Muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.
|
|
- Kaija Kahma
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 145 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kuntalain 58.2 :n mukaan muut toimielimet kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Hallintosäännön 4 :n mukaan kunnanhallitus päättää puheenjohtajan esittelystä viimeistään kunkin vuoden joulukuussa seuraavan vuoden kevätkauden sekä viimeistään kesäkuussa pidettävässä kokouksessaan seuraavan syyskauden varsinaisten kokoustensa ajankohdan, josta ilmoitetaan niin kuin kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kunnassa on voimassa. Muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi. Lisäksi kokous on pidettävä, mikäli enemmistö toimielimen jäsenistä tai esittelijä sitä puheenjohtajalta pyytää ilmoittamansa asian käsittelemistä varten. Toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämässä paikassa. Toimielimen puheenjohtaja voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä muunkin kokouspaikan. Hallintosäännön 5 :n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsun valtuuston toimikauden ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä mikäli mahdollista, siinä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu toimitetaan jäsenille ja muille kokouksessa läsnäoloon oikeutetuille toimielimen päättämällä tavalla, mikäli mahdollista vähintään kaksi päivää ennen kokousta. Kokouskutsu toimitetaan saajan toimielimen sihteerille ilmoittamaan posti-, käynti- tai sähköpostiosoitteeseen. Kokouskutsu voidaan poikkeuksellisesti toimittaa myös puhelimitse tai tekstiviestinä. Hallintosäännön 8 :n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtajan on todettava läsnäolevat ja sen, missä ominaisuudessa kukin on läsnä. Puheenjohtajan on todettava, onko kokous kutsuttu laillisesti koolle ja onko se päätösvaltainen. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei puheenjohtaja toisin päätä. Toimielin voi ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. PJ:N - päättää todeta kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
2 146 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT päättää - valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Valittiin Anssi Päivärinta ja Piia Lahtinen. 147 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN - hyväksyy esityslistan, ja lisäesityslistalla olevat tarkennukset, kunnanhallituksen kokouksen työjärjestykseksi. Merkittiin, että lisäesityslistalla ei ollut asioita. 148 KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO päättää, että - tämän kokouksen päätökset voidaan panna täytäntöön ennen kuin ne ovat saaneet lainvoiman, ellei erikseen toisin ole päätetty tai myöhemmin päätetä. 149 LAUSUNNON ANTAMINEN TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖLLE VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN SAARISTOKUNNISTA JA KUNTIEN SAARISTO-OSISTA UUSIMISESTA Ylijohtaja Taina Susiluoto ja neuvotteleva virkamies Jorma Leppänen mm.: Voimassa oleva asetus saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista päättyy vuoden 2015 lopussa. Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoa halukkuudesta jatkaa saaristoosakuntana ja mahdollisista muutostarpeista. Kunnanjohtaja Vesa Rantala : Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain mukaan saaristoon katsotaan kuuluviksi sellaiset merialueen ja sisävesistöjen saaret, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä muut saaret ja mantereen alueet, jotka ovat muutoin olosuhteiltaan saaristoon verrattavissa. Lain 9 :n mukaan saaristokunniksi ja saaristo-osiksi määräämisen kriteereinä käytetään saaristoväestön määrää ja sen osuutta kunnan väestöstä sekä liikenneoloja ja peruspalvelujen saannin vaikeutta. Sama koskee soveltuen saaristo-osia (saaristo-osakuntia). Suhteellisia tai absoluuttisia määriä saaristoväestön osuudelle kunnan väestöstä ei ole säädetty. Saaristoksi katsotaan paitsi ilman kiinteää tieyhteyttä olevat saaret, myös kiinteän tieyhteyden alueita, joiden olosuhteet ovat saaristoon verrattavissa. Valtioneuvoston kehitysalueesta ja sen tukialueista antaman asetuksen mukaan toiseen tukialueeseen kuuluvat kyseisessä valtioneuvoston asetuksessa mainittujen seuraavien kuntien saaret, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, ja ne näiden kuntien samassa päätöksessä
3 mainitut saaret ja muut alueet, joihin on kiinteä tieyhteys: mm.: Kaarina, Naantali, Salo, Taivassalo ja Uusikaupunki Valtioneuvoston asetuksen saaristokunnista ja muiden kuntien saaristo-osista, joihin sovelletaan saaristokuntaa koskevia säännöksiä, annetun valtioneuvoston asetuksen 2 :n muuttamisesta mukaan mm. Taivassalo (myös Aasamaa, Leikluoto, Kahiluoto, Kaitainen, Kuusisto, Kuustenmaa, Lehtinen, Mussalo ja Naurisluoto) Maa- ja metsätalousministeriön antamassa asetuksessa koskien maa- ja puutarhatalouden kansallisissa tuissa saaristoksi luettavista kuntien osa-alueista luetaan Taivassalosta Aasamaa, Kahiluoto ja Keräsaari. - ilmoittaa halukkuudestaan jatkaa saaristo-osakuntana eikä muutostarpeita voimassa olevaan asetukseen Taivassalon kunnan osalta ole. Kunnan saaristo-osissa asuu vakituisesti 6,24 %:ia kunnan asukasluvusta. 150 LAUSUNNON ANTAMINEN VARSINAIS-SUOMEN LIITOLLE KUNTAYHTYMÄN TALOUSARVIOSTA VUODELLE 2016 Hallintojohtaja Markku Roto mm: Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus hyväksyi liiton alustavan talousarvion 2016 sekä taloussuunnitelmaluonnoksen ja päätti toimittaa asiakirjan kunnille sekä varata kunnille tilaisuuden esityksien tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Kuntien esitykset sekä lopullinen talousarvio- ja -suunnitelmaesitys käsitellään maakuntahallituksessa ja viedään maakuntavaltuustoon Alustavassa talousarviossa 2016 jäsenkuntien maksuosuudet ovat euroa, joka euromäärä on sama kuin talousarvion 2015 maksuosuustuloarvio. Tilikauden suunniteltu tulos osoittaa euron alijäämää. Alijäämä katetaan edellisten tilikausien ylijäämätililtä. Kunnanjohtaja Vesa Rantala : Varsinais-Suomen liitossa avoinna olevia ja avoimeksi tulevia virkoja/työsuhteita sekä keskeneräisiä viran/toimentäyttöprosesseja ei tule täyttää vakituisesti, vaan enintään määräajaksi, kunnes erillinen päätös valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovittamisesta on tehty. Maakuntajohtaja on tilannekatsauksessaan oikealla suunnalla; valitettavasti liiton jäsenkuntien talous ei kestä, että uudistuksia toteutetaan lähivuosina, ne on tehtävä heti. Liiton toiminta-ajatuksesta tulee poistaa sanat seudullista ja muuta (mm. sivu 9, x 2), koska aluepoliittisten aluejakojen perusteena käytetty seutukuntajako ei nykyisen lainsäädännön perusteella ole enää yli vuoteen ollut mikään virallinen aluejako. Sivulla 12 oleva virke, Vuosien , 2012 ja 2014 tilinpäätökset ovat olleet ylijäämäisiä, jolloin vuodelle 2016 voidaan tehdä vastaavasti alijäämäinen budjetti ( euroa)., on käsittämätön? Onko liiton mielestä todellakin niin, että aiemmat ylijäämäiset vuodet oikeuttavat siihen, että voidaan tehdä alijäämäinen talousarvio, kun ylijäämäistä ei viitsitä edes yrittää? Vaikka liiton maksuosuusarvio näyttäisi pysyvän vuoden 2015 tasolla, kuntien verotulot, joilla liiton toiminta rahoitetaan, laskevat.
4 Julkisen talouden osana Varsinais-Suomen liiton tulee sopeuttaa toimintaansa jo muuttuneeseen taloudelliseen viitekehykseen siten, että liiton talousarvio vuodelle 2016 on vähintäänkin tasapainossa, tai ylijäämäinen. päättää - antaa edellä olevan lausunnon. 151 LAUSUNNON ANTAMINEN ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTOLLE HAKEMUKSESTA LÄNSI-RANNIKON KALA OY:N YMPÄRISTÖLUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Kunnanjohtaja Vesa Rantala : Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää kunnan lausuntoa Länsi-Rannikon Kala Oy:n ympäristölupapäätöksen lupamääräysten tarkistamisesta. Kuulutus ja yleisölle tarkoitettu tiivistelmä ovat luettavissa: päättää, ettei - Taivassalon kunnalla ole huomautettavaa hakemuksesta Länsi-Rannikon Kala Oy:n ympäristölupamääräysten tarkistamisesta. 152 KUNTALAISALOITE KALAN SUORAMYYNNISTÄ Kunnanjohtaja Vesa Rantala : Marketta Lindroth on jättänyt liitteen nro 1 mukaisen kuntalaisaloitteen kalan suoramyynnistä. Kalastaja tai kalankasvattaja voi alkutuottajana myydä perkaamatonta tai kalastusaluksella perattua kalaa suoraan lopulliselle kuluttajalle 5000 kg vuodessa ilman, että tarvitsee elintarvikehuoneistoa. Vähittäismyyntiin hän voi toimittaa alkutuotantona perkaamatonta tai kalastusaluksella perattua kalaa ilman kilorajaa. Maissa perkaaminen ja kalajalosteiden tekeminen vaatii kala-alan laitoksen. Vähittäismyynnin yhteydessä kuitenkin voi tehdä laitostoimintaa ilmoitetussa elintarvikehuoneistossa, eikä sitä ole rajattu pelkästään kalastajan oikeudeksi. Tällöin perkaaminen ja jalostaminen pitää kuitenkin tapahtua myynnin yhteydessä, poikkeuksena vain torimyynti ja liikkuva myyntipaikka. Näillä ulkomyyntitoimijoilla voi olla erikseen perkaamiseen ja jalostamiseen käytettävä elintarvikehuoneisto. - päättää lähettää aloitteen kunnanjohtajan valmisteltavaksi. 153 VIRANHALTIJAN PÄÄTÖKSET Kuntalain 51 :n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt pää-
5 154 ILMOITUSASIAT töksen. Otto-oikeus koskee myös kunnanhallituksen alaisille viranhaltijoille delegoitua päätösvallan käyttöä. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa 89 :ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa: 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; 2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita; eikä 3) 77 :ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. Hallintosäännön 19 :n mukaan kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään päätöksistä, lukuun ottamatta seuraavista asioista: kaikki ne ns. erityislainsäädännön perusteella tehtävät päätökset, joista on säädetty erillinen muutoksenhakuoikeus, esimerkiksi hallinto-oikeuteen; viranhaltijoille annetun päätösvallan nojalla siirretyt tehtävät yleishallintoon ja henkilöstöhallintoon liittyvät ratkaisut pois lukien vakituisten henkilöstön valintapäätökset; ja kuntalain 51 4 momentissa mainitut asiat. Hallintosäännön 20 :n mukaan kunnanhallituksen on, mikäli jäljempänä 2. momentissa mainittu henkilö ei ole vielä käyttänyt otto-oikeuttaan, päätettävä viimeistään siinä kokouksessa, joka ensiksi pidetään 19 :ssä mainitun pöytäkirjan saapumisen jälkeen, ottaako se toimielimen, luottamushenkilön tai viranhaltijan päätöksen käsiteltäväkseen. Mikäli ottopäätöstä ei tehdä mainitussa kokouksessa, otto-oikeus on menetetty. Kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan on käytettävä otto-oikeuttaan ennen kuin kunnanhallitus käsittelee asian mahdollista ottamista käsiteltäväkseen. Mikäli toimielimen, luottamushenkilön tai viranhaltijan tekemä päätös on otettu sekä lautakunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, asian käsittelee kunnanhallitus. Kunnanjohtaja henkilöstöpäätös - päätöspöytäkirja 8/15 etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä PJ:N päättää, että - se ei ota em. viranhaltijain päätöksiä käsiteltäväkseen. - Turun hallinto-oikeus , 01566/14/4111, valitus poikkeamisasiassa, valitus hylätty. päättää, että - kunnanhallitus merkitsee em. asiat tietoonsa saatetuksi ja toteaa, etteivät ne anna aihetta lisätoimenpiteisiin.
6
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Vilho Vuorinen pj. Pia Lahtinen, vpj. Niina Anttila Jari Järvinen Jussi Liimatainen Kaisa Peltonen Anssi Päivärinta poistui klo 16.
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2017 1 KOKOUSAIKA klo 16.00-16.48 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto JÄSEN: Vilho Vuorinen pj. Pia Lahtinen, vpj.
Muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.
84 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kuntalain 58.2 :n mukaan muut toimielimet kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Hallintosäännön 4 :n mukaan kunnanhallitus
Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten
Tarkastuslautakunta 1/2019
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 1/2019 Kokousaika: 23.1.2019 klo 14.00 14.55 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen
Tarkastuslautakunta 2/2019
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2019 Kokousaika: 18.4.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus
Tarkastuslautakunta 7/2018
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 13.12.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen jäsen ja varajäsen sekä tarkastuslautakunnan
YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 11/2017 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 113 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 59 Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.05.2016 AIKA 10.5.2016 klo 18:15 18:59 PAIKKA Ahtialan päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta
Laihia Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 18:25-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 26.4.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston kokoushuone, Tervontie 4 (uusi kokoushuone)
ympäristölautakunta Tervontie 4, 72210 Tervo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 2/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 25.03.2014 klo 18.00-18.40. Kunnanviraston
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tarkastuslautakunta 2/2018
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 2/2018 Kokousaika: 17.4.2018 klo 16.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti
YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 5/2016 KOKOUSAIKA 29.3.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 41 Toimielinten pöytäkirjat 42 Saapuneet asiakirjat
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 25.4.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 6/2018 1 Kunnanhallitus Aika 07.05.2018 klo 10:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118
Kunnanvirasto VARAJÄSEN: JÄSEN:
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto JÄSEN: Vilho Vuorinen pj. Pia Lahtinen, vpj. Niina Anttila Jari
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 20.02.2019, klo 17:04-17:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Kokouksen
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki
Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen
10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14
1 / 5 PÖYTÄKIRJA. Aika: :00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo
1 / 5 TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 / 2018 PÖYTÄKIRJA KL/005/000202/2018 Aika: 18.1.2018 10:00-10:50 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus As. nro 1 2 Pöytäkirjanpitäjän valinta
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 8.9.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen
Tarkastuslautakunta 7/2018
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 7/2018 Kokousaika: 29.10.2018 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus
2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4
1 Tarkastuslautakunta AIKA 10.03.2015 klo 14:00 16:10 PAIKKA Kunnantalo, kokoushuone Pyhä ASIAT Sivu Otsikko 1 Tarkastuslautakunnan esittelijä vuonna 2015 3 2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219
HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA
HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika tiistai 3.10.2017 klo 9.00 12.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, Tiirismaa 4.krs Käsiteltävät asiat: 9 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 10 KOKOUKSEN
Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta
Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan
Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu
Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42 Tarkastuslautakunta Kokousaika 16.12.2015 kello 15:00-18:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies Asialista: Otsikko
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila
HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA
HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 11.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone Tiirismaa Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3
Tarkastuslautakunta 4/2018
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 4/2018 Kokousaika: 28.5.2018 klo 17.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 52 Hyvinvointilautakunta 29.11.2016 AIKA 29.11.2016 klo 18.35-19.21 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3
5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU
Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja
ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ
Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013
Tarkastuslautakunta 4/2019
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 4/2019 Kokousaika: 4.6.2019 klo 14.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus
Kivijärven kunta Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2017. Airi Sorsamäki Aira Hakkarainen jäsen
Tarkastuslautakunta 2017-2021 PÖYTÄKIRJA 4/2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Kokousaika: 11.9.2017 klo 9.00 11.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Läsnä: et Teuvo Rekonen, puheenjohtaja Risto Oinonen, varapuheenjohtaja,
Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.
Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.01.2017 kello 14:00-16.18 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSLAUTAKUNTA 26.03.2013 12 ASIALISTA KOKOUSAIKA Tiistaina 26.03.2013 klo 18.00 19.13 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/
SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
1 / 5 ESITYSLISTA. Aika: :00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali
1 / 5 EDUSTAJAINKOKOUS 28.8.2017 ESITYSLISTA KL/467/000204/2017 Aika: 28.8.2017 10:00 Paikka: Kotkan kaupungintalo, valtuustosali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Sihteerin valinta As. nro 2 3 Kokouksen laillisuus
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja
4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO Tiistaina 27.11.2018 klo 18.30 Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja K O K O U S K U T S U Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 1/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 1/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 3 SIVIILIPALVELUKESKUKSEN ESITTELY JA INVESTOINNIT 2018 3 4 KIINTEISTÖ
SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017. Vammaisneuvosto
Vammaisneuvosto 27.09.2017 1 Aika 27.09.2017 kello 16:30-17:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Läsnä Kokkonen Jorma jäsen Kokkonen Tanja puheenjohtaja Sairanen Kati jäsen Juuti Pirkko KH:n edustaja
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 45 46 47 48 49 50 51 52 53 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
Yhtenäiskoulu JÄSEN: VARAJÄSEN: Sami Seikola Kaija Riikari Maarit Salminen
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13/2016 1 KOKOUSAIKA klo 18.47-19.06 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Yhtenäiskoulu JÄSEN: Vilho Vuorinen pj. Pia Lahtinen, vpj.
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen
Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Tuusulan seudun vesilaitos ky PÖYTÄKIRJA 1/2018 Tarkastuslautakunta
2 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät
Kunnanvirasto VARAJÄSEN: JÄSEN: Sami Seikola Kaija Riikari Maarit Salminen Kari Ahonen Juhani Palo Anu Vainio Jarmo Martinsuo
KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA Nro 10/2016 KOKOUSAIKA klo 16.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto JÄSEN: Vilho Vuorinen, pj. Pia Lahtinen, vpj.
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu
1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/
1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Laihia Pöytäkirja 4/ (10) Tarkastuslautakunta Pöytäkirjan nähtävillä pitäminen ja kokouksen päättäminen
Laihia Pöytäkirja 4/2018 1 (10) Aika 26.04.2018, klo 14:00-16:33 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 27 Kokouksen avaus 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Edellisen kokouksen pöytäkirjan
Muun toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kuntalain 58.2 :n mukaan muut toimielimet kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Hallintosäännön 4 :n mukaan kunnanhallitus
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto
Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka
Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti
YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSKUTSU 5/2016 KOKOUSAIKA 29.3.2016 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 41 Toimielinten pöytäkirjat 42 Saapuneet asiakirjat
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 9) Kaavoitusjaosto
Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 9) Aika 17.06.2019, klo 09:02-09:27 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjantarkastajien valinta
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 2/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 2/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 11 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 12 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS (KLO 17) 3 13 TILINPÄÄTÖKSEN
PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO
1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 20.4.2016 klo 9.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu
Tarkastuslautakunta 5/2018
YPÄJÄN KUNTA ASIALUETTELO Tarkastuslautakunta 5/2018 Kokousaika: 13.9.2018 klo 10.00 Kokouspaikka: Kunnanvirasto, Perttulantie 20, Ypäjä Käsiteltävät asiat: Nro ( ) Asia Sivu Liite TARLA 1 Kokouksen laillisuus
Kunnanvirastossa 2.3.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 18 Kokousaika 24.2.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kettulan päiväkoti Käsiteltävät asiat 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 11 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 12 HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS (KLO 17) 3 13 TILINPÄÄTÖKSEN
1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..
Tekninen lautakunta 21.1.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2015 Kokousaika 21.1.2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..2 2.
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.9.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 28.2.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.4.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja
VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98
VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 95 Sivistyslautakunta 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 18.30 PAIKKA Narvan koulun ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 23.11.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely
Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen
PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014
Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen
Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/
1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 9.5.2014 klo 9.15 14.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka Tommi varapuheenjohtaja Hatakka Jarno Kallela Sanna