TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUOSILLE"

Transkriptio

1 Työ-ja elinkeinoministeriö Turvallisuus-ja kemikaalivirasto Tulosasiakirja TE M/1217/ /2018 TURVALLISUUS- JA KEMIKAALIVIRASTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA VUOSILLE Yleistä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) rooli turvallisuuden ja Suomen kilpailukyvyn kehittämisessä on keskeinen teknisen turvallisuuden valvonnassa ja kemikaalivalvonnassa. Korkea turvallisuuden taso vaikuttaa positiivisesti Suomen maabrändiin, matkailu- ja investointihalukkuuteen. Tehokkaalla valvonnalla luodaan edellytykset tasapuolisille kilpailuolosuhteille, varmistetaan henkilö-ja ympäristöturvallisuutta, suojellaan omaisuutta sekä estetään mahdollisuus hankkia määräysten vastaisella toiminnalla ansiotonta kilpailuetua. Kemianala on valtiontalouden kannalta merkittävä toimiala. Tukesilla on keskeinen rooli EU:n kemikaalien markkinavalvonnassa riskinarvioinnissa ja -hallinnassa sekä teollisuuslaitosten valvonnassa. Tasapuolinen kohtelu ja lupahakemusten oikea-aikainen käsittely ja valvonta parantavat Suomen asemaa houkutelevana ja luotettavana investointikohteena. Suomen talous on piristynyt, mikä näkyy lupahakemusten määrän kasvuna. Toiminnan kehittämisessä otetaan erityisesti huomioon bio-ja kiertotalous sekä digitalisaation aiheuttamat muutokset liiketoimintamalleihin ja palvelujen tuottamiseen. Valtion lupa- ja valvontavirasto Luova aloittanee toimintansa vuoden 2021 alusta. Luovaan sijoittuvien Tukesin kannalta tärkeiden viranomaisten kanssa on käynnissä sujuva yhteistyö. Luontevan yhteistyön mahdollisuuksia edistävät myös hallituksen kärkihankkeet (YM:n yhden luukun lainsäädäntöhanke ja TEM:n koordinoima luvat ja valvontahanke). 1. Toiminta-ajatus ja arvot Valvomme ja edistämme tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Yhdessä asiantuntevasti - rohkeasti kokeillen ja innovatiivisesti uudistaen. 2. Visio Vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi - Tukes on yhteistyön rakentaja ja suunnannäyttäjä.

2 3. Toimintaympäristön muutokset Toimintaympäristön muutokset ovat aikaisempaa moniulotteisempia ja nopeampia. Tukesin tulosjohtamista, toiminnan suuntaamista ja vaikuttavuuden seurantaa kehitetään entistä strategisemmaksija samalla ketterämmin muutoksiin reagoivaksi. Yritysten kilpailukyvyn edistäminen korostuu. Ennustettava ja tasapuolinen lupa- ja valvontatoiminta edistää yritysten kilpailukykyä ja investointihalukkuutta Suomeen. Vastuullinen ja turvallisuuden huomioiva toiminta edistää yritysten kilpailukykyä. Bio- ja kiertotalous on priorisoitu yhdeksi kärkialueeksi suomalaisen teollisuuden ja kilpailukyvyn kehittämisessä. Bio-ja kiertotalouden edistäminen edellyttää yhteistyötä elinkeinoelämän ja viranomaisten välillä. Valvottavaksi tulee uusia kiertomateriaalista valmistettuja tuotteita, haitallisten kemikaalien poistamista materiaalikierrosta, uudentyyppisiä prosesseja ja tuotantolaitoksia. Myös kiertomateriaalin varastointi ja käyttö raaka-aineena sisältää uusia riskejä. EU haluaa vauhdittaa kiertotaloutta uusilla vaatimuksilla ja rajoituksilla (muovien käytön rajoittaminen) ja fossiilisia polttoaineita korvautuvat uusiutuvilla energiamuodoilla (vety, biokaasu, LNG, aurinkokennot). Turvallisuusriskien ennakointi on osa kestävää bio- ja kiertotaloutta, mikä edellyttää asiantuntemuksen lisäämistä. Digitalisaation, robotiikan ja tekoälyn hyödyntäminen etenee. Digitalisaatio, teollinen Internet ja alustatalous tuo mahdollisuuksien lisäksi uudenlaisia riskejä, muuttaa yritysten toimintamalleja, teollista toimintaa (mm. etäkäyttö), tuotteiden valmistusta ja markkinoille saattamista (alustatalous, verkkokauppa) sekä julkisen hallinnon palvelujen tuottamista. lot-riskien tunnistaminen ja hallinta sekä kyber- ja muiden tahallisten turvallisuusriskien hallinta edellyttävät uutta osaamista. Verkkokauppa ja alustatalous kasvavat voimakkaasti ja vastuurakenteet muuttuvat monimutkaisemmiksi. Tekoälyn ja robotiikan hyödyntäminen muuttavat merkittävästi tuotantoja palveluprosesseja sekä viranomaisten osaamistarpeita ja toimintatapoja. EU-tason sääntely kasvaa/lisääntyy tuote- ja palveluvalvonnassa. Kansallisen sääntelyn sijaan vaatimuksista säädetään EU-tasolla, jatkossa yhä useammin EU-asetuksina. Kansallinen liikkumavara sääntelyssä kapenee ja samalla vaikuttamisen merkitys EU.ssa kasvaa edelleen. Brexitin arvioidaan lisäävän selvitys-ja valmistelutyötä sekä jatkossa Tukesin tehtäviä. Suomen talous kasvaa monen taantumavuoden jälkeen. Yritykset investoivat ja se näkyy lisääntyvinä uusina tuote-ja palvelukonsepteina sekä mahdollisesti kasvavina turvallisuusriskeinä. Yrityksillä voi olla ongelmia rekrytoida osaavaa henkilökuntaa, mikä voi vaikuttaa turvallisuuteen. Tämä asettaa haasteita myös Tukesin rekrytoinneille. Valtiontalouden säästöt ja hallinnon rakenteelliset muutokset jatkuvat. Tukesin määrärahojen väheneminen edellyttää valvonnan uusia toimintamalleja (mm. tekoäly) ja viranomaisten palveluprosessien yhteensovittamista. Digitalisaation hyödyntäminen, palvelujen modernisointi ja kokeilut tulee huomioida resurssien kohdentamisessa, osaamisen kehittämisessä ja rahoituksessa. Ilmastonmuutoksen ympäristövaikutukset ja sään ääri-ilmiöt aiheuttavat tarvetta uudelleen arvioida Tukesin toimintatapoja (kemikaalivalvonta, teollisuusvalvonta, luvat ja säädösten kehittäminen). Turvallisuusajattelu on murroksessa (teknologia, säädökset, viranomaisvalvonta, rikollinen toiminta ja kyberuhat). Riskienhallinta edellyttää monimutkaisten systeemien hallintaa ja uudis

3 ta mistä sekä rikolliseen toimintaan varautumista. Onnettomuuksien ehkäisemisen ja riskienhallinnan rinnalla painottuu turvallisuuden tavoitteellinen kehittäminen ja onnistumisista oppiminen. 4. Strategiset valinnat Tukesin strategiset valinnat on kiteytetty kuuteen pääteemaan: Toimijoiden kanssa 1) kannustetaan toimijoita vastuullisuuteen 2) suunnataan toimintaa riskiperusteisesti Verkostoissa 3) osallistutaan säädösten kehittämiseen 4) uudistetaan yhteistyötä Sisäisesti ja ulkoisesti 5) hyödynnetään digitalisaatiota ja 6) rakennetaan modernia asiantuntijayhteisöä. Strategiset valinnat tukevat hallitusohjelman kärkihankkeista erityisesti digitalisaatiota, kokeiluja ja normien purkamista. Tukesin valvonnassa ja viestinnässä painotetaan toimijoiden omaa vastuuta, riskien tunnistamisen ja hallinnan tärkeyttä sekä toimijoiden oman valvonnan ensisijaisuutta. Toimijoiden vastuullinen toiminta ja hyvä riskienhallinta edistävät turvallisuutta, hyvinvointia ja kansallista kilpailukykyä. Tukes kehittää systemaattisia ja dokumentoituja menettelyjä eri toimialueiden riskien tunnistamiseen, priorisointiin ja hallintaan. Viranomaisvalvonta ja hallinnolliset velvoitteet kohdistetaan riskiperusteisesti niille alueille, joissa riskit ovat suurimmat, ja valvontaa vähennetään alueilta, joiden merkitys turvallisuuden kannalta arvioidaan vähäisemmäksi. Tukes selvittää bio- ja kiertotalouden turvallisuusriskejä ja säädösten kehittämistarpeita. Valvontajärjestelmiä arvioidaan ja kehitetään uusien toimintatapojen ja teknologioiden (mm. Cleantech, teollinen internet) riskien hallitsemiseksi. Tukes vaikuttaa aktiivisesti kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa sekä valvonta-ja tutkimushankkeissa. Tukes tekee aloitteellisesti ja aktiivisesti viranomaisyhteistyötä asiakaslähtöisten digitaalisten asiointipalvelujen kehittämiseksi, lupa-ja valvontaprosessien sujuvoittamiseksi ja yhteensovittamiseksi (YM:n yhden luukun lainsäädäntöhanke ja yhteiset digihankkeet). ELY:t, AVI:t ja Tukes tiivistävät ja systematisoivat viranomaisyhteistyötä erityisesti ympäristö-, kemikaaliturvallisuus- ja kaivosviranomaistehtäviä koskevissa lupa- ja valvonta-asioissa sekä tulevaan LUOVA-virastoon valmistautumisessa. Tukes osallistuu ministeriöiden apuna toimialueensa säädösten kehittämiseen kansallisesti ja tarvittaessa EU-työryhmissä. Säädösten kehittämisessä painotetaan turvallisuutta, toimijoiden vastuullisuutta, riskiperusteisuutta, vaikuttavuutta, kansallista kilpailukykyä ja hallinnollisen taakan keventämistä. Tukes arvioi ja tuo aloitteellisesti esiin normiston kehittämistarpeita vaikuttavuuden ja turvallisuuden lisäämiseksi.

4 Toimintaa kehitetään siten, että Tukes palvelee ensisijaisesti digitaalisesti. Kehittämisessä hyödynnetään palvelumuotoilua, asiakkaita osallistavaa ja ketterää toimintatapaa sekä kokeiluja. Tukesin tietovarantoja avataan ja valtionhallinnon yhteiset linjaukset ja tuleva tiedonhallintalaki otetaan huomioon uusien järjestelmien kehittämisessä. Tukes vahvistaa digitalisaatio-, robotiikka-ja tekoälyosaamistaan valvonnan kohteissa esiintyvien uusien riskien hallitsemiseksi. Digitalisaatiota ja uutta teknologiaa kokeillaan ja hyödynnetään valvonnan ja viestintäkeinojen kehittämiseksi. Digitalisaatiossa keskeistä on toimintamallien ja asiointiprosessien miettiminen kokonaan uudelleen hyödyntämällä uuden teknologian mahdollisuuksia. Työnantajakuva otetaan huomioon kaikessa tekemisessä ja sitä vahvistetaan eri keinoin. Ulkoisen arvioinnin (CAF) tulosten perusteella Tukes vahvistaa asiakaslähtöistä toimintaa, kehittää edelleen laatujärjestelmää ja ottaa käyttöön uudistetun kehittämismallin. Tukesin johtamista ja asiantuntijatyötä uudistetaan hyödyntämällä uusia työn tekemisen tapoja. Asiantuntijuutta ylläpidetään ja kehitetään osaamisen kehittämisellä, virastojen välisellä liikkuvuudella, rekrytoinneilla, yhteistyöverkostoilla ja ostopalveluilla. Palkkakilpailukyvyn vahvistamiseksi Tukes, TEM ja VM hakevat yhteistyössä ratkaisuja kesällä 2018 toimitetun selvityksen perusteella.

5 II. TULOSSOPIMUS VUOSILLE Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2017 Toteuma 2018 Tavoite 2019 Tavoite Tavoite la (TAE 2019)1 Vakavasti puutteelliset tuotteet markkinoilla eivät lisäänny Mittari: Markkinavalvonnassa vakavasti puutteelliseksi osoittautuneiden tuotteiden prosenttiosuuden viiden vuoden keskiarvo (%)2 20,1 < 19 < 19 < 19 < 19 < 19 Tavoite Ib (TAE 2019) Vaarallisimpien kemikaalien riskit terveydelle ja ympäristölle ovat hallinnassa ja vähenevät Mittari: Valittujen erityistä huolta aiheuttavien aineiden valmistus-ja maahantuontimäärät (tonnia) (lähtövuosi 2007)3, vuotuinen lasku Mittari päivitetään Uusi mittari Uusi mittari Tavoite le Laitteistojen ja laitosten tekninen turvallisuus paranee ja henkilö-, ympäristö-ja omaisuusvahingot vähenevät. Mittari: Sähköpalokuolemien lukumäärä (lkm/v ja 5 vuoden liukuva keskiarvo) Tavoite Id (TAE 2019) Yritysten riskienhallinta on hyväksyttävällä tasolla Mittari: Kemikaali- ja räjähdetuotantolaitosten, joissa riskienhallinta on hyväksyttävällä tasolla, osuus valvontakohteista, % Tavoite 2 Akkreditointipalvelut ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä ja edesauttavat elinkeinoelämän kilpailukykyä (KIKY, KH 1) Mittari: FINAS pysyy kansainvälisissä MLA-sopimuksissa 4 7(16) (<15) (<15) (<15) (<15) (<15) kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä 1 Tavoite ja mittari on esitetty vuotta 2019 koskevassa valtion talousarvioesityksessä. 2 Kattaa valtaosan turvallisuusperusteisen markkinavalvonnan kohteena olevista tuotteista (ei kemikaalituotteita eikä rakennustuotteita). 3 Mittariin sisältyy Suomen kannalta merkityksellisiä aineita, joiden seuranta toimii indikaattorina muillekin SVHC-aineille. Jos niiden määrä vähenee, niin on oletettavaa, että muidenkin määrä vähenee. Kuvaa REACH-prosessin toimivuutta (haitalliset aineet korvataan). 4 Multilateral European Co-operation for Accreditation (EA), monenkeskinen tunnustamissopimus (EA M LA).

6 Toiminnallinen tuloksellisuus Toteuma Tavoite Tavoite Yhteinen : Digitaalisuuden edistäminen (mm. digitalisoidaan julkiset palvelut ja rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristö) (DIGI, KH1) Tavoite 3 (TAE 2019) Lupa-, päätös-ja ilmoitusprosessit digitalisoidaan (DIGI, KH 2) Mittari: Digitalisointiaste, % Yhteinen : Normien purku (mm. sujuvoitetaan lupa- ja valitusprosessit ja annetaan niitä koskeva palvelulupaus) (DIGI, KH 3) Tavoite 4 Aktiivinen osallistuminen säädösten kehittämistarpeiden tunnistamiseen, kehittämiseen ja menettelyjen sujuvoittamiseen (DIGI, KH3) Mittari: Ministeriöiden palaute osallistumisesta (arvosana 1-5) 3,5 3,5 3,5 3,5 4 4 Tavoite 5 (TAE 2019) Markkinoille tulevat tuotteet ja palvelut ovat turvallisia. (Ei sisällä kemikaalituotteita) Mittari 1: Luvat, ilmoitukset ja rekisteröinnit (asiakaslähtöinen)6 Mittari 2a: Riskiperusteisesti suunnatut valvontakäynnit (markkinavalvonta)7 Mittari 2b: Riskiperusteisesti suunnatut valvon tatapaukset (markkinavalvonta) Tavoite 6 (TAE 2019) Kemikaalit ovat käytössä turvallisia, ihmisille ja ympäristölle Mittari 1: Luvat, ilmoitukset ja rekisteröinnit (asiakaslähtöinen) Mittari 2: Riskiperusteisesti suunnatut valvontakäynnit ja -tapaukset (markkinavalvonta) Palveluprosessin digitalisointimittaria on muutettu kattamaan koko palvelu sähköisestä vireillepanosta, käsittelystä, päätöksen toimittamisesta asiakkaalle ja sähköiseen arkistoon. Tavoitearvo vuodelle 2018 aiemman mittariarvon mukaan on Painelaitteet, luvat ja lausunnot sisältyvät jatkossa suoritteeseen painelaitteiden käytön poikkeuslupia ja seurannan ilmoitukset ( 7). Tämä on otettu huomioon myös vuoden 2017 toteutumaa ja 2018 tta koskevissa luvuissa. 7 Suorite mittauslaitteet (kohteet ja teollisuustarkastukset), käynti siirretty riskiperusteisesti suunnattuihin valvontakäynteihin ( 7.2). Tämä on otettu huomioon myös vuoden 2017 toteutumaa ja 2018 tta koskevissa luvuissa. 8 Suorite mittauslaitevalvonnan kohteet, joissa jatkotoimenpiteitä siirretty riskiperusteisesti suunnattuihin valvontakäynteihin ( 7.2.). Tämä on otettu huomioon myös vuoden 2017 toteutumaa ja 2018 tta koskevissa luvuissa.

7 Toteuma Tavoite Tavoite Mittari 3: Riskiperusteisesti suunnatun kemikaalivalvonnan osuvuus (takaisinvedot, myyntikiellot ja markkinoilta poistot; %-osuus kaikista riskiperusteisesti valittujen valvontahankkeiden valvontatapauksista) Tavoite 7 (TAE 2019) Laitokset ovat turvallisia ja tekniset palvelut luotettavia Mittari 1: Luvat, ilmoitukset, rekisteröinnit ja tarkastukset (asiakaslähtöinen) Mittari 2: Riskiperusteisesti suunnatut valvontakäynnit (Tukes-lähtöinen) Mittari 3: Riskiperusteisesti suunnatut valvontatapaukset (Tukes-lähtöinen) Tavoite 8 Akkreditointipäätökset Mittari: akkreditointi-ja muutospäätökset Tavoite 9 Lisätään kansalaisten ja yritysten tietoa turvallisuusriskeistä ja halua toimia vastuullisesti Mittari: Julkaistujen uutisten kokonaismäärä digitaalisessa uutismediassa Tavoite 10 Palvelukyky Mittari 1: Yritykset kokevat tuotevalvonnan tehokkaana, % Mittari 2: Asiakastyytyväisyys (1-5) * 4,0 >4 >4 >4 >4 Mittari 3: FINASin asiakastyytyväisyys (1-5) 4,4 >4 >4 >4 >4 >4 'Asiakastyytyväisyys mitataan joka toinen vuosi Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Toteuma Tavoite Tavoite Henkilöstön työhyvinvointi sekä johtaminen paranevat Tavoite 11 (TAE 2018) Henkilötyövuodet, Mittari: htv (kokonaisluku) Tavoite 12 (TAE 2018) 3,5 Kokonaistyötyytyväisyys, 3,6 (toteuma Mittari: VM-Baron henkilöstökysely, asteikkol- 3,5) 5 3,7 3,8 3,8 3,8 9 Lukumäärä sisältää myös aiemmin tuotevalvonnan alla seuratun suoritteen painelaitteet, luvat ja lausunnot. 10 Mittariarvoon sisällytetty suoritteet mittauslaitteet (kohteet ja teollisuustarkastukset) sekä mittauslaitevalvonnan kohteet, joissa jatkotoimenpiteitä.

8 Toteuma Tavoite Tavoite Yhteinen 13 Johtamisen parantaminen (DIGI, KH 5 Mittari: Johtajuusindeksi, asteikko 1-5 (VM- Baro) 3,4 3,5 (toteuma 3,4) 3,6 3,6 3,6 3,6 Määrärahat: (1000 euroa) Toteuma Tavoite Tavoite TEM:n rahoitus (momentti ) YM:n rahoitus, tavoitteet sisältyvät tulossopimukseen (kylmälaitteiden huolto, RoHS, akut ja paristot, pakkaukset), rahoitus YM:n pääluokka Erikseen sovittavat tavoitteet ia rahoitus - YM: rakennustuotteet sekä tuotteiden eko loginen suunnittelu ja energiamerkinnät - LVM: vaarallisten aineiden kuljetus Riskienhallinta Tulostavoitteiden saavuttamisen kannalta merkittävimpiä riskejä ovat: Vakava onnettomuus toimialueella. Toiminnan luonteesta johtuen vakavan onnettomuuden mahdollisuus on aina olemassa ja siihen on varauduttu erityistilanteiden johtamis-, viestintä-ja eräillä aloilla onnettomuustutkintamenettelyin. Valvontaa ja velvoitteita kohdennetaan toimialakohtaisilla riskimatriiseilla eniten sinne, missä riskit ovat suurimmat. Toiminnan digitalisointiin ja ICT-järjestelmien kehittämiseen liittyy teknologisia ja kustannusten sekä aikataulujen pitävyyttä koskevia riskejä. Hankkeiden toteuttamista vaikeuttaa myös digipalvelujen kehittämistä koskevan asiantuntemuksen ja rahoituksen riittävyys. Vakavimmillaan järjestelmän toimimattomuudesta aiheutuu vaaraa henkilöturvallisuudelle (esim. tietojen saanti myrkytystapauksissa). Riskeihin varaudutaan ja niitä ennakoidaan projektinhallinnan keinoin sekä tiiviillä toimittajayhteistyöllä. Toiminnan ja palvelujen digitalisointi perustuu priorisoituun suunnitelmaan. Poikkeamien hallintaa ja korjaavia toimia jämäköitetään tältä osin. Määrärahat vähenevät. Tehtävien määrä ei muutu ilman, että säädösvelvoitteita vähennetään. Resurssien leikkaaminen vähentää valvontaa ja heikentää turvallisuustasoa yhteiskunnassa. Tilanteeseen varaudutaan toiminnan riskiperusteisella kohdentamisella, palvelujen digitalisoinnilla ja lisäämällä organisaation joustavuutta, projektimuotoista valvontaa, työparityöskentelyä ja henkilöstön liikkuvuutta. Kustannussäästöjä ja tehokkuutta haetaan aktiivisella viranomaisten välisellä yhteistyöllä sekä innovoimalla ja kokeilemalla uusia toimintatapoja ja teknologioita. Johtamisessa kiinnitetään erityistä huomiota työkuorman jakautumiseen, priorisointiin ja osaamisen ylläpitoon. Teknologian muutos on nopeaa (esim. kiertotalous, 3D-tulostus, esineiden internet, verkkokauppa, tekoäly, robotisaatio ja nanoteknologia). Ennakointiin ja säädösten tulkintaan muuttuvassa toimintaympäristössä kiinnitetään huomiota, mutta uusien riskien hallinta ja

9 valvonta voi edellyttää myös kokonaan uutta sääntelyä. Viestintää, valvontaa ja asiantuntijoiden osaamisen kehittämistä suunnataan vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Tukesin palkka kilpailukyky suhteessa vastaaviin toimialueisiin ja teknisen alueen virastoihin on heikko. Tämä vaikeuttaa jo rekrytointeja ja vaikuttaa henkilöstön vaihtuvuuteen. Tukes jatkaa keskusteluja ohjaavan ministeriön sekä valtion työmarkkinalaitoksen kanssa palkkakilpailukyvyn parantamiseksi. Tulostavoitteiden ja määrärahakehyksen pitävyyden kannalta merkittäviä riskejä ja poikkeamia seurataan osana yksiköiden tulosraportointia ja tarvittaessa ryhdytään välittömiin korjaaviin toimiin. Voimassaoloja seuranta Tulosasiakirjassa tavoitteet asetetaan neljälle vuodelle. Tavoitteet asetetaan sitovasti seuraavalle vuodelle ja kolmen seuraavan vuoden tavoitteet asetetaan alustavina. Tulosasiakirja päivitetään rullaavasti vuosittain. Erityisesti hallituskauden vaihtuessa tavoitteet päivitetään kattavasti. Tulosasiakirjan budjettivuoden tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan tilinpäätöksessä ja siihen kuuluvassa toimintakertomuksessa. Tulossopimuksen toteutumista arvioidaan ministeriön antamassa tilinpäätöskannanotossa toimintavuotta seuraavan vuoden kesäkuussa sekä puolivuotistoteumaa syksyn tulosneuvottelujen yhteydessä. Raportointi tulostavoitteiden toteumista tapahtuu lisäksi kaksi kertaa vuodessa valtion tulostietojärjestelmään Netraan tilanteesta ja tilanteesta mennessä. Toimeenpanosuunnitelmassa esitetään ne merkittävimmät toimenpiteet, joihin Tukes ryhtyy tulostavoitteiden saavuttamiseksi. Suunnitelma päivitetään vuosittain. Allekirjoitukset Helsingissä Ylijohtaja Työ-ja elinkeinoministeriö Kimmo Peltonen Pääjohtaja TuryalLi&uus-ja kemikaalivirasto Tomi Lounema Kaupallinen neuvos Työ-ja elinkeinoministeriö Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Liitteet Liite 1 Tukesin tehtäväalueet Liite 2 Suoritemittarit

10 Liite 1. Tukesin tehtäväalueet Tehtäväalueet, jotka tämä tulossopimus kattaa ja joiden rahoitus on TEM:n pääluokassa. Lainsäädäntövastuu on TEM:llä, jos muu, niin esitetty sulkeissa: sähkölaitteet ja-laitteistot sähkömagneettinen yhteensopivuus hissit kemikaalit (STM, YM) kasvinsuojeluaineet (MMM) biosidit (YM, STM) vaarallisten kemikaalien teollinen käsittelyjä varastointi räjähteet kullanhuuhdonta, malminetsintä ja kaivostoiminta kemikaalisäiliöt kaasulaitteet painelaitteet jalometallituotteet mittauslaitteet kuluttajakäytössä olevat koneet ja henkilösuojaimet kosmeettiset valmisteet (STM) lelut yleisen kuluttajaturvallisuussääntelyn alalle kuuluvat tavarat, mm. lastenhoitotarvikkeet ja huonekalut kuluttajapalveluiden turvallisuus, mm. laskettelukeskukset ja leikkikentät TEM:n osalta energiatehokkuus sekä tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnöille asetettavat vaatimukset pelastustoimen laitteet (SM) Tukesissa toimii vaarallisia tuotteita koskevan eurooppalaisen Rapex-Gras -ilmoitusjärjestelmän sekä markkinavalvontaa koskevan ICSMS-tietojenvaihtojärjestelmän kansalliset yhteyspisteet Akkreditointijärjestelmään liittyvistä tehtävistä huolehtii kansallisena akkreditointielimenä Tukesin akkreditointiyksikkö (FINAS-akkreditointipalvelu). 2. Tehtäväalueet, jotka tämä tulossopimus kattaa, mutta rahoitus ei ole TEMin pääluokassa. Sulkeissa vastuuministeriö: vaarallisten aineiden käytön rajoittaminen sähkö-ja elektroniikkalaitteissa (YM) jätelain mukainen pakkausten valvonta (YM) akut ja paristot (YM) kylmälaitteiden huolto (YM). 3. Tehtäväalueet, joista Tukes tekee ao. hallinnonalan kanssa erillisen tulossopimuksen ja rahoitus tulee ao. hallinnonalalta: YM:n kanssa CE-merkittyjen rakennustuotteiden, eräiden rakennustuotteiden tuotehyväksynnästä annetun lain mukaisten rakennustuotteiden sekä tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista annetun lain mukaisesta markkinavalvonnasta. LVM:n hallinnonalalla Liikenteen turvallisuusviraston, Trafin kanssa kuljetettavien painelaitteiden markkinavalvonnasta ja vaarallisten kuljetuspakkausten ja -säiliöiden tuotevalvonnasta.

11 Liite 2. Suoritemittarit Tukeslähtöinen valvonta (TEM-Tukes -tulossopimukseen sisältyvät) tot tav tav tav tav tav Tuotemarkkinat Sähkötuotteet, käynti Testattavat sähkötuotteet, tapaus Sähkötuotteiden asiakirjavalvonta, tapaus Painelaitteiden tuotevalvonta, asiat ja valvonta- käynnit Kemikaalisäiliöt, louhintaräjähteet, käynti Kaasulaitteet, käynti Kemikaalien markkinavalvontatapaukset Kemikaalien valvonnan kenttätarkastukset Kuluttajaturvallisuus, tavaravalvonta (projektita- paukset) Palvelumarkkinat Sähkölaitteistot, -urakoitsijat ja -tarkastajat, käynti Pelastustoimen laitteet, valvontakäynnit Kuluttajapalvelut, turvallisuusjärjestelmäarvioinnit1' Kuluttajapalvelut, muut valvontakäynnit Käyttötoiminta Mittauslaitteiden käyttö (kohteet ja teollisuustarkastukset), valvontakäynnit Mittauslaitteiden käytön valvonta keskitetyn tietojärjestelmän kautta, valvonta-asioita Painelaitteet, käytön valvontakäynnit Painelaitteiden määräaikaiskyselyt, tapaus Maakaasutoiminnan tarkastus-ja valvontakäynnit Kemikaali-ja nestekaasulaitokset, räjähdetehtaat ja varastot, käynti Kaivostoiminnan valvontakäynnit Yhteensä l)turvallisuusjärjestelmäarviointien lisäksi Kuluttajapalveluihin tehdään muita valvonta käyntejä kuten kenttätarkastuksia n kpl / vuosi. Luku täsmentyy 2018 vuoden jälkeen. Asiakaslähtöinen valvonta (TEM-Tukes -tulossopimukseen sisältyvät) tot tav tav tav tav tav Tuotemarkkinat Jalometallituotteiden nimileimojen rekisteröinti Jalometallituotteiden nimileimojen rekisteröinnin vahvistaminen Räjähdevaaralliset tuotteet REACH-ja CLP-asetusten mukaiset arviointitehtävät

12 ECHA-komiteatyöskentely Kosmetiikka-SUE (vakava ei-toivottu vaikutus) ilmoitukset Kasvinsuojeluainevalmisteiden hyväksymispäätökset Biosidivalmisteiden hyväksymispäätökset Suomen kantojen valmistelu kasvinsuojelutehoaineiden hyväksymiseksi EU:ssa Suomen kantojen valmistelu biosiditehoaineiden hyväksymiseksi EU:ssa Kasvinsuojeluaineiden riskinarviointi EU:lle Biosidien riskinarviointi ELhlle (valmisteryhmiä) Kemikaali-ilmoitukset Korjattavaksi palautetut ketu-ilmoitukset1* Kasvinsuojeluaineiden kouluttajien, tutkinnonjär jestäjien ja levitysvälinetestaajien hyväksynnät Kasvinsuojeluainetutkinnon rekisteröinnit Biosidien tuholaistorjuntakoulutus ja -tutkinnot Kuluttajatuotteet, käsitellyt ilmoitukset (reaktiiviset tapaukset) Rapex -ilmoitukset (Tukes) Palvelumarkkinat Sähkö (sähkölaitteisto-ja käytönjohtajailm.) + (Sähkö- ja hissiurakoitsijailmoitukset) Asiakkaiden selvityspyynnöt (s-urakointi ja -laitteistot) Töiden johtajien nimeämisen kehotuskirjeet (surakointi) Töiden johtajien nimeämisen kehotuskirjeet (slaitteistot) Sähkön ja hissitutkinnot Pelastustoimen laitteet KuluttajapaIveluiden turvallisuus, reaktiiviset tapaukset Hyväksytyt liikkeet (kaasu-ja öljyasennus, öljysäiliötä rkastus) Tarkastuslaitokset Muovisten maakaasuputkistojen asennusliikkeet Maakaasun käytönvalvojan kokeen suorittaneet Räjähdekokeen suorittaneet Kemikaalikokeen suorittaneet Nestekaasukokeen suorittaneet Kaivosturvallisuuskokeen suorittaneet

13 Käyttötoiminta Kemikaali ja nestekaasulaitokset,-räjähdetehtaat ja varastot Maankäyttölausunnot Lausunnot, YVAja Y-lupa Turvallisuusselvitykset Maakaasu, luvat ja käytönvalvojailmoitukset Kullanhuuhdonta, malminetsintä ja kaivokset Panttaus Sähkö, valtuutetut tarkastajat, varmennusurakoit- sijat Räjähteiden siirtotodistukset, kansalliset Räjähteiden siirtotodistukset, kv Painelaitetarkastustietojen ja muutosilmoitusten käsittely Painelaitteiden käytön poikkeusluvat ja seurannan ilmoitukset2) Finasin akkreditointi-ja muutospäätökset YHTEENSÄ ) Kaikkia saapuvia ilmoituksia ei riskiperusteisesti tarkisteta vuoden 2016 jälkeen 2) Sisältää aiemmin erillisesti raportoidut painelaitteiden luvat ja lausunnot Sisältyy TEM-Tukes -tulossopimukseen (YM:n rahoitus) tot tav tav tav tav tav RoHS, testaus (sis XRF), tapaukset RoHS, asiakirjavalvonta, tapaukset Pakkaukset, testaus, tapaukset Pakkaukset, asiakirjavalvonta, tapaukset Akut ja paristot, testaukset ja valvontakäynnit Kylmäaineliikkeiden pätevyyden valvonta, tapaukset Yhteensä Sisältyy TEM-Tukes -tulossopimukseen (YM:n rahoitus) Kylmälaiteliikkeet (YM), rekisteröinnit Ei sisälly TEM-Tukes-tulossopimukseen (LVM/Trafi rahoitus) LVM, Trafi/Vaarallisten aineiden kuljetus, valvontatapaukset Ei sisälly TEM-Tukes-tulossopimukseen (YM:n rahoitus) YM/rakennustuotteet, valvontatapaukset ) LVM/Trafin erillisrahoitus maarakentamisen tuotteiden (mm. reunakivet, liikennemerkit, geotekstiilit) valvontaan on päättynyt Tähän liittyvät vaarallisten aineiden kuljetuksen valvontasuoritteet on yhdistetty suoritteeseen "YM/rakennustuotteet, valvontatapaukset".

14

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10. Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta

Lisätiedot

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

Tukesin laajenevat tehtävät ja

Tukesin laajenevat tehtävät ja Tukesin laajenevat tehtävät ja kehitysnäkymiä Seppo Ahvenainen 4.11.2009 PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI TUKESin tehtävät TUKES

Lisätiedot

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma

----- Toiminnallinen tuloksellisuus :13 Sivu tavoite tavoite toteutuma ----- 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 549 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut,

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2012

Toimialan onnettomuudet 2012 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 11.5.2011 Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Sisältö - YLEISTÄ TUKESISTA - MARKKINAVALVONTA - TUKESIN SÄHKÖTUOTEVALVONTA - MARKKINAVALVONNAN

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013 EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Esityksen sisältö Tukesista lyhyesti Ekosuunnittelun ja energiamerkinnän

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 8.30 Aamukahvit 9.00 Tilaisuus alkaa, Tervetulosanat Tiina Putkonen ja Tukesin valvontatehtävä Marilla Anttila 9.15 Lainsäädäntökatsaus kosmetiikasta Elina Ekokoski, Sosiaali- ja terveysministeriö 9.30

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 32.40.05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 300 000 euroa. Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2009

Toimialan onnettomuudet 2009 Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan

Lisätiedot

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Tukes valvoo ja edistää tuotteiden, palveluiden ja tuotantojärjestelmien turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Toimintamme kohteita ovat Sähkö ja hissit Kemikaalituotteet

Lisätiedot

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Isyyslain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2015 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Tukes edistää teknistä turvallisuutta Suomen elinkeinoelämässä sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Tukes edistää teknistä turvallisuutta Suomen elinkeinoelämässä sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita. Tulossopimus 11.11. TEM/2773/00.03.01.02/ TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan

Lisätiedot

Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus

Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus Tulosohjauksen ajankohtaiskatsaus Taloushallinnon kevätseminaari Tallinna 4.-5.6.2013 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda 1. Ajankohtaista tulosohjauksen kehittämishankkeen toimeenpanosta 2. Uudistunut tuloksellisuusraportointi

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Turvatekniikan

Lisätiedot

YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot

YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Leena Ahonen 28.9.2016 Öljy- ja biopolttoaineala ry Ympäristö- ja turvallisuuspäivät 28.-29.9.2016 YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot Kemikaalivarastot

Lisätiedot

Lasten turvallisuuspeli

Lasten turvallisuuspeli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Johanna Salomaa-Valkamo & Nilla Hietamäki Lasten turvallisuuspeli Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2015 Dipoli, Espoo 28.4.2015 Käytännön työtä yhteiskunnan

Lisätiedot

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies Trafin VAK päivä. VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies Trafin VAK päivä. VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies 3.2.2016 Trafin VAK päivä VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä Tukes lyhyesti Ydintehtävät: valvonta ja toimeenpano, viestintä ja kehittäminen Perustettu

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi 2016-2019 Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus VM:n työryhmän raportti 2014 Ohjausjärjestelmää uudistettu Tavoite Ohjausjärjestelmä strategisemmaksi,

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9. Avauspuheenvuoro Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.2016 Miten Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa? Päivitetty

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio Anna-Maija Karjalainen Avoimen tiedon ohjelman päätöstilaisuus 17.9.2015 JulkICT Toimenpiteet Kärkihankkeen tavoite Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 TULOSSOPIMUS Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio Turvatekniikan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

KANSALLINEN MARKKINAVALVONTAOHJELMA 2016. Suomi

KANSALLINEN MARKKINAVALVONTAOHJELMA 2016. Suomi KANSALLINEN MARKKINAVALVONTAOHJELMA 2016 Suomi Sisällysluettelo 1. MARKKINAVALVONNAN YLEINEN ORGANISAATIO JA INFRASTRUKTUURI... 3 1.1. Kansallisten markkinavalvontaviranomaisten tiedot ja vastuualueet...

Lisätiedot

Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008

Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008 Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008 Tukesin ajankohtaisasioita i it Ylijohtaja Seppo Ahvenainen PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Ajankohtaista

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Talousarvioesitys 2016 ja JTS 2016-2019 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallitusohjelman toteuttaminen Hallitusohjelman keskeiset kirjaukset on kiteytetty

Lisätiedot

Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Liikenne- ja viestintävaliokunta Osastopäällikkö Tomi Harju

Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Liikenne- ja viestintävaliokunta Osastopäällikkö Tomi Harju Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019-2022 Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Osastopäällikkö Tomi Harju Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Selonteko julkisen talouden

Lisätiedot

Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä.

Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Hallituksen kärkihankkeet: DIGITALISAATIO, KOKEILUT JA NORMIEN

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

PRH:n strategia vuosille

PRH:n strategia vuosille PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,

Lisätiedot

FINAS Finnish Accreditation Service Risto Suominen/Varpu Rantanen

FINAS Finnish Accreditation Service Risto Suominen/Varpu Rantanen FINAS Finnish Accreditation Service Risto Suominen/Varpu Rantanen 15.6.2017 Akkreditointi tarkoittaa kansallisen akkreditointielimen antamaa todistusta siitä, että vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos

Lisätiedot

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita. TULOSSOPIMUS 14.11. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPI- MUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan keskus (Tukes)

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 016 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018 Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018 Tomi Harju, 26.10.2017 Trafin rahoituksen rakenne (teur) ja henkilötyövuosimäärä 2018 Henkilötyövuodet: 535 Budjettirahoitus; 46 853 Maksullisen

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Tukes HAZBREF-hankkeen tukena & KemiDigi-hanke

Tukes HAZBREF-hankkeen tukena & KemiDigi-hanke Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tukes HAZBREF-hankkeen tukena & KemiDigi-hanke HAZBREF 1. kansallinen sidosryhmäkokous Suomen ympäristökeskus 13.2.2018 Mervi Assmann, Kemikaalituotteet Tukes

Lisätiedot

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Tulosohjaus-hanke Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilotin esitys 16.10. Tulosohjauksen kehittämisen

Lisätiedot

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen

Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Uudistettu tulosohjaus: kohti yhteisiä tavoitteita 20.5.2016 Tulosohjauksen verkostotapaaminen Markus Siltanen Yhteiset tavoitteet -kokonaisuus: miksi ja miten 1. Hallituksen yhteiset tavoitteet Tuetaan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Turvallisempi arki meille kaikille Tukes ehkäisee henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahinkoja sekä varmistaa tavaroiden ja palveluiden vaatimustenmukaisuutta. STHS-koulutuspäivät 7.2.2018, Oulu 2 KEMIKAALIT

Lisätiedot

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2017 Yleistä tarkistuksesta Viime syksynä laadittu sopimus on monivuotinen (16-19) Nyt tarkistus sopimukseen vuodelle 2017 mahdollisimman kevyesti Uutta

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Muut asiat

Lisätiedot

REACH Roolit ja velvoitteet

REACH Roolit ja velvoitteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Tuhkunen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Tuhkunen 9.3.2011 REACH Roolit ja velvoitteet Kemikaaliaamu 11.10.2016 Lyhyesti Tukesista Tukes valvoo

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Hallitusohjelma ja digitalisaatio Hallitusohjelma ja digitalisaatio 30.10.2015 O-P Rissanen SYKEn digiaineistoaamu JulkICT Toimenpiteet Hallituskauden kärkihankkeet Hallituskauden tavoitteet 10v tavoite Toimeenpano 8 DIGITALISAATIO, KOKEILUT

Lisätiedot

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla?

Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Liikennepoliittiset teemat Ari-Pekka Manninen Liikennepolitiikan päämäärä ja uuden ajan liikennepolitiikka Liikennepolitiikan päämäärä on

Lisätiedot

Rakennusmateriaalien haitalliset aineet Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö

Rakennusmateriaalien haitalliset aineet Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö Rakennusmateriaalien haitalliset aineet 11.10.2017 Pirkko Kivelä, neuvotteleva virkamies Ympäristöministeriö 3 4 5 Kemikaaleista kiertotaloudelle aiheutuvia haasteita Tarvitaan riittävät tiedot, jotta

Lisätiedot

uudistuu kaupallinen neuvos Tomi Lounema

uudistuu kaupallinen neuvos Tomi Lounema Kuluttajaturvallisuuden valvonta uudistuu Tukes syystapaaminen 4 11 2009 Tukes syystapaaminen 4.11.2009 kaupallinen neuvos Tomi Lounema Mistä on kyse? Kuluttajaviraston tehtävänä oleva tuoteturvallisuusvalvonta

Lisätiedot

LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, Arto Jaskari

LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, Arto Jaskari Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, 10.5.2017 Arto Jaskari Tukes Painelaitteet-ryhmä / Maakaasu Painelaitteet

Lisätiedot

VALOA SEMINAARI

VALOA SEMINAARI VALOA SEMINAARI 3.11.017 Sakari Hatakka Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Hyvin suunniteltu, laadukkaista laitteista ja tarvikkeista, ammattimaisesti asennettu sähkö(valaistus)järjestelmä on kunnossapidettynä

Lisätiedot

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KÄVI) tulossopimus vuosille

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KÄVI) tulossopimus vuosille Tulostavoiteasiakirja 14.12.2016 12.12. päivitetty Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KÄVI) tulossopimus vuosille -2019 Viraston strategia 1. Toiminta-ajatus/Missio KÄVI on sekä muistiorganisaatio

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - ilmailun sidosryhmätilaisuus

Sääntelyn keventäminen - ilmailun sidosryhmätilaisuus Sääntelyn keventäminen - ilmailun sidosryhmätilaisuus Susanna Metsälampi 19.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Näkökulmat Sääntelyn keventäminen hallitusohjelman valossa Norminpurku Digitalisaatio

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014. Rakennustuotteiden markkinavalvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Veijo Niittyvuopio 13.2.2014 Rakennustuotteiden markkinavalvonta Tukes Perustettu vuonna 1995 Toimipaikat: Helsinki, Tampere, Rovaniemi, Lahti, Oulu ja Kuopio Henkilöstön

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 TULOSSOPIMUS Dnro 11.11.2005 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

Laajalla digirintamalla digikärkihankkeiden kätketyt helmet

Laajalla digirintamalla digikärkihankkeiden kätketyt helmet Laajalla digirintamalla digikärkihankkeiden kätketyt helmet Olli-Pekka Rissanen, johtava asiantuntija, 8.4.2019 JulkICT Hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi uudistaa julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5. HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.2018 Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio

Lisätiedot

Vesihuollon rakennemuutos

Vesihuollon rakennemuutos Vesihuollon rakennemuutos Vesihuolto 2019 päivät Jyväskylä 15.5.2019 Minna Hanski, MMM 1 2 2 1 3 3 Vesihuoltolain mukaisia vesihuoltolaitoksia n. 1100 Monissa laitoksissa tuurilla mennään - Osaamisvaje

Lisätiedot

Älykkäitä tekoja Suomelle

Älykkäitä tekoja Suomelle Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee

Lisätiedot

Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallintojohtaja Juhani Nikula

Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallintojohtaja Juhani Nikula Selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021 Liikenne- ja viestintävaliokunta 23.5.2017 Hallintojohtaja Juhani Nikula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Selonteko julkisen talouden

Lisätiedot

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin 29.09.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon ICT-toiminto 2 Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Luodaan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Marilla Lahtinen 1

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Marilla Lahtinen 1 23.9.2014 Marilla Lahtinen 1 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Marilla Lahtinen 23.9.2014 CLP-asetuksen valvonta Aiheita Tukes Valvonnan lakiperusta Valvonnan keinot ja menettelyt Valvonta käytännössä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013. 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013. 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 27 päivänä

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM)

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM) Kuva: Pixabay Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 - keskeiset linjaukset (STM) 1. Kansalainen: Pystyn itse 2. Ammattilainen: Kyvykkäät käyttäjät ja fiksut järjestelmät 3. Palvelujärjestelmä: Niukkenevat

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma

Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma Vastuullinen hankintaketju - kemikaalijakelijan näkökulma 19.10.2012 Tuula Sokka Algol Chemicals Oy ALGOL: KANSAINVÄLINEN AMMATTILAINEN. Teknisen kaupan ja terveydenhuollon monialakonserni, jolla pitkät

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät

Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta. Hevosyrittäjäpäivät Lainsäädäntö ja hallitusohjelman linjaukset maaseudun yrityksen näkökulmasta Hevosyrittäjäpäivät 13.11.2015 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014

Lisätiedot

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET

DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET DIGITAALINEN TIETO INNOVATIIVISET PALVELUT HYVÄT YHTEYDET Liikenne- ja HYVINVOINTIA JA viestintäministeriö KILPAILUKYKYÄ edistää väestön HYVILLÄ YHTEYKSILLÄ hyvinvointia ja elinkeinoelämän Toimivat liikenne-

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Strategian yhteys tulossopimuksiin. Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen

Strategian yhteys tulossopimuksiin. Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen Strategian yhteys tulossopimuksiin Neuvotteleva virkamies Mikko Saarinen Voimavaralähtökohdat Toimintamenomomentin henkilötyövuodet sopeutetaan vuoden 2015 tasolta 783 henkilötyövuotta tasolle 726 henkilötyövuotta

Lisätiedot

Tietotarpeet ja tiedon hyödyntäminen valvonnassa ja ohjauksessa

Tietotarpeet ja tiedon hyödyntäminen valvonnassa ja ohjauksessa Tietotarpeet ja tiedon hyödyntäminen valvonnassa ja ohjauksessa Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 16.2.2016 Palvelut asiakaslähtöisiksi Strategiset tavoitteet Valvira toimii ennakoivasti ja reagoi nopeasti

Lisätiedot

FINAS - akkreditointipalvelu. Tuija Sinervo

FINAS - akkreditointipalvelu. Tuija Sinervo FINAS - akkreditointipalvelu Tuija Sinervo ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä akkreditointi on FINAS-akkreditointipalvelu Akkreditoinnin kansainvälisyys Akkreditointiprosessi AKKREDITOINTI Kansainvälisiin kriteereihin

Lisätiedot

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.9.2016 Jenni Rantio 1 Esityksen tausta ja tavoitteet Esityksellä pantaisiin täytäntöön laivavarusteita koskevan direktiivin

Lisätiedot

Tulossopimus

Tulossopimus Tulossopimus 1(7) 16.1.2018 LVM/1648/01/2017 Hallitusohjelmaa toteuttava liikenne- ja viestintäministeriön tulossopimus 1. VALTIOKONSERNIN YHTEISET TAVOITTEET HALLITUSOHJEL- MAN TOIMEENPANO Pääministeri

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 6.10.2016 Karoliina Meurman Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Paloklusteri, Lahti 1 Tukesin organisaatio 6.10.2016 Karoliina

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2017 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE - JA VOIMAVARAT VUODELLE 1. STRATEGISET VALINNAT Strategiset valinnat muodostuvat hallitusohjelman koko valtiokonsernille

Lisätiedot