HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013"

Transkriptio

1 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut järjestäminen, seuran oman Ahveniston ampumaradan kunnostamisen jatkaminen ja seuran vuonna 2012 alkaneen talouden tervehdyttämisohjelman jatkaminen. Seuran noin 250 jäsenen jäsenmäärä tulee vuoden 2014 aikana hieman nousemaan aktiivisen juniorityön ansiosta sekä aikuisille suunnatuilla ampumakursseilla. Oleellisempaa on kuitenkin saada nykyistä jäsenistöä aktiivisempaan toimintaan seurassa. 2. Hallinto Hämeenlinnan Ampumaseuran hallinnosta ja taloudesta vastaa vuosikokouksessa valittu seuran johtokunta. Sen apuna ovat eri urheilumuotojen jaostot sekä nuorisojaosto. Johtokunnan pääasialliset tehtävät ovat: valvoa ja tukea jaostojen toimintaa huolehtia seuran taloudesta tiedottaa tapahtumista ja aktivoida seuran jäseniä pitää yhteyttä SAL:on ja alueeseen laatia toimintasuunnitelma ja talousarvio tehdä toimintakertomus ja tilinpäätös kuluneesta vuodesta Eri jaostojen tehtävä on huolehtia oman urheilumuodon kilpailutoiminnasta, mahdollisista seuraotteluista, yhteisistä harjoituksista sekä muista tärkeäksi katsomistaan asioista. Nuorisojaoksen tehtävä-

2 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 nä on aktivoida seuran junioritoimintaa ja koordinoida mahdollisia juniorikilpailuja sekä järjestää leirejä ja kilpailumatkoja jaoksen resurssit huomioon ottaen. Lisäksi jaokset huolehtivat omalta osaltaan seuran kilpailuissa tarvittavista toimitsijoista ja tuomareista. Ahveniston ampuradan kunnostukseen perustetaan oma toimikunta, jonka tehtävänä on koordinoida ja aikatauluttaa ampumaradan kunnostus ympäristöluvan velvoittamalle tasolle 3. Talous Seuran taloudenhoidossa tärkein tehtävä on seuran taloudellisen tilan vakauttaminen. Ilmaaseradan kallis vuokra ja seuran Ahveniston ampumaradan ympäristöluvan tuomat velvoitteet aiheuttavat haasteita seuran taloudelle. Myöskään kaupungin pienentynyt vuokratuki ja Ampumaurheiluliiton jäsenmaksuosuuden korottaminen eivät helpota talouden vakauttamista. Seuran toiminnan kannalta tärkeimmät tulonlähteet ovat kaupungilta saatava tuki ilma-aseradan vuokrakustannuksiin, jäsenmaksut ja kaudella 2012 käyttöönotetut ratamaksut Tuloja hankitaan järjestämällä koululaisille tutustumiskäyntejä, eri kohderyhmille ampumaurheilukursseja, polttaritilaisuuksia ja ammuntailtoja. Lisäksi kilpailujen järjestäminen on tärkeä osa tulonhankintaa. Erityisesti vuosien 2014 ja 2015 kultahippufinaalien onnistunut järjestäminen vakauttaa taloudellista tilannetta ja mahdollistaa seuralle ampumaratojen kehittämistä Ahveniston ampumaradan kunnostustöitä jatkaa siihen nimettävä toimikunta. Hanssin Jukan rahaston jäljellä olevaa pääomaa käytetään kunnostustöissä. 4. Nuorisotoiminta Nuorisotoiminta jatkaa toimintaansa jo vakiintuneilla toimintatavoilla. Päätavoitteena on olla Hämeen alueen johtava Kultahippuseura, joka järjestää laadukkaita ja turvallisia ampumaurheilukursseja lapsille ja nuorille Sinettiseura hengessä. Kauden tärkein tapahtuma on seuran järjestämä Kultahippu-

3 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 3 finaali. Tavoitteena on saada seuran omia kultahippuikäisiä osallistujia kaikkiin ikäluokkiin sekä useita joukkueita joukkuekilpailuihin. Nuorten sarjoissa osallistutaan aktiivisesti aluekilpailuihin ja SMkilpailuihin. 5. Aikuisten valmennus- ja koulutus Seura järjestää ohjattuja ampumatapahtumia yleisen ja ikämiessarjojen ampujille. Seuran tehtävänä on myös aktivoida lupaavia ampujia kilpailutoimintaan. Nykyisiä edustusampujia ohjataan systemaattiseen harjoitteluun ja valmennukseen. Lisäksi seura lähettää jäseniään valmennus- ja tuomarikoulutuksiin. Aikuisliikunta otetaan yhdeksi painopistealueeksi, vaikka v aloitettu projekti on päättynyt. 6. Kilpailutoiminta Kilpailutoiminnassa päätavoitteena on osallistua eri urheilumuotojen ja ikäluokkien suomenmestaruus- ja aluemestaruuskilpailuihin sekä muihin kilpailukauden tapahtumiin. Seura järjestää eri kilpailuja, joista tärkeimmät ovat: - Kultahippufinaali huhtikuussa Iittalassa vuotiskilpailut toukokuussa - Hämeen alueen Kultahippukarsinta helmikuussa - seuraottelut - seuran mestaruuskilpailut - kaksi pienoiskiväärin maakuntasarjan osakilpailua - muut kilpailukauden tapahtumat

4 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 4 7. Ratatoiminta Ampumaratojen hyvä kunto on perusta koko seuran aktiiviselle toiminnalle. Ahveniston radan siivous- ja kunnostustalkoot järjestetään keväisin ja syksyisin. Ahveniston radan kunnostustöitä tehdään oman toimikunnan suunnitelmien mukaan. Lähitulevaisuuden tärkein tavoite on saada Ahveniston radan ympäristöluvassa todetut puutteet korjattua. Lisäksi Ahveniston radalle on tehtävä pitkän tähtäimen korjaus- ja kehityssuunnitelma. Liikkuvanmaalin ammunnoissa seura voi hyödyntää Parolan hirvirataa ja Viipurintien ilma-aseradalla on tarvittavat laitteet talviharjoitteluun. Hämeenlinnassa Johtokunta Liitteet: Kausiohjelma Vuoden 2014 maksut

5 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 5 KAUSIOHJELMA 2014 tapahtumat Kultahippukarsinnat helmi/maaliskuu (to) klo 17 Metsästäjäliiton katsastuskisa Maanpuolustusnaisten ilma-asekilpailu (la) klo 10 Metsästäjäliiton piirinmestaruuskisa Kultahippufinaalit Ahveniston kevättalkoot huhti/toukokuu 139-vuotiskisat Ahvenistolla, ikäsarjat (+ junnut) toukokuu Kiväärin maakuntasarjan kaksi osakilpailua, kesä-elokuu Seuranmestaruuskilpailut ruutiaseilla, syyskuu Lasten ampumaurheilukurssi, alkaa Avoimet ovet tutustumisilta aikuisille talvella Aikuisten kurssi keväällä Harjoitusvuorot kesällä Ahvenistolla: tiistaisin kivääri, keskiviikkoisin pistooli, torstaisin junnut. Ilma-aseradan harjoitusvuorot: tiistaisin junnut ja naiset. Keskiviikkoisin lasten ampumakurssi. Kevätkaudella järjestetään ilma-aseviikko, kilpailusuoritukset omalla ajalla ja/tai yhteisellä kilpakerralla, palkintojen jako kevättalkoiden yhteydessä. Junnuille kauden päätöstilaisuus joulukuussa.

6 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 6 MAKSUT vuodelle 2014 Jäsenmaksu/ kalenterivuosi Aikuiset Juniorit Syksyn lasten ampumakurssilaisten seuraavan vuoden jäsenmaksu sisältyy kurssin hintaan. 50 e 30 e Liittymismaksu Aikuiset 100 e Naiset ei maksua jos liittyy ampumakurssin jälkeen Muusta SAL:n seurasta siirtyvä 50 e Janakkalan Reserviläiset Ei maksua Taulumaksut, ilma-ase Kivääri (taulu= 4 täplää) 10 snt Pistooli (taulu) 8 snt Paineilma Täyttökerta 50 snt Ratamaksut/kalenterivuosi Viipurintien ilma-aserata 50 e Ahveniston ruutirata 30 e Kaappimaksu/kalenterivuosi 15 e Aseen käyttövuokra junnuharjoituksissa Harjoitusvuoroilla aseen käyttö 50 e (ilma-ase) /kausi *) Kertakäynti radalla Ilma-aserata, sis. panokset ja taulut. 5 e Vanhat ilma-aseet käytössä. Ahveniston ampumarata Valmennusmaksut Junioritoimikunnan esityksen mukaisesti Vanhat ilma-aseet Maksutta käytössä seuran jäsenille. Taulut ja panokset maksettava. *) kaudet: syys-, kevät- ja kesäkausi. Seura maksaa kilpailujen osallistumismaksuja seuraavasti: Joukkueet yleisen sarjan SM-kilpailuihin Joukkueet aluemestaruuskilpailuihin Mitalisijoituksista SM- kilpailuiden henkilökohtaisessa kilpailussa maksetaan jälkikäteen osallistumismaksut. Nuorille henkilökohtaiset SM-kilpailut ja aluemestaruuskilpailut Kultahippufinaalit

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä Vuoden 2018 tärkeimpinä toiminnallisina asioita on seuran jäsenmäärän kasvattaminen, kurssi- ja kilpailutoiminnan jatkuvuus

Lisätiedot

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Urheiluseuran toimintalinjaus 2017-2018 Nuorisotoiminta Ampumaurheilukurssi Ampumaurheilun alkeiskurssi järjestetään lapsille ja nuorille joka syksy. Ampumaurheilukurssi

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2012 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekka.niemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2014

KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO 2014 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekkaniemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

KIVÄÄRIJAOSTO 2016 KIVÄÄRIJAOSTO

KIVÄÄRIJAOSTO 2016 KIVÄÄRIJAOSTO KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekkaniemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

VALVOTUT HARJOITUSAJAT

VALVOTUT HARJOITUSAJAT KIVÄÄRIJAOSTO Puheenjohtaja Pekka Niemelä 040-5220 760 pekka.niemela@tuubi.net Rah.hoitaja Irma Kivistö 040-5310 040 irma.kivisto@suomi24.fi Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen

Lisätiedot

VALVOTUT HARJOITUSAJAT

VALVOTUT HARJOITUSAJAT KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Pekka Niemelä 040-5220 760 pekkaniemela@saunalahti.fi Rah.hoitaja Kimmo Prusila 040-8692 999 kimmo.prusila@gmail.com Valmennus Raimo Jääskeläinen 040-5961 477 rami.jaaskelainen@gmail.com

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Nokian Seudun Ampujat KAUSIOHJELMA

Nokian Seudun Ampujat KAUSIOHJELMA Nokian Seudun Ampujat KAUSIOHJELMA 2019 KIVÄÄRIJAOSTO 2019 KIVÄÄRIJAOSTO Pj. Harri Salo 040 509 4710 hate.salo@gmail.com Rah.hoitaja Teemu Lipponen 0400 838 885 kivaari.rahastonhoitaja@gmail.com Valmennus

Lisätiedot

NOKIAN SEUDUN AMPUJAT RY TALOUSARVIO VUOSI 2019 TILIKAUSI JOHTOKUNTA ALKUOLETUKSET: JÄSENMAKSAJIA: JÄSENMAKSU: SAL-MAKSU RATAMAKSU:

NOKIAN SEUDUN AMPUJAT RY TALOUSARVIO VUOSI 2019 TILIKAUSI JOHTOKUNTA ALKUOLETUKSET: JÄSENMAKSAJIA: JÄSENMAKSU: SAL-MAKSU RATAMAKSU: JOHTOKUNTA ALKUOLETUKSET: JÄSENMAKSAJIA: JÄSENMAKSU: SAL-MAKSU RATAMAKSU: Jäsen- ja ratamaksutulot HUOM Liittymismaksut 3750,00 Jäsenmaksut 31000,00 Kannatusmaksut 200,00 Ratamaksut 2 12000,00 Kertamaksut

Lisätiedot

Sodankylän Ampujat ry

Sodankylän Ampujat ry Sodankylän Ampujat ry T O I M I N T A L I N J A T O I M I N T A L I N J A 1 Sisällysluettelo 1. LAATU.. 2 2. TOIMINNAN MAHDOLLISTAMINEN.... 2 3. TIEDOTTAMINEN 2 4. MÄÄRÄ.. 3 5. TOIMINNAN TARKOITUS.. 3

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

K-UAS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Jäsentiedote 1/2008 www.k-uas.fi

K-UAS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Jäsentiedote 1/2008 www.k-uas.fi K-UAS Keski-Uusimaan Ampumaseura ry Jäsentiedote 1/2008 www.k-uas.fi Yleistä Keski-Uusimaan Ampumaseura ry PL 32 04301 TUUSULA Seuran kotisivujen osoite WWW. K-UAS.FI Sivuilla on ajankohtaista tietoa seuran

Lisätiedot

Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle

Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle 1 Keilaklubi Courun Colaajat ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2008-2009 1 Yleistä Keilaklubi Courun Colaajat ry on keilailuharrastuksen ja keilailun kilpailutoiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen erikoistunut

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai

Lisätiedot

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Helsingin Koulutus- ja tukiyksikön pistooliammunnat ovat ulkoradalla pidettäviä ohjattuja ja valvottuja ammunnan harjoittelutilaisuuksia. Aseina

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

1. Toiminnan perusteita

1. Toiminnan perusteita 1. Toiminnan perusteita SuunnistavaUusimaary(SU)toimiitoimintasäännöissä22.12.1995määritettyjenohjeiden mukaisesti. Missio,tehtävä,miksiyhdistysonolemassa,on: SuunnistavaUusimaary:ntarkoituksenaon toimiasuunnistusharrastuksenherättämiseksi,ylläpitämiseksijakehittämiseksijatoimia

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Lajit / sarjat /vammaluokat Y N Y20 N20 N50 Y50-70. R1 10m ilmakivääri, pysty SH1 60 60. R2 10m ilmakivääri, pysty SH1 40 40 40 40

Lajit / sarjat /vammaluokat Y N Y20 N20 N50 Y50-70. R1 10m ilmakivääri, pysty SH1 60 60. R2 10m ilmakivääri, pysty SH1 40 40 40 40 MUUTOKSET KILPAILUTOIMINNAN YLEISSÄÄNTÖIHIN JA OHJEISIIN KY/2005 Sääntömuutokset, jotka on hyväksytty liittovaltuuston kokouksessa 19.4.2008 kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet (KY/2005) Lisätään

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry.

TOIMINTAKERTOMUS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry Sivu 2 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisällys Sisällys 2 Seuran johtokunta 3 Puheenjohtajan katsaus 4 K-UAS:n puheenjohtajat kautta

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Juniorityö petankkiseuroissa

Juniorityö petankkiseuroissa Petankkiseuratoiminta - Juniorityö 1 Juniorityö petankkiseuroissa Nämä rivit on kirjoitettu avuksi niille seuroille joiden piirissä mietitään juniorityön aloittamista tai kehittämistä. Ei ole olemassa

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KOKKOLAN METSÄSTYS- JA AMPUMASEURAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. HALLINTO Puheenjohtajana on toiminut Ritva Karri ja sihteerinä Jussi Sirviö. Taloutta on hoitanut Seija Karri ja varapuheenjohtajana

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 SUOMUSSALMEN URHEILUAMPUJAT RY SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 AIKA PAIKKA LÄSNÄ 21.11.2014, klo 18.00-20:03 Hotelli Kiannon Kuohut, Suomussalmi Liite 1, nimiluettelon mukaisesti 61 henkilöä 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

TKL:n Organisaatiokaavio 2009

TKL:n Organisaatiokaavio 2009 TKL:N ORGANISAATIOKAAVIO 2009 LIITE 1/1(10) TKL:n Organisaatiokaavio 2009 Vuosikokous Hallitus Toiminnanjohtaja Työvaliokunta Muu henkilökunta Taloustoimikunta Kilpailutoimikunta Veteraanikeilaajat Jäsenseurat

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6)

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA 205 Käytä sarkain näppäintä siirtymiseen Seura täyttää harmaat. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA henkilöä - tytöt alle 20 v. 3 - pojat alle 20 v.

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA Seura täyttää. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. Viranomaisen - tytöt alle v. - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus - valio,

Lisätiedot

Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2014

Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2014 Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2014 PiekSA:n Kultahippukarsinta 2014 PIEKSÄMÄKI 4.1.2014 10m Ilmakivääri Pinja Tolonen 14HT 2. 291 10m Ilmapistooli Aada Jokelainen 10IT 2. 189 10m

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt 1. Yleinen osa 1.1. Johdanto Nämä Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Reserviläisliiton (RES)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

K-UAS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Jäsentiedote 1/2018

K-UAS. Keski-Uusimaan Ampumaseura ry. Jäsentiedote 1/2018 K-UAS Keski-Uusimaan Ampumaseura ry Jäsentiedote 1/2018 www.k-uas.fi Yleistä Keski-Uusimaan Ampumaseura ry Seuran kotisivujen osoite WWW. K-UAS.FI Osoitteenmuutokset ilmoitetaan suoraan jäsenasioiden hoitajalle.

Lisätiedot

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta

VaKP Voimistelu valmennustoiminta. Kilpa-aerobicin vanhempainilta VaKP Voimistelu valmennustoiminta Kilpa-aerobicin vanhempainilta 1.10.2018 Vanhempainillan ohjelma Käytännön asioita: kilpailumatkat, tiedonkulku, maksut, lisenssit, ym. Tiedotustilaisuus VaKP kilpa-aerobictiimi

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Hiihtoloma on Turussa käynnistynyt onneksi lumisin merkein. Nuorisojaosto toivottaa melojanuorille perheineen aktiivista lomaviikkoa.

Hiihtoloma on Turussa käynnistynyt onneksi lumisin merkein. Nuorisojaosto toivottaa melojanuorille perheineen aktiivista lomaviikkoa. Saaristomeren Melojat ry. TIEDOTE helmikuu 2016 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Hyvää hiihtolomaa! Kesätyöpaikat haussa hae 29.2. mennessä! Mia Dietrich-Isomaa osa-aikaiseksi nuorisovalmentajaksi Harjoitusmaksut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Toimintasuunnitelma 1 (6) LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Yleistä Hallinto Talous n päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

MIKKELIN AMPUJAT. Toimintasuunnitelma 2017

MIKKELIN AMPUJAT. Toimintasuunnitelma 2017 MIKKELIN AMPUJAT Toimintasuunnitelma 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. YLEISTÄ Vuosi 2017 on seuran 131. toimintavuosi. Vuoden 2017 keskeinen hanke on elektronisten taululaitteiden käyttöön saanti. Tavoitteena

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2015

Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2015 Pieksämäen Seudun Ampujat ry kilpailijoiden tulokset 2015 Ilmakiväärin makuun joukkuesarjakilpailu 2014-2015 (2. Kierros) 9.2.2015 Pieksämäki 10m Ilmakivääri 3x60ls. Joukkue Y 2 Pinja 593 + Tea 599 + Sami

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

TUKIAMMUNTA TUKIAMMUNNAN SÄÄNNÖT JA KULTAHIPPUKILPAILUT. Suomen Ampumaurheiluliitto Nuorisovaliokunta 2008

TUKIAMMUNTA TUKIAMMUNNAN SÄÄNNÖT JA KULTAHIPPUKILPAILUT. Suomen Ampumaurheiluliitto Nuorisovaliokunta 2008 TUKIAMMUNTA TUKIAMMUNNAN SÄÄNNÖT JA KULTAHIPPUKILPAILUT Suomen Ampumaurheiluliitto Nuorisovaliokunta 2008 Säännöt voimassa 1.10.2008 alkaen. (muuttuneita kohtia alleviivattu) TUKIAMMUNNAN SÄÄNNÖT Tukiammunnassa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Hyväksytty syyskokouksessa 21.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. TÄRKEIMMÄT TAVOITTEET 2016... 2 3. NUORISO- JA HARRASTETOIMINTA... 2

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU VII/2012 Final Countdown

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU VII/2012 Final Countdown KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU VII/2012 Final Countdown Kilpailun järjestää Konneveden Reserviläiset ry. Konneveden Jouhtisvuoren ampumaradalla lauantaina 2.6.2012. Kilpailu on avoin kaikille

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Vuonna 2013 jaoston toiminnan keskipisteessä oli nuorten ampujien aluevalmennuksen ja leirityksen mahdollistaminen taloudellisesti

Lisätiedot

Haapajärven Ampumaseura ry. (HaaAs) TOIMINTALINJA

Haapajärven Ampumaseura ry. (HaaAs) TOIMINTALINJA Haapajärven Ampumaseura ry. (HaaAs) TOIMINTALINJA 9.12.2017 Sisällysluettelo 1. Visio 2. Eettiset linjaukset 3. Nuorisotoiminta 3.1 Ampumakoulu, 3.2 Koululaisammunnat 4. Muu toiminta 5. Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

LUE JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 2012

LUE JA SÄILYTÄ   JÄSENTIEDOTE 2012 LUE JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 2012 JÄSENTIEDOTE TOIMINTA-AJATUS Tarjota yhdistyksemme jäsenille mahdollisuus harrastaa ampumaurheilua sen eri muodoissa, suorittaa kilpailu- ja valmennustoimintaa toimintaamme

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSKUTSU ÅRSMÖTESKALLELSE

VUOSIKOKOUSKUTSU ÅRSMÖTESKALLELSE 1 VUOSIKOKOUSKUTSU Suomen Bridgeliitto ry - Finlands Bridgeförbund rf:n syyskokous pidetään Bridge Areenalla (os. Hiomotie 10, 00380 Helsinki) lauantaina 30. marraskuuta 2013 klo 13.00. Käsiteltävänä ovat

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

LUE JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 2013

LUE JA SÄILYTÄ   JÄSENTIEDOTE 2013 LUE JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 2013 Puheenjohtajan terveiset Suomussalmen urheiluampujat on jatkanut työtä ampumaharrastuksen eteen jälleen kuluvana vuonna. Aarnen ja Matin työn pohjalta on ollut hyvä jatkaa.

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA. EGS:n tukiperiaatteet kilpailutoimintaan vuonna 2015. Juniorit. Kilpailutoiminta

ESPOON GOLFSEURA. EGS:n tukiperiaatteet kilpailutoimintaan vuonna 2015. Juniorit. Kilpailutoiminta ESPOON GOLFSEURA EGS:n tukiperiaatteet kilpailutoimintaan vuonna 2015 Juniorit Kilpailutoiminta EGS/ Akatemia tukee vuosittain junioreiden kilpailutoimintaa Akatemian päävalmentajan ja hallituksen linjausten

Lisätiedot

Kilpailuorganisaation avainhenkilöt

Kilpailuorganisaation avainhenkilöt Kilpailuorganisaation avainhenkilöt TA JURY Heikki Pääkkönen Puheenjohtaja Sami Sipponen (MA), Marko Mäkelä (SAL), Pekka Rissanen (SiiLa), Kilpailun johtaja Kari Rautiainen Kivääriammunnan johtaja Pekka

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2019

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2019 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2019 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2019, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto

ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015. 1. Johdanto ETELÄ- SUOMEN JUDO ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Johdanto Judoliiton strategiassa (2013-2020) alueellinen yhteistyö on yksi kulmakivistä matkalla kohti päätavoitetta - olympiakultaa. Strategiaan liittyen

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot