INNOVAATIOSETELI / EXPLORER
|
|
- Maria Halonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 INNOVAATIOSETELI / EXPLORER KARI INBERG
2 Rahoituspalvelut yrityksille v Rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: Messuavustus euroa Tempo ja Kiito kansainväliseen kasvuun T&K-rahoitus; Avustus Laina Into Innovaatioseteli euroa Team Finland Explorer euroa NIY Kehittäminen alkuun, Kansainvälistymis- Yrityksen digi- ja Yrityksen kv-kasvu ja palvelujen osto palvelujen osto kansainvälistymisosaamisen uudistuminen kasvattaminen innovaatiotoiminnalla Laivanrakennuksen Energiatuki AV-tuotantokannustin innovaatiotuki
3 INNOVAATIOSETELI Innovaatiotoimintaa käynnistäville pk-yrityksille ja mikroyrityksille, joilla on uusi kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote tai palvelu, minkä kehittämiseen tarvitsee ulkopuolista apua. Esimerkkejä innovaatiosetelin käyttökohteista tuote- ja palvelustrategian kehittämiseen liittyvät palvelut (mm. muotoilustrategian valmistelu) kokeilut sekä ketterä tuote- ja palvelukehitys innovaatiotoimintaan liittyvät mittaus- ja testauspalvelut innovaatiotoimintaan liittyvät soveltuvuustutkimukset ja asiantuntijalausunnot tutkimustulosten arviointiin ja hyödyntämiseen liittyvät palvelut innovaatioprojektien valmistelu
4 INNOVAATIOSETELI Kun yrityksellä on tahtotila selvittää, mitä innovaatiotoiminta yritykselle tarkoittaa ja miten se edistää yrityksen liiketoimintaa kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote- tai palveluidea tai keksintö, jonka kehittämiseen se tarvitsee ulkopuolista osaamista tuotteeseen tai palveluun liittyvä ongelma, jonka ratkaisemiseen se tarvitsee ulkopuolista asiantuntemusta Innovaatioseteli sopii yritykselle liiketoiminta on vakiintunutta, väh. 1. tilikausi takana ja halu innovaatiotoimintaan tarvitsee ulkopuolista asiantuntija-apua innovaatiotoimintaan ei ole myönnetty Tekesin rahoitusta kuluneena vuonna (eikä edellisen vuonna)* jonka Asiakastiedon Alfa-rating on vähintään A jolla on kansainvälistymiseen liittyviä suunnitelmia *) Energiatukea, Team Finland Exploreria, Messuavustusta ja AV-alan tuotantokannustinta koskevat myöntöpäätökset, hakemukset tai käynnissä olevat projektit eivät ole este innovaatiosetelin hakemiselle
5 INNOVAATIOSETELI rahoitus on alv. Ei omarahoitusosuutta ostettu palvelu voi olla suurempi, jolloin yritys maksaa erotuksen palveluntuottajalle. Voi olla myös pienempi! seteliä voi käyttää enintään kahden palveluntuottajan palveluihin seteli on voimassa 6 kk myöntämispäivämäärästä hakijayritys raportoi Business Finlandille projektin päätyttyä BF maksaa palveluntuottajalle rahoitus on de minimis -ehtoista avustusta
6 InMed Oy Etälääkäripalveluita Seksuaalineuvonta Lasten ja aikuisten uroterapiapalvelut Kätilötyö. Sosiaali- ja terveysala on suuressa Murroksessa Innovaatiosetelin avulla uusien tuotteiden / palveluiden kasvusparrausta ja konseptointia
7 IPR lisää uskottavuutta ja turvallisuutta engemma.com Globaaleilla markkinoilla ensimmäinen High End- Jalokivien kuvausjärjestelmä, joka korvaa loop-tarkastelun Innovaatiosetelillä uutuustutkimus, patentoitavuustutkimus, FTO ja kansallinen patentointi Neuvottelut käynnissä maailman suurimpien jalokivivälittäjäorganisaatioiden kanssa Verkoston rakentaminen käynnissä Jatkohakemus Business Finalndissa - patenttiperheen laajennus kansainvälisessä markkinassa Ainutlaatuinen loppukäyttäjän jalokivien pyöritysmoottori ja siihen valmistava kuvausjärjestelmä.
8 OTA YHTEYTTÄ OTA YHTEYTTÄ Team Finland -asiakaspalvelu Tel
9 EXPLORER HANKI TIETOA UUDESTA VIENTIMARKKINASTA RAHOITUSPALVELU PK- JA MIDCAP- YRITYKSILLE
10 EXPLORER Hanki tietoa uudesta vientimarkkinasta Tee kansainvälistymissuunnitelma ja - strategia Tee markkinakartoitus uudesta markkinasta: Selvitä lokalisointitarve Tee markkina-analyysi, selvitä kilpailutilanne Kartoita jälleenmyyjiä ja jakelukumppaneita BUSINESS FINLAND:in rahoitus 50 %:ia ostetuista asiantuntijapalveluista max / hanke Avustusta (de minimis)
11 EXPLORER Kenelle? Pienille ja keskisuurille yrityksille sekä midcapyrityksille: Jotka etsivät uutta vientimarkkinaa tuotteilleen/palveluilleen/liiketoimintamallilleen Yritys voi olla kansainvälistymisen alkuvaiheessa tai toimia jo vientimarkkinoilla
12 EXPLORER Milloin? Explorer on sopiva rahoituspalvelu, kun Yritys tarvitsee ulkopuolista asiantuntemusta kansainvälistymisen suunnitteluun ja/tai uusien vientimarkkinoiden selvittämiseen Yrityksellä on jo vakiintunutta liiketoimintaa, liikevaihtoa vähintään yhdeltä päättyneeltä tilikaudelta Yrityksen talous on kunnossa ja oma osuus projektin rahoituksesta on varmistettu Palveluntuottaja voi olla myös ulkomainen. Kansainvälisten markkinoiden asiantuntijoita voit hakea esimerkiksi Expert Search -palvelusta:
13 EXPLORER Milloin ei? Yritys ei voi saada Explorer-rahoitusta, jos se on suuri yritys, toiminimi, julkinen tai voittoa tavoittelematon organisaatio tai ahvenanmaalainen yritys yrityksellä on verovelkaa ja/tai talous ei ole kunnossa yrityksen rating Alfa on huonompi kuin A Yritys on toimialalla, johon ei voida myöntää de minimis-rahoitusta (maatalouden alkutuotanto, kalastus ja vesiviljely) Yrityksen de minimis-kiintiö ylittyisi
14 EXPLORER Rahoitus Hyväksyttävät kustannukset: Ostettujen asiantuntijapalvelujen kustannukset projektisuunnitelman mukaisesti Business Finland:n rahoitus vaihtelee välillä 5,000 10,000 ja kattaa 50%:ia ostetuista asiantuntijapalveluista Hankerahoituksen ulkopuolella: Yrityksen omat palkka-, matka-, vuokra-, markkinointijne. kustannukset Operatiiviseen myyntiin ja markkinointiin sekä tuotekehitykseen liittyvät asiantuntijapalvelut Jälleenmyyjäverkoston perustamiseen liittyvät kustannukset (kandidaattien selvitys OK)
15 CASE HA-TEX OY Perustettu 2005, liikevaihto 850k, henkilöstö 32 Erikoistunut tekstiilien puhdistukseen(esim. auditoriot, elokuvateatterit jne.) Referenssejä AMC:lle (maailman suurin elokuvateatteriketju) jo Suomessa ja Ruotsissa Explorer-projekti Iso-Britanniaan ja Irlantiin: Sisälsi markkina- ja kilpailijakartoituksen sekä listauksen Odean Cinemas-ketjun päätöksentekijöistä (osa AMC:tä) Asiantuntijapalvelut: Nordic Export Partners AB Tekes/BF rahoitus 6000 / 70% maksettu ennakkona Tulokset: Yritys on päässyt neuvottelemaan palvelujensa tarjonnasta koko Odean Cinemas-ketjulle. Hanke avasi myös extra markkinoita kuten Viron, jota yritys ei ennakkoon osannut pitää itselleen potentiaalisena. 15
16 OLLAAN YHTEYDESSÄ! Heli Flink Tuotepäällikkö Explorer ja messuavustus Maaret Kaksonen Asiantuntija Jari Peltoniemi Asiantuntija Eeva-Liisa Tepsa Asiantuntija Toivo Venäläinen Asiantuntija
17 OLLAAN YHTEYDESSÄ! Kari Inberg Senior adviser SME Tel kari.inberg (at) businessfinland.fi
uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia
Osta innovaatioosaamista yritykseesi Pk-yrityksille ja mikroyrityksille joilla on uusi tuote tai palvelu, jossa kansainvälistä kasvupotentiaalia jotka ovat käynnistämässä innovaatiotoimintaa joilla on
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen
Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.
Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile,
Tekesin yritysrahoituspalvelut
Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.
Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille
Tekesin rahoituspalvelut kansainvälistyvälle yritykselle. Heli Flink/
Tekesin rahoituspalvelut kansainvälistyvälle yritykselle Heli Flink/ 21.11.2017 Tekesin rahoituspalvelut yrityksille v. 2017 Rahoitusta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.
Teemaklinikka - Miten suomalaiset ideat myydään hyvän tarinankerronnan, esiintymisen ja selkeän myyntipuheen avulla? Riihimäki 8.12.2016 Innovaatioseteli Tempo-rahoituspalvelu Vauhtia startup-yrityksen
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,
Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai
Tekesin Innovaatioseteli Jari Peltoniemi.
Tekesin Innovaatioseteli Jari Peltoniemi http://www.tekes.fi/rahoitus/pk-yritys/innovaatioseteli/ MIKSI? Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! Innovaatioseteli, jonka tarkoitus on antaa yrityksille
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät Pirkkala Pasi Viitanen
BUSINESS FINLAND Pirkkalan yrittäjät 6.3.2019 Pirkkala Pasi Viitanen 050 395 2475 pasi.viitanen@businessfinland.fi Yrityksiä Osuus viennistä % 5 20 10 31 50 57 100 68 500 87 18 828 100 Lähde: Tavaroiden
Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut. Heli Flink/
Team Finland Explorer ja Messuavustus-rahoituspalvelut Heli Flink/ 8.11.2017 TEAM FINLAND EXPLORER Hanki tietoa uudesta vientimarkkinasta Kasvua hakeville pk-yrityksille ja Midcap-yrityksille, jotka etsivät
Innovaatioseteli Palveluntuottajan pelisäännöt.
Palveluntuottajan pelisäännöt http://www.tekes.fi/rahoitus/pk-yritys/innovaatioseteli/ MIKSI? KENELLE? MILLOIN? MILLOIN EI? MITEN SE TOIMII? HAKU PALVELUNTUOTTAJAN NÄKÖKULMASTA YLEISIMMÄT HYLKYPERUSTEET
Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;
Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa. Maija Lönnqvist 23.9./4.10./
Innovaatiot Poikimaan Rahaa IPR:t Tekesin rahoituksessa Maija Lönnqvist 23.9./4.10./6.10.2016 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Tekesin rahoituspäätökset
Team Finland. Aki Parviainen
Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten
Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,
Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari
Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017
Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Anna Alasmaa / 18.1.2017 palvelut yrityksille v. 2017 paketti pk- ja midcap-yritysten kansainväliseen kasvuun vuonna 2017 Team Finland Explorer, Digiboosti ja Innovaatioseteli
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin
Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,
Tekes Muotoilun rahoittaja Antti Salminen Maria 0-1, 27.4.2017 Hallituksen puoliväliriihen tiedotteen liite 25.4.2017 Hallituksen toimintasuunnitelma vuosille 2017 2019: Uudet avaukset; Luovaa taloutta
avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille
Team Finland avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille 27.10.2016 Jari Kauppila, ELY-keskus/Tekes Team Finland Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ-
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE
ELINTARVIKEVIENNIN RAHOITUS PK-YRITYKSILLE Pirjo Hakanpää @pirjohakanpaa TEKES 3.11.2017 Tampere #1916549 TEAM FINLAND -PALVELUT Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finlandin alle:
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 24.3.2017 1 Esityksen sisältö 1. Rahoitusvaihtoehdot (ELY, Tekes) 2. Yrityksen kehittämispalvelut Yritystoiminnan rahoitus Pohjois-Savon
Suomessa valmistettujen tuotteiden kv-verkkokauppa
1.2.2019 Suomessa valmistettujen tuotteiden kv-verkkokauppa Tomas Nordström Yrittäjä, myyjä ja markkinoija Työhistoria Made in Finland -Shop, Yrittäjä Puulon Oy, Yrittäjä/myynti ja markkinointi L-Energy,
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun
Ratkaisukeskeinen yrityspalvelu -hanke/ KASELY
1 Ratkaisukeskeinen yrityspalvelu -hanke/ KASELY Kaakkois-Suomen yritysasiakkuuksien kasvupalvelumalli ja palvelun koordinaation suunnittelu kohti uutta maakuntavirastoa Hanke toteutetaan Kymenlaakson
Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet. Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen
Uudet ratkaisut ja palvelut yrityksille 18.1.2017 T&K toiminnan rahoitusmahdollisuudet Hämeen ELY-keskus Asiantuntija Eino Jokinen 1 Esityksen aiheena Hämeen Ely-keskus: Kehittämisavustuksen piiriin kuuluvien
JENNI RISSANEN Paju Consulting PETRA RYYMIN Business Savo
JENNI RISSANEN Paju Consulting PETRA RYYMIN Business Savo AGENDA Esittäytymiset Mahdollisuudet saada tukea ELYn kehittämispalvelut ELYn tuki kehittämishankkeelle Tuki rekrytointiin: Työllistä taidolla
Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
Tekes on innovaatiorahoittaja
DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen
Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille mihin kaikkeen voi saada rahoitusta?
Elintarvikeviennin rahoituspalvelut pk-yrityksille mihin kaikkeen voi saada rahoitusta? Pirjo Hakanpää Tekes 24.3.2017 Yritysten julkiset viennin edistämispalvelut on koottu Team Finland palvelun alle:
avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille
Team Finland avustusmuotoiset rahoituspalvelut yrityksille Team Finland 18.9.2017 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Varsinais-Suomi Maailmalla
Team Finland palvelut yrityksille
Team Finland palvelut yrityksille Team Finland 29.5.2018 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
Team Finland palvelut yrityksille
Team Finland palvelut yrityksille Team Finland 19.3.2018 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Maailmalla yli 80 paikallista tiimiä. TeamFinland
Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen
Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat
kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684
Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus
TAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
OHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
Yhdessä kohti biotalousyhteiskuntaa. Luonnonvarakeskus
Yhdessä kohti biotalousyhteiskuntaa Luke tuo tutkimuksen lähelle elinkeinojen kehittämistä Luke kiinnittyy yhä tiiviimmin maakunta, kaupunki, alueyhteistyöhön olemme tiiviissä vuorovaikutuksessa alueen
Team Finland. Carita Vastinesluoma
Team Finland Carita Vastinesluoma Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Satakunnan ELY-keskus carita.vastinesluoma@ely-keskus.fi 050-396 0805 Historiaa - Valtiorahoitteinen kv-toimintoja
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
Team Finland pähkinänkuoressa
Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
OHITUSKAISTA. Rovaniemeltä MAAILMALLE Suvi Sundquist Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Suvi Sundquist, Senior Director Keynote Business Finlandin ulkomaanverkostosta; Norjan mahdollisuudet ja Business Finlandin palvelut, Jukka Suokas,
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä
Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva
Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.
Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua
HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016
Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,
KUOPIOSTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Janne Peräjoki, Senior Director KUOPIOSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 29.1.2019 Janne Peräjoki Senior Director, Business Finland 9.20 9.40 Saksan
OHITUSKAISTA VAASASTA MAAILMALLE. Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland OHJELMA Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä
OHJELMA 13.00 Avauspuhe, elinkeinoministeri Mika Lintilä VAASASTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE Pvm. ESITTÄJÄN NIMI Titteli, Business Finland 13.10-13.30 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jaana Auramo,
Pyöräilystä liiketoimintaa.
Pyöräilystä liiketoimintaa 17.9.2016 @MoilanenPiia Sisältö Pyöräily on isoa liiketoimintaa Rahoitusta pyöräilyyn Tekesin rahoitusmahdollisuuksia EU-rahoitusmahdollisuuksia Yhteystietoja Biking is good
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs
Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä 5.3.2018 Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle. Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola
ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet yrittäjälle Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Asko Jaakkola 19.4.2018 Yrityksen kehittämispalvelut Yritysten kehittämispalvelut kaikille toimialoille
Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen
Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ BUSINESS FINLAND PEKKA SOINI 8.5.2018 INNOVAATIOTOIMINTA ON KESTÄVÄN TALOUSKASVUN TÄRKEIN LÄHDE Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja
Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 13.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Risto Huhta-Koivisto, Senior Director Jyväskylästä OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.6.2019 Risto Huhta-Koivisto Senior Director, Business Finland Global
Lappeenrannasta MAAILMALLE OHITUSKAISTA Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland OHJELMA
OHJELMA 9.00 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Jarmo Heinonen, Senior Director Lappeenrannasta OHITUSKAISTA MAAILMALLE 12.4.2019 Jarmo Heinonen Senior Director, Business Finland Tanska on lähellä
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE
BUSINESS FINLANDIN PALVELUT KASVUMOOTTOREILLE MIKÄ ON KASVUMOOTTORI? Markkinaehtoinen, avoin, globaali liiketoimintaekosysteemi Tavoittelee yli miljardin euron uutta liiketoimintaa ja/tai vientiliiketoiminta
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme
Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita
Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet
Yhteistyö- ja yritysryhmähankkeet Yleistä huomioitavaa yhteistyöhankkeista Elinkeinojen kehittäminen tapahtuu yhteistyötoimenpiteen 16 alla Vaatii AINA yhteistyökumppanin - Tuensiirto, kirjataan hyrrässä
Tavoitteenamme pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä
Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä TeamFinland-palvelut/ Etelä-Karjala, 13.11.2017 Juha Linden, KAS ELY Maakunnalliset ja kansalliset toimijat (Toimijat, joilla on
Business Finland s Funding Instruments. Lämpöklinikka Tampere,
Business Finland s Funding Instruments Lämpöklinikka Tampere, 7.5.2019 BF:N RAHOITUS YRITYKSILLE Yrityskoko TEMPO T&K avustus Laina Start up Rahoituksen määrä on enintään 50 000 euroa. BF:n rahoitus 75%,
Business Finlandin. rahoituspalvelu. Fulmoren opas rahoituksen hakemisen tueksi
R Business Finlandin rahoituspalvelu Fulmoren opas rahoituksen hakemisen tueksi Johdanto Yritysten kehittämiseen on Suomessa mahdollista saada useita erilaisia tukia. Tukiviidakossa kahlaaminen on raskasta
Yritysten kasvupalvelut kartoitus Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Kirsi Anttila, järjestöpäällikkö FM, HuK, emba
Yritysten kasvupalvelut kartoitus 2018 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Kirsi Anttila, järjestöpäällikkö FM, HuK, emba 1. Minkä seutukunnan alueella edustamasi taho sijaitsee (N=287): joku muu, mikä? Ylivieskan
Kehittämisen ja kasvun rahoitus
Kehittämisen ja kasvun rahoitus ELY- keskuksen rahoituspalvelut pk- yrityksille Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 16.5.2017 Mistä suuntaa kasvulle? Kehittämiskartoitus Analyysi Yrityksen omatoimiseen kehittämistarpeiden
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE
BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu
Team Finland pähkinänkuoressa
Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden
Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä
Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille
Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes
EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,
KANSAINVÄLISTYMISEN KASVUPAKETIN VÄLIARVIOINTI TIIVISTELMÄ
KANSAINVÄLISTYMISEN KASVUPAKETIN VÄLIARVIOINTI TIIVISTELMÄ 5.4.2017 Väliarviointi toteutettu osana Tekesin vaikuttavuusarvioinnin strategisen kumppanuuden puitesopimusta. Kumppaneina Ramboll Management
Tekes-rahoitus >> Startup. Innovation Thursday Pekka Rantala
Tekes-rahoitus >> Startup Innovation Thursday 24.11.2016 Pekka Rantala Tekesin startup-rahoitus pähkinänkuoressa I. Tekesin projektirahoituksesta. II. Tuote: Innovaatioseteli (osaaminen). III. Tuote: Tempo
Rahoitus matkailuyrityksille Inari
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ Rahoitus matkailuyrityksille Inari 31.10.2018 Risto Lustila Tuotepäällikkö Business Finland Business Finland Business Finland was created by the Tekes and Finpro merger the
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ
GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ Kiertotalousbrändi kansainvälistymisessä ja viennissä Ti 22.5.2018 klo 18 20 Oulu Game LAB, Rantakatu 28, Oulu Yrityksen kansainvälistyminen Pohjois-Savosta maailmalle Pohjoissavolaisten
Team Finland LetsGrow
Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle
Team Finland / Business Finland yrityspalvelut. Joensuu Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs
Team Finland / Business Finland yrityspalvelut Joensuu 20.4.2018 Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä Mikä Team Finland? Kyse
Ideasta Liiketoimintaan
Ideasta Liiketoimintaan Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Metsäalan ennakointiyksikön järjestämä aamukahvitilaisuus 17.2.2009 Kalevi Pölönen DM 375387 04-2008 Copyright Tekes DM 125809 01-2005 Copyright
Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes
Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea
TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Nyt Saksaan tilaisuus
TeamFinland rahoitus mahdollisuudet kansainvälistymiseen Nyt Saksaan tilaisuus 30.5.2017 Tapio Kinnunen 30.5.2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 29.5.2017 2 3 Team Finland
Yhteistyö on uusi tapa ajatella liiketoimintaa Jyväskylä Eeva-Liisa Lilja, Fennopromo Oy
Yhteistyö on uusi tapa ajatella liiketoimintaa 11.4.2019 Jyväskylä Eeva-Liisa Lilja, Fennopromo Oy Yhteistyö on kilpailustrateginen keino muuttaa kiinteitä kuluja muuttuviksi Miksi ja milloin yhteistyö
ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit
ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit Mikseri 30.10.2018 Kristiina Laatikainen Tavoitteet Kannustaa yrityksiä Kehittämään toimintaansa Hakemaan kasvua liikevaihdon ja työpaikkojen myötä Uudistamaan toimintaansa
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes
Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä
Team Finland kansainvälisen kasvun tukena
Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Viennin rahoitusjärjestelyt Oulu, 14.4.2016 Juha Pulkkinen & Pauli Berg Sisältö Team Finland: Mikä, miksi, kenelle Mitä Team Finland tarjoaa viennin tueksi? Yritysten
-VERKOSTO YRITYSTEN APUNA KASVUSSA JA KANSAINVÄLISTYMISESSÄ
-VERKOSTO YRITYSTEN APUNA KASVUSSA JA KANSAINVÄLISTYMISESSÄ Asko Jaakkola 29.8.2019 Team Finland Kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kaakkois-Suomen ELY-keskus Team Finland pähkinänkuoressa Team