PÖYTÄKIRJA / kello - (viikonpäivä, päivämäärä ja kokouksen alku- ja loppuaika) Paikka. avasi asukaskokouksen kello.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA / kello - (viikonpäivä, päivämäärä ja kokouksen alku- ja loppuaika) Paikka. avasi asukaskokouksen kello."

Transkriptio

1 1 / (pöytäkirjan kirjoituspäivä) :N ASUKKAIDEN KOKOUS (kohteen nimi) Aika Paikka.. 20 kello - (viikonpäivä, päivämäärä ja kokouksen alku- ja loppuaika) (tarkka paikka katuosoitteineen) 1. Kokouksen avaus avasi asukaskokouksen kello. 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen (Kokouskutsun on oltava jaettuna kaikkiin asuntoihin ja ilmoitustauluille viikkoa ennen kokousta. Kokouskutsun jakelupäivällä on merkitystä. Se on kokouskutsun yläreunassa. Kokous on päätösvaltainen, jos yksikin kutsuttu henkilö on paikalla.) Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Läsnäolijoiden toteaminen (osanottajalista) (Äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia kokousedustajia ovat kaikki talossa vakituisesti asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Äänioikeutettuja ovat myös liike- ja toimistohuoneistojen välittömät haltijat siten, että heillä on kutakin huoneistoa kohti yksi ääni.) Todettiin osanottajalistasta, että kokouksessa oli läsnä henkilöä, liite Kokouksen järjestäytyminen (valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa) Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin huoneisto Kokouksen sihteeriksi valittiin huoneisto Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin huoneisto ja huoneisto 5. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi (rasti ruutuun päätöksen mukaan) Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi sellaisenaan. Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi seuraavalla muutoksella:

2 2 6. Todetaan asukasaktiivien tietojen julkisuus (tietosuoja-asetuksen vaikutukset) Asukaskokouksessa valitun asukastoimikunnan jäsenten nimet kerrotaan talon asukkaille ilmoitustauluille kiinnitettävässä tiedotteessa. VAV Asunnot Oy:n asukastoimikuntien puheenjohtajien (tai luottamushenkilöitten) nimet julkaistaan nettisivustolla. Lisäksi talojen suojelujohtajien ja väestönsuojan hoitajien sekä heidän varahenkilöiden nimet julkaistaan talosivuilla olevissa, sähköisissä pelastussuunnitelmissa. Asukastoimikunnan jäsenten ja muiden valittujen avainhenkilöitten nimet julkaistaan, jotta asukkaat tietävät, kehen voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä. Puhelinnumeroita tai sähköpostiosoitteita ei julkisteta. Kun asukas valitaan asukastoimikuntaan tai muuhun avaintehtävään, hän hyväksyy samalla nimensä julkaisemisen edellä kuvatulla tavalla. VAV noudattaa henkilötietojensa käsittelyssä EU:n yleistä tietosuoja-asetusta GDPR (General Data Protection Regulation). Todettiin julkisuusasia läpi käydyksi. 7. Päätetään vaalitapa (Asukaskokouksen henkilövalinnoissa voidaan käyttää joko avointa, ehdotus/kannatustapaa, jolloin kaikki läsnäolijat kuulevat ja näkevät ketä ehdotetaan ja kannatetaan. Salaisessa tavassa käytetään suljettua lippuäänestystä, jolloin läsnäolijat saavat tietoonsa vain äänestyksen lopputuloksen. Suljettuun lippuäänestykseen päädyttäessä, yleisimmin pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina.) (rasti ruutuun päätöksen mukaisesti) Päätettiin käyttää henkilövalinnoissa avointa äänestystapaa. Päätettiin käyttää henkilövalinnoissa suljettua lippuäänestystä. 8. Valitaan talon asukastoimikunta (Asukkaiden kokouksella on oikeus valita talonsa asioita hoitamaan vähintään kolmihenkinen, vaalikelpoisista asukkaista koostuva asukastoimikunta enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Asukkaiden kokous päättää asukastoimikunnan jäsenten lukumäärän, valintatavan ja toimikauden pituuden. Asukastoimikuntaan voi kuulua vain yksi henkilö samasta huoneistosta kerrallaan.) Asukaskokous voi myös päättää, ettei asukastoimikuntaa valita, vaan sille kuuluvat tehtävät hoitaa joko asukkaiden kokous tai erikseen valittava luottamushenkilö yksin.) (rasti ruutuun päätöksen mukaan) Päätettiin valita -jäseninen asukastoimikunta. Asukastoimikunnan jäseniksi valittiin seuraavat vaalikelpoiset asukkaat: (rasti ruutuun, jos päätetään näin) 1. huoneisto 2. huoneisto 3. huoneisto 4. huoneisto 5. huoneisto 6. huoneisto 7. huoneisto 8. huoneisto 9. huoneisto

3 3 Päätettiin, että asukastoimikunnan toimikausi on yksivuotinen / kaksivuotinen ja päättyy seuraavan asukaskokouksen pitopäivänä vuonna 20 (tarpeeton vuosimäärä viivataan yli). Päätettiin valita asukastoimikunnan sijasta luottamushenkilö hoitamaan yksin kaikkia talon asioita. Tämä ei ole asukasdemokratian toteutumisen kannalta suositeltavaa, mutta sopii taloon, josta ei löydy kuin yksi henkilö asukasaktiiviksi (rasti ruutuun, jos päätetään näin). Luottamushenkilöksi valittiin huoneistosta. Päätettiin luottamushenkilön toimikaudeksi yksi vuosi, joka päättyy seuraavan asukaskokouksen pitopäivänä vuonna Valitaan talon muut yhdyshenkilöt Valittiin ympäristöekspertiksi huoneisto Valittiin kiinteistönhoidon yhdyshenkilöksi huoneisto Valittiin siivouksen yhdyshenkilöksi huoneisto Valittiin viherhoidon yhdyshenkilöksi huoneisto Valittiin monikulttuurisuuden yhdyshenkilöksi huoneisto 10. Valitaan kiinteistön suojelujohtaja ja väestönsuojan hoitaja sekä heille varahenkilöt Valittiin suojelujohtajaksi huoneisto Valittiin suojelujohtajan varahenkilöksi huoneisto Todettiin, että tässä kiinteistössä on väestönsuoja, ei ole väestönsuojaa. (rasti oikeaan kohtaan) Koska kiinteistössä on väestönsuoja, valittiin väestönsuojan hoitajaksi huoneisto ja väestönsuojan hoitajan varahenkilöksi huoneisto 11. Asetetaan VAV Asunnot Oy:n hallituksen asukasjäsenehdokkaat (VAV Asunnot Oy:n hallituksessa on kaksi asukasedustajaa ja kaksi varajäsentä. Keväällä 2019 pidettävissä talojen asukaskokouksissa asetetaan ehdokkaat näihin tehtäviin. VAV:n yhtiökokous tekee valinnat asukaskokousten asettamista. Kuntalain 47 :n mukaan hallituksen jäseneksi valituilla henkilöillä tulee olla toimialan edellyttämä, riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Ehdokkaitten täytyy toimittaa valintaa varten VAV:lle itsestään ansioluettelo = CV / Curriculum Vitae. Hallituksen asukasjäsenten toimikausi on kaksi vuotta kerrallaan.) (rasti ruutuun päätöksen mukaan) Päätettiin asettaa hallituksen asukasjäsenehdokkaiksi ja Päätettiin, ettei ehdokkaita tällä kertaa aseteta.

4 4 12. Asetetaan VAV Asunnot Oy:n asukastilintarkastajaehdokas (VAV Asunnot Oy:ssä on kaksi tilintarkastajaa ja yksi varatilintarkastaja. Toinen tilintarkastaja, asukastilintarkastaja, valitaan asukaskokousten asettamista ehdokkaista. Keväällä 2019 pidettävissä VAV Asunnot Oy:n omistamien talojen asukaskokouksissa asetetaan ehdokas tilintarkastajaksi. Tilintarkastajalla tulee olla KHT-pätevyys. Ehdokkaan täytyy toimittaa valintaa varten VAV:lle itsestään ansioluettelo = CV / Curriculum Vitae. Tilintarkastajat valitaan tehtäviinsä toistaiseksi.) (rasti ruutuun päätöksen mukaan) Päätettiin asettaa hallituksen asukastilintarkastajaehdokkaaksi Päätettiin, ettei ehdokasta tällä kertaa aseteta. 13. Muut asiat

5 5 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kello. puheenjohtaja pöytäkirjantarkastaja sihteeri pöytäkirjantarkastaja Liite Osanottajalista, liite 1 Jakelu VAV Asunnot Oy / isännöitsijä (isännöitsijän nimi) VAV:n netin n talosivu ilman liitettä (kohteen nimi) Tiedoksi Kopio asiakirjamappiin (kohteen nimi)

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö

VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö VAV Asunnot Oy:n asukashallintosääntö Päivitetty 25.4.2017 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi yhtiön vuokranmääritysyksiköllä

Lisätiedot

VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ

VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ VAV ASUNNOT OY:N ASUKASHALLINTOSÄÄNTÖ Päivitetty 29.11.2018 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi yhtiön vuokranmääritysyksiköllä

Lisätiedot

VAV Asunnot Oy. Asukashallintosääntö

VAV Asunnot Oy. Asukashallintosääntö VAV Asunnot Oy Asukashallintosääntö 11.1.2011 VAV Asunnot Oy Veturitie 7, 01300 Vantaa 1. ORGANISAATIO VAV Asunnot Oy:llä on yhtiökokous ja hallitus sen mukaisesti kuin yhtiöjärjestyksessä määrätään. Lisäksi

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016

TAMPEREEN KAUPUNKIKONSERNIN VAKUUTUSKASSA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika 15.11.2016 kello 17.00 17.20 Paikka Läsnä Pantin talon auditorio, Puutarhakatu 11, Tampere Kokouksessa oli läsnä 6 kassan jäsentä sekä osakkaan edustajana lakimies Kim Pråhl /Tampereen kaupunki. Paikalla

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus

PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus PSOASin asukastoimikuntien ohjeistus 1. Mikä asukastoimikunta? Asukastoimikunnat ovat PSOASin asukkaiden muodostamia päätösvaltaisia ryhmiä, joiden kautta asukkaat pääsevät vaikuttamaan omien alueidensa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin asunnot Oy PÖYTÄKIRJA Vuokralaisneuvottelukunta 11/2017 Sivu 1 / 3

Helsingin kaupungin asunnot Oy PÖYTÄKIRJA Vuokralaisneuvottelukunta 11/2017 Sivu 1 / 3 Helsingin kaupungin asunnot Oy PÖYTÄKIRJA Vuokralaisneuvottelukunta 11/2017 Sivu 1 / 3 VUOKRALAISNEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2017 Aika maanantai 11.9.2017 kello 17.30 Paikka Läsnä SOKOS Hotelli Presidentti,

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/ 10 10 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkovaltuusto 14.03.2011 10 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kirkkovaltuuston kokouskutsu asialuetteloineen on lähetettävä

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10) 173 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän mm. kertasi kuluneena vuonna käsiteltyjä asioita, ja avasi kokouksen. 174 Kokouksen

Lisätiedot

VAV asukkaiden koulutustilaisuus

VAV asukkaiden koulutustilaisuus VAV asukkaiden koulutustilaisuus 1 Vuokralaiset VKL ry Kaikille avoin kansalaisjärjestö Toimii vuokralaisten yhdyssiteenä koko maassa Neuvonta 0600 9 1515 (1,69 eur/min) arkisin 9.30 13.00 Jäsenpalvelut

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 24.4.2019 kello 9-9.05, keskeytys klo 9.05 10.44, jatkui 10.45-11.46 Halikon

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 28.10.2014 kello 18.00 19.45 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO

VIITASAAREN SEURAKUNTA. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: Klo PAIKKA: SEURAKUNTATALO VIITASAAREN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1 / 2016 AIKA: 09.02.2016 Klo 18.00 - PAIKKA: SEURAKUNTATALO LÄSNÄ: Aula Maria Kaisa Halonen Juhani Helle Olli Hämäläinen Tuulikki Kananen Mauri Kananen Ulpu

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta

Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta Yhtiökokouksen puheenjohtaja kuinka johtaa kokousta Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Kokouksen valmistelu Valmistaudu olemaan rohkeasti esillä Tunne yhtiökokouksen kannalta

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ (12) Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ (12) Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Kokoustiedot Aika Torstai 26.5.2016 klo 10.00 17.00 Perjantai 27.5.2016 klo 8.00 12.35 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö Asukashallinnon organisaatio on hyväksytty asukashallituksen kokouksessa 2.6.2005. Asukasyhteistyön ohjesääntö on hyväksytty asukashallituksen työvaliokunnan kokouksessa

Lisätiedot

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja

4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO. Tiistaina klo Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, Lohja 4/2018 LOHJAN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO Tiistaina 27.11.2018 klo 18.30 Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja K O K O U S K U T S U Lohjan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Torstai 22.09.2016 kello 18.00 18.20 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Varajäsen Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja on Pauli

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkovaltuusto 1/ 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,

Lisätiedot

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö

VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö VVO:N ASUKASYHTEISTYÖ -ohjesääntö Asukashallinnon organisaatio on hyväksytty asukashallituksen kokouksessa 2.6.2005. Asukasyhteistyön ohjesääntö on hyväksytty asukashallituksen työvaliokunnan kokouksessa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017

Kirkkovaltuusto Pvm Nro / 2017 KOKOUSKUTSU Pvm Nro 2.1.2017 1 / 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS...2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikona klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2012 Aika: Maanantaina 13.2.2012 klo 18.00 18.55 Paikka: Salon seurakunta, Juhlasali, Torikatu 6, Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä Poissa Varajäsenet

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä

MUUT LÄSNÄOLIJAT Hiltunen Antti, kirkkoherra kirkkoneuvoston edustaja Salojärvi Kirsi, talouspäällikkö pöytäkirjanpitäjä VIITASAAREN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 4.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 13.1.2019 Kokousaika Sunnuntaina 13.1.2019 klo 16.15 17.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo, pikkusali Jäsenet/varajäsenet 18/19

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet.

Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa säätelee lakien ja asetusten ohella kaupungin konserniohjeet. 28.3.2006 (päivitetty hallituksessa 26.11.2014) HELSINGIN ASUMISOIKEUS OY:N YHTEISHALLINNON TOIMINTAOHJE 1 YLEISTÄ Helsingin Asumisoikeus Oy on Helsingin kaupungin omistama tytäryhtiö, jonka toimintaa

Lisätiedot

3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

3 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Aika: 01.11.2012 kello 15:30 Paikka: Siivikkala Läsnä: Juha Suominen Mikko Tuomaala Milja Kärkimaa Jarno Pöhö Lauri Metsovuori Riku Mäenpää Antti Laalahti Jussi Isoviita Jussi Alanen Tuukka Tapper Timi

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän syyskokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat.

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 17.50. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 4 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 1.2.2011 kello 17.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen

Lisätiedot

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2019 Aika keskiviikko klo 15.30 16.15 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen PÖYTÄKIRJA 1 (8) 20.9.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 20.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa

Lisätiedot

Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa

Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa Mikä yhdistyksen toimintaa ohjaa - Yhdistyslaki - Yhdistyksen omat säännöt - Hyväksi koetut yhdistyskäytänteet Yhdistyksen hallitus Selkeä tehtävien jako selkeyttää

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS RUSK SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 KIRKKEUVOST KOKOUS Aika: Torstai 19.01.2017 kello 18.00 19.37 Paikka: Ruskon seurakuntakeskus ( Vanhatie 7 Rusko) Kirkkoneuvoston jäsenet Pasi Salminen, kirkkoherra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 16 - - Allekirjoitukset

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA

PÖYTÄKIRJA ON TARKASTETTU KIRKKOHERRANVIRASTOSSA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai kello 18.00-20.02 Paikka: Seurakuntakeskuksen kellosali Läsnä: Aspila-Renkola Kaija Hannuksela Juho Hautala Henry Hautala Jarkko Hautamäki Eero-Pekka

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 2 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Paikka: 9.1.2012 kello 16.00 alkavan perehdytyksen jälkeen Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen.

Kirkkovaltuutettu Raimo Sulonen avasi kokouksen. 1(7) PÖYTÄKIRJA / KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 1/2015 Aika Keskiviikkona 7.1.2015 kello 18.00-19.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo Aaltonen Annika Alanen Hannele Allen Pipsa Arikka Heikki Vanto Jukka Haavisto

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 Nuorisovaltuusto Aika 0 klo 17:00-18:00 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 106 Sihteerin

Lisätiedot

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki.

Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. BASWARE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka torstai klo 13.00, Kansallissali, Aleksanterinkatu 44 A, Helsinki. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu

Lisätiedot