Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän tilaa sisä-suomessa lähivuosina.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän tilaa sisä-suomessa lähivuosina."

Transkriptio

1 SISÄ-SUOMI JA SAARISTOKUNNAT LIITE 3. Muistio jorma leppänen, tem 1. JOHDANTO Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän tilaa sisä-suomessa lähivuosina. Valtioneuvoston asetuksen (608/2008, 740/2009) saaristokunnista ja kuntien saaristoosista mukaan maassa on 8 saaristokuntaa, joista 3, nimittäin Enonkoski, Puumala ja Sulkava, sijaitsee sisä-suomessa. Saaristokuntien määrä on vähentynyt koko maassa parina viime vuonna 13:sta 8:aan. Vähennys on koskenut vain meren saaristoa. Siltarakentamisen vuoksi saaristokunta-aseman ovat menettäneet aiemmin vuosien varrella mittaan Hirvensalmi, Rääkkylä, Vehmersalmi ja Maksamaa siirtyen saaristoosakunniksi. Saaristojärjestelmää rakennettaessa lähtökohtana on ollut että sekä meren rannikko että sisä-suomi ovat saaristojärjestelmässä edustettuina. Saaristo-osakunnista (39) puolet sijaitsee sisä-suomessa ja puolet meren rannikolla. Tältä osin saaristojärjestelmä on tasapainossa. Saaristokunta Puumala on päättänyt tehdä selvityksen kunnan liitos- ja yhteistyömahdollisuuksista naapurikuntien kanssa. Yksi vaihtoehdoista on jatkaa itsenäisenä kuntana. Saaristokunnat Sulkava ja Enonkoski haluavat jatkaa itsenäisinä kuntina. Saaristo-osakunnat Savonlinna ja Mikkeli ovat kiinnostuneita kuntaliitoksista naapurikuntien kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriö ja saaristoasiain neuvottelukunta kunnioittavat alueen kuntien aikanaan muotoutuvia päätöksiä kuntaliitos- ja yhteistyöasioissa. Tälläkään muistiolla ei oteta kantaa siihen, pitäisikö kuntaliitokset tehdä, eikä myöskään kuntaliitosvaihtoehtoihin. Mikäli kuntaliitokset toteutuvat, valtioneuvosto päättää saaristoalueasetuksen muutoksella, tuleeko uudesta kunnasta saaristokunta tai -osakunta. Valtionosuuslainsäädäntö takaa sinänsä valtionosuuksien säilymisen entisen tasoisina 5 vuoden ajan liittymisestä. Valtionosuuslainsäädännössä on määritelty tärkeä 1200:n ( alkaen 1100 asukkaan) raja, jonka jälkeen koko saaristo-osakunnan asukasluku on yleisen valtionosuuden määritellyn saaristolisän/as kertojana toisin kuin tämän rajan alla olevissa kunnissa, joissa kertojana on vain rajatun saaristoalueen saaristoväestön määrä. Saaristoalueen rajaaminen on siten tärkeä asia saaristo-osakunnaksi nimeämisessä.

2 Puumalan ja Mikkelin virkamiesjohto on käynyt joulukuussa 2009 elinkeinoministeri Pekkarisen luona Mikkelin ja Puumalan kuntaliitosasiassa pyrkien selvittämään mm, olisiko uudella liitoskunnalla mahdollisuus tulla nimetyksi saaristokunnaksi tai saaristoosakunnaksi siten, että mielellään koko Puumala määriteltäisiin uuden kunnan saaristo-osaksi. Samoin Savonlinnan ja Puumalan johto on käynyt joulukuussa kuntaministeri Mari Kiviniemen luona selvittämässä Savonlinnan ja Puumalan mahdollisen liitoskunnan mahdollisuuksia saaristokunnaksi. 2. SISÄ-SUOMEN SAARISTOKUNTIEN MAHDOLLISUUDET SÄILYÄ SAARISTOKUNTINA SILTAHANKKEIDEN JÄLKEEN Enonkoski ja Sulkava ovat asettaneet ykköstavoitteikseen siltojen rakentaminen saaristoosiinsa (Enonkoksella Ihamansalmi ja Sulkavalla Vekaransalmi) siten, että ilman kiinteää tieyhteyttä olevan saaristoväestön määrä putoaisi nollaan. Rakentamiset eivät sisälly vielä tielaitoksen suunnitelmiin, mutta kunnat kiirehtivät niitä. Puumalan Niinisalon-Lintusalon lossin korvaaminen sillalla, mikä hanke on myös vireillä, pudottaisi Puumalan ilman kiinteää tieyhteyttä olevan saaristoväestön osuuden kunnan asukasluvusta myös lähes nollaan. Saaristolain saaristokäsite sisältää paitsi ilman kiinteää tieyhteyttä olevat saaret myös kiinteän tieyhteyden saaria ja muita vesistön rikkomia alueita, joiden olosuhteet ovat saaristomaiset. Saaristokuntia nimettäessä on kuitenkin katsottu ilman kiinteää tieyhteyttä olevan saaristoväestön määrää ja osuutta kunnan asukasluvusta. Linjaa on kuitenkin käytännössä sovellettu siten, että lossin takana kunnan keskustasta olevat alueet on katsottu ilman kiinteää tieyhteyttä oleviksi alueiksi, vaikka niihin olisi kiinteä tieyhteys toiselta puolelta. Jo ensimmäisissä saaristopäätöksissä Maksamaa nimettiin saaristokunnaksi meren rikkoman rakenteen vuoksi, vaikka siellä ei ollut asuttua ilman kiinteää tieyhteyttä olevaa saaristoa. Ellei tähän saakka sovellettua kriteeristöä muuteta, siltarakentamisen tapahduttua Enonkoski, Puumala ja Sulkava on siirrettävä saaristo-osakunniksi. Tämä on tähän saakka noudatetun mukainen ratkaisu. Jos taas kriteeristöä muutetaan, on kaikkia kuntia kuitenkin kohdeltava tasapuolisesti, jolloin on mahdollista, että uusia ilman kiinteää tieyhteyttä olevia saaria omaavia kuntia nousee kilpailemaan saaristokunta-asemasta näiden kuntien kanssa. 3. KUNTALIITOSVAIHTOEHTOJA 3.1. SAVONLINNAN JA PUUMALAN KUNTALIITOSVAIHTOEHTO Savonlinnasta ja Puumalasta muodostettavaksi suunnitellun kunnan asukasluku olisi n Asuttuja saaria olisi Asuttuja ilman kiinteää tieyhteyttä olevia saaria olisi 24. Asukkaista 275 asuisi ilman kiinteää tieyhteyttä olevilla saarilla.tämä olisi alle 1 % prosenttia kunnan asukasluvusta eli merkittävästi vähemmän kuin tähän saakka on pidetty saaristokuntanimityksen kriteerinä (10 %). Uuden Savonlinnan nimeäminen saaristokunnaksi edellyttäisi siten uudenlaista sovellettavaa kriteeristöä. Saaristolaissa prosenttiosuuksia ei ole määritelty ja laki antaa

3 sinänsä mahdollisuuden varsin laajan harkintavallan käyttöön. Nimitykset on kuitenkin perusteltava ja kuntia kohdeltava tasaveroisesti. Mikäli saaristokuntanimitys toteutuisi, kasvaisivat uuden Savonlinnan saaristolisät liittyvien kuntien nykyisiin saaristolisiin verrattuna (Puumala euroa, Savonlinna euroa= n. 1,6 miljoonaa euroa) ehkä 6 miljoonaan euroon. Lisäystä nykyisiin saaristolisiin verrattuna olisi n. 4,5 miljoonaa euroa (tarkistettavana). Mikäli uusi Savonlinna sen sijaan nimitettäisiin saaristo-osakunnaksi, riittäisi saaristo-osan kooksi Savonlinnan nykyinen saaristoalue 1100 saaristolaisen rajan saavuttamiseen. Lisäksi Puumalan ilman kiinteää tieyhteyttä oleva saaristo (156 asukasta) on ainakin kiistatta hyväksyttävää saaristoaluetta. Tällöin uuden Savonlinnan saaristolisät olisivat n euroa. Savonlinnan ( euroa) ja Puumalan ( euroa) nykyisiin yhteenlaskettuihin saaristolisiin (1,6 miljoonaa euroa) verrattuna uuden Savonlinnan saaristolisät putoaisivat viiden vuoden normaalin siirtymäajan jälkeen n eurolla. Uudessa Savonlinnassa olisi vettä km2, mikä olisi 37 % kunnan pinta-alasta. Saarten määrä, 2 500, nostaisi sen maan suurimpien saaristokuntien joukkoon. Mökkien määrä nousisi 8 500:aan ja mökkiläisten :een, mikä tekisi kunnasta maan suurimman mökkikunnan. Savonlinna on ollut kiinnostunut selvittelemään laajemminkin, onko mahdollista muodostaa Itä-Savoon suuri saaristoinen kunta, mielellään saaristokunta, joka kattaisi Savonlinnan lisäksi paitsi Puumalan, mutta myös mielellään mm Sulkavan ja mahdollisesti Enonkoskenkin nykyiset saaristokunnat. Sulkava ja Enonkoski haluavat kuitenkin jatkaa itsenäisinä kuntina. Puumalan kunnanvaltuusto päätti selvittää eri vaihtoehtoja, joiden joukossa on myös itsenäisenä kuntana jatkaminen. Savonlinnalla ja Puumalalla ei ole yhteistä maarajaa, joten tarvittaisiin Sulkavan kunnan läpi kulkeva yhdyskäytävä. Tämä puolestaan edellyttää kuntajakolain mukaan Sulkavan kunnan suostumusta MIKKELIN JA PUUMALAN KUNTALIITOSVAIHTOEHTO Uuden Mikkelin asukasluku olisi n Ilman kiinteää tieyhteyttä olevilla saarilla (13) asuvien määrä olisi 162, mikä olisi 0,3 % kunnan asukasluvusta. Tämä olisi merkittävästi vähemmän kuin tähän saakka on pidetty saaristokuntanimityksen kriteerinä (10 %). Uuden Mikkelin nimeäminen saaristokunnaksi edellyttäisi siten olennaisesti uudenlaista kriteeristöä. Saaristo-osakuntien kohdalla on sen sijaan otettu huomioon saaristolain saaristokäsitteen mukaisesti myös kiinteän tieyhteyden saaristoväestö. Määrittely sisältää harkintaa. Uuden Mikkelin saaristoaluerajauksen tekeminen siten, että 1100 saaristolaisen raja saavutettaisiin, riippuisi poliittisten päättäjien harkintavallan käytöstä. Mikäli uuden Mikkelin kohdalla rajaus olisi se, että, että Sahanlahti - Vesijärvi-alueen itäpuolella oleva Puumalan

4 alue kuuluisi saaristo-osaan yhdessä Mikkelin olemassa olevan saaristoalueen kansa, olisi saaristo-osan asukasluku n Tässä tapauksessa uuden Mikkelin saaristolisä saaristo-osakuntana olisi n. 1,5 miljoonaa euroa, mikä olisi samaa luokkaa kuin Porvoon saaristolisä, mutta puolet suurempi kuin Savonlinnan saaristolisä ja kolme kertaa suurempi kuin Naantalin ( asukasta) saaristolisä. Kun kuitenkin Puumalan poistuvat saaristokuntalisät, n euroa, otettaisiin huomioon, olisi saaristolisien todellinen lisäys paljon pienempi, n euroa. Uuden Mikkelin valtionosuudet olisivat kokonaisuudessaan n. 84 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien kokonaisuudessa saaristolisä ei siten olisi suhteettoman suuri tekijä. Haasteena uuden mahdollisen Mikkelin kohdalla on, miten arvioida vesistön kiistatta monella tapaa rikkoman rakenteen täyttävän saaristolain määritelmää "muut saaret ja mantereen alueet, jotka ovat muutoin olosuhteiltaan saaristoon verrattavissa". Kiinteän tieyhteyden suuret saaret merialueilla ovat helpommin miellettävissä lain kriteerit täyttäviksi alueiksi, vaikka vesistön rikkoman rakenteen haitta saattaa vesistöalueilla olla usein jopa suurempi. Mikäli uuden Mikkelin saaristo-osaan kuuluisi vain nykyisen Puumalan ilman kiinteää tieyhteyttä oleva saaristo ja Mikkelin nykyinen saaristo-osa, uuden Mikkelin saaristolisä vähenisi kuntien nykyisiin saaristolisiin verrattuna eurosta euroon. Uudessa Mikkelissä olisi suuri vesistöala. Vesialaa olisi 866 km2, mikä on 26 % kunnan pinta-alasta. Saaria olisi n Pysyvästi asuttuja ilman kiinteää tieyhteyttä olevia saaria olisi 13. Mökkeilyssä se nousisi maan suurimmaksi mökkikunnaksi mökillään ja mökkiläisellään. 4. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Saaristojärjestelmän vanhan sisäisen tasapainopyrkimyksen kannalta olisi suotavaa, että sisä-suomessa olisi jatkossakin saaristokuntia mahdollisuuksien mukaan. Saaristokunnat uhkaavat kuitenkin loppua sisä-suomesta Enonkosken, Puumalan ja Sulkavan siltahankkeiden toteuduttua. Tässä tapauksessa kunnat tosin ilmeisesti jatkaisivat saaristo-osakuntina. Mikäli tarkastellut kuntaliitokset uusi Savonlinna ja uusi Mikkeli- toteutuvat, molemmat kaavaillut uudet kunnat olisivat hyvin saaristoisia, vesistöisiä ja myös vesistöjen rikkomia kuntia. Ne olisivat kumpikin maan suurimpia mökkikuntia. Uusi Savonlinna ja uusi Mikkeli jäisivät kuitenkin kauas tähän saakka saaristokunnille asetetuista peruskriteereistä, jotka koskevat ilman kiinteää tieyhteyttä olevan saaristoväestön osuutta kunnan asukasluvusta. Osuudet olisivat molemmissa kunnissa alle 1 %:n. On mahdollista, ettei kriteeristöjäkään muuttamalla saataisi riittäviä prusteluja nimetä kuntia saaristokunniksi edes tarkoituksenmukaisen kuntarakenteen edistämisen nimissä, mikä on hallituksen yksi keskeisiä tavoitteita. Huomioon on myös otettava, että saaristolisät olisivat suhteellisen suuret.

5 Sen sijaan uusien mahdollisten liitoskuntien Savonlinna ja Mikkeli nimeäminen saaristoosakunnaksi olisi noudatetun linjan mukaista. Mahdollista on myös, että kummankin saaristo-osa rajattaisiin niin, että 1100 saaristolaisen raja ylittyy, jolloin pääsy korkeampien saaristolisien piiriin mahdollistuu. Tämä ei olisi kuitenkaan itsestään selvää uuden Mikkelin kohdalla. Rymättylän ja Velkuan saaristokuntien liittyminen hiljattain uuteen Naantalin saaristokaupunkiin voisi olla tarkasteltava ennakkotapaus, jossa Naantali nimettiin saaristo-osakunnaksi ja Rymättylä ja Velkua katsottiin kokonaisuudessaan uuden Naantalin saaristo-osaksi. Tässä tapauksessa toteutui 1200 saaristolaisen rajan ylitys. Nykyisen saaristokunnan alueeseen kuuluminen ei ollut kuitenkaan Naantalinkaan tapauksessa riittävä tekijä aluerajaukselle. Varsinainen kriteeri oli fyysinen rakenne eli se, että saaristoalue sijaitsee suurella Otavan saarella, johon tosin on kiinteä tieyhteys, mutta jota meri eristää kolmelta suunnalta ja joka ulottuu kauas merelle, ja Velkuan saarilla, joista ainoastaan pääsaarelle on kiinteä tieyhteys. Asuttuja ilman kiinteää tieyhteyttä olevia saaria on uudessa Naantalissa 26. Meren rannikolla uuteen Kemiönsaaren kuntaan, joka nimettiin saaristokunnaksi, liittyivät entinen Dragsfjärdin saaristokunta ja Kemiön sekä Västanfjärdin kunnat kokonaisuudessaan. Kemiö ja Västanfjärd sijaitsivat kokonaan ja Dragsfjärd pääosin suurella Kemiönsaarella, johon tosin on kiinteä tieyhteys, mutta jota meri eristää kolmelta suunnalta ja joka ulottuu kauaksi merelle. Kemiönsaaren kunnassa on myös 25 ilman kiinteää tieyhteyttä olevaa saarta ja saaristoväestön osuus kunnan asukasluvusta oli 6,5 %. Lövön siltahankkeen valmistuminen pienentää saaristoväestön osuutta 5,5 %:iin. Kemiönsaaren saaristokuntaaseman jatkosta päätetään tehtäessä uutta saaristoalueasetusta vuoden 2011 syksyllä.

Työryhmän kokous , Työ- ja elinkeinoministeriö, Eteläesplanadi 4, Sali 8

Työryhmän kokous , Työ- ja elinkeinoministeriö, Eteläesplanadi 4, Sali 8 Saaristoasiain neuvottelukunnan asettama saaristoalueasetustyöryhmä Muistio esityksineen 23.10.2015 Työryhmän kokous 22.10.2015, Työ- ja elinkeinoministeriö, Eteläesplanadi 4, Sali 8 Neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa.

Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa. Vesistöisyydestä aiheutuva saavutettavuushaitta ja syrjäisyys Rannikko- ja Järvi-Suomessa. Simo Rautiainen, UEF/Karjalan tutkimuslaitos Paikkatietomarkkinat, Helsinki, 7.11.2017 Taustaa 1 Sokkeloiset vesistöt

Lisätiedot

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Saaristolain 9 mukaan valtioneuvoston tulee määrätä saaristokunniksi ne kunnat, joissa saaristo-olot ovat olennaisena esteenä kunnan kehitykselle. Saaristokuntia ja

Lisätiedot

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 22.1.2016 Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Saaristolain 9 mukaan valtioneuvoston tulee määrätä saaristokunniksi ne kunnat, joissa saaristo-olot ovat olennaisena esteenä

Lisätiedot

Saaristoisuuden ja vesistöisyyden vaikutukset kuntien kustannuksiin Hirvensalmella, Mikkelissä ja Savonlinnassa

Saaristoisuuden ja vesistöisyyden vaikutukset kuntien kustannuksiin Hirvensalmella, Mikkelissä ja Savonlinnassa SPATIA Raportteja 2/2015 Saaristoisuuden ja vesistöisyyden vaikutukset kuntien kustannuksiin Hirvensalmella, Mikkelissä ja Savonlinnassa Eero Vatanen Simo Rautiainen Alue- ja kuntatutkimuskeskus Itä-Suomen

Lisätiedot

Laki saariston kehityksen edistämisestä 26.6.1981/494; sisältää säännökset mm:

Laki saariston kehityksen edistämisestä 26.6.1981/494; sisältää säännökset mm: Laki saariston kehityksen edistämisestä 26.6.1981/494; sisältää säännökset mm: - Saariston käsite - Peruspalvelut - Saaristokuntien ja saaristo-osakuntien määräämisen perusteet - Taloudellinen asema -

Lisätiedot

LIITE 8. Luonnos 12.1.2010 K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 7. 8.6.2010, Länsi-Turunmaa

LIITE 8. Luonnos 12.1.2010 K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 7. 8.6.2010, Länsi-Turunmaa LIITE 8. Luonnos 12.1.2010 K U T S U Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 7. 8.6.2010, Länsi-Turunmaa Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari Länsi-Turunmaalla Aika Paikka Järjestäjät

Lisätiedot

Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut

Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut Elina Auri Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret Saaristoasian neuvottelukunta Työ- ja elinkeinoministeriö 1 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 4 1. Johdanto 8 1.1 Selvityksen lähtökohdat

Lisätiedot

Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari

Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari KUTSU Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 6. 7.6.2011, Maalahti Aika Seminaari alkaa maanantaina 6.6.2011 klo 12.00 ja päättyy tiistaina 7.6.2011 klo 12.00 Paikka Ensimmäisenä päivänä Petalaxin

Lisätiedot

Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret

Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueiden kehittäminen 26/2010 Elina auri Ilman kiinteää tieyhteyttä olevat pysyvästi asutut saaret Työ-

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristoosista uusiminen, Savonlinnan kaupungin lausunto

Valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristoosista uusiminen, Savonlinnan kaupungin lausunto 1(6) Valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristoosista uusiminen, Savonlinnan kaupungin lausunto Pyydettynä lausuntona Savonlinnan kaupunki toteaa seuraavaa: 1. Savonlinna nimettävä

Lisätiedot

Jakamistalous saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden mahdollisuutena Hankkeen lähtökohdat Heikki Miettinen

Jakamistalous saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden mahdollisuutena Hankkeen lähtökohdat Heikki Miettinen Jakamistalous saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden mahdollisuutena Hankkeen lähtökohdat 13.12.2017 Heikki Miettinen Selvityksen tehtävät Tutkimuskysymyksiä Missä laajuudessa eri jakamistalouden muodot

Lisätiedot

Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista uusimisesta

Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista uusimisesta Lausunto 1 (5) 01.10.2015 316/03.04.00.02/2015 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM/1822/00.04.02/2015; 8.8.2015 Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle valtioneuvoston

Lisätiedot

SAARISTOKRITEERIKYSELY 2016/Heikki Miettinen Suomenkieliset vastaukset

SAARISTOKRITEERIKYSELY 2016/Heikki Miettinen Suomenkieliset vastaukset 1. Organisaatio Vastaajien määrä: 44 3. 1) Mikä olisi sopiva saaristokuntien määrä (nyt 8)? Vastaajien määrä: 40 4. Mahdolliset kommentit: Vastaajien määrä: 13 - Tarkkaa määrää on hankala määrittää, sillä

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus

MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus Saaristoasiain neuvottelukunnan tavoitteet tulevalle hallituskaudelle MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus Vettä on Suomen kaikissa kunnissa ja saariakin on lähes kaikissa kunnissa.

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSKUTSU 14/07. Kokousaika: Maanantai 1.10.2007 klo 18.30

HAILUODON KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSKUTSU 14/07. Kokousaika: Maanantai 1.10.2007 klo 18.30 HAILUODON KUNTA KOKOUSKUTSU 14/07 Kokousaika: Maanantai 1.10.2007 klo 18.30 Kokouspaikka: Kunnantoimisto, johtokeskus Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Saanko samalla tiedot ti klo 9 mennessä siitä, mitä kunnallisia palveluja on kunnan saaristoalueeksi määriteltävällä alueella:

Saanko samalla tiedot ti klo 9 mennessä siitä, mitä kunnallisia palveluja on kunnan saaristoalueeksi määriteltävällä alueella: Saaristokunniksi ehdolla olevien kuntien vastaukset saaristoalueiden palveluvarustuksesta 21.10.2015 jorma leppänen tem/ao/sank 1 SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TIETOPYYNTÖ Lähettäjä: Jorma.Leppanen@tem.fi

Lisätiedot

saaristo-ohjelma 2014 2017

saaristo-ohjelma 2014 2017 Naantalin kaupunki Saaristo-ohjelma 2014 2017 1 Naantalin kaupungin saaristo-ohjelma 2014 2017 Kaupunginvaltuusto 9.6.2014 35 Naantalin kaupunki Saaristo-ohjelma 2014 2017 2 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1175. Valtioneuvoston päätös. saaristokunnista ja muiden kuntien saaristo-osista, joihin sovelletaan saaristokuntaa

SISÄLLYS. N:o 1175. Valtioneuvoston päätös. saaristokunnista ja muiden kuntien saaristo-osista, joihin sovelletaan saaristokuntaa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1175 1180 SISÄLLYS N:o Sivu 1175 Valtioneuvoston päätös saaristokunnista ja muiden kuntien saaristo-osista, joihin sovelletaan

Lisätiedot

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016 Saaristoasiain neuvottelukunta Luonnos 12.5.2017/jl mmm sank SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2016 Maa- ja metsätalousministeriö 7.5.2017 1 Toimintakertomus 2016 Sisältö Sisällysluettelo

Lisätiedot

SANKn LAUSUNTO SELVITYSMIES PERTTU VARTIAISEN SAARISTOPOLITIIKKAA, MAASEUTU- POLITIIKKAA JA KAUPUNKIPOLITIIKKAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ

SANKn LAUSUNTO SELVITYSMIES PERTTU VARTIAISEN SAARISTOPOLITIIKKAA, MAASEUTU- POLITIIKKAA JA KAUPUNKIPOLITIIKKAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ Työ- ja elinkeinoministeriö 6.2.2015 SANKn LAUSUNTO SELVITYSMIES PERTTU VARTIAISEN SAARISTOPOLITIIKKAA, MAASEUTU- POLITIIKKAA JA KAUPUNKIPOLITIIKKAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren

Lisätiedot

Kerimäen, Punkaharjun ja Puumalan kuntien liittyminen Savonlinnan

Kerimäen, Punkaharjun ja Puumalan kuntien liittyminen Savonlinnan Kerimäen, Punkaharjun ja Puumalan kuntien liittyminen Savonlinnan kaupunkiin Savonlinnan ja Puumalan kunnat ovat neuvotelleet kuntaliitossopimuksen, jonka luottamushenkilöistä koostuva neuvotteluryhmä

Lisätiedot

Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari

Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari KUTSU Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 3. 4.6.2013, Porvoo Aika Seminaari alkaa maanantaina 3.6.2013 klo 12.00 ja päättyy tiistaina 4.6.2013 klo 12.00 Paikka Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin 2017 20.9.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

Eduskunnan pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, kh Tervaleppä. Lilla parlamentet, Arkadiagatan 3, mr Tervaleppä

Eduskunnan pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, kh Tervaleppä. Lilla parlamentet, Arkadiagatan 3, mr Tervaleppä SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 SKÄRGÅRDSDELEGATIONEN PROTOKOLL 4/2016 Aika: Keskiviikko 9.11.2016 klo 14.15-16.45 Tid: Onsdagen 9.11.2016 KL 14.15-16.45 Paikka: Plats: Eduskunnan pikkuparlamentti,

Lisätiedot

Muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.

Muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina. 145 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kuntalain 58.2 :n mukaan muut toimielimet kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Hallintosäännön 4 :n mukaan kunnanhallitus

Lisätiedot

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 SKÄRGÅRDSDELEGATIONEN FÖREDRAGNINGSLISTA 2/2016

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 SKÄRGÅRDSDELEGATIONEN FÖREDRAGNINGSLISTA 2/2016 SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 SKÄRGÅRDSDELEGATIONEN FÖREDRAGNINGSLISTA 2/2016 Aika: Keskiviikko 10.8.2016 klo 07.30-09.00 (kesäkokous alkaa 9.8.) Tid: Onsdagen 10.8.2016 klo 07.30-09.00

Lisätiedot

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Työ- ja elinkeinoministeriö 12.8.2014 1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ 1 NEUVOTTELUKUNNAN KOKOONPANO JA KOKOUKSET...

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä

Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä Etelä-Savon kuntatalouden kipupisteitä Heikki Laukkanen Kunnallistaloustyöryhmän puheenjohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto Mikkeli 13.9.2010 4 Lähde: Verohallinto Etelä-Savon kuntien tilitetyt kunnallisverot

Lisätiedot

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Kuntalaisten näkemyksiä palvelujen järjestämistavoista Paras-uudistuksesta ja kuntaliitoksista Kuntaliitto / Kuntakehitys ja tutkimus Marianne

Lisätiedot

KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET

KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET OIKEUSMINISTERIÖ 24.11.2015 KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET Äänestyspäivä Kunta Asia Kysymys Tulos Äänestysprosentti 1991 12.5. Tuusula Tiesuunnitelma Järvenpääntien leventäminen Ei 55,4 46,8 90,1 Tuloksen

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 21.1.2014 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

Asuntomarkkinoiden tilanne OKL:n lähdön jälkeen

Asuntomarkkinoiden tilanne OKL:n lähdön jälkeen SAVONLINNAN KAUPUNKI MUISTIO 1(8) Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asuntomarkkinoiden tilanne OKL:n lähdön jälkeen Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy Opettajakoulutuksen lähtö Savonlinnasta

Lisätiedot

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan:

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan: Byggnämnden/Rakennuslautakunta 70 26.08.2015 Kaupunginhallitus 250 26.10.2015 Ehdotus Paraisten kaupungin rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Byggnämnden/Rakennuslautakunta 26.08.2015 70 Valmistelija V.t

Lisätiedot

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki

Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista. Savonlinnan kaupunki Sote-tuotantoalue analyysi vaihtoehdoista Savonlinnan kaupunki Toiminnallis-taloudellinen analyysi Savonlinnan keskussairaalassa on noin 650 työpaikkaa. jo 400 työpaikan väheneminen merkitsisi yhteensä

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

Kustannukset, ulkoinen

Kustannukset, ulkoinen Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 on tasapainoinen, mutta lisää säästöjä tarvitaan ja kaikki säästötoimenpiteet, joihin on ryhdytty, ovat välttämättömiä. Talousarvioehdotuksen

Lisätiedot

Esitys maakuntahallitukselle koskien maakuntien esityksiä saaristokunniksi ja saaristo-osakunniksi

Esitys maakuntahallitukselle koskien maakuntien esityksiä saaristokunniksi ja saaristo-osakunniksi Kaupunginhallitus 264 02.09.2019 Esitys maakuntahallitukselle koskien maakuntien esityksiä saaristokunniksi ja saaristo-osakunniksi 545/03.01.00/2019 Kaupunginhallitus 02.09.2019 264 Viestintä-ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Saaristoasiain neuvottelukunta TARKISTETTU SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Saaristoasiain neuvottelukunta TARKISTETTU SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Saaristoasiain neuvottelukunta Pvm Dnro 22.2.2017 TARKISTETTU 20.9.2017 SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Neuvottelukunnan toiminta perustuu saaristolakiin (49481, 1138/93)

Lisätiedot

K U T S U. Luonnos /JL/MMM. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Jyväskylä

K U T S U. Luonnos /JL/MMM. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Jyväskylä K U T S U Luonnos 15.2.2017/JL/MMM Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 5. 6.6.2017, Jyväskylä Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari Jyväskylässä Aika Paikka Järjestäjät Kohderyhmä

Lisätiedot

Sipoon kunnan lausunto valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Johdanto

Sipoon kunnan lausunto valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta. Johdanto Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto PL 28 00023 VALTIONEUVOSTO Sipoon kunnan lausunto valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta Johdanto Valtionvarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osasto

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntien tilinpäätökset 2015 ja talousnäkymät

Etelä-Savon kuntien tilinpäätökset 2015 ja talousnäkymät Etelä-Savon kuntien tilinpäätökset 2015 ja talousnäkymät Kuntaliiton ja maakuntaliiton ajankohtaisseminaari Pieksämäki 11.5.2016 Heikki Laukkanen Etelä-Savon kunnallisasiain työryhmän pj., kunnanjohtaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Saaristoasiain neuvottelukunta Luonnos JL/mmm SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Saaristoasiain neuvottelukunta Luonnos JL/mmm SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Saaristoasiain neuvottelukunta Pvm Dnro 22.2.2017 Luonnos 20.2.2017 JL/mmm SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Neuvottelukunnan toiminta perustuu saaristolakiin (49481, 1138/93) ja

Lisätiedot

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen

Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014. Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas 20.3.2014 Jari Suominen Siikainen Jäneskeidas Projekti muodostuu 8:sta voimalasta Toimittaja tanskalainen Vestas á 3,3 MW, torni 137 m, halkaisija 126 m Kapasiteetti yhteensä 26

Lisätiedot

Saaristo-ohjelma

Saaristo-ohjelma Maa- ja metsätalousministeriö Saaristoasiain neuvottelukunta Saaristo-ohjelma 2017 2019 Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Versio 1 Spatia 21.4.2017 Sisältö 1 Alkusanat...

Lisätiedot

Saaristo-ohjelma

Saaristo-ohjelma Maa- ja metsätalousministeriö Saaristoasiain neuvottelukunta Saaristo-ohjelma 2017 2019 Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Versio 2 8.5.2017 Alue- ja kuntatutkimuslaitos Spatia

Lisätiedot

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013

SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Työ- ja elinkeinoministeriö 12.8.2014 1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 SISÄLTÖ 1. NEUVOTTELUKUNNAN KOKOONPANO JA KOKOUKSET...

Lisätiedot

Kunta järjesti kuntalaisille kuulemis-/keskustelutilaisuuden kuntaliitosasioista Tilaisuudesta laadittu muistio on erillisliitteenä.

Kunta järjesti kuntalaisille kuulemis-/keskustelutilaisuuden kuntaliitosasioista Tilaisuudesta laadittu muistio on erillisliitteenä. Kunnanhallitus 62 15.03.2010 Kuntaliitosneuvottelujen aloittaminen 70/00/01/00/01/2009 KH 16.11.2009 302 Valtuustoseminaarissa 25.8.2009 linjattiin, että Puumalan kunta käynnistää kuntaliitosneuvottelut

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2014. 441/2014 Valtioneuvoston asetus. Saimaan luonnonsuojelualueista

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2014. 441/2014 Valtioneuvoston asetus. Saimaan luonnonsuojelualueista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2014 441/2014 Valtioneuvoston asetus Saimaan luonnonsuojelualueista Annettu Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET

KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET OIKEUSMINISTERIÖ 2.11.2012 KUNNALLISET KANSANÄÄNESTYKSET Äänestyspäivä Kunta Asia Kysymys Tulos (%) Äänestysprosentti 1991 12.5. Tuusula Tiesuunnitelma Järvenpääntien leventäminen 10.11. Konginkangas Kuntaliitos

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot

Luonnos jl mmm K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Turku SAARISTOPOLITIIKAN 70 - VUOTISJUHLASEMINAARI

Luonnos jl mmm K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Turku SAARISTOPOLITIIKAN 70 - VUOTISJUHLASEMINAARI Luonnos 26.1.2018 jl mmm K U T S U Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 4. 5.6.2018, Turku SAARISTOPOLITIIKAN 70 - VUOTISJUHLASEMINAARI SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN 50-VUOTISJUHLASEMINAARI

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Merkittävät tulvariskialueet

Merkittävät tulvariskialueet Ehdotus Kaakkois-Suomen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat KUHMON KAUPUNGIN KYSELY MÖKKILÄISILLE Yhteenvetoraportti, N=30, Julkaistu: 12012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Tiedot vastaajasta (valitse oikea vaihtoehto) mies 17 56,67% 2. nainen 13 43,33% 30 100%

Lisätiedot

K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Turku SAARISTOPOLITIIKAN 70 - VUOTISJUHLASEMINAARI

K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Turku SAARISTOPOLITIIKAN 70 - VUOTISJUHLASEMINAARI 4.4.2018 K U T S U Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 4. 5.6.2018, Turku SAARISTOPOLITIIKAN 70 - VUOTISJUHLASEMINAARI SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN 50-VUOTISJUHLASEMINAARI Saaristo-, rannikko-

Lisätiedot

Hallituksen esitys rahoitus- ja valtionosuusperusteiden tarkistamiseksi vuonna 2006

Hallituksen esitys rahoitus- ja valtionosuusperusteiden tarkistamiseksi vuonna 2006 1 Kainuun maakunta -kuntayhtymä Hallituksen esitys rahoitus- ja valtionosuusperusteiden tarkistamiseksi vuonna 2006 Annettu 22.6.2005 Kuntien rahoitus- ja valtionosuusuudistusta pohtinut työryhmä jätti

Lisätiedot

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät

Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntien rahoitukseen liittyvät tasausjärjestelmät Kuntatalo 31.10.2017 SOTE ja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VASTUUVALMISTELIJOIDEN TAPAAMINEN Valtiovarainministeriö / Kunta ja aluehallintoosasto Miikka Vähänen

Lisätiedot

Etelä-Savon kuntien tilinpäätöstiedot 2018 (ennakkotiedot) Etelä-Savo ennakoi 360

Etelä-Savon kuntien tilinpäätöstiedot 2018 (ennakkotiedot) Etelä-Savo ennakoi 360 Etelä-Savon kuntien tilinpäätöstiedot 2018 (ennakkotiedot) Etelä-Savo ennakoi 360 Tiedonkeruu ja tausta Kuntien tilinpäätöstiedot on kerätty sähköpostikyselyllä kunnista ajalla: 25.2.2019 kysytty: konserni

Lisätiedot

Saaristoasiain neuvottelukunta Skärgårdsdelegationen SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Saaristoasiain neuvottelukunta Skärgårdsdelegationen SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Saaristoasiain neuvottelukunta Skärgårdsdelegationen Pvm 14.12.2016 Dnro SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Neuvottelukunnan toiminta perustuu saaristolakiin (49481, 1138/93)

Lisätiedot

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva 1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 1.4.2008 kello 18.00 19.00 Paikka Naantalin kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat Jäsenet: Naantali: Markku

Lisätiedot

Valtakunnallinen saaristopoliittinen toimenpideohjelma 2012 2015

Valtakunnallinen saaristopoliittinen toimenpideohjelma 2012 2015 Valtakunnallinen saaristopoliittinen toimenpideohjelma 2012 2015 Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Alueiden kehittäminen 30/2012 Valtakunnallinen saaristopoliittinen toimenpideohjelma 2012 2015 Työ-

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2016* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 17.2.217/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,6

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2017* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 15.2.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 9,4

Lisätiedot

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo

Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo Maaseudun palvelukeskukset maakunta ja SOTE Suomessa, case Etelä-Savo 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa seminaari 16.5.2017 Pentti Mäkinen Maakuntajohtaja Etelä-Savon maakuntaliitto

Lisätiedot

Saaristo-ohjelma

Saaristo-ohjelma Maa- ja metsätalousministeriö Saaristoasiain neuvottelukunta LUONNOS 2.6.2017 Saaristo-ohjelma 2017 2019 Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Sisältö 1 Alkusanat... 4 2 Lähtökohdat

Lisätiedot

TEM raportteja 28/2012

TEM raportteja 28/2012 TEM raportteja 28/2012 Saaristoasiain neuvottelukunnan toimintakertomus 2011 Alueosasto 30.10.2012 SISÄLTÖ 1 NEUVOTTELUKUNNAN KOKOONPANO JA KOKOUKSET... 3 1.1 Vanha neuvottelukunta 1.1. - 18.10.2011...

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA

VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA Maa- ja metsätalousministeriö Saaristoasiain neuvottelukunta VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA 2017-2019 Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Eräitä alustavia

Lisätiedot

NAANTALIN SAARISTO-OHJELMA VUOSILLE 2009 2012

NAANTALIN SAARISTO-OHJELMA VUOSILLE 2009 2012 NAANTALIN SAARISTO-OHJELMA VUOSILLE 2009 2012 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO 2. SAARISTOPOLITIIKASTA 3. TAUSTATIETOJA NAANTALIN SAARISTOSTA 3.1. Yleistä 3.2. Väestörakenne 3.3. Elinkeinorakenne 3.4. Palvelut

Lisätiedot

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi 1(7) Elinkeinoministeri Olli Rehn 1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Savonlinnan maantieteellinen asema Savonlinnan kokonaispinta-ala on 3597 km2, mistä 1354 km eli 38 % on vesistöä. Laaja maaseutu

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely

Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely Arviointimenettely vuosina 2007-2016 Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a :n (alussa Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Lisätiedot

Tätä julkaisua voi tilata: Varsinais-Suomen liitto Ratapihankatu 36 20100 Turku www.varsinais-suomi.fi

Tätä julkaisua voi tilata: Varsinais-Suomen liitto Ratapihankatu 36 20100 Turku www.varsinais-suomi.fi Lounais-Suomen saariston liikennejärjestelmäsuunnitelma Tätä julkaisua voi tilata: Varsinais-Suomen liitto Ratapihankatu 36 20100 Turku www.varsinais-suomi.fi Julkaisun GT-karttaotteet Karttakeskus Oy

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos

Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavamuutos 4.4. 6.5.2013 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen tehtiin joitakin muutoksia, joiden johdosta niitä maanomistajia, joita muutos koski kuultiin erikseen. Kuulemisen

Lisätiedot

Saaristo-ohjelma 2007-2010. Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä. Alueiden kehittäminen 2006

Saaristo-ohjelma 2007-2010. Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä. Alueiden kehittäminen 2006 Saaristo-ohjelma 2007-2010 Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Alueiden kehittäminen 2006 SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 7/2007 SISÄASIANMINISTERIÖ Saaristo-ohjelma 2007-2010

Lisätiedot

Valtuustokoko Manner-Suomen kunnissa

Valtuustokoko Manner-Suomen kunnissa Valtuustokoko Manner-Suomen kunnissa Tietoja kuntien valtuustojen koosta v. 2013 Vertailutietoa aikaisempiin valtuustokausiin Valtuustokokoon vaikuttavat tekijät Joulukuu 2012 Sirkka-Liisa Piipponen, tilastotutkija

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2015* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa * 19.2.216/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa noin 1,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 6,9

Lisätiedot

Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Kantaverkon rajaus Suurjännitteinen jakeluverkko Verkkotoimikunta 3_2011,

Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Kantaverkon rajaus Suurjännitteinen jakeluverkko Verkkotoimikunta 3_2011, Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Kantaverkon rajaus Suurjännitteinen jakeluverkko Verkkotoimikunta 3_2011, 6.9.2011 2 Kantaverkkoon liittymisen hinnoittelu Liittymismaksu 3 Miksi liittymismaksu? Tavoite

Lisätiedot

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden

Lisätiedot

Loma-asuntojen ja loma-asuntotonttien markkinat ja hintaindeksit Suomessa

Loma-asuntojen ja loma-asuntotonttien markkinat ja hintaindeksit Suomessa 9.12. 2014 Loma-asuntojen ja loma-asuntotonttien markkinat ja hintaindeksit Suomessa Maanmittauslaitoksen selvityksiä 2014/n Yhteenveto... 2 1. Markkinat ja siellä tapahtuneet muutokset... 3 2. Hintamallit...

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; PERNAJAN SAARISTON VESIHUOLTOPROJEKTI, LOVIISA Päätös Dnro UUDELY/20/07.04/2011 14.11.2011 Julkinen Pernajan saariston vesiosuuskunta c/o Juhani Räty (saantitodistus) Sarvisalontie 1055 07780 Härkäpää PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA

VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Työ- ja elinkeinoministeriö, Saaristoasiain neuvottelukunta VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA Luonnos 22.5.2012 Liite 5 Luonnos I 22.5.12 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä

Lisätiedot

Saaristopolitiikan arviointi

Saaristopolitiikan arviointi Saaristopolitiikan arviointi 8a2018 Maa- ja metsätalousministeriön julkaisusarja 8a/2018 Saaristopolitiikan arviointi Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki 2018 Maa- ja metsätalousministeriö ISBN: 978-952-453-989-0

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 218* 9.3.218/jk Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli tammikuussa 218 noin miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,1

Lisätiedot

Parasta naisille? Sari Pikkala. VTT, tutkija, Åbo Akademi

Parasta naisille? Sari Pikkala. VTT, tutkija, Åbo Akademi Parasta naisille? Kuntaliitokset ja naisten edustus kuntien johdossa Sari Pikkala VTT, tutkija, Åbo Akademi sari.pikkala@abo.fi Tietopalvelupäällikkö, Tasa-arvotiedon keskus Minna Yhteiskuntatieteellinen

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien 1993 vp - HE 148 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 15 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM!1593/00.01.01.01/2011

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM!1593/00.01.01.01/2011 r J. VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM!1593/00.01.01.01/2011 Kunta ja aluehallintoosasto 30.12.2011 Kerimäeri kunta Mikkelin kaupunki Punkahaijun kunta Puurnalan kunta Svon1innan kaupunki Sulkavan kunta

Lisätiedot

Puumalan kunnan ajankohtaiskatsaus

Puumalan kunnan ajankohtaiskatsaus Puumalan kunnan ajankohtaiskatsaus Etelä-Savon ELY-keskuksen kaavoituksen ja rakennusvalvonnan neuvottelupäivät 29.11.2016 25.11.2016 1 25.11.2016 2 Puumala pähkinänkuoressa Vakituinen asukasluku noin

Lisätiedot

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi

1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi 1(7) Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 1. Savonlinna nimettävä saaristokunnaksi Savonlinnan maantieteellinen asema Savonlinnan kokonaispinta-ala on 3597 km2, mistä 1354 km eli 38 % on vesistöä. Laaja

Lisätiedot

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää Työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 23.12.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli marraskuun

Lisätiedot

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2019

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2019 Saaristotoimikunta 6.3.2019 PÖYTÄKIRJA 2/2019 14 Kokouksen avaus 15 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 17 Pöytäkirjantarkastus 18 Saaristomeren alueen

Lisätiedot

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018*

Matkailun tunnuslukuja Etelä-Savossa 2018* Yöpymiset Koko maassa majoitusliikkeiden rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärä oli joulukuussa 218 noin 1,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,8 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 217. Kotimaisten

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot