TÄSSÄ JA NYT. Savo-Karjalan piiri. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
|
|
- Ada Salo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1
2 Ystävätoimintaa jo 60 vuotta yhä ystävää tarvitaan Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Toiminta sai alkunsa, kun sotien jälkeen alettiin kiinnittää huomiota ikääntyneisiin, joiden oloissa oli parannettavaa. Ensimmäiset ystävätoiminnan vapaaehtoiset vierailivat sairaaloissa ilahduttamassa pitkäaikaishoidossa olevia potilaita. Kun ihmiset myöhemmin muuttivat joukolla maalta kaupunkeihin, huomattiin, ettei elintason nousu suojannut ihmisiä sosiaalisilta ongelmilta esimerkiksi yksinäisyydeltä. Ystävätoimintaa on aina laajennettu sinne, missä on tunnistettu yksinäisyyttä. Niinpä viime vuosina ikääntyneiden rinnalle ovat nousseet muun muassa omaishoitajat, maahan muuttaneet ja yksinäiset nuoret. Vuonna 2017 ystävätoiminnassamme oli mukana 8200 vapaaehtoista, jotka kohtasivat ystävää kaipaavaa. Ystävätoiminnan perustehtävät ovat säilyneet samoina vuosikymmenestä toiseen: tavoitteena on kohdata toinen ihminen, auttaa yksinäistä ja torjua yksinäisyyttä. Työtä riittää, sillä joka viides suomalainen kokee ajoittain olevansa yksinäinen. Punaisen Ristin ystävätoiminnan juhlavuonna puhumme toisen ihmisen huomaamisen tärkeydestä. Ystävänpäivänä johtoajatuksemme onkin Nähdään toisemme. Huomaaminen ja pienet, tavalliset teot tekevät yksinäisen läsnäolevaksi ja näkyväksi. Tämän vuoden ystävänpäiväkampanjassa tavoittelemme erityisesti uusia vapaaehtoisia ystävien ketjuun. Tehokkain tapa saada uusi ihminen innostumaan vapaaehtoisuudesta on pyytää häntä mukaan henkilökohtaisesti. Potentiaalia löytyy, sillä viimevuotisen kyselyn mukaan yli puolet vastaajista haluaisi osallistua vapaaehtoistoimintaan, jos joku pyytäisi mukaan. Nähdään siis myös tulevat ystävät! Kiitos jokaiselle ystävätoiminnan vapaaehtoiselle arvokkaasta työstä yksinäisyyden vähentämiseksi. Mari Vehkalahti Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ TAPAHTUMISTA Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta. rednet.punainenristi.fi KATSELE VIDEOITA Youtubessa youtube.com/suomenpunainenristi JAA KUVIAMME Instagramissa instagram.com/punainenristi/ OTA YHTEYTTÄ Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa MERKKI SUOJAA SINUA SUOJAA SINÄ MERKKIÄ! Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus. Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita. Suojamerkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet valtiot, joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa merkitsemiseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit. Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti SOITA JA LAHJOITA (20,28 / puhelu + pvm) Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, Helsinki, puh Toimittaja: Sari Häkkinen, , sari.hakkinen@punainenristi.fi Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Keskustoimisto / Viestinnän palvelut, graafinen suunnittelija Tuuli Honkanen, aineistot@punainenristi.fi Piiritiedotteen toimitus: Toimittaja: Petri Gröhn Taitto: Mikko Hintikka. Paino: LaserMedia Oy, Joensuu Lehden 2/2019 aineistopäivä Osastot voivat lähettää omat juttunsa aineistopäivään mennessä osoitteeseen: petri.grohn@redcross.fi Järjestötiedote ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja löytyy myös piirin nettisivuilta Lehden voi myös tilata niille osaston aktiivitoimijoille, joille ei tule lehti ilmaisjakeluna. Tilaushinta 10e/vuosi 2
3 PÄÄKIRJOITUS Jokainen meistä on osa valmiutta Olen iloinen mahdollisuudestani kiittää Tässä ja nyt -lehden välityksellä kuluneesta vuodesta ja yhteisestä työstämme Punaisen Ristin tavoitteiden toteuttamiseksi. Helsingistä alkanut yleiskokouskausi on nyt edennyt puoliväliin. Voimme täällä Savo-Karjalan piirissäkin tyydytyksellä todeta, että toimintalinjauksen mukaisissa tavoitteissa on edetty hyvin. SPR:n rooli valmius- ja avustusjärjestönä on vahvistunut. Todisteita tästä on runsaasti. Mutta haasteita riittää. Maailma ympärillämme muuttuu entistä nopeampaan tahtiin. Kansainvälispoliittinen tilanne on sekava ja vaikutukset yltävät Suomeen, meille asti. Uusia kriisejä syntyy enemmän kuin vanhoja ehditään ratkaista. Elämme epävarmassa ympäristössä. Myös oman yhteiskuntamme rakennemuutokset tulevat vaikuttamaan Suomen Punaisen Ristin tapaan toimia. Tiedämme myös, että asenteet yhteiskunnassa ovat koventuneet ja arvojemme puolustamisesta on tullut aiempaa vaikeampaa. Kaiken tämän keskellä on tärkeää, että Punaisen Ristin järjestöväki ei epäröi tuoda lähiympäristöönsä sitä mitä nyt kovasti tarvitaan: inhimillisyyttä, suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden kunnioittamista. Tämä mielessämme meidän kaikkien yhteinen tehtävä on virittää järjestömme ajan vaatimuksia vastaavasti. Tässä yhdyn SPR:n puheenjohtaja Pertti Torstilan sanoihin: On elettävä ajassa ja rakennettava tulevaisuudelle. Menneisyyden menestystarinaan nojaaminen ei riitä. Sisäisen yhteistyön vahvistamiseksi ja voimavarojen suuntaamiseksi perustehtävään SPR:n hallitus on asettanut tavoitteeksi yhteisten tukipalvelujen toteuttamisen vuoden 2019 aikana. Savo-Karjalassa olemme olleet ensimmäisten joukossa toteuttamassa tätä tavoitetta. Päämäärä on selkeä: Yksinkertaistamalla ja selkeyttämällä järjestön hallintoa voimme kohdistaa enemmän voimavaroja perustehtäviimme. että jokainen järjestömme vapaaehtoinen ja eri tehtävissä työskentelevä voi ansaitusti olla siitä ylpeä. Nälkäpäiväkeräys on yksi osa avun ketjua ja se on merkittävä näyttö valmiudestamme. Puheenjohtajamme Pertti Torstila lähetti omassa joulu- ja uudenvuodentervehdyksessään kiitokset piirien aktivisteille Nälkäpäiväkeräyksen upean tuloksen mahdollistamisesta. Hän totesi, että suomalaisten suuri enemmistö luottaa meihin. Lähes kolmen miljoonan euron tulos syksyn 2018 Nälkäpäiväkeräyksessä on vakuuttava luottamuksen osoitus. Näihin sanoihin on helppo yhtyä. Avun ketju konkretisoitui joulun pyhinä Indonesian tsunamikatastrofissa. Satoja Indonesian Punaisen Ristin työntekijöitä ja vapaaehtoisia oli auttamassa raivaustöissä ja kadonneiden etsinnöissä sekä yhdistämässä perheitä ja antamassa henkistä tukea paikallisille asukkaille. Nyt me olemme avun ketjun auttavassa päässä. SPR on varautunut auttamaan henkilö- ja aineellisin resurssein. Suurkatastrofin varalta SPR:llä on myös keräysvalmius, johon tarvittaessa pyydetään eri puolilta maata mahdollisimman paljon tavallisia vapaaehtoisia mukaan auttamaan. Entä jos Suomessa tarvitsisimme apua? On hienoa uskoa, että tämä sama avun ketju vapaaehtoiselta vapaaehtoiselle voi toimia myös meille päin. Tämä on sitä valmiutta! Kari Sarkkinen piirin puheenjohtaja Niin, mikä on meidän perustehtävämme? Se on auttaminen ja auttamisvalmiuden ylläpitäminen kaikissa muodoissaan. Punaisen Ristin avun ketju vapaaehtoiselta vapaaehtoiselle on minusta niin hieno asia, 3
4 YSTÄVÄNPÄIVÄ Nähdään jälleen ystävänpäivänä Thomas Broumand Ystävänpäivää vietetään helmikuussa perinteisissä merkeissä. Hyvin läpi mennyt Nähdään-kampanja kantaa edelleen. Kampanjan tavoitteena on keskustella yksinäisyyden kokemuksista ja vaikutuksista, kutsua mukaan uusia vapaaehtoisia sekä kertoa toiminnastamme ystävää kaipaaville. Tukea osastojen Nähdään-tapahtumille Ystävänpäivänä osastot järjestävät tapahtumia, joissa esitellään ystävätoimintaa ja houkutellaan mukaan uusia ystäviä. Erityisen suosittuja ovat viime vuosina olleet Nähdään-kahvilat, joita kannattaa järjestää edelleen. Keskustoimisto tukee osaston tapahtumaa enintään 150 eurolla. Kampanjaan voivat hyvin osallistua myös osastot, joilla ei ole ystävätoimintaa. Yksinäisyyden vähentämisen viestiä voi välittää esimerkiksi somessa keskustoimiston tuottaman valmiin materiaalin avulla. Valtakunnallisesta näkyvyydestä pontta paikkakunnan ystävänpäivään Valtakunnallinen kampanja tuo laajasti näkyvyyttä ystävätoiminnalle. Viime vuonna saimme 1200 uutta ystävätoiminnasta kiinnostunutta henkilöä jättämään meille yhteystietonsa. Uusille innostuneille on tärkeää päästä heti mukaan toimintaan ja siksi osaston kannat- taakin järjestää ystäväkurssi heti ystävänpäivän jälkeen. Kurssia voi markkinoida ystävänpäivätapahtumassa. Nähdään-tapahtuman järjestämisessä voi hyödyntää valmiita materiaaleja ja ideoita: Nähdään-kampanjamateriaalit: julisteet, roll upit, muistilaput, esitteet Viestintämateriaalit: videot, kuvat, tiedotepohjat, somemateriaalit Nähdään-tapahtumamallit ja -ideat Varmistetaan mukaanpääsy Uusi sähköinen ystävävälitys on jo hyvin käytössä. Sen avulla uudet ystävät pääsevät heti mukaan toimintaan. On hyvä, jos kurssilla on paikalla ystävävälittäjä, joka auttaa profiilin luomisessa Oma Punainen Risti -järjestelmään. Samalla voi sopia vapaaehtoisen haastattelun. Tämän jälkeen sähköinen järjestelmä ehdottaa vapaaehtoiselle sopivaa ystävää. Lue lisää: RedNet / Ystäväpäivä ja ystävänpäivän sähköinen kampanjakirje Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p Kampanjakoordinaattori Sari Byman, p
5 JÄRJESTÖJEN YHTEISKAMPANJA KÄYNNISTYY Yhdessä inhimillisemmän Suomen puolesta Suomen Punaisen Ristin, Amnesty Internationalin Suomen osaston ja Kirkon Ulkomaanavun yhteinen Vain ihmisiä -kampanja kutsuu kaikki mukaan muutokseen kohti moniäänisempää ja inhimillisempää Suomea, joka kunnioittaa jokaisen ihmisarvoa ja -oikeuksia sekä kotimaassa että globaalisti. Julia Tavast Keväällä 2019 Suomen Punainen Risti, Amnesty Internationalin Suomen osasto ja Kirkon Ulkomaanapu yhdistävät voimansa ja kutsuvat kaikki mukaan muutokseen inhimillisemmän Suomen puolesta. Julia Tavast Vain ihmisiä -kampanjassa kutsutaan eri taustoista tulevia ihmisiä kohtaamaan toisiaan tasavertaisina ja arvokkaina yksilöinä, joilla kaikilla on muistoja, tunteita ja tulevaisuus. Kaikille avoimen kampanjan kautta kohdataan sekä kasvotusten että verkossa, jaetaan tarinoita ja käydään kunnioittavia keskusteluja. Osallistu kohtaamishaasteeseen Vain ihmisiä -kampanjassa kaikki Punaisen Ristin osastot ja tukijat kutsutaan mukaan osallistumaan kohtaamishaasteeseen, jossa osallistujat jakavat keskenään kokemuksia ja tarinoita. Kohtaamishaastetta helpottamaan tuotetaan kunnioittavaa kohtaamista ja tarinoiden jakamista ohjeistavat kortit. Kampanjan viestejä voi myös jakaa eteenpäin omille verkostoilleen niin verkossa kuin kasvotustenkin. Kampanja alku sijoittuu eduskuntavaalien alle keväällä Lisätietoa ja kampanjan materiaalit, kuten kohtaamiskortit ja sosiaalisen median jako-ohjeet julkaistaan viimeistään helmikuun alussa. Alkuvuodesta 2019 toteutamme myös yhdessä Amnestyn ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa muutamilla paikkakunnilla ympäri Suomen vierailevan Vain ihmisiä -kiertueen. Kohtaamiskortteja voi hyödyntää osaston tapahtumissa Jokainen voi osallistua kampanjaan ja sen kohtaamishaasteeseen itsenäisesti. Kohtaamiskorttien avulla osaston on myös mahdollista toteuttaa vaikka kokonainen kohtaamistapahtuma tai hyödyntää kortteja esimerkiksi osana ystävänpäivää, rasisminvastaista viikkoa tai muuta tapahtumaa. Mukaan kampanjaan kannattaa kutsua oman osaston väen lisäksi muita tuttuja ja tuntemattomia aina ystävistä ja naapureista harrastusryhmiin ja paikallisiin päättäjiin. Kampanjan osallistujien toivotaan vievän muiden kunnioittamisen viestiä eteenpäin sekä arkeen että yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka käy erityisen kiivaana eduskuntavaalien alla keväällä Yhdessä aloitamme muutoksen kohti inhimillisempää, kaikkia kunnioittavaa Suomea. Lisätietoja: Kampanjapäällikkö Mirva Helenius, 5
6 RASISMINVASTAINEN VIIKKO Rasisminvastainen viikko Maria Santo Suomen Punainen Risti koordinoi valtakunnallista rasisminvastaista kampanjaa Suomessa. Vuoden 2019 kampanja kohdistuu erityisesti yhteisöihin, kasvattajiin, työpaikkoihin, kuntiin ja päättäjiin. Jokaisella on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet olla osana suomalaista yhteiskuntaa yksilönä ja erilaisissa yhteisöissä. Siksi haastamme mukaan kampanjaan yksittäisten ihmisten lisäksi järjestöjä, viranomaisia, kouluja, oppilaitoksia, urheiluseuroja ja muita yhteisöjä. Näytämme osastoina muille mallia siitä, miten toimitaan syrjimättä ketään. Syrjimättömät valinnat ja toimenpiteet parantavat kaikkien elämän laatua. Toteutusideoita rasisminvastaiselle viikolle: Rasisminvastainen tempaus kadulla tai ostoskeskuksessa. Jaetaan lämpöistä mehua, rintanappeja ja tarroja ja kerätään ennakkoluulot roskikseen. Leffailta nuorten kanssa teemaviikon aiheista. Vierailu vanhusten tai vammaisten palvelutaloon. Yhteinen ulkoiluhetki, tarinointia ja muistelua, lehden lukemista ääneen. Vierailu päiväkodissa. Piirustus- tai askartelutuokio viikon teemoista, yhteinen pulkkaretki. Vierailu koulussa. Visailu tai Kahootpeli, aamunavaus, tietoa Punaisen Ristin rasisminvastaisesta toiminnasta. Rasisminvastaisen viikon materiaalit löytyvät sähköisessä muodossa RedNetistä. Lisäksi materiaaleja voi tilata maksutta Punaisen Ristin verkkokaupasta viikosta 5 lähtien. Lisätietoja: Rasisminvastaisen työn asiantuntija Janette Grönfors, p
7 KOKO OSASTO MUKAAN PISARA VALMIUSHARJOITUKSEEN Valmiusharjoitus Pisara 2019 testaa osaston valmiutta vesikriisin sattuessa Valtakunnallinen valmiusharjoitus Pisara 2019 järjestetään kaikkialla Suomessa lauantaina Mukaan tarvitaan kaikkia osaston toimintaryhmiä, sillä jokaista vapaaehtoista tarvittaisiin myös tositilanteessa. Jussi Vierimaa Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen valmiusharjoitus järjestetään kerran yleiskokouskaudessa. Vuoden 2019 harjoituksen teemaksi on valittu puhtaan veden puute, koska puhdas vesi on meille jokaiselle välttämätöntä. Harjoittelemalla toimintaa vesikriisissä harjoittelemme tilannetta, jossa suuri määrä ihmisiä tarvitsee apuamme nopeasti. Samalla pääsemme testaamaan Punaisen Ristin osastojen valmiutta reagoida ja auttaa vesikriisin sattuessa. Kun vesikriisi sattuu, voi olla, ettei hanasta tule lainkaan vettä tai se on saastunutta. Saastuneesta vedestä johtuen terveysasemat ja sairaalat ruuhkautuvat ja suuri ihmisjoukko tarvitsee apua nopeasti. Kannattaa jo etukäteen miettiä, miten puhtaan veden puute vaikuttaisi meidän jokaisen omaan arkeen. Miten tilanteessa pitäisi toimia ja miten Punainen Risti voi auttaa? Ohjeet ja valmiit harjoitusmallit helpottavat valmistautumista Keskustoimisto ja piirit koostavat osastojen käyttöön valmiita harjoitusmalleja, joita osasto voi soveltaa omaan toimintaympäristöönsä sopivaksi. Myös harjoituksen tavoitteiden asettamiseen, niiden seuraamiseen ja arviointiin tehdään ohjeet. Harjoitus on Suomen Punaisen Ristin yhteinen valmiusharjoitus, mutta mukaan kutsutaan myös yhteistyökumppaneita. Osastojen lisäksi harjoitukseen osallistuvat myös keskustoimisto, piirit, Kalkun logistiikkakeskus, Nuorten turvatalot sekä Kontit. Ilmoittautuminen käyntiin tammikuussa Osastojen ilmoittautuminen mukaan harjoitukseen alkaa tammikuussa ja harjoituksesta viestitään säännöllisesti uutiskirjeellä. Ilmoittautumiset kerätään, jotta osastoille pystytään varaamaan riittävästi materiaaleja harjoituksen toteuttamiseen ja viestintään. Kevään aikana vapaaehtoisille tarjotaan myös mahdollisuuksia osallistua erilaisiin koulutuspäiviin ja seminaareihin. Merkkaa harjoitus jo nyt omaan kalenteriisi. Tervetuloa mukaan tekemään yhteistä valmiusharjoitusta! Lisätietoja: rednet.punainenristi.fi/valmiusharjoitus2019 7
8 VAPAAEHTOISKOULUTUS MUUTOKSESSA Koulutukset uudistuvat Suomen Punaisen Ristin koulutusjärjestelmän kehittäminen on hyvässä vauhdissa. Tavoitteenamme on, että Koulutustoiminnalle on selkeät raamit ja standardit. Punaisen Ristin antama koulutus tukee hyvin vapaaehtoisia tehtävissään. Toteutusohjeet ovat selkeät ja kaikki koulutusta toteuttavat tahot sitoutuvat niihin. Koulutustoiminta on selkeä osa auttamisvalmiutta. Koulutusta kehitetään ketterästi ja kokeillaan uutta. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen prosessit on määritelty ja niitä käytetään keskeisten vapaaehtoistehtävien osalta. Mitä juuri nyt tehdään? Päivitetään vapaaehtoistehtävien rooli- ja tehtäväkuvauksia, erityisesti tehtävissä tarvittavien taitojen ja osaamisten näkökulmasta. Rakennetaan tiiviitä koulutusmalleja ja -sisältöjä eli moduuleja kaikille vapaaeh- toisille yhteisistä osaamisalueista. Sellaisia ovat esimerkiksi Punaisen Ristin perustietous, arvot ja periaatteet toiminnassa, vuorovaikutusosaaminen, viestintä, ryhmien ohjaaminen, autettavien ja avunsaajien kohtaaminen sekä moninaisuuden edistäminen vapaaehtoistoiminnassa. Ensimmäisiä valmistuneita moduuleja testattiin tammikuussa 2019 toteutetuilla kouluttajapäivillä Tampereella. Kehitetään verkkokoulutusjärjestelmää ja kartoitetaan erilaisia meille sopivia oppimisalustoja sekä yhteistyön mahdollisuuksia muiden organisaatioiden kanssa. Muokataan kouluttajien koulutus- ja tukijärjestelmää. Kehitetään ja testataan digitaalisia osaamismerkkejä yhtenä osana vapaaehtoisten osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Kevään 2019 aikana määritellään keskeisiä valtakunnallisia toteutusmalleja ja minimistandardeja koulutusten toteutukseen ja hallinnointiin. Lisätietoja: KOULUTTAJAKOULUTUS 2019 Kouluttajakoulutukseen hakeudutaan oman piiritoimiston kautta, ilmoittautuminen 1 kk ennen koulutuksen alkua. Kouluttajapäivät: kouluttajien valtakunnallinen täydennys- ja jatkokoulutus Tampere Utbildarutbildning: Instrumentmodul (på svenska) 26.-(27.).1. Åbolands distrikt Rinnepäivystäjien kouluttajakoulutus Pikkusyöte Ensiapuryhmien kouluttajien sisältöosa Nynäs Ensivastekouluttajien täydennyskoulutus Nynäs Valmiuskouluttajien sisältöosa Etsintä Viesti Ensihuolto Yhteinen osa verkkokurssina: Ainutlaatuinen Punainen Risti Nynäs Syksy 2019 Verkkokoulutus Välineosa: Oppimisen ohjaaminen Helsinki Innehållsmodul för Fhj-gruppens utbildare (på svenska) Nynäs Sisältöosat Henkinen tuki Humanitaarinen oikeus Järjestötoiminta Monikulttuurisuus Sosiaalipalvelu Nuoriso Päihdetyö Eläkevalmentajat Helsinki Valmiuskouluttajien täydennyskoulutus Nynäs 8
9 UUSIA IHMISIÄ JÄSENIKSI JA TOIMINTAAN Ystävätoiminta helpommin saavutettavaksi Punainen Risti on käynnistänyt ystävätoiminnan Kohdataan kylillä ja keskuksissa -kehittämishankkeen. Hankkeessa pyritään tavoittamaan erityisesti ikäihmisiä, joille kynnys osallistua perinteiseen ystävätoimintaan on syystä tai toisesta liian korkea. Hankkeen tavoitteena on vähentää ikääntyneiden yksinäisyyttä, lisätä osallisuutta ja sosiaalista hyvinvointia sekä vahvistaa heidän selviytymiskykyään arjessa ja arjen häiriötilanteissa: kehittämällä vapaaehtoista etsivää ja löytävää ystävätoimintaa luomalla vapaaehtoisten organisoimia kynnyksettömiä kohtaamispaikkoja kehittämällä malleja kertaluonteiseen ja lyhytkestoiseen ystävätoimintaan (esimerkiksi asiointiapuun) sekä verkostotyöhön sekä kehittämällä vapaaehtoisten tukea ja ystävävälitystä. Hanke on valtakunnallinen, Punaisen Ristin keskustoimiston koordinoima kolmevuotinen kehittämishanke. Hanke toteutetaan Lapin, Turunmaan ja Länsi-Suomen piirien alueella. Lisäksi mallia testataan ja levitetään myöhemmässä vaiheessa myös muiden piirien alueelle. Hanke on Ikäinstituutin ja Vallin koordinoiman Elämänote -ohjelman osahanke. Lisätietoja: Kohdataan kylillä ja keskuksissa -hanke: rednet.punainenristi.fi/ kohdataankylillajakeskuksissa Elämänote-ohjelma: Omaishoidon tukitoiminnan suunnittelija Elisa Vesterinen, p Jäseniä ei saada, jäseniä hankitaan uusi jäsenhankintakampanja käynnistyy! Kesällä 2018 teimme laajat kyselyt sekä uusille Punaisen Ristin jäsenille että osastojen jäsenmestareille. Tulosten mukaan jäsenmestarit kokevat, että jäsenten saaminen edellyttää työtä. Vastaavasti uudet jäsenet kertovat liittyneensä, kun heitä on pyydetty. Jäseniä ei siis saada, vaan jäseniä hankitaan! Jäsenyys riittää Vuoden 2019 alussa käynnistyy valtakunnallinen jäsenhankintakampanja. Sen ydinviestinä on, että jäsenyys on itsessään iso apu. Vapaaehtoisuus on tärkeää, mutta jo osaston toiminnan tukeminen jäsenmaksun muodossa on arvokas teko. Mukaan kampanjaan pääset helpoimmin jakamalla jäsenkampanjan julkaisuja omilla somekanavillasi. Myös osaston uusille vapaaehtoisille jäsenyys kannattaa kaupata heti alusta alkaen. Meillä Punaisessa Ristissä on tapana, että kaikki liittyvät jäseniksi on koulutuksissa ja ryhmätoiminnassa hyväksi havaittu lause. Jäseneksi voi liittyä kännykällä Jäseneksi liittyminen verkossa siirretään vuoden alussa Oma Punainen Risti -tietojärjestelmään. Jäseneksi liittyminen helpottuu ja uusi liittymislomake toimii myös älypuhelimella. Myös tuttu paperinen jäsenesite uudistetaan ja se tulee tilattavaksi Punaisen Ristin verkkokauppaan. Jäsenesite kannattaa jakaa ja tarjoutua keräämään se täytettynä takaisin. Tällöin haaviin jää enemmän uusia jäseniä kuin silloin, jos esitteet päätyvät takin taskuun. Uudet jäsenet pysyvät mukana! Vuonna 2017 Punaiseen Ristiin liittyi yhteensä uutta jäsentä. Heistä seuraavana vuonna jäsenmaksun maksoi eli yli 75 %. Jäsenhankinta siis kannattaa: uudet jäsenet pysyvät mukana paljon paremmin kuin uskommekaan! 9
10 VUOSI 2019 ON TÄYNNÄ TAPAHTUMIA Vuoden 2019 valtakunnalliset kampanjat Jäsenhankintakampanja tammikuussa. Jäsenhankintaa kannattaa tehdä myös pitkin vuotta esim. tapahtumien, kurssien ja kampanjoiden yhteydessä. Ystävänpäivä Keskustelemme yksinäisyydestä ja kerromme ystävätoiminnasta. Vain ihmisiä -kampanja inhimillisemmän ja moniäänisemmän Suomen puolesta Kirkon Ulkomaanavun ja Amnestyn kanssa keväällä. Rasismin vastainen viikko Punaisen Ristin viikko Teemana on arjen turvallisuus ja ensiaputaidot. Nälkäpäivä-keräys Pisara valmiusharjoitus Teemana on puhtaan veden puute. Kampanjoiden avulla saamme toiminnallemme näkyvyyttä niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Näkymällä ympäri maata innostamme ihmisiä mukaan vapaaehtoisiksi, jäseniksi ja lipaskerääjiksi. Kampanjoihin voi osallistua eri tavoin. Jo pienillä teoilla saa mukavasti näkyvyyttä omalla paikkakunnalla ja sosiaalisessa mediassa, millä on merkitystä myös valtakunnallisen kampanjan onnistumiseen. Tule mukaan! Ystävätoiminnan 60-vuotisjuhla Ystävätoimintamme täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlimme merkkivuotta valtakunnallisella juhlalla Jyväskylässä lauantaina Juhlalla haluamme kiittää ystävätoiminnan vapaaehtoisia vuosikymmeniä jatkuneesta arvokkaasta työstä yksinäisyyden vähentämiseksi. Juhlaan ovat tervetulleita erityisesti kaikki ystävätoiminnan vapaaehtoiset. Ilmoittautuminen tapahtuu oman piirin kautta. Piirit järjestävät juhlaan yhteiskuljetuksia. Juhlan osallistumismaksu on 25 euroa /henkilö. Toivomme, että osastot kustantavat mahdollisuuksiensa mukaan ystävien osallistumisen. Lisätietoja: piirin sosiaalitoiminnan suunnittelija ja sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p Valtakunnalliset arvonnat päättyvät Jäsenemme ovat osallistuneet automaattisesti valtakunnallisiin arvontoihin. Lisäksi arvontakortteja (ICE- ja arvonta/yhteydenottokortti) on voinut käyttää paikallisissa tapahtumissa. Kortit eivät ole enää käytössä vuonna 2019, eikä valtakunnallisia arvontoja enää suoriteta. Osastot voivat järjestää omia arvontojaan, joita varten tullaan tuottamaan arvontalomakepohja RedNetiin. Vuoden 2018 viimeinen arvonta suoritettiin Katastrofirahaston keräyskulut 20 prosenttiin Suomen Punaisen Ristin hallitus on päättänyt nostaa katastrofirahaston keräyskulujen enimmäismäärän vuoden 2019 alusta lähtien 20 prosenttiin. Aiempi määrä oli 15 prosenttia. Päätöksellä halutaan taata tehokas varainhankinta avustustyöhön sekä mahdollisuus hyödyntää uusia keräystapoja käteisen rahan vähetessä. Lahjoittajien varoista kilpaillaan entistä tiukemmin ja yhä useampi järjestö on riippuvainen lahjoituksista. Siksi varainhankintaan tarvitaan entistä enemmän ammattityötä. Se on johtanut keräyskulujen nousuun. Toisaalta toimintaan jäävän rahan määrä on myös noussut merkittävästi. Katastrofirahastoon on viime vuosina pyritty saamaan erityisesti säännöllisiä, kohteisiin sitomattomia lahjoituksia. Tavoitteena on, että avustustyö ei nojaisi liikaa hätäapukeräyksiin, vaan sitä voitaisiin tehdä suunnitelmallisesti. Punaisen Ristin keräyskulut koostuvat keräysvälineistä, lahjoittajahankinnasta, markkinoinnista, lahjoituskanavien kuluista (kuten pankkikulut ja teleoperaattorikulut), ohjelmisto- ja IT-kuluista sekä varainhankintaa tekevien työntekijöiden palkkakustannuksista. 10
11 UUDET VAPAAEHTOISET OSASTOON OMAN KAUTTA Sähköisen ystävävälitysjärjestelmän käyttöönotto etenee Suomen Punaisessa Ristin isoimpia toimintamuotoja on ystävätoiminta, jossa noin 8500 vapaaehtoista kohtaa vuosittain yli avun tarvitsijaa. Toiminnan selkärankana ovat vapaaehtoisten ylläpitämät välityspisteet, joissa osastojen ystävävälittäjät yhdistävät ystävätoiminnan vapaaehtoiset ystävää kaipaaviin henkilöihin. Ystävävälittäjiä tukemaan on vuonna 2018 otettu käyttöön sähköinen ystävävälitystyökalu, jolla pyritään helpottamaan välittäjien työtä ja lisäämään tietoturvaa. Järjestelmä löytyy Oma Punainen Rististä ja on kaikkien välitysten saatavilla. Käyttöönoton etenemistä voi seurata nettisivulla spr.fi/yvkartalla. Sivulla on kartta, josta näkee millä alueilla uusi välitystyökalu on otettu käyttöön. Tukea ja tietoa ystävävälittäjille Vuonna 2019 järjestelmää kehitetään edel- Myös nykyiset vapaaehtoiset mukaan Oma kehittyy koko ajan ja myös pienempien osastojen kannattaa aloittaa Oman käyttö niin pian kuin mahdollista. Oman kautta osasto voi muun muassa kertoa koulutukleen välittäjiltä tulleen palautteen perusteella ja käyttöönotto etenee uusiin osastoihin. Jos välityksessänne on kiinnostusta uutta järjestelmää kohtaan, kysy rohkeasti lisätietoja piirinne ystävätoiminnasta vastaavalta työntekijältä! Ystävävälittäjien yhteisöä pyritään myös tiivistämään ja tukea lisäämään. Marraskuun vapaaehtoisristeilyllä sovittiin, että Oma Punainen Ristiin avataan ryhmä, jonne välittäjät voivat käydä liittymässä. Ryhmän avulla välittäjille voidaan viestiä uudistuksista, tapahtumista, materiaaleista ja muista välittäjiä koskevista asioista. Ryhmään pääsee liittymään kirjautumalla Oma Punainen Ristiin ja hakemalla jäsenyyttä toimintaryhmään Ystävävälittäjien ryhmä. Lisätietoa: Sosiaalitoiminnan suunnittelija Matti Hetemäki, p Uudet vapaaehtoiset tulevat suoraan Omaan Kaikki netin kautta vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet ovat ohjautuneet jälkeen suoraan vapaaehtoisten sähköiseen tietojärjestelmään Oma Punainen Ristiin. Omassa uudet vapaaehtoiset näkyvät osaston hallintanäkymän kontaktoimattomien listassa. Erityisesti isojen osastojen, joihin tulee paljon uusia vapaaehtoisia netti-ilmoittautumisten kautta, olisikin viimeistään tässä vaiheessa tärkeää ottaa Oma käyttöönsä, jotta jo ilmoittautuneet vapaaehtoiset saadaan mukaan toimintaan. sista ja tapahtumista, ottaa ilmoittautumisia vastaan, luoda toimintaryhmiä ja viestiä niissä muiden toimintaryhmän jäsenten kesken. Apua ja tukea Oman käyttöönottoon saa piireistä sekä RedNetistä Oman tukisivulta rednet.punainenristi.fi/oma. Myös jo toiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia kannattaa osastoissa kannustaa tekemään profiili Omaan mitä enemmän Omalla on käyttäjiä osastossa, sitä enemmän Omasta on hyötyä ja iloa. Niiden osastojen, joissa on ystävävälitys, on suositeltavaa tehdä yhteistyötä välittäjien kanssa Omasta löytyvän sähköisen välitysjärjestelmän hyödyntämisessä. Omaan pääsee kirjautumaan osoitteessa punainenristi.fi/oma. 11
12 Piirin valmiusseminaari Polvijärvellä Piirin valmiusseminaariin Lokakeskus Huhmariin kokoontui 46 hlöä ja 14 osastoa mukaan lukien piiri- ja keskustoimiston henkilökuntaa. Seminaarin tavoitteena oli käynnistää alueellinen valmiussuunnittelu vuosille sekä antaa osastoille taustatietoja erilaisin asiantuntijaluennoin. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen uusi pelastusjohtaja Markus Viitaniemi alusti aiheesta järjestöt viranomaisen tukena. Seminaarissa sanottua Kun tilanne on päällä, joudutaan aina keksimään myös uusia ratkaisuja. Etukäteissuunnittelu ja sopiminen kuitenkin helpottaa tilannetta - Marko Korhonen, SPR valmiuskoordinaattori Hyödynnetään toistemme vahvuuksia. Viedään kumppanien ja järjestöjen yhteystiedot valmiussuunnitelmaan - Janne Leskinen, SPR Pärjätään yhdessä hanke Ihmiset haluavat auttaa, kun jotakin tapahtuu. Paikkakunnilla tarvitaan ihmisiä, joiden kautta pääsee mukaan - Marko Korhonen, SPR valmiuskoordinaattori Kotimaan apu tarjoaa tukea äkilliseen onnettomuuteen joutuneille ensimmäisistä vuorokausista selviämiseen mm. antamal- SPR:n uusi valmiuskoordinaattori Marko Korhonen keskustoimistolta kertoi osastojen auttamisvalmiudesta ja roolista viranomaisen tukena. 12
13 Lauantain illallisella palkittiin Alpo Rummukainen Viinijärven osastosta pitkästä ja ansiokkaasta toiminnastaan Vapepan kultaisella ansiomitalilla. SPR:n Pärjätään yhdessä hankkeen koordinaattori Janne Leskinen kertoi SPR:n roolista muiden järjestöjen paikallisena kokoajana. la materiaalista tukea, käytännön talkooapua ja henkistä tukea. Vuonna 2017 Katastrofirahaston varoja käytettiin kotimaan apuun yhteensä n euroa - Tuula Luoma, SPR Kotimaan valmiuden yksikön vs. johtaja Viestintä on tärkeä osa johtamista ja tilanteen hallintaa. Viestinnän oltava yhdenmukaista ja sitä nopeampaa, mitä suurempi häiriö tai kriisi - Markku Paksuniemi, Itä- Suomen poliisilaitoksen viestintäjohtaja Joukko innostuneita osastotoimijoita yhteiskuvassa. 13
14 Tulorekisteri ja M2 Uuden tulorekisterin myötä on tullut pieni muutos vapaaehtoisten matkalaskujen tekoon. Suurinta osaa kertamatkustajista koskee vain seuraava muutos: Kertamatkustajan pitää jatkossa valita matkalaskulleen Korvauksen saajan tyyppi, jossa on oletuksena Yleishyödyllisen yhteisön ei työsuhteessa oleva korvauksen saaja. Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta (hetua), pitää huomioida tämä ohje: Mikäli ei ole suomalaista hetua, laittakaa he- tun loppuosaksi UUU. Täyttäkää myös seuraavat kohdat: Syntymäaika: pakollinen henkilöille, joilla ei ole suomalaista hetua Sukupuoli: pakollinen henkilöille, joilla ei ole suomalaista hetua Verotunniste: Verotunnistetta ei tarvita henkilöille, joilla on suomalainen hetu, paitsi rajoitetusti verovelvollisilla, jos se on asuinvaltiossa käytössä. HUOM! Rajoitetusti verovelvollisilla henkilöillä osoitetiedot oleskelumaassa ovat pakollisia tietoja. Rajoitetusti verovelvollisena pidetään henkilöä, jonka asunto ja koti on ulkomailla ja joka ei oleskele Suomessa yli kuutta kuukautta yhtäjaksoisesti. PISARA 2019 valmiusharjoitus SPR:n valtakunnallinen valmiusharjoitus on saanut teemansa mukaisesti nimekseen Pisara Harjoitus toteutetaan ensi vuonna lauantaina ja SPR Savo-Karjalan piirin alueella ajatuksena on toteuttaa harjoitus ensisijaisesti alueellisina harjoituksina. Osastot sopivat alueellisen valmiussuunnittelun yhteydessä myös harjoituksen toteuttamistavasta ja käsikirjoituksesta. Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute, joka on valittu mm. Pohjois-Savon puolella kuntien ja pelastustoimen painopistealueeksi vuodelle Harjoituksessa oleellisia yhteistyökumppaneitamme ovat pelastuslaitokset ja kunnat sekä niiden vesilaitokset/-yhtiöt, joita on syytä kontaktoida piiritoimiston kautta ajoissa. Myös muut Vapepa-järjestöt on syytä ottaa mukaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta harjoituksesta saadaan monipuolinen ja tekemistä riittäisi kaikille halukkaille osallistujille. Esimerkiksi SPEKillä on vesihuoltoon liittyvää varautumiskoulutusosaamista ja MPK:lla kokemusta laajempien harjoitusjoukkojen organisoimisesta. Harjoituksen aikana toteutetaan myös piiritoimiston johtamisharjoitus osana alueellisia valmiusharjoituksia ja keskustoimiston tilannekuvaharjoitusta. Yksittäiset osastot, jotka eivät osallistu harjoitukseen, saavat harjoituksen aikana piiritoimistolta karttaharjoitustehtäviä osana maakunnan tilannekuvan keräämistä. Toivomme kuitenkin jokaisen osaston aktiivisuutta osallistumalla alueelliseen harjoitukseen, vaikka toteutus tapahtuisikin naapurikunnan alueella. Aikataulu Osastojen ilmoittautuminen mukaan harjoitukseen on käynnissä Tammi-maaliskuu 2019 Suunnittelukokoukset alueittain Helmikuu 2019 Alueellisten harjoitusten työryhmien yhteystiedot piiritoimistolle Toukokuu 2019 Yhteistyötahot kontaktoitu ja työnjako sovittu alueittain Syyskuu 2019 Harjoitussuunnitelmat toimitettu piiritoimistolle Pisara 2019 valmiusharjoitus alueittain Lisätietoa harjoitukseen liittyen julkaistaan osoitteessa valmiusharjoitus
15 Vapepan koulutuksia vuodelle 2019 Savo-Karjalan yhteiset Vapepan valmiusavaus -seminaari 9.2. Joensuu -> ilmoittautumiset DL Pohjois-Karjala Ensihuollon peruskurssi Juuka -> ilmoittautumiset DL Vapepa-peruskurssi Lieksa -> ilmoittautumisohjeet vko 51 alk. Lieksan Kansalaisopiston sivuilla Etsinnän peruskurssi Lieksa -> ilmoittautumisohjeet vko 51 alk. Lieksan Kansalaisopiston sivuilla Pohjois-Savo Vapepa-peruskurssi 5.2. Kuopio -> ilmoittautumiset DL Etsinnän peruskurssi 2.2. Vesanto -> ilmoittautumiset DL Etsinnän peruskurssi Kuopio -> ilmoittautumiset DL Viestin peruskurssi Kuopio -> ilmoittautumiset DL Hälytystehtävien matkakorvausten uusi laskutusohje Vapepan Savo-Karjalan alueen hälytystehtävien matka- ja kulukorvausten laskutuksessa siirrytään uuteen käytäntöön. Vapaaehtoisille maksetaan edelleen matkakorvausta kokoontumiseen johtaneiden hälytystehtävien osalta valtion matkustusohjeen vuosittain määräytyvien korvausmäärien mukaisesti. Vapepa-johtaja antaa laskutusohjeen matkakorvauskaavakkeen kääntöpuolella paperilla jokaiselle matkakorvaukseen oikeutetulle vapaaehtoiselle ennen tehtäväpaikalta poistumista. Vapepajohtaja toimittaa nimilistan tehtävälle osallistuneista valmiuspäällikölle. Vapaaehtoisen tulee tehdä 2 viikon kuluessa tehtävän päättymisestä matkalasku kertamatkustajan tunnuksilla sähköiseen M2-matkalaskujärjestelmään osoitteessa saasm2.com/blue/login. Jos sinulla on henkilökohtaiset tunnukset järjestelmään, käytä niitä et voi kirjautua kertamatkustajana. M2-järjestelmän käyttöohjeet löytyvät osoitteista: goo.gl/nmklmd JA page/m2sakavapepakertamatkustajanohje.pdf Myöhästyneitä maksuja ei makseta, jotta piiritoimisto saa viranomaislaskutuksen tehtyä määräajassa. Kenenkään vapaaehtoisen matkakorvaukset eivät saa kuitenkaan jäädä teknisten haasteiden vuoksi maksamatta ottakaa tarvittaessa 2 viikon määräajan sisällä yhteyttä piiritoimiston palvelunumeroon tai saka.osastontuki@redcross.fi. YHTEISTYÖSSÄ 15
16 Alueelliset valmiussuunnitelmat Maakuntien alueella on erilaisia SPR:n osastoja, joilla on myös erilaiset valmiudet reagoida avuntarpeeseen. Tästä johtuen SPR toimintalinjauksessa käynnistetään alueellinen valmiussuunnittelu, joissa lisätään alueen osastojen välistä yhteistyötä ja -toimintaa niin valmiussuunnittelussa, kouluttautumisessa kuin harjoittelussakin. SPR Savo-Karjalan piirissä alueelliset valmiussuunnitelmat laaditaan 8 valmiusalueen kesken. Ajatuksena on suunnitella toimintoja maakunnallisen riskiarvion pohjalta, mikä olisi SPR:n ja järjestöjen rooli kussakin häiriötilanteessa ja kuinka siihen tulisi varautua etukäteen. 16 Yhteistyö tuo voimaa Valmiusalueiden sisällä tulee olla hälytettävissä kaikkialle SPR:n perustoiminnot riippumatta siitä, löytyykö kyseistä toimintaryhmää juuri kyseiseltä paikkakunnalta. Näistä ensiapu, ensihuolto ja henkinen tuki voidaan järjestää alueellisena yhteistyönä tai kunkin osaston omana toimintana, mutta jokaisessa osastossa tulee edelleen olla valmius kotimaan apuun (materiaalinen apu) sekä keräystoiminnan käynnistämiseen. Kriittisin kehittämiskohde em. on varmaankin juuri ensihuoltovalmius, sillä kyseistä osaamista tultaneen tarvitsemaan yhä enemmän erilaisten häiriötilanteiden (myrskyt, sähkökatkot, vedenjakeluhäiriöt jne.) lisääntyessä. Alueellinen valmiussuunnittelu täydentää osastojen omia valmiussuunnitelmia ja sen myötä alueen osastot tuntevat paremmin toisensa sekä keskinäinen hälyttäminen ja yhteistoiminta on jouhevampaa. Tarpeen
17 mukaan perustetaan yhteisiä alueellisia hälytysryhmiä, jos toimintaa ei pystytä omain voimin ylläpitämään. Alueellisessa valmiussuunnittelussa pyritään katsomaan eteenpäin 3-5 vuoden jaksolla kartoittaen alueen koulutustarpeita sekä harjoittelemalla yhdessä erilaisia uusiakin tilanteita. Tavoitteena on myös, että jokaiselta alueelta löytyisi tulevaisuudessa sekä johtajia että kouluttajia alueen osastojen tarpeisiin. Valmiussuunnittelun käynnistäminen Lokakuussa 2018 jokaiselle alueelle sovittiin ns. vastuuosastot, jotka käynnistävät alueellisten valmiussuunnitelmien kokoamistyön yhteistyössä alueen muiden osastojen kanssa. Vastuuosastot kutsuvat alueen osastoja kokoon perustietojen kartoittamiseksi sekä alueen toimintamallin sopimiseksi. Vastuuosastot alueittain ovat: Kuopion seutu Kuopion osasto Ylä-Savo Iisalmen osasto Varkauden seutu Varkauden osasto Sisä-Savo Keiteleen osasto Joensuun seutu Uimaharjun osasto Keski-Karjala Tohmajärven osasto Ylä-Karjala Lieksan osasto Okupoli Outokummun osasto Valmiussuunnittelua ohjaavat tekijät: Valmiussuunnittelun pohjana käytetään maakunnallista riskiarviota, kuinka ja millä resurssilla vastaamme erilaisiin tilanteisiin. Piiri toimittaa riskiarviot osastoille. Mietitään 1. aallon (OHTO-hälytysvalmius) ja 2. aallon (osastojen muut vapaaehtoiset) kytkeminen auttamistoimintaan. Huomioidaan osastojen omat valmiussuunnitelmat. Kartoitetaan omat ja alueen resurssit ja sovitaan toimintatavat, hälyttäminen ja harjoittelu. Kehitetään alueen järjestöjen ja viranomaisten verkostoitumista ja yhteistoimintaa. Alueellisen valmiussuunnittelun aikataulu Käynnistys piiri valmiusseminaarissa Talvi Osastojen alueelliset suunnittelupalaverit ja työstö Alueellisen valmiussuunnitelman 1. luonnos piiritoimistolle Alueellisen valmiussuunnitelman testaus Pisara valmiusharjoituksessa Vuosi 2020 Valmiussuunnitelmien kehittäminen jatkuu 17
18 Osastojen ehdotukset vaalitoimikunnalle Osastojen ehdotukset vaalitoimikunnalle erovuorossa olevista puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta sekä kahdeksasta piirin hallituksen jäsenestä. Piirin vuosikokous asetti vaalitoimikunnan valmistelemaan piirin vuosikokouksessa suoritettavia henkilövaaleja. Vaalitoimikunnan kokoonpano: Miettinen Terttu, Kuopio, puheenjohtaja Löppönen Airi, Tohmajärvi, varapuheenjohtaja Kokkonen Mauno, Outokumpu Miettinen Anni, Varpaisjärvi Miettinen Tuula, Nilsiä Räisänen Tarja,Viinijärvi Saastamoinen Oiva, Keitele Pyydämme osastoja tekemään ehdotuksia asetetulle vaalitoimikunnalle vuosikokouksessa valittavasta piirin hallituksen puheenjohtajasta ja varapuheenjohtajasta sekä piirin hallituksen kahdeksasta jäsenestä. Osastojen ehdotukset on tehtävä perusteluineen osaston hallituksen päätöksellä, josta toimitetaan joko pöytäkirjan ote tai erillinen ilmoitus piiritoimistoon. ilmoituksesta tulee ilmetä, että ehdotus on osaston hallituksen tekemä. Muistakaa myös, että ehdokkaalta on kysyttävä suostumus ehdokkuuteen. Osaston on jätettävä ehdotuksensa piiritoimistoon osoite: Kirsi Piiparinen /SPR Savo-Karjalan piiri Kauppakatu 35, JOENSUU Ehdotusten on oltava perillä viimeistään kello 16 Kirjekuoreen tulee laittaa merkintä Vaalitoimikunnalle Piirin hallituksen kokoonpano tällä hetkellä: Piirin hallituksen puheenjohtaja: Sarkkinen Kari, Tohmajärvi Piirin hallituksen varapuheenjohtaja: Myyryläinen Riina, Kuopio Piirin hallituksen jäsenet: Aho Minttu, Kuopio Bäck Anne, Airaksela Dufva Sinituuli, Joensuu Forsblom Outi, Tikkala Kasurinen Markku, Uimaharju Kenjakka Pekka, Kuopio Korkalainen Jukka, Rautavaara Kontiainen Markus, Lieksa Kuningas Outi, Polvijärvi Malinen Tomi, Nilsiä Oinonen Katja, Suonenjoki Raatikainen Petri, Pyhäselkä Ruuskanen Elvi, Lapinlahti Savonkari Marko, Kuopio Topelius Riitta, Iisalmi Valkama Jaana, Kiihtelysvaara Erovuorossa ovat: Puheenjohtaja, Kari Sarkkinen, Tohmajärvi Varapuheenjohtaja, Riina Myyryläinen, Kuopio Hallituksen jäsenet: Dufva Sinituuli, Joensuu Kenjakka Pekka, Kuopio Korkalainen Jukka, Rautavaara Kontiainen Markus, Lieksa Kuningas Outi, Polvijärvi Oinonen Katja, Suonenjoki Raatikainen Petri, Pyhäselkä Topelius Riitta, Iisalmi Lisätietoja: Kirsi Piiparinen p , Kaisu Haataja p , 18
19 Iisalmessa oli zäpinää Hieman yli 30 ensiapuryhmäläistä ja henkisen tuen vapaaehtoista sekä muutama piirin työntekijä kokoontuivat Zäpinät-harjoitusviikonloppuun lokakuun loppupuolella Iisalmessa. Alkukahvittelujen ja infon jälkeen majoittumassa olevat päästettiin purkamaan laukkuja huoneisiinsa. Eipä aikaakaan, kun palovaroittimet alkoivat piippaamaan. Hotellin henkilökunta osallistui harjoitukseen ohjeistamalla asiakkaita poistumaan rakennuksesta. Nopeasti hotelli saatiinkin tyhjäksi. Ulkona evakuoituja oli vastassa vapaaehtoisia, jotka jatkoivat evakuoimalla henkilöt hotellin pihalta läheiseen nuorisotaloon. Nuorisotalolla vastassa oli vapaaehtoisia niin kirjaamassa evakuoituja kuin antamassa henkistä tukea ja tarvittaessa ensiapuakin. Harjoituksen jälkeen kaikki vapaaehtoiset ja evakuoidut kokoontuivat nuorisotalolle purkamaan kokemusta. Paljon opittiin jälleen niin evakuoinnista kuin harjoitusteknisistäkin asioista! Harjoituksen jälkeen päivällisellä vapaaehtoiset muistivat eläkkeelle jäävää Eine Pitkästä lahjakorilla ja puheilla. Lauantai alkoi sisätiloissa päivystyksen laatuohjeiden parissa ryhmätöitä tehden. Lounaan jälkeen päästiin taas toiminnan makuun, kun ensiapurastit alkoivat. Ryhmät muodostettiin vanhalla kunnon jako seitsemään -jaolla, jolloin 3-4-henkiset ryhmät saattoivat hyvinkin muodostua 3-4 eri osaston toimijoista. Tämä ei tahtia juuri hidastanut: osaavien auttajien ryhmät toimivat hyvin yhteen, vaikka eivät välttämättä olleet aiemmin tavanneet toisiaan. Rasteilla vastaan tuli monenlaisia tapauksia aina kiikusta pudonneesta lapsesta muistamattomaan rouvaan ja liikenneonnettomuuteen. Uusia ryhmäelvytysohjeita välineineen kerrattiin opetusrastilla. Porukassa on voimaa, ja hyvällä asenteella varustetussa porukassa sitä tuntuu olevan tuplasti. Zäpinä-viikonloppuna tuli taas näin vanhalle ensiapuryhmäläiselle ja nykyiselle toimistotyöläiselle konkreettinen muistutus siitä, kuinka hauskaa ensiapuryhmätoiminta parhaimmillaan on ja kuinka hyviä tyyppejä järjestömme on täynnä. Kiitokset onnistuneesta tapahtumasta kuuluvat kaikille osallistujille ja Iisalmen Seurahuoneen henkilökunnalle sekä erityisesti järjestelyistä ja harjoituksista vastanneille vapaehtoisille. Ensi vuotta ajatellen Zäpinöiden viestikapula heitettiin Ohtaansalmen toiselle puolelle (tai konkreettisesti tällä kertaa se kopsahti allekirjoittaneeseen). Toivottavasti tapaamme siis Zäpinöiden merkeissä Karjalan puolella syksyllä 2019! Jenni Honkanen Vapaaehtoistoiminnan kehittäjä, ensiapuryhmä- ja terveystoiminta Savo-Karjalan piiri 19
20 Seksuaaliterveystyötä 30 vuotta Ensimmäinen Punaisen Ristin Pluspiste perustettiin Joensuuhun v Seuraavana vuonna vuoroon tuli Kuopion Pluspisteen perustaminen. Pisteiden perustamista edelsi 80-luvulla AIDS:iin liittyvien pelkojen aiheuttama tarve. Työ Hiv:n ja AIDS:in ympärillä pyörähti käyntiin valtakunnallisesti v AIDS sai ihmisissä aikaan pelon ja hysterian lisäksi epätoivoa, kyräilyä ja vääriä olettamuksia, koska tarvittavaa tietoa ei juurikaan ollut saatavilla. Sairaus leimattiin marginaaliryhmän vitsaukseksi. Kuviteltiin, että kaikki homot ja lesbot ovat Hiv-positiivisia. Tilanne aiheutti ihmisissä myös ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita Hiv-positiivisia ihmisiä kohtaan. Sairaus aiheutti stigman, joka edelleenkin 30 vuoden jälkeen liittyy vahvasti Hiv:n ympärille. Hiv itsessään on muuttunut näiden vuosikymmenten aikana. Hiv on nykyisin sairaus muiden kroonisten sairauksien joukossa ja Suomi on huippumaa sairastua sekä sairastaa Hiv:tä. Terveydenhuoltojärjestelmämme avulla Hiv-positiiviset voivat elää normaalia elämää, eliniän ennuste on hyvä ja erinomaisen lääkityksen sekä siihen sitoutumisen turvin Hiv on enää harvoin AIDS-vaiheeseen etenevä ja kuolemaan johtava sairaus. Punaisen Ristin Hiv- ja seksuaaliterveystyö tekee tänäkin päivänä työtä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen hyväksi osana terveyden edistämisen kokonaisuutta. Toimintamme pääpaino Savo-Karjalassa on Pluspistetoiminnan koordinoimisessa ja näkyväksi tekemisessä. Piste tarjoaa edelleen asiakkailleen maksutonta ja nimettömyyteen perustuvaa Hiv-pikatestausta sekä antaa tukea ja ohjausta tartuntaa pelkääville, Hiv-positiivisille sekä sairautta pelkäävien ja sairastavien läheisille. Pluspistetoiminnan lisäksi seksuaaliterveystyötä tehdään eri-ikäisen väestön parissa mm. kouluissa, festareilla, raja-asemilla, varuskunnissa ym. tapahtumissa ja yhteisöissä. Varmaan ei tarkoita varmaa! Tämä lausahdus pätee kaikkiin seksitauteihin, siksi on tärkeää huolehtia turvaseksistä kaikissa niissä tilanteissa, joissa on mahdollisuus saada tartunta tai tartuttaa kumppani. Minna Penttinen Seksuaaliterveystyöstä vastaava 20
21 Ilmianna yhdenvertaisuuden puolesta toiminut! Punainen Risti jakaa piireittäin rasisminvastaisella viikolla Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia yrityksille, yhteisöille ja ihmisille, jotka ovat toiminnallaan edistäneet yhdenvertaisuutta. Tunnustuksen tavoitteena on nostaa esille toimijoita, jotka edistävät ihmisten yhdenvertaista kohtelua suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskeistä on myös myönteisten asenteiden edistäminen ja avoin tosiasioihin perustuva keskustelu. SPR Savo-Karjalan piirin tunnustuksen saajan valitsee piirin Monikulttuurisuustoiminnan kehittämistyöryhmä. Lähetä oma ehdotuksesi tunnustuksen saajaksi mennessä kehittämistyöryhmän sihteerille: Valmistaudutaan rasisminvastaiseen viikkoon! Rasisminvastaista viikkoa vietetään vuosittain maaliskuussa, viikolla 12. Tänä vuonna se osuu päiville Haluamme vaikuttaa siihen, että kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet olla osana suomalaista yhteiskuntaa niin yksilönä kuin erilaisten yhteisöjen jäsenenä ja toimijana. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kohtelemme kaikkia samanarvoisesti! Järjestämme sekä SPR:n vapaaehtoisille että yhteistyökumppaneillemme yhteisiä rasisminvastaisen viikon innostus- ja infoiltoja jo helmikuussa tule ja ota yhteistyökumppanisikin mukaan! Tiistaina Joensuu kello 18:00 Keskiviikkona Kuopio kello 18:00 Kysy lisää ja ilmoittaudu mukaan: PAINOTALOLLE VARATTU ILMOITUSTILA 21
22 Tapahtumakalenteri, kevät 2019 Savo-Karjalan piiri Tammikuu Muistisairaan arvokas kohtaaminen, SPR Varkauden ystävätoiminta Ensiapuryhmänjohtajien tapaaminen, Kuopio Ensiapuryhmänjohtajien tapaaminen, Joensuu Ensihuollon peruskurssi, Varkaus Kouluttajapäivät, Tampere Valtakunnallinen Terveyspistepäivät, tepi-vapaaehtoisille, Vantaa Ensihuollon peruskurssi, Joensuu Vapepa-info, Lieksa Helmikuu 1.2. Vapaaehtoisena jaksaminen, Kuopio 2.2. Vankilavierailijoiden ystäväkoulutus, Kuopio 2.2. Kaupunkiosastojen tapaaminen, Tampere 5.2. Vapepa-peruskurssi, Kuopio Ensiapu- ja ensihoitosymposium, Helsinki 9.2. Vapepan valmiusavaus, Joensuu 9.2. Ensivastekoulutettujen kertauspäivä, Joensuun paloasema päivä: OHTO-hälytysharjoitus Ystävänpäivä Ensihuollon peruskurssi, Juuka Etsinnän peruskurssi, Kuopio Muistisairaan arvokas kohtaaminen, SPR Polvijärven osaston omaishoitajatoiminta Rasisminvastaisen viikon innostus- & infoilta, Joensuu Rasisminvastaisen viikon innostus- & infoilta, Kuopio Järjestökoulutusta osastotoimijoille, Kuopio ja Joensuu Hoito ja huolenpito kotona -kouluttajakoulutus, Kuopio Turvakoutsi-valmennus, Kuopio Etsintäharjoitus, Varkaus Kevään 2019 kummitapaamiset, viikot Polvijärvi, Outokumpu, Liperi, Viinijärvi, Ylämylly: 3.4. klo 18 Ylämyllyllä Nurmes, Lieksa, Juuka, Ahmovaara, Valtimo: klo 17 Nurmeksessa Tohmajärvi, Tikkala, Rääkkylä, Kesälahti, Kitee: Tohmajärvellä Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä, Sukeva, Lapinlahti, Pielavesi, Iisalmi, Varpaisjärvi, Rautalampi: klo 17 Kiuruvedellä Ilomantsi, Kontiolahti, Pyhäselkä, Uimaharju, Hoilola, Joensuu, Kiihtelysvaara, Tuupovaara: Ilomantsissa Maaninka, Siilinjärvi, Nilsiä, Juankoski, Kaavi, Kuopio, Airaksela, Karttula, Tuusniemi: Nilsiällä Leppävirta, Heinävesi, Varkaus: Leppävirralla Keitele, Vesanto, Tervo, Rautalampi, Suonenjoki: 8.4. klo Tervossa. Tarkemmat paikat ja ajat ilmoitetaan myöhemmin. Terveisin, Kummit 22
23 Maaliskuu 1.3. Ensiapuryhmän kouluttajakoulutus, Nynäs, Heinola Ensiapupäivystäjän peruskurssi, osa 1, Juankoski Viestin peruskurssi, Kuopio Vapepa Pohjois-Savon maakuntatoimikunnan kevätkokous Vapepa Pohjois-Karjalan maakuntatoimikunnan kevätkokous Omaishoitajien tukitoiminnan ohjaustyöryhmä, Lapinlahti Ensiapu-, henkisen tuen ja ensihuollon ryhmien yhteinen valtakunnallinen seminaari Rasisminvastainen viikko Piirin hallitus Vapepa-peruskurssi, Lieksa Ensiapupäivystäjän peruskurssi, osa 3, Juankoski vko Kummitapaamiset Huhtikuu vko Tässä ja nyt-järjestötiedote osastoille Varhaisen puuttumisen koulutus, Kuopio Green Care-luonnosta voimaa hyvinvointiin - sospa/omaishoitotoiminta, Kuopio Valmiuskouluttajakoulutus sisältöosa (etsintä, ensihuolto ja viesti) OMA -koulutus, Tahko Piirin vuosikokous, Tahko Toukokuu Punaisen Ristin viikko Ryhmänjohtajakurssi, Nynäs, Heinola Vapepan työ- ja suunnittelukokous (valtakunnallinen) Etsinnän peruskurssi, Lieksa Piirin hallitus Valmiuspäivystäjäkoulutus, Kuopio Ystäväjuhla 60 -vuotta - Jyväskylän Paviljonki Kesäkuu Ryhmänjohtajakurssi, Nynäs, Heinola 8.6. Valmiuspäivystäjäkoulutus, Joensuu Nuorten kesäleiri Virossa 23
24 EU- ruoka-apu Savo-Karjalassa 2020 Taustaa Suomen Punainen Risti on kumppanina Maaseutuviraston toteuttamassa Euroopan Unionin ruoanjakelussa vuosina Punaisessa Ristissä ruoanjakelusta vastaavat paikalliset osastot. Toiminta on osastoille vapaaehtoista ja osastot vastaavat toiminnan kuluista itse. Maaseutuvirasto vastaa materiaalitoimitusten kuluista. Toiminnan hyödyt Osasto voi laajentaa toimintaansa uudella auttamismuodolla. Osasto ja piiri saavat palautetta ja ensikäden tietoa heikommassa asemassa olevien tilanteesta. Mahdollistaa osaston muiden tukitoimien tarjoamisen ruoanjaon yhteydessä, jolloin osaston toimille saadaan parempi tavoitettavuus. Järjestämällä ruoka-apua yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa voidaan syventää paikallisten järjestöjen yhteistoimintaa. Jakotilaisuuden järjestäminen 1-2 kpl / vuosi - ruoan lajittelu - tiedotus - jakaminen - mahdolliset oheistoiminnot Kirjanpito vastaanotetusta ja jaetusta materiaalista Raportointi Osasto sitoutuu ottamaan vastaan 1-2 ruokatoimitusta vuoden 2020 aikana. Minimierä on 1100kg. Kokemuksen mukaan minimitoimituserä on helppo jakaa yhdellä jakokerralla. Ilmoittautuminen Tilauslomake ja ohjeet toimitetaan sähköpostilla. Mukaan ilmoittautuvat osastot lähettävät täytetyn materiaalitilauslomakkeen piiritoimistolle huhtikuun loppuun mennessä. Osaston tehtävät Tilauksen jättäminen piiritoimistolle huhtikuun 2019 loppuun mennessä Materiaalitoimituksen vastaanotto ja varastointi - lukittava kuiva varasto 24 Ota yhteyttä Tuija Hänninen, sosiaalipalvelut p tuija.hanninen@redcross.fi
25 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA - vuosikokousviikonloppu Kuva: Nilsiä, Sokos Hotel Tahkovuori TULOSSA TARKEMPI OHJELMA JA ILMOITTAUTUMISLINKKI ILMOITETAAN MYÖHEMMIN. LÄMPIMÄSTI TERVETULOA KAIKILLE! 25
26 Kuvaaja: Leena Koskela / SPR KANSAINVÄLINEN KESÄLEIRI VIROSSA Tule viettämään ikimuistoinen viikko Virossa ja opi siinä sivussa elintärkeää ensiapua! Aika: su la Paikka: Leirikeskus merenrannalla; Kloogaranta, Viro. Ikä: vuotiaat Hinta: 290 Viikon aikana suoritetaan Ensiapu I & II -kurssit. Näiden lisäksi vietetään mukavaa aikaa yhdessä tehden, pelaten, uiden Leirimaksu sisältää: ensiapukurssit todistuksineen, leiriohjelman, matkat Joensuu Viro Joensuu, ruokailut, majoitukset ja retkipäivän Virossa. Kuva: SPR Tiedustelut: Anna-Marja Jokiniemi / anna-marja.jokiniemi@spr.inet.fi Sitovat leirille ilmoittautumiset mennessä: anna-marja.jokiniemi@spr.inet.fi Nuorten kesäleiri Virossa 26
27 LIPPU KORKEALLE! Eväitä aktiiviseen osastotoimintaan -koulutus Aika: kello 9:00 17:00 Paikka: Kuopio & Joensuu Koulutus soveltuu niin uusille järjestötoimijoille, kuin kokeneemmille luottamushenkilöille, jotka haluavat päivittää osaamistaan. Koulutuksen käytyäsi tunnet paremmin Punaisen Ristin ja oman roolisi järjestössä. Koulutuksessa käsitellään mm. osaston hallituksen tehtävät ja vastuut, toiminnan suunnittelu ja kehittäminen, osaston talous sekä vaikuttaminen ja viestintä. Koulutus on ilmainen. Ilmoittaudu viimeistään sähköpostitse: Ilmoitathan samalla mahdolliset ruoka-aineallergiasi. 27
28 Savo-Karjalan piiri Asiakaspalvelu osastoille ma-pe klo 9-15 Palvelunumero Joensuun toimisto Kauppakatu 35, Joensuu Toimisto avoinna: ti - to klo Kuopion toimisto Puijonkatu 9, Kuopio Toimisto avoinna sopimuksen mukaan Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@punainenristi.fi Paiholan vastaanottokeskus Johtaja Ari Kuronen Pluspisteet Joensuu, Kauppakatu 35 Pluspiste päivystys tiistaisin Pluspistevastaava Minna Penttinen Kuopio, Puijonkatu 9 Pluspiste päivystys tiistaisin Pluspistevastaava Jaana Riihelä Henkilöt ja vastuualueet Toiminnanjohtaja Kaisu Haataja Järjestöpäällikkö Kirsi Piiparinen henkilöstöhallinto, M2-pääkäyttäjä, kummitoiminta, järjestötyö, viestinnän kehittäminen. Valmiuspäällikkö Mika Korppinen valmiustoiminta, Vapepa-koordinaatio, viranomaisyhteistyö, keräykset, kotimaan apu Kontti-kierrätystavaratalot Voimatie 10, Joensuu Jalkanen Susanna Leväsentie 21, Kuopio Voutilainen Merja Toimistotyöntekijä Petri Gröhn jäsenasiat & jäsenrekisteri viestintä, Rednet &Tässä ja Nyt Vapaaehtoistoiminnan kehittäjät Jenni Honkanen ensiapuryhmät & terveystoiminta Tuija Hänninen ystävätoiminta, henkinen tuki, promo- ja kouluttaja-asiat, monikulttuurisuustoiminta, kotimaanapu,varainhankinta Jaana Vilhunen omaishoitajien tukitoiminta Kiitos osastoille ja yhteistyökumppaneille muistamisesta jäädessäni pois piirin palveluksesta! Eine Pitkänen Piia Jounila monikulttuurisuustoiminta Ensiapukoulutusmyynti, Punainen Risti Ensiapu Oy Teollisuuskatu 15, Joensuu yhteydenotot: ensiaputuote@punainenristi.fi Aluepäällikkö, Itä-Suomi Annamari Komulainen Hallintosihteeri Aila Niemi
Lapin piiri. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
Lapin piiri Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1 Ystävätoimintaa jo 60 vuotta yhä ystävää tarvitaan Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Toiminta sai alkunsa, kun sotien
TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! MEIDÄN OMA. Tässä tiedotteessa lyhyesti ajankohtaisista aiheista:
TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! Tässä tiedotteessa lyhyesti ajankohtaisista aiheista: Meidän OMA! Savo-Karjalan piirin vuosikokousviikonloppu 27.-28.4.2019 Tahkolla Huomionosoitukset ja ehdotukset vaalitoimikunnalle
Piirin palvelunumero ja sähköposti palvelevat normaalisti arkipäivisin klo
JOULUINEN TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! Tässä tiedotteessa lyhyesti ajankohtaisista aiheista Toimistojen aukioloajat ja päivystys joulutauolla (s.1) Tiedotusasiaa osastoille (s.2) J-kortit ja toimintatilastot
Tapahtumakalenteri 2015
Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien
Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura
Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?
Keskustoimiston kuulumiset
Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan
Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!
Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat
Hämeen VAPEPA-info ( )
Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta
Kaakkois-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
Kaakkois-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1 Ystävätoimintaa jo 60 vuotta yhä ystävää tarvitaan Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Toiminta sai alkunsa,
Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna
Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 3. osa kevät 2019 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma Keitä tänään on paikalla? 1. Tunti Kertaus: SPR:n kokonaisvalmiuden
Hämeen piiri. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
Hämeen piiri Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1 SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus, Hämeen piiri 3 Pääkirjoitus, keskusjärjestö 4 Ystävänpäivä 5 Järjestöjen yhteiskampanja 6 Rasismin vastainen viikko 7
Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.
Ryhdy Reddie Kids -lastenkerhon ohjaajaksi Tehtävät: Ohjaat 7 12 -vuotiaita lapsia, tutustutat heidät Punaisen Ristin arvoihin ja toimintaan, harjoittelet heidän kanssaan leikkien ja pelien avulla ensiaputaitoja.
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)
Pohjois-Savon Kylät ry
Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä
Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus
Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40
Auttaja lähellä sinua.
Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen
Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje
Vapepan hälytystehtävät matka-ja kulukorvausten laskutusohje Sisällysluettelo 1. Ohjeen sisältö...2 2. Yleistä M2 - ohjelmasta...2 3. Kirjautuminen...2 4. Matkalaskun tekeminen...5 1. Ohjeen sisältö Tässä
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019
Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Elintärkeä puhdas vesi Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute eri taustasyistä Harjoituspäivä 26.10.2019 Puhdas vesi on meille jokaiselle välttämätöntä Puhtaan
Hallinnoijana Rajupusu Leader ry
Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:
Miksi rekrytoimme nyt?
Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA
Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.
Pohjois-Savon Kylät ry
Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä
SATAKUNNAN PIIRI. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
SATAKUNNAN PIIRI Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1 Ystävätoimintaa jo 60 vuotta yhä ystävää tarvitaan Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Toiminta sai alkunsa, kun
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö Pohjois-Savossa SPR Mika Korppinen 1.6.2018 Taustaa SPR:llä lakiin (238/2000) ja Tasavallan presidentin asetukseen (827/2017) perustuvia tehtäviä suuronnettomuuksien
2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito
2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito Punaisen Ristin varautuminen Uhat, riskit ja haavoittuvaisuus Perusteet varautumiselle Punaisessa Ristissä Ohjaavat asiakirjat ja sopimukset Tehtävät
Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa
Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2016 Yhteenvetoa Yhistykset yhessä - JärjestöRalli2016 Kaikki tilaisuudet klo 17-19 6.10 Rääkkylä 8.11 Juuka 10.10 Kesälahti 9.11 Kontiolahti 12.10 Pyhäselkä 9.11 Eno 25.10
Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta
Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Johdanto, menetelmiä, työvälineitä ja keskustelua Tapani Tulkki, Keskustoimisto Kouluttajapäivät 19.1.2019 Tampere Jäsenmäärä laskee ja rajusti Jos eroavien
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
Varsinais-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
Varsinais-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1 SISÄLLYSLUETTELO TÄSSÄ JA NYT Varsinais-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2019 Sisällysluettelo Sivu Sisällysluettelo 2 Pääkirjoitus 3 Koulutuksia
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta
Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet
Oulun piiri. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
Oulun piiri Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1 Oulun piiri Uusikatu 22, 90100 Oulu p. 020 701 2610 Faksi 08 379 929 Toimisto avoinna ma-pe 9-15 oulu@punainenristi.fi etunimi.sukunimi@punainenristi.fi
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu
Länsi-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2019. Heli Blåfield
Länsi-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2019 Heli Blåfield 1 Sisällys Pääkirjoitus, keskusjärjestö 3 Pääkirjoitus, Länsi-Suomen piiri 4 Nähdään jälleen ystävänpäivänä 5 Inhimillisemmän Suomen puolesta 6 Rasisminvastainen
Oma Punainen Risti. Vapaaehtoisten tietojärjestelmä. Viimeisin muokkaus
Oma Punainen Risti Vapaaehtoisten tietojärjestelmä Viimeisin muokkaus 10.01.2018 Tapahtunutta 2017 Kevät Kesä Syksy Järjestelmän prototyypin suunnittelu Sisältöjen määrittely Sisältöjen määrittely Julkinen
SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola
SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU 5. -7.4.2019 Nuorisokeskus Anjala, Kouvola OHJELMA Perjantai 5.4. 17.00 Saapuminen ja majoittuminen / kahvit 18.00 Yhteinen ohjelma -tarkentuu! 20.00 Saunat ja iltapala Lauantai
Punainen Risti viranomaisten tukena
Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,
SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011
SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa
Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä?
Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Olen saanut ystäviä Tapaa kavereita Oppii uutta Saa tehdä Saa kokemuksia Saa auttaa Pääsee vaikuttamaan ja tekemään
Tervetuloa Lahden alueen osastoon!
APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi
Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue
Vakava piittaamattomuus: LP Kuopion yksikön alue Tietosisällön viimeinen kk / 8 12 Tiedot poimittu LTJ:n ajo-oikeuspäätöksistä LIIKKUVA POLIISI / ANALYYSI Tietolähde päivitetty 7.8.212 Päätöksen kirjanneen
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen
LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi
LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi Kuvat: Suomen Punainen Risti Itsetuntemus ja erilaisuuden hyväksyminen Kun opimme tiedostamaan omien ajattelu- ja toimintatapojemme taustalla vaikuttavia
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE
Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunta JANE Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, 21.6.2017 Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Järjestöasiain neuvottelukunta JANE
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä
Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-
Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet
Vuonna 2014 päättyvät ostoliikenteet Sopimus päättyy Ajopäivät Reitti 30.6.2014 L 08.25 Vesanto-Karttula-09.55 Kuopio 30.6.2014 L 14.15 Kuopio-Karttula-15.55 Vesanto 30.6.2014 SS 15.00 Vesanto-Karttula-16.45
Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki
Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen
Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa. (Kuva: Reserviläisliitto) Pohjois-Savon Sotaveteraanipiiri ry.
Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa (Kuva: Reserviläisliitto) Perinneaikaan siirtyminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savoon muodostetaan yksi rekisteröity Perinneyhdistys Pohjois-Savon Suomen Sotien 1939-1945
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena
Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena
PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ
Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!
Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.
Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa
Hälytysryhmien seminaari
Pisara 2019 työpaja, Korpi klo 9.15-11.30 (3 x á 45min) Skenaario 1 - Sähkökatkosta johtuva vesikatko Voimakas myrsky on aiheuttanut sähkökatkon harvaan asutulla alueella ja myös vedenjakelu on katkennut.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,
YSTÄVÄTOIMINNAN UUTISKIRJE 3/2019
YSTÄVÄTOIMINNAN UUTISKIRJE 3/2019 Hyvä lukija! Syksy on mielestäni aina ollut ihanaa aikaa. Kesän ja lomailun jälkeen olo on energinen. Kansalaisopiston lehtinen ja urheiluseurojen alkavat kurssit herättelevät
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).
Punaisen Ristin kouluttajakoulutus
Punaisen Ristin kouluttajakoulutus sopii sinulle, jos - haluat kehittää omaa osaamistasi ja haluat jakaa sitä eteenpäin - haluat edistää inhimillisyyden ja välittämisen arvoja, tehdä arjesta turvallisempaa
PUNAISEN RISTIN KOULUTTAJAKOULUTUS 2019
PUNAISEN RISTIN KOULUTTAJAKOULUTUS 2019 sopii sinulle, jos - haluat kehittää omaa osaamistasi ja jakaa sitä eteenpäin - haluat edistää inhimillisyyden ja välittämisen arvoja sekä auttaa muita auttamaan
Yhistykset yhessä. JärjestöRalli 2017
Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2017 Yhistykset yhessä JärjestöRalli 2016 Eno 9.11 Uusi keskustelu 20.2.2017 Uimaharjussa Kontiolahti 9.11 Uusi keskustelu 2017 alkuvuodesta Tuupovaara 7.11 Mahdollisesti
Suomen Punainen Risti
Suomen Punainen Risti Valmius: Tehokas auttaminen kotimaassa Toimintalinjauksemme mukaan: 1. Auttaminen äkillisissä onnettomuuksissa ja kriiseissä perustuu arjen toimintaan, jatkuvaan läsnäoloon ja valmiuden
Rasisminvastainen Roadtrip
Rasisminvastainen Roadtrip Rasisminvastainen viikko 16.-22.3.2015 Roadtripin tavoite Tuoda esiin ja tutkiskella rasismin ja antirasistisen toiminnan eri paikallisia viitekehyksiä Rasisminvastainen talkootyö
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190
VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA
VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA Pekka Paatero 29.9.2009 Kaksi näkökulmaa: 1. Vaikuttavuus julkisen sektorin toimintaa tukevana 2. Vaikuttavuus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston
Tervetuloa Terveyspiste-päiville!
Tervetuloa Terveyspiste-päiville! Koulutuspäivien tavoitteet 1. Välittää osallistujille sellaista tietoa aivoterveyden edistämisestä sekä päihteiden käytön haittojen ehkäisemisestä, jota voi hyödyntää
SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun
SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015
Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta
JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US
Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus
Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja
Keski-Suomen perhekeskustoiminnan pelikirja Tukemaan toiminnan suunnittelua, toteutusta ja arviointia Elämä on joukkuepeliä. 20.12.2018 Petri Oinonen ja Sari Paananen Kunta tai alue (väkiluku) PERHEKESKUSTOIMINNAN
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi
Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:
Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä
Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä Vapaaehtoisen hyvinvointia tukee Punaisen Ristin periaatteet 1. Inhimillisyys 2. Tasapuolisuus 3. Puolueettomuus 4. Riippumattomuus
Terveyspistepäivät KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA. Terveys ja hyvinvointi
Terveyspistepäivät 8.10.2017 KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA Terveys ja hyvinvointi Hiv/seksuaaliterveystyön ja päihdetyön vapaaehtoiset vahvemmin osaksi osastoja ja SPR:ää!?! KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit
KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Punaisen Ristin kotimaan apu
Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan
KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA)
Kuntosavotta-hanke 1/8 5.3.2010 KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) ILMOITTAUTUMINEN KERRALLA SAMAN PALVELUNTARJOAJAN KAIKKIN KERTOIHIN www.laari.info
VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA
VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan
Oma Punainen Risti. Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto
Oma Punainen Risti Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto Oma Punainen Risti ja sähköinen ystävävälitys Mikä on Oma Punainen Risti? Oma Punainen Risti on vapaaehtoisille rakennettu tietojärjestelmä,
Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014
Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen
SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS
PUNAINEN RISTI TOIMII Suomen Punaisen Ristin toiminnan rahoitus Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS
TERVIS-hankkeen väliarviointi Leppävirta. Timo Renfors
TERVIS-hankkeen väliarviointi 4.12.2014 Leppävirta Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Kyselyn saaneet ja siihen vastanneet aseman ja alueen mukaan. Aseman mukaan vastanneiden määrä
Sote-järjestöt arjen turvallisuudessa ja häiriötilanteessa
Sote-järjestöt arjen turvallisuudessa ja häiriötilanteessa Hankkeen tulokset, opit ja knopit Janne Leskinen, projektisuunnittelija Pärjätään yhdessä hanke Esityksen 3 pääviestiä: 1) Sote-järjestöjen toiminta
SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT
SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina
Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,
Länsi-Suomen piiri TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA
TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA 1 PÄÄTAVOITE 1. TEHOKAS AUTTAMINEN MEILLÄ JA MAAILMALLA Punaisen Ristin n valmius toimia kentällä äkillisissä onnettomuuksissa ja kriiseissä perustuu osastojen
Sivistystyö osallisuuden vahvistajana
Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Kansanopistokokous 21.9.2010 Lapuan kristillinen opisto Paula Ilén Toiminnanjohtaja SPR:n Satakunnan piiri - Yksinäinen vanhus - Turvapaikanhakijoiden määrän nopea
Kyläkysely. Valitse kunta. Vastaajien määrä: 95 0% 5% 10% 15% 20% 25% Iisalmi. Juankoski. Kaavi. Keitele. Kiuruvesi. Kuopio. Lapinlahti.
Kyläkysely Valitse kunta Vastaajien määrä: 95 5% 1 15% 2 25% Iisalmi 6,32% Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio 23,16% Lapinlahti 5,26% Leppävirta 8,42% Maaninka Nilsiä 6,32% Pielavesi Rautalampi Rautavaara
Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa
Maahanmuuttajatyöstä Iisalmessa Riitta Topelius Kehittämispäällikkö Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi -seminaari Kuntamarkkinat 12.9.2012 27.9.2012 1 Ylä-Savo 27.9.2012 2 Väestö ja työpaikat Iisalmi noin
Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA
Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, että lapset haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Laura Kotila
Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen
Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä