Kansainvälisyys Kainuun liiton toiminnassa. Maakuntajohtaja Pentti Malinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisyys Kainuun liiton toiminnassa. Maakuntajohtaja Pentti Malinen"

Transkriptio

1 Kansainvälisyys Kainuun liiton toiminnassa Maakuntajohtaja Pentti Malinen

2 Kansainväliset asiat osana aluekehitysviranomaisen tehtävää Laissa alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) maakunnan liiton tehtävistä säädetään lain 17 :ssä: Maakunnan liitto vastaa aluekehittämisen strategisesta kokonaisuudesta ja siinä tehtävässä: 12) edistää kuntien ja maakuntien välistä yhteistyötä, hoitaa tehtäviinsä liittyviä kansainvälisiä asioita ja yhteyksiä. Maakunnan liitot ovat eurooppalaisissa yhteyksissä Suomen aluetason kansanvaltaisen toiminnan edustaja Kainuun liitto, Pentti Malinen 2

3 Kainuun liiton kv. tehtäviä Edunvalvonta EU-tasolla yhteistyössä muiden alueiden kanssa Itä- ja Pohjois-Suomen EU-aluetoimiston ylläpitäminen yhdessä Etelä- ja Pohjois- Savon, Pohjois-Karjalan sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin kanssa aktiivinen osallistuminen Pohjoisten harvaan asuttujen alueiden yhteistyöhön (Northern Sparsely Populated Areas, NSPA) toimiminen Barentsin alueneuvoston ja komitean (ml työryhmät) jäsenenä toimiminen Euregio Karelian jäsenenä toiminta erilaisissa alueverkostoissa: NEEBOR, Euroopan metsäiset alueet... yhteistyö Venäjän alueiden kanssa erityisesti ENI CBC Karelia raja-alueohjelman toimeenpanossa Euroopan unionin alueiden välisen yhteistyön (Interreg IVC) hankkeiden toteuttaminen sekä osallistuminen Pohjoinen Periferia -ohjelman toteutukseen EU-ohjelmien toteuttaminen ja hallinnoiminen (tärkeimpinä EAKR- ja ESR) Kainuun liitto, Pentti Malinen 3

4 Kv-tiimi ja kv -toimijaverkosto Kainuun liiton kv-tiimi: EU Suorat kanavat Itä- ja Pohjois- Suomen EUtoimisto Pentti Malinen, Hannu Heikkinen, Jouni Ponnikas, Katja Sukuvaara, Minna Mustonen, siht. + laajennetut kokonpanot Barents BRC, RC Työryhmät Kainuun liitto ja muut kainuulaiset toimijat Venäjä Karjalan Tasavalta Kiina Muut alueet Kainuun kv-verkosto Kainuun liiton edustajat + useita toimijoita eri yhteistyöorganisaatioista ja sidosryhmistä Kainuun liitto, Pentti Malinen pentti.malinen@kainuu.fi 4

5 Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimisto edistää Etelä-Savon, Kainuun, Keski- Pohjanmaan, Lapin, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon toimijoiden etuja Brysselissä. Tavoitteena on yhteistyössä maakuntaliittojen kanssa parantaa edunvalvonnan kautta Itäja P-Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä Kainuun liitto, Pentti Malinen 5

6 Aluetoimistot Brysselissä Brysselissä n. 300 alueiden ja kaupunkien EU-toimistoa 5 suomalaista aluetoimistoa Itä- ja Pohjois-Suomen EUtoimisto Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto Länsi-Suomen Eurooppatoimisto Helsinki EU-toimisto Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Edustavat alueensa maakuntia, kuntia, elinkeinoelämää ja oppilaitoksia Tampereen ja Pirkanmaan EU-toimisto Länsi-Suomen Eurooppa-toimisto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Helsinki EU-toimisto Kainuun liitto, Pentti Malinen pentti.malinen@kainuu.fi Aluejaot MML,

7 Kainuun liitto, Pentti Malinen 7

8 Pohjoisten harvaan asuttujen alueiden verkosto Suomen EU-jäsenyyden neuvotteluprosessin tuloksena syntyi uusi alue- ja rakennepoliittinen tavoite. Sen syntyminen ja sitä koskevien erityismääräysten kirjaaminen Suomen, Ruotsin ja Itävallan liittymissopimusten pöytäkirjaan N:o 6 on muodostanut juridisen lähtökohdan pohjoisten alueiden erityisolojen tunnustamiselle. NSPA:n perusongelmat ovat luonteeltaan pysyviä eivätkä rakennemuutokseen liittyviä NSPA alueet Neljä Ruotsin pohjoisinta lääniä (Norrbotten, Västerbotten, Jämtland ja Västernorrland) Seitsemän Itäisen Suomen pohjoisinta aluetta (Lappi, Oulu, Keski- Pohjanmaa, Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo ja Pohjois-Savo). Kolme Norjan pohjoisinta lääniä (Finnmark, Troms ja Nordland) Kainuun liitto, Pentti Malinen pentti.malinen@kainuu.fi 8

9 Aluekehitys ja koheesio merkittävässä roolissa Komission ehdotus: Budjetin koko kasvaa 1 %/BKTL 1,11 %/BKTL Koheesiopolitiikan saanto kasvaisi komission ehdotuksessa Suomessa: +100 milj. (+ 5%) Maatalouspolitiikkaan leikkaus: -334 milj. (-14 %) Komission ehdotus EU-tasolla: koheesiopolitikkaan -7 %, maatalouspolitiikkaan -5 % EU-budjetti kasvaisi mm. tutkimuksessa, puolustuksessa, sisäisessä turvallisuudessa, maahanmuuttoon ja ilmastonmuutokseen varautumisessa Source: European Commission Ohjelmien määrä vähenee

10 Barentsin Euro-Arktinen alue (BEAC) Barentsin alueyhteistyö Jäsenalueet Norja: Finnmarkin, Nordlandin ja Tromssan läänit Ruotsi: Norrbottenin ja Västerbottenin läänit Suomi: Kainuu, Lappi, Pohjois- Karjala ja Pohjois- Pohjanmaa Venäjä: Arkangelin alue, Karjalan tasavalta, Komin tasavalta, Murmanskin alue ja Nenetsian autonominen piirikunta Kainuun liitto, Pentti Malinen 10

11 Euregio Karelia Euregio Karelia on Karjalan tasavallan ja kolmen Suomen maakunnan (Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan) muodostama yhteistyöalue ja yhteistyöfoorumi, joka perustettiin vuonna Suomen puolen puheenjohtajana 2019 on Pohjois-Pohjanmaa. Vuonna 2020 puheenjohtajuus siirtyy Kainuun liitolle Kainuun liitto, Pentti Malinen 11

12 Suomen ja Venäjän välisellä rajalla toteutettavat EU:n ulkorajayhteistyöohjelmat (ENI CBC) Karelia CBC rahoitus (43 milj. ) 41 % 22 % Taloudelline n yhteistyö 8,72 Kulttuuri 5,20 Ympäristö 8,03 23 % Rajanylityks 14 % et 15, Kainuun liitto, Pentti Malinen pentti.malinen@kainuu.fi 12

13 Kainuun logistisen aseman mahdollisuuksia Kiinnostavia uutisia Venäjältä: Belkomur hanke käynnistyy - toteuduttuaan mahdollistaa Vartiuksen kautta uuden, kilpailukykyisen ratayhteyden Kiinaan Belomorskiin suunnitteilla syväsatama - Ratayhteys olemassa, joten toteuduttuaan mahdollistaa Kainuun ja Vienanmeren kautta yhteydet Jäämerelle Kainuun liitto vetää Northern Axis Barents Link hanketta (CBC Kolarctic ohjelmasta), joka selvittää Vartiuksen kautta kulkevien yhteyksien kehittämistä mm. EU:n ja Venäjän suunnitelmiin vaikuttamiseksi Barents Link and its influence after opening of BELKOMUR rail Jäämeren yhteydet Jäämeren ratasuunnittelussa on suora yhteys Kainuuseen sekä samalla Savon ja Karjalan radoille otettava mukaan suunnitteluun ja laskelmiin. Suora yhteys Itä-Suomeen parantaa kokonaisuuden toiminnallisuutta, tehokkuutta ja Jäämeren ratahankkeen kannattavuutta. Kainuun liitto

14 Illustratiivinen kuva Arktisen datakaapelin yhteysvaihtoehdoista

15 Kansainvälistä viestintää: Can Do Kainuu Facebook Julkaisuja englanniksi viikoittain tai joskus jopa päivittäin. Epämuodollinen tyyli. Perusviesti: mitä hyvää meillä on tarjota tai tapahtumassa, posiviivisen uutistarjonnan luomista? Päättäjä: Tykkää, jaa, kommentoi. Myös juttuvinkkejä otetaan vastaan! Kainuun liitto, Pentti Malinen 15

16 Maakuntajohtaja Pentti Malinen, Puh Itäasiat ja Barents yhteistyö: Katja Sukuvaara EU-toimisto ja EU:n suunta: Jouni Ponnikas Kansainvälisen viestinnän koordinointi: Eeva Mäntymäki Kansainvälisten asioiden assistentti: Minna Mustonen Johdon assistentti, tapahtumajärjestelyt: Salli Mikkonen Kainuun liitto, Pentti Malinen 16

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS ESITYSLISTA

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS ESITYSLISTA BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS ESITYSLISTA 4.10.2017 Arkangeli, Venäjä 18. lokakuuta 2017 Osallistujat... 3 Asiakohta BRC 13/2017 KOKOUKSEN AVAUS... 4 Asiakohta BRC 14/2017 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN... 4

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS ESITYSLISTA 23.03.2017 Alta, Norja Asiakohta BRC 1/2017 KOKOUKSEN AVAUS... 5 Asiakohta BRC 2/2017 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN... 5 Asiakohta BRC 3/2017 EDELLISEN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Lisätietoja: www.maaseutu.fi, anne.ristioja@ely-keskus.fi

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020. Lisätietoja: www.maaseutu.fi, anne.ristioja@ely-keskus.fi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Lisätietoja: www.maaseutu.fi, anne.ristioja@ely-keskus.fi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON ISTUNTO. PÄIVÄJÄRJESTYS Luonnos,

BARENTSIN ALUENEUVOSTON ISTUNTO. PÄIVÄJÄRJESTYS Luonnos, BARENTSIN ALUENEUVOSTON ISTUNTO PÄIVÄJÄRJESTYS Luonnos, 24.08.2018 Syktyvkarin kaupunki, Komin tasavalta Venäjä 27. syyskuuta 2018 PÄIVÄJÄRJESTYS Osanottajat... 3 KYSYMYS BRC 15/2018 ISTUNNON AVAAMINEN...

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toiminta ja tavoitteet 2015 IP alueen tarkastuslautakunnat Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toiminta ja tavoitteet 2015 IP alueen tarkastuslautakunnat Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toiminta ja tavoitteet 2015 IP alueen tarkastuslautakunnat 26.8.2015 Kari Aalto Aluetoimistot Brysselissä Brysselissä noin 300 aluetoimistoa 5 suomalaista aluetoimistoa

Lisätiedot

Kansainvälinen Pohjois Savo

Kansainvälinen Pohjois Savo Kansainvälisen yhteistyön tarpeet ja tavoitteet Pohjois Savon alueella Kansainvälisen koulutuksen Erasmus + Ideapaja Iisalmi 3.11.2015 Tiina Kivelä KARA Kansainväliset EU rahoitusohjelmat käyttöön Pohjois

Lisätiedot

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Kainuun liitto, Y -tunnus 2496992-4 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Toimiston taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EUedunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto on perustettu vuonna 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON

BARENTSIN ALUENEUVOSTON BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS 11. lokakuuta 2011 Kiiruna ASIALISTA OHJELMA...3 OSALLISTUJIA 4 ASIA BRC 16/2011 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN 6 ASIA BRC 17/2011 PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN....7 ASIA BRC 18/2011

Lisätiedot

Kolarctic CBC 2014 2020 ohjelma

Kolarctic CBC 2014 2020 ohjelma Kolarctic CBC 2014 2020 ohjelma Kolarctic CBC 2014-2020 on rajayhteistyöohjelma, jolla rahoitetaan kehittämishankkeita Pohjois-Kalotin ja Luoteis-Venäjän alueella Osallistujamaat: Suomi, Ruotsi, Norja

Lisätiedot

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmat (ENI CBC) Työ ja elinkeinoministeriö

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmat (ENI CBC) Työ ja elinkeinoministeriö EU:n ulkorajayhteistyöohjelmat (ENI CBC) 2014 2020 4.4.2016 Työ ja elinkeinoministeriö 2 Suomen ja Venäjän välisten ENI CBC ohjelmien valmistelu Ohjelmakohtainen valmistelu käynnistynyt keväällä 2013 Suomen

Lisätiedot

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Pohjois-Savon liitto EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020 Rahoituskehys

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS 28. lokakuuta 2013 Tromssa ASIALISTA OHJELMA:... 3 OSALLISTUJAT... 4 ASIA BRC 11/2013 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN... 6 ASIA BRC12/2013 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIINPANOJEN HYVÄKSYMINEN.7

Lisätiedot

[Aluekehitys]

[Aluekehitys] [Aluekehitys] Aluekehittäminen on maakunnan itsehallinnon ydin, joka sisältää poliittista tahdonmuodostusta, suunnittelua, strategiatyötä, yhteistoimintaa ja verkostoitumista, ja jossa asiakaslähtöiset

Lisätiedot

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

BARENTSIN ALUENEUVOSTO PÖYTÄKIRJA BARENTSIN ALUENEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 31. TOUKOKUUTA 2016 Kajaani, Suomi ASIALISTA ASIAKOHTA BRC 1/2016 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN...4 ASIAKOHTA BRC 2/2016 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN...4 LIITE

Lisätiedot

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen. 28.12.2012 Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Tahtotilana Uuden Oulun visio Uusi Oulu on pohjoisen kumppanuusverkoston menestyvä keskus. Se on elinvoimaltaan

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 23.03.2017 Alta, Norja Asiakohta BRC 1/2017 KOKOUKSEN AVAUS... 4 Liite 1: Timo Korhosen avauspuheenvuoro... 4 Asiakohta BRC 2/2017 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN... 4

Lisätiedot

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon

Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto. Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto Pk-yritysten EU-rahoitusinfo, Salo 1.11.2017 Saara Nuotio-Coulon Turun ja Varsinais- Suomen Eurooppatoimiston perusfaktat Perustettu vuonna 1998 Taustatahot:

Lisätiedot

Kolarctic CBC ohjelma

Kolarctic CBC ohjelma Kolarctic CBC 2014 2020 ohjelma Kolarctic CBC 2014-2020 on rajayhteistyöohjelma, jolla rahoitetaan kehittämishankkeita Pohjois-Kalotin ja Luoteis-Venäjän alueella Osallistujamaat: Suomi, Ruotsi, Norja

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Aluekehitysviranomaisen tehtävät

Lisätiedot

Barents-yhteistyön toimintasuunnitelma Pohjois-Karjala

Barents-yhteistyön toimintasuunnitelma Pohjois-Karjala Barents-yhteistyön toimintasuunnitelma 2017 Pohjois-Karjala 1 Vuosikello 1 2 Lyhyt kuvaus barentsin euroarktisesta neuvostosta, alueneuvoston ja -komitean tehtävistä sekä barentsin työ-ryhmistä 3 3 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus

EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus 20.11.2018 EU:n ajankohtaiset uutiset ja tuleva rahoitus MYR 19.11.2018 Satu Vehreävesa aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020 Rahoituskehys 2014-2020 (milj. EUR vuoden 2011

Lisätiedot

Rajat ylittävä alueellinen yhteistyö ja Barentsin yhteistyön mahdollisuudet. Pentti Malinen, maakuntajohtaja, Kainuun liitto

Rajat ylittävä alueellinen yhteistyö ja Barentsin yhteistyön mahdollisuudet. Pentti Malinen, maakuntajohtaja, Kainuun liitto Rajat ylittävä alueellinen yhteistyö ja Barentsin yhteistyön mahdollisuudet Pentti Malinen, maakuntajohtaja, Kainuun liitto väestö: n. 5,2 milj. pinta-ala: 1 755 800 neliökilomet asukastiheys: keskimäärin

Lisätiedot

EUREGIO KARELIA NAAPURUUSOHJELMA Paavo Keränen Hossa 24.-25.11.2005

EUREGIO KARELIA NAAPURUUSOHJELMA Paavo Keränen Hossa 24.-25.11.2005 EUREGIO KARELIA NAAPURUUSOHJELMA Paavo Keränen Hossa 24.-25.11.2005 Naapuruus- ja kumppanuuspolitiikan tausta ohjelmakauden 1995 1999 ongelmat ulkorajatoiminnassa 2000 komissaari Barnierin vierailu Interreg

Lisätiedot

EU:n raja-alueyhteistyöohjelmat

EU:n raja-alueyhteistyöohjelmat EU:n raja-alueyhteistyöohjelmat 2014-2020 Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY) tavoite 2014-2020 ( INTERREG ) EAY on EU:n rakennerahastojen tavoite, jota rahoitetaan Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR)

Lisätiedot

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto

Arktinen alue mahdollisuus ja haaste Kari Aalto Arktinen alue mahdollisuus ja haaste 26.9.2012 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU toimisto 2013- Johtaja Kari Aalto Erityisasiantuntijat Janika Luukinen Sointu Räisänen 4 korkeakouluharjoittelijaa/vuosi

Lisätiedot

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot

Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot Maakuntahallitus I 24 06.02.2012 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset ja lausunnot 1320/10/101/2011 MH 24 Kainuun maakuntahallinnossa on valmistunut seuraavat kokouspöytäkirjat: - Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Venäjän, Suomen ja EU:n välisen raja-alueyhteistyön mahdollisuudet Venäjän Federaation kaupallinen edustaja Suomessa Valeri Shljamin

Venäjän, Suomen ja EU:n välisen raja-alueyhteistyön mahdollisuudet Venäjän Federaation kaupallinen edustaja Suomessa Valeri Shljamin Venäjän, Suomen ja EU:n välisen raja-alueyhteistyön mahdollisuudet Venäjän Federaation kaupallinen edustaja Suomessa Valeri Shljamin Euregio Karelia Joensuu, 02.11.2016 2000-2016 Pohjois-Euroopan ainutlaatuinen

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 18.10.2017 Arkangeli, Venäjä 18. lokakuuta 2017 Osallistujat... 3 Asiakohta BRC 13/2017 KOKOUKSEN AVAUS... 5 Liite 1. Timo Korhosen avauspuheenvuoro... 5 Asiakohta

Lisätiedot

Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta. Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto

Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta. Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto Kansainvälisen TKI-rahoitusosaamisen nostaminen (KATKI) Rahoitus: Kustannukset yht. 260 806, mistä EAKR-tuki: 182

Lisätiedot

Euregio Karelia Strategian 2020 toimeenpanon tilannekatsaus. Euregio Karelian hallitus

Euregio Karelia Strategian 2020 toimeenpanon tilannekatsaus. Euregio Karelian hallitus Euregio Karelia Strategian 2020 toimeenpanon tilannekatsaus Euregio Karelian hallitus 19.09.2018 Strategian tausta Euregio Karelian toiminta nojautuu Toiminnan pääsuunnat 2020 asiakirjassa määriteltyihin

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 8. MARRASKUUTA 2016 Luulaja Kokouksen osallistujat... 3 Asiakohta BRC 11/2016 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN... 4 LIITE 1. Timo Korhosen avauspuheenvuoro... 4 Asiakohta

Lisätiedot

Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä MYR

Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä MYR Koheesiopolitiikka EU-komission MFF-esityksessä 2021-2027 MYR 7.6.2018 Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto NEW STRUCTURE OF THE EU BUDGET Komission ehdotus: Budjetin koko kasvaa 1 %/BKTL 1,11 %/BKTL

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Hallintovaliokunta torstai klo 12:15 / U 78/2018 vp

Hallintovaliokunta torstai klo 12:15 / U 78/2018 vp 1 (5) Hallintovaliokunta torstai 11.10.2018 klo 12:15 / U 78/2018 vp Eduskunta Lausuntopyyntönne 28.9.2018 U 78/2018 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle yhteisen kumppanuussopimuksen rahastojen ja

Lisätiedot

Uudenmaan liitto Aluekehittäminen

Uudenmaan liitto Aluekehittäminen Uudenmaan liitto Aluekehittäminen 19.5.2014 Kasvun ja yhteistyön kolmiot Häme Päijät-Häme Espoo Helsinki Vantaa Pääkaupunkiseudun kärkikolmio Länsi-, Keski- ja Itä- Uusimaa Uudenmaan kasvukolmio LÄNSI-

Lisätiedot

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4

Miniseminaari Lauri, Mikonkatu 4 Miniseminaari 14.1.2010 Lauri, Mikonkatu 4 Heikki Aurasmaa Alivaltiosihteeri Suomen EAKR- ja ESR-rahoitus kolmena ohjelmakautena (ei sisällä Interreg- eikä alueellisen yhteistyön ohjelmia; 1995-99 ja 2000-2006

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset tavoitteet ja toiminta Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset linjaukset ja tavoitteet 2018 2020 Rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen - Maakunta- ja soteuudistus (ml. siirtyvät

Lisätiedot

Euroopan alueiden välisen yhteistyön (Interreg) näkymiä Aluekehitysasiantuntija Pia Pitkänen,

Euroopan alueiden välisen yhteistyön (Interreg) näkymiä Aluekehitysasiantuntija Pia Pitkänen, Euroopan alueiden välisen yhteistyön (Interreg) näkymiä 2021+ Aluekehitysasiantuntija Pia Pitkänen, 21.3.2019 Interregien historia ja nykyisyys Perustettu v.1990 Euroopan (sisä)raja-alueiden (NUTS3) geopoliittisten

Lisätiedot

Lausunto Varis/MW mmv(at)eduskunta.fi

Lausunto Varis/MW mmv(at)eduskunta.fi 1 (5) pyyntönne 1.10.2018 U 78/2018 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle yhteisen kumppanuussopimuksen rahastojen ja Euroopan globalisaatiorahaston sääntelystä sekä koheesiopolitiikan uudistamisesta

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK

Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK 10.6.2015 Alken organisaatio 1.3.2014- Kehittämisryhmä - makera, myr, asiantuntijaryhmät, tietopalvelu Rakennerahastoryhmä - Etelä-Suomen EAKR, kaupunki -ITI

Lisätiedot

KAINUUN LIITON PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT 2015-2017 Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa. 14.12.2015 Paavo Keränen

KAINUUN LIITON PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT 2015-2017 Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa. 14.12.2015 Paavo Keränen KAINUUN LIITON PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT 2015-2017 Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa 14.12.2015 Paavo Keränen Puheenjohtajuusohjelma on saatavilla kolmella kielellä: http://issuu.com/kainuunliitto/docs/kainuu_b

Lisätiedot

KAINUUN PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa. Kainuun liitto

KAINUUN PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa. Kainuun liitto KAINUUN PUHEENJOHTAJUUSKAUDEN PRIORITEETIT 2015-2017 Barentsin alueneuvostossa ja aluekomiteassa Kainuun liitto Alueneuvoston puheenjohtajana toimii kansanedustaja, Kainuun maakuntahallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015-2016 MH 22.9.2014, MYR 26.9.2014 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pasi Lamminluoto Maakuntasuunnittelija Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

POKAT maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma

POKAT maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma POKAT 2021 -maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma POKAT 2021 maakuntaohjelman ensimmäisen vuoden toteuma Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pielisjoenlinna Siltakatu 2 80100 JOENSUU Teksti: Kansi Pia

Lisätiedot

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle 2014-2020 16.9.2014 Petri Haapalainen Työ- ja elinkeinoministeriö ENI CBC ohjelmien säädösperusta ENI-asetus: määrittelee CBC:tä koskevat

Lisätiedot

1. Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

1. Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa 1 YHTEISTYÖN TARKENTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS RAKENNERAHASTOTEHTÄVIEN HOITAMISESSA, VASTUUJAOSSA JA KOORDINOINNINNISSA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 RAKENNERAHASTO-OHJELMASSA Viite: 1. Sopimus rakennerahastotehtävien

Lisätiedot

Barents -ohjelma

Barents -ohjelma Barents -ohjelma 2019 2023 VERSIO 20.12.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Barentsin yhteistyön yleistavoite ja erityistavoitteet... 4 Erityistavoitteet... 5 3. Painopistealueet vuosille 2019 2023...

Lisätiedot

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö:

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö: Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2017 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2017 osallistujien määrä sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2017 partnereiden määrä

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja TKIO

Aluekehittäminen ja TKIO Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys

Lisätiedot

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2018 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2018 osallistujien määrä sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2018 partnereiden määrä

Lisätiedot

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen 10.-12.9.2018 Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Ohjausryhmä 4.9.2018 - Ajankohtaiskartta - Hankkeiden tavoitteet & tulokset

Lisätiedot

EU:n rajayhteistyöohjelmien rahoitusmahdollisuudet

EU:n rajayhteistyöohjelmien rahoitusmahdollisuudet EU:n rajayhteistyöohjelmien rahoitusmahdollisuudet 2014-2020 Vesistöt kuntoon seminaari 2.2.2017 Neuvotteleva virkamies Petri Haapalainen Euroopan alueellinen yhteistyö (EAY) tavoite 2014-2020 EAY on EU:n

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6 PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 AIKA 06.02.2019 klo 13:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 4 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 3 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Seppo Heikkilä. Varainhankintapäällikkö Oulun yliopisto. gsm 040 56 76 143

Seppo Heikkilä. Varainhankintapäällikkö Oulun yliopisto. gsm 040 56 76 143 NORTH CHALLENGE KICK-OFF - Oulu 26.3.2010 - Seppo Heikkilä Varainhankintapäällikkö Oulun yliopisto seppo.heikkila@oulu.fi gsm 040 56 76 143 Pohjoisuuden tutkimus - EU Poikkitieteellistä - pirstoutunut

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ LIITE 2 ESITYS KARELIA ENI CBC - OHJELMAKSI KAUDELLE 2014 2020. 1. Lainsäädännöllinen perusta

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ LIITE 2 ESITYS KARELIA ENI CBC - OHJELMAKSI KAUDELLE 2014 2020. 1. Lainsäädännöllinen perusta TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO LIITE 2 ESITYS KARELIA ENI CBC - OHJELMAKSI KAUDELLE 2014 2020 1. Lainsäädännöllinen perusta Euroopan naapuruusvälineen rajayhteistyöllä (ENI CBC) tuetaan rajat ylittävää

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (11) Aika 10.11.2015 klo 16:00-18:10 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki Läsnä Kant Esa Keski-Pohjanmaa Mustasaari Erkki

Lisätiedot

Karelia CBC tilannekatsaus

Karelia CBC tilannekatsaus Karelia CBC 2014-2020 tilannekatsaus Aluekehitysasiantuntija Tiina Moisala Ohjelman käynnistyminen viivästyi Ohjelmaa koskeva rahoitussopimus astui voimaan 1.10.2018 Ensimmäiset hankkeet käynnistyivät

Lisätiedot

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle 2014-2020

EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle 2014-2020 EU:n ulkorajayhteistyöohjelmien (ENI CBC) valmistelu ohjelmakaudelle 2014-2020 6.2.2014 Petri Haapalainen Työ- ja elinkeinoministeriö ENI CBC ohjelmien säädösperusta ENI-asetus: määrittelee CBC:tä koskevat

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

KARELIA ENPI CBC 2007-2013 -OHJELMAN TILANNEKATSAUS KARELIA CBC -OHJELMA 2014-2020. 20.8.2014 Sisko Kaarto

KARELIA ENPI CBC 2007-2013 -OHJELMAN TILANNEKATSAUS KARELIA CBC -OHJELMA 2014-2020. 20.8.2014 Sisko Kaarto KARELIA ENPI CBC 2007-2013 -OHJELMAN TILANNEKATSAUS KARELIA CBC -OHJELMA 2014-2020 20.8.2014 Sisko Kaarto KARELIA ENPI CBC Ohjelma-alueeseen kuuluvat Suomessa: Kainuu Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Maakuntien valmistelutilanne

Maakuntien valmistelutilanne Maakuntien valmistelutilanne Johanna Viita Maakunta-asioiden kehityspäällikkö Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 21.6.2017 Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettamistilanne 24.8.2017

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Aluekehityksen valmistelun tilanne

Aluekehityksen valmistelun tilanne Aluekehityksen valmistelun tilanne 12.11.2018 Strategia, ennakointi, kansainväliset asiat, liikenne, edunvalvonta, koulutusennakointi, aluetiedolla johtaminen, Rakennerahastot Strategian valmistelu Käynnistyy

Lisätiedot

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus Hannu Koponen & Raija Partanen

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus Hannu Koponen & Raija Partanen Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 8.9.2016 Hannu Koponen & Raija Partanen 1 KESKI-SUOMEN KANNALTA TÄRKEIMMÄT RAHOITUSOHJELMAT Itämeri-ohjelma (Interreg Baltic Sea Programme) Pohjoinen periferia

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS 11. lokakuuta 2011 Kiiruna ASIALISTA OHJELMA... 3 OSALLISTUJAT... 4 ASIAKOHTA BRC 16/2011 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN... 6 ASIAKOHTA BRC 17/2011 PÖYTÄKIRJAN HYVÄKSYMINEN... 7

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN KESKEISIMMÄT TAVOITTEET EUROOPAN UNIONIN OHJELMAKAUDELLE 2014-2020

POHJOIS-SUOMEN KESKEISIMMÄT TAVOITTEET EUROOPAN UNIONIN OHJELMAKAUDELLE 2014-2020 LUONNOS 17.02.2010 POHJOIS-SUOMEN KESKEISIMMÄT TAVOITTEET EUROOPAN UNIONIN OHJELMAKAUDELLE 2014-2020 A. Johdanto Tämän asiakirjan tarkoitus on tuoda esiin Pohjois-Suomen - Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kansainvälistymisen vastuualue Etelä-Pohjanmaan liitossa. Laatija:

Kansainvälistymisen vastuualue Etelä-Pohjanmaan liitossa. Laatija: Kansainvälistymisen vastuualue Etelä-Pohjanmaan liitossa Laatija: Kv-toiminta EP:n liitossa Liitossa erillinen kansainvälistymisen vastuualue, jossa keskitytään kv-asioihin Toimintaa ohjaavat maakuntastrategia,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Barents Snow Scooter Mobility ENI project preparation. tilanne

Barents Snow Scooter Mobility ENI project preparation. tilanne Barents Snow Scooter Mobility ENI-2014-2020 project preparation Barentsin moottorikelkkaprojektin Kolarctic CBC 2014-2020 hankkeen valmistelu tilanne 15.3.2017 Barentsin moottorikelkkaprojektin Kolarctic

Lisätiedot

EU-toiminnan tuoma lisäarvo kunnille ja maakunnan liitoille. Krista Taipale Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto, Bryssel 29.10.

EU-toiminnan tuoma lisäarvo kunnille ja maakunnan liitoille. Krista Taipale Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto, Bryssel 29.10. EU-toiminnan tuoma lisäarvo kunnille ja maakunnan liitoille Krista Taipale Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimisto, Bryssel 29.10.2014 Aluetoimistot Brysselissä Yhteensä noin 300 aluetoimistoa Brysselissä

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS MUISTIO 14 lokakuuta 2015 Oulu ASIALISTA OHJELMA...3 OSALLISTUJAT...4 ASIAKOHTA BRC 34/2015 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN...5 ASIAKOHTA BRC 35/2015 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Järjestöjen roolin ja toimintaverkostojen tukeminen maakunnissa. Kuntoutusverkoston kokous Kuntatalo Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi

Järjestöjen roolin ja toimintaverkostojen tukeminen maakunnissa. Kuntoutusverkoston kokous Kuntatalo Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi Järjestöjen roolin ja toimintaverkostojen tukeminen maakunnissa Kuntoutusverkoston kokous 5.11.2018 Kuntatalo Johtaja, varapääsihteeri Anne Knaapi Maakuntien ja tulevaisuuden kuntien kohtalonyhteys VALTIO

Lisätiedot

Rail Baltica edellytys Suomen isoille liikennehankkeille. Tiina Haapasalo, EK Sauli Hievanen, SAK

Rail Baltica edellytys Suomen isoille liikennehankkeille. Tiina Haapasalo, EK Sauli Hievanen, SAK Rail Baltica edellytys Suomen isoille liikennehankkeille Tiina Haapasalo, EK Sauli Hievanen, SAK Lähtökohdat Suomen logistinen asema Kaukana globaalista markkinasta; 2 vuorokauden etäisyys Keski-Euroopasta!

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. tehtäväkokonaisuus on olemassa eli mikä on kokonaisuuden tärkein tavoite? Maakunnan tehtävät alueiden kehittämisessä

Lisätiedot

Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja

Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja Kansainvälistyminen -alaryhmä valmistelutilanne 24.1.2018 Marjatta Eväsoja Kansainvälistymis- ja kulttuurijohtaja Kv-alatyöryhmän ehdotus Uuteen maakuntaorganisaatioon muodostetaan aluekehityksen ohjelmatyö,

Lisätiedot

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS

BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS BARENTSIN ALUENEUVOSTON KOKOUS 29 toukokuuta 2008 Kuusamo ESITYSLISTA ESITYSLISTA... 2 OHJELMA... 3 OSALLISTUJAT... 4 ASIAKOHTA BRC 1/2008 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN... 6 ASIAKOHTA BRC 2/2008 KOKOUKSEN

Lisätiedot

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueiden kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

ARKANGELIN KÄYTÄVÄN ALUE

ARKANGELIN KÄYTÄVÄN ALUE ARKANGELIN KÄYTÄVÄN ALUE Fax: +358 8 617 8120, heikki.haataja@kuhmo.fi ITÄISEN TAVARALIIKENTEEN REITIT Venäjän rataverkon kokonaispituus on 87.500 km. IVY-maiden rataverkon kokonaispituus on 147.000 km.

Lisätiedot