Taloustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taloustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto"

Transkriptio

1 OHJEITA PRO GRADU- TYÖSKENTELYYN KANSANTALOUSTIETEESSÄ* Taloustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto SISÄLTÖ 1. Aluksi 1 2. Seminaarityöskentelystä 1 3. Kirjalliset seminaariesitelmät 3 4. Aiheenvalinta 5 5. Gradu ulkopuolisella rahoituksella 6 6. Gradutyypit 7 7. Tutkimusprosessista 8 8. Gradun tarkastusprosessi * Oppaan on koostanut professori Hannu Tervo yhdessä muiden graduseminaarin vetäjien kanssa

2

3 1. ALUKSI Pro gradu -työskentelyyn kuuluu sekä laudaturseminaarin suorittaminen että itse gradun tekeminen. Tutkintovaatimusten mukaisesti tavoitteena on perehtyä tieteellisen tutkimuksen suunnitteluun ja tekemiseen sekä sen raportoimiseen suullisesti ja kirjallisesti. Työskentelyyn kuuluvat seminaari-istunnot, esitelmien pito sekä opponointi. Seminaarin tarkoituksena on ennen kaikkea tukea pro gradu -työn tekemistä, joten esitelmien kannattaa olla (melko) suoraan osia tulevasta gradusta. Pro gradu -vaihe venähtää opinnoissa usein turhan pitkäksi valmistumista hidastaen. Gradu saattaa jäädä jopa kesken estäen kokonaan maisterin tutkinnon saamisen. Pro gradu -tutkimuksen tekeminen on ehkä opintojen vaativin vaihe, mutta ei kuitenkaan ylitsekäymätön. Se on opintosuoritus muiden joukossa. Se kuitenkin edellyttää täysipäiväistä pitempiaikaista paneutumista. Kuten tutkimuksen teko yleensä, gradutyöskentely vaatii kurinalaisuutta, pitkäjänteisyyttä, oma-aloitteisuutta ja epävarmuuden sietoa. Se vaatii ajattelua ja lukemista sekä alusta lähtien kirjoittamista. Gradu on työ, joka palkitsee siihen oikein asennoituneen tekijänsä. Tämän oppaan tarkoituksena on tuoda esiin kansantaloustieteen pro gradu -työskentelyyn liittyviä keskeisiä näkökohtia. Yleisiä näkökohtia ja ohjeita on esitetty koko tiedekunnan oppaassa. 2. SEMINAARITYÖSKENTELYSTÄ Laudatur-seminaarin tarkoituksena on ennen kaikkea edistää pro gradun tekemistä. Tarkoituksena on myös harjoituttaa suullisen esitelmän pitoa sekä oman työnsä julkista puolustamista. Seminaarin voi aloittaa joko syys- tai kevätlukukauden alussa ja se kestää yhden vuoden. Kunkin lukukauden ensimmäisessä istunnossa uudet tulokkaat jaetaan ryhmiin. Seminaarityöskentely jakautuu henkilökohtaiseen ohjaukseen sekä seminaaritilaisuuksiin. 1

4 Seminaaritilaisuudet voidaan järjestää joko yhteisinä kaikille ryhmille tai eriytettyinä. Ratkaisuun vaikuttaa ryhmien koko. Seminaaritilaisuudessa kukin opiskelija vuorollaan pitää esitelmän sekä opponoi toisen esitelmän. Esitelmistä käydään lisäksi yleiskeskustelua. Suurin ajankäyttö seminaareissa on kuitenkin ollut henkilökohtaisessa ohjauksessa. Seminaarityöskentelyn kulku on seuraava. 1. Aloitusistunto pidetään syyskuussa/tammikuussa, jossa alustavasti sovitaan töiden aiheet ja tehdään aiheiden mukainen ryhmiin jako. 2. Lokakuun/helmikuun aikana kukin osallistuja laatii lyhyen aiheanalyysin ja käy sen pohjalta keskustelun ohjaajan kanssa. Tätä tapaamista voi edeltää aihevalintaa koskevia keskusteluja. Tapaamisajat sovitaan ensimmäisessä istunnossa. 3. Ensimmäisen seminaarityön minimitavoite on tutkimussuunnitelman ja aihetta luotaavan kirjallisuuskatsauksen esittäminen. Esityksen pohjalta voidaan kuitenkin vielä tarkentaa tutkimuksen aihetta, lähestymistapaa ja käytettäviä menetelmiä. 4. Toinen seminaariesitys voi olla jo (lähes) valmis gradu. Joka tapauksessa siinä on hyvä esittää empiirisiä tuloksia, jos gradu on empiirinen, tai muuten gradun pääosioita. 5. Ohjaaja antaa henkilökohtaista ohjausta koko graduprosessin ajan sovittujen tapaamisten kautta. Ohjaussuhteen ylläpito on erityisen tärkeää silloin, kun gradu ei ole vielä valmistunut seminaarivuoden aikana. Seminaariesitelmät lähetetään ktt:n graduseminaarin sähköpostilistalle, jossa ne ovat jokaisen seminaarilaisen luettavissa. Postilistan osoite on Lisäksi seminaariesitelmistä annetaan kopiot ohjaajalle ja opponentille. Yksi kopio laitetaan kiertoon seminaarissa. Tekijä ja opponentti ottavat toistensa yhteystiedot ja sopivat keskenään, miten op- 2

5 ponentti saa esitelmäpaperin. Esitelmän tulee olla riittävän aikaisessa vaiheessa (vähintään neljä päivää) valmis ennen istuntoa. Seminaaritapaamisten ohella ohjaaja ja graduntekijät tapaavat toisensa säännöllisesti tarpeen mukaan kahdenkeskisesti. Kullakin tapaamiskerralla sovitaan seuraavan tapaamiskerran aika ja aihe. Graduntekijä tuottaa etukäteen tapaamiseen liittyvän materiaalin (alustavan gradun osan) ja tuo sen ohjaajaan postilaatikkoon muutamia päiviä ennen tapaamista. Akuuteissa ongelmissa ohjaajan puoleen voi luonnollisesti kääntyä myös ex tempore, mieluummin kuitenkin vastaanotto- tai muina sovittuina aikoina. 3. KIRJALLISET SEMINAARIESITELMÄT Gradun teon käynnistää aiheanalyysi, jonka pohjalta käydään ensimmäinen keskustelu ohjaajan kanssa. Kirjoitetun aiheanalyysin laajuus riippuu siitä, miten pitkällä tekijä on aiheenvalinnassaan. Jos tutkimusongelma ja etenemistavat ovat selkeitä, aiheanalyysi voi olla jo tutkimussuunnitelman tyyppinen ja laajuinen. Jos aiheenvalintaprosessi on aluillaan, paperi voi jäädä yhteen - kahteen sivuun, jossa esitellään työn aihe ja sitä käsittelevää kirjallisuutta. Mitä pitemmälle meneviä ajatuksia voi esittää, sitä parempia kommentteja siitä voi saada ja sitä nopeammin työ etenee. Aiheanalyysin tulee sisältää seuraavia osia: - tutkimusalueen ja ongelman kuvaus - työn motivointi: miksi aiheen tutkiminen tärkeää ja hyödyllistä - selonteko aikaisemmasta tutkimuksesta sekä siitä, millaiseen teoreettiseen viitekehykseen tutkimus liittyy - oman lähestymistavan kuvaus vs. aikaisempi tutkimus - selonteko käytettävästä aineistosta ja menetelmistä (jos työ on empiirinen) - selonteko odotettavista tuloksista - työn alustava sisältörakenne lyhyine sisältökuvauksineen (dispositio) ja aikataulu 3

6 Tärkeimmät osiot ovat tutkimusongelma, oma lähestymistapa sekä dispositio. Hyvin laadittu dispositio auttaa tutkimuksen eteenpäinvientiä. Se paloittelee tutkimuksen osiin, joita yksi kerrallaan voi käydä ratkaisemaan. Tämä on disposition tärkein tehtävä - saada aihe jäsennettyä niin, että sitä voi lähteä organisoidusti työstämään. Lopullisen työn rakenne voi poiketa alustavasta dispositiosta, mutta tästä huolimatta hyvin laadittu dispositio on täyttänyt paikkansa, jos se on auttanut tekijää pääsemään työhön kiinni. Ensimmäinen esitelmä (15-20 s.) on tyypillisesti tutkimussuunnitelma, jossa muotoillaan täsmällisesti tutkimusongelma, tehdään katsaus aikaisempiin aihetta koskeviin tutkimuksiin, esitellään teoreettinen viitekehys ja tutkimusmenetelmät, selvitetään empiirisen aineiston hankinta, kuvataan tutkimuksen rakenne ja esitetään alustava lähdeluettelo. Minimitapauksessa esitelmä on aiheanalyysipaperin laajennus. Tämä vaihtoehto tulee kysymykseen lähinnä silloin, kun aiheen täsmennys ei ole vielä edennyt niin pitkälle, että itse gradua olisi päässyt työstämään jo syksyllä. Esitelmä kannattaa kirjoittaa niin, että sitä myöhemmin voi käyttää joko suoraan tai ainakin osittain gradun osana. Jos gradu on edennyt jo pitemmälle, esitelmän pääpaino voi olla kirjallisuuskatsauksessa tai tutkimuksen viitekehyksen esittelyssä. Tällöin johdannossa voi esittää tutkimusongelman sekä ajatukset tutkimuksen eri osien toteutustavoista. Siinä on hyvä myös esittää gradun ajateltu dispositio. Kirjallisuuskatsauksen laatimisessa olennaista on tutkimusongelmaa käsittelevän tutkimustiedon ja tutkimussuuntausten looginen jäsentely siten, että saavutetaan mahdollisimman selkeä kokonaiskuva aiheen tutkimustuloksista ja suuntauksista. Tämän kokonaiskuvan perusteella tutkija voi täsmentää tutkimusongelmansa ja valita oman lähestymistapansa. Kirjallisuuskatsaus ei siten saa olla pelkkä luettelo aiheen tutkijoista ja heidän tutkimusongelmistaan, vaan hyvin tehtynä se on kattava ja jäsennelty kuvaus tutkimusongelman lähestymistavoista sekä saaduista tuloksista. Kriittinen suhtautuminen vallitseviin tutkimussuuntauksiin auttaa myös oman tutkimusongelman valitsemista. Toinen esitelmä on parhaimmassa tapauksessa pro gradu -työn luonnos, jonka päätulokset esitellään seminaarin osallistujille. Jos gradu ei ole vielä edennyt tähän vaiheeseen, 4

7 kyseessä on väliraportti, joka on gradun jokin osio. Empiirisen gradun kohdalla se voi olla tulosten (alustava) esittely. Minimivaatimus seminaarin hyväksytylle suorittamiselle on jokin väliraportti pro gradu -työstä. 4. AIHEENVALINTA Tutkimusaiheen valinta on monasti vaikea vaihe, joten se kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mieluummin jo edellisenä keväänä tai vieläkin aikaisemmin. Useimmiten gradun tekijät valitsevat itse aiheensa. Aihe tulee kuitenkin voida täsmentää sellaiseksi tutkimusongelmaksi, joka on toteuttamiskelpoinen pro gradu - työnä. Tässä auttavat keskustelut seminaarin vetäjien kanssa. Pro gradu-työn aihe voi olla miltä tahansa kansantaloustieteen piiriin laskettavalta alueelta. Parhaat mahdollisuudet pro gradun tekemiseen on kuitenkin sellaisella aihealueella, jolla kansantaloustieteen yksikön henkilökunta, erityisesti gradujen ohjaajat, tekevät omaa tutkimustyötään. Jyväskylän kansantaloustieteen erikoistumisaloja ovat työn taloustiede, aluetaloustiede sekä rahoitusmarkkinat (vrt. opinto-opas), joten jos tuntee kiinnostusta näitä aloja kohtaan, aihe kannattaa valita niiden piiristä. Aiheenvalintaan voi esittää seuraavia yleisiä kriteerejä: - henkilökohtainen kiinnostus / aiheen käytännön tuntemus - aiheen tutkittavuus (relevantti tutkimusongelma, aineistot saatavilla, menetelmällisesti hallittavissa) - aiheen yhteiskunnallinen merkitys (ei kuitenkaan saa liiaksi hallita aiheenvalintaa; päivänpolttavien tapahtumien virittämät tutkimusaiheet johtavat helposti epäonnistumisiin, jos niihin ei liity käsitystä tutkimuksen toteutusmahdollisuuksista ja sen teoreettisista kytkennöistä) - aiheen merkitys tekijän ajatellun urakehityksen kannalta Pro gradu -työn aihetta voi lähteä etsimään katsomalla läpi itseään kiinnostavien aihealueiden aikakauskirjojen viimeaikaisia numeroita tai eri tutkimuslaitosten tutkimusraportteja. Aihe voidaan löytää myös ohjaajan kanssa käytävien keskustelujen avulla. 5

8 Joissain tilanteissa aihe voi tulla myös ulkopuolelta. Se voi olla tilaustutkimustyyppinen (ks. kohta 5) tai se voi esimerkiksi liittyä ohjaajan tai jonkun muun henkilökuntaan kuuluvan laajempaan tutkimukseen. Jotkin instanssit myös antavat ehdotuksia sopivista oman toimialueensa graduaiheista. Pro gradu-töiden keskeisin ongelma on usein liian lavea ja monikerroksinen aihe. Kansantaloustieteen (niin kuin muidenkin tieteiden) tutkimus on tänä päivänä erikoistunutta, mikä tarkoittaa sitä, että tutkimuksen aiheet ovat tarkasti rajattuja ja tutkimustulokset julkaistaan vain tiettyyn osa-alueeseen vihkiytyneessä aikakauskirjassa. Vaikka gradun aihe ei olisikaan näin pitkälle rajattu, liian yleistä aihetta tulee välttää. Hyvä testi sille, onko tutkimuksen aihe tarpeeksi täsmennetty ja rajattu on se, että tutkija pystyy esittämään tutkimusongelmansa kysymyksen muodossa. Esimerkiksi mistä havaittu ilmiö johtuu, tai miksi jokin asia muuttuu ajan myötä. 5. GRADU ULKOPUOLISELLA RAHOITUKSELLA Myös kansantaloustieteen opiskelijat ovat tehneet yhä enemmän pro gradu- töitä aihealueilta, joista työlle on mahdollisuus saada ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuolisella rahoituksella tehty työ ei välttämättä sellaisenaan suoraan sovellu kansantaloustieteen pro gradu - työksi. Tällöin työ on täydennettävä sellaiseksi, että se voidaan opinnäytteenä hyväksyä. Monesti ulkopuolinen toimeksiantaja haluaa esimerkiksi vain pelkän empiirisen analyysin, jolloin työn graduksi saattaminen edellyttää aineistoon perustuvan tutkimusongelman täsmentämisen, siihen liittyvän aikaisemman kirjallisuuden tarkastelun sekä tutkimusongelman teoreettisen viitekehyksen luomisen. Tyypillisesti ulkopuolinen rahoitus on apuraha -muotoista. Apurahat julistetaan aina haettaviksi. Menettelystä yliopisto on laatinut tarkemmat ohjeet. Gradun teolle voi hakea myös apurahaa eri säätiöiltä. Tosin useakaan säätiö ei myönnä stipendejä gradutason tutkimukselle. Kuitenkin poikkeuksena on ainakin Kunnallisalan kehittämissäätiö, Osuuspankkisäätiö ja Vähittäiskaupan tutkimussäätiö. Kunnallisalan 6

9 kehittämissäätiö jakaa stipendejä (1100 ) kuntien toimintaa ja aluetalouksia koskeviin tutkimuksiin. Hakukuulutus on syksyllä ja hakuaika päättyy lokakuun loppupuolella. Hyvä pro gradu -työ voidaan myös palkita jälkikäteen. Yrjö Jahnssonin -säätiö myöntää vuosittain noin euron kannustusstipendin sellaiselle hyvälle gradulle, jonka tekijä on kansantaloustieteen jatko-opiskelija. Kukin kansantaloustieteen yksikkö esittää syksyllä yhtä tai useampaa gradua palkittavaksi. 6. GRADUTYYPIT Kansantaloustieteen pro gradu -tutkimus voi olla painottunut seuraavasti. 1. Empiirinen työ, jolloin gradussa tyypillisesti toteutetaan ekonometrian keinoin suppeahko analyysi. Tällöin kyse on yleensä työstä, jossa jollekin ilmiölle haetaan selitystä ekonometrisesti. Toinen vaihtoehto on kuvaileva työ, jossa ilmiötä tarkastellaan deskriptiivisesti tilastoaineiston ja -menetelmien avulla. Tällöin ei pyritä kovin pitkälle menevään ilmiön selittämiseen. Empiirisen työn esimerkkinä voidaan käyttää aiempia koti- tai ulkomaisia töitä. Tällaista replikointia pidetään usein soveliaana gradutason työnä. Esimerkkityö antaa ohjenuoran työn toteutukselle, mutta ei kuitenkaan estä työn laajentamista esimerkkiin nähden tai ongelman osittaista uudelleenmuotoiluakaan. Omasta aineiston käytöstä seuraa se, että empiiriseen työhön liittyy (lähes) aina uuden tiedon tuottaminen (kontribuutio). Ongelman ja aineiston käsittelytavat ratkaisevat, kuinka suuresta kontribuutiosta on kyse. 2. Teoreettisesti painottunut työ, joka gradutasolla yleensä tarkoittaa kriittistä ja jäsentelevää kirjallisuuskatsausta. Katsaus voidaan tehdä esimerkiksi jostain taloustieteen tutkimussuuntauksesta tai -alueesta tai teoriasta. Kirjallisuuskatsaus -tyyppinen työ on tavallaan varma valinta, mutta hyvän 7

10 arvosanan saaminen edellyttää laajaa lukemista, jäsentelevää ja syntetisoivaa kykyä sekä oivaltavaa asioiden yhdistelyä. Ansiokasta on osoittaa tutkimussuuntauksen puutteita ja yhdistellä erilaisia suuntauksia. Pelkkä lähteiden referointi ei riitä hyvään arvosanaan, vaan aihetta on itse pohdittava, sulateltava ja siihen on osattava suhtautua kriittisesti. 3. Institutionaalisesti painottunut työ, jossa kuvaillaan ja jäsennellään esimerkiksi jotain taloudellista ilmiötä. Tarkastelu ei kohdistu tällöin suoranaisesti johonkin taloustieteen teorian osaan tai tutkimussuuntaukseen, vaan pyrkii analysoimaan esimerkiksi jotain uutta talouden ilmiötä (kuten osakejohdannaismarkkinoita, aluepolitiikkaa, Emua...) valitsemistaan lähtökohdista ja valitsemillaan menetelmillä. Monissa tapauksissa pro gradu -työ sisältää kaikkia edellä kuvattuja aineksia. 7. TUTKIMUSPROSESSISTA Pro gradu -työ on opinnäytetyö. Tämän vuoksi sen tavoitteet ja sisältö poikkeavat osin siitä kansantaloustieteellisestä tutkimuksesta, jota raportoidaan lukuisissa alan aikakauskirjoissa. Pro gradu -työ on laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin artikkelimuotoon kirjoitettu tutkimus. Siitä tulee käydä ilmi, miten perusteellisesti tekijä on tutustunut aiheeseensa, ja kuinka hyvin hän hallitsee käyttämänsä tutkimusmenetelmät. Näiden kautta tutkija osoittaa oppineisuutensa. Tutkimuksen tekoon liittyy toisiaan seuraavia vaiheita. Vaiheet eivät ole kuitenkaan kaavamaisesti toisiaan seuraavia, vaan ne voivat olla myös päällekkäisiä, ja eri vaiheista voidaan palata edeltäviin vaiheisiin. Oleellista on, että tutkimus etenee loogisesti, ja että kaikki vaiheet tulevat esille. 1. Tutkimusongelma. Tutkimus käynnistyy tutkimusongelman etsimisellä. Aihe valitaan ja 8

11 tutkimuskohde määritellään alustavasti. Ongelmaa jäsennellään ja laaditaan alustava tutkimusstrategia. 2. Kirjallisuuteen tutustuminen. Tutustutaan ongelmaa sivuavaan kirjallisuuteen läpikäymällä sekä teoreettista kirjallisuutta että empiiristä tutkimusta. Tämän kautta hahmottuu se, miten ongelmaa on aikaisemmin lähestytty: miten tutkimuskohde on määritelty, miten sitä on tutkittu, millaisia aineistoja on käytetty, miten niitä on analysoitu ja mitä tuloksia on saatu. Viimeisin tieto on saatavilla tieteellisistä artikkeleista ja vasta viiveellä kirjoista. Artikkeleita on usein myös helpompi saada käsiin kuin kirjoja. Kirjallisuuteen perehtymällä rakennetaan oman tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Lukemisessa on hyvä koko ajan peilata muiden ratkaisuja omaa tutkimuskohdetta vasten. Tärkeää on myös koko ajan kirjoittaa. Kustakin artikkelista/kirjasta tehdään muistiinpanot, joiden pohjalta voi alustavasti rakentaa tutkimuksen teoreettista perustaa. Useimmiten tutkimuksen teoreettinen osuus koostuu aihetta koskevasta aikaisemmasta tutkimuksesta, joka on itse jäsenneltävä loogiseen muotoon. 3. Tutkimusongelman täsmennys. Kirjallisuuteen perehtyminen auttaa tutkimusongelman täsmentämisessä. Siinä voi auttaa myös keskustelu seminaarin vetäjän kanssa. Tutkimusongelma asetetaan viitekehykseensä, ja tutkimuksen luonteesta riippuen asetetaan myös työ- ja muut hypoteesit, eli tutkimusongelmat kirjoitettuna väitelauseen muotoon. 4. Tutkimusasetelman luominen teoreettisessa työssä. Teoreettisessa työssä analyysin kohteeksi valitaan jokin kansantalouden toimintaa kuvaava tutkimussuuntaus tai teoria, jota tutkija analysoi. Valittu suuntaus tai teoria esitellään työn aiheen edellyttämällä tarkkuudella. Tässä yhteydessä kuvaillaan suuntauksen kehityshistoria sekä eri tutkijoiden tekemät kontribuutiot. Esittelyn jälkeen tutkija arvioi suuntauksen realistisuutta ja loogisuutta havaittavien ilmiöiden selittäjänä. Teoriaperustan kehittäminen perustuu olemassa olevan teoriaperustan puutteiden havaitsemiseen. 5. Tutkimusasetelman luominen empiirisessä työssä. Tutkimusongelman lisäksi tutkimusasetelman osia ovat menetelmät ja aineisto. On määritettävä minkälaista aineistoa ja 9

12 mitä menetelmiä käyttää. Näihin ratkaisuihin vaikuttavat paitsi itse tutkimusongelma myös monet käytännön kysymykset. Aineistot tulee olla suhteellisen helposti saatavilla. Kansantaloudelliset makrotason aikasarjat on yleensä verraten pienellä työllä koottavissa olevia. Mikrotason analyysissa kannattaa pyrkiä hyödyntämään valmiita aineistoja tai tietokantoja ja rekistereitä. Aluetasolla tällainen on esimerkiksi Tilastokeskuksen Kuntafakta. Kysely- tai haastatteluaineiston kokoaminen on työläs gradun vaiheena ja monasti maksaa paljon. Erityisesti ulkopuoliset toimeksiantotutkimukset edellyttävät monasti tällaisia primaariaineistoja. 6. Aineistonkeruu ja analysointi. Tutkimusaineisto kootaan ja analysoidaan tutkimusasetelman edellyttämällä tavalla. Analyysitavat riippuvat aineiston ja ongelman luonteesta. Tyypillisesti ekonometrisessa analyysissa käytetään PC Give - tai LimDepohjelmistoa ja yleisemmässä tilastollisessa analyysissa SPSS-ohjelmistoa. Empiirisen analyysin tekijä kohtaa usein ongelmia. Näihin ongelmiin ei saa takertua, vaan niistä on päästävä eteenpäin. Tässä auttaa, jos koko ajan hahmottaa tutkimuskokonaisuuden - ongelmat monasti ovat kokonaisuuden kannalta kuitenkin pieniä. Ohjaajan kanssa kannattaa olla yhteydessä ongelmatilanteissa. Saatuja tuloksia tulee koko ajan jäsennellä ja raportoida, ettei kokonaisuus hämärtyisi. Ei myöskään kannata uppoutua liiaksi empiirisen analyysin suohon. Jossain vaiheessa analyysille täytyy asettaa loppupiste. 7. Johtopäätökset. Saadut tulokset tulkitaan, niistä muodostetaan synteesi ja ne suhteutetaan teoriaan ja aiempaan tutkimukseen. Ongelmia määritellään jatkotutkimuksia varten. Yhdessä johdannon ja tiivistelmän kanssa johtopäätösluku on työn tärkein ja eniten luettu luku. Jatkuvan kirjoittamisen tärkeyttä on syytä vielä korostaa. Koko tutkimusprosessin ajan on syytä kirjoittaa - tuottaa materiaalia, järjestellä sitä ja rakentaa tekstiä. On hyvä myös koko ajan katsoa, miten osat liittyvät toisiinsa: lauseet, kappaleet, alaluvut, luvut, työ kokonaisuutena. Tekstinkäsittelyohjelmien avulla kirjoitetun tekstin uudelleensijoittelu ja muokkaaminen on vaivatonta. Yleinen virhe on juuttua johonkin tutkimuksen vaiheeseen, kuten kirjallisuuden lukemiseen tai empiiriseen analyysiin ilman, että tästä tulee mitään kirjoittaneeksi. Tämä johtaa tutkimusprosessin tyhjäkäyntiin ja lopulta tekijän ahdistuk- 10

13 seen. Tuskaa voi lievittää ryhtymällä kirjoittamaan, vaikka se aluksi vaikealta voi tuntuakin. Kun tutkimuksen runko on kirjoitettu dispositioksi, kirjoittaminen on organisoitua, eikä tule tehdyksi turhaa työtä. Lopullinen raportti esittää työn tulokset alusta loppuun. Raportti koostuu tyypillisesti useista, toisiinsa liittyvistä kokonaisuuksista. Usein kannattaa tiivistää eri osakokonaisuuksien keskeiset päätelmät osan loppuun, erityisesti jos osa on laaja. Tilanteesta riippuen tässä voi käyttää apuna taulukkoa, kuviota tms. Osakohtaisten yhteenvetojen kirjoittaminen auttaa paitsi lukijaa myös tekijää itseään kokonaisuuden hallitsemisessa. Tiivistäminen on myös hyvä mittari siitä, miten hyvin tekijä on sisäistänyt edellä käsittelemänsä asiat. Seuraavaan on koottu yleisiä virheitä gradun teossa - tutkielma pohjautuu liian vähään lukeneisuuteen - tutkimusongelman täsmennys suoritetaan huonosti, jos ollenkaan - teoreettisen viitekehyksen ymmärrys jää ohueksi - aikaisemman keskustelun raportointi ei johda tiivistelmään - teoreettiseen viitekehykseen - empiiriseen työhön liittyvät menetelmäratkaisut esitetään puutteellisesti - empiirisen aineiston käsittely ja analysointi jää pinnalliseksi - tutkielman yhteenveto ymmärretään liian kapeasti vain tiivistelmäksi - teoreettisen ja empiirisen osan yhteys jää heikoksi - tutkimusraportin muoto ei ole kunnossa - raportti on huolimattomasti ja epäselvästi kirjoitettu 8. GRADUN TARKASTUSPROSESSI Gradun tekstiä kannattaa luettaa ohjaajalla koko prosessin ajan. Liian usein tai tiuhaan gradua ei kuitenkaan pidä tuoda luettavaksi - on kohtuutonta vaatia ohjaajaa lukemaan kuukauden tai vieläkin lyhyemmin välein moni kymmensivuista tekstiä. Uusiin versioihin on hyvä merkitä, mitkä osat tekstissä ovat aiemmasta muuttuneet, tai mikä siinä on uutta. 11

14 Kun pro gradu -työ on valmis, se tuodaan esitarkastukseen työn ohjaajalle. Jos työ on ohjaajan mielestä (lähes) valmis, työ voidaan tässä vaiheessa antaa luettavaksi työn toiselle tarkastajalle, joka ei ole ollut tutkimusprosessissa mukana. Ulkopuolinen tarkastaja voi puolueettomasti arvioida työn sisältöä ja laatua. Tässä vaiheessa toinen tarkastaja saattaa myös esittää parannusehdotuksia, jotka tutkija voi ottaa huomioon ennen työn lopullista palauttamista. Jyväskylän kansantaloustieteessä harva pro gradu on saanut huonon arvosanan viime aikoina, sillä perusvirheitä on voitu välttää jatkuvassa ohjauksessa ja ennakkotarkistuksessa. Kaikkien gradujen ei tarvitse olla erinomaisia. Käytettävissä oleva aika voi rajoittaa tätä. Kaikki ammattikuvat eivät vaadi hyvää pro gradu -työn arvosanaa. Sen sijaan valmistunutta työtä ja tutkintoa arvostetaan yleisesti. Tutkijan uralle aikovan on kuitenkin panostettava laatuun, koska hyvä gradu on käytännössä lähes välttämätön lähtökohta jatko-opinnoille. Gradun arvosana on myös keskeisin indikaattori jatko-opintorahoituksen saamisessa. 12

Taloustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

Taloustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto 21.8.2008 OHJEITA PRO GRADU- TYÖSKENTELYYN KANSANTALOUSTIETEESSÄ* Taloustieteiden tiedekunta, Jyväskylän yliopisto SISÄLTÖ 1. Aluksi 1 2. Seminaarityöskentelystä 1 3. Kirjalliset seminaariesitelmät 2 4.

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen

Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Tutkimuspäiväkirja ja tutkimussuunnitelma Eeva Jokinen Kääk!??? Idea! TUTKIMUSPÄIVÄKIRJA Empiirisessä tutkimuksessa tutkimustulokset saadaan tekemällä konkreettisia havaintoja tutkimuskohteesta ja analysoimalla

Lisätiedot

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen 1(5) Maantieteen yksikkö Oulun yliopisto 22.4.2014 / Äikkään pohjalta Suorsa Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen Maantieteen opinnot, ja FM-opinnot, huipentuvat pro gradu -seminaariin

Lisätiedot

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta

Lisätiedot

DIPLOMITYÖ. Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta

DIPLOMITYÖ. Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta DIPLOMITYÖ Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta Luennoija Esko Niemi Tuotantotekniikan professori Valvottuja d-töitä useita kymmeniä Myös ohjaajana teollisuudessa ja yliopistoissa Oma diplomityö

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO 16.5.2011 Sisältö 1. Tutkielmatyöskentelyn käytännönjärjestelyt Hyödyllisiä nettisivuja ja ohjeita Pro gradu tutkielmatyöskentelyn vaiheet Alkuraportti/tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö

Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö (Salonen 2013.) (Salonen (Salonen 2013.) Kajaanin ammattikorkeakoulun opinnäytetyön arviointi (opettaja, opiskelija ja toimeksiantaja) https://www.kamk.fi/opari/opinnaytetyopakki/lomakkeet

Lisätiedot

Tutkielmavuoden aloitus tiistaina pro gradu tutkielma

Tutkielmavuoden aloitus tiistaina pro gradu tutkielma Tutkielmavuoden aloitus tiistaina 6.9.2011 Kandidaatintutkielma ja pro gradu tutkielma Kandidaatintutkielma kyse itsenäisestä, yleensä ensimmäisestä tutkielmasta usein gradun esitutkimus hiukan normaalia

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2012 Inga Jasinskaja-Lahti Osa I Seminaarin tavoite Tukea pro gradu -tutkielman aiheen valintaa Perehdyttää tutkimussuunnitelman laatimiseen ja Käynnistää tutkielman

Lisätiedot

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandiaikataulu ja -ohjeita Kandin tavoitteet Opinto-opas LuK-tutkielma: kirjallinen työ, osoittaa perehtyneisyyttä tutkielman kohteena olevaan aihepiiriin, kykyä tieteelliseen kirjoittamiseen ja tieteellisten

Lisätiedot

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos

LUKUVUODEN PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN. Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2019-2020 PRO GRADU -SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos Tutkimusalueet Suositellaan opinnäytetutkielman sijoittumista kasvatustieteiden tutkimuksen vahvuusalueille

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön

Lisätiedot

Gradu-seminaari (2016/17)

Gradu-seminaari (2016/17) Gradu-seminaari (2016/17) Tavoitteet Syventää ja laajentaa opiskelijan tutkimusvalmiuksia niin, että hän pystyy itsenäisesti kirjoittamaan pro gradu -tutkielman sekä käymään tutkielmaa koskevaa tieteellistä

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA, FM-TUTKINTO. Nimi:

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA, FM-TUTKINTO. Nimi: HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA, FM-TUTKINTO Nimi: Opiskelijanumero: Päiväys: Opintojakson koodi Opintojakson nimi ja 1. lukuvuosi Kesäopinnot 1. 2. 3. 2. lukuvuosi opintopistemäärä 1. 2. 3. 4. 4. KANSATIETEEN

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO Sisältö 1. Tutkielmatyöskentelyn käytännönjärjestelyt Hyödyllisiä nettisivuja ja ohjeita Ohjaajat ja tutkielmaryhmät Kirjoitusohjeet 2. Miten teen gradun? Aiheen etsiminen

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Erja Sipilä (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: Kandidaatintyön laajuus on 8 op,

Lisätiedot

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia

EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors. TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia EFPP 5.2.2011 Olavi Lindfors TUTKIELMAN JA TIETEELLISEN KIRJOITTAMISEN OHJAAMINEN koulutusyhteisöjen kokemuksia OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS JA TAVOITTEET OPM mietintö 2003 koulutukseen tulee sisältyä psykoterapian

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,

Lisätiedot

Syventävien opintojen opinnäytetyö

Syventävien opintojen opinnäytetyö Syventävien opintojen opinnäytetyö 17. 11.2017 OPINNÄYTE Valtioneuvoston asetuksen (2004/794) 15 mukaan tutkinnon pääaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden tai koulutusohjelman syventäviin opintoihin

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa

Lisätiedot

TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016

TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 TUTKIELMA 5 OP 402964A Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016 Aikataulu Orientaatiojakso 21.3.-3.4.2016 Opponointijakso 2.5.-29.5.2016 Opintojakso päättyy 29.5.2016 Tutkielman

Lisätiedot

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN

Kasvatustieteiden laitos Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN Opettajankoulutuslaitos LUKUVUODEN 2018-2019 PRO GRADU- SEMINAARIRYHMIIN HAKEMINEN TUTKIMUSALUEET Suositellaan opinnäytetutkielmien sijoittumista Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan tutkimuksen

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.

Lisätiedot

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi

Lisätiedot

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen

ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento Tutkimussuunnitelman laatiminen ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari aloitusluento 12.9.2016 Tutkimussuunnitelman laatiminen Prof. (Professor of Practise) Risto Kiviluoma, Sillanrakennustekniikka Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelman

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin

Lisätiedot

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely

Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely 1 Väitöskirjan kirjoittaminen ja viimeistely Pekka Kohti tohtorin tutkintoa 19.4.2017 UniOGS 2 Ensimmäinen versio väitöskirjasta Käytä Acta -kirjoituspohjaa Aloita väitöskirjan / yhteenvedon tekeminen

Lisätiedot

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää, kehittää

Lisätiedot

Mat 2.4177 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari

Mat 2.4177 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari Mat 2.4177 Operaatiotutkimuksen projektityöseminaari Kemira GrowHow: Paikallisen vaihtelun korjaaminen kasvatuskokeiden tuloksissa 21.2.2008 Ilkka Anttila Mikael Bruun Antti Ritala Olli Rusanen Timo Tervola

Lisätiedot

klo 14:15 salissa FYS2

klo 14:15 salissa FYS2 Kandi info 2016: Orientaatio LuK työn ja tutkielman tekemiseen keväällä 2017 28.11.2016 klo 14:15 salissa FYS2 28.11.2016 Jussi Maunuksela 1 Infon tarkoituksena on perehdyttää LuK tutkielman suorittamiseen

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Syventävien opintojen tutkielmat arvioidaan 5-portaisella asteikolla arvosanoilla (1) välttävä, (2) tyydyttävä, (3) hyvä,

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti

Tutkimussuunnitelmaseminaari. Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti Tutkimussuunnitelmaseminaari Kevät 2011 Inga Jasinskaja-Lahti Osa II Tämän kurssin tutkimussuunnitelma Tehdään gradun toteuttamista varten Kohderyhmänä kurssin osanottajat, kurssin vetäjä ja gradun ohjaaja

Lisätiedot

Laadullisen tutkimuksen piirteitä

Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisen aineiston luotettavuus Kasvatustieteiden laitos/ Erityispedagogiikan yksikkö Eeva Willberg 16.2.09 Laadullisen tutkimuksen piirteitä Laadullisessa tutkimuksessa tutkitaan ihmisten elämää, tarinoita,

Lisätiedot

I TAUSTATIEDOT. Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. 1. Sukupuoli 1 mies 2 nainen

I TAUSTATIEDOT. Kaikki vastaukset käsitellään anonyymisti. 1. Sukupuoli 1 mies 2 nainen 1 Kyselylomakkeen on laatinut HELA:n tohtorikoulutettava Kirsi-Maria Hytönen (kianhyto@jyu.fi). Apuna on käytetty lähteenä eri yliopistoissa tehtyjä selvityksiä: Hänninen, Kirsi 2005. Turun yliopiston

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.

Lisätiedot

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Luennon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Osaamistavoitteet lyhyesti Pro gradu-seminaarin opintopisteiden jakautuminen

Lisätiedot

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen Marja Silenti FM, Timo Lenkkeri LK, DI Opiskelijanumero: 12345678 Helsinki 18.11.2005, viimeksi päivitetty 31.05.2011, 17.12.2012 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja:

Lisätiedot

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa 1 (Alleviivattuna uusittu ehdotus ja lisäykset) Säädökset Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnoista säädetään asetuksessa yliopistojen

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen 1(7) Maantieteen laitos Oulun yliopisto 15.8.2012 / Topiantti Äikäs, amanuenssi Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen Maantieteen opinnot, ja siten FM-opinnot, huipentuvat pro

Lisätiedot

Kansantaloustieteen kandidaatintutkielma 2011 * Kandidaatintutkielma 10 op ja kypsyysnäyte 0 op. * Kirjoitetaan suomenkielellä - poikkeustapauksessa voidaan kirjoittaa englanniksi. * Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

Laadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman

Laadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman Laadullinen tutkimus KTT Riku Oksman Kurssin tavoitteet oppia ymmärtämään laadullisen tutkimuksen yleisluonnetta oppia soveltamaan keskeisimpiä laadullisia aineiston hankinnan ja analysoinnin menetelmiä

Lisätiedot

Tuotantotalouden tiedekunnan tietojohtamisen ja informaatioverkostojen diplomityöseminaari

Tuotantotalouden tiedekunnan tietojohtamisen ja informaatioverkostojen diplomityöseminaari Tuotantotalouden tiedekunnan tietojohtamisen ja informaatioverkostojen diplomityöseminaari 2013-2014 Professori Tuomo Uotila Tutkijaopettaja Hannele Lampela Aikataulu 24.1.2014 10.00 11.30 Diplomitöiden

Lisätiedot

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma

Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Aiheen rajaus Tutkimussuunnitelma Digitaalisen kulttuurin tutkimusmenetelmät 5.2. 2008 Aiheen rajaaminen Aihepiirin täsmentäminen ja supistaminen Aihetta helpompi tutkia Mahdollistaa syvemmän analyysin

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu!

OPINNÄYTE OJENNUKSEEN. Se on vaan gradu! OPINNÄYTE OJENNUKSEEN Se on vaan gradu! 5.10.2011 Jaana O. Liimatainen Päivän ohjelma 15.15-17 Teemat: Opinnäytetyöprosessi Meininkiä tekemiseen esitys löytyy: valmistu.net http://teemailtapaivat.wikispaces.com

Lisätiedot

Kandidaatin opinnäyteseminaari. Intro

Kandidaatin opinnäyteseminaari. Intro Kandidaatin opinnäyteseminaari Intro Seminaari? Seminaari on sarja kokoontumisia, joiden tarkoitus on tukea syksyllä alkavaa opinnäytteen suunnittelua ja keväällä toteutusta. Syksystä kevääseen kulkeva

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja)

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja) 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Jarmo Tanskanen (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: kandidaatintyöluennot, yhteiset

Lisätiedot

Poliittinen analyysi. Kevät 2010

Poliittinen analyysi. Kevät 2010 Poliittinen analyysi Kevät 2010 Mitä vaaditaan? 1. Oma kirjallinen työ Pituus n. 10 sivua Lähteitä n. 10 2. Opponointi 3. Osallistuminen metodiluennoille ja aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin

Lisätiedot

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015 Kuka voi hakea? Turun kaupunki myöntää tässä haussa vuoden (12 kk) apurahoja väitöskirjatutkimukseen ja väitöksen jälkeiseen (post- doc)

Lisätiedot

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.

Lisätiedot

OPINNÄYTETY YTETYÖN. Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008

OPINNÄYTETY YTETYÖN. Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008 TYÖEL ELÄMÄLÄHEISYYS OPINNÄYTETY YTETYÖN LÄHTÖKOHTANA Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008 alustavia kysymyksiä Millainen on ammattikorkeakoulun opinnäytety ytetyö

Lisätiedot

NÄYTÖN ARVIOINTI: SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS JA META-ANALYYSI. EHL Starck Susanna & EHL Palo Katri Vaasan kaupunki 22.9.

NÄYTÖN ARVIOINTI: SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS JA META-ANALYYSI. EHL Starck Susanna & EHL Palo Katri Vaasan kaupunki 22.9. NÄYTÖN ARVIOINTI: SYSTEMAATTINEN KIRJALLISUUSKATSAUS JA META-ANALYYSI EHL Starck Susanna & EHL Palo Katri Vaasan kaupunki 22.9.2016 Näytön arvioinnista Monissa yksittäisissä tieteellisissä tutkimuksissa

Lisätiedot

MTTTS2 Pro gradu -tutkielma ja seminaari. Kevät 2014, 40op Jaakko Peltonen

MTTTS2 Pro gradu -tutkielma ja seminaari. Kevät 2014, 40op Jaakko Peltonen MTTTS2 Pro gradu -tutkielma ja seminaari Kevät 2014, 40op Jaakko Peltonen Osaamistavoitteet Opiskelija osaa tehdä itsenäisesti tilastollista tutkimustyötä ja osaa raportoida sekä käyttämiensä menetelmien

Lisätiedot

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari

Lisätiedot

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ -

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu Syksy 2015 KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - TIETOPAKETTI OPISKELIJALLE ALKUSANAT Kandidaattiseminaari on monelle opiskelijalle ensimmäinen tilanne,

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Opinnot ja tiedonhankinta. 1op

Opinnot ja tiedonhankinta. 1op 1op Opintojaksosuunnitelma Oppimistavoite Opiskelija sitoutuu opintoihinsa, ottaa vastuun oppimisestaan ja osaa suunnitella opintojaan työelämään suuntautuen. Opiskelija perehtyy ammattikorkeakoulun oppimisympäristöön

Lisätiedot

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN 811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN Harjoitus 1: Tutkimussuunnitelma 19.9.2017 Mari Karjalainen 1 Yleistä kurssin suorittamisesta Tutkimusaiheen päätät itse, voit laajentaa JTT-tutkielman pohjalta kandityön

Lisätiedot

Gradun arviointi. Arvostelulomake

Gradun arviointi. Arvostelulomake Gradun arviointi laudatur: harvinainen, lähes lisensiaantintyöntasoinen (5) eximia cum laude approbatur: uusia ja mielekkäitä tutkimustuloksia (4-5) magna cum laude approbatur: itsenäinen ja kriittinen

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä

Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä Sisällys Tutkimussuunnitelman tiivistelmä... 1 (puoli sivua) 1 Tutkimuksen tausta ja merkitys... 2 (max. 2 sivua) 2 Tutkimuskysymykset ja tavoitteet..

Lisätiedot

Yleistä tarinointia gradusta

Yleistä tarinointia gradusta Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.

Lisätiedot

TIES501 Pro Gradu -seminaari. Kevät 2013

TIES501 Pro Gradu -seminaari. Kevät 2013 TIES501 Pro Gradu -seminaari jussi.hakanen@jyu.fi Kevät 2013 Seminaarin tavoitteet Seminaarin tarkoitus on tukea gradun tekemistä ja valmistumista Seminaarin aikana gradu on tarkoitus saada valmiiksi tai

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

OHJE Jatko-opintosuunnitelmat 24.8.2012 1 (6) JATKO-OPINTOJEN AIKANA LAADITTAVAT SUUNNITELMAT

OHJE Jatko-opintosuunnitelmat 24.8.2012 1 (6) JATKO-OPINTOJEN AIKANA LAADITTAVAT SUUNNITELMAT 1 (6) JATKO-OPINTOJEN AIKANA LAADITTAVAT SUUNNITELMAT Suunnitelmat Opiskelija laatii ennen jatko-opiskelijaksi hakeutumistaan yhteistyössä työnohjaajansa, työnohjaajiensa tai ohjausryhmän kanssa tutkinnonsuorittamissuunnitelman,

Lisätiedot

Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:

Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen

Lisätiedot

Tietotekniikan opintojen aktivointi

Tietotekniikan opintojen aktivointi Tietotekniikan opintojen aktivointi 8.6.2011 Auri Kaihlavirta Päivän agenda HOPSien käsittelyä Päättötyön kirjoittamisen keinoja Opponoinnista Kirjoitustehtävä 1 1 Ryhmätehtävä: HOPSin jälkeen Kirjaa paperille

Lisätiedot

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09

Pikkugee. Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Pikkugee Krista Anttila Rykäsyryhmä -09 Intoa Gradu on usein mielekkäin osa opiskeluja jälkikäteen mietittynä, vaikkei siltä gradua tehdessä tunnukaan varsinkin, jos aihe on jollain lailla antoisa Omaan

Lisätiedot

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tutkimussuunnitelma. Miten se tehdään? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty Tutkimussuunnitelma Miten se tehdään? 2016 Tutkimussuunnitelma Tutkimussuunnitelma on käsikirjoitus, joka kuvaa tutkimuksen olennaisimmat asiat. Sitä seuraamalla tutkija

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

Joustavuus ja eettisyys: Opiskelija osaa tehdä päätöksiä ja toimia itsenäisesti terveystieteiden eettisten perusteiden mukaisesti

Joustavuus ja eettisyys: Opiskelija osaa tehdä päätöksiä ja toimia itsenäisesti terveystieteiden eettisten perusteiden mukaisesti Terveystieteiden kandidaatin tutkinnon osaamistavoitteet Osaamistavoitteet vastaavat tutkintojen ja muun osaamisen kansallista viitekehystä, ja laaja- alaisen terveystieteiden kandidaatin tutkinnon suoritettuaan

Lisätiedot

Pohtimiskaavio ja analyysimatriisi lähdekirjallisuuden argumentaatioanalyysin

Pohtimiskaavio ja analyysimatriisi lähdekirjallisuuden argumentaatioanalyysin Pohtimiskaavio ja analyysimatriisi lähdekirjallisuuden argumentaatioanalyysin apuna @jatellaan yhdessä -hanke (eeducation) Miika Marttunen & Carita Kiili Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden laitos Hankkeen

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Miten kirjoittaa koulutusten kuvailevat sisällöt Opintopolkuun? Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH

Miten kirjoittaa koulutusten kuvailevat sisällöt Opintopolkuun? Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Miten kirjoittaa koulutusten kuvailevat sisällöt Opintopolkuun? Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Koulutuskuvauksen perustehtävä On hyvä aloittaa kuvauksen perustehtävän määrittelystä: - Opintoihin

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Pitkä ja monivaiheinen prosessi

Pitkä ja monivaiheinen prosessi Sähköinen ylioppilaskoe Äidinkielen opettajain liiton talvipäivät Lahti 17.1.2016 Minna-Riitta Luukka YTL & Jyväskylän yliopisto ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Pitkä ja monivaiheinen prosessi Joulukuu

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN TÄYDENTÄMÄÄN OSASTON DIPLOMITYÖOHJETTA http://www.ee.oulu.fi/opiskelu/lomakkeet/diplomity%f6/diplomity%f6n.teko-ohjeet.pdf Prof. Mika Ylianttila Informaationkäsittelyn

Lisätiedot

Materiaalitutkimus Kirsti Taiviola/kevät2016

Materiaalitutkimus Kirsti Taiviola/kevät2016 Materiaalitutkimus Kirsti Taiviola/kevät2016 Outi Mustonen 2015: Tutkimus kierrätystekstiilimaateriaaleista Ville Heimala 2015: Savua ilman tulta? Puupolttoisen keramiikan tunnelmaa sähköuunilla Hanna-Kaarina

Lisätiedot

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia) HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

Aiheesta tutkimussuunnitelmaan

Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aihepiiri Kiinnostaa, mutta ei ole liian tuttu oppii jotain uutta Mikä on se kysymys tai asia, jonka haluan selvittää? Miten jalostan pähkäilyni tieteellisesti tarkasteltavaksi

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

SUUNTA TOIMINNAN JA ARVIOINNIN SUUNNITTELUN TYÖKALU

SUUNTA TOIMINNAN JA ARVIOINNIN SUUNNITTELUN TYÖKALU 1 SUUNTA TOIMINNAN JA ARVIOINNIN SUUNNITTELUN TYÖKALU Suunta on työkalu, jota käytetään suunnittelun ja arvioinnin apuna. Se on käyttökelpoinen kaikille, jotka ovat vastuussa jonkun projektin, toiminnon,

Lisätiedot

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta 1 Lapin yliopisto Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tutkielmien arvosteluperusteet Kandidaatintutkielma Kandidaatintutkielma arvostellaan kuten normaalit opintojaksot eli asteikolla 1 5. Todistukseen arvosana

Lisätiedot

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen.

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen. Aalto-yliopisto Kielikeskus Inkeri Lehtimaja, Tiina Airaksinen Opinnäytetyön kirjoitusprosessi Kandidaatintyön kieliasun tulee vastata tieteellisen tekstin vaatimuksia ja noudattaa opinnäytetyölle tyypillisiä

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden

Lisätiedot

Yhteistyöaineiden edustajan puheenvuoro

Yhteistyöaineiden edustajan puheenvuoro Yhteistyöaineiden edustajan puheenvuoro Professori Ilkka Virtanen Talousmatematiikka Johdatus laskentatoimen ja rahoituksen tutkielmatyöskentelyyn 21.10.2002 Vaasan yliopisto Johdatus laskentatoimen ja

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa

OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.

Lisätiedot