Tulostavoiteasiakirja 2019
|
|
- Jari Parviainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työ-ja elinkeinoministeriön hallinnonala TEM/1083/ /2016 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus Tulostavoiteasiakirja Toiminta-ajatus Etelä-Savon ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Etelä-Savon maakunnassa. Yleistä Pitkän aikavälin strategiset linjaukset Etelä-Savon ELY-keskuksen strategiset linjaukset perustuvat ja ne on yhteen sovitettu ELY-AVIstrategia-asiakirjan painopistelinjauksiin, Etelä-Savon maakuntastrategiaan ja maakuntaohjelman sisältöteemoihin sekä ELY-keskuksen neuvottelukunnalta ja maakunnan yhteistyöryhmältä (MYR) saamiimme, toimintaympäristömme haasteisiin ja mahdollisuuksiin pohjautuviin tavoitelinjauksiin. Etelä-Savon ELY-keskus laati lisäksi monivuotisen tulossopimusesitysprosessin yhteydessä oman strategian vuoteen, jonka pohjalta valmistellaan vuosittain tarkempi toimenpidesuunnitelma. Samassa yhteydessä olemme huomioineet hallituksen kärkihankkeiden ELY-keskuksille toimeenpantaviksi soveltuvat strategiset tavoitteet. Etelä-Savon - Saimaan maakunnan visio vuoteen 2030 on Puhtaasti Paras! Visio kuvaa maakunnan kärkivalintojen näkökulmasta vahvoja luontoarvoja ja runsaita luonnonvaroja sekä niitä prosesseja, joiden kautta kilpailukyky nojaa kestävään elinkeinotoimintaan, osaamiseen ja hyvinvointiin. Maakuntastrategia linjaa kehittämisen kärjet ja niille asetetut pitkän aikajänteen tavoitteet vuoteen Kolme kärkeä - VESI, METSÄ, RUOKA ovat elementit, joihin perustuvaan yritystoimintaan ja osaamiseen aluetalouden kasvupotentiaali nojaa tulevaisuudessa Etelä-Savossa. Valinnat kytkeytyvät saumattomasti Etelä-Savon luontaisiin vahvuuksiin. Maakunnassa on kaikkiin kärkiin liittyvää vahvaa raaka-ainetuotantoa sekä korkeamman jalostusasteen yritys-, tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Kaikissa kolmessa kärjessä digitaalisuus ja digitaaliset sovellukset ovat keskeinen kasvun ja kehittymisen edellytys. Strategiansa mukaisesti Etelä-Savo on vuonna 2030 vetovoimainen elinkeinoelämän, asumisen ja vapaa-ajan maakunta, joka tarjoaa hyvän toimintaympäristön, toimeentulon ja sujuvan arjen ihmisille. Maakuntastrategian linjausten pohjalta laadittu maakuntaohjelma on strategian toimeenpanon keskeinen työkalu. Maakuntaohjelman seuraavat viisi sisältöteemaa määrittelevät lähivuosien kehittämistavoitteet ja toimenpiteet. 'hyvinvoivat ihmiset ja ympäristö, päätavoitteena on tehdä Etelä-Savosta sujuvan arjen ja laadukkaan ympäristön maakunta.
2 2(14) 'elinkeinoelämän kasvu ja kansainvälistyminen päätavoitteena, että Etelä-Savo kasvaa kansainvälisyydestä ja digitaalisuudesta. 'matkailu ja vapaa-aika, jossa päätavoitteena on kansainvälistää Saimaan matkailua. 'kestävä biotalous, jossa tavoitteena on synnyttää biotalouteen uutta liiketoimintaa ja innovatiivisia, kestäviä toimintamalleja. 'älykäs erikoistuminen ja innovaatiot, jossa tavoitteena on luoda ketteriä innovaatioita strategisilla kärkialoilla. ELY-AVI -strategia-asiakirjan strategiset painopistealueet ovat Ihmiset ja yhteisöt; hyvinvoinnin, terveyden ja osaamisen ja työllisyyden lisääminen sekä osallisuuden ja turvallisuuden parantaminen yritykset ja elinkeinot; elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn edistäminen ennakoivasti ja kestävästi sekä Ympäristö ja luonnonvarat; ympäristön hyvän tilan edistäminen ja kasvua luonnonvarojen kestävästä käytöstä Etelä-Savon ELY-keskuksen toimintaympäristöstä johdetut strategia :stä lähtevät pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Ympäristö- ja luonnonvarat -painopistealueella ovat: ennakoiva kaavoitus tuottaa elinkeinoille ja asumiselle kysyntää vastaavan tonttitarjonnan yhdyskunnat varautuvat vesihuollon ja tulva-alueiden riskeihin ja varmistavat pohjavesien hyvän tilan avoin yhteistyö ja osallistaminen parantavat vesien tilaa ja kalakantojen hyödyntämistä ennakoivalla ja tehokkaalla valvonnalla turvataan hyvä ympäristön tila ja edistetään yritysten ympäristökilpailukykyä metsien, soiden ja uhanalaisten lajien suojelu turvaavat luonnon monimuotoisuutta Yritykset ja elinkeinot -painopistealueella strategiset tavoitteemme ovat: innovaatio- ja kehittämistoiminta synnyttää uutta yritystoimintaa ja uusia yrityksiä sekä tukee vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta hanketoiminta ja yhteistyö parantavat yritysten kilpailukykyä ja kansainvälisyyttä maaseudun kehittämisohjelma vahvistaa maaseudun elinvoimaisuutta ennakoivalla ja tehokkaalla valvonnalla turvataan hyvä ympäristön tila ja edistetään yritysten ympäristökilpailukykyä vastuullinen maatalous turvaa eläinten ja kasvien terveyden Ihmiset ja yhteisöt -painopistealueella strategiset tavoitteemme ovat: TE-palveluilla parannetaan työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa sekä työnhakijoiden nopeaa työllistymistä TE-palvelut, yhteistyöverkostot ja hanketoiminta parantavat työvoiman osaamista ja työllistymisvalmiuksia maahanmuuttajat kotoutuvat Etelä-Savoon ja pääsevät osallisiksi työelämään TE-asiakaspalvelukeskus antaa asiantuntijaneuvontaa ja ohjausta sekä tukee sähköistä asiointia ELY-AVI strategia-asiakirjan Yhteiset toimintatavat -tavoitealueella on seuraavat painopistealueet: Sujuvasti palvellen, Alueen vahvuuksia hyödyntäen ja Vuorovaikutteisesti kehittäen. Etelä-Savon ELY-keskus kehittää palvelujaan sujuvammiksi ottamalla käyttöön uudet toimintatavat ja välineet. ELY-keskus on panostanut vahvasti monikanavaisten prosessien kehittämiseen ja digitalisoimiseen osallistumalla IE2 kehitystyöhön ja kehittämällä
3 3(14) valtakunnallisen TE-asiakaspalvelukeskuksen toimintaa yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Ohjaamme asiakkaita monikanavasen asiakaspalveluinaan ja sähköisten palvelujen hyödyntämiseen. Pyrimme ottamaan asiakkaat, kumppanit ja palveluntuottajat mukaan palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen. Osallistumme säädösten sujuvoittamiseen ja kevennämme hallinnollista taakkaa toimintatapoja ja palvelukulttuuria muuttamalla. Aluekehitystyössä ELY-keskus hyödyntää alueen vahvuuksia kuten runsaita metsä- ja luonnonvaroja, puhdasta, luonnonkaunista ympäristöä, luontoa ja vesistöjä, monipuolista kulttuuri-ja matkailutoimintaa sekä olemassa olevaa osaamista, koulutusjärjestelmää ja innovaatiorakenteita. Etelä-Savossa on myös vahvaa osaamista ja monipuolista teollista yritystoimintaa ja yrityksiä - vahvimpina metsä- ja teknologiateollisuus. Luonnonominaisuuksiensa vuoksi Etelä-Savossa on poikkeuksellisen runsaasti vapaa-ajan asuntoja ja -asukkaita sekä ympärivuotisia hyvätasoisia vuokra-mökkejä, jotka on myös keskeisesti huomioitu alueen kehittämisstrategioissa ja ohjelmissa. Luomuviljelyjä luomutuotteiden kehittäminen on alueella vahvaa. Luomun sekä pilaantuneiden maiden (RIMA) puhdistaminen nähdään alueen erikoistumisalueina. Vuorovaikutteiseen kehittämiseen liittyen ELY-keskuksella on vahvaa yhteistyötä Etelä-Savon maakuntaliiton ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa aluekehittämistyössä. Yhteiseen ennakointitoimintaan panostetaan monipuolisesti niin työvoimatarpeiden kuin rakennemuutoksenkin (ERM) ennakoinnissa ja ennakointitiedon tarjoamiseksi ja tuottamiseksi muille alueen toimijoille pidetään yllä yhteisiä ennakointisivuja. Toimimme aktiivisesti omassa roolissamme Team Finland -verkostossa yhteistyössä kehittämisyhtiöiden kanssa yritysten vienti-ja investointimahdollisuuksien edistämiseksi. Etelä-Savon ELY-keskuksen erikoistumistehtävänä on rakennerahastotehtävien hoito Itä- Suomen maakuntien (Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala) alueella. Tavoitteena on Itä- Suomen rakennerahastotoiminnan hoito tehokkaasti valtakunnallisen HVJ-kuvauksen ja Itä- Suomen ELYjen yhdessä hyväksymien toimintamallien ja käsittelyaikojen mukaisesti. ELY-keskukset ja Business Finland edistävät toiminnallaan Team Finland -verkoston yhteistyötä ja sitoutuvat yhteisiin Team Finland tavoitteisiin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että TEM-konsernin palvelut toimivat yhteen asiakaslähtöisesti. Business Finland koordinoi Team Finland -toimintaa valtakunnallisesti ja ELY-keskukset alueellisesti. Team Finland -johtoryhmä ja ELY-keskusten ylijohtajat hyväksyvät tammikuussa yhteiset Team Finland -tavoitteet. ELY-keskukset sitoutuvat TE-toimistojen tulospalkkiokokeiluun ja sen toteutusta määrittävien tavoitteiden edistämiseen. Tavoitteet ja niiden toteutumisen arviointiin käytettävät indikaattorit sekä tulospalkkion määrä ja määräytymisen perusteet asetetaan työ-ja elinkeinoministeriön erikseen tekemällä päätöksellä joulukuun aikana. Työ- ja elinkeinoministeriö ohjeistaa ELYkeskuksia ja TE-toimistoja asiasta tarkemmin erillisellä kirjeellä Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Ihmiset ja yhteisöt
4 4 (14) Ihmisten työllisyys, osaaminen ja osallisuus lisääntyvät TA = Tavoite sisältyy valtion talousarvioon. Rekrytointiongelmia kokeneiden toimipaikkojen osuus Virta yli 3 kk työttömyyteen Virta yli 3 kk työttömyyteen alle 25-vuotiailla Vaikeasti työllistyvien määrä 3 kk ammatillisen työvoimakoulutuksen jälkeen työttömäksi jääneiden osuus 3 kk palkkatuetun työn jälkeen työttömäksi jääneiden osuus Virta yli 3 kk työttömyyteen maahanmuuttajilla (kansalaisuus) 3 kk kotouttamiskoulutuksen jälkeen työttömäksi jääneiden osuus Yksikkö Tavoite % 30 % 33 TA % 19 TA kpl % 35 % 48 % 32 % 26 Ihmisten kokema hyvinvointi ja turvallisuus paranevat Kulttuurin saavutettavuuden edistäminen Etelä-Savon kulttuuritoimijoiden verkostojen työn tuloksena on jatkanut esim. ELYn koordinoimat Etelä-Savon kulttuurimakasiini -uutiskirje, joka ilmestyy kerran tai kahdesti vuodessa ( 910/0/7eb798bbde843542e44e5cdc147ecc5f). ELY toimii aktiivisesti hyvinvointia kulttuurista -kokonaisuudessa kumppaneiden kanssa ja levittää kulttuurin hyvinvointivaikutuksia monella tasolla, erityisesti sote-toimijoille esim. Ilopillereitä ja kulttuurin kipinöitä -hankkeen avulla. Tämä edistää esim. alueen ammattitaiteilijoiden ja kulttuurin tekijöiden työtilaisuuksia. Kulttuurilab Rajaton -kokonaisuudessa on käynnistynyt toimintaa ja toimijat ovat saaneet omiin pilotteihin rahoituksia. On luotu lisää otollisia yhdessä tekemisen tilaisuuksia, säännöllisiä verkosto-ja koulutustapaamisia, Etelä-Savon kulttuurin tulevaisuusohjelman toimeenpanotilaisuuksia. Osallistumme säännöllisesti suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin sen työryhmissä ja foorumeissa sekä Savonlinnassa 2018 foorumiin ja siihen aktivointiin järjestämällä infon useaan maakuntaan etänä. Kulttuuritoimijoille tarkoitetuissa tilaisuuksissa tavoitteena on saada mukaan sivistystoimen, sosiaali-ja terveystoimen, teknisen toimen, elinkeinotoimen ja muiden hallinnonalojen toimijoita mukaan yritysten ja järjestöjen sekä vapaiden toimijoiden lisäksi. Kulttuurin saavutettavuutta edistetään myös erilaisin rahoitusinstrumentein erityisesti rahoittamalla hankkeita ja yritysten kehittämistä silloin, kun niissä on uudenlaista, monialaista ja eri alojen ja toimijoiden yhteistä osallisuutta lisäävää toimintaa, liiketoimintaa kasvattavaa ja kulttuurin saavutettavuutta edistäviä toimia. Luovien alojen yrityksiä neuvotaan, ohjataan ja kannustetaan esim. CreMA-hakuun, yrityksen kehittämiseen ja muihin yritys-ja rahoituspalveluihin ja työskentelemään eri alojen yritysten ja toimijoiden kanssa. Kannustetaan luovien alojen yrityksiä ja toimijoita tulevaisuussuuntautuneesti luomaan uusia mahdollisuuksia osaavaan ja sivistyneeseen maakuntaan.
5 5(14) Yksikkö Tavoite Elintarvikeketjun turvallisuus ja vastuullisuus % 95 Yritykset ja elinkeinot Elinkeinoelämä monipuolistuu ja kansainvälistyy ja sen kilpailukyky kasvaa TA = Tavoite sisältyy valtion talousarvioon. Elintarvikeviennin edistäminen ta Etelä-Savossa on muutamia merkittäviä vientiä harjoittavia elintarvikealan toimijoita. Tavoitteena on lisätä vientiä ja saada lisää vientiin suuntautuneita yrityksiä, jota tuetaan alueellisella ja valtakunnallisella hanketoiminnalla kuten esim. Et.savolaisen kehitysyhtiö Miksein yritysryhmähanke Pure hearth Fin-land -hanke (74043) yhteistyössä Varsinais-Suomen ja Satakunnan kanssa. Maaseudun elinvoimaisuus ja elinkeinojen kilpailukyky sekä ruuan tuotantovarmuus ja turvallisuus Maatalouden rakennekehitystä vauhditetaan maatalouden investointitukien ja aloitustukien avulla. Maatalouden investointituen määrä on ollut ennätystasolla vv Etelä-Savossa (lähes 3-kert. edell. ohjelmakauden keskiarvoon verrattuna). Viljelijöitä rohkaistaan investoimaan hyvän asiakaspalvelun ja viestinnän keinoin. Yksikkö Tavoite Maatalouden fosforitase kg/ha 5 Maatalouden typpitase kg/ha 46 Eri rahoitustoimenpiteiden kautta syntyneiden yritysten määrä kpl 250 Kestävä bio-ja kiertotalous, energiaomavaraisuus sekä digitaalinen liiketoiminta kasvaa Uusiutuvia luonnonvaroja hyödyntävät virkistys-ja luontopalvelut Edistetään suomalaiseen osaamiseen perustuvaa kansainvälistä liiketoimintaa sinisen biotalouden kansallisen kehittämissuunnitelman ja tutkimus- sekä osaamisagendan mukaisesti. A16 Koordinoidaan ja ohjataan sinisen biotalouden kärkihankerahasta rahoitettujen hankkeiden toteuttamista. ELY-keskus toimii aktiivisena asiantuntijana, kumppanina ja rahoittajana biotalouteen, vesistöihin ja kalastukseen tukeutuvan elinkeinotoiminnan kehittämisessä. Vesiosaamisen kehittämisen pilotointikohteena tuetaan Mikkelin kaupungin Metsä-Sairilan uuden jätevedenpuhdistamon yhteyteen rakennettavaa koe- ja testilaitosta sekä uusia
6 toimintamalleja vesihuoltopalvelujen tuottamisessa. Kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman toteuttamiseksi osallistutaan alueelliseen riskienarviointityöhön ja otetaan ilmastoriskit huomioon valvottaessa vesi- ja kalatalouden yleistä etua alueellisessa suunnittelussa ja muissa menettelyissä. Elinkeinojen kilpailukykyä edistetään maaseutuohjelmalla erityisesti matkailun, maa-, metsä- ja puutarhatalouden sekä palvelualojen kehittämishankkein, maaseudun yritystuin sekä maatalousinvestointien avulla. Tuetaan uusien yritysten perustamista ja edistetään toimivien yritysten kasvua ja kilpailukyvyn kehittämistä. Uusiutuvan energian käytön lisäämisessä otetaan huomioon puuhun perustuvan lämmöntuotannon vakiintunut asema Etelä-Savossa. Edistetään energiatehokkuutta lisäävien palveluiden aikaansaamista ja kehittyneiden teknisten ratkaisujen monipuolista käyttöön ottoa energian tuotannossa. Maaseudun elinvoimaisuutta edistetään maaseutustrategian mukaisesti yhdessä Leader-ryhmien kanssa. Vesistökuormituksen vähentämistä edistetään monipuolisesti erilaisilla maaseutuohjelman toimenpiteillä mm. hankkeilla osa-kaskuntien yhdistämiseksi, kalastus-ja matkailuelinkeinojen toimintaedellytysten parantamiseksi sekä metsätalouden kuormituksen vähentämiseksi. EAKR-rahoitusta ohjataan uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä edistäviin hankkeisiin. Vähähiilisyyteen liittyvällä teemahaulla toteutetaan hankkeita materiaalikierrätykseen, kestävään matkailuun, yhdyskuntien ja haja-asutusalueiden vähähiilisyyteen, yritysten uusiutuvan energian käyttöönottoon ja vesihuoltoon. Toteutetaan haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelman sekä tahattomia leviämisväyliä koskevan toimintasuunnitelman toimenpiteitä. Tehostetaan raportointia haitallisten vieraslajien torjunta-toimenpiteistä kansalliseen seurantajärjestelmään. Kehitetään vesitaloustiedon tuottamista ja jakamista osana luonnonvaratiedon hallinnan kokonaisuutta tukemaan tehtävien hoitoa vesistöaluekokonaisuuksina sekä parantamaan asiakaspalvelua. Varmistetaan osaamisen riittävyys ja kehittyminen vesitaloustehtävissä kehittämällä yhteistyötä oppilaitosten kanssa, kansainvälistymällä sekä laajentamalla tehtävänkuvia. Yhdyskuntajätteen kierrätyksen edistäminen Jatketaan laajassa yhteistyössä vesistön vastuullisen käytön ja hoidon visiohankkeita, joissa sovitetaan yhteen vesistöjen käytön, hoidon ja suojelun muuttuvat tarpeet mukaan lukien vaelluskalojen elinkierron elvyttäminen sekä riskien hallinta muuttuvassa ilmastossa. Kasvun kärkialojen yritystoiminnan edistäminen erityisesti pilotti- ja demonstraatiotoiminnalla EU:n rakennerahastojen sekä Manner-Suomen maaseutuohjelman varoja käytetään kärkialojen yritystoiminnan edistämiseen sekä yksittäisten yritysten hankkeissa että ns. kehittämishankkeissa hyödyntäen myös yhteistyötä esim. BF:n ja maakuntaliiton kanssa. Etenkin biotalous, kiertotalous ja digitaalinen liiketoiminta ovat Etelä- Savossa tärkeitä kehittämisen kohteita.
7 7(14) Ympäristöjä luonnonvarat Ympäristön hyvä tila ja kestävä yhdyskuntakehitys paranevat TA = Tavoite sisältyy valtion talousarvioon. Vesistöjen käytettävyys ja riskienhallinta sekä kalakantojen hyvä tila Järjestetään vesitaloustehtävien hoito ottaen huomioon maakuntajohtajien ja ELYylijohtajien toimeksiannosta valmisteltu ehdotus yhteistyöalueista. Edistetään ilmastonmuutokseen sopeutumista ja siihen liittyvää kuntien työtä vesistöjen, merenrannikon ja rankkasadetulvariskien hallinnassa sekä luonnonmukaisten ratkaisujen käytössä. Toteutetaan tulvariskien hallintasuunnitelmia, käynnistetään uusien tulvaryhmien työ ja päivitetään tulvakartat. Jatketaan Saimaan ja Vuoksen suomalais-venäläisen riskienhallinnan työohjelman toteutusta. Tulvariskejä tarkastellaan erityisesti teollisuuden ja jätevedenpuhdistamoiden kannalta. Varmistetaan, että alimmat rakentamiskorkeudet otetaan huomioon kuntien maankäytön suunnittelussa ja rakentamisen ohjauksessa. Poikkeuksellisissa vesija tulvatilanteissa tuotetaan tilannekuvaa yhdessä Tulvakeskuksen kanssa. Yhteistyössä SY-KEn kanssa laaditaan padotus- ja juoksutusselvityksen Puulalle. Toteutetaan Kangasniemen Vuojakosken kalataloudellinen kunnostus ja pohjapatohanke. Selvitetään vanhojen vesistörakenteiden ja patojen toimivuutta yleisen edun kannalta kalatalous- ja vesitalousviranomaisen yhteistyönä. Pilotselvitys valmistuu ELY-keskusten yhteiseen käyttöön. Arvioidaan valtion vesitaloushankkeiden toimivuutta vesiolojen ja käyttötarpeiden muuttuessa sekä tunnistetaan tarvittavat toimenpiteet tulvariskien hallinnan, vesienhoidon sekä vesistön käytön tavoitteiden saavuttamiseksi. Edistetään vanhojen huonokuntoisten säätöpatojen muuttamista pohjapadoiksi asiantuntijaohjauksella ja avustuksilla. Tutkitaan erityisesti lll-luokan pohjavesialueiden vedenhankintakelpoisuutta. Edesautetaan alueellista yhteistyötä, varautumista sekä rakennemuutosta vesihuollossa. Vakiinnutetaan yhtenäiset menettelyt vesihuoltolain noudattamisen valvonnassa. Huolehditaan avustuskuulutusten yhdenmukaisuudesta. Siirretään ELY-keskusten hallinnassa olevia vesistöhankkeiden rakenteita hyödynsaajille. Valmistaudutaan vesistörakenteiden siirtoon Tilakeskukselle mm. keskeisten suunnitelma-asiakirjojen tallennuksella. Toteutetaan valtakunnallista perusparannusohjelmaa. Yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja SYKEn kanssa jatketaan kilpailutettujen hydrologisen seurannan palvelujen käyttöä. Jatketaan vesistö- ja pohjavesiasemien automatisointia yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja SYKEn kanssa. Alueidenkäytön edistämisen painopisteet ELY-keskuksen tavoitteena on erityisesti kaupunkien taajamayleiskaavojen laadukas eteneminen. Lisäksi priorisoidaan taloudellisesti merkittäviä hankkeita ja mm. merkittäviä tuulivoimahankkeita.
8 Itämeren ja vesien hyvä tila Vesienhoidon suunnittelun koordinointi Vuoksen vesistöalueella. Laaditaan ihmistoiminnan paineiden arvio pinta- ja pohjavesimuodostumissa. Jatketaan syksyllä 2018 aloitettua kolmannen suunnittelukauden pinta-ja pohjavesien tilaarvion/ luokittelun valmistelua. Luokittelut valmistuvat v.. Määritetään ympäristötavoitteet pinta-ja pohjavesille. Aloitetaan kolmannen kauden vesienhoidon toimenpideohjelmien valmistelu ja vesienhoitosuunnitelmien valmistelu/kokoaminen yhteistyössä sidosryhmätahojen kanssa. Osallistutaan valtakunnallisen vesien-ja merenhoidon koordinaatioryhmän työskentelyyn sekä mm. maakuntauudistuksen toimeenpanon valmisteluun liittyvien ryhmien toimintaan. Osallistutaan vesienhoidon valtakunnallisten asiantuntijaryhmien työskentelyyn. Osallistutaan rakennerahasto- ym. rahoitteisten, vesienhoitoa palvelevien hankkeiden asiantuntijaohjaukseen ja ohjausryhmätyöskentelyyn. Edistetään vesienhoitosuunnitelmien/ toimenpideohjelmien toimeenpanoa tukemalla vesistökunnostushankkeita ja antamalla asiantuntija-apua. Painopistealueet ovat Mikkelin seutu, Puruvesi, Kyyvesi, Joroisten seutu ja Pieksämäen seutu. Vastaamme Life IP Freshabit Puruvesi -hankkeen koordinoinnista. Pinta-ja pohjavesiseurantojen osalta varmistetaan, että ulkoistetussa näytteenotossa ja analytiikassa palveluntuottaja toteuttaa ELY-keskuksen toimittamaa seurantaohjelmaa ja palvelusopimuksen mukaista laatujärjestelmää palvelunkuvauksen edellyttämällä tavalla. Toteutetaan vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Vesihuoltopalvelujen järjestämisen rakennemuutos, vesihuoltolaitosten määrä Palvelujen ja joukkoliikenteen järjestämistä tukeva taajamarakenne kaupunkiseuduilla Uudelleen luokitellut pohjavesialueet ja tarkistetut rajaukset Yksikkö Tavoite kpl 65 % 52 kpl 78 Luonnon monimuotoisuus lisääntyy TA = Tavoite sisältyy valtion talousarvioon. Luontotyyppien ja lajien suojelun edistäminen LSL:n suojeltavien luontotyyppien rajauspäätöksiä tehdään tarpeen mukaan. Luontodirektiivin luontotyyppien tilaa edistetään Natura-alueiden toteutuksella ja hoito- ja käyttösuunnittelulla sekä perustamalla suojelualueita. Luontodirektiivin liitteen IV lajien lisääntymis-ja levähdyspaikkoja (mm. liito-orava, viitasammakko) turvataan ohjaamalla ja neuvomalla maanomistajia ja muita toimijoita lajien elinympäristövaatimusten huomioon ottamiseen. Erityisesti suojeltavien ja uhanalaisten lajien esiintymiä turvataan hoitotoimilla, neuvonnalla ja erityisesti suojeltavilla lajeilla tarvittaessa rajauspäätöksin. Uhanalaisten lajien alueellisia priorisointineuvotteluja jatketaan ja suojelutoimia toteutetaan sovitun kiireellisyysjärjestyksen mukaan. Osallistutaan Saimaannorppa LIFE-hankkeen toteuttamiseen, jos hanke toteutuu. Edistetään ja toteutetaan lintuvesikohteiden hoitotoimia: Tuomiojärvi, Vaahersalonlampi sekä Vehka-ja Uuhilampi. Jatketaan
9 perinnebiotooppien päivitystä. Luonnonsuojelualueiden toteutus Yksikkö Tavoite ha 500 Substanssiin liittyvät kärkihankkeet ja erikoistumistehtävät Substanssiin liittyvät kärkihankkeet ja erikoistumistehtävät Erikoistumis-ja keskitetyt substanssitehtävät ELY-keskuksen erikoistumistehtävä, rakennerahastotehtävät: Itä-Suomen rakennerahastotoiminnan hallinnollinen toteuttaminen hoidetaan tehokkaasti valtakunnallisen HVJ-kuvauksen ja Itä-Suomen ELYjen yhdessä hyväksymien toimintamallien ja käsittelyaikojen mukaisesti. Rakennerahastoasioissa ja rahoituspäätöksiä tehtäessä keskitytään vaikuttavuuteen, jota mitataan asiakkaiden liikevaihdon, viennin ja työllisyyden kasvuna. Vesienhoidon suunnittelun koordinointi Vuoksen vesistöalueella 1 h tv. Jatketaan kolmannen suunnittelukauden valmisteluja. Toimitaan vesienhoidon valtakunnallisten ryhmien ohella valtakunnallisessa vesien-ja merenhoidon toimintamalliryhmässä. Osallistutaan valtakunnallisen tietohallintaryhmän työhön (1htv). Palvelujen hankinnat ja rakennuttaminen. Hankinnat toteutetaan lakien ja määräysten mukaisia sähköisiä menetelmiä ja välineitä käyttäen ja siten, että ympäristöpalvelujen hankinnat ja rakennuttaminen tapahtuu taloudellisesti ja laadukkaasti. Tavoitteena on hankintaosaamisen säilyttäminen ja lisääminen osallistumalla mm. hankintojen valtakunnalliseen kehittämis-, ohjaus-,ohjeistamis-ja sähköistämistyöhön. Tavoitteena on myös kehittää yhteistyötä palveluhankinnoissa valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Lisäksi tavoitteena on hankintoihin ja rakentamiseen liittyvän synergian hyödyntäminen ELY-keskuksissa sekä varmistaa yhteensopivuus L- vastuualueiden vastaavien tehtäväjärjestelyjen kanssa. Saimaannorpan suojelu 1 htv. Toiminnallinen tehokkuus Toiminnallinen tehokkuus
10 10 (14) Sujuvasti palvellen Ennakkoneuvottelumenettelyyn osallistuminen Ennakkoneuvottelumenettely on käytössä sujuvasti. Uusiin yleiskaava ja YVAhankkeisiin sovelletaan ennakkomenettelyä. Toimintatapaan pyritään myös muissa hankkeissa vastuualueiden yhteistyönä. Prosessit kehittyvät taloudellisesti ja kustannustehokkaasti Prosessien kehittämistyössä huomioidaan palvelun laadun parantamisen rinnalla prosessin taloudellisuus ja kustannustehokkuus. Sitoudutaan IE2-hankkeen määrittelemien palveluiden asiakaslähtöiseen kehittämiseen ja otetaan käyttöön digitaaliset palvelut kansallisen palveluarkkitehtuurin mukaisesti. Asiakaspalvelukeskusten palvelukyky Työlinja: Vastaus% 80. Yritys-Suomi-pp: Vastaus% 80. Talousapu-neuvontapalvelu vastus% 80. Yksikkö Tavoite Julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus % 90 Sähköisen asioinnin osuus, ulkoiset asiakkaat % 30 Sähköisen asioinnin osuus, sisäiset asiakkaat % 50 U SP A-asiakirj ahallintaj ärj estelmän käyttö % 100 Tuotokset ja laadunhallinta Sujuvasti palvellen TA = Tavoite sisältyy valtion talousarvioon. Tietoturvan taso Toiminta on ISO/IEC tietoturvan vaatimusten mukaista soveltuvin osin. Tietoturvan ylläpito on jatkuvaa toimintaa ja sisältää useita toimenpiteitä kuten esim. johdon katselmukset ja riskinarvioinnit. Kehitystyötä tehdään jatkuvasti yhdessä KEHA-keskuksen kanssa. ELY-keskuksessa noudatetaan johtoryhmän hyväksymää tietoturvapolitiikkaa. ELYssä toimii tietoturvaryhmä ja henkilöstöä koulutetaan määräajoin tietoturva-asioissa.
11 11 (14) Yksikkö Tavoite Asiakaspalvelutyytyväisyys P 4,3 Alueiden vahvuuksia hyödyntäen ja vuorovaikutteisesti kehittäen TA = Tavoite sisältyy valtion talousarvioon. ELY-keskus vahvistaa yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa 1) ELO-toiminnassa huolehditaan erityisesti monialaisten ohjauspalveluiden vakiinnuttamisesta kolmen kaupungin Ohjaamon ja pienten kuntien Ohjaamotyyppisen toiminnan ja yhteistyöverkostojen kautta sekä hankerahoituksilla että vakiintuneena toimintana. Kaikissa Etelä-Savon kunnissa on Ohjaamo-tyyppistä toimintaa, jossa on useimmiten yhdistetty kaikenikäisille tarjottua ohjausta. Nuorisotakuun painopiste toimissa on muuttunut lapsia ja perheitä tukevaksi ja ennaltaehkäiseväksi korjaavien toimien sijaan. Tämän toimintatavan levitys ja vakiinnutus jatkuu myös pieniin kuntiin. 2) Etelä-Savon alueella pakolaisten kuntaan muutto on ohjattua ja hallittua ja kotoutuminen uuteen kuntaan on tuettua. Etelä-Savon kuntiin ohjaaminen tapahtuu yhteisillä eri kuntien välisillä neuvotteluilla. Etelä-Savon ELY-keskus tekee tiivistä yhteistyötä eri maahanmuuttotoimijoiden kanssa. Yhteisenä informaatio-ja keskustelufoorumina toimii Etelä-Savon maahanmuuttoasiain neuvottelukunta. Itä- Suomen sopimuskuntapaikkojen tavoite on 150, joista Etelä-Savon osuus on kiintiöpakolaispaikkaa. 3) Etelä-Savon ELY-keskus vastaa Itä-Suomen Romaniasiainneuvottelukunnan työstä puheenjohtajana. Romaniasioissa korostuu kulttuurien välinen yhteistyö, syrjinnän vähentämien ja pyrkimys tasa-arvoisiin mahdollisuuksin edetä työelämässä. V. painopiste on valmistella romaniasioiden siirtoa maakuntauudistuksen myötä Itä-Suomen aluehallintovirastosta tulevaan Etelä- Savon maakuntaan ja muihin Itä-Suomen maakuntiin. Toisena painopisteenä romaniasioissa on viedä eteenpäin Itä-Suomi -tasolla Romanipoliittinen ohjelma IItäytäntöönpanoa. 4) ELY koordinoi alueellisen Työelämä 2020-verkoston ja TYHY-verkoston kehittymistä ja niiden keskinäisen yhteistyön lisäämistä tähtäimenä työelämän laadun osaamisen ja verkostomaisen toiminnan sujuva siirtyminen myös uuteen maakuntaan. 5) ELY-keskus lisää vuoropuhelua ja kehittää toimintamalleja ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa. Tavoitteena on valtionosuusrahoitteisen työvoimakoulutuksen toteutuminen täysimääräisesti tarpeita vastaavalla tavalla. Yksikkö ELY-keskusten sidosryhmien kokonaistyytyväisyys P 3,7 Sidosryhmien arvio ELY-keskuksen onnistumisesta alueellisen vaikuttavuuden lisäämisessä Tavoite P 3,7 Sidosryhmien arvio toimintatapojen yhtenäisyydestä ja tehokkuudesta P 3,5 Sidosryhmien arvio asiakaslähtöisyydestä ja asiantuntevuudesta P 3,8 Valvontasuunnitelmien toteuttaminen täysimääräisesti % 100
12 12 (14) Toimintatapoihin liittyvät kärkihankkeet ja erikoistumistehtävät Toimintatapoihin liittyvät kärkihankkeet ja erikoistumistehtävät Toimintatapoihin liittyvät erikoistumis-ja keskitetyt tehtävät Ylläpidetään valtakunnallista TE-asiakaspalvelukeskusta. Asiakkaiden tarpeisiin vastataan niin, että asiakkaat tavoittavat palvelut helposti, vaivattomasti ja nopeasti.palvelu on asiantuntevaa, henkilökohtaista ja valtakunnallisesti yhdenmukaista. Palvelulla tuetaan uutta yrittäjyyttä, yritysten toimintaedellytyksiä ja yritysten kasvua, edesautetaan nopeaa työllistymistä ja osaavan työvoiman saantia ja ollaan avuksi työmarkkinoiden muutostilanteissa. Tuottavuuden parantamisessa tavoitteena on vähentää asiakkaiden suoria yhteydenottoja TE-toimistoihin ja ELYkeskuksiin. Tuetaan asiakkaita ottamaan käyttöön uusia digitaalisia palveluja. Poistetaan päällekkäisyyksiä, selkeytetään työnjakoa ja sujuvoitetaan asiakasprosesseja. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen ELY-keskuksessa noudatetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja keskusta johdetaan määrätietoisesti TA = Tavoite sisältyy valtion talousarvioon. Yksikkö Tavoite Henkilötyövuosien kehitys htv 159,5 Henkilöstöbarometrin työtyytyväisyysindeksi 3,5 Johtaminen: johdon toiminta esimerkkinä ja suunnan näyttäjänä 3,6 Kehittymisen tuki: työpaikkakoulutusmah, muut työyht tarjoamat osaamisen kehittämist.pit. 3,5
13 Liitteet ELY-keskusten toimintamenomäärärahajako vuodelle ( ) luonnos
14 Allekirjoitukset Helsinki Työ-ja elinkeinoministeriö Hyväksymme osaltamme vuoden 2018 tulostavoitteet Ympäristöministeriö Maa- ja metsätalousministeriö ~cauiu\ '3^2^ Hannele Pokka Kansliapäällikkö Opetus- ja kulttuuriministeriö Eeva Pystynen Hallintojohtaja Etelä-Savon ELY-keskus Päivi Bosquer Ylitarkastaja Pekka Häkkinen Ylijohtaja Etelä-Savon ELY-keskus
15 Liite ELY-keskusten toimintamenomäärärahajako vuodelle (luonnos ) ELY-KESKUS Jako 2018 (pl. kertaluonteiset, matkat, muut menot ja virkistys) Matkat, muut menot ja virkistys TAE muutokset (pysyvä) TAE muutokset (kertaluonteinen) Hankintaresurssit (kertaluonteinen) Kotoutumisen edistäminen (kertaluonteinen) Lupien siirto Trafiin, nettomuutos Maatalouden valvonta Muut muutokset OSOITETTAVA MÄÄRÄRAHA Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Häme Pirkanmaa Kaakkois-Suomi Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi KEHÄ oma toiminta KEHA/ELY-keskusten yhteiset TE-ASPA YHTEENSÄ
16
Pohjois-Karjalan ELY-keskus Tulossopimuksen tarkistaminen vuodelle 2018 keskeiset asiat
Pohjois-Karjalan ELY-keskus Tulossopimuksen tarkistaminen vuodelle 2018 keskeiset asiat ELY-keskuksen neuvottelukunta 27.10.2017 Ritva Saarelainen, Janne Kärkkäinen 27.10.2017 Ihmisten työllisyys, osaaminen
Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus
Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi 2016-2019 Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus VM:n työryhmän raportti 2014 Ohjausjärjestelmää uudistettu Tavoite Ohjausjärjestelmä strategisemmaksi,
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisia linjauksia vuosille
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisia linjauksia vuosille 2016-2019 ELY-keskuksen neuvottelukunta 9.10.2015 Liite 1 Siirrytään kaksiportaisuuteen tulosohjausasiakirjoissa 1) Strategia-asiakirja 2)
Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta
Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.
Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat
Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien
ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy
ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2017 Yleistä tarkistuksesta Viime syksynä laadittu sopimus on monivuotinen (16-19) Nyt tarkistus sopimukseen vuodelle 2017 mahdollisimman kevyesti Uutta
ELY-palvelut. Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015. Ylijohtaja Pekka Häkkinen
ELY-palvelut Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Ylijohtaja Pekka Häkkinen Maatilojen kannattavuus jo neljättä vuotta alamäessä LUONNOS 2 Kannattavuus nousuun Hallitusohjelman eväät Maakuntaohjelman linjaukset
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019
OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,
Satakunnan ELY-keskuksen monivuotinen tulossopimus
Satakunnan ELY-keskuksen monivuotinen tulossopimus 2016-2019 Tulossopimuksen tarkistaminen vuodelle 2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 4.10.2017 Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus LUONNOS SATAKUNNAN
Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun
Palvelukokonaisuuksien sisällöt ja palvelukanavat. Projektiryhmä Pekka Häkkinen
Palvelukokonaisuuksien sisällöt ja palvelukanavat Projektiryhmä 21.3.2017 Pekka Häkkinen 1 15.3.2017 - Pekka Häkkinen Maakunnan palvelukokonaisuudet 2 15.3.2017 - Julkisten palveluiden palvelukanavat Sähköinen
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani
Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-
Tulostavoiteasiakirja 2019
Työ-ja elinkeinoministeriön hallinnonala TEM/1083/00.03.01.02/2016 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus Tulostavoiteasiakirja Toiminta-ajatus Pohjois-Karjalan ELY-keskus kehittää maakuntaa
Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat
Kuntajohdon seminaari
Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat
Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä
Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies
Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut
Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön
TRAFI sidosryhmätapaaminen
TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä
VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa
MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017
OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-
Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman
Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen
Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn
Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi
Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maakuntien ja MMM:n toimialan vuorovaikutuksen simulointi luonnonvaratehtävissä Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö
LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA
LEADER-TOIMINTATAPA JA HYVÄ ELÄMÄ SUPISTUVALLA MAASEUDULLA 23.8.2019 Helsingin Sanomat 22.2.2019 MDI:N VÄESTÖENNUSTE 2040 OSALLISUUS HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSENÄ Paikallinen osallisuus Kyky panostaa yhteiseen
Satakunta Koordinaattori Sari Uoti
Satakunta 13.11.2018 Koordinaattori Sari Uoti Maakuntaohjelma 2018-2021 Kehittämisteemat Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Yrittäjyys Työllisyys ja sosiaalinen osallisuus Teollisuuden uudistuminen
ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa
ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,
Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen
Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1
MITTARI SELITE TIETOLÄHDE
LIITE 2: MITTARIT JA NIIDEN TAUSTATIEDOT MITTARI SELITE TIETOLÄHDE YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS: IHMISET JA YHTEISÖT Tavoite 1: Ihmisten työllisyys, osaaminen ja osallisuus lisääntyvät Rekrytointiongelmia
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme
Elinvoimaa monialaisista maakunnista
Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä
Tulostavoiteasiakirja 2019
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala TEM/1083/00.03.01.02/2016 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus Tulostavoiteasiakirja Toiminta-ajatus ELY-keskus edistää alueellista kehittämistä
VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT
VESIHUOLTO 2016 PÄIVÄT MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JUHA NIEMELÄ 8.6.2016 1 Sininen biotalous kasvua vesiluonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja vesiosaamisesta Maapallon väestö vuonna 2030 noin 9
Tulostavoiteasiakirja 2019
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala TEM/1083/00.03.01.02/2016 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tulostavoiteasiakirja Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset edistävät ät alueellista lli kehittämistä i tä
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä
Vesivaratehtävät läntisellä alueella
Vesivaratehtävät läntisellä alueella MMM:n simulointitilaisuus, Tampere Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö/vastuuvalmistelija Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus/Etelä-Pohjanmaan liitto 26.1.2018 Esityksen sisältö
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi
Tornionjokilaakson kuntaseminaari
Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella
Aluekehittäminen ja TKIO
Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Aluekehittäminen ja TKIO Petra Stenfors 5.2.2019 Aluekehittämisen määrittely (HE alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista) Toimijoiden yhteistyö
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti
Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät
Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain
Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa
Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta
Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot
Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN
Päivitetty 6.2.2019 Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET 2019-2020 PAINOPISTEET JA TAVOITTEET: NUORET RESILIENSSI OSAAMINEN Osaajien positiivinen
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015)
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus 2012-2015 tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015) ELY-keskuksen neuvottelukunta 24.10.2012 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen 1 Valmisteluvaiheita vuonna
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät
Maakuntaohjelman tilannekatsaus. Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto
Maakuntaohjelman tilannekatsaus Maakuntavaltuusto 29.11.2010 Riitta Koskinen, Etelä-Savon maakuntaliitto MAAKUNNAN SUUNNITTELUN KOKONAISUUS UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO -STRATEGIA Budj. rahoitus MAAKUNTAOHJELMA
Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta
Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 Aluekehityksen tilannekuva Aluekehityksen tilannekuva on
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus
Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö
käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi 18.5.2016 Toiminta-ajatus Varsinais-Suomen ELY-keskus tukee ja kehittää alueensa asukkaiden, yritysten,
Vesistöjen kunnostusstrategian esittely
Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaariin 26.1.2012 klo 10.00-16.30 SYKE Hannele Nyroos Ympäristöministeriö Vesien ekologinen tila ja tavoitetilat
Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa
EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
Uusi ohjelmakausi
Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.
ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka
ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista
Maakuntien palvelukokonaisuudet. Maakuntauudistuksen projektiryhmä
Maakuntien palvelukokonaisuudet Maakuntauudistuksen projektiryhmä 20.12.2016 1 20.12.2016 - Pekka Häkkinen Johtopäätöksiä nykytilanteen kuvauksen perusteella Sote- ja maakuntauudistus ovat osa Suomen digiloikkaa
Yleistä maaseutuohjelmasta
Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset
Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN
Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa
Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27.-28.11.2012 ELY-keskusten ja maakuntien liittojen tehtävät tulevaisuudessa Leena Gunnar Ylijohtaja, KASELY 1 ELYjen toiminta-ajatus (ELY-laki) Elinkeino-,
Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava
kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä
kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus
Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset
Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa
Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset
ELYt ja alueellinen ennakointi
ELYt ja alueellinen ennakointi Naantali 7.6.2010 Jukka Peltokoski 7.6.2010 1 Ylijohtaja ELY- keskusten ennakointityön organisointi Huhtikuu 2010 Johtoryhmä Ennakoinnin organisointi ELYissä huhtikuu 2010
UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA
Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN
Tulostavoiteasiakirja 2019
Työ-ja elinkeinoministeriön hallinnonala TEM/1083/00.03.01.02/2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus Tulostavoiteasiakirja Toiminta-ajatus Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toiminta-alueeseen
Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri
Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys
EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?
EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisen tulossopimuksen tarkistusesitykset
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisen tulossopimuksen tarkistusesitykset ELY-keskuksen neuvottelukunta 24.9.2014 16.9.2014 Stratsun tarkistamisesitykset - ohjeet TEMin ohjeet 25.6. (yhdessä TOPSU-ohjeiden
Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto
Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan
Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus
Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia
SATAKUNNAN BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA. Koordinaattori Sari Uoti
SATAKUNNAN 30.11.2018 BIO- JA KIERTOTALOUDEN KASVUOHJELMA Koordinaattori Sari Uoti Kiertotalous ja Biotalous Kiertotalous on Satakunnalle ja satakuntalaisille yrityksille suuri mahdollisuus. Satakunnassa
Tulostavoiteasiakirja 2019
Työ-ja elinkeinoministeriön hallinnonala TEM/1083/00.03.01.02/2016 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus Tulostavoiteasiakirja Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskukset
Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin
Alueiden kehittämisen tehtävät maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. tehtäväkokonaisuus on olemassa eli mikä on kokonaisuuden tärkein tavoite? Maakunnan tehtävät alueiden kehittämisessä
Etelä-Savon ELY-keskuksen toiminnan painopisteet. Etelä-Savon ELY-keskus avaa mahdollisuuksia!
Etelä-Savon ELY-keskuksen toiminnan painopisteet Etelä-Savon ELY-keskuksen toiminnan tavoitteet Ennakoiva kaavoitus tuottaa elinkeinoille ja asumiselle kysyntää vastaavan tonttitarjonnan Maaseudun kehittämisohjelma
KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020
20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä
Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus. Pekka Hokkanen
Aluekehittämisen laaja palvelukokonaisuus Pekka Hokkanen 9.6.2017 Aluekehittämisen, maaseudun kehittämisen ja alueiden käytön kattava palvelukokonaisuus Muodostaa loogisen, aluekehitys -yläteeman alle
Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017
Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Ritva Saarelainen ja Janne Kärkkäinen POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Ylijohtajan
Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi
Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maaseudun kehittäminen, maa- ja elintarviketalous Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila Maa-
ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa
ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi
Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi
Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Lisätietoja: Kimmo Puolitaival, ylijohtaja Timo Metsä-Tokila, strategia- ja asiakkuuspäällikkö
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,
Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus
Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa
LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009
LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 3.3.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 24.2.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä