Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Huhtikuu Vastauksia huomisen kysymyksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Huhtikuu 2015. Vastauksia huomisen kysymyksiin"

Transkriptio

1 Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne Huhtikuu 2015 Vastauksia huomisen kysymyksiin

2 Simo Andersson Suvi Kuusniemi Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan tilaajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman tutkimusyrityksen lupaa ja nimen julkaisemista. 2

3 Tähän raporttiin on koottu Suomen Uusyrityskeskusten vaikuttavuustutkimuksen tulokset. Raportissa esitellään kyselytutkimuksen tulokset sekä sen perusteella tehdyt taloudelliset vaikuttavuuslaskelmat. Kyselytutkimuksen toteuttamisesta ja raportoinnista on vastannut Shop In Research Oy ja taloudelliset vaikuttavuuslaskelmat on tehnyt professori Vesa Routamaa Vaasan yliopistosta. Kokonaisraportin lisäksi jokaisesta tutkimuksessa mukana olevasta 23 uusyrityskeskuksesta tehtiin aluekohtaiset raportit. 3

4 1. Kyselytutkimuksen tulokset 5 Sivu 1. Taustatiedot 8 2. Perustettujen yritysten tilanne tällä hetkellä 9 3. Toiminnassa olevien yritysten työllistäminen Toiminnassa olevat yritykset, vuosivertailutaulukko Uusyrityskeskusten taloudellinen vaikuttavuus 24 4

5 Perustettujen yritysten tilanne 5

6 Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Uusyrityskeskuksien, vuosina , kautta perustettujen yritysten nykytilaa. Ensimetrin osalta vastaava tutkimus oli jo tehty aikaisemmin, joten Ensimetrin luvut ovat vuosilta Tutkimuskutsuja lähetettiin yhteensä kappaletta, vastauksia saatiin 4517, vastausprosentti 23,3 %. Vuosina (2008) Uusyrityskeskuksien avulla perustettiin yritystä. Perustettujen yritysten määrä on otettu uusyrityskeskuksilta saaduista yhteystietorekistereistä. Tutkimuksessa selvitettiin myös Uusyrityskeskuksien yhteiskunnallista merkitystä arvioimalla tutkimuksen perusteella yritysten työllisyysvaikutuksia ja taloudellista tuottavuutta. 6

7 Arvioitaessa uusyrityskeskusten vaikuttavuutta tämän selvityksen perusteella, on syytä huomioida mm. seuraavia asioita. Uusyrityskeskusten toimintaperiaatteena on karsia todennäköisesti elinkelvottomat yritysideat ja edistää elinkelpoisten yritysideoiden jalostumista yrityksiksi. Uusyrityskeskusten toimintaperiaatteena EI siis ole saada aikaan mahdollisimman paljon yrityksiä. Tutkimuksen perustiedot on kerätty kyselytutkimuksella, joten esimerkiksi liikevaihtoluvut eivät ole täysin tarkkoja, suuruusluokat ovat kuitenkin oikein. Kerättyjen tietojen perusteella on arvioitu koko perusjoukon työllisyysvaikutukset ja taloudelliset hyödyt. Näin muodostettuja lukuja on ajateltava suuruusluokkina, ei tarkkoina lukuina, muistaen kyselytutkimusten virhemarginaalit. Tutkimus kohdistui vuosina perustettuihin yrityksiin. Näiden yritysten ikä on keskimäärin 2,7 vuotta. Yritykset ovat siis vasta elinkaarensa alussa. Vaikka osa yrityksistä lopettaa toimintansa tulevien vuosien aikana, osa jatkaa kasvua ja niiden yhteiskunnallinen vaikutus kokonaisuutena kasvaa koko ajan. Panokset uusyrityskeskuksille tuottavat korkoa korolle jatkuvasti. 7

8 Vastaajan sukupuoli % Nainen 48 Mies 52 Vastaajan ikäryhmä % Alle 25 v uotta v uotta v uotta v uotta v uotta tai yli 15 Vastaajan koulutus % Yliopisto tai tiedekorkeakoulu 25 Ammattikoulu 22 Ammattikorkeakoulu 21 Teknillinen opisto, kauppaopisto tai v astaav a 12 Ylioppilas 7 Tekninen koulu, kauppakoulu tai v astaav a 5 Kansakoulu, peruskoulu 5 Oppisopimuskoulutus 1

9 Vuosina (2008) Uusyrityskeskuksien avulla perustettiin yritystä. Perustettujen yritysten määrä on otettu uusyrityskeskuksilta saaduista yhteystietorekistereistä. Tuona aikana perustetuista yrityksistä on edelleen toiminnassa 82,5 %, eli noin yritystä. Perustettujen yritysten tilanne tällä hetkellä % Yritys on toiminnassa Yritys on lopetettu v apaaehtoisesti Yritys on haettu konkurssiin Yritys on myyty Yritystä ei aloitettu lainkaan (ei merkitty kaupparekisteriin) Yritys ei ole toiminnassa (merkitty kaupparekisteriin, mutta ei toimintaa) Yritys on v asta perusteilla 82,5 6,7 0,7 0,9 0,4 8,4 0,4 9

10 Yritystoiminnasta luopuneiden vastaajien tilanne, tällä hetkellä Toimii yrittäjänä 8 On osakkaana jonkun muun perustamassa yrityksessä 2 Palkkatyössä 47 Opiskelija 7 Eläkeläinen 5 Työtön 20 Joku muu Prosenttia, n=787 10

11 Yrityksen ikä Yritysten ikä on keskimäärin 2,7 vuotta. 0-1 vuotta vuotiaita yrityksiä on 24 % 2-3-vuotiaita yrityksiä on 44 % 4 5-vuotiaita yrityksiä on 31 % 2-3 vuotta vuotta Prosenttia, n=

12 Toimiala Palvelut yrityksille 36 Olemassa olevista yrityksistä 78 %:lla toiminta on päätoimista. Palvelut kotitalouksille 23 Kauppa 14 Rakentaminen 11 Teollisuus / tavaroiden tuotanto 5 En osaa sanoa Prosenttia, n=

13 Yrityksen liikeidea Täysin samanlainen 34 Vastaajista 81 %:lla yrityksen nykyinen toiminta vastaa lähes täysin alkuperäistä liikeideaa. Lähes samanlainen 47 Muutoksia liikeideaan on tehnyt 704 yritystä, 18 % Jonkin verran erilainen 16 Täysin erilainen 3 En osaa sanoa Prosenttia, n=

14 Miten liikeidea muuttunut verrattuna alkuperäiseen ideaan Tuotteen tai palvelun osalta 45 Lähes puolella liikeideamuutokset ovat koskeneet tuotteita tai palveluita (n=1139) Asiakaskohderyhmän osalta 31 Asiakaskohderyhmän osalta muutoksia on tehnyt 31 % ja toimintatavan osalta 29 % vastaajista. Toimintatavan osalta vastaajaa ei osaa nimetä tekemiään liikeideamuutoksia En osaa sanoa Prosenttia, n=

15 Liikevaihdon kehitys ensimmäiseen toimintakauteen verrattuna Liikevaihto on kasvanut ensimmäisestä toimintavuodesta 62 %:lla Kasvanut 62 Pysynyt ennallaan 19 Pienentynyt 11 En osaa sanoa Prosenttia, n=

16 Ensimmäisen tilikauden liikevaihto, tuhat euroa, n=3352 yli Ensimmäisellä tilikaudella yli liikevaihtoon ylsi 127 yritystä. Vastaava luku viimeisimmän tilikauden osalta oli Ensimmäisen tilikauden liikevaihdon keskiarvo oli ja mediaani alle Viimeisimmän tilikauden liikevaihdon keskiarvo oli ja mediaani Viimeisimmän tilikauden liikevaihto, tuhat euroa, n=3361 yli Viimeisin tilikausi: 939 yrityksen liikevaihto jäi alle yrityksen liikevaihto oli välillä yritystä ylsi 1-2 milj. :n liikevaihtoon 10 yritystä ylitti 2 milj. liikevaihdon Yli 10 milj. yrityksiä mukana kaksi alle Prosenttia 16

17 Tulevaisuudenodotukset liikevaihdon suhteen Odotan yritykseni liikevaihdon kasvavan 69 Vastaajista 69 % odottaa liikevaihdon kasvavan Odotan yritykseni liikevaihdon pysyvän ennallaan 23 Odotan yritykseni liikevaihdon pienenevän 5 En osaa sanoa Prosenttia, n=

18 Henkilöstömäärä perustettaessa, n=3645 yksi henkilö 80 Perustettaessa yrityksistä 80 % työllisti yhden henkilön (n=2910) 2 henkilöä 3 henkilöä 4-5 henkilöä yritystä työllisti kaksi henkilöä, 12 % 229 yritystä työllisti 3 5 henkilöä, 7 % Yli 5 henkilöä työllistäviä yrityksiä oli 52 kappaletta yli 5 henkilöä 1 Omistajamäärä perustettaessa, n=3610 yksi omistaja 86 Perustettaessa 3105 yrityksellä oli yksi omistaja, 86 %. Kahden omistajan yrityksiä oli 389 kappaletta 116 yrityksellä oli omistajia 3 tai enemmän 2 omistajaa 11 3 omistajaa 2 yli 4 omistajaa Prosenttia 18

19 Henkilöstömäärä tällä hetkellä, n=3620 yksi henkilö 70 Tällä hetkellä yrityksistä 70 % työllistää yhden henkilön (n=2521) 2 henkilöä 3 henkilöä 4-5 henkilöä yritystä työllistää kaksi henkilöä, 15 % 420 yritystä työllistää 3 5 henkilöä, 11 % Yli 5 henkilöä työllistäviä yrityksiä on 153 kappaletta 6-10 henkilöä 3 yli 10 henkilöä 1 Omistajamäärä tällä hetkellä, n=3553 yksi omistaja 86 Tällä hetkellä 3049 yrityksellä on yksi omistaja, 86 %. Kahden omistajan yrityksiä on 385 kappaletta 119 yrityksellä on omistajia 3 tai enemmän 2 omistajaa 11 3 omistajaa 2 yli 4 omistajaa Prosenttia 19

20 Tulevaisuudenodotukset henkilöstön määrän suhteen Odotan yritykseni henkilöstömäärän kasvavan Odotan yritykseni henkilöstömäärän pysyvän ennallaan % odottaa henkilöstömäärän kasvavan 68 % vastaajista uskoo henkilöstömäärän pysyvän ennallaan Odotan yritykseni henkilöstömäärän pienenevän 2 En osaa sanoa Prosenttia, n=

21 Perustamisvaiheessa yrityksissä työskenteli keskimäärin 1,4 henkilöä omistaja(t) mukaan lukien, omistajia oli keskimäärin 1,2 henkilöä. 80 % yrityksistä työllisti yhden henkilön, 12 % kaksi henkilöä, 5 % kolmesta neljään henkilöä, 5 henkilöä tai yli työllistäviä oli 2 %. Tällä hetkellä yrityksissä työskentelee keskimäärin 1,9 henkilöä omistaja(t) mukaan lukien. 70 % työllistää yhden henkilön, 15 % kaksi henkilöä, 6 % kolme henkilöä ja 10 % neljä henkilöä tai enemmän. Omistajia työskentelee tällä hetkellä yrityksissä keskimäärin 1,2 henkilöä. Kun toiminnassa olevia yrityksiä on yhteensä kpl, ne työllistävät: Omistajia hlöä Henkilöstöä hlöä Yhteensä hlöä 21

22 22

23 Toiminnassa olevat yritykset, vuosivertailu % 100,0 80,0 87,0 84,4 82,5 80,1 79,8 60,0 40,0 20,0 0,

24 Vesa Routamaa 24

25 Vuodenvaihteessa kerättiin Shop'In Research Oy:n toimesta 23 uusyrityskeskuksesta tilastolukuja yritysten perustamismääristä, elossapysymisestä, henkilömääristä, liikevaihtoluvuista jne. Näiden tilastolukujen pohjalta on tässä raportissa analysoitu uusyrityskeskusten taloudellista tuottavuutta alueillaan, pääasiassa seutukunnittain lukuun ottamatta pääkaupunkiseudun kaupunkeja. Laskelmissa on päähuomio vero- ja ostovoimatuotoissa mutta myös työllistämiskustannukset ja yritysten vaikutus terveydenhoidon kustannuksiin on otettu huomioon. Kiinteistöverot muodostavat nykyään tärkeä tulolähteen, erityisesti kunnille, mutta niitä ei ole lähdetty arvioimaan. Vastapainoksi on tehty laskelmia työttömyyden kustannuksista alueilla. Verotuotot on laskettu keskimääräisten tulotietojen perusteella alueelliset veroasteet huomioon ottaen. Arvonlisäveroarvion perustana liikevaihtoluvut on esitetty sekä mediaanin että keskiarvon mukaan. Työttömyyskustannukset on esitetty sekä peruspäivärahan että ansiosidonnaisen päivärahan mukaan ilman mitään lisiä eli minimiarvoina. Yhteenvetotaulukoissa on esitetty kokonaistuotot sekä varovaisemman mediaaniliikevaihdon ja peruspäivärahaan perustuvan minimilaskelman perusteella että liikevaihdon keskiarvoon perustuva alv-arvion ja ansiosidonnaisen päivärahan mukaan ikään kuin haarukkana yritysten tuottojen suuruusluokasta. Tunnusluvut ovat tilastollisia keskiarvoja. Koska kyseessä on vaikuttavuuden suuruusluokan osoittaminen, käytettävissä olevat tilastoluvut ovat riittäviä. 25

26 Työttömyydestä aiheutuvat menetykset sisältävät laskelmissa saamatta jääneet kunnallis- ja valtionverot, toteutumattoman ostovoiman, työttömyyskorvaukset peruspäivärahan mukaan sekä julkisen terveydenhoidon kustannukset työterveyden ulkopuolella olevilla. Luvut saattavat näyttävää yllättävän suurilta toteutumattoman ostovoiman sisältyessä lukuun. Vaikka työttömyyskorvaukset toki luovat jonkinasteista ostovoimaa, tosiasiahan on ostovoiman merkittävä väheneminen ja sitä kautta huomattava verotulojen toteutumattomuus tulo- ja arvonlisäverojen muodossa. Joka tapauksessa korvaukset sinällään ovat kulua. Sekä yritysten tuottavuusluvuissa että työttömyyden menetyksissä ostovoima siis on keskeinen tunnusluku. Kotimaisen yritystoiminnan kannalta käteen jäävä ostovoima on juuri se liikkeellepaneva voima, joka kevyemmän tuloverotuksen olosuhteissa elävöittäisi yritystoimintaa johtaen talouden positiivisen tulokertymäkierteeseen. Lukuja tulkittaessa on syytä ottaa huomioon, että kyseessä on suuruusluokan laskeminen, ei eksakti tiede. Excelin lukujen pyöristysten vuoksi saattaa myös esiintyä pientä eroa joissakin raportin luvuissa, mutta sillä ei ole varsinaisiin tuloksiin merkitystä. Joidenkin uusyrityskeskusten alueet ja työttömyystilastoalueet eivät täsmää, joten työttömyysluvut ovat niiden osalta harkinnanvaraisia arvioita alueen kokonaistyöttömyysluvuista. On myös syytä korostaa, että toki uusyrityskeskusten alulle saattamien yritysten kehitykseen ja onnistumiseen ovat voineet vaikuttaa muutkin toimijat, kunnia siitä niille, mutta laskennallisesti niitä ei tässä yhteydessä voida ottaa huomioon. 26

27 23 uusyrityskeskuksen alkuun auttamissa yrityksissä oli vuonna 2014 henkilöstöä reilut Uusyrityskeskusten alkuun saattamien yritysten vuotuinen tuotto yhteiskunnalle oli vuonna 2014 laskennallisesti varovaisesti arvioiden n. 3,7 Mrd. Nyt kyseessä olevan viiden vuoden seurantajakson ajalta se merkitsee liki 20 Mrd :n tuottoa yhteiskunnalle. Eduskuntavaalikeskusteluissa käy kuumana, mistä miljardit saataisiin valtionvelan ja budjettialijäämän katteeksi. Uusyrittäjyyden voimakas edistäminen on keskeinen avain ongelmaan. Jos keskusten alkuun saattamien yritysten työllistämät henkilöt olisivat olleet työttöminä vuoden 2014, olisivat menetykset yhteiskunnalle minimityöttömyystuen mukaan laskettuna olleet 3,4 Mrd (ei sisällä yritysten verotuottoja). Keskusten alueilla oli 12/2014 työttömiä työhakijoita noin

28 Samaan aikaan työttömyyden aiheuttamat menetykset samoilla alueilla olivat 12 Mrd alimman peruspäivärahan mukaan. Todelliset kustannukset koulutus- ja toimeentulotukineen olivat huomattavasti korkeammat. Lisäksi kaupungit maksavat miljoonia korvauksena pitkäaikaistyöttömien heikosta työllistämisestä. Laskennallisesti ilman UYK:ten panosta työttömyysmenetykset olisivat olleet minimissään 15,4 Mrd eli ilman uusyritystoiminnan kehitystä 28% korkeammat euromääräisesti ja työttömien määrällä mitattuna 24% korkeammat. 23 uusyrityskeskuksen kokonaisbudjetti noin 7 M on alle 0,2% keskusten alkuun saattamien yritysten vuosittaisesta tuotosta yhteiskunnalle. Ylipäätään ja erityisesti nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, jossa myös uusperustannan määrä on laskenut, uusyrityskeskusten toiminnan merkittävä vahvistaminen ja määrärahojen moninkertaistaminen olisi nopein ja kustannustehokkain tapa lisätä kestävää uusyrittäjyyttä. Valtiontalouden miljardien säästötavoitteeseen nähden uusyrityskeskusten rahoituksen viisinkertaistaminen jo melkein sellaisenaan toisi miljardeja kokoon. Jokainen uusyrityskeskusten alkuun auttaman yrityksen työntekijä tuotti vuodessa laskennallisesti yrityksen verotuotot mukaan lukien. Jokainen työtön aiheuttaa laskennallisesti kustannukset ja tulojen menetykset minimikorvauksin laskettuna. Uusyrityskeskukset puolestaan ovat panostaneet 130 per työllistetty henkilö. Se tekee 0,3% työttömän aiheuttamista kustannuksista ja menetyksistä. Halvemmalla ei voi valtion ja kuntien taloutta pelastaa. 28

29 Uusyrityskeskusten tuotto M Kunnallisverot 480 Valtionvero + sova+yle 380 Yhteisöverotuotto 120 Alv-tuotto (lv-mediaani)/ Alv-tuotto (lv-keskiarvo) 260/720 Ostovoima Työttömyyssäästö/peruspäiväraha/ Työttömyyssäästö/ansiosidonnainen Työterveyspanostus/säästö julk. terveydenhoidosta 484/ Kokonaistuotto 3 745/

30 30

Kuopion Seudun Uusyrityskeskus / Koillis-Savon Kehitys Oy, loppuraportti. Huhtikuu 2015. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Kuopion Seudun Uusyrityskeskus / Koillis-Savon Kehitys Oy, loppuraportti. Huhtikuu 2015. Vastauksia huomisen kysymyksiin Kuopion Seudun Uusyrityskeskus / Koillis-Savon Kehitys Oy, loppuraportti Huhtikuu 2015 Vastauksia huomisen kysymyksiin Simo Andersson Suvi Kuusniemi Vesa Routamaa, Vaasan yliopisto Tämä raportti on tarkoitettu

Lisätiedot

Suomen Uusyrityskeskukset ry. Huhtikuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Suomen Uusyrityskeskukset ry. Huhtikuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin Suomen Uusyrityskeskukset ry Huhtikuu 2014 Vastauksia huomisen kysymyksiin Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Uusyrityskeskuksien kautta vuosina 2009-2013 perustettujen yritysten nykytilaa ja taloudellista

Lisätiedot

Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Joulukuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne. Joulukuu 2014. Vastauksia huomisen kysymyksiin Uusyrityskeskuksien kokonaistilanne Joulukuu 2014 Vastauksia huomisen kysymyksiin Esityksen tarkoituksena on kertoa tutkimuksesta, jossa selvitettiin uusyritysten kautta perustettujen yritysten henkiinjäämistä.

Lisätiedot

Uusyrityskeskustoiminnan vaikuttavuusselvitys 14.11.2013 Työllisyysvaikutus Taloudellinen tuottavuus

Uusyrityskeskustoiminnan vaikuttavuusselvitys 14.11.2013 Työllisyysvaikutus Taloudellinen tuottavuus Uusyrityskeskustoiminnan vaikuttavuusselvitys 14.11.2013 Työllisyysvaikutus Taloudellinen tuottavuus Uusyrittäjyyden merkitys Pirkanmaalle Professori Vesa Routamaa, Vaasan Yliopisto Toimitusjohtaja Simo

Lisätiedot

Kouvolan Uusyrityskeskus 20 vuotta

Kouvolan Uusyrityskeskus 20 vuotta Kouvolan Uusyrityskeskus 20 vuotta 9.12.2016 Kouvola Innovation Jari Jokilampi Suomen Uusyrityskeskukset ry Jari Jokilampi Kouvola 9.12.2016 Yrittäjyys on aluetalouden veturi Uusyrityskeskus Yritykset

Lisätiedot

PK yritysten toiminnan taloudellinen merkitys Pirkanmaalla

PK yritysten toiminnan taloudellinen merkitys Pirkanmaalla PK yritysten toiminnan taloudellinen merkitys Pirkanmaalla Kuvaus pk yritysten kerrannaisvaikutuksista Pirkanmaan kunnissa Vuoden 2007 verotietojen perusteella Kunnallisjohdon seminaari Tallinna 20.05.2009

Lisätiedot

ISÄNNÖINTIYRITYSTEN TALOUSBAROMETRI 2015

ISÄNNÖINTIYRITYSTEN TALOUSBAROMETRI 2015 ISÄNNÖINTIYRITYSTEN TALOUSBAROMETRI 2015 TOTEUTUS Isännöintiyritysten Talousbarometri toteutettiin toukokesäkuussa 2015 Vastaajia yhteensä 206 (vuonna 2014: 176) Isännöintiyritysten johtoa Omistajia ja

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset

Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Johdanto Nämä ovat Martikaisen mallin laskelmat vuoden 22 osalta. Tosin aivan lopussa kerrotaan vuoden 211 osalta päätulokset ja päivityksestä. (Laskelmien

Lisätiedot

TEKES ASIAKASKARTOITUS

TEKES ASIAKASKARTOITUS TEKES ASIAKASKARTOITUS HTSY Verohallinto 9.10.2014 2 (5) TEKES ASIAKASKARTOITUS Harmaan talouden selvitysyksikkö on selvittänyt Tekesin rahoitusta saaneiden yritysten rekisteröintiasemaa ja taloudellisia

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015

Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjälounas Finlandiatalo 3..17 Taloustutkimus Oy Pasi Holm Julkaistavissa 3..17 klo 1 Kolme neljästä yrittäjäpalkitusta yrityksestä toimii

Lisätiedot

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen Sote-uudistuksen verorahoitus koko maassa Yli puolet (17,7 mrd ) kuntien käyttötalouden nettokustannuksista siirtyy maakunnille. Verorahoituksen jakautuminen

Lisätiedot

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Sosiaalinen yritys. Case: PosiVire

Sosiaalinen yritys. Case: PosiVire Sosiaalinen yritys Case: PosiVire Yhteiskunnallinen ja sosiaalinen yritys Yhteiskunnallinen yritys hoitaa yhteiskunnallista tehtävää kannattavan liiketoiminnan avulla Ei tarkkaa määritelmää Suomessa tai

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

EK tutki: Pk-yritysten arviot lupajärjestelmän toimivuudesta. Tammikuu 2017

EK tutki: Pk-yritysten arviot lupajärjestelmän toimivuudesta. Tammikuu 2017 EK tutki: Pk-yritysten arviot lupajärjestelmän toimivuudesta Tammikuu 2017 Lupajärjestelmien toimivuus ja kehittäminen Kolmanneksella kokemusta lupien hakemisesta Yleisyydessä ei juuri muutoksia vuodesta

Lisätiedot

Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua

Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua Suomen Asiakastieto Oy 06.02.2019 00.58 Rating Alfa Napapiirin Kuljetus Oy Marttiinintie 10 96300 Rovaniemi PL 8106, 96101 Rovaniemi Tiedot luovutettu 06.02.2019 Puhelin: +358 400 333110 Telefax: 016 347243

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT

HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT HTSY Verohallinto 19.5.2015 2 (6) HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT Harmaan talouden selvitysyksikössä on valmistunut raportti Helsingin kaupungin hankinnoista vuosilta 2006 2013.

Lisätiedot

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ Säätiölakiuudistuksen tarkoituksena oli VAHVISTAA

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014 01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri II/2014. Marraskuu 2014

Pirkanmaan yritysbarometri II/2014. Marraskuu 2014 Pirkanmaan yritysbarometri II/214 Marraskuu 214 Taustatiedot Vastausajankohta vko 44 Vastausprosentti = 18 18 Vastaajat toimialoittain, N 16 157 14 Vastaajat henkilöstömäärän mukaan 12 1 36 4 Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2015

Pirkanmaan yritysbarometri I/2015 Pirkanmaan yritysbarometri I/215 Huhtikuu 215 Markus Sjölund Taustatiedot Vastausajankohta vko 44 Vastausprosentti = 18 18 Vastaajat toimialoittain, N 16 157 14 Vastaajat henkilöstömäärän mukaan 12 1 36

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Miksi eroakirkosta.fi-palvelu on perustettu

Miksi eroakirkosta.fi-palvelu on perustettu 1 Eroakirkosta.fi palvelu Raportti 8.12.2013 Eroakirkosta.fi palvelu aiheuttanut kirkolle lähes puolen miljardin tappiot Eroakirkosta.fi internetsivusto perustettiin marraskuussa 2003. Sen tarkoitus oli

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2014 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 3.-16.3.2014 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 1001 SISÄLTÖ: Tulosten tilastolliset

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2015

Pirkanmaan yritysbarometri I/2015 Pirkanmaan yritysbarometri I/215 Huhtikuu 215 Markus Sjölund Pirkanmaan yritysbarometri l/215 Yhteensä 361 vastausta Kysely lähetettiin Pirkanmaalla 1 651:lle Vastausprosentti = 22 Taustatiedot Vastaajat

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 2 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 2 Osa 2: Kaupungin eri osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samantyyppinen,

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua

Tausta vahva. hyvä. tyydyttävä välttävä heikko > ei luokittelua Suomen Asiakastieto Oy 13.03.2019 00.57 Rating Alfa MJV-Sähkö Oy Norokatu 2 15170 Lahti PL 188, 15101 Lahti Tiedot luovutettu 13.03.2019 Puhelin: +358 3 876760 Telefax: 03 8767611 Kaupparekisterinumero:

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2:2014

Tilastokatsaus 2:2014 Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Paikallispolitiikan seminaari 6.4.2014 Lahti Isoja kuntatalouteen vaikuttavia päätöksiä Kuntien

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

Tavaraliikenneluvanhaltijat

Tavaraliikenneluvanhaltijat Tavaraliikenneluvanhaltijat HTSY Verohallinto 20.8.2012 Verohallinto 2 (5) TAVARALIIKENNELUVANHALTIJAT Yleistä Verovelat Ammattimainen tavarankuljetus tieliikenteessä on pääsääntöisesti luvanvaraista toimintaa.

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

Mitä yrittäminen on? Mitä muuta yrittämiseen liittyy?

Mitä yrittäminen on? Mitä muuta yrittämiseen liittyy? Mitä yrittäminen on? Yrittäjyys on ajattelu- ja toimintatapa sekä suhtautumistapa työntekoon. Yrittäjyyttä tarvitaan työskenneltäessä omassa yrityksessä, mutta myös työntekijänä toisen palveluksessa. Yrittäjä

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

EK:n Yrittäjäpaneeli. Viranomaisasioinnin digitalisointi suhtautuminen ja valmiudet Huhtikuu 2018

EK:n Yrittäjäpaneeli. Viranomaisasioinnin digitalisointi suhtautuminen ja valmiudet Huhtikuu 2018 EK:n Yrittäjäpaneeli Viranomaisasioinnin digitalisointi suhtautuminen ja valmiudet Huhtikuu 018 Lähes /3 kannattaa viranomaispalvelujen digitalisointia Miten suhtaudut julkisten palveluiden ja viranomaisasioinnin

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia.

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia. Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelujen liikevaihto on yhä vuoden takaista pienempi. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista ilman lupaa. Henkilöstön

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Yrittäjyysilmapuntari 2011 Suomalaisen Työn Liitto ja Suomen Yrittäjät

Yrittäjyysilmapuntari 2011 Suomalaisen Työn Liitto ja Suomen Yrittäjät Yrittäjyysilmapuntari 2011 Suomalaisen Työn Liitto ja Suomen Yrittäjät 30.8.2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 Yrittäjyysilmapuntari 2011 -tutkimus on Suomalaisen Työn Liiton ja Suomen Yrittäjien yhdessä

Lisätiedot

SUOMEN UUSYRITYSKESKUS

SUOMEN UUSYRITYSKESKUS SUOMEN UUSYRITYSKESKUS VAIKUTTAVUUSSELVITYS Maaliskuu 2019 Daniel Hjalmarsson / Unsplash 1 Toimintaympäristöanalyysi 1.1 Alueiden elinvoimaisuus kunnittain 1.2 Uusyrityskeskuksen tunnusluvut 2 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Taloyhtiöiden hallituskysely Taloyhtiöiden hallitusten taustat Embargo klo 9

Taloyhtiöiden hallituskysely Taloyhtiöiden hallitusten taustat Embargo klo 9 Taloyhtiöiden hallituskysely 2018 Taloyhtiöiden hallitusten taustat Embargo 17.4.2018 klo 9 Selvityksen taustat ja rakenne Kiinteistöliiton jäsenkysely Vastaajien määrä 4023, sähköpostikutsuna ja nettilomakkeella

Lisätiedot

Pelastaako Luoteis-Venäjän ja Pietarin talouskasvu Itä-Suomen? Pekka Sutela www.bof.fi/bofit 4.9.2008 Venäjä / Neuvostoliitto Suomen kauppakumppanina 100 80 60 Osuus, % Vienti Venäjälle / NL:on Tuonti

Lisätiedot

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa Rakentamispalvelujen käännetyn verovelvollisuuden vaikutukset HTSY Verohallinto 27.11.2012 Verohallinto 2 (6) KÄÄNNETTY ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUS LAIN VAIKUTUKSET Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 31.3.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys ASUNTOTUOTANTOA KASVUKESKUKSIIN JA SUJUVAA VUOKRAUSPALVELUA. Liikevaihto 1.1. 31.3.2014 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 2007 SKAL:n osio

TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 2007 SKAL:n osio TIELIIKENTEEN TAVARAKULJETUKSET 007 SKAL:n osio Taloustutkimus Oy Kesäkuu 007 Kari-Pekka Töyrylä 19.0.007 Katja Louhema Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan omaan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2012 5. Toimintaympäristö 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 35 kaupunkia 750 kohdetta

Lisätiedot

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Antti Ruhanen Puheenjohtaja Autotuojat ry 25.6.2015 1 Autotuojat ry Perustettu 1925, nykyinen nimi vuodesta 1955 Edustaa käytännössä 100 % Suomen

Lisätiedot

Apteekkien kokonaistaloudellinen tilanne

Apteekkien kokonaistaloudellinen tilanne Apteekkien kokonaistaloudellinen tilanne Janne Huovari ja Sami Pakarinen, Pellervon taloustutkimus PTT 8.1.2014 Yhteenveto 1) Vuonna 2012 apteekkien erillisyhtiöitä 132 kpl. Vuoden 2010 jälkeen uusia erillisyhtiöitä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

Tausta vahva hyvä. välttävä heikko > ei luokittelua

Tausta vahva hyvä. välttävä heikko > ei luokittelua Suomen Asiakastieto Oy 14.03.2019 01.02 Rating Alfa Latvalan Maatila Oy Louhikonmäentie 46 60560 Halkosaari Louhikonmäentie 46, 60560 Halkosaari Tiedot luovutettu 14.03.2019 Puhelin: +358 40 5507694 Telefax:

Lisätiedot

Vaikuttamisindeksi

Vaikuttamisindeksi Ohjeita viidensien mikroharjoitusten (vk 8) tekemiseksi omatoimisesti: 1. 2 7 12 17 27 32 Vaikuttamisindeksi Käynnistä Tixel-ohjelma työpöydän kuvakkeella, paina Enable Content, avaa ADD-INS, valitse Tixel8-valikosta

Lisätiedot

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi

http://qfx.quartalflife.com/clients/fi/atria/rss/newsentry.aspx?id=1000717206&culture=fi-fi Tulosta sivu Atria Yhtymä Oyj PÖRSSITIEDOTE 26.7.2005 KLO 10.00 ATRIA YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Atria-konsernin liikevoitto katsauskaudelta oli 15,9 miljoonaa euroa (20,1 milj. euroa).

Lisätiedot

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy HOIVAPALVELUT Tuhat Suomalaista maaliskuu 019 Sylva Vahtera / IROResearch Oy Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Venäjän-kaupan Barometri Syksy 2008. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän-kaupan Barometri Syksy 2008. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän-kaupan Barometri Syksy 2008 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 mrd 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008*

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015 Tuhat suomalaista /0 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä..0 SFS ISO0 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 Tutkimus kotimaisen mediatarjonnan merkityksestä tehtiin

Lisätiedot

Mikroyrittäjän OV kartoitus. Erkki Petäjä

Mikroyrittäjän OV kartoitus. Erkki Petäjä Mikroyrittäjän OV kartoitus Erkki Petäjä Mikroyrittäjän OV kartoitus osana yritysneuvontapalveluita Yritysneuvontapalvelu myyjille Palvelu on ensimmäinen kartoituskeskustelu yrittäjän kanssa, jonka perustella

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013

Hallituksen budjettiesitys ja kunnat. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 Hallituksen budjettiesitys ja kunnat Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Turku 22.9.2013 1 0-200 -400 Hallitusohjelman, kehysriihen 22.3.2012 ja kehysriihen 21.3.2013 päätösten vaikutus kunnan

Lisätiedot

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA

RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA RAKENNUS- JA KIINTEISTÖALAN NÄKYMÄT PIRKANMAALLA 2018 2019 PIRKANMAAN RAKENNUSPÄIVÄ 6.11.2018, TAMPERE MARKKU RIIHIMÄKI FORECON OY @MARKKKURIIHIMAKI #FORECONFI 6.11.2018 ESITYKSEN SISÄLTÖ RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018

Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Lupajärjestelmän kehittäminen. EK:n yrityskyselyn tulokset

Lupajärjestelmän kehittäminen. EK:n yrityskyselyn tulokset Lupajärjestelmän kehittäminen EK:n yrityskyselyn tulokset Joka kolmannella kokemusta lupien hakemisesta tai niihin liittyvien ilmoitusten tekemisestä % osuus kaikista vastaajista % osuus vastaajista TOIMIALA

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ ESPOO-KAUNIAISTEN OSAKESÄÄSTÄJÄT TOIMITUSJOHTAJA SEPPO KUULA 11.11.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys

Yritykset ja yrittäjyys Yritykset ja yrittäjyys Suomen Yrittäjät 5.10.2006 1 250 000 Yritysten määrän kehitys 240 000 230 000 220 000 210 000 200 000 218140 215799 211474 203358 213230 219273219515 222817224847226593 232305 228422

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014 Tuhat suomalaista /201 Tuhat suomalaista Lassila & Tikanoja Marrras- Joulukuu 201 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /201 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista - tutkimus tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=198454581&userid=001485001...

https://www.asiakastieto.fi/data/atdbraw?template=&session=198454581&userid=001485001... Page 1 of 5 Suomen Asiakastieto Oy 0 14:22:23 Rating Alfa Konehuone Oy Päivänkakkarantie 8 02270 Espoo Päivänkakkarantie 8, 02270 Espoo Tiedot luovutettu 0 Puhelin +358 0207438000 Fax +358 0207438020 Kaupparekisterinumero

Lisätiedot

Kokonaisvaltaista tilanpitoa - kannattavasti eteenpäin. Reijo Käki www.reijokaki.com

Kokonaisvaltaista tilanpitoa - kannattavasti eteenpäin. Reijo Käki www.reijokaki.com Kokonaisvaltaista tilanpitoa - kannattavasti eteenpäin Reijo Käki www.reijokaki.com 1. PÄIVÄ I Voitto ja arvopohjainen päätöksenteko? II Kassavirta ja katetuotto III Heikot lenkit IV Marginaalituottavuus

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Sosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy. Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu

Sosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy. Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu Sosiaalisen yrityksen yhteiskunnalliset vaikutukset - Case: Posivire Oy Jari Handelberg Jari Karjalainen Pertti Kiuru Ulla Karhu Tutkimuksen viitekehys Posivire Oy:n taloudellinen vaikutus Posivire Oy:n

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys

Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys Matkailun ja matkailuinvestointien alueellinen merkitys LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI 6.10.2016 10.10.2016 Page 1 Sisällys Taustaa Matkailun merkitys Matkailuinvestoinnin vaikutusmekanismit Case-esimerkit

Lisätiedot