TARPIALAINEN Numero 1/2015
|
|
- Helmi Nieminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TARPIALAINEN Numero 1/2015 Tarpialainen 1/2015 SEURAN JOUKKUE OSALLISTUI TAAS LEMPÄÄLÄN 24 H -HIIHTOON (KUVA: ARTO LAAMANEN) TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Puheenjohtajan Tervehdys Tuija Haavisto (Kuva: Jorma Karvonen) Seuran puheenjohtaja vaihtui viime vuoden lopulla ja sain mahdollisuuden luotsata Tarpian Suuntaa eteenpäin seuraavat kaksi vuotta. Vähän kyllä hirvitti, että mitä taas on tullut luvattua. Seuran toiminta on minulle ollut tuttua vain t-rasteille ja muutaman viestikisaan osallistumisen kautta 6-8 vuoden ajan. Pikkuhiljaa on selvinnyt, että seuran toiminta on hyvin laajaa ja moniulotteista. Tiedostan omat voimavarani ja puutteeni ja niillä mennään nyt eteenpäin. Se tehdään mihin pystytään, enempää ei luvata. Tällä puheenjohtajakaudella korostuu johtokunnan ja muiden aktiivien rooli. Johtokunta on uudistunut eli uusia henkilöitä tullut mukaan yhdistystoimintaan. Toivottavasti tuomme uusia ajatuksia ja toimintatapoja, jotta seuran toiminta pysyy laadukkaana ja palvelee lajin kaikenikäisiä harrastajia. Vanhojen konkareiden mukanaolo on kuitenkin tuiki tärkeää ja kantava voimavara. Seuran ydintoiminta on suunnistusharrastuksessa ja kilpailutoiminnassa. Oravapolku eli lasten ja nuorten ohjattu suunnistuskoulu/- harrastustoiminta on hyvin suunniteltua, toimivaa, vireää ja vetäjät ovat asiaansa perehtyneitä. Aikuisten suunnistuskoulu on ollut ohjelmassa muutaman vuoden ajan ja tätä kautta on saatu lisää aikuisharrastajia innostumaan suunnistamisesta. Torstairastitoiminta toteutetaan yhteisvoimin Pirkkalan Hiihtäjien ja Tampereen Yrityksen kanssa monipuolisena ja toimivana. Tarpian Suunnalla on hyvin menestyviä kilpailijoita piiri- ja SM-tasolla niin nuorissa kuin aikuisissakin. Toivotaan, että toiminta pysyy vähintäänkin yhtä vireänä. Vapaaehtoisten rooli on merkittävä. Toiminta ei pyöri ilman innokkaita ja motivoituneita vetäjiä. Seurassamme tarvitaan yllättävän paljon eri asioiden (jatkuu s. 2) Kaikki kesäsuunnistajat eivät hisuile Antti-Jussi Oksa Tarpialaisen hisu-aiheisessa pikahaastattelussa Sivu 2 24 h-hiihto ensikertalaisen silmin Olin mukana ensimmäistä kertaa LeKin kuntojaoston 24h hiihtotapahtumassa. Aimo lähestyi asiassa Sivu 3 Kesän 2015 tapahtumakalenterit Aikuisten suunnistuskoulun aikataulu, tulevan kesän Oravapolkukalenteri, sekä Torstairastikalenteri löytyvät tästä lehdestä Sivut 5-7 TARPIAN SUUNTA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika: , klo 18:00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie 119, Lempäälä Sääntömääräiset asiat TERVETULOA, JOHTOKUNTA
2 TARPIALAINEN Numero 1/ osaajia. On kartoittajia, harrastepuolen vetäjiä (t-rastit), kouluttajia niin nuorille kuin aikuisillekin, ratamestareita, jotka suunnittelevat ja toteuttavat harraste- ja kilpailuratoja, tilastojen ylläpitäjiä. Tärkeä rooli on myös niillä, jotka vastaavat tiedottamisesta monimuotoisesti useampaa tiedotuskanavaa käyttäen. Lisäksi on huolehdittava kalustosta ja tarpeistosta, asusteiden hankinnasta, kilpailutoiminnasta, valmennuksesta, koulutuksesta ja leirityksistä, tilastoista, talouden hoidosta ja raha-asioista. Osa jäsenistöstä on myös mukana piiritason toiminnassa. Toiminnassa mukana olevien joukko on merkittävä, mutta koskaan meitä toimijoita ei ole liikaa. Kaikki yhdistystoiminnasta ja suunnistuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita toimintaan mukaan. Jokaisen panos on tärkeä. Omasta mielestä vähäiseltä tuntuva tehtävä voi olla tuiki tärkeä seuran kannalta. Suunnistuskausi on kohta jo alkamassa. Kausi on pidentynyt noin puolen vuoden mittaiseksi talvien käytyä lyhyemmiksi. Innolla odotan minäkin, että pääsee jälleen mittamaan taitojaan metsään ja välillä kaduille ja kortteleillekin. Tärkeintä ei ole perille pääsy vaan matkalla olo. Nautitaan luonnossa liikkumisesta, rastien etsimisestä ja löytämisen riemusta! Hyvää alkavaa suunnistuskautta! (Kuva: Teppo Salmia) Kaikki kesäsuunnistajat eivät hisuile Jorma Karvonen Syksyllä 2014 toisen kerran Tarpian Suunnan B-pokaalin, ensimmäisen kerran AMlautasen ja neljännen kerran Paras poikapalkinnon vastaanottanut Antti-Jussi Oksa kilpailee ahkerasti myös hiihtosuunnistuksessa H14-sarjassa ja tänä talvena jopa parisuunnistuksessa H16- sarjassa. Tarpialaisen toimittaja kyselee Antti-Jussilta (tyhmiä) kysymyksiä hisuaiheisessa pikahaastattelussa: K: Millä tavalla suunnistaminen sukset jalasta eroaa kesäisestä suunnistamisesta? V: Sukset jalassa tapahtumat tulevat nopeammin. K: Minkälaista vaatetusta ja varustusta hiihtosuunnistuksessa käytetään? V: Kilpahiihtoasu, monot, hanskat, pipo, karttateline, emittag (nykyisin yleisin leimaustapa hiihtosuunnistuskisoissa Suomessa), 2-3 paria erijäykkyisiä esivoideltuja luistelusuksia, voiteita, roto[-pulveriharja], harjoja, voiteluteline, kaksi paria hisusauvoja (isompi sompa kuin tavallisissa kilpasauvoissa), nestettä juotavaksi ja palautusjuoma. Jos isä on mukana [kilpailuissa], hän hoitaa voitelun viimeistelyn kisapaikalla. Jos äiti vie, se tehdään jo kotona. Hakaneulat numeroa varten. Se laitetaan (yleensä vasempaan) reiteen. K: Miten reitinvalinta eroaa kesäisestä? V: Harkittava, mikä reitti on nopein ja sujuvin. Oma kunto vs. ladun kunto. Yritettävä välttää 180 asteen käännöksiä rastillla, koska silloin vauhti pysähtyy. K: Käyttävätkö hiihtosuunnistajat vain valmiita uria, vai tuleeko välillä hiihdettyä umpihangessa? V: Useimmiten reittiä (uria, latuja) pitkin. Keväisin saatan oikaista hankikannolla. K: Miten pakkasella pärjää? Jäätyykö sormet, nenä tai muu keho? V: Ei yleensä. Liikkeestä lämpö. K: Miten harjoittelet hiihtosuunnistukseen? V: Kesäkauden jälkeen parin viikon lepo / kevyen harjoittelun jakso. Katsotaan tulevan kauden pääkisat. Sitten alkaa noin 12 viikon harjoittelujakso, jossa rankimpaan aikaan 8 harjoitusta viikossa ja 1-2 lepopäivää. Joulukuun alussa olen yleensä Levillä Viialan Virin hiihtojaoston leirillä ja ensilumenrasteilla ja -leirillä Ylläksellä yhteensä pari viikkoa. Ensilumen rastit on kauden avauskisa, mutta siihen ei tehdä mitään kummempaan valmentautumista. Siellä on aina myös pohjoisen poikia, jotka ovat siinä vaiheessa harjoitelleet jo lumiurilla. Kilpailukaudella harjoitellaan 2-3 kertaa viikossa + kisat. Viimeisen kisan jälkeen taas pari viikkoa taukoa ja sitten sama homma kohti kesää... :) Karttaharjoituksia teen kotona vanhoilla kartoilla ja suunnistussimulaattorilla. Käyn säännöllisesti lihashuollossa fysioterapeutilla. K: Kartan käsittely on varmaan erilaista, samoin ehkä kompassin käyttö? V: En käytä kompassia. Kartta on telineessä, jota voi pyörittää. K: Huudetaanko hiihtosuunnistuksessakin ohitettaessa "Latua!" vaikka ei olla laduilla vaan hiihtourilla? V: Huudetaan latua. Venäläiset huutaa "ryska, ryska" K: Ovatko kaikki vastustajat tuttuja kesäisiltä rastiradoilta? V: Pääasiassa on, mutta toki löytyy myös hiihtosuunnistajia (hiihtäjiä). Kaikki kesäsuunnistajat ei hisuile.
3 TARPIALAINEN Numero 1/ h-hiihto ensikertalaisen silmin Arto Laamanen Olin mukana ensimmäistä kertaa LeKin kuntojaoston 24h hiihtotapahtumassa. Aimo lähestyi asiassa noin viikkoa aikaisemmin lähettämällä sähköpostia seuran jäsenille. Laitoin vastauksen, että lupaan harkita asiaa, koska hiihtokilometrejä on tosi vähän tälle talvelle. Tosin samaan viestiin laitoin mahdolliset aikaikkunat, jolloin voisin ehkä ehtiä hiihtobaanalle. Yksi näistä ajoista oli 5-6 lauantaiaamuna ja ennen kuin olin edes lopullisesti vahvistanut asiaa Aimolle, löysin oman nimeni TarpSun nettisivuilta hiihtojoukkueen lähtölistasta (klo 5-6). Tällaisessa tilanteessa ei kantti enää anna periksi perua, joten pitipä heti seuraavana päivänä lähteä kokeilemaan, että kuinka pitkälle tunnissa ehtii hiihtämään nykykunnolla. Kauden ekalla omavauhtisella hiihtolenkillä (lasten kanssa hiihtäessä keskinopeus < 8 km/h) kertyi mittaa noin 14 km yhdessä tunnissa. Keskiviikkona kävin vielä toisen kerran harjoittelemassa sekä herkistelemässä hiihtokuntoa, ja siihen valmistautuminen sitten jäikin. Ja kun olin mainostanut (= manaillut huonoa kuntoani) SportsTrackertilastojen kautta facebook-sivullani, niin sieltähän Aimo oli bongannut kyseiset päivitykset ja samalla päättänyt, että minähän hiihdän myös TarpSun ankkuriosuuden. Enpä osannut siitäkään oikein kieltäytyä, mutta yritin ehdotella, että kyseinen kunnia kyllä kuuluisi seuran puheenjohtajalle, viestijoukkueen organisoijalle (=Aimolle) tai muuten vaan seuran kovakuntoisimmalle kaverille. Itseä huoletti etenkin oma kunto eli riittääkö se mihinkään vai kiitävätkö metrinmittaiset junnut ohi oikealta ja vasemmalta. Lauantaiaamuna kello herätti hiukan neljän jälkeen. Nopeasti söin hyvin kevyen aamupalan ja sitten kohti Hakkaria. Olin paikalla jo hyvissä ajoin ja näin edellisen hiihtäjän (=Aimon) lähtevän viimeiselle kierrokselleen. Vesisade oli onneksi loppunut ja ilman lämpötila oli kai nollan kieppeillä. Osa laduista oli erittäin liukkaita, mutta paikka paikoin liika kosteus oli tehnyt ne aavistuksen tahmeiksi. Aamun osuuteni otin melko rauhallisesti ja tavoitematkani oli tasan kuusi kierrosta tunnissa. Melko hyvin siinä onnistuinkin, sillä vain muutamilla kymmenillä sekunneilla arvio meni pitkäksi. Illan ankkuriosuuteen valmistuin nukkumalla iltapäivällä samaan aikaan kun nuorin lapsemme oli päiväunilla. Illansuussa lähdin taas hyvissä ajoin Hakkariin, jotta näkisin edeltäjäni ennen kuin hän lähtee viimeiselle kierrokselle ja pystyisin hiukan arvioimaan, että milloin oma osuuteni alkaa. Nyt ei ollut edes mitään tietoa siitä, että minkä näköiseltä kaverilta saan viestikapulan eli numerolapun. Ankkuriosuudelle pääsin virallisen kisakellon mukaan vasta joitakin minuutteja viiden jälkeen, joten hiukan arvelutti, että ehtisinköhän sittenkään seitsemännelle kierrokselle, joka oli ankkuriosuuteni ainut tavoite. Ankkurisosuudella ladut olivat edelleen liukkaassa kunnossa ja muutaman kierroksen jälkeen olin saanut kirittyä itseni lähes takaisin suunniteltuun aikatauluun. Kovan (tarkemmin sanottuna siis itselle kovan) alun jälkeen kolmannella kierroksella alkoi kuitenkin hiukan epäilyttää, että jaksanko varmasti koko tunnin samalla vauhdilla, joten hiukan tuli tahtia hidastettua. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä 5. ja 6. kierros menivät oikein hyvin. Himmailu kostautui lopussa, sillä kun tulin kuudennelta kierrokselta maalialueelle, tuli kuulutus jossa kerrottiin hiihtoajan umpeutuvan 10 sekunnin päästä. Hiihdin loppusuoran niin kovaa kuin pääsin ja kun neulansilmästä olin lähdössä seitsemännelle kierrokselle, tuli kuulutus, että hiihtoaika on päättynyt. Joku ystävällinen täti tuli heti ottamaan numerolappua pois ja lohdutti, että eikö se ollut ihan hyvä, että tämä loppui jo nyt. Siinä tilanteessa ei paljon lohduttanut. Mutta olipahan TarpSu ainakin ensimmäisenä maalissa! Monissa kilpailuissa se on kova juttu, mutta kuten palkintojen jaossa LeKin kuntojaoston vetäjä totesi, niin (Kuva: Arto Laamanen) 24h-hiihto ei ole mikään kilpailu vaan kuntoilutapahtuma. Tämä kommentti sai yleisön joukossa hymynkaretta monen suunpieleen. Vaikka kyseessä ei ollut kilpailu, niin nyt kun numerolapun sai rintaan todella pitkän ajan jälkeen, niin kyllähän sitä ladulle lähti kilpailemaan. Ei muita vastaan vaan voittaakseen itsensä. Kiitokset Aimolle tästä mahdollisuudesta.
4 TARPIALAINEN Numero 1/ LOUNA-JUKOLA 2015 Jukolan viesti suunnistetaan Turun kupeessa Paimiossa. Kilpailu käydään nopeassa ja haastavassa varsinaissuomalaisessa avokalliomaastossa. Merkkaa kalenteriisi, ilmoittaudu joukkueisiin ja koe suunnistuksen suurtapahtuma! LISÄTIETOJA Kilpailuvastaava, sekä Tarpian Suunta huolehtii nuorista Jorma Karvonen (Artikkeli julkaistu Valkeakosken Sanomissa Puuttuneet Olli Savikon meriitit lisätty) (Kuva: Jorma Karvonen) Suunnistus: Päälinjat edelleen harrastus- ja nuorisotoiminnassa Akaassa, Lempäälässä ja Vesilahdella toimiva suunnistuksen erikoisseura Tarpian Suunta keskittyy edelleen harrastus- ja nuorisosuunnistukseen. Puheenjohtajaa vaihtanut seura jatkaa yhteistyötä Pirkkalan Hiihtäjien ja Tampereen Yrityksen kanssa. Puhetta johtaa nyt Tuija Haavisto. Vuonna 2015 seura panostaa harrastesuunnistuksessa iltarastitapahtumiin ja lasten Oravapolkutoimintaan. Jatkossakin Tarpian Suunta tähtää laadukkaiden iltarastikarttojen ja hyvien harrastussuunnistusratojen tuottamiseen. Iltarastiyhteistyö Pirkkalan Hiihtäjien kanssa jatkuu edelleen. Aiemmin tarpialaiset järjestivät iltarastisuunnistusta T-rastien nimellä, mutta vuosi 2014 oli ensimmäinen pirkkalalaisten kanssa yhteisellä kalenterilla Torstairastit-nimen alla. Tarpian Suunta järjesti viime vuoden heinäkuun lopussa Hämeen Oravapolkuviestin. Kansallisen tason suunnistuskilpailuja tarpialaiset järjestivät viimeksi vuonna 2011 AM- ja oravapolkukilpailuiden yhteydessä. Pirkkalan Hiihtäjät järjestävät vuosittain Helasuunnistus-kilpailun ja tarpialaiset auttavat järjestämällä ennen kilpailua useita Torstairasteja peräkkäin, jotta pirkkalalaiset pääsevät keskittymään omaan kilpailutapahtumaan. Torstairastien kävijämäärä oli 2370 (vuonna 2013: 1608) ja tarpialaistapahtumien osuus siitä oli 1688 kävijää (vuonna 2013: 1179). Yhteistyö kartanvaihdon merkeissä jatkuu Tampereen Iltarastien kanssa. Viime vuonna Tampereen Iltarastit järjesti Hämeen iltarastiviikkoon liittyvän tapahtuman Tarpian Suunnan kartalla Lempäälän Hakkarissa. Sama toistunee myös tänä vuonna heinäkuun alussa. Myös karttavaihto on mahdollinen kuten Vuoreksessa vuonna Tarpian Suunnan järjestämät Torstairastit tulevat todennäköisesti keräämään aiempaa enemmän kaikkein nuorimpia Oravapolkusuunnistajia. Monet suuret suunnistusseurat ovat luopuneet aloittelevien suunnistajien RRratojen siimareista eli maastoon reitin varteen vedetyistä opastenauhoista. Tarpian Suunta jatkaa siimareiden käyttöä Torstairasteilla, joten ne keräävät tulevaisuudessa aiempaa enemmän suunnistajia myös naapurikunnista. Uusina suunnistajina aikuisten suunnistuskoulussa oli viime vuonna 22 osallistujaa. Tarpian Suunnalla oli D16- sarjasta ylöspäin kaikkiaan 26 lisenssisuunnistajaa, jotka osallistuivat viime vuonna kansallisen tason kilpailuihin. Seuran vanhin lisenssisuunnistaja Arvo Mikkonen kilpaili sarjassa H80. Tarpian Suunnan nimekkäimmät suunnistajat löytyivät oravapolku-, pyörä- ja hiihtosuunnistuksesta. Tessa Salmia oli D12- sarjassa kärkisuunnistajia koko Suomessa ja Antti-Jussi Oksa H13-sarjassa. Pyöräsuunnistuksessa Olli Savikko voitti MMkultaa pitkältä matkalta, SM-mestaruuden H50-sarjassa pitkällä matkalla sekä keskimatkalla ja sprintissä hopeaa. Olli voitti myös pariviestikultaa toisen tarpialaisen Hannu Ojalan kanssa. Hiihtosuunnistuksessa Antti Virtanen voitti H45-sarjan maailmanmestaruuden ja Olli Savikko oli H50-sarjassa 4. Lisäksi Antti keräsi hiihtosuunnistuksen SMkisoissa kaikki kolme mitalia (kulta, hopea, pronssi) H45-sarjan eri matkoilla. Olli Savikko voitti kesällä myös Tunturisuunnistuksen H95-sarjan yhdessä Ylöjärven Urheilijoiden Tapio Anttilan kanssa.
5 TARPIALAINEN Numero 1/ Tarpian Suunnan uutena puheenjohtaja aloitti Tuija Haavisto. Varapuheenjohtajaksi valittiin Arto Hokkanen, sihteerinä jatkaa Heikki Konsala, taloudenhoitajana Pirkko Saarinen, nuorisovastaavana Aimo Kuoppala, valmennusvastaavana Tarmo Kokko, karttavastaavana Esa Toivonen, asustevastaavana Kirsi Välimaa ja webbisivun pääkäyttäjänä on Jari Välimaa, joka vastaa myös jäsenrekisteristä. Kilpailu- ja IRMAvastaavana toimii Jukka Rajala, Petri Laukkanen vastaa kalustosta ja Arto Laamanen tilastoista. Koulutus- ja harrastussuunnistusvastaavana on Riikka Mattsson, ratamestarivastaavana Arto Hokkanen ja viestintävastaavana Jorma Karvonen. Tarpian Suunta osallistuu usealla joukkueella Louna-Jukolaan ja ilmoittautuminen joukkueisiin on jo käynnissä. AIKUISTEN SUUNNISTUSKOULU 2015 Tarpian Suunta järjestää jälleen suunnistuskoulun aikuisille huhtikuussa 2015 Koulun tavoitteena on oppia suunnistustaidot, joilla voi osallistua itsenäisesti iltarasteille ja jatkaa omatoimisesti lajin harjoittelua. Kurssilla käydään läpi lajin perusasiat, aiempaa suunnistuskokemusta ei tarvitse olla. Tule kokeilemaan reipasta, monipuolista ja luonnonläheistä lajia, jota voi harrastaa rennosti kuntoilumielessä, luonnosta nauttien - tai jopa kilpailuihin tähdäten. Suunnistustaidoista on paljon hyötyä kaikille metsässä liikkujille: marja- ja sienimetsällä, retkillä ja vaelluksilla. Suunnistus on myös hyödyllinen oheislaji muiden lajien urheilijoille, esim. hiihtäjille ja juoksijoille. AJANKOHDAT: Ti klo 17:30-20:00 Moision koulu: teoriaa + karttaharjoitus kävellen To klo 17:30-20:00 Innilän maja: teoriaa + helppo suunnistusrata ryhmissä Ti klo 17:30-20:00 Hakkarin liikuntahalli: lyhyt kertaus + ohjattu harjoitus maastossa To klo 17:30-20:00 Torstairastit ohjaajien kanssa, helppo rata HINTA: 75,- HINTAAN SISÄLTYY: Neljä ohjattua kurssi-iltaa, kahvitarjoilu kahdella ensimmäisellä kerralla Kurssimateriaalit, sis. neljän harjoitusradan kartat Kuuden kerran sarjalippu Torstairasteille, voimassa kauden 2015 ajan ILMOITTAUTUMISET: Kirsi Välimaa kirsi.valimaa(at)yahoo.com TIEDUSTELUT HARRASTUSSUUNNISTUKSEEN LIITTYEN: Riikka Mattsson SEURARATAMESTARIKURSSI Aika: , klo 17:00 20:30 Paikka: Rantalan sauna Ruodasjärventie 50, Lempäälä Kyseessä on teoriakoulutus liiton seuraratamestarikurssin dia-sarjan pohjalta keskittyen kilpailujen ratamestarityön sijaan iltarastiratamestarityöhön. Lisäksi mukaan tulee TarpS:n torstairastijärjestelyihin liittyviä tarkennuksia ja ominaispiirteitä. Osallistujat pääsevät käytännön harjoituksiin jo tulevalla iltarastikaudella kokeneiden ratamestarien avustuksella. Osalle on jo määriteltykin tapahtuma ja ohjaaja-rtm. Lopuille katsotaan tapahtuma ja ohjaaja kurssin aikana/jälkeen. Osallistujia on tähän mennessä ilmoittautunut viisi, joten lisääkin vielä mahtuu. ILMOITTAUTUMISET: Arto Hokkanen artsi(at)artsi.eu
6 TARPIALAINEN Numero 1/ Oravapolkukalenteri 2015 (Kuva: Teppo Salmia) Nro Pvm Paikka / Opastus Kartta Muuta ORAVAPOLKUINFO klo Moision koulu, Vanattarantie 1 Informaatiota oraville/vanhemmille. RR-rata piha-alueella Lempäälä, Hakkari / Urheilukatu 1 Hakkari RR/TR (Ohjattu harjoitus: RR-ryhmä Karttakävely) Pirkkala, Toivion koulu / Toiviontie Toivio RR/TR (Ohjattu harjoitus: RR-ryhmä Rastien Bongaus) Vesilahti, Kirkonkylä / Koulutie 1 Tuonenoja RR/TR (Ohjattu harjoitus: RR-ryhmä Viuhkasuunnistus) Lempäälä, Paarentie / Tie 3003 ja Paarentien risteys Kangasjärvi RR/TR (Ohjattu harjoitus: RR-ryhmä "Etsi kivi" - karttamerkkiharjoitus) Akaa, Kylmäkoski / Riuttamäentie 1 Riuttamäki RR/TR (Ohjattu harjoitus: RR-ryhmä Pistesuunnistus) Lempäälä, Sääksjärvi / Sääksjärventie 1 Isonkivenmaa RR/TR (Ohjattu harjoitus: RR-ryhmä Lyhyet rastivälit) ORAVAPOLKUHARJOITUSTEN KESÄTAUKO Lempäälä, Kuokkalan koulu / Pirkkalantie 1 Kettuvuori RR/TR (Kunnanmestaruuskilpailu + Lasten seuranmestaruuskilpailu, kilpailuohjausta) Akaa, Sallinkulma / Suorakatu 2 Sallinkulma RR/TR (Ohjattu harjoitus RR-ryhmä Reittiviivasuunnistus) Lempäälä, Säijä / Pirkkalantie 887 Säijä RR/TR (Ohjattu harjoitus RR-ryhmä Reitinvalinta) Akaa, Junkkari / Toijalantie 1 Junkkari RR/TR (Ohjattu harjoitus RR-ryhmä Käyräharjoitus hiekkakuopalla) Pirkkala, Tie 3003 Lennosto Kokkovuori RR/TR (Ohjattu harjoitus RR-ryhmä Kompassin käyttö) Lempäälä, Moision koulu / Vanattarantie 1 Hakkari/Moisio RR/TR (Ohjattu harjoitus RR-ryhmä Karttamerkkibingo) Akaa, Kylmäkoski Savikoskentie 986 Lumivuori TOSSUNPESIJÄISET Oravapolkukauden päätös
7 TARPIALAINEN Numero 1/ Torstairastikalenteri 2015 Nro Pvm Paikka / Opastus Kartta Muuta Pirkkala, Killo / Vt3 - Linnakorven liittymä Killo PirHi, Helppo 2 km Akaa, Kylmäkoski / Savikoskentie 986 Lumijoki TarpS, Helppo 2 km Lempäälä, Liikuntakeskus / Urheilukatu 1 Hakkari TarpS, RR/TR aloitus Pirkkala, Toivion koulu / Toiviontie Toivio TY, RR/TR Vesilahti, Kirkonkylä / Koulutie 1 Tuonenoja TarpS, RR/TR Lempäälä, Paarentie / Tie 3003 Paarentien risteys Kangasjärvi PirHi, RR/TR Akaa, Kylmäkoski / Riuttamäentie 1 Riuttamäki TarpS, RR/TR Lempäälä, Sääksjärvi / Sääksjärventie 1 Isonkivenmaa TarpS, RR/TR Lempäälä, Innilän maja / Sotavallantie 119 Innilä TarpS, Helppo 2 km Pirkkala, / Tie Turkkirata Lastenojanvuori PirHi, Lyhyet radat Kangasala, Liuttu / Kangasalantie - Liutuntie Kisapirtti TY, Helppo 2 km Vesilahti, Narva / Punkalaitumentie 145 Ketunkellari TarpS, Vaativa maasto Akaa, Kylmäkoski / Riisikkalantie 396 Korkeanlaenvuori TarpS, Helppo 2 km, Ampumarata Pirkkala, Toivion koulu / Toiviontie Haikanvuori / Toivio PirHi, Helppo 2 km Vesilahti, Narvan koulu Narva TarpS, Helppo 2 km Akaa, Toijala / 3-tien ABC, Satamatie Nahkialanvuori TarpS, Helppo 2 km Pirkkala, Vaitti / Tie Jasperintie Kurikkakallio TY, Helppo 2 km Lempäälä, Kuokkalan koulu / Pirkkalantie 22 Kettuvuori TarpS, RR/TR Akaa, Viiala, Sallinkulma / Suorakatu 2 Sallinkulma TarpS, RR/TR Lempäälä, Säijän koulu / Pirkkalantie 887 Säijä TarpS, RR/TR Akaa, Toijala Junkkari / Toijalantie 1 Junkkari TarpS, RR/TR Pirkkala / Tie 3003 Lennosto Kokkovuori PirHi, RR/TR Lempäälä, Moision koulu / Vanattarantie 1 Hakkari / Moisio TarpS, RR/TR Akaa, Kylmäkoski / Sontulantie 384 Sontula TarpS, Helppo 2 km Lempäälä, Sääksjärvi / Sääksjärventie 1 Isonkivenmaa TarpS, Helppo 2 km Akaa, Kylmäkoski / Savikoskentie 986 Lumivuori TarpS, Helppo 2 km HAKKARIN KIINTORASTIT PÄIVITETÄÄN HUHTIKUUN AIKANA. LISÄTIETOJA: KIITOS YHTEISTYÖKUMPPANEILLE
TARPIALAINEN Numero 1/2013
TARPIALAINEN Numero 1/2013 Tarpialainen 1/2013 KOHTI KESÄÄ TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Puheenjohtajan palsta Tarmo Kokko Uusi vuosi ja uudet kujeet. Viime syksyn ja kuluneet talven aikana on punnerrettu ja pähkäilty
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 ***
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** Suunnistusta 1956-2011 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 29.3.2011 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura
TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi.
TARPIALAINEN Numero 1/2014 Tarpialainen 1/2014 SUUNNISTAJAN POLKU HELMIKUUSSA 2014 (KUVA: TEPPO SALMIA) TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Hyvää pöhinää! Missä lie menneen talven lumet? Ikkunasta näkyy vihertävää ohrapeltoa.
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote N:o 2/2012 19.11.2012*** http://tarpsu.sporttisaitti.com
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan jäsentiedote N:o 2/2012 19.11.2012*** http://tarpsu.sporttisaitti.com SYYSKOKOUS TO 29.11. klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. Paikka: Innilän maja, Sotavallantie 119, Lempäälä
Kysely kuntosuunnistajille
Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa
Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 1/ *
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2010-15.3.2010 * Suunnistusta 1956-2010 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 30.3.2010 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie
JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO
JOUKKUEENJOHTAJIEN KOKOUS KUHMO 2.3.2018 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus 2. Läsnäolijat 3. Kilpailuorganisaatio 4. Tuomarineuvosto 5. Ilmoittautumiset ja ryhmittelyt 6. Arvonta ja lähtölistat 7. Aikataulu
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2018
HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto
Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun
Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011
Lapin Susirastit 2011 Viimeksi päivitetty 23.09.2011 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura
Lapin Susirastit. {tab=esittely}
Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli
Osallistujan palautelomake
Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11
Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet
Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet Nopeuskestävyysseminaari, Pajulahti 21.11.2010 Ismo Hämäläinen Nopeuskestävyyden merkitys Anaerobisen
Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013
Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin
Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016
Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Inarilaiset maastot ja kartat on huomioitu
Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus.
Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet Kuva: Jari Yli-Hietanen Muutamia pyöräsuunnistuksen erityisjuttuja Polkukuvaus, kertoo polun ajettavuuden Mitä yhtenäisempi viiva sitä nopeampi sitä on ajaa
Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET
Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus
NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU
NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU Janne Salmi Turun AV-leiri 1.12.2013 SUUNNISTUS ON KESTÄVYYSLAJI jossa suunnistustaito on merkittävässä roolissa Harjoitusmäärien on oltava suuret Harjoittelun on oltava
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 19.4.2017 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura
Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma
30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan JÄSENTIEDOTE ** N:O 1/2009-15.3.2009
Suunnistusta 1956-2009 TARPIALAINEN Tarpian Suunnan JÄSENTIEDOTE ** N:O 1/2009-15.3.2009 KEVÄTKOKOUS Aika: Maanantai 30.3.2009 klo 18.00 Paikka: Innilän Maja, Sotavallantie 119, Lempäälä Kevätkokousasiat.
KUNTORASTIT 2013. Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat:
KUNTORASTIT 2013 Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat: - 25.4. Aulanko - 6.6. Suontaka Hattula - 27.6. Hätilä
Suunnistuskoulu 2018
Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ
21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään
Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa?
Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Paljakassa kilpaillaan Kainuun Rastiviikon ohessa MM-katsastukset 7.7 keskimatkalla sekä 9.7 pitkällä matkalla. Tämän maastoanalyysin myötä luon katsauksen
DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo
DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4
Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa
Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko, käänny takaisin Keskiviikko Tee puolen tunnin kävelylenkki.
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2017
Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi
Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen
HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)
6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)
Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)
Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten
NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU
NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU - VAUHTIA & MIELIKUVITUSTA! - Imatra/Lappeenranta 18.-19.5.2007 Janne Salmi SUUNNISTUS ON (pitkähkö ja fyysisesti vaihteleva) KESTÄVYYSLAJI Harjoitusmäärien on oltava
Miksi jotain piti ja pitää tehdä?
Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä
KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015
KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366
ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011
ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus
Tervetuloa Suunnistuskerho Tervetuloa SK Pohjantähden HIPPO-suunnistuskouluun OULU
Tervetuloa Suunnistuskerho Tervetuloa SK Pohjantähden HIPPO-suunnistuskouluun OULU Hippo-koulusta Leikin kautta - liikkumisen ja yhdessäolon ilo tärkeintä Kolmella ensimmäisellä kerralla opetellaan ja
Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Suunnistaja huomioi kanssaharrastajat ja ympäristön
Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan 1A Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan 1B Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdollisuus suunnistaa kilpailuissa ja kuntorasteilla omalla tasollaan.
Nuoret kilpailunjärjestäjinä
Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen
Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu
1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä
Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot
1 (5) Piirinmestaruus- ja HS-aluemestaruushiihdot Ahveniston moottoriradalla 16.2.2019 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeen piirinmestaruus- ja Hopeasompa-aluemestaruushiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero
Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari
Kilpailunjohtaja Jukka Lehtosaari Hämeen Hiihto ry Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Uudenmaan Hiihto ry Finlands Svenska Skidförbund rf Kainuun Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Satakunnan
Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012
Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax
Hämeenlinnan hiihdot
1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO
Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00
Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Kilpailuohjeet 2. 3 / Ti 2 9.7.2014 Lopulliset ohjeet on nähtävissä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n
1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje
1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään
Hiihtosuunnistuksen am-kilpailu E-P, K-P, ÖID, mestaruuskilpailu FSO Vetelissä
Hiihtosuunnistuksen am-kilpailu E-P, K-P, ÖID, mestaruuskilpailu FSO 11-12.3.2017 Vetelissä KILPAILUOHJE Kilpailun johto Kilpailun johtaja Ratamestari Tulospalvelu Valvoja Tuomarineuvosto: Raimo Haapalehto
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu
Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina
3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.
LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus
Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa
Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista
Tarpian Suunta. Suunnistuksen erikoisseura. Akaa, Lempäälä, Vesilahti
Tarpian Suunta Suunnistuksen erikoisseura Akaa, Lempäälä, Vesilahti Menestyvä Yhteisöllisyys Houkutteleva Arvostettu KAIKILLE sopiva laji Näkyvä Suunnistus- Green Spirit Rehellisyys ja avoimuus. Luonnon
LIITE 2 KUNNOSSAPITO-OHJE JA LATUJEN LAATUKRITEERISTÖ. Hakkarin alueen reitit
LIITE 2 KUNNOSSAPITO-OHJE JA LATUJEN LAATUKRITEERISTÖ Hakkarin alueen reitit Tasaisen pohjan leveys 4,0 5 m. Urheilukentän reunoilla ylläpidetään hiihtohalstereita (2 kpl) Pohjan epätasaisuus 5 cm Radat
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018
Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 1/2018 (26.2.2018-26.8.2018) ALKEISRYHMÄT MA KLO 17.30-19.30: ALKEET A ja B / Sanna Rauhamäki, Marjo Nupponen ja Pilvi Hyttinen Alkeiskurssi. Kurssin
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut
Ajankohtaista 1/6 Kilpailutoiminta 2014-15 Ratamestarikoulutuksen kehittäminen Lajisääntöuudistuksia vuodelle 2015 1:7500 mittakaava sallittu suunnistuksessa = 45v. sarjoissa Uusia SM-sarjoja
- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.
Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on
KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI
KRV-Valmennusseminaari Kuhmo 5.7.2011 KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI - Sprinttikartta ja kielletyt kohteet - Sprintin ratamestarityö 1 KRV-radat ja
Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla
Sprintin valmennus ja harjoittelu seuratasolla Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi Sprintin järjestelyhaasteet Vähän karttoja Turun seudulla poikkeuksellisen hyvä tilanne Karttojen vaatima ajantasaistustyö
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi
Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen
Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).
Hämeenlinnan hiihdot
1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 7.3.2015 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa vapaa (V), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO Kilpailukeskus
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, JÄSENTIEDOTE N:O 2/ ***
TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 2/2009-15.11.2009 *** Suunnistusta 1956-2009 SYYSKOKOUS Aika: Maanantai 30.11.2009 klo 19.00 Paikka: Rantalan sauna, Ruodasjärventie
Suunnistuskoulu 2017
Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
Mäntsälän Voimistelijat
1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle
Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä.
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2013 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen
egroup 2014 Valmennusryhmä-info
egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta
Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet
Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup
Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus
1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE
Kuvaa ei voi näyttää. EBT C04-05 R1 OHEISHARJOITTELUSTA JA OHJEITA KAUDELLE 2017-2018 OHEISHARJOITTELU NS FYSIIKKATREENIT OHEISHARJOITTELU PIDETÄÄN AINA SALITREENIEN OHESSA SE ON OLENNAINEN OSA TAVOITTEELLISTA
SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO
SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:
Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi
- kesällä 2015 tiistaisin klo 17- Vapaalla tapahtuu kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Kittilän kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi järjestävät erilaisia harrastekokeiluja kesällä 2015. Harrastekokeilut
SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014
1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna
Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden
Etelä-Karjalan Hiihto ry Etelä-Pohjanmaan Hiihto ry Hämeen Hiihto ry. Kainuun Hiihto ry. Keski-Pohjanmaan Hiihto ry Keski-Suomen Hiihto ry Lahden piirin Hiihto ry Pohjois-Karjalan Hiihto ry Pohjois-Pohjanmaan
Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina 2014-2016 Suomalaisen suunnistuksen strategia Visio Suunnistus on menestyvä, houkutteleva,
Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen
Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia
Kysymys ka. 1 2 3 4 5
Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa
Tampereen Iltarastit
Radat ja niiden vaatimukset Miksi järjestämme Iltarasteja ja keitä ovat asiakkaamme? Yhä useammin eipihkaniska asiakkaita Halu tutustua hyvämaineiseen ja hyvin kansalliseen, terveeseen ja ympäristöarvoja
Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta
Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt
Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.
VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että
Tervetuloa Kisakallioon!
Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus
RASTIIMI:N TOIMINTALINJA
RasTiimi ry RasTiimi ry on suunnisseura, joka toimii Kalajokilaakson latvoilla, Haapajärvellä ja Reisjärvellä. Seura on perustettu vuonna 1990 ja sen jäsenmäärä on n. 190, joista aktiivisuunnistajia on
KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS