Stella Kotipalvelut Hoidamme ihmisen+kodin
|
|
- Tuula Mikkola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Stella Kotipalvelut Hoidamme ihmisen+kodin Esityksen tekijä Ylilääkäri Markus Huotari Stella Suomalainen yhtiö Suomen Teollisuussijoitus (Valtio) Interan rahasto (VER, Keva, Elo) Avainhenkilöt Kotiin vietävät palvelut: Kotihoito, kotilääkäri- ja kotisairaalapalvelut Kodinhoitopalvelut Terveysteknologia Henkilöstö 500 Asiakkaina 171 suomalaista kuntaa ja kotitaloutta 1
2 Stellan syntyhistoria 1. Ikäihmisten määrä kasvaa historiallisen nopeasti 2. Suomen kansantalous polkee paikallaan ja määrärahoja vanhustenhuoltoon ei voida enää lisätä 3. Kotiin vietävien palveluiden tuotanto on kuntien ja pienten paikallisten yritysten harteilla 4. Laitosasuminen on purettu, mutta palveluasuminen on edelleen lisääntynyt 5. Suomessa iäkkäät muuttavat kotoa palvelutaloon keskimääräistä varhaisemmin muihin länsimaihin nähden Me uskomme, että julkisten määrärahojen niukkuus tulee johtamaan ikäihmisten palveluiden parantumiseen. Vanhukset kannattaa hoitaa siellä, missä se on yhteiskunnalle edullisinta, eli vanhuksen omassa kodissa. Mitä parempaa kotihoito on, sitä pidempään he pystyvät asumaan omassa kodissa. Kunta säästää ja vanhukset nauttivat hyvästä elämänlaadusta asumalla kotonaan. 2
3 Tavoite I: kotona nykyistä pidempään Kodin ulkopuolinen asumisaika Jos Suomessa vanhustenhuolto 2 1,5 toimisi kuin Ruotsissa, tarvittaisiin hoivapaikkaa nykyistä vähemmän ja säästö olisi vuositasolla 1,23mrd 1 0,5 0 Ruotsi Hollanti Suomi Ruotsin ja Suomen suurin ero on asenteessa ja kuntoutuksessa vanhusten kunnossa ei ole eroa* *SITRA, 2013 Tavoite II: raskaat palvelut vähemmäksi 60 prosenttia, 75 vuotta täyttäneistä, säännöllisen kotihoidon asiakkaista viettävät vuoden aikana tehostetussa palveluasumisessa keskimäärin 18 hoitopäivää. * (vanhainkodissa, sairaalan tai terveyskeskuksen vuodeosastolla) * Kuronen R. & Väyrynen R. 2015b:6-7 3
4 Syyt palvelutaloon siirtymiselle: 1. Kognitiivinen toimintakyky: Muistisairaudet ja mielenterveys 2. Sosiaalinen toimintakyky: Turvattomuus ja passivoituminen 3. Fyysinen toimintakyky: Iän mukanaan tuoma haurastuminen Stella Kotilääkäri Palveluaika joka päivä 8-21 Ympärivuorokautinen puhelin- ja sopimusasiakaspäivystys Palvelualue karkeasti Kehä III sisäpuoli soveltaen Matkat pitemmällekin onnistuvat, käytäntö ollut laskuttaa Kehä III ulkopuolisesta matka-ajasta, esim Hyvinkää on käyntimaksuun noin 30 min lisätyötä Virka-aikana 3-5 lääkäriä työssä, päivystysaikana 1 Jonotusaika yleensä pari tuntia, ajoin jopa nopeampia kuin ambulanssi 4
5 Stella Kotisairaala Kotisairaala = sairaalatasoinen hoito ja yksittäiset sairaanhoitajan kotikäynnit Sairaanhoitajan kotikäynnit joko lääkärin pyynnöstä, mutta myös suoraan potilaan pyynnöstä ilman lääkärin käyntiä Sairaanhoitaja konsultoi tarvittaessa lääkäriä Sairaanhoitaja voi ottaa verikokeet, tehdä ABI-mittauksen, asettaa tutkimuslaitteita, huuhdella korvat, antaa peräruiskeita ja lääkkeitä Kotisairaala on terveyskeskussairaalatasoinen hoito kotona, hoitojakso voi kestää 1- päivää Kotisairaalan hinta tyypillisesti noin 300 /vrk Stella Kotisairaalan toimialueet 5/2016 4/2016: Alue 1 Kaikki Stellan palvelut Alue 2, 3 ja 5 Ei kotilääkärin kotikäyntejä, kaikki sairaanhoitajan palvelut Alue 4 Sairaanhoitajan käynnit arkisin korkeintaan 1 krt/vrk 5
6 Stellan hälytyskeskus ja terveysneuvonta MIKÄ: Stellan hälytyskeskus ottaa vastaan hälytyssoittoa vuodessa eli lähes 100 soittoa/h. Ennen hälytyskeskus odotti passiivisesti, että asiakkaalle syntyy hätä. Asiakas ottaa hälytyskeskukseen yhteyttä, koska tarvitsee akuuttia apua. Nyt palvelukeskus on proaktiivisesti sekä säännöllisesti yhteydessä asiakkaaseen. Tällä ennaltaehkäisevällä toimella estetään merkittävän osa akuuttitapauksista. Kotisairaala vähentää deliriumeja Iäkkäiden delirium Suomessa huonosti tunnistettua 1 Sairaalahoidettujen iäkkäiden kohdalla 49 % sairaalahoitopäivistä johtuu deliriumista % delirium-hoitopäivistä on estettävissä 3 1. Laurila, Pitkälä et al. Detection and Documentation of Dementia and Delirium in Acute Geriatric Wards. Gen.Hosp.Psych tam-hel;26(1): Inouye. Delirium in Older Persons. N. Engl. J. Med. 2006; 354(11): Boltz et al. Evidence-based Geriatric Nursing Protocols for Best Practice (4 th ed.) New York: Springer Pub.Co. ISBN
7 Kotisairaala vähentää kustannuksia Kotisairaala voi olla sairaalahoitoon verrattuna yhtä laadukasta, vähemmin komplikaatioin ja kustannustehokkaammin 4 sekä vähentää farmakologisia hoitoja 5 Iäkkäät viettävät päivystyksessä pidempään ja hitaus korreloi potilasmäärää voimakkaammin osastohoidettavien määrään 6 ja deliriumhoitopäiviin 7 4. Hospital at Home: Feasibility and Outcomes of a Program To Provide Hospital-Level Care at Home for Acutely Ill Older Patients. Ann Intern Med. 2005;143(11): National Institute for Health and Clinical Excellence. Clinical Guideline 103: Delirium. Lontoo, Emergency Department Patient Flow: The Influence of Hospital Census Variables on Emergency Department Length of Stay. Acad Emerg Med. 2009;16: Delirium Risk Prediction, Health Care Utilization and Mortality of Elderly Emergency Department Patients. Kennedy et al. J Am Geriatr Soc. 2014;62(3): Stella Kotisairaalan edut kunnalle, jolla on jo kotisairaala: Julkisen kotisairaalan ollessa täynnä ei tarvetta tarpeettomaan osastohoitoon Sovitettavissa kunnan tarpeisiin kustannustehokkaasti: Yksittäiset potilaat, varautuminen ylivuotoon tai vakiopaikkamäärä Diagnostiikka kotona, tarkoituksenmukaiset siirrot ja hoitolinjat (ei varmuuden vuoksi pelastuslaitoksen B-tehtäviä) Julkista prosessia nopeammin kehittyvä etäteknologia ja joustavuus Ympärivuorokautinen lääkäripäivystys, vuorokauden sisällä paikka kotisairaalassa tai saattohoidossa aina 7
8 Esimerkkejä kotitutkimuksista Lääkäreillä yleisimmät tutkimusvälineet ja lääkkeet, lääkäri voi myös itse ottaa verinäytteet Tarvittaessa hoitaja tulee kotiin ottamaan kaikki kokeet, tulokset yleensä samana päivänä Tarvittaessa kotikäynnillä lääkärillä EKG, Afinion (CRP), EPOC (astrup, Hb, Hkr, Na, K, Cl, Krea, Ca-ion, Lakt, Urea) Hoidon aloitus heti Esimerkkejä kotisairaalahoidosta Käynnit potilaan tarpeiden mukaan Kaikki iv-hoidot, tipanlaskija Verensiirrot Happirikastin, holterointi, verenpaineen vuorokausiseuranta, verensokerisensorointi Kipupumppu Cadd-Legacy tai elastomeeri Morfiinibolukset sc-kanyyliin PICC-hoidot Hoitavat lääkärit yleislääkäreitä, saatavissa mm infektiolääkärin, nefrologin, kardiologin ja geriatrin konsultaatiot 8
9 Totutut hoitopolut Julkinen sairaala Sairaus Ambulanssi euroa 1 Tkpäivystyskäynti 130 euroa 2 Hoitopäivät tkosastolla 310 euroa/vrk 3 1 Suullinen tieto Medgroup 2 HUS Palveluhinnasto Keskimäärin 310 euroa/vrk v:nna Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu vuonna Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 7/2015 Itse maksava kotisairaalapotilas Stellassa Sairaus Diagnostinen kotikäynti esim euroa (sis. esim. 60 min kotikäynnin, Hb, Na, K, Krea, Ca-ion, Urea, CRP tai vast.) Hoito kotisairaalassa esim euroa/vrk Muut palvelut Stellalta saatavissa kaikki mitä ihminen kotona tarvitsee Kodinhoito, lastenhoito, sairaan lapsen kotihoito, turvapuhelin ja muu terveysteknologia, kotisairaanhoito, kotisairaala ja kotilääkäri Ydinosaamistamme on monimutkaisten kokonaisuuksien kanssa painiminen ja ns. hankalat potilaat Myymme laatua, emme hintaa Lääkärin kotikäyntiin on varattu 60 min aikaa ja siihen suhteutettuna käynti on edullinen Lääkäri on halvempaa ajattaa kotiin kuin ajaa itse taksilla lääkäriin Mika Perttu Johtaja, Terveyspalvelut 9
10 Stellan tarjonta Coxalle Kotiutumispaketti Stellan hoitaja on vastassa potilasta kotona hänen saapuessaan. Hoitaja varmistaa potilaalla olevan riittävästi lääkkeitä hakasten poistoon asti, käy tarvittaessa apteekissa ja jakaa lääkityksen tarvittaessa dosettiin. Käynnin kokonaiskesto on korkeintaan 2 h Postoperatiivinen käynti INR-mittaus tarvittaessa, haavan tarkistus ja hoito, hakasten poisto, potilaan yleistilan tarkistus, potilaan auttaminen ja tarkistetaan check up -listan määrittämät asiat Marevan-käynti INR-näyte ja Stellan lääkäri määrää jatkoannostuksen ja kontrollin Haavahakasten poistokäynti ja haavan jatkohoidot Kotisairaalan yhteistyökumppaneita 10
Stella Kotisairaala Palveluhinnasto 1.1.2014
Stella Kotisairaala Palveluhinnasto 1.1.2014 Perusmaksu Hoitavan lääkärin palkkio 40 euroa / kalenteripäivä 50 euroa / kalenteripäivä Perusmaksu ja hoitavan lääkärin palkkio sisältävät puhelinkonsultaatiot,
Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet
Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet Harriet Finne-Soveri, ikäihmisten palvelut - yksikön päällikkö 2010-05-20 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Miten näemme palvelut ja niiden tarpeen
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET
LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2007 564 521 235 019 189 711 175 354 206 368 130 178 1 501 151 KOKO VÄESTÖ 564 521 235 019 189 711 175 354 206
Iäkkään akuuttisairaanhoidon. yhteistyönä toimintamalli. Vanhustyön johtaja Johanna Lohtander
Iäkkään akuuttisairaanhoidon palveluketjun tehostaminen monitoimijaisena yhteistyönä toimintamalli Ylilääkäri Arja Mustamo Vanhustyön johtaja Johanna Lohtander Työpaja 28.11.2014 Lähtötilanne Tehostetun
Community Paramedic. Sami Länkimäki
Community Paramedic Sami Länkimäki Ongelmakohtia ratkottavaksi Miten päivystyskäyntejä voidaan vähentää? Ei päivystykseen ilman vakioitua hoidontarpeen arviota Ei päivystykseen ennen kevyiden palvelumallien
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä
Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää
Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät
Ikäihmisten palvelujen nykytila
Ikäihmisten palvelujen nykytila Leena Forma Tutkijatohtori 28.9.2015 Vanhojen ihmisten palvelujen tutkimus Tampereen yliopistossa Terveystieteiden yksikkö: Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 3.4.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi
HILLA- hanke Lapinjärven kotihoidon kehittämiskumppanuus
HILLA- hanke Lapinjärven kotihoidon kehittämiskumppanuus 2016-2020 "Hilla on osoitettuja säästöjä tuottava kotihoitomalli, jossa ihmislähtöisyys yhdistyy terveystiedolla johtamiseen." - Tiina Heikka, Lapinjärven
Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2008 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585 1 513 837 KOKO VÄESTÖ 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585
Emme ole yksin. Harriet Finne-Soveri. Geriatrian dosentti Ikäihmisten palvelut, THL
Emme ole yksin Harriet Finne-Soveri Geriatrian dosentti Ikäihmisten palvelut, THL Tervetuloa 23. kansalliseen RAI seminaariin Tervetuloa Hoitajat, lääkärit, geronomit, sosionomit, fysio-ja toimintaterapeutit,
Päivystys Pirttiin - ensihoidon pilotti. Potilas- ja omaisneuvosto Aila Ramlin
Päivystys Pirttiin - ensihoidon pilotti Potilas- ja omaisneuvosto 14.5.2018 Aila Ramlin Sisältö Yhden ensihoitajan yksiköiden kehittäminen Kiireetön ensihoitotehtävä Mikä on Päivystys Pirttiin? Yhden ensihoitajan
Koko kunta ikääntyneen asialla
1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,
Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051
ESPOO/HELSINKI/TAMPERE/TURKU/VANTAA Vanhuspalvelut 2001 LIITE 1 HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2002 559 718 216 836 179 856 173 686 197 853 1 327 949 KOKO VÄESTÖ
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015
LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN
SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET
LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2006 560 905 231 704 187 281 174 868 204 337 128 962 1 488 057 KOKO VÄESTÖ 560 905 231 704 187 281 174 868 204
Kotihoito 24/7- akuuttitilanteet/liikkuvat tiimit ja moniammatillisuus Ritva Kanervo, avohoidon tulosyksikköjohtaja RASHKY
Kotihoito 24/7- akuuttitilanteet/liikkuvat tiimit ja moniammatillisuus 13.11.2018 Ritva Kanervo, avohoidon tulosyksikköjohtaja RASHKY Sisältö Akuuttitilanteet kotihoidossa Moniammatillisuus Kotipäivystys
Kotihoidon ja ensihoidon yhteistyöpilotit hoidon tarpeen arvioinnissa osana AVOT-hanketta
Kotihoidon ja ensihoidon yhteistyöpilotit hoidon tarpeen arvioinnissa osana AVOT-hanketta AJANJAKSOLLA 15.5.-31.8.2017 31.10.2017 Siun sote Siun soten missio TURVAAMME ARKEASI Siun soten visio ASIAKKAAN
VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT
VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN
Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen
Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Kotihoidon ja asumispalvelujen lääkäripalvelut Valvanne Symposium III 31.8.2015 Riitta West Heinolan väestöennuste (65 v täyttäneet) 4000 3500 3000 2500
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 1.8.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi
SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016
Peruspalvelultk 10.12.2015 Peruspalvelultk 5.4.2016 Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 1. Säännöllinen kotihoito Kotona annettavan palvelun kuukausimaksu Talouden koko
Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1
Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa
Oikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala
Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa Oulu: OKS
Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala
Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS Designed by M. Hakala KOTIHOITO Kotihoidolla tarkoitetaan kotipalveluja, kotisairaanhoitoa ja erilaisia tukipalveluja. Kotihoidon tarkoituksena on auttaa
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2005 559 046 227 472 185 429 174 824 202 932 1 349 703 127 226 1 476 929 KOKO VÄESTÖ 559 046 227 472 185 429 174
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki
Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03)
Padasjoki Padasjoki - Hoivapalvelu Anneliina Oy Rautatienkatu 11 B (Studio 11, yläkerta) 15110 Lahti 040 540 4211 tea.sarkka@anneliina.net w w w.anneliina.net kotipalvelu kotisairaanhoito, näytteenotto
Yleistyvä pitkäikäisyys ja pitkäaikaishoidon uudet haasteet
Yleistyvä pitkäikäisyys ja pitkäaikaishoidon uudet haasteet Marja Jylhä, Pekka Rissanen, Juhani Lehto, Leena Forma, Merja Vuorisalmi, Mari Aaltonen, Jani Raitanen Terveystieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto
Kaikki alkaa oikeastaan ovesta
Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Psykiatrian palvelutoiminnan muutos laitospaikoista avohoitoon 7.4.2016 Mielen terveyttä asiakas vai potilas terveydenhuollossa Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellinen koulutus
Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.
Päätös voimaan 1.5.2013. Perusturvalautakunta 27.2.2013 Liite 8 KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2013 alkaen (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja asetus 17.11.2011)
Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit
Hämeenkoski Hämeenkoski - Arto Pääkkönen Tmi Järvisentie 6 17410 VIITAILA 044 280 7500 arto.paakkonen@hotmail.com asioinnit 28 / tunti sis. matkakulut 20 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan Eija Tuulikin
Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi
Kuntoutus- ja sairaalapalvelut Porin perusturva Kaupunginsairaalasta kuntouttavaksi sairaalaksi 15.1.2015 Anna-Liisa Koivisto, johtava lääkäri Maritta Salonoja, geriatrian ylilääkäri Tavoite Iäkkään selviytyminen
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa SOTE-TIKE HANKE 2017-2018 Geriatripäivät 2018 Heli Mattila geriatrian asiantuntijalääkäri, palvelupäällikkö
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,
Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit
- Arto Pääkkönen Tmi Järvisentie 6 17410 VIITAILA 044 280 7500 arto.paakkonen@hotmail.com 28 / tunti sis. matkakulut 20 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan Eija Tuulikin Kotiapu Parinpellontie 110
Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta
Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta YL Katriina Lähteenmäki Yleislääketieteen ja Akuuttilääketieteen el Ensihoitolääketieteen erityispätevyys Päivystyslääketieteen erityispätevyys mobiilitoiminnan
Ikääntyneet päivystyspalveluiden käyttäjinä Päijät-Hämeessä
Ikääntyneet päivystyspalveluiden käyttäjinä Päijät-Hämeessä III Valvanne Symposium Marko Hiekkanen ja Pirjo Orre Ikääntyneiden päivystyspalvelut Päijät-Hämeessä Alueellinen yhteispäivystys Akuutti24 avattiin
Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo
Kuusamon kaupunki KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo KOTIHOIDON ARVOT * TURVALLISUUS * IHMISEN ARVOSTAMINEN * LUOVA OSAAMINEN *kunnioitamme asiakkaan vakaumusta, kotia ja yksityisyyttä *työtämme tekevät
Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.
KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).
Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella
Kotisairaalatoiminnan aloittaminen Eurajoella vastaava sairaanhoitaja Eurajoen terveyskeskuksen vuodeosasto ja vanhainkoti Taustaa Kotisairaalatoiminnan tarkoituksena on tarjota potilaalle hänen kotonaan
Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti...
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2018 JÄRKEÄ LÄÄKEHOITOON Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti mukana Leena Kuusikko, Anu Ahonen, Jouni Ahonen / Kirjoitettu
KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3)
MÄNTYHARJUN KUNTA/ PERUSTURVAPALVELUT Liite 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 MAKSUN AIHE SOVELTAMISOHJE PÄÄTTÄJÄ VOIMASSA ALKAEN KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu
SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)
14.1.2016/ch SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015, 114 MUUT ASIAKASMAKSUT / Koti- ja laitoshoito LYHYTAIKAINEN
Ikäihmisten palvelut
Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan
Arviointi- ja kuntoutusosasto
Arviointi- ja kuntoutusosasto ARVO 1 Kotihoidon asiakkuus jatkuu Arvossa Arviointi- ja kuntoutusosaston palvelut on tarkoitettu Tampereen kaupungin säännöllisen kotihoidon asiakkaille. ARVO on perusterveydenhuollon
Kotihoidon asiakasmaksut alkaen
Tiedote 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi Vanhusten palvelut /esikunta Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2018 alkaen Säännöllinen ja jatkuva kotihoito Säännöllisestä ja jatkuvasta kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta
Kotihoito (tilapäinen) Kotihoito (säännöllinen) Kotihoito (tilapäinen)
Vaana palveluseteli käyttökohteet 26.10.2019 Alina hoivatiimi hämeenlinna, hattula, janakkala Kotisairaanhoito, koti ja hoiva kaikille kuntalaisille. Palokunnankatu 15 d, 2. krs., 13100 HÄMEENLINNA http://www.alinahoivatiimi.fi/alina--paikkakunnittain/hameenlinna/
Kotiutuskäytännöt Kokemäellä
Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 204 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle kuntouttavaa hoitotyötä koskevasta aloitteesta HEL 2013-005935 T 00 00 03 Päätös päätti antaa
11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk
JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria
Porin perusturvan mobiilitoiminta
Porin perusturvan mobiilitoiminta YL Katriina Lähteenmäki Akuuttilääketieteen el Yleislääketieteen el Ensihoitolääketieteen erityispätevyys Päivystyslääketieteen erityispätevyys Porin perusturvan yhteistoiminta-alue
Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille
Konsti kotiin suunnattu tuki päihde- ja mielenterveysasiakkaille Tampereen kaupunki Avopalvelut Mielenterveys- ja päihdepalvelut Ohjaaja Elina Laurila 25.03.2019 Kotikatko -pilotti 2014-2015 Pilotti aloitettiin
Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito. Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi
Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi Palveluvaliokunta R Inkala 10.2.2016 Tavoite vuodelle 2016: Tehostetun kotihoidon käynnistäminen kuntaan - yöpartiotoiminta=
Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan laajentunut tehtäväkuva SAIRAANHOITAJAN/TERVEYDENHOITAJAN OPINTOKIRJA. Nimi..
Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan laajentunut tehtäväkuva SAIRAANHOITAJAN/TERVEYDENHOITAJAN OPINTOKIRJA Nimi.. Ilomantsin kunta, terveyskeskus 1.8.2011 Johdanto Tämä opintokirja on tarkoitettu sairaanhoitajan/terveydenhoitajan
Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus
Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,
Suoritteet / tunnusluvut TP-2015 TA-2016 TAE-2017 Muutos TA 16/17 TS-2018 Henkilöstömäärä 2,75 2,75 1-1,75 *vakituiset * tilapäiset 0
PERUSTURVALAUTAKUNTA Hallinto ja huolto Suoritteet / tunnusluvut TP-2015 TA-2016 TAE-2017 Muutos TA 16/17 TS-2018 Henkilöstömäärä 2,75 2,75 1-1,75 *vakituiset * tilapäiset 0 Ympäristöterveys Suoritteet
Perusturvalautakunta liite nro 1
Perusturvalautakunta 16.8.2016 liite nro 1 1/5 ASIAKASMAKSULAIN JA - MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2017 VOIMASSA OLEVAN AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 Vuosimaksu
Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki
Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Valmistelut: Alueen omahoitaja: Terveyskeskuksen lääkelista, tekstit, laboratoriotulokset Hoivakodin hoitaja: Talon lääkelista,
Kuusamon kaupunki. KOTIHOITO Apajatie 6-8-E Kuusamo
Kuusamon kaupunki KOTIHOITO Apajatie 6-8-E 93600 Kuusamo KOTIHOIDON ARVOT * TURVALLISUUS * IHMISEN ARVOSTAMINEN * LUOVA OSAAMINEN *kunnioitamme asiakkaan vakaumusta, kotia ja yksityisyyttä *työtämme tekevät
Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus
Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa
Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä
Käytännön esimerkki; Kunta ja palvelutarpeen arviointi tietokannat vertailun apuvälineenä RAI- seminaari.9. Paasitorni, Helsinki Rauha Heikkilä 5.. Esityksen nimi / Tekijä 1 sisältö Kunta -vertailutietokanta
Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3
Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut 1.1.2019 Perusturvaltk 18.12.2018 84 Liite 3 Nykyinen maksu Maksu 1.1.2019 Lakisääteinen/ Kunnan päätettävä Lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut Poliklinikan käyntimaksu
Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle
Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja
OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT
TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A. Maija Kaikkonen
Ikäosaamiskeskus, Piekkari, Pohjolankatu 2A Maija Kaikkonen Nestori palveluohjausta ikäihmisille Nestori palvelee ikäihmisiä, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä muita ikäihmisten asioista tietoa tarvitsevia
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %
KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75
Uusia tuulia : K sairaala Tarja Nylund
Uusia tuulia : K sairaala 7.9.2017 Tarja Nylund PALVELUIDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN 2016 PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO Avokäynnit 718 000 Lääkärillä (32%) Avokäynnit 240 000 Lääkärillä (57 %) MTP
Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito
Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen
MDR-MIKROBIT SAIRAALAN ULKOPUOLELLA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN HUS MOBIILIYKSIKKÖ
MDR-MIKROBIT SAIRAALAN ULKOPUOLELLA HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN HUS MOBIILIYKSIKKÖ SISÄLLYSLUETTELO HUS-alueen MRSA ja ESBL tartuntojen osuus avopuolella ja pitkäaikaishoidossa MDR-kantaja kotihoidossa
Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta
Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä
[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI
[julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta
Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen
lautakunta 19.12.2018, Liite nro 1, (1/5) 1 Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä
Akuutti silmänpainekohtaus Silmä-kulta viimesenä.
Akuutti silmänpainekohtaus Silmä-kulta viimesenä. TtM, sh Jaana Heiskanen Sisältö 1. Akuutin silmänpainekohtauksen syyt 2. Akuutin silmänpainekohtauksen oireet 3. Akuutin silmänpainekohtauspotilaan hoidon
122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:
ROVANIEMI Perusturvalautakunta KAUPKIRJ: 1160 /2013 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 25.11.2014 Sivu 1 122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen Lain sosiaali- ja terveydenhuollon
Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen
lautakunta 20.12.2017 liite nro 2 (1/7) Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas 1 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä
Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus
Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus t Vanhuspalveluiden rakennemuutos aluetyöpaja Rovaniemellä Inari kuntana Pinta-alaltaan lt Suomen suurin kunta 17 321 km² (= Salla, Kemijärvi,
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui
Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009
Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Tavoitteena osallistaa kansalaiset palvelusetelin kehittämiseen Facebook/palveluseteli 1226 fania (2.10) Twitter/palveluseteli
yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu
SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 11.1.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei
ESH:n palveluseteli Kuusamossa. Jonkun on oltava ensimmäinen
ESH:n palveluseteli Kuusamossa Jonkun on oltava ensimmäinen Palvelusetelin soveltuvuus ja tavoitteet Palvelut tuotteistettuja Palvelujen hinnoista ja laadusta on sekä kunnalla että asiakkaalla riittävästi
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2004 559 330 224 231 184 039 175 059 200 966 1 343 625 KOKO VÄESTÖ 559 330 224 231 184 039 175 059 200 966 1 343 625 0-64-vuotiaat
Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö
Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Säkylän kunta KOTIHOITO 2018 OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala
Säkylän kunta KOTIHOITO 2018 OMA KOTI KULLAN KALLIS Designed by M. Hakala KOTIHOITO Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen (912/1992) tarkoitetusta kotipalvelusta
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa
Saattohoito PPSHP:ssa STM:n tavoitteiden tasolle
Saattohoito PPSHP:ssa STM:n tavoitteiden tasolle Kytke-hankkeen toimintamallit ja OYS:n palliatiivisen yksikön suunnittelu Eeva Rahko LT, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen
Kouvolan palvelusetelituottajat
Kouvolan palvelusetelituottajat Kouvolan kaupungin myöntämä palveluseteli käy maksuksi vain tässä luettelossa oleville yrittäjille. Palvelusetelituottajaksi on hyväksytty yritykset, joissa työntekijällä
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena
Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat
KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE
KAAVIN VANHUSTYÖN PALVELUESITE 1 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KOTIHOITO... 5 KOTIPALVELU JA KOTISAIRAANHOITO... 5 PALVELUASUNNOT... 6 TUKIPALVELUT... 6 ATERIAPALVELU... 6 SIIVOUSPALVELU... 7 KYLVETYSPALVELU...
Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.
Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen
2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)
KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä
MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN?
MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? LL Kaisa Rajala, Palliatiivinen yksikkö, HUS Syöpäkeskus Geriatrian ja yleislääketieteen EL Palliatiivinen