Rantatunnelin seurantamittaukset, melu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rantatunnelin seurantamittaukset, melu"

Transkriptio

1 Rantatunnelin seurantamittaukset, melu Mittausraportti,

2 1/ Rantatunnelin seurantamittaukset, melu Sisällys 1 Johdanto Mittauspisteet Mittaukset Mittauskalusto Melutason ohjearvot Tieliikenne Mittausmenettely ja tulosten käsittely Mittaustulokset Johtopäätökset Viitteet Liitteet... 4

3 Rantatunnelin seurantamittaukset, melu /4 1 Johdanto Sitowise Oy on tehnyt melumittauksia ns. Tampereen rantatunnelin lähiympäristössä syksystä 2012 alkaen. Mittausten tavoitteena on seurata rantatunnelin valmistumisen vaikutuksia tunnelin vaikutusalueella. 2 Mittauspisteet Mittauspisteet (7) sijoittuvat alueelle kuvan 1 mukaisesti. 3 Mittaukset Kuva 1. Mittauspisteet Mittauspisteet 1, 3 ja 8 sekä 8B sijoittuvat alueille, joille tunnelin valmistumisenkin jälkeen kantautuu selvästi kantatien 65 liikenteen ääniä. Mittauspisteissä 4, 5 ja 7 kantatien liikennemelu on käytännössä poistunut ja mittaukset kuvastavat alueen nykyistä äänimaisemaa. Mittaukset toteutettiin , ja Mittaajina toimivat Tiina Kumpula, Matias Tuominen ja Jussi Kurikka-Oja. Mittaukset tehtiin Ympäristöministeriön mittausohjeen 1/1995 mukaisissa sääolosuhteissa (1-5 m/s myötätuuli tiestä mittauspisteeseen päin sektorissa +/- 45 astetta, ei sadetta). 4 Mittauskalusto Mittauksissa käytettiin 1. luokan vaatimukset täyttävää RION NL-52 melumittaria. Tarkasteltava mittaussuure oli 1s A-painotettu keskiäänitaso L Aeq. Mittausten ajalta tallennettiin myös äänisignaali. Mittarin kalibrointi tarkistettiin aina ennen mittausten aloittamista Larson&Davis äänitasokalibraattorilla (vakioäänilähde). Myös kalibrointiäänisignaali tallennettiin.

4 3/ Rantatunnelin seurantamittaukset, melu 5 Melutason ohjearvot Valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset ohjearvot ulko- ja sisätilojen keskiäänitasolle esitetään taulukossa 1. Taulukko 1. Melutason ohjearvot Ulkona Asumiseen käytettävät alueet, virkistysalueet taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevat alueet Loma-asumiseen käytettävät alueet, leirintäalueet, virkistysalueet taajamien ulkopuolella ja luonnonsuojelualueet Sisällä Melun A-painotettu keskiäänitaso, L Aeq, enimmäisarvo Päivällä klo 7 22 Yöllä klo db db 1)2) 45 db db 3) Asuin-, potilas- ja majoitushuoneet 35 db db Opetus- ja kokoontumistilat 35 db - Liike- ja toimistohuoneistot 45 db - 1) Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei sovelleta yöohjearvoa 2) Uusilla alueilla melutason yöohjearvo on 45 db 3) Yöohjearvoa ei sovelleta luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä 6 Tieliikenne Ohjearvojen määrittely tarkoittaa melun ekvivalenttitasoa eli keskimelutasoa koko ohjearvon aikavälillä. Siten lyhytaikaiset ohjearvon desibelirajan ylitykset eivät välttämättä aiheuta päätöksessä tarkoitetun ohjearvon ylitystä, mikäli aikaväli sisältää hiljaisempia jaksoja. Paasikiventiellä kulkee liikennettä noin 0-0 ajoa vuorokaudessa ja rajoituitus vaihtelee - km/h. 7 Mittausmenettely ja tulosten käsittely Mittaukset toteutettiin ohjeen ympäristöministeriön mittausohjeen mukaisesti. Mittausten aikana on laskettu liikennemäärä ja mittaustulokset on normalisoitu.

5 Rantatunnelin seurantamittaukset, melu /4 8 Mittaustulokset Taulukossa 1 on esitetty melumittaustulokset (päiväajan keskiäänitasot). Mittaustuloksista on poistettu mittausten aikaiset häiriöäänet. Tarkemmat, mittauspistekohtaiset mittauspöytäkirjat esitetään liitteessä 1. Taulukko 2. Mittaustulokset Häiriöäänet poistettu Mittausjakson keskiäänitaso, L Aeq, db Mittauspäivä MP1 MP3 MP4 MP5 MP7 MP8 MP8b * * * Johtopäätökset Syksyn 2018 jälkeen voidaan todeta, keskiäänitasot ovat laskeneet niissä mittauspisteissä (MP4, MP5, MP7), joiden läheisyydessä kantatie 65 on painettu tunneliin. Myös mittauspisteissä MP1 ja MP3 keskiäänitasot ovat laskeneet kantatien uuden geometrian ja alueelle rakennetusta meluvallista johtuen. Mittauspisteiden MP8 ja MP8b alueella keskiäänitasoissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. 10 Viitteet 11 Liitteet t

6 MP :10-11: Mittaaja: TKUM Puisto [325577, ] Kalibrointi: , 94dB, OK Hetkellisiä häiriöääniä 15 10, /8 Liikenteen lähtötiedot: Mittausajan liikenne Laskettu liikennemäärä: Rs, % Liikenteen ajo Ajallisen laajentamisen lähtötiedot 895 KVL 450 Nopeus, km/h 4,8 Rs % , , % 90 Rs % , , % 10 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 57 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 54 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Ajallisen laajennuksen tulokset: L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus Ajallinen laajennus on tehty ympäristöministeriön Ympäristöopas 15: "n mittaaminen" mukaisesti Mittaukseen kuulumattomat häiriöäänet mm. työmaatien liikennettä

7 MP :03-10:35 Mittaaja: TKUM Haarlankatu [325986, ] Kalibrointi: , 94dB, OK Hetkellisiä häiriöääniä 15 10, /8 Liikenteen lähtötiedot: Mittausajan liikenne Laskettu liikennemäärä: Rs, % Liikenteen ajo Ajallisen laajentamisen lähtötiedot 918 KVL 351 Nopeus, km/h 4,8 Rs % , , % 90 Rs % , , % 10 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 49 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 49 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Ajallisen laajennuksen tulokset: L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus Ajallinen laajennus on tehty ympäristöministeriön Ympäristöopas 15: "n mittaaminen" mukaisesti Mittaukseen kuulumattomat häiriöäänet

8 MP Mittaaja: TKUM Näsijärvenkatu 15m Kalibrointi: , 94dB, OK Särkännimen laitteet kuuluvat, lasten äänet, ruohon leikkuu , /8 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 65 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 49 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Häiriöäänet: särkänniemi, ruohonleikkuu

9 MP :51-14:06 Mittaaja: TKUM Näsinpuisto [3253, ] Kalibrointi: , 94dB, OK Hetkellisiä häiriöääniä Näsinpuistosta ja Särkänniemestä , /8 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 56 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 55 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Häiriöäänilähteet: Huvipuistosta kantautuvat äänet (mm. kiljunta), junan ohitukset

10 MP Mittaaja: TKUM Armonkallio [331613, ] Kalibrointi: , 94dB, OK Hetkellisiä häiriöääniä puiston kulkijoista ja läheisiltä työmailta , /8 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 53 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Häiriöäänilähteet: Puistossa liikkuminen ja työmaat

11 MP Mittaaja: TKUM Kaarikatu [328278, 682] 15m Kalibrointi: , 94dB, OK , /8 Liikenteen lähtötiedot: Mittausajan liikenne Laskettu liikennemäärä: Rs, % Liikenteen ajo Ajallisen laajentamisen lähtötiedot 397 KVL Nopeus, km/h 5,8 Rs % , , % 90 Rs % , , % 10 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 57 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 56 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Ajallisen laajennuksen tulokset: L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus Ajallinen laajennus on tehty ympäristöministeriön Ympäristöopas 15: "n mittaaminen" mukaisesti Häiriöäänilähteet: Soukanlahdenkadun liikenne

12 MP8_B : Mittaaja: TKUM Kaarikatu [328278, 682] 15m Kalibrointi: , 94dB, OK Rantaväylän liikenne sujuvaa. Ajoittaisia häiriöääniä naapuritalon kunnostustyömaalta ja Soukanlahdenkadun liikenteestä , /8 Liikenteen lähtötiedot: Mittausajan liikenne Laskettu liikennemäärä: Rs, % Liikenteen ajo Ajallisen laajentamisen lähtötiedot 0 KVL Nopeus, km/h 4,8 Rs % , , % 90 Rs % , , % 10 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 57 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 57 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Ajallisen laajennuksen tulokset: L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus Ajallinen laajennus on tehty ympäristöministeriön Ympäristöopas 15: "n mittaaminen" mukaisesti Häiriöäänilähteet: Soukanlahdenkadun liikenne

13 MP Mittaaja: MTUO Haarlankatu [3297, ] m Kalibrointi: , 94dB, OK Liikenne tasaista ja sujuvaa /8 Liikenteen lähtötiedot: Mittausajan liikenne Laskettu liikennemäärä: Rs, % Liikenteen ajo Ajallisen laajentamisen lähtötiedot 420 KVL Nopeus, km/h 4,8 Rs % , , % 90 Rs % , , % 10 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 52 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 52 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Ajallisen laajennuksen tulokset: L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus Ajallinen laajennus on tehty ympäristöministeriön Ympäristöopas 15: "n mittaaminen" mukaisesti Mittaukseen kuulumattomat

14 MP Mittaaja: MTUO Mp 4 Näsijärvenkatu - Kalibrointi: , 94dB, OK Paasikiventien liikenne ei kuulu. Mittaustulos kuvaa alueen melutasoa katu- ja taustamelulähteineen /8 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 54 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu 80 Häiriöäänilähteet: Ohiajava liikenne

15 MP Mittaaja: JKUR MP 5 - Kaarikatu [3214, ] - Kalibrointi: , 94dB, OK Hetkellisiä häiriöääniä Näsinpuistosta ja Särkänniemestä /8 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 56 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 52 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu 80 Häiriöäänilähteet: Juna, liikehdintä mittauspisteen ympäristössä

16 MP Mittaaja: MTUO Mp 7 - Armonkallio [331613, ] - Kalibrointi: , 94dB, OK Hetkellisiä häiriöääniä puiston kulkijoista ja läheisiltä työmailta /8 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 52 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 46 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Häiriöäänilähteet: Puistossa liikkuminen ja työmaat

17 MP Mittaaja: JKUR Kaarikatu [328278, 682] 15m Kalibrointi: , 94dB, OK Rantaväylän liikenne sujuvaa. Ajoittaisia häiriöääniä naapuritalon kunnostustyömaalta ja Soukanlahdenkadun liikenteestä /8 Liikenteen lähtötiedot: Mittausajan liikenne Laskettu liikennemäärä: Rs, % Liikenteen ajo Ajallisen laajentamisen lähtötiedot 285 KVL Nopeus, km/h 3,2 Rs % , , % 90 Rs % , , % 10 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 56 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 56 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Ajallisen laajennuksen tulokset: L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus Ajallinen laajennus on tehty ympäristöministeriön Ympäristöopas 15: "n mittaaminen" mukaisesti Häiriöäänilähteet: Soukanlahdenkadun liikenne

18 MP8_b Mittaaja: JKUR Kaarikatu [328278, 682] 15m Kalibrointi: , 94dB, OK Rantaväylän liikenne sujuvaa. Ajoittaisia häiriöääniä naapuritalon kunnostustyömaalta ja Soukanlahdenkadun liikenteestä /8 Liikenteen lähtötiedot: Mittausajan liikenne Laskettu liikennemäärä: Rs, % Liikenteen ajo Ajallisen laajentamisen lähtötiedot 285 KVL Nopeus, km/h 3,2 Rs % , , % 90 Rs % , , % 10 Mitattu keskiäänitaso (L Aeq, db) 53 Mittausjakson keskiäänitaso Keskiäänitaso (L Aeq, db) 53 Mittaukseen kuulumattomien äänien vaikutus huomioitu Ajallisen laajennuksen tulokset: L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus L Aeq Epävarmuus Mittauksesta aiheutuva epävarmuus Ajallinen laajennus on tehty ympäristöministeriön Ympäristöopas 15: "n mittaaminen" mukaisesti Häiriöäänilähteet: Soukanlahdenkadun liikenne

Mt 170 melumittaukset 2016

Mt 170 melumittaukset 2016 Mt 1 melumittaukset 16 Mittausraportti Sito Oy 3 Mt 1 melumittaukset 16 3 1 (6) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 ARVIOINTIKOHTEET... 2 3 MITTAUKSET... 2 4 MITTAUSKALUSTO... 2 5 MELUTASON OHJEARVOT... 3 6 MITTAUSTULOSTEN

Lisätiedot

Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset

Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset Donna ID 1 798 627 Jussi Kurikka-Oja 3.7.2017 Tarkistanut: Tiina Kumpula 3.7.2017 YKK62161 2 (5) 3.7.2017 Raitiotien ennen- ympäristömelumittaukset SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 18.3.2014

POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 18.3.2014 Vastaanottaja Keuruun kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Projektinumero 82128008-17 POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU Päivämäärä 18.3.2014

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET

PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET FCG Finnish Consulting Group Oy Keski-Savon ympäristötoimi PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET Raportti 171905-P11889 30.11.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 30.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

SAMMONKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja NCC Rakennus Oy/Asuminen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 08/2011 SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS SAMMONKATU 52-54 ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

Lisätiedot

Mt 170 melumittaukset 2018

Mt 170 melumittaukset 2018 Mt 170 melumittaukset 2018 Päiväys Projekti YKK64255 Tilaaja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kohde Maantie 170, Kulloo-Ernestas Melumittausraportti 1/8 Maantie 170, Kulloo-Ernestas Sisällys

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

Kaavan 8335 meluselvitys

Kaavan 8335 meluselvitys Kaavan 8335 meluselvitys Hanke: 4022878 Pvm: 10.12.2010, korjattu 21.12.2010 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavamuutosta kiinteistölle VI -93-38. Tässä selvityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS

PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS Kaavaselostus, liite 2: Epaala-Pälkänevedentie, meluselvitys Vastaanottaja Pälkäneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.8.2011 PÄLKÄNEEN KUNTA EPAALA - PÄLKÄNEVEDENTIE, MELUSELVITYS PÄLKÄNEEN

Lisätiedot

Hiidenmäen meluselvitys

Hiidenmäen meluselvitys Hiidenmäen meluselvitys Hanke: Pvm: 15.6.2009 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavaa (8111 ja 8255) Ruskon kaupunginosassa. Tätä tarkoitusta varten on valmistanut melumallin

Lisätiedot

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu

Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu Kittilä Tiina Kumpula 21.3.2016 Taalojärven rinteen asemakaavan melutarkastelu 21.3.2016 2 (4) 1 Taustatiedot Kittilän kunnassa Taalojärven alueella on käynnissä

Lisätiedot

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60

Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Ympäristömeluselvitys 25.11.2008 Korkinmäki tilat r:no 2:45 ja 2:60 Tampereen kaupunki Meluselvitys 25.11.2008 Viite 82109415 Versio

Lisätiedot

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011 Ympäristömelumittaus 1(6) Tilaaja: Tikalan Oy Tapio Tikka Kalmarintie 160 43270 Kalmari Käsittelijä: Jussi Kärtevä Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys

Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LIITE 30 MYNÄMÄEN KUNTA Keskusta-asemanseudun osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.6.2013 Raportti 1 (5) Matti Manninen 10.6.2013

Lisätiedot

PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS

PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.8.2010 PETSAMO, XXI KAUPUNGINOSA, KAAVA NRO. 8083, ASEMAKAAVAN MUUTOS, TAMPERE MELUSELVITYS PETSAMO,

Lisätiedot

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Nikulanväylä Asemakaavan meluselvitys Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti Päiväys 08.01.2019 Projekti Asemakaavan Tilaaja Rauman kaupunki Meluselvitysraportti 1/6 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...

Lisätiedot

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110

FCG Planeko Oy. Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS. Raportti 589-D4110 FCG Planeko Oy Pöytyän kunta KYRÖN MELUSELVITYS Raportti 589-D4110 16.10.2009 FCG Planeko Oy Raportti I 16.10.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot... 1 3 Lähtötiedot... 2 3.1

Lisätiedot

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS

KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, SIILINJÄRVI MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 11.2.2011 KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, KASURILA 3 (OLKINUORA) ASEMAKAAVA, Päivämäärä 11.2.2011 Laatija Tarkastaja Jari Hosiokangas

Lisätiedot

PÄIVÄKODIN LEIKKIPIHAN TIELIIKEN- NEMELUMITTAUKSET, PYHÄRANTA

PÄIVÄKODIN LEIKKIPIHAN TIELIIKEN- NEMELUMITTAUKSET, PYHÄRANTA Vastaanottaja Pyhärannan kunta, rakennusvalvonta Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Olli Lahtonen olli.lahtonen@pyharanta.fi Asiakirjatyyppi Melumittausraportti Päivämäärä 12.6.2019 Viite 1510049378 PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä MELUSELVITYS. Tampere. Tammikuu Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä Tampere Tammikuu 2007 Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman tontin asemakaavoitustyöhön liittyvä 2

Lisätiedot

Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys

Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys Hervantajärven osayleiskaavan meluselvitys Hanke: M1460_020005 Pvm: 1.10.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee osayleiskaavaa Hervantajärven ja Ruskontien väliselle alueelle. Tätä

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 8470 (TONTTI ) MELUSELVITYS, MES- SUKYLÄ

TAMPEREEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 8470 (TONTTI ) MELUSELVITYS, MES- SUKYLÄ Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 5.12.2012 TAMPEREEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 8470 (TONTTI 5100-4) MELUSELVITYS, MES- SUKYLÄ ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 8470 (TONTTI

Lisätiedot

Kaavan 8231 meluselvitys

Kaavan 8231 meluselvitys Kaavan 8231 meluselvitys Hanke: Pvm: 11.7.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavan muutosta Pohtolan kaupunginosassa, korttelissa 2582. Tätä tarkoitusta varten Mittaus-

Lisätiedot

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys

Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NIVALAN KAUPUNKI Meijerin asemakaavan muutoksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (7) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1

Lisätiedot

Melumallinnus Pellonreuna

Melumallinnus Pellonreuna Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys päivitetty 13.8.2012 S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe... 3 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 3 Ohjearvot... 3 4 Raideliikennemelun leviäminen...

Lisätiedot

13.7.2011 Sir Elwoodin Hiljaiset Värit 20.7.2011 22-Pistepirkko 22.7.2011 Haloo Helsinki

13.7.2011 Sir Elwoodin Hiljaiset Värit 20.7.2011 22-Pistepirkko 22.7.2011 Haloo Helsinki MITTAUSRAPORTTI 29.7.2011 Panimoravintola Huvila Jussi Hukkanen Puistokatu 4 57100 SAVONLINNA MELUMITTAUS PANIMORAVINTOLA HUVILAN KESÄKONSERTISTA 1. JOHDANTO Panimoravintola Huvilan Jussi Hukkanen on pyytänyt

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (5) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys

Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen

Lisätiedot

HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS

HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.12.2015 HUHTIMON ALUE, RIIHIMÄKI LIIKENNEMELUSELVITYS HUHTIMON LIIKENNEMELUSELVITYS Päivämäärä 17.12.2015 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Kortteli Takahuhti, Tampere

Kortteli Takahuhti, Tampere Rambøll Finland Oy Yksityinen asiakas Kortteli 4950-1 Takahuhti, Tampere Meluselvitys 28.8.2006 Yksityinen asiakas Kortteli 4950-1 Takahuhti, Tampere Meluselvitys 28.8.2006 Viite 82113653 Versio 2 Pvm

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS. Vastaanottaja Rauman Kaupunki/tekninen virasto, Hannu Lahtinen

LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS. Vastaanottaja Rauman Kaupunki/tekninen virasto, Hannu Lahtinen Vastaanottaja Rauman Kaupunki/tekninen virasto, Hannu Lahtinen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 7.9.2011 LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA LÄHDEPELLON KAAVA-ALUE, RAUMA Päivämäärä 7.9.2011 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys

Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven Kolmenkulman teollisuusalueen meluselvitys Ylöjärven kaupunki Anne Määttä Siru Parviainen 7.11.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Kolmenkulman alueelle

Lisätiedot

Vastaanottaja Pihtiputaan kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS

Vastaanottaja Pihtiputaan kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS Vastaanottaja Pihtiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS PIHTIPUTAAN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys

Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Nurmi-Sorilan osayleiskaavan meluselvitys Pvm: 5.3.2009 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3231 Y01 Sivu 1 (11) Plaana Oy Jorma Hämäläinen Turku 16.8.2014 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Mittaus 14.6.2014 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu

Lisätiedot

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS

LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Kontiolahden kunta LEHMON OSAYLEISKAAVA-ALUEEN MELUSELVITYS Raportti 433-P11702 10.1.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 10.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa...

Lisätiedot

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet

Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Meluselvitys Pajalantien ja Hulikankulman alueet Lempäälän kunta Jussi Kurikka-Oja 16.4.2014 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Lempäälän kunnan Pajalantien ja Hulikankulman asemakaava-alueiden

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN MELUSELVITYS 15.4.2011 Laura Gröhn MUISTIO 15.4.2011 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1. Työn tarkoitus... 3 2. Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Maastomalli... 3 2.2 Liikennemäärät...

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 4.3.

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 4.3. Vastaanottaja Keuruun kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 4.3.2014 Projektinumero 82128008-015 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi

Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki Vt 4 välillä Alakorkalo-Rovaniemi Meluselvitys Lokakuu 006 Vt 4 välillä Alakorkalo- Rovaniemi Lokakuu 006 Viite Versio Pvm 7.11.006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI 1. Yleistä Räjäytyskonsultit Oy on suorittanut louhinta- ja maanrakennustyökohteen, Tolkkinen II, Porvoo ympäristömelumittausta perustuen 8.5.2014 laatimaamme

Lisätiedot

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys

16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola Tiesuunnitelman meluselvitys Siru Parviainen 16T-4 Valtatien 6 parantaminen välillä Hevossuo Nappa, Kouvola 2 (3) 1 Taustatiedot ja nykytilanne

Lisätiedot

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys

Keskustan osayleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS Vastaanottaja Trafix Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 18.11.013 YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Päivämäärä 18.11.013 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula

Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Haukipudas, Oulu. Oulun kaupunki. Ins. (AMK) Tiina Kumpula Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, Oulun kaupunki Ins. (AMK) Tiina Kumpula 12.8.2014 Niittyholman liikenteen ja ympäristön yleissuunnitelma, meluselvitys, 12.8.2014 2

Lisätiedot

Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava

Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaava Meluselvitys 17.3.2014 ALKUSANAT Meluselvitys on laadittu Leppävirran taajaman ja sen ympäristön osayleiskaavaa varten. Osayleiskaavan tavoitteina ovat

Lisätiedot

MAANKAATOPAIKAN TOIMINTA, KIRKKONUMMI MELUMALLINNUS

MAANKAATOPAIKAN TOIMINTA, KIRKKONUMMI MELUMALLINNUS Vastaanottaja West Express Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.8.2015 MAANKAATOPAIKAN TOIMINTA, KIRKKONUMMI MELUMALLINNUS Päivämäärä 17.8.2015 Laatija Tarkastaja Ville Virtanen Arttu Ruhanen

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI 1. Yleistä Räjäytyskonsultit Oy on suorittanut louhinta- ja maanrakennustyökohteen, Tolkkinen II, Porvoo ympäristömelumittausta perustuen 8.5.2014 laatimaamme

Lisätiedot

Sako II, asemakaavamuutos

Sako II, asemakaavamuutos Sako II, asemakaavamuutos 4111579.3.7 Muutokset: A 4.10.2016 Muutettiin pohjaa B 5.10.2016 Muutettiin taas pohjaa 4111579.3.7 2 (6) Sako II, asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...

Lisätiedot

Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven siltakaava(8084)

Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven siltakaava(8084) Rambøll Finland Oy Tampereen kaupunki Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven siltakaava(8084) Meluselvitys 27.3.2006 Tampereen kaupunki Vuoreksen puistokadun asemakaava (8080) ja Särkijärven

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys

Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Mänttä-Vilppulan keskustaajaman OYK:n meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.11.2015 P23846P002 Raportti i P23846P002

Lisätiedot

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen melumittaus

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen melumittaus Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen melumittaus 11.12.2017 HSY jätehuolto Olli Kontkanen, Tiina Kumpula 5.1.2018 Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen melumittaus 11.12.2017 5.1.2018 1 (5) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY

Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä IKAALISTEN MYLLY OY Meluselvitys asemakaavamuutosta varten kiinteistöllä 143-413-7-2 IKAALISTEN MYLLY OY Destia Oy Infrasuunnittelu Vantaa 20.2.2018 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutasojen

Lisätiedot

Kaakinmaa VI ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere

Kaakinmaa VI ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere Rambøll Finland Oy Tampereen ruotsalainen koulu Kaakinmaa VI-102-4 ja 6, Koulukatu 14, Mariankatu 41, Tampere Meluselvitys 18.1.2007 Tampereen ruotsalainen koulu Kaakinmaa VI-102-4 ja 6, Koulukatu 14,

Lisätiedot

Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS

Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS 1 Päivämäärä 6.6.2014 Laatija Aura Salmela Tarkastaja

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS

SIILINJÄRVEN KUNTA AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 21.6.2017 SIILINJÄRVEN KUNTA AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS AHMON ASEMAKAAVAN MUUTOS SIILINJÄRVEN KUNTA Päivämäärä 21.6.2017

Lisätiedot

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys

Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys 16T-1 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa-Toivakka, Joutsa Meluselvitys Tiina Kumpula 21.6.2017 Tarkistanut: Martti Kokoi 29.6.2017 2 (6) 21.6.2017 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa- Toivakka,

Lisätiedot

Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008

Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008 Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008 S. Jokinen 17.3.2008 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe...3 2 Menetelmät ja lähtötiedot...3 3 Ohjearvot...3 4 Raideliikennemelun leviäminen...4 5 Johtopäätökset...4

Lisätiedot

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS 1.10.2007 1.10.2007 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe...3 2 Selvityksen tavoitteet...3 3 Menetelmät ja lähtötiedot...4 3.1 Alueen kuvaus...3 3.2 Menetelmät ja

Lisätiedot

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere

VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Pirkanmaan YH - Rakennuttajaosuuskunta VII-122-1,88 ja 91 (Pyynikin sairaala), Tampere Meluselvitys 19.1.2006 (LUONNOS) Viite 82112160 Versio Pvm 19.1.2006 Hyväksynyt Tarkistanut Kirjoittanut TKl Ramboll

Lisätiedot

MESSUKYLÄNKATU 30-32, TAMPERE

MESSUKYLÄNKATU 30-32, TAMPERE Vastaanottaja Peab Oy Asiakirjatyyppi Raportti, Tampereen kaupungin ID numero 1578238 Päivämäärä 1.11.2016 MESSUKYLÄNKATU 30-32, TAMPERE ASEMAKAAVAN NRO 8619 MUUTOKSEN MELUSELVITYS MESSUKYLÄNKATU 30-32,

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti REVISIO A, 26.2.2016, lisätty junaliikenne FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (6) Matti Manninen Sisällysluettelo

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 04/2013 MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä 23/04/2013 Laatija Timo Korkee Tarkastaja Jussi Kurikka-Oja

Lisätiedot

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 1. MITTAUS- KIERROS

VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 1. MITTAUS- KIERROS Vastaanottaja Kaakkois-Suomen ELY-keskus Asiakirjatyyppi Melumittausraportti Päivämäärä 24.5.13 Viite 1510002875 VALTATIEN 6 MELUMITTAUKSET VÄLILLÄ LAPPEENRANTA-IMATRA VÄLIRAPORTTI, 1. MITTAUS- KIERROS

Lisätiedot

HÄRMÄLÄN PERKIÖNKADUN ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 8426,TAMPERE

HÄRMÄLÄN PERKIÖNKADUN ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 8426,TAMPERE Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 26.5.2016 HÄRMÄLÄN PERKIÖNKADUN ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 8426,TAMPERE MELUSELVITYS HÄRMÄLÄN PERKIÖNKADUN NRO 8426,TAMPERE MELUSELVITYS ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Loimaan kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 30.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS LOIMAAN KAUPUNKI Päivämäärä

Lisätiedot

Ristinarkku , ja 8 Tampere

Ristinarkku , ja 8 Tampere Rambøll Finland Oy Arkta Rakennuttajat Oy Ristinarkku 4923-10, 4745-2 ja 8 Tampere Ympäristömeluselvitys 22.5.2007 Ristinarkku 4932-10, 4745-2 ja 8, Tampere Arkta Rakennuttajat Oy Meluselvitys 22.5.2007

Lisätiedot

Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset

Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset 1 Sisällys Sisällys... 2 1. JOHDANTO... 3 2. MELUN MITTAUKSET JA MALINNUS... 3 Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (VnP 993/1992)... 3 Kenttätyöt

Lisätiedot

Meluselvitys vt 4 Alakorkalo- Niskanperä

Meluselvitys vt 4 Alakorkalo- Niskanperä Ramboll Finland Oy Rovaniemen kaupunki eluselvitys vt 4 lakorkalo- Niskanperä eluselvitys Helmikuu 2007 eluselvitys vt 4 lakorkalo-niskanperä Helmikuu 2007 iite ersio 1 Pvm 20.2.2007 Hyväksynyt Tarkistanut

Lisätiedot

Vastaanottaja Akaan kaupunki / Lasse Majuri. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä AKAAN KAUPUNKI YRITYSKONHON ASEMAKAAVAN ME- LUSELVITYS

Vastaanottaja Akaan kaupunki / Lasse Majuri. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä AKAAN KAUPUNKI YRITYSKONHON ASEMAKAAVAN ME- LUSELVITYS Vastaanottaja Akaan kaupunki / Lasse Majuri Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.4.2011 AKAAN KAUPUNKI YRITYSKONHON ASEMAKAAVAN ME- LUSELVITYS AKAAN KAUPUNKI Tarkastus Tiina Kumpula Päivämäärä 18.4.2011

Lisätiedot

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 LIITE 8a Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 15.6.2012 KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS

Lisätiedot

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma

Hailuodon kiinteä yhteys, tiesuunnitelma Oulu, Hailuoto MELUSELVITYS Tiina Kumpula 9.1.2018 9.1.2018 2 (6) SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 4 2.1 Melun ohjearvot... 4 2.2 Maasto- ja laskentamalli... 4 2.3 Liikennetiedot...

Lisätiedot

VAPAUDENTIEN JATKE (HAMARINTIE- RUUKINTIE), SEINÄJOKI MELUSELVITYS. Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys

VAPAUDENTIEN JATKE (HAMARINTIE- RUUKINTIE), SEINÄJOKI MELUSELVITYS. Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä..06 VAUDENTIEN JATKE (HAMINTIE- RUUKINTIE), SEINÄJOKI VAUDENTIEN JATKE, SEINÄJOKI Päivämäärä..06 Laatija Tarkastaja Jari Hosiokangas

Lisätiedot

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re

SWECO YMPÄRISTÖ OY t o.d o p re 26992 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Sisältö 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 YLEISTÄ TIETOA MELUSTA 1 3 MELUMALLINNUS JA MELUKARTTOJEN TULKINTA 1 3.1 Laskennan perusteet 1 3.2 Laskentaohjelma 2 3.3 Melukarttojen

Lisätiedot

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Havumäentien meluselvitys Tilaaja Nurmijärven kunta

Meluselvitysraportti. Päiväys Projekti Havumäentien meluselvitys Tilaaja Nurmijärven kunta Meluselvitysraportti Päiväys Projekti n meluselvitys Tilaaja Nurmijärven kunta Meluselvitysraportti 1/7 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Suunnittelualue... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...

Lisätiedot

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS Vastaanottaja Haukiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.8.2011 MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS 1 Päivämäärä 30.8.2011 Laatija Marja Pussinen Tarkastaja Sanna Kaikkonen

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys

Tytyrin kalkkitehdas, meluselvityksen täydennys Lohjan kaupunki Jarno Kokkonen 2.5.2013 2.5.2013 1 (5) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1 Melunohjearvot... 2 2 MELUNLASKENTATULOKSET... 2 2.1 Tutkitut melutilanteet... 2 2.2 Melun leviäminen ennustetilanteessa

Lisätiedot

Lielahti, Tampere, asemakaavan muutos nro. 8625

Lielahti, Tampere, asemakaavan muutos nro. 8625 Lielahti, Tampere, asemakaavan muutos nro. 8625 31.8.2017 1 (7) Lielahti, Tampere, asemakaavan muutos nro. 8625 Meluselvitys, versio 1.0 Tiina Kumpula Donna ID 1 843 792 31.8.2017 YKK62667 Lielahti, Tampere,

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.12.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 22.12.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys

Miilukorpi II Asemakaavan osa-alueen meluselvitys Miilukorpi Asemakaavan osa-alueen meluselvitys 12.2.2018 SISÄLLYS 1 Suunnittelukohde 1 2 Menetelmät ja lähtötiedot 3 2.1 Melutasojen ohjearvot 3 2.2 Melulaskennat 3 2.3 Melulaskennan maastomalli 4 2.4

Lisätiedot

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys

Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmonsuon AK:n laajennuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 6.10.2014 P25141 Raportti Puustinen Tomi 6.10.2014 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Vastaanottaja Laukaan kunta. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAA- VOITUSTA VARTEN, LAUKAA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Laukaan kunta. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAA- VOITUSTA VARTEN, LAUKAA MELUSELVITYS Vastaanottaja Laukaan kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 24.3.2017 LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAA- VOITUSTA VARTEN, LAUKAA MELUSELVITYS LIIKENNEMELUSELVITYS OSAYLEISKAAVOITUSTA VARTEN, LAUKAA

Lisätiedot

TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Alavuden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.5.2010 TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS TERVASMÄKI III -ALUE, ALAVUS Tarkastus Päivämäärä 31.5.2010 Laatija Arttu Ruhanen Tarkastaja Jari

Lisätiedot

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta

Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Rambøll Finland Oy Tiehallinto/ Kaakkois-Suomen tiepiiri Vt 6 parantaminen Kärjen kylän kohdalla ja rinnakkaistiejärjestelyt, Lappeenranta Tiesuunnitelma Ympäristömeluselvitys 10.7.2009 Vt 6 parantaminen

Lisätiedot

Vastaanottaja Rauman kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys, LUONNOS. Päivämäärä KARINKENTÄN ALUE, RAUMA LIIKENNEMELUSELVITYS

Vastaanottaja Rauman kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys, LUONNOS. Päivämäärä KARINKENTÄN ALUE, RAUMA LIIKENNEMELUSELVITYS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys, LUONNOS Päivämäärä 22.6.2016 KARINKENTÄN ALUE, RAUMA LIIKENNEMELUSELVITYS KARINKENTÄN ALUE LIIKENNEMELUSELVITYS Päivämäärä 22.6.2016 Laatija

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA PÄIVÄRINTEEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS

SIILINJÄRVEN KUNTA PÄIVÄRINTEEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 6.3.2012 SIILINJÄRVEN KUNTA PÄÄRINTEEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS PÄÄRINTEEN ASEMAKAAVA SIILINJÄRVEN KUNTA Päivämäärä 6.3.2012 Laatija

Lisätiedot

HERVANNAN TIETEENKADUN ASEMAKAAVA-ALUE, MELUSELVITYS

HERVANNAN TIETEENKADUN ASEMAKAAVA-ALUE, MELUSELVITYS RAPORTTI PÖYRY INFRA OY 01621 Vantaa Krnro 650.898 Puh. 010 33 11 Y-tunnus 1032356-7 Päiväys 18.12.2008 Sivu 1 (3) Yhteyshlö Aki Leislahti Puh. 010 33 26469 Fax 010 33 26565 Aki.Leislahti@poyry.com HERVANNAN

Lisätiedot

Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys

Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys Raportti Kokkolan Nykvistin tontin ympäristömeluselvitys Kaavoituspalvelut, Kokkolan kaupunki 15.3.2017 Projektinumero: 308808 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto... 3 2. Meluselvityksen menetelmät ja menettelyt...

Lisätiedot

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042

Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042 Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.

Lisätiedot