Syventävät valinnaiset aineet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syventävät valinnaiset aineet"

Transkriptio

1 Syventävät valinnaiset aineet

2 Suomen kielen ja kirjallisuuden syventävä 4 vvh Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen ja kirjallisuuden osaamista: esimerkiksi draamaa, mediaa, elokuvaa, animaatioita, sanataidetta tai kirjallisuutta. Kurssilla voidaan keskittyä yhteen tai useampaan aiheeseen. Kurssilla tärkeintä ovat osallisuus, yhteistoiminnallisuus ja luovuus. Työskentelyssä suositaan toiminnallisia työtapoja.

3 B2-kielet syventävät Valinnaisina B2-kielinä voidaan opiskella seuraavia kieliä: ranska saksa espanja Kieltä opiskellaan 8. luokalla 2 vvt ja 9. luokalla 2 vvt.

4 Ruotsin syventävä 4 vvh Kurssilla syvennetään ruotsin oppimista ja tutustutaan Pohjoismaiden eri kieliin ja kulttuureihin Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin kautta. Tavoitteena on kehittää valmiuksia toisen asteen opintoihin. Kurssilla laajennetaan sanavarastoa ja kehitetään suullista ja kirjallista ilmaisua esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikkaa ja draamaa hyödyntäen. Kurssin sisältöjä suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa ja toteutuksessa hyödynnetään mahdollisimman monipuolisesti erilaisia oppimisympäristöjä, esimerkiksi tekemällä virtuaalimatkoja. Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia pohjoismaiseen yhteydenpitoon. Työtavoissa korostuvat pari- ja ryhmätyöt sekä erilaiset projektit. Valinnainen aine liittyy laaja-alaisessa osaamisessa kulttuuriseen osaamiseen, vuorovaikutukseen ja ilmaisuun, monilukutaitoon sekä tieto- ja viestintäteknologiseen osaamiseen.

5 Englannin syventävä 4 vvh Kurssilla syvennetään sanavarastoa ja vahvistetaan suullista ja kirjallista ilmaisua. Kielen rakenteita harjoitellaan eri kielenkäyttötilanteissa eri medioiden kautta. Oppilasta rohkaistaan suulliseen ilmaisuun. Kurssilla tutustutaan myös maihin ja kulttuureihin, joissa puhutaan englantia virallisena kielenä. Kurssin sisältöjä suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa ja toteutuksessa hyödynnetään mahdollisimman monipuolisesti erilaisia oppimisympäristöjä. Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia kansainväliseen yhteydenpitoon. Valinnainen aine liittyy laaja-alaisessa osaamisessa kulttuuriseen osaamiseen, vuorovaikutukseen ja ilmaisuun, monilukutaitoon sekä tieto- ja viestintäteknologiseen osaamiseen.

6 Matematiikan syventävä 4 vvh Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja dynaamiseen geometriaohjelmistoon. Lisäksi perehdytään muun muassa ongelmanratkaisuun, lukujärjestelmiin, matematiikan kulttuuriin ja historiaan. Opetuksen lähtökohdat valitaan oppilaita kiinnostavista aiheista, ilmiöistä ja niihin liittyvistä ongelmista. Konkretia toimii edelleen tärkeänä osana matematiikan opiskelua. Rohkaistaan oppilaita käyttämään ajattelua tukevia piirroksia ja välineitä. Opetuksessa käytetään vaihtelevia työtapoja. Ongelmia matematisoidaan, ratkaistaan ja tulkitaan yksin ja yhdessä. Yhdessä työskennellessä jokainen toimii sekä itsensä että ryhmän hyväksi. Oppimispelit ovat yksi motivoiva työtapa. Tieto- ja viestintäteknologiaa, kuten taulukkolaskentaa ja dynaamista geometriaohjelmistoa, hyödynnetään opetuksen, oppimisen, tuottamisen, arvioinnin sekä luovuuden välineenä.

7 Biologian syventävä 4 vvh Syvennetään ja kehitetään biologisia ja maantieteellisiä tutkimustietoja- ja taitoja sekä tehdään tutkimuksia, joihin liittyy kokeellisuutta ja elämyksellisyyttä. Kehitetään ympäristöherkkyyttä, -tietoisuutta ja -vastuullisuutta sekä kestävän elämäntavan omaksumista luonnossa ja rakennetussa ympäristössä liikkuen ja havaintoja tehden. Syvennetään geomediataitoja. Harjoitellaan kestävän kehityksen ja kestävän elämäntavan toimia lähiympäristössä ja koulussa esimerkiksi vaikuttamisprojektien avulla. Mallinnetaan erilaisia luonnontieteellisiä ilmiöitä ja hyödynnetään teknologian mahdollisuuksia ilmiöpohjaisessa oppimisessa.

8 Kuvataiteen syventävä 4 vvh Valinnaisen kuvataiteen tehtävänä on syventää ja laajentaa oppilaan omakohtaista suhdetta kuvataiteessa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa. Opetuksessa vahvistetaan oppilaan kuvallisen tuottamisen taitoja sekä kannustetaan häntä toimimaan erilaisissa visuaalisissa ympäristöissä. Opetuksessa kehitetään yhdessä toimimisen taitoja sekä rakennetaan yhteyksiä ajankohtaisiin kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin toimintatapoihin ja ilmiöihin. Oppilaiden omat kokemukset, mielikuvitus ja kokeileminen luovat perustan valinnaisen kuvataiteen opetukselle. Uusien taitojen ja tekniikkakokeilujen lisäksi tavoitteena on saada oppimisen iloa, onnistumisen hetkiä ja nautintoa. Sisällöissä huomioidaan oppilaan omia ja ympäristön kuvakulttuureja, taiteen maailmaa sekä koulun omia painotuksia.

9 Kotitalouden syventävä 4 vvh Kotitalouden syventävä kurssi vahvistaa oppilaan kädentaitoja, luovuutta sekä kykyä tehdä valintoja ja toimia kodin arjessa kestävästi. Kurssi kehittää oppilaan valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhdessä toimimiseen sekä syventää edelleen jo aiemmin saavutettuja suunnittelu-, työskentely- ja voimavarojen hallinnan taitoja. Kurssilla voidaan käsitellä kaikkia kotitalouden sisältöalueita, ruokaosaamista ja ruokakulttuuria, asumista ja yhdessä elämistä sekä kuluttajaja talousosaamista, hyödyntäen oppilaiden kiinnostuksen kohteita sekä paikallisia ja ajankohtaisia aiheita.

10 Käsityön syventävä: Tekninen työ 4 vvh Haluatko ideoida, suunnitella ja valmistaa omia esineitä/tuotteita oman mielenkiintosi mukaan? Käytössä kaikki käsityön materiaalit, koneet ja tekniikat koulun mahdollisuuksien mukaan. Syvennytään metalli-, puu- ja muovimateriaalien mahdollisuuksiin, konetekniikan perusteisiin sekä elektroniikkaan, automaatioon ja ohjelmointiin mahdollisuuksien mukaan. Tutustutaan teknisten alojen yrityksiin ja teollisuuteen.

11 Käsityön syventävä: Tekstiilityö 4 vvh Valinnaisessa tekstiilityössä syvennetään osaamista sekä ideoidaan, suunnitellaan ja valmistetaan omia tuotteita. Oppilaan käytössä ovat tekstiilityön materiaalit, laitteet ja tekniikat koulun mahdollisuuksien mukaan ja tarpeen mukaan voidaan hyödyntää teknisen työn materiaaleja ja laitteita. Valinnaisen tekstiilityön opetus vahvistaa ja syventää oppilaiden omasta elämysmaailmasta nousevaa innovointia ja ongelmanratkaisua sekä käsityön suunnitteluun, tekemiseen ja ilmaisuun liittyvien tietojen ja taitojen osaamista. Tekemisen taitoja syvennettäessä tunnistetaan myös erilaisia materiaalien ja tuotteiden ominaisuuksia sekä harjoitellaan niin perinteisiä kuin kokeileviakin tekniikoita. Käsityön kasvatustehtävänä on tukea oppilaiden hyvinvointia ja elämänhallintaa sekä työelämään ja ammattiin liittyviä valintoja.

12 Musiikin syventävä 4 vvh Valinnaisen musiikin tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan. Opetuksessa ohjataan oppilasta laajentamaan ja syventämään musiikillista osaamistaan ja vahvistamaan myönteistä suhdetta musiikkiin. Opetus luo pohjaa musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Valinnaisen musiikin opiskelu on toiminnallista, joten se edistää musiikillisten taitojen kehittymistä ja kykyä toimia yhteistyössä muiden kanssa. Oppilaat saavat tilaisuuksia oman oppimisensa suunnitteluun ja arviointiin. Opetuksen sisällöissä otetaan huomioon oppilaan oma musiikkikulttuuri.

13 Liikunnan syventävä, Palloilu 4vvh Valinnaiskurssin tavoitteena on välineenkäsittelytaitojen, motoristen perustaitojen ja havaintomotoristen taitojen vakiinnuttaminen ja monipuolistaminen. Näitä taitoja sovelletaan monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä, eri välineillä, eri tilanteissa. Tavoitteena on sosiaalisten taitojen vahvistaminen. Liikkuminen sisältää yhdessä toimimista reilun pelin periaatteiden mukaisesti. Kurssilla perehdytään monipuolisesti eri palloilulajeihin (maalipeit, pallottelupelit, polttopelit ja tarkkuuspelit) ja vahvistetaan oppilaan pelikäsitystä, taktiikkaa ja sääntötietoutta.

14 Liikunnan syventävä, Tanssi ja musiikkiliikunta 4 vvh Valinnaiskurssin tavoitteena on oppilaan myönteisen kehonkuvan ja minäkuvan vahvistuminen. Kurssin tavoitteena on saada oppilas tuntemaan/löytämään oma keho kaikkine mahdollisuuksineen ja rajoituksineen sekä oppia käyttämään omaa kehoa itsensä ilmaisuun liikkeen keinoin. Liikkuminen vahvistaa motorisia perustaitoja, koordinaatiota, kehonhallintaa ja liikkumista musiikin rytmiin sekä kehittää monipuolisesti aistien käyttöä. Liikkuminen antaa mahdollisuuden esteettisiin kokemuksiin ja tunneilmaisuun.

15 Liikunnan syventävä, Laji-kurssi 4 vvh Tavoitteena on, että oppilas saa onnistumisen tunteita ja itseluottamusta kehittäessään lihaskuntoaan ja liikuntataitojaan. Voimaominaisuuksien ja motoristen taitojen kehittyminen mahdollistavat pysyvän liikuntaharrastuksen aloittamisen ja/tai jatkamisen. Kurssilla perehdytään monipuoliseen lihaskunnon ja motoristen taitojen kehittämiseen ja arvioimiseen hyödyntäen koulumme kuntosalia. Lisäksi kurssilla perehdytään nopeuden, liikkuvuuden, kestävyyden ja kehonhuollon merkitykseen eri lajeissa. Liikuntasuunnitelman teossa huomioidaan oppilaiden toivomukset.

16 Soveltavat valinnaiset aineet

17 Yrittäjyyskurssi, soveltava Matematiikan, yhteiskuntaopin ja yrittäjyyskasvatuksen soveltavissa opinnoissa tehdään yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa. Tutustutaan yrityksiin, haastatellaan eri alojen työntekijöitä ja tehdään yritysvierailuja. Myös virtuaalivierailuja voidaan tehdä. Haastattelujen ja vierailujen pohjalta pohditaan tilastollisin menetelmin matematiikan merkitystä työelämälle, yrityksille ja niiden työntekijöille. Opintojen aikana tehdään myös vierailu Yrityskylään ja perehdytään tarkemmin yrittäjyyskasvatukseen. Opintojen aikana voidaan suunnitella ja toteuttaa esimerkiksi yrityksen työntekijöille suunnattu matematiikan koe, joka analysoidaan tilastollisin menetelmin.

18 Matematiikan, kemian ja fysiikan soveltava Matematiikan ja luonnontieteiden soveltavalla kurssilla on mahdollista yhdistää fysiikan ja kemian työkurssi matematiikkaan. Kurssin tavoitteena on parantaa jatko-opiskelutaitoja luonnontieteissä ja antaa valmiuksia oivaltaa luonnontieteiden lainalaisuuksia. Kurssilla voidaan tehdä kokeellisia fysiikan ja kemian sekä biologian töitä sekä opetellaan pienimuotoisten työraporttien kirjoittamista tehdyistä töistä. Matematiikassa parannetaan laskurutiineja ja syvennetään matematiikan osaamista. Kurssilla lasketaan sekä ammatillisen- että lukiopuolen laskutehtäviä.

19 Leivonta ja juhlat, soveltava Kurssilla leivotaan ja juhlitaan yhdessä. Juhlien ja leivonnaisten suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa hyödynnetään ja vahvistetaan aiemmin hankittuja kotitaloustaitoja sekä nivotaan käytäntöön koulun muita oppiaineita kuten kemiaa, kuvataidetta ja yhteiskuntaoppia. Kurssi edistää kädentaitoja ja organisointikykyä sekä kannustaa luovuuteen ja esteettisyyteen. Keskiössä ovat yhteistyö ja yhdessä oppiminen. Juhlakulttuurin ja leivonnan osa-alueet painottuvat oppilaiden mielenkiinnon mukaisesti. Ruoka- ja tapakulttuurin lisäksi voidaan käsitellä juhlapukeutumista, juhlatilan koristelua, juhlien ohjelmasisältöjä, juhlien järjestämistä ammattina jne. Kurssi mahdollistaa yrittäjämäisen toiminnan ja yhteistyön koulun ulkopuolisten tahojen kanssa.

20 Keksijäkurssi, soveltava Keksijäkurssi, jossa harjaannutaan ongelmien havaitsijana ja luovana ongelmanratkaisijana. Syvennytään elektroniikkaan, mekaniikkaan, automaatioon, robotiikkaan ja ohjelmointiin sekä 3D-mallintamiseen, 3Dtulostukseen ja CNC-Laser/jyrsintyöstöön. Etsitään ongelmia, keksitään niihin ratkaisuja, ideoidaan, suunnitellaan ja rakennetaan toimivia koneita, laitteita ja muita tuotteita omien mielenkiinnonkohteiden mukaan. Käytössä kaikki käsityön materiaalit, koneet ja tekniikat mahdollisuuksien mukaan. Tutustaan hi-tech yrityksiin ja muihin yrityksiin, joissa tapahtuu jatkuvaa tuotesuunnittelua ja kehitystä.

21 Koru- ja puukkokurssi, soveltava Perehdytään käyttö ja koriste-esineiden, kuten korujen, nahkaesineiden ja puukkojen valmistukseen yhdistäen perinnekäsityöt ja nykyaikaiset valmistusmenetelmät. Ideoidaan, suunnitellaan ja valmistetaan omia tuotteita. Käytössä kaikki käsityön materiaalit, koneet ja tekniikat mahdollisuuksien mukaan. Tutustutaan alojen taideteollisuuden yrityksiin.

22 Sisusta, korjaa ja tuunaa, soveltava Ideoidaan, suunnitellaan ja toteutetaan omia projekteja, esim. sisustusesineitä. Käytössä kaikki käsityön materiaalit, koneet ja tekniikat mahdollisuuksien mukaan. Perehdytään joka kodin huolto ja korjaustöihin: esim. huonekalujen kokoaminen, huonekalujen tuunaus, säilytysratkaisujen rakentaminen, pyörän korjaaminen, veitsien teroittaminen, tee se itse -sähkötyöt ja seinäkiinnitysten tekeminen.

23 Kuntoliikuntakurssi, soveltava Valinnaiskurssin tavoitteena on liikunnallisen elämäntavan omaksuminen. Oppilaita ohjataan riittävään päivittäiseen fyysinen aktiivisuuteen sekä oman säännöllisen liikunnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Oppilaita ohjataan omien fyysisten ominaisuuksien sekä aktiivisuuden seuraamiseen, ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Liikunnassa hyödynnetään eri liikuntaympäristöjä sekä tarkoituksenmukaisia liikuntamuotoja. Kurssilla hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan liikuntateknologiaa.

24 Retkeilykurssi, soveltava Liikunnan tavoitteena on tukea oppilaan jaksamista ja lisätä opiskeluvireyttä rentouttavien ja elämyksellisten liikuntakokemuksien kautta. Kurssilla painottuu fyysinen aktiivisuus ja yhdessä tekeminen. Tavoitteena on vahvistaa oppilaan luontosuhdetta sekä vastuullista liikkumista luonnossa. Kurssilla tutustutaan luontoliikunnan eri muotoihin. Liikunnassa hyödynnetään vuodenaikoja ja lähimaastoja liikkumisessa.

25 Soita, laula, sävellä! soveltava Musiikkiteknologian valinnaisaineessa tutustutaan musiikin tekemiseen ja tuottamiseen tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. Valinnaisaineen tavoitteena on saada kokemuksia ja harjoitella tvt:n käyttämistä musiikin tekemisessä. Kurssilla käytetään tieto- ja viestintäteknologiaa luovassa työskentelyssä. Musiikin tuottamisen vaiheet tulevat tutuiksi kokeillen ja itse tehden. Oppilaita ohjataan tekemään omia musiikkituotoksia ja biisejä esim. improvisoimalla, säveltämällä, sanoittamalla, sovittamalla, soittamalla ja tallentamalla.

26 Hyvinvointikurssi, soveltava Kurssilla käsitellään terveyttä ja hyvinvointia laaja-alaisesti erityisesti mielen hyvinvoinnin ja sen edistämiseen liittyvien teemojen kautta. Kurssi voidaan toteuttaa yhteistyössä esim. äidinkielen tai jonkin muun koulukohtaisesti valittavan aihepiirin käsittelyyn sopivan oppiaineen tai -aineiden (esim. li, ko, bg, tvt, hi, kielet) kanssa. Keskeisenä tavoitteena on oppilaan laaja-alaiseen hyvinvointiin ja elämänhallintaan liittyvien taitojen vahvistuminen. Työtavat valitaan siten, että ne ovat toiminnallisia ja oppilaiden itsetuntemusta, vuorovaikutustaitoja sekä tunnetaitoja edistäviä. Kurssilla voidaan syventyä johonkin oppilasryhmää erityisesti kiinnostavaan teemaan tai teemoihin tai käydä läpi monia kokonaisuuksia (esim. uni ja lepo, rentoutuminen, läsnäolotaidot, ravinto, liikunta, luonnon terveysvaikutukset, turvallisuus, onnellisuustaidot, tunnetaidot, ihmissuhdetaidot jne.)

27 Tieto- ja viestintäteknologia, soveltava Kurssin aikana oppilas syventää osaamistaan perusohjelmien kuten Word, Excel ja Power Pointin käytössä. Oppilas hahmottaa kurssin aikana miten erilaiset pilvipalvelut tukevat työskentelyä ja etenkin oman ryhmän välistä töiden jakamista ja jatkotyöstämistä. Perusvalmiuksien hankittuaan oppilas tekee itsenäisesti tai ryhmässä oman projektin, jossa hän syventyy tarkemmin esimerkiksi musiikin, multimedian, pelien tai robotiikan hyödyntämiseen. Ymmärrys tieto-ja viestintätekniikan laajasta skaalasta syventyy ja hän pääsee kokeilemaan erilaisia toteutuksia kurssin aikana. Kurssiin voi sisältyä 3d-tuotekehittelyä yhteistyössä teknisen työn kanssa. Elektroniikka kytkennät sulautetuissa järjestelmissä puolestaan yhdistyvät fysiikan kurssiin. Kurssin aikana tarjotaan mahdollisuuksien mukaan vierailuja paikallisiin alan yrityksiin ja esimerkiksi Oulun Yliopiston Fablabiin. Oppilas ymmärtää laajat kehitys- ja työllistymisnäkymät, mitä uusi teknologia tuo tullessaan.

VALINNAISAINEET KAUKOVAINION KOULUSSA

VALINNAISAINEET KAUKOVAINION KOULUSSA VALINNAISAINEET KAUKOVAINION 2019-21 KOULUSSA OPITAAN UUTTA SEKÄ SYVENNETÄÄN JA SOVELLETAAN JO OPITTUA Opiskelija valitsee valinnaisaineita 8.-9.-luokille. Oppilailla on valittavana kaksi valinnaisainetta,

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Haukiputaan koulu Yläkoulun valinnaisaineet

Haukiputaan koulu Yläkoulun valinnaisaineet Haukiputaan koulu Yläkoulun valinnaisaineet Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8.-luokalla kuusi tuntia viikossa ja 9.-luokalla neljä tuntia viikossa Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä,

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Haukiputaan koulu Yläkoulun valinnaisaineet

Haukiputaan koulu Yläkoulun valinnaisaineet Haukiputaan koulu Yläkoulun valinnaisaineet Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla yhteensä kymmenen tuntia Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaisainetarjotin Myllytullin koulussa lv

Yläkoulun valinnaisainetarjotin Myllytullin koulussa lv Yläkoulun valinnaisainetarjotin Myllytullin koulussa lv. 2018-2020 Kolmenlaisia valinnaisia aineita 1.vaihe 4 vvh Taide- ja taitoaineiden (taitai) valinnaiset tunnit tarkoittaa Oulun yläkouluissa 4vvh

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta

Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta Valinnaiset opinnot 5. ja 6. luokalla Kiviniemi ja Takkuranta VALINNAISUUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen

Piirros Mika Kolehmainen Piirros Mika Kolehmainen Liikunnan syventävä kurssi Liikunnan tarkoitus on tuottaa iloa, virkistystä ja hyvinvointia. Tavoitteena on motoristen perustaitojen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä liikunnallisten

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu

Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Alakoulun 5.ja 6. luokkien valinnaiset aineet Länsituulen koulu Matematiikan syventävä kurssi Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin, pulmatehtäviin ja matemaattisiin

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2019 Matematiikan syventävä kurssi (MAVx) Ongelmia ja oivalluksia Matematiikan syventävissä opinnoissa tutustutaan esimerkiksi salakirjoitusmenetelmiin,

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

LAIVAKANKAAN KOULU. Valinnaisaineopas

LAIVAKANKAAN KOULU. Valinnaisaineopas LAIVAKANKAAN KOULU Valinnaisaineopas 2019-2020 VALINNAISAINEET 2019 2020 Oulun kaupungin tuntijaon mukaisesti valinnaisaineita opiskellaan kahdeksannella luokalla kuusi (6) tuntia viikossa ja yhdeksännellä

Lisätiedot

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

ALAKOULUN VALINNAISAINEET ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA

Lisätiedot

LAIVAKANKAAN KOULU Valinnaisaineopas

LAIVAKANKAAN KOULU Valinnaisaineopas LAIVAKANKAAN KOULU Valinnaisaineopas 2018-2019 VALINNAISAINEET 2018 2019 Oulun kaupungin tuntijaon mukaisesti valinnaisaineita opiskellaan kahdeksannella luokalla kuusi (6) tuntia viikossa ja yhdeksännellä

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

PITKÄT VALINNAISET KURSSIT(4vvt)

PITKÄT VALINNAISET KURSSIT(4vvt) PITKÄT VALINNAISET KURSSIT(4vvt) Kotitalouden syventävä kurssi (4vvt) Kotitalouden syventävällä kurssilla vahvistat kotitaloudessa oppimiasi tietoja ja taitoja. Tutustut mahdollisesti uusiin ruoka-aineisiin

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Piirros Mika Kolehmainen. Yleistä

Piirros Mika Kolehmainen. Yleistä Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 tunti viikossa, arvioidaan sanallisesti 2) A2 kielet, 2 tuntia viikossa, arvioidaan numeroarvioinnilla 3) jos oppilas valitsee kielen,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Alakoulun valinnaiset aineet Oulun kaupunki luokat

Alakoulun valinnaiset aineet Oulun kaupunki luokat Alakoulun valinnaiset aineet Oulun kaupunki 5.-6. luokat Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan keväällä. 6. luokalle siirryttäessä oppilas valitsee uudelleen kaksi valinnaista

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

PITKÄKANKAAN KOULUN VALINNAISUUS LUOKILLA

PITKÄKANKAAN KOULUN VALINNAISUUS LUOKILLA PITKÄKANKAAN KOULUN VALINNAISUUS 8. - 9. LUOKILLA TAIDE- JA TAITOAINEET JOKAINEN VALITSEE YHDEN TAIDE- TAI TAITOAINEEN KOTITALOUS Kotitalouden valinnaisella kurssilla saat tietoja ja taitoja, joilla selviydyt

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 2018

VALINNAISAINEOPAS 2018 VALINNAISAINEOPAS 2018 1 Tässä oppaassa on selvitetty lyhyesti syventävien ja soveltavien valinnaisaineiden tavoitteita ja sisältöjä. Lisätietoja saat kyseisten aineiden opettajilta. Opo-tunneilla valintoja

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

PITKÄKANKAAN KOULUN VALINNAISUUS LUOKILLA

PITKÄKANKAAN KOULUN VALINNAISUUS LUOKILLA PITKÄKANKAAN KOULUN VALINNAISUUS 8. - 9. LUOKILLA TAIDE- JA TAITOAINEET JOKAINEN VALITSEE YHDEN TAIDE- TAI TAITOAINEEN KOTITALOUS Kotitalouden valinnaisella kurssilla saat tietoja ja taitoja, joilla selviydyt

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET

RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET RUUSUVUOREN VALINNAISAINEET 6. LUOKKA Info 5. luokkalaisille Valinnaisainetarjoitin aukeaa 26.3. klo 18.00 6. luokan valinnaisaineet Liikunta Tekstiilityö Mediataito Kotitalous LIIKUNTAKURSSI Sekä tytöt

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu

Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet Metsokankaan koulu 18.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten

Lisätiedot

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Oppiaineen nimi: LIIKUNTA 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Fyysinen toimintakyky 3 T1 kannustetaan oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA

VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA VALINNAISKURSSIT 4.LUOKKA Kursseja on tarjolla yhteensä seitsemän. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia,

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

LÄNSITUULEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS

LÄNSITUULEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS LÄNSITUULEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 2018-2019 SINULLE SEITSEMÄSLUOKKALAINEN Tämä tietopaketti on tarkoitettu peruskoulun yläkoulun 7. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen antamaan tietoa yläluokkien

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka

VALINNAISAINEOPAS 7. luokka VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 6.LK

VALINNAISKURSSIT 6.LK VALINNAISKURSSIT 6.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja neljä. Äly ja väläys -kursseja kaksi. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu

Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-

Lisätiedot

VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017

VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017 VUOSILUOKAN 6 VALINNAISAINEET LUKUVUONNA 2016 2017 IDEASTA TUOTTEEKSI Tehdään uutta tai muunnellaan vanhaa designin hengessä. Tavoitteena kaunis tuote, jolla on käyttötarkoitus. T1 ohjata oppilasta tutustumaan

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

VALINNAISKURSSIT 5.LK

VALINNAISKURSSIT 5.LK VALINNAISKURSSIT 5.LK Kursseja on tarjolla yhteensä kahdeksan. Design -kursseja kolme. Äly ja väläys -kursseja kolme. Ilmaisu -kursseja kaksi. Jokainen oppilas valitsee lukuvuodelle kaksi kurssia, joita

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Käsityön opetusjärjestelyistä

Käsityön opetusjärjestelyistä Käsityön opetusjärjestelyistä Ilkka Kokkonen, Tiia Hintsa 24.3.2017 Toteutus Seitsemännellä Opetusaika luokalla opiskelu sekaryhmissä puoliksi käsityön opettajien kesken 2 vvt Opetustunnit Ryhmäkoko vähentyneet

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka

LUOLAVUOREN KOULU KOTITALOUS Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit LISÄYSEHDOTUKSET: 8. luokka LUOLAVUOREN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 8. luokka KOTITALOUS Taide-ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 2 vvh Tavoitteet 8. luokka Käytännön toimintataidot S

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat

Lisätiedot

1) 2) a) b) 3) a) b)

1) 2) a) b) 3) a) b) 1) 2) a) b) 3) a) b) T-valinnaisuus (kotitalous, kuvataide, käsityö, liikunta ja musiikki) Taide- ja taitoaineiden valinnaiset opinnot syventävät perusopintojen pakollisten oppimäärien tavoitteita ja sisältöjä.

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv

EMÄKOSKEN KOULU. lv EMÄKOSKEN KOULU lv. 2019 2020 Valinnaisaineet 7. luokka Valintojen kuvaukset: VIESTINTÄ (zviv) Voit opiskella koulussamme viestintää. Jos sinut on valittu viestintäluokalle soveltuvuuskokeen perusteella,

Lisätiedot

Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2

Sisällys. Valinaniset aineet Olkahisen koulu 2 VALINNAISET AINEET SORILAN KOULUTALOSSA LUKUVUONNA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Englannin kieltä keskustellen... 5 Ilmaisua eri keinoin...

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KÄSITYÖ VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KÄSITYÖ VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan työskentelyään sekä ideoimaan, tutkimaan ja kokeilemaan yritteliäästi T2 ohjata oppilasta asettamaan käsityöhön omia oppimisen

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI

RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI RAUMAN NORMAALIKOULU VALINNAISAINEOPAS LUKUVUOSI 2018-19 Valinnaisaineet ja niiden valitseminen Yhteisten oppituntien määrä pienenee kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Saat itse enemmän vaikuttaa

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk).

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk). VALINNAISAINEISTA Seitsemännen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jäävät pois kuvataide, käsityö ja kotitalous. Kahdeksannen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jää pois musiikki. Edellä olevista

Lisätiedot

Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään

Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Opetuskokonaisuus Mikämikä-päivään Tutkivan oppimisen ote u Artikkelien etsiminen ja lukeminen > ymmärryksen syventäminen Mikämikä-päivä Vaajakumpu 8.3.2016 u 3D (Johanna ja Jenni) u 4B (Pauliina ja Tiina)

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot