Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)"

Transkriptio

1 Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: (H18) Nuorten EM Viesti Sijoitus: (H18) SM keskimatka Sijoitus: (H18), 2011(H18) ja 2010 (H16) SM pitkämatka Sijoitus: (H17) SM Viesti Sijoitus: (H18) Tavoitteeni kaudelle 2015 on saada ehjä kokemuksia antava ensimmäinen vuosi miesten pääsarjassa. Tavoitteena seuraavan viiden vuoden aikana on kasvaa urheilijana ja tavoitella miesten sarjan kärkeä. Esikuvia matkan varrella on ollut paljon mutta tällä hetkellä suurimpia esikuvia Eeli tähyää seuraaville rasteille.

2 ovat urheilijat, jotka ovat vaikeuksienkin jälkeen noussut maailman huipulle lajissa kun lajissa! Kalle Häkkinen (1995) Pienenä vietiin kuntorasteille niin siitä se lähti, hiihtosuunnistus tuli vähän myöhemmin mukaan ohjelmaan. Suvussa suunnistettu hyvin laajasti. Nuorten Tiomila Sijoitus: Hisun SM sprintti Sijoitus: Hisun SM keskimatka Sijoitus: Päästä Hiihtosuunnistuksen SM kisoissa 10 parhaan joukkoon. Kehittyä vähintään kansalliselle tasolle hiihtosuunnistuksessa Metsästystä Monet suomalaiset kestävyysurheilussa menestyneet. Kalle tutkii reitinvalintoja Antti Häkkisen opastamana.

3 Otto Kaario (1998) Vanhemmat harrastavat suunnistusta, joten itse ei tarvinnut edes ajatella asiaa. isi ja äiti SM-keskimatka Sijoitus: Sijoitus: Sijoitus: Otto vauhdissa seuraavalle osuudelle. Plaketit SM-sprintistä ja -keskimatkalta Nuorten EM- tai MM-kisat 6. Mitä muuta harrastat Kestävyysjuoksu Matthias Kyburz Konsta Sipiläinen (1999) Iskän mukana suunnistuskouluun 3 vuotiaana, niin siitä se ajatus sitten lähti. Konsta tarkistaa rastille lähestymistä. SM-hisussa. Vanhemmat SM-Keskimatka (hisu) 2015 Sijoitus 5.

4 SM-Pitkämatka (hisu) 2015 Sijoitus 7. SM-pitkämatka 2014 Sijoitus: 11. (H15) HiSu SM-sprintti 2012 Sijoitus: 6 (H14) 4. Tavoitteesi alkavballekaudelle: SM kisoissa plaketeille pääsy. : Hyvää kisamenestystä ja terveyttä. Arttu Kaario (2000) Vanhempien mukana menin iltarasteille noin 2-vuotiaana. Vanhemmat. Arttu vauhdissa kohti vaihtoa Nuorten Tiomilassa.. :n mestaruuskilpailut Sijoitus: Hyviä suorituksia Hyviä suorituksia. Mårten Boström Lasse Laakso (2000) Isän aloitteesta, suunnistus on tuntunut hauskalta Lasse viemässä viestiä vaihtosuoralla.

5 Isä KRV Vuokatti, Sijoitus: 3. (H13A) 2013 FIN 5 ja KRV Sijoitus: ja 2010 Oravatonni, Mynämäki Sijoitus: Nuorten Jukola Sijoitus: SM Sijoitus: FIN 5 Pohjanmaa Sijoitus: Tavoitteesi 2015 Jukolan viestissä maaliin pääsy : Pärjätä urheilussa Jalkapalloa ja sählyä Messi Topi Laakso (2002) Iskä vei suunnistuskouluun Iskä ja isoveli FIN 5 Kuusamo Sijoitus: Sijoitus: : Kehittyä suunistajana Jääkiekkoa, jalkapalloa, laskettelu Tiomilan 2015 Kilpailukeskusta.

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2

Rankiohje. Vuonna 2016 laskettavat rankilistat. Kilpailupisteet. Hiihtosuunnistuksen ranki 1. Suunnistuksen rankilistat 1. Suunnistuksen rankilistat 2 Rankiohje Vuonna 2016 laskettavat rankilistat Hiihtosuunnistuksen ranki 1 kilpailut ajalta: 1.12.2015 31.3.2016 julkaisu: IRMAssa viimeistään 12.4.2016 kilpailupistemääriä laskettaessa käytetään perustana

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan , ja seuraavat lajisääntömuutokset

Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan , ja seuraavat lajisääntömuutokset LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(6) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 25.1.2016, 3.10.2016 ja 12.12.2016 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Nuorten sarjajaon muuttaminen pyöräsuunnistuksen

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET

ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET Kaakon Suunnistus ry ALUEMESTARUUSKILPAILUT OHJEET JÄRJESTETTÄVÄT KILPAILUT Alueella järjestetään seuraavat aluemestaruuskilpailut: Hiihtosuunnistus: pitkä matka keskimatka sprintti viesti sprinttiviesti

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan , ja seuraavat lajisääntömuutokset

Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan , ja seuraavat lajisääntömuutokset LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 25.1.2016, 3.10.2016 ja 12.12.2016 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Nuorten sarjajaon muuttaminen pyöräsuunnistuksen

Lisätiedot

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011

ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2017 Juha Laasanen 9.11.2017 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 9.11.2017, Laihian nuorisoseura 18.00 Tarjoilua 18.15 Suunnistuskauden kohokohtia / Juha 18.30

Lisätiedot

Sijoitukset paranivat Jukolassa

Sijoitukset paranivat Jukolassa Sijoitukset paranivat Jukolassa Suunnan Venlat paransivat viimevuoden sijoitusta 13 tilaa: nyt 73, viime vuonna 86. Kakkosjoukkueen sijoitus parani sijaan 151 (182). Hyvän aloituksen teki Maiju Kovanen,

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 Suunta Jyväskylä ry 14.03.2011 1/19 TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n (S-JKL) toimintaa leimasi vuoden 2010 aikana varsin monipuolinen tapahtumien kirjo. Vuosi oli myös Suomen Suunnistusliitto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009

TOIMINTAKERTOMUS 2009 Suunta Jyväskylä ry 15.03.2010 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2009 1. YLEISTÄ Vuonna 2009 Suunta Jyväskylä ry järjesti toukokuussa AM-sprint kilpailut Huhtasuolla, Korttelicupin, kuntorastien, Kurkocupin ja lasten

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 Suunta Jyväskylä ry 7.4.2014 Sivu 1/21 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä sai 101. toimintavuonaan hienon palkinnon: Seura valittiin "vuoden 2013 urheiluseuraksi " Suomen Urheilugaalassa

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 Suunta Jyväskylä ry 12.02.2009 1/15 TOIMINTAKERTOMUS 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 Suunta Jyväskylä ry järjesti elokuussa AM-pitkämatkan kilpailut Petäjäveden Jussilanperällä korttelicupin, kuntorastien,

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015

Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015 Säyneisen Salpa, kesäsuunnistus 2015 H60,4037,Butilkin Niilo,SäynSa,125851, H50,05528,Forsberg Matti,SäynSa,122185,1965 Suonenjoen Vasama, 16.5.2015, Kansalliset Suonenjoen Vasama, 16.5.2015, Kansalliset

Lisätiedot

1. Toiminnan perusteita

1. Toiminnan perusteita 1. Toiminnan perusteita SuunnistavaUusimaary(SU)toimiitoimintasäännöissä22.12.1995määritettyjenohjeiden mukaisesti. Missio,tehtävä,miksiyhdistysonolemassa,on: SuunnistavaUusimaary:ntarkoituksenaon toimiasuunnistusharrastuksenherättämiseksi,ylläpitämiseksijakehittämiseksijatoimia

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 7.3.2013 Sivu 1/21 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2012 oli samalla seuran 100v. juhlavuosi. Heti juhlavuoden alussa jouduimme perumaan hiihtosuunnistuksen katsastus-/kansalliset

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat teki ylijäämäisen tilinpäätöksen

Kouvolan Suunnistajat teki ylijäämäisen tilinpäätöksen TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. TIIVISTELMÄ Vuosi 2016 oli seuran kuudes toimintakausi ja samalla kolmas henkilöjäsenyydellä toteutunut suunnistuksen erikoisseuravuosi. Seuran toiminta oli edellisten vuosien

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ 16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

2. JAOSTON TOIMINTA Jaoston toimintaan kuului suunnistuksen- ja hiihtosuunnistuksen kilpailuja harrastustoiminta sekä kuntourheilu.

2. JAOSTON TOIMINTA Jaoston toimintaan kuului suunnistuksen- ja hiihtosuunnistuksen kilpailuja harrastustoiminta sekä kuntourheilu. 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS V.2008 Suunnistusjaosto kokoontui kokoukseen kaksi kertaa toimintavuoden aikana. Jaostoon kuuluivat: puheenjohtaja Antti Härkönen varapuheenjohtaja Lauri Suorsa sihteeri:pj

Lisätiedot

2 / Suunnistusjaosto. www. vi h tavu oren pam au s. n et

2 / Suunnistusjaosto. www. vi h tavu oren pam au s. n et 2 / 201 2 Suunnistusjaosto www. vi h tavu oren pam au s. n et Päätin eilen, että tänään syyskuun viimeisenä aloitan Pamausrastin kokoamisen. Pääkirjoituksen aiheeksi ei ollut mitään ideaa. Avuksi tuli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12 Suunta Jyväskylä ry 19.4.2016 Sivu 1/12 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2015 oli toiminnallisesti varsin vilkas ja monipuolinen. Seuran toiminnan painopistealueet olivat

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERIN POHJA 2020

KILPAILUKALENTERIN POHJA 2020 SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO 19.2.2019 Kilpailutoiminta KILPAILUKALENTERIN POHJA 2020 Pvm Kilpailu Laji Seura/Paikka 1.1.2020 ke 2.1.2020 to 3.1.2020 pe 4.1.2020 la 5.1.2020 su 6.1.2020 ma 7.1.2020 ti 8.1.2020

Lisätiedot

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin SUUNNISTUSJAOSTON 2018 TOIMINTASUUNNITELMA * JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna

Lisätiedot

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA):

MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): - R1: - R2: MÄÄRÄYTYVÄT STIPENDISÄÄNTÖJEN MUKAAN; PYSU, HISU TAI KESÄSU (TIIVIISTI KOOSTETTUNA): RANKISSA 1. LUOKKA (H/D 12 H/D 21) SM/KLL -KISOISSA 1O PARHAAN JOUKOSSA EM/MM -KISOISSA HENKILÖKOHTAISESSA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 14.11.2012 (th) KUNTOSUUNNISTUS TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuntorasti-tapahtumat Kuntorastitoiminnassa otetaan huomioon NAVIn strategia kehittämällä kuntorastitapahtumien laatua

Lisätiedot

varapuheenjohtaja, kuntosuunnistusvastaava karttavastaava, ratamestarivastaava rahastonhoitaja, suunnistuskouluvastaava tiedotus- ja nettisivuvastaava

varapuheenjohtaja, kuntosuunnistusvastaava karttavastaava, ratamestarivastaava rahastonhoitaja, suunnistuskouluvastaava tiedotus- ja nettisivuvastaava 1 HOLLOLAN URHEILIJAT -46 RY TOIMINTAKERTOMUS Suunnistusjaosto 1.1.2013-31.12.2013 www.hollolanurheilijat.com/suunnistus JOHDANTO Suunnistusjaoston päätavoitteena on kuntoliikunnan edistäminen tarjoamalla

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 sujui vaakaasti, kaikki am-kisat kisailtiin, vaikka latukisa meni juoksuksi. Suorituksia amkisoissa tuli yhteensä 2870 ja kuntosuunnistuksessa

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. Kainuu kansainvälisten suunnistuksen suurtapahtumien Kainuu ja Kajaani kansainvälisten keskipisteessä suunnistuksen suurtapahtumien keskipisteessä KUTSUVIERASTILAISUUS Joutenlampi;

Lisätiedot

YLEISTÄ SEURAN TAVOITTEET VALMENNUS- JA NUORISOTOIMINTA RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019

YLEISTÄ SEURAN TAVOITTEET VALMENNUS- JA NUORISOTOIMINTA RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2019 YLEISTÄ Rastivarsat toteuttaa vuonna 2019 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry Sivu 1/14

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry Sivu 1/14 Suunta Jyväskylä ry 19.4.2017 Sivu 1/14 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 YLEISTÄ Suunta Jyväskylä ry:n toimintavuosi 2016 oli toiminnallisesti varsin vilkas ja monipuolinen. Seuran toiminnan painopistealueet olivat

Lisätiedot

Suunnistusvuosi 2015

Suunnistusvuosi 2015 Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2015 1/5 Suunnistusvuosi 2015 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Sihteeri ja tiedottaja, varap.j.

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ 26.11.2012 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän seuratoiminnan tavoitteena on tehdä laaja-alaista juniorityötä ja kasvattaa omia huippuja tarjoamalla valmennusta

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

JÄSENET Seuran jäsenmäärä oli 135 ( ). Nuoria, alle 20-vuotiaita oli naista/tyttöä ja 96 miestä/poikaa.

JÄSENET Seuran jäsenmäärä oli 135 ( ). Nuoria, alle 20-vuotiaita oli naista/tyttöä ja 96 miestä/poikaa. LOUNAIS-HÄMEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2017 TOIMINTAKAUSI Kulunut vuosi oli seuran 55. toimintakausi. YLEISTÄ Vuosi oli taas hieno suunnistusvuosi. Erityisen ylpeitä voimme olla Salla Koskelan

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 KAUDEN KOHOKOHTIA 2014 Juha Laasanen 12.11.2014 Kolme omaa kilpailua: 8. 5. Koulujen välinen sprintti-suunnistuskilpailu keskuskoululla, 63 osallistujaa 26. 7. EP:n am-oravapolkukilpailu + avoin kansallinen

Lisätiedot

Vauhti-ryhmä Kick off

Vauhti-ryhmä Kick off Vauhti-ryhmä 2018 Kick off 20.1.2018 Aiheita Ohjaajat vastuuhenkilöt Suunnistajan polku - vauhtiryhmä Tavoitteet Toiminta Harjoitukset Kilpailut Leirit Vuorovaikutus Viestintä Ohjaajat / vastuuhenkilöt

Lisätiedot

Päijät-Rastin toimintakertomus

Päijät-Rastin toimintakertomus Päijät-Rastin toimintakertomus 1.10.2014-30.9.2015 Päättyvä kausi on ollut padasjokelais-kuhmoislaisen suunnistukseen erikoistuneen seuran Päijät- Rastin 46. toimintavuosi. Suunnistusvuoden kohokohta koettiin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2008 TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Suunnistusvuosi 2008 sujui myönteisissä merkeissä monella rintamalla. Kuntorastikävijöiden määrä nousi ja kolmantena vuonna peräkkäin. Kuntorastikävijöitä kirjattiin 11350

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20

TOIMINTAKERTOMUS Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20 Suunta Jyväskylä ry 15.4.2014 Sivu 1/20 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän vuosi 2014 alkoi hienosti, kun seuramme valittiin tammikuussa Vuoden urheiluseuraksi Suomessa. Vuoden suurin tapahtuma

Lisätiedot

rahastonhoitaja, Irma-yhteyshenkilö

rahastonhoitaja, Irma-yhteyshenkilö LOUNAIS-HÄMEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKAUSI YLEISTÄ Kulunut vuosi oli seuran 52. toimintakausi. Vuosi 2014 oli taas hieno suunnistusvuosi. Erityisen ylpeitä voimme olla siitä, että

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

2. JAOSTON TOIMINTA Jaoston toimintaan kuului suunnistuksen- ja hiihtosuunnistuksen kilpailuja harrastustoiminta sekä kuntourheilu.

2. JAOSTON TOIMINTA Jaoston toimintaan kuului suunnistuksen- ja hiihtosuunnistuksen kilpailuja harrastustoiminta sekä kuntourheilu. 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS V.2009 Suunnistusjaosto kokoontui kokoukseen kolme kertaa toimintavuoden aikana. Jaostoon kuuluivat: puheenjohtaja Antti Härkönen varapuheenjohtaja Lauri Suorsa sihteeri:pj

Lisätiedot

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen

Lisätiedot

TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi.

TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi. TARPIALAINEN Numero 1/2014 Tarpialainen 1/2014 SUUNNISTAJAN POLKU HELMIKUUSSA 2014 (KUVA: TEPPO SALMIA) TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Hyvää pöhinää! Missä lie menneen talven lumet? Ikkunasta näkyy vihertävää ohrapeltoa.

Lisätiedot

Ajankohtaista 1/6 Kilpailutoiminta 2014-15 Ratamestarikoulutuksen kehittäminen Lajisääntöuudistuksia vuodelle 2015 1:7500 mittakaava sallittu suunnistuksessa = 45v. sarjoissa Uusia SM-sarjoja

Lisätiedot

KUNTORASTIT 2013. Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat:

KUNTORASTIT 2013. Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat: KUNTORASTIT 2013 Jaosto sai tänäkin vuonna järjestettäväkseen kuudet Hämeen Sanomien iltarastit. Rastien päivämäärät ja pitopaikat ovat seuraavat: - 25.4. Aulanko - 6.6. Suontaka Hattula - 27.6. Hätilä

Lisätiedot

Suunnistus kunto- ja terveysliikuntana Suunnistuksen terveysprofiilityö

Suunnistus kunto- ja terveysliikuntana Suunnistuksen terveysprofiilityö Suunnistus kunto- ja terveysliikuntana Suunnistuksen terveysprofiilityö Yhteenveto keväällä 2011 kuntosuunnistajille tehdystä kyselystä Kyselyn toteutustapa Verkkokysely (Webropol), jonka linkki oli noin

Lisätiedot

KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa

KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta Lisätietoa http://www.kkiohjelma.fi/hanketuki KKI-hanketuki Taloudellinen tuki paikallisille toimijoille työikäisten liikuttamiseksi Tahoille, jotka järjestävät aloittelijoille

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 ***

TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** TARPIALAINEN Tarpian Suunnan, www.tarpsu.sporttisaitti.com JÄSENTIEDOTE N:O 1/2011-15.3.2011 *** Suunnistusta 1956-2011 KEVÄTKOKOUS Aika: Tiistaina 29.3.2011 klo 19.00 Paikka: Innilän maja Sotavallantie

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2013 WWW-ranki WWW-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 14.11.2011 1/13 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 14.11.2011 1/13 1. YLEISTÄ 14.11.2011 1/13 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. YLEISTÄ Seurafuusion kautta perustettu Suunta Jyväskylä ry viettää vuonna 2012 toimintansa 100- vuotis toimintakautta. Seuran yksi perustajaseuran

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2011 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä ovat Nuori Suomi-sinetin

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Katsaus menneeseen KS-gaalassa 15.11.2015 Mikko Kekki Kouvolan Suunnistajien puheenjohtaja Kouvolan Suunnistajat lyhyesti seuran

Lisätiedot

Kaahareiden kesä 2019

Kaahareiden kesä 2019 Kaahareiden kesä 2019 Kaaharit 11-14-vuotiaita suunnistetaan avoratoja tai tukireittiä ohjaajat: Tuulikki Olkkonen 11-12-vuotiaat, 040 531 9018, marja.tuulikki.olkkonen@gmail.com Riina Liuha 13-14-vuotiaat,

Lisätiedot

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE SEURAN VISIO JA STRATEGIA Rastivarsat kehittää pitkäjänteisesti nuoriso-, valmennus-, kilpailu- ja harrastesuunnistusta. Rastivarsat

Lisätiedot

Eero Hirvonen, s. 1996, yhdistetty Maailman Cup 25. Kesän Grand Prix parisprintti 9. Henkilökohtainen kisa 11. Aikuisten SM marraskuussa

Eero Hirvonen, s. 1996, yhdistetty Maailman Cup 25. Kesän Grand Prix parisprintti 9. Henkilökohtainen kisa 11. Aikuisten SM marraskuussa Vapaa-ajan lautakunta 9 26.01.2017 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2016 119/12.04.03/2017 Vapaa-ajan lautakunta 26.01.2017 9 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 0400 646563 Laukaan

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

Koovee. Suunnistuskoulu 2019

Koovee. Suunnistuskoulu 2019 Koovee Suunnistuskoulu 2019 Keskeiset henkilöt Suunnistuskoulun rehtori Petri Viitanen ( petriv@iki.fi ) Nuorisopäällikkö Kati Kuusisto (kati.kuusisto@icloud.com) Nuorisovalmentaja Elo Saue (elosaue@gmail.com)

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013

Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN ALUEELLISET SUUNNISTUSKILPAILUT

KESKI-POHJANMAAN ALUEELLISET SUUNNISTUSKILPAILUT KESKI-POHJANMAAN ALUEELLISET SUUNNISTUSKILPAILUT liite 28C AM-HIIIHTOSUUNNISTUS Pitkä matka ja keskimatka D12, D14, D16, D18, D20, D21, D35 D75 H12, H14, H16, H18, H20, H21, H35 H80 Osanottomaksu: 18,

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina

Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina 2014-2016 Suomalaisen suunnistuksen strategia Visio Suunnistus on menestyvä, houkutteleva,

Lisätiedot

Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat. Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö

Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat. Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö Maastohiihdon linjaukset urheilijan polulla ja maastohiihdon ajankohtaiset asiat Eero Hietanen Maastohiihdon valmennuspäällikkö 2016-2017 yleiskatsaus, huippu-urheilu MM-LAHTI 2017 ONNISTUMINEN!!! https://www.youtube.com/watch?v=li4t-beuao4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 22.11.2010 mt YLEISTÄ Navi aloittaa toista vuosikymmentään. Toimintasuunnitelma perustuu menneinä vuosina hyväksi koettuun toimintarunkoon, jota on kehitetty tarpeiden ja mahdollisuuksien

Lisätiedot

Suunnistava Uusimaa Syyskokous 2010

Suunnistava Uusimaa Syyskokous 2010 Liite 1 Osallistujat Seura Valtakirja Ei valtakirjaa Delta Juha Liukkonen Espoon Akilles Markku Virtanen Helsingin Poliisi-Voimailijat Jari Ohrankämmen Helsingin Suunnistajat Juha Burtsoff Synnöve Miettinen,

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Haku valtakunnallisiin oppilaitoksiin lukukaudelle 2014 15 ja alueelliseen valmennukseen vuodelle 2015 26.1.2014 Vierumäki Petteri Kähäri Valtakunnalliset

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2013 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Suunnistaja huomioi kanssaharrastajat ja ympäristön

Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Suunnistaja huomioi kanssaharrastajat ja ympäristön Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan 1A Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan 1B Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on mahdollisuus suunnistaa kilpailuissa ja kuntorasteilla omalla tasollaan.

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ 29.11.2013 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan kivijalkana ovat viime vuosina olleet viikoittainen kuntorastitoiminta, laadukkaat suunnistuskoulut, kilpailutoiminta

Lisätiedot

Siiralainen 2011. kuvaaja: Pauli Kukkola

Siiralainen 2011. kuvaaja: Pauli Kukkola Siiralainen 2011 Siilin Rastin miehet (vasemmalta Raimo Kankkunen, Antti Rönnemaa, Petri Väänänen ja Pauli Kukkola) veteraanien MM-kisojen hulppeissa maisemissa Sveitsissä. kuvaaja: Pauli Kukkola Puheenjohtajan

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Nuoriso- ja Valmennusjaosto

Nuoriso- ja Valmennusjaosto 1/2 LS-37 Kuukausitiedote toukokuu Nuoriso: Nuoriso- ja Valmennusjaosto - Rastiseikkailu - tapahtuma Tapanilassa keskiviikkona 12.5. Rastiseikkailu - tapahtumaan on tulossa yli 200 1.-3.-luokkalaista lasta

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Navi ry

Toimintasuunnitelma Navi ry Toimintasuunnitelma 2018 Navi ry TOIMINNAN LÄHIVUOSIEN SUUNTAVIIVAT JA PAINOPISTEALUEET Navi ry on etelä-savolainen koko perheen suunnistusseura, joka panostaa voimakkaasti kunto- ja nuorisotoimintaan.

Lisätiedot

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot :

Kesäkauden päättäjäisissä jaettavat kiertopalkinnot : EsSun KIERTOPALKINTOJEN SÄÄNNÖT 2012 Espoon Suunnan Johtokunta on kokouksessaan 3.4.2012 vahvistanut nämä säännöt olemaan voimassa toistaiseksi. S Ä Ä N N Ö T Kiertopalkinto voidaan antaa joko henkilölle

Lisätiedot

Aikuisten suunnistuskoulu

Aikuisten suunnistuskoulu Aikuisten suunnistuskoulu Puheenjohtajan terveiset Puheenjohtajan terveiset Tämäkään talvi ei tehnyt poikkeusta lumitilanteen suhteen. Hiihtosuunnistajan taival on liukas, mutta kivinen. Suomen mestaruudet

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö

Lisätiedot

NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU

NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU NUOREN SUUNNISTAJAN TALVIHARJOITTELU Janne Salmi Turun AV-leiri 1.12.2013 SUUNNISTUS ON KESTÄVYYSLAJI jossa suunnistustaito on merkittävässä roolissa Harjoitusmäärien on oltava suuret Harjoittelun on oltava

Lisätiedot

3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100

3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100 Kilpailupvm Kilpailupäivän nimi Lis.nro Kilpailija Sarja Itse maksettu Seura maksanut Ryhmä IRMAn ulkopuol. Maksuajankohta maksu Palautus Lisämaksu 3.5.2015 SK:n kansallinen 96877 Aarnio Ada D10 8 100

Lisätiedot

KYMMENEN VUOTTA NAVINA

KYMMENEN VUOTTA NAVINA TOIMINTAKERTOMUS 2010 15.3.2011 mt KYMMENEN VUOTTA NAVINA Navi ry perustettiin 2001 vuoden alussa. Mikkelin Suunnistajien, Länsi-Saimaan Rastin ja Anttolan Urheilijoiden suunnistustoiminnan yhdistämisestä

Lisätiedot

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus

Lisätiedot

5.3.2012 MITÄ SPRINTTI ON? Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi

5.3.2012 MITÄ SPRINTTI ON? Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi MITÄ SPRINTTI ON? Turun sprinttiseminaari 3.3.2012 Janne Salmi 1 SPRINTIN KEHITYS Tampere 2001 Vuokatti 2013 2 Historiaa PWT (Park World Tour) 1996- (esi-isä: Kampuksen Köykäisy 1992) Tavoitteena yleisö-

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot