Naiskirjoittajat Grönlannin kertomakirjallisuudessa ja runoudessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Naiskirjoittajat Grönlannin kertomakirjallisuudessa ja runoudessa"

Transkriptio

1 Naiskirjoittajat Grönlannin kertomakirjallisuudessa ja runoudessa Karen Langgård Language, Literature and Media Ilisimatusarfik University of Greenland Karen Langgård

2 Lyhyt kronologinen katsaus Inuiittien maahanmuutto 1100-luvun lopussa Norjalaiset asettuivat Grönlantiin vuonna 985 ja jäivät 500 vuodeksi Inuiiteilla oli yhteyksiä eurooppalaisiin valaanpyytäjiin ja tutkimusmatkailijoihin 1721: siirtomaavalta 1953: siirtomaavallan purkaminen ja liittyminen osaksi Tanskaa: nykyaikaistuminen ja tanskalaistuminen 1979: Autonomia: grönlantilaistuminen 2009: Itsehallinto (ei itsenäisyyttä) Karen Langgård

3 Grönlannin kirjallisuuden synty Kalaallisut (grönlanninkieli) kuuluu inuiittikieliin. Siirtomaavallan alkaessa vuonna 1721 siitä tuli kirjoitettu kieli, jota käytettiin kirkon ja koulun piirissä. Inuiiteilla, grönlantilaisten esi-isillä, oli rikas suullinen perinne, joka sisälsi kertomukset ja runot. Grönlantilaiset merkitsivät itse muistiin osia suullisesta perinteestään. Karen Langgård

4 Vuonna 1861 alettiin julkaista grönlanninkielistä sanomalehteä, grönlantilaisten kirjoittamana, grönlantilaisille lukijoille luvun lopussa grönlantilaiset alkoivat itse kirjoittaa virsiä grönlanninkielellä ja loivat omakielisen virsityylin. Vuosisadan vaihteen jälkeen kaikki Euroopan kirjallisuuden lajit muokattiin Grönlannin tarpeiden mukaisiksi: Karen Langgård

5 Grönlannin kirjallisuus pääsi kasvamaan, koska se antoi välttämättömän tilan grönlantilaiselle ajattelulle ja keskustelulle grönlanninkielisten sanomalehtien ohella. Näillä kahdella medialla oli tärkeä tehtävä kansakunnan rakentajina 1900-luvulla: siirtomaavallan aikana, sen purkauduttua maan kuuluessa Tanskaan vuoden 1953 jälkeen, sekä itsehallinnon aikana. Karen Langgård

6 Kirjallisuus käsitteli yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä ja kertoi inuiittikulttuurin juurista ja perinteistä. Siirtomaavallan aikana Grönlannin kulttuuri oli kuitenkin suuressa määrin miesten hallitsemaa: suullisen perinteen kertojiin kuului myös naisia, mutta vain miehet merkitsivät tarinoita muistiin. Sanomalehtiartikkelit olivat miesten kirjoittamia. Ainostaan miehet kirjoittivat virsiä, kansallislauluja, romaaneja, jne. Karen Langgård

7 Signe Rink Signe Rink kuitenkin kuvasi naisia 1800-luvulla erittäin etevästi ja tasapainoisesti kaunokirjallisessa tuotannossaan. Hän oli syntynyt Grönlannissa tanskalaisten vanhempien tyttärenä, lähti Grönlannista koulunkäynnin ja kasvatuksen vuoksi 9- vuotiaana, palasi 17-vuotiaana ja meni naimisiin miehen kansa, josta tuli Etelä-Grönlannin (Länsi- Grönlannin eteläosan) kuvernööri muutamaa vuotta myöhemmin. Signe Rink tunsi grönlanninkielen ja kulttuurin. Hän pystyi näkemään yhteiskunnan sekä sisäpuolisen että ulkopuolisen silmin. Karen Langgård

8 Vuoden 1953 jälkeen: Vuoden 1953 jälkeen: siirtomaavallan purkaminen ja siirtomaavallan purkaminen ja taistelu itsehallinnosta taistelu itsehallinnosta Siirtomaavallan purku, liittyminen Tanskaan, nykyaikaistuminen ja tanskalaistuminen. Grönlantilaiset haluttiin tehdä tasa-arvoisiksi tanskalaisten kanssa, mutta pian oli myönnettävä, ettei tämä ollut oikea tie tasaarvoon. Monet grönlantilaiset, ainakin Tanskassa koulutetut nuoret tunsivat, että grönlanninkieli ja kulttuuri olivat uhattuina. Karen Langgård

9 1969 ja 1970 Grönlannin kirjallisuuden uusi alku: kaksi antologiaa julkaistiin. Ensimmäinen sisälsi viiden miesrunoilijan tuotantoa. Jälkimmäinen sisälsi proosaa ja lyriikkaa, pääosin proosaa. 14 kirjoittajan joukossa oli vain yksi nainen. Hän oli kirjoittanut kolmen novellin mukaelman, joka perustui suulliseen perinteeseen. Uusi alku, mutta ei naisten äänille tarkoitettu. Karen Langgård

10 10 vuotta myöhemmin julkaistiin toinen, runoja sisältävä antologia (myös tanskankielisenä rinnakkaiskäännöksenä). Vaikka toimittaja oli nainen, vain kaksi kirjoittajaa kymmenestä oli naisia (Nørregaard 1980) Samoin tapahtui pienen Suluitth-antologiasarjan kohdalla, joka sisälsi proosakatkelmia ja runoja (ensimmäinen ilmestyi 1978 ja seuraavat ennen vuotta 1994 naisosallistujien määrä kasvoi kuitenkin hieman koko ajan. Karen Langgård

11 Nykyaikaistuminen ja tanskalaistuminen synnyttivät protestiliikkeen. Se näkyi poliittisena yleisliikkeenä, protestirunoina ja protestilauluina, joiden kohteena oli tanskalaisvalta ja tanskalaisuus yleensä. Tämä kirjallisuuden laji oli erittäin suosittu itsehallinnon perustamiseen saakka ja sen jälkeisinä lähivuosina, jolloin hallinto siirrettiin vähitellen pois tanskalaisilta. Karen Langgård

12 Keskustelu oli varsin suorasukaista ja sisälsi paljon syytöksiä kapitalistista sorrosta ja kulttuuri-imperialismista. Tässä yhteydessä naisten ääni alkaa lopulta kuulua Grönlannin kirjallisuudessa: Karen Langgård

13 Naisten etnis-kansallinen ja ja feministinen runous Protestirunot, mm.dorthe Nathanielsen vastusti sitä, että Tanskan valtio sulki grönlantilaisten kyliä (Nørregaard 1980). Sama esiintyy Elisabeth Lyberthin runoissa (1956-) (Nørregaard 1980:152): siirtomaavalta on tuhonnut Grönlannin, tanskalaistaminen on vieraannuttanut ja passivoinut väestön he vain juopottelevat ja nukkuvat. Hän käsittelee mainittuja teemoja runoissaan. Karen Langgård

14 Nuoret naispuoliset grönlantilaiset mielipidejohtajat olivat opiskelleet Tanskassa ja saaneet vaikutteita Punasukkaliikkeestä ja marxilaisesta ideologiasta opiskelijavallankumouksen aikana. He olivat nähneet kuinka tanskalaisnaiset toivat sukupuolten tasa-arvon keskustelun kohteeksi Ja kohtasivat samat ongelmat grönlantilaisessa ympäristössä pyrkiessään henkisen siirtomaavallan purkamiseen: miehet hallitsivat julkista keskustelua. Karen Langgård

15 KILUT-ryhmän feministirunot vaativat kunnioitusta naisille ja miesten tasapuolista osallistumista taloustöihin, olivathan naiset jo mukana työelämässä (erityisesti kalateollisuudessa): Naisen työ on kaksikertainen: hän on myös vastuussa kodista ja lapsista pitkän työpäivän jälkeen, mutta mies ei osallistu vaan juo olutta ystäviensä kanssa. KILUT julkaisi pientä aikakauslehteä muutaman vuoden ajan. Karen Langgård

16 Tämä feministiryhmä hajosi, koska: Koulutettujen täytyi keskittyä liian moneen tehtävään. Sukupuolten tasa-arvo lisääntyi vähitellen ulkomaisten vaikutteiden vuoksi ja koska naiset menestyivät miehiä paremmin koulutuksen piirissä. Tasa-arvosta on tullut luonnollinen asia Pohjoismaissa, ei tosin vielä kaikilla aloilla yhteiskunnassa. Karen Langgård

17 1980-luvun naiskirjailijat Naiskirjailijat ovat saaneet äänensä kuuluviin 1980-luvun alusta lähtien, ei feministien suulla, vaan siten, että naishahmojen fiktiivinen elämä kuvaa syvällä vaikuttavia yhteiskuntapoliittisia olosuhteita yksilöiden kautta. Päämielenkiinto kohdistuu hahmojen yksilöllisyyteen. Konteksti on selkeästi etnis-kansallinen, ei feministinen. Karen Langgård

18 Mâliâraq Vebæk Mâliâraq Vebæk (1917-), diasporan ja yhteiskunnallisen syrjäytymisen kuvaaja. Aiheet vapaaehtoistyöstä yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneiden elämästä ( grönlantilaista asuu Tanskassa). Karen Langgård

19 Dorthe Nathanielsen Dorthe Nathanielsen (1934-) osallistui Nørgaardin antologiaan vuonna Kansallisromantikko, kuvaa hylkeenpyytäjien elämää 1800-luvulla Karen Langgård

20 Grethe Guldager Thygesen Grethe Guldager Thygesen (1937-) julkaisi kolmannen grönlantilaisen romaanin vuonna 1984: Kalaaleq arnaq (Grönlantilainen nainen). Romaani on tyyliltään kioskikirjallisuutta lähenevä, mutta todella suosittu Grönlannissa. Tuotantoon kuuluu myös jännityskirjallisuus Karen Langgård

21 Nørregaardin toinen antologia Nørregaard oli itse nainen, joka onnistuneesti toimitti sukupuolten suhteen taspainoisen toisen runoantologiansa Inuit nipaat [Inuiittien ääniä] (n. 1990). Esipuheessaan hän toteaa kirjan osoittavan, että vuosien varrella myös Grönlannin naiset edistyvät. Karen Langgård

22 Thale Eriksen Thale Eriksen ( ) julkaisi kaksi pientä romaania vuonna Seksuaalisen pidättyvyyden ja uskonnolisuuden kuvaaja. Olisi tuskin suosittu nykyisin julkaistuna Karen Langgård

23 Mariane Petersen Julkaisi runokokoelman vuonna 1988 Niviugak aalakoortoq allallu [Hukkunut ja muut]. Irtiotto etnis-kansallisesta itsetärkeydestä. Kuvaa ihastuttavan groteskilla tavalla grönlantilaisen arkielämän pieniä ja suuria asioita. Toinen runokokoelma (1993) vapaata mielikuvitusta, älyn leikkiä ja pikkulasten huumoria (1997). Karen Langgård

24 Mâliâraq Vebæk Mâliâraq Vebæk julkaisi toisen romaaninsa edellisen jatko-osana: Ukiut trettenit qaangiummata [Kolmetoista vuotta myöhemmin] (1992). Kuvaa grönlantilais-tanskalaisten elämää Tanskassa. Kuvaa myös uusien etnisten raja-aitojen syntyä nyky-tanskassa. Karen Langgård

25 Jessie Kleemann Jessie Kleemann (1959-), visuaalinen taitelija ja performanssien esittäjä. Yhdistää perinteisen kulttuurin, ajalta ennen siirtomaavaltaa, yhä tunnettuihin asioihin taiteessaan ja omassa viitekehyksessään. Julkaisi kolmikielisen runokokoeiman Taallat Digte Poems (Runoja) itse kuvittamanaan vuonna Kuvaa säälimättä miehen ja naisen välistä suhdetta. Karen Langgård

26 Todistuskirjallisuus Uusia kirjailijoita tuli vähän julkisuuteen luvulla, sama koski sekä miehiä että naisia. Silti eräiden mieskirjoittajien rockmusiikkitekstit olivat korkeatasoisia luvun lopussa eräs nuori mieskirjoittaja aloitti kirjallisuuden lajin, joka jännityskirjojen ohella antoi leimansa seuraavalle vuosikymmenelle: todistuskirjallisuuden. Karen Langgård

27 Vuonna 2001 ilmestyi kolme proosateosta ja yksi runokokoelma, joka edusti tätä kirjallisuuden lajia: Kolme kirjoittajaa, kaikki naisia, todistavat elämänkokemuksistaan: Else Løvstrøm käsittelee traumaattista vuotta, jonka ajan hän asui Tanskassa lapsuudessaan. Ernu Nielsen esittää minä-muodossa kertomuksen lapsuudessa koetusta hyväksikäytöstä. Vivi Lynge Petrussenin todistus koskee väkivaltaisuutta hänen aiemmassa suhteessaan. Karen Langgård

28 Nuorten kertojien lyriikka Rock ja pop Rap on tarjonnut rinnakkaiskanavan todistuskirjallisuuden ohella. Naiset eivät kuitenkaan ole harrastaneet tätä kirjallisuudenlajia Viimeisten viiden vuoden aikana on ilmestynyt uusien kirjoittajien runokokoelma. Karen Langgård

29 Katti Frederiksen Katti Frederiksen (1982-) Runoja ja proosaa: Uummatima kissaa [Sydämeni toive] (2006). Kaihtaa kliseitä ja tavanomaisuutta. Runot henkilökohtaisia ja kuvaukseltaan ja tunnelmiltaan tarkempia kuin grönlantilainen lyriikka yleensä Karen Langgård

30 Yhteenveto Vaikka naiset tulivat kirjalliselle näyttämölle vasta 1980-luvulla, Grönlannin kirjallisuuteen on tullut sittemmin runsaasti naiskirjailijoita. Kolme vahvaa naista myös kirjallisessa mielessä kukin omalla sarallaan ja vuosikymmenellään: Mâliâraq Vebæk, Jessie Kleemann ja Katti Frederiksen. Karen Langgård

31 Grönlannin kirjailijaliiton nimissä Hans Anthon Lynge kysyy: Miksi nuoret Grönlannin nuoret naiset, varsinkaan koulutetut, eivät kirjoita fiktiota? En tiedä vastausta. Hyvin harvat nuorenpolven edustajat kirjoittavat lyriikkaa, tosin julkisuuteen on viime vuosina tullut myös naisrunoilijoita. Proosan, varsinkaan suurromaanien, kirjoittajia ei nykyisin löydy, ei miehistä eikä naisista: Karen Langgård

32 Eteville nuorille kirjoittajille on vielä paljon tekemätöntä työtä prosaistit ovat yleensä jo eläkkeellä. Omaa kieltämme (Kalaallisut) ei opeteta kouluissa luovuuteen innostavasti. Hyvin harvat lukevat pitkiä tekstejä omalla kielellämme, vaikka se on Grönlannin virallinen kieli, ehkä kouluopetuksesta saatujen tottumusten vuoksi. Kirjallisuuden saama taloudellinen tuki on lähes olematon. Nämä ja kaikki muut syyt ovat naiskirjailijoiden toiminnan esteinä. Karen Langgård

33 Muutama lähdeviite 2003: Mellem globalisering, nation building og individets dagligdag på godt og ond Den-nyeste grønlandske litteratur i teksthistorisk lys ud fra en postkolonial vinkel. IN: - Nordica, Bind 20, pp : 'Litteraturen er folkets øjne, ører og mund' IN: Birgitte Jacobsen, Birgit Kleist Pedersen, Karen Langgård & Jette Rygaard: Grønlænder og global - grønlandsk sprog, litteratur og medier i 25-året for Hjemmestyrets indførelse. Ilisimatusarfik 2004: Identity and interethnic relations seen through research in the Greenlandic language and in the Greenlandic literature.. IN: Michèle Therrien (ed): Dynamics and Shifting Perspectives. Arctic Societies and Research. Proceedings from the First IPSSAS Seminar, Nuuk, Nuuk. Ilisimatusarfik 2007: Vi børn kan kun sige de ting vi vil sige til vores forældre, via digte IN: Audur Hauksdóttir, Erik Skyum-Nielsen og Rósa Maria Hjörvar (red): Nordiske sprogog litteraturdage i København. Mandag den 27. og tirsdag den 28. november Nordatlantens Brygge. 2007: Greenlanders seen through the eyes of Signe Rink. IN: Arktiske Diskurser. Nordlit. Nummer 22, host Tromsø. 2010: Nationalromantik i den grønlandske skønlitteratur IN: Erik Skyum-Nielsen: Sprog og litteratur i Norden. Nordisk romantik. Myte, frihed og fællesskab. Nordatlantens brygge. Karen Langgård

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa 2009-2013 Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa Suomalainen ajankäyttö Suomalainen viestintä ja käytöstavat Suomalainen elämäntapa Aikatauluja ja sovittuja tapaamisaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti.

Lisätiedot

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike Carol Ehrlich 70-luvun naisliike 1980 Miten paljon naisliike on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana? Liberaali haara ei ole muuttunut juuri lainkaan. Yhä yritetään saada 52% vallasta siinä taloudellisessa

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

3. Kuinka monta teemaa kannattaa valita? Voiko itse keksiä teemoja?

3. Kuinka monta teemaa kannattaa valita? Voiko itse keksiä teemoja? ÄI 61 Nir Kirjapäiväkirjan ohjeet 1. Millainen teksti kirjapäiväkirja on? Kirjapäiväkirja tarkastelee lukemiasi teoksen erilaisten teemojen kautta. Teemoja luetellaan näissä ohjeissa tuonnempana. Päiväkirjasta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Lieto

Lasten ja nuorten Lieto Lasten ja nuorten Lieto Anja Hänninen: Mylly tontun tarinoita (1998) Röhmöjen satumaista elämää (2006) Michel Karra: Kesä -56 (1997) Romaani vie 1950-luvulle 16-vuotiaan nuorukaisen dramaattisten tapahtumien

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN. Paula Arvas & Voitto Ruohonen

Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN. Paula Arvas & Voitto Ruohonen Alussa oli MURHA JOHTOLANKOJA RIKOS KIRJALLISUUTEEN Paula Arvas & Voitto Ruohonen Suomen tietokirjailijat ry on tukenut teoksen kirjoittamista. Paula Arvas on kirjoittanut luvut 1, 2, 4 ja 6 ja Voitto

Lisätiedot

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011

FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 FT Henna Makkonen-Craig Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2. 3.8.2011 Esityksen rakenne Johdannoksi Tekstilajin eli genren määrittelyä Millaisin eri tavoin tekstilajia voidaan tutkia? Millaisista

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Venäjän kirjallisuutta. Essi, Lotta, Niina

Venäjän kirjallisuutta. Essi, Lotta, Niina Venäjän kirjallisuutta Essi, Lotta, Niina Aleksander Pušhkin 17991837 runoilija, romaani ja näytelmäkirjailija kirjoitti venäjäksi ja ranskaksi Venäjän kultaaika (romantiikka) kutsutaan Venäjän parhaaksi

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MANDARIINIKIINAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan

Lisätiedot

SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA

SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA Juhlajulkaisu Matti Suurpäälle hänen täyttäessään 60 vuotta 3. marraskuuta 1997

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville

KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville Kustannus Aarni 2018 Ensimmäinen painos, 2018 Kustannus Aarni Kannen piirrokset ja suunnittelu: Noora Jantunen Takakannen kuva: Hanna-Maria Hämäläinen

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010

Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010 Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010 22.9.2011, Lavaklubi, Kansallisteatteri, Helsinki Tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund BID Innovaatiot ja yrityskehitys,turun yliopisto Tutkimuksen toteutus

Lisätiedot

Osa-aikatyö ja talous

Osa-aikatyö ja talous Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa NIKK:n tietolehtinen Namn på kapitlet 1 NIKK:n tietolehtinen Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa Naiset

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Tiina Mäntymäki Vaasan yliopisto

Tiina Mäntymäki Vaasan yliopisto Tiina Mäntymäki Vaasan yliopisto Naispuoliset murhaajat harvassa Uhri > tekijä Henkilökohtaiset motiivit Miesten väkivalta synnyttää väkivaltaisia naisia Lisbeth Salander (Stieg Larsson, Millennium-trilogia),

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) ITÄ-HÄMEEN OPISTO Syksyllä 2018 Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) Jyväskylän avoin yliopisto, kirjoittamisen perusopinnot

Lisätiedot

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland ZA5209 Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 269 Haluaisin kysyä muutaman kysymyksen, jotka liittyvät yhteiskuntamme muodostavien eri sukupolvien

Lisätiedot

Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä

Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä Naisten ja miesten käsityksiä henkilöstöjohtamisesta, työhyvinvoinnista ja työn muutoksista kasvu- ja muissa yrityksissä Kasvuyritysten ketterä henkilöstöjohtaminen toimintamalleja pk-yrityksille (KetteräHR)

Lisätiedot

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2

Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2 May 26, 2014 Pelien luokittelua Peliteoriassa pelit voidaan luokitella yhteistoiminnallisiin ja ei-yhteistoiminnallisiin. Edellisissä kiinnostuksen kohde on eri koalitioiden eli pelaajien liittoumien kyky

Lisätiedot

Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla

Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu NaisUrat-hanke Työn ja yksityiselämän tasapaino 6.5.2014 Väitöskirjatutkimus Pyrkimyksenä on selvittää

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma 1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.

Lisätiedot

Yhtenäisen juonen lohtu : Kirjasampo, lukeminen ja muisti

Yhtenäisen juonen lohtu : Kirjasampo, lukeminen ja muisti Yhtenäisen juonen lohtu : Kirjasampo, lukeminen ja muisti Miten Kirjasampoa voi hyödyntää kaunokirjallisuuden etsimisessä ja lukemisessa Kun tarinoita ei kerrota, me olemme vaarassa eksyä. Valheisiin kompastuu,

Lisätiedot

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

Kivi leivässä vai manteli puurossa? Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja

Lisätiedot

Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä

Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä Kuntajohtajien kokema uhkailu tai häirintä Kuntaliiton, Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteinen Kuntajohtajien työhyvinvointikysely 2018 Tiedonkeruu 12.6.-1.7.2018 184 vastausta, vastausprosentti 59. Elokuu

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius. Lataa

Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius. Lataa Lataa Luonnonkirja - Zacharias Topelius Lataa Kirjailija: Zacharias Topelius ISBN: 9789522220561 Sivumäärä: 223 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.44 Mb Zacharias Topelius kirjoitti rakastetun lukukirjansa

Lisätiedot

Feminismit. Syksy 2012.

Feminismit. Syksy 2012. Feminismit Syksy 2012. Eron politiikat Tasa-arvon maailma on laillistetun ja yksiulotteisen sorron maailma; eron maailma on maailma, jossa sorto heittää aseensa ja antautuu elämän moneudelle ja monimuotoisuudelle.

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOISMAIDEN TUTKIMUS (NORDEN)

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOISMAIDEN TUTKIMUS (NORDEN) ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOISMAIDEN TUTKIMUS (NORDEN) TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Suorita seuraavat opintojaksot

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS. Hanna Vilkka

SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS. Hanna Vilkka SUKUPUOLISUUDEN JA SEKSUAALISUUDEN MONIMUOTOISUUS Hanna Vilkka Mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty. Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 25. kesäkuuta 2001 LAUSUNTO Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen

Lisätiedot

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas

Lisätiedot

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Aya: Elämää Yop Cityssä, (Arktinen banaani 2010) Tarina: Marguerite Abouet Sarjakuvassa 19 v. opiskelija Aya joutuu

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Yksin. Tekstin mukautus Irina Korhonen

Yksin. Tekstin mukautus Irina Korhonen Yksin Tekstin mukautus Irina Korhonen Juhani Aho YKSIN Tekstin mukautus Irina Korhonen 2018 Artemira Publishing B Finnish Easy REading HelPPOA luettavaa SuOmeKSI Finnish Easy Reading -teokset on kirjoitettu

Lisätiedot

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista.

NUORTEN TALOUSOSAAMINEN. Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. NUORTEN TALOUSOSAAMINEN Tutkimus suomalaisnuorten talousosaamiseen liittyvistä asenteista ja toiveista. 1 Taloudellinen tiedotustoimisto TAT tarjoaa tietoa sekä kokemuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ENGLANNIN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun

Lisätiedot

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä

Lisätiedot

Minustako hyvä henkilöhahmo? Omasta elämästä tarinoiksi

Minustako hyvä henkilöhahmo? Omasta elämästä tarinoiksi Minustako hyvä henkilöhahmo? Omasta elämästä tarinoiksi Kaikille avoin, maksullinen Turun yliopiston luovan kirjoittamisen kurssi 31.8. 15.12.13 Haluatko jättää elämästäsi pysyvän perinnön tuleville sukupolville

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Lataa Naisen matka kiinalaiseen lääketieteeseen - Maria Juselius. Lataa

Lataa Naisen matka kiinalaiseen lääketieteeseen - Maria Juselius. Lataa Lataa Naisen matka kiinalaiseen lääketieteeseen - Maria Juselius Lataa Kirjailija: Maria Juselius ISBN: 9789529328871 Sivumäärä: 224 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.53 Mb Kiinalaisen lääketieteen näkemys

Lisätiedot

Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011

Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011 Näytelmäkirjailijoiden ja käsikirjoittajien taloudellinen asema Suomessa 2011 13.9.2012, Teatteri Avoimet Ovet, Helsinki Tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund BID Innovaatiot ja yrityskehitys, Turun yliopisto

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Ihmiset voivat elää monenlaisissa liitoissa. Tässä saat tietoa neljästä eri liitosta ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Avoliitto Kun kaksi ihmistä

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä KIHU Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys Tietoja kerätty 6 joukkuelajilta

Lisätiedot

M I K K O G R Ö N L U N D

M I K K O G R Ö N L U N D KIRJAILIJOIDEN TALOUDELLINEN ASEMA SUOMESSA 25 M I K K O G R Ö N L U N D T O U K O K U U 2 6 Sisällys Tiivistelmä 3 1 Tutkimuksen tarkoitus ja taustat... 6 2 Vastausaste sekä vastaajajoukon taustatiedot

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

kulttuurin pohjoismaiset tukiohjelmat

kulttuurin pohjoismaiset tukiohjelmat kulttuurin pohjoismaiset tukiohjelmat kolme tukiohjelmaa KULTTUURI- JA TAIDEOHJELMA Projekti ja kuva: Dansarena Nord POHJOISMAIDEN JA BALTIAN MAIDEN KULTTUURIALAN LIIKKUVUUSOHJELMA NORDBUK TUKIOHJELMA

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

ZA5791. Flash Eurobarometer 356 (Public Opinion in the European Union Regions) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5791. Flash Eurobarometer 356 (Public Opinion in the European Union Regions) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA79 Flash Eurobarometer 6 (Public Opinion in the European Union Regions) Country Questionnaire Finland (Finnish) EB FLASH 6 - Perceptions of Europeans about general issues at regional level - FIF D Minkä

Lisätiedot

Venäjä. on toista maata. vuonna Gummeruksen kustantamina. Moskova noir -trilogian kolmannen osan on määrä ilmestyä vuoden

Venäjä. on toista maata. vuonna Gummeruksen kustantamina. Moskova noir -trilogian kolmannen osan on määrä ilmestyä vuoden RIITTA SAARINEN Venäjä on toista maata Ruotsalainen kirjailija Paul Leander-Engström työskenteli 1980 1990-luvulla Venäjällä, kun muutoksen tuulet puhalsivat maassa. Niistä kokemuksista hän on ammentanut

Lisätiedot

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero Sisällys Mitä sukupuolten palkkaero tarkoittaa? Miksi sukupuolten palkkaerot säilyvät? Mitä EU tekee? Miksi asia on tärkeä? Sukupuolten palkkaero vaikuttaa

Lisätiedot

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 21.11.2014 Elina Nivala & Sanna Ryynänen Lähtökohtia 1. Tutkimusmenetelmien osaaminen ei kuulu yksinomaan

Lisätiedot

TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA

TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA Muistiot 2011:1 1 Opetushallitus ja tekijät Muistiot 2011:1 ISBN 978-952-13-4639-2 (pdf) ISSN-L 1798-8896 ISSN 1798-890X (verkkojulkaisu) Taitto: Sirpa Ropponen

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA77 Flash Eurobarometer (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Women in the European Union - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI,

Lisätiedot

KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI. Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari

KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI. Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari KULTTUURISET MUUTOKSET, ARKIELÄMÄ JA IDENTITEETTI Akatemiaprofessori Pertti Alasuutari Mitä kulttuuriset muutokset ovat? Arkielämä reagoi hallintoon ja päinvastoin, ja hallinnon muodit ja mallit ovat osa

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

TYÖSKENTELYMENETELMÄT

TYÖSKENTELYMENETELMÄT Äidinkieli ÄIDINKIELI (ÄI) Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus tarjoaa aineksia kielelliseen ja kulttuuriseen yleissivistykseen. Kaikilla äidinkielen kursseilla keskiössä ovat tekstit: tekstejä luetaan,

Lisätiedot

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen. Hanna Onwen-Huma

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen. Hanna Onwen-Huma Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen Hanna Onwen-Huma 7.6.2011 Ihmiset = naiset ja miehet Julkinen päätöksenteko vaikuttaa ihmisten elämään ja arkeen Ihmiset ovat naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Näkökulmia kirjallisuuteen, ensimmäinen tapaaminen. Cecilia Therman SULJETHAN MATKAPUHELIMESI!

Näkökulmia kirjallisuuteen, ensimmäinen tapaaminen. Cecilia Therman SULJETHAN MATKAPUHELIMESI! Näkökulmia kirjallisuuteen, ensimmäinen tapaaminen Cecilia Therman SULJETHAN MATKAPUHELIMESI! Päivän ohjelmasta Esittelykierros Kysely kurssiin liittyvistä toiveista Katsaus kirjallisuuskäsitysten historiaan

Lisätiedot

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More KAALIMATO TUTKII Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus TAUSTA N % Kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa 0. Kyselytutkimuksen tilasi Kaalimato.com. Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Joukkuelajit suurin liikuttaja?

Joukkuelajit suurin liikuttaja? Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä Jukka Rautakorpi KIHU / OK HUY Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006

MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 MAAHANMUUTTAJIEN ÄIDINKIELI ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA 2006 ITALIAN KIELEN OPETUKSEN SUUNNITELMA Opetuksen lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksella tuetaan oppilaan ajattelun ja kielenkäyttötaitojen,

Lisätiedot

Muistelus Lannan Nillasta eli Knud Qvænistä

Muistelus Lannan Nillasta eli Knud Qvænistä Kauimpana suomesta Knud Qvæn elikkä Knud Olsen elikkä Ollin Nuutti elikkä niin ko kansa kans sannoo Lannan Nilla oon kyllä ollu aivan olemasaki. Se oli yksi kainulainen mies, joka eli 1700-luvula (seittementoistasaan-luvula)

Lisätiedot

9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti

9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti 9. luokan runoanalyysi kielitietoisesti Mika Kukkola, Tiistilän koulu Tavoite on purkaa runouden rakennetta ja merkityksiä kielitietoisesti ja kirjoittaa mallitekstin avulla runoanalyysi verkkolomakkeessa

Lisätiedot

Naiset politiikassa Onko tasa-arvo jo saavutettu?

Naiset politiikassa Onko tasa-arvo jo saavutettu? Naiset politiikassa Onko tasa-arvo jo saavutettu? Naisjärjestöjen keskusliitto 21.04.2012 Sari Pikkala Tasa-arvotiedon keskus Minna Tampereen yliopisto sari.pikkala@uta.fi p. 040 190 4068 1 Naisten edustus

Lisätiedot

LUKIOKURSSEIHIN LIITTYVÄT YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN MUUTOKSET. osaamistavoitteita.

LUKIOKURSSEIHIN LIITTYVÄT YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN MUUTOKSET. osaamistavoitteita. LIITE 16.6.2016 LUKIOKURSSEIHIN LIITTYVÄT YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN MUUTOKSET 3.1.1.1 Äidinkieli, suomi Nykyinen teksti Osaamisen tunnustamisessa lukion kurssit Kieli, tekstit ja vuorovaikutus (ÄI 1),

Lisätiedot

David Safier. David Safier on kirjoittanut myös nämä kirjat. Happy Family

David Safier. David Safier on kirjoittanut myös nämä kirjat. Happy Family Huumori David Safier Happy Family neljääkymmentä ikävuottaan lähestyvä Emma Wünschmann on uhrannut lupaavan uransa kustannusalalla perheensä vuoksi. Emman lastenkirjakauppa on konkurssin partaalla,

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot