että lakoistakaan tuskin säästytään. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sekä työntekijöitä
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.
NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012
JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,
Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja
Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous
A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies
Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja
Turun Seudun Teknologia- ja Suunnittelutoimihenkilöt Pro ry
Turun Seudun Teknologia- ja Suunnittelutoimihenkilöt Pro ry Turun Seudun Teknologia- ja Suunnittelutoimihenkilöt Pro ry Sisältö päivitetty 10.2.12/BM Turun Seudun Teknologia- ja Suunnittelutoimihenkilöt
TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC
NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE
Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen
Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Ilokseni on todettava, että valo ei hevin anna periksi. Syksyn loskat antavat vielä odottaa itseään ja hyvä niin. Kyllä sitä tarpomista joutuu taas kestämään talven
JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa
Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten
SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ
SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Puheenjohtaja ja hallitus Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2018 jatkaa Anja Komulainen. Syyskokouksen päätös oli yksimielinen. Hallituksen kokoonpano vuonna 2018: varsinainen
V-S Jyty ry TIEDOTTAA
V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu
Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14
Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN
Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere
Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 3/2015. 1 prosyyri
TA M P EREE N SE U D U N T OIMIH E N KI LÖT P R O RY:N JÄ SEN LEH T 3/2015 I 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Yhdistyksemme juhlavuosi alkaa olla lopuillaan. 90-vuotistaivalta on vietetty niin juhlan
MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN
MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013
PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.
KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.
Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.
Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019
JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.
JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA
JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS
Osaaja tekee. Shutterstock. Liity Verovirkailijain Liittoon!
Osaaja tekee. Shutterstock Liity Verovirkailijain Liittoon! Verovirkailijain Liitto tukenasi työelämässä VISIO Verovirkailijain Liitto on Verohallinnon suurin ja vaikuttavin henkilöstöjärjestö, joka neuvottelee
ENSI VIIKOLLA
1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 5.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 8.-14.10. Tiistai 9.10. klo 15.00 Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Kaksi Beethoven sonaattia
19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous
A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.
Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL
Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Toimintavuosi on vaihtunut. Toiminnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia: edelleen pidämme joukko-osastollemme perinnekoulutusta
A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti
A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen
Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu
-juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com
HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015
1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto
Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019
Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019 Perustamistuki Uudelle yritysyhdistykselle maksetaan kertaluonteinen perustamistuki. - Turvaa aloittavan yhdistyksen toiminnan. - Kattaa perustamiskulut. - Mahdollistaa
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC
AMMATTILIITTO NOUSU TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikan aktiiveille 2017 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE JA RAKENNE Kaikki
KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi
1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen
Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015
Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI
2/2018 T A M P E R E E N S E U D U N J Ä S E N L E H T : N P R O R Y. 1 prosyyri
2/2018 T A M P E R E E N S E U D U N P R O R Y : N I J Ä S E N L E H T 1 prosyyri PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Paikalliset neuvottelut työpaikkakohtaisen erän jakotavasta ovat käynnissä useilla työpaikoilla.
PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
1 Tampereen yliopisto PÖYTÄKIRJA STAABI ry 1 / 2015 STAABI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 05.01.2015 klo 14:00 Paikka: Paikalla: Kasino-kabinetti Markus Lappi Juulia Koivisto Saara Asikainen Marika Anttila
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet
Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS
1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen
TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET
TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016
Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016 Koulutusohjelma on hyväksytty Nousun edustajiston kokouksessa 30.11.-1.12.2015. Kuvat: Shutterstock Taitto: Johanna Maasto NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2016
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA
LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO
LUOTTAMUSHENKILÖN VUOSIKELLO lm vaalit (2v välein): materiaali, ehdokasasettelu, valinnat, ilmoitus liittoon osallistuminen osasto syyskokoukseen osaston tapahtuma lm jatkokoulutus, täsmäkoulutus osaston
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää
PÖYTÄKIRJA 5.8.2013 24/2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.8.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto
Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Sisällys: s.1. Sisällysluettelo s.2. Yleistä s.3. Kokous- ja järjestötoiminta s.4. Tiedotustoiminta s.5. Koulutustoiminta
Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.
Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut
HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014
OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: Tiistaina 14.1.2014 Paikka: Oaj:n toimisto, Syväraumankatu 5 B 32, 26100 Rauma Läsnä: Aalto Mari Autio Juha-Pekka Eerola-Leino
VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V
VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry
Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen
Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt Orilammen Lomakeskus
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 21.10.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 28.-29.10. KLUBIN HIRVIJAHTI (jahti 29.10.) myös jäsenten vieraat Orilammen Lomakeskus Jahdin kokonaishinta