POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke 1.1.2014 31.10.2016"

Transkriptio

1 POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen -hanke HANKKEEN TAVOITTEET: Vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta palveluiden kehittämisessä ja omassa asiassaan. Kehittää asiakkaan kohtaamista, ja vuorovaikutusta asiakkaan ja ammattilaisten välillä. Kehittää palvelutarpeen arviointia, erityisesti lapsen, nuorten ja heidän perheidensä avuntarpeen varhaista tunnistamista, sekä palveluohjausta. Ottaa käyttöön ja tarvittaessa kehittää toimintamalleja pitkittyneiden ja/tai toistuvien koulupoissaolojen ja ongelmien estämiseksi. Kehittää menetelmiä ylisukupolvisuuden ketjuuntumisen katkaisemiseksi ja perheiden kokonaisvaltaiseen auttamiseen. Ottaa käyttöön malleja tukea vakavasti sairaan aikuispotilaan lapsia. Koordinoida alaikäisten ehkäisevää päihdetyötä. Kehittää moniammatillista, hallintokunnat ja organisaatiorajat ylittävää verkostomaista yhteistyötä. PÄÄTEEMAT Verkostomaisen yhteistyön kehittäminen Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen KOHDERYHMÄ: Hankkeessa mukana olevien kuntien sekä kuntayhtymien jäsenkuntien lapset ja nuoret perheineen. TAVOITTEET SUHTEESSA KASTE-OHJELMAAN: Hanke tukee erityisesti Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman osaohjelmaa II ( lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja uudistetaan) ja sen toimenpiteitä 4 (kehitetään lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelukokonaisuuksia ja otetaan käyttöön toimintamalleja, jotka tukevat perheitä, vanhemmuutta sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä aikuisia) ja 5 (vahvistetaan ehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja sekä kehitetään lastensuojelutyötä).

2 Rauman kehittämisosio - Tiedon kerääminen, verkostojen organisointi ja asiakasosallistamisen organisointi. Koulutuksen järjestäminen. - Alaikäisten ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinointi Raumalla. - Mallin kehittäminen koulupoissaolojen estämiseen. - Tuen muotojen kehittäminen määräaikaisesti erotetuille. - Kaikkien edelle mainittujen mallien ja työmuotojen testaus. Projektityöntekijä Marjo Jasu, marjo.jasu@rauma.fi puhelin

3 Salon kehittämisosio - Verkostomainen moniammatillinen yhteistyö nuorten ja perheiden kanssa. - Ylisukupolvisuuden huono-osaisuuden ehkäiseminen. - Matalan kynnyksen toimintamallin kehittäminen. Projektityöntekijä Teija Kortesalmi, teija.kortesalmi@salo.fi puhelin

4 SATSHP:n kehittämisosio/ Verkostomaisen yhteistyön kehittäminen - Palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus. - Osaamisen ja yhteistyön lisääminen. - Verkostomaisen mallin hyödyntäminen avohoidon mielenterveyspalveluissa. Projektisuunnittelija Riitta Nieminen, riitta.nieminen@satshp.fi puhelin Projektisuunnittelija Tiina Ilola, tiina.ilola@satshp.fi puhelin

5 SATSHP:n kehittämisosio/ Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen - Tunnistamisen, esimerkiksi THL:n Lapset puheeksi keskusteluja neuvonpitotyömenetelmien (TLP) käyttöönotto. - Aikuispotilaiden lasten tukikummimalli juurrutetaan käytäntöön. - Etsitään lasten tukemiseen aiempaa monipuolisempia keinoja verkostotyön avulla. Projektisuunnittelija Virpi Valiola, virpi.valiola@satshp.fi puhelin Projektisuunnittelija Maiju Salonen, maiju.salonen@satshp.fi puhelin

6 Säkylän kehittämisosio - Perheiden kokonaisvaltaisen auttamisen toimintamallin kehittäminen, ennen kaikkea vanhemmat nähdään keskeisinä tuen kohteina. - Verkostomaisen yhteistyön kehittäminen, lapsen ja hänen perheensä ongelmat kohdataan useamman toimijan välisenä yhteistyönä. Eri sektoreiden työtapojen yhteen sovittaminen ja parempi tuntemus toiminnasta yli hallintorajojen. Projektityöntekijä Sanna Vähä-Vahe, sanna.vaha-vahe@sakyla.fi puhelin

7 Kiitos!

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Pois syrjästä -hanke

Pois syrjästä -hanke Pois syrjästä -hanke Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen 1.1.2014 31.10.2016 Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Satakummi avausseminaari 24.9.2015, Martintalo

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä MUISTIO 3/2015 27.4.2015 Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä Paikka: Jokisauna Os. Sepäntie 1, 27500 Kauttua (Eura) Aika: ti 31.03.2015 klo 9 15.00 Paikalla Maiju Salonen, Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Pois syrjästä -hankkeen kehittämispäivä

Pois syrjästä -hankkeen kehittämispäivä PÖYTÄKIRJA 6/2015 10.6.2015 Pois syrjästä -hankkeen kehittämispäivä Paikka: Tiinan mökki, Os. Kesätie 19, 29200 Luvia Aika: keskiviikko 10.6.2015 klo 9.00 15.00 Osallistujat: Maiju Salonen, Satakunnan

Lisätiedot

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen 1 19.9.2014 POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen ARVIOINTISUUNNITELMA Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 29.09.2014 2(12) Sisällysluettelo 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 Kaste-ohjelma Länsi-Suomessa Kuntainfo 26.2.2014

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 Kaste-ohjelma Länsi-Suomessa Kuntainfo 26.2.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 Kaste-ohjelma Länsi-Suomessa Kuntainfo 26.2.2014 Johtajaylilääkäri Olli Wanne Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa

Lisätiedot

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ HUOLEN HERÄÄMINEN, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN, Tilaisuuden avaus Kouvola 2.4.2014

Lisätiedot

16.6.2015. Aika Ti 12.5.2015 klo 10.00 11.38 (Kokouksen jälkeen yhteisruokailu Satakunnan keskussairaalan henkilöstöravintolassa).

16.6.2015. Aika Ti 12.5.2015 klo 10.00 11.38 (Kokouksen jälkeen yhteisruokailu Satakunnan keskussairaalan henkilöstöravintolassa). 1(7) 16.6.2015 POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika Ti 12.5.2015 klo 10.00 11.38 (Kokouksen jälkeen yhteisruokailu Satakunnan keskussairaalan henkilöstöravintolassa). Paikka Satakunnan keskussairaala,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä

Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Pois syrjästä hanke osallisuuden äärellä Satakunnan maakunnallinen varhaisvuosien lapsiperhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi 21.4.2016, Kankaanpää Pois syrjästä hanke ennaltaehkäisee ja puuttuu

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen vertaisarviointien yhteenvetoraportti

Pois syrjästä hankkeen vertaisarviointien yhteenvetoraportti Pois syrjästä hankkeen vertaisarviointien yhteenvetoraportti maaliskuu 2015 Heli Toroska Matti Mäkelä 1 Sisällys 1. Mitä on vertaisarviointi?... 3 2. Vertaisarvioinnin käytännön toteuttaminen Pois syrjästä

Lisätiedot

Aika Ti klo (Kokouksen jälkeen on yhteisruokailu Satakunnan keskussairaalan henkilöstöravintolassa).

Aika Ti klo (Kokouksen jälkeen on yhteisruokailu Satakunnan keskussairaalan henkilöstöravintolassa). 1(5) 5.5.2015 POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika Ti 12.5.2015 klo 10.00 12.00 (Kokouksen jälkeen on yhteisruokailu Satakunnan keskussairaalan henkilöstöravintolassa). Paikka Satakunnan keskussairaala,

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

5.8.2014. Satakunnan keskussairaala, neuvotteluhuone N2, (N-rakennus, 2. krs) Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori.

5.8.2014. Satakunnan keskussairaala, neuvotteluhuone N2, (N-rakennus, 2. krs) Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori. 1(14) 5.8.2014 POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika Ti 27.5.2014 klo 12.00 14.30 Paikka Satakunnan keskussairaala, neuvotteluhuone N2, (N-rakennus, 2. krs) Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori. Jäsenet

Lisätiedot

POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN ULKOISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI. Johtava arvioija, Joanna Westerholm Asiantuntija-arvioija, Piia Sneck

POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN ULKOISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI. Johtava arvioija, Joanna Westerholm Asiantuntija-arvioija, Piia Sneck POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN ULKOISEN ARVIOINNIN LOPPURAPORTTI Johtava arvioija, Joanna Westerholm Asiantuntija-arvioija, Piia Sneck 20.9.2016 2 (15) 1 SISÄLLYS 1. TAUSTA... 3 2. POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN ULKOINEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste hanke

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste hanke TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Verkostomaisen yhteistyön kehittäminen Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta

SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Hallitus 208 24.09.2014. Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208

Hallitus 208 24.09.2014. Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208 Hallitus 208 24.09.2014 Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeeseen osallistuminen 923/00.01.05.01.00/2014 EKSTPHAL 208 Ketterästi asiakkaan kanssa 2020 -hankkeelle haetaan rahoitusta sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen

POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen POIS SYRJÄSTÄ Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen KOULUTUSSUUNNITELMA Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 29.9.2014 tarkennettu 23.6.2015 Pois syrjästä -hankkeen

Lisätiedot

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä

Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus. Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Koillismaan kehittämisalue (Kuusamo-Posio-Taivalkoski) 4v. tarkastuksen mallinnus Ohjausryhmä 19.10.2010 Anu Määttä Taustaa: Uusi neuvola-asetus 1.7.2009: kunnan on järjestettävä 4 vuoden ikäiselle lapselle

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016

Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit. Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuvat vanhemmuuden tuen mallit Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 2.2.2016 Näyttöön perustuva työ Tietoinen ja systemaattinen työ parhaimman saatavilla olevan tiedon hyödyntämiseksi

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013

Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Mikkelin palvelutuotantoyksikön lautakunnan koulutus 15.4.2013 Hankkeet kehittämisen tukena Sosiaali- ja terveystoimi on mukana monessa hankkeessa ja kehittää samalla jatkuvasti

Lisätiedot

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli

Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli Koske Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Äänekosken palveluohjausmalli Auli Savolainen ja Päivi Pulli 12.9.2008 Taustalla uusi Äänekoski 1.1.2007 Rakennettu uutta kuntaa/perusturvaa; Suolahti, Sumiainen

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Valtakunnallinen teema: Osallisuus

Valtakunnallinen teema: Osallisuus 21. lokakuuta 2014 / 1 Valtakunnallinen teema: Osallisuus Toimintalinja 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Toimenpidekokonaisuudet: Heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien sosiaalisen osallisuuden

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä MUISTIO 2/2016 17.3.2016 Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä Aika: 17.3.2016 klo 9.00-15.00 Paikka: Säkylän kunnanvirasto neuvotteluhuone 202, os. Rantatie 268, 27800 Säkylä Paikalla Kati Klén, Salo

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen palveluiden kartoitus Keski-ja Länsi- Uudenmaan alueella Määrällisen kartoituksen tulokset Keski-Uudeltamaalta monipuolisemmin vastauksia

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Poske Lapin toimintayksikkö ohjausryhmä

Poske Lapin toimintayksikkö ohjausryhmä Poske Lapin toimintayksikkö ohjausryhmä Ajankohtaiset asiat: Järjestämislaki Lapin sote-selvitykset Kasterahoitukset Pohjois-Suomen aluejohtoryhmä 28.2.2014 Kemissä Järjestämislain kommentointi 13.3.2014

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012. Marjo Kurki 16.11.2012

Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012. Marjo Kurki 16.11.2012 Alueellinen esittely Hankepäivä Vantaa16.11.2012 Marjo Kurki 16.11.2012 Vantaalaisen hyvä mieli -hanke Otso hanke lapsiperheiden tukemiseen Maestro kurssien levittäminen Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli

Lisätiedot

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7)

Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) Satakunnan sairaanhoitopiiri 1(7) LÄNSI 2013 - Länsi-Suom päihde- mielterveystyön kehittämishanke SELVITYS LÄNSI 2013 -HANKKEEN PILOTTIEN JÄRJESTÄMISTÄ KOULUTUKSISTA LIITTEEKSI SELVITYKSEEN HANKKEEN ETENEMISESTÄ,

Lisätiedot

19.1.2016. Satakunnan keskussairaala, Keskustoimiston neuvotteluhuone Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori.

19.1.2016. Satakunnan keskussairaala, Keskustoimiston neuvotteluhuone Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori. 1(7) 19.1.2016 POIS SYRJÄSTÄ -HANKKEEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika Ti 17.11.2015 klo 12 14.30 Paikka Satakunnan keskussairaala, Keskustoimiston neuvotteluhuone Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori. Jäsenet ja (varajäsenet)

Lisätiedot

Pois syrjästä -hankkeen vertaisarviointien yhteenvetoraportti

Pois syrjästä -hankkeen vertaisarviointien yhteenvetoraportti Pois syrjästä -hankkeen vertaisarviointien yhteenvetoraportti Helmikuu 2016 Matti Mäkelä Heli Toroska SOSIAALIALAN SILLANRAKENTAJA HÄMEENLINNA Sorsanpolku 2 B, 13210 Hämeenlinna TAMPERE Åkerlundinkatu

Lisätiedot

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 30.4.2009 Pekka Makkonen Marita Päivärinne Irmeli Leino Liisa Anttila ESITYKSEN SISÄLTÖ Case-työpaja työskentelyn

Lisätiedot

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi

Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi Keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen johtaminen ja organisointi - Case Varsinais-Suomen KomPAssi 1 13.10.2017 Johanna Ritvanen Laatusuositus: Asiakas ja palveluohjaus keskiöön SUOSITUS 1 Asiakas- ja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta

Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Asiakaspolkuja aikuisten sosiaalityöhön työntekijän näkökulmasta Heli Huhta Asiakaspolku: jälkihuolto nuori 21v, 18v ei jälkihuolto oikeutta, SHL:n palveluissa ollut nuori Lastensuojelu Tuen tarve arvioidaan

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUITA UUDISTETAAN TYÖSEMINAARI MIKKELISSÄ 20.3.2013 LAPSET JA PERHEET KASTE II -HANKE ITÄ- JA KESKI-SUOMESSA YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN ARVIOIMANA SYKSY 2012 Valtakunnan

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan

Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,

Lisätiedot

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue

Emma & Elias -avustusohjelma. Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Emma & Elias -avustusohjelma Järjestöjen lasten suojelun maajoukkue Yksi ohjelma, monta tarkoitusta Järjestöjen tekemään hyvää työtä esiin Ray:n aseman tukeminen Tulosten ja vaikutusten vahvistaminen Lapsen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Katariina Haapasaari 31.10.2013 Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Yhdessä tehden ajoissa omaishoitajan tukena projekti 2009-2011 Projektin toiminta-alue Etelä-Pohjanmaalla:

Lisätiedot

Tervehdys Kainuusta!

Tervehdys Kainuusta! Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit

Lisätiedot

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä

Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä MUISTIO 7/2015 8.9.2015 Pois syrjästä hankkeen kehittämispäivä Paikka: Satakunnan keskussairaala, B1 neuvotteluhuone (B-rakennus, 1 krs), Os. Sairaalantie 3, 28500 Pori Aika: 25.8.2015 klo 9.00 15.00 Osallistujat

Lisätiedot

Mitä Suomessa tapahtuu lasten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämisen alueella?

Mitä Suomessa tapahtuu lasten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämisen alueella? Mitä Suomessa tapahtuu lasten ja perheiden hyvinvoinnin kehittämisen alueella? Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) avustusohjelma Emma & Elias 2012-2017 Kansallinen sosiaali- ja terveysalan kehittämisohjelma

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli

Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Vammaisen lapsen perheen tuki yleispalveluissa Imatran hyvinvointineuvolan toimintamalli Luota muhun konferenssi 15.5.2014 Toimialajohtaja Tiina Kirmanen Imatra Asukkaita n. 28 300 Synnytyksiä n. 220 vuodessa

Lisätiedot

IV Hyvä Elämä Foorumi

IV Hyvä Elämä Foorumi IV Hyvä Elämä Foorumi 10.12.2014 Marita Koskinen Pirkanmaan aluekoordinaattori ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi MIELENTERVEYSTALO KATTAA KESÄÄN 2015 MENNESSÄ

Lisätiedot

Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset

Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013 Vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen, A-klinikkasäätiö 1 Lasinen lapsuus: Hirviöt A-klinikkasäätiön

Lisätiedot

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,

Lisätiedot

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA

OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen

Lisätiedot

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä

Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Oulun Mielenterveys- ja päihdepalvelut muutosten pyörteissä Johtamisen tiekartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Sirkku Pikkujämsä Terveysjohtaja, Oulun kaupunki Oulun kaupungin tavoitteet mielenterveys-

Lisätiedot

Hallinto- ja tukiyksikkö

Hallinto- ja tukiyksikkö Päihdepalvelut jakautuvat kolmeen toiminnalliseen yksikköön, jotka ovat ehkäisevän päihdetyön-, A-klinikkatyön- ja kuntouttavan asumispalvelun yksiköt. Päihdepalveluja hallinnoi hallinto- ja tukiyksikkö.

Lisätiedot

Mitä teemme vuonna 2015?

Mitä teemme vuonna 2015? Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Mitä teemme vuonna 2015? 1 2 Tärkeimmät tehtävämme 2015 1.) Vuonna 2015 voimaan tuleva uusi lainsäädäntö tuo suuret muutospaineet sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI

KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Lapsen paras - yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun LAPE-hanke Erityis- ja vaativa taso Terveydenhuolto/HUS Marjaana Karjalainen 1 GMI - Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ 18.9.2013 Tampereen kaupungin valtuustosali Katri Lyijynen Joutsenon vastaanottokeskus Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu tehtäväksi

Lisätiedot

MUISTIO 25.6.2015. Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri

MUISTIO 25.6.2015. Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri MUISTIO 25.6.2015 Pois syrjästä hanke, Ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen kehittämisosio/satakunnan sairaanhoitopiiri Projektiryhmän kokous 4/2015 Aika: 5.6. klo 9-11 Paikka: Satakunnan keskussairaala,

Lisätiedot

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät

Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät Monialaisen arvioinnin mahdollistava johtaminen LAPE-päivät 31.8.2018 Arja Hastrup, johtava asiantuntija, THL Leena Normia-Ahlsten, erikoissuunnittelija, THL Miksi monialaista arviointia tarvitaan? Arvion

Lisätiedot

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty

SOKU. Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen Rauni Räty SOKU Nuorten työelämäosallisuuden ja sosiaalisen kuntoutuksen kehittäminen 2015-2018 Perustiedot Toteuttajat: Lapin AMK Oy, Hyvinvointiala; Osatoteuttajina Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö, Sodankylän

Lisätiedot

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi

HANKE- TYÖNTEKIJÄT Psykologi PERHEPALVELUKESKUS LAPSIPERHEIDEN TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Kettunen Tarja, TtT Jämsän seudun terveydenhuollon ky Hakulinen-Viitanen Tuovi, TtT Neuvolatyön kehittämis- ja tutkimuskeskus Jämsän seudun PERHEPALVELUKESKUS

Lisätiedot