Biologinen kasvitautien torjunta kasvihuoneissa, tunneleissa ja avomaalla. Tomi Pousi, Verdera Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biologinen kasvitautien torjunta kasvihuoneissa, tunneleissa ja avomaalla. Tomi Pousi, Verdera Oy"

Transkriptio

1 Biologinen kasvitautien torjunta kasvihuoneissa, tunneleissa ja avomaalla Tomi Pousi, Verdera Oy

2 Mikä on Verdera? Sai alkunsa Kemiran tutkimusryhmästä (mikrobiologinen kasvitautien torjunta) Kemira GrowHow n Biocontrol -liiketoiminnan yhtiöittämisen tuloksena syntynyt yritys Verdera Oy perustettiin Erityisesti puutarhatuotantoon ja metsätalouteen suunnattujen biologisten kasvinsuojeluaineiden ja kasvunedistäjien kehittäminen ja kaupallistaminen Kanadalaisen Lallemand-konsernin omistuksessa vuodesta 2008

3 Lallemand - a world of yeast, fungi and bacteria ANIMAL NUTRITION BAKING BREWING BIOFUELS DISTILLED SPIRITS FERMENTATION MEDIA HEALTH SOLUTIONS OENOLOGY PHARMA PLANT CARE SAVOURY INGREDIENTS SPECIALTY CULTURES 4000 työntekijää 45 eri maassa, 5 eri mantereella

4 Verderan biologiset kasvinsuojeluvalmisteet Tuotteet perustuvat huolella valittuihin ja laajasti tutkittuihin luontaisesti esiintyviin mikrobeihin Mikrobiologiset kasvinsuojeluvalmisteet: o o o o o o o o Antavat laajan tehon ja pitkäaikaisen vaikutuksen eri taudinaiheuttajia vastaan Turvallisia tuotteita käyttäjälle, kasvustolle ja ympäristölle Ei haitallisia jäämiä satoon eikä varoaikaa ennen sadonkeruuta Vaarattomia pölyttäjille ja hyötyeliöille Usein myös kasvien kasvua stimuloivia vaikutuksia Soveltuvat luonnonmukaiseen tuotantoon sekä osaksi integroitua kasvinsuojelua Käyttö perustuu pääsääntöisesti ennalta ehkäisyyn o Teho ei ilmene välittömästi, sillä valmisteiden mikrobit tarvitsevat aikaa kasvaakseen ja sopeutuakseen uuteen elinympäristöönsä Myös kasvinsuojelun perusasioiden oltava kunnossa, jotta saavutettaisiin mahdollisimman hyviä taudintorjuntatuloksia

5 Mihin mikrobiologinen kasvitautien torjunta perustuu? 1. Hyötymikrobit kilpailevat tehokkaasti ravinteista ja elintilasta niin maassa kuin kasvin eri osien pinnoilla 2. Taudinaiheuttajamikrobien parasitismi Streptomyces K61 3. Entsyymiaktiivisuus 4. Kasvien omien puolustusvasteiden aktivoiminen Useita eri vaikutusmekanismeja ei riskiä resistenteistä tautikannoista! Gliocladium catenulatum J1446

6 Mihin mikrobiologinen kasvitautien torjunta perustuu? Hyötymikrobit kilpailevat tehokkaasti ravinteista ja elintilasta niin maassa kuin kasvin eri osien pinnoilla Streptomyces-sädebakteeri kurkun juurien pinnalla, Streptomyces lisätty kasvualustaan istutuksen jälkeen. Gliocladium-sieni mansikan heteen pinnalla, Gliocladium ruiskutettu kukinnan aikana.

7 Mihin mikrobiologinen kasvitautien torjunta perustuu? Entsyymiaktiivisuus Taudinaiheuttajien parasitismi Alternaria basicicola Hyötymikrobi: Gliocladium catenulatum Taudinaiheuttaja: Rhizoctonia solani Fusarium graminearum Prestopin Gliocladium-sienen (vasen) ja Mycostopin Streptomyces-sädebakteerin (oikea) torjuntateho Alternaria ja Fusarium -sieniä vastaan. Prestopin Gliocladium catenulatum J1446 -sieni erittää entsyymejä (mm. β-glukanaasia ja kitinaasia), jotka hajottavat taudinaiheuttajien sienirihmastoa

8 Mycostop biofungisidi Sisältää suomalaisesta rahkaturpeesta eristettyä Streptomyces K61 sädebakteeria Käytetään siemen- ja maalevintäisten kasvitautien torjuntaan (Fusarium, Alternaria, Pythium ja Phytophthora) Soveltuu useisiin eri olosuhteisiin ph: 5,5-8, lpt: C, eri kasvualustamateriaalit Stimuloi kasvien kasvua (auksiinin tuotanto) Täysin veteenliukeneva (ruiskutus, tippukastelu)

9 Prestop biofungisidi Sisältää suomalaisesta peltomaasta eristettyä Gliocladium catenulatum J1446 -sientä (Clonostachys rosea J1446) Siemen- ja maalevintäisten kasvitautien torjuntaan (esim. Pythium, Phytophthora, Rhizoctonia ja Fusarium) Lehvästötauteja aiheuttavien mikrobien torjuntaan (esim. Botrytis ja Didymella) Hyötymikrobi selviytyy erilaisissa olosuhteissa ph: 5-7,5, lpt: 5-25 C, lehvästö, eri kasvualustamateriaalit Täysin veteenliukeneva (ruiskutus, tippukastelu)

10 Prestop Mix biofungisidi Sisältää suomalaisesta peltomaasta eristettyä Gliocladium catenulatum J1446 -sientä (Clonostachys rosea J1446) Siemen- ja maalevintäisten kasvitautien torjuntaan (esim. Pythium, Phytophthora, Rhizoctonia ja Fusarium) Harmaahomeen (Botrytis) torjuntaan mansikalla ja vadelmalla, siemenkotamädän (Fusarium, Botrytis) torjuntaan omenalla pölyttäjälevityksen avulla Hyötymikrobi selviytyy erilaisissa olosuhteissa ph: 5-7,5, lpt: 5-25 C, lehvästö, eri kasvualustamateriaalit Ei liukene veteen (ei sovellu ruiskutettavaksi tai tippukasteluun)

11 Biologinen kasvitautien torjunta kasvihuoneissa

12 Biologisen ennakkotorjunnan mahdollisuudet kasvihuoneissa Kasvihuoneviljely Taimipoltteen torjunta taimituotannossa ja taimistoilla Juuristotautien torjunta yrteillä ja vihanneksilla Lehvästötautien torjunta: Harmaahome (Botrytis) torjunta vihanneksilla ja yrteillä Mustapistemädän (Didymella/Stagonosporopsis) torjunta kurkulla Soveltuvat valmisteet Mycostop Prestop (Prestop Mix)

13 Taimipoltteen torjunta kasvihuoneissa Mycostop Siementen peittaus (2-8 g/kg siemeniä), vain peittaamattomille siemenille! Kastele kasvualusta taimettumisen jälkeen Mycostop-vesiseoksella (2-10 g/100 m 2 ) Kasvualustasekoitus ennen kylvöä (1-10 g/m 3 ) Prestop Kastele tai ruiskuta kylvökset Prestopvesiseoksella (5-10 g/m 2 ) Kasvualustasekoitus ( g/m 3 ) Mycostopin torjuntateho siemenlevintäistä Alternariasienen aiheuttamaa taimipoltetta vastaan kukkakaalilla Terve kontrolli Pythium Pythium + Prestop

14 Mycostop Juuristotautien torjunta kasvihuoneissa Kastele, ruiskuta tai käsittele tippukastelun kautta heti istutuksen jälkeen (5-8 g/1000 kasvia) Toista käsittely 1-2 kuukauden välein Käsittelemätön, rivin 19 alkupuoli Käsittelemätön, rivin 19 keskiosa Käsittelemätön, rivin 19 loppuosa MYCOSTOP, rivin 9 alkupuoli MYCOSTOP, rivin 9 keskiosa MYCOSTOP, rivin 9 loppuosa

15 Juuristotautien torjunta kasvihuoneissa Prestop Kastele, ruiskuta tai käsittele tippukastelun kautta heti istutuksen jälkeen ( g/1000 kasvia) Toista käsittely 4-6 viikon välein Merivuoren puutarha (2000) Kasvualustana turvelevy, taimet kivivillapaakussa Luontaisesti esiintyvä Pythium sp. -munasieni Käyttömäärä: Prestop 0,4 % seos, 50 ml/kasvi Käsittelyt 3 vrk ja 6 viikkoa istutuksesta Kemiallinen käsittely: promapokarbi hydrokloridi 0,15 % liuos Tautioireisia kasveja (%) Käsittelemätön Prestop Kemiallinen käsittely

16 Prestop kasvihuonevihannesten harmaahomeen torjunnassa Prestop Ruiskuta kasvit ja suojaa leikkauspinnat 0,5 % vesiseoksella ennaltaehkäisevästi, käsittelyjen uusinta 3 vk välein Yksittäisiä haavakohtia tai alkavia Botrytis-laikkuja voidaan käsitellä 0,5 % Prestop-vesiseoksella sumupullon avulla Harmaahomeen (Botrytis) torjuntakoe tomaatilla, Alankomaat (2015) Harmaahomeen esiintyvyys (%) tomaattien varsissa, 33 päivää Botrytis-saastutuksen jälkeen 90,00 85,60 d 80,00 70,00 60,00 Käsittelemätön 50,00 40,00 30,00 20,00 10,00 30,60 bc 11,90 a 39,40 bc Prestop 3 kg/ha Prestop 5 kg/ha Signum 1,25 kg/ha 0,00 Prestopin käsittelyajat: -21, 0 ja 21 päivää Botrytis-saastutuksen jälkeen Signum-käsittelyajat: 0, 7 ja 14 Botrytis-saastutuksen jälkeen

17 Prestop kasvihuonekurkun mustapistemädän torjunnassa Prestop Ruiskuta koko kasvi ennaltaehkäisevästi, erityisesti tyviosa, 0,5 % vesiseoksella, käsittelyjen uusinta 3 vk välein Rungot ja erityisesti lehtienpoistossa muodostuneet haavapinnat ruiskutetaan 0,5 % Prestop-vesiseoksella Kasvihuonekokeita Suomessa (1997) Varpion puutarha: Lajike: Indira Kasvualustana kivivilla Käsittelyt: 1. 6 päivää istutuksen jälkeen päivää istutuksen jälkeen Saarelan puutarha: Lajike: Ventura Kasvualustana turve Käsittelyt: 1. 7 päivää istutuksen jälkeen päivää istutuksen jälkeen ,4 Saastuneita kasveja (%) 19,6 9,6 7,2 Varpion puutarha Saarelan Puutarha

18 Biologinen kasvitautien torjunta tunneleissa ja avomaalla

19 Biologisen ennakkotorjunnan mahdollisuudet tunneleissa ja avomaalla Avomaa- ja tunneliviljely Vihannesten taimituotanto Juuristotautien torjunta mansikalla, vadelmalla, kaalikasveilla, sipulikasveilla Mustapistemädän (Didymella) torjunta avomaankurkulla ja kurpitsakasveilla Harmaahomeen (Botrytis) torjunta mansikalla ja vadelmalla Siemenkotamädän (Fusarium, Botrytis) torjunta omenalla Soveltuvat valmisteet Mycostop Prestop Prestop Mix

20 Vihannestaimien suojaus ennen istuttamista Mikrobivalmisteita voidaan käyttää vihannesten taimilla ennaltaehkäisevästi ennen istuttamista Käsittelyt tehostavat juuriston kasvua ja suojaavat mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan Vaihtoehtoiset valmisteet: Mycostop Prestop Prestop Mix Voimakkaampi juuristo on vastustuskykyisempi tauteja ja stressitekijöitä (kuten alhaisia lämpötiloja) vastaan

21 Mycostop sipulien Fusarium-torjunnassa Upota istukkaat tai kynnet nopeasti 0,01 % Mycostop-vesiseokseen ennen istutusta ja anna kuivahtaa ennen istutusta (parempi kulkeutuvuus istutuskoneessa). Mycostop voidaan myös ruiskuttaa istutuskoneeseen asennettujen ruiskujen avulla. Ruralia Instituutti (HY) 2012 Astiakoe Koekasvi: kepasipuli Fusarium-sienillä saastunutta maata lohkolta, jossa ollut sipulintuotantoa Mycostop-käsittely: Istukkaiden upotus 0,01 % vesiseokseen Tautisia ja kuolleita kasveja (%) 81, Suhteellinen sato ,8 37, Terve maa Saastunut maa Saastunut maa + Mycostop upotuskäsittely 0 Terve maa Saastunut maa Saastunut maa + Mycostop upotuskäsittely

22 Prestop sipulien Fusarium- ja Botrytis-torjunnassa Upota istukkaat tai kynnet nopeasti 0,5 % Prestop-vesiseokseen ja anna kuivahtaa ennen istutusta (parempi kulkeutuvuus istutuskoneessa). Vaihtoehtoisesti ruiskuta rivit Prestopilla istutuksen jälkeen (2-4 kg/ha). Riviruiskutuskäsittely voidaan uusia 3-6 viikon kuluttua istutuksesta. Prestop-käsittely Laitila 2016 Kaupallinen tunneliviljelmä Koekasvi: punasipuli (varhaistuotanto) Luontaista Fusarium-saastuntaa Prestop-käsittely: Ruiskutus 0,5 % -vesiseoksella istukkaiden istutuksen jälkeen Punasipulin paino (g/10 kasvia) 137,3 165, Käsittelemätön 0 Käsittelemätön Prestop

23 Prestop kaalikasvien möhöjuuren torjunnassa Kastele taimet Prestop-vesiseoksella ennen avomaalle istutusta (5-10 g/m 2 kennotaimia). Toista käsittely 3 viikon kuluttua istutuksesta riviruiskutuksena (3-4 kg/ha). Möhöjuuren torjuntakoe (Luke 2016) Koekasvi: parsakaali Luontaisesti todella saastunut lohko Prestop-kastelukäsittely istutuksen yhteydessä + 3 vk istutuksen jälkeen Paisumat lahonneet 40 Paisumia pääjuuressa 20 Paisumia sivujuurissa Oireettomat Käsittelemätön Prestop-käsittely 0 Käsittelemätön Prestop

24 Prestop avomaankurkun ja -kurpitsakasvien mustapistemädän torjunnassa Ruiskuta taimet 0,5 % Prestop-vesiseoksella ennen avomaalle istutusta. Toista ruiskutuskäsittely tarvittaessa 3-4 viikon kuluttua istutuksesta (2-3 kg Prestopia/ha) (Minor Use -käyttölupa) Mustapistemädän torjuntakokeet kasvihuonekurkulla (Kanada, Pacific Agri-Food Research Center, 2001) Koekasvi: kasvihuonekurkku kivivillassa Prestop-käsittely 2 tuntia ennen saastuttamista Mustapistemätä leviää erityisesti kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa ja voi aiheuttaa merkittäviä tuhoja sekä kasvustossa että kehittyvissä hedelmissä Prestop-käsittelyn vaikutus D. bryoniae laikun kokoon (mm) 24,5 a 23,5 a 15,0 b 21,6 a 12,3 b Koe 1 Koe 2 4,5 c Käsittelemätön Decree Prestop

25 Prestop mansikan ja vadelman juuristotautien torjunnassa Upota avojuuriset taimet 0,5 % Prestop-vesiseokseen ennen istutusta. Paakku- ja kennotaimet voidaan kastella Prestop-vesiseoksella (125 g/1000 tainta) ennen istutusta. Käsittely voidaan toistaa noin 1 kk kuluttua istutuksesta kastelemalla, riviruiskutuksena tai tippukastelun kautta g/1000 tainta (mansikka) tai g/1000 tainta (vadelma) (Minor Use -käyttölupa). 15 Kuolleiden mansikan taimien osuus (%) Polka-lajikkeella 12, Kuolleiden vadelman pääversojen osuus (%) 27,3 % ,0 5,3 1, ,6 % 0 Avomaa Tunneli 0 Käsittelemätön Prestop Käsittelemätön Prestop

26 Prestop mansikan ja vadelman juuristotautien torjunnassa Mansikan juuristotautien torjuntakokeet (Viro, EMÜ 2017) Mansikan lajikekenttä, jossa useita eri lajikkeita ja taimikokoja Frigo-taimet upotettiin 0,5 % Prestop vesiseokseen ennen istuttamista ,7 % Sato 2017 (g/kasvi) +8,6 % +3,4 % +9,0 % Vibrant (A) Faith (A+) Sonata (A+) Flair (A++) Sonata (A) edessä käsittelemättömiä, takana Prestop-upotuskäsiteltyjä kasveja Käsittelemätön Prestop

27 kg-sato suhdelukuina Prestop mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Prestop -ruiskutuskäsittely kukinnan aikana: Kauppakelpoinen sato Jonsok -lajikkeella (Vihti, Kotkaniemi, 2002) 3 käsittelyä: kukinnan alkuvaiheessa, keskivaiheilla ja lopussa Kasvuston ruiskutus 0,5 % vesiseoksella (100 g/20 litraa) Käyttömäärä 1200 l/ha 0,5 % vesiseosta (6 kg/ha) Kohdennettu kasvuston täsmäruiskutus tunneleissa ja kasvihuoneissa pienempi ruiskutemäärä mahdollista Ruiskutuskäsittelyn avulla on mahdollista vähentää harmaahomeen tautipainetta kasvihuoneessa ja tunnelissa Käsitt. Prestop- Prestop- Prestop Prestop- Switch- Switch Switch- Switch- Switch

28 Prestop Mix mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa valmistetta levitetään kuivana jauheena mehiläisten ja kimalaisten avulla koko kukinnan ajan Mehiläiset ja kimalaiset saavat mikrobijauhetta karvoitukseensa kulkiessaan levityslaitteen kautta ja levittävät torjuntasienen marjojen kukkiin Torjuntamikrobi asuttaa kukan ja homeen tunkeutuminen kukkapohjukseen estyy Menetelmä on täysin vaaraton pölyttäjille eikä se vaikuta hunajan laatuun Pesien tarve: Avomaalla 2 mehiläispesää/ha tai 2-3 kimalaispesää (kolmoispesiä)/ha Tunneleissa 1-2 kimalaispesää/1000 m 2 Soveltuu osaksi integroitua torjuntaa Menetelmä kuuluu ympäristökorvauksen piiriin

29 Prestop Mix mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Valmiste levitetään mansikalle ja vadelmalle kukinta-aikana mehiläisten tai kimalaisten avulla. Pölyttäjät kuljettavat Prestop Mixin mansikan ja vadelman kukkiin karvoituksessaan. Prestop Mix -jauhetta lisätään mehiläis- tai kimalaispesän suuaukolle asennettuun levittimeen ohuena kerroksena koko kukinnan ajan. Harmaahomeisten marjojen osuus (%) eri satovaiheissa (tulokset kahdelta eri vadelmatilalta) ,2 7,0 3,7 3,4 11, Käsittelemätön Keruukerta Prestop Mix 6,2 Harmaahomeisten marjojen osuus (%) eri satovaiheissa (tulokset kolmelta eri mansikkatilalta) ,0 6,0 3,0 1,5 1,5 1,5 1,5 0,5 22,0 4,3 7,5 7,5 Alkusato Pääsato Loppusato Käsittelemätön Prestop Mix Kemiallinen Integroitu torjunta

30 Prestop Mix omenan siemenkotamädän torjunnassa Valmiste levitetään omenalle kukinta-aikana mehiläisten tai kimalaisten avulla. Pölyttäjät kuljettavat Prestop Mixin omenan kukkiin karvoituksessaan. Prestop Mix -jauhetta lisätään mehiläis- tai kimalaispesän suuaukolle asennettuun levittimeen ohuena kerroksena koko kukinnan ajan (Minor Use -käyttölupa). 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % % 30 % % 10 % 0 % Käsittelemätön Prestop Mix 1. Luokka Siemenkotamätä Muut vioitukset Fusarium avenaceum Prestop Mix mehiläisten avulla levitettynä vähensi siemenkotamätää ja muita varastotauteja Rubinolalajikkeella. Havainnot tehtiin 4 kk varastoinnin jälkeen.

31 Kiitos mielenkiinnosta!

Prestop ja Prestop Mix -valmisteet biologiseen taudintorjuntaan mansikalla ja vadelmalla. Päivi Heino Verdera Oy/Lallemand Plant Care

Prestop ja Prestop Mix -valmisteet biologiseen taudintorjuntaan mansikalla ja vadelmalla. Päivi Heino Verdera Oy/Lallemand Plant Care Prestop ja Prestop Mix -valmisteet biologiseen taudintorjuntaan mansikalla ja vadelmalla Päivi Heino Verdera Oy/Lallemand Plant Care Prestop Gliocladium catenulatum J1446 Juuristotautien torjunta mansikalla

Lisätiedot

Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun

Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun Prestop Mix omenan, mansikan ja vadelman biologiseen kasvinsuojeluun Biologinen kasvinsuojeluaine Prestop Mix Harmaahomeen (Botrytis) torjuntaan mansikalla ja vadelmalla pölyttäjien avulla levitettynä

Lisätiedot

Mikrobit avuksi omenan taudintorjuntaan ja kasvun edistämiseen Hedelmän- ja marjanviljelyn luentopäivät, Aulanko 2017

Mikrobit avuksi omenan taudintorjuntaan ja kasvun edistämiseen Hedelmän- ja marjanviljelyn luentopäivät, Aulanko 2017 Mikrobit avuksi omenan taudintorjuntaan ja kasvun edistämiseen Hedelmän- ja marjanviljelyn luentopäivät, Aulanko 2017 Päivi Heino, Verdera Oy/Lallemand Plant Care Esimerkkejä mikrobivalmisteiden käytöstä

Lisätiedot

Biologinen kasvinsuojelu

Biologinen kasvinsuojelu Biologinen kasvinsuojelu Heini Koskula Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Heini Koskula / Biotus Oy Taustaa petojen käytöstä Mistä on kyse? Petopunkkeja

Lisätiedot

Mehiläislevitteinen biologinen täsmätorjunta mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa

Mehiläislevitteinen biologinen täsmätorjunta mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Mehiläislevitteinen biologinen täsmätorjunta mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Tutkimuksesta kilpailukykyä marjan- ja hedelmänviljelyyn ja mehiläistalouteen Ruralia Instituutti, Mikkeli 2.2.2010

Lisätiedot

MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET

MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET MARJAKIERTUE 2015 KASVINSUOJELUKUULUMISET Minni Tapola 040 568 11 65 Minni.tapola@bayer.com CONTENT CHAPTER I Kuulumisia Bayerilta Organisaatio kasvanut Minni Tapola erikoiskasvien ks, viljan tautiaineet

Lisätiedot

Kotimaisen luomusipulin tuotannon haasteita

Kotimaisen luomusipulin tuotannon haasteita Kotimaisen luomusipulin tuotannon haasteita Sari Iivonen, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti 12.12.2013 1 Luomusipulin tuotanto Suomessa Luomutuotanto 2013 Etelä-Savo, ha Koko Suomi, ha Peruna 6,0

Lisätiedot

Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012. Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit

Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012. Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit Peittauksella kasvitaudit hallintaan Luomuohrapäivä, Mustiala 17.02.2012 Asko Hannukkala, MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen, Peltokasvit Siemenessä leviävien tautien torjuntakeinoja luomussa Mahdollisimman

Lisätiedot

Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen

Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen Marjanviljelyn vihreä linja! Suonenjoki 9.11.2009 Berner Oy Kasvinsuojelu ja puutarhanhoito Asmo Saarinen Ajat muuttuvat haluammeko olla mukana? Integrated Pest Management (IPM) Tuomo Tuovinen (MTT) toi

Lisätiedot

Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa

Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa www.verdera.fi / infoverdera@lallemand.com Koetoimintaraportti 02.09.2015 Biologisten kasvunedistäjien testaus luomuyrttien ja -purjon taimikasvatuksessa 1. Kokeen tarkoitus Kokeen tarkoituksena oli testata

Lisätiedot

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry. Kauppapuutarhaliitto Handelsträdgårdsförbundet

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry. Kauppapuutarhaliitto Handelsträdgårdsförbundet Amistar -laajennettu käyttöalue (off label): käyttökohteet ja -ohjeet sienitautien torjunnassa Virallisesti tarkastettujen käyttökohteiden lisäksi valmisteen käyttö on sallittu käyttäjän vastuulla seuraavilla

Lisätiedot

Avomaan vihannesviljely

Avomaan vihannesviljely Avomaan vihannesviljely 1 I. Vihannesten ryhmittely markkinointikestävyyden mukaan 1.TUOREVIHANNEKSET suhteellisen nopeasti pilaantuvia suuri haihdutuspinta nopea hengitys, vähän vararavintoa, korjataan

Lisätiedot

Harmaahomeen biologisentorjunnan loppuraportti LOPPURAPORTTI

Harmaahomeen biologisentorjunnan loppuraportti LOPPURAPORTTI Harmaahomeen biologisentorjunnan loppuraportti 2007 2009 LOPPURAPORTTI Markku Levy Marjaosaamiskeskus 2010 Sisä-Savon seutuyhtymä 1 SISÄLTÖ Tiivistelmä...3 1. Koetoiminnan toteuttaminen...4 1.1Koetilat...4

Lisätiedot

RAPORTTI. Raija Kumpula. VitiSun -valmisteen käytöstä härmäntorjuntaan tunnelimansikalla. Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus

RAPORTTI. Raija Kumpula. VitiSun -valmisteen käytöstä härmäntorjuntaan tunnelimansikalla. Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI VitiSun -valmisteen käytöstä härmäntorjuntaan tunnelimansikalla Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus Johdanto Marjanviljelyn koetilalla yksi keskeinen koetoiminnan aihe on

Lisätiedot

Minor use (vähäiset käyttötarkoitukset)-käyttöohjeet kasvitautien torjuntaan.

Minor use (vähäiset käyttötarkoitukset)-käyttöohjeet kasvitautien torjuntaan. Signum 21.12.2012 /Minor use 1 (6) SIGNUM Kasvitautien torjuntaan Minor use (vähäiset käyttötarkoitukset)-käyttöohjeet kasvitautien torjuntaan. Perustuu kasvinsuojeluaineasetuksen 51 artiklaan. Tehoaineet:

Lisätiedot

KASVUSTOHAVAINTOJA. Tuntomerkit: Pituudeltaan noin kaksi millimetriä, väriltään kiiltävän musta tai tummansininen, pisaranmuotoinen kovakuoriainen.

KASVUSTOHAVAINTOJA. Tuntomerkit: Pituudeltaan noin kaksi millimetriä, väriltään kiiltävän musta tai tummansininen, pisaranmuotoinen kovakuoriainen. KASVUSTOHAVAINTOJA TUHOLAISET JUURIKASKIRPPA Tuntomerkit: Pituudeltaan noin kaksi millimetriä, väriltään kiiltävän musta tai tummansininen, pisaranmuotoinen kovakuoriainen. Oireet: Sirkkalehdissä (ensimmäiset

Lisätiedot

Verdera-nurmikkotuotteet

Verdera-nurmikkotuotteet NURMIKKOTUOTTEET Verdera-nurmikkotuotteet on kehitetty toimimaan yhdessä luonnon kanssa. Lähtökohta on paitsi hellävaraisuus kasvia ja ympäristöä kohtaan, kuin myös tehokkuus pitkällä tähtäimellä. Tuotteet

Lisätiedot

Minor use (vähäiset käyttötarkoitukset)-käyttöohjeet kasvitautien torjuntaan.

Minor use (vähäiset käyttötarkoitukset)-käyttöohjeet kasvitautien torjuntaan. Signum 10.7.2013 /Minor use 1 (6) SIGNUM Kasvitautien torjuntaan Minor use (vähäiset käyttötarkoitukset)-käyttöohjeet kasvitautien torjuntaan. Perustuu kasvinsuojeluaineasetuksen 51 artiklaan. Tehoaineet:

Lisätiedot

Fusarium-mätien leviämisreitit ja torjuntavaihtoehdot luomusipulin tuotannossa

Fusarium-mätien leviämisreitit ja torjuntavaihtoehdot luomusipulin tuotannossa 1 Fusarium-mätien leviämisreitit ja torjuntavaihtoehdot luomusipulin tuotannossa Maataloustieteen päivät 09.01.2014 Asko Hannukkala, Pirjo Kivijärvi MTT, Hanna Avikainen, Sari Iivonen, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Syngentan kasvinsuojeluopas. Mansikalle

Syngentan kasvinsuojeluopas. Mansikalle Syngentan kasvinsuojeluopas Mansikalle Mansikan merkittävimmät kasvintuhoojat Harmaahome Harmaahome voi heikentää merkittävästi mansikkasadon määrää ja laatua. Harmaahome iskee kasvustoon kukinnan aikana

Lisätiedot

Päiväys: 26.8.2009 Edellinen päiväys: 24.4.2007

Päiväys: 26.8.2009 Edellinen päiväys: 24.4.2007 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KEMIKAALI-ILMOITUS 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot Kauppanimi Tunnuskoodi - Reach-rekisteröintinumero - 1.2 Kemikaalin

Lisätiedot

Kasvitautien hallinta luomutuotannossa Rokua 6.11.2013

Kasvitautien hallinta luomutuotannossa Rokua 6.11.2013 Kasvitautien hallinta luomutuotannossa Rokua 6.11.2013 Asko Hannukkala Erikoistutkija/Yliopistonlehtori MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen Helsingin yliopisto, Maataloustieteiden laitos Kuvat: Asko

Lisätiedot

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet

Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Kasvitautien hallinnan merkitys ja mahdollisuudet Peppi Laine, MTT Kasvinsuojelu, Jokioinen Taudin esiintymisen edellytykset: Taudille suotuisa säätila??? Kylvösiemen, peittaus, muokkaus, viljelykierto,

Lisätiedot

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ

1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1910-LUKU TIEDEMIEHEN PALO ON KAIKEN KIPINÄ 1920-LUVULLA LANNOITEKOKEET KANTAVAT HEDELMÄÄ 1930-LUVUN UUSI ALKU HELSINGISSÄ Superex-lannoitteet Kekkilä Superex-lannoitteet ovat korkealaatuisia ja vesiliukoisia

Lisätiedot

Luomusipulin tuotannossa ongelmista ratkaisuihin

Luomusipulin tuotannossa ongelmista ratkaisuihin Luomusipulin tuotannossa ongelmista ratkaisuihin Pirjo Kivijärvi1, Terhi Suojala-Ahlfors1, Asko Hannukkala1, Satu Latvala1, Anu Koivisto1, Sari Iivonen2 ja Emmi Kuivainen2 1 2 Luonnonvarakeskus (Luke)

Lisätiedot

Vuonna 2015 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty 25.11.2015

Vuonna 2015 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty 25.11.2015 Vuonna 2015 hyväksytyt valmisteet ja rinnakkaisvalmisteet Päivitetty 25.11.2015 Sivu 1 / 6 Taulukko 1. Hyväksytyt uudet valmisteet Taulukko 2. Hyväksytyt rinnakkaisvalmisteet Taulukko 1. Hyväksytyt uudet

Lisätiedot

Taudinaiheuttajat siemenillä

Taudinaiheuttajat siemenillä Taudinaiheuttajat siemenillä Arja Lilja 1), Jack R. Sutherland 2) 1) Metla, Vantaan toimintayksikkö, PL 18, FI-01301 Vantaa 2) Applied Forest Science Ltd. 1963 St. Ann Street, V8R 5V9 Victoria, B.C., Canada

Lisätiedot

Raportti Uusien mansikkalajikkeiden kokeesta Raija Kumpula. Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI

Raportti Uusien mansikkalajikkeiden kokeesta Raija Kumpula. Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI Raportti Uusien mansikkalajikkeiden kokeesta 18 Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI Johdanto Marjanviljelyn koetilalle perustettiin Uusien mansikkalajikkeiden viljelykoe

Lisätiedot

Integroidun kasvinsuojelun periaatteet ennakoivat toimenpiteet 06.06. 2013 Asko Hannukkala. Tieto - oppiminen Mittaus ja tarkkailu Toimenpiteet

Integroidun kasvinsuojelun periaatteet ennakoivat toimenpiteet 06.06. 2013 Asko Hannukkala. Tieto - oppiminen Mittaus ja tarkkailu Toimenpiteet Integroidun kasvinsuojelun periaatteet ennakoivat toimenpiteet 06.06. 2013 Asko Hannukkala Tieto - oppiminen Mittaus ja tarkkailu Toimenpiteet HY/MTT Hannukkala 2013 1 Kasvinsuojelun reunaehdot EU:n Kasvinsuojeludirektiivi

Lisätiedot

Switch 62.5 WG/13.11.2014 1 (5)

Switch 62.5 WG/13.11.2014 1 (5) Switch 62.5 WG/13.11.2014 1 (5) Myyntipäällyksen teksti SWITCH 62.5 WG Kasvitautien torjuntaan Varoitus Erittäin myrkyllistä vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Mycket giftigt för vattenlevande

Lisätiedot

Kestävä kasvinsuojelu puutarhatuotannossa infopäivä

Kestävä kasvinsuojelu puutarhatuotannossa infopäivä Kestävä kasvinsuojelu puutarhatuotannossa infopäivä Onnistunut kasvinsuojelu on avaintekijä puutarhaviljelyssä laadukkaan sadon tuottamiseksi. Kuitenkin muuttuva ilmasto lisää kasvitauti- ja tuholaisuhkia

Lisätiedot

Ajankohtaista kasvinsuojelusta. Tuomo Tuovinen Pellonpiennarpäivä, Suonenjoki 13.6.2013

Ajankohtaista kasvinsuojelusta. Tuomo Tuovinen Pellonpiennarpäivä, Suonenjoki 13.6.2013 Ajankohtaista kasvinsuojelusta Tuomo Tuovinen Pellonpiennarpäivä, Suonenjoki 13.6.2013 MANSIKKA Saksankäärökärsäkäs, uusi tuhooja mansikalle? Saksankäärökärsäkäs (Neocoenorrhinus germanicus) - Keski-Euroopassa,

Lisätiedot

MANSIKAN KASVINSUOJELU KÄYTÄNNÖSSÄ

MANSIKAN KASVINSUOJELU KÄYTÄNNÖSSÄ MANSIKAN KASVINSUOJELU KÄYTÄNNÖSSÄ Matias Rönnqvist ViljelijänBerner 30.1.2017 ONNISTUNEEN KASVINSUOJELUN KOMPASTUSKIVET Oikea aineenvalinta ja resistenssinhallinta Ainevalikoima pienenee! Viljelytekniikka

Lisätiedot

Mansikan viljely tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma

Mansikan viljely tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma Mansikan viljely tunneleissa Marjamaat-hanke Joensuu 2.2.2017 Arja Raatikainen ProAgria Etelä-Pohjanma Tavoitteet Sadon ajoitus pääsatokauden ulkopuolelle Hyvälaatuinen sato Lajikkeet, jotka eivät menesty

Lisätiedot

MARJANVILJELY KASVUALUSTAT JA LANNOITTEET VIHANNEKSET, MARJAT JA YRTIT

MARJANVILJELY KASVUALUSTAT JA LANNOITTEET VIHANNEKSET, MARJAT JA YRTIT MARJANVILJELY KASVUALUSTAT JA LANNOITTEET VIHANNEKSET, MARJAT JA YRTIT Kotimaiset kasvualustat marjoille Mansikat Vadelmat Karhunvatukat Pensasmustikat Ratkaisut terveeseen kasvuun Turvepohjaiset kasvualustat

Lisätiedot

Parempaa tehoa kasvinsuojeluun. Päivi Parikka, Isa Lindqvist Luke kasvinterveys Jokioinen

Parempaa tehoa kasvinsuojeluun. Päivi Parikka, Isa Lindqvist Luke kasvinterveys Jokioinen Parempaa tehoa kasvinsuojeluun Päivi Parikka, Isa Lindqvist Luke kasvinterveys Jokioinen 1 Päivi Parikka Kasvinsuojelukäsittelyn tehoon vaikuttaa Sää - Sateisuus heikentää tehoa: tuhoojia ei liikkeellä

Lisätiedot

BIOLOGINEN TORJUNTA AVOMAALLA JA TUNNELEISSA HEINI KOSKULA / BIOTUS OY

BIOLOGINEN TORJUNTA AVOMAALLA JA TUNNELEISSA HEINI KOSKULA / BIOTUS OY BIOLOGINEN TORJUNTA AVOMAALLA JA TUNNELEISSA HEINI KOSKULA / BIOTUS OY PÄIVÄN AIHEET Biologinen torjunta avomaalla Mansikkapunkki Kärsäkästorjunta sukkulamadoilla Biologinen torjunta vadelmatunnelissa

Lisätiedot

Mansikan harmaahome: biologinen täsmähallinta haastaa kemiallisen torjunnan

Mansikan harmaahome: biologinen täsmähallinta haastaa kemiallisen torjunnan Mansikan harmaahome: biologinen täsmähallinta haastaa kemiallisen torjunnan Heikki Hokkanen 1), Ingeborg Menzler-Hokkanen 2), Aino-Maija Mustalahti 1), Ilmo Koivisto 3), Markku Levy 4) ja Kari Korhonen

Lisätiedot

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3. Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.2015 Mehiläiset ja maatalous Mehiläiset tuottavat hunajaa, vahaa, propolista,

Lisätiedot

Luonnonmukaista vahvistamista

Luonnonmukaista vahvistamista Luonnonmukaista vahvistamista Markkinoija; Schetelig Oy Tiilitie 14 01720 Vantaa 09-852 061 Mitä on Biocin? Biocin-F on 100% luonnonmukainen kasvia vahvistava uute. Pääraaka-aineena on Kaakkois-Aasiassa

Lisätiedot

Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet

Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet Avaimet öljykasvisatojen nousuun kasvinsuojelutoimenpiteet Asko Hannukkala, Pauliina Laitinen, Erja Huusela-Veistola, Arjo Kangas & Pirjo Peltonen-Sainio MTT, Kasvintuotannon tutkimus Rypsinostehanke 2007-2009

Lisätiedot

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen?

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Asko Hannukkala, Erja Huusela-Veistola & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannontutkimus Kuminasta kilpailukykyä -seminaarit 25.3.2014 Jokioinen, 27.3.2014 Ilmajoki

Lisätiedot

Mansikkapellot marjomaan. Marja-Suomen Taimituotanto Oy Mikkeli Jarmo Röppänen

Mansikkapellot marjomaan. Marja-Suomen Taimituotanto Oy Mikkeli Jarmo Röppänen Mansikkapellot marjomaan Marja-Suomen Taimituotanto Oy Mikkeli 3.11.2017Jarmo Röppänen Tunneliviljely muuttaa marjojen satokautta ja viljelyn kustannusrakennetta Viljelykausi jatkuu jolloin marjan keskihinta

Lisätiedot

Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011

Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli 12.4.2011 Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja n viljely Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli Sisältö Viljelyn edellytykset Tuotannon suunnittelu Jäävuorisalaattilajikkeita Kukkakaalilajikkeita Parsakaalilajikkeita

Lisätiedot

Kekkilä Professional. Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista.

Kekkilä Professional. Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista. Kekkilä Professional Valmistamme laadukkaita ammattiviljelytuotteita 90 vuoden kokemuksella. Terve kasvu lähtee vahvoista juurista. Kekkilän juuret ulottuvat pitkälle, vuoteen 1924 asti. Vuosikymmenten

Lisätiedot

KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUVIHANNESVILJELYSSÄ

KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUVIHANNESVILJELYSSÄ KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUVIHANNESVILJELYSSÄ 1. Useimpia vihanneskasveja vioittavat taudit 1.1 Pahkahome Pahkahome (Sclerotinia sclerotiorum) vioittaa useimpia vihanneskasveja sipuleita lukuun ottamatta.

Lisätiedot

Perunaseitin monimuotoinen torjunta

Perunaseitin monimuotoinen torjunta 22.4.2015 Perunaseitin monimuotoinen torjunta Jussi Tuomisto, Petla 1 Johdanto Perunaseitti on viljelyn talouden kannalta merkittävimpiä kasvintuhoojia Vaikka perunaseittiä on paljon tutkittu ja siitä

Lisätiedot

Kasvualustat ammattiviljelyyn

Kasvualustat ammattiviljelyyn Kasvualustat ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi Kasvualustaseokset Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka soveltuu myös heikkojuuristen kasvien viljelyyn.

Lisätiedot

BerryGrow ja EduBerry hankkeiden kuulumiset

BerryGrow ja EduBerry hankkeiden kuulumiset BerryGrow ja EduBerry hankkeiden kuulumiset Maatinki 25.10.2016 Raija Kumpula Sivu 1 Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa Marjantuotanto Pohjois-Savossa Kannattavuuskerroin 2016E

Lisätiedot

Taimettumisen hitaus onko jotain tehtävissä?

Taimettumisen hitaus onko jotain tehtävissä? Taimettumisen hitaus onko jotain tehtävissä? Marjo Keskitalo, erikoistutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus HYVÄ STARTTI KUMINALLE -seminaari 26.10.2010 Ilmajoki, 28.10.2010 Jokioinen Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna

Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna Pahkahomeen monet isäntäkasvit Asko Hannukkala Kasvinsuojelupäivä Hämeenlinna 16.01.2018 Luonnonvarakeskus Pahkahometta voi esiintyä miltei kaikilla kaksisirkkaisilla kasvilajeilla Pahkahome on yksi moniisäntäisimpiä

Lisätiedot

Novarbo luomulannoitteet

Novarbo luomulannoitteet www.novarbo.fi tatuotteet Lannoitteet Kuivikkeet Viherrakentaminen Novarbo luomulannoitteet Luomulannoitteet alan osaajalta. Kasvihuonetekniikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Kuiv Luonnonmukainen lannoiteperhe

Lisätiedot

Celest Trio. Paras lähtö hyvälle kasvulle Den bästa starten för en god tillväxt

Celest Trio. Paras lähtö hyvälle kasvulle Den bästa starten för en god tillväxt Den bästa starten för en god tillväxt viljojen peittaukseen Siemenlevintäisten ja maasta oraaseen leviävien tautien torjumiseen Nestemäinen helppo käyttää Kolme tehoainetta: fludioksoniili 25 g/l difenokonatsoli

Lisätiedot

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect Miika Hartikainen, Essi Saarinen, Raija Suomela Kokeen taustaa Tarkoitus selvittää kasvitautiaineiden vaikutusta eri ohralajikkeiden kasvuaikaan, Greening

Lisätiedot

Vadelmien tuotanto tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen

Vadelmien tuotanto tunneleissa. Marjamaat-hanke Joensuu Arja Raatikainen Vadelmien tuotanto tunneleissa Marjamaat-hanke Joensuu 2.2.2017 Arja Raatikainen Tavoitteet Mitä vadelman tuotannolla haetaan? Mihin markkinaan tuotetaan? Viljelläänkö yhtä tai useampaa lajiketta? Viljelläänkö

Lisätiedot

KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ. Luomumallasohraseminaari Hollola Marja Jalli MTT Kasvintuotanto

KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ. Luomumallasohraseminaari Hollola Marja Jalli MTT Kasvintuotanto KASVITAUTIEN HALLINTA LUOMUMALLASOHRAN VILJELYSSÄ Luomumallasohraseminaari Hollola 31.1.2013 Marja Jalli MTT Kasvintuotanto KASVITAUTIEN ESIINTYMINEN WEBWISUN KYLVÖSIEMEN SIEMEN TIETOKANTA VILJELYKIERTO

Lisätiedot

Kauppapuutarhaliitto Handelsträdgårdsförbundet

Kauppapuutarhaliitto Handelsträdgårdsförbundet Fungazil 100 SL laajennettu käyttöalue (off label): käyttökohteet ja -ohjeet sienitautien torjunnassa Fungazil 100 SL on Suomessa hyväksytty siemenperunan peittaukseen harmaahilseen, kuivamädän ja känsäruven

Lisätiedot

Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta. Risto Tahvonen MTT Piikkiö

Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta. Risto Tahvonen MTT Piikkiö Rahkasammalesta kasvihuonekasvien kasvualusta Risto Tahvonen MTT Piikkiö Rahkasammal kasvualustaksi 15.3.2013 2 Sammalmateriaalin muokkaus Nosto syksyllä käsityönä Parkanon seudulta METLAn koealueilta

Lisätiedot

Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset. Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki

Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset. Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki Kasvinsuojeluaineiden käyttö rikkakasvien ja hyönteisten torjunnassa; kasvinsuojelukuulumiset Marja Poteri Metsäntutkimuslaitos Suonenjoki Herbisidikokeet kuusen paakkutaimilla 9 valmistetta testattu kevät-

Lisätiedot

Viherlannoitus- ja kerääjäkasvit monipuolistavat vihannestilojen viljelykiertoja

Viherlannoitus- ja kerääjäkasvit monipuolistavat vihannestilojen viljelykiertoja Hunajakukkaa ja valkomesikkää Ammattiopisto Livian pellolla 26.7.2017 Viherlannoitus- ja kerääjäkasvit monipuolistavat vihannestilojen viljelykiertoja Terhi Suojala-Ahlfors, Pirjo Kivijärvi, Asko Hannukkala

Lisätiedot

Tautien vaikutus laatuun

Tautien vaikutus laatuun Tautien vaikutus laatuun Pohjoisen Kantaperuna 12.4.2011 Paavo Ahvenniemi Perunan taudit perunarutto virustaudit perunaseitti perunarupi tyvimätä/märkämätä harmaahilse kuivamädät (Phoma, Fusarium) rengasmätä

Lisätiedot

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, MTT Ruukki

Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect. Miika Hartikainen, MTT Ruukki Kehitystä rehuviljan tuotantoon Greening Effect Miika Hartikainen, MTT Ruukki Kokeen taustaa Tarkoitus selvittää kasvitautiaineiden mahdollista pidentävää vaikutusta eri ohralajikkeiden kasvuaikaan, Greening

Lisätiedot

Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito

Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Matias Rönnqvist & Asmo Saarinen Berner Oy Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Matrigon 72 SG Uusi raemainen formulaatti Vanha tuttu tehoaine: -klopyralidi 720 g/kg Käyttö mansikalla sadonkorjuun jälkeen -käyttömäärä

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

Novarbo luomulannoitteet

Novarbo luomulannoitteet et Lannoitteet Kuivikkeet www.novarbo.fi Novarbo luomulannoitteet Luomulannoitteet alan osaajalta. Kasvihuonetekniikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Uusi luonnonmukainen lannoiteperhe Tuotevalikoimamme

Lisätiedot

KASVUALUSTAT. ammattiviljelyyn KASVUALUSTAT. Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset.

KASVUALUSTAT. ammattiviljelyyn KASVUALUSTAT. Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. KASVUALUSTAT ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. KASVUALUSTAT Luonnonmukainen tuotanto Kasvuturve B2 Organic on luonnonmukaisesti lannoitettua vaaleaa rahkaturvetta. Turve on kalkittu

Lisätiedot

YaraVita -lehtilannoitteet. Huomio yksityiskohtiin

YaraVita -lehtilannoitteet. Huomio yksityiskohtiin -lehtilannoitteet Huomio yksityiskohtiin -lehtilannoitteet RATKAISU HIVENRAVINTEIDEN PUUTOKSEEN -sarja on hivenravinneratkaisu kasvien oikea-aikaiseen täsmäkäsittelyyn. Yhdenkin hivenravinteen puute estää

Lisätiedot

Luomu- ja IP-kasvistuotannon kehittäminen EKOkas Kokeiden tuloskooste 2012

Luomu- ja IP-kasvistuotannon kehittäminen EKOkas Kokeiden tuloskooste 2012 2013 Luomu- ja IP-kasvistuotannon kehittäminen EKOkas Kokeiden tuloskooste 2012 Kuva: Hanna Avikainen Hanna Avikainen, HY Ruralia-instituutti Veikko Hintikainen, Anne Tillanen, Pirjo Kivijärvi, MTT Mikkeli

Lisätiedot

Tavoitteena viherlannoitusja kerääjäkasvikäytänteiden optimointi

Tavoitteena viherlannoitusja kerääjäkasvikäytänteiden optimointi Tavoitteena viherlannoitusja kerääjäkasvikäytänteiden optimointi Suomalainen kannattava ja voimistuva luomupuutarhatuotanto -hankkeen tuloksia Luomupäivät 16.-17.11.2016, Turku Pirjo Kivijärvi Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Kuminan kasvinsuojelu

Kuminan kasvinsuojelu Kuminan kasvinsuojelu Lepaa 26.02.2011 Lasse Matikainen Kasvinsuojelu ja Puutarhanhoito Vuonna 2010 kuminalla teimme edelleen paljon koetoimintaa, ja erityisesti rikkakasvitutkimusta. Saunakukkaohjelma

Lisätiedot

Tietoja ja kokemuksia koetilalla viljellyistä mansikkalajikkeista Raija Kumpula Martta Laakkonen Olli Tuovinen

Tietoja ja kokemuksia koetilalla viljellyistä mansikkalajikkeista Raija Kumpula Martta Laakkonen Olli Tuovinen Tietoja ja kokemuksia koetilalla viljellyistä mansikkalajikkeista 216-217 Raija Kumpula Martta Laakkonen Olli Tuovinen Sivu 1 28.3.218 Tietoja ja kokemuksia koetilalla 216-17 viljellyistä mansikkalajikkeista

Lisätiedot

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen

Tomaatin viljely. Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatin viljely Töiden tekeminen puutarhatuotannossa/kasvihuone Tuula Tiirikainen Tomaatti (Solanum lycopersicum) Etelä-Amerikasta kotoisin oleva tomaatti on tärkein kasvihuonevihanneksemme. Vuonna 2014

Lisätiedot

KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten kulutuksesta

KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten kulutuksesta KASVISTASE 2008 KASVISTASE 2008 Kotimaiset Kasvikset ry:n arvio kasvisten Kulutuksen arviointiin on käytetty in Kuluttajapaneelin tuotekohtaisia tietoja kotitalouksien vihannesostoista vähittäismyymälöissä.

Lisätiedot

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Luonnonmukainen tuotanto Kasvuturve B2 Organic on luonnonmukaisesti lannoitettua vaaleaa rahkaturvetta. Turve on kalkittu ja lannoitukseen on käytetty kompostoitua

Lisätiedot

KASVIKOHTAISIA OHJEITA

KASVIKOHTAISIA OHJEITA Käyttäessäsi torjunta-aineita, tarkista niiden yhdensopivuus hyötyeliöiden kanssa KASVIKOHTAISIA OHJEITA MANSIKKA IPM strategia mansikalla Jarvenkyla Oy www.jarvenkyla.fi puh 0505 717 333 Sivu 1 Miksi

Lisätiedot

Calypso SC 480 laajennettu käyttöalue (minor use, aik. off label): käyttökohteet ja - ohjeet tuhohyönteisten torjunnassa

Calypso SC 480 laajennettu käyttöalue (minor use, aik. off label): käyttökohteet ja - ohjeet tuhohyönteisten torjunnassa Calypso SC 480 laajennettu käyttöalue (minor use, aik. off label): käyttökohteet ja - ohjeet tuhohyönteisten torjunnassa Calypso SC 480 on Suomessa hyväksytty hyönteisten torjuntaan mansikka-, omena-,

Lisätiedot

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn

Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Novarbo kasvualustatuotteet ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi ikka Kasvualustatuotteet Lannoitteet Kuivikkeet Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka

Lisätiedot

Integroidun torjunnan yleiset periaatteet

Integroidun torjunnan yleiset periaatteet Integroidun torjunnan yleiset periaatteet (IPM - Integrated Pest Management) Kasvinsuojeluainekouluttajien ja tutkinnon järjestäjien koulutus TUKES 13.2.2017 Niina Kangas, Kauppapuutarhaliitto ry niina.kangas@kauppapuutarhaliitto.fi

Lisätiedot

Luomutorjunta. 1) Ennakoiva torjunta. Taudeista ja tuholaisista puhdas taimi- ja siemenmateriaali

Luomutorjunta. 1) Ennakoiva torjunta. Taudeista ja tuholaisista puhdas taimi- ja siemenmateriaali 1 / 5 27.4.2013 12:14 Luomutorjunta Luonnonmukainen tautien ja tuholaisten torjunta 1) Ennakoiva torjunta Taudeista ja tuholaisista puhdas taimi- ja siemenmateriaali Kasvualustan hyvä kunto - maan mikrobisto

Lisätiedot

Kevätrapsin lajikekokeet, peittaus, kasvinsuojelu

Kevätrapsin lajikekokeet, peittaus, kasvinsuojelu Kevätrapsin lajikekokeet, peittaus, kasvinsuojelu Bayer, Öljykasvipäivä Hirvihaara 8.12.2016 Öljykasvit Nestemäistä kultaa pelloilta Rapsin ja rypsin tarve kasvaa kysyntää kasvattaa niiden monimuotoinen

Lisätiedot

YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON

YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON 1 YLIVOIMAINEN KUMINAKETJU KYLVÖSIEMENMÄÄRÄN VAIKUTUS TAIMETTUMISEEN JA SATOON Erikoistutkija Marjo Keskitalo, MTT Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen. marjo.keskitalo@mtt.fi KOKEEN TAUSTAA Kuminan kylvösiemenmääräksi

Lisätiedot

Vadelman pensasmaiset satotaimet

Vadelman pensasmaiset satotaimet Suomalaisen marjantuotannon kilpailukyvyn parantaminen ja kestävä kehittäminen muuttuvassa ilmastossa 2010-2012 Vadelman pensasmaiset satotaimet Pauliina Palonen, Tero Tommila ja Timo Hytönen Helsingin

Lisätiedot

IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn. Suonenjoki Matias Rönnqvist Berner Oy

IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn. Suonenjoki Matias Rönnqvist Berner Oy IP viljelyn ohjeet marjanviljelyyn Suonenjoki 14.11.2013 Matias Rönnqvist Berner Oy Tarpeenmukainen kasvinsuojelu ei ole oireenmukainen kasvinsuojelu! Asetus integroidun torjunnan periaatteista 1. Kasvintuhoojien

Lisätiedot

Marja-Suomen Taimituotanto Oy Joensuu Jarmo Röppänen

Marja-Suomen Taimituotanto Oy Joensuu Jarmo Röppänen Marja-Suomen Taimituotanto Oy Joensuu 21.02.2018Jarmo Röppänen Muutoksen tuulet viljelyssä Tunneliviljely muuttaa marjojen satokautta ja viljelyn kustannusrakennetta Viljelykausi jatkuu jolloin marjan

Lisätiedot

Kuminan tautitilanne

Kuminan tautitilanne Kuminan tautitilanne 11 12 Asko Hannukkala & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannon tutkimus HY Maataloustieteiden laitos PAREMPAA SATOA KUMINASTA -seminaari 12.11.12 Loimaa, 19.11.12 Ilmajoki Parempaa

Lisätiedot

UUTUUS. Vain vihreät lehdet tuottavat huippusadon

UUTUUS. Vain vihreät lehdet tuottavat huippusadon UUTUUS Vain vihreät lehdet tuottavat huippusadon TM PERUNAN LEHTIPOLTE (Alternaria) Miksi se tulee torjua? Kuinka sen voi havaita? Lehtipolte, jonka aiheuttaa Alternaria solani sieni on tullut 2000-luvulla

Lisätiedot

Viljan kasvinsuojelu 2013

Viljan kasvinsuojelu 2013 Viljan kasvinsuojelu 2013 Arto Markkula Antti Jaakkola p. 0500 281717 p. 040 7033558 www.syngenta.fi 2 More from Syngenta Consumer innovation portfolio Celest on nyt hyväksytty kaikille viljoille Celest

Lisätiedot

Amistar 24.2.2016 / Minor use 1 (8)

Amistar 24.2.2016 / Minor use 1 (8) Amistar 24.2.2016 / Minor use 1 (8) AMISTAR Kasvitautien torjuntaan Vähäiset käyttötarkoitukset -käyttöohjeet kasvitautien torjunnassa perustuen kasvinsuojeluaineasetuksen (N:o 1107/2009) 51 artiklaan

Lisätiedot

RAPORTTI HÄRMÄNTORJUNTAKOKEESTA

RAPORTTI HÄRMÄNTORJUNTAKOKEESTA Raportti Kekkilän Piiliuoksen käytöstä mansikan härmäntorjunnassa. Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy/Marjaosaamiskeskus RAPORTTI HÄRMÄNTORJUNTAKOKEESTA Johdanto Piitä (Si) ei ole yleisesti pidetty

Lisätiedot

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen

Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen 1 Kasvinsuojelu 2019 ja koetoiminnan tuloksia Asmo Saarinen VILJELIJÄN AVENA BERNER -toimipisteet. 2 Kasvinsuojeluratkaisut vuodelle 2019 on haettu vuodesta 2006 lähtien Rikkakasviaineita on nykyään hyvin

Lisätiedot

KAUPPAPUUTARHALIITTO ry Handelsträdgårdsförbundet rf

KAUPPAPUUTARHALIITTO ry Handelsträdgårdsförbundet rf Frupica SC/6.2.2013 1 (5) FRUPICA SC Kasvitautien torjuntaan Tehoaine: mepanipyriimi 440 g/l Haitallinen Ympäristölle vaarallinen Valmistetyyppi: SC Vähäiset käyttökohteet (Minor use) -käyttöohje kasvitautien

Lisätiedot

Miksei pelto kasva? Elävän maan toiminnot kasvukunnon perustana

Miksei pelto kasva? Elävän maan toiminnot kasvukunnon perustana Miksei pelto kasva? Elävän maan toiminnot kasvukunnon perustana Tuomas J. Mattila Yliopistotutkija Helsingin yliopisto, Ruralia Instituutti Seinäjoki 1.2.2018 Rikalan Säätiö Esityksen rakenne Maan kasvukunnon

Lisätiedot

Perunaseitti ja sen torjuntamahdollisuudet

Perunaseitti ja sen torjuntamahdollisuudet Perunaseitti ja sen torjuntamahdollisuudet Pohjoisen Kantaperuna 12.4.2011 Paavo Ahvenniemi Perunaseitti Lisätietoa perunaseittisivustolta: www.saunalahti.fi/ahven/perunaseitti Taudinoireet: www.saunalahti.fi/ahven/perunaseitti/taudinoireet.htm

Lisätiedot

Vähäiset käyttötarkoitukset -käyttöohjeet tuhoeläinten torjunnassa perustuen kasvinsuojeluaineasetuksen 51 artiklaan Varoitus

Vähäiset käyttötarkoitukset -käyttöohjeet tuhoeläinten torjunnassa perustuen kasvinsuojeluaineasetuksen 51 artiklaan Varoitus TEPPEKI / 16.5.2018/ Minor use 1 (5) TEPPEKI Käyttöohje Tuhoeläinten torjuntaan Vähäiset käyttötarkoitukset -käyttöohjeet tuhoeläinten torjunnassa perustuen kasvinsuojeluaineasetuksen 51 artiklaan Varoitus

Lisätiedot

Punahome ja muut ajankohtaiset asiat viljojen kasvinsuojelussa

Punahome ja muut ajankohtaiset asiat viljojen kasvinsuojelussa Punahome ja muut ajankohtaiset asiat viljojen kasvinsuojelussa Päivi Parikka Marja Jalli MTT Kasvintuotannon tutkimus etunimi.sukunimi@mtt.fi Pohjanmaan Peltopäivä 29.7.2014 900 KASVUKAUDEN LÄMPÖSUMMA

Lisätiedot

Juha Salopelto. Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat

Juha Salopelto. Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat Juha Salopelto Tonni lisää satoa - 3,7 => 9 - NOS kokeet - Havainnointikaistat 9 300 Kg /ha NOS kokeiden ka sato 3700-4000 Kg /ha Ohra keskisato 9 300 Kg /ha NOS kokeiden ka sato 200-1000 Kg /ha 3700-4000

Lisätiedot

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016

KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 KUMINAN KASVINSUOJELU 2016 Lepaa 13.3.2016 Lasse Matikainen ViljelijänBerner Kumina Joulupäivänä 2015 KYLVÖVUONNA RATKAISTAAN KUMINASADOT 1. Kuminan tasainen taimettuminen 2. Rikkakasvitorjunnan onnistuminen

Lisätiedot

Myyntipäällyksen teksti

Myyntipäällyksen teksti Dithane NT/ 14.12.2018 1 (7) DITHANE NT Kasvitautien torjuntaan Myyntipäällyksen teksti Varoitus Ärsyttää voimakkaasti silmiä. Orsakar allvarlig ögonirritation. Epäillään vaurioittavan sikiötä. Misstänks

Lisätiedot