Archicad 10:n uudet ominaisuudet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Archicad 10:n uudet ominaisuudet"

Transkriptio

1 Archicad 10 ALK.-1 Archicad 10:n uudet ominaisuudet 1 Uudistunut käyttöliittymä Archicad 10:ssä käyttöliittymä on kehittynyt entistä monipuolisemmaksi, helppokäyttöisemmäksi ja selkeämmäksi. Käytännössä kaikki toiminnot löytyvät haluttaessa sekä valikoista, painikepalkeista, apuikkunoista että näppäinoikoteistä, joten ohjelmaa voi käyttää juuri niin kuin itselle parhaiten sopii. Käyttöliittymää voi räätälöidä tarpeidensa ja mieltymystensä mukaiseksi entistä laajemmin: valikoiden, painikepalkkien ja apuikkunoiden sisältöä voi muokata. Työkaluasetuksissa ja Tiedot-ikkunassa löytyvät lähes kaikki elementtien asetukset ja valinnat. Tarvittaessa apuikkunoissa voi liikkua vierityspalkin avulla, näin apuikkuna voi sisältää enemmän asetuksia viemättä paljon tilaa näytöllä. Oletusasetukset on valittu mahdollisimman helppokäyttöisiksi ja havainnollisiksi. Lisäksi Archicad opastaa käyttäjää: valikoissa on kuvakkeiden lisäksi selitetekstit ja Kohdeohjeet neuvovat eri toimintojen käytössä vielä kattavammin kuin ennen. Esimerkiksi täytteiden ja rakenne- tyyppien valitseminen helpottuu huomattavasti, kun valintalistassa on sekä niiden kuvake että nimi. Rakenne-elementin tärkeimmät asetukset aukeavat Tiedot-ikkunan painonappivalikosta; siitä au-

2 ALK.-2 keaa edelleen painonappivalikko, josta rakenteen tyyppi tai täyte on valittavissa. Apuikkunoissa on mahdollista tehdä lähes kaikki työkalujen ja elementtien asetukset ilman, että asetusikkunaa tarvitsee avata. Esimerkiksi Tiedot-ikkunassa valitaan niin seinän rakenne kuin 2D-projektion viivojen ja täytteiden asetukset. Työkalupalkkeihin on lisätty valikko-painonappeja, joiden avulla sekä valitaan toiminnot että tehdään niihin liittyvät asetukset. Projektin sisältö -apuikkuna on korvattu uudella Projektiapuikkunalla, jossa on neljä sivua: Sisältö, Näkymät, Planssit ja Tulosteet. Niiden avulla hallitaan koko projektia mallista valmiisiin tulosteisiin. Erillistä PlotMakeria ei enää tarvita. Vanhoja Koordinaatit- ja Ohjaimet-apuikkunoita ei enää tarvita. Niiden toiminnot löytyvät perustyökalupalkista ja kohdistimen mukana kulkevasta Koordinaatit-ikkunasta, jossa voi syöttää numeeriset muokkausarvot piirtäessä. Perus- ja Suunnistintyökalupalkkeihin on sisällytetty kaikki tärkeimmät valinnat, joten työskennellessä selviää entistä vähemmällä määrällä näkyvissä olevia työkalupalkkeja ja apuikkunoita. Näin piirtoalue jää suuremmaksi ja oikeiden valintojen löytäminen on nopeampaa. Uusille apuviivoille, apujaolle ja koordinaateille on omat valikkonappinsa perusvalikossa. Hiiren oikealla painalluksella saa pohjassa kohdevalikon, josta voi muun muassa määritellä aktiivisen näkymän säilytettäväksi, vaihtaa piirrettäessä näkyvät viivanpaksuudet ja seinien nurkkien siistimisen. Yläpalkista avautuvia valikoita tarvitsee käyttää entistä vähemmän, mikä nopeuttaa työskentelyä. Eri apuikkunoiden asetuksiin pääsee myös suoraan hiiren oikean painalluksen avaamasta kohdevalikosta. Projekti-ikkunan saa automaattisesti piilotettua; sen saa näkyviin pikavalintanapista työskentelyikkunan vasemmasta alanurkasta. Sen vieressä on pikavalinnat myös Näkymän esikatselulle ja Näkymäasetuksille, joista voi asettaa käytettävän tasoyhdistelmän, mittakaavan ja esitystapayhdistelmän. Aiemmin ne löytyivät Projektin sisältö -apuikkunan alareunasta, mutta nyt ne saa halutessaan erikseen näkyviin. 2 Piirtoavut: osoitusapu, apuviivat, koordinaatit, valinnan tiedot, elementtitartunta Uudet piirtoavut helpottavat työskentelyä. Osoitusapu värjää eri värillä valitun ja osoittimen alla olevan elementin, automaattiset apuviivat helpottavat piirtämistä. Kohdistimen mukana liikkuva Koordinaatti-ikkuna näyttää mitat ja siinä voi syöttää käsin tarkat arvot. Valinnan tiedot kertoo pikatietoikkunassa puhekuplassa kohdistimen alla olevan elementit ominaisuudet. Elementtitartunta helpottaa elementtien liittämistä toisiinsa lisäämällä tartuntapisteet nurkkiin. Osoitusapu toimii sekä pohjassa että 3D:ssä. Se värjää valitun tai osoitettavan elementin ja yhdessä pikatietoikkunan kanssa tekee helpoksi oikean elementin valitsemisen useista päällekkäisistä. Esivalintaa vaihdetaan painamalla tabulaattori-näppäintä. Mitoitettaessa osoitusavun avulla pystyy tarkasti määräämään, mistä elementistä ja mistä kohdasta mitta otetaan. Näin suunnitelmaa muokattaessa mitat päivittyvät varmasti oikein. Apuviivoja, apuviivan pätkiä sekä apuympyröitä voi piirtää vapaasti itse tai voi käyttää Archicadin ehdottamia apuviivoja. Näitä tulee asetusten mukaisesti pääsuuntiin tai suhteessa elementteihin, tietyllä kulmajaolla tai samansuuntaisuuden tai kohtisuoruuden perusteella näkyviin kohdistimen osuessa elementtien ääriviivoihin. Kohdistimen ollessa yksittäisen pisteen päällä Archicad ehdottaa monivalinta-apuviivoja, jotka vaihtuvat eri koordinaatistojen vä-

3 ALK.-3 lillä valitulla aikavälillä. Archicadin ehdottamat apuviivat näkyvät tilapäisesti. Ne saa muutettua pysyviksi viemällä kohdistimen halutun apuviivan päälle. Varsinaiset apuviivat katoavat automaattisesti vasta, kun elementti on piirretty. Apuviivojen toiminta määritellään Työympäristö-asetuksissa Vaihtoehdot Työympäristö Apuviivat... Apuviivojen toimintaan vaikuttaa myös se, onko koordinaattivalintana suhteelliset koordinaatit (ks. Koordinaatit-ikkunasta tarkemmin seuraava kappale). Jos on valittu suhteelliset koordinaatit, apuviivat luodaan esimerkiksi elementtejä osoittamalla luotujen aiempien apuviivojen mukaisesti lähtöpisteestä (esimerkiksi samansuuntaisuus, kohtisuoruus). Jos käytössä on koordinaatisto käyttöorigon suhteen, ehdotettavat apuviivat kulkevat sen kautta. Apujako toimii myös apuviivan pätkässä, eli esimerkiksi kahden pisteen puolivälin saa etsittyä sen avulla. Apuviivat eivät ole käytössä samanaikaisesti verkon tartunnan kanssa. 3 Seinien, pilarien ja palkkien muokattavat profiilit, vinot ja kaksoiskaltevat seinät Archicad 10:n avulla rakennuksen muodon rajana on vain mielikuvitus. Archicad 10:ssä voi piirtää vinoja seiniä, kaksoiskaltevia seiniä ja seinän poikkileikkausta sekä rakennetta pystyy muokkaamaan täysin vapaasti vaikka jokaiselle yksittäiselle seinälle erikseen. Vinojen seinien muokkaus käy helposti pohjassa, leikkauksessa tai 3D:ssä. Esimerkiksi perustukset voi lisätä helposti osaksi seinää. Poikkileikkausrakenteet voi säilöä myöhemmin käytettäviksi. Pieni Koordinaatit-ikkuna seuraa kohdistinta ja näyttää joko X-Y-Z-piirtomitat tai säteen ja kulman. Kohdistimessa näkyvien tietojen määrän voi valita samoin kuin sen, näkyvätkö koordinaatit jatkuvasti vai vain muokattaessa elementtiä. Koordinaatitikkunassa on myös mahdollista syöttää käsin piirtomitat. Käsinsyöttöön siirrytään tabulaattori-näppäimellä, jolla myös siirrytään parametrista toiseen. Haluttuun parametriin voi siirtyä myös suoraan painamalla sitä vastaavaa näppäinä, kuten R (säde), A (kulma), X, Y, Z (koordinaattisiirtymät). Koordinaatti-ikkunassa on parametrien vieressä painikkeet hyväksy, jolla arvo valitaan, merkitse, jolla X-koordinaatin kohdalla luodaan apuviiva pystysuoraan, Y-koordinaatin kohdalla vaakasuoraan, säteen kohdalla apuympyrä ja tangentin suuntainen apuviiva, kulman kohdalla apuymyrä ja osoituksen suuntainen apuviiva. Koordinaatit näytetään ensisijaisesti joko X-Y-koordinaateissa tai kiertokoordinaateissa. X-Y-koordinaatit näytetään joko suhteellisina alkupisteestä tai käyttöorigosta. Valinnat tehdään koordinaattien asetuksista, jotka löytyvät helpoimmin painonappivalikosta peruspainikepalkissa. Z- arvo näytetään joko projektin nollan, kerroksen nollan tai 1. tai 2. viitekoron mukaan. Valinnat on mahdollista tehdä Z-arvon kohdalta (pikkukolmiota painamalla) aukeavasta valikosta. Seinissä, palkeissa, objekteissa ja pilareissa (kierretty tai pyöräytetty piirtotapa) myös painovoima-asetukset löytyvät sieltä. Elementtitartunta lisää elementtien nurkkiin tartuntapisteet. Tämä helpottaa elementtien liittämistä toisiinsa riippumatta siitä, mistä kohtaa niihin tartutaan. Palkkien ja pilarien poikkileikkauksia pystyy muokkaamaan vapaasti. Valmiina löytyy vakiomuotoja kuten HEB-teräsprofiilit tai TT-palkit. Pilarit ja palkit voi sekä kiertää akselinsa ympäri että kallistaa pituussuunnassa. Näin esimerkiksi palkisto on helposti piirrettävissä kahteen suuntaan kallistetuille kattolappeille. Poikkileikkaustyökalulla elementin poikkileikkausta muokataan piirtämällä täytteillä rakennekerroksia. Poikkileikkaukseen voi määrittää apulinjoilla alueen, jossa pysty- ja vaakasuuntainen venyminen tapahtuu. Näin esimerkiksi seinän ala- ja yläreunassa voi olla profiili, joka säilyy samanlaisena seinän korkeudesta riippumatta.

4 ALK.-4 Sijoittamalla venymisalueeksi runko-osan seinän paksuuden lisääminen kasvattaa vain tukirakennekerrosta verhousten ja pinnotteiden säilyttäessä oikean paksuutensa. Joka rakennekerrokselle on poikkileikkauksessa mahdollista antaa oma prioriteettiarvo, joka määrittää miten eri rakenteet ja niiden rakennekerrokset liittyvät toisiinsa. Rakennekerroksille tai tarvittaessa niiden yksittäisille sivuillekin pystytään määrittämään oma materiaalinsa 3D- ja projektionäkymiä varten. Prioriteettiarvot määritellään palkeille ja seinille niiden elementtikohtaisissa asetuksissa; seinien kohdalla on mahdollista ottaa käyttöön rakennekerrosten prioriteetit, jolloin rakennekerrokset leikkautuvat kukin erikseen oman prioriteettinsa mukaan (pohjassa ja leikkauksessa). Ikkunat ja ikkuna-aukot sijoittuvat seiniin joko pystysuorassa tai seuraten seinän kallistusta. roskorkeuksia voi muokata leikkauksessa kerroskorkeusmerkintöjä siirtämällä. Valmiit kuvat ovat graafisesti viimeisteltyjä, joten aikaa ja vaivaa säästyy huomattavasti, kun 2D-jälkimuokkausta ei tarvita. Leikkauspinnoille pystytään määrittelemään elementtikohtaisesti viivat ja täytteet, jotka ovat samat myös pohjassa. 4 Leikkaustasot ja monen kerroksen läpi ulottuvat elementit 6 3-ulotteiset vyöhykkeet Rakenne-elementit voi Archicad 10:ssä piirtää ulottumaan usean kerroksen läpi. Rakenteet esitetään pohjassa projisoituina todellisen kolmiulotteisen mallin mukaisesti. Vinojen rakenteiden kohdalla on hyödyllistä, että leikkaustason ala- ja yläpuoliset osat on mahdollista projisoida halutulla tavalla. Elementit leikataan määritellyn kerroksen leikkaustason tasalta ja ala- ja yläpuolelta esitetään projektio ääriviivoin - vakiintuneesti yläpuolinen pistekatkoviivalla ja alapuolinen eheällä viivalla. Elementti projisoidaan joko kokonaan, kyseisen kerroksen alueelta tai yleisen alarajan mukaan (esimerkiksi maanpinnan taso). Rakenneosat voivat myös noudattaa projisoidun sijasta perinteistä symbolista esitystapaa, joka on käytettävissä vain yhdessä kerroksessa näkyvissä seinissä. Se on käyttökelpoinen esimerkiksi haluttaessa esittää leikkaustason yläpuolella sijaitsevat ikkunat pohjassa. Leikkaustasoasetus tallentuu näkymän mukana. Siten asemapiirroksessa tai kattokuvassa sen voi asettaa niin ylös, että kaikki elementit näkyvät kokonaisina ja eri kerroksissa sopiville tasoille. Vyöhykkeet muotoutuvat ympäröivien seinien ja katon mukaisesti. Vyöhyke on mahdollista leikata päältä tai alta katoilla, laatoilla ja palkeilla. Vyöhykkeiden avulla on mahdollista niin visualisoida rakennuksen tilajärjestely kolmiulotteisesti kuin laskea tilavuudet ja pintojen alatkin. 7 2D-täytteet pohjassa 5 Leikkaukset ja julkisivut värein Leikkaukset ja julkisivut syntyvät piirtämällä pohjaan leikkausviiva, jolloin Archicad luo projektion automaattisesti. Varjostuksen ja täytteiden lisäksi leikkaukset ja julkisivut syntyvät valmiiksi väritettyinä. Myös kerroskorkeusmerkinnät syntyvät automaattisesti. Ker- Myös katoille voi laattojen tapaan valita pohjassa näkyvänä 2Dtäytteenä joko vapaavalintaisen tai 3D-materiaalin täytteen. Archicad osaa suunnata ja korjata projisoidusti katon täytteen nyt myös pohjassa visualisoiden lappeiden suunnat ja kaltevuudet oikein. Kattokuvat ovat viimeisteltyjä ja lappeiden kaltevuudet havainnollistuvat täytteistä. Asettamalla täytteet 3D-materiaalin mukaisiksi niin pohja, leikkaukset, julkisivut kuin 3D-näkymätkin esitetään yhtenevin täyttein. Näin projektista on helppoa ja nopeaa tuottaa värein ja 2D-täyttein havainnollistettu esittely- tai pääpiirustusmateriaali.

5 ALK.-5 8 Esitystavat ja esitystapayhdistelmät käyttää käytännöllisimpiä ja havainnollisimpia värejä. Tulosteita varten värit ja kynänpaksuudet voi asettaa visuaalisen lopputuloksen kannalta sopivimmiksi. Planssiin sijoitetun näkymän tai piirustuksen asetuksissa on mahdollista valita siinä käytettävä kynäyhdistelmä. Sen lisäksi on valittavissa esittäminen väreissä, harmaasävyissä vai mustavalkoisena. Näin samalla planssilla voi yhdistellä näkymiä eri kynänpaksuuksin ja värein. Planssin taitto ja merkinnät ovat lisäksi tehtävissä omalla kynäyhdistelmällään. Planssilla käytettävissä olevien värien ja kynänpaksuuksien määrä on siten yhteensä lähes rajaton. 10 Automaattitekstit Esitystapojen määrittely on monipuolistunut. Näytöllä piirrettäessä näkyvät esitystapavaihtoehdot on eriytetty omaksi kokonaisuudekseen, tulosteisiin vaikuttavat esitystavat ja esitystapayhdistelmät omakseen. Eri käyttötarkoituksiin kuten asemapiirrosta, esittelykuvia ja työkuvia varten on mahdollista määritellä entistä tarkemmin, miten eri elementit, täytteet ja vyöhykkeet esitetään. Esimerkiksi ovien ja ikkunoiden esitystavat voi määritellä erikseen: näytetäänkö ne pohjassa kokonaan, aukkona vai ei lainkaan; näytetäänkö kokonaan esitettäessä littera ja aukkona esitettäessä reunaviivat. Näin esimerkiksi luonnoksissa ovet on mahdollista esittää aukkoina ja ikkunat aukkoina reunaviivojen kanssa. Ovissa ja ikkunoissa on tämän lisäksi omat asetuksensa, joista määritetään esitystarkkuus. Se seura tavallisesti mittakaavaa. Siten pienessä mittakaavassa (esim. 1:500) ovet ja ikkunat esitetään pohjassa pelkistetysti, suuressa mittakaavassa (esim. 1:5) ne esitetään yksityiskohtaisesti. 3D-esitystarkkuudeksi on valittavissa pelkistetty, yksityiskohtainen tai ei lainkaan. Leikkaus- ja julkisivuprojektiot noudattavat esitystapa-asetuksia sekä 3D-esitystarkkuusasetusta. 9 Kynäyhdistelmät Automaattitekstien avulla esimerkiksi nimiöiden tiedot päivittyvät automaattisesti plansseihin. Automaattitekstejä voi lisätä mihin tahansa tekstikenttiin: ne voivat viitata Projektin tiedoissa syötettyihin projektikohtaisiin tietoihin (esimerkiksi kohteen nimi, suunnittelija), sijoitettuun näkymään (piirustuksen nimi ja mittakaava) tai yleisiin tietoihin (päiväys ja kellonaika). Näin tiedon muuttaminen yhdessä paikassa riittää ja se päivittyy automaattitekstikenttiin. 11 Kehittyneet muokkaustyökalut leikkauksessa ja 3D:ssä Muokkaaminen leikkauksissa ja 3D-ikkunassa on entistä helpompaa. Ikkunoita ja ovia voi muokata, siirtää tai kopioida kerroksesta ja seinästä toiseen 3D- ja leikkausnäkymissä. Ikkunoita ja ovia on myös mahdollista siirtää samanaikaisesti minkä tahansa muiden elementtien kanssa. Siirrettäessä esimerkiksi pilareita ja ikkunoita samanaikaisesti siirtyvät ikkunat seinälinjassa ja pilareita voi siirtää vapaasti. Archicad 10:ssä on mahdollista määritellä kynäyhdistelmiä valmiiksi eri käyttötarkoituksia varten. Työskennellessä voi siten Leikkauksessa on mahdollista siirtää kerrostasoja graafisesti kerrostasomerkintöjä siirtämällä. Kerrostasojen muokkaus aloitetaan valitsemalla leikkauksessa kohdevalikosta (hiiren oikeasta napista) Muokkaa kerrostasoja, sen jälkeen avautuvasta apuikkunasta valitaan siirtotapa. Siirto tehdään tarttumalla viivaan ja vetämällä sitä. Sen jälkeen valitaan OK. Palkkien ja pilarien kallistusta, kiertoa ja korkeutta sekä vinojen, kaksoiskaltevien tai profiloitujen seinien kallistusta, korkeutta tai pituutta voi muokata graafisesti niin 3D-, leikkaus- kuin

6 ALK.-6 pohjanäkymissä. Elementti vain valitaan ja sen tartuntapisteestä aukeaa kohdevalikko, josta valitaan muokkaustapa. Graafisen muokkauksen lisäksi Koordinaatit-ikkunassa arvot ovat syötettävissä numeerisesti. 12 Enemmän tietoa, pienemmät projektitiedostot Archicadin tieto- ja tiedostorakenne on kehittynyt. Määrätaulukot malleineen, uudet poikkileikkaukset ja työympäristöasetukset tallentuvat kaikki samaan projektitiedostoon, kuten myös planssivihkot, planssit, masterplanssit ja tulostesarjat. Tiedostokoko on kuitenkin pienempi, koska Archicad pakkaa tiedostot. Siten esimerkiksi sähköpostissa lähetettäessä tiedostoja ei enää tarvitse pakata erillisellä pakkausohjelmalla. Projekti ja työympäristö näyttävät myös samalta avattaessa tiedosto toisella Archicadillä. detaljien tai selostusten sijoittaminen käy helposti. Pdf-tiedostot päivittyvät kuten muutkin sijoitetut piirustukset. 16 3D-pdf 13 Kirjastopaketit Archicad 10:ssä on uusi kirjastotyyppi, kirjastopaketti. Sitä voi käyttää PLA-tiedoston tavoin kirjastona. PLA:sta poiketen kirjastopaketti sisältää vain kirjaston objektit ja niiden tarvitsemat tiedostot (kuten tekstuurit), ei attribuuttiasetuksia. Kirjastopaketti vie tavallista kirjastoa vähemmän levytilaa ja sen käyttö on nopeampaa. Ellei objekteja ole tarve muokata itse, kirjastopaketti on suositeltava tapa käyttää kirjastoja. Tavallisen kirjaston voi pakata kirjastopaketiksi, ja kirjastopaketin purkaa tavalliseksi kirjastoksi. 14 2D-liukutäytteet Pdf-tiedostoihin voi lisätä kolmiulotteisen mallin, jota voi pyöritellä suoraan Acrobat Readerissä. Tätä varten kolmiulotteinen malli tallennetaan ensin 3D-näkymästä U3D-tiedostoksi. Tulosteeseen sijoitetaan 3D-näkymä ja Tulosteissa PDF-dokumentin asetuksissa määritetään siihen liitettävä U3D-tiedosto. Mallia tallentaessa kannattaa karsia detaljitasoa, muuten sen pyörittäminen PDF:nä voi olla hidasta. 3D Pdf-tiedostojen luominen on mahdollista vain Windowsissa. 17 Rakenteiden ja rakennekerrosten paremmat liittymät prioriteettiasetuksin Archicad 10:ssä 2D-täytteenä voi käyttää joko lineaarista tai säteittäistä liukuväriä. Näin esitysgrafiikkaan saa helposti uutta ilmettä. Lineaarisessa liukutäytteessä suuntavektorin avulla määritetään liu un suunta ja pituus, säteittäisessä liukutäytteessä liukuma määritetään siirtämällä keskipiste ja venyttämällä sisä- ja ulkoympyrä, joiden välillä liukuma tehdään. 15 Pdf-tiedostojen tuominen Rakenne-elementtien liittymät tapahtuvat entistä viimeistellymmin sekä 2D- että 3D-näkymissä. Jokaiselle rakennekerrokselle on määriteltävissä oma prioriteettiarvonsa. Sen lisäksi joka elementille annetaan oma prioriteettiarvonsa. Näiden perusteella on mahdollista säätää tarkasti, miten rakennekerrokset ja elementit liittyvät. Antamalla primäärirakenteille isompi prioriteetti sekundääriset rakenteet leikkautuvat niihin. Pdf-tiedoston voi Archicad 10:ssä sijoittaa ulkoisena piirustuksena niin pohjaan, leikkauksiin kuin planssiinkin. Siten valmiiden

7 ALK Integroitu planssien taitto ja tulosteet; Järjestely ja Piirustustenhallinta Piirustusten hallinnassa kaikki plansseihin sijoitetut näkymät ja ulkoiset viitteet näkyvät kootusti. Päivitystila osoitetaan kuvakkeiden avulla, ja päivittämättömät piirustukset voi päivittää. Viitteille voi määrittää uuden lähteen tai katkaisemalla yhteyden ne voi upottaa projektiin. 19 Parametrisoidut piirustusten otsikot Planssien taitto ja tulosteiden tekeminen on integroitu samaan ohjelmaan ja projektiin, joka tallentuu yhteen tiedostoon. Erillistä PlotMakeria ja planssivihkotiedostoja ei siten enää tarvita. Siirtyminen planssien ja pohjan, leikkausten, määräluetteloiden ja -taulukoiden välillä tapahtuu siten silmänräpäyksessä. Järjestely-ikkunassa näkymien määrittely ja planssien tulostus käy raahaamalla kohteet hakemistosta toiseen. Tulosteiden tekeminen on helpompaa kuin koskaan. Järjestely- ja piirustustenhallinta-apuikkunoiden avulla projektin hallinta tapahtuu helposti ja hallitusti. Järjestely-ikkuna jakautuu kahteen osaan, joihin voi valita kaksi Projekti-ikkunan neljästä alasivusta: Sisältö, Näkymät, Planssit tai Tulosteet. Näkymän määrittely käy raahaamalla Projektin sisällöstä kuvake näkymään tai planssiin. Näkymän sijoittaminen planssiin ja planssin siirtäminen tulosteeksi tapahtuu samalla tavalla raahaamalla kuvake Järjestely-ikkunan kentästä toiseen. Muokattavan projektin lisäksi näkymiä, plansseja tai tulostesarjoja voi selata ja käyttää toisista projekteista. Sisällöstä ei voi suoraan luoda tulosteita eli Sisältö ja Tulosteet eivät voi olla samanaikaisesti näkyvissä. Sen sijaan tallennetun näkymän voi siirtää suoraan Näkymistä Tulosteisiin. Samoin kuin Projekti-ikkunassa, näkymiä, piirustuksia (eli planssiin sijoitettuja näkymiä), plansseja tai tulosteita voi siirtää kansiosta toiseen raahaamalla. Kopiointi onnistuu raahaamalla komento (CTRL) -näppäin pohjassa. Plansseihin sijoitetuille näkymille tai ulkoisille piirustuksille on mahdollista määrittää automaattiset otsikot, jotka näyttävät esimerkiksi piirustuksen nimen ja mittakaavan automaattisesti. Otsikoiden sijainnin ja muodon pystyy myös muokkaamaan parametrisesti. Yhdessä masterplansseilla ja nimiöissä käytettyjen automaattitekstien avulla on mahdollista etukäteen taittaa planssit, joiden tekstit täytetään automaattisesti sijoitettaessa näkymät tai piirustukset. Suuria määriä tulosteita tehtäessä tämä säästää huomattavasti aikaa ja rutiininomaista työtä. 20 3D-näkymä 3D-näkymässä liikkumiseen on tullut kaksi uutta metodia: pyöritys ja liikkuminen. Pyörityksessä näkyvää mallia voi pyörittää hiiren nappi painettuna ja liikuttaa rulla painettuna - kohdistimen sijaintipaikalla ei ole väliä. Näkymä on koko ajan tarkka ja mallin muokkaukseen voi siirtyä viiveettömästi. Painamalla vaihtonäppäintä ja hiiren rullaa Pyöritys on hetkellisesti käytössä; vapautettaessa rulla palataan suoraan muokkaukseen. 3D-liikkuminen helpottaa mallissa liikkumista ikään kuin kävellen tai lentäen. Hiirellä suunnataan näkymä ja näppäimillä liikutaan eteen, taakse, sivuille, ylös ja alas. Normaalitilassa liikkuminen tapahtuu katselukoordinaatistossa, lentotilassa vaakakoordinaatistossa riippumatta katselusuunnasta: näin esimerkiksi talon yli voi lentää katsoen alaspäin.

8 ALK Laitteistovaatimukset Archicad 10 vaatii käyttöjärjestelmäksi Windows XP Professionalin, Windows XP Professional x64 Editionin tai Macintosh OS X 10.3 tai uudemman version. Laitteiston prosessorivaatimuksena on Intel Pentium 4, Centrino tai niiden kanssa yhteensopiva prosessori; Macintoshissa G4 1GHz tai G5 (suositeltu). Muistivaatimuksena on vähintään 1Gt, suuria malleja piirrettäessä suositellaan enemmän muistia. Asennus vaatii 500 Mt kovalevytilaa. Lisäksi käytön aikana tarvitaan 2 Gt vapaata kovalevytilaa. Näytön vähimmäisresoluutio on 1024x768, suositeltu vähimmäisresoluutio on 1280x1024. Näytönohjaimessa pitää olla standardinmukainen Open GL -tuki ja vähintään 64 Mt muistia; suositeltu muistin koko on vähintään 128 Mt. Näytönohjaimen yhteensopivuuden voi tarkistaa www-sivuilta graphisoft.com/compatibility.php. Archicad vaatii, että QuickTime 6.5 tai uudempi sekä Java 2v1.42 tai uudempi ovat asennettuina. Archicadin asennuksen yhteydessä asennetaan Java 2v1.5 ja QuickTime 7 ellei niitä ole jo asennettu. Windows XP Professional x64 Editionia käytettäessä PDF-tulostus ei ole käytössä. Katso lisätiedot 22 Käyttöönotto versiosta 6.5 lähtien. Tätä vanhemmat projektit pitää ensin avata Archicadin versiolla 6.5 tai 7.0 ja tallentaa kyseisen version tiedostomuodossa. Vanhojen projektien siirtämiseksi ne tulee tallentaa arkistoksi eli PLA-tiedostomuotossa, jolloin myös käytetyt objektit siirtyvät mukana. Archicad 10:stä voi tallentaa Archicad 9:n tiedostomuotoon. Uusien ominaisuuksien hyödyntäminen kuten vinot ja vapaamuotoiset rakenteet sekä planssimäärittelyt menetetään tallennettaessa vanhempaan versioon. Myöskään uusien kirjastojen objektit eivät toimi vanhemmassa Archicadissä. Windowsissa asennusohjelma käynnistyy automaattisesti, kun asennus-cd laitetaan CD-asemaan. Valitse Archicad 10 aloittaaksesi asennus. Ellei asennus käynnisty automaattisesti avaa CD: n päähakemisto ja käynnistä asennusohjelma Setup itse. Macintoshissa käynnistä Archicad Installer -asennusohjelma CD:n päähakemistosta. Archicadin asentaminen edellyttää pääkäyttäjäoikeuksia (Administrator). Huom! WIBU-suojausmoduuli pitää irrottaa asennuksen ajaksi! Asennusohjelma neuvoo asennusvaihtoehdoista. Täyden version asennus asentaa normaalin Archicadin. Se toimii WIBU-suojausmoduulin kanssa täytenä versiona ja ilman suojausmoduulia demoversiona. Archicadin voi siten asentaa useampaan tietokoneeseen, ja käyttää sitä demotilassa suunnitelmien katseluun varaamatta lisenssiä käyttöön. Tämä on mahdollista myös verkkolisenssiä käytettäessä luomalla erillinen pikakuvake Archicadin käynnistämiseen demotilassa. Tämä tapahtuu valitsemalla muokattava asennus ja valitsemalla Luo Archicad 10 demo -pikakuvake. Asennusvaihtoehdoista suositellaan käyttämään normaalia asennusta. Erikois-asennusvaihtoehto on tarkoitettu Archicadin asentamiseen tietyin esiasetuksin. Sen avulla Archicad on mahdollista asentaa valmiiksi yrityksen oman toimistostandardin mukaisin asetuksin. Lisätietoa aiheesta: Jos Archicadin aiempia versioita on asennettuna, asennusohjelma antaa mahdollisuuden tuoda työympäristöt asetuksineen niistä. Jos WIBU-ajuria ei ole asennettuna valmiiksi (eli tietokoneeseen ei ole asennettu aiemmin Archicadia), tietokone pitää käynnistää asennuksen jälkeen uudelleen WIBU-suojausmoduulin toiminnan varmistamiseksi. Laita suojausmoduuli kiinni vasta uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Archicadin versiot 7.0, 8, 8.1 ja 9 toimivat samalla suojausmoduulilla kuin Archicad 10 ja eri versioita voi tarvittaessa käyttää samanaikaisesti. Archicad 10 avaa projektitiedostot Archicadin

Planssit ja Tulosteet

Planssit ja Tulosteet 26.1.2007 Archicad 10 Planssit ja Tulosteet ArchiCAD 10:n tärkeimpiä uudistuksia on planssauksen ja tulostuksen sisällyttäminen itse ArchiCADiin. Projektin työstö luonnoksesta tulostukseen onnistuu siis

Lisätiedot

AC11. AC11 ArchiCAD 11:n uudet ominaisuudet. 1 Virtual Trace eli Häämökuva

AC11. AC11 ArchiCAD 11:n uudet ominaisuudet. 1 Virtual Trace eli Häämökuva 23.5.2007 Archicad 11 ArchiCAD 11:n uudet ominaisuudet 1 Virtual Trace eli Häämökuva ArchiCAD 11 tuo kaivatun skissipaperin tietokoneavusteiseen suunnitteluun. Virtuaalisen skissipaperin avulla voidaan

Lisätiedot

A-Tiilikate objektikirjasto

A-Tiilikate objektikirjasto A-Tiilikate objektikirjasto 15.1.2014 A-Tiilikate-objektikirjasto toimii ArchiCAD 14, 15, 16 ja 17 -versioissa. Kirjaston käyttöön tarvitaan Graphisoftin Tarvikkeet-laajennus. Tarvikkeet-laajennuksen käyttöönotto

Lisätiedot

HB-Harkko-kirjasto asennetaan oletusarvoisesti ArchiCADin kirjastohakemiston alle (C:\Program Files\Graphisoft\ArchiCAD 13\Kirjasto 13).

HB-Harkko-kirjasto asennetaan oletusarvoisesti ArchiCADin kirjastohakemiston alle (C:\Program Files\Graphisoft\ArchiCAD 13\Kirjasto 13). HB-HARKKO KÄYTTÖOHJE Lyhyesti Kirjasto sisältää kevytsora- ja eristeharkko-objektin lisäksi laajennuksen, jonka avulla suunnittelija voi tehdä kokonaisen rakennuksen mallin harkoista automaattisesti detaljisuunnittelua

Lisätiedot

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille

Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille OneNote OPS OHJE Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille Vinkki: Jos et löydä hakemaasi, voit painaa F1-painiketta, joka avaa OneNote-ohjeen, josta voit hakea hakusanoilla vastausta kysymyksiisi liittyen

Lisätiedot

4. Kylväjä-työkalu Kylväjällä monistetaan enintään viittä erilaista objektia annettuun ruudukkoon säädetyllä hajonnalla.

4. Kylväjä-työkalu Kylväjällä monistetaan enintään viittä erilaista objektia annettuun ruudukkoon säädetyllä hajonnalla. 1. Yleistä ArchiUtils on kokoelma ArchiCADin rutiinitöitä helpottavia apulaisia. 2. Asennus Win Käynnistä asennusohjelma ja valitse ArchiCAD-versiot, joihin laajennus asennetaan. 3. Asennus Mac Sulje ArchiCAD

Lisätiedot

LiuneDoor GDL-LIUKUOVIOBJEKTI

LiuneDoor GDL-LIUKUOVIOBJEKTI LiuneDoor GDL-LIUKUOVIOBJEKTI LIUNE GDL-OBJEKTI Liune GDL-liukuoviobjekti on suunnittelijan työväline, jota käytetään ArchiCAD 13 tai sitä uudemmassa Windows- tai Macintosh-ohjelmaversiossa. Kirjastontoimivuus

Lisätiedot

Käyttöopas RoofCon Viewer

Käyttöopas RoofCon Viewer Käyttöopas RoofCon Viewer Sisällysluettelo Käyttöopas RoofCon Viewer... 1 Sisällysluettelo... 2 Asennus... 3 Merkitse objekti... 3 Zoomaa... 3 Mittaa etäisyys... 3 Työkaluvalikko ja Piirustusvaihtoehdot...

Lisätiedot

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin.

Pikaopas. Valintanauhan näyttäminen tai piilottaminen Avaa valintanauha napsauttamalla välilehteä, tai kiinnitä se pysyvästi näkyviin. Pikaopas Microsoft Visio 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Päivitetyt mallit Mallien avulla voit nopeasti

Lisätiedot

Helppokäyttöisyyttä Windows Vista käyttöjärjestelmän asetuksilla

Helppokäyttöisyyttä Windows Vista käyttöjärjestelmän asetuksilla Lena Wahlroos-Hänninen, Helsingin Tikoteekki 2009 1 Helppokäyttöisyyttä Windows Vista käyttöjärjestelmän asetuksilla Windows-käyttöjärjestelmä mahdollistaa useita eri helppokäyttötoimintoja, joilla voi

Lisätiedot

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly

Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan

Lisätiedot

Muutoskoneen kirjasto asennetaan oletusarvoisesti ArchiCADin kirjastohakemiston alle (C:\Program Files\Graphisoft\ArchiCAD 13\Kirjasto 13).

Muutoskoneen kirjasto asennetaan oletusarvoisesti ArchiCADin kirjastohakemiston alle (C:\Program Files\Graphisoft\ArchiCAD 13\Kirjasto 13). MUUTOSKONE KÄYTTÖOHJE Muutoskone on ArchiCADin laajennus, jonka avulla saadaan helposti poimittua muutosnuolien tiedot muutostaulukkoon planssille. Sen avulla saadaan kaikkialle tietomalliin sijoitettujen

Lisätiedot

CADS Planner Electric perusteet

CADS Planner Electric perusteet CADS Planner Electric perusteet Aloitus Ohjelman avaaminen, alkuasetukset Tasokuvat piirretään aina Suunnitteluu tilaan oikeilla mitoilla. Kuvalle annetaan myös mittakaavatiedot tulostusta varten, sekä

Lisätiedot

2020 Fusion. What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of Fusion

2020 Fusion. What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of Fusion 2020 Fusion What s New in Version 6? What s New in Version 6? 1 of 17 2020 Fusion Uusi 2020 Fusion 6 nopeuttaa ja helpottaa työskentelyäsi: Täysin uudistettu renderöinti Useiden tuotteiden muokkaus samalla

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot

GeoGebra-harjoituksia malu-opettajille

GeoGebra-harjoituksia malu-opettajille GeoGebra-harjoituksia malu-opettajille 1. Ohjelman kielen vaihtaminen Mikäli ohjelma ei syystä tai toisesta avaudu toivomallasi kielellä, voit vaihtaa ohjelman käyttöliittymän kielen seuraavasti: 2. Fonttikoon

Lisätiedot

ArchiCADissä tulostus tai piirturille piirtäminen on aina

ArchiCADissä tulostus tai piirturille piirtäminen on aina 1.9.2009 ArchiCAD 13 KO. - 1 Planssit ja Tulosteet ArchiCADissä tulostus tai piirturille piirtäminen on aina mahdollista ikkunakohtaisesti. Tällöin käytetään Arkistovalikon Tulosta- ja Piirrä-käskyjä.

Lisätiedot

Riikka Marttinen, Helsingin Tikoteekki, 2012. Windows 7:n helppokäyttötoiminnot

Riikka Marttinen, Helsingin Tikoteekki, 2012. Windows 7:n helppokäyttötoiminnot Windows 7:n helppokäyttötoiminnot Windows-käyttöjärjestelmä mahdollistaa useita eri helppokäyttötoimintoja, joilla voi helpottaa tietokoneen käyttöä. Valitsemalla Käynnistä/Ohjauspaneeli/Helppokäyttökeskus

Lisätiedot

Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta

Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta Kansion asetusten muuttaminen Windows 2000 käyttöjärjestelmässä Resurssienhallinnan kautta..1 Tiedoston kytkeminen haluttuun ohjelmaan...2 Pikakuvakkeen luominen...3 Resurssien jakaminen verkossa olevien

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...

Lisätiedot

FOTONETTI BOOK CREATOR

FOTONETTI BOOK CREATOR F O T O N E T T I O Y FOTONETTI BOOK CREATOR 6 2012 Kemintie 6 95420 Tornio puhelin: 050-555 6500 pro/kirja: 050-555 6580 www.fotonetti.fi Ohjelman asentaminen 1 Hae ohjelma koneellesi osoitteesta http://www.fotonetti.fi/kuvakirjatilaa

Lisätiedot

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys

Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...

Lisätiedot

STELLARIUM KÄYTTÖOHJE

STELLARIUM KÄYTTÖOHJE Järjestelmävaatimukset: Windows (XP, Vista, 7) DirectX 9.x ja uusin ServicePack tai MacOS X 10.3.x (tai suurempi), 3D-grafi ikkkortti ja OpenGL-tuki, min. 512 MB RAM, 1 GB vapaata levytilaa. ASENNUS Asennus

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi ja kenelle

Lisätiedot

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ Windows XP-käyttöjärjestelmän asetuksilla sekä Word-asetuksilla voit vaikuttaa tietokoneen näytön ulkoasuun, selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen.. 1) ASETUKSET

Lisätiedot

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE HERVANNAN KIRJASTON TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi TALLENNETAAN MUISTIKULLE JA MUISTIKORTILLE 1 Muistitikun

Lisätiedot

Sisällysluettelo. HUOM! Muista lukea tämä opas huolellisesti ennen käyttöönottoa.

Sisällysluettelo. HUOM! Muista lukea tämä opas huolellisesti ennen käyttöönottoa. 2 Sisällysluettelo Aihe: Sivunumero: 1. Yleistä tietoa laitteesta 1.1. Tärkeimmät ominaisuudet 3. 1.2. Laitteistovaatimukset 3. 1.3. Rajoitukset/kiellot 3. 2. Piirtopöydän esittely 2.1. Laitteen osat 4.

Lisätiedot

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset

Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset - Avaa Työkalut valikko ja valitse Tilien asetukset - Valitse vasemman reunan lokerosta Lähtevän postin palvelin (SM - Valitse listasta palvelin, jonka

Lisätiedot

AUTOCAD-TULOSTUSOHJE. Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit)

AUTOCAD-TULOSTUSOHJE. Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit) AUTOCAD-TULOSTUSOHJE Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit) 1. MODEL VS. LAYOUT Autocadista löytyy vasemmasta alakulmasta automaattisesti

Lisätiedot

HRTM58. Windows 10 Resurssienhallinta

HRTM58. Windows 10 Resurssienhallinta Windows 10 Resurssienhallinta 1 Sisällysluettelo Resurssienhallinta...3 Resurssienhallintaa käytetään tiedostojen ja kansioiden hallintaan...3 Vasen sarake...5 Tietojen muuttaminen...8 Tapa 1: Hiiren 2.

Lisätiedot

Käyttöliittymän muokkaus

Käyttöliittymän muokkaus Käyttöliittymän muokkaus Ohjelman pitkän kehityshistorian takia asetukset ovat jakaantuneet useampaan eri kohtaan ohjelmassa. Ohessa yhteenveto nykyisistä asetuksista (versio 6.4.1, 2/2018). Ylä- ja sivupalkkien

Lisätiedot

erasmartcardkortinlukijaohjelmiston

erasmartcardkortinlukijaohjelmiston erasmartcardkortinlukijaohjelmiston asennusohje Sisällysluettelo 1. erasmartcard... 2 2. erasmartcard-ohjelmiston normaali asennus... 3 2.1. Ennen asennusta... 3 2.2. Asennus... 3 3. Muut asennustavat...

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

Muuta pohjan väri [ ffffff ] valkoinen Näytä suuri risti

Muuta pohjan väri [ ffffff ] valkoinen Näytä suuri risti 1. Qcad. Aloitusohjeita. Asenna ohjelma pakettien hallinasta. Tämä vapaa ohjelma on 2D. 3D ohjelma on maksullinen. Qcad piirustusohjelma avautuu kuvakkeesta. Oletuksena, musta pohja. On kuitenkin luontevaa

Lisätiedot

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja.

Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja. 1 1 Tivax Laskutus 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxLaskutus version 4.5 asentamiseksi on oltava asennus CD. Asennusohjelma käynnistetään tuplaklikkamalla asennus CD:llä olevaa Tivax45LaskuSetup.exe

Lisätiedot

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 7. Quick Start - opas Condes 7. olfellows www.olfellows.net 1.

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 7. Quick Start - opas Condes 7. olfellows www.olfellows.net 1. Condes Suunnistuksen ratamestariohjelmisto Versio 7 Quick Start opas Yhteystiedot: olfellows Jouni Laaksonen Poijukuja 4 21120 RAISIO jouni.laaksonen@olfellows.net www.olfellows.net olfellows www.olfellows.net

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA

KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA SISÄLLYS 1. KUVAN TUOMINEN PAINTIIN...1 1.1. TALLENNETUN KUVAN HAKEMINEN...1 1.2. KUVAN KOPIOIMINEN JA LIITTÄMINEN...1 1.1. PRINT

Lisätiedot

OpenOffice.org Impress 3.1.0

OpenOffice.org Impress 3.1.0 OpenOffice.org Impress 3.1.0 Sisällysluettelo 1 Esityksen luominen...1 2 Dian rakenne...2 3 Dian lisääminen, poistaminen, siirtäminen ja kopioiminen...3 4 Diojen koon muuttaminen...3 5 Pohjatyylisivut...4

Lisätiedot

sketchupakatemia.fi SketchUppikaopas Näin pääset alkuun SketchUpin kanssa

sketchupakatemia.fi SketchUppikaopas Näin pääset alkuun SketchUpin kanssa SketchUppikaopas Näin pääset alkuun SketchUpin kanssa Sketchup-pikaopas 2 SISÄLTÖ Käynnistys... 3 Käyttöliittymä (Windows)... 4 Hiiren käyttö... 5 Hiiren rullan toiminnot... 5 Mallin katselun työkalupainikkeet...

Lisätiedot

Adobe Premiere Elements ohjeet

Adobe Premiere Elements ohjeet Adobe Premiere Elements ohjeet 1. Käynnistä ohjelma kaksoisnapsauttamalla työpöydän kuvaketta. 2. Avautuvasta Elements-ikkunasa valitse a. New Project jos aloitat uuden videoeditoinnin. b. Open Project

Lisätiedot

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen 11.6.2007 Archicad 11 KO.- Käyttöliittymä Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se avautuu oletusasetuksilla. Tässä luvussa esitellään kuvassa näkyvien ja lisäksi lukuisien muiden ikkunoiden

Lisätiedot

Climecon MagiCADliitosohjelma

Climecon MagiCADliitosohjelma Käyttöohje Climecon MagiCADliitosohjelma Versio 2011.11.1 Sisältö Luku 1. Yleistä 3 Ohjeen sisältö...3 Ohjelman asentaminen...3 Vaaditut ohjelmistot... 3 Asennus... 3 Ohjelman käynnistäminen...5 Luku 2.

Lisätiedot

Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen tekeminen

Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen tekeminen it-arvi Ohjeet sovelluksen käyttöön KÄYNNISTYS: - Sovellus käynnistetään tuplanapauttamalla kuvaketta Esteettomyysarviointi.exe. ETUSIVU: Aloita uusi kartoitus -painikkeesta käynnistyy uuden kartoituksen

Lisätiedot

Brother ScanViewerin opas ios- / OS X -järjestelmille

Brother ScanViewerin opas ios- / OS X -järjestelmille Brother ScanViewerin opas ios- / OS X -järjestelmille Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa vinkkimerkintää: VINKKI Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa voi toimia

Lisätiedot

Mathcad 14.0 Single User -asennus 12.3.2008

Mathcad 14.0 Single User -asennus 12.3.2008 Mathcad 14.0 Single User -asennus 12.3.2008 Asennuksessa on kaksi vaihetta. Ensin asennetaan ohjelma tietokoneelle (vaiheet 1-3). Sen jälkeen asennetaan lisenssi (vaiheet 4-12). 1. Aseta Mathcad 14 CD-levy

Lisätiedot

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen 1.9.2011 ArchiCAD 15 KO. - 1 Käyttöliittymä Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se avautuu oletusasetuksilla. Tässä luvussa esitellään kuvassa näkyvien ja lisäksi lukuisten muiden ikkunoiden

Lisätiedot

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti

Lisätiedot

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 ASENNUKSEN VALMISTELUT 2 2.1 VARMUUSKOPIOT 2 2.2 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, WWW.FEBDOK.FI 2 2.3 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, FEBDOK:IN SISÄINEN

Lisätiedot

Planssit ja Tulosteet

Planssit ja Tulosteet 30.11.2012 ArchiCAD 16 KO. - 1 Planssit ja Tulosteet ArchiCADissä tulostus tai piirturille piirtäminen on aina mahdollista ikkunakohtaisesti. Tällöin käytetään Arkisto-valikon Tulosta- ja Piirrä-käskyjä.

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen 19.7.2010 ArchiCAD 14 KO. - 1 Käyttöliittymä Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se avautuu oletusasetuksilla. Tässä luvussa esitellään kuvassa näkyvien ja lisäksi lukuisten muiden ikkunoiden

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS. Navita Yritysmalli. YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh.

ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS. Navita Yritysmalli. YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh. 1/5 ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS Navita Yritysmalli YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh. 010 7564 986 Käyttöönotto Matti Sihvo Koulutus Jan-Markus Viikari LAITEVAATIMUKSET

Lisätiedot

Ohjeet e kirjan ostajalle

Ohjeet e kirjan ostajalle 1 Ohjeet e kirjan ostajalle 1. Ostaminen ja käyttöönotto 1.1. Näin saat e kirjan käyttöösi Lataa tietokoneellesi Adobe Digital Editions (ADE) ohjelma täältä: http://www.adobe.com/products/digitaleditions/.

Lisätiedot

Ksenos Prime Käyttäjän opas

Ksenos Prime Käyttäjän opas Ksenos Prime Käyttäjän opas Versio 11.301 Turun Turvatekniikka Oy 2011 Selaa tallenteita. Tallenteiden selaaminen tapahtuu samassa tilassa kuin livekuvan katselu. Voit raahata hiirellä aikajanaa tai käyttää

Lisätiedot

DumpDbox-ohjelmiston asennus- ja käyttöohjeet Sisällys

DumpDbox-ohjelmiston asennus- ja käyttöohjeet Sisällys DumpDbox-ohjelmiston asennus- ja käyttöohjeet Sisällys 1. Esittely... 2 2. Asennusohjeet... 2 3. Yleiskuva ohjelmistosta... 3 4. Tietojen siirtäminen D-Boxin avulla... 4 4.1. Piirturitiedostojen siirtäminen...

Lisätiedot

Visma Avendon asennusohje

Visma Avendon asennusohje Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja

Lisätiedot

Pikaohje LandNova simulaattorin käyttöön(tarkemmat ohjeet käyttöohjeessa ja mallinnusohjeessa):

Pikaohje LandNova simulaattorin käyttöön(tarkemmat ohjeet käyttöohjeessa ja mallinnusohjeessa): Pikaohje -simulaattorin käyttöön(tarkemmat ohjeet käyttöohjeessa ja mallinnusohjeessa): 14.1 -simulaattori ei ole täysin yhteensopiva version 14.0 kanssa, tässä toimii mm. vgp-linjat, SBG-Geon formaatit

Lisätiedot

2006 i&i Solutions Oy

2006 i&i Solutions Oy 2006 i&i Solutions Oy Materiaali on vapaasti käytettävissä. Alkuperäiseen materiaaliin ei saa kuitenkaan tehdä muutoksia ja alkuperäinen tekijä (i&i Solutions Oy) on aina oltava näkyvissä. Mikäli materiaalista

Lisätiedot

MINI-LEXIA OPAS Versio 4.31

MINI-LEXIA OPAS Versio 4.31 Mini-Lexia-opas 2012 MINI-LEXIA OPAS Versio 4.31 Sisältö Yleistä Lexiasta ja Mini-Lexiasta... 2 Ohjeet Lexian ammattikäyttäjälle: Harjoitusten siirtäminen... 2 Harjoitusten siirtäminen muistitikulla...

Lisätiedot

Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon.

Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon. Provet Pet ohjelmisto ja tulostus PDF-tiedostoon www.provet.fi Finnish Net Solutions Oy www.fns.fi 1/6 Finnish Net Solutions Oy, 2/2012 Yleistä Tulostaminen PDF-tiedostoon Provet Petistä onnistuu ilmaisen

Lisätiedot

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto

Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Condess ratamestariohjelman käyttö Aloitus ja alkumäärittelyt Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Kun kysytään kilpailun nimeä, syötä kuvaava nimi. Samaa nimeä käytetään oletuksena

Lisätiedot

Tulosta yrityksesi tuloslaskelma ja tase myöhempää tarkastusta varten. Ota varmuuskopio tilanteesta ennen tilimuunnosta.

Tulosta yrityksesi tuloslaskelma ja tase myöhempää tarkastusta varten. Ota varmuuskopio tilanteesta ennen tilimuunnosta. Tilimuunnosohje 1 (5) Tilimuunnosajo Tilimuunnosajo täytyy tehdä jos halutaan vaihtaa yritykselle tilikartta ja säilyttää tilien tapahtumat. Tilikartan vaihtoa varten perustetaan uusi yritys, jonne muunnosajossa

Lisätiedot

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa

CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa CipherLab CPT-8001L -tiedonkeruupäätteen käyttö Ecomin kanssa Sisällys Laitteen käyttöönotto...3 Latauskehdon asennus...3 Tiedonsiirto-ohjelman asennus...4 Keräilylaitteen käyttö...5 Viivakoodien luku...5

Lisätiedot

Kirjan toteutus BoD easybook -taittotyökalun avulla

Kirjan toteutus BoD easybook -taittotyökalun avulla Kirjan toteutus BoD easybook -taittotyökalun avulla Seuraavilla sivuilla esittelemme yksityiskohtaisesti, miten voit helposti ja nopeasti yhdistää kuvia ja tekstiä easybook -taittotyökalun avulla. Edellytykset

Lisätiedot

Tobii Communicator 4. Alkutoimet

Tobii Communicator 4. Alkutoimet Tobii Communicator 4 Alkutoimet TERVETULOA TOBII COMMUNICATOR 4 -OHJELMAAN Tobii Communicator 4:n avulla liikuntarajoitteiset tai kommunikaatiokyvyiltään rajoittuneet henkilöt voivat käyttää tietokonetta

Lisätiedot

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että

Lisätiedot

1 Asentaminen. 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus 12/2006 1.1.1

1 Asentaminen. 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus 12/2006 1.1.1 1 Asentaminen...2 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus...2 2.1 PI-säätimet...3 2.2 Trendit...4 3 Lämpölaitoksen ohjaus...5 4 Voimalan alkuarvojen muuttaminen...6 5 Tulostus...8 6 Mahdollisia ongelmia...8 6.1

Lisätiedot

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen

Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se. Käyttöliittymä. 1 Mallinnus- ja piirtoikkunoissa liikkuminen 11.12.2012 ArchiCAD 16 KO. - 1 Käyttöliittymä Oheisessa kuvassa on ArchiCAD-työpöytä sellaisena kuin se avautuu oletusasetuksilla. Tässä luvussa esitellään kuvassa näkyvien ja lisäksi lukuisten muiden

Lisätiedot

Asennus- ja aktivointiohje (Päivitetty )

Asennus- ja aktivointiohje (Päivitetty ) Asennus- ja aktivointiohje (Päivitetty 22.2.2012) Organisaation / tietokoneen asennuksista vastaavalle. Sisältö 1. Järjestelmävaatimukset 2. Ohjelmiston asennus 3. Ohjelmiston käyttöohjeet 4. Ohjelmiston

Lisätiedot

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi.

Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA. Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Punomo Blogit BLOGIN LUOMINEN WORDPRESS-ALUSTALLA Kirjaudu -palveluun osoitteessa www.punomo.npn.fi/wp-login.php tunnuksellasi. Tunnuksia jakavat Punomo.fi:n ylläpitäjät. Kun olet kirjautunut, blogin OHJAUSNÄKYMÄ

Lisätiedot

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Sisällysluettelo Muutoshistoria...3 1 Johdanto...4 2 Palvelimen käyttöön tarvittavat ohjelmat...4 3 Palvelimelle kirjautuminen...4 4

Lisätiedot

FTP -AINEISTOSIIRRON OHJE PC / MAC Ympäristö

FTP -AINEISTOSIIRRON OHJE PC / MAC Ympäristö FTP -AINEISTOSIIRRON OHJE PC / MAC Ympäristö Versio 1.0 Tiedostonsiirto FTP -menetelmällä Lahden Väriasemoinnilla on käytössä suurempien tiedostojen siirtoa varten oma FTP -yhteys. Tällä menetelmällä saadaan

Lisätiedot

MultiSave - käyttö ja käyttöönotto

MultiSave - käyttö ja käyttöönotto Tämä ohje on otos oikeusministeriön julkaisusta OpenOffice.org versio 2. Asennuskäsikirja. Se on ilmestynyt sarjassa Oikeusministeriön toiminta ja hallinto numerolla 2006:27. Koko julkaisun verkkoversio

Lisätiedot

Mainoksen taittaminen Wordilla

Mainoksen taittaminen Wordilla Mainoksen taittaminen Wordilla Word soveltuu parhaiten standardimittaisten (A4 jne) word-tiedostojen (.docx) tai pdf-tiedostojen taittoon, mutta sillä pystyy tallentamaan pienellä kikkailulla myös kuvaformaattiin

Lisätiedot

CABAS. Perusominaisuuksien käyttö

CABAS. Perusominaisuuksien käyttö CABAS Perusominaisuuksien käyttö Aloitussivu s.3-4 Laskelman luominen s.5-6 Omistajan/Ajoneuvon tiedot s.7-8 Vahinkotiedot s.9 Veloitukset s.10 Korjauskohteet s.11 Toimenpiteet/korjauskohteet s.12-14 Pintaoikaisu

Lisätiedot

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE

TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE HERVANNAN KIRJASTON TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi TALLENNETAAN MUISTIKULLE JA MUISTIKORTILLE 1 Muistitikun

Lisätiedot

Moodlen lohkot. Lohkojen lisääminen: Lohkojen muokkaaminen: Tampereen yliopisto/tietohallinto 2017 Suvi Junes

Moodlen lohkot. Lohkojen lisääminen: Lohkojen muokkaaminen: Tampereen yliopisto/tietohallinto 2017 Suvi Junes Moodlen lohkot Lohkojen lisääminen: Moodlen lohkot sisältävät kurssialueen hallinnointiin liittyviä toimintoja. Kun saat uuden tyhjän kurssialueen, sen molemmilla reunoilla on valmiina muutama keskeinen

Lisätiedot

CADS Planner -tulostusohje

CADS Planner -tulostusohje Sisältö Yleistä tulostuksesta... 3 Tulostinajurin asentaminen Windowsiin... 4 Paperiarkin lisääminen tulostinajurille... 5 Tulostimen lisääminen CADSiin... 7 PDF-tiedoston tulostaminen... 9 PLT-tiedoston

Lisätiedot

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja.

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja. Pikaopas Microsoft Excel 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Komentojen lisääminen pikatyökaluriville Pidä

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon

Siirtyminen Outlook 2010 -versioon Tämän oppaan sisältö Microsoft Microsoft Outlook 2010 näyttää hyvin erilaiselta kuin Outlook 2003. Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa uuden ohjelman opiskelua. Seuraavassa on tietoja uuden käyttöliittymän

Lisätiedot

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti: HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis

Lisätiedot

NUUO ETÄOHJELMA PIKAOPAS. Maahantuoja Dasys Oy Kaivolahdenkatu 6 00810 HELSINKI helpdesk@dasys.fi www.dasys.fi

NUUO ETÄOHJELMA PIKAOPAS. Maahantuoja Dasys Oy Kaivolahdenkatu 6 00810 HELSINKI helpdesk@dasys.fi www.dasys.fi Maahantuoja Dasys Oy Kaivolahdenkatu 6 00810 HELSINKI helpdesk@dasys.fi www.dasys.fi NUUO ETÄOHJELMA PIKAOPAS 1.0 Tallenteiden haku ja kamerakuvien katselu DASYS-NUUO Tallentimien mukana tulee cd-levy

Lisätiedot

1 Tivax siirto uuteen koneeseen

1 Tivax siirto uuteen koneeseen Tivax siirto uuteen koneeseen 1 1 Tivax siirto uuteen koneeseen 1.1 Tivax ohjelman asentaminen Huom. Siirrossa mahdollisesti esiintyvien ongelmien ratkaisu on veloituksetonta ainoastaan asiakkaille, joilla

Lisätiedot

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu...

Tärkeimmät toiminnot. Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta. Tärkeimmät toiminnot jatkuu... Tärkeimmät toiminnot Kertausta ja uusia toimintoja Wordistä sekä tiedostonhallinnasta Kun hiiren jättää kuvakkeen päälle vähäksi ajaksi Word selittää toiminnon Avaa tiedosto Tallenna Kumoa, nuolesta aiemmat

Lisätiedot

Ekoweb Oy HUOMIO! Jos sinulla on koneella vanha versio On Call DMS-ohjelmasta poista ensin se ja mahdolliset vanhat ajurit.

Ekoweb Oy HUOMIO! Jos sinulla on koneella vanha versio On Call DMS-ohjelmasta poista ensin se ja mahdolliset vanhat ajurit. On Call DMS ohjelma Asennus: Lataa ohjelma osoitteesta http://www.ekoweb.fi/wordpress/tuki/ Tallenna ohjelma paikkaan josta löydät sen helposti. Alla esimerkkikuva miltä sivu näyttää. Versionumero päivittyy

Lisätiedot

Uuden Moodle-kurssin luominen

Uuden Moodle-kurssin luominen Uuden Moodle-kurssin luominen Uuden kurssipohjan luomisessa on kolme vaihetta: 1. Kirjauduttuasi Moodleen klikkaa omien kurssien listauksen alta Kaikki kurssit painiketta: 1 (siirry suoraan kohtaan 2 jollet

Lisätiedot

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 8. Quick Start - opas Condes 8. olfellows www.olfellows.fi 1.

Condes. Quick Start opas. Suunnistuksen ratamestariohjelmisto. Versio 8. Quick Start - opas Condes 8. olfellows www.olfellows.fi 1. Condes Suunnistuksen ratamestariohjelmisto Versio 8 Quick Start opas Yhteystiedot: olfellows Jouni Laaksonen Poijukuja 4 21120 RAISIO Sähköposti: jouni.laaksonen@olfellows.fi www.olfellows.fi olfellows

Lisätiedot

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)

WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.

Lisätiedot

Pohjan ja leikkauksen tekeminen Casa Parrista

Pohjan ja leikkauksen tekeminen Casa Parrista 1 / 12 Digitaalisen arkkitehtuurin yksikkö Aalto-yliopisto 24.11.2015 Pohjan ja leikkauksen tekeminen Casa Parrista Talon sijoittaminen maastoon 2 / 12 1. File --> import --> valitse maastotiedosto (tai

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys ClassPad fx-cp400 päivitys + Manager for ClassPad II Subscription päivitys Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus Pelaajaprofiili netissä Pelaajaprofiilin www-palvelu on osoitteessa http://www.pelaajaprofiili.fi. Rekisteröidy tai hanki tunnukset ennen mobiilisovelluksen käyttöä. Pelaajaprofiilin

Lisätiedot

1 Esittely... 3. 1.1 Yleisesti... 3. 1.2 Laitteistovaatimukset... 4. 2 Käyttöönotto... 4. 3 Varmuuskopiointiohjelman käyttöliittymä...

1 Esittely... 3. 1.1 Yleisesti... 3. 1.2 Laitteistovaatimukset... 4. 2 Käyttöönotto... 4. 3 Varmuuskopiointiohjelman käyttöliittymä... SISÄLLYSLUETTELO 1 Esittely... 3 1.1 Yleisesti... 3 1.2 Laitteistovaatimukset... 4 2 Käyttöönotto... 4 3 Varmuuskopiointiohjelman käyttöliittymä... 5 4 Varmuuskopiointi... 6 4.1 Tiedostojen valitseminen

Lisätiedot

Manager. Doro Experience. ja Doro PhoneEasy 740. Suomi

Manager. Doro Experience. ja Doro PhoneEasy 740. Suomi Doro Experience ja Doro PhoneEasy 740 Suomi Manager Esittely Doro Experience Manager -hallintaportaalia käytetään sovellusten asentamiseen ja käyttöön Doro Experience -laitteella käyttämällä mitä tahansa

Lisätiedot

Data@Flow. Verkkosivuston hallinnan ohjeet. atflow Oy tuki@atflow.fi. AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620

Data@Flow. Verkkosivuston hallinnan ohjeet. atflow Oy tuki@atflow.fi. AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620 Data@Flow Verkkosivuston hallinnan ohjeet atflow Oy tuki@atflow.fi AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen... 2 2. Sivuston muokkaus... 2 3. Sivujen ja valikoiden

Lisätiedot

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Pispalan Insinööritoimisto Oy Harry Karvonen harry.karvonen@pispalanit.fi 27. lokakuuta 2013 Passikuva - Käyttöohje Sisältö i Sisältö 1 Passikuva 1

Lisätiedot

Nexetic Shield Unlimited

Nexetic Shield Unlimited Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta

Lisätiedot