OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA 226

Transkriptio

1 OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN JULKAISUJA 226 Henriikka Rosti & Marjukka Litmala AVIOVARALLISUUSJÄRJESTELMÄ LAKIMIESTEN NÄKÖKULMASTA Avioliittolain varallisuussäännösten toimivuuden tarkastelua II ENGLISH SUMMARY THE FUNCTIONALITY OF THE MARITAL PROPERTY SYSTEM FROM LAWYERS PERSPECTIVE Assessment of the feasibility of property rules in the Marriage Act II Helsinki 2007

2 ESIPUHE Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa on toteutettu vuoden 2005 alusta lähtien laajahko tutkimushanke, jonka tarkoituksena on selvittää vuodesta 1930 voimassa olleen avioliittolain varallisuussäännösten toimivuutta ja ajanmukaisuutta käytännössä. Tutkimushanke kytkeytyy pääministeri Vanhasen hallitusohjelmaan ja oikeusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmaan. Näissä todetaan, että avioliittolain aviovarallisuutta koskeviin säännöksiin liittyvät mahdolliset muutostarpeet selvitetään ja tehdään tarvittaessa sitä koskevat sääntelyn muutokset. Empiirisesti painottunut tutkimushanke perustuu asiakirja-aineistoihin ja kyselyihin. Hankkeen laajuuden vuoksi tutkimusaineiston raportointi on suoritettu kahdessa osassa. Tutkimuksen ensimmäisessä, vuoden 2006 syksyllä julkaistussa osassa tarkastellaan avioehtosopimuksia ja osituksen moitteita asiakirja-aineistojen valossa. Tässä tutkimusjulkaisussa keskitytään puolestaan kahden, perheoikeusjuristeille ja pesänjakajille, suunnatun kyselyn tuloksiin. Tutkimushankkeen tueksi asetettiin ohjaus- ja tukiryhmä, jonka puheenjohtajana toimi lainsäädäntöjohtaja Tiina Astola oikeusministeriöstä. Ryhmä ohjasi tutkimuksen suuntaamista, antoi hyödyllisiä neuvoja aineiston hankintaan sekä kommentoi tutkimustyön edetessä esillä olleita tekstejä. Aineistonkeruun, aineistojen analysoinnin ja raportoinnin toteuttivat tutkijat ja tutkimuslaitos, jotka myös vastaavat johtopäätöksistä. Tutkimus on läpikäynyt referee-menettelyn; kaksi laitoksen ulkopuolista asiantuntijaa on antanut arvokasta palautetta käsikirjoituksesta. Oikeust. yo Jussi Leppälä on osallistunut tutkimusaineistojen käsittelyyn ja tuottanut pohjatekstiä osituksen sovittelua koskevaan jaksoon. Tutkimusraportin taitosta on huolehtinut osastosihteeri Eira Mykkänen. Helsingissä 31. päivänä toukokuuta 2007 Marjukka Litmala tutkimusjohtaja Henriikka Rosti tutkija

3 SISÄLLYS I JOHDANTO Tutkimuksen taustaa Tutkimusaineistot Toimijakysely Pesänjakajakysely...4 II SÄÄNTELYN NYKYTILA JA KEHITYSPAINEET Sääntelyn sisällöstä Sääntelyn toimivuudesta käytyä keskustelua...12 III TOIMIJAKYSELYN TULOKSET Taustatietoja puolisoista Varallisuus Ositussäännöstön tuntemus Ositus ja liitännäiskysymykset Ositus Liitännäiskysymykset Osituksen sisältökysymykset Ositukseen liittyvät oikeustoimet Ositukseen liittyvät velkatyypit Osituksen kiistakysymykset Osituksen piiriin kuuluvan omaisuuden määrittäminen Muut osituskiistat Osituskiistan kohteena olevan omaisuuden laatu Irtain omaisuus Osituksen lopputulos Sovittelu osituksen osana Sovitteluvaatimukset ja sovittelupäätökset Sovittelukeinot Sovittelukriteerit Sovittelusäännökseen liittyvistä epäkohdista Arvioita aviovarallisuusjärjestelmän toimivuudesta Yleistä Avio-oikeus Osituskysymykset Osituksen sovittelu Muita arvioita järjestelmän toimivuudesta...57

4 IV PESÄNJAKAJAKYSELYN TULOKSET Osituskäytännöt Osituksen kesto ja hinta Osituksen kulku Varallisuudenjako ja tasinko Kansainväliset piirteet Arvioita järjestelmän toimivuudesta Järjestelmän nykyisten piirteiden toimivuus Sääntelytarpeiden olemassaolo Pesänjakajan toiminta Osituksen sovittelu Sovittelun lähtökohdat Sovitteluun vaikuttavat tekijät Sovitteluvaatimuksen esittämispäätöksen muotoutuminen Yleisiä kommentteja ositusjärjestelmästä ja sen toimivuudesta...82 V YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Yhteenveto Toimijakysely Ositusmenettely Arvioita aviovarallisuusjärjestelmän toimivuudesta Pesänjakajakysely Johtopäätöksiä ja keskustelua...94 LÄHTEET LIITTEET SUMMARY...141

5 I JOHDANTO 1 Tutkimuksen taustaa Nykyisen aviovarallisuusjärjestelmämme mukainen omaisuuden jako perustuu omaisuuden puolittamisen periaatteelle. Kun puolisoiden välinen avioliitto päättyy, kummallakin osapuolella on avioliittolain 35 :n mukaisesti avio-oikeus toisen puolison 1 omaisuuteen. Käytännössä puolisoiden välinen aviovarallisuussuhde puretaan omaisuuden osituksessa, jossa omaisuus jaetaan ja varallisuus tasataan tarvittaessa tasingon avulla. Mikäli puolisoilla ei avioehtosopimuksen solmimisen johdosta ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, suoritetaan omaisuuden erottelu. Lisäksi jaetaan puolisoiden yhteinen omaisuus. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella edellä kuvatun jakojärjestelmän toimivuutta käytännössä. Aviovarallisuusjärjestelmän yleisen toimivuuden lisäksi erityistä huomiota kiinnitetään osituksen toimivuuteen liittyviin kysymyksiin. Tutkimusjulkaisussa ositusta tarkastellaan painottuneesti oikeudellisten toimijoiden näkökulmasta. Tutkimusraportin tarkoituksena on kuvata aviovarallisuuskysymyksiä hoitavien juristien mielipiteitä ja käsityksiä järjestelmän toimivuudesta käytännössä. Tutkimusraportti toimii loppuraporttina laajemmassa tutkimushankkeessa, jonka tarkoituksena on selvittää vuodesta 1930 voimassa olleen avioliittolain ajanmukaisuutta ja mahdollisia muutostarpeita aviovarallisuusjärjestelmää koskevilta osiltaan. Tutkimushankkeen ensisijaisena tarkoituksena on tuottaa empiiristä perustietoa aviovarallisuusjärjestelmän eri osa-alueista ja niistä käytännöistä, joiden puitteissa puolisot ja oikeudelliset asiantuntijat toimivat. Tutkimushanke perustuu oikeusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmaan vuosille Siinä todetaan, että avioliittolain aviovarallisuutta koskeviin säännöksiin liittyvät mahdolliset muutostarpeet selvitetään 1 Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 8 :n mukaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen purkautumisella on lähtökohtaisesti samat oikeusvaikutukset kuin avioliiton purkautumisella. Näin ollen avioliittolain mukaista jakojärjestelmää sovelletaan myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen purkamisessa. Toisena osituspuolena saattavat aviopuolison tai parisuhdekumppanin sijaan olla myös kuolleen puolison perilliset.

6 2 ja tehdään tarvittaessa sitä koskevat lainsäädännön muutokset. Ministeriön toimintasuunnitelma puolestaan pohjautuu pääministeri Matti Vanhasen I hallituksen ohjelmaan, joka sisältää lupauksen avioliittolain varallisuussäännösten ajanmukaisuuden selvittämisestä. 2 Oikeusministeriö on sopinut Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston yksityisoikeuden laitoksen kanssa teemaa koskevan mittavan tutkimushankkeen toteuttamisesta. Hanke käynnistyi keväällä Tutkimushanke perustuu asiakirja-aineistoihin ja kyselyihin. Hankkeen laajuuden vuoksi tutkimusaineiston raportointi on suoritettu kahdessa osassa. Tutkimuksen ensimmäinen väliraportti ilmestyi vuoden 2006 lokakuussa ja siinä tarkastellaan avioehtosopimuksia sekä osituksen moitteita niitä koskevien asiakirja-aineistojen pohjalta 4. Tämä tutkimusjulkaisu puolestaan keskittyy raportoimaan tuloksia kahdesta kyselytutkimuksesta, joilla pyrittiin kartoittamaan aviovarallisuusjärjestelmän tilaa sen parissa toimivien juristien näkökulmasta. Lisävalaistusta saadaan muutamista yli 50- vuotiaille eronneille tehdyistä haastatteluista, jotka toteutettiin yhteistyössä Eläkeliiton kanssa. Haastattelujen harvalukuisuuden vuoksi niiden tuloksia esitellään tarkemmin julkaisun liiteosassa. 5 Julkaisussa keskitytään kuvailemaan kahdesta keskeisille toimijatahoille suunnatusta kyselystä saatuja tutkimustuloksia. Ensimmäinen on kaikille Suomen julkisille oikeusavustajille sekä perhe- ja perintöoikeuden erikoisalakseen ilmoittaneille asianajajille suunnattu laaja toimijakysely, joka toteutettiin vuoden 2006 touko-kesäkuun aikana. Toinen puolestaan on keskeisimmille pesänjakajan tehtäviä hoitaville juristeille suunnattu pesänjakajakysely, joka toteutettiin vuoden 2006 lokakuussa. Molemmat kyselyt toteutettiin lähettämällä kohderyhmään kuuluville lakimiehille kyselylomake, jossa kysyttiin faktoja ja mielipiteitä tietyistä aviovarallisuusjärjestelmään ja erityisesti ositukseen liittyvistä seikoista. Raporttia luettaessa on huomattava kyselytutkimusten ja ylipäätään empiirisen menetelmän rajallisuus lakia ja sen toimintaa koskevan tiedon hankinnassa. Kyselyt eivät valitun muotonsa puolesta tarjoa juurikaan tietoa niin sanotuista ääripään osituksista. Jokin ilmiö voi olla yleisellä tasolla hyvin harvinainen, mutta tietyssä yksittäistapauksessa koko osituksen kynnyskysymys ja erittäin ongelmallinen selvittää. Ilmiön harvinaisuus ei luonnollisesti ole pätevä syy jättää sitä kokonaan tutkimatta. Harvinaisuuden perusteella ei myöskään ole syytä tehdä johtopäätöksiä ilmiön säänte- 2 Pääministeri Matti Vanhasen I hallituksen ohjelma , 47; Oikeusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelma , Ks. hankkeen lähtökohdista tarkemmin Rosti & Litmala 2006, Rosti & Litmala Ks. liite 5.

7 lytarpeista. Nämä seikat mielessä pitäen kyselyiden muotoilussa ja koko tutkimuksessa on keskitytty aviovarallisuusjärjestelmän ja ositusmenettelyn yleisten trendien tutkimiseen. Ääripään osituksia koskevia ongelmia näiden kyselytutkimusten avulla ei pääsääntöisesti ole mahdollista tai edes tarkoituksenmukaista selvittää. 3 2 Tutkimusaineistot 2.1 Toimijakysely Toimijakyselyn tarkoituksena oli kerätä empiiristä perustietoa kahdesta eri tason ilmiöstä. Ensinnäkin kyselyn avulla pyrittiin saamaan konkreettista tietoa oikeudellisen asiantuntemuksen avulla hoidettujen ositustapausten sisällöstä. Toiseksi kyselyn avulla pyrittiin kartoittamaan toimijatason käsityksiä ja mielipiteitä koko nykyisen aviovarallisuusjärjestelmän toimivuudesta sekä siitä, millaisia oikeudellisia ongelmia järjestelmään liittyy. Itse kysely koostui kolmesta erillisestä osasta. Lomakkeen ensimmäisessä osassa kysyttiin yleisiä tietoja toimijan ammattitaustasta sekä hänen arvioitaan tietyistä osituksiin liittyvistä seikoista. Tähän osaan kuului kysymyksiä esimerkiksi ositustapauksissa yleensä esiintyvistä sopimuksista, sovittelun yleisyydestä, osituksessa kiistaa aiheuttavista omaisuuseristä sekä muista ositukseen olennaisesti liittyvistä tekijöistä. Toisen osan kysymykset koskivat viimeisintä toimijan loppuun asti hoitamaa ositustapausta. Kysymysten asiasisältö noudatteli pitkälti ensimmäisen osan kysymyksenasettelua. Kyselyn kolmannessa osassa kysyttiin mielipiteitä aviovarallisuusjärjestelmän toimivuudesta sekä siitä, tulisiko järjestelmään liittyvää sääntelyä jollain tavoin muuttaa nykyisestä. Kyselyn kohderyhmänä olivat kaikki Suomen julkiset oikeusavustajat sekä perhe- ja perintöoikeuden erikoisalakseen ilmoittaneet asianajajat. Julkisia oikeusavustajia oli Suomessa vuoden 2006 keväällä 222 ja perheja perintöoikeuteen erikoistuneita asianajajia noin 450. Asianajajien seulonnassa käytettiin Suomen asianajajaliiton internetsivulla olevaa toimijaluetteloa, joka sisältää alakohtaiset listat kuhunkin oikeudenalaan erikoistuneista asianajajista. Sivuston listat on luotu asianajajien oman ilmoituksen perusteella. 6 Aineiston keruu suoritettiin lähettämällä kohderyhmän juristeille henkilökohtaisella osoitetarralla varustettu kirjekuori, joka sisälsi kyselylomak- 6 Asianajajaliiton sivut:

8 4 keen ja palautuskuoren lisäksi saatekirjeen kyselyn tarkoituksesta 7. Kyselyitä lähetettiin yhteensä 672 kappaletta. Toimijakyselyn ensimmäinen kierros postitettiin toukokuun ensimmäisinä päivinä. Kyselyn palauttamisen määräpäivänä oli toukokuun 24. Ensimmäisen kierroksen perusteella saatiin noin 200 täytettyä kyselyä, joka vastasi vajaata 30 prosenttia alun perin lähetetyistä kyselyistä. Kyselyn toinen kierros lähetettiin karhukirjesaatteen kanssa toukokuun lopussa palautuksen määräpäivän ollessa 14. kesäkuuta. Karhukierroksen jälkeen palautettujen kyselyiden määrä nousi 334:ään, eli vajaa puolet kyselyn saaneista vastasi siihen. Tämä muodostaa tutkimusaineiston lopullisen koon. Kyselylomakkeen laatimistavan johdosta asianajajien ja julkisten oikeusavustajien täyttämiä lomakkeita ei aineiston kuvailussa ja analysoinnissa ole mahdollista erottaa toisistaan. On totta, että näiden kahden vastaajakunnan näkemykset ja kokemukset saattavat erilaisen asiakaskunnan johdosta osin poiketa toisistaan. Näiltä osin tulokset ovat yleisellä tasolla suuntaa antavia. Toisaalta niiden pohjalta voidaan kuitenkin muodostaa relevanttia kuvaa pitkään aviovarallisuuskysymysten parissa praktiikkaa harjoittaneiden perheoikeusjuristien käsityksistä. 2.2 Pesänjakajakysely Pesänjakajakyselyn tarkoituksena oli kerätä tietoa niistä kokemuksista ja näkemyksistä, joita pesänjakajan tehtäviä hoitavilla juristeilla on ositukseen liittyvistä kysymyksistä. Pyrkimyksenä oli kerätä n kyselyvastausta käsittävä suppeahko aineisto, jossa keskityttäisiin alan keskeisimpien toimijoiden näkemysten esiintuomiseen. Kohderyhmän rajaamisessa käytettiin osaltaan niin sanottua lumipallomenetelmää. Muutamille tutkijoiden tuntemille, perheasioita ja erityisesti pesänjakoja keskeisesti hoitaneille juristeille lähetettiin sähköpostitse asianajajaliiton sivustojen avulla koottu lista kaikista perhe- ja perintöjuridiikan erikoisalakseen ilmoittaneista asianajajista. Näitä avainhenkilöitä pyydettiin merkitsemään listaan ne asianajajat, joiden kyseinen juristi tiesi toimivan säännönmukaisesti toimitusositusten pesänjakajana. Toisena lähteenä pesänjakajina toimivien juristien kartoituksessa käytettiin aviovarallisuustutkimuksen aiemmin raportoitua tutkimusaineistoa, vuoden 2004 osituksen moitteiden oikeudenkäyntiasiakirjoja. Näistä asiakirjoista seulottiin tiedot oikeudenkäyntejä edeltäneissä osituksissa pesänjakajina toimineista juristeista. Oikeudenkäyntimateriaalin sekä avainhen- 7 Ks. liitteet 1 ja 3.

9 kilöiden palauttamien asianajajalistojen avulla koottiin lopulta 112 toimijaa käsittävä luettelo keskeisimmistä pesänjakajina toimivista juristeista. Pesänjakajakysely kohdennettiin näille toimijoille. 8 Pesänjakajakyselyssä kartoitettiin taustatietojen lisäksi pesänjakajina toimivien juristien näkemyksiä ositukseen liittyvien käytäntöjen yleisyydestä sekä toisaalta arvioita ositukseen liittyvien aviovarallisuussäännösten toimivuudesta. Kyselyaineisto kerättiin lähettämällä kohderyhmään valituille pesänjakajille kyselylomake, jonka palauttamisen määräpäivä oli lokakuun lopussa Kyselyitä palautettiin määräaikaan mennessä yhteensä 53 kappaletta, mikä vastaa hieman vajaata puolta lähetettyjen kyselyiden määrästä. Tämä on myös lopullisen tutkimusaineiston koko. Aineistoa voidaan pitää riittävänä pääosin laadulliseen analyysiin keskittyvän tarkastelun tekemiseen. 5 8 Ks. liitteet 2 ja 4.

10 II SÄÄNTELYN NYKYTILA JA KEHITYSPAINEET 9 1 Sääntelyn sisällöstä Avioliittoa solmittaessa ja siinä elettäessä puolisoiden keskinäinen suhde pohjautuu nykyisin pitkälti heidän tunne-elämäänsä. Puolisoiden oikeudellinen asema ei kuitenkaan määräydy heidän tunne-elämänsä pohjalta. Väistämätön tosiasia on, että avioliittokin päättyy joskus, joko eroon tai puolison kuolemaan. Avioliittolain ositusta ja omaisuuden erottelua koskevat säännökset luovat perustan sille, miten omaisuus jaetaan liiton päättyessä. Avioliittoon vihkiminen ei aiheuta muutoksia puolisoiden omistussuhteisiin. Omaisuus on pääsääntöisesti sen kenen nimissä se on. Kumpikin puoliso vastaa myös omissa nimissään olevista veloista. 10 Avioliittoon vihkiminen antaa kuitenkin puolisoille avio-oikeuden toistensa omaisuuteen. Avioliiton päättyessä toimitettavassa osituksessa puolisoiden omaisuudet yhteenlaskettu nettovarallisuus pääsääntöisesti puolitetaan avio-oikeuden nojalla. Puolittamisperiaatetta sovelletaan liiton kestoajasta tai päättymistavasta riippumatta. Puolisot voivat halutessaan poiketa tästä pääsäännöstä laatimalla avioehtosopimuksen. Avioehdolla voidaan vaikuttaa aviooikeuden laajuuteen poistamalla se molemmilta tai toiselta puolisolta joko kokonaan tai osittain. Avioehto tulee tehdä kirjallisesti, se on päivättävä ja molempien puolisoiden allekirjoitettava. Lisäksi tarvitaan kahden esteettömän todistajan allekirjoitukset. Sopimus on rekisteröitävä maistraatissa, jotta se tulisi voimaan. Avioehtosopimuksen tekeminen on mahdollista milloin tahansa 9 Kappale II perustuu saman tutkimushankkeen aikaisemmassa julkaisussa esitettyyn. Ks. Rosti & Litmala 2006, Puolisot voivat toki halutessaan ottaa velkaa yhteiseen lukuun. Puolisot vastaavat myös yhdessä sellaisesta velasta, jonka toinen on yksin tehnyt perheen elatusta varten, kuten esimerkiksi elintarvikkeiden tai tarpeellisten huonekalujen ostoon (AL 52 ). Ks. myös KKO:n ratkaisu 1991:142, jossa puoliso A oli välien rikkoutumisen johdosta muuttanut pois puolisoiden yhteisesti omistamalta maatilalta. Puoliso B oli tämän jälkeen tehnyt velaksi hankintoja tilaa varten. Kysymys ei KKO:n mukaan ollut sellaisesta puolison velasta, josta toinen puoliso lain nojalla olisi vastuussa.

11 8 avioliiton aikana, mutta ei enää ositusperusteen syntyhetken, eli joko avioeron vireille tulon tai puolison kuoleman jälkeen. 11 Kun avioliitto päättyy, puolisoiden aviovarallisuussuhteet puretaan. Jos puolisoilla on avio-oikeus joko kaikkeen tai osaan toistensa omaisuutta, tehdään ositus. Jos puolisoilla on avioehtosopimus, jolla on rajattu aviooikeudet kokonaan pois, suoritetaan omaisuuden erottelu. Juridisesti pätevä ositus voidaan suorittaa vain, kun ositusperuste on olemassa. Puolisot voivat milloin tahansa avioliiton aikana solmia keskenään sopimuksen mahdollisen avioeronsa varalta, eli osituksen esisopimuksen. Osituksen esisopimuksessa puolisot voivat sopia erilaisista mahdolliseen eroon liittyvistä asioista, kuten omaisuuksiensa jaosta. He voivat esimerkiksi sopia siitä, sovelletaanko osituksessa puolittamisperiaatetta vai saako kumpikin pitää omissa nimissään olevan omaisuuden. Osituksen esisopimukselle ei ole olemassa varsinaisia muotomääräyksiä. Se voi siis olla suullinenkin, joskin suullisia sopimuksia on vaikeaa näyttää toteen riitatilanteissa. Osituksen esisopimus ei kuitenkaan korvaa varsinaista ositusta. Ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii. Näin esimerkiksi avioerotilanteissa toinen ei pysty estämään osituksen käynnistämistä. Ositus ei toisaalta ole pakollinen, eikä sen tekemiselle ole ajallista takarajaa. Ositus on kuitenkin usein tarkoituksenmukaista toimittaa, koska toinen puoliso voi joka tapauksessa pätevästi vaatia sen suorittamista pitkänkin ajan kuluttua avioliiton päättymisen jälkeen. Juridisesti pätevästä osituksesta tulee aina laatia osituskirja. Suullisesti sovitut tai ilman sopimusta tehdyt omaisuuksien jaot voivat näin osoittautua pitämättömiksi. Osituksessa otetaan huomioon kummankin puolison avioeron vireille tuloon tai puolison kuolinhetkeen mennessä kertynyt avio-oikeuden alainen omaisuus. Samoin otetaan huomioon ne velat, jotka olivat olemassa ositusperusteen konkretisoituessa. Osituksen piiriin kuuluvat yhtä lailla ennen avioliiton solmimista omistettu omaisuus kuin avioliiton aikana hankittu, kuten myös perintönä, lahjana tai testamentilla saatu omaisuus. Omaisuudelle annetaan osituksessa laskennallinen, ositushetken mukainen arvo. Tämän jälkeen vähennetään laskennallisesti velat. Jos jommallakummalla puolisolla on velkaa enemmän kuin omaisuutta, hänen varallisuutensa arvoksi merkitään 0. Lopuksi verrataan puolisoiden nettovarallisuuksien määrää keskenään. Osituslaskelman lopputulos osoittaa kumman- 11 Em. ositusperusteiden lisäksi ositus on mahdollista toimittaa ns. asumuseroosituksena. Tällöin ositus perustuu siihen, että puolisot joihin sovelletaan Suomen aviovarallisuuslakia, tuomitaan vieraassa valtiossa asumuseroon. Käytännössä tämä ositusperuste on erittäin harvinainen. Ks. Aarnio & Kangas 2002, 94.

12 kin puolison nettovarallisuuden määrän. Enemmän omistava on velvollinen tasaamaan mahdollisen erotuksen suorittamalla toiselle tasinkoa. Tasingon suorittajalla on lähtökohtaisesti oikeus valita mitä hän tasinkona luovuttaa 12. Hänen on kuitenkin luovutettava pääsääntöisesti joko rahaa tai aviooikeuden alaista omaisuutta. Tasinkona saadusta omaisuudesta ei tarvitse maksaa veroa. Tasinkona voidaan luovuttaa myös kiinteää omaisuutta. Kiinteää omaisuutta myytäessä, vaihdettaessa tai lahjoitettaessa tarvitaan yleensä julkisen kaupanvahvistajan todistus. Kun esimerkiksi kesäpaikka tai metsämaata luovutetaan tasinkona osituskirjassa, ei kaupanvahvistajan todistusta kuitenkaan tarvita. Ositus tehdään tällöin muotomääräyksiä noudattaen. Kiinteistön saajapuoliso saa lainhuudon lainvoimaisen osituskirjan nojalla. Ositustilanne ei aina ole sillä tavoin yksinkertainen, että huomioon otettaisiin vain varat ja velat. Voi olla esimerkiksi niin, että toinen puoliso on käyttänyt avio-oikeudesta vapaata omaisuuttaan avio-oikeuden alaisen omaisuutensa lisäämiseen. Tällöin avio-oikeuden alaisen omaisuuden lisäys koituu toisenkin puolison hyväksi. Voi myös olla esimerkiksi niin, että toinen puoliso on lahjoittanut pois omaa omaisuuttaan ennen avioeroa välttyäkseen tasingon maksamiselta. Nämä tilanteet voidaan ottaa osituksessa huomioon vastikkeina. Tällöin osituslaskelmassa oikaistaan laskennallisesti tilanne sellaiseksi kuin se oli ennen suoritettuja toimenpiteitä. Ositus voidaan tehdä kahdella tavalla, toimitusosituksena tai sopimusosituksena. Jos puolisot sopivat keskenään osituksesta, tehdään sopimusositus. Mikäli puolisot ovat esimerkiksi omaisuuden jaosta erimielisiä, tilanne on epäselvä tai varallisuus on monimuotoinen ja ositus hankala suorittaa, voidaan käräjäoikeudelta hakea pesänjakajaa ositusta toimittamaan. Sopimusosituksessa puolisot sopivat keskenään omaisuuden jaosta. He voivat toki käyttää asiantuntijan apua sopimusta tehdessään. Osituksesta laaditaan asiakirja, joka päivätään ja jonka puolisot allekirjoittavat. Lisäksi kahden esteettömän todistajan on allekirjoituksin todistettava osituskirja oikeaksi. Puolisot voivat niin halutessaan merkitä osituskirjaan hyväksyvänsä osituksen ja sitoutuvansa olemaan sitä moittimatta, jolloin ositus tulee heti lainvoimaiseksi. Jos ositus on esimerkiksi riitainen, epäselvä tai monimutkainen, käräjäoikeudelta voidaan hakea pesänjakajaa ositusta toimittamaan. Puolisoiden 9 12 Mikäli ositus toteutetaan pesänjakajan johtamana toimitusosituksena, viimekätinen päätösvalta tasinkona luovutettavan omaisuuden laadusta on pesänjakajalla. Pesänjakajan on kuitenkin normaalitilanteessa kunnioitettava antajapuolison tahtoa tasinko-omaisuuden laadusta.

13 10 lisäksi myös kuolleen puolison perilliset voivat hakea pesänjakajan määräämistä. Toimitusosituksissa pesänjakaja siis toimittaa osituksen. Pesänjakajalle ei ole olemassa täsmällisiä kelpoisuusvaatimuksia, mutta hänen tulee olla tehtäväänsä sopiva, ammattitaitoinen ja puolueeton. Puoliso tai perillinen voi ehdottaa tietyn henkilön määräämistä pesänjakajaksi. Käytännössä pesänjakajat ovat tavallisimmin lakimiehiä. Pesänjakajalla on velvollisuus antaa puolisoille tietoa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan osituksessa, mutta hän ei kuitenkaan saa suoranaisesti kehottaa osapuolia ryhtymään tiettyihin toimenpiteisiin tai esittämään vaatimuksia. Pesänjakajalla on ensisijainen velvollisuus pyrkiä saamaan puolisot sopimaan osituksen sisällöstä. 13 Vaikka puolisot pääsisivätkin sopimukseen, kyseessä on edelleen toimitusositus. 14 Elleivät puolisot pääse sopimukseen, pesänjakaja päättää osituksesta itse, tekee osituslaskelman ja määrää mahdollisen luovutettavan tasingon. Pesänjakajalla on myös valta tuomioistuimen luvalla myydä omaisuutta. Myynti ei kuitenkaan ole ensisijainen tapa ratkaista esimerkiksi riitainen tilanne. Pesänjakaja voi myydä omaisuutta vain, jos se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi ja tarpeelliseksi osituksen toteuttamiseksi. Pesänjakaja laatii osituskirjan ja allekirjoittaa sen yksin, todistajiakaan ei tarvita. Jos puolisot hyväksyvät osituksen, he voivat ilmoittaa hyväksymisensä allekirjoituksin osituskirjassa. Samoin he voivat ilmoittaa luopuvansa oikeudesta moittia ositusta. Ositus tulee näin heti lainvoimaiseksi. Mikäli puolisot eivät ole merkinneet osituskirjaan hyväksyvänsä osituksen ja ilmoittaneet luopuvansa oikeudesta moittia sitä, heillä on oikeus moittia ositusta määräajassa. Sopimusosituksessa puolisot ovat yhdessä sopineet osituksen sisällöstä ja lopputuloksesta, joten lisävaatimuksia ei voida pätevästi esittää. Sopimusositusta puoliso voi moittia ainoastaan silloin, jos voi näyttää toteen, että sopimusta rasittaa jokin pätemättömyysperuste. Tällaisessa tapauksessa moitekanteen nostamiselle ei ole määrätty aikarajaa. Kanne on kuitenkin nostettava kohtuullisessa ajassa, käytännössä esimerkiksi vuoden kuluessa osituksen toimittamisesta, muutoin passiivisuuden katsotaan tarkoittaneen osituksen lopputuloksen hyväksymistä Pesänjakajan materiaalisesta prosessinjohdosta ei ole olemassa kirjoitettuja ohjeita. Tästä huolimatta osituksen kulun ja tarkoituksen selventämisen osapuolille voidaan yleisesti katsoa kuuluvan pesänjakajan tehtäviin. Ks. tästä esim. Aarnio & Kangas 2002, Puolisot vastaavat toimitusosituksen kustannuksista yhdessä. Pesänjakajan hakemisesta aiheutuvat kustannukset katetaan osituksessa ositettavasta varallisuudesta. Osituksen osapuolet vastaavat tavallisesti yhtä suurin osuuksin pesänjakajan palkkioista ja kuluista. Jos puolisot käyttävät lakimiesapua pesänjakajan toimittamassa osituksessa, vastaavat he itse omien avustajiensa kuluista. 15 Luonnollisesti kohtuullisen ajan määrittämisessä on lopulta kyse tapauskohtaisesta arvioinnista.

14 Puolisot voivat toisaalta moittia sopimusositusta muotovirheen perusteella. Sopimusosituksessa on muotovirhe, kun esimerkiksi jommankumman puolison tai todistajan allekirjoitus puuttuu. Moitteelle on kuuden kuukauden määräaika. Moitekanne on nostettava käräjäoikeudessa määräajan kuluessa. Mikäli moitekannetta ei määräajassa nosteta, sopimusositus saa lainvoiman. Puolisot voivat moittia pesänjakajan toimittamaa ositusta sekä sisältöettä muotovirheen perusteella. Ositusta voi sen sisältöä koskien kuitenkin moittia vain sen osalta, mitä pesänjakaja on jaosta yksin päättänyt ja määrännyt. Jos puolisot ovat sopineet osituksen jostain osasta, ei ositusta voi enää näiltä osin moittia (vrt. sopimusositus). Moitekanne on nostettava käräjäoikeudessa kuuden kuukauden kuluessa osituskirjan allekirjoittamisesta. Jos puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, tehdään omaisuuden erottelu. Omaisuuden erottelussa omaisuus annetaan sille, kenen nimissä kyseinen omaisuus on (ns. nimiperiaate). Jos omaisuus on molempien puolisoiden nimissä, puolisoiden omistusosuudet oletetaan samansuuruisiksi, jollei muuta näyttöä ole. Jos jompikumpi puolisoista väittää tosiasiallisen omistuksen poikkeavan nimiperiaatteesta, hän on velvollinen näyttämään sen toteen. Omaisuuden erotteluun pätevät samat menettelyohjeet kuin ositukseenkin. Puolisot voivat keskenään sopia omaisuuden erottelusta. Jos he eivät pääse asiassa yksimielisyyteen, on pesänjakajan määräämistä mahdollista hakea myös omaisuuden erottelua varten. Omaisuuden jakaminen puolittamisperiaatteen tai avioehtosopimuksen mukaisesti saattaa joissakin tapauksissa johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tai siihen, että toinen puolisoista saisi perusteetonta etua. Omaisuuden puolittuminen osituksessa voi tuoda toiselle osapuolelle perusteetonta etua, jos avioliitto on kestänyt lyhyen ajan ja varaton osapuoli ei ole ehtinyt kantaa korttaan kekoon yhteisen talouden säilyttämiseksi ja kartuttamiseksi. Puolisoiden avio-oikeudet kokonaan poissulkeva avioehtosopimus voi taas olla kohtuuton pitkään jatkuneessa liitossa, jossa toinen on ansiotyöstä kertyneillä varoilla hankkinut omaisuuden omiin nimiinsä toisen hoitaessa kotitalouden ja lapset. Osituksen ja omaisuuden erottelun kohtuutonta lopputulosta on mahdollista sovitella. Sovittelua harkittaessa sovelletaan kokonaisharkintaa, jolloin otetaan huomioon avioliiton kestoaika, toiminta yhteisen talouden hyväksi, toiminta omaisuuden säilyttämiseksi ja kartuttamiseksi ja muut näihin verrattavat seikat. Kokonaisharkinnan tuloksena päädytään ratkaisuun siitä, onko tilanne jommankumman kannalta kohtuuton tai toiselle perusteetonta etua tuottava ja voidaanko lopputulosta sovitella vai ei. Avioliiton kestoaika ei yksin ratkaise sovittelun mahdollisuutta. Pelkästään 11

15 12 avioliiton muodollinen voimassaoloaika ei ole sekään sinällään välttämättä ratkaiseva. Puolisot ovat saattaneet elää yhdessä jo pitkään ennen avioliiton solmimista. Toisaalta puolisot ovat voineet asua erillään jo pitkään ennen avioliiton muodollista päättymistä. Keskeistä tässäkin on arvioida tilannetta ja puolisoiden taloudellisen yhteyden kestoa, omaisuuden säilyttämistä ja kartuttamista kokonaisuutena. 2 Sääntelyn toimivuudesta käytyä keskustelua Nykyinen aviovarallisuusjärjestelmämme on varsin iäkäs. Vuonna 1930 voimaan tulleessa avioliittolaissa säädetään yhä puolisoiden varallisuussuhteista pääpiirteissään samoin kuin lähes 80 vuotta aiemmin. Viime vuosina asiantuntijapiireissä on käyty kiihtyvää keskustelua siitä, ovatko käsitykset tasa-arvoisesta ja oikeudenmukaisesta aviovarallisuuden jaosta muuttuneet tavalla, jonka tulisi heijastua myös aviovarallisuuden sääntelyä koskevaan normistoon ja sen soveltamiskäytäntöön. Keskusteluissa on tuotu esiin eri ratkaisuvaihtoehtoja. Osassa ongelmaan tahdottaisiin tarttua muuttamalla avio-oikeuden alaa koskevaa normistoa, osassa samaan katsottaisiin päästävän soveltamiskäytännön muutoksin ja vähemmän dramaattisin lainsäädäntöön tehtävin korjauksin. 16 Aviovarallisuusjärjestelmän kokonaisuudistusta koskevaa keskustelua on käyty jo suhteellisen pitkään luvulla järjestelmän kokonaisuudistusta harkittiin avioliittolakikomitean selvitystöiden pohjalta. Vuosina 1972 ja 1976 julkaistuissa mietinnöissä selvitettiin perinpohjaisesti avioliittolain sääntelyä ja annettiin lukuisia ehdotuksia lakiin liittyviksi muutoksiksi. Puolisoiden välisen omaisuusjärjestelmän uudistamiseen keskittyneessä IImietinnössä pyrittiin muutoksiin, jotka jatkaisivat jo tapahtuneen oikeuskehityksen linjaa muun muassa vallintarajoitussääntelyn ja avio-oikeuteen perustuvan jakojärjestelmän uudistamisen keinoin. 17 Molemmat ehdotukset olivat laajahkolla lausuntokierroksella. Yhteiskunnallinen tarve aviovaralli- 16 Aviovarallisuutta koskevien säännösten arvioinnin tarve todetaan myös oikeusministeriön tuoreessa tulevaisuuskatsauksessa vuodelta 2006, 15. Ks. keskustelusta laajemmin esim. Välimäki 2007; Aarnio 2005; Saarenpää 2005a ja 2005b; Gottberg 2004; Litmala 2004; Litmala 1999; Kangas 1998; Litmala 1998; Helin 1996; Välimäki 1995; Ervo 1992; Helin Teemasta pohjoismaisessa kehyksessä ks. esim. Agell Avioliittolakikomitean mietintö II 1976:29,

16 suutta koskevan sääntelyn uudistamiseen tunnustettiin yleisesti. Kumpikaan mietintö ei kuitenkaan lopulta johtanut välittömiin lainmuutoksiin. 18 Nykyisen aviovarallisuuskeskustelun tärkeimpiä yksittäisiä teemoja on ollut avio-oikeuden käsite ja se, kuinka laajalti puolisoiden omaisuus tulisi katsoa avio-oikeuden alaiseksi. Nykyisin puolisoiden omaisuus on lähtökohtaisesti kokonaan avio-oikeuden alaista ja kuuluu puolittamisperiaatteen piiriin. Tämän johdosta omaisuus jaetaan avioliiton päättyessä määrällisesti tasan riippumatta siitä, onko toisella puolisolla enemmän omaisuutta nimissään. Omaisuuden jakoperustetta voidaan muuttaa avioehtosopimuksen ja osituksen esisopimuksen solmimisella, jotka lain kannalta siis edustavat poikkeusta jakojärjestelmän pääsäännöstä. Nykyisen aviovarallisuusjärjestelmän ajanmukaisuus ja oikeudenmukaisuus on siis kyseenalaistettu. Kaikki eivät kuitenkaan yhdy mielipiteisiin järjestelmän muuttamisen tarpeellisuudesta. Aviovarallisuusjärjestelmän muutosta vastustavat tahot ovat perustelleet puolittamisperiaatteeseen perustuvan järjestelmän säilyttämistä muun muassa avioehtojen vähäisellä määrällä. Perusteluina on esitetty, ettei valtaosalla puolisoista ole tarvetta tehdä aviovarallisuusjärjestelmän pääsäännöstä poikkeavia ratkaisuja, eikä järjestelmää näin ollen ole tarvetta muuttaa. Toisena näkökohtana on esitetty se, että kohtuuttomuuteen johtavien ositustilanteiden varalta on vuodesta 1988 lähtien ollut voimassa osituksen sovittelua koskeva säännöstö, joilla mahdollisiin epäkohtiin on mahdollista puuttua. 19 Aviovarallisuusjärjestelmän uudistamista puoltavissa kannanotoissa puolestaan on vaadittu avio-oikeuden laajuuden tarkistamista. Toimivan järjestelmän luomisen on katsottu edellyttävän puolisoiden välisen aviovarallisuuden tasausjärjestelmän ajantasaistamista. Erityisen olennaiseksi katsotaan kysymys siitä, tulisiko avio-oikeuden laajuutta koskevaa pääsääntöä muuttaa siten, että tietyt puolisoiden yksityiseen omaisuuteen kuuluvat omaisuuserät katsottaisiin ensisijaisesti avio-oikeuden ulkopuoliseksi omaisuudeksi. Erityisesti lahjana, perintönä ja testamentilla saatu sekä ennen avioliittoa ansaittu omaisuus on haluttu jättää automaattisen aviooikeuden ulkopuolelle. Tällöin aviovarallisuusjärjestelmä perustuisi esimerkiksi niin sanotulle ansio-omaisuuden puolittamisen periaatteelle. Sen mukaan omaisuus, jonka puolisot ovat ansainneet avioliiton aikana, jaettaisiin avioliiton päättyessä entiseen tapaan puoliksi. Muu, eli edellä mainittu omaisuus sen sijaan jäisi puolittamisen ulkopuolelle Ks. tarkemmin muutosehdotuksista annetuista lausunnoista: Jaakkola 1975: Lausunnot avioliittolakikomitean I mietinnöstä tiivistelmä; erityisesti puolisoiden omaisuussuhteista, Ks. esim. Litmala 2002, 431 ss. 20 Ks. tästä esim. Aarnio 2005, ; Litmala 2005, 97; Litmala 2002, 436.

17 14 Uudistusta puoltavina seikkoina on esitetty muun muassa perhekäsitysten muutokseen liittyviä näkökohtia. Avioerot ovat yleistyneet selvästi, ja nykyisin jo lähemmäs puolen viime vuosina solmituista liitoista arvioidaan päättyvän eroon. Myöskään sukupuolirooleilla ei enää ole entisen kaltaista merkitystä aviovarallisuuden jaossa. Valtaosa naisista käy töissä ja useilla puolisoilla on erilliset rahataloudet. 21 Uudistuksen tarpeettomuutta ei muutoksen puoltajien mielestä myöskään voi perustella avioehtojen vähäisellä määrällä. Ensinnäkin avioehtojen määrä on jatkuvassa kasvussa, eikä toisaalta voida ajatella, että puolittamisperiaatteen varaan jättäytyminen olisi kaikilta puolisoilta tietoinen ratkaisu. 22 Avio-oikeuden laajuuden supistamista on oikeuskirjallisuudessa vaatinut muun muassa Aulis Aarnio. Hänen mukaansa Suomen nykyisen aviovarallisuusjärjestelmän ongelmana voidaan kansainväliseen trendiin verrattuna pitää sitä, että kaikki omaisuus menee automaattisesti ositukseen. Tähän liittyen Aarnio arvostelee osituksen sovittelua koskevaa AL 103b :ää. Aarnion mielestä se, että oikeamieliseen lopputulokseen pääsemiseksi on turvauduttava osituksen sovitteluun, tuo yksittäisiin ositustilanteisiin vaikeasti hallittavaa harkinnanvaraisuutta. Korjaukseksi nykyiseen tilanteeseen Aarnio ehdottaa niin sanottua minimalistista strategiaa aviovarallisuusjärjestelmän rakennemuutoksen suorittamista siten, että erillisomistusjärjestelmä ja puolittamisperiaate säilytetään. Avio-oikeuden supistamiseksi Aarnio ehdottaa uutta AL 35.2 :ää, joka sulkee avio-oikeuden ulkopuolelle ennen avioliittoa hankitun, perintönä, lahjana tai testamentilla saadun, tai erillään asuttaessa hankitun tai saadun omaisuuden. Samalla sovittelusäännöksestä voidaan Aarnion mukaan luopua, sillä ehdotuksessa yksilöity omaisuus on vapaata suoraan lain nojalla. Aarnio toteaa ehdottamaansa järjestelmään liittyvän myös tiettyjä sivuseuraamuksia, esimerkiksi silloin, kun avio-oikeuden ulkopuolinen omaisuus muodostaa pitkäaikaisessa avioliitossa kummankin puolison taloudellisen pohjan. Korjausmekanismiksi näihin tilanteisiin Aarnio ehdottaa muun muassa ns. fidusiaariperiaatetta, jota soveltamalla ei-omistava puoliso voisi omalla pitkäaikaisella työ- tai rahallisella panoksellaan lunastaa omistusosuuden toisen puolison omaisuudesta. Toisaalta kohtuuttoman huonoon asemaan jäävää puolisoa voitaisiin Aarnion mukaan suojata myös vastikejärjestelmän käyttöä tehostamalla sekä ottamalla käyttöön PK 8:2:n nojalla annettavaan avustukseen rinnastuva harkinnanvarainen avustus Ks. aiheesta mm. Jaakkola & Säntti Litmala 2002, 432 ss. 23 Aarnio 2005 erityisesti s

18 Ajatusta universaalin avio-oikeuden supistamisesta ja erityisesti Aarnion ehdotusta on arvostellut Pertti Välimäki. 24 Välimäen keskeinen vastaargumentti Aarnion ehdotukseen on se, että omaisuuden jaossa tulisi puolisoiden varallisuusoikeudellisen yksilöllisyyden lisäksi huomioida myös yhteisöllisyyttä korostavat jakoperusteet. Välimäen mukaan omaisuuden avio-oikeuden ulkopuolisuuden perustuminen ainoastaan sen sivuomaisuusluonteeseen johtaa siihen, että jakonormi on hyvin yksipuolinen. Kun toteutettu jako jää kokonaisuudessaan yhteisöllisten perusteiden kontrollin ulkopuolelle, voidaan yksilöllisyyden Välimäen mukaan väittää kääntyneen jo taloudelliseksi egoisimiksi. Välimäki kritisoi myös ehdotusta AL 103b :n sovittelusäännöksen kumoamisesta. Hänen mukaansa sovittelusäännöksen jättämän aukon paikkaaminen fidusiaariperiaatteen mukaisella ajattelulla aiheuttaisi tarpeen kehitellä keinotekoista perheoikeudellista omistusoppia, jonka sovittelusäännöksen luominen jo kertaalleen on poistanut. Välimäen mukaan sovittelusäännöksen kumoaminen poistaisi avioehtosopimusten kohtuullistamiseen varta vasten hiotun täsmäaseen. Avioehtosopimusten sovittelussa jouduttaisiin jälleen turvautumaan epämääräisempään OikTL 36 :ään. Mikäli sivuomaisuuden haluttaisiin nykyistä useammin jäävän puolittamisen ulkopuolelle, tämä voitaisiin Välimäen mukaan toteuttaa sovittelusäännöksen kehittämisellä. Sovittelun edellytysten harkintaperusteisiin voitaisiin lisätä sivuomaisuuden omistamista koskeva arviointiperuste. 25 Käytännön keskustelun taustoittamiseksi on hyvä saada myös empiiristä tietoa järjestelmän toiminnasta. Käsillä oleva tutkimusraportti pyrkii valaisemaan aihetta kartoittamalla näiden kysymysten parissa työskentelevien lakimiesten kokemuksia ja näkemyksiä nykyjärjestelmän piirteistä ja ongelmakohdista Välimäki Välimäki 2007, erityisesti s

19 III TOIMIJAKYSELYN TULOKSET Kyselyn ensimmäisen osan yhtenä tarkoituksena oli kerätä tietoa siitä, kuinka yleisinä osituskysymysten parissa työskentelevät lakimiehet pitävät tiettyjä ositukseen liittyviä osa-alueita. Kiinnostuksen kohteena oli myös se, millaisiin seikkoihin osituksissa esiintyvät kiistat yleisimmin liittyvät. Yhtä lailla erityishuomiota kiinnitettiin osituksen sovitteluun. Toimijoiden mielipiteitä mitattiin pääsääntöisesti viisiportaisella asteikolla, jonka vastausvaihtoehdot olivat erittäin usein, melko usein, silloin tällöin, melko harvoin ja erittäin harvoin. Kyselyn toisessa osassa puolestaan keskityttiin viimeisimpään toimijoiden loppuun saattamaan ositustapaukseen. Tämän osan tarkoituksena oli saada koottua tietoa yksittäisistä ositustapauksista ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Toimijoilta kysyttiin tietoja osituksen lähtökohdista, osituksessa käsitellyistä kysymyksistä sekä osituksen lopputuloksesta. Tietoja kerättiin pääasiassa siten, että vastaajat valitsivat kysymyksissä esitetyistä listoista omaan ositustapaukseensa soveltuvat faktat. Hieman toisistaan poikkeavista painotuksista huolimatta lomakkeen kahden ensimmäisen osan kysymyksenasettelut olivat pitkälti verrannolliset toisiinsa ja monissa kohdin myös samoja. Kysymyksenasettelut oli tarkoituksella pyritty rakentamaan siten, että niiden perusteella olisi mielekästä tehdä erityyppisiä vertailuja tiettyjen ositusilmiöiden yleisyydestä. Tutkimustulosten kuvailun ja analysoinnin helpottamiseksi näitä osioita tarkastellaankin pääasiallisesti yhdessä. Taustatietona toimijoilta kysyttiin perustietoja heidän kokemustaustastaan sekä ositustapausten perusteista. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka kokeneita ammatinharjoittajia vastaajat ovat ja millaisiin lähtökohtiin heidän hoitamansa ositustapaukset useimmiten perustuvat. Kyselyyn vastanneiden ammattikokemusta voidaan pitää laajana. Valtaosa oli toiminut asianajajana tai julkisena oikeusavustajana pitkään. Yli 13 vuotta tehtävässään ilmoitti toimineensa hieman vajaa kolme neljännestä. Vähintään kahdeksan vuotta julkisena oikeusavustajana tai asianajajana oli toiminut jopa 80 prosenttia vastaajista. Myös kokemus aviovarallisuuteen liittyvien kysymysten hoidosta oli pitkä. Yli 13 vuotta aviovarallisuuskysymyksiä oli hoitanut lähes 70 prosenttia vastaajista. 26 Sen sijaan se, kuinka suuren 26 Ks. tarkemmin liitetaulukot 1 ja 2.

20 18 osuuden ositukset muodostivat kaikista vastaajien hoitamista aviovarallisuustapauksista, vaihteli melkoisesti. Runsas kolmannes vastaajista ilmoitti ositusten kattavan alle kolmasosan hoitamistaan aviovarallisuustapauksista. Runsas neljännes puolestaan ilmoitti ositusten muodostavan hoitamistaan aviovarallisuustapauksista yli kaksi kolmasosaa. Vastausten perusteella voidaan arvioida, että vain osa kyselyyn vastanneista on selvästi erikoistunut ositusten ja niihin liittyvien varallisuuskysymysten hoitamiseen. Näiden lakimiesten osuutta kaikista osituksia hoitavista toimijoista voidaan tutkia esimerkiksi tarkastelemalla heidän viime vuosina hoitamiensa ositustapausten vuosittaista kappalemäärää. Alle viisi ositusta vuodessa hoiti vain murto-osa, noin joka yhdeksäs vastaaja. Yli kolmasosa ilmoitti hoitavansa vuositasolla keskimäärin viidestä kymmeneen ositusta. Selvästi osituksiin keskittyviä, yli 20 ositustapausta vuodessa hoitavia toimijoita oli vastaajien joukossa runsas neljännes. 27 Vuosittain hoidettavien tapausten lukumäärällä oli myös yhteys siihen, kuinka kauan vastaajat olivat toimineet ammatinharjoittajina. Pidempään asianajajana tai julkisena oikeusavustajana toimineet hoitivat keskimäärin myös enemmän ositustapauksia vuosittain kuin vähemmän aikaa alalla olleet. On tosin muistettava, ettei ositusten lukumäärä sinänsä kerro kattavasti toimijoiden kokemustaustasta näissä kysymyksissä. Osa osituksista saattaa olla niin vaikeita, että niiden hoitamiseen käytetty aika vastaa useaa helpompaa ositusta. Haastavien ositustapausten voidaan toisaalta myös arvella ohjautuvan usein juuri kokeneiden lakimiesten ratkaistaviksi. 1 Taustatietoja puolisoista Ositusta koskevien kysymysten taustoittamiseksi yksittäisiä ositustapauksia koskevassa kyselyosuudessa kysyttiin muutamia tietoja osituksen osapuolista. Tietoa kerättiin puolisoiden varallisuudesta ja sen jakautumisesta sekä ositukseen liittyvän säännöstön tuntemuksen tasosta. 27 Ks. ositustapausten määristä tarkemmin liitetaulukosta 3. Ositustapausten jakaumaa tarkasteltaessa on syytä erikseen todeta, että ositustapausten vuosittaisesta määrästä kysyttiin ainoastaan summittaista arviota. Useat vastaajat ilmoittivatkin hoitamansa ositusmäärän suuruusluokan tiettyyn tasalukuun. Tasakymmeniin ilmoitetut ositusmäärät muodostavatkin puolet ja tasakymmeniin ja -viitosiin ilmoitetut ositustapaukset jopa kolme neljännestä kaikista ositusmääräarvioista. Tämä tulee ottaa huomioon taulukkoa tulkittaessa.