SALAMA TIEDOTE 3 / KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SALAMA TIEDOTE 3 /2011 8.3.2011 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA!"

Transkriptio

1 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA! Kevään voi jo aistia ulkona: päivä pitenee, pakkaset hellittävät ja linnutkin alkavat viserrellä. Samoin kuin luonnossa tapahtuu uutta, niin myös meillä Salamissa. Kevät tuo tullessaan juoksu- ja maratonkoulut, kesä puolestaan uusia tapahtumia sekä pieniä muutoksia urheilukouluissa. Muutokset koskevat ikäryhmien uudelleen jaottelua sekä kilparyhmän perustamista, muuten toiminta jatkuu samanlaisena kuin aikaisemminkin. Aikuis- ja kuntoliikunnan puolella virittelemme uutta toimintaa myös juoksu- ja maratonkoulun lisäksi. Näistä tiedotamme kevään ja kesän aikana lisää. Kesälle luvassa myös tuttu päiväurheilukoulu lomalaisten ajanviettopulmia helpottamaan. Ilmoittautua voi jo nyt! Rita Huttu, toiminnanjohtaja, p Salama Tiedote 3/2011 Kevät tuo mukanaan paljon uutta toimintaa! Maraton- ja juoksukouluissa vielä tilaa Kesän yleisurheilukoulut Kilparyhmä Yleisurheilukoulun erityisryhmä Päiväurheilukoulu kesälomalaisille Vantaan Salamat veteraaniurheiluliiton jäseneksi Kunniakierros 2011 Kuukauden salamalainen MARATON- JA JUOKSUKOULUISSA VIELÄ TILAA Toteuta unelmasi ja ilmoittaudu mukaan! Maratonkoulu starttaa jo Kyseessä on 6 kk kestävä asiantuntijapalvelu, joka koostuu infoluennoista, yhteislenkeistä sekä treeniohjeista. Hinta 320 (seuran jäsenille 300 ). Tarkempi aikataulu ja sisältö luettavissa -sivuilla. Maratonkoulua vetää Suvi Selvenius, moninkertainen SMmitalisti! Juoksukoulu on 1 kk:n tiivis tehopaketti joka järjestetään 27.4., 4.5., ja Tapaamisissa (1,5h) käydään läpi ja harjoitellaan juoksulenkkeilyn kannalta olennaisimmat asiat. Juoksukouluun voi ilmoittautua mukaan vaikka et olisi juossut metriäkään! Hinta 85 (seuran jäsenille 80 ). Vetäjinä toimivat Suvi Selvenius ja Kirsi Salo. Lisätiedot ja ilmoittautumiset sekä juoksu- että maratonkouluihin:, rita.huttu@vantaansalamat.net, p Lisää yleistä infoa juoksu- ja maratonkouluista sivuilla. Salama Tiedote - sivu 1

2 KESÄN YLEISURHEILUKOULUT Kesän yleisurheilukoulut järjestetään Myyrmäen yleisurheilukentällä. Lisäksi ryhmät 4-7-vuotiaille Kivistön koulun kentällä (Vanha Nurmijärventie 132). 4-5 vuotiaat ma klo , Ryhmä 1 ma klo , Ryhmä 2 ti klo , Ryhmä 3, Kivistö MAALISKUUN VINKKI: Suomen Urheiluliiton wwwsivut ovat uudistuneet. Kannattaa tutustua osoitteessa vuotiaat ma klo , Ryhmä 1 ma klo , Ryhmä 2 ti klo , Ryhmä 3, Kivistö 8-9 -vuotiaat (harjoitukset 2 krt/vko) ma klo ja ke klo vuotiaat (harjoitukset 4 krt/vko, 3 ohjattua ja 1 omatoimi) vuotiaat (harjoitukset 4 krt/vko, 3 ohjattua ja 1 omatoimi) Kilparyhmä (kts. kohta Kilparyhmä ) Erityisryhmä (kts. kohta Erityisryhmä ) Hinta (sisältää ohjauksen, välineet sekä lisenssin ja vakuutuksen): 4-7 v. 100, 8-9 v. 140 ja v Lisäksi seuran jäsenmaksu 10, vuodelle Heinäkuussa ( ): harjoitustauko 4-9-vuotiailla ja v. ma ja ke harjoitukset yhdessä. Nykyiset urh.koululaiset voivat ilmoittautua ennakkoon asti. Ilmoita osoitteeseen urheilukoulu@vantaansalamat.net haluttu ryhmä, mahdolliset muutokset yhteystiedoissa ja lupa/kielto valokuvien käyttöön www-sivuilla. Muuta ilmoittautumista ei tarvitse tehdä. Salama Tiedote - sivu 2

3 KILPARYHMÄ Aktiivisesti harjoitteleville ja kilpaileville n. 12-v. ja vanhemmille tarkoitettu ryhmä. Ryhmän jäseniltä edellytetään aktiivisuutta ja sitoutuneisuutta harjoitteluun ja kilpailemiseen.valmennusta annetaan pika- ja kestävyysjuoksussa, heitoissa sekä hypyissä. Kaikille osallistujille laaditaan oma harjoitusohjelma. Harjoitukset 4 krt/vko, (3 ohjattua ja 1 omatoimi) Ryhmään voi ilmoittautua toimistolle, p , toimisto@vantaansalamat.net. Kysy lisää valmentajilta! YLEISURHEILUKOULUN ERITYISRYHMÄ Yleisurheilukoulun erityisryhmä on tarkoitettu sellaisille 8-11 v. tytöille ja pojille, jotka tarvitsevat henkilökohtaisempaa ohjausta pärjätäkseen ryhmässä ja joilla on esim. dysfasia, lievä kehitysvamma tms. oppimista vaikeuttava seikka keskiviikkoisin klo Myyrmäen yleisurheilukentällä (heinäkuu taukoa). Hinta 100. Lisäksi seuran jäsenmaksu 10 vuodelle Lisätiedot ja ilmoittautuminen rita.huttu@vantaansalamat.net, p PÄIVÄURHEILUKOULU KESÄLOMALAISILLE Päiväurheilukoulu kesälomalaisille järjestetään kesä- ja elokuussa. Päiväurheilukoulu on tarkoitettu n.7-12-vuotiaille tytöille ja pojille. Mukavaa yhdessäoloa sporttisesti, mm. yleisurheilua, pelejä, leikkejä. Mukaan omat eväät ja juotavaa sekä sään mukaiset varusteet. Päiväleiri järjestetään ja ma - pe klo Hinta 110 ( ) (sisaralennus 10 ) ja 50 ( ). Osallistuminen mahdollista myös vain osan aikaa. Kysy viikko-/päivähintaa. Ilmoittaudu mukaan täyttämällä ilmoittautumislomake, joka löytyy wwwsivuilta kohdassa Päiväurheilukoulu. Lisätietoja toimisto@vantaansalamat.net, p Salama Tiedote - sivu 3

4 VANTAAN SALAMAT VETERAANIURHEILULIITON JÄSENEKSI Seuran johtokunta on päättänyt hakea seuralle Veteraani-urheiluliiton jäsenyyttä ( Liiton jäsenyys antaa Vantaan Salamien jäsenille mahdollisuuden edustaa seuraa veteraaniurheilukilpailuissa. Veteraaniurheilu on yli 30- vuotiaiden kunto- ja kilpaurheilua ja osallistuminen veteraaniurheilukilpailuihin edellyttää osallistujalta jäsenyyttä jossakin SVU:n jäsenseurassa. Nyt kaikilla seuran jäsenillä on mahdollisuus ilmoittautua Vantaan Salamien veteraaniurheilijaksi ja näin saavuttaa siis edustusoikeus veteraaniurheilukilpailuihin. Mikäli kiinnostuit ja haluat ilmoittautua mukaan, ota yhteyttä toimistolle. KUNNIAKIERROS 2011 Vantaan Salamat järjestää keskiviikkona Myyrmäen kentällä Kunniakierros-tapahtuman, joka on Suomen Urheiluliiton jäsenseurojen yhteinen varainkeräyskampanja. Keräyksellä on jo pitkät perinteet Suomessa, vaikkei Salamat siihen säännöllisesti ole osallistunutkaan. Tuotoista osa jää järjestäjäseuraan ja osa tukee lasten ja nuorten urheilua piirin ja liiton tasolla. Keräyksen idea on, että kerääjä hankkii itselleen tukijoita ja kuntoilee Kunniakierrostapahtumassa tunnin juosten tai rennosti kävellen. Tukija saa myöhemmin lupaamastaan tuesta laskun. Keräyksessä menestyvien seurojen tulokset muodostuvat monen kerääjän panoksesta ja pienistä yksittäisistä tuista. Käytännössä lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa on luontevaa pyytää pientä tukea kummeilta, sukulaisilta, tutuilta, yms., ja aikuiskerääjille vastassa ovat vain keräyksen rajat: tukijaksi kelpaa yksityinen, yhteisö tai yritys Suomen rajojen sisältä. Pyydämmekin kaikkia, jotka kokevat kerääjänä toimimisen omaksi asiakseen, ilmoittautumaan toimistolle keräyslomakkeiden ja tarkempien ohjeiden lähettämistä varten! Myös Eläintarhan kentällä järjestetään alueen seuroille suunnattu yhteinen tapahtuma, jossa on mukana Kunniakierroksen 30-vuotisjuhlallisuuksia. Salamien kerääjä voi kuntoilla myös täällä, ja tapahtumaan voin osallistua halutessaan yleisönäkin. Salamien toiminta kuluttaa jatkuvasti rahaa ja varainkeräyspohjan monipuolistamiseksi toivomme mahdollisimman monen osallistumista kerääjän roolissa kampanjaan. Tehdään tapahtumasta yhdessä onnistunut! Lisätietoa löytyy sivulta ja seuran sisältä: Kunniakierrospäällikkö Mikko Viilo, tai toiminnanjohtaja Rita Huttu, p Salama Tiedote - sivu 4

5 KUUKAUDEN SALAMALAINEN Maaliskuun kuukauden salamalaisina esitellään poikkeuksellisesti kaksi henkilöä, urheilukoululaiset Miro ja Niko Brandes. Kuka olet ja minkä ikäinen olet? Miro: Miro Brandes ja 8 v. Niko: Niko Brandes ja 5 v. Keitä kuuluu perheeseenne? Miro: Iskä, äiti ja pikkuveli Niko Niko: Isi, äiti ja isoveli Miro Kauanko olet harrastanut yleisurheilua? Miro: Kolme ja puoli vuotta Niko: Kaksi vuotta Mikä on hauskinta harjoituksissa? Miro: Sähly ja pidän siitä, koska olen pelannut paljon sählyä. Niko: Kissat ja koirat -leikki Oletko käynyt kisoissa? Miro: Olen käynyt kotikentällä Myyrmäessä, mökillä Haukivuorella Hippohölkässä, Peugeot Junior Games-hallikisoissa ja Aktia-Cupissa. Niko: Salama Cupissa, Aktia Cupissa, Hippo-hölkässä ja Peugeot Junior Games-kisoissa. Harrastatko jotain muuta kuin yleisurheilua? Miro: Harrastan myös jalkapalloa Niko: Jalkapalloa VJS:ssä Miro, olet ekalla luokalla, onko koulussa ollut kivaa? Koulussa on kivaa, koska jokaisella välitunnilla pääsee ulos riehumaan. Niko, jännittääkö ensi syksyn eskariin meno? Eskariin meno jännittää, koska siellä opitaan paljon uusia juttuja. VANTAAN SALAMAT RY Yhteystiedot Toimisto: Myyrmäen yleisurheilu kenttä Raappavuorentie Vantaa toimisto@vantaansalamat.net Postiosoite: PL 14, Vantaa Toiminnanjohtaja: Rita Huttu, p rita.huttu@vantaansalamat.net (Parhaiten tavoitettavissa ma-pe klo ) Puheenjohtaja: Sami Kilpeläinen, p Salama Tiedote - sivu 5

SALAMA TIEDOTE 3/ Salama Tiedote - sivu 1. Vantaan Salamat ry KESÄN VALMISTELUT TÄYDESSÄ KÄYNNISSÄ!

SALAMA TIEDOTE 3/ Salama Tiedote - sivu 1. Vantaan Salamat ry  KESÄN VALMISTELUT TÄYDESSÄ KÄYNNISSÄ! KESÄN VALMISTELUT TÄYDESSÄ KÄYNNISSÄ! Pakkanen paukkuu edelleen, mutta kevät tekee vääjäämättä tuloaan. Se näkyy mm. kiireen lisääntymisenä toimistolla, kun kesäkautta suunnitellaan kuumeisesti. Kesän

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Joukkuejakoinfo 2014

Joukkuejakoinfo 2014 Joukkuejakoinfo 2014 Cheerleadingia voi harjoitella seurassamme neljässä eri ikäluokassa: 4-8- vuotiaat (mikrot), 8-12- vuotiaat (minit), 12-16- vuotiaat (juniorit) ja 16- vuotiaat ja vanhemmat (aikuiset).

Lisätiedot

Kunniakierros-info 2018

Kunniakierros-info 2018 Kunniakierros-info 2018 Suomen Urheiluliiton (SUL) ja sen jäsenseurojen yhteinen kampanja, Kunniakierros, toteutetaan jo 37. kerran. Kampanjan tuotolla kerätään varoja yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä

Lisätiedot

YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE

YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE YLEISURHEILUKOULU 5-16 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Maanantaisi 22.5. 26.6. ja 7.8. - 11.9. klo 18.30 19.30 (heinäkuu taukoa kentän remontin vuoksi) Ilmoittautuminen joka kerralla klo 18.20 mennessä

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi 2013 KU-58: ryhmien koot ja

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016 Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: SporttiAction- leiri Monipuolista liikuntaa 2003-2008- syntyneille lapsille. Perinteisessä matalankynnyksen liikuntaleirissä kokeillaan

Lisätiedot

SNL SYYSLIITTOKOKOUS KESKUSTELUTILAISUUS

SNL SYYSLIITTOKOKOUS KESKUSTELUTILAISUUS SNL SYYSLIITTOKOKOUS KESKUSTELUTILAISUUS 25.11.2018 Sokos Hotelli Presidentti KESKUSTELUTILAISUUS Antidoping AIBA Suomisport Muut asiat ANTIDOPING SNL:n Antidoping-ohjelma löytyy liiton verkkosivuilta

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAMME TS MELONTAKOULULAISET!

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAMME TS MELONTAKOULULAISET! TIEDOTTEEN SISÄLTÖ Tervetuloa mukaan toimintaamme TS Melontakoululaiset! Kesän harjoitukset Kesän melontavarusteet Ilmoittautuminen harjoituksiin Melontakilpailut Turussa 17.6. tule paikan päälle! Melonnan

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Salama-Sanomat. Toukokuu 2012 julkaisija Vantaan Salamat ry - SUL:n jäsen

Salama-Sanomat. Toukokuu 2012 julkaisija Vantaan Salamat ry - SUL:n jäsen Salama-Sanomat Toukokuu 2012 julkaisija Vantaan Salamat ry - SUL:n jäsen Suomalaiset taistelevat mitaleista EM-kotikisoissa Tero Pitkämäeltä lupa odottaa 90 metrin ylitystä, s. 6. Yleisurheilukoulujen

Lisätiedot

Vantaan Jalkapalloseura

Vantaan Jalkapalloseura Vantaan Jalkapalloseura 2008-syntyneiden joukkueiden perustaminen Vantaan Jalkapalloseura ry - Vantaalainen Jalkapalloseura - N. 1500 lisenssipelaajaa - Suomen yksi suurimmista jalkapalloseuroista - Oma

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo 10-12. Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta. Tampereen vetokoiraseura Taves ry. Koulutuskalenteri 2011 Tampereen vetokoiraseuran jäsenet ovat etusijalla kaikissa Tavesin järjestämissä koulutuksissa. Jos koulutuksessa on kaksi hintaa, halvempi on

Lisätiedot

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa

Useimpiin kilpailuihin ilmoittautuminen tapahtuu helpoiten Internetissä osoitteessa KISAOHJEET JA VINKIT Nämä ohjeet ja vinkit on koottu helpottamaan kisatapahtumiin osallistumista. Ohjeista löydät vinkkejä ilmoittautumiseen ja itse kisatapahtumissa toimimiseen. KILPAILUT Tulevista kilpailuista

Lisätiedot

Kunniakierroksen toteuttajien, SUL:n jäsenseurojen, tulee huomioida seuraavat asiat lupapäätöksen mukaisesti:

Kunniakierroksen toteuttajien, SUL:n jäsenseurojen, tulee huomioida seuraavat asiat lupapäätöksen mukaisesti: 1/5 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Kunniakierros 2017 Kunniakierros järjestetään 36. kerran vuoden 2017 aikana. Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton

Lisätiedot

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7

3.5.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 3.5.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-5 Viitasaari..s. 6-7 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2014 Liite vuosikertomukseen 2014

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2014 Liite vuosikertomukseen 2014 Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 204 Liite vuosikertomukseen 204 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi www.jku.fi Vastuuhenkilöt:

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2015

Suunnistuskoulu 2015 Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

www.vantaansalamat.fi www.facebook.com/pages/vantaan-salamat Twitterissä: @VantaanSalamat Instagram: @vantaansalamat Urheilukouluinfo Kuullaan seuran toiminnasta Käydään tärkeitä käytännön asioita läpi

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Leppävaara Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE Tiedotteen sisältö Muutoksia SMM Nuorison ohjaajakokoonpanossa... 2 Oman seuran minimelontaleiri... 2 Kesän melontakilpailut... 3 Harjoitusmaksut on laskutettu viikolla

Lisätiedot

LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU)

LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU) LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU) ma 5.6. 9 10 temppurata 0-5 v. (Tiina) 10 11.30 yleisurheilukerho 5-9 v. (Tiina) 12 13.30 yleisurheilukerho 10 v ja vanh. (Tiina) 14-15 pihapelit

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET Yleistä Opiston Internet-ilmoittautuminen perustuu siihen, että jokaisella ilmoittautujalla täytyy olla oma käyttäjätunnus ja salasana, jolla ilmoittautuminen

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

Parasta livenä. AIKUISET NUORET TIEDUSTELUT

Parasta livenä. AIKUISET NUORET TIEDUSTELUT Kesä 2019 Parasta livenä. NUORET TI PE 4.6. 5.7. Summer*URP 2019 15.00 21.00 Urpolan liikunta-alue, Rinnekatu 10 Yli 13-vuotiaille matalankynnyksen liikuntaa, pelailua ja yhdessäoloa MA PE 27.5. 28.6.

Lisätiedot

UIMAHYPYT KEVÄÄLLÄ 2019 Lasten harrastusryhmät

UIMAHYPYT KEVÄÄLLÄ 2019 Lasten harrastusryhmät UIMAHYPYT KEVÄÄLLÄ 2019 Lasten harrastusryhmät Lasten harrastusryhmiin voivat ilmoittautua vain hyppääjät, joille tätä tasoa on suositeltu ilmoittautumisten infoviestissä. Nuorten harrastusryhmistä on

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU)

LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU) 1(x) LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2017 (KESÄKUU HEINÄKUU) ma 5.6. 9 10 temppurata 0-5 v. (Tiina) Liikuntahalli 10 11.30 yleisurheilukerho 5-9 v. (Tiina) Urheilukenttä 12 13.30 yleisurheilukerho

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula. Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 10.1.2018 klo 19:30 Paikka Läsnä Hyvinkään Seudun Urheilijoiden toimisto Johannes Tarkiainen puheenjohtaja Jarmo Lehtinen Lauri

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Leppävaara. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Leppävaara Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä.

Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä. Kaikkien taitoryhmien harjoittelun tukena on Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmä. pronssi-, hopea- ja kultamerkki (kaikille) Stara-kilpailut (kaikille vapaaehtoisille) NTV Luokkakilpailut Harjoitukset

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2017

Suunnistuskoulu 2017 Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC

CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC CHEM-A1000 Korkeakouluopiskelijan ABC Kemian tekniikan korkeakoulu 6.9.2016 Pia Lahti Työpajan tavoite Työpajan jälkeen opiskelija: Tietää mikä on Into, mistä sen löytää ja mitä hyötyä siitä on Tietää

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

TAMPERE UNITED G6. KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin

TAMPERE UNITED G6. KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin TAMPERE UNITED G6 KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin G6 Tutustu lajiin, rakastu palloon Tekniset: -Pallonkäsittely jalan eri osilla molemmilla jaloilla HUOM! Vaikka jokaisella harjoituskerralla

Lisätiedot

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Yleisurheilutreenit aloitetaan 23. toukokuuta ja jatkuvat koko kesän ajan. Lisätietoja toiminnanjohtaja Carina

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

JUNNUTIEDOTE. Syyskuu 2017

JUNNUTIEDOTE. Syyskuu 2017 JUNNUTIEDOTE Syyskuu 2017 Kausi 2016-2017 on viikonlopun Junnuottelu II vailla valmis ja pikkuhiljaa katse kannattaakin suunnata seuraavaan kauteen joka starttaa tiistaina 19.9. Uusi kausi tuo tullessaan

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2018

Suunnistuskoulu 2018 Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe Metropolia Ammattikorkeakoulussa Tule tutustumaan AMK opintoihin! AMK tutuksi opintojakso (2op) ma 9.- pe 13.4.2018 Metropolia Ammattikorkeakoulussa Aika Paikka: Metropolian toimipiste Sisältö (HUOM! Pienet muutokset mahdollisia) Ma 9.4.

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari.

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi

Lisätiedot

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 29.9.2014-29.3.2015 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on

Lisätiedot

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT:

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 28.09.2015 27.3.2016 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA Seurassa jäseniä 374: alle 10v. 54 10-15v. 53 15-20v. 32 Suunnistajan polku Rastikarhuissa SUUNNISTUSKOULU Nykyisellä kaavalla vuodesta 2009 2009 26 lasta, 2013 49 lasta

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi

Huittisten kaupunki. Lisätietoja: Nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Teuvo Munkki, puh. 044 560 4331, teuvo.munkki@huittinen.fi Vipinää Varpaisiin! on Huittisten kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaa, jossa kehitetään liikunnallista nuorisotyötä. Salivuorojen tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille myönteisiä

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2011 Kausi 2018-2019 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA HUKKALAUMAAN! PuHu Juniorit on vuonna 2008 perustettu vantaalainen koripalloseura, jonka toiminta-ajatuksena on mahdollistaa koripallon pelaaminen kilpa- ja harrastusmielessä

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli

AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU Yleisurheilua voi harrastaa läpi elämänkaaren ja yleisurheilun harrastamiseen liittyviä taitoja ja ominaisuuksia voi kehittää niin

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot